Kevätkarnevaali, Kalla CUP 1. osakilpailu

13.4.2018 / Lähtölistat

Luokka 1. Helppo A - aloitus klo 12 (ohjelma He A:10 2011)
Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE
Lotta Alavuo - Euphoric Tranquility IWB (kuitattu)
Reeta Syvävirta - Tigertail (kuitattu)
Tinu - Trullin Hämy-Valo (kuitattu)
Daniel Susineva - Kallan Fallfudge (kuitattu)
Neela Salminen - Susikallion Lambada (kuitattu)
Josefin Berggård - Vilanna d'Azuré (kuitattu)
Reeta Syvävirta - Moonglitter (kuitattu)
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald  (kuitattu)
Janna Kaajapuro - Sharazan (kuitattu)
Inna Paakkanen - Banana Mania (kuitattu)
Gabriella Stern - JB Mirameir (kuitattu)

Luokka 2. Vaativa B  - aloitus klo 13.30 (ohjelma Va B:1 2009)
Heidi Näyhö - Cazenovia Fall (kuitattu)
Minka Aavikko - No Duchess (kuitattu)
Markus Vikla - Winter v. Helmwald (kuitattu)
Lotta Alavuo - Austria x (kuitattu)
Tilda Mustamaa - Rägbys Vociferous (kuitattu)
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald (kuitattu)

Luokka 3. Vaativa A  - aloitus klo 14.30 (ohjelma Va A:0 2015)
Pihla Vihtala - Celestina (kuitattu)
Markus Vikla - Winter v. Helmwald (kuitattu)
Cecilia Blankley - Naica Yemn (kuitattu)
Daniel Susineva - Clarimonde (kuitattu)
Tinu - Rostov Thrill (kuitattu)
Amanda Sokka - Leafocean Zei (kuitattu)
Cecilia Blankley - Shtraf Artjom (kuitattu)
Tia D. - Iago d'Alvino (kuitattu)

14.4.2018 / Lähtölistat

Luokka 1. 80 cm (arvostelu A.2.1)
Ellen Nylund - Cork's Meidhir (kuitattu)
Josefina Rosengård - Tigraine (kuitattu)
Tinu - Hexenbiest GER (kuitattu)
Niko Laiho - Leafocean Zei (kuitattu)
Vivienne Blankley - Hartwig's Sierra (kuitattu)
Siri Peurankoski - Paranoid Hopper (kuitattu)
Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE
Neela Salminen - Birdhymn G (kuitattu)
Matilda Tammilehto - Hawkeye (kuitattu)
Nita Merisalo - JB Pyramida (kuitattu)
Vivienne Blankley - Sparkling Cyanide (kuitattu)
Josefin Berggård - Austria x (kuitattu)
Janna Kaajapuro - Sharazan (kuitattu)
Minka Aavikko - Tepehkiiha (kuitattu)
Oskar Vandale - Breandan Anastasia (kuitattu)
Tinu - Trullin Nelinde (kuitattu)

Luokka 2. 100 cm (arvostelu A.2.1)
Janna Kaajapuro - Sharazan (kuitattu)
Isabella Sokka - Vilanna d'Azuré (kuitattu)
Siri Peurankoski - Paranoid Hopper (kuitattu)
Ellie von Brandt - No Worries (kuitattu)
Neela Salminen - Susikallion Lambada (kuitattu)
Matilda Tammilehto - Hawkeye (kuitattu)
Cecilia Blankley - Scorpse Bride Dom (kuitattu)
Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE
Jonathan Raynott - Erelas (kuitattu)
Rasmus Alsila - Living Art (kuitattu)
Jonna - E.T. Voluutti (kuitattu)
Lukas Niemenpää - Caelicola Lumos (kuitattu)

Luokka 3. 120 cm (arvostelu A.2.1)
Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21 (kuitattu)
Heidi Näyhö - Cariad (kuitattu)
Isabella Sokka - No Duchess (kuitattu)
Juuso Sherman - Tranquille K (kuitattu)
Ellie von Brandt - No Worries (kuitattu)
Lukas Niemenpää - Caelicola Lumos (kuitattu)
Mikael Gren - Beatrix v. Helmwald (kuitattu)
Cecilia Blankley - Ce's Mandarincat (kuitattu)
Rasmus Alsila - Sandwich Superman W  (kuitattu)
Jonathan Raynott - Erelas (kuitattu)

20.4.2018 / Lähtölistat 1. osakokeeseen (koulu)

Luokka 1. Tutustumisluokka - aloitus klo 16 (He C/ 80 cm*/ 80 cm)
Cecilia Blankley - Ce's Tuscaroaring (kuitattu)
Janna Kaajapuro - Sharazan (kuitattu)
Isabella Sokka - Vilanna d'Azuré (kuitattu)
Julia Luoti - Valerie (kuitattu)
Tinu - Pärren Varro (kuitattu)

Luokka 2. Helppo luokka - aloitus klo 16.45 (He B/ 95 cm*/ 90 cm)
Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB (kuitattu)
Gabriella Stern - Burningrage xx (kuitattu)
Juuso Sherman - Tranquille K (kuitattu)
Cecilia Blankley - Sphinxing It (kuitattu)
Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21 (kuitattu)
Isabella Sokka - No Duchess (kuitattu)
Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE
Jonna - Aivan Hervoton (kuitattu)

*) Rataesteillä arvostelu 367.2 eli ratsukot jatkavat nollaradan jälkeen uuden lähtömerkin saatuaan suoraan uusintaan.

HUOM!
- Seuraaviin osakilpailuihin lähdetään edellisen sijoitusjärjestyksessä (kouluratsastuksen 1. starttaa rataesteillä ensimmäisenä jne.)
- Kokonaisrankingissa koulukokeen pisteillä on eniten painoarvoa, mikäli ratsukoiden yhteispistemäärä on sama.

20.4.2018 / 1. osakoe (kouluratsastus)

Luokka 1. Tutustumisluokka (He C)
1. Isabella Sokka - Vilanna d'Azuré 74,214 %
2. Cecilia Blankley - Ce's Tuscaroaring 70,286 %
3. Tinu - Pärren Varro 66,357 %
4. Julia Luoti - Valerie 62,857 %
5. Janna Kaajapuro - Sharazan 54,286 %

Luokka 2. Helppo luokka (He B)
1. Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE 83,929 %
2. Gabriella Stern - Burningrage xx 82,143 %
3. Juuso Sherman - Tranquille K 74,643 %
4. Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21 65,714 %
5. Isabella Sokka - No Duchess 63,214 %
6. Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB 59,643 %
7. Cecilia Blankley - Sphinxing It 58,786 %
8. Jonna - Aivan Hervoton 57,143 %

---

21.4.2018 / 2. osakoe (rataesteratsastus)

Luokka 1. Tutustumisluokka (80 cm, arvostelu 367.2)
1. Cecilia Blankley - Ce's Tuscaroaring 0/0vp
2. Tinu - Pärren Varro 0/4vp
3. Janna Kaajapuro - Sharazan 4vp
4. Julia Luoti - Valerie 4vp
5. Isabella Sokka - Vilanna d'Azuré 8vp

Luokka 2. Helppo luokka (95 cm, arvostelu 367.2)
1. Jonna - Aivan Hervoton 0/0vp
2. Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB 0/0vp
3. Isabella Sokka - No Duchess 0/0vp
4. Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21 0/4vp
5. Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE 0/4vp
6. Juuso Sherman - Tranquille K 4vp
7. Cecilia Blankley - Sphinxing It 8vp
8. Gabriella Stern - Burningrage xx 8vp

---

Kokonaiskilpailun tilanne ennen maastokoetta:

Luokka 1. Tutustumisluokka
1. Cecilia Blankley - Ce's Tuscaroaring (2+1=3)
2. Tinu - Pärren Varro (3+2=5)
3. Isabella Sokka - Vilanna d'Azuré (1+5=6)
4. Julia Luoti - Valerie (4+4=8)
5. Janna Kaajapuro - Sharazan (5+3=8)

Luokka 2. Helppo luokka
1. Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE (1+5=6)
2. Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21 (4+4=8)
3. Isabella Sokka - No Duchess (5+3=8)
4. Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB (6+2=8)
5. Juuso Sherman - Tranquille K (3+6=9)
6. Jonna - Aivan Hervoton (8+1=9)
7. Gabriella Stern - Burningrage xx (2+8=10)
8. Cecilia Blankley - Sphinxing It (7+7=14)

Luokka 1. Helppo A  (ohjelma He A:10 2011)
1. Josefin Berggård - Vilanna d'Azuré 76,071 %
2. Inna Paakkanen - Banana Mania 73,571 %
3. Lotta Alavuo - Euphoric Tranquility IWB 71,429 %
4. Reeta Syvävirta - Moonglitter 71,071 %
5. Tinu - Trullin Hämy-Valo 66,786 %
6. Daniel Susineva - Kallan Fallfudge 66,071
7. Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald 65,000 %
8. Reeta Syvävirta - Tigertail 64,643 %
9. Gabriella Stern - JB Mirameir 61,786 %
10. Janna Kaajapuro - Sharazan 60,357 %
11. Neela Salminen - Susikallion Lambada 53,214 %
Hyl. Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE

Luokka 2. Vaativa B (ohjelma Va B:1 2009)
1. Minka Aavikko - No Duchess 72,500 %
2. Lotta Alavuo - Austria x 72,143 %
3. Tilda Mustamaa - Rägbys Vociferous 66,786 %
4. Heidi Näyhö - Cazenovia Fall 65,357 %
5. Markus Vikla - Winter v. Helmwald 60,714 %
6. Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald 60,357 %

Luokka 3. Vaativa A (ohjelma Va A:0 2015)
1. Tia D. - Iago d'Alvino 75,000 %
2. Amanda Sokka - Leafocean Zei 74,643 %
3. Markus Vikla - Winter v. Helmwald 70,714 %
4. Cecilia Blankley - Shtraf Artjom 68,929 %
5. Daniel Susineva - Clarimonde 66,429 %
6. Pihla Vihtala - Celestina 64,286 %
7. Tinu - Rostov Thrill 62,857 %
8. Cecilia Blankley - Naica Yemn 58,929 %

Luokka 1. 80 cm (arvostelu A.2.1)
1. Ellen Nylund - Cork's Meidhir 0/0vp
2. Janna Kaajapuro - Sharazan 0/0vp
3. Vivienne Blankley - Hartwig's Sierra 0/0vp
4. Tinu - Hexenbiest GER 0/0vp
5. Oskar Vandale - Breandan Anastasia 0/4vp
6. Siri Peurankoski - Paranoid Hopper 0/4vp
7. Josefina Rosengård - Tigraine 0/8vp
8. Neela Salminen - Birdhymn G 4vp
9. Josefin Berggård - Austria x 4vp
10. Vivienne Blankley - Sparkling Cyanide 4vp
11. Minka Aavikko - Tepehkiiha 4vp
12. Nita Merisalo - JB Pyramida 8vp
13. Tinu - Trullin Nelinde 8vp
14. Matilda Tammilehto - Hawkeye 12vp
15. Niko Laiho - Leafocean Zei 15vp
Hyl. Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE

Luokka 2. 100 cm (arvostelu A.2.1)
1. Matilda Tammilehto - Hawkeye 0/0vp
2. Isabella Sokka - Vilanna d'Azuré 0/0vp
3. Neela Salminen - Susikallion Lambada 0/4vp
4. Siri Peurankoski - Paranoid Hopper 0/4vp
5. Rasmus Alsila - Living Art 4vp
6. Ellie von Brandt - No Worries 4vp
7. Cecilia Blankley - Scorpse Bride Dom 4vp
8. Janna Kaajapuro - Sharazan 8vp
9. Lukas Niemenpää - Caelicola Lumos 8vp
10. Jonna - E.T. Voluutti 12vp
11. Jonathan Raynott - Erelas 14vp
Hyl. Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE

Luokka 3. 120 cm (arvostelu A.2.1)
1. Cecilia Blankley - Ce's Mandarincat 0/0vp
2. Jonathan Raynott - Erelas 0/0vp
3. Isabella Sokka - No Duchess 0/0vp
4. Lukas Niemenpää - Caelicola Lumos 0/0vp
5. Rasmus Alsila - Sandwich Superman W 0/0vp
6. Ellie von Brandt - No Worries 0/4vp
7. Mikael Gren - Beatrix v. Helmwald 0/8vp
8. Heidi Näyhö - Cariad 0/12vp
9. Juuso Sherman - Tranquille K 4vp
10. Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21 8vp

22.4.2018 / 3. osakoe (maastokoe)

Luokka 1. Tutustumisluokka (80 cm)
1. Tinu - Pärren Varro
2. Julia Luoti - Valerie
3. Cecilia Blankley - Ce's Tuscaroaring
4. Isabella Sokka - Vilanna d'Azuré
5. Janna Kaajapuro - Sharazan

Luokka 2. Helppo luokka (90 cm)
1. Juuso Sherman - Tranquille K
2. Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21
3. Cecilia Blankley - Sphinxing It
4. Isabella Sokka - No Duchess
5. Gabriella Stern - Burningrage xx
6. Jonna - Aivan Hervoton
7. Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB
Hyl. Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE

---

KOKONAISKILPAILUN TULOKSET:

Luokka 1. Tutustumisluokka
1. Cecilia Blankley - Ce's Tuscaroaring (2+1+3=6)
2. Tinu - Pärren Varro (3+2+1=6)
3. Isabella Sokka - Vilanna d'Azuré (1+5+4=10)
4. Julia Luoti - Valerie (4+4+2=10)
5. Janna Kaajapuro - Sharazan (5+3+5=13)

Luokka 2. Helppo luokka
1. Juuso Sherman - Tranquille K (3+6+1=10)
2. Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21 (4+4+2=10)
3. Isabella Sokka - No Duchess (5+3+4=12)
4. Gabriella Stern - Burningrage xx (2+8+5=15)
5. Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB (6+2+7=15)
6. Jonna - Aivan Hervoton (8+1+6=15)
7. Cecilia Blankley - Sphinxing It (7+7+3=17)
Hyl. Primilla Crawford - Sweet Sabotage GORE

LUOKKA 1. Helppo A

1. Josefin Berggård - Vilanna d'Azuré
"Ärh, miten en nyt enää osaa letittää", mumisin Vilalle, joka vain tapitti minua kärsivällisesti. Olin jo yrittänyt kahdesti, eikä koko hommasta ollut tullut mitään. Viime kilpailuista oli jo aikaa, eikä estekilpailuissa harja ollut edes niin justi. Miksi minä olinkaan ilmoittautunut mukaan kouluratsastusluokkaan? Isabella oli tämän kaiken takana, tuumin. Olikohan sillä naisella jotain toiveita, että pärjäisimme jopa Amandan suojatteja vastaan? Huokaisin raskaasti, sillä minun oli vaikea kuvitella, että kamppailisimme luokan sijoituksista, saatika edes hyvistä prosenteista. Viime viikkoina treenaamamme koulurata oli toki sujunut kehuttavasti viimeisillä kerroilla, mutta nyt oloni oli kaikkea muuta kuin varma. Ehdottomasti halusin kamppailla jopa voitosta, mutta en ollut mitenkään varma, olisiko meistä Vilan kanssa siihen, vielä.

Vilan harja ei ollut lähelläkään siistiä kolmannen yrittämän jälkeen. Se muistutti lähinnä oksettavaa linnunpelättiä, varsinkin verrattuna viereisen hoitopaikan ratsuun. Yhtäkkiä bongasin käytävällä Nitan, joka oli menossa laittamaan Armia kisakuntoon.
"Hei Nita", huikkasin kiinnittäen hänen huomionsa nopeasti.
"Mitäs sinä. Kyllästyitkö jo hyppäämään?" Nita ihmetteli.
"Eikun tota jooh, tulin kokeilemaan mitä osaa meillä on näissä mittelöissä, kun ei olla vielä Vilan kanssa hirveesti hypätty", selitin.
"Viittisitkö vähä auttaan tän harjan kaa jos kerkeet.."
"Aika magee luukki, eiks toi kelpaa?" Nita nauroi, mutta lupasi sitten auttaa.

Nitan ansiosta kerkesimme Vilan kanssa verryttelyyn ajoissa. Siellä aloin vähän rauhoittua päästessäni hyppäämään tamman selkään. Vila ei kuitenkaan tuntunut yhtä hyvältä kuin yleensä harjoituksissa, joten keskityin sen kanssa verryttelyssä vain siirtymisiin ja yritin saada tammaa rentoutumaan, Se onnistuikin jossain määrin ja pääsin siirtymään maneesiin hieman paremmalla itseluottamuksella. Siellä Vila käyttäytyi ihanan asiallisesti sen jälkeen kun pienestä alkujännityksestä oli päästy eroon. Rata tuntui suorastaan ruusuiselta, ehkä meissä oli sittenkin myös jotain kouluratsukon siementä, vaikka en osannutkaan nähdä itseäni lajin parissa.

2. Inna Paakkanen - Banana Mania
Tähän mennessä kisaamista kisoista, otin ehdottomasti eniten tosissani tämän päivän kisat. Me oltiin saatu Banskun alle hyviä prosentteja aikaisemmista kisoista, voitettu yhdet ja Tie Tähtiin kisoissa sijoituttu kolmansiksi. Kolmen viikon kisaustauon jälkeen oli aika kiillottaa violetit kannukset ja Banskun näyttävä timanttiotsapanta.
”Julle! Tuotko ne valkoiset pintelit?” pyysin kisahoitajana toimivaa ystävääni.
”Joo, hetki”, Julia vastasi ja pian käsissäni oli puhtaat juuri paketista otetut pintelit.

Banskusta huomasi, että se tiesi tänään olevan kisapäivä. Se puhkui erilaista energiaa ja katseli korvat höröllä karsinansa kaltereiden välistä uusia hevosia, jotka olivat vallanneet tyhjät karsinat. Myös Mustiksen vanhaan karsinaan oli asutettu kilpaileva hevonen. Taputin mustan orin takamusta, kun sain käärittyä viimeisen valkoisen pintelin paikoilleen – yritys oli numero neljä. Kaviot oli öljytty, samoin klipattu karvapeite. Me kiiltäisimme satojen metrien päähän kisaradalla. Tarkistin vielä letitetyn harjan nutturat.

Julia auttoi minua varustamaan orin loppuun. Tosin kävin varmasti naisen hermoille, kun suoristin valkoista huopaa viisikymmentä kertaa ja tarkistin vyön paikan toiset viisikymmentä kertaa. Eikä puhuta ollenkaan suitsien tai korvahupun alusta. Tänään me kisattaisiin myös ensimmäistä kertaa kankisuitsien kanssa. Jännittävää! Julia asetteli ratsastusloimea paikoilleen, kun viimein sain näyttävän timanttiotsapannan suoraan.
”Talutatko sitä pihaa ympäri sillä välin, kun vaihdan vaatteet?” pyysin. ”Meillä ei oo kiire, startataan kuitenkin toisiks viimesinä.”
”Totta maar”, Julia vastasi ja tarttui sitten Banskun ohjista kiinni.
Väistyin karsinan ovelta pois, kun Julia talutti energisesti tanssaavan orin kohti ulko-ovea.

Kävin itse vaihtamassa farkut ja tallitakin kisavaatteisiin. Saappaat pyyhin rätillä ennen kuin pujotin ne valkoisten ratsastushousujen päälle. Kisapaita housuihin ja violetti kisatakki pukupussista sen ylle, kaikki takin napit tietysti napitettiin. Kypärän asettelin päähän kisanutturaa varoen ja viimeisenä otin valkoiset hanskat käsiini. Sen jälkeen olin valmis. Löysin Julian ja Banskun maneesin läheltä, jossa nainen selvästi kurkki maneesiin meneillään olevaa kisasuoritusta.
”Käveleekö hyvin?” kysyin naurahtaen.
”Juu, me kierrettiin jo kaks kertaa tallialue”, Julia kertoi.
”No, me kävellään vielä toiset samanlaiset”, mutisin ja siirryin kiristämään satulavyötä, pari reikää tiukemmalle ja ihminen selkään.

Ponnautin itseni satulaan ja käskin Juliaa irrottamaan narun suitsista.
”Oo valmiina ottaan loimi, kun mennään maneesiin.”
”Valmiina kuin kärppä!”
”Sepäs hyvä”, naurahdin ja pienellä kannuksen hipauksella Bansku lähti liikkeelle.
Me käveltiin energisen orin kanssa vielä pari kierrosta tallialueen ympäri ennen kuin siirryimme kentälle alkuverryttelyyn. Nostin heti ravin kerättyäni ohjat tuntumalle. Teimme pohkeenväistöjä, taivutuksia ja työstin myös laukkaa pitkän aikaa. Bansku tuntui oikealta ruutitynnyriltä. Se puski apujen lävitse ja sain hieman rauhoitella nuoren pojan mieltä.
”Tommosella holtittomalla menolla te ette varmasti pääse sijoille”, Amanda tomera ääni kommentoi aidan vierestä.
Missä vaiheessa Amanda Sokka oli eksynyt kentän laidalle?

Jälleen mielikuva viimeisestä valmennuksesta Amandan opissa suistui mieleeni. Tie Tähtiin kisat eivät olleet tarpeeksi hyvä näytönpaikka Sokan nuoremmalle sisarukselle, että me pärjättäisiin. Kalla Cup oli siihen paljon parempi ja varmasti varteenotettavampi paikka. Okei, tämän päivän tavoitteet: 1) lyö Amanda Sokalle luu kurkkuun ja näytä, että te osaatte 2) voita Daniel Susineva.

Toiseksi viimeisenä starttaavana aika ei olisi voinut mennä hitaammin. Tuttu jännitys painoi mahanpohjassa, mutta todella rakastin sitä tunnetta. Esteratsastus ei koskaan tuonut samaa tunnetta, esteillä se oli enemmänkin kauhunsekaista jännitystä. Kouluratsastus sen sijaan oli ehdottomasti ykköslajini. Julia oli sovitusti nappaamassa ratsastusloimea Banskulta, jonka jälkeen me päästiin maneesiin verkkaan. Musiikki soi kaiuttimista, kun uusi ratsukko aloitti ohjelmaansa.

Ennen suoritusta tein Banskun kanssa hyvin rentoa verryttelyä. Pidin sen lihaksia lämpimänä ja annoin kävellä paljon. Meitä ennen olivat vielä ohjelmaansa kirjavalla ponilla ratsastava tyttö, Nita ja Janna. Nitalle toivotin onnea suoritukseen, mutta Jannaa välttelin – aikuismaista, jep. Huokaisin käytännössä helpotuksesta, kun viimein oli meidän vuoro.

Aivan kuin Bansku olisi tiennyt, että nyt oli tosi kyseessä, oli aika käyttäytyä ja näyttää nuoren orin elastisia liikkeitään. Anna sen soida banaanimies. Merkin saatuani ratsastin tervehdykseen. Hyvä tasajaloin oleva pysähdys ja tervehdys, suoraan raviin. Bansku toimi uskomattoman hyvin. Väistöt menivät kuin vettä vain, molempiin suuntiin. Laukka oli pyörivää ja ajatus oli koko ajan eteenpäin.  Tunsin riemunkiljahduksia sisälläni koko ohjelman lävitse. Ellei olisi ollut kisatilanne, olisin varmasti kiljahdellut innoissani jokaisesta onnistumisestamme. Lopputervehdyksessä heitin ohjat vapaiksi ja taputin suuri hymy huulillani Banskua.
”Niin sitä pitää poika”, kehuin sitä. ”Oot banaanis ansainnut!”

3. Lotta Alavuo - Euphoric Tranquility IWB
Radalle alkupäässä lähteminen toi omat hyvät ja huonot puolensa kilpailuihin. Ainakin pöllöenergiat me saatiin kaikessa rauhassa verryteltyä pois, kun ei ollut liikaa tunkua. Epi oli kuitenkin niin erilainen hevonen kuin Mustis ja me oltiin koko kevättalvi tehty töitä säännöllisesti yhdessä, kun Anna keskittyi enemmän esteisiin ja maastoon. Anna oli suostunut siihen, että starttaisin Helpon A:n hänen luonteikkaan tammansa kanssa, jolloin saataisiin myös vähän käsitystä tamman edistymisestä.

Niinpä tässä mä nyt olin, Anna irrotti suojia tamman jaloista ja toivotti mulle onnea radalle. Hymyilin vähän väkinäisesti. Rata oli kyllä yksi niistä muistiini varmaan ikuisiksi ajoiksi iskostuneista, jonka osaisin ratsastaa vaikka silmät kiinni ja väärinpäin. Pidin myös siitä, miten Epi oli mukavasti liikkeellä; Mustiksen olin aina saanut herätellä ennen rataa.

Radalla mua ei jännittänyt. Mua ei ollut jännittänyt muutenkaan vähään aikaan mikään, mihin normaalisti keräsin rohkeutta. Musta oli tullut jotenkin turta. Radan jälkeen Anna tuli juttelee mulle. Tyttöystäväni vaikutti hieman huolestuneelta ja koetin etsiä kasvoille jotain hymyntapaista.
”Sehän oli ihan kiva rata. Oliko ongelmia?” Anna sanoi ja tarttui toiseen ohjaan.
”Ei mitään ihmeellistä, vähän hidas pidätteille, mutta yritin ennakoida.” Kuittasin kysymyksen yksinkertaisella, totuuden mukaisella vastauksella. ”Mä käyn maastossa kävelee hetken. Katotko sillä välin, että muistin varmasti kaiken varata Rillan karsinalle, sen mun toisen kisahuovan myös.”
Anna nyökkäsi ja taputti jalkaani. Itse suuntasin parkkipaikan ohitse laidunten läheisyyteen kävelemään hetkeksi ennen talliin palaamista.

4. Reeta Syvävirta - Moonglitter
Hengittelen syvään, sillä starttaamme muutaman minuutin kuluttua ensimmäistä kertaa Helpossa A'ssa. Rontin valpas perusolemus boostaa varmuuttani, vaikka ympärillä pyörivät tammat saavat sen hetkittäin levottomaksikin. Tervehdin blondia tuomaria näyttävästi, ennenkuin lyön pohkeeni napakasti sabinokirjavan ponin kylkiin. Orii hypähtää letkeään raviinsa, joka on alkuun rennohkoa, löysääkin. Sen kompaktius pääsee heti oikeuksiinsa takaosakäännöksissä. Harmillisesti pohkeenväistöön päistärikkö malttaa keskittyä vasta loppusuoralla, mutta olen silti tyytyväinen. Ylpeyden aiheena pidän Rontin sulavaa laukannostoa, joka on samalla avullisesti eleetön. Fiilikseni on hyvä, kun taputan kirjavaa oria kaulalle radan päätteeksi, eikä Milkan kasvoilta näytä suoranaisesti paistavan hapan irvistys.

5. Tinu - Trullin Hämy-Valo
Hämy oli tänään oma, normaali itsensä. Tamma oli ollut verryttelyssä oikein hyvä ja kuuliainen, joten lähdimme myös itse kilpailusuoritukseen luottavaisina ja hyvillä mielin. Yhteistyö Hämyn kanssa pelasi hyvin paria pientä ratsastajasta johtunutta epäselvyyttä lukuun ottamatta, mutta mokailu ei onneksi vaikuttanut juurikaan radan suorittamiseen tai lopputulokseen. Tamman aiempaan kilpailumenestykseen verrattuna tämänpäiväinen suoritus oli melko rutiininomainen.

6. Daniel Susineva - Kallan Fallfudge
Kersti puhui ja puhui. Se ei Daniel Susinevaa yllättänyt, joskaan ei ilahduttanutkaan. Kilpailupäivinä mies olisi suonut itselleen keskittymisrauhan, mutta Kerstin kepeä jutustelu ei tauonnut. Ikinä. Hetkeksikään.

Mukana Auburniin matkasivat Karkki ja Clarimonde. Ori ei vieläkään ollut saanut lyhyempää lempinimeä, vaikka Kersti nimittelikin sitä Kultuksi sen herttaisen luonteen vuoksi. Daniel ei Kultu-lempinimeen taipunut. Olisi siinäkin sitten vakavasti otettava kilpahevonen ja jalostusori! Karkin kohdalla Kultuksi kutsumisen voisi vielä ymmärtääkin, olihan se tamma ja kullanvärinen.

Kultaa ei tullut kotiinviemisiksi siltä päivältä. Oikeastaan Daniel ei ollut sitä odottanutkaan, sillä Karkin osalta kyseessä olivat sen ensimmäiset oikeat kilpailut. Olihan sillä kotitallin rataharjoituksissa menty pari kertaa ja yksissä lähialueen pikkutallin kinkereissä käyty treenaamassa matkailua ja kisakäyttäytymistä. Nuori hevonen väläytteli hienoja pätkiä, mutta jännitys vaati veronsa eikä ohjelma ollut täysin tasainen. Daniel rapsutteli voikkoa runsaasti kiitokseksi. Aina ei voinut voittaa, ei ainakaan junnuhepan ensimmäisissä kilpailuissa. Lohduttavaa oli kuitenkin tietää, että laatua hevosessa piisasi. 66% tulos ajoittaisesta sähläilystä huolimatta oli vallan positiivinen saldo ensimmäiseltä helppo A -radalta.
(jatkuu luokassa 3)

7. Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald
& Vaativa B: 6. Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald
Mua jännitti ihan kamalasti mennä perjantaina tallille puunaamaan Armia kisakuntoon. Mä pelkäsin, että me ei oltu keretty harjoitella tarpeeksi meidän kouluratoja. Mä olin opetellut niitä ulkoa ja treenannut niihin liittyviä tehtäviä ahkerasti itsenäisesti. Samalla piti kuitenkin keskittyä sunnuntain koulukisoihin ja mun huomiseen estestarttiin. Liikaa kaikkea.

Armi ei reagoinut kummemmin Auburnin epätavalliseen hälinään, olihan se nähnyt varmaan jo useammat kisat täällä olonsa aikana. Punarautias nuokkui silmät ummessa, kun mä viritin jakkaralla seisten tammalle sykeröitä. Me edustettaisiin tänään kotona ja jo vähän vaativammissa luokissa, joten mä oletin perijättärien odottavan meiltä suurinpiirtein täydellistä ulkonäköä. Multa jäi taas vaihteeksi koulupäivä välistä, onneksi opettajat vain kannustivat mua valmentautumaan ja kisaamaan, joten vapaapäivät sai helposti. Kunhan tekisin tehtävät silti.

Vaikka itse sanonkin, me oltiin Armin kanssa aika näyttävä ratsukko. Tamman valkoinen satulahuopa ja mun valkoiset housut hohtivat puhtauttaan. Kaikki muutkin varusteet oli puunattu viimeisen päälle. Tänään mä kisaisin enempi ja vähempi tuttuja vastaan, mutta huomenna mulla olisi vastassa Niko esteluokassa. Sitä mä jännitin varmaan eniten koko pitkässä viikonlopussa, sillä me kisattiin ensimmäistä kertaa ylipäätään samoissa kisoissa.

Armi oli ihan kohtalainen verryttelyssä. Mä en saanut sitä liikkumaan ihan niin hyvin kuin halusin, mutta mä en kerennyt hirveästi ruveta sitä säätämään. Me startattiin luokan loppupäässä, mutta mä olin arvioinut vähän huonosti mun verryttelyajan ja nyt sitä oli liian vähän. Itse rata taas, noh. Se olisi voinut mennä paljon paremmin, mutta myös paaaaljon huonommin. Mä tiesin meidän pystyvän parempaan jo ihan meidän treenien perusteella. Me oltiin vähän alisuoritettu. Mä en tiennyt, uskaltaisinko pistää sitä sen piikkiin, että se oli mun eka helppoA rata. Ainakaan hirveästi en alkaisi äänen selittelemään.

Mä olin huomannut tutun hevosen starttaavan myös, joten kun mä olin saanut Armin käsistäni pois, mun oli pakko lähteä etsimään. Mä katuisin, jos en kävisi moikkaamassa. Voikko tamma olikin helppo erottaa joukosta ja sen kanssa oleva punapää myös. Nainen oli tullut vähän tutuksi, kun me käytiin Armin kanssa pienellä valmennusleirillä.
"Voi kun se on jo iso, justhan se oli ihan pieni", henkäisin ja rapsuttelin luvan saatuani Karkkia. Jos Daniel ei olisi valmentanut mua jo pariin otteeseen ja Kirsti ollut mukava, mä en olisi varmasti uskaltanut. Mulla ei ollut hajuakaan muistiko Karkki mua, mutta tamma otti mun rapsutukset mieluusti vastaan. Sen jälkeen se olisikin taas ollut tekemässä jotain muuta.

Rapsutushetkien jälkeen oli taas aika keskittyä kisoihin. VaativaB me startattiin viimeisenä, josta mä en tykännyt yhtään. Mä en halunnut olla eka, mutta en kyllä vikakaan. Siinä melko alkupäässä oli aika hyvä startata, jos multa kysyttiin. Koska mä en ollut saanut Armia ihan täysin kuulolle ekaankaan luokkaan, niin totta kai radan ja tehtävien muuttuessa vaativammaksi, oli suoritus taas asteen verran huonompi.

8. Reeta Syvävirta - Tigertail
Jännitys hiipii hiljalleen takaisin, vaikka Milka on juuri pauhannut rentouden tärkeydestä Ritan kanssa. Tamma hätkähtelee  pienimmästäkin väärästä pohjeavusta, mutta suuntaan radalle silti luottavaisin mielin starttaamaan ensimmäisen Helpon A'n. Kumarran tervehdyksen, ennen kun lasken ratsuponin liikkeelle. Hallakko vähintäänkin juoksee apujani karkuun, puskiessani siitä pienintäkin liikettä irti pohkeenväistöissä. Vaikka suoritus näyttää toivottomalta räpiköinniltä, en lakkaa yrittämästä. Ritan jännitys näyttäytyy kokonaisvaltaisena jäykkyytenä puoliympyröillä, kuin loppua kohden askelajeissakin. Radan kohokohta on selvästi säälittävän hätäinen ja reipas käynti. Valmentajani kasvoilta on luettavissa pientä pettymystä, pyörähtelevistä silmistä päätellen.

9. Gabriella Stern - JB Mirameir
Istuin jännittyneenä Minan selässä odottamassa meidän omaa vuoroa, joka oli luokan viimeinen. Tämä startti oli myös minun ja Minan viimeinen, sillä sen jälkeen siirryn keskittymään Reiskan kanssa treenaamiseen ja raudikko pääsee ilahduttamaan toista ihmistä. Mietin jännityksen keskellä niitä hyviä ja huonoja hetkiä, joita tamman kanssa koettiin ja en voinut olla hymyilemättä. Mina käveli rauhassa maneesissa ja toivoin, että rata menisi verryttelyä paremmin. Tamma oli todella jähmeä ja sain tehdä töitä, että sain sen edes jotakuinkin sellaiseen moodiin, että radalle kehtaa edes mennä.

Kaiuttimista kaikui meidän lähtövuoro. Jännitys lisääntyi, mutta ratsastin silti reippaasti hevosen radalle. Lähtömerkki oli anettu ja aloin ratsastaa. Yritin ratsastaa todella hyvän radan, mutta Mina ei tullut reippaampaan moodiin, vaan tuntui että se talsi radan jotakuinkin läpi tehden kaiken, mitä pyysin. Toivoin, ettei epätoivoinen ilmeeni näkynyt tuomaripöytään asti. Takaosakäännösten jälkeen Minan moottori hieman heräsi, mutta se ei ollut läheskään niin skarppi, kuin se oli treeneissä ollut. Askellus oli kyllä rento ja melko lennokas, mutta tahti todella hidas.

Koko radan paras osuus oli takaosakäännökset ja ehkä vastalaukat kuuluu myös siihen kategoriaan, mutta olisi voinut mennä paremminkin. En silti syyttänyt hevosta, Mina olisi varmasti ollut paljon parempi, jos Mina olisi täydessä kisakunnossa. En kuitenkaan jäänyt vellomaan epätoivoon tai masennukseen, saati etsinyt syyllisiä miksei tänään sujunut, niinkuin olin toivonut. Nautin tamman kanssa viimeisistä yhteisistä hetkistä vuokraajana ja vuokrahevosena. Taputin tammaa kaulalle ja taisi se kaikesta huolimatta olla porkkanansa myös ansainnut.

Hyppäsin radan jälkeen Minan selästä ja aloin talutella tammaa päämäärättömästi tallin aluetta ympäri. Kuulutus kuului yllättävän kauas, joten jäimme vain odottelemaan tuloksia. Hirveän suuria toiveita ei ollut, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

10. Janna Kaajapuro - Sharazan
Janna nielaisi ja tunsi sydämensä pysähtyvän. Sessa painoi kuolaimelle eivätkä pidätteet menneet läpi: alkutervehdys oli venynyt varmasti kilometrin mittaiseksi. Rautias tamma kiskoi ohjia mustahiuksisen tytön käsistä, jonka hiusnuttura tuntui aivan liian kireältä. Mitä Janna oli oikein ajatellut ilmoittaessaan itsensä Sessan kanssa Helppoon A:han? Isabellan sisko ja Jannan idoli, Amanda Sokka, sai kouluratsastuksen näyttämään niin helpolta ja vaivattomalta. Sitä vain istuisi hevosen selkään ja kaikki tapahtuisi kuin itsestään. Samassa Janna tajusi, ettei ollut hengittänyt alkutervehdyksen aikana ollenkaan.

“Sehän meni...”
“Paskasti, tiiän!” Janna kivahti Avalle, joka kisahoitajan roolinsa vakavasti ottaneena oli heti radan jälkeen vastassa ratsukon kävellessä pitkin ohjin maneesin ovelle.
“Meinasin sanoo et välttävästi, mut olihan se aika kauheeta”, Ava irvisti ja nappasi Sessaa ohjista.
Tamma mulkoili isoilla silmillään tallipihan hulinaa, silloin tällöin kavahtaen ihmisten tai toisten hevosten äkkinäisiä liikkeitä. Janna huokaisi teatraalisen syvään.
“Ehkä meiän pitäs vaan hypätä. Sessa on paljon helpompi esteillä.”
“Tai ehkä teiän pitäs vaan treenata lisää”, Avan suorapuheisuus sai Jannan mulkaisemaan ystäväänsä vihaisesti kulmien alta, mutta se oli totuus.
“Toivottavasti hissukka ei ollu näkemässä”, Janna kiristeli hampaitaan.

11. Neela Salminen - Susikallion Lambada
"Olikohan tää nyt ihan hyvä idea?" kysyin kisahoitajaksi taas kiltisti lähteneeltä poikaystävältäni Väinöltä.
"Hyvin se menee", tämä lohdutteli ei-niin-kovin vakuuttavasti. Mikähän älynväläys oli lähteä Banalla starttaamaan ekaa kertaa ulkopuolisiin kisoihin ja heti mennä helppoA. Me oltiin keretty treenata vasta vähän aikaa ja yhteistyö oli vielä hakusessa. Ja mä en edelleenkään saanut ihan otetta mulle jäätävän suureen tammaan, varsinkaan sileällä. Hypyt meillä oli lähtenyt jo sujumaan, ainakin jollain tasolla.

Rautias tamma oli ilmeisen innostunut kisahälinästä ja se katseli ympärilleen pää pilvissä, korvat niin hörössä kuin vain oli mahdollista. Mä pitelin hyörivää ja pyörivää tammaa, kun Väinö varusti sen. Mähän en olisi saanut satulaa ilman jakkaraa selkään, joten onneksi mies oli mua pidempi. Kun Bana oli saatu varustettua, lähti Väinö taluttelemaan sitä ja mä yritin hengitellä sekä saada itseni kuntoon.

Jos puoliverinen oli jo kotona energinen ja säpäkkä, se oli nyt potenssiin sata. Se ei ollut hermostunut, vaan puhtaasti innoissaan. Koska mä en ollut täysin hereillä, se hieman kyttäili jotain. Mä en pystynyt keskittymään verryttelyyn, kun yritin lähinnä pitää tamman housuissaan ja pysyä itse mukana.

Huolimaton verryttely näkyi sitten radalla, kun me mentiin ihan miten sattui. Bana ei ollut ollenkaan avuilla ja me juostiin tehtävästä toiseen. Muutama ihan siedettävän oloinen pätkäkin siellä joukossa oli, mutta muuten se startti meni penkin alle. Mä en ratsastanut ollenkaan omalla tasollani. Jos me Banan kanssa meinattaisiin kenttäkisoihin tähdätä, pitäisi koulupuolella petrata. Ja paljon. Radalla mä jo pelkäsin, että tamma hyppäisi kouluaitojen yli tai jotain.

---

LUOKKA 2. Vaativa B

1. Minka Aavikko - No Duchess
Olin koko yön nähnyt mitä kummallisimpia painajaisia tulevasta koulukisasta Ankan kanssa. En yleensä jännittänyt kilpailuita, mutta nyt kyllä jännitti. Starttaan itselleni melko vieraan hevosen kanssa Vaativa B -tasoisen luokan, enkä ole kohta vuoteen treenannut aktiivisesti tällä tasolla. Joo, kävimme Ankan kanssa yhdessä Amandan valmennuksessa, mutta en ole yhtään varma riittääkö se. Tietenkin olen valkealla tammalla pari kertaa päässyt itsenäisesti ratsastamaan ja hakemaan nappuloita, joten kai me nyt se rata läpi selvitään.

Verkassa Ankka oikeasti tuntui tosi kivalle. Se on kokenut kisahevonen, eikä stressannut muita ratsukoita laisinkaan. Ankka on todella taitava ja miellyttävä ratsu, joten onneksi jännityksenikin alkoi laantua siinä verkkaillessani Ankkaa. Onneksi Isbellä oli jotain muita askareita suoritettavana, eikä tämä ollut ehtinyt seuraamaan verkkaamme. Jos perijätärkin olisi vielä ollut menoa seuraamassa, olisi jännitykseni varmasti palannut.

Rata meni oikeasti tosi kivasti. Yllätyin suunnattomasti siitä, että muistin ohjelman helposti ja ratsastaminen tuntui simppeliltä. Rata ei todellakaan ollut helppo, mutta pääsääntöisesti kaikki tuntui hyvälle. Tietenkin joku hienosäätö varmasti oli ihan pielessä, kun en ole tällä tasolla kilpaillut kun viimeksi ehkä vuonna 2016. Monet kuviot tulivat kuitenkin selkärangasta ja lopputervehdykseen saapuessani en olisi voinut olla tyytyväisempi. Pitkästä aikaa haastava rata ja melko vieraalla hevosella, pelkäsin paljon pahempaa!

2. Lotta Alavuo - Austria x
Epin jälkeen Rilla tuntui kovin pieneltä ratsulta, olihan niillä säkäeroa lähes 20 senttiä. Isabella oli varmasti huomannut haikailuni kisakentille ja olikin tarjonnut tammaa käyttööni. Olin päässyt pari kertaa jopa treenaamaan ja ottamaan tuntumaa täysiveriseen ennen kilpailuja. En kuitenkaan tiennyt mitä odottaa Rillalta radalla ja kyseessä olisi oma ensimmäinen vaativa ratani.

Rata meni taas vain suorittamiseksi. Mä yritin vain tehdä annetut tehtävät ja muistaa radan, jottei Amanda sentään nauraisi meitä ulos. Rata ei sisältänyt mitään ihmeellistä, mutta tiesin, että harjoittelemattomuus varmasti näkyisi. Onneksi ainakin Rilla tänään oli menossa ja lennokkuutta löytyi mukavasti.

Koska olin luokan loppuvaiheilla osallistujissa, jäin käsihevosalueelle odottamaan kahta viimeistä rataa. Anna oli juuri saanut Epin tarhaan, eikä näin ollen nähnyt toista suoritustani.
”Miten meni?” nainen kysyi, kun pääsi kuuloetäisyydelle.
Kohautin olkiani vastaukseksi. ”Rilla on kiva, mutta me ei paljoa ehditty treenata ennen kisoja.” Yritin selittää, vaikka tiesin radan olleen hyvä harjoittelumäärään nähden.

3. Tilda Mustamaa - Rägbys Vociferous
Tiivistin istuntaani ja musta ori ryhdistäytyi allani. Pienestä painonsiirrosta se nosti laukan ja annoin sille tilaa juosta maneesin ympäri. Fellu liikkui joustavasti ja vastasi apuihin ripeästi. Se oli tänään parhaimmillaan. Onneksi edes toinen meistä. Univelkaa tuntui olevan viimeisen vuoden edestä. Pyysin orin raviin juuri kun maneesiin alkoi valua muita ratsukoita.

Huikkasin tervehdyksen katsomatta ja otsaani kypärän alla alkoi kuumottaa kun tunnistin tulijat Juliaksi ja läsipäisen mustan orin omistajaksi, Innako se oli? Olin ohimennen ehkä esitellyt itseni naiselle kuten monelle muullekin uudelle naamalle, mutta nimet tulivat ja menivät enkä ollut paneutunut pidempään keskusteluun kenenkään kanssa aikoihin. Naiset juttelivat tuttavallisesti keskenään jääden maneesin toiseen päätyyn kävelemään.

Fellu huiskasi häntäänsä kärsimättömänä ja huokaisten keskityin taas etenemiseen. Vain kevyt ja irrotteleva treeni sekä itsevarmuuden buustaus huomista varten. Tämän vuoden Kalla Cup starttaisi ja me suorittaisimme ensimmäisen Vaativan B:mme. En ollut varma muistinko vielä edes rataa ulkoa. Valmistautuminen ei viime aikoina ollut ollut kovinkaan ultimaattista. Onneksi meillä oli orin kanssa jo rutiini. Selviäisimme kyllä vaikka Amanda todennäköisesti repisi vuokrasopimuksemme tuhannen päreiksi, jos alkaisimme nyt alisuorittaa.

Kävin läpi varustusta huomista varten ja pyyhin viimeisiä pölyjä satulasta. Olin jo lähdössä kun päätin vielä Cocon kautta valua Valerien karsinalle, jossa Julia hääräsi.

”Moi! Mitä teille Valerien kans kuuluu?”
Ojensin kättäni vaaleaa tammaa kohti, joka nuuhkaisi kämmenselkää ystävällisesti.
”Ihan hyvää. Oli se Kanadan reissu ja kilpailuja. Ollaan oltu menossa vähän koko ajan.”
”Ainiin, siistiä! Teil on ollu jännä kevät.”
Rapsutin uteliaan tamman otsaa ja annoin hiljaisuuden laskeutua välillemme. Julia suki verkkaisesti Valerien selkää. Käänsin katseeni hetkeksi naiseen ja toivotin onnea huomiselle. Tässä se taisi olla mitä sain taas itsestäni irti. Huominen olisi onneksi vasta huomenna.

***

Muistin minä radan, mutta edellispäiväinen tarkkuus ja vire oli mennyttä. Perussiisti rata. Parempi sekin kuin katastrofi. Amanda tuijotti meitä kädet puuskassa sanomatta mitään kun ratsastimme radalta ulos. Hymyilin naiselle pahoittelevan hajamielisesti, mutta uskalsin kuitenkin taputtaa itseäni olalle siitä ettei tämä huonoin kauden aloitus ollut. Eilisiltaisen perusteella olisin saattanut ratsastaa radan täysin nurinperin. Kasper ei ainakaan ollut erityisen vakuuttunut kun piirustelin baaritiskilla ohjelmaa lautasliinaan.

Ehdin sivusilmällä seurata hetken kun nuori Nita valui Armin kanssa viimeisenä ratsastamaan omaa suoritustaan. Nitalla oli kaunis ote Armiin ja parivaljakko näytti harmoniselta. Auburnin kouluratsastusvahvuus oli viime aikoina kasvanut ja kilpakumppanini olivat taitavia. Taputtelin Fellua laiskasti kaulalle kun ohjasin oria metsätielle. Kilpailuhenki olisi tämän vuoden Kalla Cupissa varmasti vielä isommissa mitoissa kuin edellisvuonna. Olisi syytä alkaa kiriä, jos meinasi pitää viime vuotisen paikkansa.

4. Heidi Näyhö - Cazenovia Fall
Tu-tum tu-tum tu-tum, kavioiden kumina maneesissa kuulosti taianomaiselta, tunsin sydämeni hakkaavan kiivaasti, kun käänsin hieman ohjasta oikealle ja painoin kevyesti vasemmalla pohkeella vastaan. Zevi tuntui jännittyneeltä, mutta kulki silti kauniisti muodossa. Se oli hionnut kevyesti, huomasin ja jännitin vatsalihaksiani. Pikkurillin liike riitti ja hevonen pysähtyi tasajaloin X:n kohdalle. Hengähdin syvään, katsoin tuomaria silmiin ja suoritin alkutervehdyksen, Zevi vaihtoi asentoa ja tunsin, kuinka sen takajalka pysähtyi kauas ulos vieden tasapainon pois altani. Tuomari ihan varmasti huomasi.

Ravi nousi onneksi kevyesti, koetin muistaa hengittää, kun käänsin orin oikealle ja valmistauduin kokoamaan ravia pitkän sivun jälkeen. Vähän liian aikaisin cremello lyhentyi ja siirtyi koottuun raviin, mutta keskitin ajatukseni avo- ja sulkutaivutuksiin, jotka sujuivat ihan kohtalaisen hyvin. Zevi oli parhaimmillaan vielä isoissa liikkeissä, kuten lisäyksissä ja kokoamiset vaativat vielä melkoisen paljon harjoittelua, jotta niistä saataisiin tasapainoisemmat ja laadukkaammat.

Taas käännös oikealle ja kokorataleikkaa lisättyä ravia, se tuntui selkään ainakin ihan 8 arvoiselta, Zevi ojensi jalkojaan hyvin ja pysyi muodossa, vaikka loppua kohti paketti vähän katosi, niin ei silti kovin pahasti.
Kokoaminen, taivutukset ja sitten olikin käynnin vuoro. Zevi oli vähän liian jännittynyt letkeään käyntiesitykseen, mutta astui hyvin yli ja keskittyi edelleen minuun, eikä yleisöön tai muuhun kisahälinään.

Radan loppu meni mielestäni hyvin, keskityin eniten täsmällisiin siirtymisiin ja hyviin teihin, koska nuoren hevosen kanssa kärkisijoista kamppaileminen oli epärealistista ja hainkin tästä kilpailusta Zeville rutiinia enemmän, kuin palkintoja. Ori pysyi hämmästyttävän hyvin kuulolla ja jaksoi suorittaa rankan ohjelman loppuun saakka keskittyneenä nuoresta iästään huolimatta. Lopputervehdyksen jälkeen annoin cremellolle vapaat ohjat ja taputin sitä vuolaasti kaulalle kiitokseksi. Olivat pisteet mitkä hyvänsä, Zevi oli ollut ihan täydellinen ja tehnyt työnsä paremmin, kuin hyvin.

Radalta tullessani hymyilin leveästi ja Vivia heitti enkkuviltin orin takapään päälle. Ulkona oli jo keväinen ilma, mutta oli silti hyvä antaa lihaksille aikaa viilentyä pikkuhiljaa.
"Mä voin kävelyttää sen kyllä, sä voit mennä katsomaan muiden radat."
"Kiitos ihana, anna sille muutama nami, se oli ihan super hienosti", sanoin Vivialle hymyillen ja lähdin maneesin katsomoa kohti. Hitto mulla oli hieno hevonen!

5. Markus Vikla - Winter v. Helmwald
& Vaativa A: 3. Markus Vikla - Winter v. Helmwald
Jon kävi toivottamassa meille onnee ennen ensimmäistä luokkaa, mut eipä sillä näköjään ollu paljoo vaikutusta, ainakaan puoliveriseeni. Itehän lähin hyvillä mielin kokeilemaan onnea ja kävi miten kävi, mä olisin ylpee upeesta ratsustani.

Winter ei oikein tahtonut lämmetä ensimmäisen luokan aikana ja ori tuntuki tahmeelta ja varautuneelta. Olihan nää meijän ensimmäiset kisat yhessä. Treenattu oli ja valmentajan luona käyty, mut jotenki vaa se yhtenen harmonia (varsinkin kisapaikoilla) oli edelleen epävireessä.

Toinen luokka meni onneks paljon, paljon paremmin ja saatiin omasta mielestä ihan hyvä suoritus aikaan. Alkujännitys oli saatu selätettyy ja pahin kankeus notkistettua. Olihan Winter paljon osaavampi ku minä, joten tää oli mulle oppitunti ja Winter oli opettaja. Ainakin sijainen.



Line copy: https://valanee.deviantart.com/art/Dressage-Line-Art-272779782
Väritys: JR

---

LUOKKA 3. Vaativa A

1. Tia D. - Iago d'Alvino
Kouluratsastus ei ole koskaan ollut kisamielessä yksi ratsastuksen lempilajeistani, sillä se vaatii pitkien ohjelmien myötä paljon muistamista ja ulkoa opettelua. Olenkin itse aina lähes poikkeuksetta jännityksestä sekaisin ja hyvä jos saan sanaa suustani ennen suoritusta. Kokeneena kouluratsastajana Tia ei kuitenkaan viitsinyt päivän kisoja stressata, vaan pyyhki rauhallisin ottein silinteriinsä kuljetuksen aikana tarttunutta irtolikaa pois. Hevosharrastuksensa hän oli aloittanut ennen kuin itse olin edes nähnyt päivänvaloa, joten kokemusta on ehtinyt kertyä kaksin verroin enemmän. Tia on henkeen ja vereen kouluratsastaja, vaikka aktiiviuransa kilparatsastajana hän on lopettanut jo hyvä tovi sitten. Iigorin saavuttua talliin kipinä kisakentille on kuitenkin taas syttynyt ja lahjakas lusitano-ruuna on saanut selkäänsä osaavan ratsastajan, jolla on ollut riittävästi taitoa käsitellä sitä vaativillakin tasoilla. Tämän päivän luokka oli tasoltaan vaativa A, joka ei minulta enää kokonaisena ohjelmana varmasti taipuisi. Yksittäiset liikkeet luonnistuvat kyllä, mutta kisoissa kokonaisuus ratkaisee.

Tia harjaili vielä viimeisen kerran jo valmiiksi puhtaanvalkoista ruunaa, ennen kuin talutti sen kentälle suoritusta edeltävää verryttelyä varten. Iigorin kaviot kiiltelivät Tian sipaistua niihin hieman öljyä ja se näytti muutenkin oikein edustuskelpoiselta ratsastajaansa myöten. "Tossa" tokaisin Tialle tarjotessani hänelle samalla pitkää kouluraippaa, jonka hän noukki käteensä. Kiristin satulavyötä pykälällä ja Tia mallasi jalustimet sopivan mittaisiksi, ennen kuin käskytti ruunan käyntiin. Siirryin kentän laidalle pois muiden kisaajien haitolta ja jäin seuraamaan ratsukon menoa. Iigorin käynti näytti todella laiskalta, ruuna oltiin talutettu pihalle kesken mitä makoisimpien päiväunien, joten ihmekään jos se kävi hieman hitaalla. Ravissa hevosesta irtosi jo onneksi enemmän tehoja ja takaosan työskentely näytti hyvältä. Pitkällä raipalla olisi tarvittaessa voinut hieman herätellä takapäätä, mutta tällä hetkellä se oli tarpeetonta.

Katselin haltioituneena ratsukon yhteistyötä; joskus määkin osaisin istua satulassa noin tyynesti ja liikuttaen hevosta olemattomilla avuilla. Tia tiesi mitä teki ja parit laukanvaihdot otettuaan hän käveli kentältä jääden pihamaalle odottamaan lupaa siirtyä sisään maneesiin, johon oli rajattu pieni tila viime hetken lämmittelyjä varten juuri ennen suoritusta. "Iigori liikkuu hyvin herkästi ja sitä on nyt miellyttävä ratsastaa, mutta lisäyksissä sillä saisi olla enemmän puhtia" Tia hymähti laskeuduttuaan satulasta. Otin ohjat itselleni ja pitelin rauhallisesti aloillaan seisovaa hevosta Tian pukiessa kisatakin yllensä sekä asettaen silinterihatun siististi niskanutturalla olevien hiustensa päälle. Kokoamisessa Iigorilla ei ole koskaan ollut ongelmaa ja se on aina työskennellyt aktiivisesti takajaloillaan, mutta askeleeseen on välillä hankala saada lisättyä pituutta, mikä onkin sen kanssa aina yksi isoimmista haasteista.

Vaativan koululuokan ratsukot kutsuttiin sisään ryhmissä ja viimeisenä luokassa starttaava Tia ehti hyvin terästää ruunan liikettä ja seurata heitä ennen starttaavaa Cecilia Blankleytä Shtraf Artjomilla. Radalla ratsastaessaan naisesta huokui rauhallisuus ja kasvoille kohosi hymynkare hänen tervehtiessään tuomaristoa. Itse istuin katsomossa puristaen penkin reunaa rystysen valkoisina hänenkin puolestaan jännittäen.

Ohjelma alkoi vahvasti kootussa ravissa ja reitit Tia pyrki selvästi ratsastamaan erittäin huolellisesti, eikä hän turhaa kiirehtinyt eteenpäin, ellei sille ollut selvää tarvetta. Iigori ei vastustellut, vaan liikkui normaalin tapaansa halukkaasti sekä korkein, joustavin askelin. Lisätyssä ravissa huomasi selvästi, kuinka ruunaa joutui ajamaan reippaasti eteenpäin, mutta muutoin Tia kertoi suorituksen jälkeen olevansa erittäin tyytyväinen: ohjelma tuntui menneen hyvin ja etenkin viimeisten tehtävien joukoissa olevat laukanvaihdot olivat olleet rytmikkäitä. Minähän en ammattilainen ensinnäkään ole, mutta varmasti he ovat kiinni palkintosijoissa!

2. Amanda Sokka - Leafocean Zei
Amanda Sokka oli tunnettu tiukasta tuomarilinjastaan, ja ehkäpä juuri siitä johtuen nainen ei ollut erityisen rakastettu silmäpari kouluratsukoiden arvostelijana. Vietettyään koko sunnuntaiaamupäivän antaen numeroita ja kommentteja hikihatussa niitä rustaavalle kirjurille, Amanda totesi tiukentaneensa asteikkoa entisestään. Vahva kuusi ei enää ollut kuusi ja puoli, vaan pysyi kuudessa. Heikko seitsemän ei ollut seitsemän, vaan tippui kuuteen ja puoleen. Lähes virheetön suoritus ansaitsi kahdeksikon, jota ei kukaan kuitenkaan ansainnut Helpossa A:ssa.

Amanda hymähti ristien jalkansa tuomarin tuolissa. Viimeinenkin ratsukko Vaativasta B:stä oli poistunut radalta, ja jäljellä oli enää palkintojen jako ennen luokkaa, jossa nainen itse starttaisi Lefalla. Perijätär nappasi taskustaan puhelimen, ja näppäili WhatsApissa viestin Isabellalle.

Amanda
Onko Lefa valmis?
14.15

Kirjuri keskeytti Amandan somettamisen ja pyysi aavistuksen arasti tätä toistamaan kommentin viimeisen ratsastajan istunnasta. Kultakutri ei kääntänyt kasvojaan ollenkaan toimitsijan puoleen, vaan jatkoi puhelimen selausta ja venytteli samalla hartioitaan haukotellen.
“Keitetty spagettikin pysyisi suorempana”, Amanda puhalsi välinpitämättömästi purkkakuplan ja iPhone piippasi viestin merkiksi.

Isabella
Nakitin homman Mikaelille. Kysy siltä. Vai onko teille tullut jo bänät?
14.17

Amanda
Hauskaa. Käske sen mennä taluttelemaan sitä kentälle.
14.17

Isabella
Oon katsomossa, käske ite!
14.18

Amanda
Kiitos kun autat <3 Pakko lopettaa, on palkintoja jaettavana!
14.18

Isabella
Uskomatonta.
14.20

4. Cecilia Blankley - Shtraf Artjom &
8. Cecilia Blankley - Naica Yemn
Hyvä ystäväni Isabella oli soittanut ja suorastaan vaatinut osallistumaan kartanollaan järjestettäviin kilpailuihin. Olin kilpaillut naisen tuppukylän omassa CUP:ssa jo viime vuonna ja tiesin, että puitteet olisivat ainakin hyvät. Olin kuitenkin vasta palannut Suomeen, mikä tarkoitti taukoa omien hevosteni ratsastamisesta. Harmi vaan, että Viivi kuuli puhelun. Tietenkin. Tytönretale oli suorastaan kärkkynyt tilaisuutta palata Auburnin maille (vaikka se ravasi siellä muutenkin valmennuksissa ja ratsastamassa edelleen!). Olin kyllästynyt Viivin itkuun siitä, miten Auburnissa oli hienompi talli, hienompi maneesi, meidän hienoimmat kasvatit ja suihkulähde, joka oli tytön kriteereissä nykyään yhtä pakollinen osa tallia kuin lantala. Alistuin, ja innostuksissani lähdin mukaan vähän joka lajiin.

Kilpailuiden luokkatasot olivat onneksi nousseet viime vuodesta, joten oli ihan uskottavaa osallistua GP-luokissakin kilpailleilla rautiaillani. Olin päätynyt valitsemaan kouluratsastukseen ratsuikseni Rafun ja Naican, sillä hienovaraista budjonny-lobbausta ei koskaan voinut harrastaa liikaa. Viivi oli hevosenhoitajani, vaikka vähän pelottikin antaa sille talutettavaksi oria. Rafu käyttäytyi kuitenkin ihanan herrasmiesmäisesti, ja Naicalla oli taas omanlaisensa tammapäivä. Neito osoittautui kinkkisemmäksi tapaukseksi, mutta Viivi pärjäsi hämmästyttävän hyvin. Auburnissa touhuaminen kummitädin silmän alla on tehnyt tytölle hämmästyttävän hyvää. Itse  kilpailusuoritukset olisivat voineet mennä paljon paremminkin. Rafu esiintyi hienosti, mutta ei lähellekään omalla parhaalla tasollaan. Naican kiukku taas ylsi radalle asti, eikä yhteistyöhalusta ollut tietoakaan. Veikkaanpa, että neitokaiselle on kiima tulossa.

5. Daniel Susineva - Clarimonde
(jatkoa luokasta 1)
Aikaa ennen Clarimonden suoritusta oli runsaasti. Iso ori oli kilpailupaikalle saavuttaessa ollut aika jännittynyt, mutta runsas kävelytys rentoutti sitä silminnähden.

Vähän liikaakin. Clarimonde oli vielä melko tottumaton matkustaja, ja kai ajomatka ja pitkä päivä kisapäivällä pääsi uuvuttamaan sen. Muuta syytä Daniel ei keksinyt sille, miksi ori oli jo verryttelyssä inhan tahmea. Clarimonde ei ollut luonnostaan voimakkaimmilla vietereillä varusteltu liitokavio, vaan sen liikkeisiin piti ratsastaa energiaa ja lisää ilmavuutta hyvin päättäväisesti. Nyt mikään ei kuitenkaan auttanut. Vaikka ori oli kuuliainen ja Daniel ratsasti säntillisesti, ratsu tuntui olevan puoliunessa. Edes miellyttämishaluisen Clarimonden kanssa ei kai vain voinut onnistua joka kerta. Se oli turhauttavaa ja harmillista, mutta Daniel päätti, ettei kuluttaisi kallista aikaansa märehtimiseen.

Tietämättömänä siitä, että pomo oli jo karistanut murheen mielestään, Kersti tarjosi myötätuntoisena lohdun sanoja:
"Ensi kerralla menee varmasti paremmin! Sitä paitsi kyllä se minusta ihan hyvältä näytti. Ainakin tiet oli todella tarkkoja ja eihän siinä isoja rikkoja ollut. Ja meillä on ollut mukava kisapäivä kuitenkin, on niin kivaa -"
Daniel huokaisi syvään ja antoi Kerstin puhetulvan valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Parempi keskittyä Clarimonden lastaamiseen ja kotimatkaan.

6. Pihla Vihtala - Celestina
”Hyvin se menee. Älä ole liian ankara itsellesi. Et oo kisannut vuosiin”, Daniel rohkaisi, kun talutin varustellun Sintin ulos Auburnin tallista.
”Niin”, mutisin ja tunsin möykyn mahassani.
Siitä tosiaan oli jo monta vuotta, kun olin viimeksi startannut kisoissa. Entinen hevoseni, Jazz, oli SM-tason hevonen. Kohtalokkaasta onnettomuudesta tulisi parin kuukauden kuluttua viisi vuotta. En halunnut muistella sitä tapahtumaa ja ellei Daniel olisi seissyt vierelläni, olisin varmasti juossut toimistoon perumaan osallistumiseni. Olin meinannut tehdä sen siitä asti, kun Daniel oli ilmoittanut ilmoittaneensa minut mukaan Kalla Cupin kisoihin.

Kolme päivää sitten olin lopulta ajanut kotiin ja kaivanut lapsuudenhuoneeni vaatekaapista laatikon, jota en ollut avannut moneen vuoteen. Laatikko sisälsi ruusukkeita, kuvia Jazzista, tamman kisahuovan sekä timanttiotsapannan ja omat kisavaatteeni. Kisavaatteeni olivat pieniä, kehoni oli saanut vuosien varrella muotoa lisää. Jouduin ostamaan uudet, mutta Sintille olin pukenut Jazzin vanhan kouluhuovan sekä suitsiin vaihtanut otsapannan. Pelkäsin niiden tuovan huonoa onnea.

”Annas mä punttaan sut selkään, ennen kuin meen hakeen Clarimonden tallista”, Daniel sanoi.
”Okei”, mutisin ja laskin jalustimen alas.
Vyön kiristettyäni, Daniel punttasi minut vaaleanrautiaan tammani selkään. Ei Sintti mikään suuri kokoinen ollut, oikeastaan pieni ja siro. Tai no, mammamaha hieman suurensi. Apuja ei tarvittu saamaan Sinttiä liikkeelle käyntejä varten. Kentällä oli pian alkamassa ensimmäisen verkkaryhmän verryttely, johon itsekin suuntaisin. Me starttaisimme ensimmäisinä. Ensimmäinen ei koskaan ollut hyvä paikka aloittaa.

Kunnon kävelyiden jälkeen siirryin kentälle verryttelemään. Kokosin ohjat ja siirsin energiaa täynnä olevan Sintin raviin. Se toimi kuten kotona. Apuja ei paljoa tarvinnut antaa, kun tamma jo vääntyi mihin sitä ikinä pyysin. Ratsastus ei kuitenkaan ollut puhdasta. Jännitykseni oli niin kova, että tein Sintin kanssa typeriä virheitä ja tuskastuin. Se kaikki peilaantui Sinttiin. Myös kentälle saapunut Daniel Susineva huomasi sen ja ratsasti käynnin aikana rinnalle Clarimonden kanssa.
”Rentoudu, ratsasta, äläkä ajattele niin paljoa. Sintti osaa ja sä osaat”, Daniel ohjeisti. ”Vaativa A on kaukana sun omasta tasosta, muista se.”
En voinut kuin nyökätä.

Meidät kutsuttiin maneesiin, jolloin jo kaikki muut Vaativa A:n kisaavat ratsukot olivat kentällä. Meitä oli vain kahdeksan. Silti, kahdeksan loistavaa ratsastajaa ja näyttävää hevosta, en kyllä tiedä voinko itseäni laskea tuohon kastiin. Minun lisäkseni maneesiin tuli myös Daniel, mustankimo ori miesratsastajan kanssa sekä punarautias tamma naisratsastajan kanssa. Perhoset pauhasivat vatsassani, kun ratsastin Sinttiä maneesin verkka-alueella.
”Luokan aloittaa Pihla Vihtanen ja Celestina”, kuuluttajan ääni kaikui maneesin kajareista.

Nielaisin ja ratsastin Sintin musiikin soidessa aidatulle alueelle. Tein merkkiä odotellessa parit laukkavoltit ja raviväistöt. Pillin vihellettyä oli aika aloittaa. Laukassa tervehdykseen, hyvä pysähdys, tervehdys ja kootussa ravissa eteenpäin. Siirtymisiä, avotaivutus, voltissa ensimmäinen virhe temmon muuttuessa liikaa, sulku oli ihan ok. Oikealle koottua käyntiä, joka jälkeen lisäys käynnissä, samat tehtävät ravissa myös tähän suuntaan, meni ihan hyvin. A:ssa koottu vasenlaukka, koottua laukkaa, keskilaukkaa ja jälleen koottua laukkaa, jonka jälkeen laukka piti koota. Työskentelypiruetti tehtiin vasemmalle 90 astetta, ei ollenkaan sitä laatua mitä saimme kotona aikaan.

Turhauduin hieman. Ei olisi pitänyt osallistua itse. Danielin olisi tarvinnut startata Sintillä, ei tästä tulisi mitään. Loppu ohjelma meitä meni sen takia nihkeästi, enkä odottanutkaan hyviä prosentteja, kun taputin Sinttiä suorituksen jälkeen ja kävelimme vapaassa käynnissä pois aidatulta alueelta.
”Se meni hyvin”, Daniel rohkaisi. ”Hieman sua selvästi jännitti, mutta aivan ok rata. Ota huomioon, että se oli teidän ensimmäinen yhteinen suoritus.”
”Niin. Ehkä ensi kerralla menee paremmin”, hymähdin, vaikka en tiennyt tulisiko seuraavaa kertaa.

7. Tinu - Rostov Thrill
Roki tuli meille vasta maaliskuun lopulla, joten hieman arastelin lähteä kisaamaan ruunan kanssa näinkin pian. Suurikokoisen ruunan koulutustasoon nähden tämänpäiväinen luokka oli melko helppo mutta omaan tasooni nähden melko haastava. Emme siis lähteneet tavoittelemaan palkintosijoja, vaan lähinnä testaamaan yhteistyötä ja hakemaan ensimmäisiä yhteisiä kilpailukokemuksia tallimme uusimman asukkaan kanssa. Roki selkeästi nautti päästyään taas parrasvaloihin ja esittelemään osaamistaan! Radan haastavuus omaan tasooni nähden paistoi suorituksesta välillä selkeästi, mutta onneksi kokenut ruuna teki sekoiluistani huolimatta parhaansa.

LUOKKA 1. 80 cm

1. Ellen Nylund - Cork's Meidhir
Tallissa kuhisi ja kaikki tuntui olevan osittain edes jonkinlaisessa paniikissa. Meidhir liikuskeli karsinassa osittain levottomana kaikesta siitä tohinasta ja mä sain useempaan otteeseen kiukkusesti komentaa oria, joka vähän sitten kavahti mun ääntä tai äänensävyä. Niko naurahti pari karsinaa oikealle mun ja Meidhirin kinastelua.
‘’On se kumma kun nyt on muka nii vaikeeta olla’’, murisen.
‘’Eihän se aina helppoo oo’’, Niko virnisti kaltereitten läpi.

Mä hymisin ja jatkoin pölysualla harjaamista. Meidhir ei kasvattanut kummoista talvikarvaa, mutta kyllä siitä silti karvaa lähti. Se oli ollut talliloimi päällä viime yön joten ainoastaan kaula oli ollut alkuun purussa. Se kun tuntui makaavan karsinassaan öisin. Ihana pötkylä sinänsä. Tarkistin kaviot ja laitoin sitten jokaiseen jalkaan vaaleanpunaiset suojat.

Vilkaisin puhelimesta kelloa ja päätin jo laittaa orille satulan selkään me oltiin kuitenkin ensimmäisiä lähtölistassa. Aika kiva toisaalta. Se oli kivointa olla ensimmäisenä tekemässä pohjat hyvin fiiliksin kuin katsoa ensin muiden hyvät suoritukset ja yrittää sitten tähdätä niihin. Meidhir pysyi satuloinnin ajan paikoillaan ja siinä sen jälkeen mä hipsin vessaan, joka just sillon oli varattu sen Viviennen takia. Oman vuoron jälkeen kävin riisumassa tuulihousut kisahousujen päältä, laittamassa kumisaappaiden tilalle mun punaiset ratsastussaappaat ja painamassa kypärän päähän. Valmista.

Suitsin Meidhirin loppuun ja jalkaa lattialle naputtaen odotin, että joku fiksu kertoisi koska saisi mennä alkuverkkaamaan. Kun kutsu kävi meitä lähti kolme ratsukkoa tallista. Mä, Josefina ja voikko poni sen omistajan kanssa. Mä säädin vielä hetken orin kanssa ennen kuin pääsin jakkaran avulla sen selkään. Se lähti puhisten käynnissä liikkeelle. Kenttä oli hyvässä kunnossa. Mä kävin kaikkia askellajeja reippaasti ympäri kenttää läpi. Kuitenkin ytimekkäästi, jotta sain sen vaan kuuntelemaan istuntaa ja pidätteitä ja kokoamaan laukkaa pienemmäksi mitä se ekan noston jälkeen oli. Verkkaesteille ratsastin vähän vaihtelevasti reipasta ratalaukkaa ja sitten välillä tosi rauhallista laukkaa. Meikku tuntui oikeastaan valehtelematta tosi hyvälle.

Me kolme päästiin maneesiin ja pian koittikin mun ja Meidhirin vuoro. Mä olin verkatessa unohtanut kokonaan miten se rata menikään, mutta onneksi esteet oli numeroitu kuten yleensäkin. Mä kävin parit oudommat esteet näyttämässä orille. Vihellys kun kävi nostin tehokkaan laukan käynnistä. Ja tehokas se laukka oli koko radan ajan. Meikku ei tullut kädelle liian painavaksi missään vaiheessa ja mä uskalsin ratsastaa sitä enemmän jalalla. Suurin osa hypyistä lähti liian kaukaa, mutta mä olin varautunut niihin enkä jäänyt ohjaan roikkumaan. Puhdas ratahan meille tuli.

Uusinnassa mä koitin pitää omat halut mennä kovaa hallinnassa. Mä halusin toisen puhtaan radan ei sillä ajalla niin väliä ollut. Vaikka oli sillä. Ja kovaa me laukattiin. Tai sille se tuntui. Mä istuin melkein koko radan kevyessä istunnassa, ainoastaan pariin tiukempaan kurviin istuin alas. Hypyt lähti tällekin radalle turhan kaukaa, mutta eipä Meidhir ainakaan puomeihin kolautellut. Kun me ylitettiin viimeinen este helposti, jolle mä en enää kunnolla ratsastanut, nousin jalustimille taputtamaan orin kaulaa leveä hymy huulilla. Ai että. Miten saattoikaan Kalla Cupin ensimmäinen osakilpailu mennä näin hyvin?

2. Janna Kaajapuro - Sharazan
& 100 cm: 8. Janna Kaajapuro - Sharazan
Janna yritti pyyhkiä mielestään eilisen epäonnistunutta koulurataa ja motivoida Sessaa liikkumaan reippaammin eteen. Tamma oli ollut koko aamupäivän tahmea ja näyttänyt hapanta naamaa luimistellen vieraille hevosille niiden ohittaessa liian läheltä. Jannan suu oli pysynyt tiukkana viivana: keskittyminen tuntui vaikealta, kun samoissa kisoissa oli niin paljon sellaisia ihmisiä, joiden edessä epäonnistuminen tuntui maailmanlopulta.

Janna siirsi Sessan käyntiin ja pysähtyi verryttelyalueen laidalle, jota vasten tytön paras kaveri ja kisahoitaja Ava nojasi.
“Hah, hissukka tuli just radalta”, Janna nyökkäsi koppavasti kohti Josefin Rosengårdia.
“En tajuu miten se kehtas osallistuu. Se kuuluis johki puomiluokkiin tai jotain.”
Ava nyökytteli ivallinen virne kasvoillaan ja seurasi katseellaan loppukäynneille suuntaavaa ratsukkoa halveksuen.
“Sä voisit näyttää sille mallia miten hypätään.”
“Hei joo, kattookse tänne?”
“Joo se tulee viel kävelee”, Ava nyrpisti nenäänsä kentälle saapuvan ratsukon puoleen.

Janna otti ohjat käteen ja siirsi Sessan raviin. Verryttelyalueella oli sekä pysty että okseri, jotka molemmat tyttö oli jo kertaalleen rautiaan kanssa ylittänyt. Helppo nakki, Jusu saisi kuolla kateuteen nähdessään, miten helposti ja vaivattomasti he hyppäisivät.

“Pysty!” Janna huusi kuuluvaan ääneen ja käänsi Sessan linjalle.
Rautias alkoi polkea voimakkaasti alle nähdessään esteen. Jopa pikkuisen liian voimakkaasti. Janna nojasi taaksepäin ja yritti tehdä pidätteen, mutta Sessa jatkoi reipasta liikettä eteen. Tyttö yritti uudestaan hidastaa painaen peppunsa satulaan ja ottaen vielä pidemmän ja voimakkaamman pidätteen: tamma viskoi päätään lyhentäen askeltaan entisestään ja nopeuttaen vauhtiaan. Este läheni uhkaavasti ja Janna tajusi, etteivät askeleet ikinä sopisi pystylle. Sessa kiipesi esteen yli niin juuresta, että se tuntui vähintään puolitoista metriä korkealta seinältä. Janna sinnitteli kyydissä ja puri huultaan.

Alastulon jälkeen Jannalla oli täysi työ pitää rautias käsissään. Tamma ryösti hurjaan vauhtiin, kunnes tyttö sai kerättyä itsensä ja ohjattua Sessan päin kentän aitaa. Pysähdys muistutti etäisesti jotain vauhdikasta western-liikettä. Janna maistoi veren suussaan ja tunsi sydämensä hakkaavan tuhatta.

“Mitä tapahtu”, Ava oli kiirehtinyt kentän laitaa ratsukon vierelle.
“Ja lol apua hissukka näki ton kaiken.”
“Emmätiiä must tuntuu et tarviin tälle vahvemman kuolaimen”, Janna sopersi.

3. Vivienne Blankley - Hartwig’s Sierra
10. Vivienne Blankley - Sparkling Cyanide

Nyt mä en saanut Rillaa, vaan äiti laittoi mut kilpailemaan meidän tallin omilla poneilla. Sain valkata kaks kellä tulisin (enkä saanut ottaa ori), niin tulin sitten kasikymppiin Sylvillä ja Sierralla. Molemmat oli vielä aika nuoria ja sen huomasi kyllä kisapaikalla. Ne yritti välillä possuttaa mua kumoon ja ai että se sapetti. Rilla olis käyttäytyny paljon kauniimmin. Itse asiassa yks toinen tyttö, semmonen tosi nätti ja mua vanhempi, kilpaili samassa luokassa just Rillalla. Vakoilin sitä koko lämpän ajan. Mä starttasin ensin Sierralla, ja nyffi olikin kunnon pikkuraketti. Me saatiin puhdas rata myös uusinnasta ja veikkaanpa, että oltiin aika nopeitakin. Sylvin meni pikkasen huonommin: meiltä putos puomi heti tokalla esteellä. Muuten me mentiin aika reippaasti ja huomasin, että Rillakin pudotti yhden, eikä sekään päässyt uusintaan. Siitä mulle tuli vähän parempi mieli. Ja olihan se nyt tavallaan siistiä ratsastaa ihan omia poneja. Sierran kanssa napattiin vieläpä sijoitus!

4. Tinu - Hexenbiest GER
Meillä on jostain syystä ollut Pipsun kanssa aina hieman hankaluuksia kisatilanteissa. Tänään löysimme kuitenkin yhteisen sävelen ja teimme perusradalla puhtaan ja kaikin puolin hyvän suorituksen. Voikko prinsessaponini eteni radalla oikein mielellään ja väläytteli varmaankin hienoimpia hyppyjä ikinä. Hyvä tatsi säilyi myös uusintakierroksella, jolla onnistuimme niinikään tekemään puhtaan suorituksen. Pipsukin vaikutti suorituksensa päätteeksi oikein tyytyväiseltä ja iloiselta, ja syytä olikin!

5. Oskar Vandale - Breandan Anastasia
Anastasia nautti esteistä, joita se ei ollut vähään aikaan päässyt kunnolla hyppäämään. Minua jännitti, mutta päätin, että tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin sillä pääsee. Katsomossa oli kummeksuvia katseita, kun saavuin sinne, mutta en välittänyt. Perusrata oli siistiä suorittamista, vaikka jouduinkin ratsastamaan tammaa paljon eteen. Onnekseni Anastasia oli varma ja kokenut menijä ja osasi paikkailla virheitäni, eikä hötkynyt edes erikoisemmista esteistä.

Lopulta meidät kutsuttiin uusintaan, joka sujui alkuun mukavasti, mutta tultiin yhdelle esteelle niin huonossa kulmassa ja tasapainossa, että sieltä rojahti melkein kaikki puomit alas. Mä olin kuitenkin tyytyväinen. Kahdeksankympin rata yhdellä pudotuksella aloittelijalta ei ollut paha.

6. Siri Peurankoski - Paranoid Hopper
& 100 cm: 4. Siri Peurankoski - Paranoid Hopper
Meidän kisakauden avaus alkoi olla käsillä. Koko talven me oltiin harjoiteltu esteitä ja nostettu korkeutta, kerätty lihaksia ja harjoiteltu yksinoloa, jotta me päästäisiin kisoihin yksinään. Joten aamulla mä pakkasin hevosen varusteineen tallilta lainaan saatuun traileriin ja pistin kisahoitajaksi lähteneen isoveljeni Manun rattiin. Me oltiin Sirkan kanssa saatu tsemppejä, kun olin maininnut Rihtniemessä meidän lähtevän tänään kisaamaan.

Päivä oli muutenkin jännä, sillä me mentäisiin kaksi luokkaa. Tuttu ja turvallinen kasikymppi, mutta myös meidän ensimmäisen metrin radan vuoro oli tänään. Kotona me oltiin hypätty paljonkin treeneissä metrin esteitä, mutta olihan se eri kisoissa. Mutta hyvä puoli Auburnissa oli se, että siellä oli jo kerran kisattu ja kaksi kertaa käyty valmennuksessa. Joten paikka ei pitäisi junioriani jännittää. Sirkkahan oli jo iso poika, kun oli pari päivää aikaisemmin täyttänyt 6 vuotta.

Ruuna otti rennosti kisapaikalla, joten mä uskalsin jättää sen Manulle, kun kävin hoitamassa ilmoittautumiset ja muut. Sitten aika nopeasti mä laitoinkin Sirkan kuntoon ja lähdin verryttelemään kentälle, sillä me startattaisiin aika alkupäässä. Mä olin tyytyväinen mun junnun rentouteen, mutta silti se teki teräviä hyppyjä. Hyvät lähtökohdat siis.

Radalla ruuna kulki ihan mukavasti, mutta tärkeintä oli puhdas rata ja matka uusintaan. Vähän mua pelotti, että kaksi rataa mahdollisine uusintoineen olisi nuorikolle liikaa. Rata oli melko tasainen, mutta lähestymiset olisi silti voinut tulla paremmin. Sirkka oli kuitenkin kiltti ratsu, kun se hyppäsi melkein paikasta kuin paikasta, niin ei haitannut vaikka mä toin sen esteille huonosti. Uusinassa sitten Sirkka ei pystynytkään ihan täysin pelastamaan mun toilailuja, vaan me napattiin yksi puomi mukaan.

Metrissä me lähdettiin jo kolmantena, joten aikaa ei jäänyt paljoa. Mä otin hyvin, hyvin kevyen verkan ennen rataa. Vielä ainakaan ei näkynyt suurempia väsymyksen merkkejä, joten toivottavasti nuorikko jaksaisi vetää radan yhtä hyvin kuin kasikympin. Ja kyllähän se jaksoi. Mä keskityin nyt paremmin lähestymisiin ja ne tuli paljon siistimmin. Hieman oltiin ehkä hitaita, mutta mä tähtäsinkin lähinnä puhtaaseen ja siistiin rataan. Sijoituksella ei olisi merkitystä. Tuloksena perusradalta puhdas suoritus, johon mä olin jo tyytyväinen. Olihan vikat hypyt jo vähän väsyneitä, mutta mä yritin auttaa Sirkkaa minkä pystyin.

Uusinnassa ratsu alkoikin olla jo todella väsynyt, mutta silti se oli innoissaan lähdössä hyppäämään. Voi kuinka kiltti se olikaan. Uusinta meni ihan hyvin väsymyksen tasoon nähden, mutta yhdellä esteellä ruuna ei vain jaksanut nostella jalkojaan ja puomi kolahti alas. Silti kun mä ratsastin radalta pois pitkin ohjin, mun kasvoilla oli leveä hymy ja Sirkka sai roimat taputukset kaulalle. Me oltiin tehty kaksi puhdasta perusrataa ja eka metrin startti päästy yhdellä pudotuksella ja sekin tuli vasta siellä uusinassa. Mä olin niin ylpeä pienestä ruunastani, vaikka ei se ihan kooltaan pieni ollut.

7. Josefina Rosengård - Tigraine
"Jännitys 180%", kirjoitin kiireesti Hannalle, joka vastasi välittömästi.
"Hyvin se menee! yläpeukku yläpeukku yläpeukku"
Olisipa Hanna voinut olla paikan päällä rauhoittelemassa mua. Mä olin aivan pissat housussa aina siihen saakka, kunnes pääsin verryttelemään Grannia.

Jännitys palasi täydellä voimalla välittömästi, kun meidät kutsuttiin valmistautumaan. HUH! Nyt se oli menoa. Havaitsin jotenkin etäisesti, että Verneri näytti jostakin meille peukkua ja sanoi jotakin. Kaiketi viesti oli kannustava, mutta miten olisin voinut olla varma, kun kaikki ympäristön äänet valmentajan sanoja myöten sotkeutuivat kohisevaksi puuroksi.

Me päästiin radalle. Mun jokaikinen aisti tuntui käyvän aivan ylikierroksilla. Hengitin hitaasti syvään ja katselin maailmaa Grannin korvien välistä. Ne korvat heiluivat. Se halusi selvästi nähdä ja kuulla kaiken. Voi kunpa se ei saisi päähänsä säikähtää mitään. Mutta ei, ei Grannilla ollut tapana pelästyä mitään Auburnin maneesissa.

Perusradan aikana mä sain kiinni Siitä Tunteesta, jolla ei oikein ollut nimeä. Flow oli kai lähinnä, mutta ei se oikeastaan ollut puhtaasti sitäkään. Mun mielestä flow oli henkilökohtaista, mutta tämän tunteen mä jaoin Grannin kanssa. Se oli kokemus siitä, että me oltiin oikeassa paikassa ja tehtiin sitä, mitä meidän kuului tehdä. Me hypättiin. Kilpailtiin.

Se oli aika huumaavaa.

Taputin perusradan päätteeksi riemukkaasti Grannin kaulaa. Pieni lapsihevoseni oli hypännyt hyvin, ja vaikka vauhti ei ollutkaan aina hallinnassa, ohjattavuus säilyi. Olisi ollut aika surkuhupaisaa tulla hylätyksi väärän esteen ylittämisen vuoksi. Niinkin mulle oli joskus kilpailuhistoriani aikana käynyt, mutta en toivonut sen tapahtuman toistuvan.

Puhdas perusrata oli mulle suuri voitto. Se herätti pienen toivonpilkahduksen. Ehkä vire jatkuisi uusinnassa? Ehkä me puolivahingossa voittaisimmekin koko kilpailun? Grannin ensimmäiset kilpailut. Miten makealta voitto maistuisikaan.

Vaan ei. Grannin keskittymiskyky oli herpaantunut, se oli levoton ja se teki omapäisiä ratkaisuja. Kahden puomin kolahdukset kaikuivat mun mielessä masentavana kaanonina, vaikka Verneri kehui. Meidän valmentaja jaksoi nostaa esiin ne kohdat, jotka radoilla menivät hyvin.
"Teillä on paljon vahvuuksia. Keskitytään niihin", Verneri sanoi vakaasti.
Mä nyökkäsin, vaikka mä tiesin, että mun mieli kyllä kiertyisi hellivälle kerälle heikkouksien ympärille.

8. Neela Salminen - Birdhymn G
& 100 cm: 3. Neela Salminen - Susikallion Lambada
Seuraavana päivänä oli mulle mieluisampi laji ja mulla oli mukana kaksi hevosta, sillä Banan lisäksi mukaan tarttui mun oma pieni poniorini Birk. Mulla olisikin ensimmäisenä ohjelmassa kasikymppi Birkin kanssa. Edellisen päivän epäonnistumisesta huolimatta mä lähdin hyvillä mielin liikkeelle, sillä Birk oli mulle tutumpi ratsu ja sen kanssa meillä ei toivottavasti olisi mitään ongelmia.

Verryttelyssä ori tuntui hyvältä. Vaikka me ei oltu kokeneita ulkopuolisissa kisoissa kävijöitä, Birk ei stressannut, sillä me oltiin Auburnissa käyty aiemminkin. Mutta kuitenkaan liian rennosti ei otettu, sillä voikonkimo ori oli energisellä päällä. Kuten oikeastaan aina. Verkkahypyt olivat teräviä ja Birk oli hyvin kontrollissa. Mulla oli älyttömän hyvä fiilis kun odottelin vuoroani maneesilla.

Radalla Birk tuntui edelleen hyvältä ja se eteni ihan mukavasti. Me oltiin tänään samalla aaltopituudella orin kanssa, joten kaikki tuntui helpolta ja kivalta. Siltä mitä se oli parhaimmillaan, ainakin tällä hetkellä. Kunnes mä tein pienen virhearvioinnin toisiksi viimeisellä esteellä. Me tultiin aivan liian pohjaan ja hienon esteponin tavoin Birk hyppäsi, mutta puomi tuli joka tapauksessa. Mua harmitti kamalasti se puomi, mutta poniin mä olin ylpeä. Kyllä meistä vielä jotain tulisi.

Mä kerkesin hetken hengähtää, ennen kuin mun piti jo lähteä Banan kanssa verryttelemään. Nyt se oli vähän rauhallisempi ja mulla oli hieman ideaa, mitä mun pitäisi sen kanssa tehdä. Ja esteet oli ylipäätään mulle mukavampi laji, joten toivottavasti nyt menisi paremmin kuin koulustartti. Tamma oli jo ihan mukavan tuntuinen ja molemmilla hyvä fiilis.

Radalla me saatiin tosi hyvä meno päälle, olisi ollut varmasti valmentajamme Lehteläkin tyytyväinen. Mä keskityin ihan täysillä ja sen huomasi. Banakin ihan oikeasti kuunteli mua, pienikokoista ratsastajaansa. Mun tarvitsi vain viedä meidät esteeltä toiselle. Viimeisellä esteellä mä tajusin vasta, että hitto vie. Mehän tehtiin puhdas perusrata. Uusinnassa tuli harmillinen pudotus, kun mä tein saman virheen kuin Birkin kanssa. Nytkin mä olin kyllä tyytyväinen hevoseen ja ainakaan tätä starttia mun ei Banan kanssa tarvinnut hävetä.

9. Josefin Berggård - Austria x
Meillä oli Rillan kanssa taustana ennen esterataa yksi vaivainen estevalmennus. Tamma vaikutti valmennuksessa onneksi tasaiselta ja kokeneelta, joten se paikkasi omaa osaamattomuuttani. Siispä lähdin päivän kilpailuun hyvillä mielin. Yksi asia sai kuitenkin oloni hieman hermostuneeksi. Mammani oli halunnut välttämättä tulla seuraamaan estekilpailua. Kun hän oli jouluna saanut tietää ratsastusharrastuksestani, en olisi voinut kuvitella hänen puolen vuoden päästä punkevan jo näihin piireihin. Toisaalta uskoin, että hänelle teki hyvää kohdata mennyt, jonka hän ehkä parhaiten pystyi tehdä tässä ympäristössä; vai missä muuallakaan ratsastustrauman käsittely olisi mahdollista? Toisaalta taas minua jännitti heiman, kieltäisikö hän ratsastukseni, jos esimerkiksi sattuisin juuri nyt epäonnistumaan.

Saapuessani verryttely esteille, yritin epätoivoisesti tavoittaa häntä katsomosta. Yhtä ainuttakaan pyörätuolilla liikkujaa ei kuitenkaan näkynyt ihmismassassa. Ihmisiä ei tosin ollut vielä näin matalaa luokkaa katsomaan ilmaantunut paljoa. Ehkä hän oli matkalla? Kun sain lähtömerkin, hänestä ei kuitenkaan ollut vielä merkkiäkään. Ei siis paineita, oloni oli hieman tyhjä. Eikö hänellä ollut vielä voimia kohdata tätä? Toisen esteen puomi tipahti. Pahus, en ollu keskittynyt suoritukseemme. Jo valmennuksessa olin huomannut, että Rillan takajalkojen kanssa sai olla aika tarkkana, ja nyt se kostautui.

11. Minka Aavikko - Tepehkiiha
Torstai 12.04.2018
Hani mulkoili minua pahana pestessäni sen häntää. Minulla oli mennyt Hanin vuokraajana aloittaessani kauan, että sain tamman opetettua olemaan pesarissa silloin kun vettä valutettiin. Nykyään Hani antoi suorittaa pesarissa toimenpiteitä kivasti, mutta ei se nättiä naamaa näyttänyt, vaan oli kaiken kaikkiaan todella epävarma. Hani starttaisi vasta lauantaina, mutta Isbe oli ottanut vastuulleen Ankan siistimisen, niin pystyin hyvin tänään huolehtimaan vain Hanista. Kirjavalla oli ollut vatsa löysällä, joten siitä on helppo kuvitella miltä häntä näytti.

Kun häntä oli vihdoin puhdas, selvitin sen ja lyhensin jo melko pitkäksi kasvaneesta hännästä pienen pätkän. Tarkistin että jokainen haituva olisi saman pituinen, eikä mistään rehottaisi epäsiistejä haituloita. Kun olin tyytyväinen häntään, taputin Hania kaulalle, palkkasin sen porkkananpalalla ja irrotin pesupaikalta. Talutin tamman sen omaan karsinaan, jonne Hani saisi nyt jäädä rauhoittumaan. Huomenna meillä olisi kevyt viime hetken jumppailu illalla koulukisojen jälkeen.

Lauantai 14.04.2018
Eilinen huippusuoritus Ankalla pyöri edelleen mielessäni verrytellessäni Hania. Olin todella onnellinen hyvästä kouluradastamme, mutta nyt olisi edessä toinen 80cm kisarata ikinä Hanin kanssa. Tie Tähtiin -kilpailuiden 2.osakilpailussa olimme sijoittuneet neljänneksi, joten tiedän kyllä että Hani pystyy jo tämänkokoisiin ratoihin. Silti minua hieman jännittää, Hanin kevät on alkanut todella rankasti ankaralla treenaamisella ja kisaamisella, mutta jotenkin tamma on tuntunut jaksavan. Kunhan Tie Tähtiin -cup saadaan hoidettua kunnialla loppuun, tamma saa hyvin ansaitun kevyemmän jakson.

Hani oli verkassa ihan peruskiva, tietenkin se tuttuun tapaansa hieman katseli vieraita ratsukoita, mutta nyt ollaan kuitenkin kotona, niin ei tarvinnut jännittää ympäristöä muuten. Muutamia verkassa alas tippuneita puomeja Hani säikähti, tai siis niistä puomeista kuuluneita kolahduksia, mutta muuten selvisimme ilman turhia pomppuja tai säpsyilyitä. Otin aika lyhyen verkan, pari hyppyä, kaasun ja jarrujen tarkistus ja sitten siirryimme verryttelyalueen ulkopuolelle kävelemään ja odottamaan vuoroamme.

Hanin kanssa rata sujui todella reippaasti ja kevyen tuntuisesti, aina siihen pudotukseen saakka. Tulimme esteelle hieman vinosti, Hani epäröi ja itse olin liian hidas reagoimaan, joten tamma nappasi takajalallaan puomin alas. Hani hieman järkyttyi puomin kolahduksesta, teki pari loikkaa ja ehdin ottamaan sen kuulolle vasta juuri ennen seuraavaa estettä. Saimme kuitenkin lopun osan perusradasta suoritettua kunnialla loppuun, mutta tällä kertaa uusinta ja mahdollinen taistelu sijoittumisesta jäi osaltamme väliin. Olen kuitenkin tyytyväinen Haniin, se yritti parhaansa ja käyttäytyi hienosti.

12. Nita Merisalo - JB Pyramida
Lauantaina mua kuumotti kisat enemmän kuin edellisenä päivänä. Ramida oli mulle edelleen vieras ratsu ja nyt se tuotaisiin vieraalle tallille. Mä en ollut kerennyt treenata sillä niin paljoa kun olisin halunnut ja ehkä tarvinnutkin. Joten nyt lähdettiin jo huonoista asetelmista. Me oltiin Ritan kanssa sovittu, että tämä toisi hevosen Auburniin ja mun tarvitsi tulla vain suoraan tallille.

Ramida ei ottanut vierasta paikkaa ihan kamalan rennosti. Armin huono puoli tuli tässä, mä olin niin tottunut rennosti ottavaan ja melkein jopa helppoon hevoseen, että mä olin vähän hukassa, mitä mun kannattaisi energisen ja jännittyneen nuoren kanssa tehdä. Ritan kanssa me sovittiin, että mä taluttelisin tammaa jo ennen kuin edes sitä varustettaisiin. Se auttoikin, sillä tamma rentoutui hieman ja rauhoittui kävelemään mun vieressä, lähinnä ympärilleen katsellen.

Verryttelyssä mä sain olla todella tarkkana, ettei me aiheutettaisi mitään tapaturmia Ramidan kanssa. Musta tamma oli hyvin herkkä potkimaan, jos joku tuli lähelle. Kyllähän meillä oli punainen rusetti koristamassa häntää, mutta piti sitä itsekin vähän katsoa mihin uskalsi ratsastaa. Verkkahypyt meni ihan mukiin menevästi, vähän otettiin kierroksia lisää ja jännityttiin, mutta puomit pysyi ylhäällä ja lähestymiset tulivat ihan ok.

Radalla sitten asiat lähti menemään mun osalta pieleen. Mä en osannut olla tamman tukena tarpeeksi ja osannut ratsastaa niin paljon kuumuvaa hevosta. Ramida esitteli myös omia kevätjuhlaliikkeitään esteiden välissä ja mä lähinnä yritin saada meidät oikeille esteille ja pysyä itse selässä. Se onnistuikin, mutta saldona oli kaksi puomia, jotka oli kyllä ihan mun omia vikoja. Eipä ollut meillä asiaa uusintaan.

13. Tinu - Trullin Nelinde
Neli teki tänään melko tavanomaisen suorituksen. Verryttelyssä nuori tamma vaikutti melko energiseltä ja vähän villiltäkin, joten yritin saada tamman paremmin kuulolle itse kilpailusuoritusta varten. Kilpasuorituksemme alettua tamma ampaisi matkaan melko reippain askelin eikä oikein tahtonut jäädä kuuntelemaan pidättäviä apuja. Liian kiireisestä menosta seurasikin pari valitettavaa pudotusta heti radan aluksi, mutta kun Neli vihdoin malttoi parin hypyn jälkeen jäädä kuuntelemaan paremmin myös ratsastajan ohjeita, meno muuttui heti paljon järkevämmäksi ja hallitummaksi.

14. Matilda Tammilehto - Hawkeye

Haukka näytti pätevältä kisavarusteissaan, jotka olivat lojuneet hetken käyttämättöminä. Mut valtasi vähän hassu haikeus ajatellessani, kuinka pitkällä kevät jo oli ja kuinka mun osallistumiseni Kalla CUP:in seuraaviin osakilpailuihin olisi epävarmaa Haukan lähdön takia. Taputin mietteliäänä valmiiksi varustetun orin kaulaa ignooraten sen kolhon katseen, joka oli sillä hetkellä osoitettu käytävällä poukkoileville ihmisille.

Mä olin ottanut kasikympin verryttelyluokaksi, koska se oli meille rutiinikorkeus. Sillä korkeudella me oltiin kilpailtu esteitä tähän asti, vaikkei Haukka ottanut tosissaan mitään metriä pienempää estettä. Koska kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen osakilpailu, mä olin ajatellut, että hyvä nollarata pohjalla olisi mukavampi lähteä ensimmäiselle metrin radalle.

Siis jos olisi ratsastanut puhtaan radan. Jos.

Olisinpa mä voinut edes syyttää nilkkaa, mutta sekin oli kokenut ihmeparantumisen. Haukka oli tuntunut vielä verryttelyssä hyvältä ja homma oli ollut helppoa, mutta radalle päästyämme mä olin jättänyt käsijarrun pohjaan ja sohinut menemään jotain sinne päin. Kokeneena konkarina Haukka oli laahustanut puolet radasta napaten mukaan kaksi puomia puhdasta kehtaamattomuuttaan (ja mun olematonta ratsastusta, joka oli lähinnä haitannut hevosta) ja sitten matka oli tyssännyt kolmanneksi viimeiselle esteelle.

Sanotaanko, että mun leuka oli miltei loksahtanut sijoiltaan mustankirjavan töksähdettyä peruspystyn eteen. Lähestyminen oli ollut ok, ei missään nimessä hyvä, mutta Haukan olisi pitänyt silti päästä esteen yli vaikka tasajaloin ja takaperin. Siinä mä olin kuitenkin tuijotellut pystyä orin suurten korvien välistä ja todennut, että vapaamatkustelun aika oli ohi.

15. Niko Laiho - Leafocean Zei
Mun oli edelleen vaikea uskoa sitä, että kaksi viikkoa Lefan vuokraamisen aloittamisen jälkeen starttaisin sillä jo kisoissa. Mutta siinä me seistiin ruunikon karsinalla, Lefa täydessä kisakunnossa ja minä valkoiset kisahousut jalassa ensimmäistä kertaa noin puoleentoista vuoteen. Huokaisten lähdin johdattelemaan innosta puhisevaa ruunaa ulos verryttelykentälle. Kaikki kauhukuvat vilisivät mun päässäni: joko me kiellettäisiin ekalta esteeltä ulos, otetaan kaikki puomit mukaamme tai sitten tippuisin esteen sekaan ja löytäisin itseni sairaalasta. Jouduin lähes vauhdista hyppäämään Lefan selkään tämän intoillessa vieraita hevosia ja kisatilannetta, itse taas olin lähinnä kauhuissani. Lähtisin neljäntenä eli aika hyvältä paikalta. Ensimmäisenä lähteminen oli mulle kauhein mahdollinen lähtöpaikka, mitä lähempänä olisin puoliväliä lähtölistalla sen parempi.

Verkassa Lefa olisi tahtonut näyttää kaikki osaamansa asiat pukeista johonkin piaffen tapaiseen. Mun piti todenteolla keskittyä vain ja ainoastaan hevoseen, jotta meno ei ihan holtittomaksi muuttuisi. Pikkuhiljaa aloin itsekin pääsemään kisafiilikseen, olinhan kiertänyt vaikka ja missä Ramun kanssa aikoinan, joten tilanne oli sinäänsä tuttu. Käänsin Lefan verryttelyesteelle pitäen pohkeet lähellä, mutta ottaen myös ohjalla vähän vastaan. Hyppy onnistui, mutta koska mun istunta ei ollut ihan vielä siinä vanhassa kunnossaan, heilahti mun jalat turhan taakse hypyssä saaden Lefan pukittamaan esteen jälkeen.
"Sori, huomasin ilman tota sun huomautustakin", mutisin ruunalle saatuani tasapainoni takaisin. Huokaisten siirsin Lefan käyntiin. Mitähän tästä oikeasti tulisi?

Maneesissa mua alkoi ahdistamaan. Mä olin niin uusi kasvo Auburnissa, jolloin kaikkia kiinnosti (enemmän tai vähemmän) miten ratsastan ja mitä osaan. Kuitenkin tervehdittyäni tuomaria ja saatuani lähtömerkin, ei Lefa antanut mun jäädä potemaan ahdistuneisuuttani ja katsojia. Okei, heti ensimmäiseltä esteeltä tuli puomi mukaan, eli en täysin päässyt ahdistuksestani eroon, ja sain jälleen ruunikolta huomautuksen omasta virheestäni. Seuraavat esteet menivät sitten oikein mukavasti, kunnes tulimme sarjalle. Jäin liiaksi jarru päälle, jolloin Lefa päätti olla hyppäämättä ollenkaan, vaan mielummin pysähtyi A-osan eteen ja ponnahti sitten pari metriä sivulle. Tasapaino kuntoon, nopea uloshengitys ja uusi yritys. Hölläsin ohjaa ehkä puoli senttiä, jos sitäkään, ja pääsimme sarjalle sisälle. Tosin nappasimme jo toisen puomin B-osalta.

Eihän se tosiaan putkeen mennyt. Mutta pakko mun oli olla tyytyväinen. Olin ratsastanut säännöllisesti tauon jälkeen kaksi viikkoa ja starttasin jo nyt ensimmäiset kisat, saamatta hylkyä, joten se meni paljon paremmin kuin osasin odottaa. Mun teki mieli taputtaa Lefan lisäksi itseäni. Normaalista poiketen mua ei edes harmittanut omat mokat ja se, että jäisimme kauas ruusukkeista. Tää oli hyvä osoitus siitä, että mä vielä osasin asiani. Ainakin jotenkuten. Eli ei muuta kuin lisää treeniä.

---

LUOKKA 2. 100 cm

1. Matilda Tammilehto - Hawkeye
Verryttelyssä mä yritin parhaani mukaan etsiä sisäisen esteratsastajani ja korjata kaikki ne virheet, jotka olin päivän ensimmäisellä radalla tehnyt. Ensin mä huolehdin, että Haukan laukka pyöri oikeasti ja se oli kutakuinkin ratatemmossa, jotta mä pystyisin sujumaan esteeltä toiselle. Sitten mä laskin joka ikisen askeleen verryttelyesteille ratsastaakseni lähestymisen loppuun saakka. Ykskakskol alkoi kuulostaa päässäni jo jonkinlaiselta mantralta, mutta se tepsi: mä ratsastin ja uskalsin vaikuttaa ponnistuspaikkaan, tuoden Haukan huolella esteelle.

Nyt mun täytyi vain toistaa se radalla useamman kerran.

Pillin vihellys sai adrenaliinin kuohahtamaan suonissani ja leviämään ympäri kehoa turruttaen kaiken ulkopuolisen. Mä en enää edes muistanut jännittää estekorkeutta, koska kaikki mun ajatukset olivat vain siinä, kuinka mä en halunnut ottaa radalta kahtahemmetintoista virhepistettä.

Perusrata oli tasainen: mä ratsastin omasta mielestäni järkevät tiet tavoitellen hyvän ajan sijaan nollatulosta. Yksikin pudotus olisi taannut sen, että me oltaisiin keikuttu tuloslistan huonommalla puolen, mutta mä otin sen riskin.
Haukka tuntui siltä, että sekin otti homman vihdoin tosissaan. Ori vastasi apuihin nopeasti sujuen hyvin esteitä kohti, mutta tullen nopeasti kiinni sarjan meinatessa käydä ahtaaksi. Toisin kuin kahdeksankympin radalla, mä näin optimaaliset ponnistuspaikat ilman, että olisin jäänyt vain jarruttamaan jokaiselle esteelle.

Uusintaan pääsy tuntui siinä hetkessä voitolta. Mä en vieläkään kuullut yleisöstä kantautuvia ääniä tai tunnistanut taustalla pauhaavaa musiikkia, koska olin edelleen siinä pienessä kuplassani. Yhtäkkiä mulla oli ihan järjetön halu näyttää kaikille, että musta oli ottamaan ensimmäiseltä metrin radalta vuosikausiin tuplanollat. Mä varmistelin uusinnan ensimmäiselle esteelle tuupaten vähän liikaa, mutta onneksi puomi pysyi kannattimillaan ja mä saatoin lisätä vauhtia.

Sitten mä aloin nipistämään tievalinnoista. Muutoin niin jähmeäksi ratsuksi Haukka kääntyi yllättävän näppärästi ja ponnisti hyppyihin empimättä myös vähän vinommasta lähestymisestä. Orin kierrokset olivat nousseet, mutta mä annoin mustankirjavan edetä ja paahtaa lopulta maaliviivan yli kaulaansa tyytyväisesti venyttäen.

2. Isabella Sokka - Vilanna d’Azuré
Olin edellisenä päivänä pelkästään seurannut Cupin menoa ja erityisesti omien tammojeni suorituksia, mutta nyt vuoro startata ja hypätä itse. Verryttelin neitokaiset hyvin ja olin puunannut ne jo aikaisin aamusta. Molemmat olivat tosin eilisen jäljiltä tavallistakin siistimmässä kunnossa. Hyppäsin ensin Vilalla metrin luokan, eikä tamma juurikaan jännittänyt tutussa maneesissa. Musta neitokainen oli silti hurjan energinen ja hetkittäin täysin hallintani ulkopuolella. Ihme kyllä Vila ohjautui ja hyppäsi siistin, puhtaan radan. Olimme kohtuullisen nopeita, mutta niin oli myös esteryhmämme kirjavin ratsukko. Matilda ja Haukka olivat itse asiassa lisäksemme ainoita, jotka suorittivat myös uusinnan puhtaasti.

5. Rasmus Alsila - Living Art
& 120 cm: 5. Rasmus Alsila - Sandwich Superman W
Tän vuoden Kalla CUPin ensimmäinen osakilpailu järjestettiin huhtikuun puolessa välissä. Mä osallistuin Laralla metriin ja kahteenkymppiin Sasulla, jonka Minna mulle roudasi pitkästä aikaa Auburniin. Arvatkaa kumpi pärjäsi paremmin? Niinpä niin.

Laran rataan mä olin itse asiassa ihan tyytyväinen, vaikka ei me nyt tuloksilla taaskaan juhlittu. Se tuntui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan verryttelyssä rennolta ja avoimelta, ei juossut alta karkuun eikä rynninyt päin lämppäesteitä. Toki meillä oli kotikenttäetu, mutta silti Auburnissa oli ihan kunnon kisojen tunnelmaa – tallipiha vilisi ratsukoita sinne tänne ja verkkakin oli paikoitellen jopa ruuhkainen, vaikka maneesiin pääsi hyvissä ajoin ennen omaa vuoroa.

Radalla Lara syttyi niin kuin mä olin olettanutkin, mutta pysyi enimmäkseen hallinnassa. Yhdelle ihan tavalliselle pystylle se vähän karkasi ja otti sieltä puomin, kun en saanut laukkaa takaisin riittävän ajoissa kaarteen jälkeen. Se puomi harmitti mua myöhemmin kieltämättä aika paljon, sillä muuten rata oli puhdas ja tuntui paikoitellen Oikealta Esteratsastukselta. Kovaa me ainakin mentiin. En muistanut milloin viimeksi mä olisin ratsastanut Laralla puhtaan radan, ja kyllä se vähän kalvoi vaikka en mä sitä kenellekään myöntänytkään.

No, Sasu ei kuitenkaan antanut mun jäädä suremaan yhtä pudonnutta puomia sen pidempään. Sehän oli hevonen joka aina liikkui kuin juna, mutta nyt se muistutti enemmän jotain taisteluhävittäjää kuin VR:n veturia. Minnan sanoin Sasu ei ollut hypännyt ihan hetkeen eikä se ollut käynyt kisoissa sitten viime vuoden Kalla CUPin, mutta onneksi voikko oli niitä hevosia joille tauko teki vain hyvää.

Vaikka Sasu tuntuikin raskaalta kääntää ja jarruttaa, se laukkasi kuitenkin niin hyvin alle ja hyppäsi ilmavasti, että parista pitkäksi venähtäneestä kaarteesta huolimatta me saatiin puhdas nolla-nolla. Ei tyylipuhdas, mutta kuitenkin. Siihen oli helppo olla tyytyväinen – Sasuun oli aina helppo olla tyytyväinen.

Hetken aikaa piti miettiä, vaihtaisiko hevosta sittenkin.

6. Ellie von Brandt - No Worries
& 120 cm: 6. Ellie von Brandt - No Worries
Vaaleaverikön ilme oli harmistunut. Ellie huusi ja raivosi mielessään, mutta näytti ulospäin tyynen rauhalliselta laskeutuessaan Riepun selästä ensimmäisen luokan jälkeen.
Pudotus viimeisellä esteellä tuntui valtavalta pettymykseltä, etenkin kuin korkeus oli ollut vaivaisen metrin. Miten ihmeessä hän selviäisi kunnialla 120cm luokasta, kun ei päässyt ratsastamaan uusintaan edes matalammassa luokassa. Ensimmäinen osakilpailu tuntui olevan täysi katastrofi, olikohan hän haukannut vähän liian ison palan ilmoittautuessaan vaikeimpaan luokkaan. Ehkä hän mokaisi täydellisesti ja hänen paikkansa edistyneiden estevalmennusryhmässä annettaisiin jollekin toiselle, tai pahimmassa tapauksessa hänet erotettaisiin vuokraajan pestistä. Ainut mahdollisuus välttää täydellinen nöyryytys oli ratsastaa paremmin ja välttää puomeja.

Aamulla Ellie oli loistanut itsevarmuudellaan ja tyytyväisenä hymyillen letittänyt Riepun harjaa siisteille sykeröille. Viimeaikaisten onnistumisten siivittämänä tyttö oli lähes varma ainakin sijoittuvansa tänään Kalla CUP:in ensimmäisissä osakilpailuissa. Hän oli jopa jättänyt tänä vuonna kokonaan osallistumatta koululuokkiin, jotta voisi keskittyä täysillä hyppäämiseen. Kaikki oli sujunut täydellisesti ennen ensimmäistä luokkaa; Riepu oli puhtaanvalkea ja kiiltävissä varusteissa, Ellie oli pukenut päälle Sokka Luxuries kisatakkinsa ja ratsukko oli loistanut verryttelyssä paremmin kuin koskaan. Siitä huolimatta lähestyminen kisaradan viimeiselle pystylle oli surkea, eikä edes estekonkari Riepu saanut pelastettua tilannetta, vaa puomi tömähti maahan.

Ellie yritti kuumeisesti käydä läpi mielessään seuraavan luokan rataa ja varmistaa, että tekisi jokaiselle esteelle huolellisen tien. Hevonen ohjien päässä oli innoissaan ja vaikutti hivenen rauhattomalta, joten Ellie päätti talutella sitä hetkisen lähiympäristössä. Vaikka blondi olikin startannut ensimmäisen luokkansa alkupäässä, ei kilpailijoita ollut valtavasti ja toinen luokka alkaisi luultavasti pian. Vilkaistessaan maneesin suuntaan Ellie huomasi Jonathanin ratsastavan Eelan kanssa ulos. Olikohan tämän suoritus mennyt paremmin? Nainen nykäisi Riepua vastakkaisen suuntaan välttääkseen kohtaamisen miehen kanssa. Mikään ei saisi sabotoida ratsukon seuraavaa suoritusta, ei edes lyhyt juttutuokio kilpakumppanin kanssa.

Ratsukko astui sisään maneesiin Vernerin ratsastaessa sieltä ulos. Nainen tervehti miestä lyhyesti nyökkäämällä, mutta keskittyi sitten hienosäätämään Riepua viimeiseen asti, jotta rata sujuisi mahdollisimman hyvin. Ellie yritti välttää kiusausta vilkuilla muiden suorituksia, mutta etenkin Isabellan ja Ankan hypätessä naisen huomio herpaantui kerran jos toisenkin. Brunette nainen ratsasti taidokkaasti, ja Ellie toivoi pääsevänsä vielä joskus itsekin samalle tasolle. Oman suorituksensa kohdalla Ellie veti syvään henkeä ja ratsasti Riepun radalle.

Tällä kertaa Ellie teki tarkkoja pidätteitä ja hillitsi Riepun menoa. Tiet olivat huolellisesti valitut ja ratsastetut, ja lähestyminen jokaiselle esteelle loppuun asti viimeistelty. Esteet tuntuivat valtavilta edelliseen luokkaan verrattuna, mutta siitä huolimatta yhtä pieniltä, kuin ratsukon omissa treeneissä. Vasta hypättyään koko radan ilman ainuttakaan pudotusta Ellie saattoi ensimmäisen kerran vetää syvään henkeä. Minkäänlaista löysäilyä ei kuitenkaan sallittu, sillä puhdas perusrata tarkoitti uusintaa. Nyt täytyisi puhtaan radan lisäksi ratsastaa myös hyvä aika, jotta olisi minkäänlaista asiaa sijoittua.

Jossain perusradan ja uusinnan välissä Ellien keskittyminen oli kuitenkin herpaantunut, sillä uusinnassa lähestymiset eivät sujuneet läheskään yhtä hyvin, kuin perusradalla. Vauhtia oli ajoittain vähän liikaakin, mikä kostautui pudotuksena toisen sarjan B-osalla. Urhoollisesti Ellie ratsasti radan kunnialla loppuun, vaikka päivän jo toinen pudotus tuntuikin ikävältä. Menivätköhän ratsukon mahdollisuudet sijoittua tässä? Ainakaan rata ei ollut täydellinen katastrofi ja perusradalla Ellie oli ratsastanut jopa erittäin hyvin.

7. Cecilia Blankley - Scorpse Bride Dom
& 120 cm: 1. Cecilia Blankley - Ce’s Mandarincat

Oman tallin edustaminen jatkui esteradoilla. Autoin Viiviä ensin ponien kanssa kasikympissä, ja valmistauduin sitten itse Kertun kanssa metriin. Kerttu oli melko kimpoileva heti verryttelystä lähtien. Yritin kanavoida tamman energiat suoritukseen, ja minua melkein nauratti, kun huomasin Isabellan mustan Vila-tamman olevan ihan samanlainen. Molemmat mustat kiisivät ratansa, mutta Isabella oli tällä kertaa meistä parempi. Kerttu pudotti kerran, ja jäimme uusinnan ulkopuolelle. Toisaalta ystävän menestys ei harmittanut – ja sitä paitsi, Vilakin oli oma kasvattini.

Luokkien välissä oli hyvin aikaa (perittäjättäret olivat hankkineet maneesilleen kohtalaisen maanisen lanaajan, joka teki äärimmäisen huolellista työtä). Ehdin hyvin laittaa Kertun itse karsinakuntoon ja vaihtaa sitten Mandiin. Viivi oli hoitanut poninsa ja auttoi Mandin kanssa hieman. Ruunikko oli yksi ehdottomista suosikeistani. Järkevä tamma suoritti hienosti ja hyppäsi radalla paljon verryttelyä lennokkaammin. Otin uusinnassa jonkin verran riskejä ja luulenpa, että teimme Mandin kanssa hyvän ajan. Jäin maneesiin kävelemään ja kurkkimaan kahden viimeisen ratsastajan radat. Pirun miehet olivat nopeita ja hoitivat uusintansa puhtaasti. No, ainakin meillä oli mahdollisuus sijoitukseen.

9. Lukas Niemenpää - Caelicola Lumos    
& 120 cm: 4. Lukas Niemenpää - Caelicola Lumos
Suin hiukseni hyvin kypärän alle, ennenkuin nousin aavistuksen levottoman ruunivoikon, vuokrahevoseni, selkään. Caelicola puhkui intoa, eikä malttanut seisahtua hetkeksikään. Se janosi päästä taas näyttämään kaikille, mikä veri sen suonissa virtasi.

"Rauha, tammasein", rauhoittelin jo raviin pyrkivää puoliveristä. Sen malttamattomuus koituisi joko meidän onneksi, tai pahoinpelkäämäkseni kohtaloksi.

Ensimmäinen startti lomailleelle estehevoselle oli uskomaton unelmien täyttymys - kun taas minulle katastrofi. Caelicola toi huolimattomasti okserilta puomeja alas, kun yritin pidättää sen mieletöntä vauhtia. Kirosin mielessäni ja kiskoin käsiin leviävän ratsun takaisin ruotuun. Siitä huolimatta lähestymiset takkusivat epävarmoina ja viimeisen pystyn ylimmät puomit tömähtivät maneesin hiekkaan. Karvas pettymykseni oli miltei käsinkosketeltavaa.

Seuraavaa luokkaa varten pakenin verryttelyalueelle jo hyvissä ajoin, missä ravautin tammaa hyvän tovin eteen, alas. Me ei tosiaan tultu Auburn Estateen asti häviämään, sen tiesivät pian kaikki.

Lähdin yrittämään korkeampaa luokkaa entistä itsevarmempana. Lähtömerkin jälkeen en pidättänyt kilpahevossieluista ratsuani. Se tiesi taas tarkalleen, kuinka käyttää varovaisia hyppääjän jalkojaan. Kunhan ohjasin intoaan korskuvan estehevosen oikealle esteelle, se hoiti loput yllättävän tietoisesti.

Kuinka ollakkaan, me suoriuduttiin maaliin asti yhtäkään puomia pudottamatta, edes hipaisematta. Loin mahtailevan katseen tuimana katsomosta suoritustamme seuraavaan Luotiin, joka yritti hyväksyvästi nostaa kasvoilleen hymyä.

"Kirppu, senkin vanha konkari", Paakkanen riensi yhtä hymyä taputtamaan pärskähtelevää läsipäätä, kommentoimatta minun suoritustani - minun tekemää työtä sen nollaradan eteen. Minun ansiostahan tamma hyppäsi taas oman tasoisiaan luokkia.

"Mähän sanoin, että saan sen vielä isoille radoille", hymähdin omahyväisesti laskeutuessani tamman selästä. Brunette nyökähteli, muttei nostanut katsettaan kohtaamaan tyytyväiseen hymyyn levinneitä kasvojani.

10. Jonna - E.T. Voluutti
Eilen jännitin Tian ja Iigorin menoa kouluradalla, tänään oli oma vuoroni kivuta Tintin selkään ja hypätä sen kanssa metrin korkuinen esterata Auburnin Kartanon maneesissa. Alkuvalmisteluja tehdessämme Tintti pärskähteli, kurkisteli lainakarsinastaan käytävälle ja liki kiskoi minut perässäni yrittäessäni johtaa sitä ulos tallista. Ylimääräiset vapaapäivät eivät sille sovi ja eilisen päivän ori oli pitkälti vain seisonut sille varatussa tarhassa ja illan karsinassa, joten tänään olin liikkeellä hyvissä ajoin, jotta ehtisin saada purettua pieneen oriin patoutunutta energiaa.

Kiristelin vyötä ja säädin jalustimia Tian vastavuoroisesti pidellessä paikoillaan lähes hyppivää hevosta aloillaan. Satulaan päästyäni ja Tian hellittäessä otteensa, lähti Tintti kävelemään oikein vauhdikkaasti eteenpäin yrittäen lähes välittömästi vaihtaa raville. Toppuuttelin hevosta ensin kevyesti pyytäen saamattani kuitenkaan minkäänlaista vastakaikua, joten otin pari hieman terävämpää peräkkäistä pidätettä, joihin hevonen malttoi jo reagoida jollain tavoin. Ravi pyöri hyvin ja ravipuomit se ylitti korkein askelin. Laukka oli vauhdikasta, mutta pidätteet menivät kuitenkin kohtuu hyvin lävitse. Pitkillä suorilla Tintti yritti kiihdytellä samoin kuten pienille esteille lähestyessämme, mikä oli kuitenkin orille tyypillistä käytöstä.

Maneesiin kutsuttiin ratsukoita kolmen ryhmissä ja siellä pystyi vielä ennen suoritusta tekemään nopeat verkat oman vuoron odotteluun varatussa päädyssä. Luokkamme viimeiseen ryhmään kuului minun ja Tintin lisäksi kaksi erittäin tasokkaan oloista lämminveristä ratsuhevosta, jotka olivat oman ratsuni tavoin lämmittelyhyppyjen perusteella varsin vauhdikkaita tapauksia. Itse starttasin luokan toiseksi viimeisenä ratsukkona, joten ehdin vielä hetken aikaa muistutella vain tovi sitten viimeksi kerrattua rataa mieliini.

Oman vuoromme tultua ohjastin innosta loikkivan Tintin radalle ja tuomareilta lähtöluvan saatuani annoin sille luvan mennä. Ja sehän lähti, niin joutuin, että jouduin heti tiukentamaan otetta ohjista. Sileällä ori liikkui vauhdilla mutta sinne minne haluttiin, esteille lähestyessään sen into meinasi kuitenkin kuplia yli äyräiden. Kolmosesteelle Tintti spurttasi kunnolla ja hyppäsi todella kaukaa venyttäen itsensä kuin ihmeen kaupalla esteen ylitse, vaikka itse jäinkin täysin jälkeen hypystä. Korjailin istuntaani ja jalkojani jalustimissa yllättävän tilanteen jälkimainingeissa, minkä vuoksi neljännelle esteelle lähestyttiin huolimattomasti, eikä ylimmän puomin pudotus ollut yllätys.

Tiputuksen jälkeen otimme pari seuraavaa hyppyä varman päälle ja Tintti malttoi mielensä niin käskettyään, mutta viimeisten joukossa olevalle sarjalle se ei malttanut tulla rauhallisesti. Ensimmäinen hyppy meni pitkäksi, askelvälit menivät sekaisin ja otimme sarjalta pari pudotusta. Kolme pudotusta eli 12 virhepistettä perusradalta eivät uusintaan riittäisi, sillä päivän aikana oltiin tehty useita nollaratoja. Radalta poistuessamme Tintti vaikutti kuitenkin sangen tyytyväiseltä itseensä ja se olisi voinut siltä seisomalta ottaa vielä pari ylimääräistä hyppyä. Upea ori se on, vaikka onkin välillä järkyttävän jääräpäinen.

11. Jonathan Raynott - Erelas
& 120 cm: 2. Jonathan Raynott - Erelas
Mä olin manannu omaa laiskuuttani ihan liikaa ja olin suurimman anteekspyynnön velkaa Isbelle sekä Eelalle. Ja oon ihan varma, et jos me ei nyt Eelan kanssa (lue siis minä ite yksin omassa ylhäisyydessäni) aleta petraa, saadaan olla luudan varressa lakasemassa konfettia kentältä ja maneesista voittajien jäliltä.

Satasen luokka oli kamalaa katseltavaa itse kullekin. Ei ne pari puomia riittäny, vaan niien lisäks vielä kielto ja enimmäisajan ylitys. Otan ihan kaiken vastuun omille niskoilleni. Olihan mulla kunnon vauhtimamma ratsuna ja silti suoritus meni enemmän ku penkin alle. Sen kaiken jälkeen Eela tais mököttää mulle ja viskeli päätään ennen tokan luokan alkua.

Thank God satakakskymmpinen oli sujuvampaa menoa. Selkee parannus ekaan luokkaan verraten. Joko tamma ei halunnu menettää kasvojaan kokonaan ja halus antaa parhaansa tönkön ratsastajan kanssa, tai sitten olin saanu ruunikolta (lähes kokonaan) anteeks. Uusinnan jälkeen taputtelin Eelaa kaulalle ja vannoin sille olevani aktiivisempi ennen seuraavia kisoja. Tähä touhuun olis pakko saaha muutos.



Line copy : https://ileva21.deviantart.com/art/Lineart-22-269977320
Väritys : JR

---

LUOKKA 3. 120 cm

3. Isabella Sokka - No Duchess
Ankka tuntui Vilan jälkeen todella rennolta, aikuiselta ja helpolta ratsastaa. Tamma oli reipas, mutta kuunteli pidätteitä pelkästä hipaisusta. Stressaamisesta ei ollut tietoakaan, joten olin itsekin todella rento. Viimeisetkin paineet kaikkosivat, kun luokan aloittanut Verneri päätti viedä jo perusradalta useamman puomin mukanaan. Hymähdin tyytyväisenä ja siirsin keskittymiseni takaisin omaan ratsuuni.

Ankka oli hyvä, joskin Vernerin suorituksen nähtynäni otin jotkin tiet varman päälle. Ratkaisu saattoi maksaa meille voiton, sillä tässä luokassa melkein kaikki ratsukot selvittivät tiensä uusintaan asti. No, ainakin tehtiin nolla-nolla tulos. Luokan lopussa ratsastanut ystäväni Cecilia kiisi ruunikollaan melkoisen radan, eikä Eelakaan varsinaisesti hitaasti mennyt. Kolmas nopean uusinnan ratsastanut oli joku mies, josta en ollut kumma kyllä kuullut koskaan. Kihersin silti tyytyväisyyttäni: kunhan voitettiin Verneri. Juuri nyt näytti siltä, että kaikki voittaisivat Vernerin.

7. Mikael Gren - Beatrix v. Helmwald
Mulla ei ollut juurikaan odotuksia tämänpäiväisiä kilpailuja varten. Kyseessä olivat kuitenkin Trixien ensimmäiset kilpailut tällä tasolla, eikä me oltu muutenkaan starttailtu vielä kovinkaan paljoa. Tarkoituksena oli siis lähteä hakemaan kisakokemusta ja rutiinia tällä tasolla, vaikka totta kai parhaamme yritettäisiin. Trixie ei kuitenkaan ollut viimeaikoina ollut parhaimmillaan tilanteessa, jossa oli runsaasti muita ratsukkoja paikalla, vaan se tuntui säikkyvän ja stressaavan vähän liikaakin. Ehkä oikeastaan olisi ollut parempi osallistua vähän pienempään luokkaan, ihan vain varmuuden vuoksi.

Kisapäivänä Trixie tuntui kuitenkin olevan melko rauhallinen, ja kulki traileriinkin yllättävän helposti. Auburniin päästyämme se kuitenkin aloitti kyttäämisen ja oli verryttelyssä jäykkä. Vaati runsaasti työstämistä ennen kuin sain tamman rentoutumaan edes aavistuksen, mutta sen korvat kääntyivät silti sekunnin sadasosassa jokaisen pienen tavallisesta poikkeavan rasahduksen suuntaan.

Jos tamma säpsyili verryttelyssä, niin maneesiin tuomarien ja yleisön eteen päästessämme se vasta jännittyikin. Onneksi meidän ei tarvinnut ratsastaa suoraa päätä radalle, vaan saimme totutella maneesin vilinään jopa kolmen ratsukon verran. Siinä ajassa Trixie ehti todeta, ettei kukaan ollut hyökkäämässä katsomosta sen kimppuun ja radalle ratsastaessamme tamman kiinnostus vaihtui edessä oleviin esteisiin.

En yrittänyt ratsastaa mitään maailmanennätysaikaa, vaan pikemminkin puhtaan ja huolellisen radan, josta jäisi hevosellekin hyvä fiilis. Trixie hyppäsikin hyvin ja huolellisesti, mutta tuntui kyttäävän aavistuksen katsomopäätyä. Perusradasta me suoriuduttiin kuitenkin ilman pudotuksia ja saatoimm jatkaa uusintaan.

“Se oli aika jännittynyt”, Amanda kommentoi suorituksemme jälkeen sivellen vaaleanruunikon tamman turpaa.
“Noh, eiköhän se siitä rentoudu, kun ikää ja kokemusta karttuu”, hymähdin. Uusinnassa oli tullut kaksi pudotusta, johtuen pääosin tamman säpsyilystä. Trixie oli kuitenkin edennyt paljon siitä, millainen se oli saapuessaan, eikä ollut enää läheskään yhtä vaikea kilpailupaikoilla. Tämänpäiväinen suoritus oli meille kuitenkin ihan hyvä ja seuraavissa osakilpailuissa menisi varmasti taas vähän paremmin.

8. Heidi Näyhö - Cariad
Lähtösummeri soi ja seurasin silmä tarkkana ratsukon suoritusta. Verneri näytti erittäin keskittyneeltä ja Love niin määrätietoinen, että se olisi lentänyt vaikka kuuhun, jos olisi niin päättänyt. Kaksikko hyppäsi ensimmäisen esteen ja pääsi puhtaasti yli, minua jännitti enemmän Vernerin puolesta, kuin omani, vaikka istuinkin nuoren tammani selässä kisakentällä odottamassa omaa vuoroani.

Elin joka hypyssä mukana ja annoin Cariadin kävellä pitkin ohjin esteiden välissä pitäen huolen, että pysyimme poissa suorittavan ratsukon tieltä.

Viimeisen esteen jälkeen huomioni siirtyi allani pärskivään tammaan. Ravasimme pienen pätkän, kunnes summeri soi, tervehdin tuomaria ja lähestyimme ensimmäistä estettä.

Cariad laukkasi rytmikkäästi, terävänä ja oli täydellisessä tasapainossa kontrollissa ja omapäinen. Tamma hengitti kiivaasti, laski etäisyyksiä, kuin ammattilainen ja otti valtavia laukka-askeleita pidemmissä väleissä, tullen heti takaisin kokoon ennen estettä.

Ennen, kuin huomasinkaan, oli perusrata ratsastettu ilman virheitä ja enimmäisajan puitteissa. Kiitin hopeanmustaa onnellisena ja annoin sen ravata portille saakka, jossa hidastin sen käyntiin. Cariad puhisi innoissaan ja loistin varmaan kirkkaammin, kuin naantalin aurinko. Pikkutammani oli ihan lyömättömän hyvä ja olimme päässeet uusintaan helposti. Kuulin, kuinka Isabella sai lähtömerkin ja toivoin, että kaksikolla menisi rata hyvin.

Uusinta alkoi, Cariad oli odottanut hienosti ja tutkinut kiinnostuneena kisahälinää, joten olin verrytellyt sen vain kevyesti sileällä välttääkseni liiallista rasitusta. Se osottautui virheeksi jo heti alkuun, kun tamma yllättäen kielsi ensimmäiselle uusintaesteelle. Tyrmistyneenä Cariadin kiellosta, joka oli siis ensimmäinen laatuaan ikinä, minulta meni muutama sekunti käynnistää koneisto uudelleen liikkeeseen. Voltin jälkeen tamma hyppäsi esteen valtavalla loikalla ja pukitti vielä perään komeasti. Meni vielä parin esteen verran, että pääsimme takaisin rytmiin ja vihdoin puhtaasti esteiden ylitse. En moittinut kuitenkaan nuorikkoa virheistä, sillä päivä oli ollut pitkän ja Cariad oli tehnyt loistavan työn jo perusradalla. 12 virhepisteellä selviydyimme uusinnasta ja taputin hopeanmustaa kaulalle siirtäessäni sen käyntiin. Hymy oli herkässä virheistä huolimatta, koska kokemusta me olimme tänne tulleet hakemaan ja Cariad oli ollut ammattilainen yleisön ja muun kisahulinan keskellä.

9. Juuso Sherman - Tranquille K
Olin ottanut asioista selvää. Ihan vähän vain selvittänyt ketä miehiä Kanadan reissulla oli ollut. Ensin epäilin, että blondi parikymppinen poika olisi sekoittanut Innan pään. Niko Laiho. Innan puheiden perusteella Niko oli toiminut Innan kisahoitajana, joten olisi ollut myös totuudenmukaista. Ajatukseni muuttuivat kuitenkin tänään estekisojen verryttelyssä. Mitä ihmettä olin ajatellut? Että Inna olisi ihastunut itseään neljä vuotta nuorempaan teinipoikaan. Ehei. Sen oli pakko olla ollut Verneri Kaajapuro.

Tunnistin miehen kuvista, jota Kanadan reissulta oli lähetetty sosiaaliseen mediaan. Pitkä, ruskeahiuksinen ja ratsasti upean näköistä mustaa oria. Huomattavasti enemmän Innan tyyppiä kuin mitä teinipoika-Niko. Viha hieman kuhahti sisälläni, kun laukkasin Ransulla kentällä muiden kilpailijoiden joukossa. En saanut katsettani pois Verneristä. Tuon miehen takia parisuhteeni oli ohitse.

Voisi sanoa, että ratani meni pilalle Kaajapuron ja Innan takia. Pelkkä ajatus oli niin kamala, että mieleni teki oksentaa. En koskaan olisi edes ajatellut Innan pystyvän pettämään minua. Ransu puhkui kisaintoa verryttelyn lävitse, mutta oma ratsastukseni oli aivan mitä sattuu. Se paistoi radalla lävitse. Lähestymiset menivät huonosti, en tukenut Ransua tarpeeksi, jonka takia meille tuli pudotus perusradalla. Huokaisin jo siinä vaiheessa, mutta ratsastin loppuradan yhtä kehnosti läpi. Taputin ruunaa. Ei se sen syy ollut.

Ensi viikolla kisattavat kenttäkilpailut olisivat meidän viimeiset kisat yhdessä. Olin aloittanut oman hevosen etsinnän. En pystyisi enää ylläpitämään Innan hevosta. Se tarkoitti aina, että minun pitäisi olla yhteyksissä Innaan. Tällä hetkellä en halunnut olla naisen kanssa missään tekemisissä. Onneksi Inna tajusi pysytellä poissa, vaikka näin kentän laidalla.

”Kenttäkisoissa paremmin”, totesin Ransulle. ”Silloin me voitetaan tuo ärsyttävä Kaajapuro.”

10. Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21
Love oli käyttäytynyt koko aamun kuin pahainen kakara. Muisto täydellisestä harmoniasta orin kanssa Kanadassa vain pahensi Vernerin mielialaa, kun musta ei suostunut lastautumaan traileriin. Kevään suloinen lämpö ja leskenlehdet jäivät mieheltä huomaamatta, sillä märkä tallipiha ja siinä tanssahteleva ori likasivat kuralla sotaveteraanin juuri pestyt vaatteet.

“Ensin se ei anna kiinni tarhasta, sitten sen talloo varpaat ja nyt se ei suostu edes matkustamaan”, Verneri ärähti taluttaessaan vauhkoa Lovea ympyrällä lastaussillan edessä.
“Mikä hitto nyt on ongelma.”
Heidi Näyhö nojasi traileria vasten ja hymyili ilkikurisesti. Ilmeisesti kaksikon vaikea aloitus päivälle oli naisesta jotenkin surkuhupaisaa, sillä hän koki tarpeelliseksi vielä naurahtaa ääneen. Verneri yritti pysähtyä, mutta Love jatkoi kaula kaarella koristen kohti kevään ensimmäisiä vihreita ruohotupsuja.
“Rauhoitu, sehän näyttää itseasiassa älyttömän hyvältä käydessään kierroksilla”, Heidi naljaili kädet puuskassa.
“Pidätteiden kanssa tosin voi tulla ongelmia.”

Verneri mulkaisi brunettea murhaavasti. Love hamusi turvallaan ruohoa, mutta sotaveteraani päätti tehdä pelleilystä vihdoin, ja kerralla, lopun: musta näytti jopa hieman järkyttyneeltä, kun kymmeneen hitaasti laskenut mies ei enää murahdellutkaan, vaan kylmän viileästi kiskaisi orin matkaansa.
“Tästä ei tuu mitään hyvää”, Verneri mutisi taluttaessaan edelleen sitkeästi yhteistyötä vastustelevan Loven trailerille.
“Höpö höpö”, Heidi pudisteli huvittuneena päätään ja sulki lastaussillan kaksikon kiemurrellessa koppiin.

LUOKKA 1. Tutustumisluokka

1. Cecilia Blankley - Ce’s Tuscaroaring
Toscan piti olla mun epävarma junioriratsuni, mutta kas kummaa, ori suoritti kaiken paljon isäänsä paremmin. Kouluradalla Tosca yllätti varmaan itsensäkin (vaikka okei, luokka oli sille hirmuhelppo) ja rääpäisi yli 70 % tuloksen. Edellemme ylsi ainoastaan ystäväni Isabella, joka ratsasti jälleen omaa kasvattiani. Eihän sellaisesta voinut pahoittaa mieltään. Esteillä Tosca hyppäsi rennosti, mutta yhä ihailtavan energisesti. Koetin vähän säästellä orin jalkoja, mutta siitä huolimatta nappasimme vähän yllätyksenä rataesteosuuden ensimmäisen sijan. Koetin huoltaa nuorukaisen jalat huolellisesti ja kärräsin sen jopa Isben solariumiin, jospa se vaikka tekisi huippusuorituksen vielä maasto-osuudella.

2. Tinu - Pärren Varro
Lähdimme Varron kanssa oman luokkamme koulukokeeseen viimeisenä ratsukkona, joten olin onnistunut kehittelemään itselleni hieman paineita suoritusta varten, etenkin kun kilpakumppanimme olivat kaikki tehneet melkoisen hyvää työtä omien suoritustensa aikana. Hermostuneisuuteni vaikuttikin radan alkuun heiman negatiivisesti, mutta kun sain kerättyä itseni, parani myös suorituksemme. Varrohan oli koko radan ajan mukavan yhteistyöhaluinen ja mukava, vaikkakin alkuradasta ehkä aavistuksen laiska.

Rataesteille lähdin ruunani kanssa oikein luottavaisin mielin, sillä tiesin esteiden olevan Varron mieleen. Perusrata sujuikin hyvin. Varro oli kevyt ratsastaa eikä yrittänyt ryöstää kertaakaan, vaikka ruuna tätä välillä oikein kovasti innostuessaan tuppaakin tekemään. Uusintaan jatkaessamme olinkin erittäin itsevarma ja kun Varro ylitti kaikki esteet puhtaasti, olin jo varma osakokeen voitosta. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja Varro sekosi kompuroinnin seurauksena askeleissa hieman ennen viimeistä estettä. Lähestyminen jäi siis melko kehonlaiseksi ja vaikka ruuna yrittikin parhaansa, kopautti se etusillaan ylimmän puomin alas kannattimilta. Harmillista pudotusta lukuun ottamatta rata sujui osaltamme kuitenkin erittäin hyvin.

Lähdimme maastokokeelle erittäin hyvillä mielin. Varro oli suoriutunut aiemmista osakokeista oikein hyvin ja olimme kokonaiskilpailussa toisella sijalla, vaikka vastassamme oli ainoastaan pitkäkoipisia ja sporttisia puoliverisiä. Hieman huolestunutkin toki olin, sillä Varro on yksin maastoillessaan välillä aavistuksen säpäkkä ja intoutuu herkästi kovasta vauhdista. Verryttelyssä ruuna vaikutti kuitenkin sopivan innostuneelta ja pysyi hyvin käsissä. Hyvä tuntuma ja yhteistyö ruunan kanssa jatkui onneksi myös itse kilpailusuoritukseen ja vaikka Varro melko reipasta tahtia etenikin, pysyi se hyvin kuulolla eikä säpsyillyt turhia missään vaiheessa.

3. Isabella Sokka - Vilanna d'Azuré
Tuttarissa kilpailin Vilalla ensisijaisesti ystävääni vastaan. Tiesin, ettei Ceci itse ollut ihan niin kilpailuhenkinen kuin minä, ja että sitä ei edes haittaisi oman kasvattinsa menestyminen. Siksi olikin aika hauskaa voittaa kouluosuus Ceen puoliveriorin nenän edestä. Vila oli tosi hieno ja tiedä mikä tammassa oikein on, kun se tuntuu pärjäävän kouluratsastuksessa niin hyvin. Ehkä liikkeet ja yhteistyöhalu kumpuavat jostain aiemmilta polvilta.

Esterata meillä menikin lauantaina sitten vähän vähemmän hyvin, sillä me oltiin yhdellä häpeällisellä kiellolla ja yhdellä huterasti keikkuneella (ja lopulta pudonneella) puomilla luokan viimeiset. Olin todella pettynyt, vaikka mikään täysin katastrofi suoritus ei ollutkaan. Jarrut vain olivat välillä hukassa, eikä ohjaustehostin todellakaan toiminut. Onneksi sain turvan viime hetkillä kohti oikeita esteitä, muuten meillä olisi ollut kiellon sijaan hylky.

4. Julia Luoti - Valerie
Koko päivän olin tuntenut jännittäväni kilpailuja normaalia enemmän. Viimeminuuteilla, juuri ennen vuoroamme pienimuotoinen paniikki iski minuun. Todellisuus iskeytyi kasvojani vasten siitä, kuinka ratsastaisin kohta ensimmäistä kertaa Auburnin maastoesteradalla, huippuhyvien ratsastajien rinnalla. Ohjat nykivät nyrkkiin puristuneissa käsissäni. Ei helvetti. Tuttu tunne yritti ottaa taas valtaa kehossani.

Hyppäsin samantien alas voikon puoliverisen selästä, rientäen tallipihan reunamalla päivystävän Innan luokse. Tummaverikkö katsahti minuun hölmistyneenä nähdessään surumielisen ilmeeni.
"Entä jos mä.. mokaan? Jos mä en uskallakkaa?" Kysyin lohduttomana ystävältäni, joka nappasi vapisevan olemukseni samantien tiukkaan halaukseen.
"Hei, kaikki menee hyvin. Sähän oot jo voittanu pelkos, eiks nii?" Nainen rauhoitteli minua, ravistellen viimeisetkin epätoivon rippeet ulos minusta. Nyökyttelin hervottomasti, sillä Inna oli oikeassa. En saanut antaa pelolle valtaa. En enää koskaan.

Pyyhkäisin alkavan kyynelvanan silmäkulmastani bruneten olkapäähän, ennen irroittautumistani halauksesta.
"Kiitti. Eiks sun pitäis auttaa Juusoo?" Kysyin ohimennen, kootessani pakkaa takaisin kasaan meidän starttia varten. Henki kulki taas paremmin, kun hetkeä aiemmin. Onneksi olimme taas läheisissä väleissä Innan kanssa.
"Eiköhän se pärjää", nainen vastasi pikaisesti ja toivotti minulle vielä kertaalleen onnea matkaan. Mehän vielä näytettäisiin kaikille, mistä meidät oltiin tehty.

Yritin ratsastaa radan lävitse mahdollisimman pelottomasti. En jäänyt miettimään, mitä tapahtuisi jos Valerie kompastuisi tukkiin tai tulisi kuperkeikalla alas vesihautaan, vaikka mieleni yritti kovasti pakottaa mielikuvia ajatuksiini. Valerie sen sijaan pelasti meidän suorituksen lahjakkaasti. Se suoritti sille haastavan ja uuden radan tasaisesti, hurjasta menohalustaan huolimatta. Vaikka korvat pyörähtelivät senkin päässä epävarmoina miettien, miksi olin niin poissaoleva, uskalsi se olla puolestani todella rohkea. Muut saattoivat olla mielestään parempia kuin me, mutta harvalla oli niin fiksua nuorta hevosta, kuin minulla.

5. Janna Kaajapuro - Sharazan
Ottaen huomioon, miten koulu- ja esteratsastusluokat olivat viime viikonloppuna sujuneet, olisi Janna halunnut perua osallistumisensa kenttäratsastuksen tuttariin. Kunnianhimoinen tyttö oli kaiken sen sisällään kuplivan kilpailuhenkisyyden lisäksi myös realisti, ja tiesi, että rahkeet Sessan kanssa riittäisivät korkeintaan lohdutuspalkintoon. Karu fakta oli se, että jopa Helppo C:n rata tuntui mahdottoman vaikealta puoliympyröineen ja siirtymisineen.

“Mä oikeesti luulin et oltais ainakin Helppo A:n tasosia”, Janna puuskahti letittäessään Sessan harjaa.
Ava suihkutti Show Shinea rautiaan häntään ja selvitti mudan tahrimia jouhia käsissään. Sinihiuksinen tyttö naurahti kimakasti ja loi ystäväänsä pirullisen hymyn.
“No ette kyllä sen viimesimmän esityksen perusteella.”
Janna kohautti olkiaan, mutta pystyi jo hieman hymyilemään epäonnistuneelle radalle.
“Mutku Sessa on ihan kauheen raskas eestä. Jos se ei vedä päätä ylös ni sit se painaa kuolaimelle ja menee ihan virkkuukoukuks”, polkkatukkainen tyttö paasasi ja pyöräytti letistä sykerön.
“Se on kyl aika usein sun pohkeen takana”, Ava napautti tietäväisesti.

Sessa söi karsinassa tyytyväisenä heinää, kun tytöt hääräsivät sen ympärillä. Rautias oli kaiken kaikkiaan kultainen luonteeltaan, mutta Janna ei ollut ihan varma, oliko sittenkään tarpeeksi taitava ratsastamaan sitä. Tyttö taputti tammaa kaulalle ja katsoi kaunista sykeröriviä tämän kaulalla.
“Ainakin ootte parempii ku eräs”, Ava virnuili ja alkoi hihittämään ilkeästi.
“No siihen ei paljoo vaadita” Janna nauroi ja tönäisi leikkisästi Avaa olkapäälle.
“Oikeesti, mä haluun olla kenttäratsastaja mut mulla on huonot vibat näistä kisoista… Siin tuttaris on hei se Valerie, se on iha mielettömän upee.”
“Sit ollaa luusereita yhessä”, Avan sanat saivat mustahiuksisen tytön tuntemaan pientä helpotusta sisällään.

“Likat hei, pitäs olla jo menossa!” Vernerin huudahdus pelästytti tytöt, jotka salamana alkoivat pukea kuljetussuojia Sessan jalkoihin.

---

LUOKKA 1. Tutustumisluokka

1. Juuso Sherman - Tranquille K
Oli mukava päästä kilpailemaan pitkästä aikaa kenttäratsastuksen parissa. Ransu oli vielä kovin kokematon sillä saralla, mutta onneksi siltä löytyi paljon taitoa. Hevosen puolesta toivoisin, että Inna kehittäisi ruunan kenttähevosentaitoja tulevaisuudessa. Ensimmäisenä me kilpailtiin kouluratsastuksessa. Totuuden nimissä kouluratsastus ei ollut vahvempia osa-alueitani. Tänään meillä meni kuitenkin hyvin. Ylsimme kolmansiksi ja ennen kaikkea päihitimme Kaajapuron. Olin viikon aikana ottanut enemmän selvää miehestä ja mieleni teki mennä kysymään, oliko veteraanien tapana liehitellä varattuja naisia.

Toinen järkevä puoleni ei kuitenkaan halunnut tuhlata asialle tänään enempää aikaa. Seuraavana päivänä kisasimme esteillä. Rata oli perushyvä, yksi pudotus tyhmän virheen takia. Keskityin paremmin ja ratsastin paljon paremmin, mutta vähäiset osallistujat olivat kovatasoista porukkaa. Taputin Ransua radan jälkeen kaulalle ja kävelytin hetken aikaa. Huomenna olisi viimein osuus maastoesteillä. Tämän päivän suorituksen myötä en uskonut kovin paljoa meidän mahdollisuuksiin päästä sijoille. Kuudennesta sijasta oli hankala kavuta ylöspäin. Ainakin Ransu saisi maastoesteille lisää harjoitusta.

Kolmas päivä kenttäkisoissa lähti liikkeelle kevyellä alkuverryttelyllä. Ransu puhkui tänään entistä enemmän energiaa. Ajatus putkahti päähäni, kun näin Innan katselemassa ratsukkojen verryttelyä. Ratsastin Ransun Vernerin ja tämän hevosen rinnalle.
”Onnea suoritukseen”, sanoin miehelle, joka hieman jopa näytti yllättyneen.
Ei ollut kovin kaukana, että olisin sanonut jotain miehestä ja Innasta, mutta kiitoksen saatuani, ratsastin Ransun pois. Ohimennen huomasin Innan katsovan tarkkaan meitä kahta ja se sai pirullisen hymyn kasvoilleni. Siinäpä miettisi hieman asioita.

Hyvällä fiiliksellä lähdin Ransun kanssa maasto-osuudelle. Viimeiset kisamme yhdessä päättyisivät pian. Olisi aika ottaa ilo irti koko jutusta.

2. Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21
???

3. Isabella Sokka - No Duchess
Ankka oli viimeviikkoisen estekisan tapaan myös kentässä Vilaa järkevämpi. Olin itse väsynyt Vilan kanssa kaahailusta, ja olisin voinut keskittyä paljon paremminkin, mutta neiti Ankka teki monta hienoa pelastusta, etenkin esteillä. Kouluradalla hajamielisyydestäni rangaistiin ja pirun Verneri sai meitä paremman tuloksen. Sisuunnuin siitä ja heräsin tilanteeseen, joten esteillä keskityin taas päätavoitteeseeni: Verneri Kaajapuron voittamiseen. Ankka teki puhtaan perusradan, jota seurasi huolellinen ja puhdas uusintarata. Kuulutus puhtaasta radasta oli sillä hetkellä maailman paras uutinen, sillä tiesin, että meitä ennen hypännyt Verkku oli pudottanut uusinnassa puomin. Siitäs sai!

Ainoa harmitukseni lauantai-iltana Ankkaa ja Vilaa puunatessani ja paapoessani oli, että Verneri oli menestynyt juuri koulussa minua paremmin. Olimme maasto-osuudelle lähtiessä tasapisteissä, mutta Verkku vei paremmalla koulusijallaan myös paremman kokonaissijan. Vielä. Voitontahtoni ei ollut vielä kuollut.

4. Gabriella Stern - Burningrage xx
20.04.2018 – kouluratsastus

"Gabriella Sterniltä on selvästi jääny jotain kertomatta." kuulin syyttävän äänen takaani, kun purin kiukuttelevaa tammaa trailerista. Virnistin punapäälle ja taputin ylväästi päätään kantavaa tammaa kaulalle. Olin vain hetkeä aikaisemmin palannut kilpailukansliasta, josta olin saanut seurakseni Jonathanin.
"Joo, ei oo tullu pahemmin huudeltua. Reiskan kanssa vasta tutustutaan ja pakko myöntää, että tän kanssa on saanu tehä töitä." Toivoin kovasti, että myös se työ palkitaan kilparadalla, mutta sitähän ei voinut Jonathanille myöntää ääneen. Tyydyin siis vain naurahtamaan tyhmästi.
"Reiskan..? No jo on tammalla kutsumanimi." Jonny virnisteli.
"Amanda..." pyöräytin miehelle silmiä. En tiedä mikä ihme saa nimeämään tamman hyvin maskuliinisella nimellä, mutta en ole vielä keksinyt parempaakaan lempinimeä, joten olkoon sitten Reiska.
"Aa, no se selittää kaiken."

Talutin tammaa hetken tallia ympäri, että se saa venytellä koipiaan matkan jäljiltä. Tai no, Reiska lähinnä steppaili korskuen vierelläni kun oli niin paljon uutta ihmeteltävää.
"Oho, no mutta kukas se tämä on?" säpsähdin kysymystä, kun tajusin kysyjän olevan Verneri Kaajapuro. Sillä hetkellä toivoin, että kysyjä olisi ollut ihan joku muu. Mies aiheutti vieläkin lenteleviä perhosia vatsassa, joten olisiko ollut liikaa vaadittu, että keskustelu olisi lyhyt, että pääsisi keskittymään olennaiseen.
"Tää on Reiska, Amanda toi tän Saksasta joku kuukaus takaperin. Enkä voinu olla ostamatta sitä, koska omaan jonkun ihme mielleyhtymän tulisieluihin." hymyilin pienesti miehelle. Toiveeni oli kuultu ja keskustelu jäi lyhyeksi.

Taluteltuani tammaa riittävästi, alkoi olla aika valmistautua omaan starttiin. Harjasin ja varustin ratsuni ripeästi - onneksi olin sentään edellisenä iltana pessyt tamman ja vuorannut monen loimen alle. Siistimistuokio oli siis hyvin helppo ja nopea, kun nutturatkin olivat kestäneet aamusta asti kasassa. Reiska alkoi käydä pikkuhiljaa kuumana, joten ketterästi kuin gaselli loikkasin sen selkään. Koulusatula ja Reiska ei ollut mikään mieluisin yhdistelmä, mutta kouluratsastus kuuluu osana kenttäratsastukseen, joten kestin sen. Sitäpaitsi, vaikka Reiska on nuori, olin lyhyessä ajassa oppinut paljon tammalta.

Kello löi juuri sen verran, että oli aika ruveta verryttelemään. Tamma tuntui tänään allani jotenkin omituisen hyvältä ja tottakai mielessä kävi kaikki kauhuskenaariot siitä, että hevosella olisi joku vialla. Ehkä se oli kipeä? Mourahdus vatsassani sai kuitenkin palaamaan takaisin tähän maailmaan ja keskittymään ratsastukseen. Reiska oli rento ja melko yhteistyöhaluinen, vaikka en ratsastanutkaan mitään erityisen monipuolisia kiekuroita ja vaan volttia sinne ja tänne. Olin aina ollut kamala jännittäjä kisoihin osallistuessa ja tämä kerta ei ollut todellakaan poikkeus, vaan ehkä edelliskertoja pahempi.

***

"Seuraavana vuorossa Gabriella Stern ratsullaan Burningrage xx. Valmistautuu Juuso Sherman Tranquille K." kuului kaiuttimista. Olin vain hetkeä aiemmin ollut verryttelemässä ja nyt oli jo näytön paikka. Jännitys lakkasi melkein kokonaan, kun ratsastin kauniisti tanssahtelevan tamman kanssa radalle. Tervehdyksen ja lähtömerkin jälkeen vajosin omaan kuplaan ja aloin ratsastaa. Se oli ehkä paras ratsastus ikinä Reiskan kanssa.

***

21.04.2018 – esteratsatus

Maneesissa kuului rytmikästä kavioiden rummutusta ja puomin maahan kolahdus. Reiska oli selvästi päättänyt, että edellispäivän hyvä käytös voidaan kompensoida tämän päivän hieman hankalahkolla ratsastettavuudella. Tamma alkoi myös olla vähän väsynyt kisaviikonlopusta, joten sen ratsastaminen ei ollut tällä radalla mitään lastenleikkiä. Se ei keskittynyt ja kaahotti menemään sata lasissa. Yritin itse keskittyä vähän paremmin, kuin hevonen, mutta sekään ei ollut helppoa kun piti muistaa rata ja montako laukka-askelta ratsastaisin mihinkin väliin. Pudonnut este oli koko radan toinen. TOINEN. Ratsastin päättäväisesti kolmannelle esteelle - hevonen tuli liian pohjaan, mutta selvisimme yli pudottamatta. Neljäs ja viides este meni siinä samaan räpellykseen, kunnes kuudes este oli näköpiirissä. Pidätin tammaa, mutta se jäi pomppimaan paikallaan ja askeleet meni sekaisin. Reiska oli jo loikkaamassa yli, kunnes tajusi että hyppy lähtee liian kaukaa. Mitä sitten kävikään? Liinat kiinni. Jäin roikkumaan takiaisena kaulalle, kun tamma pyörähti ympäri ja otti ritolat toiseen suuntaan. Pääsin pujahtamaan onneksi takaisin satulaan ja eikun uusi yritys. Tällä kertaa Reiska pomppasi kenguruloikalla yli ja sen jälkeen räpellettiin samaa tahtia rata loppuun.

En ollut ikinä huokaissut niin kovasti helpotuksesta, kun edellisen radan jälkeen. Tunsin kamalan suurta häpeää, mutta toisaalta itsepähän olin meidät kisoihin ilmoittanut, joten tämä tappio oli kestettävä. Radan jälkeen ratsastin pitkät loppukäynnit, kuin sumussa. Hevonen allani näytti kaikkensa antaneelta ja pää nuokuksissa käveli hyvin kiltisti eteenpäin. Ratsastin takaisin trailerille ja hyppäsin selästä. Reiska oli kaikesta huolimatta kiitokset ja porkkanat ansainnut. Olihan se yllättävän rankkaa nuoren hevosen kilpailla viikonlopun kestävissä kilpailuissa ja kaiken lisäksi oli niin paljon kaikkea uutta ja jännää katseltavaa. Siihen nähden kokonaisuudessaan reissu oli sujunut.

Olin juuri riisumassa varusteita, kun Isabella tuli Ankan kanssa käymään trailerilla.
"Gabi, mikä ihme tuo äskeinen rata oli?" nainen virnisti.
"Fiasko. Reiska alko väsyä ja se meni molemmilta sitten ihme räpellykseks." huokaisin pettyneesti.
"No, ens kerralla paremmin." perijätär hymyili rohkaisevasti ja poistui ratsunsa kanssa paikalta. Kaivoin autosta Reiskalle kuivatusloimen ja laitoin vielä varuilta ohuen tallitoppaloimen päälle, ettei tamma palele kotimatkalla. Sujautin vielä kuljetussuojat jalkoihin ja lähetin tamman traileriin. Lastaus - vieläpä lähettämällä - sentään oli asia, joka satavarmasti sujui.

5. Anna Sare - Euphoric Tranquility IWB
Kiillotin Epin tummaa karvaa sen karsinassa. Olin tullut tallille kolmannen kilpailupäivän aamuna todella aikaisin, jotta saisin hetken olla hevoseni kanssa ihan rauhassa, ennen kuin hulina kartanolla taas alkaisi. Pohdiskelin, miten pärjäisimme maastokokeessa. Vastassa oli monenlaisia (kovia) ratsukoita. Muun muassa Verneri Kaajapuro upean mustansa kanssa, Isbe ja Ankka, sekä Epin isä Tranquille K, jonka omistaja oli hiljattain pyörinyt myös Auburnissa toisen hevosensa kanssa. Muut hevoset eivät olleet tuttuja: kirjavan täysiverisen selässä oli Gabriella. Olin ensin luullut, että kyseessä oli toinen vuokrahevonen, mutta brunette oli säteillen kertonut sen olevan hänen ikiomansa.

Tämä oli Epin ensimmäinen kenttäratsastuskilpailu, joten en ollut odottanut tammalta mitään muuta kuin hyväksyttyjä tuloksia ja jaksamista kolmen päivän kilpailurupeaman läpi. Olimme kuitenkin neljänsiä kahdeksasta osallistujista kahden ensimmäisen osakokeen jälkeen. Koulussa olimme olleet kuudensia. Epi oli ehkä tottunut liikaakin Lotan tyyliin ratsastaa sitä sileällä. Mustiksen lähdettyä uuteen kotiin olin antanut tyttöystäväni toteuttaa intohimoaan kouluratsastukseen Epin kanssa, ja Lotta oli startannut sillä myös Kalla Cupin koulukilpailuissa Helpossa A:ssa. En ollut vieläkään täysin sinut hevoseni jakamisen kanssa, mutta en voinut jättää tyttöystävääni hevosettakaaan. Puistelin ikävät ajatukset päästäni pois ja laskin kiillotusrätin harjaboksiin. Rataestekoe meillä oli kuitenkin sujunut loistavasti – olimme olleet toisia 95cm radalla nollalla virhepisteellä. Epi oli hyvä hyppääjä, ja nyt sillä pitäisi olla myös maastokokeen vaatimaa kuntoa. Toiveikkain mielin loimitin silmäteräni ja lähdin hakemaan kupin kahvia loungesta.

6. Jonna - Aivan Hervoton
Pettymys paistoi kasvoiltani kouluohjelman jälkeen. Olen aina ollut kova jännittämään nimen omaa koulukisoja, eikä tämä päivä ollut poikkeus. Kaksi väärinratsastusta sekä hevosen liiallinen innokkuus pudottivat sijoitustamme roimasti, eikä 57,143 prosentin tuloksella saatu jumbosija tuntunut hyvältä. "Älähän nytten, huomenna on uus päivä ja uudet mahdollisuudet esteiden parissa" Jimi koitti nostattaa mielialaani napatessaan orin suitsista kiinni. Tuhahdin vain hänen suuntaansa laskeutuessani Voiton selästä ja jätin hänet hoitamaan oman hevosensa karsinakuntoon. Auburn Estaten kevätkarnevaalit olivat jatkuneet jo toiselle viikonlopulle, aiemmin olimme edustamassa talliamme koulu- ja esteratsastuksessa, nyt oli vuorossa kolmipäiväiset kenttäkisat, jotka eivät alkaneet minun ja Voiton osalta parhaissa mahdollisissa merkeissä.

Rataestepäivä valkeni varsin lämpimänä, enkä itsekään enää ollut niin maani myyneenä pitkien yöunien ja hyvän aamiaisen jälkeen. Voitto hörähti suuntaani astellessani harjaämpärin kera sen karsinalle. Annoin orin seistä vapaana karsinassa harjaillessani sitä lauantaipäivän esteluokkaa varten. Letitin tuuhean otsatukan kiinni pois näkökentän edestä ja lopuksi löin kultareunuksiset jännesuojat hevosen etujalkoihin. Kevätaurinko lämmitti kenttää mukavasti ja tumman verryttelytakki oikein imi lämpöä itseensä. Talven pakkasista ei ollut tietoakaan.

Voitto tuntui hyvältä ratsastaa ja se liikkui halukkaasti eteenpäin niin sileällä kuin esteilläkin. Otimme kentällä pari verryttelyhyppyä, joissa ori suoritti tarkasti ja ylitti esteet puhtaasti. Ratsukot siirtyivät maneesiin pienelle verryttelyalueelle ja sieltä vuorollaan itse radalle muutaman ratsukon ryhmissä, me jäimme eilisen sijoituksemme myötä myös tämän päivän lähtölistoissa viimeiseksi osallistujaksi. Maneesissa meidän kanssamme yhtä aikaa puoliveriorinsa kanssa oli Cecilia Blankley, joka oli tuttu nimeltään kevätkarnevaalien koulukisoista, jossa hän kisasi Tiaa ja Iigoria vastaan.

Voitto pärskähteli malttamattomana odottaessamme vuoroamme. Cecilian poistuttua radalta kahdeksan virhepistettä keränneenä meidät kuulutettiin aloittamaan suorituksemme. Ohjasin Voiton radalle, tervehdin tuomaristoa ja nostin laukan. "Nyt pelataan varman päälle, ei mitään ylimääräisiä riskejä" ajattelin mukaillessani orin isoa laukkaa. Pari ensimmäistä estettä maltoimme mennä rauhassa, mutta koska hypyt lähtivät tarkasti, uskalsin antaa orille enemmän tilaa liikkua ja lisätä vauhtia. Estekentillä Voitto oli elementissään ja puhtaan perusradan tehtyämme aloitimme uusinnan uuden lähtömerkin saatuamme. Kuuden esteen uusinta alkoi hyvin, mutten uskaltanut rentoutua ennen kuin viimeisenä oleva kaksoissarjakin oli jäänyt taakse ilman virheitä.

"Hyvä poika, hienosti!" kehuin valtoimenani oria poistuessani radalta hymyssä suin. Rataesteillä sijoituimme ensimmäiseksi, eli melkoinen muutos eiliseen kouluohjelmaan. Kokonaistuloksissa olimme ennen huomista maastokoetta sijalla kuusi, josta oli vielä mahdollisuus nousta hyvällä viimeisellä suorituksella ylöspäin. Huomista jäätiin odottamaan luottavaisin mielin, sillä Voitto on ollut aina vahva hyppääjä myös maastossa. Tasokkaiden täysi- ja lämminverihevosten joukossa orilla olisi toki paljon näytettävää, mutten päivän päätteeksi epäröinyt hetkeäkään, etteikö meillä olisi mahdollisuus pärjätä.

7. Cecilia Blankley - Sphinxing It
Sitä en ymmärrä, mikä hitto Possuun oikein meni. Mun kokenut kenttäorini leikki ihan kakaraa ja suoritti kouluratansa ala-arvoisin pistein. Esteradalla meiltä tuli jopa kaksi puomia alas, koska ruunikko oli päättänyt koheltaa ihan huolella. Yritin uskotella itselleni, että kilpakumppanimme olivat vaan älyttömän hyviä, mutta ei se toiminut. Tiesin, että paljon vaikeammissakin luokissa pärjänneelle puoliveriselle tämä oli vain häpeällistä. Vaikka no, ei me tultu kummassakaan osakokeessa sentään viimeisiksi. Helkkarinmoinen nousu saataisiin silti tehdä, jos haluttaisiin olla jotain muuta kuin kokonaiskilpailun viimeisiä. Että ei muuta kuin leuka rintaan ja huomiseen maastokokeeseen!