Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Cariadin päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 18.11.18 18:14

18.11.2018

Heräsin ihan järkyttävään päänsärkyyn, se oli alkanut jo eilen, mutta olin ajatellut kunnon yöunien vievän säryn pois. Katsahdin huokaisten kännykästäni kelloa, 5:06. Suljin silmäni ja yritin jatkaa nukkumista, mutta viiden minuutin turhan pyörimisen jälkeen nousin ylös ja lähdin metsästämään särkylääkettä. Milo ei vaivautunut edes nostamaan päätään olohuoneessa pedillään, kun kävelin keittiön kaapille.
Buranat olivat näemmä loppuneet mun ja Jessen krapulan hoitoon viikko sitten, joten nappasin yhden Para-Tabsin ja täytin vesilasin täyteen. Nielaisin pillerin ja kulautin koko lasillisen alas kerralla.

Päätin jatkohoitaa särkyä kuumalla suihkulla ja puolen tunnin jälkeen kietouduin pyyhkeeseen ja vilkaisin sumuista pesuhuoneen peiliä. Pesin hampaani huolellisesti ja rupesin kuivaamaan hiuksiani jo valmiiksi kuumankosteassa huoneessa.

Ulkona oli lämpömittarin mukaan hieman pakkasta, joten puin ratsastushousujen päälle vielä kevyttoppahousut ja takiksi valitsin mustan kevyttoppatakin. Milokin alkoi heräilemään ja annoin sille aamuruoan samalla, kun koitin keksiä jotain syömistä. Päänsärky oli inan helpottanut, mutta ruokahalun se oli vienyt kyllä hyvin mennessään. Nappasin banaanin mukaan ja pujotin Milolle kaulapannan, jonka jälkeen lähdin kirpeään aamuilmaan.

Lämpimät valkoiset pihavalot antoivat selkeän reitin autotalliin, Milo kävi katsastamassa pihan sillä välin, kun ajoin sinisen lava-auton tallista ulos. Astuin ulos autosta ja avasin takaoven auton viereen ilmestyneelle ruskealle koiralle. Milo hyppäsi kevyesti korkean auton jalkatilan kautta takapenkille, jossa sille oli taiteltu pehmeä alusta penkin suojaksi.

Hyppäsin takaisin ratin taakse ja lähdin ajamaan Kaajapuroja kohti.

Ajomatkalla mun ajatukset eksyivät Jesseen. Miten mä olin löytänyt itseni tilanteesta, jossa me ei oltu pelkästään kavereita, vaan vähän enemmän. Koska musta oli tullut fwb-tyyppi? Epäilyistäni huolimatta pieni hymynkaarre eksyi huulilleni, kun muistelin perjantai iltaa.

Pysäköin autoni Purtseille ja vilkaisin auton kelloa. Olin onnistunut kuluttamaan vähän yli 1,5 tuntia heräämiseni jälkeen. Nousin autosta ja päästin Milon ulos. Koira käveli tallirakennukselle edeltä ja minä seurasin perästä.
Hevoset vasta heräilivät tallissa ja sain varovaisia hörähdyksiä tervetulotoivoituksena. Jaoin kaikille aamuheiniä karsinoihin ja hain Cariadin hoitokassin, suitset, suojat ja liinan varustehuoneesta.
"Hei tamma", tervehdin hopeanmustaa, joka söi heiniään silmät puoliummessa.

Otin kevyttoppaloimen pois Cariadin päältä ja harjasin sen ripeästi. Harjauksen jälkeen laitoin sisäloimen takaisin tamman niskaan, lisäsin siihen päälle vielä 100g toppauksella olevan ulkoloimen. Kiedoin heijastinsuojat tamman jalkoihin ja pujotin suitset hopeanmustan päähän. Kirjoitin vielä taululle, että lähdimme maastoon ja napsautin liinan Cariadin riimuun.
"Mennään", sanoin hevoselle ja koiralle.

Metsässä oli hiljaista, pieni lumikerros sai jalkojen alla narskumaan vaimeasti. Aurinko alkoi vasta ajattelemaan nousemista, joten otsalampusta oli ehdottomasti hyötyä puiden varjostaessa senkin pienen valonlähteen.
Milo juoksenteli lähialueella, se vilahteli aina jossain välissä, mutta en murehtinut koirasta juurikaan. Se oli osoittanut laumaviettinsä ja tottelevaisuutensa viimeistään Siperian reissulla.

Käännyin metsäpolulta pois ja sain todella nostella jalkojani sammalpeitteellä. Väistelin kiviä ja suuntasin ylämäkeen innostunut puoliverinen takanani. Olin ehdottomasti se, jolla oli vähinten kuntoa tässä porukassa, vaikka jaksoinkin ratsastaa helposti kymmenen hevosta päivässä.

Tunnin metsässärämpimisen jälkeen huomasin, että päänsärkyni oli hävinnyt ja lenkki alkoi olla lopuillaan. Purtsien talli aukesi edessämme ja kaikki hevoset olivat löytäneet tiensä tarhoihin lenkkimme aikana. Talutin Cariadin suoraan tarhaan ja nappasin siltä vain suojat ja suitset pois. Tamma käveli suoraan heinäkasalleen.

"Huomenta", toivotin tallissa karsinoita siivoavalle Verkulle. Mies tervehti takaisin, mutta keskittyi selkeästi mielummin karsinoiden siivoamiseen, kuin kevyeen jutusteluun. Olin hieman huolissani tummaveriköstä, mutta en aikoisi pakottaa toista keskustelemaan, jos tämä ei selkeästikään halunnut jutella. Cariadin karsinan Verkku oli ehtinyt jo siivoamaan, joten en saanut siitäkään tekosyytä jäädä hengailemaan tallille pidemmäksi aikaa. Siivosin jälkemme ja aloin tekemään lähtöä. Pysähdyin vielä ovensuuhun ja vilkaisin Verneriä, joka oli pysähtynyt siivouksessaan ja tuijotti johonkin vastakkaiseen karsinaan. Purin alahuultani ja mietin olisiko sittenkin pitänyt tivata toiselta kuulumisia.
Huokaisten astuin tallista ulos ja kävelin autolle. Milo hyppäsi takapenkille ja käänsin Fordin nokan kohti Orijokea. Siellä odottaisi lisää hevosia liikutettavaksi.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 15.12.18 17:42

15.12.2018

Seisoin Purtsien tallin ovensuussa seuraten katseellani tarhassa heiniään syövää hopeanmustaa tammaa. Sen elämä oli rentoa ja rauhallista, kunhan sen edessä oli ruokaa ja joku kävi liikuttamassa sitä välillä, pysyi puoliverisen mieli tyytyväisenä. Toista se oli ihmisillä ja sillä hetkellä tunsin kateuden pistävän rinnassani ajatellessani hevosten helppoa elämää.

"Oletko sä jumissa, vai miksi siinä seisoskelet?" Vernerin ääni säikäytti minut, olin vaipunut niin ajatuksiini, etten ollut huomannut miestä. Puraisin alahuultani, jotten olisi vingahtanut ääneen.
"Ai moi. Ihailen vain maisemia, ei sen kummempaa", vastasin miehelle ja hymyilin puolittaista hymyä.
"Meinasitko käydä liikuttamassa tamman?"
"En oikein tiedä vielä. Mietin sitäkin tässä samalla, kun ihailen maisemia."
"Suosittelisin päättämään melko pian, kohta laskee pimeä", Verneri muistutti ja häipyi sitten talon suuntaan kädet toppatakkinsa taskuihin tungettuina. Miehen hävitessä etuoven taakse, käänsin katseeni takaisin loimien alla seisovaan tammaan ja lähdin liikkeelle.

Olisin valehdellut, jos olisin väittänyt ratsastaneeni Cariadia tavoitteellisesti viimeisen osakilpailun jälkeen. Olin perustellut vähentynyttä liikuntaa talvilomalla, vaikka tiesin hyvin mikä oli todellinen syy asialle. Tallilla ei huvittanut hirveän paljoa hengailla, kun siellä saattoi törmätä Sallin omistajaan.
Mieheen, jonka status oli muuttunut satunnaisesta säädöstä syntymättömän lapseni isäksi.

Ajatus vihlaisi syvältä ja Cariad vaistosi sen. Tamma rupesi pelleilemään narun päässä ja sain pidellä kaksin käsin narusta kiinni, etten olisi päästänyt hopeanmustaa irti tallipihassa.
"Hei, asetus sitten", ähkäisin, kun tamma peruutti edelläni etupää nousten jatkuvalla syötöllä.

Selvisimme talliin saakka ja päästyään neljän seinän sisälle puoliverinen rauhottui sen verran, että sain riisuttua kaksi loimea sen päältä pois.
Aloittaessani harjausta totesin, että tamman karva oli jälleen kasvanut sen verran, että oli aika ottaa klipperi esille. Jätin Cariadin hoitopaikalle ja hain satulahuoneesta laukun, jossa uskollinen työvälineeni majaili. Tungin pumpulia hopeanmustan korviin ja harjasin sen vielä kevyesti läpi pölärillä ennen, kun starttasin surisevan työtehtäväni.

Klippaus oli terapeuttista, kun työstettävä hevonen osasi seistä paikoillaan. Siinä unohti ihan kaiken muun, kun piti keskittyä siistiin jälkeen ja siihen, ettei käynyt vahinkoja, kun vaikka yritti saada kaulan ja harjan rajaa tasaiseksi. Oli myös helpottavaa, että koneen tasainen surina peitti alleen mylläävät ajatukset, jotka olivat olleet läsnä elämässäni jo viikkoja. 7+0. Surinasta huolimatta jotkin asiat eivät nähtävästi antaneet periksi. Pysäytin klipperin ja kaivoin takkini taskusta kuulokkeet, joista oli tullut uusi ystäväni. Kun suuntasi musiikkia tarpeeksi kovalla tärykalvoihin, sai myös tehokkaasti tyhjennettyä mielensä.

Klippasin Cariadin huolellisesti ja sain helposti hävitettyä kaksi tuntia elämästäni siihen. Lattialle ilmestynyt karvakasa ei ollut valtava, mutta työ näkyi hevosen karvapeitteessä.
"Täytyy kaivaa sulle taas vähän paksumpi talliloimi kaapista", mutistin hevoselle, kun harjasin sitä irtokarvoista. Vaikka talvi ei ollut kunnolla iskenyt vielä, oli meno kylmässä tallissa ihan erilaista, kuin kotona, jossa tallirakennuksen lämpötila ei koskaan laskenut alle 8 asteen.

"Ai vitsit mun tekis mieli klipata Seppo", Ava tokaisi seistessään hoitopaikan edessä, kun palasin varustehuoneesta uuden talliloimen kanssa.
"Se helpottaa kyllä treenaamista huomattavasti", vastasin tytölle, joka oli letittänyt pitkät hiuksensa sivuletille.
"Ja näyttää ihan sika hyvältä. Harmi vaan, että pihatossa asuvaa hevosta ei kannata klipata. Eikä se nyt treenaakaan, kun seisoo vaan", Ava lisäsi tuhahtaen. Ilmeisesti tyttö oli haalinut itselleen oikeuden silittää hevoseni turpaa. Asia ei minua onneksi haitannut, mut joku muu olisi saattanut älähtää.
"Kuulinkin teidän epäonnesta kisoissa. Tosi harmittavaa", myönsin ja hymyilin vähän. Pujottauduin narujen ali ja heitin viikatun toppaloimen hopeanmustan selkään.
"Enkä mä oikeastaan osaa edes klipata", Ava jatkoi ja kuulin ehkä häivähdyksen haikeutta tämän äänessä. Ei, en lankeaisi siihen ansaan. Oli parempi pitää etäisen ystävälliset välit tallin teinikaksikkoon.
Seurasi hetken kiusallinen hiljaisuus, mutta pidin sinnikkäästi pintani. En todentotta aikoisi opettaa Avaa klippaamaan yhtään hevosta. Eritoten siksi, ettei tämä voisi edes harjoitella omalla hevosellaan sitä. Mutta ihan vain senkin takia, etten halunnut, en sitten yhtään.

"Tsemppiä Sepon kuntoutukseen", totesin lopulta ja loihdin kasvoilleni rohkaisevan hymynkaltaisen. Ava jatkoi matkaansa, saatoin hieman aavistella pettymyksen tytön kävelytyylissä, mutta en tuntenut toista tarpeeksi tietääkseni varmasti. Huokaisin syvään ja heitin fullneck ulkotoppaloimen Cariadin selkään. Se saisi tänään vapaapäivän, sillä ulos oli laskenut jo pimeys, josta Verneri oli varoitellut.
Taas yksi lisäpäivä tamman talvilomaan, ei se ollut niin tarkkaa.


_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 24.12.18 15:32

24.12.2018

Joulu ei ollut merkinnyt mulle mitään enää moneen vuoteen. Kun ei ollut elossa olevia sukulaisia jäljellä, ei myöskään ollut ketään, kenen kanssa sellaista sukujoulua viettäisi. Useimmat olin tähän mennessä viettänyt tallilla ja siellä olin nytkin, Cariadin karsinassa.

Tamma söi heiniä rauhallisena, kun harjasin sitä ajan kanssa, ajatukset salaisuudessa, jota en ollut koskaan kuvitellut joutuvani pitämään.

Varustuksen jälkeen nousin kevyesti tamman selkään hiljaisessa tallipihassa. Luminen maisema hiljensi kaiken, paitsi rautakenkien narinan.
Naksautin kieltäni ja hopeanmusta nosti lennokkaan ravin, kaula kauniisti ylös kaartuen. Pakkasilmaa oli raikas hengittää ja meidän molempien hengitys höyrysi. Cariadin korvat pyörivät sen päässä ja tamman askel kiihtyi tutun laukkasuoran lähestyessä.
"Mene vain", suostuin ja nousin Cariadin kaulaa vasten, hevosen nostaessa laukan ja painaessa korvansa luimuun. Hopeinen harja piiskasi kasvojani ja vauhti sai silmät vuotamaan, mutta pitkästä aikaa keskittymiseni oli täysin edessämme avautuvassa peltotiessä.

Cariadia ei tarvinnut juurikaan pidättää suoran lopussa. Se pärski tyytyväisenä ja hidasti keinuvaan laukkaan, sen voimalla pääsimme jyrkän mäen kevyesti ylös. Mäen päällä puristin hieman nyrkillä ohjaa ja Cariad hidasti raville, jolla jatkoimme pientä metsäpolkua pitkin.

Vierestämme lähti peura juoksemaan ja Cariad pysähtyi, tuijottaen eläimen perään hetken aikaa. Tamma oli aina ollut hirveän luotettava maastoilussa, paitsi silloin, kun olimme törmänneet sauvakävelijään. Mutta noin muuten, ei tarvinnut pelätä Cariadin lähtevän mihinkään vaikka mitä sattuisi.
"Hienosti", kehuin ja jatkoimme matkaamme käynnissä.

Tallipiha tuli liian pian vastaan. Cariad pysähtyi ja laskeuduin sen selästä. Jalkani meinasi liukua altani ja sain otettua tamman satulasta tukea, enkä kaatunut rähmälleni pihalle. Joulumaastoilun jälkeen hoidin tamman rauhassa takaisin pihalle, tarhaan, jossa se ryhtyi jälleen heiniään tuhoamaan. Kotona odottaisi tyhjä jääkaappi ja televisio, josta tulisi kaikki maailman jouluelokuvat. Hätkähdin, kun ajattelin, että ensi jouluna kaikki olisi toisin.

Mietin jos kutsuisin Jessen syömään, jos miehellä ei olisi muutakaan tekemistä, mutta jätin viestin lähettämättä. Halusin päästä eroon salaisuudestani, mutta en tiennyt enää millä tavalla pystyisin kertomaan siitä miehelle.

Miksi elämän piti olla niin monimutkaista? Vai oliko se vain minä, joka siitä teki niin hankalaa?

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 27.12.18 21:07

27.12.2018

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 EjbqA7

Viimeisiä ratsastuskertoja ennen Latvian matkaa ♥️


_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 20.02.19 20:49

16.02.2019

"Sä olet neljäs metrissä", totesin ääneen, kun kävelin takaisin rekan luokse. Vivia harjasi Cariadia pehmeällä luonnoharjalla, vaikka sen karvapeite oli jo kiiltävän puhdas.
"Ja Cai puolivälissä, Lollo pari ratsukkoa sen jälkeen", jatkoin ja vilkaisin Lauria. Olin saanut houkuteltua Viljamin suorittamaan Malachain hoitotoimet, että Lauri saisi vain hypätä sen selkään ja yrittää olla kuolematta radalla.
"En voi vieläkään uskoa, että kutsut tammaa Lolloksi", Jeramy tuhahti ja kiillotti kilpailutakkinsa hopeanappeja.
"Tietäisit vain millä nimillä sua kutsun", kiusasin ja väistin ilmassa lentävää rättiä sulavasti. Kilpailuaamun tohina tuntui ihanan tutulta ja kiireiseltä, rakastin sitä tunnelmaa. Harmitti tietysti, että en itse pääsisi osallistumaan, mutta ehkä yksi välivuosi ei tekisi lainkaan pahaa.

Olin lupautunut kakkostuomariksi seuraavan viikonlopun kentän koulukokeeseen, voisin ainakin hyödyntää taitojani toisaalla, kun en selkään päässyt. Olisi jännittävää myös nähdä siskosten järjestämä kisatunnelma kulissien takaa.

"Hei prinsessa", lepertelin Cariadille ja otin sen ohjista kiinni. Vivia käveli autolle hakemaan tamman satulaa ja martingaalia. Hopeanmusta silmäili ympärilleen ja pärisi hieman innostuneena. Sen selkään nousi kiiltävä, hopean värinen estehuopa, jota seurasi ruskea estesatula. Vivia kiinnitti martingaalin samalla, kun laittoi vatsapanssaria vastinhihnoihin. Huomasin jännittäväni, mutta ehdottomasti vähemmän, kuin normaalisti, kun olisin itse valmistautumassa kilpailuihin. Vaikka Jeramy oli juossut ympäri maailmaa viime vuosina, luotin tämän ratsastustaitoihin täysin.

"Tsemppiä", toivotin, kun brunette mies oli noussut Cariadin selkään. Suoristin vielä tamman hopeakoristeisen otsapannan ja pyyhin Jeramyn hopeiset kannukset irtoliasta. Lähdimme kävelemään kohti maneesia, itse suuntasin katsomon puolelle suoraan. Oli ihan mukavaa, että sai seurata kilpailuita rauhassa ja jännittää omien hevosten suoriutumista kentän laidalta. Toivoin, ettei ketään keksisi kysellä miksen itse kisannut, vaikka olinkin koittanut keksiä mahdollisia hätävaleita sellaisen tilanteen sattuessa kohdalle.

Cariad oli virkeän näköinen, mutta selvästi kuunteli Jeramya. Mies oli vakavakasvoinen ja ratsasti tarkasti, hopeanmusta tamma reagoi sekuntien sadasosissa bruneten toiveisiin, kääntyi juuri niistä paikoista, mistä ratsastaja halusi.
"Jeramy Raeske ja Cariad nolla virhepistettä, siirtyvät luokan johtoon", Penna Vaanila kuulutti virallisen kuuloisena ja hymyäni oli vaikea peitellä. Toki tässä vaiheessa luokkaa mitä vain saattoi tapahtua, mutta olin silti tyytyväinen kahdesta nollaradasta.
Luokan lopussa tajusin, ettei kukaan ratsukoista ollut vieläkään päässyt Cariadin edelle.

"Palkintojen jakoon pyydetään valmistautumaan Jeramy Raeske, Rasmus Alsila, Verneri Kaajapuro ja Jannica Holmberg."

Arne Rosengård jakoi ratsukoille palkinnot, ruusukkeet ja kätteli jokaista lämpimästi hymyillen. Mielialani oli korkealla, en edes välittänyt, vaikka Lollo oli pudottanut puomin perusradalla. Tai siitä, että Malachai, joka metrissä oli ollut ihan siedettävällä tuulella, sai 12 virhepistettä 120cm luokasta. Ori oli vaikea hevonen ja sillä oli vieras ratsastaja selässään, Lauri oli tehnyt hyvän työn virhepisteistä huolimatta.
Oli kamalan helppo hymyillä tänään.


_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 17.03.19 11:51

16.03.2019

Cariad juoksi tympääntyneen näköisenä lumista kenttää ympäri. Heidi seisoi kentän keskellä kädet puuskassa ja seurasi pukittelevaa tammaa silmä tarkkana. Hopeanmustan askel oli epäpuhdas, ei selkeästi, mutta sen kasvattanut nainen näki eron askeleessa.
Turhautunut tuhahdus karkasi bruneten huulilta ja tämä siirsi auki soljuvia kiharoitaan toisen korvan taakse mietteliäänä.
"Ja, ja!" Heidi huudahti, käskien pysähtynyttä tammaa uudelleen liikkeeseen.

Eläinlääkäri ei ollut löytänyt siitä mitään vikaa, mutta Heidi tiesi, että jokin tammalla oli.

Puoliverisen kaula kaartui rullalle ja sen häntä nousi ylös, raviaskeleesta tuli liitävää ja näyttävän näköistä.
Vieläkään brunette ei saanut kohdistettua kipua yksittäiseen jalkaan, pää nyökähti epätasaisesti, eikä aina tietyn askelvaiheen mukana.
"Helvetti", Heidi kiroili ja antoi tamman hidastaa vauhtiaan ja pyysi lopulta eläimen luokseen. Hopeanmusta käveli omistajansa luokse ja ojensi turpaansa huokaisten.
"Hienosti. Kertoisitko mihin sua sattuu?" nainen kysyi ja kiinnitti riimunnarun tamman riimuun kiinni.

"Tämähän on ihan erilaisen näköinen näin valoisan aikaan kuin pimeällä", Ritva Aro tuumasi, kun he saapuivat Jessen kanssa Kaajapurojen tallille. Mies mietti, oliko se ollut kehu vai ei, muttei jäänyt sen enempää asiaa pohtimaan, sillä huomasi Heidin Cariadin kanssa kentällä.
"Onpas siellä nätti hevonen", Ritva sanoi huomattuaan saman kaksikon ja lähti sitten saapastelemaan kohti kenttää eikä Jesse ehtinyt estämään äitiään.
Ritvalla ei ollut vielä hajuakaan siitä, että Heidi oli raskaana ja että hänen poikansa oli syntymättömän lapsen isä.

"Terve", Ritva huikkasi Heidille kentän laidalle päästyään. "Sievä hevonen sinulla siinä."
Jesse oli laahustanut äitinsä perässä paikalle ja toivoi, ettei Ritva ihan totaalisesti nolaisi häntä Heidin edessä.
Ritva tuuppasi poikaansa kylkeen kevyesti: "Älä nyt siinä hiljaa seiso. Esittele meidät."
Jesse taikoi kasvoilleen hieman väkinäisen hymyn ja käänsi katseensa Heidiin.
"Heidi, tässä on minun äiti, Ritva. Äiti, Heidi", mies puuskahti ja vaivoin vältti katseensa valumista Heidin vatsan seudulle.

"Hei. Kiitos", Heidi vastasi hymyillen ja vaihtoi katsettaan Jessen ja vanhemman naisen välillä.
Jessen esittely sai bruneten viimeistään varpailleen, Heidin ajatukset sinkoilivat miljoonassa eri asiassa.
"Hmm, hauska tavata", Heidi vastasi, pitäen lämpimän hymyn huulillaan.

Oliko Jesse kertonut vaiko ei?

"Mikäs Teidät tänne Kaajapuroille tuo?" brunette kysyi hymyillen, Cariad taivutti kaulaansa vierasta naista kohden. Heidin katse tarkkaili Jesseä taukoamatta.
"Sallia tultiin moikkaamaan ja katsomaan miltä täällä päivänvalossa näyttää", Ritva vastasi ojentaessaan kättään tammaa kohti ja mietti, söisikö hevonen hänet vai ei.

"Niin, käytiin eilen maneesivuorolla pikaisesti, niin en ehtinyt sen enempää äidille paikkoja näyttämään", Jesse sanoi tunkien kädet takkinsa taskuihin. Hän huomasi Heidin katseen ja pudisti pikaisesti päätään kuin kertoakseen, ettei ollut äidilleen vielä puhunut lapsenlapsesta mitään.
"Onhan täällä vähän erinäköistä kuin siellä Auburnissa", Ritva naurahti katsellen ympärilleen.

Jessen hienovarainen ele sai Heidin nyökkäämään lähes huomaamattomasti.
"Cariad ainakin rakastaa pikkutallin rauhaa. Mutta Auburn on kyllä melkoinen kartano", nainen vastasi.

Kolme ihmistä ja hevonen kävelivät yhtä matkaa tallille, jossa Heidi kiinnitti hopeanmustan tamman käytävälle kiinni.
Naisen sormet kävivät läpi hevosen selän lihaksia, eikä Cariad väistänyt painetta. Ylettyäkseen tamman selkään kunnolla, Heidin piti kurottaa sen verran, että tämän takinhelma nousi kriittisen määrän.
Pieni, mutta ehdottomasti huomattava vauvamaha paljastui suuren toppatakin alta naisen huomaamatta.

Jesse kyllä huomasi Heidin vatsan ja niin oli huomannut myös Ritva.
"No mutta! Anteeksi, että olen hieman tahditon, mutta oletko sinä raskaana?" Ritva huudahti ihastuneena saaden Jessen katsahtamaan äitiään yllättyneenä. Ei Ritva yleensä pyydellyt anteeksi sanojaan.
Yllättyneisyys kuitenkin vaihtui vaivaantuneisuudeksi. Vaikka Jesse olikin jo sinut isäksi tulon kanssa ja oli jopa salaa innostunut ajatuksesta, ei hän silti oikein tiennyt, miten sillä hetkellä asiaan pitäisi suhtautua. Hän kyllä tiesi, että äidille pitäisi kertoa, mutta ei vielä. Ainakaan siinä tilanteessa.

Kylmät väreet valtasivat Heidin kehon ja tämä jähmettyi ohikiitävän kauhun vallassa. Lyhyt huokaisu karkasi naisen huulilta ja tämä kääntyi näennäinen hymy kasvoillaan katsomaan Ritvaa ja Jesseä.
"Olenhan minä", tämä vastasi ja yritti olla katsomatta Jesseä anovasti. Hän oli itsenäinen nainen ja Jesse saisi kertoa äidilleen omalla tavallaan.

"Itse asiassa tänään juuri tuli 21. raskausviikko täyteen", nainen jatkoi ja kosketti mahaansa, joka oli jälleen toppatakin suojassa.

"Sitähän ollaan siis jo puolivälissä", Ritva hymyili leveästi. Jesse rykäisi hieman kurkkuaan äitinsä vieressä. Oliko Heidin raskaus jo oikeasti niin pitkällä?
"Ihana juttu. Minä olen jo lapsenlapsesta haaveillut pitkään, mutta Jesse ei ole vielä minulle sellaisia tehnyt", Ritva Aro höpötti saaden Jessen entistä enemmän vaivaantuneemmaksi.
"Tai, onhan Jessellä nykyään se Matilda, mutta aika tuore juttu sekin, joten pitää kai vielä odotella", Ritva huokaisi vilkaisten poikaansa ja huomasi kyllä Jessen kiusaantumisen. Hetken Ritva mietti, oliko Jessen ja Matildan suhde jotenkin salaisuus, mutta kohautti sitten harteitaan. Sanottu mikä sanottu.

Heidi yritti taistella punastumista vastaan, mutta tunsi silti lämmön leviävän kasvoilleen. Naisella oli sellainen olo, kuin hän olisi ollut piilokamerassa.
Sano se nyt hyvä mies, perkele sentään!
Mutta Jesse ei ollut ilmeisesti vieläkään valmis.
"Niin, Matilda on kyllä hyvä tyyppi. Pelasti mut uima-altaastakin tässä taannoin, kun tipuin sinne vahingossa", Heidi vastasi ja katsoi suoraan Jesseä silmiin, kohautti kulmaansa tuskin huomattavasti. Mies laski kuitenkin katseensa alas tallikäytävän lattiaan nopeasti, koska ei yksinkertaisesti pystynyt katsomaan Heidiä silmiin sillä hetkellä. Se johtui niin puheenaiheesta kuin siitäkin, ettei hän ollut itse tehnyt elettäkään auttaakseen Heidiä ylös uima-altaasta.

"Miten pitkään aiotte viihtyä Kallassa, Ritva hyvä?" Heidi kysyi sitten, vaihtaen hieman helpompaan puheenaiheeseen. Hän kuitenkin keskusteli tulevan lapsensa ainoan isoäidin kanssa. Vaikkei keskustelun toinen osapuoli sitä vielä tiennytkään.

"Niinkö? Matilda kyllä vaikuttaa oikein mukavalta tytöltä, joten en ihmettele vaikka hän sinut pelastikin. Ja onneksi pelasti!" Ritva puhua pälpätti innostuneena ja katsahti sitten poikaansa, joka oli pysytellyt ihmeellisen hiljaa koko ajan.
"Huomenna lähden kotiin", Ritva vastasi Heidin kysymykseen. "Tai ainakin niin oli puhe. Täällä on kyllä niin mukavaa, että tiedä vaikka jäisin vielä pariksi päiväksi."
"Minun pitää mennä maanantaina töihin", Jesse muistutti äitiään.
"Mitä se haittaa? Aikuinen nainen kyllä pärjää yksinkin sen ajan", Ritva naureskeli ja taputti poikansa olkapäätä.

Heidi ei osannut muuta, kuin hymyillä. Tilanne oli niin absurdi, ettei naisen aivot aivan sisäistäneet kaikkea. Jessen äiti tiesi, että Heidi oli raskaana. Jesse tiesi, että Heidi oli raskaana ja tiesi, että oli lapsen isä. Jessen äiti ei tiennyt, kuka lapsen isä oli, vaikka toinen seisoi ihan siinä vieressä.
Cariad rikkoi hiljaisuuden tekemällä jotain, mitä se ei ollut varsaiän jälkeen tehnyt - tamma heitti etujalkansa ilmaan valtavan ylös ja iski sen kipinöiden kera betonilattiaa vasten.
"Cariad!" Heidi ärähti ja mulkaisi hopeanmustaa lähes tyrmistyneenä. Ehkä se vaistosi tilanteen kiusallisuuden, ainakin omistajastaan.

"Anteeksi, sillä on jotakin kipuilua ilmeisesti jossakin, mutta en keksi missä. Eläinlääkäri ei löytänyt siitä mitään vikaa", nainen pahoitteli ja vilkaisi kaksikkoa.
"Ehkä jatkan sen parissa myöhemmin, Cariadilla taitaa olla kiire syömään", Heidi lisäsi ja nosti viininpunaisen toppaloimen tamman selkään.

"Voi toista. Ehkä se vaistoaa, että sinun sisällä kasvaa uusi ihminen ja on siitä hämillään?" Ritva mietiskeli ääneen ja hymyili sitten lempeästi Heidille.
"Joko tiedät, kumpi sieltä on tulossa?" nainen jatkoi uteluaan saaden Jessen kohottamaan kulmiaan. Mies oli pysynyt hiljaa lähes koko ajan miettiessään tapaa, miten kertoa äidilleen tulevasta lapsenlapsesta.
"Eikö sen nykyään pysty selvittää aika aikaisinkin jo? Minä olisin kyllä niin utelias, että haluaisin tietää heti, koska olisin niin innoissani. Oletko sinä innoissasi? Entä lapsen isä?" Ritva jatkoi puhettaan seuratessaan Heidiä ja Cariadia ulos tallista Jesse vanavedessä. Mies rykäisi kiusaantuneena äitinsä mainitessa Heidin lapsen isän. Jos Ritva vain tietäisi…

Heidin korvia kuumotti, he eivät olleet puhuneet tästä Jessen kanssa ja nainen ei halunnut puhua asiasta Jessen kanssa tämän äidin kautta. Ritvan kyselyt eivät kuitenkaan jättäneet tilaa epäröinnille ja kysymyksiin vastaamatta jättäminen olisi ollut epäilyttävämpää.

"En, olen tarkoituksella pyytänyt lääkäriä olemaan kertomatta", brunette vastasi ja vilkaisi Jesseä vaivihkaa. Miehen näkeminen sai vieläkin mahanpohjan heittämään hallitsemattomasti volttia.
"Olenhan minä innoissani ja lapsen isä - varmasti myös", Heidi yritti keskittyä hengittämiseen ja siihen, ettei loisi liian merkitseviä katseita Jesseen. Siis lapsen isään.
Jesse hymyili vähän kohdatessaan Heidin katseen, mutta hymy hyytyi nopeasti Ritvan avattua suunsa uudelleen.
"Sitten kun minusta tulee mummo niin en varmaan malttaisi pysyä poissa sen vauvan luota! Pitäisi varmaan sitten muuttaa itsekin tänne Kallaan, jotta olisin koko ajan lähellä. Onhan Jessellä siskokin, mutta kaksi naista ei oikein voi lapsia tehdä. Vaikka onhan niitä nykyään ties mitä sijaissynnyttäjiä. Mutta toivottavasti tuo Jesse minulle joskus sellaisen lapsenlapsen tekisi."

Jesse irvisti tahtomattaan. Olihan äiti aina ollut puhelias ihminen ja vähät välitti, kenelle selitti elämästään ja haaveistaan, mutta nyt avautumisen kuuntelija oli kaikkea muuta kuin pelkästään miehen tallikaveri.
"Jos me äiti nyt vain haettaisi se Salli", Jesse huokaisi syvään.

Heidin ilme olisi ollut melko samankaltainen Jessen kanssa, jos nainen olisi antanut kasvojensa luonnehtia vapaasti.
"Niin, itselläni ei ole sisaruksia ja vanhemmatkin ovat jo haudassa. Toivon kyllä, että lapsen isän sukulaiset tulevat lapselle läheisiksi", Heidi vastasi hymyillen lämpimästi lapsenlapsista haaveilevalle Ritvalle.
Noinkohan hän oli juuri lyönyt lisää hiiltä liekkeihin, vai asetellut vain hyvän pedin sille hetkelle, kun Jesse kertoisi heistä äidilleen?

"Oli oikein mukava tavata, Ritva ja Jesse", Heidi totesi vielä, eikä voinut estää katsettaan lukittautumasta hieman liian pitkäksi aikaa jälkimmäisenä mainitun silmiin. Nainen repi väkisin itsensä irti vihreistä silmistä ja katsahti vielä Ritvaan, joka oli sangen tietämätön asian oikeasta laidasta.

Heidi kääntyi ympäri ja jätti pojan ja äidin taakseen. Hän toivoi, että Jesse saisi kerrottua äidilleen, sillä raskauden salaaminen oli enää päivien päässä loppumisestaan. Edes hyvin topattu talvitakki ei pian peittäisi kumpua, jonka syy olisi kaikille selkeä.

(tarina kirjoitettu yhdessä Jessen kanssa)

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 29.05.19 0:14

28.05.2019

"Enemmän, se kulkee nyt liikaa kuolaimen ja pohkeen takana", ähkäisin turhautuneena.
"Mä tiedän", Jeramy vastasi vähintään yhtä turhautuneena.
Jouduin hengittämään pariin kertaan syvään, jotten olisi ärähtänyt miehelle. Cariad heitteli päätään levottomana ja purin huultani, jotten olisi repinyt tamman selässä ratsastavaa tummaverikköä alas.

"Tee sitten asialle jotain."

Jeramyn auton takavalot hädin tuskin olivat hävinneet näkyvistä, kun tunsin jo katuvani äksyilyäni. Jeramy oli ansainnut sen, mutta tiesin myös, että saisin viettää päiviä saadakseni miehen taas hyvälle tuulelle. Tuijotin vaaleanruskeita silmiä ja hymähdin. Cariad pärskähti ja kuopi etusellaan Purtsien tallipihaa.
"Voitko lopettaa?" huokaisin syvään.
"Mun täytyy ehkä hankkia sulle uusi liikuttaja, Jeramy-setä taisi vähän suuttua", mumahdin ja lähdin viemään tammaa sisälle. Riisuin hopeanmustan varusteet hitaasti ja yritin parhaani mukaan olla tuntematta oloani hyödyttömäksi. Ähkäisin hieman koulusatulan tipahtaessa vauhdilla mahaani vasten. Vilkaisin ympärilleni ja huokaisin tyytyväisenä, ettei kukaan ollut näkemässä.
Cariad onneksi käveli nätisti vierelläni viedessäni sen takaisin tarhaansa. Jäin hetkeksi seuraamaan tamman syömistä, se oli lihonut hieman treenin vähyydestä ja asia turhautti, vaikka tiesin, ettei sillä ollut niin väliä. Cariad palautuisi kyllä nopeasti kunhan olisin taas ratsastuskunnossa.
Siirsin katseeni mahalleni ja silitin sitä hieman paidan kankaan läpi. Pieni hymy kaartui huulilleni.

"Voi vauva miten sua odotetaan jo", mumahdin ja huokaisin syvään. Oli ristiriitaista olla yhtä aikaa onnellinen ja turhautunut. 30 viikkoa oli tuntunut kuluneen hirvittävän nopeasti, mutta silti ei tarpeeksi nopeasti. Laskettuun aikaan oli enää vajaa 10 viikkoa aikaa.
"Mitenkäs pitkään vielä?" Tiinan ääni sai katseeni nousemaan kiireesti luokseni astelevaan naiseen.
"Elokuun alkuun. Pari kuukautta vielä", vastasin hymyillen.
"Aika menee nopeasti."
"Niinhän se menee." Näin kuinka Kaajapuron kasvoilla häilyi kysymys, jota ei tulisi kysyttyä ääneen. Se olisi ollut tahditonta ja tiesin sen.
"Tuletko kahville?"
"Voisin tullakin, jos en häiritse?"
"Et tietenkään", Tiina vastasi lämmin hymy kasvoillaan ja kävelimme rinnakkain päärakennukselle. Kenkiä riisuessani mietin miten paljon oli muuttunut puolessatoista vuodessa. Ilman Purtsien karsinapaikkaa en olisi tavannut Jesseä. Ilman Jesseä ei olisi vauvaa. Ilman vauvaa ei olisi Lauria, ajatus häilyi jossakin taustalla saaden hymyni hetkeksi syvenemään.

"Joko jännittää? Tai tietenkin, mutta noh, tiedäthän?" Tiina hääri kahvinkeittimen ääressä ja annoin katseeni kiertää tupakeittiön seinissä.
"Luonnollisesti. Mutta ei kuitenkaan liikaa, sopivasti", vastasin ja vedin syvään henkeä.
"Mitenkäs teillä sujuu?" kysyin siirtäen katseeni talon emäntään.
"Oikein hyvin. Vernerin tekemät laajennukset tuovat lisätienestejä, vaikka kyllähän ne töitäkin teettää. Jannakin valmistuu peruskoulusta nyt viikonloppuna."
"Nytkö jo? Herranjumala aika kulkee nopeasti."
"Älä muuta sano."

"Kerro sitten, jos voimme mitenkään olla hyödyksi. Ei tarvitse murehtia Cariadin hoidosta, siitä pidetään hyvää huolta."
"Kiitos, kerron kyllä. Voisit kyllä kehottaa Verneriä olemaan yhteyksissä. Voisin kysyä siltä vähän liikutusapua, jos se ehtisi", pohdin hymyillen.
"Minäpä sanon, että soittaa tai laittaa viestiä."
"Kiitos. Kahvista ja kaikesta."
"Ole hyvä", Tiina nyökkäsi ja lähdin kävelemään autoani kohti.

"Mulle tulee ehkä sittenkin vähän kiire hoitaa kaikki alta pois ennen, kuin sä tulet", huokaisin hymyillen ja tunsin miten lapsi liikehti mahassani. Istahdin Raptorin ratin taakse, kun olin ensin pienen ähinän kera saanut kammettua itseni sen hyttiin.
"Ja pitää ehdottomasti harkita toista autoa, en kohta enää pääse edes omaan autooni sisälle", mutisin ja kuuntelin miten Fordin moottori hyrähti tyytyväisenä käyntiin.
"Ehkä mustangi?"
Kipakka potku oli joko puolesta tai vastaan, riippui miten kukin halusi asian lukea. Omasta mielestäni se oli ehdottomasti puolesta.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 21.06.19 13:13

21.06.2019

Nojailin puiseen aitaan, katse kaukaisuudessa laiduntavissa hevosissa. Hopeanmusta tamma erottui laumasta selkeästi, sillä oli selässään seeprakuvioitu ötökkäloimi ja sen utelias katse katseli minua toisten keskittyessä syömiseen. Pieni hymynkare viipyili huulillani ajatellessani miten se seeprakuvioituun loimeen puettu tamma oli minun omani, sitä se myös tulisi olemaan siihen päivään asti, kunnes sen aika tällä planeetalla olisi ohitse.

Aidan ali kumartuminen ei ollut enää siinä vaiheessa vaihtoehto, olisin päätynyt konttaamaan lankkuaidan alitse ja sittenkään en ollut varma olisinko selvinnyt takaisin jaloilleni ilman aidan tuomaa tukea. Ruohikko kahisi kenkieni alla, kun lähdin liikkeelle kohti porttia. Vaaleanruskeat silmät tarkkailivat liikkeitäni, sillä Cariad katsoi minua yhä, kun siirsin katseeni tammaan päästyäni laitumen sisälle.

Terävä vihellys halkoi kesäpäivän hiljaista hellehetkeä. Oli niin kuuma, että linnutkin pysyivät hiljaisina puiden varjoissa. Vain pieni, viilentävä tuulenvire aiheutti pitkän heinän joukossa ääntä, joka oli tuttu vuosien varrelta. Se oli kesän ääni.
Jatkoin hopeanmustan tamman tuijottamista. Sen korvat kääntyilivät, asettuivat sitten niskaa myöten ja Cariad kääntyi poispäin minusta. Huokaisin hiljaa.
Siirsin katseeni tallin pihaan. Verneri oli tehnyt ison työn kunnostaessaan pikkuhiljaa pihan rakennuksia. Erillinen, uusi siirtotalli oli tyhjillään Loven, Torun ja Vekan ollessa omissa tarhoissaan. Ajatukseni lipuivat Lauriin ja miehen ääneen lausumaan ajatukseen uudesta estehevosesta. Mietteistä, ettei toinen ollut varma oliko jäämässä Orijoelle vai ei. Mahanpohjassani tuntui selkeä pistos ajatellessani päivää, jolloin mies päättäisi siirtyä seuraavaan otolliseen valmennusympäristöön. Koska tiesin sen päivän koittavan vielä, olihan Lauri lähtenyt Saksaankin uransa takia, eikä siitä voinut kukaan miestä syyttää. Ei edes Karo.
Elämä elettiin itseään, ei muita varten ja vaikeidenkin päätösten uhalla loppujen lopuksi jokaisen oli valittava se tie, joka oli itselleen paras sillä hetkellä.

Tunsin lämpimän ilmavirran niskassani. Pehmeä turpa kosketti auki olevia hiuksiani, kutitteli korvantaustaa ja laskeutui sitten olkapäälleni. Syvä huokaus karkasi yhtä aikaa molempien keuhkoista.
"Hei rakas", henkäisin ja käännyin hiljaa ympäri. Cariad katseli minua hetken aikaa, laski sitten päätään ja haisteli vatsaani.
"Siellä on pieni ihminen. Sitä pitää kohdella hellästi", kuiskasin ja nostin sormeni pehmeälle karvapeitteelle tamman poskelle. Cariad astui askeleen lähemmäksi ja nojasi päätään kehoani vasten, sulkien silmänsä uuden huokauksen saattelemana. Suljin silmäni ja keskityin hevosen leukaluun muotoon sormieni alla.
Siinä hetkessä oli helppo unohtaa ihan kaikki pienen kuplamme ulkopuolelta.

Unohtaa ajankulu pieneksi hetkeksi.

Se oli loppujen lopuksi Seppo ja Fifi, jotka havahduttivat meidät. Hymyilin hieman katsellessani niitä, kermainen Fifi oli utelias ja ystävällinen, musta Seppo oli tumma ja tulisieluinen. Täydelliset vastakohdat ja kaikista tallin hevosista juuri ne kaksi olivat muodostaneet kaikkein tiiviimmän ystävyyssuhteen. Cariad ei juurikaan välittänyt tuholaiskaksikon ilmestymisestä ja se nosti takajalkaansa varoittaen ponien käydessä hieman liian tuttavallisiksi.

"Muutama kuukausi enää, sitten lupaan, että kaikki palaa takaisin ennalleen", kuiskasin tamman korvaan ja työnsin sen sitten hieman kauemmaksi itsestäni. Cariad nosti ravin ja palasi takaisin Sessan ja Daimin luokse. Se vaihteli laumatovereitaan, sillä tamman luottoystävä, kärttyinen Granni oli tutustumassa Saksan kilpakenttiin.
Mietin ikävöikö Carlee Grannia yhtä paljon, kuin itse kaipasin tamman omistajaa.

Kävellessäni uutta autoani kohden, en voinut olla vilkaisematta päätalon suuntaan. Sen ikkunoista ei näkynyt liikettä ja mietin oliko perheellä tapana lähteä mökkeilemään juhannuksena. Lexuksen peilit taittuivat auki painaessani sen lukot auki. Auringossa seissyt auto oli lämmennyt, mutta sen ilmastointi tarjosi hyvin pian viilennyksen kuumalle kesäpäivälle.
Kotona odottaisi eilisen makaronilaatikon uudelleen lämmitys ja Netflix, jonka katsomisesta oli tullut jo melkein jokapäiväinen tapa. Lauri oli lähtenyt mökkeilemään ystäviensä kanssa, pieni irtiotto arjesta tekisi miehelle varmasti hyvää. Yritin olla ajattelematta sitä pientä kateellista ääntä takaraivossani, joka olisi halunnut saada vapaalla olevan tummaverikön omaksi seurakseen juhannukseksi.

Vilkaisin taustapeilistä lastenistuinta, jonka Jesse oli käynyt siirtämässä Raptorista uuteen autoon. Pieni hymy nousi huulilleni ajatellessani, että tämä olisi viimeinen juhannukseni yksin.
Ensi vuonna tähän aikaan olisin ollut äiti pienelle lapselle jo melkein vuoden ajan.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 26.07.19 8:38

Power Groom
26.7.2019. Ennen perusratojen ratsastamista Josefina saa pyytämättään apua yllättävältä taholta.

”Wow wow, look at you, miss covergirl”, Joachim virnuilee, ja mä tunnen veren hyytyvän suonissani, kun se heiluttelee mun silmieni edessä kisaesitettä… jonka kannessa ollaan mä ja Granni.
”Oh my god, Joe, where did you get that? It’s horrible!” mä parahdan.
”A funny blue-haired mermaid girl gave it to me looking like it was a cursed object. Practically threw it in my face.”

Sitä mä rupesin heti pelkäämään, kun mä näin esitteen. Että kaikki, mukaanlukien sinitukkainen merenneitotyttö jossa ei mun mielestäni ole mitään hassua vaan pikemminkin kauhistuttavaa, ovat nähneet esitteen ja inhoavat sitä, että mä olen siinä. Jotenkin mua vähän hysteerisesti hihityttääkin ajatus Märta Merenheimosta nakitettuna jakelemaan mun kuvalla varustettuja kisaesitteitä Power Jump -vieraille. Ehkä Penna on kierosti viekoitellut sen siihen tehtävään, tai jompi kumpi Sokan sisaruksista yksinkertaisesti ilmoittanut, että se on hänen hommansa. Tai no, ei mua kyllä sittenkään naurata yhtään. Nappaan esitteen surkeana käsiini ja kuuntelen poissaolevana Joachimia, joka taputtaa mun olkapäätä tsemppaavasti.

”It’s a nice photo. You look very determined and professional. I’ll take one home for Mr. Boss Man. I bet you’ll be his new favorite kid. He’ll be all ’Rasmus who’.”
”Joe, I am right here and I can totally hear you”, mun poikaystäväni Rasmus protestoi kuivasti, ja Joachim naurahtaa.
”Just trying to lift your fighting spirit so you would actually — this once — win her. You always let her beat you. Too much of a gentleman.”

Mä en enää kuuntele, mitä Rasmus siihen vastaa. Mä mietin, miten musta on ikinä tullut minkään sortin Power Jump -kasvo — edes täksi yhdeksi vuodeksi — ja miten kaikki tutut varmasti ajattelevat mun kantavan kaulani jatkeena ureantäyttämää päänuppia. Varmasti ne luulee, että mä nautin tästä kokemuksesta.

Vivienne Blankley ainakin luulee. Se ilmestyy kuin tyhjästä hännystelemään mua, kun me valmistellaan Auburnissa jo majoittuvia hevosiamme ja odotellaan Purtseilla yöpyviä Grannia ja Cariadia saapuviksi. Mua ei kyllä sentään yleensä kukaan hännystele, sillä mä olen loppujen lopuksi aika mitätön tyyppi ja ainakin persoona. Siis oikeasti: Viivissä on jo nyt tuplasti enemmän ytyä kuin mussa, ja se on sentään vasta yksitoistavuotias.

Jokaisessa tallissa pitää olla yksi sellainen tärkeä, itseään ja joskus satunnaisesti muita (kuten nyt mua) pönkittävä ponityttö, ja Auburnissa se on ehdottomasti Viivi. Se tietenkin saattaisi loukkaantua, jos sitä nimittäisi ponitytöksi, vaikka sillä nyt onkin kuulemma oma poni. Omisti sellaisen tai ei, niin ponityttö ei kai oikein kuulosta vakavasti otettavalta kilparatsastajalta. Sellainen Viivi varmaankin tahtoo olla — ja sellaisena se pitää mua.

”Saanko mä olla sun hevosenhoitaja? Saanhan?” Viivi melkein anelee tervehdittyään mua oikein coolisti, ja sitten se kai tajuaa ettei aneleminen ole hyvää jatketta cooliudelle ja vaihtaa linjaa. ”Mä olen hyödyllinen, tehokas ja ehdottoman luotettava. Saatpa nähdä.”

Kamala idea, mä ajattelen, mutta sitten taas mulla on kolme hevosta eikä apukäsipareista ole haittaa. Grannia mä en tahdo teinitytön käsiin antaa, ja onneksi mulla onkin Reelika huolehtimassa siitä. Mun pomoni omistama säikky Pisanji nyt ei ainakaan tule kuuloonkaan. Se on niin arvaamaton, että on kaikkien kannalta parempi, että sitä käsittelevät vain tyypit, jotka tuntevat tamman toilailut ja osaavat varautua niihin pienimpienkin ensimerkkien ilmetessä. Heidi Näyhön Cariad sen sijaan… Cariad on kolmikosta miellyttävin, ja onhan Viivi sentään ratsastanut ja käsitellyt hevosia koko ikänsä. Jos Viivi auttaa Cariadin kanssa, mä ehdin enemmän auttaa Rasmusta omien neljän ratsunsa kanssa. Mä olen jo tähän mennessä letittänyt näppini kipeäksi, sillä lankesin Joachimin virittämään “you’re so good at it” -ansaan ja letitin miestenkin ratsujen harjat. Voin aivan hyvin jatkaa kilparatsastaja-hevosenhoitaja-kaksoisroolissa loppupäivän.

“No siinä tapauksessa”, mä aloitan ja Viivi suorastaan täpisee jännityksestä odottaessaan, mitä mä oikein olen päättänyt. “Voisit laittaa mulle Cariadin sillä tavalla valmiiksi, että sen voi nopsasti satuloida, kun aika tulee. Mä hyppään sillä tokan luokan keskivaiheilla.”

Viivin silmät leimahtavat ehkä onnesta, kun se saa käsiinsä Cariadin harjaboksin. Mä johdatan Viivin Isabellalta lainatulle hevosrekalle, jolla Verneri on omien ratsujensa lisäksi ystävällisesti kuljettanut kisapaikalle myös Cariadin ja Grannin Reelikan suotuisalla avustuksella. Hevosista jälkimmäinen saa tosiaan majailla kisarupeaman ajan omassa kotoisannuhjuisessa karsinassaan. Ei se kyllä mitenkään ole ilmaissut suurta ilahtumista, mutta kai se on silti tyytyväinen saadessaan olla kotikotona.

“Tässäpä tämä”, esittelen Cariadin tuoreelle kisahoitajalleni, joka ryhtyy varsin pätevänä harjaamaan sitä.
”Se on Hestia Carleen tytär!” Viivi tietää, ja niin tiedän minäkin, varsin hyvin itse asiassa, kiitos vain kysymästä.
”Niin.”
”Tämän emällä sä voitit kaikki viime vuonna!”
”... niin.”
”Ajattele miten siistiä jos sä voitat taas ja viimevuotisen hevosesi tyttärellä! Sitten siitä tulisi, öö, no, siis suunnilleen perinne.”

Mieluummin en ajattele. Mä tuijotan Cariadia ja poden valtavia menestyspaineita. Mun ratsuni emä on jo Power Jump -mestari, ja tämänvuotinen ratsu itse oli jo viime vuonna toisella sijalla arvoluokassa. Mä nielaisen. Viime vuonna kaikki oli toisin: multa ei odotettu mitään ja kaikkein vähiten voittoa lainaratsuillani.

Nyt mun kuvani koristaa käsiohjelmaa ja mulla on allani hevonen, jolla on kaikki edellytykset voittaa. Cariad hyppää omistajansa kanssa GP-ratoja, vaikka on niin kovin nuori, joten onhan siinä laatua. Joku tamman kisatuloksia seurannut saattaa hyvinkin tuhahdella katsomossa, että miksi kukaan tulee sen kanssa viemään tikkareita kenenkään suusta pikkuluokkaan — ja mikä riemu siitä repeää, jos meidän tulos on vieläpä kehno. Sillä ei ole varmastikaan yleisön silmissä merkitystä, etten mä ole treenannut tammalla lainkaan. Mä olen matkannut käytännössä suoraan Saksasta Cariadin satulaan ja kisaradalle, ja siksi mä hyppään sillä paljon sen potentiaalia pienempää rataa. Sitä eivät katsojat tiedä, ja vaikka tietäisivät, tuskin he piittaisivat.

Mulla on myös kaksi muuta ratsua, joista toinen on Dierk Mayerin omistama ja arvaamattomuudestaan huolimatta hyvin laadukas. Pomon äkäinen kulmien kurtistus on painunut jo valmiiksi mun muistiin, sillä niin se reagoi kuullessaan, että mulla oli jo yksi ulkopuolinen hevonen startattavaksi näissä kisoissa. Dierk kun oli suunnitellut lähettävänsä mun starttavaksi kaksi hevosta, mutta kuullessaan Cariadista vanha mies jyrähti jyrkästi, että mulle tulisi kaksipäiväisissä kilpailuissa ihan liikaa ratoja ja ryhtyisin ratsastamaan väsymyksensumentamasti. Tyytymättömänä se sitten määräsi mun ratsastettavaksi vain Pisanjin, ja musta tuntuu, että se on vähän kiusantekoa, kun tietää miten vaikea Pisanji on. Toiset vaihtoehdot, Ruu ja Pupu, olisivat olleet paljon mutkattomampia. Mä en tiedä odottaako edes pomo mun onnistuvan sen kanssa, mutta sen mä tiedän, etten mä uskalla palata jos vitivalkea pikkutamma vaikkapa kieltää ulos koko kilpailuista heti perusradalla.

Viimeinen ratsu on mun ikioma nuori hevoseni, jonka mä olen kouluttanut ihan itse. Jos en mä osaa ratsastaa edes sitä, niin eipä kukaan enää elättele kuvitelmia siitä että mä osaisin jotakin. Niin hyvin kuin meillä onkin heinäkuun mittaan sujunut, en mä nyt sentään satavarma ole Granninkaan käyttäytymisestä. Hyvä vire on vielä liian tuore juttu uskottavaksi kyselemättä.

Munhan on kuitenkin pakko pärjätä kaikilla niistä hevosista, tai vähintäänkin kahdella, jotta epäonnistuminen menee sattuman piikkiin eikä mun surkeuden.

Se on niin musertavaa, että mä mietin voisinko vain piiloutua jonnekin.

Viivi harjailee Cariadia pontevasti autuaan tietämättömänä mun pulssia nostattavasta stressitilastani. Vaikka mä ajattelinkin Cariadin olevan riittävän kiva koko ikänsä hevostelleen tytön hoidettavaksi, mä jään niille sijoilleni valvomaan tilannetta. Rehellisesti sanottuna se ei johdu yksinomaan siitä, että mä pelkään ystäväni hevosen pääsevän karkuteille. Jos mä lähtisin nyt liikkeelle siinä ottaisin ne ritolat ja juoksisin samalla vauhdilla vähintäänkin Sarajaan saakka.

”Saanko mä letittää sen?” Viivi kyselee ja saa mut vihdoin takaisin liikekannalle.
”Mä voin tehdä samalla kun harjaat, niin säästetään aikaa”, sanon hajamielisenä ja tartun toimeen.
“Muista sitten, että pariton määrä, ja mahdollisimman monta, mutta älä laske!” Viivi toitottaa, ja mä nyökkään poissaolevasti. Kyllähän vanhan kansan uskomukset ovat muhunkin iskostuneet, hevosperheessä kun olen kasvanut.

Niin me puuhastellaan siinä yhdessä, ja vaikka Cariad on skarppina ja terävänä, mua ei hetkeäkään pelota, etteikö Viivi pärjäisi sen kanssa tarvittaessa vaikka yksinkin. Tyttö rupattelee taukoamatta, ja mä vastailen minkä alati kasvavalta paniikiltani kykenen. Viivi alkaa kurtistella kulmiaan, mitä mä en huomaa, sillä niin keskittynyt mä olen tasaistakin tasaisempien sykeröiden tekemiseen.

“Josefina Rosengård”, Viivi yhtäkkiä paukauttaa, ja mä käännyn hölmistyneenä tuijottamaan sitä. “Hermostuttaako sua?”

Se on melkein moittiva kiekaisu. Mä pälyilen Viiviä ja yritän päätellä, mitä mun kuuluu vastata. Ilmeisesti mun ei tarvitse vastata mitään, vaan se pälyily riittää ilmiantamaan mun paniikkini. Viivi vetää terävästi henkeä ja valmistautuu puheenvuoroon, jota ei voi kutsua miksikään muuksi kuin palopuheeksi, kuten mä kohta saan huomata.

“Jusu! Calmati!” (Jälleen mä mietin kalamata-oliiveja ja kalmareita.) “Sinä et saa pilata kaikkea panikoimalla! Mä uskon ja luotan suhun! Sä olet vahva, rohkea ja taitava esteratsastaja ja sä päihität kenet tahansa! Paitsi jos jännität liikaa! Niin että älä jännitä vaan luota itseesi! Ja hevosiisi! Ja ratsasta niin kuin vain sinä osaat! Sitten mä ja Pontso saadaan valmentajaksemme kaksinkertainen Power Jump -mestari ja mä voin lesoilla kavereille!!”

Jossain vaiheessa mä sekoan laskuista, siis sen suhteen, montako huutomerkkiä siinä puheenvuorossa oikein on. Mä en tiedä, miten se tilanne tuntuukin niin mahdottoman absurdilta. Ehkä se johtuu siitä, että mä olen herännyt ennen kuin kukko on mennyt edes vielä nukkumaan, jotta ehtisin laittamaan kaikki hevoset ja varusteet valmiiksi. Mun päiväni on tiivis: kello yhdeksältä mä olen radankävelyssä ja jo kahteentoista mennessä mä olen ratsastanut kaikki kolme rataani. Ehkä tämä tajuntaa sumentava jännitys tekee osansa. Ehkä se johtuu siitä, ettei kukaan ole koskaan puhunut mulle tuolla tavalla.

“Mitä?” mä pärskähdän ja kikatan epäuskoisena ja hysteerisenä.

Viivi punehtuu vähän.

“Mä yritin vain kannustaa”, se jupisee, mistä mä päättelen, että se odotti vähän kiitollisempaa reaktiota. Mä kiirehdin tarjoamaan sille sellaisen:
“Kiitos siitä! Oikeasti. Kyllä mua hermostuttaa. On kyllä oikein hyvä, että sain sut kisahoitajaksi. Mulla on monta asiaa vähemmän stressattavana, kun olet auttamassa mua, Viivi.”

Viivi on viekas.

“Niin, musta on kyllä hirveästi apua. Oikeastaan niin paljon, että mä tohdin pyytää palkkaa.”
“Palkkaa?”
“Sì, sì. Mutta ei rahaa.”
“Mitäs sitten?”
“Ratsutuksen. Tai valmennuksen. Pontsolle.”
“Mutta enhän mä ole mikään valmentaja, ja tokkopa mä voin ratsastaa ponilla — minkä kokoinen se muka on?”

Viivi mittailee mua katseellaan.

“Niin, olet kyllä aika pitkä”, se huokaisee, muttei lannistu vaan virnistää villisti. “Sittenhän sun pitää vaan alkaa sellaiseksi valmentajaksi! Minä lupaan olla hyvä valmennettava. Annan palautetta.”

Kauhistuttavaa.

“Milloin tuletkaan takaisin? Pitää merkata kalenteriin meidän valmennus, jonka minä saan palkaksi tästä hoitamishommasta”, Viivi tykittää, ja mä huomaan jo alistuneeni kohtalooni.
“Elokuun viidestoista. Ehkä loppukuusta, tai syyskuussa sopisi”, mä huokaisen ja mietin kauhuissani, mitä ihmettä Viivi oikein kuvittelee musta. Mä olen maailman viimeinen ihminen, joka voi neuvoa ketään toista ratsastamisessa, sillä enhän mä uskalla antaa ohjeita ääneen. Se kai on aika olennaista valmentamisessa… ääneen neuvominen. Voi kamala.

Jos tässä nyt pitää ryhtyä positiiviseksi ja kaivaa asiasta hyvä puoli, niin nyt mä sentään jännitän enemmän hamassa tulevaisuudessa odottelevaa valmennusta kuin aivan pian alkavaa kisarupeamaa.

Kunniaa Trendiennuste-kyselyyn vastanneiden kesken järjestetyn tarina-arvonnan voittajalle: @Vivienne B. !!!

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 1103

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 09.08.19 19:48

09.08.2019

"Ota se vähän lyhyemmäksi ja tule uudestaan okserille", lausuin ja tarkkailin hopeanmustan tamman laukka-askelia. Jeramy pidätti ja Cariad reagoi oikein, sillä kertaa lähestyminen oli maltillisempi. Hypyn kaari oli pyöreämpi ja tamman korvat pysyivät levollisempina esteen jälkeen.
"Parempi", kehuin ja astelin okserin luokse. Kantorepussa oleva lapsi ynähti hieman, mutta jatkoi tyytyväisenä uniaan samalla, kun nostin puomeja pari pykälää ylemmäs.

"Otetaan ratana vielä kerran, sama järjestys, kuin aiemminkin. Vaikuta siihen enemmän esteiden välissä, mutta anna tulla omalla painolla viimeiset askeleet."
Jeramy nyökkäsi harvinaisen jämäkästi, enkä havainnut miehen kasvoilla viitteitä närkästymisestä, joka oli hyvin usein läsnä treeneissämme. Siitä huolimatta, että Jeramy näytti siltä, tiesin, että mies viihtyi valmennettavana.

Annoin ratsukolle tilaa maneesissa, jonka pohja kumahteli pölyämättä vaimeasti puoliverisen kavioiden edetessä kaula kaarella. Cariad pärskähteli ja sen sisäkorva seurasi vuorotellen ratsastajansa apuja ja minua. Vaikka olinkin otettu saamastani huomiosta, tamman olisi ollut parempi keskittää kaikki se Jeramyyn. Mies teki puolipidätteitä ja pyysi Cariadilta hetken isompaa laukkaa ja pidätti sen sitten takaisin kokoon. Se riitti suuntaamaan tamman jakamattoman huomion selässäolijaan.
Oikean käteni sormet silittivät rauhallisesti pehmeää kangasta, joka oli tyttölapsen selän tukena. Katseeni pysyi herkeämättä Cariadissa, joka lähestyi voimalla ensimmäistä pystyä.

"Se meni jo todella hyvin, anna sen ravata vaan", totesin hymyillen. En tiennyt mikä oli muuttunut Jeramyn ratsastuksessa, mutta ero toukokuun kireyteen oli huomattavan suuri.
"Vieläkin se haluaa hieman oikoa turhan reilusti kulmissa, mutta muuten ihan hyvä. Ainakin se on kehittynyt parempaan suuntaan", mies kohautti olkiaan aavituksen ratsastaessaan ohitseni. Verneri oli ratsastanut tammaa keväästä alkaen ja Kaajapuron ratsastustyyli sopi puoliveriselle hyvin. En silti pedannut positiivista muutosta vain Vernerin hartioille, sillä Jeramy oli ratsastanut sitä suunnilleen yhtä paljon. Cariad oli suoriutunut erittäin hyvin Power Jumpissa Jusun ratsuna ja epäilin, että tamma oli vihdoin oppinut monipuolisemmaksi ratsuksi. Varmasti sillekin oli rankkaa vaihtaa yhden ratsastajan elämä täysin toisenlaiseen arkeen. Nuorempana se ei varmasti olisi ollut aivan niin avoin muutokselle, mutta ehkä se oli nyt 8-vuotiaana jo riittävän kypsä.
"Selvästi", vastasin tarttumatta juurikaan sanojen taustalla piilevään viestiin: Cariad kehittyi pikkuhiljaa irti opettamistani huonoista tavoista.

"Saat korjata esteet pois, voin kävelyttää loppukäynnit maasta käsin", kerroin, enkä voinut pitää pientä ilkikurista virnettä suupielestäni poissa. Jännitti ottaa ohjat vastaan ensimmäistä kertaa raskausajan jälkeen, mutta luotin Cariadiin silti kaikkein eniten hevosistani. Siinä oli tulta ja tappuraa, mutta tunsimme toisimme läpikotaisin. Se ei ikinä tekisi mitään pahaa tahallaan.
"Hei rakas", mumahdin jäädessäni vauvan kanssa hopeanmustan seuraan. Tamma haisteli varovasti nukkuvaa lasta, sen pehmeä turpa kosketti vauvan kasvoja saaden tytön hätkähtämään aavistuksen. Uni jatkui silti katkeamatta ja Cariad huokaisi syvään. Se asettautui viereeni kävelemään rentoutuneena. Pidin huomioni maneesin pohjassa ja vieressäni kävelevässä hevosessa, se varoi askeleessaan normaalia enemmän selvästi.

Ajatukseni lipuivat väkisinkin siihen, koska pääsisin itse taas rakkaan kasvattini selkään. Piti vain jaksaa odottaa ja olla kärsivällinen, kuten monessa muussakin asiassa elämässäni sillä hetkellä.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 05.11.19 17:15

04.11.2019

Lauri talutti valmiiksi pintelöidyn ja trailerissa suitsitun Cariadin ulos kopista Auburnin tallipihalla. Heidi oli jo ehtinyt nappaamaan tamman satulan käsiinsä, joten Lauri pyöräytti hopeanmustan puoliverisen naisen eteen, veti kuljetusloimen pois tamman selästä ja auttoi satulan huopineen paikoilleen toiselta puolelta.
“Onko näillä vuoroilla yleensä ruuhkaa?” Lauri kysyi Heidiltä, joka oli saanut vyön kiinnitettyä siksi aikaa, että he pääsisivät maneesiin.
"Vaihtelevasti. Tosin nyt tallilla ei tainnut olla ketään, niin ainakin puolisen tuntia saadaan olla rauhassa, ellei joku Auburnista ole maneesissa", Heidi vastasi. Tiina oli vaatimalla vaatinut saada huolehtia Sofiasta sen aikaa, kun Cariad pääsi liikutukseen maneesilla, eikä naisella ollut ollut asiaan lainkaan vastaväitteitä.

Cariad sai enkkuviltin selkäänsä sillä aikaa, kun Lauri vaihtoi saappaat jalkaansa ja nosti kypärän päähänsä. Mies otti puoliveritamman ohjat käteen hymyillen ja lähti kävelemään kohti maneesia, jonka edustalla ei ollut liikehdintää.
"Se saattaa olla aika eloisa sun käsissäsi, mutta rauhoittuu kyllä, kun et kiinnitä siihen huomiota", brunette ohjeisti avatessaan suuren maneesin oven ratsukolle, ilmoitettuaan ensin tulostaan viheltämällä.

Halli oli tyhjä ja sai Heidin huokaisemaan helpotuksesta.
"Haluatko lämmitellä vai tehdä esteet?" nainen kysyi suljettuaan oven perässään.
“Voidaan kantaa tolpat ja osa puomeista yhdessä, nousen selkään vasta sitten. Sinulle jää vain loppufiksaus”, Lauri mutisi, koska ei olisi kehdannut missään tapauksessa laittaa Heidiä kantamaan esteitä yksin. Montaa estettä Lauri ei kokenut tarvitsevansa, sillä sarjalla ja parilla yksittäisellä esteellä saisi aikaan hyvät treenit.

Ensimmäinen ratsukko ilmestyi maneesiin siinä vaiheessa, kun he olivat saaneet kannettua sarjan tolpat paikoilleen. Lauri ei tuntenut ratsastajaa saati ratsua, mutta nyökkäsi kohteliaan tervehdyksen katseiden osuessa toisiinsa.
“Viitsitkö pitää tätä hetken?” Lauri kysyi tarjoten Cariadin ohjia Heidille. Vapauduttuaan hevosen pitämisestä mies harppoi hakemaan kaksi puomia ja pudotti ensimmäisen toisten tolppien väliin. Toinen puomi sylissään Lauri mittasi välin askeleillaan ja laski toisen puomin oikealle kohdalle korjaten myös tolpat paikoilleen.

“Joo, eiköhän tämä riitä”, Lauri mutisi mietteliäänä, kun sarjan lisäksi päädyssä oli yksittäinen pysty ja lävistäjälinjalla okseri. Mies kiristi Cariadin satulavyön tamman ilmettä tarkkaillen, mittasi jalustimet ja nousi hopeanmustan satulaan enkkuviltin päälle.
“Verryttelen ensin sileällä ja aloitan sitten sarjalta, siinä voisi olla okseri ja pysty”, Lauri sanoi katsoen Heidiä Cariadin satulasta.
"Juu", nainen myötäili, nyökäten ja katsahti miestä silmiin. Pieni hymy kävi tämän kasvoilla, kunnes siniset silmät kääntyivät katsomaan kasvattiaan.
"Nätisti sitten", hän kuiskasi, kosketti mustaa kaulaa kevyesti ja lähti sitten rakentamaan sarjaestettä oikeanlaiseksi. Hän toivoi Cariadin käyttäytyvän monestakin syystä, toki kaikkein eniten siksi, ettei rikkoisi Lauria.


Lauri aloitti Cariadiin tutustumisen käynnissä keksien tammalle tekemistä asetusten ja taivutusten muodossa. Mies siirtyi nopeasti raviin jatkaen kaarevien urien ratsastamista hakien säätöjä kohdilleen. Cariad vaikutti energiseltä ja ajoittain kiireiseltä, joten Lauri viipyili kevennyksensä kanssa ja piti ohjastuntuman kevyenä antamatta tammalle syytä provosoitua.

Ensimmäinen laukannosto oli lennokas, mutta Lauri oli Heidin puheiden perusteella osannut varautua siihen. Kun Cariad ei tuntunut räjähtävän käsiin, mies kevensi istuntaansa ja antoi tamman liikkua luvan kanssa niin pitkään, kun puoliverinen tuli pidätteestä takaisin. Jos Cariad yritti rynniä, Lauri istui satulaan ja kokosi laukan takaisin hallintaan.

Koska maneesissa työskentelevä ratsukko pysytteli tiiviisti suuren maneesin toisessa päässä, Lauri uskalsi lähestyä sarjaa ilmoittamatta siitä erikseen. Cariad imi a-osalle vahvasti ja Laurin oli varmistettava suuren, liioittelevan hypyn jälkeen, että tamma mahtui esteiden väliin. Hyppy pystylle osui kohdalleen, mutta hopeanmusta tamma esitti silti kenguruloikan pystyn jälkeen. Laurin mielessä kävi kommentti Heidin tyylisistä hevosvalinnoista, koska tammassa oli jotain samaa kuin Malachaissa, mutta nieli kommenttinsa. Cariadissa oli myös paljon eroavaisuuksia Heidin mustaan oriin, joka kävi puhtaasti kuumana useimmissa tilanteissa - Cariad sen sijaan vaikutti vain energisen innostuneelta.

Heidi seurasi pientä ympyrää kävellen ratsukon työskentelyä. Hän pysyi pääosin vaiti, kertoi sanalla siellä ja täällä, kuinka kannatti pidättää tai odottaa ja antaa tamman tehdä oma ratkaisunsa. Samalla nainen sai verrata hevosta, jonka oli omistanut syntymästä saakka, miten se oli muuttunut vuosien myötä. Eritoten miten se oli muuttunut viimeisen vuoden myötä, kun sen selässä oli ollut pääosin kaikki muut, paitsi hän itse.

Katse harhaili myös ratsastajassa, siinä vasta suhde, joka oli muuttunut viimeisen vuoden aikana.
"Anna tilaa", Heidi lausui seuraavan lähestymisen yhteydessä. Cariadilla oli vauhtia aavistuksen liikaa siihen verrattuna, mihin Lauri oli tottunut ja nainen epäili toisen haluavan mahduttaa vielä yhden pidätteen ennen estettä. Heidi tiesi kuitenkin, että hopeanmusta hidastaisi askel ennen ponnistusta, jos se sai tehdä oman ratkaisunsa lähestymisessä.

Lauri irvisti tuskin huomattavasti, mutta teki kuten Heidi neuvoi. Cariad tuntui hämmentyvän, kun siihen asti raamit antanut ratsastaja antoikin tamman tehdä omat ratkaisunsa. Hyppy ajautui pohjaan, mutta ristikolle se ei ollut maailmanloppu. B-osan pystylle Cariad sen sijaan joutui venymään ja tamma kolautti puomia etusillaan, koska sujuvuus oli kadonnut.
"Nosta pykälän verran", Lauri pyysi kääntäessään puoliverisen ympyrälle kootakseen laukan takaisin. Nyt ei ollut kyse Cariadin potentiaalista, koska sitä epäilemättä oli - nyt oli kyse kahden ratsastajan tyylieroista.

Uuden lähestymisen aikana Laurilla oli hyvin aikaa mallata lähestyminen kohdalleen a-osalle, jolloin rytmi säilyi pystylle ja mies saattoi antaa Cariadin sujua eteen ottamatta tammaa kiinni. Sarjan jälkeen Lauri jatkoi päätyyn pikkupystylle ja käänsi tamman vielä kulmasta okserille. Hyppy oli suuri, koska Cariadilla oli selvästi hauskaa, mutta Laurin mielestä laatu hyvitti siinä tapauksessa revittelyn.

"Voisit nostaa kaikkia", Lauri mutisi siirtäessään Cariadin hetkeksi käyntiin. Mies katsoi Heidiä vähän varoen antaessaan tämän reippaasti askeltavalle tammalle pidempää ohjaa.

Heidiä harmitti, tietenkin, sillä helppo tehtävä, joka oli ennen ollut tammalle lasten leikkiä, oli hänen ohjeidensa myötä suoritettu huonosti. Brunette mietti nostaessaan esteitä, niin väärin, kuin tiesikin sen olevan, että oliko hänen hevosensa pilattu. Oliko Jeramy saanut Cariadin muuttumaan varomattomaksi ja vahvaksi? Hevoseksi, joka vaati yhtäkkiä tukea päästäkseen pienten ristikoiden ylitse. Siksi Jeramy, koska Jusua tai Verneriä naisen ei tullut mieleenkään osoitella, ei edes mustuneissa ajatuksissaan.

Noston jälkeen Heidi seurasi kävelevää ratsukkoa hiljaa. Murhe tamman emästä kasvoi naisen katsoessa miten mustan tamman harmaa häntä heilahteli kyljeltä toiselle. Mitä jos Carleen perintö olikin hävitetty sen varsalta sillä välin, kun hän oli mennyt keskittämään elämänsä omaan lapseensa?
Hiljennetty huokaus poistui keuhkoista, kun Heidi loi huulilleen pienen hymyn kohdatessaan uudelleen Laurin katseen. Hän ei ollut nyt aivan vakuuttunut omasta hevosestaan, mutta Laurista oli. Nainen päätti antaa tummaverikölle vapaat ohjat tekemisensä suhteen, sillä hevosen omistajan näkökulma oli selkeästi vanhentunut ja vaati päivitystä kipeästi.

Lauri jatkoi hyppäämistä pystyllä ja okserilla. Mitä useampi hyppy tuli, sitä sujuvampia lähestymisistä tuli ja mies käsitti, mitä Heidi oli aiemmin ajanut takaa. Kun estekorkeus ei ollut enää verryttelykorkeudella, Cariad keskittyi ja kun tamman antoi sujua ja Lauri huolehti laukan kuntoon ajoissa ennen estettä, musta löysi ponnistuspaikat vaivattomasti.
"Nosta vaan", Lauri huikkasi taas. Mies ei kiinnittänyt sen suurempaa huomiota maneesiin ilmestyneeseen uuteen ratsukkoon, vaan haki Cariadin keskittymisen takaisin itseensä ja käänsi tamman laukkavoltille odottaessaan Heidiä.

"Tulen nämä ratana, katsotaan jätetäänkö siihen vai kokeillaanko yksittäistä isompana", Lauri sanoi ratsastaessaan Heidin ohi. Cariad vaikutti halukkaalta hyppäämään ja tammassa tuntui piisaavan virtaa, mutta Lauri ei halunnut hyppyyttää tammaa turhaa.
Heidi nyökkäsi vilkaistessaan Lauria ja jatkoi sitten vielä viimeisen esteen nostamista. Hän vilkaisi kahta muuta ratsukkoa, ne eivät nähtävästi olleet tulleet hyppäämään, mutta eivät myöskään näyttäneet kovin kauhistuneilta esteitä hyppivästä ratsukosta. Tai sitten Heidi vain ei halunnut nähdä siihen viittaavia katseita toisten kasvoilta.

"Mä käyn hakemassa kameran autosta", nainen sanoi Laurille ja tunsi pulssinsa kiihtyvän hieman, osittain tummien silmien katseesta ja osittain kameralaukun vieressä odottavasta esineestä.


Takaisin tullessaan Heidi laski kantamansa tavarat maneesin laidalle ja nosti kameran laukusta. Hän yritti nähdä kävellessään takaisin keskelle maneesia, että huomaisiko Lauri miten jodhpurit olivat vaihtuneet ratsastussaappaisiin ja että kameralaukun vieressä oli naisen ratsastuskypärä odottamassa.

Lauri oli antanut Cariadin kävellä sen aikaa, kun Heidi oli lähtenyt hieman yllättäen hakemaan kameraa. Mies ei kiinnittänyt naisen paluuseen sen suurempaa huomiota, vaan keskittyi pitämään laukkaa innokkaasti tarjoavan tamman aisoissa ja valmisteli laukan kuntoon lyhyttä rataharjoitusta varten.

Heidin korottamat esteet olivat jo ihan esteiden kokoisia, mutta koska Cariad oli tuntunut edellisellä kierroksella hyvältä, Lauri ei kommentoinut estekorkeutta vaan ratsasti tamman sarjalle hyvässä, etenevässä temmossa. Cariad löysi paikat leikiten ja Lauri tunsi, kuinka puoliverinen nautti päästessään kunnolla töihin. Tie sarjalta pystylle oli sujuva, mutta Lauri otti silti pienen puolipidätteen varmistaakseen Cariadin keskittymisen. Tamma hyppäsi rohkeasti ja Laurin katse kääntyi jo esteen päällä lävistäjän okserille, joka näytti silmämääräisesti suurimmalta.

Cariad venyi esteen yli kevyesti ja suureen hyppyyn varmistautunut Lauri oli hereillä alastulossa, joka olisi koetellut varomattoman ratsastajan tasapainoa. Tamman laukka keinui parin askeleen verran tavallista enemmän, kun se haki laukan rytmin takaisin ja pärskähteli tyytyväisenä saatuaan pidempää ohjaa.
“Voisin tulla okserin vielä uudestaan, eiköhän se riitä”, Lauri heitti vilkaisten Heidiä.

"Mm, niin, tai sitten mä voisin tulla", Heidi ehdotti salaperäinen hymy huulillaan ja vaihtoi kameran kypäräänsä nostaen sitten katseensa Lauriin. Hän ei ollut ihan varma minkälaisen reaktion saisi mieheltä. Cariadin ja Laurin yhteistyö oli parantunut niin paljon, että Heidi oli saanut ponnetta pyörittelemälleen ajatukselle. Vaikka hän nauttikin Laurin ratsastamisen seuraamisesta, hyvän näköalan lisäksi tietysti, oli aivan eri asia päästä itse puikkoihin.
"Jos sallit", Heidi lisäsi matalalla äänellä tarkistettuaan, ettei muut ratsukot olleet kuuloetäisyydellä.

Laurin katse oli kääntynyt salamana Heidiin tämän sanojen myötä, eikä mies ollut hetkeen varma, oliko nainen tosissaan. Kypärä ja saappaat kielivät täysin aiheellisesti heitetystä ehdotuksesta, mutta heitto oli silti tullut täysin puun takaa.
“Tietenkin”, Lauri ähkäisi yllättyneenä ja siirsi Cariadin käyntiin. Tamma huokaisi syvään miehen pysäyttäessä sen Heidin eteen. Käsi taputti hopeanmustan kaulaa ennen kuin Lauri laskeutui satulasta katse bruneten kasvoihin naulittuna.
“Mistäs moinen inspiraatio iski?” mies hymähti kurtistaen kulmiaan epäluuloisesti.
"Sun ratsastuksesta tietysti", Heidi vastasi ja yritti peitellä vain Laurin silmille tarkoitettua virnettään, laihoin tuloksin. Sen vuoksi naisen oli keskitettävä hetkeksi itsensä Cariadiin, tunnustella otsapannan ja turpahihnan välissä olevaan karvapeitteeseen. Valkoista karvaa irtosi sormien väliin.


Heidi ratsasti alkuun tunnustelevasti. Hänellä oli allaan hyvin lämmitelty ratsu ja nainen itse oli melkein suorilta jaloin hypännyt selkään. Sen lisäksi taustalla pyöri ajatus - entä, jos hän ei enää uskaltaisikaan?

Cariad tuntui tutulta, mutta samaan aikaan vieraalta. Sen selässä oli käynyt kirjava joukko ratsastajia ja viimeisimmän asetukset olivat selvästi tunnettavissa. Heidi nosti laukan ja todettuaan, että tamma pysyi yhä kuulolla, nainen pudotti ohjat pitkiksi.
Puoliverinen muuttui epävarmaksi. Sillä oli viimeksi ratsastettu sillä tavalla vuodenvaihteessa. Heidi kuitenkin tiesi, että ei uskaltaisi tehdä ensimmäistäkään lähestymistä esteelle, jos ei testannut ensin kasvattinsa muistia.
Sen piti kyetä työskentelemään myös ilman ratsastajan tukea.

Ei mennyt kauaa, että Cariad sai ideasta kiinni, jolloin sen ratsastaja lyhensi ohjat takaisin. Tamma tuntui paremmalta, varmemmalta. Lauri seurasi Heidin ratsastusta samalla, kun otti itselleen vapauden muokata päädyn yksinäisestä pystystä maltillisemman korkuinen lämmittelyeste.

Ensimmäinen hyppy oli Laurin muokkaama ristikko. Syke tuntui kiihtyvän, Heidi pidätti hengitystään ja laski askeleita siitäkin huolimatta, että epäili sen olevan ihan turhaa. Liike esteen päällä tuli selkärangasta, sitä ei tarvinnut miettiä ja kaiken varalta nainen pysäytti hevosensa esteen jälkeen. Hän oli selvinnyt hengissä ja Cariad tuntui olevan hyvin rauhallisella tuulella sillä hetkellä.
"Tule vielä uudestaan, nostetaan sitten, jos haluat" Lauri totesi, koska vaikka Heidin kehonkieli vaikutti rauhalliselta, ei kannattanut ahnehtia.

Heidi tuli ristikon vielä kolmesti, tunnustellen hopeanmustaa, haastaen itseään ja tammaansa. Nainen oli ollut varma, että puoliverinen olisi osoittanut mieltään edes vähän, mutta mitä ilmeisemmin idea ratsastaa jo valmiiksi ratsastetulla hevosella oli ollut oikea. Hyvä idea ratsastaa juuri Laurin jälkeen.

Metrin pysty lähestyi askel askeleelta, Heidi laski laukka-askeleet yhä pienemmällä luvulla. Kakkosen kohdalla iski muljahtava tunne mahanpohjaan ja seuraavaksi nainen tajusi tuijottavansa Cariadin niskaa. Takajalat hakivat uudelleen tasapainoa ja Heidi korjasi asentoaan takaisin satulaan. Hänen ei tarvinnut edes katsoa Lauria, kireän ilmeen saattoi lähes aistia esteelle asti, jonka yli he eivät olleet hypänneet.
Heidi käänsi hevosen ympäri ja nosti uuden laukan. Hän ei mitään rimakauhua suostunut kehittämään, ei antanut itselleen aikaa ajatella kauempaa.

Uuden lähestymisen myötä Heidi tiesi, että Cariad halusi enemmän tukea, joten nainen napautti pohkeella tamman kylkiä, pysyi lähellä loppuun saakka. Sydäntä kylmäsi, mutta Heidi oli tarpeeksi kokenut huijatakseen jopa itsensä sen metrisen pystyn yli. Hyppy ei ollut ehkä teknisesti laadukas, mutta teki toiselle osallistujalle paljon. Heidi siirsi Cariadin raviin ja antoi tamman ravata itsensä viileäksi.


"Käytetään se solkussa ennen lähtöä, ettei se kylmety Purtseilla hikisenä. Ehditään juoda kahvit vaikka?" Heidi ehdotti laskeuduttuaan höyryävän tamman selästä alas.
"Käytetään vain", Lauri hymähti. Mies hymyili vähän, koska oli tarkoituksella jättänyt kommentoinnin väliin Cariadin kiellon jälkeen. Heidi oli vaikuttanut haluavansa käsitellä epävarmuutensa yksin, joten Lauri oli antanut kokeneelle ratsastajalle tilaa siinä uskossa, että tämä pyytäisi apua, jos sitä todella haluaisi.

Talli oli hiljainen kellon edettyä yli puolen päivän.
"Täytyy muistaa varata Vargasille karsina, se menee niissä Auburnin kisoissa molempina päivinä. Sarah starttaa helpon A:n", Lauri mutisi. Hän olisi myös voinut ajaa orin yöksi Runiaciin, mutta keskustelu Sarahin kanssa oli saanut heidät yhteiseen lopputuloksen: oli sama käyttää polttoaineisiin kuluva raha karsinavuokraan ja säästää Vargasia turhalta kuljetukselta.
"Harkitsen vahvasti, että menen itse vaativan B:n, koska hyppään vain arvoluokan lauantaina", Lauri paljasti Heidiä vilkaisten. Nainen katsoi takaisin yllättynyt ilme kasvoillaan. Häntä ei hämmästyttänyt karsinan vuokraaminen, vaan koulussa starttaaminen.

"Vau, odotan kyllä, että näen sut ihan oikeissa koulukisoissa", Heidi vastasi ilkikurinen pilke silmäkulmassaan kääntäessään Cariadia solariumiin. Se kaikki oli tammalle jo tuttua, yksinkertaisissa oloissa viihtyvä tamma tuntui kuitenkin nauttivan sellaisesta pienestä luksuskohtelusta. Naista ei huolettanut jättää puoliveristä yksin yhden kahvikupillisen ajaksi.
“Ei se ole ihan ensimmäinen kerta”, Lauri vastasi huvittuneesti. Vargasin ostamisen jälkeen mies oli todennut tarpeen parille kisakoitokselle kouluaitojen välissä, jonka ansiosta koulukoe ei ollut jäänyt laahaamaan selkeästi heikoimpana osuutena kenttätuloksissa.

Tottunein liikkein Heidi kaatoi kummallekin kahvia ja istui sitten loungen pöydän ääreen, laskien toisen kupeista vastapäätä istuvan Laurin eteen.
"Herra on hyvä", brunette lausui vino hymy huulillaan, miettien, että tällaiseen elämään ei olisi lainkaan huono tottua. Se nimittäin oli jo päivän toinen yhteinen kahvihetki kahden kesken. Se oli hyvä tunne.

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.
#olitkopaikalla

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 21.12.19 20:23

20.12.2019

Cariad tuntui vireältä otsalampun valossa. Itse reitti oli tuttuakin tutumpi, sen olisi voinut kävellä melkein pimeässäkin, jos olisi tarvinnut. Vuorellinen heijastusratsastusloimi taittoi otsalampun valoa ratsukon ympärille, kun heidän eteensä avautui vihdoin valaistu tallipiha.

Heidi liukui alas hopeanmustan tamman selästä maneesin ovella ja talutti Cariadin sisälle lämpimään. Hän sulki oven perässään ja käveli muutaman kierroksen hevosen kanssa saadakseen pakkasessa jähmettyneet lihaksensa lämpimiksi. Cariad kiirehti, se askelsi reippaasti ja välillä hypähteli muutaman askeleen ravia ja Heidi tiesi, että sen kanssa saattaisi mennä hetki jos toinenkin tänään.
Sofia oli kuitenkin isällään ja Milo Vivialla, joten pitkästä aikaa Heidillä ei ollut muuta, kuin aikaa. Se tuntui hyvin vapauttavalta, kun ei ollut kiire mihinkään.

Koska alkukäynnit oli suoritettu matkalla Auburniin ja vielä viimeiset taluttamalla, Heidi riisui Cariadin ratsastusloimen jo ennen takaisin selkään nousemista. Tamma oli edelleen virkeä, se silmäili katsomoa, peilejä ja katossa roikkuvia valtavia kattokruunuja, ihan kuin ei olisi ennen niitä nähnytkään. Samantien, kun sen ratsastajan takapuoli osui satulaan, puoliverinen oli jo menossa.
Heidi pysäytti Cariadin ja vasta, kun se malttoi seistä, nainen pyysi hevosen suoraan pysähdyksestä raviin.
Oli helppo päästä sellaiseen tiedostamattomaan flow-tilaan. Siihen auttoi toki se, että harvinaista kyllä, he olivat kahden kesken maneesissa sillä hetkellä. Heidi keskittyi vain liikkeeseen, siihen miltä hevonen hänen allaan tuntui ja siihen, miten sen tunteen saisi paremmaksi. Ei ollut Sofiaa, ei Lauria, ei kotia, ei työpaikkaa - oli vain nainen ja hevonen, jonka pärskähtelyt kaikuivat tyhjässä hallissa.

Lämmitetyssä maneesissa tuli kuuma, vaikka Heidi riisui ensin toppatakkinsa ja sen jälkeen vielä pitkähihaisensa. T-paidan selkämys liimautui ihoon kiinni, eikä ollut epäilystäkään miten pitkä matka oli vielä siihen kuntoon, missä oltiin oltu ennen raskautta. Ajatus ei kuitenkaan ollut enää ahdistava, ei samalla tavalla, miten se oli kalvanut ihon alla synnytyksestä lähtien. Heidi oli kokenut jo miten nopeasti oli siirtynyt käyntitreeneistä keskiraskaaseen ratsastukseen ja nyt pitäisi vain treenata, jotta pääsisi takaisin ammattitasolle.

Cariadkin alkoi väsyä, se alkoi taipua yhä helpommin annettuihin apuihin ja sen kaula muuttui valkoiseksi hiestä. Verisuonet korvissa, niskassa ja kaulassa olivat pinnassa ja koko hevonen haisi hielle. Heidi antoi tamman siirtyä kootusta laukasta raville ja muutaman askeleen jälkeen liu'utti ohjia pidemmiksi sormiensa lomasta. Hopeanmusta venytti kaulaansa, antoi korviensa lipua sivuille.

Heti, kun ratsukko poistui valaistulta tallipihalta, pimeys ympäröi heidät. Cariad oli onneksi varsasta asti liikkunut niissä maastoissa, eikä se pelännyt rasahduksia, jotka lähetti kuulijansa mielikuvituksen laukalle. Heidi tuijotti vasemmalle puolelleen tummaan metsään, muttei yrityksistään huolimatta nähnyt puiden lomasta mitään. Kiiluvat silmät olisivat heijastaneet otsalampun valon takaisin, eikä nainen tiennyt olisiko ollut parempi nähdä sellaiset, vai olla näkemättä.
Heidi luotti kuitenkin siihen, että Cariad olisi reagoinut, mikäli pimeydessä oli joku muu, kuin pelkkä lintu tai hyvin syönyt metsähiiri.
Pedot eivät pitäneet ääntä.

Purtsilan huonosti valaistu tallipiha oli lohduttavin näky vähään aikaan. Muut hevoset olivat jo sisällä, vain pihattolaiset käyskentelivät ulkona siihen aikaan. Heidi pysäytti Cariadin tallin ovien eteen ja liukui alas tamman selästä hitaasti. Betonilattiasta ja rautakegistä hokkeineen lähti ihanan tuttu ääni, joka varsinkin Purtseilla kuulosti täydellisen kotoisalta. Jouluvalot, jotka puurojuhlassa oli laitettu, antoi koko tallille joulutunnelmaa. Edessä olisi Sofian ensimmäinen joulu ja ensimmäistä kertaa pyhät tarkoitti myös tuoreelle äidille jotakin.
Oli ollut yllättävän vaikeaa olla ostamatta liikaa lahjoja, sillä Sofia oli tietenkin liian pieni edes ymmärtämään niiden päälle. Lisäksi Heidi halusi, että tyttö oppisi rahan arvon jo pienestä pitäen, sillä äidin pahin esimerkkilapsi löytyi ihan kotitallilla. Ava oli täydellinen vastakohta sille, millaiseksi Heidi toivoi oman lapsensa kasvavan.

Cariadin hoidossa nainen ei myöskään pitänyt kiirettä. Tamma sai kunnon harjauksen, vähän venyttelyharjoituksia ja vielä iltamössöt karsinaansa. Tuntui mukavalta viettää vain aikaa tallilla, se oli kuin tuulahdus menneisyydestä.

Tallilta lähdettyään Heidi kävi myös rauhassa kaupassa, supparissa ei siihen aikaan illasta onneksi ollut nähtävillä joulukiireet. Sipsihyllyllä nainen saattoi melkein nähdä miten Lauri kurtistaisi otsaansa hieman, eikä ilme olisi ollut sitä parempi eineshyllyllä, josta Heidi valitsi koriinsa pirkan pyttipannun. Hän kuitenkin lohduttautui ajatuksella, että eläisi loppuviikonlopun miehen kokkailuilla, että yhden illan einesruoka ei ollut maailmanloppu.

Sauna odottaisi myös huomiselle, mutta pitkä, lämmin suihku ei kuulostanut lainkaan huonolta vaihtoehdolta sille illalle.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 10.02.20 19:38

10.02.2020

Kiiltävä karva heijasti kattokruunujen valon kauniisti, hopeanmusta tamma oli muuttunut vaaleammaksi klippauksen myötä. Sen pohjakarva oli aina ollut peitinkarvaa harmaampi, mutta tuntui iän myötä myös vaalenevan entisestään.
Heidi tuijotti liikettä päätyseinällä olevasta peilistä. Cariad nousi hyvin tuntumalle, sen jalat ottivat ristiaskeleita tasaisesti ja koko hevonen näytti tasapainoiselta. Siitä oli myös tullut tasapainoisempi nyt, kun se oli tiine.

Harmaavalkoinen häntä pysyi aavistuksen kohotettuna uudessakin raviväistössä. Heidi mietti hetken minkälainen varsasta tulisi, olisiko se ilmetty kopio emästään ja emänemästään, vaiko jotain ihan muuta? Hiljainen toive takaraivossaan, ettei Cariad synnyttäisi mitäänsanomattoman väristä varsaa, kun sen vanhemmilta löytyi potentiaalia vaikka mihin.
"Jja, ei laiskotella", nainen hymähti napauttaen ulkopohkeella inan kovempaa tahdin hiipuessa aavistuksen. Cariad pärskähti, sen oli jo kuuma.

Enkkuviltti asettui vaivattoman näköisesti ratsukon selkään, Heidi nousi jalustimille seisomaan saadakseen värikkään kankaan itsensä ja satulan väliin. Se oli tamman viimeinen kunnollinen ratsastus, tästä päivästä alkaen sen kanssa mentäisiin huomattavasti kevyemmin, kunnes tiineys olisi tarpeeksi pitkällä. Cariadin askel oli huoleton, kun he kiersivät pidemmän reitin takaisin kotitallilleen.

Heidi ei pitänyt kiirettä hoitaessaan puoliveristä tallissa. Se söi rauhallisen näköisenä heinänkorsia karsinansa pohjalta, ei huudellut tallikavereidensa perään tai hermostunut jäädessään yksin talliin.
Naisen ajatukset valuivat Sofiaan juoksuttaessaan pehmeää luonnonharjaa silkkisen karvapeitteen päällä. He olivat sopineet Jessen kanssa jo kauan sitten, että tytön ollessa tarpeeksi vanha, he puolittaisivat hoitopäivät tasan. Miehen isyysloma oli ollut maistiainen, hetken totuttelujakso, jonka jälkeen uusi järjestely oli sittenkin tullut ihan liian äkkiä.
Oliko väärin antaa Sofia jo nyt joka toiseksi viikoksi isälleen? Hän ei epäillyt hetkeäkään, ettei järjestely ollut tytön ja Jessen kannalta paras mahdollinen. Itsestään Heidi ei kuitenkaan ollut varma.

Vaikka elämä tuntui hektiseltä, tallilla kului parhaimmillaankin tunteja joka päivä, hänestä oli vihdoin tuntunut siltä, että oli löytänyt tasapainon. Sofia oli kiltti lapsi, vaikutti viihtyvän hevosten kanssa ja oli ollut yllättävän helppoa sovittaa yhteen äitiys ja yrittäjyys. Nyt, kun hänellä ei ollutkaan kiire hakemaan lasta isältään tallipäivän jälkeen, vuorokauteen tuntui jäävän ihan liikaa tunteja.

Siihen auttoi projektit, niin firmalla, kuin tallillakin, mutta nekään eivät pitäneet ajatuksia kiireisinä kuin hetken.

Asia ei tietenkään ollut niin ehdoton, mitä Heidi päässään maalaili. Hän edelleenkin asui vain minuuttien ajomatkan päässä Jesseltä, eikä mies laittanut pahakseen, vaikka hän kävisi pidennetyllä kahvituokiolla vaikka päivittäin. Sisällään Heidi kuitenkin tiesi, että hänen olisi myös annettava Jesselle rauha olla lapsensa huoltaja. He olivat sopineet tekevänsä tämän yhdessä, nyt oli hänen vuoronsa astua sen verran syrjään, että lapsen isä saisi itselleen ansaitsemansa paikan vierellään.

Cariad säpsähti aavistuksen, saaden Heidin havahtumaan ajatuksistaan. Harja oli pysähtynyt selän päälle, tamma oli itsekin tainnut vaipua hetkeksi horrostilaan.
"Hei", nainen tervehti talliin astellutta Verneriä. Mies tuntui myös huomaavan vasta silloin heidän läsnäolonsa ja tervehti hymyillen.
"Cariadin liikutus siirtyy nyt kevyemmäksi, joten sun ei tarvitse enää ratsastaa sitä", Heidi kertoi rapsuttaen harjamartoa sään viereltä.
"Aivan. Onko sen tiineys edennyt ihan normaalisti?" Verneri tiedusteli ja näytti vilkaisevan tamman olematonta varsamahaa.
"On. Cariad on ollut kyllä ihmeen rauhallinen ja tyytyväinen koko ajan", Heidi pohdiskeli.
"Toivottavasti se pysyy sellaisena myös varsomisen jälkeen", mies huomautti pienen suupielen kohoituksen kera.
"Sen näkee vasta sitten", Heidi vastasi naurahtaen. Hän toivoi myös, ettei hopeanmustasta tulisi ärtyisää emää, joka ei päästäisi varsansa lähelle ketään.

Cariad käveli lauhkeana tarhassa odottavan heinäkasan vierelle. Koko hevosesta näkyi pää ja jalat, sekä hopeinen häntä puoliksi paksun häntäläpän alta. Tummanpunainen loimi sopi tummalle hevoselle hyvin.

Heidi katsahti kännykkäänsä siirtyessään tallista autolleen. Lauri oli viestittänyt hetkeä aikaisemmin siirtyvänsä Vihdin suunnalle seuraavaksi ja että pyrki olemaan tallilla siihen mennessä, kun naisen olisi aika nousta ensimmäistä kertaa Jinxin selkään.
Hän ehtisi hyvin hoitamaan ja ratsastamaan Runiacissa Eyonin ja Brunon, sekä juoksuttamaan Epionen ennen sovittua ajankohtaa.

Onneksi Lauri oli luvannut tulla Kallaan yöksi, jottei Heidin tarvinnut valvoa koko yötä yksin murehtiessaan lapsensa siirtymistä uuteen huoltajuussopimukseen.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 08.03.20 13:39

09.03.2020

"Kiitos kahvista, Tiina, nyt meidän on kyllä pakko alkaa lähteä", Heidi totesi hymyillen lämpimästi.
"Voi nytkö jo? Toivottavasti et lopeta ihan täysin meillä käymistä nyt", Tiina huokaisi, vaikka yrittikin selvästi olla dramatisoimatta tilannetta suuresti.
"Ihan varmasti tulen käymään ja tuleehan Cariad sitten takaisin vieroituksen jälkeen. Sen koti on täällä", Heidi lupasi ja halasi Vernerin äitiä tiukasti. Lauri seisoi kiireettömän näköisenä tupakeittiön ovensuussa.
"Ihana kuulla", Tiina totesi ja päästi hänet sitten halauksestaan. Heidi huikkasi vielä viimeiset heipat ennen, kun painoi talon etuoven kiinni.

"Täytyy varmaan laittaa kamat ensin ja hakea sitten vasta Cariad", Lauri pohti heidän kävellessä tallirakennusta kohti.
"Mmmh", nainen myötäili nyökkäillen ja seurasi sitten toista viileään talliin. Häntä inhotti ajatella, ettei olisi enää syytä käydä siellä päivittäin niin kauan, kunnes Cariadin pullean mahan asukas olisi tarpeeksi vanha pärjätäkseen ilman emäänsä. Siihen asti se saisi asua Runiacissa ja pääsisi kesäksi varsansa kanssa laitumelle.

Heidi oli pakannut tavarat järjestelmällisesti jo valmiiksi, joten tavaroiden kantamisessa ei kulunut puoltakaan tuntia. Kaksikko keskusteli kevyesti samalla, eikä Heidi valittanut siitä, miten Lauri yritti pitää hänen ajatuksensa poissa ikävistä asioista.

"Sitten kai on enää Cariad", Heidi mietti silmäillessään sulavan maan kurastuttamaa pihapiiriä.
"Voin avata sillan valmiiksi teille", Lauri ehdotti ja sai nyökkäyksen vastaukseksi. Heidi lähti hakemaan hopeanmustaa hevosta tarhasta, josta se tuli portille vastaan hitaassa käynnissä. Tamman liikkeet olivat rauhoittuneet huomattavasti kasvaneen vatsan myötä.
"Hei rakas. Pääset mammalomailemaan Orijoelle", Heidi puheli hevoselle pujottaessaan riimua sen korvien ylitse. Tamma haisteli hänen taskujaan herkkujen toivossa ja hamuili lakritsin makuisia nameja takin oikeasta taskusta.
"Trailerissa saat", nainen kertoi hymyillen ja rapsutti mustaa peitinkarvaa, joka oli saanut jäädä kasvamaan talvikarvaa alkutalven klippausten jälkeen.

Cariad asteli traileriin ilman ihmettelyjä. Kuten luvattiin, se sai nameja lastaussillan sulkeutuessa sen takana. Heidi mietti kaipaisiko tamma kotiaan varsalomansa aikana vai olisiko se vihdoin kasvanut sen verran paljon, että osaisi rentoutua myös vilkkaamman tallin pyörteissä. Cariad oli kisareissuilla aina hieman levottomampi, jos se joutui jäämään yöksi muualle. Levottomuus oli onneksi lieventynyt iän myötä, muttei vieläkään loppunut täysin.

"Haluatko ajaa?" Heidi kysyi suljettuaan sivuoven.
"Vaikka", Lauri nyökkäsi ja sai avaimet käteensä nopean suukon kera.

Matka ei kestänyt kauaa, kun yhdistelmä kaartoi remontoidun Runiacin pihalle. Uudet tarhat oli otettu tänään käyttöön ja hevoset vaihtaisivat karsinoita iltatallissa, kun ne haettaisiin sisälle. Heidi oli tyytyväinen, että saisi ratsuponit takaisin talliin yöksi maneesitallin käyttöönoton myötä.
"Joko käytit Vargasin aamulla käviksessä?"
"En vielä", Lauri vastasi naurahtaen pysäyttäessään auton tallin oven eteen.

"Varovasti", Heidi muistutti ohjatessaan Cariadia ulos trailerista. Tamma pysähtyi saatuaan etujalkansa lastaussillalle ja katseli ympärilleen kaula pitkänä. Heidi melkein odotti sen hirnuvan kimeästi, mutta Cariad pysyi vaiti. Se tuhahti ja laski päänsä haistellakseen trailerin takapuomia.
"Mennääs sitten", nainen totesi ja talutti tamman uuteen karsinaansa.

Heidi toivoi, että varsa syntyisi terveenä ja että se saisi kirmata lämpimän kesän emänsä kanssa laitumella. Huonon talven jälkeen kesätoive oli täysin oikeutettu.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 12.04.20 19:53

01.04.2020

"Se näyttää kyllä vähän levottomalta", Heidi mietti tuijottaessaan puhelimestaan livekuvaa mustan tamman karsinasta. Cariadin maha oli valtava, joka toivottavasti kieli isosta varsasta, mutta viimeisten päivien aikana se oli kasvanut vielä entisestään. Maha oli myös laskenut alemmaksi, vähän kuin olisi irtoamassa kehyksistään. Takapään lihakset olivat olleet jo viikon verran hyytelöä, Carleen kanssa varsomispäivät olivat aina olleet yhtä arpomista eikä sen varsan kohdalla näyttänyt yhtään sen helpommalta.

"Oliko sillä tipat jo?" Lauri kysyi ojentaessaan lattialle pudonneen nallen takaisin Heidin sylissä istuvalle Sofialle. Tyttö heilautti lelua puhelimen näytön edessä ja Heidi siirsi kättään välttääkseen puhelimensa päätymästä lattialle.
"Ei. Mä en kyllä yhtään ihmettelisi vaikka se olisi kehittänyt ne tässä välissä", nainen sanoi ja väisti taidokkaasti kohti kasvojaan heilahtanutta ruskeaa nallea.

"Eihän sua nyt varmasti haittaa, että me jäädään yöksi?" Heidi varmisteli jätettyään Sofian Laurin makuuhuoneen nurkkaan pystytettyyn matkasänkyyn nukkumaan. Tyttö oli nukahtanut välittömästi lämpimän maidon jälkeen ja jäänyt tuhisemaan tyytyväisenä kummitätinsä antaman pupun viereen.
"Ei tietenkään", Lauri vastasi nostaen käsivarttaan sen verran, että sohvalle liukuva nainen pääsi pujahtamaan sen alle.
"No hyvä. Ettei ole liian outoa", Heidi lisäsi hymyillen pienesti, katse tummissa silmissä, jotka näyttivät melkein huokaisevan Laurin kanssa samaan aikaan.
"Sä ja Sofia olette aina tervetulleita tänne", Lauri täsmensi saaden Heidin olon hieman paremmaksi.
"No hyvä", nainen toisti ja kurottautui suukottamaan miesystäväänsä ennen, kun siirsi jälleen huomionsa puhelimensa näytölle. Cariad söi iltaheiniään tyytyväisen näköisenä, häntä helahdellen rennosti vain satunnaisesti.


"Etkö sä voisi ajaa vähän lujempaa?" Heidi kysyi, vaikka tiesi, ettei se auttanut mitään. Hannele oli tullut nopeasti Orijoelle, Heidi oli ilmoittanut naiselle jo tallilta lähdettyään, että tänään saattoi olla oikea hetki käsillä. Hannele oli jäänyt mielellään Laurin asunnolle nukkuvan Sofian vahtijaksi Laurin ja Heidin lähtiessä Runiaciin yhä levottomammaksi käyvän Cariadin luokse. Se oli käynyt makuulla jo muutamaan otteeseen, mutta antoi vielä odottaa. Tamman pää kävi jatkuvasti tämän kylkien vierellä ja levottomana heiluva häntä alleviivasi lähestyvän varsomisen.
"En, ellet halua katsella varsomista samalla, kun selitetään poliiseille miksi kaahaillaan Orijoella keskellä yötä", Lauri vastasi ja vilkaisi vieressään istuvaa Heidiä merkitsevästi.
"Pitääkö sun aina olla noin järkevä?" nainen kysyi ja näytti toiselle kieltään.

Tallin parkkipaikka oli tyhjä, kun Lauri pysäköi autonsa kentän ja maneesin väliin. Viileä ulkoilma kipristeli nenänpäässä kaksikon siirtyessä mahdollisimman hiljaa suoraan satulahuoneeseen. Hälytyslaite piippasi hiljaa Heidin ottaessa hälytykset pois päältä ja napsautti sen jälkeen valot huoneeseen.
"Kahvia?" Lauri kysyi ja juoksutti sormiaan hiustensa lävitse.
"Mmjoo", Heidi hymähti laskien katseensa takaisin puhelimeensa. Hän ei menisi tallin puolelle ennen kun varsa olisi ulkona tai jos Cariad näyttäisi siltä, että olisi ongelmissa.

"Hei", Heidi tervehti tammaansa liu'uttaessaan karsinan oven raolleen. Cariad höristeli korviaan tummalle varsalle, jonka pää liikkui sen pitkien etujalkojen välissä ihmetellen mihin se oli joutunut lämpimästä kodistaan. Matala hörähdys kumahteli varsomiskarsinan seinistä.
"Se on sun varsa", Heidi kertoi kumartuessaan kostean hevoslapsen eteen. Sillä oli pitkä piirto otsassaan ja polviin asti valkoiset jalat. Kokeneet sormet puhdistivat tottunein liikkein pienet sieraimet Cariadin noustessa varovasti seisomaan. Hopeinen harja heilahti Heidin näkökentässä tamman laskiessa päänsä varsan luokse. Se haisteli pientä päätä tarkasti ennen, kun alkoi nuolla varsaa puhtaaksi, samalla lempeästi hörähdellen.

Ei kulunut viittä minuuttiakaan, kun harmaa varsa yritti päästä jo jaloilleen. Ensimmäisillä yrittämillä se kellahti kumoon, jalat solmussa ja yllättynyt ynähdys karaten kurkustaan. Tammavarsa yritti uudelleen, kunnes se seisoi olkien joukossa leveässä haara-asennossa, emänsä jatkaen puhdistustyötään tarkasti.

Vasta, kun pieni varsa oli saanut syötyä, pissannut ja kakannut ensimmäistä kertaa ja nukkui vihdoin tyytyväisen näköisenä, Heidi huokaisi helpotuksesta. Cariadin jälkeiset olivat tulleet heti, kun varsa oli imenyt ternimaitonsa ja kaikki oli muutenkin sujunut melkein oppikirjan mukaisesti.
"Kaikki hyvin?" Lauri kysyi saaden Heidin melkein säikähtämään. Mies oli ollut niin hiljaa, että varsomiseen keskittynyt Heidi oli lähes unohtanut toisen läsnäolon.
"On. Katso miten kaunis se on", nainen vastasi kietoen kätensä Laurin auki jääneen takin alla tämän ympärille.
"Täydellinen aprillivarsa", Lauri myötäili ja suukotti naisystävänsä päälakea hellästi.
"Ihan täydellinen", Heidi nyökkäsi ja tuijotti pitkiä, valkoisia jalkoja ihaillen.

fwb-t. Ruin Cheque s. 01.04.2020 ♥

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa