Tunnottomuutta

Mitä mä ymmärsin naisen sanoista, Matilda oli ollut yhtä sumussa kaiken kanssa, ihan kuten mäkin. Ainoana erona oli se, että toinen ihminen mun vieressä oli se, joka oli halunnu aikalisän saadakseen ajatella. Puheiden perusteella sitä kyseistä ajattelua ei ollu naisen päiväjärjestyksessä ollut. Juuri yhtään.

"If you haven't been thinking about us, like you said you wanted to, isn't that kind of an obvious sign... Concerning of our situation and what it seems to be." Otin uuden suullisen kahvia, sillä halusin tehdä itelleni varmaks, et se mitä sanoisin, ei tulis kummittelee mun mieleen jälkeenpäin. Ainakaan paljoa.

"If you can't think about us now, how can you think about it in the future?" Varoen käänsin katseeni naiseen. Mua pelotti mihin kaikki oli menossa, koska en tienny yhtään miten tilanne vois kehittyy. Negatiiviseen vai positiiviseen.

"What I'm most afraid, is that you've already made up your mind, but you're too scared to even admit it to yourself."

Jos olisi laskenut yhteen mun viime viikolla yöaikaan nukkumani tunnit, olisi loppusumma ollut aika onneton. Kaiken sen muun ajan mä olin miettinyt jotain. Välillä se oli suuntautunut Jonathaniin, välillä Zeliaan, töihin.. Ja kaikkeen muuhun. Etenkin tequilan vaikutuksen alaisena.

Jonathanin puheissa oli uusi sävy. Mies tuntui kyseenalaistavan mut ja mun ajatukseni, enkä mä pitänyt siitä. Jonathanin jos jonkun olisi pitänyt tietää, etten mä tehnyt tällaista tahallani. Tällainen mä vain olin ja siihen mies oli kerran sitoutunut.

"Tää ei ole noin mustavalkoista", totesin hätkähtäen itsekin ääneni tasaista viileyttä. "Mikään tässä ei ole millään tavalla yksinkertaista."

Puhekyky oli palautunut kerralla. Mä tuijotin Jonathania suoraan silmiin ja yritin näyttää sille joka solulla, kuinka mä hengitin tätä tilannetta joka sekunti ja kuinka mä kyllä tiesin, mitä mä myönsin ja en myöntänyt itselleni.

Lilapään kattoessa mua silmiin, näin välähdyksen siitä naisesta, jonka kanssa oltiin lähetty kulkemaan yhtä matkaa loppukeväästä. Hiljalleen olin oppinu tuntee toista paremmin, mut silti edelleen monen kuukauden jälkeen, välillä pysähyin miettimään, tunsinko Matildaa kuitenkaan niin hyvin kuin luulin.

"I just want this to be over. I miss you...", mun äänensävy oli pehmennyt, toisin kuin Matildan, joka tais vasta päästä alkuun. "I miss touching you and be touched by you. Your kisses and long night together. I miss us."

Jonathan oli kuin tuuliviiri vaihtaessaan puheenaihetta. Meidän koko suhde oli ollut ylä- ja alamäkeä vuoron perään ja vaikka mä kuinka pidin vaihtelusta ja kammosin tasapaksua arkea, oli se jatkuva pelkotila seuraavasta kaaoksesta jäänyt takaraivoon.

Vedin henkeä yrittäen päättää mitä vastata miehen sanoihin. Laskin puoliksi juodun kahvikupin pois käsistäni ja laskin kämmenet sohvalle arpoen, olinko mä vain johdattamassa itseäni entistä pahempaan tilaan. Mun sormet kulkeutuivat Jonathanin käsivarrelle, koska mä halusin koskettaa miestä kokeillakseni, oliko mun mahdollista tuntea jotain.

"I miss us too", mumahdin tuskin kuuluvalla äänellä. Mä en tiennyt kuinka paljon sanoissa oli totuutta, mutta siinä tilanteessa mun täytyi vain seurata intuitiota ja yrittää ottaa selvää tunteistani - tai niiden rippeistä.

Matildan kosketus tuntu tutulta, mut samalla vieraalta. Siitä puuttu toisen varmuus ja tieto meijän välisestä sopimuksesta toistemme kanssa. Sopimuksesta, jossa sai olla toisen lähellä ja pitää hyvänä.

Asetin kupin toisesta kädestäni sohvapöydälle toiseen reunaan. Varoen siirsin katseeni siitä Matildan silmiin ja painoin käteni tämän sormien päälle. Punnitsin mahollisuuksia, tullen siihen tulokseen, et mitä tahansa tapahtu sillon aikanaan, ei tulis tapahtumaan uudestaan. Ja sen mä halusin vannoo naiselle.

Siirryin sohvalla hieman lähemmäs naista ja kokeillen kepillä todella ohutta jäätä, laskin käteni naisen polvelle. Tutkin Matildan silmiä ja annoin katseen harhailla myös toisen huulille.
"Please, stay tonight...", kuiskasin toiveeni hiljaisuuden sekaan.

Mä pidätin hengitystäni Jonathanin sormien koskettaessa ihoani. Kun se siirtyi mun polvelle, mun katse valahti syliini kuin mun olisi pitänyt varmistaa, että Jonathan oikeasti kosketti mua. Koko kuvio tuntui yhdeltä suurelta arpapeliltä ja mä toivoin, etten valinnut väärin.

"Please, stay tonight."
Jonathan sanoi ne sanat mutta mä ajattelin Jesseä, joka oli nukkunut yön mun vieressäni. Viettänyt yön samassa sängyssä, saman peiton alla meidän aikalisän aikana.

Mä en vastannut mitään, kun kumarruin kokeilevasti eteenpäin. Mun sydän löi tuhatta ja sataa, ihan kuin mä en olisi koskaan suudellutkaan Jonathan Raynottia.

Koko tilanne oli kuin unta. Enkä mä halunnut herätä todellisuuteen. Siihen, et meillä oli meneillään aikalisä. Ja siihen nähden, mä en tienny miten hyvä idea oli vastaa Matildan kehonkieleen ja painaa huulet kiinni naisen omiin.

Kuin hukkuva mies olis päässy vihdoin pinnalle vetämään keuhkot täyteen happea.
Kuin palavasta talosta pelastettu ihminen pääs pakoon tappavaa kuumuutta.

Pujotin sormeni naisen hiuksien lomaan, kiersin toisen käteni Matildan selän taa ja vedin tämän kiinni itseeni. Tunsin toisen sydämen lyönnit omaa rintakehääni vasten ja hetken mä sallin itteni ajatella kaiken olevan ok.

Tuntui, että oli kulunut pieni ikuisuus siitä, kun olin viimeksi suudellut Jonathania. Tai mua oli suudeltu. Mun huulet liikkuivat Jonathanin huulia vasten ja mä toivoin, että se havahduttaisi mut tästä painajaismaisesta tilasta, jossa mä haparoin ajatusteni kanssa saamatta yhtäkään asiaa saatetuksi loppuun.

Jonathanin kädet kiertyivät mun ympärilleni ja vetivät mut tiiviimmin kiinni mieheen. Mun sydän pamppaili edelleen enkä mä muistanut, oliko se aina ollut sellaista. Mun koko keho oli jännittynyt ja vaikka mä kuinka keskityin mieheen ja sen kehosta huokuvaan lämpöön, mä ajattelin Jesseä ja sen huulia mun otsallani.

Mä halusin eroon siitä ajatuksesta. Painauduin tiiviimmin Jonathania vasten ja nostin käteni miehen niskan taakse.

Mä en varsinaisesti tienny mitä olin tekemässä, mut halusin päästää irti siitä ajatuksesta ja olla tässä hetkessä. Matildan asettaessa kätensä mun niskaan, tunsin kynnen raapasevan mun ihon rikki.

Piru mun oikeella olalla kannusti pitää naisen lähellä ja viemään tilannetta eteenpäin. Kuitenki vasemmalla puolella oleva enkeli rukoili mua miettimään kertaalleen. Miten pahaks tää vois tilanteen tehdä. Jopa sekavaks.

Jätin molemmat huomiotta ja keskityin naiseen mun vieressä. Yhtä helposti, kuten ennenkin, nostin Matildan mun syliin hajareisin ja sivelin tämän selkää. Annoin toiselle hengähdystauon ja painoin huuleni tämän kaulaan. Kuulin Matildan huohotuksen ja tunsin vahvan sydämen lyövän.

Siinä ei ollut mitään järkeä. Mä suutelin Jonathania ajatellen toista miestä, vaikka mä olin sille vain kaveri. Miksi mä sitten ajattelin sitä?

Jonathan nosti mut syliinsä ja mä mietin kuinka pitkälle mä olin valmis menemään tämän takia. Tämä ei kuulunut aikalisään, mutta ilmeisesti mulla oli niin valtava tarve tehdä empiiristä tutkimusta tunteideni suhteen, että olin joustamassa säännöistä.

Värähdin tuskin huomattavasti Jonathanin huulten siirtyessä kaulalleni. Mä yritin painaa sen tunteen mieleeni ja keskittyä miehestä huokuvaan lämpöön siltä varalta, ettei se haluaisi enää tämän jälkeen olla mun lähelläni.

Kartotin Matildan kehoa käsilläni ja huulillani, kuin en olis sitä aikasemmin tehny. Mä tunsin Matildan kehon. Mä tiesin mistä toinen piti ja mistä ei. Ja nyt Matildan istuessa mun sylissä, mulla oli lähes kaikki mahollisuudet tehä ne hyvät jutut. Kuitenki hannailin itteni kanssa.

Pujotin toisen käteni naisen paidan alle ja tunsin kuuman ihon kämmentä vasten. Halusin olla yhtä varma liikkeitteni ja kosketukseni kanssa, kuten ennenkin, ennen aikalisää. Valitettavasti se varmuus oli kateissa.

Irrotin huuleni toisen iholta ja vetäydyin kauemmas nähdäkseni Matildan kasvot.

Jonathanin sormet löysivät tiensä mun paidan alle ja se oli mulle ensimmäinen raja, jonka mä kyseenalaistin. Mä yritin hukuttautua miehen huuliin ja hakeutua tietoisesti kohti pistettä, jossa mä pakostakin lopettaisin kaiken ylimääräisen ajattelemisen. Se oli kuitenkin vaikeaa, koska mä en enää tuntunut erottavan oikeaa ja väärää reaktiota kosketuksiin, joita olin viimeisen viikon aikana saanut.

Jonathanin huulten vetäytyessä pois mä tiesin sen. Ei musta ollut siihen. Ei tässä tilanteessa, tällaisessa solmussa kuin mä tunteideni kanssa olin.
"Mä en pysty", inahdin paniikinomaisesti tummien silmien katseen edessä. "Ei me voida."

Musta tuntui kuin olisin saanut sähköiskun. Ratkaisu sai mut vääntäytymään ylös Jonathanin sylistä ja perääntymään helpointa poispääsyä suunnitellen. Mä tuijotin tummia silmiä ja yritin keksiä sanoja, joilla mä voisin pahoitella tarpeeksi käytöstäni.

Ja sitä, etten mä ollut saanut Jesseä mielestäni. Että mun täytyisi ratkaista se asia ennen kuin mä voisin ratkaista meitä.

Suoraan sanoen, mä tiesin Matildan vetäytyvän pois tilanteesta. Toisaalta mä arvostin ja kunnioitin sitä päätöstä, mut samalla naisen kommentti sai mut miettii, oliko jotain muuta meneillään.

Me ei voida.
Aikalisästä huolimatta me oltiin kimpassa. Läheisyys ja kaikki siihen liittyvä oli pariskunnille luonnollista. Paitsi...
"There's someone else." Mun ääni ei ollu kuiskausta kovempi, mut tiesin naisen kuulleen sen. "Honestly, I knew that if I fucked up, there would be another man waiting for his turn."

Nousin ylös sohvalta, otin molemmat kahvikupit käsiini ja kannoin ne keittiöön tiskipöydälle. Jäin nojaamaan keittiön tasoon ja yritin yhdistellä palasia, jotta ymmärtäisin paremmin mitä olin missannu.
"Tell Jesse to take better care of you than I did."

"There's someone else."

Mun sydän jätti lyöntejä välistä. Mun korvissa kohisi, kun mä yritin keskittyä kuullakseni Jonathanin hiljaiset sanat. I knew.

Mun katse seurasi Jonathania, joka nousi ylös sohvalta ja käveli keittiöön. Yritin sisäistää sanoja, jotka mies oli sanonut. Jonathan siis oli olettanut, että mä pidin itselläni varasuunnitelmaa.

Kävin nopeasti läpi mun ja Jessen välit voidakseni jäsentää ajatuksiani lauseiksi. Me oltiin vain oltu, ei mitään muuta. Me oltiin ehkä lähennytty, mutta se oli tapahtunut henkisellä tasolla. En mä rehellisesti voinut ottaa tätä kaikkea kontolleni, kun mitään merkittävää ei ollut tapahtunut.

"Tell Jesse to take better care of you than I did."
Mä olin keittiön ovella nopeammin kuin olin ajatellut. Jonathanin sanat saivat tunteet kuohahtamaan mun sisälläni, enkä ollut odottanut miehen saavan aikaan sellaista tunnetta.

"Kiitos", mä sanoin silmät viiruiksi kaventuneina. "Kiitos että sä sanoit ton sen jälkeen, kun sä olet lyönyt mua ja kadonnut paikalta sen jälkeen, kun mä jumalauta kerroin rakastavani sua."

Jos Jonathan halusi uskoa mun ottaneen aikalisää vain pettääkseni, se saisi kohdata omat luurankonsa, koska toisin kuin miehen kuvitelmat, sen teot olivat todellisia.

"Mitään ei ole tapahtunut, mutta mitäs mä sulle sitä selittämään", lisäsin kääntyen ympäri. Mä halusin pois siitä asunnosta.

Matilda oli siis viettäny enemmänki aikaa Jessen kanssa. Se ei toisaalta yllättänyt. Olihan mies varmasti hyvää seuraa. Ainakin mulla oli ollut hauskaa kaverin kanssa, ennen kuin kaikki muu siitä ympäriltä tuli julki.

Huomasin naisen olevan poistumassa. En tienny halusinko sitä vai en.
"I never said that you fucked him. Or that you even wanted to. I never said that, never would. But I can't be the only one, who sees the way he looks at you."

"Besides-", astuin oven suuhun ja pidin katseeni naisessa, joka selkeesti halus pois paikalta "I know you wouldn't cheat on me. Timeout or not. I trust you. If that matters anymore."

Mä hapuilin takkia naulakosta, kun kuulin Jonathanin äänen uudestaan. Mun teki mieli painua ulos ennen miehen sanojen kuulemista, mutta siinä mä kuitenkin edelleen seisoin.

But I can't be the only one, who sees the way he looks at you.
Mitä? Mä räpäytin silmiäni kuin olisin halunnut varmistaa, että se tilanne oli todellinen. Että Jonathan oli sanonut niin.

Mies astui oviaukkoon ja se sai mun katseen kääntymään pois. Vedin takin päälleni ja astuin ovelle kuunnellen Jonathanin viimeiset sanat.

If that matters anymore.
En mä tiennyt oliko millään enää mitään merkitystä. Mun pää oli taas täynnä sumua ja mun kurkkua kuristi pelkkä ajatuskin tästä kaikesta. Mä olin siis palannut lähtötilanteeseen.

"Mun pitää mennä", sain puserrettua, vilkaisten Jonathania niin nopeasti, ettei sen ilme voinut peruuttaa mun aikomuksiani. Ovi aukesi ja mä sujahdin pois asunnosta kyyneleitä nieleskellen.