PääsivuLoven päiväkirja
Sivu 1 / 1
Verneri K.- Kaajapurojen tallin omistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 123
Vs: Loven päiväkirja
Verneri K. 22.04.18 22:18
Love oli käyttäytynyt koko aamun kuin pahainen kakara. Muisto täydellisestä harmoniasta orin kanssa Kanadassa vain pahensi Vernerin mielialaa, kun musta ei suostunut lastautumaan traileriin. Kevään suloinen lämpö ja leskenlehdet jäivät mieheltä huomaamatta, sillä märkä tallipiha ja siinä tanssahteleva ori likasivat kuralla sotaveteraanin juuri pestyt vaatteet.
"Ensin se ei anna kiinni tarhasta, sitten sen talloo varpaat ja nyt se ei suostu edes matkustamaan", Verneri ärähti taluttaessaan vauhkoa Lovea ympyrällä lastaussillan edessä.
"Mikä hitto nyt on ongelma."
Heidi Näyhö nojasi traileria vasten ja hymyili ilkikurisesti. Ilmeisesti kaksikon vaikea aloitus päivälle oli naisesta jotenkin surkuhupaisaa, sillä hän koki tarpeelliseksi vielä naurahtaa ääneen. Verneri yritti pysähtyä, mutta Love jatkoi kaula kaarella koristen kohti kevään ensimmäisiä vihreitä ruohotupsuja.
"Rauhoitu, sehän näyttää itseasiassa älyttömän hyvältä käydessään kierroksilla", Heidi naljaili kädet puuskassa.
"Pidätteiden kanssa tosin voi tulla ongelmia."
Verneri mulkaisi brunettea murhaavasti. Love hamusi turvallaan ruohoa, mutta sotaveteraani päätti tehdä pelleilystä vihdoin, ja kerralla, lopun: musta näytti jopa hieman järkyttyneeltä, kun kymmeneen hitaasti laskenut mies ei enää murahdellutkaan, vaan kylmän viileästi kiskaisi orin matkaansa.
"Tästä ei tuu mitään hyvää", Verneri mutisi taluttaessaan edelleen sitkeästi yhteistyötä vastustelevan Loven trailerille.
"Höpö höpö", Heidi pudisteli huvittuneena päätään ja sulki lastaussillan kaksikon kiemurrellessa koppiin.
Verneri K.- Kaajapurojen tallin omistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 123
Vs: Loven päiväkirja
Verneri K. 09.10.18 16:58
Sun täytyy saada tietää
Auburnin kartanon maneesi
8. lokakuuta 2018
Sama tarina myös Cariadin päiväkirjassa
Auburnin kartanon maneesi
8. lokakuuta 2018
Sama tarina myös Cariadin päiväkirjassa
Verneri:
Lovella oli tapana jäädä pohkeen taakse kisoja seuraavana päivänä, mutta tänään ori reagoi pienimpäänkin hipaisuun kuin olisi saanut sähköiskun. Verneriä se ei oikeastaan haitannut, sillä hän oli tottunut reaktiivisiin hevosiin (kiitos Eelan) ja tunsi pystyvänsä keskittymään oikeisiin asioihin tahdin naputtamisen sijaan.
"Vau", Heidi huudahti Cariadin selästä. Nainen oli siirtänyt tammansa käyntiin ja seurasi kuinka Love viskoi häntäänsä ja teki lävistäjällä peräkkäin ainakin kaksi-kolme laukanvaihtoa liikaa, kun tarkoitus oli tehdä vain yksi. "Älä sano mitään ja anna mun elää siinä uskossa että toi ei ollut vahinko!"
Naisen heleä naurahdus kaikui Auburnin maneesissa, mikä oli näin maanantaiaamupäivänä heitä lukuunottamatta tyhjä. Muita Kaajapurojen tallilta ei ollut saapunut tänään maneesivuorolle: olisiko viikonlopun Kalla CUP -osakilpailulla ollut tekemistä asian kanssa.
Verneri ratsasti päädyn loppuun ollen tyytyväinen siihen, miten oli saanut voimakkaasta laukasta huolimatta orin taipumaan syvälle kulmiin.
"Tää on ihan mieletön", mies vastasi leveän hymyn saattelemana.
Heidi:
Virnistys nousi Heidin huulille tahtomattakin Vernerin kehuessa hevostaan aidosti hymyillen. Viikonlopun kilpailut olivat sujuneet naisen osalta vaihtelevalla menestyksellä - tällä kertaa koulusta oltiin saatu useampikin ruusuke. Cariad oli ollut melko energinen, sillä se oli joutunut olemaan kevyemmällä liikunnalla Rosengårdien leirin vuoksi.
"Onnittelut nyt vielä teidän mahtavasta menestyksestä Loven kanssa, näin teidän maasto-osuuden, se oli ihan liekeissä se hevonen", Heidi jatkoi kehumistaan, tällä kertaa se oli helpompaa iloita toisten menestyksestä.
"Mä olin siellä esteleirillä Malachain kanssa, se taas ajatteli enimmäkseen omalla kikkelillään ja veti kaiken ihan ranttaliksi", nainen murahti yhtäkkiä, mutta pieni virne kohosi tämän kasvoille. Oli aina hirvittävän kutkuttavaa käyttää hieman kuvailevia sanoja puhuessaan omista hevosistaan. Verneri kohotti kulmaansa saaden Heidin virnistämään entistä syvemmin.
"No se ihan oikeasti oli ihan pissipää, kyllä sä tiedät millaisia orit osaa olla", nainen puolustautui nauraen.
Brunette kävi läpi mielessään leirin tapahtumia ja muisto Innasta ja Alexanderista sai hymyn kuolemaan hyvin nopeasti.
"Innakin oli leirillä. Sillä meni Hanin kanssa tosi hyvin harjoituskilpailuissa, ne tuli toiseksi heti Rasmus Alsilan jälkeen", nainen kokeili varovasti kepillä jäätä. Hän ei tiennyt oliko asiasta juteltu pariskunnan kesken jo.
Verneri:
Love pärskähteli laukan rytmissä ja Verneri valmisteli huolellisesti siirtymistä käyntiin. Ori kuunteli tarkasti miehen apuja ja vastasi pidätteisiin täsmällisesti. Vitsit, olisipa Love ollut kouluosuudellakin näin herkkänä.
Verneri hymähti Heidin kehuessa ratsukon eilistä kilpailusuoritusta.
"Love on kyllä parhaimmillaan maastossa", mies taputti mustaa puoliveristä kaulalle ja antoi tälle vapaat ohjat. "Vielä kun se olis rataesteillä varovaisempi."
Heidin puheet Rosengårdien leiristä saivat Vernerin muistelemaan huvittuneena päivää ennen sen alkamista, kun Inna oli kuumeisesti miettinyt mitä pakkaisi mukaan tehokkaalle viiden päivän esteklinikalle. Lopulta brunette oli istunut ratsastusvaateröykkiön keskellä kädet puuskassa ja tihrustanut melkein itkua, sillä yhdetkään housut eivät olleet riittävän laadukkaat, siistit eivätkä varsinkaan oikean väriset esiteltäväksi Rosengårdien kartanolla.
Puheet Malachain kikkelistä havahduttivat Vernerin takaisin siihen hetkeen ja hän pudisteli päätään Heidin jutuille.
"Pojat on poikii", sotaveteraani virkkoi ja ohjasi Loven kävelemään uralle. "Kyllä mä tiedän."
Heidi jatkoi puhumalla Innasta ihan niin kuin Verneri ei olisi ollut tietoinen siitä, että hänen tyttöystävänsä oli ollut myös Rosengårdeilla. Mies seurasi Loven käynnin tahdissa värähtelevää ja lihaksikasta kaulaa, mutta siirsi sitten katseensa Heidiin.
"Tiedän", Verneri totesi ja miehen huulilla oli hymy, josta oli havaittavissa ylpeys Innan suorituksesta harjoituskilpailuista. "Inna on taitava ratsastaja."
Mies venytteli väsyneitä hartioitaan päästäen toisen kätensä irti ohjista.
"Ainiin, ja Inna on myös tyttöystäväni, joten eikö olisi outoa, jos kuulisin tästä nyt vasta sinulta?" Verneri naurahti. "Just saying."
Näyttikö Heidi juuri punastuvan? Ei, ehkä se oli vain urheilun tuomaa väriä poskipäille.
Heidi:
Vernerin reaktio kertoi naiselle, että asiaa ei oltu tuotu esille Innan toimesta. Heidi irvisti hieman, hän ei olisi millään halunnut tunkea nokkaansa toisten asioihin, mutta ei myöskään voinut pysyä vaiti.
"Mä kuulin siellä yhden keskustelun", nainen aloitti epävarmana ja pysäytti Cariadin uralle. Sinisten silmien katse viipyi hopeassa harjassa, kunnes se kohtasi vihreät silmät määrätietoisena.
"En tiedä kuulinko väärin, tai ymmärsinkö väärin, mutta en myöskään voi olla sanomatta asiasta. Tiedän kyllä, että teidän suhde on teidän, eikä mulla ole sitä vastaan mitään. Enkä haluaisi olla se, joka tästä sulle kertoo", Heidi rapsutti hermostuneena Cariadin säkää heti satulahuovan vierestä.
"Inna ja Alexander keskustelivat siellä, Alexander ainakin hyvin flirttailevaan sävyyn ja kuulin, kuinka mies kertoi pitävänsä tyttöjensä henkilöllisyydet salassa. En siis tiedä kenestä he keskustelivat, mutta Alexanderin katse oli se, josta huolestuin."
Heidi tunsi sydämensä hakkaavan tiheämmin.
"Mä toivon, että ymmärsin sen tilanteen väärin, mutta en voi olla varma ja mielestäni ansaitsit tietää."
Verneri:
Heidi pysäytti ratsunsa ja kertoi Innan ja Alexanderin (ilmeisesti Jusun isoveljen, jos mies osasi yhdistää oikein) välisestä keskustelusta ja siitä heränneestä epäilyksestä. Myös Verneri oli pyytänyt Lovea pysymään aloillaan, mutta ori oli vastahakoinen ja kuopi maneesin pohjaa etukaviollaan. Mies piti käsiinsä keräämät ohjat tiukasti tuntumalla, ettei musta puoliverinen lähtenyt omatoimisesti liikkeille.
Verneri siirsi katseensa selvästi hermostuneesta Heidistä maneesin takaseinään: miehestä tuntui vaikealta, jopa mahdottomalta, uskoa kuulemaansa, tai oikeastaan sen sävyä. Flirttailua? Tietysti, olihan Inna viehättävä nainen. Sitä Verneri ei epäillyt hetkeäkään, sillä kuka tahansa hyvän päälle ymmärtävä mies yrittäisi kyllä iskeä brunettea. Siitä Heidi ei maininnut sanaakaan, oliko flirttailu ollut molemminpuoleista ja siihen osaisi vastata vain ja ainoastaan Inna itse.
"Vai niin", Verneri vastasi lyhyesti.
Heidin elekieli kertoi, että asiasta keskustelu oli epämiellyttävää, mutta sen aloittaminen oli ollut silti varsin suoraa, eikä nainen ollut juuri empinyt.
"Kiitos kun sanoit", mies jatkoi ja kohotti suupielensä ystävälliseen virneeseen. "Teit ihan oikein."
Verneri päätti päästää Loven piinasta ja siirsi orin takaisin käyntiin. Mies piti toisessa kädessä ohjia ja vapaalla kädellä kaivoi puhelimen khakinvihreän tikkitakkinsa taskusta ja avasi Facebook-appin. Hakukenttään sotaveteraani kirjoitti "Alexander Rosengård".
Millaisen nulikan kanssa tässä oltiin tekemisissä?
Lovella oli tapana jäädä pohkeen taakse kisoja seuraavana päivänä, mutta tänään ori reagoi pienimpäänkin hipaisuun kuin olisi saanut sähköiskun. Verneriä se ei oikeastaan haitannut, sillä hän oli tottunut reaktiivisiin hevosiin (kiitos Eelan) ja tunsi pystyvänsä keskittymään oikeisiin asioihin tahdin naputtamisen sijaan.
"Vau", Heidi huudahti Cariadin selästä. Nainen oli siirtänyt tammansa käyntiin ja seurasi kuinka Love viskoi häntäänsä ja teki lävistäjällä peräkkäin ainakin kaksi-kolme laukanvaihtoa liikaa, kun tarkoitus oli tehdä vain yksi. "Älä sano mitään ja anna mun elää siinä uskossa että toi ei ollut vahinko!"
Naisen heleä naurahdus kaikui Auburnin maneesissa, mikä oli näin maanantaiaamupäivänä heitä lukuunottamatta tyhjä. Muita Kaajapurojen tallilta ei ollut saapunut tänään maneesivuorolle: olisiko viikonlopun Kalla CUP -osakilpailulla ollut tekemistä asian kanssa.
Verneri ratsasti päädyn loppuun ollen tyytyväinen siihen, miten oli saanut voimakkaasta laukasta huolimatta orin taipumaan syvälle kulmiin.
"Tää on ihan mieletön", mies vastasi leveän hymyn saattelemana.
Heidi:
Virnistys nousi Heidin huulille tahtomattakin Vernerin kehuessa hevostaan aidosti hymyillen. Viikonlopun kilpailut olivat sujuneet naisen osalta vaihtelevalla menestyksellä - tällä kertaa koulusta oltiin saatu useampikin ruusuke. Cariad oli ollut melko energinen, sillä se oli joutunut olemaan kevyemmällä liikunnalla Rosengårdien leirin vuoksi.
"Onnittelut nyt vielä teidän mahtavasta menestyksestä Loven kanssa, näin teidän maasto-osuuden, se oli ihan liekeissä se hevonen", Heidi jatkoi kehumistaan, tällä kertaa se oli helpompaa iloita toisten menestyksestä.
"Mä olin siellä esteleirillä Malachain kanssa, se taas ajatteli enimmäkseen omalla kikkelillään ja veti kaiken ihan ranttaliksi", nainen murahti yhtäkkiä, mutta pieni virne kohosi tämän kasvoille. Oli aina hirvittävän kutkuttavaa käyttää hieman kuvailevia sanoja puhuessaan omista hevosistaan. Verneri kohotti kulmaansa saaden Heidin virnistämään entistä syvemmin.
"No se ihan oikeasti oli ihan pissipää, kyllä sä tiedät millaisia orit osaa olla", nainen puolustautui nauraen.
Brunette kävi läpi mielessään leirin tapahtumia ja muisto Innasta ja Alexanderista sai hymyn kuolemaan hyvin nopeasti.
"Innakin oli leirillä. Sillä meni Hanin kanssa tosi hyvin harjoituskilpailuissa, ne tuli toiseksi heti Rasmus Alsilan jälkeen", nainen kokeili varovasti kepillä jäätä. Hän ei tiennyt oliko asiasta juteltu pariskunnan kesken jo.
Verneri:
Love pärskähteli laukan rytmissä ja Verneri valmisteli huolellisesti siirtymistä käyntiin. Ori kuunteli tarkasti miehen apuja ja vastasi pidätteisiin täsmällisesti. Vitsit, olisipa Love ollut kouluosuudellakin näin herkkänä.
Verneri hymähti Heidin kehuessa ratsukon eilistä kilpailusuoritusta.
"Love on kyllä parhaimmillaan maastossa", mies taputti mustaa puoliveristä kaulalle ja antoi tälle vapaat ohjat. "Vielä kun se olis rataesteillä varovaisempi."
Heidin puheet Rosengårdien leiristä saivat Vernerin muistelemaan huvittuneena päivää ennen sen alkamista, kun Inna oli kuumeisesti miettinyt mitä pakkaisi mukaan tehokkaalle viiden päivän esteklinikalle. Lopulta brunette oli istunut ratsastusvaateröykkiön keskellä kädet puuskassa ja tihrustanut melkein itkua, sillä yhdetkään housut eivät olleet riittävän laadukkaat, siistit eivätkä varsinkaan oikean väriset esiteltäväksi Rosengårdien kartanolla.
Puheet Malachain kikkelistä havahduttivat Vernerin takaisin siihen hetkeen ja hän pudisteli päätään Heidin jutuille.
"Pojat on poikii", sotaveteraani virkkoi ja ohjasi Loven kävelemään uralle. "Kyllä mä tiedän."
Heidi jatkoi puhumalla Innasta ihan niin kuin Verneri ei olisi ollut tietoinen siitä, että hänen tyttöystävänsä oli ollut myös Rosengårdeilla. Mies seurasi Loven käynnin tahdissa värähtelevää ja lihaksikasta kaulaa, mutta siirsi sitten katseensa Heidiin.
"Tiedän", Verneri totesi ja miehen huulilla oli hymy, josta oli havaittavissa ylpeys Innan suorituksesta harjoituskilpailuista. "Inna on taitava ratsastaja."
Mies venytteli väsyneitä hartioitaan päästäen toisen kätensä irti ohjista.
"Ainiin, ja Inna on myös tyttöystäväni, joten eikö olisi outoa, jos kuulisin tästä nyt vasta sinulta?" Verneri naurahti. "Just saying."
Näyttikö Heidi juuri punastuvan? Ei, ehkä se oli vain urheilun tuomaa väriä poskipäille.
Heidi:
Vernerin reaktio kertoi naiselle, että asiaa ei oltu tuotu esille Innan toimesta. Heidi irvisti hieman, hän ei olisi millään halunnut tunkea nokkaansa toisten asioihin, mutta ei myöskään voinut pysyä vaiti.
"Mä kuulin siellä yhden keskustelun", nainen aloitti epävarmana ja pysäytti Cariadin uralle. Sinisten silmien katse viipyi hopeassa harjassa, kunnes se kohtasi vihreät silmät määrätietoisena.
"En tiedä kuulinko väärin, tai ymmärsinkö väärin, mutta en myöskään voi olla sanomatta asiasta. Tiedän kyllä, että teidän suhde on teidän, eikä mulla ole sitä vastaan mitään. Enkä haluaisi olla se, joka tästä sulle kertoo", Heidi rapsutti hermostuneena Cariadin säkää heti satulahuovan vierestä.
"Inna ja Alexander keskustelivat siellä, Alexander ainakin hyvin flirttailevaan sävyyn ja kuulin, kuinka mies kertoi pitävänsä tyttöjensä henkilöllisyydet salassa. En siis tiedä kenestä he keskustelivat, mutta Alexanderin katse oli se, josta huolestuin."
Heidi tunsi sydämensä hakkaavan tiheämmin.
"Mä toivon, että ymmärsin sen tilanteen väärin, mutta en voi olla varma ja mielestäni ansaitsit tietää."
Verneri:
Heidi pysäytti ratsunsa ja kertoi Innan ja Alexanderin (ilmeisesti Jusun isoveljen, jos mies osasi yhdistää oikein) välisestä keskustelusta ja siitä heränneestä epäilyksestä. Myös Verneri oli pyytänyt Lovea pysymään aloillaan, mutta ori oli vastahakoinen ja kuopi maneesin pohjaa etukaviollaan. Mies piti käsiinsä keräämät ohjat tiukasti tuntumalla, ettei musta puoliverinen lähtenyt omatoimisesti liikkeille.
Verneri siirsi katseensa selvästi hermostuneesta Heidistä maneesin takaseinään: miehestä tuntui vaikealta, jopa mahdottomalta, uskoa kuulemaansa, tai oikeastaan sen sävyä. Flirttailua? Tietysti, olihan Inna viehättävä nainen. Sitä Verneri ei epäillyt hetkeäkään, sillä kuka tahansa hyvän päälle ymmärtävä mies yrittäisi kyllä iskeä brunettea. Siitä Heidi ei maininnut sanaakaan, oliko flirttailu ollut molemminpuoleista ja siihen osaisi vastata vain ja ainoastaan Inna itse.
"Vai niin", Verneri vastasi lyhyesti.
Heidin elekieli kertoi, että asiasta keskustelu oli epämiellyttävää, mutta sen aloittaminen oli ollut silti varsin suoraa, eikä nainen ollut juuri empinyt.
"Kiitos kun sanoit", mies jatkoi ja kohotti suupielensä ystävälliseen virneeseen. "Teit ihan oikein."
Verneri päätti päästää Loven piinasta ja siirsi orin takaisin käyntiin. Mies piti toisessa kädessä ohjia ja vapaalla kädellä kaivoi puhelimen khakinvihreän tikkitakkinsa taskusta ja avasi Facebook-appin. Hakukenttään sotaveteraani kirjoitti "Alexander Rosengård".
Millaisen nulikan kanssa tässä oltiin tekemisissä?
Verneri K.- Kaajapurojen tallin omistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 123
Vs: Loven päiväkirja
Verneri K. 26.10.18 12:36
What's in your head?
Kaajapurojen talli, Kalla
26. lokakuuta 2018
Kaajapurojen talli, Kalla
26. lokakuuta 2018
Hento lumikerros oli pakkasyön aikana laskeutunut Kallan ylle. Valkea huntu oli koskematon, eikä kylmässä aamussa kuulunut muita ääniä kuin kavioiden kopse rosoista hiekkatietä vasten.
Verneri ei ollut saanut väsymyksestä huolimatta nukuttua kuin muutaman levottoman tunnin, joten mies oli suunnannut tallille heti auringon noustessa. Maailma tuntui sumuiselta ja kaukaiselta. Loven lihakset värähtelivät rytmikkään käynnin tahdissa ja ori kuunteli korvat virittyneenä maaseudun hiljaisuutta. Verneri tuijotti tienpintaa ratsukon edessä, eikä pystynyt muistamaan, missä järjestyksessä oli hevosensa varustanut. Ja oliko hän laittanut edes suojia? Sotaveteraanin kulmat painuivat mietteliäänä alaspäin. Entä mitä reittiä hän oli ajanut tallille? Vaikka Verneri kuinka yritti, hän ei hahmottanut matkaa Kallan keskustasta vanhempien tilalle. Ikävä puristus rinnassa pakotti miehen haukkomaan kirpeää pakkasilmaa keuhkoihinsa.
Love pärskähti ja säilytti käynnin, vaikka ratsastaja selässä olikin epätavallisen veltto ja piti lähes olemattoman ohjastuntuman. Ratsukko lähestyi vauhdilla peltoaukean päässä avautuvaa kuusimetsää, josta lähtevä loiva ylämäki oli toiminut aina maastoretkien vauhdikkaimpana laukkasuorana. Musta ori tiesi sen.
Ohi lipuvat maisemat vilisivät kelattavan filminauhan lailla Vernerin näkökentässä. Yöllinen painajainen tuntui edelleen todelliselta, eikä kuplaa ollut onnistunut rikkomaan raitis ulkoilma hevosen selässä. Sotaveteraanin oli tartuttava satulan etukaareen, ettei olisi horjahtanut alas Loven selästä.
"Sooo", Verneri henkäisi puoliveriselle, joka viskoi levottomasti päätään. Se halusi laukata. Ja kovaa.
Horisontin oranssiksi maalaava aurinko pilkisteli pilven raosta ja valaisi valkean aamun lämpimin sävyin. Love ei kuullut ratsastajansa rauhoittelua, vaan alkoi korskua ja tanssahdella kun ratsukko saapui metsänrajalle. Verneri puri tiukasti hampaitaan yhteen ja yritti keskittyä, mutta lamaantunut keho ei reagoinut saamiinsa viesteihin.
Samassa kova laukaus kaikui metsässä.
Linnut nousivat rääkyen lentoon puista ja ilma alkoi suhista miehen korvissa, kun musta ori ryösti vauhkona neliin. Jos Love ikinä oli ollut kuuntelemassa Vernerin heikkoja pidätteitä, se ei kuunnellut enää. Sotaveteraani kuuli pamauksen toistuvasti päässään, eikä maailma ollut enää sumea: Verneri oli palannut takaisin Afganistaniin. Mies painoi silmänsä tiukasti kiinni ja kasvot vääristyivät tuskasta. Talibanit aseineen ja laukaus päähän. Raudan katkuista verta. Sotaveteraani puristi rystyset valkoisina satulaa ja painautui lähemmäs Loven kaulaa.
Kavioiden rummutus muistutti konetuliaseiden julmaa laulua. Verneri ei saanut happea ja miehen voimat alkoivat ehtyä. Irti päästäminen ei tuntunut enää huonolta ajatukselta, vaan oikeastaan aika vapauttavalta sellaiselta. Loven sieraimet olivat levinneet lautasen kokoisiksi ja vilkkuivat punaista, kun ori puuskuttaen kaarsi tallipihaan selässään täysin lamaantunut ratsastaja. Kivet sinkoilivat mustan puoliverisen kavioista kun se pystyyn hypäten pysähtyi kiinni olevan tallin oven eteen. Verneri valahti Loven selästä kuin nukke puhtaalle lumelle.
"ÄITI APUA", Janna kiljui rintamamiestalon portaikolta. "SE ON VERNERI!"
Tyttö lähti juoksemaan tallipihaa pitkin jaloissaan pelkät villasukat ja päällään keltaraidallinen pyjamasetti.
Love ravasi vauhkona vailla päämäärää. Sen karva kimmelsi hiestä.
"Herranjumala", Tiina haukkoi käsi suun edessä henkeä saapuessaan kuistille. "PEKKA!"
Nainen unohti tyttärensä lailla jalkineet ja lähti vauhdilla kohti tapahtumien keskipistettä. Verneri alkoi liikkumaan ja nousi polvilleen pidellen kaksin käsin päätään. Mies huojui puolelta toiselle ja piti silmiään tiukasti kiinni.
"VERKKU", Tiina parahti, eikä voinut estää shokin tuomia kyyneliä valumasta poskiaan pitkin. "Janna, Love!"
Polkkatukkainen tyttö nyökkäsi suu tiukkana viivana, vaikka olisi mielummin mennyt auttamaan isoveljeään. Janna kuitenkin totteli äitiään ja alkoi rauhoittella mustaa oria värisevällä äänellään. Tallipihalla vallitsi täydellinen kaaos.
"Pekka, soita ambulanssi!" Tiina ohjeisti miestään, joka oli kuullut huudot olohuoneeseen ja keskeyttänyt uutislähetyksen katsomisen alta aikayksikön. "Rakas minä tässä, Äiti..."
Verneri ei tuntenut äitinsä kosketusta olkapäillään, vaan piteli pakonomaisesti päätään käsiensä välissä. Laukaukset eivät antaneet rauhaa.
Ensilumi Kallassa oli kaunis, mutta kovaa ulvova hälytysajoneuvo rikkoi seesteyden. Valkoinen lumivaippa ei olisi se, mikä kallalaisia puhututtaisi tänään.
Verneri K.- Kaajapurojen tallin omistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 123
Vs: Loven päiväkirja
Verneri K. 04.01.19 18:58
Odottamaton vieras
Kaajapurojen talli, Kalla
4. tammikuuta 2019
Kaajapurojen talli, Kalla
4. tammikuuta 2019
"Sotilas ja sen lisäksi hevosmies." Siitäkin huolimatta, että Verneri Kaajapuro oli juuri siirtänyt pärskivän puoliveriorin matkaavoittavaan laukkaan, rauhallinen miesääni kantautui tyynessä pakkasilmassa hänen korviinsa. "Olet kuin suoraan teinitytön märästä päiväunesta."
Love vastusteli pidätteitä, mutta suostui lopulta niskojaan nakellen hidastamaan käyntiin. Verneri taputti orin höyryävää kaulaa. Musta karvapeite oli huurteen peitossa, mikä sai puoliverisen näyttämään päistäriköltä.
Kentän laidalla seisova mies parkatakissa ei tiennyt hevosista kerrassaan yhtään mitään, joten hän todennäköisesti vain oletti, että Love näytti siltä aina.
"Veteraani ja hevosmies, pitäisihän sun tietää", Verneri vastasi hymyillen ja pudisti päätään. "Se siitä seksikkyydestä siis."
"Ehkä veteraani on uus palomies", raamikas mies kohautti olkiaan. Ruskeat silmät kaventuivat pakkasen punoittamien poskipäiden noustessa tuttavalliseen hymyyn. "Mukava nähdä Kaajapuro."
"Kuin myös Niittymäki."
Love turhautui nopeasti miesten sananvaihtoon ja yritti ehdottaa Vernerille nopeampaa tapaa kiertää kenttää. Kavioillaan lumista pohjaa kauhova ori sai Sebastian Niittymäen astumaan askeleen kauemmas aidasta, johon oli hetki sitten nojannut.
Afghanistan ei ollut mitään verrattuna hevosiin. Kuka niiden selkään suostui vapaaehtoisesti nousemaan? Ei kukaan täysjärkinen - ja siitä Verneri Kaajapuro oli elävä esimerkki.
"Lähetkö kaljalle?" Sebastian kovensi ääntään mutta huikkasi kutsunsa varovaisesti, ettei pakokaasuja ulos yskivältä ladalta kuulostava hevonen menisi rikki lopullisesti.
Missä hevosia edes huollettiin? Omalla pölyn ja lannan peittämällä varikolla, jossa tiukkoihin ratsastuspöksyihin pukeutuneet tytöt virittivät pollet taas kuntoon? Ajatus oli kieltämättä kutkuttava, tietyssä osassa kroppaa.
Vernerin suupielet laskeutuivat tiukaksi viivaksi.
Hän oli luvannut välttää alkoholia. Olla juomatta, keskittyä arkeen selvänä. Alkutalven sairaalareissun jälkeen Verneri ei ollut juonut edes saunaolutta: osittain lääkityksen takia, osittain itsensä takia, osittain lähimmäistensä takia. Mies ei halunnut tuottaa pettymystä.
Taivuttaessaan Lovea kevyessä ravissa ympyrällä, Verneri mietti miten torjua kutsu mahdollisimman ystävällisesti.
"No jos yhille."
Kompromissi livahti salakavalasti miehen huulien välistä ja Sebastianin tyytyväinen hymy valaisi pilvisen talvipäivän auringon lailla.
"Mutta hetki menee, tää kuumakalle vaatii vielä jumppaa", Verneri hipaisi pohkeilla orin kylkiä, ja se singahti pidätteitä vasten pukittaen laukkaan. "Mitä ihmettä sä teet Kallassa?"
Kysymyksen ilmoille heittäminen tuntui hassulta, sillä vauhdikkaasta menosta johtuen Verneri ei pystynyt kiinnittämään katsetta rauhanturvaajaystäväänsä. Keskustelu näkemättä keskustelukumppania oli kuin huutoa pimeyteen.
"Ohikulkumatkalla, Kaajapuro, ohikulkumatkalla", Niittymäki työnsi kätensä parkatakin taskuihin ja potki kengänkärjellään lunta.
Kaljaa joutuisi - ja ehdottomasti kannatti - odottaa.
Verneri K.- Kaajapurojen tallin omistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 123
Verneri K.- Kaajapurojen tallin omistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 123
Vs: Loven päiväkirja
Verneri K. 08.02.19 19:19
"Tarviitko apua?" tuttu ääni kysyi. Sävy oli näennäisen ystävällinen, mutta Loven jalkoihin kyykistyneen Verneri Kaajapuron niskaa poltteli tummanruskeiden silmien tarkkaavainen katse.
Gabriella Stern tarkoitti varmasti hyvää, mutta juuri sillä hetkellä nainen sai sen kuulostamaan enemmän sääliltä kuin avuliaisuudelta. Verneri vilkaisi varovaisesti Loven oikeaa etujalkaa. Oliko pinteli oikeasti niin vinossa, että se houkutteli paikalle asiansa osaavan heppatytön? Sellaisen, joka oli rullannut pinteleitä hoitohevosensa jalkoihin jo ennen kuin oli ravannut ilman taluttajaa. Gabriella oli takuulla yksi heistä.
"En." Ensimmäiset pyöräytykset olivat haastavimpia. Mies piti patjaa ja sen päällä olevaa rullan päätä toisella kädellä paikoillaan, ja kiersi toisella pintelin kanssa vasemman etujalan säären. "Pärjään kyllä."
Pintelirulla tipahti lattialle ja rullautui auki.
"Okei", Gabriella kohautti olkiaan ja vältti hymyilemästä huvittuneena.
Verneri painoi kämmenensä vasten reisiä ja selkä kumarassa hengitti syvään. Keuhkot ahmivat happea rintakehän kohoillessa tiheän puuskutuksen tahtiin, mutta Verneriä ei fyysinen rasitus haitannut. Ei, hänellä oli tänään jo toistamiseen nöyryytetty olo, ja se teki paljon kipeämpää kuin liitoksistaan repeilevät hengityselimet. Ensin Vernerin pintelöintitaitoja oli epäsuorasti epäillyt Gabriella Stern, ja nyt hänen ratsastustaitonsa kyseenalaisti itse Daniel Susineva - mies, jonka valmennuksesta hän maksoi, ja joka oli päättänyt nousta itse mustan puoliveriorin selkään.
"Pysäytä se." Daniel oli osoittanut sormellaan Vernerille, että hänen tulisi hypätä alas satulasta. Mies ei ollut osannut odottaa sellaista käskyä, joten häkeltyneenä hän oli vain nyökännyt hitaasti ja roikkunut jalustimessa, kun Susineva oli ottanut ohjat kirjaimellisesti käsiinsä.
Verneri kelasi mielessään uudestaan ja uudestaan tilannetta edeltänyttä aivan liian vauhdikasta ympyrätyöskentelyä, jonka aikana Susineva oli useaan otteeseen vaatinut miestä vaikuttamaan oriin paremmin. Verneri oli tehnyt parhaansa, mutta Loven laukka oli aivan liian voimakasta jotta pidätteet olisivat menneet läpi — eikä siksi kääntämisestä tullut mitään.
Mies kohotti varovasti katseensa ratsastussaappaiden kärjistä kuunnellen ympärillään laukkaavien ratsukoiden pärskähdyksiä ja maneesin pohjaa tömisyttäviä kavioniskuja. Häpeän ja suuttumuksen takia Verneri oli hetken salaa toivonut, että Love olisi kuskannut Susinevaa pitkin maneesia kuin sätkynukkea, jotta mies olisi päässyt toteamaan "Siinäs näet". Vauhti ja sen säätelemisen mahdottomuus eivät johtuneet Verneristä, vaan Lovesta itsestään. Sitä ei saisi koskaan rauhoittumaan eikä taipumaan.
Mutta se ei ollut totta. Verneri nimittäin näki Loven satulaan nousseen Susinevan ratsastavan mustaa puoliverioria, joka vauhdin perusteella oli edelleen sama hevonen, mutta joka ei vastustellut tuntumaa vaan laukkasi haluttua tietä keskiympyrällä asettuen ja taipuen.
"Tämä on ori." Daniel totesi niin kuin se olisi selittänyt kaiken.
Vernerin hengitys oli tasaantunut (tai salpaantunut) siitä tosiasiasta, että kyse oli ratsastajan, ei suinkaan hevosen, osaamattomuudesta. Mies pyyhki hikeä otsaltaan ratsastustakkinsa hihaan ja nosti kätensä sitten puuskaan. Jos Daniel Susineva ei olisi koskaan häpäissyt häntä ratsastajana, käskyttänyt alas ratsunsa selästä kesken valmennuksen ja noussut itse orin selkään, hän ei olisi ehkä ikinä saanut tietää vajaavaisuudestaan.
"Maastoesteradalla sinulla on kilometrejä aikaa kääntää, mutta kouluradalla ei." Love hidasti Susinevan näkymättömästä pidätteestä laukkaansa, muljautti silmiään ja sivalsi hännällään ilmaa. Ori oli selvästi epämukavuusalueellaan, eikä niellyt pyrähtelemättä kouluratsastajan vaatimuksia. "Tämä on herkkä hevonen, joka vaatii vakaat mutta vahvat avut. Sinun ongelmasi on, että ettet ratsasta sitä tarpeeksi rohkeasti — enkä tarkoita nyt hanat kaakossa lasetettua päätöntä uusintaa, kylmäpäisyys on eriasia."
Verneri nyökkäsi ja vilkaisi yleisöön. Siellä täällä naamoja, jotka herkeämättä tarkkailivat valmennuksen etenemistä. Pitivätkö he nyt alas käskytettyä miestä säälittävänä, ehkä osaamattomana? Tietäisikö tämä lisää avuntarjoajia? Kysyisikö joku seuraavalla maneesivuorolla, voisiko auttaa Loven ratsastuksessa? Ehkä tulla selkään Vernerin sijasta?
Susinevan ääni havahdutti miehen ajatuksistaan. Daniel ohjeisti muita valmennuksessa olevia samalla, kun noitui Lovesta kouluhevosta.
"Noniin Kaajapuro", mies siirsi mustan orin käyntiin. Se venytti kaulaansa pitkälle eteen-alas ja pärskähti kaksi kertaa putkeen. "Sun vuoro."
----
Verneri talutti villaloimeen ja kuljetussuojiin puetun orin parkkipaikkalle. Valkoisen Subarun perässä olevan trailerin lastaussillalla seisoi piponsa alta kirkkain silmin hymyilevä Inna Paakkanen. Sotaveteraanin tyttöystävällä oli ollut myös Susinevan valmennus aamupäivällä, vain vajaa tunti ennen Vernerin julkista nöyryytystä.
"Varmistanko että se kävelee koppiin?" Inna kysyi hyväntuulisesti. Nainen tunsi Loven metkut ja tiesi, ettei se aina ollut yhteistyökykyisin matkustaja.
"Ei tarvii." Verneri oli kyllästynyt hevosmiestaitojensa aliarviointiin ja käsitti tyttöystävänsä sanat tahallaan väärin ottaen ne itseensä. "Käynnistä vaan jo auto ja mee sisälle lämmittelemään."
Inna nyökkäsi ja vilkaisi vielä temppuilevan Loven kanssa painivaa Verneriä olkansa yli, ennen kuin istahti ratin taakse. Nainen oli nähnyt vain lopun poikaystävänsä valmennuksesta, eikä Love ollut koskaan ollut niin hyvin motivoitunut työntekoon sileällä. Rehellisesti sanottuna pojat olivat näyttäneet enemmän kouluratsukolta kuin yksissäkään kisoissa tai treeneissä sitä ennen. Verneri oli ollut kuitenkin välittömästi valmennuksen jälkeen pahantuulinen, eikä ollut suostunut edes kertomaan, mistä se johtui.
Inna käänsi puhallinta kovemmalle ja painoi penkinlämmittimen päälle. Ehkä totuuden saisi kaivettua Verneristä ulos myöhemmin illalla viinilasillisen äärellä.
Verneri K.- Kaajapurojen tallin omistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 123
Vs: Loven päiväkirja
Verneri K. 15.04.19 19:58
Tapaus orikuvasto
Kaajapurojen talli, Kalla
11. huhtikuuta 2019
Kaajapurojen talli, Kalla
11. huhtikuuta 2019
Verneri laski ruskean estesatulan kentän säiden ja vuosien ruhjomalle portille. Sen ruostuneet saranat parkaisivat äkillisestä painolastista saaden Loven muljauttamaan silmiään ja kavahtamaan epäluuloisena. Musta ori nosti päänsä korkealle ja yritti peruuttaen nykiä ohjia irti Vernerin kädestä.
"Soo poika, ihan iisisti", mies rauhoitteli hermostunutta hevostaan matalalla äänellä.
Kenttä oli sulanut, ja lapiolla jäiseen maahan hakatut urat kuljettivat vain vaivoin tulvivaa vettä metsän puoleiseen ojaan. Menisi vielä viikkoja, ennen kuin Kaajapurojen perunapelto lopettaisi kuraamasta hevosten jalkoja suojineen ja mahanalusia satulavöineen. Vaikka märkä ja liejuinen hiekka ei ollutkaan mikään ihanteellinen alusta ratsastukselle, ei Vernerillä ollut varaa jättää Lovea vähemmälle liikunnalle.
Toisinaan, kuten tällaisina varhaisina kevätpäivinä, isän ja äidin aikansa elänyt hevostila kaikkine vikoineen havahdutti Vernerin haaveilemaan täysremontista. Muutoksesta, jonka jälkeen kotona treenatessa ei tarvinnut pelätä hevosten jänteiden puolesta ja jonka jälkeen paukkupakkaset pysyisivät tallirakennuksen ulkopuolella.
"Tsiisus että se kiiltää", kentän laidalle saapunut Janna nojasi aitaan ja huokaisi ihastellen. Pikkusiskon mustat hiukset hapsottivat harmaan pipon alta villisti ja melkein peittivät tytön tummanruskeat silmät. "Hikeä vai shoukkaria?"
Verneri virnisti Jannan vitsille muka huvittuneena ja pudisti sitten päätään.
"Olispa rouva Falkencreutz ollu yhtä haltioissaan."
"Kuka? Se hapannaama Ruotsista, josta valitit faijalle?"
"Se."
"Liittykö se johonkin kuvastoon?"
"Falkencreutzien jalostuskuvastoon, jep."
Love keskeytti keskustelun ravistelemalla koko hikisen runkonsa äänekkäästi öristen. Ori oli mitä ilmeisimmin rentoutunut ja unohtanut uhkaavasti natisevan portin.
"Mitä Falkencreutzeista?" juuri Grannin tarhaan nakannut Aliisa Huru pysähtyi portille ja pyyhkäisi poninhännästään karanneet ruskeat kutrit korvansa taakse.
"Äh ei mi–"
"–Love ei kelvannut niiden jalostuskuvastoon", Janna keskeytti isoveljensä ja silmiään dramaattisesti pyöräyttäen nosti kätensä puuskaan. "Oikeusmurha."
"Siis mitä", Aliisan ääni nousi oktaavin verran ja Love sai jälleen syyn kavahtaa. "Ja perustelut oli...?"
Verneri huokaisi. Asiasta puhuminen sai vielä viikonkin jälkeen turhautumisen nousemaan pintaan, eikä mies olisi mielellään jauhanut siitä siksi enää sen enempää.
"Liian tavallinen."
"Tavallinen?" tytöt kummeksuivat yhteen ääneen.
"Niin, keskiverto. Hyvä hyppy, hyvät askellajit, hyvä rakenne", Verneri siirsi katseensa mustaan oriin, joka oli kuitenkin monen tavantallaajan silmään aivan erityisen hieno. "Mutta ei sitten mitään sen enempää."
Aliisa naurahti äänekkäästi ja nosti kätensä topakasti lanteille.
"Ei, kyllä Love on hiton hieno hevonen. Siinä oli kyse jostain muusta."
"Kuten?" Verneri taputti jännittynyttä ykkösratsuaan kaulalle.
"Miten myit sen niille?"
"Myin?"
"Niin."
"Enkai mä sitä myynyt, kun kysyin vaan oisko Lovella mahista pääs–"
"–AIVAN."
Janna katsoi Lovea silmät tuikkien. Toisin kuin Vernerille, oli pipopäiselle teinille mennyt Aliisan pointti kolahtaen perille. Tyttö taputti kohmeisia käsiään yhteen.
"Sun pitäs hehkuttaa Lovea enemmän, varsinkin somessa."
"Joo, kyllä Falkencreutzienkin kiinnostus herää, kun potentiaalinen jalostusori on brändätty oikein."
"Brändätty?"
"Sä oot Verkku ihan kujalla", Janna kikatti. "Aliisa tarkottaa sitä, että sun pitäs oppii markkinoimaan hevostas."
Verneri huokaisi syvään, mutta siitä huolimatta pieni hyväntuulinen virne nousi miehen suupielille: tyttöjen innostuneisuus oli tarttuvaa.
"Mietippä nyt", Aliisa katsoi uhmakkaasti Verneriä suoraan silmiin. "Sä oot hevosmies, sulla on lahjakas puoliverinen ja te menestytte kansainvälisilläkin esteradoilla. Kaikki noi on pelkkää plussaa, joten ainoa ongelma jonka mä nään on se, että te ette jää mieleen tai ettet sä oo superrikkaasta hevossuvusta."
"Jep ja sille mieleen jäämiselle sä voit tehdä jotain", Janna jatkoi nostaen sormensa pointin merkiksi ilmaan.
"Joo, et tartteis someen ku yhden kuvan missä ratsastaisit ilman paitaa Lovella, niin seuraajamäärät räjähtäis ja Falkencreutzit pissis hunajaa."
"SIIS JEP!" Nyt vuorostaan Jannan kiljahdus sai Loven steppaamaan ja roiskuttamaan kuraa Vernerin vihreille ratsastushousuille. "Kaikilla niillä jätkillä joilla on ees yks kuva äbseistä iigeessä, on tuhansii seuraajii."
Verneri nauroi ja naksautti kypärän leukahihnan auki.
"Joopa joo."
"Cmoon, ilmasta näkyvyyttä ja taatusti pääsisitte mihin tahansa kuvastoon", Aliisa tyrskähti ja hymyili muikeasti. "Paita pois!"
Janna seurasi kun Verneri nosti mustan Charles Owenin kenttää kiertävän aidan tolpannokkaan. Isoveli oli niin hillitty ja nössö, ettei lähtisi koskaan mukaan Aliisan yllytykseen, varsinkaan ilman asiaan kuuluvia varusteita: satulaa ja kypärää.
Sen sijaan Verneri lähti taluttamaan Lovea uralle. Miehen ajatukset olivat palanneet takaisin siihen hetkeen, kun Karla Falkencreutz oli katsonut ratsukkoa koppavasti kavioista aina kypäränlippaan asti ja todennut, ettei heissä ollut mitään “ihmeellistä” – ja siitä huolimatta Verneri ei ollut koskaan nähnyt suuresti arvostamassaan jalostuskuvastossa yksisarvista. Mikä muukaan voisi olla niin kovasti Karlan peräänkuuluttamaa ihmeellisyyttä? Verneri huomasi kiristelevänsä hampaitaan, sillä tapaamisesta lähtien Karlan ajatteleminen oli aiheuttanut saman vastenmielisen, joskin tahattoman, reaktion.
Verneri henkäisi syvään. Hiton kotka, seuratkoon somesta mitä menetti.
Janna hymyili hyväntuulisena ja oli sanomassa Aliisalle jotakin, mutta huomasi sitten isoveljensä kiipeävän nitkuvalle aidalle ja ponnistavan siitä mustan orin selkään.
"Ota koppi!" Tyttöjen silmien edessä ensin takkinsa ja sitten teknisen paitansa riisunut mies heitti kertaimistonsa suoraan Jannan syliin. "Näinkö niitä seuraajia vai saa, häh?"
Verneri viittoi Aliisaa avaamaan portin, josta ratsukko poistui näyttävästi ravaten kohti vielä osittain lumista kaistaletta kentän ja metsän välissä. Janna oli häkeltynyt isoveljensä yhtäkkiä löytyneestä huumorintajusta, mutta tajusi sillä sekunnilla tarvitsevansa puhelinta – muuten tämä erikoinen ja ainutlaatuinen tilanne valuisi hukkaan. Puhelin, Vernerin puhelin, se löytyisi ehkä takin taskusta...
"Ota kuva!" Aliisa oli Jannan kanssa samalla aaltopituudella, mutta bruneten oli huomattavasti vaikeampi irrottaa katsettaan pitkin metsänlaitaa laukkaavasta mustasta orista ja sen paidattomasta ratsastajasta. "Kättä lippaan!"
Verneri teki työtä käskettyä, mutta Janna ei ollut varma, tajusiko isoveli sitä, että tilanne tallentui hänen omaan puhelimeensa.
"Tää niin menee Verkun instaan", Janna kuiskutti kihertäen Aliisalle, joka oli edelleen ällistynyt näkemästään.
Verneri K.- Kaajapurojen tallin omistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 123
Vs: Loven päiväkirja
Verneri K. 26.07.19 22:39
#powerjump2019
Auburnin kartano, Kalla26. heinäkuuta 2019
"Soo poika", Verneri kuiski yhteen purtujen hampaiden välistä, mutta rauhoittelut katosivat vauhdin huminaan – tuskin edes tavoittaen Loven hupulla peitettyjä korvia. "Iisisti nyt!"
Murheet Lazzon erilaisesta ratsastettavuudesta tuntuivat kaukaisilta, sillä tuttuakin tutumpi Love oli käynyt tänään tavallistakin enemmän kierroksilla. Se saattoi johtua isoista kisoista joissa vilisi toinen toistaan sporttisempia tammoja, ja siitä, että musta puoliverinen oli päässyt tänä vuonna useammankin kerran sellaisen kanssa varsantekopuuhiin. Tai sitten se saattoi johtua henkimaailman asioista, joista Vernerillä ei ollut tuon taivaallista tolkkua.
Muuri ylittyi teknisesti hyvin, mutta koska Verneri oli patistanut orin hyppäämään ihan vähän kauempaa, kuin mitä se itse olisi laskelmoinut, oli miehellä esteen jälkeen käsissään raivokkaasti nurmea jaloillaan kauhova aikapommi.
Okei – nollat tai ei, niin pohja-aikahan tässä tulisi.
Verneri K.- Kaajapurojen tallin omistaja
- Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 123
Vs: Loven päiväkirja
Janna K. 05.11.19 14:02
5. marraskuuta 2019
Kaajapurojen talli
Janna on uusi junnumestari, hei!
Kaajapurojen talli
Janna on uusi junnumestari, hei!
Miten joku aina niin nopea saattoi olla nyt niin hidas?
"Keskiravia Janna", Verkku ohjeisti ärsyttävän kärsivällisesti, enkä mä oikein tiennyt kumpi ketutti enemmän; munaton valmennus, vai Loven tahmea askellus. "Enemmän eroa."
Joo, mä olin tosi otettu mahdollisuudesta ratsastaa isoveljen superhienolla orilla, mutta todellisuus näyttäytyi aivan erilaisena kuin mun odotukset. Painoin pohkeet mustan puoliverisen kylkiin enkä hellittänyt painetta, mutta silti ainoa mun saama reaktio oli tylsistynyt pärskähdys ja hännän heilautus. Olinko mä vahingossa satuloinut hiirulaisen saksan sutturan? Johonkin tämän kentän miehet olivat pallinsa hukanneet, ja niiden kiireetön fengshui oli ajaa mut hulluuden partaalle.
"Mä haluan startata Vekalla!" Tiuskaisin uloshengityksen lomasta. "Se on mun hevonen."
Käänsin Loven voltille. Aikaa täsmällisen tien ratsastamiseen olisi sillä tahdilla ollut runsaasti, mutta koska mä en irvistyksestä huolimatta saanut ulkopohjetta läpi, levisi voltti hallitsemattomaksi lätyksi. Hienoa. Joko Lovesta oli tullut kovakylkinen töistään luistava tuntirääkki, tai sitten koko kesän kestänyt ratsastustauko oli palauttanut mut takaisin tasolle Puska Ö.
Sen ajatuksen välittömänä seurauksena kyseenalaistin kaiken: olivatko mun nyrkit liian kaukana toisistaan? Liian ylhäällä? Oliko mun jalustimet oikean mittaiset? Pysyivätkö mun jalat paikoillaan? Istuinko mä taka- tai ehkäpä etukenossa? Istuinko mä edes satulassa, vai pompinko holtittomasti ylös-alas? Oliko mulla istuinluita, vai olinko lihonnut kesän aikana niin, että mun pylly oli vain yksi iso pehmeä tyyny?
"Onhan se", Verneri vastasi opettavaiseen sävyyn, jota seurasi melkein aina jokin laimea elämänviisaus. "Mutta kumpikaan teistä ei taida olla ihan vielä valmis yhteiseen kisataipaleeseen."
Mä tein puolipidätteen ennen kuin lähin kääntämään Lovea loivalle kiemurauralle, mutta puoliverinen päättikin sen olleen merkki käyntiin siirtymisestä. Oikeesti?! Hevonen, jonka mä olin nähnyt niin monesti kuskaamassa mun isoveljeä sekä este- että maasto-osuuksillakin, oli sileällä näin paha motivaatiovemppa?
Kova maiskautus yhdessä pohkeiden kanssa sai orin takaisin raviin. Mä tunsin hien helmeilevän mun teknistä paitaa vasten, jonka olin pukenut toppatakin alle. Kerrospukeutuminen muutaman pakkasasteen takia alkoi tuntua isolta virheeltä.
"Mikä tätä vaivaaaaaa", mun parahdus kaikui kentän viereisessä metsikössä ja sai muutaman pikkulinnun lehahtamaan oksalta.
Kun Love ei korvaansakaan letkauttanut moisille räpistelijöille, mun oli pakko huokaista ja todeta, että Verkun sanoissa oli perää. Veka ei ollut vielä valmis mulle, mutta ennen kaikkea – mä en ollut vielä valmis maailman herkimmälle herkkikselle, Vekalle.
"Sehän on vain fiksu, tietää milloin ei oo pakko tehdä töitä."
Mulkaisin mun naurahtavaa isoveljeä murhaavasti.
"Ja kyllähän siihen liikettä tulisi, jos mä kantaisin kentälle pari tolppaa ja puomia."
"Enkö mä voisi mielummin sitten osallistua esteiden junnumestaruuteen?" Anoin toiveikkaana.
"Et, et Lovella. Et näin lyhyellä varoitusajalla."
Mun suusta karkasi loukkaantunut tyrskähdys, kun siirsin Loven käyntiin. Verkku piti mua ihan aloittelijana, tyypillistä.
"Mutta hyvin se KN Special teillä menee. Pidät Loven vaan kouluaitojen sisäpuolella. Parhaimmassa tapauksessa se luulee niitä kavaleteiksi ja saa vähän kipinää menoonsa."
Lainahevosia, lainahevosia. Ihana Sessa ja Sessan ihana varsa, mutta typerä mammaloma. Ihana Veka, mutta typerä Vekan ratsukoulutus. Sillä välin, kun Janna oli hevosetta, ratsasti hiirulainen ties kuinka montaa hienoa hevosta. Piti meilläkin tallissa kahta kilpuria.
Mutta nyt mä olin sisuuntunut ja päättänyt lopettaa ratsuttoman elämän, ja tarttua kaikkiin tilaisuuksiin – vaikka huonoihinkin sellaisiin. Love olisi ainakin katu-uskottava ratsu, jos se esittäisi edes puolia siitä lennokkuudesta, mitä Verkun kanssa. Ja sitähän mä janosin. Mainetta, menestystä, paremmuutta.
Janna K.- Kaajapurolainen
- Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 25
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa