Estevalmennus 18.10. (edistyneet)

Estevalmennus keskiviikkona 18.10.2017

Avoimuus: Edistyneiden estevalmennusryhmä
Viimeinen ilmoittautumispäivä: lauantaina 14.10.2017
Kuittauksen deadline: ilmoittautuessa (pidempää kuittausta ei vaadita)
Valmentaja: Isabella | Paikka: maneesi

Mitä tapahtuu?
Nyt oli Amandan vuoro keskittyä nuorten valmennukseen, joten Isabella saisi tuhlata kaiken valmennusenergiansa edistyneiden esteryhmään. Tällä kertaa ratsukot saapuvat syyssateita pakoon maneesiin treenaamaan. Kalla-CUP:n innoittamana ratsukot pääsevät ratsastamaan rataa. Poikkeuksellisesti toivotaan, että ratsukot olisivat lämmitteleet kevyesti ennen valmennusta, jotta jokainen ehtii ratsastaa radan mahdollisesti useaan kertaan.

Ratsukoiden estekorkeutena toimii nykyinen oma rataestetaso (löytyy kansiosta), joskin seuraavalle kierrokselle esteitä korotetaan. Valmennuksen alkaessa radan kahdeksan estettä hypätään ensin yksitellen (rata hypätään pala palalta, jokainen samaa estettä vuorotellen hypäten), loppupuolella muut antavat tilaa suorittaa rata kuin kilpailutilanteessa. Esterata vie maneesin tilasta vain puolet, joten toisessa päädyssä mahtuu hyvin ratsastamaan odotellessa vuoroaan.

Esteinä ovat:
1. Pysty
2. Lankku
3. Kahden esteen sarja, jossa ensin pysty, jälkimmäinen okseri
4. Okseri
5. Kolmen pystyn sarja lyhyillä väleillä (2-3 laukka-askelta)

Käytännössä:
Ilmoittaudu mukaan vastaamalla ketjuun. Tällä kertaa kuittaukset heitetään päälaelleen ja jokainen ilmoittautunut kertoo itse valmentajalleen miten hänellä meni - vain muutamalla lauseella tai maksimissaan yhdellä tekstikappaleella, heti ilmoittautuessaan. Valmentaja kirjoittaa päivästä merkinnän kommenttien pohjalta. Tervetuloa treenaamaan rataa hallikisoja varten!


OSALLISTUJAT:

Ellie & Riepu
Jonathan & Eela
Jemiina & Lefa
Rasmus & Lara

Pyörittelin jumiutuneita hartioitani ja tärisin hieman kylmästä. Kuljeskelin rauhattomasti raikkaassa syysilmassa ja katsoin hengitykseni höyryämistä. Maneesista kuului rytmikästä kavionkopsetta, sillä valmennettavat olivat ehtineet verrytellä jo reilusti yli vartin – alkukäynnit olivat kaikilla jo ohitse. Värisin kevyttoppatakistani huolimatta, mutta olin tarvinnut raitista ilmaa ja pimeyden tuomaa rauhaa. Olin nukkunut viime aikoina huonosti ja minun täytyi saada itseni hereille valmennusta varten. Hengitin syvään ja lähdin tallipihan hämäryydestä kohti maneesia. Onneksi keskittyminen estetuntiin antaisi mielelleni harmitonta ajateltavaa.


Maneesissa kuului korsuntaa, nahkan natinaa, hiekan ropsahtelua sekä jommankumman ruunan vatsasta kuuluvaa hikkailua. Mustanruunikko, tummanruunikko, ruunikko ja porukasta esiin pistävä kimo ravasivat värijärjestyksessä uraa ympäri. Jokainen kulki kauniissa peräänannossa – joskin olin pistävinäni silmälle, että Eela mahdollisesti puri kuolaimeen. Jonnyn tuskainen ilme tuki väitettäni ja ohjeistin miehen tekemään lisää voltteja sekä rentouttamaan kättään. Siirsin katseeni Laraan ja Rasmukseen, joiden meno näytti hämmästyttävän samalta. Kypärä peitti hiusten värierot, joten maneesissa kiersi kaksi miestä tummien tammojensa selässä. Molemmat tammat tekivät kaikkensa, jotta vauhti olisi lähtenyt hanskasta.

Oikeastaan koko lämmittely vaikutti siltä, kuin yhteen paikkaan olisi kerätty mahdollisimman reippaita hevosia kiihdytysajoja varten. Amandan ruunat kaahasivat tammoja kiinni minkä ehtivät, eikä selässä keikkuvilla tytöillä ollut helppoa. Pyysin kaikkia laukkaamaan ja aloittamaan verryttelyesteiden hyppäämisen. Hämmästyneenä totesin, että saatoin antaa jokaiselle ratsukolle samoja ohjeita. Ihme ja kumma, mutta konkarimme Riepu ja Eela olivat kerrankin ensimmäisiä, jotka alkoivat vastata pidätteisiin. Ojensin Jonnya istunnasta, sillä tätä meinasi alkaa vaivaamaan perinteinen esteratsastajien ongelma: aivan liian syvä etukeno. Lopulta pyysin Jonnya pidentämään jalustimia rei’ällä, jotta houkutus kumoutumiseen ei olisi liian suuri.


Aloitimme radan hyppäämisen Larasta ja Rasmuksesta, sillä totta puhuakseni tamma vaikutti tarvitsevan kipeästi jotakin tehtävää. Kaksikon ensimmäinen rata oli todella vauhdikas, eikä Laran into purkautunut ollenkaan optimaalisella tavalla. Tamma olisi mielellään oikonut suin päin esteille ja heti kaarteesta toivuttuaan se ryntäsikin vauhdilla esteitä päin. Ratsukolle tuli harmillisen paljon pudotuksia, eikä Lara selkeästikään kunnioittanut Rasmuksen sisäpohjetta. Määräsin Rasmuksen tekemään runsaasti jyrkkää pohkeenväistöä toisessa päädyssä – niin kauan, että se onnistuisi molempiin suuntiin kiitettävästi. Mies saisi lisäksi tehdä pysähdyksiä ja siirtymisiä ennen uutta yritystä, kuitenkin tammaa kuulostellen. Tarkoituksena ei ollut myöskään provosoida Laraa, vaan löytää rento tuntuma ja saada avut lävitse – edes sileällä.

Seuraavaksi hyppäämään pääsi toinen kierroksia keräävä ruunikko, herra Leafocean. Lefa oli mahdottoman innoissaan, mutta vastasi yllättävän hyvin Jemiinan pidätteisiin. Lopputuloksena ruuna laukkasi voimakkaasti ja pyörivästi, välillä askeleet näyttivät johdattavan ruunaa enemmän ylös kuin eteen. Komealla estelaukallaan ruunanruppana esitti vahvoja hyppyjä, joskin Jemiinalla oli silti hankaluuksia ratsastaa esteiden välit optimaalisesti. Suoritus oli kuitenkin verryttelyn kuumumiseen verrattuna todella hyvä. Jemiina sai siirtyä toiseen päätyyn, ohjeenaan vain fiiliksen mukaan kävellä tai ravata kevyesti.

Kolmantena pyysin radalle Jonathanin ja Eelan, sillä arvelin Ellien hermoja paremmiksi. Sitä paitsi Riepu saattaisi odotella vuoroaan kiltimmin kuin tämä eräs mummukka. Eela ravasi ratapäätyyn kuin tulisilla hiilillä ja jouduin heti varoittamaan Jonathania liian kovasta kädestä. Vauhdistaan huolimatta tamma oli herkkä, ja saattoi ottaa syvästi nokkiinsa liian kovia apuja käytettäessä. Pyysin Jonnya rentouttamaan itsensä ja keskittymään vain esteiden väleihin. Eela kyllä hyppäisi itse sopivasta kohdasta. Rentoutuminen taisi olla helpommin sanottu kuin tehty – mikä on ihan ymmärrettävää ratsun kaahatessa minkä kintuistaan irti saa – mutta Jonnyn ja Eelan suoritus oli ihan kelvollinen. Ei kovin hallittu, mutta aika oli varmasti kova eivätkä puomit kolisseet.

Viimeisenä radalle ratsasti kaunis, päästä varpaisiin sinisiin puettu vaalea ratsukko. Riepu korskahteli ja nakkeli niskojaan, mutta Ellie tyytyi vain tekemään pieniä puolipidätteitä sekä ylläpitämään ryhdikkään istuntansa. Katsoin ratsukkoa ja Ellien itsevarmaa asennetta erittäin tyytyväisenä, yhteistyö oli selkeästi alkanut pelata. Riepu kun tunnetusti osaisi Eelan tavoin viedä ratsastajaansa juuri niin kuin halusi. Rennosti Ellie nosti laukan ja rauhoitteli innokasta kimoa äänellään. Ellien katse oli päättäväinen ja seurasi tarkkaavaisesti rataa. Ennakointi tuotti tulosta ja ratsastus näytti hyvältä, joskin ruuna vastusti vielä jonkin verran pohjetta ja vauhtia oli ratkaisevasti liikaa. En voinut kuitenkaan moittia Ellien ratsastusta, vaikka Riepu täytyisikin saada paremmin avuille. Ohjeistin Ellien takaisin toiseen päätyyn tekemään tiukkoja väistöjä, jotta Riepu reagoisi pohkeeseen vastustelematta. Ensimmäinen ratakierros oli valmis.

”Kaikilla meni ihan hyvin. Haluan kuitenkin, että mietitte: mitä jos äskeinen suoritus olisi ollut jo kilpailu? Entä jos otin jo aikaa ja laitoin virhepisteenne ylös, eikä seuraavalla suorituksella olisi enää mitään väliä?” aloitin höpinäni. Katsoin tuimasti jokaista neljää ratsastajaa, vaikka tietenkin antaisin heille uuden yrityksen.

”Ennen kuin tulette radan uudestaan, miettikää tarkkaan mitä teidän täytyy parantaa, mitkä osuudet radalla olivat äsken vaikeimpia. Keskittykää niihin. Älkää miettikö turhaan itse hyppäämistä, vaan ajatelkaa aina rataa eteenpäin, kohti seuraavaa estettä. Joka ikinen ratsu tässä maneesissa hyppää vaikka taloja ja olette onnellisessa asemassa siinä, että teidän ei tarvitse laskelmoida ponnistuspaikkoja heidän puolestaan. Tosin Rasmus, koeta tehdä mahdollisimman suorat ja pitkät lähestymiset. Lara ei äsken aivan vakuuttanut omalla ponnistuspaikkasilmällään, tee mieluummin pitkät tiet ja puhdas rata. Katsotaan niitä tiukkoja lähestymisiä sitten joku toinen kerta.”

Pyysin kaikkia laukkaamaan hetken koko maneesissa. Halusin nähdä, kuinka jokainen valmennettavista tekisi pienenpieniä laukkavoltteja selkeästi askellajia kooten. ”Rasmus! Hellempi käsi, vahvempi pohje. Älä unohda jalan tukea vaikka pidätät! En halua nähdä huonoa laukkaa vaan koottua laukkaa! Ellie! Pienemmät voltit, enemmän jalkaa! Sama juttu, ylläpidä Riepun laukkaa. Jemiina, pidä toi! Älä nypi Lefaa turhaan, se liikkuu nyt tosi hienosti ylöspäin. Jonny - istunta istunta istunta! Tee vaan vielä pienempiä voltteja ja haasta Eelaa vähän.”

”Sitten saatte kävellä hetken. Miettikää, mitä parannettavaa teillä on seuraavaan rataan. Vauhtia saa olla, mutta haluan nähdä hallintaa. Tehkää tarvittaessa tavallista pidemmät tiet, nyt ei ratsasteta aikaa. Muistakaa kaikki kuitenkin, ettette jää roikkumaan kuolaimeen. Pienet puolipidätteet ovat avainsana ja ne pohkeet toimintaan vaikka vauhtia olisikin. Pelkällä kädellä yksikään näistä hevosista ei käänny riittävästi. Ratsastakaa hevoset ohjan JA pohkeen väliin, ok? Nostan radan 110 cm asti, hevosenne selviävät siitä kyllä. Muistatte vaan ratsastaa ne perhanan välit.”

Kun tuima preppauspuheeni oli ohi, käskin muut takapäätyyn ja Rasmuksen radalle. Mies näytti päättäväiseltä ja itsevarmalta, kun annoin lähtömerkin. Lara oli paremmin avuilla ja laukka rennompaa, vaikka vauhtia oli edelleen vähän liikaa.
”Ratsasta kunnolla kaarteeseen! Noin, hyvä.”
Seurasin miestä suu tiukkana viivana, mutta olin tyytyväinen. Lara parani radan edetessä ja viimeiset hypyt olivat yllättävän rentoja. Estekorkeus tuotti tammalle hieman enemmän töitä ja isommat hypyt saivat radan ahtaammaksi. Sillä ei ollut pikkuesteiden tavoin energiaa tai tilaa turhaan kaahailuun. ”Sehän meni ihan hyvin! Saat kotiläksyksi keskittyä Laran kunnolliseen läpiratsastukseen ennen seuraavaa estevalmennusta. Haluan, että ensi kerralla koottu laukka toimii ja pidätteet menevät läpi – heti alusta alkaen, jos mahdollista.”

Päästin kaksikon piinastaan ja ohjeistin Rasmusta ravaamaan rennosti jäähdyttelyksi, loppukäynteihin he saisivat siirtyä kun siltä tuntui. Mies taputti tammaansa tyytyväisenä ja Jemiina ohjasi ilmavasti astelevan Lefan radan puolelle. Ratsukon suoritus alkoi todella vahvasti ja hallitusti, mutta viimeisellä esteellä Lefa intoutui ryöstämään ja hyppy oli melkoinen. ”Sinun onnesi että se oli viimeinen este! Muista jatkossa, että et voi lopettaa Lefan ratsastamista vaikka se tuntuisi kuinka hyvältä. Pienet pidätteet loppuun asti, tosin olihan se aika näyttävä lopetus”, virnistin. ”Kiitä Lefaa ja siirry Rasmuksen tavoin loppuverryttelyyn.”

Jonathan ohjasi Eelaa jo hallitussa ravissa radalle, kun siirsin katseeni Lefasta. ”Aloita istumalla ryhdikkäästi. Taidat luulla pääsi sisällä olevasi suorassa, kun todellisuudessa näytät vähän jockeyltä. Se ei ole kovin hyvä juttu, ellet halua Eelan kaahaavan kuin laukkahevonen. Keskity vain pieneen esteistuntaan, älä liioittele. Saat aloittaa.”
Jonathan näytti hieman hermostuneelta suorasukaisen ohjeistukseni jälkeen, mutta nosti hyvän ja kootun laukan. Pistin tyytyväisenä merkille, että mies ei enää roikkunut ohjissa, vaan uskalsi luottaa pieniin pidätteisiin. Eela palkitsi herkkyydestä kuuliaisuudella ja rata näytti todella hyvältä. Huomasin, miten Jonny oikein keskittyi istuntaan, mutta myötäsi silti hypyissä. Tasapaino oli selkeästi kehittynyt, sillä Jonny pääsi hyvin Eelan pomppuihin mukaan. Olin tyytyväinen – pudotuksia ei tullut ja meno oli ratsukon lyhyt yhteinen  historia huomioiden yllättävänkin rentoa. ”Paljon parempi. Kyllä se yhteistyö sieltä vielä löytyy! Keskity istuntaharjoitteluun ennen seuraavaa valmennusta. Hyödynnä peilejä tai pyydä joku valvomaan menoasi. Tasapaino onkin jo paljon parempi ja kehittyy varmasti koko ajan. Voit kiittää Eelaa ja siirtyä loppuverryttelyyn.”

”Ja sitten blondit!” huudahdin, ja Ellie ratsasti Riepun sulavasti luokseni. Ratsukko aloitti tekemällä ensin tiukan laukkavoltin, mikä oli hyvä idea blondita. Sisäpohje teki vahvasti töitä ja Riepu todella taipui. Ratsukon toinen ratasuoritus olikin vahva. Riepu oli reipas, mutta avuilla. Selkeästi kilpailuhenkinen Ellie uskalsikin ratsastaa Riepua radan loppupuolella jopa eteen, mikä oli pelkän valmennuksen ollessa kyseessä riskipäätös. Riepu pysyi silti naisen hyppysissä ja olin tyytyväinen rohkeaan päätökseen. ”Te olisitte tehneet hyvän ajan! Kuuntelit ruunaa hienosti, yhteistyönne alkaa olla hyvällä mallilla. Jatka kotitreenejä omaan tahtiin, olette tehneet hyvää työtä”, kehuin naista.

Siirryin sitten puhumaan kaikille. ”Kaikilla meni paljon paremmin kuin oletin – erityisesti Rasmukselta todella hyvä parannus toiseen ratasuoritukseen. Miettikää kuitenkin itseksenne, millaisen verryttelyn tarvitsisitte kilpailutilanteessa, jotta suorituksenne vastaisi nyt nähtyä toista rataa ensimmäisen sijaan. Voitte käyttää nyt koko maneesia, tehkää huolellinen mutta rento loppuverryttely, jotta hevostenne lihakset eivät turhaan kipeytyisi. Kävelkää pitkin ohjin ainakin 20 minuuttia ja suosittelisin laittamaan yöksi linimenttiä ja pintelit. Muistakaa myös oma treeni – venytelkää illalla ja vahvistakaa muutenkin jalkoja ja keskivartaloa. Lankkuja ja kyykkyjä kotiläksyksi”, virnistelin. Valmennus oli pulkassa ja olin unohtanut omat murheeni. Hienoja estehevosia katsellessa mieli todellakin lepäsi.