Cariadin päiväkirja

Cariad // 6-vuotias FWB tamma // om. Heidi Näyhö
» sivuille

Cariad on luonteeltaan hyvin säpäkkä ja helposti kuumuva nuori hevosenalku. Tamma opettelee vasta käytöstapoja ja saattaa aiheuttaa vähän vauhdikkaita tilanteita oikealle päälle sattuessaan.

---

Villit kilpailut (RE 5 sijoitusta // KO 1 sijoitusta)

22.12.2017 Auburn Estate - re 80cm - 5/7
22.12.2017 Auburn Estate - re 100cm - 5/8
14.04.2018 Auburn Estate - re 120cm - 8/10
28.04.2018 Ironia - re 100cm - 1/8
28.04.2018 Ironia - re 120cm - 2/4
30.04.2018 Villi CUP - re 100cm - 11/13
30.04.2018 Villi CUP - re 120cm - 5/8
30.05.2018 Villi CUP - re 120cm - 3/5
30.05.2018 Villi CUP - re 140cm - 1/5
02.06.2018 Sysälä - re 100cm - 2/2 *
02.06.2018 Sysälä - re 120cm - 14/14
04.06.2018 Pihatie - re 120cm - 2/9
04.06.2018 Pihatie - re 130cm - 6/7
30.06.2018 Auburn Estate - re 120cm - 10/10
06.10.2018 Auburn Estate - re 120cm - 8/11
06.10.2018 Auburn Estate - re 130cm - 3/7
01.12.2018 Auburn Estate - re 100cm - 10/14
01.12.2018 Auburn Estate - re 120cm - 7/11
16.02.2019 Auburn Estate - re 100cm - 1/23
16.02.2019 Auburn Estate - re 120cm - 6/23

22.12.2017 Auburn Estate - ko Helppo C - 3/6
07.10.2018 Auburn Estate - ko Helppo A - 2/9
02.12.2018 Auburn Estate - ko Helppo A - 5/10
16.02.2019 Auburn Estate - ko Helppo A - 12/16

* tarinakilpailu

---

Villit näyttelyt

11.12.2017 Auburn Estate - varsakuva - tuom. Amanda S. - LKV3
   "Vilpittömän suloinen katse ja kaunis rakenne"

---

Palkintokaappi

11.11.2017 - näyttelypäivä

Sammutin herätyskelloni ja huokaisin syvään. Olin viettänyt eilisen illan tallilla puunaten pientä prinsessaani ja tänään oli määrä lähteä sen kanssa näyttelyihin. Nousin ylös ja laitoin itseni valmiiksi, valkoiset housut ja paita alle, niiden päälle verkkarit ja pitkähihainen, jotka ottaisin pois vasta pelipaikalla.
Ajomatkalla tallille kävin hakemassa luottohoitajani, Vivian mukaan kotoaan, tyttö näytti olevan ihan yhtä pirteä, kuin minäkin, joten matka tallille sujui hiljaisesti auton radion pitäessä ainoastaan ääntä.
"Laita sä varusteet, niin mä hoidan Cariadin kuntoon", ohjeistin Viviaa päästyämme perille.
"Kaikki pitäisi olla valmiina pakattuna", lisäsin vielä ja ojensin trailerin lukon avaimen naiselle.
"Traikku on tuolla" sanoin ja osoitin suunnan, Vivia nyökkäsi ja nousi Fordin ratin taakse, auto lähti liikkeelle ja minä menin talliin.

Cariad oli käyny jo kahdesti kanssani näyttelyissä, joten sille oli melko tuttua letittäminen ja muu lähdön tunnelma. Sillä oli ikäänsä nähden paljon kokemusta trailerissa matkustamisessa ja eri paikoilla käymisessä, joka oli hyvä tamman luonteen vuoksi.

"Valmis", Vivia tuli talliin ja rapsutti hopeanmustaa tammaa päästä, Cariad pärskähti ja tuuppasi naista hieman.
"Mahtavaa, lähdetään sitten", oli niin aikainen aamu, että tallissa ei ollut muita ihmisiä, mutta hevoset olivat kuitenkin jo saaneet aamuruokansa ja olivat hyvin rauhallisia syödessään niitä. Talutin Cariadin ulos ja tamma käveli suoraan traileriin, palkaksi se sai porkkanan ja Vivia sulki takaosan rauhallisen tehokkaasti. Pian olimmekin jo matkalla kohti DS valmennustallia, jossa näyttelyt pidettäisiin.

Paikanpäällä Cariad riekkui tavallista enemmän, mutta onneksi meidän kehä alkoi vasta juuri ennen BIS kehää, niin sain rauhassa talutella tammaa lähiympäristössä. Näyttelyt oli täynnä toinen toistaan hienompia hevosia, joita sain ihastella aina, kun Cariad sattui olemaan rauhassa.
Vihdoin vuoromme tuli ja esitin puoliverisen sydän jännityksestä haljeten. Kierroksen jälkeen tuomarit miettivät palkintoa ja saimme EO-sertin. Meidän piti vielä odottaa muutama vuoro, jonka jälkeen luokka päättyi ja päätettiin BIS kehään menijät.

Olin pyörtyä innosta, kun ilmoitettiin minun ja Cariadin päässeen varsaluokasta BIS kehään. Saimme esittäytyä ensimmäisenä ja kolmen muun hevosen jälkeen tuomarit vetäytyivät taas miettimään, mahanpohjassani vääntelehti mukavasti.
Näyttelyiden voittaja oli mustanpäistärikkö ratsuponiori ja Cariad tuli toiseksi!

Koko kotimatkan hehkuin suunnattoman ylpeänä pienestä ratsutammastani, se oli todellakin ansainnut lisäporkkanat iltaruokiinsa tänään. Kaiken lisäksi kolmen EO-sertin kanssa Cariad oli nyt ansainnut Finest Foal arvonimen.

14.11.2017 - rallittelua

"Oisko sulla joku puol tuntia luppoaikaa?" kysyin tummalta mieheltä tämän kävellessä Cariadin karsinan ohitse.
"Kyllä varmaan, mitäs olisi mielessä?" Verneri kysyi kulma hieman koholla, hymyilin valloittavaa hymyä.
"Ajattelin jos Salsa haluis tullaa ruoppaamaan teidän kentän pohjan Cariadin kanssa? Mä olisin nyt menossa sinne ja ois varmaan kiva jos ne sais vähän leikkiä."

Hetken päästä kävelytimme tammoja kentällä, Cariad vilkuili jatkuvasti taakseen, jotta olisi nähnyt paremmin takanaan tulevan ikätoverinsa. Tammat hirnuivat toisilleen hämmentyneinä ja omani oli selkeästi levottomampi varsan seurassa, kuin mitä se oli ollut aikuisten seurassa.
"Eiköhän se riitä alkuverryttelyksi?" kysyin Verneriltä ja tämä oli samaa mieltä.
"Valmis?" miehen ääni kantautui korviini.
"Joo, irti."

Varovasti kaksikko kohtasi hännät töttöröllä ja kaulat korkealla kaarella. Ne olivat suunnilleen saman korkuisia ja molemmat yhtä pörheinä, turvat koskettivat toisiaan ja etujalat heilahti ilmaan ihan yhtä aikaa. Me siirryimme suosiolla portin toiselle puolelle, kun juokseminen alkoi.
"Salsa on tosi kaunis varsa", kehaisin ja näin sivusilmällä ylpeyden Vernerin kasvoilla.
"Oliko se hannover vai?" kysyin, olin varmasti sen jossain välissä kuullut, mutta en muistanut varmaksi.
"Joo", mies vastasi.

Kun varsat aloivat haistelemaan maata ja selvästi rauhottuivat, niin astuimme uudelleen kentälle hakemaan villikkomme.
"Kiitos ihan tuhannesti, musta tuntuu, että tää teki hyvää molempien varsojen pääkopalle", kiitin ja hymyilin kauniisti.
"Eipä kestä, kiitos itsellesi, että keksit ehdottaa tätä. Voidaan useamminkin treffata näin", mies totesi ja kuvittelinko vain, vai iskikö tummaverikkö minulle silmää?

21.11.2017 - metsälenkki

Kiinnitin mustan juoksutusliinan mustanhopean tamman suitsiin vieden liinan kuolainrenkaasta niskan yli toisen puolen kuolainrenkaaseen kiinni. Tamma heilautti päätään kärsimättömänä, sillä oli ollut pari päivää vapaata ja siitä huokui energiapilvi.

Napsautin otsalamppuni päälle ja laitoin myös Cariadin suitsissa ja etujaloissa olevat valoheijastimet päälle, vedin mustan toppatakin vetoketjun kiinni ja astelin tamman kanssa ulos valoisasta tallista tallipihan hämärään. Otsalamppu valaisi hyvin ja lähdimme kävelemään kohti maastopolkua kevyen lumisateen luodessa taianomaista tunnelmaa ympärillemme.

Pimeässä metsässä Cariad pysyi visusti vierelläni, ulkokorva tarkkaillen ympäristöä ja sisäkorva pidättäytyen minun suunnassani. Olimme monesti ennenkin lenkkeilleet pimeässä kotona, mutta tämä oli ensimmäinen kerta uudessa tallissa ja erityisesti ensimmäinen kerta ilman emän tuomaa turvaa.
Lumi narisi kuuluvasti jalkojemme alla kun kävelimme eteenpäin luonnon ääniä ihmetellen. Pysähdyin useasti, käännyin ympäri ja kävelin kotiinpäin, pysähtyen taas ja jatkaen matkaa syvemmälle metsäpolkua pitkin.

Lopulta käännyimme oikeasti kotia kohti ja kiersimme eräästä polunhaarasta eri reittiä takaisin talliin. Valot tallin pihassa näkyivät kauas ja Cariad hirnahti vaimeasti, pysäytin tamman ja kuuntelin kuinka pihatosta vastattiin kimeällä äänellä. Odotin tamman hirnuvan takaisin, mutta tämä painoi turpansa käteeni ja hengähti syvään, pysyin hiljaa paikoillani ja koitin hengittää rauhallisesti. Nämä hetket olivat hyvin harvassa ja nautin niistä täysin sydämin aina.
Tallipihassa sammutin valot ja ohjasin Cariadin omaan karsinaansa, riisuin siltä varusteet pois ja päästin tamman iltamössöjensä kimppuun. Tallissa oli ihanan rauhallista, heinää rouskuttavat hevoset ja kuivikkeiden kahina olivat ainoat äänet. Hiippailin hiljaa viemään varusteet ja jätin tallin rauhan taakseni suunnaten lumen peitossa olevan fordin luokse.

04.12.2017 - lapsi on terve, kun se leikkii

Tallipiha oli hiljainen, hevoset söivät tarhoissa päiväheiniään ja osa torkkui takajalkaa leputtaen rennosti. Cariad seurasi minua parin askeleen päässä vapaana kentällä ja kävelin epämääräistä reittiä, jotta tamman piti pysyä hereillä.
Olin kaivanut esille estetolpat ja asetellut ne jonoon jättäen väliin kolmisen metriä tilaa. Kävelin linjalle ja lähdin pujottelemaan tolppien kummaltakin puolelta ja vilkaisin taakseni, Cariad seurasi minua edelleen, mutta nyt sillä oli hivenen hämmentynyt ilme. Se varmaan mietti mikä tilapäinen aivovaurio sen omistajalle oli iskenyt, kun ei voinut suoraan kulkea.

Pujotteluradan lisäksi olin laittanut kentälle eri väleillä puomeja, yhden kavaletin ja vahvan pressun, joka kesti hevosen kaviot. Puomien yli käveltiin hiljaisuudessa, Cariad oli tarkka jaloistaan ja piti huolen, ettei osunut vahingossakaan puomeihin. Kavaletille tamma meinasi ottaa lähdöt, mutta astuin sen reitille ja matka tyssäsi siihen, varsa nosti päänsä taivaisiin ja pärskähti närkästyneesti.
Jatkoimme matkaa, kun se oli taas rauhallisessa mielentilassa ja vähän ärsyyntyneen näköisenä käveli kavaletin ylitse nostaen jalkojaan kuin mikäkin askellajihevonen.

Pressun kohdalla pysähdyin ja odotin, että Cariad sai rauhassa tutkia uutta tuttavuutta. Se epäili peloketta noin puoli sekuntia, jonka jälkeen tunki turpansa siihen ja maistoi pressua. Älähdin pienesti, ettei tamma pelästyisi, mutta ymmärsi kuitenkin tekevänsä väärin. Otin askeleen pressun päälle ja se kahahti jalkojeni alla. Musta varsa tuijotti minua korvat hörössä ja varovasti nosti etujalkansa pressun päälle.
Annoin sille välittömästi pienen hevosnamin ja kävelin pois pressun päältä. Kävimme kävelemässä uudelleen puomit, nyt ilman kavalettia ja tulimme takaisin pressulle. Tällä kertaa kävelin reilusti pressun päälle ja Cariad seurasi minua epäröimättä. Ollessaan kokonaan pressun päällä se nuuhki jalkojensa alla olevaa materiaalia, mutta sen jälkeen nosti taas päänsä ja katsoi minua odottaen.
"Hieno", kehuin, annoin namin ja jatkoin kävelemistä. Cariad seurasi minua rentona ja huokaisi syvään. On ne ihmiset hölmöjä, se varmaan ajatteli.

16.12.2017 - sätkynukke selässään

Kävelin pientä ympyrää maneesin keskellä, silmät liimattuna ratsukkoon, joka ravasi kaviouraa pitkin. Mustan tamman selässä oleva mies näytti jopa minun silmääni olevan jossain ihan muualla, kuin hevosen selässä, myös miehen ratsu näytti siltä, että sillä ei ollut ohjaajaa. Taas uusi pukki, Vernerin takapuoli irtosi kymmenisen senttiä satulasta ja oli kai hyvää tuuria, että tämä ei tippunut maneesin pohjalle. Olin ajatellut, että nuoren reaktiivisen hevosen ratsastaminen olisi saanut miehen ajatukset kasaan, kun tämä oli ollut ihan omissa maailmoissaan jo monta viikkoa, mutta ajatukseni ei näköjään ollut ihan toiminut.
Purin alahuultani ja tunsin, kuinka sisälläni alkoi kiehua. Näinkö mies oikeasti ratsasti nuorta hevosta, joka tarvitsi suuresti ratsastajan tukea ja ohjausta? Cariad teki äkkikäännöksen vasemmalle, Verkku pysyi jälleen kuin ihmeen kaupalla tamman satulassa, mutta ei siltikään näyttänyt heräävän horroksestaan. Mietin, että kuinkakohan mies suuttuisi jos pyytäisi tämän lopettamaan ratsastuksen ja nousisin itse tammani selkään. Kyse ei nyt ollut kuitenkaan aikuisesta valmiista ratsusta, vaan hevosesta, joka imi jokaisen ratsastuskerran itseensä ja käyttäisi niitä kokemuksia koko loppuelämänsä.
Huokaisin syvään ja nielin sisälläni kiehuvan tunteen, kyllä mies tiesi mitä teki, tämähän oli oikeasti loistava ratsastaja ja ratsastanut koko ikänsä.

Verneri nosti laukan, tai siis ei siinä nostamisesta voinut puhua, Cariad näytti siltä, kun se olisi kompastunut ja nosti turpansa korkeuksiin laukaten takapää kilometrin päässä etupäästä. Hevonen muistutti oikeastaan kirahvia enemmän sillä hetkellä, kuin hevosta, tai oikeastaan sekin oli jo kohteliaisuus, sillä kirahvien laukka näytti paremmalta ja tasapainoisemmalta, kuin sillä hetkellä maneesissa rymistävä kokonaisuus.
Viimeinen silaus tuli siinä, kun maneesin katolta tippui lumipanos, joka sai hämmentyneen nuoren repeämään täysin liitoksistaan. Katsoin kuin hidastettuna, kuinka pää painui mustien etujalkojen väliin ja takapää nousi korkealle maneesin kattoa kohden. Verkku näytti heräävän noin sekunnin sadasosaksi, mutta oli jo aivan liian myöhäistä. Jalat irtosivat punaisista freejumpeista kevyesti ja sekaalaisesti räpeltäen mies löysi itsensä hiekan peittelemänä. Cariad vinkaisi ja lähti nelistämään ympäri maneesia.

Kävelin kuin myrskyn merkki maasta itseään keräilevän miehen luokse ja vähän ehkä saatoin suutahtaa.
"Mitä helv*ttiä Verkku?! Kaiva se pääsi sieltä per*eestäsi ja yritä edes! Mä en todellakaan halua, että sä ajatuksissas pilaat mun järkyttävän kalliin kasvattini, jonka kanssa mun pitäisi hypätä 160 sentin esteen yli tulevaisuudessa. Mä en tiedä missä sun aivot on, mutta ei ainakaan tässä tilanteessa, tässä ratsastuksessa. Nyt hilaat sen takapuolesi ylös ja nouset ton tamman selkään ja ratsastat sitä ihan oikeasti. Mä tiedän, että sä osaat, mutta hetki sitten näytit ihan alkeisratsastajalta, mä alan vähän jo epäilemään, että miten hyvä ratsastaja sä oletkaan. Tuskin Lovekaan sua selässään pitäisi jos sä noin haahuilet siellä.."

Ajatukseni selkeytyi ja purin alahuultani, ei todellakaan ollut tapaistani räjähtää sillä tavoin ja kaduin hetken sanojani, kunnes näin Verkun silmien kapenevan, tämä näytti hetken siltä, kun olisi ruvennut tappelemaan kanssani, mutta sulki sitten suunsa tiukaksi viivaksi. Cariad hölkkäsi luokseni, nappasin ohjista kiinni ja talutin hiljaisena ratsun takaisin miehen luokse.
”Selkään siitä”, sanoin jo vähän ystävällisempi sävy äänessäni ja hymyilin ihan pienesti. Ei tässä nyt kuitenkaan vihollisia tehty. Mitään sanomatta tummaverikkö hyppäsi mustan tamman selkään ja nyt näin tämän katseesta, että aivot oli kaivettu esiin.
"Mä pistän teille esteet", totesin yhtäkkiä enkä jäänyt kuuntelemaan vastaväitteitä.

Rakensin maneesiin neljä estettä, yhden ristikon, kaksi pystyä ja yhden okserin. Yhden pystyn eteen laitoin kaksi laukkapuomia ennen estettä ja seurasin samalla sivusilmällä ratsukkoa. Ero oli kuin yöllä ja päivällä, näin vieläkin Verkun kasvoilla sen päättäväisyyden, minkä olin nähnyt saarnani jälkeen ja Cariad pärski innostuneena, nyt kulkien miehen alla kuin ajatus.
"Osaathan sä ratsastaa", kommentoin virnistäen ja näytin kädelläni, että esteet olivat valmiit. Mies nyökkäsi vakavana ja lähti lähestymään ensimmäistä estettä. Ihollani kulki kylmät väreet ratsukon suoritusta seuratessani, vaikka esteet olivatkin nuorelle tarkoitettuja pieniä esteitä. Tosin Cariad teki kyllä hyvin selkeäksi myös katsojalleen, että tikut olivat ihan maahankaivettuja ravipuomeja hypäten ne vähän turhan reilulla mahavaralla. Hyvä siitä vielä tulisi. Ei, vaan paras.

18.02.2018 - estevalmennuksessa

Lämmittelin Cariadia maneesissa avo- ja sulkutaivutuksilla ravissa, sillä oli selkeästi virtaa, alkuvuoden pakkaset olivat saaneet tamman normaalia virkeämmäksi. Olin tuonut hopeanmustan takaisin kotiin Runiaciin viikonlopuksi, sillä Phil Robert oli tullut briteistä pitämään meille parin ryhmän verran estevalmennuksia. Minulla ei ollut muiden hevosteni kanssa tarvetta osallistua niihin, joten kaikki muut valmennettavat olivat tulleet toisilta talleilta. Ja olihan tavallaan Cariadkin vieraileva tähti, vaikka tallin oma kasvatti olikin.

"Heidi, you can start by jumping the green and white practice fence and those cross poles", Phil neuvoi ja nostin laukan. Cariad hyppäsi esteet liian innokkaasti ja pukitti niiden jälkeen, sain vedettyä sen pään ylös, enkä tippunut, mutta Philin ilme kertoi kaiken oleellisen tämän mielipiteestä.
"You need to get her more on control, keep a steady hand and make sure the half-halts get through to her." Nyökkäsin ymmärtäväni ja ratsastin esteet uudelleen, tällä kertaa hopeanmusta pysyi hieman paremmin kontrollissa.
"Better."

Seuraavaksi hyppäsimme kahdeksikkolinjalla 140cm korkeaa pystyestettä, Cariadilla oli aika vauhti päällä ja Phil kuulosti ihan rikkinäiseltä levysoittimelta käskiessään hidastamaan.
Pikkuhiljaa pikkumusta alkoi näyttämään hieman rauhallisempaa menoa ja rupesi ilmeisesti ihan oikeasti keskittymään annettuun tehtävään. Phil mutisi tyytyväisen näköisenä ja antoi meille seuraavaksi ratatehtävän.
"Try to keep her calm and collected and you should be fine, she has really good technique, but she's a bit too excited to show her best."
"She's a little firecracker sometimes", vastasin naurahtaen ja aloitin sitten radan ratsastamisen puna-valkoisesta okserista.

Valmennuksen jälkeen vein Cariadin tallin puolelle pesupaikalle ja annoin sille kauan kaivatun vaahtokylvyn. Pesun jälkeen se sai syödä päiväheinänsä rauhassa karsinassa, sillä välin sain ratsastettua Valeron ja Carleen maneesissa, joka oli tyhjentynyt esteistä ja oli jälleen rauhallinen treenausympäristö.

Kotiinlähdön aika koitti ja Cariad lastautui oikein nätisti traileriin, se oli hyvin helppo siinä suhteessa ainakin. Ajomatka Purtseille ei onneksi ollut kovinkaan pitkä, purkamisen jälkeen laitoin tammalle vielä toppaloimen päälle ja heitin sen tarhaan, jossa se kerkeäisi muutaman tunnin vielä oleskelemaan ennen iltaruokiaan.

05.04.2018 - täyttä laukkaa!

Cariad ravasi korvat hörössä tarhan portille vastaan. Avasin portin ja nappasin tamman narun päähän, sulkien portin perässämme huolellisesti kiinni. Kävelimme talliin reippaasti, laitoin Cariadin karsinaan ja lähdin hakemaan varusteita satulahuoneesta. Estesatula, jännesuojat, putsit, micklem suitset ja harjapakki mahtuivat kaikki käsivarsille yhdellä kertaa ja lähdin tavaramäärän kanssa tamman karsinalle. Ovella muistin vielä napata kypäräni kaapista mukaan.

Hopeanmustan kuntoonlaitto sujui ripeästi, se oli loimitettu huolellisesti jo alkusyksystä lähtien, joten sillä oli kiiltävä, lyhyt karva, joka ei paljon harjausta kaivannut. Suojat jalkaan, satula selkään, kypärä päähän ja suitset Cariadille. Rutiininomaisesti kaikki sujui helposti ja seuraavaksi talutinkin energisen tamman tallin pihalle ja ponnistin selkään kevyesti.
Maasto oli paras tapa tyhjentää pääkoppa ja plussakelien ansiosta tienpinnat olivat sopivasti pehmenneet kovempaakin menoa varten.

Alkukäyntejä emme tamman kanssa meinanneet millään malttaa kävellä, tunsin selkään kuinka pitkälle Cariad astui yli, käynnissäkin etenimme lyhyessä ajassa pitkän matkan. Lopulta, kun molemmat tuntuivat olevan ihan räjähtämispisteessä ja edessä avautui hyväpohjainen pitkä suora, pyysin tammalta ravia ja kevensin päättäväisesti, jottei hopeanmusta saisi mitään laukka-ajatuksia mieleensä ihan vielä.

Unohdin kaiken muun, keskityin pidättämiseen, keventämisen rytmiin ja tien skannaamiseen huonojen kohtien varalta. Metsätie oli hiljainen ja ilma sopivan raikas, tunsin kevyen hien nousevan pintaan jo nyt.
Laukkapohkeet taisivat sittenkin tulla Cariadille hieman yllätyksenä, vaikka olin ihan tavallisesti sen valmistanut puolipidätteellä ja parin askeleen harjoitusravilla. Tamma ponkaisi vahvasti takapäällään, joka esteratsulla oli hieman vahva ja hyppäsi varmaan pari metriä eteenpäin ja veti mojovan pukin siihen vielä perään. Tasapainoni koki pienen kolauksen, mutta onneksi en sentään meinannut tippua ja painoin jalkani mustan ratsuni kylkiin.

Ja niin me kiisimme, kovempaa, kuin tuuli, täyttä laukkaa pitkällä suoralla metsätiellä. Cariad painoi korvansa niskaan ja minä nousin sen kaulaa vasten, se saisi pienen pätkän päästellä nyt, loppulenkin menisimme sitten ihan rauhassa kotiin saakka. Silmäni vetistivät vauhdin vuoksi, hopeinen harja löi kasvoille ja hengittäminen kävi työlääksi. Kohosin hieman pystympään asentoon, pidätin pikkuhiljaa ja hidastin vauhdin koottuun laukkaan pitkällä matkalla.

Nauroin ääneen saatuani Cariadin takaisin raviin, siitä oli ihan ikuisuus, kun viimeksi olin antanut niin hevoselle vapauden juosta, nytkin se oli tapahtunut vähän olosuhteiden pakosta, mutta olimme kyllä molemmat kaivanneet sitä.

Tamma pärskähteli tyytyväisenä, kun ravasimme verkkaista tahtia eteenpäin, nyt saatoin jo hieman katsoa maisemiakin matkan varrella.

14.04.2018 - Kevätkarnevaalit

Kalla CUP:n 1. osakilpailu, jossa starttasimme Cariadin kanssa esteillä 120cm luokkakorkeudessa.
Tavoitteenamme oli lähteä hakemaan rutiinia radalta ja katsoa mihin maltillisella ratsastuksella pääsisi.

Lähtösummeri soi ja seurasin silmä tarkkana ratsukon suoritusta. Verneri näytti erittäin keskittyneeltä ja Love niin määrätietoinen, että se olisi lentänyt vaikka kuuhun, jos olisi niin päättänyt. Kaksikko hyppäsi ensimmäisen esteen ja pääsi puhtaasti yli, minua jännitti enemmän Vernerin puolesta, kuin omani, vaikka istuinkin nuoren tammani selässä kisakentällä odottamassa omaa vuoroani.
Elin joka hypyssä mukana ja annoin Cariadin kävellä pitkin ohjin esteiden välissä pitäen huolen, että pysyimme poissa suorittavan ratsukon tieltä.
Viimeisen esteen jälkeen huomioni siirtyi allani pärskivään tammaan. Ravasimme pienen pätkän, kunnes summeri soi, tervehdin tuomaria ja lähestyimme ensimmäistä estettä.

Cariad laukkasi rytmikkäästi, terävänä ja oli täydellisessä tasapainossa kontrollissa ja omapäinen. Tamma hengitti kiivaasti, laski etäisyyksiä, kuin ammattilainen ja otti valtavia laukka-askeleita pidemmissä väleissä, tullen heti takaisin kokoon ennen estettä.

Ennen, kuin huomasinkaan, oli perusrata ratsastettu ilman virheitä ja enimmäisajan puitteissa. Kiitin hopeanmustaa onnellisena ja annoin sen ravata portille saakka, jossa hidastin sen käyntiin. Cariad puhisi innoissaan ja loistin varmaan kirkkaammin, kuin naantalin aurinko. Pikkutammani oli ihan lyömättömän hyvä ja olimme päässeet uusintaan helposti. Kuulin, kuinka Isabella sai lähtömerkin ja toivoin, että kaksikolla menisi rata hyvin.

Uusinta alkoi, Cariad oli odottanut hienosti ja tutkinut kiinnostuneena kisahälinää, joten olin verrytellyt sen vain kevyesti sileällä välttääkseni liiallista rasitusta. Se osottautui virheeksi jo heti alkuun, kun tamma yllättäen kielsi ensimmäiselle uusintaesteelle. Tyrmistyneenä Cariadin kiellosta, joka oli siis ensimmäinen laatuaan ikinä, minulta meni muutama sekunti käynnistää koneisto uudelleen liikkeeseen. Voltin jälkeen tamma hyppäsi esteen valtavalla loikalla ja pukitti vielä perään komeasti.
Meni vielä parin esteen verran, että pääsimme takaisin rytmiin ja vihdoin puhtaasti esteiden ylitse. En moittinut kuitenkaan nuorikkoa virheistä, sillä päivä oli ollut pitkän ja Cariad oli tehnyt loistavan työn jo perusradalla.

12 virhepisteellä selviydyimme uusinnasta ja taputin hopeanmustaa kaulalle siirtäessäni sen käyntiin. Hymy oli herkässä virheistä huolimatta, koska kokemusta me olimme tänne tulleet hakemaan ja Cariad oli ollut ammattilainen yleisön ja muun kisahulinan keskellä.

Sijoitus luokassa (10 osallistujaa):
8. Heidi Näyhö - Cariad 0/12vp

17.04.2018 - double trouble

Trailerikamerasta näkyi hopeanmusta tamma, se vilkuili maisemia ja nyppi vähän väliä heinäverkosta tupon vihertävää kuivaheinää suuhunsa. Se oli kokenut matkustaja, eikä stressannut kuljetusta yhtään.
Vivia istui vieressäni ja katseli myös maisemia, jotka olivat minulle jo hyvin tuttuja. Pian kaarroimme Purtsien pihaan ja pysäköin traileriyhdistelmän niin, ettei se olisi kenenkään tiellä.

"Otetaan Carlee pois autosta ja mä lähden sitten laittamaan Cariadia kuntoon", ohjeistin brunetelle, joka nyökkäsi hymyillen. Olisi mahtavaa päästä maastoilemaan yhdessä kaksikon kanssa, äiti ja tytär olivat kuin kopiot toisistaan merkkejä lukuunottamatta.

Cariad kuikuili trailerille, kun vein sen sisälle tarhasta ja pikavauhtia varustin tamman maastoilukuntoon. Talutin hopeanmustan ulos ja hyppäsin sen selkään ennen, kun vein sitä yhtään lähemmäs trailerin takana olevaa emäänsä. Carlee tuli näkyville, Vivia nousi oman ratsunsa selkään ja päästimme tammat haistelemaan toisiaan pitkästä aikaa.
Minulle meinasi tulla väkisin tunteet pintaan, kun Cariad laski päänsä emänsä päätä alemmas ja nuuhkaisi varovasti tamman turpaa. Ne selkeästi muistivat toisensa, sen näki molempien katseesta.
"Mennääs sitten tytöt", kehoitin ja lähdimme kävelemään maastoja kohti.

"Aivan ihana sää sattui kohdalle", Vivia huokaisi viereltäni, tammojen säkäkorkeudeksikin oli mitattu täysin sama 167cm, joten istuimme samalla korkeudella, joka helpotti puhumista huomattavasti.
"Niimpä ja mahtavaa, että me saatiin vihdoin aikaiseksi lähteä näiden kanssa maastoilemaan", vastasin brunetelle naurahtaen.
"Ravataanko?"
Yhteistuumin nostimme ravin ja äiti ja tytär askelsivat ilman kiirettä eteenpäin pitäen ympäristöään tarkkaavaisina silmällä.

"Mites sun taloprojekti etenee?" Vivia kysyi yllättäen ja katsahdin naiseen yllättyneenä.
"Hyvin, pari viikkoa vielä, niin se on muuttovalmis. Ne rakentajat on kyllä ihan uskomattoman tehokkaita työssään", vastasin ja näin Vivian hymyilevän.
"Tosi mahtavaa, koskas tuparit pidetään?"
"Ihan niinkuin sut olisi kutsuttu niihin, häh?" kiusasin toista ja tämä tönäisi minua nauraen.
"Etkö sä jo kuullut, että mä muutan teille?"
"Ai niin, pääsi unohtumaan", vastasin nauraen.

Viihdyimme maastossa melkein kolme tuntia ja palasimme takaisin tallille, kuin aurinko oli jo matalalla ja iltatalli oli melkein alkanut. Hevoset olivat saaneet laukata vain pieniä, hitaita pätkiä, jotta emme kuluttaisi niiden energioita loppuun kokonaan. Tallille tullessa ne olivat edelleen valppaita, mutta selkeästi tyytyväisen oloisia.
"Olipa ihana reissu", totesimme samaan ääneen ja aiheutimme taas kerran äänekkään naurukohtauksen toisillemme. Tallin ovi kävi ja sieltä asteli sinihiuksinen tyttö piekkarinsa kanssa. Ava katsahti meihin kummeksuen pitkin nenänvarttaan ja käveli ruunansa kanssa pihatolle ilman tervehtimista.
"Wow, siinä oli jäätä kerrakseen", Vivia huomautti ja kohoitti kulmiaan.
"Ava on vähän.. noh, teini vielä", selitin ja hymyilin pienesti.
"Se on kuitenkin ihan mukava tyyppi, mutta hieman liian epävarma itsestään vielä."
Tiemme erkanivat, kun Vivia talutti Carleen trailerille ja minä Cariadin talliin.

Hoidin hopeanmustan yökuntoon, annoin sille iltamössöt ja vähän heinää karsinaan, muut hevoset tulisivat sisälle ihan pian. Siivosin vielä varusteet pois ja lähdimme sitten viemään Carleeta takaisin kotiin Runiaciin, jossa iltatallikin odotteli jo tekijäänsä.

06.05.2018 - training

"Slower!" Phil yelled and yet again I squeezed my fist tighter and tried to slow my body to keep Cariad from going too fast.
"Just try to relax, you look real tense and she's picking up on it, make yourself as relaxed as you can", Phil continued and I tried my best. Still I could feel her hind legs tense and short gaited. I relaxed some more, pushed my heels down and felt almost like a rag at her back. It worked little by little and I felt her relaxing a bit.
"Better. Now jump the yellow again and stop her after the jump."

I felt Cariad tense up again as I took her to the fence, but instead of getting tense myself I pushed myself hard on the saddle and made half-halts until we were at the jump. Then I got up and let her fly over the yellow fence, that stood a good 140cm. She jumped the fence perfectly, landing softly on the other side and stopping nicely at my request.
"That was good", Phil said a crooked smile at his face.
"There's a reason why I want you to coach us", I told him smiling and he laughed.
"You just need to focus more with this one, she's so sensitive and fast that she really doesn't take any mistakes from you. You need to ride every step and keep her calm all the same. I'd preffer you coming to a fence in a downbeat, not so much upbeat. She will climb over from a collected canter better."
"I see your point, I just need to sell that to myself, I'm so used to make them sharper before a jump than slower", I explained and Phil nodded.
"Good that you know it's you and not the horse", he said smiling and I smirked.
"You're so ruthless."
"You wouldn't have it any other way", Phil said and winked.

"Thanks and make sure she gets that extra carrot today", Phil said and disapeared from the riding arena.

I trotted with Cariad around the arena when I noticed that we had a viewer next to the gate. Ava saw me seeing her and turned around, her blue hair whipping the air. Without a word she strutted away and left me wondering, was she watching the whole training or just got there? Why didn't she say anything?

I stopped Cariad to the center of the arena and jumped down. She was sweaty, but very pleased-looking and tried to swipe her head against me.
"Cariad!" I commanded firmly and she stopped mid-air.
"Good girl", I praised her and smiled lovingly.

20.05.2018 - koulukiemuroita

Harjasin mustaa karvapeitettä hitaasti, ihastellen sitä, kuinka jokaisen harjanvedon jälkeen karva kiilsi vähän edellistä paremmin. Cariad seisoi silmät ummessa Purtsien tallin käytävällä, en tiennyt nauttiko se enemmän tallin viileydestä vai harjauksesta.
Ulkona oli paistanut aurinko jo muutaman viikon, kevät oli ollut ennätyslämmin joka puolella Suomea ja kasvattanut jo hyvää vauhtia laidunruohoja. Musta hevoseni ei hirveästi välittänyt auringon paahteesta, vaan nautti enemmän ison vaahteran varjossa seisomisesta.

Kun ratsuni karva kiilsi moitteettomasti ja sen valkeat jouhet oli selvitetty, päätin vielä letittää tamman harjan pikaisesti. Letitys oli niin tuttua hommaa, että minulta meni vain 10 minuuttia työssä ja pian Cariad seisoi siistittynä.

Käärin huolellisesti viininpunaiset pintelit hevosen jalkoihin ja laitoin mustat putsit joka jalkaan vielä pintelöinnin päätteeksi.
Viininpunainen kouluhuopa valmisteli satulan laittoa, sen ja huovan väliin tuli vielä kerman valkea karvaromaani. Satulavyö oli lyhyt, muotoiltu ja jalustimet kiiltävät ja viininpunaiset, väriteemaan sopien.
Ennen suitsia kiinnitin hiukseni matalalle nutturalle ja painoin päähäni tyylikkäästi blingatun ratsastuskypäräni. Vaihdoin tennarit mustiin saappaisiin, jossa pyöreät, lyhyet kannukset olivat jo valmiiksi kiinni.

Riisuin tammalta riimun ja laitoin tilalle oliivikuolaimilla varustetut PS of Swedenin Pioneer suitset. Sitten olimmekin valmiita kunnon koulutreenille.

Alkukäyntien jälkeen ravasimme pitkään tehden taivutuksia ja väistöjä. Tamma oli melko rento ja letkeä, se taipui hyvin kumpaakin suuntaan. Seuraavaksi suoristin kyljistään hyvin pehmenneen Cariadin, se oli aina tammalle vaikein osuus, joten saimme tehdäkin melko kauan töitä, ennen, kuin hopeanmusta pysyi suorana.
Laukassa teimme melkolailla samoja tehtäviä, harjoittelimme myös laukanvaihto, jotka sujuivat nuorikolta kaikkein parhaiten. Se vaihtoi nyt jo pyydettäessä joka toisella askeleella, eikä sille varmasti olisi vanhempana vaikeaa oppia vaihtamaan joka askeleella.
Cariad oli jo kevyen hikivaahdon peitossa, kun annoin sen kävellä välikäynnit. Kenttä pölysi ja tarttui joka paikkaan, vesisadetta oli saanut odottaa jo pitkään.
"Se menee tosi kauniisti", kuulin yhtäkkiä Jusun äänen kentän laidalta, en ollut huomannut naista. Hymyilin peittääkseni hämmennyksen kasvoiltani.
"Kiitos, se on kyllä harvinaisen valmis näin nuoreksi", vastasin ja sain nyökkäyksen Jusulta varmistukseksi.
"Granni on niin kovin jäykkä vielä sileällä", tämä tuumi.
"Kyllä se siitä ajan kanssa", lohdutin ja sain pienen hymyn naiselta.
"Niin.."

Jusu suuntasi takaisin talliin ja me jatkoimme vielä hetken laukkatyöskentelyä. Tein runsaasti lisäyksiä ja kokoamisia askeleen sisällä ja lopuksi Cariad laukkasi pyynnöstä jo todella lyhyttä laukkaa, josta olisin voinut kuvitella kääntäväni sen laukkapiruetille, jos tamma olisi ollut kouluhevonen. Cariadilta en sellaista kuitenkaan tulisi vaatimaan ainakaan moneen vuoteen vielä, joten hidastin raville ja annoin nuorikolle pitkän ohjan kiittäen sitä vuolaasti sanoin ja rapsutuksin.
Tyytyvästi pärskien musta tamma venytti kaulaansa, se pitäisi ainakin huuhdella vedellä tallissa, jos ei jopa pestä. Viilentyisin ainakin itse samalla, jos ei muuta, ajatteli  hymyillen ja hidastin ravista käyntiin.

25.05.2018 - viisi päivää kilpailuihin

Olimme Cariadin kanssa kisanneet tässä kuussa ainoastaan kansainvälisillä kisakentillä, mutta olin ilmoittanut sen 30.5 kotimaisiin estekilpailuihin, missä ratsastaisin 120cm ja 140cm radat. Kilpailuiden vähäinen osallistujamäärä aiheutti hieman epätietoutta, sillä järjestäjä oli ilmoittanut peruvansa ne luokat, missä oli alle 5 osallistujaa. Toivoin siis todella, että ihmiset ryhdistäytyisivät loppukiriin ja ilmottaisivat itsensä, että pääsisimme kilpailemaan edes kerran aluekisoihin tässä kuussa.
Hopeanmusta tamma oli kehittynyt huimasti ja mitä isommaksi estekorkeus oli harjoituksissa noussut, sitä varmempi hyppääjä Cariadista oli kuoriutunut. Se otti kaikki uudet ja erikoisemmat esteet haasteena ja mitä pelottavampi este, sitä paremmin sain kontrolloida tamman askeleita ja lähestymisiä.

Tänään harjasin Cariadin tarhassa ihan rauhassa ja vein sen syömään ruohoa. Seurasin hymy huulillani tamman syömistä, se oli ihanan rento, huiskutteli kärpäsiä pois hännällään ja puhalteli ruohotupsuihin keskittyneenä.
Olin myös ilmoittanut meidät seuraavaan Kalla CUP:iin, jotka ratsastettaisiin ensi kuun lopussa. Starttaisimme 120cm luokassa sunnuntaina 30.6, nähtäväksi jäisi miten tällä kertaa pärjäisimme, viime kerralla olimme olleet kolmanneksi viimeisimpiä, vaikka olimme päässeet uusintaankin, mutta silloin Cariad oli ollut vielä hyvin kokematon ja vasta viisivuotias.

Hopeanmusta nosti päänsä korkealle ja kuunteli tarkkaan metsänrajaa. Seurasin katseellani tamman katsomaan suuntaan ja huomasin siellä pienen metsäkauriin. Se tuijotti meitä arvioiden aiheuttamamme uhan, muutaman sekunnin päästä kauris lähti takaisin metsän suojaan.
"Sä olit niin pelottava, että se lähti juosten karkuun", mutisin Cariadille ja tamma kääntyi katsomaan minua. Se oli niin ylväs ja kaunis, että en voinut olla hymyilemättä.
"Eikä mulla tietenkään ole kameraa mukana, kun sä poseeraat noin nätisti", jatkoin puhumista ja sain vastaukseksi syvän huokaisun ja hevosen pää painui takaisin ruohon peittoon.

04.06.2018 - estekilpailuissa

Selailin lähtölistoja tunnustellen perhosia vatsanpohjassani, Cariad starttaisi tänään 120cm ja 130cm luokissa Pihatien kilpailuissa, kummassakaan luokassa ei ollut kamalan suuri osallistujamäärä, joten sijoitukset olivat tiukassa. Vivia piti huolta tammasta käsihevosalueella, kun minä kävin kävelemässä ensimmäisenä olevan 120cm radan. Se sisälsi muutaman tiukan kurvin ja yksi este hypättiin hankalasti yleisöä kohti, mutta muuten se tuntui olevan suhteellisen helppo.

Selkään päästyäni unohdin jo pienen jännityksen, sillä hopeanmusta tamma vaati aina 100% keskittymisen, tai se alkoi pelleilemään. Ratsastin ravissa paljon ympyröitä ja tein väistöjä, jotta sain pohkeet läpi. Niiden jälkeen nostin laukan ja tein siirtymisiä askellajin sisällä runsaasti, Cariad tuntui todella hyvältä ja kuuliaiselta, joten uskalsin hypätä verryttelyesteet. Tamma oli hyvin kuulolla ja tuli helposti takaisin, joten pidin verryttelyn lyhyenä ja rentona.
Meidät kuulutettiin radalle ja henkäisin syvään.


Palkintojenjaossa oli helppo hymyillä, Cariad otti sinisen ruusukkeen ylpeänä vastaan ja kättelin luokkatuomaria leveä virne kasvoillani. Kunniakierroksella tamma meinasi kyllä lähteä käsistä, mutta tuli onneksi melko helposti takaisin kontrolliin, jotta voittajahevonen ei saanut kärsiä meneväisestä hopeanmustasta.

Toinen luokka meni muuten hyvin, mutta Cariadille oli selkeästi jäänyt kunniakierroksen kierrokset päälle ja se tiputti pari puomia rallittaessaan muutaman esteen ihan kunnon vauhdilla yli. Vauhdin puitteissa meillä oli kyllä hyvä rata, mutta nollaratoja oli sen verran paljon, että jäimme 8 virhepisteen kanssa toiseksi viimeisiksi. Se ei kyllä haitannut, sillä ensimmäisen luokan ruusuke kantaisi hyvää oloa vielä pitkään.

24.06.2018 - kavaletteja

Oikea pohkeeni työnsi hopenmustaa pitkältä sivulta toiselle pohkeenväistössä. Cariadin ravi oli rentoa ja se oli hyvin kuulolla, pysyen tasan yhden askeleen verran edellä etupään kanssa takapäähän verrattuna.

Uralla edessämme oli kahden kavaletin sarja, joiden väli oli raviaskeleille mitattu. Jos tamma hyppäisi laukalla, väli jäisi liian pieneksi. Pidätin ennen ensimmäistä kavalettia ja Cariad ravasi molempien yli nostaen jalkojaan varoen ylöspäin.
"Taitava", kehuin ja rapsutin mustaa peitinkarvaa hopeisten jouhien alta.

Toisella pitkällä sivulla, hieman uran sisäpuolella oli 6 kavaletin innarisarja, johon tarvittaisiin laukkaa, joten pyysin istunnalla tamman nopeampaan askellajiin ja ratsastin pääty-ympyrän saadakseni laukan sujuvaksi ennen innaria. Cariad oli harvinaisen rento edelleen, ilmeisesti laitumella yötä päivää olo oli tehnyt tamman pääkopalle ihmeitä.
Innari lähestyi ja tiivistin istuntaa, nousin kevyesti jalustimille ja annoin tamman laukata sarjan ensimmäiselle kavaletille. Rytmikkäästi ylitimme esteet keinuvassa laukassa ja Cariad pysyi samassa rauhallisessa laukassa innarin jälkeenkin. Kehuin taas ja hidastin raviin.

Rentojen loppuravien jälkeen suuntasimme pienelle maastolenkille loppukäyntejä suorittamaan. Cariad kuunteli metsän ääniä, mutta oli jo niin maastovarma, etten pitänyt ohjia edes kireällä. Vain oikeassa kädessäni hypistelin ohjien päitä nauttien metsän hiljaisuudesta kaiken kiireen keskellä.
Tämä se vasta oli elämää.

07.07.2018 - hukassa

Katselin kuinka aurinko painui metsänrajan taakse, taivas oli kauniin purppurainen, mutta en jotenkin osannut nauttia siitä. Istuin ruohikossa ja nojasin suureen kiveen, sormissani pyörittelin ruohonkortta ja kuuntelin hiljaista luontoa.

Hopeanmusta tamma laidunsi tyytyväisen näköisenä, huiskien kärpäsiä laiskasti kyljiltään. Muistelin kuinka olimme Jusun kanssa viettäneet piknikiä vain vähän aikaa sitten ja olin odottanut tulevia Kalla CUPin kilpailuja innolla.
Nyt mielialani oli toinen.

En tiennyt miksi kisojen tulokset olivat saaneet mieleni niin alakuloiseksi. Cariad oli saanut 12 virhepistettä, se oli ollut täysi katastrofi radalla ja oli ollut ratsastettavuudeltaan lähes höyryveturia vastaava. Korvat luimussa, kuolain kateissa ja kyljet kuin puuhevosella. Mua oli hävettänyt poistua radalta ja olimmekin päätyneet sijoituslistan pohjimmaisiksi.
Me oltiin startattu isompia luokkia, kisattu valtavan kovatasoista porukkaa vastaan ja voitettu niitä helposti. Cariad oli niin kilpailuhevonen, että tolla korkeustasolla sen olisi pitänyt astua puomien yli ravissakin.
Tai niinhän se oli sen yhden pystyn hypännyt ravista, se sentään oltiin päästy puhtaasti yli.

Mulla oli kyllä motivaatio aika hukassa tällä hetkellä, enkä oikein tiennyt millä sen löytäisin taas.
Huokaisin syvään ja heitin ruohonkorren kädestäni takaisin heinikkoon.
Olinkohan mä sittenkään oikea ratsastaja Cariadille?

28.07.2018 - Power Jump 2018 Orange Wood Ranch, Kanada

Heidi pureskeli alahuultaan mietteliäänä kävellessään rataa. Naista huolestutti ihan syystä, sillä edelliset hieman tärkeämmät kilpailut olivat helposta luokkakorkeudestaan huolimatta menneet täysin penkin alle ja nyt esteet olivat niitä kilpailuita huomattavasti korkeammalla. Heidin ratsuna toimiva Cariad oli kyllä valmis näille korkeuksille, mutta he yhdessä ratsukkona eivät välttämättä.
Brunette yritti parhaansa mukaan keskittyä askelten laskemiseen, sekä tiukkojen mutkien huolelliseen valmisteluun, mutta ajatukset karkailivat väkisin epäonnistuneeseen kilpailusuoritukseen. Se oli kuin harmaa pilvi naisen ympärillä muuten niin aurinkoisena päivänä.
Heidi oli aikaisemmin päivällä jännittänyt Cariadin emän Carleen suoritusta, nainen oli lainannut vanhaa kisakumppaniaan ystävälleen, Josefinalle ja oli tyytyväinen päätökseensä. Josefina oli ratsastanut hyvin, eikä alun alkaenkaan Heidille ollut ollut tärkeää parivaljakon pärjääminen kilpailuissa. Carlee oli nauttinut ja se oli ollut kaikkein tärkeintä.

Musta turpa oli samettisen pehmeä. Lämmin ilmavirta kutitti kättä, kun Heidi silitti Cariadin turpaa hajamielisenä. Nainen halusi päästää irti ahdistavasta tunteesta sisällään, keskittyi sormiensa alla tuntuvaan pehmeyteen ja kullanruskeiden silmien luottavaiseen katseeseen.
"Me selvitään tästä yhdessä", Heidi kuiskasi tammalleen ja hymyili varovasti. Hopeanmusta laski päätään entisestään ja hengähti syvään. Ele tuntui avaavan puristavan lukon Heidin sisällä ja brunette sulki silmänsä hetkeksi. Hän uppoutui ajatukseen, jonka oli juuri sanonut ääneen. Syteen tai saveen, he olivat tässä yhdessä.

Heidi tarkisti vielä huolellisesti, että kaikki Cariadin varusteet olivat kunnossa. Jokaisen soljen nainen kävi läpi ja suoristi otsapannan ja sen alla olevan korvahupun. Kilpailupaikan jännitys oli käsin kosketeltavaa ja vihdoin myös brunette tunsi jännityksen hyvällä tavalla.
Metallikenkien rahina hiekkatietä vasten kertoi siitä, että ratsukko oli päässyt matkaan kohti lämmittelykenttää. Siitä eteenpäin kilpailuiden tulos olisi kiinni enää vain tuurista ja taidosta. Jos kaikki menisi hyvin, parivaljakolla oli täysi mahdollisuus olla Power Jump 2018 mestareita.

Tuomarin kommentti: "Tunnelma tulee loistavasti esille, ja tarina lyhyenkin kertomuksen ympärillä saa lukijan mukaansa tunteella."
Tulos: 8/15, joilla kvaalasimme itsemme huomisen finaaliin

#powerjump2018 #auburngoesabroad

29.07.2018 - Power Jump finaali


ARVOLUOKKA 8 [29 os.] tuomari: VRL-13375
1. Josefina Rosengård (VRL-05265) - Hestia Carlee VH14-031-0675  PJ'18 Champion
2. Heidi Näyhö (VRL-01725) - Cariad VH17-031-0425

Cariad oli tullut toiseksi vuoden 2018 Power Jumpin pääluokassa ja sen emä sai arvoisensa päätöksen kisauralleen mahtavalla ykkössijalla!
Tästä ei kasvattaja enää ylpeämmäksi omista hevosistaan voi tulla!

- En enää ikinä epäile mun ja Cariadin yhteistyötä, meni meillä kuinka huonosti tahansa, lupaan!

#powerjump2018 #auburngoesabroad

10.08.2018 - älä jää kiinni

Olin jättänyt autoni hieman kauemmas tallipihasta, kuin normaalisti. Cariad oli oppinut tuntemaan autoni äänen ja oli aina korvat höröllä katselemassa portilla suuntaani, kun saavuin tallille. Tänään olin kuitenkin päättänyt, että haluaisin nähdä tamman sen omassa mielentilassaan.

Tuntui typerältä hiippailla iltahämärässä pitkin autotietä ja kuikuilla puskien lävitse joko näkisin tammani tarhassaan. Hiippailun toinen agenda oli myös seurata olisiko Cariadilla kiiman oireita, sillä olin hieman herätellyt ajatusta sen astuttamisesta. Tamma oli siinäkin suhteessa hieman hankala, sillä Vernerin mukaan neiti näytteli kiimaansa hyvinkin selkeästi tarhassa. Nähtyään kuitenkin omistajansa se lopetti aina, enkä sen vuoksi ollut vielä koskaan nähnyt tamman kiimakäytöstä.

"Mitä sä teet?" Vernerin ääni kysyi, siinä oli aavistus naurahdusta samassa lauseessa. Ilmeisesti se ei ollut ihan arkipäiväistä, että joku kyykki tallipihan puskassa vakoilemassa hevosia.
"Tarkkailen", vastasin vakaalla, vakavalla äänellä ja virnistin lopuksi.
"Saanko tiedustella mitä?" Verneri jatkoi ja kulmiaan kurtistaen seurasi katsettani tarhojen suuntaan.
"No Cariadia tietysti. Haluan tietää onko sillä kiima", kerroin ja käänsin katseeni vieressäni seisovaan mieheen.
"Sillä oli viikko sitten, eli en usko, että uusii ihan heti", Verneri informoi ja tuhahdin turhautuneena.
"Olisit voinut kertoa", vastasin ja nousin kyykkyasennosta seisomaan.

Olin niin pettynyt tarkkailuni tuloksiin, että suuntasin suoraan kotiin. Onneksi se oli ollut Verneri, joka oli nähnyt kyykistelyni, eikä esimerkiksi Ava. Tyttö olisi varmasti ruvennut levittämään juoruja, että kävin metsässä tarpeillani tallipihan läheisyydessä.

18.08.2018 - Vernerin estevalmennuksessa

Cariad kulki allani kuin ajatus. Ruskan tuloon oli vielä hetki aikaa, mutta syksyn saattoi jo haistaa ilmassa. Viileät illat peiton alla punaviinilasillisen kanssa takapihan terassilla, johon olin ostanut ulkotulisijan. Milo rakasti kääriytyä jalkoihini nukkumaan ja minä nautin koiran seurasta suunnattomasti.

Keskityin edessämme olevaan esteeseen. Verneri oli katsomassa ratsastustamme, joten en voinut haaveilla yksisarvisista kesken radan hyppäämistä. Laskin askeleet ja Cariad ponnisti hyppyyn juuri siitä paikasta, johon olin sen tuonut.
"Taitava", kehuin esteen jälkeen.
"Sen hyppy pitäisi saada pyöreämmäksi", Verneri huomautti.
"Käskystä!"

Yritin ratsastaa vielä huolellisemmin, välttyäkseni huudoilta ja kehittääkseni meitä ratsukkona. Verneri ohjeisti kentän keskeltä ja minä tein parhaani noudattaakseni ohjeita.
"Kolme laukkaa!" Vernerin ääni kaikui kentällä.
Yksi..kaksi..kolme..hyppy. Cariad pärskähti ja tuntui hyvältä allani. Hyppy oli ollut pehmeä ja alastulo tarkka.
"Parempi", Verneri myönsi. Oli kuin sota välillämme olisi unohdettu ja aselepo olisi asettunut. Kanadan reissun jälkeen tamman ja minun yhteistyö oli sujunut huomattavasti paremmin.

"Tuntuuko se nyt paremmalta?"
"Huomattavasti. Alan jo pikkuhiljaa luottamaan sen arviointikykyihin."
"Se on varmasti ollut osasyynä teidän ongelmille. Cariad on herkkä ja aistii kyllä, jos oot yhtään epäileväinen."
"Mmmh", myötäilin. Verneri oli yllättäen taas oikeassa.

Ratsastin hetken aikaa ravissa väistöjä ja temponvaihteluita ennen, kuin päästin ohjaa pidemmälle ja kevensin loppukevennyksiä.
"Kiitos taas tuhannesti, Verneri", kiitin hymyillen siirtäessäni Cariadin käyntiin.
Samassa Vernerin puhelin soi ja tämä katsoi näyttöä hymyillen. Mies hätkähti ja nosti katseensa meihin.
"Pahoittelut, täytyy vastata tähän puheluun. Nähdään taas ja hyvin ratsastettu!"
"Ei haittaa, kiitos ja moikka", huikkasin tummaverikön perään ja tämä poistui paikalta puhelin korvassaan. Pudistelin päätäni hymyillen.

Lähdin kävelemään loppukäynnit maastoon, siellä Cariad ainakin toimi aina. Se oli hyvin maastovarma joka tilanteessa, eikä onneksi kisapaikoillakaan kyttäillyt turhia. Radalla virheet sattuivat vauhdista, huolimattomista teistä tai omista virheistäni ja kyllä minä sen tiesin. Cariad heijasti ratsastajaansa hyvin paljolti eikä antanut mitään ilmaiseksi.

01.09.2018

H: "Milo, ei sinne. Kentän reunalle paikka."
V: "Mä en käsitä miten se tottelee noin hyvin."
H: "En voi kyllä ottaa yhtään kredittiä, sen edellinen omistaja teki kaiken työn."
V: "Kyllä sä nyt kuitenkin saat sen tottelemaan."
H: "Se on kyllä ihan super ihana. Kannatko pari puomia vielä tohon keskihalkaisijalle, Vivia, kiitos."
V: "Juu, tottakai. Philin pitäisi olla täällä ihan kohta."
H: "Laukkaan vielä vähän, niin me ollaan valmiita."

R: "Hi!"
H: "Oh hi! We're all ready for you."
R: "Great. Let me see some jumps then."
H: "Roger."
R: "Control her better, shorter reins and collect her more!"
R: "Now the oxer. Remember to count the strides."
R: "Now let her gallop a bit, don't loose the speed."
R: "That's better."

H: "Thanks again, until next time."
R: "You're welcome. Just remember to practise what we talked about and you'll be fine."
H: "I will. Bye!"
R: "Bye!"
V: "Bye!"

V: "Teillä meni ihan super hyvin!"
H: "Kiitos. Jaksatko kävellä tän kanssa hetken, niin mä voin purkaa esteet?"
V: "Toki."
H: "Jalustimet on varmaan hyvät noin? Käy vaikka maastossa joku lenkki, odotetaan teitä tallissa Milon kanssa."
V: "Juu, kiitos!"
H: "Milo, tänne!"

07.09.2018 #yhteismaasto


Lähdimme Cariadin kanssa Auburniin, josta lähti viiden ratsukon maastoporukka. Cariad käyttäytyi esimerkillisen hienosti koko maaston ajan, vaikka olikin vieraassa seurassa.

08.10.2018

Verneri:

Lovella oli tapana jäädä pohkeen taakse kisoja seuraavana päivänä, mutta tänään ori reagoi pienimpäänkin hipaisuun kuin olisi saanut sähköiskun. Verneriä se ei oikeastaan haitannut, sillä hän oli tottunut reaktiivisiin hevosiin (kiitos Eelan) ja tunsi pystyvänsä keskittymään oikeisiin asioihin tahdin naputtamisen sijaan.

"Vau", Heidi huudahti Cariadin selästä. Nainen oli siirtänyt tammansa käyntiin ja seurasi kuinka Love viskoi häntäänsä ja teki lävistäjällä peräkkäin ainakin kaksi-kolme laukanvaihtoa liikaa, kun tarkoitus oli tehdä vain yksi. "Älä sano mitään ja anna mun elää siinä uskossa että toi ei ollut vahinko!"
Naisen heleä naurahdus kaikui Auburnin maneesissa, mikä oli näin maanantaiaamupäivänä heitä lukuunottamatta tyhjä. Muita Kaajapurojen tallilta ei ollut saapunut tänään maneesivuorolle: olisiko viikonlopun Kalla CUP -osakilpailulla ollut tekemistä asian kanssa.

Verneri ratsasti päädyn loppuun ollen tyytyväinen siihen, miten oli saanut voimakkaasta laukasta huolimatta orin taipumaan syvälle kulmiin.
"Tää on ihan mieletön", mies vastasi leveän hymyn saattelemana.

Heidi:

Virnistys nousi Heidin huulille tahtomattakin Vernerin kehuessa hevostaan aidosti hymyillen. Viikonlopun kilpailut olivat sujuneet naisen osalta vaihtelevalla menestyksellä - tällä kertaa koulusta oltiin saatu useampikin ruusuke. Cariad oli ollut melko energinen, sillä se oli joutunut olemaan kevyemmällä liikunnalla Rosengårdien leirin vuoksi.

"Onnittelut nyt vielä teidän mahtavasta menestyksestä Loven kanssa, näin teidän maasto-osuuden, se oli ihan liekeissä se hevonen", Heidi jatkoi kehumistaan, tällä kertaa se oli helpompaa iloita toisten menestyksestä.

"Mä olin siellä esteleirillä Malachain kanssa, se taas ajatteli enimmäkseen omalla kikkelillään ja veti kaiken ihan ranttaliksi", nainen murahti yhtäkkiä, mutta pieni virne kohosi tämän kasvoille. Oli aina hirvittävän kutkuttavaa käyttää hieman kuvailevia sanoja puhuessaan omista hevosistaan. Verneri kohotti kulmaansa saaden Heidin virnistämään entistä syvemmin.
"No se ihan oikeasti oli ihan pissipää, kyllä sä tiedät millaisia orit osaa olla", nainen puolustautui nauraen.

Brunette kävi läpi mielessään leirin tapahtumia ja muisto Innasta ja Alexanderista sai hymyn kuolemaan hyvin nopeasti.
"Innakin oli leirillä. Sillä meni Hanin kanssa tosi hyvin harjoituskilpailuissa, ne tuli toiseksi heti Rasmus Alsilan jälkeen", nainen kokeili varovasti kepillä jäätä. Hän ei tiennyt oliko asiasta juteltu pariskunnan kesken jo.

Verneri:

Love pärskähteli laukan rytmissä ja Verneri valmisteli huolellisesti siirtymistä käyntiin. Ori kuunteli tarkasti miehen apuja ja vastasi pidätteisiin täsmällisesti. Vitsit, olisipa Love ollut kouluosuudellakin näin herkkänä.

Verneri hymähti Heidin kehuessa ratsukon eilistä kilpailusuoritusta.
"Love on kyllä parhaimmillaan maastossa", mies taputti mustaa puoliveristä kaulalle ja antoi tälle vapaat ohjat. "Vielä kun se olis rataesteillä varovaisempi."

Heidin puheet Rosengårdien leiristä saivat Vernerin muistelemaan huvittuneena päivää ennen sen alkamista, kun Inna oli kuumeisesti miettinyt mitä pakkaisi mukaan tehokkaalle viiden päivän esteklinikalle. Lopulta brunette oli istunut ratsastusvaateröykkiön keskellä kädet puuskassa ja tihrustanut melkein itkua, sillä yhdetkään housut eivät olleet riittävän laadukkaat, siistit eivätkä varsinkaan oikean väriset esiteltäväksi Rosengårdien kartanolla.

Puheet Malachain kikkelistä havahduttivat Vernerin takaisin siihen hetkeen ja hän pudisteli päätään Heidin jutuille.
"Pojat on poikii", sotaveteraani virkkoi ja ohjasi Loven kävelemään uralle. "Kyllä mä tiedän."

Heidi jatkoi puhumalla Innasta ihan niin kuin Verneri ei olisi ollut tietoinen siitä, että hänen tyttöystävänsä oli ollut myös Rosengårdeilla. Mies seurasi Loven käynnin tahdissa värähtelevää ja lihaksikasta kaulaa, mutta siirsi sitten katseensa Heidiin.
"Tiedän", Verneri totesi ja miehen huulilla oli hymy, josta oli havaittavissa ylpeys Innan suorituksesta harjoituskilpailuista. "Inna on taitava ratsastaja."

Mies venytteli väsyneitä hartioitaan päästäen toisen kätensä irti ohjista.
"Ainiin, ja Inna on myös tyttöystäväni, joten eikö olisi outoa, jos kuulisin tästä nyt vasta sinulta?" Verneri naurahti. "Just saying."

Näyttikö Heidi juuri punastuvan? Ei, ehkä se oli vain urheilun tuomaa väriä poskipäille.

Heidi:

Vernerin reaktio kertoi naiselle, että asiaa ei oltu tuotu esille Innan toimesta. Heidi irvisti hieman, hän ei olisi millään halunnut tunkea nokkaansa toisten asioihin, mutta ei myöskään voinut pysyä vaiti.

"Mä kuulin siellä yhden keskustelun", nainen aloitti epävarmana ja pysäytti Cariadin uralle. Sinisten silmien katse viipyi hopeassa harjassa, kunnes se kohtasi vihreät silmät määrätietoisena.

"En tiedä kuulinko väärin, tai ymmärsinkö väärin, mutta en myöskään voi olla sanomatta asiasta. Tiedän kyllä, että teidän suhde on teidän, eikä mulla ole sitä vastaan mitään. Enkä haluaisi olla se, joka tästä sulle kertoo", Heidi rapsutti hermostuneena Cariadin säkää heti satulahuovan vierestä.

"Inna ja Alexander keskustelivat siellä, Alexander ainakin hyvin flirttailevaan sävyyn ja kuulin, kuinka mies kertoi pitävänsä tyttöjensä henkilöllisyydet salassa. En siis tiedä kenestä he keskustelivat, mutta Alexanderin katse oli se, josta huolestuin."

Heidi tunsi sydämensä hakkaavan tiheämmin.
"Mä toivon, että ymmärsin sen tilanteen väärin, mutta en voi olla varma ja mielestäni ansaitsit tietää."

Verneri:

Heidi pysäytti ratsunsa ja kertoi Innan ja Alexanderin (ilmeisesti Jusun isoveljen, jos mies osasi yhdistää oikein) välisestä keskustelusta ja siitä heränneestä epäilyksestä. Myös Verneri oli pyytänyt Lovea pysymään aloillaan, mutta ori oli vastahakoinen ja kuopi maneesin pohjaa etukaviollaan. Mies piti käsiinsä keräämät ohjat tiukasti tuntumalla, ettei musta puoliverinen lähtenyt omatoimisesti liikkeille.

Verneri siirsi katseensa selvästi hermostuneesta Heidistä maneesin takaseinään: miehestä tuntui vaikealta, jopa mahdottomalta, uskoa kuulemaansa, tai oikeastaan sen sävyä. Flirttailua? Tietysti, olihan Inna viehättävä nainen. Sitä Verneri ei epäillyt hetkeäkään, sillä kuka tahansa hyvän päälle ymmärtävä mies yrittäisi kyllä iskeä brunettea. Siitä Heidi ei maininnut sanaakaan, oliko flirttailu ollut molemminpuoleista ja siihen osaisi vastata vain ja ainoastaan Inna itse.

"Vai niin", Verneri vastasi lyhyesti.
Heidin elekieli kertoi, että asiasta keskustelu oli epämiellyttävää, mutta sen aloittaminen oli ollut silti varsin suoraa, eikä nainen ollut juuri empinyt.
"Kiitos kun sanoit", mies jatkoi ja kohotti suupielensä ystävälliseen virneeseen. "Teit ihan oikein."

Verneri päätti päästää Loven piinasta ja siirsi orin takaisin käyntiin. Mies piti toisessa kädessä ohjia ja vapaalla kädellä kaivoi puhelimen khakinvihreän tikkitakkinsa taskusta ja avasi Facebook-appin. Hakukenttään sotaveteraani kirjoitti "Alexander Rosengård".

Millaisen nulikan kanssa tässä oltiin tekemisissä?

20.10.2018

Musta oli tullut aika taitava viikon aikana piilottelemaan. En ollut joutunut kohtaamaan Innaa tai Verneriä ja olin hyvilläni asiasta. Tosin en ollut pahemmin kohdannut tallilla ketään muutakaan, tänään olin huomannut tarhassa vieraan hevosen, mutta en ollut pysähtynyt ajattelemaan enempää.

Cariad varustautui viidessä minuutissa ratsastuskuntoon, talutin tamman pihalle ja hyppäsin sen selkään kevyesti. Huomasin Vernerin kävelevän päätalolta meitä kohti, mies nosti kättään tervehtiäkseen, nykäisin ripesti Cariadin ohjasta ja naksautin tamman liikkelle.
Hopeanmustan käynti oli sen verran ripeää, että en ehtinyt kuulla mitään huutoja tallipihasta. Päästyäni pienen matkan päähän nostin ravin ja kevensin tamman pitkissä askeleissa tahdikkaasti.

Edessämme avautui valtavan kokoinen sänkipelto, jolla olin ratsastanut useasti. Nousin kevyeeseen istuntaan ja puristin pohkeilla Cariadin kylkiä, tamma ampaisi laukkaan korvat hörössä. Puristin pohkeella lisää ja painauduin kiinni harmaaseen harjaan, korvat painuivat luimuun ja tamman askel piteni entisestään.

Pellon toisessa päässä hidastin sen verran, että meidän oli turvallista kääntyä loivalla kaarella takaisin ja pyysin uudelleen vauhtia. Cariadin kestävyyskunto oli noussut tänä vuonna kohisten, vuosi sitten se olisi ollut puhki jo yhdestä laukkapätkästä, nyt se imi metrejä vaivattomasti ja intoa puhkuen.

Hidastin nelistä laukkaan ja raviin, jossa teimme muutaman ison ympyrän pellon alkupäässä ennen metsäpolulle poistumista. Mua hymyilytti pitkästä aikaa, Cariad oli niin luotettava ja varma maastossa, että saatoin ihailla maisemia ja nauttia syksyn väriloistosta.

Tallipihan lähestyessä ahdistus kuitenkin palasi takaisin ja luikin talliin vähin äänin. Se oli jälleen kerran tyhjä ja sain hoitaa Cariadin rauhassa takaisin tarhaansa.

Mua hävetti se, että olin mennyt kiusaamaan Innaa humalaisena, mutta samalla myös inhotti se, että koko tilanne oli lähtenyt ihan käsistä. Sillä hetkellä mä en voinut kuvitella pystyväni olemaan normaalisti avoin itseni enää kummankaan seurassa. Sekin ajatus aiheutti surun tunteen, sillä varsinkin Verkusta oli tullut tärkeä tuki ja turva ajan kanssa. Huokaisten istuin Fordin ratin taakse ja ajoin Orijoelle, jossa mua odotti seuraavien hevosten liikuttaminen.

11.11.2018

Avasin trailerin takasillan ja päästin Cariadin kävelemään vasemmalle puolelle. Kävelin itse perässä Granni narun päässä ja kiinnitin molempien tammojen riimut kuljetusnaruihin. Oli onni, että kaksikko olivat niin fiksuja lastauksessa ja muutenkin kuljetuksessa.
"Noniin, sitten mennään", totesin hymyillen Jusulle, kun takasillan sulkemisen jälkeen hyppäsin Fordin ratin taakse.
"Olipas se nopea lastaus", nainen tokaisi.
"Meillä on fiksut tammat", vastasin ja sain osittaista nyökyttelyä vierestäni.

Runiac otti meidät vastaan rauhallisuudessaan. Olin varannut maneesin meidän käyttöömme seuraavaksi tunniksi, joten ei ollut huolta yllätyksistä. Otin ensin Cariadin autosta ja kiinnitin sen trailerin sivuun kiinni siksi aikaa, kun otin Grannin ulos. Irroitin molempien kuljetussuojat, joiden alle olin laittanut molemmille jännesuojat ja bootsit kaikkiin jalkoihin.

Talutin tammoja hyvän aikaa maneesissa alkuun, molemmat pörisivät innoissaan, mutta pysyivät silti takanani.
"Onpas ne innoissaan", Jusu totesi, kun kävelytin kaksikon naisen ohitse.
"Toivottavasti ne saa nyt vähän purettua pöllöenergiaansa", vastasin virnistellen.

Kun olin varma, että tammojen lihakset olivat lämmenneet, pysäytin ne melko lähelle seinää naamat seinää kohden.
"Nätisti sitten", komensin Cariadia ja Grannia ja vapautin molempien narut riimuista samanaikaisesti astuen samalla askeleen taaksepäin. Huitaisin käsilläni tammoja kohden ja ne lähtivät, kuin tykin suusta juoksemaan.
Kävelin suosiolla Jusun vierelle katsomoon ja annoin niille rauhan toteuttaa itseään.

Ja nehän juoksi. Takapää lentäen, sivuhypyillä, kiihdytyksillä ja äkkijarrutuksilla. Seurasimme kauhistellen ja ihastellen tammakaksikon rallitusta.
"Hitto olisi pitänyt tuoda kamera", harmittelin ja Jusu äännähti myöntävästi.