Armin päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 02.07.18 0:18

26.06.2018

Mä olin tulostanut tulevien kisojen kouluradat. Ja mä olin joutunut vetämään syvään henkeä ja rauhoittumaan, kun mä mietinkin koko kisoja. Sitä oli toistettu noin miljoonaan kertaan, koska valmistautuminen oli pitänyt aloittaa heti, kun oli ilmoittauduttu kisoihin. Joo, ne olivat ne samat radat kuin viimeksikin. Mutta silti treenattavaa olisi vaikka ja kuinka. Ja sitä me oltiinkin tehty ihan urakalla. Välillä oli ollut vain pakko pitää välipäivä ja pistäytyä maastossa. Tai tehdä jotain muuta rentoa.

Siihen treenaamiseen mä olin hukuttanut itseni, koska mä en halunnut päästää itseäni ajattelemaan mitään ylimääräistä. Mä vietin päivät tallilla ja lopulta kaaduin väsyneenä sänkyyn nukkumaan. Jos mä en ihan koko päivää viettänyt tallilla, mä raahauduin sinne pirun lenkille. Välillä Minjan kanssa, mutta välillä jopa yksin. Silloin mä vain juoksin ja juoksin, vaikkei mun kunto olisi siihen riittänyt. Jollain oudolla tavalla se kuitenkin auttoi purkamaan sitä kaikkea.

Tänään me treenattaisiin laukanvaihtoja. Ne tuli kyllä ihan hyvin, mutta mä en ollut löytänyt vielä sellaista lennokkuutta niihin. Laukanvaihdot ei olleet vielä ihan mun ominta alaa, vaikka mä odotin kamalasti pääseväni treenaamaan yksittäisten vaihtojen sijaan erilaisia vaihtosarjoja. Mä olin jostain syystä aina ihastellut joka askeleella tehtyjä vaihtoja, ne näyttivät hienoilta. Mutta mulla niiden tekemiseen olisi vielä matkaa.

Iloinen punarautias lähti reippaasti mun matkaani laitumelta. Mun ymmärrys ei riittänyt, kuinka se lähti aina niin innoissaan töihin, vaikka mä olin viime aikoina kiusannut sitä ties millaisilla treeneillä. Ja niin kauan kun mä osasin pyytää, se teki mukisematta kaiken. Väärinymmärryksiä tuli, mutta vika oli aina mussa. Mä olin kyllä löytänyt sellaisen kultakimpaleen vuokrahevosekseni, että ei mitään rajaa.

Pikaisen varustuksen jälkeen me jo suunnattiin kohti kenttää. Armi vaikutti hivenen loukkaantuneelta, kun mä en tänään jaksanutkaan rauhassa harjata sitä, rapsutella ja syöttää nameja. Tänään ei ollut fiilistä, mä halusin vain upottautua treenaamiseen mahdollisimman nopeasti. Ehkä huono asenne, ehkä ei. Hannover lähti askeltamaan reippaasti uralle lämpimästä kelistä huolimatta. Ja ennen kaikkea musta huolimatta.

Mä verryttelin tavalliseen tapaani. Ravia ja laukkaa pitkin ohjin, sitten vähän erilaisia teitä, väistöjä ja siirtymisiä. Armi kyllä liikkui ja teki mitä pyysin, mutta tamma ei ollut ihan täysillä mukana kuten yleensä. Pienen tauon jälkeen sen kummempia ajattelematta mä lähdin treenaamaan laukanvaihtoja varten. Tosin ensin mä työskentelin ihan laukassa, jotta sain sen pyörimään ihan hyvin ja tehtyä siinä jotain.

Kun mä totesin meidän olevan valmiita itse laukanvaihtoihin, mä muistelin miten se meni ihan ohjelmassa. Puolirata leikkaa ja laukanvaihto keskihalkaisijalla. Ei kovin vaikeaa, eihän? Me oltiin tehty näitä ennenkin ja suoriuduttu ihan valkoisten aitojen sisälläkin niistä. Mutta tänään niistä ei kuitenkaan tullut mitään. Joko Armi ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää mun apuja. Se vain jatkoi kulmaan ja vaihtoi itsenäisesti siellä laukan. Ihan sama, mitä mä yritin tehdä selässä. Sitten vaihdettiin ristilaukalle, siirryttiin raviin tai tamma teki vaihdon useamman askeleen myöhässä.

Mun hermot olivat jo aika riekaleina ja itku ei ollut todellakaan kaukana. Jos se olisi ollut mahdollista, mä olisin jättänyt Armin siihen ja lähtenyt itkien kotiin. Ensimmäistä kertaa ikinä mulla tuli se fiilis tamman kanssa, vaikka aina ei ihan mennytkään putkeen. Mutta mä en voinut, joten mun ei auttanut muuta kuin jatkaa. Ja mä meinasin saada sydänkohtauksen, kun huomasin kentän laidalla seisovan Sarahin.
"Teidän kannattaisi varmaan pitää pieni tauko", brunette ehdotti varovaisen oloisesti. Mä en saanut kuin nyökättyä ja läväytettyä Armille pitkät ohjat.

"Mitä te harjoittelitte?" Sarah kysyi, kun oli antanut kiltisti mun rauhoittua hetken.
"Vaativa B:ssä tulee laukassa puolirata leikkaa ja keskihalkaisijalla laukanvaihto, sitä laukanvaihtoa me yritettiin treenata", mä henkäisin.
"Kokeile jossain muussa kohtaa, esimerkiksi ympyrältä toiselle vaihtaessa tehdä laukanvaihto. Ja ota rauhassa, jos hermotut niin siitä ei ainakaan tule mitään", nainen neuvoi mua hymyillen. Mä hengitin syvään ja keräsin ohjat.
"Kyllä me tässä onnistutaan", mä mumisin rautiaalle ja rapsutin sen kaulaa. Korvat pyörähtelivät ja Armi siirtyi sulavasti laukkaan.

Puoliverisessä tapahtui jotain. Nyt se laukkasi aivan eri tavalla ja oli muutenkin miten sen sanoisi. Normaalimpi. Mä tein laukkaympyrän ja kun vaihdoin toiselle ympyrälle, kokeilin laukanvaihtoa. Ja se onnistui, heti ensimmäisellä yrityksellä. Mun murjotus vaihtui hymyyn ja nyt itkun mahdollisuus katosi kokonaan. Mä tein tässä suunnassa ympyrän ja vaihdoin toiselle ympyrälle, taas vaihtaen laukan. Se onnistui taas. Armi sai kunnon taputukset ja kehut. Sarah oli lähtenyt kentän laidalta, ehkä tämä oli todennut, että nyt mä pärjäisin.

Lopuksi mä tein periaatteen vuoksi vielä sen hemmetin puoliradan leikkaamisen ja siinä laukanvaihdon. Ja nyt se onnistui ilman ongelmia ja vaihdossa oli jo vähän lennokkuuttakin. Mä päätin lopettaa siihen, kun saatiin onnistunut suoritus. Lähinnä itseni takia, mutta olin mä kiusannut Armiakin tarpeeksi. Mä olin myös tajunnut oman typeryyteni.
"Anna anteeks, mä olin idiootti kun en tajunnu", mä kumarruin halaamaan tamman kaulaa. Hannover pärskähti vastaukseksi ja käveli korvat hörössä.
"Vedetään vielä loppuverkka ja sitten riittää", mä hymyilin ja Armi siirtyi lennokkaaseen raviin.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 202

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 20.08.18 12:34

20.8.2018

Mä juoksin pitkin tallia puoliksi paniikissa. Okei, ketä mä huijaan. Ihan täysin paniikissa. Mulla olisi kohta uuden valmentajan pitämä valmennus ja mä en löytänyt mistään omaa kypärääni. Eikä mulla tietenkään toista ollut. Mä en tiedä mihin ihmeeseen se oli voinut kadota. Juuri eilenhän mä olin sitä käyttänyt ja laittanut sen omalle paikalleen kaappiini. Nyt se oli poissa. Ja mulla tosiaan alkaisi ihan juuri Anton Koskisen pitämä valmennus.

Ei auttanut kuin lainata jonkun kypärää, mutta ongelma oli, että kenen. Ketään ei näkynyt mailla halmeilla, koko talli oli kuin ihmeen kaupalla tyhjä ihmisistä. Oikeastaan vaikutti siltä, että tallissa oli mun lisäkseni vain Armi. Ei hemmetti. Olisikohan Nikon kypärä mulle liian iso? Todennäköisesti, mies oli aika isopäinen tapaus. Siinä olikin ne se kypärä, jota uskaltaisin ihan oikeasti lainata ilman luvan kysymistä. Perijättäret ei tulisi kysymykseenkään, jos jäisin kiinni (todennäköisyys olisi aika suuri) mä olisin vainaa.

Mä en keksinyt ketään, jolta olisin uskaltanut lainata ja jolla voisi olla suurinpiirtein samankokoinen pää kuin mulla. Joten mä menin Nikon kaapille, nappasin kypärän ja kääntelin sitä käsissäni. Jos se ei valuisi mun silmille, niin mä tuskin kuolisin ja kukaan ei huomaisi, ettei mulla ollut omaa kypärää. Mä painoin kypärän päähäni ja heiluttelin vähän päätäni. Olihan se vähän iso, mutta jos mä vääntäisin hiukseni jotenkin sopivasti, se voisi parantaa tilannetta. Ja Armi toivottavasti ei tänään keksisi kouluvalmennuksessa heittää mua selästään alas. Tosin kerta se olisi ensimmäinenkin, kunhan ei tänään tulisi.

Joten me päästiin punarautiaan kanssa maneesiin ihan aikataulussa. Anton Koskinen ei vaikuttanut kauheen puheliaalta valmentajalta, kun mä moikkasin tämän saapuessa. Olikohan valmentajan ammatti ihan sopiva miehelle? Se oli kuitenkin asiakaspalvelua ja joutui olemaan ihmistenkin kanssa tekemisissä. Mä yritin pistää Armia kävelemään reippaasti, mutta tammalle harvinaisesti tämä oli todella laiska. Laiskasti se vain huiski välillä hännällään puolelta toiselle. Tästä tulisi todella mukava valmennus.

Armi oli varmaan ensimmäistä kertaa ihan kamala. Ei mitään reaktiota mihinkään, tai siis varmaan viiden minuutin viiveellä, ihan sama mitä mä tein siellä selässä. Siirtymiset tuli juuri sillä kamalalla viiveellä, vaikka mä mielestäni ilmoitin Armille ihan selkeästi mitä haluan. Ja vaikka kuinka koitin herkistellä, Armi vain löntysti menemään. Väistöistä nyt ei edes puhuta, se oli yksinkertaisesti vain niin kamalaa. Antonin ohjeet kyllä olivat hyviä ja niistä olisi varmasti hyötyä. Kunhan Armi olisi vähän enempi motivoitunut työntekoon, sillä tänään siitä ei vain tullut mitään.

"Kiitos hirveesti Armi, annettiin hieno kuva uudelle valmentajalle. En varmaan kehtaa ikinä mennä sen valmennukseen enää", mä tuhisin puoliveriselle, kun Anton oli lähtenyt ja me oltiin kahdestaan jääty kävelemään. Paitsi, mulla olisi ensi viikon torstaina Antonin estevalmennus Ramidalla. Voi luoja, mä tulisin niin kuolemaan. Mä en luottanut yhtään, että nuori tamma osaisi käyttäytyä ollenkaan. Palattuamme talliin, mä kävin palauttamassa Nikon kypärän paikoilleen. Ainakaan vielä mä en jäänyt kiinni siitä, paitsi Nikon kohdalla se tuskin olisi paha tilanne. Välillä kypärä oli vähän valahtanut naamalle, mutta muuten se oli ollut ihan passeli lainakypärä. Kun mä vilkaisin omaan kaappiini, niin mun kypärä oli siinä omalla paikallaan. Mistä hemmetistä se siihen oli ilmestynyt valmennuksen aikana?

avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 202

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 19.09.18 21:35

16.9.2018

Mun tallilla käynti ja treenaaminen oli jäänyt viime aikoina hävettävän vähälle, mutta mulla oli ihan pätevä syy. Ainakin mun mielestä kirjoitukset oli sellaiset. Tosin Amanda ei ehkä ollut samaa mieltä, mutta mä halusin kirjoituksista läpi. Ne olivat jo ihan nurkan takana, mutta mun aivoni tarvitsivat tauon lukemisesta. Mikä olisikaan parempi tapa pitää tauko, kuin lähteä tallille?

Olinhan mä tiistaina käynyt valmennuksessa, koska sitä mä en vain kehdannut jättää väliin. Ja mut ehkä olisi potkittu valmennusryhmästä ulos ja sen jälkeen nirhattu. Joten valmennuksiin mentiin pää kainalossakin tai pää täynnä englannin kielioppia ja lakiasioita sekaisin. Lähtökohdista voi varmaan päätellä, ettei valmennus ihan mennyt putkeen. Mä en saanut Armiin mitään otetta ja avotaivutuksista ei tullut sitten yhtään mitään. Amanda ripitti mua ihan kunnolla ja mä en haluaisi törmätä perijättäreen ennen seuraavaa valmennusta. Joka toivottavasti menisi paremmin.

Nyt mä päätin jättää treenamisen väliin ja lähteä maastoon. Se olisi enemmän tarpeen, kun halusi tyhjentää pään. Koulutreenitkin voisi toimia, mutta mä en jaksanut ajatella mitään. Punarautiaalla taisi olla mua ikävä, sillä Armi kiehnäsi mussa tavallista enemmän. Ainahan se herkkuja ja rapsutuksia kerjäsi, mutta tämä ei ollut ihan sitä. Kiva jos mua kaivattiin. Se ei kyllä ollut kivaa enää siinä kohtaa, kun tamma onnistui kolauttamaan päätään sopivasti mun huuleen, että se aukesi. Kuivat huulet edesauttoivat, mutta silti osuma oli ikävän tuntuinen.
"Kiitos tästä", irvistin kun puhuminenkin sattui huuleen.

Maastossa Armi oli ihmeellisen rauhallinen. Ainakin mä oletin sillä olleen nyt vähän enempi vapaata, jolloin punarautias muuttui hieman tavallista säpsymmäksi. Mä nautiskelin kelistä, syksy oli tulossa ja samalla vain rentouduin hannoverin tasaisten askelien kuljettaessa mua maastopolulla. Se oli aika kivaa, enkä mä siinä kohtaa tajunnut, miksi mä olin jättänyt tallireissut vähemmälle. Ne olisi juuri sitä mitä mä tarvitsisin lukemisen ohella.

Rentous koitui mun kohtaloksi. Mun älähdys sai Armin säpsähtämään ja ottamaan muutamia sivuaskeleita. Oksa, jota mä en ollut rentoudeltani huomannut, sivalsi aika mukavasti mun poskea. Nappasin hanskan kädestä pois ja kokeilin sormillani poskea. Sormet värjäytyivät kivan punaisiksi. Hienoa, huuli halki ja poskessa ilmeisesti kunnon naarmu. Siinä olisikin sitten seliteltävää, varsinkin mun suojelijoille Nikolle ja Jimille. Uskoisikohan kukaan, että mua ei oltu vedetty turpaan? Paitsi Armi ja hemmetin oksa.

avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 202

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 29.10.18 15:44

28.10.2018

Mun pää oli vähällä räjähtää. Harvinaista kyllä tällä kertaa hevonen, joka sen meinasi aiheuttaa, ei ollut rakkaan serkkuni rakas hevonen Ramida. Nyt Armi aiheutti harmaita hiuksia ja se oli melko harvinaista. Eihän meillä aina putkeen mennyt, mutta ihan tähän pisteeseen ei koskaan kyllä oltu ajauduttu. Meidän viimeisimmät kisat olivat menneet ihan hyvin treenamisen määrään nähden, mutta silti mä päätin aloittaa melkein hyvissä ajoin treenaamaan seuraviin osakilpailuihin. Ne olisivat viimeiset, eli olisi todella tärkeää suoriutua hyvin, jos meinaisi pärjätä kokonaiskisassa.

Noh, jos me näin vedettäisiin, voisin jättää suoraan kilpailut välistä. Hannover ei kuunnellut tällä hetkellä yhtään, mitä mä siltä pyysin. Pidäte ei mennyt läpi, pohje ei mennyt läpi ja mikään ei yksinkertaisesti vain sujunut. Mä jouduin hetkittäin tarkistamaan hevosen väristä, etten mä vahingossa ollutkaan Kytömäellä Ramidan selässä. Joka kerta mä näin punaruskeaa karvaa, joten se ei ainakaan ollut mahdollista. Entä jos Armi ja Effi oli vaihtanut luonteitaan? Sarah ja Effi olivat voittaneet KN Specialin huimilla prosenteilla, joten ilmeisesti kaksikon yhteistyö alkoi luistamaan hiljalleen. Tai ehkä tammat oli vierekkäisissä karsinoissa asuessaan sopineet jotain roolien vaihdoista. Ei näistä koskaan tiedä.

Mä yritin saada aikaiseksi edes ihan helppoja siirtymisiä käynnin ja ravin välillä, mutta nekin olivat kamalan löysiä ja hitaita. Armilla oli varmaan kymmenen sekunnin viive mun pyyntöihin, eikä se nyt ollut kovin ideaalinen tilanne. Koska homma ei meinannut lähteä sujumaan mitenkään päin, oli ehkä pieni tauon paikka. Mun pitäisi henkäistä syvään ja yrittää löytää se oikea asenne koko hommaan. Armillakin tosin olisi tänään asenteessa korjaamista. Tauon jälkeen mä vääntäisin perusjuttuja niin kauan, että homma sujuisi. Mulla olisi vaikka koko päivä aikaa.

Pitkillä ohjilla kävelyn aikana oli hyvä miettiä taas miljoonannen kerran Kalla CUP ratoja. Mikä meni pieleen viimeksi? Mikä meni hyvin? Mitä mä tein väärin tai oikein? Mitä juttuja pitäisi ehdottomasti treenata paljon? Ramidan radasta nyt ei edes puhuttaisi, me oltiin luokan viimeisiä, mutta eipä mulla sen suurempia odotuksia ollutkaan. Mä olisin hämmästynyt, jos joku olisi vetänyt huonommin kuin me. Parissa kohdassa ei ollut kaukana, että Ramida olisi ottanut estemoodin päälle ja hypännyt valkoisten aitojen yli. Jotka olivat vielä kamalan jänniä, joten niitäkin piti vähän kytätä.

Armin kanssa ekassa luokassa me sijoituttiin kolmansiksi, mikä oli mulle ainakin ihan hyvä saavutus. Amanda saattaisi olla toista mieltä. Heidi kuitenkin veti kummallakin hevosellaan niin hyvät suoritukset, ettei meillä Armin kanssa ollut mitään jakoa. Tosin mua vähän hävetti, kuinka epätasainen meidän rata oli. Kun kahden tuomarin keskiarvot on kolmesta kymppiin, niin ei silloin ole ihan kamalan tasaisesti suoritettu. Ja se, että keskilaukasta siirtyminen koottuun laukkaan tuli huimat pisteet ja heti seuraavasta kohdasta, joka oli puolirata leikkaa ja laukanvaihto käynnin kautta, tuli koko radan surkeimmat pisteet. Yleisvaikutelmasta kuitenkin tasaisesti hyvät pisteet, joka oli positiivista.

"Noniin, yritetääs uudestaan", hymähdin tammalle ohjia kerätessäni ja vähän sitä jo herätellessä taas töihin. Mä nyt vääntelin ja kääntelin puoliveristä käynnissä, tehden välillä pysähdyksiä. Jos Armi ei nopeasti reagoinut mun pohkeeseen, mä käytin jo heti raippaa. Ei olisi mitään hyötyä käyttää pohjetta moneen kertaan, jos se ei vain toiminut. Hiljalleen hevonen alkoi kuunnella ja toimia, joten uskalsin siirtyä raviin.

Ravia mä sain työstää pitkään. Siirtymisiä, väistöjä, taivutuksia, erilaisia teitä. Kun mä vihdoin olin tyytyväinen Armin työskentelyyn, sai hionnut tamma siirtyä käyntiin. Ihan näin pitkää treeniä mä en ollut suunnitellut, mutta välillä näin. Mä olin myös vähän ylpeä itsestäni, kun en suoraan luovuttanut kun heti ei sujunut. Joskus olisi saattanut käydä sillain, että olisin vain lopettanut lyhyeen ja kokeillut seuraavana päivänä, jos olisi parempi päivä.

Armi sai niskaansa viltin, ennen kuin mä lähdin taluttamaan sitä ympäri maneesia. Samalla oli hyvä palata sitten meidän vaativa B:n rataan. Mähän en ollut jo miljoonaan kertaan katsonut radoista kuvattuja videoita ja tutkinut pöytäkirjoja suurennuslasin kanssa. Jälkimmäinen rata oli meiltä ehdottomasti heikompi, joten treeneissä pitäisi sen tason tehtäviin panostaa. Tosin, rata oli ollut kokonaisuutena tasaisempi kuin helppo A.

Oli miten oli, seuraaviin osakilpailuihin tavoitteet on korkealla. On noloa kun kouluratsastaja on voittanut kaksi kertaa esteillä, eikä kertaakaan koulussa.

avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 202

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 05.11.18 19:28

05.11.2018

Armi ravasi rytmikkäästi uralla, odottaen mitä siltä seuraavaksi siltä pyydettäisiin. Pieni puolipidäte valmisteli laukan ja pienellä liikkeellä rautias vaihtoi ravista laukkaan. Tänään oli niitä päiviä, kun tamma toimi kuin ajatuksen voimalla. Nämä päivät oli oikein kivoja. Mä käänsin Armin maneesin poikki ja vaihdoin suuntaa, tehden laukanvaihdon askeleessa. Se oli ainakin omasta mielestäni ihan siisti vaihto. Ai että mä rakastin laukanvaihtoja. Ne olivat vain niin kivoja ja ratsukin tuntui tykkäävän. Mä tiesin, että mulla olisi vielä pitkä matka, että pääsisin tekemään vaihdot jokaisella askeleella. Mutta joku päivä mä vielä tekisin niitä.

Viime valmennuksessa oli ollut paljon laukkaa ja juurikin näitä laukanvaihtoja. Mä en hirveästi uskaltanut lähteä uusia juttuja kokeilemaan yksinäni, koska jos mä tekisin ne väärin, olisi mun todella vaikea lähteä korjaamaan omaa tekemistä. Joten mä olin aika innoissani, kun lokakuun viimeisessä valmennuksessa tehtiin laukanvaihtoja. Olinhan mä niitä tehnyt jonkun verran, mutta mä halusin lisää varmuutta omaan tekemiseen. Ja sitähän mä sain, Amandan huutojen lisäksi.

Mä kokosin välillä Armin laukkaa vähän, kuten oltiin tehty valmennuksessakin. Mä lähinnä hain asetuksia huomista valmennusta varten, koska viimeksi ei tullut kokoamiset ja vaihdot ihan näin helposti. Loppua kohti oli aina helpottanut, mutta alkuun mä olin ihan hukassa apujen kanssa. Amandalta oli tullutkin monen monta tiuskahdusta kommenttia mun ratsastamisesta. Eikä kehuja liiemmin herunut valmennuksen päätteeksi, mutta mä uskaltaisin väittää jääkuningattaren olleen edes hieman tyytyväinen meidän joihinkin pätkiin. Vaikka ei Amanda sitä mulle ikinä sanoisi.

Mä istuin syvälle satulaan ja pidin vatsalihaksilla vastaan, siirtäen Armin raviin. Samalla kun keventelin, valutin ohjia pidemmiksi sormien välistä. Tamma venytti kaulaansa sitä mukaa, kun sai ohjaa. Mun oli vaikea käsittää, että siitä oli jo vierähtänyt vuosi, kun mä olin Armin kanssa aloittanut. Ensin hoitajana, mutta nopeasti sain ylennyksen vuokraajaksi. Ja sillä tiellä oltiin edelleen ja toivottavasti oltaisiin jatkossakin. Mä olin aika ylpeä suorituksestani, kun olin pysynyt näin pitkään jonkun harrastuksen parissa. Kai mun porukatkin oli, eivätpä maksaneet turhaan mun harrastuksia. Aikaisemmin mä olin jaksanut jotain harrastusta maksimissaan puoli vuotta, sitten mä olin kyllästynyt ja pistänyt lajin vaihtoon.

Mutta mä olin löytänyt ratsastuksesta jotain, mitä ei muista lajeista ollut löytynyt. Nämä kerrat, kun hevonen toimi kuin ajatus, olivat mahtavia. Valmennuksissa kun hikoilu tuottaa tulosta ja valmentaja osoittaa edes jollain tasolla olevansa tyytyväinen suoritukseen. Vaikka mä en olisi ikinä uskonut, talleista ja hevosista oli tullut mulle hyvin nopeassa ajassa todella tärkeä osa elämää. Enää mä en kykenisi olemaan ilman niitä.

Armi sai pitkin ohjin kävellä hetken, ennen kuin mä tulin selästä alas ja taluttelin sitä vielä. Mulla ei sinänsä ollut kiire takaisin talliin, sillä varusteiden perusteellista putsausta olisi seuraavaksi vuorossa. Amandan valmennuksiin valmistauduttiin varusteiden osalta kuin kisoihin. Likaisia varusteita ei suvaittu, kaikki piti olla viimeisen päälle.

avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 202

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 11.12.18 17:55

11.12.2018

Mä olin tehnyt mun päätöksen. Siis vuokrahevosen suhteen. Musta tuntui aika pahalta, mutta toisaalta päätös tuntui oikealta. Joten mä olin taas matkalla Auburnin toimistoon, josta mä toivoin löytäväni Amandan. Ei olisi mitään takeita, että perijätär siellä olisi. Joten toistamiseen todella lyhyen ajan sisällä mä koputin toimiston oveen ja kurkistin sisään. Amanda istui kuin istuikin pöydän takana ja viittasi mut sisään.

"Mä voisin vaihtaa Leevin vuokraajaksi", totesin kun perijätär oli hetken katsonut mua kysyvästi. Ja jatkoi mun katsomista hetken ollen edelleen hiljaa.
"Hyvä. Armille on jo nimittäin uusi hoitaja", blondi sanoi, kuin asiassa ei olisi mitään ihmeellistä. Mitä jos mä olisin sanonutkin jatkavani Armin kanssa? Olisiko mulle annettu vaihtoehdoiksi Leevi tai ei mitään? Vai olisiko uudelle hoitajalle sanottu, että sori, et pääsekään? Oli miten oli, mä tuijotin varmaan aika järkyttyneenä Amandaa. Toisaalta mä olin iloinen, että Armille oli heti uusi hoitaja. Joku joka touhuaisi tamman kanssa. Mutta näin nopeasti?

Kun kaikki oli taas kunnossa, mä menin hakemaan Armin vielä viimeisen kerran tarhasta. Tai ei se välttämättä olisi viimeinen kerta ikinä, mutta viimeinen kerta vuokraajana. Mä vein punarautiaan omaan karsinaansa tammatalliin. Ei mua huvittanut lähteä ratsastamaan, koska viimeaikoina selästä käsin hommat ei ollut ihan sujunut. Leevin kanssa taas, noh, sujui. Tuntui, että ruuna sopi paremmin kun käteen kuin Armi. Mä olin saanut jo tammalta kaiken, mitä sillä oli annettavaa mulle.

Puoliverinen sai perusteellisen harjauksen. Mä kävin varmaan vähän turhankin monella harjalla Armin läpi. Kävin läpi jouhet, jotta ne olisivat ihan täysin järjestyksessä. Punarautias kiilsi tavallista enemmän sen puunauksen jälkeen. Sitten mä vain istahdin karsinan lattialle ja katselin Armia. Jossain vaiheessa tamma tuuppaisi mua turvallaan, kuin kysyen oliko kaikki hyvin. Sitten se tunki päänsä mun syliinsä. Tätä mä jäisin kaipaamaan. Mulla oli vähän tunne, ettei Leeviltä olisi odotettavissa tälläisiä hellyyden osoituksia. Sen tapoihin kuului ennemmin varpaiden tallominen.

Kun mun takapuoli alkoi puutumaan, mä nousin ylös ja puistelin housuistani liat. Oli jotenkin vaikeaa lähteä tamman luota, vaikka eihän se mihinkään katoaisi. Siellä se olisi jatkossakin  ja mä pääsisin melkein koska vain sitä moikkaamaan. Mä kiersin käteni Armin kaulan ympärille halatakseni sitä.
"Kyllä sä pärjäät", mutisin ja annoin pusun sen turvalle.
"Kyllä sä pärjäät", toistin sanani pienesti hymyillen ja lähdin pois karsinasta. Kyseessä taisi ennemminkin olla, että pärjäisinkö minä. Onneksi mä en kokonaan lopettanut, vaan mun seuraava haaste olisi Leevi.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 202

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Kiia K. lähetetty 13.12.18 11:30


Ajellessani kohti Auburnia aloin jännittämään vähän lisää sillä en oikeastaan tiennyt yhtään millaista siellä olisi ja sopeutuisinko talliporukkaan. Olinhan käynyt siellä pari kertaa tutustumassa Toruun, mutten enää hirveästi muistanut mitään siitä sillä silloinkin olin jännittänyt ihan mielettömästi. Pysäköin auton vapaaseen kohtaan parkkipaikalla ja katselin uteliaana ympärilleni. Näky oli kyllä yhtä vaikuttava kuin muistinkin. Päättelin että Armi olisi tähän aikaan tarhassa joten lähdin kävelemään tarhojen vierustaa vilkuillen uteliaana niissä seisoskelevia hevosia. Olin nähnyt Armin kuvista ja kerran jopa livenä joten tunnistaisin neitokaisen kyllä sen nähdessäni. Kauaa ei kyllä tarvinnut etsiä sillä jo tokassa vastaan tulevassa tarhassa näkyi tutun näköinen punarautias hevonen joka oli satavarmasti Armi. Sen kaverina siellä oli vaaleanrautias tamma joka selvästikin piti minua jotenkin uhkana kun lähti ravaamaan korkein askelin pöristen omiaan. Kutsuin Armia nimeltä ja tamma tuli portille todella uteliaana. Rapsuttelin kauniin tamman punaista päätä ja kiitin luojaa että se oli kuulemma todella rauhallinen ja helppo tapaus, juuri sellainen mitä kaipasin Torun rinnalle.

Pujotin riimun Armin päähän ja otin sen portista ulos ennenkuin sen tarhakaveri tulisi takaisin sen läheisyyteen. Katselin mistä pääsisin neidin kanssa talliin sillä tiesin että se asusti jossain tuossa edessäni olevassa tallissa. Keskellä rakennusta oli näköjään ovi ja pujahdettiin siitä sisään. Pysäytyn Armin hetkeksi käytävälle sillä katselin ympärilleni miettien mihin päin seuraavaksi.
- Armin karsina on täällä Effin vieressä, joku brunette tyttö sanoi hieman ujon puoleisesti ja osoitti erästä karsinaa.
- Ai, kiitos. Olinki vähän hukassa. Mä oon Kiia, vastasin tytölle itsekin ujosti ja talutin Armin omaan karsinaansa. Viereisestä karsinasta kuului vain nimi Sarah ja sen jälkeen tuli hiljaista. Eipä se minua haitannut sillä kaipasinkin nyt vain hiljaisuutta pitkän matkan jälkeen. Jätin Armin hetkeksi karsinaansa kun lähdin etsimään neitokaisen harjoja. Oletin että Sarah oli tullut äsken varustehuoneesta joten suuntasin samaiselle ovelle. Kurkkasin varovaisesti ovesta huoneeseen ja olin näköjään ollut oikeassa. Vilkuilin ympärilleni ja paikallistin Armin varusteiden paikat nopeasti ja sen jälkeen huomasin hyllynkin jossa Armin harjat olivat. Nappasin ne matkaani ja suuntasin takaisin tallin puolelle.

Utelias tamma oli minua vastassa kun tulin takaisin ja ihan ensimmäiseksi annoin sille paljon rakkautta ja rapsutuksia sillä kaipasin itsekin kipeästi tälläistä herkkää hetkeä. Armi oli vain tyytyväinen saamaansa huomioon eikä näyttänyt olevan moksiskaan siitä että sen hoitaja oli vaihtunut lennosta. Pikkuhiljaa aloin sitten harjailemaan Armin punaista karvaa huolellisesti ja kävin sen läpi useampaan kertaan joka puolelta. Ehkä myös hieman liioitellun huolellisesti, mutta aikaahan tässä on kun muuttokuormakin tulee vasta neljän tunnin päästä enkä viitsisi mennä istumaan tyhjään kämppään ihan vielä. Utelias neitokainen oli jatkuvasti tutkimassa taskujani ilmeisesti herkkujen toivossa ja naurahdin sen pettyneelle ilmeelle kun mitään ei löytynyt. Kun kaviotkin oli puhdistettu ja jouhet selvitetty niin olin enemmän kuin tyytyväinen. Istahdin väsyneenä tamman karsinan lattialle ja sainkin heti Armin pään syliini. En tiedä kuinka kauan me vain oltiin siinä mutta yhtäkkiä havahduin haavemaailmasta maan pinnalle takaisin kun käytävältä alkoi kuulua hevosen askelia. Sarah tuli näköjään takaisin Effin kanssa joten päätin viedä harjat takaisin hyllyyn ja vein Armin takaisin pihalle kaverinsa seuraksi. Nyt ilmeisesti en ollutkaan tarhakaverin mielestä niin pelottava ja tamma tuli jopa tervehtimään kun otin Armilta riimun pois päästä. Rapsuttelin vaaleanrautiasta tammaa hetken aikaa ennenkuin päätin lähteä suuntaamaan uuteen kotiini. En tiennyt mitä odottaa ja varmasti siivottavaa olisi ennenkuin kamppeet tuodaan joten hommaa riittää. Seuraavalla kerralla sitten tutustuisin paremmin paikkoihin ja etsisin käsiini jomman kumman sisaruksista. En kuitenkaan ollut vielä valmis kohtaamaan hoitohevoseni omistajaa Amandaa joten se saisi todellakin jäädä seuraavaan kertaan.
avatar
Kiia K.
Vuokraaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 14

http://unisiiven.net/h/toru/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Kiia K. lähetetty 18.12.18 23:37

18. joulukuuta 2018

Olin tuntenut itseni ihme hiippariksi viime päivinä kun onnistuin kuin onnistuinkin monena päivänä käymään tallilla hoitamassa Torun ja Armin molemmat ilman että täytyi olla sen kummemmin sosiaalinen. Muutamia ihmisiä oli vastaan tullut ja tunnistin joitain jo ulkonäöllisesti, mutta esittelyasteelle ei kyllä olla päästy kun olin aina nopeasti livahtanut johonkin karkuun. Hieman kirosin mielessäni etten ollut vielä törmännyt kertaakaan hoitohevoseni omistajaan Amandaan sillä tiesin että sekin täytyisi hoitaa vaikka salaa olinkin tyytyväinen ettei sitä ole vielä tapahtunut. Pakko myöntää että aloin ehkä hieman kammoamaankin naisten kohtaamista. Ehkä se tapahtuisi tänään, ehkä ei.

Kurvasin autolla Auburnin pihaan tottuneesti ja suuntasin suorilta hakemaan Armia tarhasta. Tamma tuli innokkaasti portille minua vastaan ja alkoi heti tutkimaan taskujani herkkujen toivossa. Sä tiedät ettei mulla oo sulle mitään tälläkään kertaa, naurahdin neitokaiselle ja pujotin riimun sen päähän. Just ja just päästiin pujahtamaan portista ulos ennenkuin tarhakaverit tulivat myös katselemaan mitä siellä tapahtuu. Sori tytöt te jäätte ulos, hihkaisin uteliaille tammoille jotka kuikuilivat portilla ja astelin tammatalliin Armi perässäni. Meinasin saada sydänkohtauksen kun Armin karsinan läheisessä varsomiskarsinassa majailevan Hanin vuokraaja pölähti karsinasta juuri kun ohi oltiin menossa. Arvaukseni meni oikein, sillä nainen esitteli itsensä Minkaksi ja hävisi paikalta yhtä nopeasti kun oli siihen tullutkin. Vähän tuntui että tulisinkohan koskaan tutustumaan tähän porukkaan kun itse osasin olla aikamoinen tuppisuu uusien ihmisten kanssa, mutta ehkä se siitä joskus. Siinä mietiskellessäni olin hakenut Armin harjat ja puunailin sitä pitkin rauhallisin vedoin sillä olin jo käynyt taistelemassa Torunkin kanssa Purtseilla niin minulla ei ollut mihinkään kiire.

Taisin minä siinä uppoutua omiin ajatuksiinikin sillä en ollut huomannut että karsinan ovelle oli ilmestynyt kaunis blondi täydellisine vaatteineen ja säikähdin niin että varmasti tuli lusikallinen housuun kun nainen avasi suunsa.
- Armi tarvii liikuntaa kun sitä ei oo liikutettu kunnolla sen jälkeen kun Nita lopetti vuokrauksen. Kevyt käynti- ja ravityöskentely riittää, Amanda tokaisi ovelta katsellen minua kuin arvioiden.
- O-okei, takeltelin järkyttyneenä sillä tätä hetkeä olin kammonnut jo päiviä ja siinä se Amanda seisoi yhtäkkiä edessäni ja itse tuijotin naista suu auki sillä tätä en osannut odottaa.
- Niin että hopi hopi hommiin, Amanda sanoi ja hyvä ettei taputtanut käsiään yhteen jotta saisi minuun liikettä. Nainen katosi yhtä nopeasti karsinan ovelta kuin oli tullutkin ja ihmettelin oliko kaikki tallilla yhtä hyviä ilmestymään ja katoamaan kuin tyhjästä.

Harjailin nuokkuvan Armin loppuun ja kuiskuttelin sille innoissaan että nyt sitä päästäänkin sitten hommiin kunnolla. Tamma hörähti ystävällisesti vastaukseksi ja harjauksen päätteeksi lähdin hakemaan hevosen kamppeet karsinalle. Satula, suitset ja pintelit löytyi helposti omilta paikoiltaan ja hyvä etten pomppinut takaisin karsinalle innoissani sillä olihan siitä jo kauan aikaa kun viimeksi päässyt hevosen selkään. Tänään kyllä neitokainen saisi tyytyä tosi iiseihin juttuihin sillä täytyisi jo itselläkin muistella vähän miten sitä ratsastettiinkaan. Armi seisoi kiltisti paikoillaan kun pyörittelin vaaleansiniset pintelit joka jalkaan ja laitoin muutkin vermeet sille niskaan. Siinä vaiheessa kirosin jo itseni alimpaan helvettiin sillä olin unohtanut kypärän ja ratsastussaappaat autoon. Noh, pihalla oli ihan hyvä ilma niin ei kai se auta kun käydä Armin kans pieni mutka parkkipaikalla. Otin ohjat kaulalta ja lähdin taluttamaan neitiä parkkikselle. Tuntui luksukselta että melkein tyhjällä parkkipaikalla pystyin jättämään tamman ohjat kaulalla seisoskelemaan auton vierelle kun itse tasapainottelin kostealla maalla keplotellen saappaat jalkaan ilman että olisin naamallani maassa. Armi katseli ihmeissään rimpuiluani ja lopulta onnistuin kun päähäni välähti että voinhan mä istahtaa auton penkille. Oon minäkin tyhmä!

Lopulta kypärä oli päässä ja saappaat jalassa niin sain lukittua auton ovet ja päätin nousta neitokaisen selkään jo siinä parkkiksella. Onneksi tamma ei ollut korkea niin selkään oli helppo kivuta ja kun satulavyö oli tarkistettu ja jalustimet sopivan pituiset niin asteltiin maneesille. Jouduin jalkautumaan että sain oven avattua ja hihkaisin kuuluvasti tulostamme ennenkuin astuttiin sisään. Eihän siellä ollut kuin yksi ratsukko jota en tunnistanut ja kiitin onneani sillä häpesin hieman ruosteessa olevia taitojani. Kipusin tamman selkään takaisin kun ovi oli taas kiinni ja hetken aikaa käveltiin pitkin ohjin että tottuisin istumaan taas selässä. Huomasin kyllä heti että alla oli taitava ratsu ja Armi kuunteli koko ajan että josko pitäisi jo jotain tehdä. Pysyin poissa toisen ratsukon edestä ja aloin pikkuhiljaa kokoamaan ohjia ja testailemaan miten homma alkaa luistamaan. Armi asteli isoin askelin jo käynnissä ja sain koko ajan keskittyä täysillä työskentelyyn kun jalat meinasi lähteä seilailemaan omia teitään käsien kaverina ja istuntakin oli ihan päin persettä. Tein paljon voltteja ja muita perusjuttuja suurimman osan ajasta käynnistä ja Armikin näytti olevan tyytyväinen rennompaan menoon. Raviavut saatuaan tamma sitten lähti hieman vauhdikkaasti liikkeelle ja pienillä pidätteillä hillitsin sen menoa. Ai kamala näytän varmaan ihan perunasäkiltä täällä selässä, mutisin kun ravissa oli äärimmäisen hankala istua. Lopulta luovutin ja otin enemmän kevyttä ravia sillä kroppa alkoi olla ihan muussina vaikkei kovinkaan kauan oltu työskennelty ja vaihdeltiin askellajia käynnin ja ravin väliä kun yritin saada taas jotain järkeä omaan kroppaan. Toinen ratsukko oli jo lähtenyt maneesista ja lopulta oltiin yksin loppukäynteihin asti. Hyppäsin selästä alas maneesin keskellä ja löysäsin vyötä ennenkuin lähdin viemään neitokaista takaisin tammatalliin. Ovella törmättiin pariin ratsukkoon jotka olivat tulossa sisään ja hiljaa tervehdin heitä ja luikahdin ulos.

Tallissa riisuin Armilta kamppeet niskasta ja harjailin sen vielä kertaalleen ja tarkistin jalat huolellisesti. Tänään oli menty niin kevyesti ettei kylmäystä tarvittu eikä niissä tuntunut lämpöä tai turvotusta. Tamma nautiskeli huomiosta täysin siemauksin ja halasin tammaa onnellisena. Kyllä tämä vielä alkaa sujumaan, kuiskuttelin sille vielä ennenkuin lähdin viemään kamppeita takaisin varustehuoneeseen. Huone oli tyhjää täynnä joten sain kaikessa hiljaisuudessa mietiskellä pyöritellessäni pinteleitä ja putsaillessani niitä enimmistä lioista. Kun satula ja suitsetkin oli huollettu ja laitettu siististi paikoilleen niin lähdin viemään Armin takaisin raikkaaseen ulkoilmaan kavereiden seuraan tarhaan jossa kaksi neitokaista jo odotteli kaveriaan. Tummempi niistä ei oikein minusta välittänyt ja ravasi kauemmas kun avasin portin ja pujahdin Armin kanssa sisäpuolelle sulkien portin perässämme. Rautias Mina seisoskeli lähistöllä odottaen kaveriaan ja kun päästin Armin vapaaksi niin se lähti astelemaan kavereidensa seuraan kauemmas. Kyllä tämä vielä tästä, ajattelin astellessani takaisin autolleni.
avatar
Kiia K.
Vuokraaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 14

http://unisiiven.net/h/toru/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Kiia K. lähetetty 27.12.18 19:55

27. joulukuuta 2018
Olin käynyt aamulla pitämässä pienen koulutus session Torun kanssa ja kipaisin kotiin tekemään vähän töitä. Ne alkoivat kuitenkin nyt tulla jo korvista ulos joten päätin lähteä Auburniin hoitamaan ja liikuttamaan Armin että rentoutuisin vähän. Olihan joulun aika ja Torun temput alkaneet jo viemään vähän voimia. Neitokainen tuli innokkaana portille vastaan kun kävin hakemassa sen tarhasta ja asteltiin suorilta talliin jossa oli täysi hulina ja vilinä päällä. Olin jo tottunut tammatallissa pyörivän porukan läsnäoloon, mutten ollut vielä jutustellut kenenkään kanssa kun olin huono tekemään alotteita. Tälläkin kertaa vain tyydyin moikkaamaan vastaan tulevia ihmisiä kun vein Armin karsinaan ja hain sen harjat varustehuoneesta. Harjasin tamman kaikessa rauhassa ja pyörittelin pintelit sen jalkoihin neitokaisen tökkiessä minua päällään kerjäten huomiota, tai luultavasti herkkuja. Annoin sille välillä sen kaipaamaa huomiota jonka jälkeen kipaisin viemässä harjat pois ja nappasin suitset ja satulan käsiini. Pullistelematta ja ongelmitta sain kamppeet tamman niskaan ja pääsin taluttamaan sen pihalle.

Tällä kertaa nousin selkään heti ovien edestä ja ohjasin sen maastopoluille. Armi asteli reippaassa käynnissä pitkin ohjin ja näytti nauttivan kun pääsi metsän siimekseen jossa ei näkynyt mitään liikettä missään. Lämpötila oli nollissa joten ei ollut pelkoa naamankaan jäätymisestä tällä reissulla. Pikkuhiljaa aloin ottamaan Armia paremmin tuntumalle ja kiristin ohjia, sillä ei tästä reissusta ihan löhöämistä tulisi vaikka niin tekisi mieli. Keskityin pääasiassa omaan istuntaan ja käsien ja jalkojen toimintaan, vaikka nekin alkoivat pikkuhiljaa ottaa paikkaansa pitkän tauon jälkeen. Valmistelin ravin noston ja Armi nosti melkein jo ajatuksestani rennon, mutta reippaan ravin. Pikkuhiljaa Armi lopetti myös kiemurtelemisen kun vihdoin ruhoni asettui keskelle satulaa pomppuisessa ravissa. Pari pätkää meni oikein mukavasti ja neitikin alkoi käyttämään enemmän takapäätänsäkin ja huomasin heti eron sen liikkeissä. Hymyilin itsekseni sillä tajusin että vihdoinkin homma alkoi luistaa paremmin enkä näyttänyt perunasäkiltä Armin selässä. Laukkaa en tälläkään kertaa viitsinyt ottaa sillä maa oli paikka paikoin hieman liukas ja meille molemmille riitti tälläinen rento käynti-ravi maastoreissu.

Auburnin piha tuli ihan liian nopeasti taas eteen ja huokaisin. Hyppäsin selästä alas ja talutin Armin sen omaan karsinaansa ottaen kampeet sen niskasta pois samantien. Harjasin tamman vielä kertaalleen läpi ja tarkistin jalat ennenkuin lähdin viemään kamppeet takaisin varustehuoneeseen. Säikähdin hieman sillä viereisen karsinan tamman, Effin, vuokraaja oli siellä kun avasin oven ja moikkasin Sarahia ujosti. Hiljaa molemmat laittelivat hoidokkiensa varusteita kunnes päätin avata suuni sillä ikuinen hiljaisuus tallilaisten kanssa ei voisi jatkua. Hieman ehkä vaivautuneesti vaihdettiin muutama sana siinä varusteita puhdistaessa ja puheenaiheena oli tottakai hevoset. Kauaakaan siinä ei ehditty lätistä kun Sarahin piti lähteä tallin puolelle huolehtimaan Effistä ja jäin yksin tyhjään varustehuoneeseen. Kädet ehkä hieman tärisi äskeisestä tuokiosta kun ripustin varusteet paikoilleen ja lähdin takaisin karsinalle. Armi otti minut innokkaasti vastaan ja istahdin sen karsinaan hetkeksi miettimään asioita eikä aikaakaan kun tamma laski päänsä syliini. Tovi jos toinenkin siinä vierähti ennenkuin nousin ylös, puhdistin vaatteet karsinan alusista ja pujotin riimun Armin päähän. Pitäähän neidin päästä vielä ulos kavereiden kanssa ja minun täytyisi käydä vielä Purtsilassa.
avatar
Kiia K.
Vuokraaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 14

http://unisiiven.net/h/toru/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Kiia K. lähetetty 10.01.19 15:27

10. tammikuuta 2019

Iloisesti vihellellen astelin Auburnin pihalla sillä olin käynyt heittämässä ridakamppeet autoon. Elämä oli jotenkin niin ihanaa kun kaikki palaset alkoivat vihdoinkin loksahtelemaan paikoilleen. Toru alkoi rauhoittumaan ja asiat Arminkin kanssa luistivat paremmin kuin ennen. Suuntasin takaisin talliin tekemään vielä ratsastuksen jälkeistä kunnon harjaustuokiota neitokaisen kanssa ennenkuin veisin sen takaisin ulos. Armi oli taas hellyttävällä tuulella ja annoin sille paljon huomiota. Olin jo kävelemässä tarhalta takaisin tammatalliin huoltamaan Armin varusteet kun tajusin etten ollut vielä kertaakaan käynyt yksityistallissa vilkaisemassa paikkoja. Irvistin hieman sillä tajusin että siellä saattaisi olla liuta uusia ihmisiä, mutten jaksanut välittää siitä juuri nyt.

Aukaisin hiljaa lantalan läheisyydessä olevan oven ja kurkkasin sisään. Aina jaksoin yllättyä tilojen hienoudesta. Ihme ja kumma en edes säpsähtänyt kun läheisestä karsinasta eteeni pölähti takkutukkainen nainen hyvinkin vauhdikkaasti. Sitä kesti jopa kaksi sekunttia, ennätys.
- Moi mä oon Kiia, hihkaisin jo ennenkuin edes tajusin puhuvani vähän turhan isoon ääneen. Pelkäsin etten uskaltaisi avata suutani ja se vain pääsi suustani. Hyvä etten läimässyt kättäni suun eteen mutta juuri viime hetkillä sain estettyä sen. Noloa, ajattelin itsekseni.
- Aliisa. Cavan hoitaja, nainen esitteli itsensä ja pelkäsin porautuvan lattian läpi maan alle. Nyt se jännitys sitten iski päälle ja pahasti. Se siitä rohkeasta ja hyvästä fiiliksestä. Mietin jo kuumeisesti päässäni pakosuunnitelmia ja katseeni harhaili pitkin käytävää. Tossa on vieressä joku ovi, ajattelin.
- Sä oot vissiin joku uus, Aliisa totesi ja nyökkäsin pienesti.
- Alotin aika vasta Armin hoitajana, vastasin ja stressitaso laski pikkuhiljaa. Ehkä tää ei oliskaan niin paha kuin kuvittelin.

Lopulta mun ei tarvinu suurinpiirtein ku kuunnella sillä Aliisa näytti olevan puheliasta sorttia ja puhua pulputti kuin papupata. Ilmeisesti se oletti että seuraan sitä suunnatessaan loungeen puhuen edelleen. Ou nou, ajattelin mielessäni sillä tuohon huoneeseen en ollut vielä koskaan uskaltanut astua. Kohteliaasti kuitenkin kipitin Aliisan perässä ja huokaisin helpotuksesta sillä siellä ei ollut kuin yksi ihminen ja seki näytti ihan sairaan nuorelta. Helpotus ei kyllä kauaa kestänyt, sillä huomasin että Pennaksi esittäytynyt mies oli jotenkin niin ärsyttävän kuuloinen aloittaessaan ihmeellisen selityksen hevosten käytösongelmista. Mistä näitä puheripulisia nyt oikein sataa! Aliisa alkoi väittelemään miehen kanssa eikä kumpikaan enää huomannut minua. Vilkaisin nopeasti missä oma kaappini olisi että voin myöhemmin tuoda kamppeita sinne.
- Meen nyt, heitin kaksikolle ja lähdin hirveää kyytiä painelemaan takaisin tammatalliin. Tutkimusmatkailu saa luvan riittää tältä päivältä. Tammatallissa oli onneksi hiljaista ja uppouduin puhdistelemaan Armin varusteita ylhäässä yksinäisyydessä. Nautinnollista!
avatar
Kiia K.
Vuokraaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 14

http://unisiiven.net/h/toru/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Kiia K. lähetetty 13.01.19 15:53

13. tammikuuta 2019
Penna Vaanilasta alkoi tulla yksi maanvaiva ja tuntui että se oli vaanimassa joka nurkan takana etsien seuraavaa uhriaan. Tähän asti olin itse onnistunut välttelemään miestä melko hyvin vaikka itse sanonkin, mutta tänään se ei vain oikein onnistunut. Olin ottanut kotoa matkaan vaihtokamppeita ja suuntasin ensimmäisenä viemään niitä loungen kaappiin kun olin sen paikallistanut muutama päivä sitten. Tottakai mun tuurilla Penna istuskeli siellä yksin ja hyöki päälle kuin yleinen syyttäjä alkaen selostamaan omia mielipiteitään hevosten loimituksista.
- Penna tänne ja pikkusen vikkelään, kuului käytävän puolelta selvästikin Amandan käskevä ääni ja vielä kiukkuinen sellainen. Toivottavasti Penna parka ei oo menny kämmäämään jotain ja saisi blondin vihat niskoilleen. Pääsin kuitenkin itse pälkähästä eikä tarvinnut kuunnella miehen höpötyksiä yhtään enempää. Järjestin kamppeet siististi ja suuntasin tammatallin puolelle ennenkuin Penna ehtii tulla takaisin.

Koukkasin ensin Armin tarhalle jossa tamma norkoili portilla Effin kanssa. Vähän kyllä ihmettelin että Effi pysytteli portin läheisyydessä vaikka lähestyin sitä, mutta lähempänä hoksasin että Sarah oli juuri ottamassa sitä kiinni. Tervehdin naista hymyillen samalla kun pujahdin tarhan puolelle.
- Ootan teidätki nii päästään samalla portin aukasulla, Sarah sanoi ja yritti rauhoitella hieman levotonta Effiä. Nopeasti Armikin oli narun nokassa ja lähdettiin tammatallia kohti kunnon tipujonossa. Hymyilin katsellessani pyöristynyttä tammaa takaa päin ja odotin innolla että senkin varsa syntyisi. Tuleekohan siitä yhtä kaunis kuin Effi, mietiskelin itsekseni ja havahduin ajatuksistani kun meinasin kävellä suoraan päin ulko-ovea. Perhana tää ei oo mun päivä.

Yllätyin kun Sarah alkoi juttelemaan minulle samalla kun harjaili Effiä viereisessä karsinassa. Kaikessa rauhassa me hoidettiin hevoset ja jutusteltiin hevosista rennossa hengessä vaikka molemmat ehkä vähän vielä jännitti toisen seuraa. Pikkuhiljaa jännitys kuitenkin alkoi laukeamaan. Pyörittelin pintelit tottuneesti hevosen jalkoihin ja heitin varusteet niskaan reippaasti. Nappasin kypärän päähän karsinan edestä ja lähdin taluttamaan neitokaista ovea kohti. Säikähdin hiiteen asti kun Penna asteli just sisäpihalta sisään ku me oltiin menossa ulos.
- Penna perkele, parkaisin vähän turhan isoon ääneen. Taas. Samantien puna nousi kasvoilleni kun nolotti ja ryntäsin Armin kanssa maneesia kohti kuin Usain Bolt parhaimpina aikoinaan. Mies jäi katsomaan perääni oudosti enkä kyllä suoraan sanottuna ihmettele yhtään. Mikä möläyttelijä musta on tullu! Mä en vaan voinu käsittää miten noin hyvännäkönen jätkä voikin olla niin ärsyttävä. Armi katseli minua ihmeissään kun mutisin itsekseni matkalla ja ovella pysähdyin rauhoittelemaan itseäni ja rapsuttelin Armia hetken aikaa. Tarpeeksi rauhoituttuani hihkaisin kuuluvasti oven avauksesta ja pujahdimme sisään.

Kaikessa rauhassa tein alkuverryttelyt väistellen muita maneesissa olijoita ja taivuttelin Armia. Tamma kulki jälleen kuin ihmisen mieli eikä siitä minun kanssa aina ollut hyötyä. Pienikin muutos istunnassa sai Armin kiemurtelemaan allani ja kirosin mielessäni kuin merimies konsanaan. Amanda oli nimittäin saapastellut juuri paikalle kun Armi kulki ihan päin honkia ja ravi oli hieman tökkivää. Keskity, ajattelin ja tein kaikkeni että tamma kulkisi nätisti omistajansa nenän edessä. Kunnon keskittyminen auttoi ja Armin askeleet alkoivat taas pehmenemään ja rentoutumaan. Olin alkanut ottamaan tamman kanssa pieniä pätkiä laukkatyöskentelyäkin ja tein pitkän sivun alussa laukannoston.
- Valmistele laukannosto kunnolla. Korjaa istuntaa, Amandan kylmä ääni kuului maneesin laidalta. Tein töitä käskettyä ja seuraava meni jo paremmin. Tunsin naisen katseen selässäni kun ratsastin ja jotenkin tuntui että se sai minut yrittämään paljon enemmän.

Lopulta päästin Armin kulkemaan vapaassa käynnissä pitkin ohjin. En ollut edes huomannut että edelliset ratsukot olivat jo häipyneet ja pari uutta tullut tilalle. Amandakin oli kivunnut yhden hevosensa selkään ja huokaisin helpotuksesta. Ainakaan tänään en saisi haukkuja kehnosta ratsastuksesta. Jo hieman rennompana lähdin taluttamaan Armia takaisin tammatalliin.
avatar
Kiia K.
Vuokraaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 14

http://unisiiven.net/h/toru/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Armin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa