Buugin päiväkirja

- Jemiina Rajala.
- Oskari Käkiharju täällä hei. Laitoin eilen viestiä siitä puoliverivarsasta.
- Hei, joo! Kuulisin mielelläni lisää.
- No joo. Buugi on tosiaan tommoinen valkoisilla merkeillä varustettu musta suomalainen puoliverinen. Ori omaa todella hyvät liikkeet ja vanhempien meriittien perusteella, sillä pitäisi olla kykyjä suoriutua tulevaisuudessa CIC4 -tason luokista.
- Kuulostaa oikein hyvältä. Kerrotko vielä vanhempien nimet, vaikken niitä välttämättä osaa yhdistää oikeisiin hevosiin.
- Joo. Buugin isä on Phantom Lord. Se on mustapilkullinen täysiveriori, kilpaillut menestyksekkäästi CIC4 -tasolla. Reipasluonteinen ja mahtava, matkaa voittava laukka. Buugin emä on taasen mun oma suomenpuoliveritamma Hohenzoller Ion. Kilpaillut myös CIC4 -tasolla. Tammakin on todella rohkea ja omaa korkean työmoraalin.
- Kuulostaa kyllä hyvältä. Kai rohkeus on periytynyt?
- Siltä kyllä näyttäisi. Buugi on alusta asti ollut todella utelias ja rohkea uusia asioita kohtaan.
- Kiva kuulla.
- Haluatko tulla katsomaan ja tutustumaan oriin vielä paremmin?
- Kyllä. Mielelläni. Kävisikö jo tänä viikonloppuna?
- Joo. Sunnuntai kävisi. Klo 14?
- Käy. Nähdään silloin, hei.
- Nähdään, heippa.

Täplikäs ja hieman romuluinen varsa leikki tarhassaan saman kesäisten orivarsojen kanssa. Katselin orien temmeltämistä ihastellen, vuotiaat varsat olivat todella suloisia. Buugin liikkeissä näkyi laadukkuutta ja haaveilin jo tämän kanssa maastossa laukkaamisesta. Samaan aikaan jokin pieni ääni sisälläni yritti jarrutella: olet etsimässä jo ratsutettua hevosta, et varsaa. Mutta tänään ääni oli todella, todella vaisu. Kuiskaus vain.

Oskari pyydysti Buugin lähempää tuttavuutta varten. Ori käveli jo tottuneen oloisena riimu päässään ja tuli haistelemaan tälle uutta ihmistä hyvin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Kun Buugi näytti hyväksyvän minut lähelleen, siirsin käteni tämän kaulalle ja hitaasti liu’utin sitä pitkin orin pörröistä varsakarvaa. Tutkailin varsan merkkejä käsin ja katsein samalla kun Oskari selitti käytäntöjään mitä tulee hänen kasvattinsa ostamiseen: maksupolitiikka, varsalaatuarvostelu, kantakirjaus, aikuislaatuarvostelu ja siihen tarvittavat näytöt. Nyökyttelin vain ja olin oikeastaan kaikissa asioissa hänen kanssaan samaa mieltä ja samalla aaltopituudella.

Mietiskeltyäni varsan ostamista viikonpäivät ja katseltuani muita mahdollisia vaihtoehtoja, olin päätynyt allekirjoittamaan Oskari Käkiharjun kanssa kauppakirjat hevosesta Phantom of the Holabaloo. Järjen ääneni oli päiväpäivältä vaisuuntunut vaisuuntumistaan ja olin valmis kouluttamaan varsasta tulevaisuuden kilpapelini.

”Mahtavaa, että saatiin Buugille tallipaikka järjestettyä”, sanoin Isabellalle tämän tupsahdettua pihalle juuri kun olin purkanut orivarsan hevosauton kyydistä.
”Kyllä vain”, nainen vastasi hillitysti ja mittaili varsaa katsellaan. Tätä värihirvitystäkö joudun Kärpän ja Unton tarhassa katselemaan -ajatus näkyi selkeästi perijättären silmistä. Hän kuitenkin hymyili kauniisti ja sanoi:
”Odotan innolla mitä teistä tulevaisuudessa kuoriutuukaan.”
”Minä myös”, vastasin ja taputin varsaani kaulalle. Buugi kuunteli korvat tarkkana tarhoista ja tallin sisältä kuuluvia hirnahduksia, kuoputti välillä maata ja oli selkeästi jo halukas tutkimaan uusia paikkoja.
”Mennään mennään”, naurahdin ja nyökkäsin avukseni tulleelle Matildalle (jonka nappasin -tuntematta kummemmin henkilöä - tallikäytävältä mukaani).
”On se kyllä hyvän näköinen”, nainen sanoi kävellessään perässämme eräänlaisena turvamiehenä, jos nyt jotain arvaamatonta tapahtuisi.
”On. En malta odottaa, että se kasvaa”, vastasin. ”Mutta hei, kiitos todella paljon avusta! Saanko tarjota joku päivä kahvit tai viinilasillisen tai mitä vain?” kysyin Matildalta uuden ystävän toivossa. Auburnissa ei ollut jäljellä enää hirveästi vanhoja tallikavereitani ja kaipasin todella lisää.
”Katsotaan sitä”, nainen vastasi pitäen naamansa peruslukemilla. Nyökkäsin ystävällisesti tämän aukaistessa Buugin karsinan oven.
”Ilmoittele”, hihkaisin perään, kun nainen lähti omiin hommiinsa.

- Menikö hyvin? kysyin ruunikon tamman kanssa häärivältä Matildalta. Oletin heidän tulleen juuri ratsastamasta, sillä nainen oli ottamassa satulaa Zelian selästä pois.
- Joo, nainen vastasi kohdistamatta katsettaan minuun. Hän ei näyttänyt hoksaavan mistä suunnasta tai kenestä ääni oli lähtöisin. Buugin karsina oli aivan hoitopaikan - jossa Zelia ja Matilda oli - vieressä, mutta ilmeisesti nainen ei ollut nähnyt minua orin karsinassa tullessaan sisälle.
- Todella hyvin, Matilda jatkoi huomattuaan minut. - Tehtiin vähän temponvaihteluita ja Zelia oli hieno, nainen sanoi neutraalilla äänensävyllä, mutta selvästi innokkaana ja iloisena. Hänestä huokui erilaista energiaa kuin männä viikkoina. Ehkä työreissu oli piristänyt naista, ajattelin. En tuntenut Matildaa kovin hyvin, joten en viitsinyt kysyä, vaikkakin olin viime aikoina uskaltautunut puhumaan tälle vähän enemmän.
- Kiva kuulla. Zelia oli kyllä toissaviikollakin super - joka päivä, vastasin Matildalle hymyillen. Olin saanut heppalainan aikana monia vinkkejä ja ahaa-elämyksiä omaan tekemiseeni. Parasta oli kuitenkin käydä pitkästä aikaa ratsastamassa Laurin osaavan silmän alla. Saimme myös miehen kanssa sovittua alustavat maastaritreffit ennen ensimmäisiä ulkokenttäkisoja Andren ja Rommin kanssa, sillä en ollut oreilla päässyt ulos vielä kertaakaan ja luotin Lauriin kenttävalmentajana eniten.

- Oletteko menossa maneesiin? Matilda kysyi viitaten puunattuun varsaani ja omaan turvavarustukseeni. Aikeissa oli irtojuoksuttaa villiä orivarsaani, joten kypärä ja turvakengät olivat must have -juttu.
- Itseasiassa joo. Pitää saada lapsukainen näin pakkaspäivänä liikkeelle, naurahdin ja rapsutin vieressäni töröttävän varsan kaulaa. Se seisoi hievahtamatta paikallaan, katse naulittuna Zeliaan. Kiitin onneani siitä, ettei Buugi ollut vielä herännyt siihen, että se oli ori. Toiset hevoset kiinnostivat sitä lähinnä siksi, koska varsani selkeästi rakasti tutustua jokaiseen vastaantulevaan.
- Haluaisitko tulla pitämään seuraa? kysyin Matildalta. Olin toistaiseksi puuhannut Buugin kanssa yksinäni ja turvallisuussyistä olin pitäytynyt sen kanssa tutussa ja turvallisessa tekemisessä. Vaikka minulla ei nyt ollut sen kummempia suunnitelmia, oli silti mukava saada seuralainen.
- Mmm, Matilda hymähti mietteliäästi. Sitä seurasi vaivaannuttava ja pitkä hiljaisuus, kun Matilda ilmeisesti punnitsi vaihtoehtojaan. - Voin mä tulla, hän lopulta vastasi.
- Hienoa. Ei meillä kauan mene, mutta seuraa on aina kiva saada, sanoin iloisesti.
- Niin, Matilda sanoi keskittyen edelleen omaan hevoseensa. - Mä laitan Zelian pikaseen pois ja tulen sitten perästä, nainen jatkoi. Nyökkäsin ja lähdin taluttamaan Buugia Zelian ohi kohti maneesiin johtavaa ovea.

- Sehän näyttää oikein kivalta ja rauhalliselta, Matilda kommentoi tullessaan katsomoon. Olin juuri pyytänyt Buugia raviin, sen käveltyä muutamia kertoja maneesin ympäri. Olin juoksuttanut varsaani alusta asti irtona, sillä en halunnut sen joutuvan vielä tasapainottelemaan ympyrällä. Ympyrällä juoksemisen aika tulisi vielä, alkuun ohjasajotreenien kautta ja myöhemmin myös liinassa. Irtona juoksuttamisessa oli kuitenkin omat haasteensa ja minun piti olla aina varma, ettei muita tulisi samaan aikaan maneesiin.
- Buugi on ihmeen rauhallinen tänään, naurahdin ja katsahdin virnistäen Matildaa. Pysyttelin koko ajan Buugista hieman takaviistossa, merkkinä sille, että pitää mennä eteenpäin. Ori ravasi rennosti, mutta reippaasti. Kun oli aika vaihtaa suuntaa, siirryin hieman edemmäs ja blokkasin wannabe pilkkuponini reitin. Buugi oli aika nopeasti minulle tultuaan hoksannut irtojuoksutuksen salat ja tälläkin kertaa se vaihtoi suuntaa vain muutaman niskannakkelun saattelemana. Tullessaan minulle, Buugi taluttui jo todella hyvin. Sen kanssa oli ollut otettu raviaskelia taluttajan kanssa ja se tiesi hyvin paikkansa taluttajan rinnalla. Helpottaakseni tulevaa, olin heti aloittanut ääniapujen opettamisen taluttaen: käynnille ja raville omansa, pysäytys ja peruutus. Koin ääniavut erittäin hyödyllisiksi tulevaisuudessa.
- Kokeillaas sitten laukkaa, sanoin ja annoin Buugille hieman painetta takaa. Laukan ääniapua ori ei ollut vielä täysin oppinut, sillä laukkaa oli mahdoton taluttaen harjoitella. En halunnut ajaa varsaani laukkaan, jotta se ei oppisi pyrähtämään siihen vaan nostamaan sen hallitusti. Näin ollen annoin haluamani äänimerkin ja paineistin vielä uudestaan takaa.
- Hiennoo, sanoin rauhallisella äänellä Buugin nostettua laukan. Buugi laukkasi puolikkaan maneesin korvat tötteröllä ja hidasti sitten raviin. Paineistin orin uudestaan laukkaan ääniavun myötä. Sitten se lähti, ja kovaa.
- Jaaassoo, raauuhhaa, sanoin orille rauhallisella äänellä. Varsan takapää lensi joka ikiseen suuntaan, välillä se otti pyrähdyksiä ja laukkasi ristiin rastiin häntä suorana.
- Miten sä nyt vasta heräsit? naurahdin orille katsoessani tämän menoa.
- Se halusi ilmeisesti lämmitellä alle, Matilda huikkasi katsomosta.
- Mm, onneksi, vastasin. Hillitön riekkuminen heti alkajaisiksi ei tee kenellekään hyvää.
- Fiksu Buugi, totesin orille tämän maltettua siirtyä käyntiin. Vaihdoin asemaani pyytääkseni oria vielä vaihtamaan suuntaa. Halusin, että se laukkaisi vielä toiseenkin kierrokseen, joten pyysin sitä taas nostamaan laukan. Ori sinkaisi eteenpäin, mutta rauhoittui nopeasti laukkaamaan rentoa ja isoa laukkaa.
- Supeer, kehuin varsaani ennen kuin pyysin sitä siirtymään ravin kautta käyntiin. Kun Buugi käveli rauhassa, kaivoin taskustani porkkanan ja kutsuin oria luokseni.
- Tämä on ollut meidän koulutuksemme helpoin vaihe, sanoin Matildalle naurahtaen. Buugi oli erittäin perso porkkanoille ja heti äänimerkin saatuaan, se käveli luokseni. Matilda hymyili kainosti ja näytti siltä, että olisi halunnut jo lähteä. Talutin Buugin lähemmäksi ovea ja annoin sen haistella uutta tuttavuutta. Matilda silmäili varsaani ja rapsutti sitä hieman kaulalta.
- Siitä tulee hieno, nainen sanoi kainosti hymyillen. - Mutta mun pitää rueta jo lähtemään, tämä jatkoi.
- Kiitos, niin tulee, vastasin ja jatkoin: - Ja kiitos seurasta, nähdään.

Buugi seisoi hieman jännittyneenä Terttu Mäkisen pujottaessa ohjasajo-ohjia juoksutusvyön lenkeistä pois. Terttu oli vanhoja tuttujani. Henkilö, kenen käsiin luottaisin hevosen kuin hevosen. Henkilö, kenen halusin opettavan meidät ohjasajon maailmaan.

“Äärettömän fiksu tämä sinun varsasi”, Terttu ihaili. Treenit olivat sujuneet todella hyvin Ja Buugi oli ollut innoissaan mukana, kuten aina.
“Eikö vain”, vastasin naurahtaen ja taputin kirjavaa kaulalle. Fiksu varsa - ajattelin vielä silmäillessäni silmäterääni.

“Katsotaanko tallissa ajat vielä niille kahdelle seuraavalle kerralle?” Kysyin Tertulta. Olimme sopineet kolmesta treenikerrasta, joiden tavoitteena oli saada meidät siihen pisteeseen, että pärjäisimme pian kahdestaan.
“Katsotaan vain”, Terttu vastasi aukaistessaan kentän porttia. “Jos harjoittelette kovasti ja edistytte tähän tapaan, olette valmiina ennen lumen tuloa.”
“Eiköhän. Pitää vaan houkutella joku pahaa-aavistamaton tallikaveri apuriksi”, naurahdin.

“Ja se kirjava on tosi mukava tyyppi! Aina työntämässä päätään kainaloon ja kerjäämässä rapsutuksia”, kuulin etäisesti jonkun puhuvan loungen puolella reagoimatta kuulemaani kuitenkaan sen kummemmin.
“Niin se sirkushevonen”, kuului toinen ääni kääntäessäni samalla hetkellä ovenkahvaa. Katsoin loungessa seisovia mieshenkilöitä kysyvästi toinen kulma koholla. Toisen ilme ei värähtänytkään, mutta toisen ilme vaihtui ensin kauhistuneesta pahoittelevaan - jolloin tajusin, että he puhuivat minun hevosestani - ja pahoittelevasta helpottuneeseen miehen nähdessä hymyn kiirivän kasvoilleni.
“Puhutaanko täällä pahaa mun hevosesta?” kysyin huvittuneena.
“Hah, ehei. Mä tässä just kerroin Pennalle, kuinka ihmisrakas Buugi on. Oikea halinalle”, ruskeatukkainen mieshenkilö vastasi se sama valloittava hymy kasvoillaan, minkä olin nähnyt muutamia kertoja aiemminkin. Punastuin ja käänsin katseeni lattiaan.
“Ei se mitään rapsutuksia halua vaan herkkuja”, Penna totesi nasevasti ja lähti kävelemään suuntaani. “Kannattaisi ehkä rajoittaa niiden syöttämistä.”
“En mä ees p…” aloitin Pennan ollessa jo lähes vierelläni, mutta mies jatkoikin matkaansa ohitseni loungen ovesta ulos. “...paljon syötä sitä!” hihkaisin perään huvittuneena, vaikka en ollut varma, kuulisiko hän enää. Penna oli Penna, vaikka voissa paistaisi.

“Älä välitä siitä”, toinen mies sanoi pahoitteleva hymy kasvoillaan. Hän haroi hiuksiaan hetken, mutta antoi niiden lopulta asettautua. Katselin kiekuroita hetken, kunnes tajusin, että minun pitäisi ehkä vastatakin jotain.
“Ehen mä ottanut sitä edes tosissani”, naurahdin ja käänsin katseeni samalla lattiaan.
“Me ei olla muuten taidettu vieläkään esittäytyä kunnolla”, mies vaihtoi lennosta puheenaihetta ja lähestyi minua. “Elias Lammi, Eeliks kutsutaan”, hän ojensi kättään ja hymähti. Nostin katsettani. Hoidetun näköinen kämmen, jossa oli hyvin pitkän näköiset sormet ja ranteessa joku hienomman mallinen aktiivisuusranneke, oli hyvin turvallisen tuntuinen.
“Ehm. Jemiina. Rajala”, vastasin pätkivästi kohottaessani kättäni tervehdykseen. Uskalsin jopa vilkaista niitä kauniita silmiä, joita olin aiemmin ihaillut vain kaukaa.

--

Kävelin Buugin laidunta kohden hypähdellen ja riimunarua holtittomasti pyöritellen. Olin täysin omissa maailmoissani, enkä ollut edes täysin varma syystä. Eivät miespuoliset henkilöt minua tällaiseen tilaan saisi - ainakaan yleensä. Edes kovaan ääneen ja miljoonalla eri kielellä tervehdyksiä huudellut Viivi ei saanut minua palaamaan tähän maailmaan. Mikäli tyttö ei olisi juuri hakenut poniansa laitumelta, olisi hän varmasti jäänyt roikkumaan perääni jonkinnäköiseen vastakaikuun saakka. Mutta nyt tämä joutui vain tyytymään kohtaloonsa ja jatkamaan matkaansa.

Kiinnitin narun Buugin riimuun, mutten pyytänyt sitä vielä liikkeelle. Nostin käteni sen kaulalle ja silitin sitä pitkin vedoin.
“Tiedätkö mitä Buugiseni. Et ole sittenkään nolannut minua ihan täysin ja taidan antaa sinulle sen keväisen pelleilysi anteeksi”, kuiskuttelin rauhallisella äänellä hevoselleni. Buugi kuunteli toisella korvalla ja seurasi toisella laidunkavereidensa liikkeitä. Se tiesi mitä oli tekemässä.
“Oletko valmis puunattavaksi?” kysyin pilkkuponiltani. Buugi hörähti. Oletin sen olevan myöntävä vastaus.