Kellonaika on nyt 26.04.19 18:47

84 osumaa on löytynyt haulle 0

Fifin päiväkirja

Tarina kirjoitettu @Ava P.n kanssa tehdyn yhteistarinan pohjalta

Yleensä Santtu odotti valmennuksia innolla. Nyt pojan ilme oli kuitenkin vakava hänen harjatessa trailerin luona vaaleaa poniaan, joka seisoi turpa lähes maata viistäen puoliunessa. Fifi oli jostain syystä tuntunut oudolta viime päivinä, välillä se ei ollut yhtään niin innokas kulkemaan eteenpäin kuin normaalisti, ja se tuntui pihatossakin viihtyvän mieluummin omissa oloissaan kuin Sepon kanssa.
“Mitä sä mietit?” Avan ääni sai Santun havahtumaan ajatuksistaan. Poika käänsi katseensa Avaan, ja hänen poskiaan alkoi samantien kuumottamaan. Lehtovaaran valmennuksen jälkeen Avaan katsoessaankin Santun mieleen palautui tytöltä saamaan poskisuukko, joten hän käänsi katseensa takaisin poniinsa.
“Kunhan mietin”, Santtu huokaisi hiljaa, “Fifi on ollut tosi outo pari päivää.” Pojan mieltä painoi ajatus, jos poni olikin kipeä, tai että hän olisi laittanut sen liian koville aktiivisen valmentautumisen takia.
“Ai. Millä tavalla outo? Sehän näyttää kovin rauhalliselta”, Avan ääni kuulosti ihmettelevältä. “Ei se varmasti ole mitään vakavaa.”
“Niin kai”, Santtu kohautti harteitaan ja kumartui ottamaan kaviokoukun Fifin harjapakista. “Se on vaan ollut.. No, outo. Kun yleensä se kulkee eteenpäin ihan mielellään ja nyt sitä saa pyytää paljon enemmän, eikä se Seponkaan kanssa oo samalla tavalla ollut.” Eikö Ava sitten ollut huomannut sitä? Kuvitteliko Santtu vain? Ehkä hän tosiaan huolehtii liikoja, ja se on vain jotain ohimenevää.
“Ootko sä lisännyt sen ruokintaa ollenkaan? Seppohan vikuroi silloin sen takia, kun sillä ei ollut energiaa”, Ava huomautti puuhatessaan mustan poninsa luona. “Tiinalta kannattaa kysyä, jos haluat”, Ava lisäsi ja sipaisi olkapäälleen siirtyneet hiukset takaisin selkänsä taakse.
“Kyllä sen ruokinnan pitäis olla ihan kunnossa, me katsottiin se heti alkuun..” Santtu mutisi vaisuna. Hän oli itse ottanut netistä selvää heti luvattuaan lähteä koko kisaan mukaan, että mitä kisahevonen tarvitsee jaksaakseen. Ehkä hänen pitäisi varata Fifille eläinlääkärille tarkistuskäynti tai hieroja tai jotain.. “Mutta eiköhän se siitä”, Santtu totesi lopettaakseen sen keskustelun, sillä hän ei halunnut huolestuttaa Avaa tai kuulostaa hankalalta. Tytöllä oli takuulla kädet täynnä ihan omankin poninsa kanssa.

Yhtäkkiä Ava oli siirtynyt halaamaan Santtua, ja lähes yhtä nopeasti päästi myös irti. Tytön kasvoilla kareili hymy.
“Ei se varmasti ole mitään”, Ava kuulosti varmalta ja palasi Sepon luokse. “Laitanko Sepolle pintelit vai suojat?”
Santulla meni hetki pidempään selvitä äskeisestä. Pojan posket muuttuivat hetkessä kirkkaan punaisiksi ihan korvia myöten, jonka hän yritti peittää kääntymällä mukamas etsimään jotain Fifin tavaroiden seasta, vaikka Fifi oli kohta suitsia vaille valmiiksi varustettu.
“Ööm”, poika äännähti ja vilkaisi Avan suunnille lyhyesti olkansa ylitse. “Laita pintelit, kun me ollaan menossa kouluvalmennukseen.” Fifilläkin oli vaaleansiniset pintelit jaloissaan, jotka olivat vielä lähes käyttämättömän näköiset.

“Olitko sä nyt lukiossa?” Sepon jalkoihin pinteleitä kierittävä Ava kysyi ihan yllättäen, joka sai Santun vähän hämmentymään. Hän ei ollut tottunut, että muita kiinnosti hänen elämänsä.
“Joo”, Santtu vastasi nyökäten ja alkoi laittamaan suitsia Fifille. Poni tuntui havahtuvan vasta kuolaimet suuhunsa saatuaan, että nyt ollaan tosiaan hommiin menossa. “Mä haluan opiskella eläinlääkäriks. Tai.. Nii.” Se oli enemmänkin pojan vanhempien toive kuin Santun itsensä.
“Entä sä? Onko sulla jotain toiveammattia?” Santtu kysyi ja vilkaisi ranteessaan olevaa rannekelloa. Kaksikolla olisi vielä hetki aikaa ennenkuin valmennus alkaisi. Ava vastasi ettei hän tiennyt, jonka takia hän oli päätynyt hakemaan lukioon.
“Ai”, Santtu äännähti ja irrotti riimun Fifin kaulalta suitsien ollessa niiden paikalla. Fifi mutusteli kuolaimiaan korvat rennosti sivuille kääntyneenä. Aika moni tuntuu hakevan lukioon sen takia, ettei tiedä mitä muuta tehdä. Santulle ammattikoulu ei koskaan ollut edes vaihtoehto.
“Miten paljon eläinlääkärit tienaa?” Ava kysyi.
“No se vähän riippuu mihin erikoistuu. Kirurgithan tienaa aika paljon”, Santtu kuulosti pohdiskelevalta. “Mä en vielä tiedä mihin haluisin erikoistua, mutta onneks ei ihan vielä tarviikkaan. Mun isä on kirurgi. Ihan ihmisten siis.” Se taisi olla ensimmäinen kerta kun Santtu jakoi itsestään ja perheestään niin paljon kenellekään niin lyhyessä ajassa.
“Kirurgilla on ainakin paljon töitä, luulisin”, Ava pohdiskeli ääneen. Hän alkoi myös olla valmis Sepon kanssa.
“Joo”, Santtu myönsi ja otti askeleen kohti kenttää. “Mennäänkö?” poika kysyi kohottaen kasvoilleen hymyn pää kevyesti kallellaan. Ihme kyllä Avan kanssa juttelu oli saanut hänet aikaiseen verrattuna paljon paremmalle tuulelle.

Poika yritti pitää hyvästä tuulestaan kiinni koko valmennuksen ajan, vaikka Fifi ei tuntunutkaan niin hyvältä kuin Santtu toivoi. Paremmin poni meni kuin Santtu ehti pelätä, mutta sen häntä huiski normaalia enemmän ärsyyntyneen oloisena aina, kun Santtu pyysi sitä eteenpäin. Hänen pitäisi pyytää äitiä varaamaan eläinlääkärille aika heti kotiin päästyään.

686 sanaa
kirjoittaja Santtu A.
lähetetty 24.04.19 14:12
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Fifin päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 435

Effin päiväkirja

23.04.2019 / Amandan kouluvalmennus

Meidän perheellä oli todella vahvat pääsiäisperinteet, me yleensä matkustettiin kotiin silloin, syötiin, juotiin ja käytiin kirkossa. Abuelalle oli todella tärkeää päästä viettämään pyhät perheen kanssa, eikä niistä oltu poikettu tähän mennessä koskaan. Jopa meidän vanhempien kuoleman jälkeen perinnettä oli jatkettu, muokattu uudelle perheelle sopivammaksi.
Patrick oli ilmoittanut, ettei pääse, koska oli hukuttautunut töihin. Mä en ollut vieläkään puhunut sen kanssa kunnolla läpi sen ja Jonathanin tilannetta. Totta puhuakseni, mä olin ihan liian kiireinen ja solmussa oman parisuhteeni kanssa, että olisin jaksanut vatvoa veljen tunne-elämää. Se oli itse lähtenyt takaisin Ausseihin, eikä nytkään voinut saapua Suomeen. Silti, ihan ymmärrettävää.
Gloria oli löytänyt jonkun uuden ukkomiehen, jonka perhe oli lähdössä Rhodokselle pääsiäiseksi ja Gloria saisi kuulemma viettää aikaa miehen kanssa kahden kesken koko sen ajan. Sitä ei muutenkaan kiinnostanut meidän perinteet ja kun Patrick oli päättänyt jättävänsä matkan välistä, ei siskoa ollut kiinnostanut tippaakaan. Sekin oli ihan ymmärrettävää.
Robertilla oli joku super tärkeä konfrenssi jenkeissä, johon se oli lähtenyt jo viikkoja sitten, eikä se ollut tulossa kotiin.

Jäljelle oli jääneet vain minä ja abuela.
Sattuneista syistä myös mun oma osallistumisprosenttini oli melko vähäinen ja abuela oli päättänyt suoriutua perinteistä sitten vain ystäviensä kanssa. Eilisen vierailun myötä olin aika tyytyväinen, että kilpailut, työt ja ratsastaminen pitivät mut niin kiireisenä, etten ollut ehtinyt viettämään kunnolla pääsiäistä.

Selvittelin Effin häntäjouhia verkkaisesti tammatallin sisäpihalla olevalla hoitopuomilla. Lämmin aurinko paistoi pilveettömältä taivaalta ja hento tuulenvire heilutteli käsissäni roikkuvia jouhia. Ihan hetken ajan kaikki tuntui täydelliseltä, lämpenevä kevät ja Effi, joka lepuutti toista takajalkaansa nauttien elämästään.
Henkäisin syvään ja yritin kietoutua siihen lapsenomaiseen tarumaailmaan.
Valmennuksen alkuun oli vielä melkein kaksi tuntia ja kiireettömyys kaiken tapahtuneen keskellä oli tervetullut hetki.

Yritin ohjata ajatukseni kuluneeseen vuoteen Effin kanssa. Miten olin tutustunut arkaan tammaan ja järjettömän pitkän ajan myötä ansainnut hitusen kirjavan luottamusta.
Tai ainakaan se ei enää ihan kovin usein astunut varpailleni.

Hätkähdin, kun kuulin hiekan rahisevan jonkun kenkien alla. Siirsin katseeni sisäpihan toiseen päätyyn ja astuin minua kohden astuneen Effin alta pois. Tamman korvat olivat hörössä ja näin miten se jännitti lihaksiaan.
Kulman takaa saapui ensin savupilvi ja sitten harmaan-ruskeat hiukset. Siristin hieman silmiäni ja koitin selata läpi tallilaisten kasvoja.
"Moi", tervehdin hieman töksähtäen ja katsoin miehen sormien välissä olevaa tupakkaa. Amanda saattaisi hyvänä päivänä sammuttaa sen tupakan itse syyllisen käsivarteen.

"Moi", mies tervehti ja samassa yhdistin sen kasvot Amandan uuteen hevoseen. Siihen, mitä Matilda ratsasti, jolla oli maailman hirvein lempinimi. Soin toiselle ystävällisen hymyn ja väistin uudelleen takapuoltaan tarjoavaa tammaa. Effin iltapäivää selvästi häiritsi sellainen small talk.
"Sarah, Effin hoitaja", esittäydyin ja laskin ruunikon hännän käsistäni.
"Mä oon Aleksanteri, hoidan Sipsiä."

Katsahdin Effiä, joka oli alkanut kuopimaan mukulakiviä rautakenkänsä kanssa. Ehdin älähtää sille, tamma lopetti ja siirsin katseeni takaisin Aleksanteriin. Sisäpiha oli kuitenkin tyhjentynyt mystisesti ja henkäisin yllättyneenä.
Aleksanteri ei tainnut olla tallin sosiaalisin ihminen.
"Ehkä parempi, etten tutustu uusiin ihmisiin enää, vai mitä sanot belleza?"
"Tarpeeksi huolia jo niistä, ketkä tunnen", lisäsin ja astelin Effin harjakassin luokse.

Nousin kevyesti puoliverisen selkään. Sipaisin vielä karanneen hiussuortuvan korvan taakse ja kannustin Effin käyntiin maneesin pitkälle sivulle. Toivoin hartaasti, että nollausvalmennukset tämän ja edellisen Amandan valmennuksen välillä olivat tuottaneet tulosta. Että mekin saataisiin oikeasti kunnon treeni taas, eikä mulkoiluja ja jäisiä tuhahteluja ainoastaan.

"Ohjat. Ravia", Amanda totesi päästyään maneesiin sisälle ja asetteli itsensä kentän keskelle. Perijätär näytti tyylikkäältä, kuten aina ja vaaleat hiukset oli aseteltu täydellisesti luisevien olkapäiden päälle.
Laskin katseeni Effin korvien yli ja annoi ajatusteni vaipua taka-alalle. Effi pyöristi kaulaansa ja venytti askeleitaan, maistellen suussaan olevaa kuolainta rentona.
"Aktiivisempi ravi, Sarah", kylmä ääni komensi ja se oli kuin hunajaa korvilleni.

Tänä yönä tuntisin lihaskipua joka puolella kehoani.
Sen tiedon viimeisteli perijättären sanat. Tänään ratsastettaisiin hevoset aktiiviseksi ja taipuisaksi siirtymisillä ja temponvaihteluilla.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 23.04.19 17:36
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 68
Luettu: 2234

Effin päiväkirja

20.04.2019 / Oilin kouluvalmennus

Selvisi aika nopeasti, ettei Auburnista tai Kaajapuroilta ollut osallistumassa Oilin keskivertojen kouluvalmennukseen ketään muita. Annoin Effin kävellä rennosti eteen, sillä Aleksin eilisen valmennukset jäljet tuntuivat vieläkin. Eniten ehkä henkisesti, mutta kyllä mun vatsalihaksetkin välillä muistuttelivat olemassaolostaan.

Oili halusi tietää meidän tämän hetkisestä tilanteesta.
"Osallistutaan Effin kanssa Tie Tähtiin kilpasarjaan tässä keväällä ja sen lisäksi harjoitellaan aktiivisesti myös Kalla CUP:ia varten", kerroin aluksi ja tummahiuksinen valmentajani nyökkäsi terävästi.
"Effi oli varsan takia poissa käytöstä alkukaudesta, mutta se on palautunut siitä jo tosi hyvin", jatkoin ja kerroin hieman yksityiskohtaisemmin ongelma-alueistamme.

Nostin kevyen ravin naisen pyynnöstä ja annoin Effille ohjaa. Laurin keskivartaloratsastuksen sijasta Oili keskitti tamman ohjaamisen pohkeelle ja kevennykselle. Siihen keskittyminen tuntui hyvältä, sillä muulle ajatukselle ei jäänyt juurikaan tilaa. Effi kulki eteen rentona ja tuntui luottavan muhun ratsastajana, se tuntui hyvältä. Tamma ei tunkenut lavan kanssa sisälle juurikaan, vaikka sillä olikin vähän vapaampi tuntuma edestä.

Pitkä väistätys diagonaali-linjalla tuntui ensin kiihdyttävän Effin tahtia hirmuisesti. Tamma nosti päänsä ja lyheni selästä liikaa, eikä se meinannut millään rentoutua liikkeessä. Jatkoin kuitenkin tehtävää niin pitkään, kunnes ruunikko laski päänsä alas ja nosti selkälihaksensa takaisin ylös.

Välikäyntien aikana mun ajatukset lähtivät liukumaan, vaikka kuinka yritin pitää ne Effin korvien välissä. Musta oli tullut epävarma ja epävakaa ihminen kaiken sotkun keskellä, enkä enää tiennyt miten helvetissä olin saanut itseni siihen tilanteeseen. Kaiken lisäksi en voinut puhua ajatuksiani selväksi, koska pelkäsin liikaa lähipiirini tuomitsevia katseita ja ajatuksia.
Pelkäsin liikaa, että joku sanoisi ääneen omat ajatukseni - mä olin ihan hirvittävä ihminen.
Kaiken lisäksi en ollut edes puhunut vielä Thomaksen kanssa, koska se oli englannissa, enkä todellakaan alkaisi kertomaan mitään viestillä.

Effi pysähtyi ja palautti mut takaisin maan päälle. Tamma nytkähti uudelleen liikkeelle kevyellä pohkeen kosketuksella ja Oili päätti, että oli aika jatkaa valmennusta.

Mun ajatukset pysyivät solmussa lopputunnin ajan ja Effi näytti juurikin siltä. Tamma oli kireä, mutta suoritti asiat sen verran automaatilla, ettei meille vieras valmentaja näyttänyt huomaavan. Mä tosissani yritin petrata, mutta jossain vaiheessa huomasin koko ajan miettiväni joko Thomasta tai Robertia.
Ja sitä, millä ihmeellä selviäisin ilman henkistä romahdusta edes kesään asti.

Oilin valmennus oli silti tehokas, ehkä olisin vain saanut siitä hiukan enemmän irti paremmassa henkisessä tilassa. Effi pärskähteli loppuraveissa ja venytti kaulaansa, ehkä meillä ei ollut sittenkään mennyt ihan hirveän huonosti.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 22.04.19 18:49
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 68
Luettu: 2234

Fifin päiväkirja

Melkein harmitti mennä taas maneesiin kun sää oli kuitenkin hyvä. Harvemmin me Fifin kanssa muutenkaan maneesissa ollaan, talven aikana me ei taidettu käydä kertaakaan. Jos ei tietty valmennuksia lasketa. Talvi me vaan maastoiltiin ja mentiin kentällä rauhallisesti. Ensi talvena mun kyllä ehkä pitäisi klipata Fifi, niin säästyisin pahimmalta karvanlähdöltä. Mutta ei issikka taida olla issikka jos se ei ole joka sään kestävä ja hillittömän karvainen.

Samaisen karvaponin kanssa me oltiin nyt maneesissa kiristelemässä satulavyötä. Fifi pureskeli kuolaimiaan äänekkäästi kun vyö kiristyi, vaikka yritin tehdä sen erityisen hitaasti ja varovasti. Sormin vedin pitkät karvat sivuun ettei ne jäisi solkiin kiinni ikävästi ja suoristin selkäni. Pienellä maiskautuksella pyysin Fifin uudelleen liikkeelle.

Fifi tuntui jotenkin normaalia jäykemmältä ja haluttomalta liikkua. Hallavan estevalkassa se oli ollut ihan hyvä, mutta nyt poni pysähteli vähän väliä ja ainoa käyntiä nopeampi askellaji jota se mielellään tarjosi oli hyvin töyssyhtelevä töltti. Fifin pysähtyi taas ihan yllättäen uralle jonka takia takana tullut Kiia punaisen tammansa kanssa sai yhtä nopeasti kääntää ratsunsa voltille.
“Sori”, äännähdin hänelle pahoittelevasti ja pyysin Fifiä pohkeilla taas eteenpäin. Se heilautti päätään ja otti pari pakkiaskelta sen sijaan, ennenkuin se lähti taas liikkeelle. Kulmani painuivat mietteliäänä kurttuun, sillä ei Fifi koskaan ennen ole niin haluton ollut.

Se rata ei ollut vaikea, me oltiin Fifin kanssa menty se jo ainakin sata kertaa. Nyt kuitenkin tuntui ihankuin Fifi ei olisi koskaan ennen mitään niistä asioista tehnyt. Alkoi harmittaa, kun edes pysähdykset eivät olleet hyviä, vaikka niitä me ollaan harjoiteltu ihan tosi paljon.
“Sillä taitaa olla vähän huono päivä tänään?” Heidi kysyi kun sain jälleen pyytää pohkeilla Fifiä ihan oikeasti liikkumaan. Ei se ollut niin ihmeellisen tuntuinen vielä kun me kuljettiin Purtseilta sinne.
“Kai”, vastasin ja napautin kertaalleen oikein kunnolla pohkeilla Fifin kylkiä. Poni viskaisi häntäänsä ja lähti raviin, joka tippui aika nopeasti töltiksi. Pyysin sen käyntiin suu tiukkana viivana.

Meidän olisi pitänyt laukannostoja Heidin mukaan harjoitella, mutta me päädyttiinkin opettelemaan ihan vaan eteenpäin kulkemista. Heidi neuvoi tekemään paljon siirtymisiä, etten pyytäisi mitään askellajia ihan hetkeä pidempää. Hän myös pyysi hellittämään ohjasotetta ja mun itsenikin piti rentoutua, kun turhautumisen kuulemma huomasi ulospäinkin. Annoin Fifille ohjaa vähän enemmän ja huokaisin syvään.

Valmennuksen loputtua me lähdettiin Avan kanssa takaisin Purtseille ratsain. Fifi sai kulkea pitkin ohjin, ja se vaikutti heti tyytyväisemmältä ulos päästessään. Ärsyttikö sitä tosiaan maneesissa olo niin paljon?
“Mikä ihme sitä oikein vaivasi?” Ava ihmetteli myös Fifiä katsellen Sepon selästä. Tytön äänessä oli vivahdus aitoa uteliaisuutta, jonka hän kai itsekin huomasi. “Vaikka hyvä vaan että sekin on välillä hankala, ettei vaan Seppo oo.”
“Nii”, päädyin vain myöntymään Avan sanoihin. En ikinä ylttäisi yhtä korkealle kilpailuhenkisyydessä kuin Ava, eikä mua haittaa vaikka me Fifin kanssa ei pärjättäisikään kisoissa. Kunhan me pärjätään keskenämme. Kumarruin rapsuttamaan ponin kaulaa joka kulki rennosti käyntiä pää alhaalla. Ehkä sillä oli nyt vaan huono päivä.

459 sanaa
kirjoittaja Santtu A.
lähetetty 22.04.19 11:53
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Fifin päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 435

Effin päiväkirja

13.04.2018 / Laurin kouluvalmennus

Sarah oli jättänyt omasta ja Effin varustuksesta pois kaiken kimaltavan. Kaiken, joka oli esiintymistä varten. Latino oli pukenut päälleen ruskeat ratsastushousut ja harmaan, ihonmyötäisen urheilupaidan. Effillä oli jalassaan koulusuojat ja satulansa alla koruton, tummanruskea kouluhuopa. Sarah oli taluttanut hevosta maneesissa puoli kahdeksasta alkaen ja noussut tamman selkään kymmenen minuuttia ennen valmentajansa saapumista.

"Huomenta", Sarah tervehti Lauri Merikantoa, joka oli kävellyt juuri maneesiin. Latino pysäytti Effin miehen viereen, eikä koristanut kasvojaan koruttomalla hymyllä.
"Huomenta", Lauri nyökkäsi takaisin katse Sarahin ratsussa, joka näytti vireältä kellonajan huomioiden.

"Mä haluan, että sä laitat mut ratsastamaan tosissani, niin, että mä unohdan kaiken muun, paitsi tämän hetken. Huomautat jokaisesta pienestäkin asiasta ja opetat mut keskittymään", Sarah kertoi ja katsoi tummanruskeita silmiä vakaasti. Nainen oli soittanut Laurille muutama päivä sitten, katkerana ja turhautuneena. Kaikki tuntui liian vaikealta ja miehen edellisistä valmennuksista latino oli saanut irti paljon yksinkertaisena pitämiään asioita. Helppoja perusasioita, joiden pariin nainen halusi palata nyt.
"Meillä meni kilpailuissa alkurata hyvin, mutta puolessa välissä, keskilaukan jälkeen ei sitten enää. Mä lopetin ratsastamisen, koska olin keskittynyt liikaa siihen, miltä me näytettiin. Mä en voi tehdä sitä virhettä enää toista kertaa", Sarah lisäsi ja hengähti terävästi pitääkseen turhautumisen pois äänestään. Hän oli vihdoin hyväksynyt sen, että oli aloitettava kaikki alusta. Pieni paikkailu ei enää riittäisi tasolla, jolle Sarah halusi päästä.

"Siinä tuli aika monta tavoitetta", Lauri huomautti toinen kulma huvittuneesti koholla. Kun Sarah oli soittanut miehelle, tämä oli ollut torpata yksityisvalmennuksen mahdollisuuden tälle viikolle heti alkuunsa. Laurin kalenteri oli täysi, mutta kun mies oli kuitenkin tarkastanut loppuviikon, tämä oli voinut ehdottaa Sarahille lauantaiaamua ennen iltapäivän valmennuskohteeseen ajamista.
"Aloitetaan alkuverryttelystä", Lauri totesi ja nosti kätensä puuskaan. "Jos olet ehtinyt jo kävelyttää sitä, voit siirtyä kevyeen raviin ja jäädä tähän päätyyn ympyrälle."

Sarah nyökkäsi terävästi ja keräsi ohjat käsiinsä. Latino oli pukenut Effille normaalit nivelsuitset ja oli jättänyt kankisuitset tamman varustekaappiin.
Ruunikko heilutti päätään Sarahin pyytäessä sen raviin. Nainen hidasti takaisin käyntiin ja teki siirtymisen uudelleen. Hän ei hyväksyisi itseltään edes alkuverryttelyissä epätäydellisyyttä. Lauri seurasi ruskeaverikön ratsastusta ja pysyi hiljaa, kun Sarah halusi välttämättä uusia ensimmäisen siirtymisen.

Effi ravasi pitkässä muodossa, Sarahin keskittyessä hevosen takaosan aktivoimiseen. Hän tiesi mitä piti tehdä, mutta halusi enemmän. Halusi oppia ihan kaiken mahdollisen, veisi se sitten miten pitkään tahansa. Laurin valmennus saisi olla alkupiste Sarahin uudella oppipolulla.
"Se ravaa hyvin nyt, älä paineista liikaa jalalla", Lauri sanoi ja nosti katseensa Effistä Sarahin kasvojen siluettiin. Naisen ilme kieli tämän omista suorituspaineista, eikä Laurin tarvinnut kahdesti miettiä, mistä työskentely aloitettaisiin: Sarahista ja naisen liiallisesta pingottamisesta.

"Tässä vaiheessa voit tehdä puolet vähemmän", Lauri mutisi kiertäessään pienempää kehää ympyrän sisällä. "Rentouta käsi ja käännä nyrkit pystyyn. Anna jalkojen valua sen kyljille rentoina, älä purista polvella - älä edes käytä pohjetta turhaan. Se ravaa omalla moottorilla ja alkuverryttelyihin täysin riittävällä eteenpäinpyrkimyksellä, palkitse se hellittämällä kaikki avut."

Sarah oli puristanut huulensa tiukaksi viivaksi, mutta Laurin sanat kuultuaan keskittyi rentouttamaan huulensakin. Nainen mietti vartalonsa lihaksia ja keskittyi asioihin, joita Lauri oli pyytänyt häneltä. Nyrkit pystyyn, rennot jalat. Effin korvat kääntyilivät tamman yrittäessä ymmärtää mitä sitä haluttiin. Sarah piti katseensa edessään ja hengitti.

Pikkuhiljaa pään sisällä velloneet ajatukset Thomaksesta ja Robertista alkoivat väistyä kevennyksen ylös-alas-ylös-alas ajatuksen tieltä.
"Voit vaihtaa suunnan sopivassa kohdassa", Lauri ohjeisti. Sarah oli rentoutunut pykälän, mutta se oli myös aiheuttanut sen, ettei naisen ratsu tuntunut enää olevan yhtään varma mitä ratsastaja halusi. Se ei kuitenkaan ollut lainkaan yllättävää, kun otti huomioon ratsukon treenitahdin ja tiiviin kisarupeaman, josta Sarah oli kertonut. Sellaisessa mylläkässä juurtui helposti tiettyyn moodiin, joka oli tässä tapauksessa ylisuorittamisen tarve.

"Väistätä sen takaosaa joka toinen neljännes pois ympyrältä parin askeleen ajaksi. Älä hyökkää apujen kanssa, vaan tee se kaikessa rauhassa. Muutoin voit keskittyä siihen, ettet pyydä siltä mitään ylimääräistä vaan annat sille tilaa liikkua", Lauri virkkoi.

Suunnanmuutoksen ja keskittymistä vaativan tehtävän myötä Sarahin zen-tila alkoi jo järkkyä. Kylmyys, joka vallitsi naisen ja Thomaksen välillä, tuntui juurtuvan latinon luihin ja jäykisti rentoutuneet lihakset. Huomaamattaan Sarah alkoi jännittää käsiään ja pyysi Effiltä väistätyksiä tutun kireässä tahdissa.
Miksi hän oli päästänyt Robertin hiipimään niin lähelle? Miksei hän ollut voinut vain keskittyä omaan valmentautumiseen ja ratsastaa kilpailuissa puhumatta sanaakaan vastustajilleen?
Oliko hän todella tutustunut Robertiin vain siksi, että saisi siten lisätietoa kilpakumppanistaan ja tämän heikkouksista?

"Rohkeammin. Nyt se hakee väistöä, mutta sitten jätät sen yksin. Nyt tarvitaan kultainen keskitie: sinun täytyy työstää sitä ja vaatia siltä asioita, mutta oikein ja oikeaan aikaan", Lauri puhui pysäyttäen hetkeksi kävelynsä. Miehen katse kiersi tyhjässä maneesissa, ennen kuin palasi Sarahiin. Naisen ratsastama Effi viskoi päätään ja pyöritteli hämmentyneenä korviaan, koska ratsastaja tamman satulassa ei saanut kiinni tehtävästä. Lauri antoi Sarahille hetken, mutta kun ratsun hämmennys näytti vain kasvavan, mies veti syvään henkeä, seisahtui paikalleen ja avasi suunsa:
"Sarah, pysäytä se."

Effi pysähtyi tasajaloin. Se hengitti aavistuksen nopeammin, mutta ei ollut hengästynyt. Hevosen kunto oli parantunut huimasti kuukausien myötä varsalomalta palattuaan.
Sarah sen sijaan lähes huohotti, yrittäen pitää silmiinsä kohoneet kyyneleet poissa.
Surkea ratsastaja, surkea ihminen, nainen toisti mielessään ja puri alahuultaan. Tämä ei ollut reilua Effiä kohtaan.
"Tän ei pitäisi olla näin vaikeaa", Sarah huokaisi ja siirsi vaaleanruskeat silmänsä Lauriin.
"Ei se olekaan", ympyrän keskellä seisova mies totesi. "Anna sille pitkät ohjat ja kävele hetki."

Lauri seurasi ilmeitä Sarahin kasvoilla ja mietti, miten jo valmiiksi suorituspaineita itselleen kasaavaa ratsastajaa ei ollut mitään syytä paineistaa yhtään enempää. Vaikka Laurin mentaliteetti valmentamisessa oli ratsukko kokonaisvaltaisena elementtinä, tänään keskittyminen täytyi pitää ratsastajassa.
"Ajattele hetki, ettet tiedä mitään ratsastuksesta. Tunnustele Effiä sun alla, älä jännitä yhtäkään lihasta. Jos käytät pohjetta, se liikkuu eteen. Pidätteillä se hidastaa tai kokoaa. Tehdään nyt niin, että kokoat ohjat ja teet vain sen, mitä pyydän."

Lauri antoi Sarahille hetken prosessoida ajatuksiaan, ennen kuin pyysi naista siirtämään Effin raviin.
"Istu perusistunnassa ja tarkasta, että sun käsivarret ovat lähellä kylkiä. Mieti keskivartaloa: se pysyy kasassa, jolloin sun käsi voi vaan olla paikallaan ja jousto tapahtuu sormilla. Katse pois ratsun korvista. Voit siirtyä uralle ja hyödyntää koko maneesia. Katso, se hakeutuu itse tuntumalle, kun et purista pohkeella tai tee puolipidätettä ihan joka askeleella, koska sen ravi on hyvä noin", Lauri mutisi ohjeita.

Sarah nyökkäsi uudemman kerran ja siirsi Effin käynnin jälkeen raviin. Hän kietoi aivoihinsa ajatuksen, jossa hän oli jälleen ratsastuskoulussa. Jossa hän ratsasti vain omaksi ilokseen, valmiita hevosia, jotka tiesivät miten niiden piti kulkea. Hevosia, jotka eivät olleet pudottaneet häntä selästään kuukauden sisällä liian monta kertaa.

Jokin latinon kehonkielessä muuttui, se oli kuin katkaisimesta olisi käännetty valo pois päältä. Sarah hengitti vähän kevyemmin, antoi itsensä unohtua matkustamaan kirjavan kevyessä askeleessa. Keskittyen vain rentouteen ja siihen, mitä Lauri halusi seuraavaksi.
"Hyvä, Sarah", Lauri mutisi pitäytyen edelleen tavassaan kehua vain silloin, kun siihen oli aihetta. Nyt varsin vakuuttavaa työtä aiemmissa valmennuksissa tehneen ratsukon rimaa oli vain hetkellisesti laskettava alaspäin, jolloin Sarahin hetkellinen satulassa matkustaminen oli tilanteeseen nähden hyvä suoritus.

"Nosta nyt laukka. Voit tehdä päätyyn ympyrän ja tunnustella sen laukkaa - se saa edetä, muttei juosta pois alta. Suorista vasen kylki, nojaat nyt vähän ulos", seuraavat ohjeet kuuluivat. Lauri nyökkäili itsekseen, kun Sarah teki kirjaimellisesti työtä käskettyä ja naisen ratsu näytti suhteellisen tyytyväiseltä, mutta myös edelleen hieman kummastuneelta. Tässä tapauksessa se taisi kuitenkin johtua siitä, että Sarah ei pyytänyt Effiltä mitään muuta kuin tasaista laukkaa ympäri maneesia.

Kun paketti ei levinnyt suunnanvaihdoksenkaan jälkeen, Lauri vilkaisi kelloa ja päätti nostaa vaatimustasoa: sopivasti, muttei liikaa.
"Siirrä se raviin ja käänny päädystä pituushalkaisijalle. Siitä pohkeenväistö vuoroin kumpaankin suuntaan - ensin loivemmin, sitten jyrkemmin. Uralta laukannosto, päätyyn laukkavoltti", maneesin katsomon seinämään nojaava mies ohjeisti. "Ja muista: ei paineita. Jos se protestoi, anna protestoida. Se, että sen turpa nousee hetkeksi ylös ei kaada maailmaa ja homma jatkuu todennäköisesti sujuvammin, jos et ala säätää liikaa ja kaikkea."

Sarah käänsi, käytti pohjetta vain murto-osan omasta normaalista ratsastamisestaan ja oli tyytyväinen Effin reaktioihin. Tamma oli yllättynyt, mutta jatkoi silti työskentelyä, sillekin teki hyvää saada vain kulkea.
Tehtävien lisääntyessä Sarah ei päästänyt itseään enää kippuraan, johon oli joutunut oman elämänsä myötä. Ne eivät kuuluneet satulaan ja askel askeleelta latino alkoi oppia erottamaan kaksi toisistaan.

Effin jalat kulkivat säntillisesti ristiin, kun Sarah pyysi pelkistetyillä avuilla tammalta väistöjä. Ratsastus oli helppoa, kun sen osasi ja pitkästä aikaa naisella oli sellainen olo, että hän todella osasi. Että perusasiat olivat juuri niin helppoja, kuin niiden pitäisikin olla.
"Noin juuri, alat oppia tämän hellittämisen", Lauri naljaili hyväntahtoisesti ja punnitsi hetken vaihtoehtoja. Sarah ja Effi olivat suoriutuneet tehtävästä hyvin, mutta vaikka siihen olisi hyvä lopettaa, Laurista tuntui siltä, että lopputulos olisi parempi jos ratsukko joutuisi palaamaan tehtävään, josta tilanne oli alunperin eskaloitunut.

"Jää laukkaamaan", Lauri ohjeisti, kun Sarah oli päädyssä voltilla. Mies odotti, että Effin jalat kuljettivat ratsukon pitkälle sivulle, ennen kuin jatkoi:
"Käännä se päädystä lävistäjälle ja näytä, miten se keskilaukka irtoaa."
Lauri oli havaitsevinaan pienen muutoksen Sarahin kasvoilla ja huomasi Effin laukan tahdin herpaantuvan hetkeksi.
"Ei, älä muuta mitään. Kun käännät sen lävistäjälle, hellitä taas istunnalla: ajattele eteen ja varmista, ettet istu liikettä vasten. Älä höykyytä, vaan anna keskilaukalle aikansa", mies neuvoi vielä, kun ehti.

Sarah käänsi Effin lävistäjälle, eikä puristanut pohkeella. Tamma lähti samalla voimalla, kuin aiemminkin, mutta sen pää pysyi paikoillaan ja tuntuma suuhun tasaisena. Kankikuolaimen puutteesta huolimatta Effi ei levinnyt käsiin, Sarah ei puristanut ohjaa linjan päässä. Nainen yritti vain ajatella kehonsa kaikilla lihaksilla hitaampaa laukkaa ja Effi hidasti tasaiseen harjoituslaukkaan.

Riemukas virne koristi latinon huulia, kun tämä siirsi Effin raviin ja antoi sille tilaa venyttää kaulaansa.

"Kiitos", Sarah henkäisi pysäytettyään Effin Laurin eteen. Latino henkäisi ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
"Miltä se tuntui lävistäjällä?" Lauri kysyi.
"Siltä, että se oli kontrollissa. Rennolta ja vahvalta samaan aikaan", Sarah vastasi. Lauri nyökkäsi pienesti hymyillen ja totesi hiljaa mielessään, että valmennus oli tainnut antaa Sarahille tämän kaipaamaa apua.

Lauri vilkaisi kelloa, joka kertoi miehen olevan kohta myöhässä suunnittelemastaan lähtöaikataulusta.
"Täytyy lähteä ajamaan kohti pääkaupunkiseutua", Lauri totesi ja vilkaisi Sarahia. Mies toivoi, että nainen oli varannut valmennusrahat mukaansa, koska niiden hakemiseen tallista tuhraantui aikaa.
"Mutta toivottavasti tämä auttoi tähän väliin, ole yhteydessä jos tarvitset aktiviteettia aamuihin", Lauri virkkoi odottaen samalla kohteliaasti, että Sarah saisi tarjota maksua itse.
Kevyt virne kohosi latinon kasvoille. Tämä hyppäsi alas Effin selästä ja ujutti kätensä ratsastushousujen taskuihin ja veti ulos setelinipun.

"Vähän konkreettisempi kiitos ja ehdottomasti olen uudemman kerran yhteydessä", Sarah vastasi ja ojensi rahat Laurille.
"Kiitos", rahat kurottanut Lauri hymähti, nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen. Mies oli jo ottanut ensimmäiset askeleet kohti maneesin ovea, kun kääntyi vielä katsomaan taakseen.
"Tsemppiä sen kanssa, muista olla tekemättä liikaa", Lauri kommentoi yllättävän lohdullisesti, ennen kuin jatkoi harppomistaan ulos ja kohti seuraavaa etappia.

#kouluvalmennus, kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 13.04.19 14:16
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 68
Luettu: 2234

Effin päiväkirja

09.04.2019 / Amandan kouluvalmennus

"Siinä oli kelvollinen siirtyminen, Tilda."
"Pidä Armilla tuo tahti yllä."
"Pohje eteen, Kiia."
"Coco paremmin tuntumalle."

Ei sanaakaan Effistä tai Sarahista.

Puolessa välissä tuntia olin jo luopunut toivosta. Perijättären jäiset silmät kävivät meissä, keskittyivät hetken ja jatkoivat sitten matkaansa seuraavaan ratsukkoon. Me ei oltu edes huomion arvoisia ja yritin taistella turhautumista vastaan.

Effi lähti keskilaukassa ihan yhtä vauhdilla, kuin sunnuntain kilpailuissakin. Liian vauhdilla, kuten tuomarin paperissakin oli lukenut. "Loistava lisäys laukassa, hevosesta tulee kuitenkin liian kiireinen." Sen lisäksi meidän pisteitä oli laskenut lisäyksen jälkeinen kokoaminen, jossa tamma oli teutaroinut ja jäänyt hetkeksi paikalleen pomppimaan.
Niin kävi nytkin.
"Siinä oli tytöt täydellinen esimerkki, miten lisäystä ja sen jälkeistä kokoamista ei tule tehdä."
Mun olisi varmasti pitänyt olla tyytyväinen, että saimme edes yhden kommentin tapaisen valmennuksen edetessä. Sen sijaan turhautti vielä enemmän ja tein kaikkeni, etten antanut sen näkyä ratsastuksessani.

Me oltiin sijoituttu kahdeksanneksi Lehtovaaran kilpailuissa. Ykkössija, neljäs sija ja nyt kahdeksas. Kylmäsi ajatella mihin meidän suoritus tulisi seuraavissa osakilpailuissa päätymään.

Se sijoitus oli kyllä tullut ihan aiheesta, koska olin menettänyt kaiken ratsastustaitoni yllättävän vahvan lisäyksen jäljiltä. Oli alkuradan ansiosta, ettei me oltu helpon luokan viimeisenä sijoitustaulukossa.

Mulla ei ollut edes kuuma, kun meidän valmennus oli loppunut. Amanda keskusteli ensin Tildan kanssa ja sitten Kiian kanssa asiosta, mitä tulisi kehittää.
Perijätär katsoi suoraan silmiini, vastasin tyhjään katseeseen ja katsoin, kuinka Amanda Sokka käänsi mulle selkänsä ja käveli ulos maneesista.

Miten ihminen saattoikaan kaivata tarkoituksellisia mulkaisuja, kivahtavia kommentteja ja sitä, että uin omassa hiessäni valmennuksen jäljiltä?
Kiia ja Tilda keskustelivat hymyillen, antaen tammojensa kävellä loppukäyntejä vieretysten. Keskityin tuijottamaan Effin korvia ja yritin olla ajattelematta mitään. Sitä, kuinka surkea ratsastaja oikeasti olin. Sitä, miten Effin vuokraussopimus purettaisiin varmasti kevään lopuksi. Sitä, miten paska tyttöystävä musta oli tullut.

Ohjasin virkeän puoliverisen maastoja kohti. Tuulessa lepattava enkkuviltti saattaisi päätyä märän ojan pohjalle kanssani, mutta en jaksanut välittää. Sinnepähän sitten jäätyisin ja saisin kävellä takaisin Auburniin märkien vaatteiden kanssa.
Effin korvat kääntyilivät vimmatusti, kun se mietti mikä olisi paras pakoreitti saalistajien varalta.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 09.04.19 12:55
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 68
Luettu: 2234

Leevin päiväkirja


Kotona olevat valkat olivat kamalan kivoja. Ei tarvinnut lähteä mihkään tai ei tarvinnut huolehtia, että oliko muistanut nyt pakata kaikki tarvittavat varusteet ja muut mukaan. Tallille ei tarvinnut tulla kukon laulun aikaan, ei tarvinnut odotella puolta päivää omaa valmennusta ja saattoi lähteä kotiin heti, kun vain sai oman hevosensa hoidettua pois. Ja kotimatkakin oli paljon lyhyempi. Oli myös kiva, kun viimeinen valmennus ennen seuraavia osakilpailuita, oli kotona. Varsinkin, kun ne osakilpailut olisivat Lapissa. Sinne olikin sitten vähän pidempi matka.

Auburniin oli tullut joku uusi, ainakin siis mulle tuntematon eli samalla uusi, valmentaja. Myös estevalmennuksissa taisi olla joku uusi. Marko Kivipuro, joka oli siis tämä kouluvalmentaja, ei sanonut mulle yhtään mitään. Mutta väliäkö sillä, valmennus kuin valmennus. Tuskin niistä hirveästi haittaakaan olisi, vaikka valmentaja ei nyt vaatisi ihan samalla tavalla kuin joku muu valmentaja.

Leevi oli jonkun ihanan toimesta otettu sisään. Mun ei tarvinnut lähteä metsästämään sitä ponikaverinsa luota tarhasta. Mä en tiedä mitä perijättäret väittivät tai ajattelivat, mutta ne tarhat olivat kyllä hieman mutaisia. Joten siellä ei ihan hirveästi huvittanut tarpoa ja huitoa pois Nakkia, joka halusi myös mukaan. Leevi taas ei meinannut arvostaa mun hoitotouhuja, mutta sai luvan kestää. Mä en jaksanut tapella, joten saatoin sanoa ruunalle heti aika kärkkäästi. Se tuntui tehoavan. Aina pieneksi hetkeksi, mutta hieman pidemmiksi hetkiksi kuin normaalisti. Edistyksellistä, etten sanoisi.

Leevi työskenteli ihan hyvin alkuverryttelystä lähtien ja valmentajakaan ei vaikuttanut hassummalta. Mä en tiedä miksi kokoaminen oli meille välillä jotenkin kamalan haastavaa, vaikka kyllä Leevi kokosi ja hyvin kokosikin. Ehkä mä en sitten vain osannut tai jotain, Joten oli siis aika hyvä, että valmennuksessa keskityttiin kokoamiseen eri askellajeissa. Tietysti Kivipuro puuttui myös istuntaan ja apujen käyttöön, mikä oli myös ihan hyvä. Mun kädet olivat jostain syystä alkaneet seikkailemaan, joten mä sain kuulla niistä useampaan kertaan.

Me innostuttiin Leevin kanssa kummatkin kolmikaarisesta, jolla tehtiin laukanvaihtoja. Laukanvaihdot olivat hauskoja, myös Leevin mielestä. Mä tykkäsin kamalasti tehdä niitä ja yksi mun haave onkin, että mä osaisin joku päivä tehdä hienot vaihdot joka askeleella. Ehkä sekin päivä nähtäisiin vielä, mutta siihen olisi vielä aikaa. Leevi työskenteli valmennuksessa hienosti, vaikka itse meinasin ryhtyä pariin kertaan matkustelijaksi.

Valmennuksen jälkeen mä purin reippaasti Leevin pois, koska mun pitäisi päästä jo kotiin pakkaamaan kisareissun varusteita. Koska sijainti oli Lappi, me lähdettäisiin jo huomenna ja ei myöskään palattaisi samana päivänä vielä takaisin. Oli toisaalta jännää lähteä pidemmälle reissulle, mutta toisaalta stressaavaa. Mun puhelin kilahti kun olin saanut Leevin satulan paikoilleen. Mä virnistin typerästi huomatessani lähettäjän ja sitten lukiessani viestin. Mä näpyttelin vastauksen, ennen kuin hoidin hommat nopeasti valmiiksi. Enää mä en ollut suuntaamassa suoraan kotiin.
422 sanaa
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 05.04.19 22:29
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Leevin päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 1187

Fifin päiväkirja

Santusta oli hirvittävän kurjaa, ettei Kaapo saanut tulla valmennuksiin mukaan. Se ei ikinä ymmärtänyt miksi ihmeessä se ei saanut lähteä mukaan kun ovi painui sen naaman edestä kiinni. Se ei haukkunut tai vinkunut, olihan se kiltti ja hyvin koulutettu, eikä sillä kai mitään oikeaa eroahdistusta ollut, mutta Santusta tuntui silti aina pahalta. Onneksi äiti ja isä jaksoivat sentään ottaa sen aina osakilpailuihin mukaan, ja pääsihän se aina tallille kun ei ollut valmennuksia.

”Valmistelette pysähdyksen hyvin puolipidätteillä, jotka lähtee ihan koko kropasta saakka. Hevonen ei silti saa hyytyä!” Dineon ääni kuului korvanapista selkeänä joskin vähän staattisena. Santtu ohjasi Fifin syvälle kulmaan ennen pitkää sivua, johon oli tarkoitus tehdä pysähdys. Poika hengitti ensin syvään sisälle, puolipidätti, otti vähän polvillakin satulasta kiinni, ja hengitti ulos uudelleen pidättäen. Fifi nyppäisi päällään ohjasotetta vastaan kevyesti, ja suoraan sanottuna valui pysähdykseen.
”Sepäs meni pitkänä!” Dineo totesi Santulle hyväntuulisen kuuloisena. Fifin jalat olivat takuulla kaikki eri kohdilla. ”Myötää ensikerralla nopeammin äläkä jää pidättämään enää kun se pysähtyy. Kun ohjaa löysää aavistuksen niin hevonen joutuu itse hakeutumaan tasapainoon, eikä tuollaisia ylimääräisiä askelia tule niin helposti.”

Jos vertaa ensimmäisiin valmennuksiin oli Santtu oppinut vihdoin pysäyttämäänkin hevosensa paljon pienemmällä vaivalla kuin ennen. Jokainen onnistumisen tunne, vaikka se olisikin vain pieni juttu, oli pitkään pojan mielessä vielä valmennuksen jälkeen. Sellaiset hetket toivat niin paljon iloa Santun elämään jota hän tarvitsikin kurjan koulun vastapainona. Kuten nyt, kun Fifi pysähtyi ensimmäisen kerran melkein laisinkaan ohjaa käyttämättä, ja Dineo hihkaisi heti kehun että nythän se seisoo tasajaloinkin vielä. Santtu hymyili ja taputti viisasta poniaan, joka ei tuntunut pitävän sitä pysähtelemistä mitenkään erikoisena. Onneksi Fifin riemuksi ratsukot lähtivät ratsastamaan pääty-ympyröitä ryhmissä, ja askellaji muuttui käynnistä raviksi.

Santtu oli jo tietoinen että Fifi taipuu oikein hyvin kunhan sitä jaksaa alun nihkeyden jälkeen työstää. Ensin Fifi laittaa vähän vastaan, eikä missään nimessä halua taipua tai asettua, mutta kun ohjalla aikansa houkuttelee niin kyllä se siitä. Silläkin kertaa Fifi olisi ensin mieluummin puksuttanut eteenpäin höyryveturin lailla, mutta kun Santtu jaksoi maltillisesti pidättää ja taivuttaa Fifi malttoi rauhoittua ja rentoutua. Hetkittäin se laski turpaansa ja nosti niskaansa ja samalla se tuntui ohjasotetta vastaan tosi kevyeltä, joten Santtu oletti tekevänsä jotain oikein. Suunta vaihtui käynnissä, ja taivuttelu jatkui. Laukassa se oli huomattavasti vaikeampaa, sillä Santtua huoletti että Fifi menisi liian lähelle edellä olevaa hevosta ja sitä potkaistaan.
”Istu syvälle satulaan ja muista hengittää, nyt se on vähän turhan innokas”, Dineo neuvoi. Santtu teki niinkuin käskettiin, ja kun poika osasi rentoutua alkoi ponikin malttaa askeliaan.

Radan läpi ratsastaminen sujui jo melkein rutiinilla. Santtu oli uskaltanut isälleen väittää, että hän osasi kouluradan jo vaikka unissaankin! Niin osasi varmasti myös Fifi, niin hienosti se meni. Radan loputtua viimeiseen kumarrukseen Santtu antoi ohjien tippua pitkäksi ja kumartui halaamaan poninsa kaulaa, joka pärskähteli tyytyväisenä. Itsekseen Santtu toivoi, että hän ja Fifi voittaisivat taas seuraavissa osakilpailuissa.

460 sanaa
kirjoittaja Santtu A.
lähetetty 31.03.19 16:22
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Fifin päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 435

Fifin päiväkirja

Aikaiset aamut eivät olleet koskaan oikeastaan haitanneet Santtua. Poika nousee ylös kun herätys soi. Hän pukeutuu ja lähtee Kaapon kanssa vähintään kaksikymmentä minuuttia kestävälle aamulenkille jossa koira pääsee jaloittelemaan ja tekemään asiansa, jonka jälkeen kaksikko syö aamiaista yhdessä.
Normaalisti Santtu lähtisi sitten kouluun ja Kaapo jäisi kotiin puruluun lohdutukseksi saaden.

Nyt pojan suu repeytyi haukotukseen kesken kanelipullasta haukkaamisen. Ihana pullantuoksuinen Tiina oli leiponut reippaille Tähti kisaajille ja antanut jokaiselle pullan tai parin matkaevääksi onnea ja virtaa tuomaan. Automatkat taittuivat yleensä Santun puolesta tasapaksussa hiljaisuudessa pojan katsellessa ikkunasta ulos maisemia ihaillen, mutta vähitellen hän oli rohkaistunut juttelemaan enemmän kanssamatkustajien kanssa, tai jopa aloittamaan keskusteluja. Kanelipullaan taas keskittyen Santtu kuunteli ohimennen radiosta tulevaa aamuohjelmaa, eikä matkaa ollut enää navigaattorin mukaan paljoakaan jäljellä.

Sateentallin pihassa jokainen sai hakea ratsunsa rekan kyydistä. Santtu oli ihan hillittömän ylpeä taluttaessaan karvaista ponistaan ramppia pitkin alas, sillä edellisen osakilpailun ykkössija koululuokassa lämmitti edelleen pojan mieltä. Fifin ostaessaan Santtu oli halunnut seurallisen ponin välittämättä sen taidoista kisakentillä, ja hän olikin saanut ystävän lisäksi myös yllättävän rusettihain.
"Toivottavasti teillä menee hyvin", poika toivotti ujosti hymyillen ohi kulkevalle Jannalle ennenkuin hän lähti taluttamaan Fifiä tallia kohti ponin varustaakseen. Osaisikohan Ava neuvoa millä ihmeellä Santtu saisi Jannan huomion edes hetkeksi että hän pääsisi tytölle juttelemaan rauhassa? Vaikka mahtaisiko hän osata sillä huomiolla oikeasti tehdä mitään..

"Älä jää vetämään, pidätä ja myötää reilusti", Susanna neuvoi seuratessaan Santun yritystä saada Fifi peruuttamaan. Pojan suu muuttui tiukaksi viivaksi, hän ei mielestään ollut edes vetänyt, mutta kas kummaa kun heti alkoi tapahtua hänen hellittäessä kättään. Fifin häntä huiskaisi ja poni otti vastahakoisesti askeleen taaksepäin. Santtu päätti että se riittää ja taputti poniaan kiitokseksi. Fifi ei jostain syystä halunnut peruuttaa, se tykkäsi vain mennä eteenpäin. Pysähtymiset olivat vähitellen alkaneet sujumaan, Santtu oli oppinut minkälaiset avut Fifi tarvitsee. Ihan ensimmäinen asia oli ääniavut, joita Fifi kuunteli paljon paremmin kuin pohjetta tai kättä. Santtu oli ymmärtänyt sen juoksuttaessaan Fifiä kotikentällä sillä se oli osannut "käynti-ravi-laukka" käskyt sanottuna.

Koko valmennuksessa vaikein asia Santulle olikin peruutukset, joiden jälkeen voltit ja laukannostot olivat tuntuneet helpommilta ja Fifistäkin paljon mieleisimmiltä. Vaikka se tuntui välillä tyhmältä puhua ääneen kun kaikki muut olivat hiljaa Santtu päätti silti neuvoa poniaan sanoin, varsinkin pysähdyksissä ja laukannostossa. Hän oli huomannut, että helpommalla hän pääsee pyytämällä laukkaa ääneen kuin pohkeilla, ettei Fifi ryhdy tölttäämään. Vaikka sekin on hurjan kivaa, nyt kun Santtu on oppinut miten sitä pyytää tarkoituksella. Lopun koulurata alkoi tulemaan jo helposti, ei tarvinnut enää kuumeisesti miettiä mihin mennä seuraavaksi. Poika oli varma että myös Fifi muisti radan jo ulkoa. Ehkä se sen ansiosta sijoittuvat taas seuraavassa osakilpailussa.

422 sanaa
kirjoittaja Santtu A.
lähetetty 26.03.19 8:41
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Fifin päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 435

Effin päiväkirja

26.03.2019 / Amandan kouluvalmennus

Amandaa ei kiinnostanut, että me oltiin oltu viimeksi eilen kouluvalmennuksessa Effin kanssa. Amandaa ei kiinnostanut, että me oltiin oltu aika monessa kouluvalmennuksessa viime aikoina. Amandaa ei myöskään kiinnostanut se, että me oltiin tultu neljänneksi Effin kanssa edellisessä Tie Tähtiin-osakilpailussa. Miksei me oltu voitettu?
Amandaa ei varsinkaan kiinnostanut, että mä olin ihan jumissa henkisesti yhden Raynottin vuoksi.

"Täsmällisemmät pysähdykset, sen pitää seisahtua juuri sillä askeleella, kun pyydetään. Ei kaksi jälkeen tai kaksi ennen."
Puristin pohkeillani Effin takaisin raviin, tein puolipidätteen ja hengähdin syvään. Nyrkki puristui tiiviimmäksi ja Effi pysähtyi, melkein tasajaloin.
"Ei riitä, Sarah", Amanda totesi viileällä äänensävyllä ja tunsin, kuinka hikikarpalot valuivat otsaani pitkin.

Robertin eiliset sanat kaikuivat korvissani, kun kylkilihaksissani sykkivä kipu tuntui vain yltyvän.
"Ei sun oo pakko jatkaa, ei tää oo mikään Amanda Sokan valmennus."

En tiedä tiesiko Amanda, että mä olin eilen tippunut Effiltä, mutta sen tiesin kyllä, että sitä ei kiinnostanut. Tai ehkä vähän, se, että miksi olin mennyt tippumaan. Olinko ollut ajatuksissani, vai antanut Effin kulkea liian omatoimisesti, jolloin se oli ehtinyt ajatella liikaa?
Effi pysähtyi tasajaloin ja tasan siihen, mihin olin halunnut sen pysähtyä. Hyvä Sarah, siinä oli oikea pysähdys. En odottanut niitä sanoja, sillä hiljaisuus oli suurempi kehu Amandan valmennuksessa. En vilkaissut, että oliko perijätär nähnyt pysähdyksen, tottakai oli. Amanda Sokalta ei jäänyt mitään huomaamatta.

"Nyt, kun pysähdykset on saatu siedettäväksi, siirrytään hiomaan istuntaa, jossa on jokaisella paljon työtä", Amanda totesi ja naisen silmissä pilkahti se tuttu sadistinen ilme.

Seuraavan puoli tuntia saimme vuoron perään Kiian ja Tildan kanssa kuulla miten huonosti istuimme hevostemme selässä. Käteni olivat liian leveällä, liian pienessä kulmassa ja nyrkkini pysyivät itsepintaisesti liikaa vaakatasossa. Jalkani oli levoton, pohje epätasainen ja istuin liian etunojassa noin kahden asteen verran.
Etunojaan toki saattoi vaikuttaa se, että en vieläkään ollut ihan varma, oliko kyljessäni vain massiivinen mustelma vai olinko murtanut joitakin kylkiluita tippuessani. Ehkä olin itse myös hieman masokisti, kun maksoin rahaa siitä, että Amanda Sokka nöyryytti minua julkisesti muiden edessä? Ehkä nautin vähän liikaa siitä kivusta, mitä oikein kunnon nöyryyttävä kouluvalmennus sai aikaan kehossani?

"Ihan tarpeeksi hyvä, antakaa pitkät ohjat", Amanda ilmoitti valmennuksen lopuksi ja käveli ulos maneesista.
"Toivottavasti se rääkkää yhtä tehokkaasti myös sitä tähtiryhmäänsä", huokaisin ja sain kaksi väsynyttä naurahdusta vastaukseksi. Ei me ihan toivottomia voitu olla, jos Amanda edelleen vaivautui paikanpäälle meitä valmentamaan.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 25.03.19 13:13
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 68
Luettu: 2234

Leevin päiväkirja


Oli hämmästyttävää, että omisti neljät ratsastushousut, eikä niistä mitkään meinanneet kelvata päivän valmennukseen. Valkoiset olivat kisoihin, vaaleanpunaiset olivat likaiset. Turkoosit eivät nyt vain sopineet aina Leevin kanssa, koska sillä oli vihreät varusteet pääasiassa. Mä tuijottelin mun jaloissani olevia tummansinisiä housuja, jotka tuntuivat vähän turhan tiukoilta. Koskahan mä olin viimeksi niitä käyttänyt? Mä olin nimittäin tykästynyt kamalasti mun vaaleanpunaisiin housuihin, koska ne näyttivät kivoilta meidän Sokka Luxuries huopien kanssa, joihin mä olin myös tykästynyt. Huokaisten mä vain totesin, että näillä mentäisiin. Toivottavasti ne housut nyt pysyisivät kasassa. Onneksi valmentaja oli Amandan sijasta Heidi, joten varusteiden ei tarvinnut olla ihan niin tip top, kuin perijättären valmennuksessa.

Mä hipsin tallissa ympärilleni pälyillen, koska mä pelkäsin Viivin olevan jälleen katselemassa valmennuksia. Mä en halunnut törmätä siihen, vaikka se kuulostikin vähän lapselliselta. Leevin mä olin hakenut jo hyvissä ajoin vähän hengailemaan karsinaansa, mutta nyt mä siirsin sen hoitopaikalle, koska jos jotain mä olin tässä marraskuun jälkeen oppinut, että Leevi kannatti hoitaa siellä.
"Leevi! Nyt loppu!" mä ärähdin, tai se saattoi myös muistuttaa jotain kiljaisua. Se sai Leevin katsomaan mua hivenen kummastuneena ja jopa lopettamaan sen helvetin ärsyttävän yrityksen kaivautua Kiinaan. Mun kiljaisu ei onneksi ollut ihan niin korkea, että se olisi rikkonut mitään laseja. Tai Auburnin kattokruunuja. Onneksi muut meidän valmennukseen tulevat taisivat olla tammatallissa, eivätlä kuulleet mun kiljumisia. Ja onneksi muutenkin talli oli aika tyhjillään, koska ei kenenkään tallillaisenkaan tarvinnut niitä kuunnella.

"Viitsisitkös siirtää sitä persettäs vähän?" mä tuuppasin ruunan takalistoa, joka oli kääntynyt melkein poikittain mun tielleni. Varustus meiltä sujui jo ihan siedettävästi, joten nopeasti me päästiin vetämään alkukäyntejä. Koska pihalla ei ollut mitenkään liukasta ja edelleenkin ruunikko oli helpompi hallita selästä, mä kävelin alkukäyntejä selästä käsin. Ruuna tallusteli kiltisti eteenpäin ja mä vastoin yleisiä tapojani, kaivoin puhelimen taskustani. Mä nappasin kuvan Leevin niskasta ja laitoin sen snäpissä parille kaverille. Mä myös tallensin sen, jotta voisin halutessani tunkea sen vaikka Instagramiin. Hitsin somehömpötys, mä olin jäänyt siihen kamalan koukkuun.

"Leeviä olisi varaa koota vielä enemmän Nita, älä anna sen löysäillä", Heidi kommentoi valmentajan ominaisuudessaan, kun mä kokosin ravia. Tai siis yritin. Kyllähän mä sitä sain koottua, mutta kummassakin rupesi näkymään väsymys. Tai enempi mussa, mikä tarttui sitten myös ratsuun. Meillä oli ollut lyhyessä ajassa hurjan paljon enemmän valmennuksia, kuin mitä jossain välissä pitkän ajan sisään yhteensä. Ja tuossa ei ollut taas mitään järkeä, joka varmaan kertoi väsymyksen tasosta. Vielä kun lisättiin kirjoitukset, mä olin ihan hermoromahduksen partaalla. Sentään meillä sujui kisoissa hyvin ja me johdettiinkin oman luokkamme rankingia. Mutta sitten se väsymys iski valmennuksissa, jolloin ravin kokoaminen tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Kyllä me taas selvittiin siitä valmennuksesta, eikä Heidinkään tarvinnut ihan joka sekunti kommentoida tai sanoa jotain korjattavaa.
435 sanaa


Topics tagged under kouluvalmennus on Foorumi | Auburn Estate Auburn2003
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 24.03.19 21:15
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Leevin päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 1187

Epin päiväkirja

Epi osallistui myös Lauri Merikannon valmennuksiin 26-27.01, lue valmentajan tarinat valmennuksista täältä.


S Y Y T Ä   H Y M Y I L L Ä   T A A S   03/02/19

Oli ollut oikea päätös pyytää Kristian ratsastamaan Epiä parina päivänä viikossa, myönsin itselleni. Avasin suitsien remmejä mietteliäänä. Pitkästä aikaa olin voinut rentoutua hevosen selässä ja hypätä hyvällä mielellä. Olin pystynyt keskittymään, Epi oli tuntunut hyvältä - takana oli onnistunut estevalmennus.

”Teilläkin taisi mennä aika kivasti”, Gabriella hymyili tullessaan ulos viereisestä karsinasta Effin satula käsivarsillaan. Nyökkäsin, ja tällä kertaa jopa aidosti hymyilin takaisin. Oli syytäkin hymyillä, sillä touchini tähän touhuun ja sitä myöten elämäniloni oli palaamassa takaisin.

Vuosi oli meinaan alkanut melkoisen hataralla motivaatiolla.



“Jos et ala ratsastamaan tosissasi vähän äkkiä, niin voit unohtaa valmentautumisen”, oli Amanda todennut jäisesti kevätkauden ensimmäinen valmennuksen päätteeksi. Tappavan kylmä katse oli saanut niskavillat nousemaan pystyyn ja pistänyt pohtimaan, mitä mä oikeasti halusin tältä kaudelta. Dumpata täydessä kilpakunnossa olevan hevosen ja lopettaa ratsastaminen? En helvetissä.

Avunpyyntö oli vaatinut melkoista nöyrtymistä, mutta se oli saanut mun ratsastukseen jotain rotia. Torstain kouluvalmennuksessa Amanda ei enää ollut ollut heittämässä mua ulos valmennusryhmästä, vaan oli jopa hiljaa hyväksynyt meidän suorituksen keskilaukassa ja sen jälkeen vastalaukassa hienoisen haparoinnin jälkeen. Epin laukka ei ollut enää ollut hallitsematonta kauhomista, vaan olin alkanut pikkuhiljaa löytää niitä tuttuja säätöjä. Laukka kuitenkin oli selkeästi Epin vahvuus - kunhan ratsastajalla vain oli pää mukana touhussa.



Harjattuani Epin pikaisesti läpi heitin sille violetin fleeceloimen niskaan ja kuikuilin Reiskan karsinaan. Musta tukka pilkisti kalterien välistä.
”Tuutko loungeen kahville?” kysyin naiselta. Olisi korkea aika alkaa ottamaan taas kontaktia myös muihin tallilla kävijöihin. Johan tässä oli erakoiduttu jo ihan tarpeeksi.

#kenttaryhma #kouluvalmennus x2 #estevalmennus
kirjoittaja Anna S.
lähetetty 24.03.19 19:46
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Epin päiväkirja
Vastaukset: 18
Luettu: 1155

Leevin päiväkirja




Mun melkein sukunimi kaimani tuli pitämään valmennuksia Auburniin. Mä olin käynyt jo Ramidan kanssa estevalmennuksessa, mutta mä olin hullu ja tyhmä ja miljoona muuta vastaavanlaista kuvaavaa sanaa. Me ravattiin Leevin kanssa jo miljoonassa ja yhdessä valmennuksessa, mutta mä ilmotin meidät myös Merikannon valmennukseen. Kisojen jälkeläisenä päivänä ja mä olin muutenkin valmiiksi stressaantunut ja väsynyt.

Onneksi pohjalla oli onnistunut kisapäivä, koska muuten mielenkiinto valmentautua olisi muuten ollut nollissa. Seppeleen osakilpailuista toinen sija ja selkeä rankingin johto. Vain luokan voitto olisi voinut saada mut paremmalle mielelle, mutta toka sija oli ihan hyvä. Voittoa siis metsästettiin vielä, mutta eiköhän se tulisi pian. Ei ainakaan jäisi valmentautumisesta kiinni.

Kun mä varustin Leeviä taas kunnon treeniä varten, ruuna katseli mua vähän sellaisella ei kai taas -ilmeellä. Ei siinä, olisin minäkin mielummin maannut kotona sängyssä katsomassa Netflixiä, koska mä en nyt meinannut keretä muuta tekemään kuin osallistumaan valmennuksiin tai kisoihin.
"Älä huoli, on meillä huomenna vapaapäivä. Tänään pitäisi jaksaa vielä", mumisin ruunalle ja rapsutin sitä otsatukan alta. Ruuna mulkaisi sitä ja mä muistin taas, kuinka mun vuokrahevonen ei arvostanut tälläisiä hellyyden osoituksia. Sitä mä kaipasin Armissa, niitä rapsutteluhetkiä ja muita.

Mun väsyneet aivoni joutuivat tekemään myös jumppaa, kun mä jouduin keskittymään puomitehtäviin. Onneksi Leevi ei ollut ihan niin väsynyt kuin minä, joten sillä oli homma hanskassa. Ruunikko ruuna veti hienosti puomeista yli ilman kolinoita. Muistaakseni Amanda oli treenannut sen kanssa paljon puomeilla, mutta voi olla, että mä muistin ihan väärin. Mutta ainakaan se ei ihan niin loikkinu puomeista yli, kuin Effi. Koska me oltiin viime aikoina treenattu niin paljon Leevin kanssa ja myös menestytty kisoissa, mun oli helppo vaikuttaa siihen puomeilla. Ruuna veteli hyvin niin ravissa kuin laukassakin ja mä sain olla oikein tyytyväinen meidän suoritukseen.
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 24.03.19 18:13
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Leevin päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 1187

Banskun päiväkirja

Tahti ja sen säilyvyys. Tuo erittäin tärkeä asia, kun oli kyse kouluratsastuksesta. Siinä oli meidän tämän päivän teemamme. Amanda seisoi pituushalkaisijan päässä ja naputti päättämäänsä tahtia raipalla ratsastussaappaisiinsa. Me sitten yritettiin laukata sen mukaisesti, tehdä i:n kohdalla täydellinen kymmenen metrin voltti.

”Ei. Uudelleen”, Amanda komensi tuhannetta kertaa.
Se varmaan myös ajatteli, miten noin epätahdikas ratsukko oli saattanut voittaa huippuprosentein vaativa B:n. Tiedättekö edes kuinka vaikeaa on kääntää kymmenen metrin voltti ja pitää tahti koko ajan samana? Ei oo helppoa.

Bansku kulki koko ajan korvat ihan höröllä. Se varmaan nautti tästä valmennuksesta ja saatoin vain miettiä oliko se ainut. Okei, okei, myönnetään ettei se ollut. Mäkin tykkäsin Amandan valmennuksista, vaikka ne usein saivatkin mut tuntemaan itseni täysin riittämättömäksi yhtään kenenkään hevosen selkään. Ja ai että kuinka usein valmennuksen jälkeen sitä tuli fiilis, että nyt loppu koko harrastus. Tässä sitä kuitenkin korskahdeltiin kohti uusia seikkailuja.

Tuhannen ja yhden kerran jälkeen Amanda oli tyytyväinen meidän tahtiin. Puuskahdin helpottuneena ja ajattelin sen pienen nanosekunnin ajan pituushalkaisijakärsimyksen olevan ohi. Miksi pitää edes ajatella tuollaista?

”Sama, mutta voltin jälkeisen suoristuksen jälkeen sulkuväistö ensin ravissa”, Amandan komensi. ”Ja tahti säilyy!”

Nostin Banskulla uuden laukan ja laskin mielessäni Amandan saappaista kuuluvaa tahtia. Ensimmäinen oppi oli näköjään mennyt perille! Ainakin siihen asti, kunnes piti siirtää energinen nuoriherra (joka kyllä oli jo aika konkari) kivasta laukasta raviin ja tehdä heti väistö. Unohtamatta sitä pirun tahtia!!

Amanda ei todella päästänyt koskaan helpolla. Ainoa hetki, kun helppo sana tuli ilmoille, oli kun Amanda ilmoitti valmennuksen olevan ohi. Silloinkin saattoi käyttää ainoastaan sanaa helpotus. Hymyilin hieman, kun taputin Banskua loppukäyntien päätteeksi. Ihan hyvin se meni. Ei viisituhatta Ei! Uudelleen! huudahdusta ollut ihan niin huono!

Bansku tuntui olevan myös elämänsä vireessä. Se täyttäisi pian kuusivuotta ja me voitaisiin lisätä yksi treenipäivä kalenteriin. Tämä kausi meillä olisikin nimenomaan treeniä ja vielä vähän treeniä. Olin päättänyt viime vuoden kovan suorituksen jälkeen antaa Banskun hieman levähtää. Me rakennettaisiin kunto kondikseen ja varmisteltaisiin vaativa B hyvälle tolalle. Loppuvuodesta voisi sit harkita vaativa A:n starttia.

Heilautin itseni alas satulasta ja vielä maasta annoin Banskulle roimat taputukset kaulalle. Eläinsuojeluviranomaiset olisivat varmasti pian oveni takana kamalan eläinrääkkäyksen takia.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 22.03.19 5:38
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 49
Luettu: 1585

Fifin päiväkirja

Se määrä karvaa mikä Fifistä irtoaa näyttää ihan siltä, että pian koko poni on kalju, Santtu tuumi katsellessaan tallin lattiaa kohti leijailevia vaaleita karvoja. Fifi nuokkui kumisuan hieronnasta nauttien pesukarsinan narujen varassa, korvat rennosti sivuille käännettyinä ja silmät puoliksi suljettuina puoliunessa. Sen alahuuli lörpötti velttona. Santtu oli ottanut rutiiniksi harjata Fifin ensin kumisualla läpikotaisin ja sitten muovisella piikikkäällä harjalla, jonka virallista nimeä poika ei tiennyt. Ehkä sillä ei ollut sen erikoisempaa nimeä kuin muoviharja? Nimestä huolimatta se oli osoittautunut loistavaksi välineeksi taistelussa irtoavaa talvikarvaa vastaan.

Oli outoa puuhata tallissa itsekseen. Tai eihän Santtu yksin ollut, mutta ilman Kaapoa. Se tuntui melkein kuin hän olisi yksin, vaikka Ava puuhasi Sepon kimpussa ihan parin metrin päässä käytävällä. Tyttö jupisi itsekseen jotain, eikä Santtu tiennyt varmaksi mistä. Kai Seppo oli taas tehnyt jotain hölmöä. Sessa ja Tessa olivat muuttaneet pihatosta talliin, ja niiden tilalle oli tullut hassun värinen ja siro tamma pitämään poikaponit kurissa. Tässä vaiheessa Santtu saattoi luottaa, että Fifi tulee ihan kaikkien kanssa toimeen. Jopa sen ruskeahiuksisen naisen jonka Santtu oli nähnyt useampaan kertaan pihaton aidoilla seisoskelemassa. Janna ja Ava kutsuivat häntä hiirulaiseksi, eikä Santtu vieläkään ollut varma mikä hänen oikea nimensä olisi. Kerran poika oli meinannut kysyä hakiessaan Fifiä sisälle, mutta viime hetkellä hänen rohkeutensa oli pettänyt ja hän oli kiirehtinyt aidan toiselle puolelle Fifiä noutamaan sanaakaan sanomatta.

"Milloin Jannan synttärit on?" Santtu kuuli kysyvänsä ihan yhtäkkiä, ja Ava kääntyi katsomaan poikaa toinen kulma koholla.
"Ai mitenniin?" tyttö ihmetteli ja keskittyi heilauttamaan loimen Sepon selkään.
"Eikun.. Mietin vaan. Kun mullahan ne oli jo.." silloin Santtu muisti että heillä oli ollut puhe jostain bileistä, ja hetken hän ehti pelätä että Ava olisi nyt vihainen kun Santtu ei sellaisia järjestänytkään. Sen sijaan tyttö vain kohautti harteitaan.
"Joskus kesällä. Heinäkuussa kai."
Silloin vasta. Osaisikohan Santtu ostaa jonkin lahjan josta Janna tykkäisi..?
"Haloo. Laita vauhtia tai me myöhästytään", Avan ääni herätti Santun ajatuksistaan ja poika kiirehti varustamaan poniaan.

Edellisen kerran Auburnin valmennuksessa Santtu oli tippunut, mutta nyt maneesissa ei näkynyt yhtäkään estettä. Poika oli lopulta joutunut myöntämään äidilleenkin että Fifi oli innostunut niin paljon ettei Santtu ollut pysynyt selässä, ja nainen oli heti sitä mieltä että Fifi pitää myydä. Sitä Santtu oli pelännytkin, mutta onneksi isä oli jälleen pitänyt pojan puolia. Jokaisessa harrastuksessa sattuu aina välillä jotain, oli hän todennut poikansa olkaa taputtaen. Neljä päivää sen jälkeen äiti oli ollut ihan haltioissaan lellimässä Fifiä porkkanan palasilla kun perhe Aarnipuro sai kuulla Santun ja Fifin sijoittuneen ensimmäisiksi toisen osakilpailun koululuokassa.

"Noin, nyt se taipuu hyvin!" Heidi kehui kuuluvalla äänellä Santun saadessa Fifi kulkemaan ympyrällä reilusti pohkeen ympärillä. Ponin turpa hakeutui alaspäin rintaa kohti hetkellisesti, häntä huiskaisi ja se taipui koko rungostaan. Heidi oli osoittautunut mukavaksi valmentajaksi, eikä ainakaan toistaiseksi valmennuksessa ollut tullut vastaan mitään uutta, jota Santtu ei olisi vielä osannut. Oli mukava hioa jo entuudestaan tuttuja asioita, jolloin Santtukin saattoi ylimääräisen hermoilun sijaan keskittyä täysillä ratsastamiseen. Koko valmennuksen ajan Fifi tuntui mukavalta ratsastaa, ja Santtu uskalsi toivoa että ponillakin oli ollut kivaa. Ainakin se pärskähti tyytyväisenä kun Santun viimein valmennuksen loputtua antoi sille pitkät ohjat ja taputti kiitokseksi sen kaulaa molemmin puolin.

(508 sanaa)

kirjoittaja Santtu A.
lähetetty 20.03.19 0:15
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Fifin päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 435

Cocon päiväkirja

12.3.2019  |  K e v ä ä n   k u r i m u s  

Katala kevätahdistus teki tuloaan. Kevät oli aina ollut lähdöillä ja luopumisilla kuorrutettu. Vielä aikuisiälläkin Suvivirsi sai palan tunteen kurkkuun. Alkukevään kova ja kirkas valo painoi ryhdin lysyyn ja viemäreihin loriseva sulava lumi vei jotakin mennessään. Olisin halunnut sulkea makuuhuoneen verhot ja jäädä talviunelta tuoksuviin lakanoihin, mieluiten jonkun toisen iholle. Tilata pizzaa sänkyyn ja juoda edellisillan viininrippeet aamukahvin päälle. Olla kuin ulkopuolista maailmaa, kevättä, ei olisikaan. Esiin voisin kömpiä kun valo olisi toukokuisen pehmeää ja kesä juuri kääntymässä nurkan takaa.

Kiskaisen turhautuneena peiton vielä hetkeksi pään yli ja murisen tyytymättömänä. Tänään oli peräti neljä asiakastapaamista, joista yksi uuden asiakkaan kanssa, aina vähän raskaampaa. Pino lausuntoja odotti kirjoittajaansa ja työnohjaus rasittaisi päivän päätteeksi. Olisin niin mielelläni skipannut työpäivän ja kelannut suoraan illan valmennukseen. En ollut yhtään sillä tuulella, että jaksaisin olla lempeän tarkkaavaisia huomioita tekevä terapeutti, joka ojenteli nenäliinoja. Olin tänään äreä ja teräväkulmainen, joka halusi haastaa, eikä se sopinut ainakaan päivän ensimmäisen asiakkaan pirtaan.

Kahvilla, kahvilla ja kahvilla raahusti päivä eteenpäin ja lukitessani työhuoneen ovea tunsin ahnaan kofeiinitärinän tekevän tuloaan. Päässä surisi muutenkin ja teki mieli kadota baarin hämärään, metsän hämärään, johonkin mihin päivän viimeiset auringon kirkkaat säteet eivät jaksaisi yltää.

Coco imaisee peilin lailla myrtyneen olemukseni ja tuijottaa minua paheksuen. Harjaan tamman rivakoin vedoin ja setvin aavistuksen tutisevin sormin tummat häntäjouhet. Hengitän hevosen tuoksusta mielenrauhaa ja pistän kimpoilevia ajatuksiani järjestykseen oikomalla huopaa ja laskemalla satulavyön reikiä.

Maneesissa ruunikko huiskaa hännällään kiukkuisena ja kipinöi kun unohdan valmistella siirtymät kunnolla ja annan ajatuksen putoilla uralta pitkin maita ja mantuja.

"Mustamaa! Aiotko ratsastaa vai kiusata sitä tammaa?", Amandan ääni kaikuu maneesissa naisen katsoessa meitä silmiään siristäen.

Puna nousee poskille ja suupielet kiristyvät. Ihan oma moka etten keskittynyt. Läksytys oli täysin ansaittu. Amanda tuntui silti olleen viime aikoina tavallistakin kiukkuisempi ja teki mieli kivahtaa jotakin takaisin, mutta se olisi ollut turhaa purnaamista. Ei nyt oltu reflektoimassa kaamosmasennuksia vaan ratsastamassa. Puren hammasta yhteen ja yritän skarpata poskille nousseen häpeän punan voimin. Kiia ja Armi olivat tänään ainoat tasaiset suorittajat. Effin selkään palannut Sarahkin näytti tavallista jännittyneemmältä.

Taputan tammaani anteeksipyydellen laskeuduttuani satulasta. Ei se sen vika ollut. Coco oli ollut viime viikkoina valmis antamaan kaikkensa treeneissä ja olin siitä tavattoman ylpeä. Nyt pitäisi fokusoida aina hankalan kevään yli ja keskittyä nauttimaan koko ajan kehittyvästä kouluratsustani.

"Ens kerralla paremmin esityksin", Sarah puuskahtaa vieressämme poimien ohjat Effin kaulalta.
"Toivoa sopii tai Amanda vaihtaa meidän ryhmän nimeä", naurahdan kuivasti.
"Koulukauhut?"
"Joo, täysin lupauksettomat. Mut tsemppiä teille kisoihin, eiks ne oo nyt viikonloppuna?"
"On joo, kiitos! Sitä seuraavat on huhtikuussa, 7. päivä, ja sit onki jo finaali. Jännittää hirveesti ehditäänkö me Effin kanssa saada tarpeeks rutiinia."

Päässä päivän vaivannut surina voimistuu kun aivosolut tekevät töitä kaivaakseen minulle muistini lokeroista Sarahin mainitseman päivämäärän. Eihän? Nytkö? Olin ehkä alitajuisesti muistanutkin. Hymyilen hajamielisesti Sarahille ja tunnustelen vatsanpohjalle valahtanutta kylmää painoa.

Ihan turhaan tein tästä numeroa. Ei se päivämäärä mihinkään vaikuttaisi. Toinen osapuoli ei edes muistaisi sitä, eikä käräjäoikeus todellakaan lähettelisi kohteliaita lappuja: "Hyvä vastaanottaja, lähestymiskieltosi henkilöä x kohtaan on päätynyt. Voitte nyt lähestyä henkilöä x." Tyyppi istuisi hyvällä tuurilla lusimassa eikä minun tarvitsisi suoda vanhoille jo haudatuille asioille ajatustakaan.

Kieputan Cocon suitset pakettiin ja venyttelen jäykkää niskaa. Ravistele pois, ei tässä mikään tulisi muuttumaan. Kesä tulisi ja se päivämäärä valuisi ohi. Kaikki pysyisi ennallaan. Hengitä.

kirjoittaja Tilda M.
lähetetty 18.03.19 5:26
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cocon päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 1922

Effin päiväkirja


Kisaväsymys ei ottanut väistääkseen, kun talutin Effiä maneesiin. Tammalla oli kouluvalmennuksesta huolimatta päällään varusteiden sekoitus - koulusatulan kaverina oli estekäyttöön tarkoitetut meksikolaiset suitset ja jalassa suojat, joita käytettiin myös vain estetunneilla. Effin kanssa puomit maneesissa tarkoitti vielä tällä hetkellä estetuntia.
Mietin satulan kohdalla, että olisiko sittenkin ollut fiksumpaa vaihtaa estesatulaan. Lopulta olin todennut, että estesatulassa istuminen oli huomattavasti hankalampaa ja koulusatula saisi luvan antaa sen verran myöden. Siinä olin ainakin tottunut istumaan.


"Päivää", tervehdin Lauria saapuessamme maneesiin. Kiristin satulavyön ja talutin kirjavaa vielä muutaman kierroksen maneesia ympäri maastakäsin, jotta saisin itsekin verryteltyä. Pysäytin Effin jakkaran kohdalle, laskin jalustimet ja nousin tamman selkään hieman kankeasti.

Alkuverryttelyiden kohdalla olin melko tyytyväinen väsyneeseen ratsuun ja siihen, ettei ohjia tarvinnut pitää ihan kovin lyhyinä. Effi kulki eteen kaula kaarella, rennosti askeltaen ja sain jopa hieman herätellä tammaa, jottei se olisi ollut liian rentona. Kulmien volteissa Effi pyrki aina välillä lapa edellä sisälle, jota sain korjata ulkopohkeella melko reilustikin välillä. Toivoin, että meillä olisi voinut olla yksi palautteleva päivä Tie Tähtiin kilpailuiden ja Laurin valmennuksen välissä, mutta aina ei saanut valita. Effi heräisi siitä kyllä, kun se tajuaisi, että sen pitäisi juosta puomien yli tänään.

"Aktiivisempi ravi Effillä, se on nyt pohkeen takana", Lauri huomautti ja tein työtä käskettyä. Nostimme laukan ja Effi alkoi pyörivine korvineen näyttämään jo hieman heräämisen merkkejä. Tahaton haukoitus karkasi huuliltani ja toivoin, ettei Lauri ollut nähnyt sitä. Eilinen kisareissu oli ottanut veronsa selvästi pahemmin minussa, kuin varsalomalta palailevassa Effissä.

Lauri kertoi puomitehtävien tarkoituksesta samalla, kun kävelimme. Lähdimme suorittamaan tehtäviä ensin käynnissä ja katsoin tarkkaan kenen perään sijottaisin Effin. Armi tuntui sopivan turvalliselta varaseinältä, joten lähdimme liikkeelle viimeisenä Leevin ja Nitan pitäessä johtoasemaa.
Effin korvat nousivat niin tötterölle, että epäilin sen venäyttävän jonkun lihaksen seuraavaksi. Liioitellun korkealle nostetut kaviot veivät meidät puomien toiselle puolelle, käynnissä ainakin ilman lisäkuvioita.
Ravissa tarina oli sitten eri. Pehmeä, taipuisa kouluratsuni oli tiessään ja tilalla oli puusuinen käärmehevonen, jonka tehtävänä oli sijoittaa mahdollisimman monta ylimääräistä askelta puomien väliin, eteen ja jälkeen. Puomit kalahtelivat tuon tuosta, kun Effi jäi väistelemään edellistä ja huomaamattaan osui jo seuraavaan. Keskittymishäiriö oli ainut tarpeeksi hyvin kuvaileva sana tamman mielentilaan.

Mä yritin vain parhaani ollakseni kirjavan tukena ja vähentääkseni sen kiemurtelua, vaikka se ei ehkä siltä näyttänyt ulkopuolisen silmin.
Laukassa me loistettiin, siis huonolla tavalla. Tiesin, että Effi oli hypännyt aiemmassa kodissaan yli metrin esteitä, mutta tamma itse taisi ollut unohtanut olevansa kykeneväinen estehevonen. Tai ehkä se luki mun kehonkielestäni miten kouluratsastaja mä olin.

Hävetti olla siellä tunnilla Armin ja Leevin seurana.

Lauri ohjeisti meitä parhaan kykynsä mukaan ja jokaisen tehtävän suorituksen jälkeen seuraava oli jo vähän edellistä parempi. Effin korvat eivät vieläkään olleet kääntyneet etukenosta tuumaakaan sivulle, sillä ainakin taisi olla kiemurteluista huolimatta hauskaa.
Mä olisin halunnut osata hypätä, olisin halunnut osata sanoa, että esteet ja puomit olivat peruskauraa, kuka vain osaisi mennä niitä. Sen sijaan huomasin joka puomilla pelkääväni, että Effi päättäisi ottaa maahan kaivetun oksan esteenä ja hyppäävänsä sen ylitse.
Kehoitin kehoani rentoutumaan, mutta tiesin, ettei Effi olisi oikean esteratsastajan kanssa peeloillut niin paljoa. Vähän kyllä, mutta ei niin hävettävän paljon.

Tasajalkahypyin ylitetty puomisarja vei meidän uuden pohjan vielä alemmas, enkä mä tiennyt enää suostuisiko Lauri valmentamaan meitä koskaan uudestaan.
Ehkä mun punaisena helottavat posket viestitti miehelle, miten paljon olisin halunnut osata ratsastaa oikein?

"Mielenkiintoinen hevonen sinulla ratsuna - se näytti hyvältä niihin puomeihin saakka. No mutta, hyvää työskentelyä herkkäsieluisen yksilön kanssa, suosittelen puomityöskentelyä ja siedätyshoitoa jatkossakin. Ei se tainnut suurimmaksi osin ajasta ymmärtää lainkaan, mikä idea puomeilla on, mutta ei sitä voi yrittämisen puutteesta syyttää. Jos ottaa laskuista pois kaiken sen vouhottamisen ja sen, että se yritti ylittää kaikki puomit laukassa yhdellä kertaa, pysyit hyvin tilanteen tasalla. Ennen puomeja vaikutit siihen hyvin ja se on vain fakta, ettei vaikuttamista voi lopettaa kokonaan vaikka se tanssisi ripaskaa puomien takia. Liikaa ei tietenkään saa paineistaa, ainakaan näin herkän ratsun kanssa, mutta ei sitä auta jättää yksinkään. Tämän kohdalla tuli kuitenkin todistettua, että puomeilla saa sitä kuuluisaa ilmaa ja lennokkuutta liikkeisiin."
- Lauri


kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 17.03.19 10:32
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 68
Luettu: 2234

Leevin päiväkirja

10.3.2019 Saariston #kouluvalmennus #tietähtiin2019

Kirjoitukset kolkuttelivat jo ovella, kun mä lukemisen sijaan olin taas matkalla valmennukseen. Olin mä sentään ottanut kirjan mukaan, jota mä sitten epätoivoisesti yritin matkalla lukea. Kanssamatkustajat vain eivät suoneet mulle kauhean hyvää opiskelurauhaa, joten se lukeminen taisi olla melkein yhtä tyhjän kanssa. Toivottavasti valmennus menisi paremmin kuin mun lukeminen, sillä seuraaviin osakilpailuihin oli enää viikko. Ainakaan treenin puutteesta ei pitäisi jäädä kiinni.

Kun me sitten saavuttiin Saariston hevosopistolle, mä ajattelin jäädä lukemaan, kun pahimmat mölisijät lähtivät melkein heti valmistelemaan ratsujaan valmennuksiinsa. Mä olin jo tottunut, että nämä olivat pitkiä reissuja, kun osa oli jo ekassa valmennuksessa ja minä yleensä viimeisessä. Yhteiset kyydit vaan oli silti kaikista fiksuin vaihtoehto. ´Lukeminen kuitenkin jäi, kun päätin sittenkin lähteä Sarahin ja Effin seuraksi Leevin kanssa kävelemään. Mä yllätyn, kuinka fiksusti Leevi yritti käyttäytyä. Sen yleinen perseily ja uhittelu oli tällä kertaa hyvin vähäistä normaaliin verrattuna. Ja noh, jos verrattiin meidän perässä tulevaan Effiin ruunan käytöstä, mun vuokrahevoseni oli pieni ja kiltti enkeli.

Mä yritin kaivaa koulukirjan esille aina välillä, koska aikaahan mulla oli. Leevikin mussutti heiniään tyytyväisenä, joten mä en viitsinyt ruunaa häiritä. Se ei kuitenkaan taas arvostaisi, kun olisi aika lähteä valmennukseen. Tai siis, valmennukseen se meni mielellään, mutta siihen valmistautuminen on sitten toinen juttu. Me aina taisteltiin siitä, kuinka käyttäydytään hoidettaessa tai ylipäätään maastakäsin tehdessä ihan mitä tahansa. Oltiin me siinäkin ehkä inasen edistytty joulukuusta, mutta mä luulen, että meidän hoitotuokiot ei olisi koskaan rentoja ja hyväntuulisia tilaisuuksia.

Henry Säären ääni kuului jotenkin häiritsevästi suoraan mun korvaan no shoutin avulla. Tai ei häiritsevästi, mutta mä en ollut tottunut sellaisiin härveleihin vaikka Auburnissa ratsastinkin. Se oli muuten hassua, ettei Auburnissa ollut no shouteja, vaan Amanda ja Isabella huusivat maneesin keskeltä ohjeita. Tosin, mä en halunnut kyllä Amandaa mun korvaani komentamaan, joten ehkä ihan hyvä kuitenkin näin. Leevi tuntui hieman hitaalta ja löysältä. Vaikka valmennuksen teemana taisi olla rentous, ei se tarkoittanut sitä, että me voitaisiin ruveta löysäilemään. Mä jouduin siis herättelemään ruunaa tähän päivään, jopa vähän itseänikin.

Mua meinasi ruveta turhauttamaan. Leevi ei ollut oikealla tavalla rento tänään, se ei ollut suora, eikä se asettunut. Laukanvaihdot oli kunnon roiskaisuja ja siirtymisistä mä en halua edes puhua. Tai ainakin musta tuntui, ettei mistään tullut mitään. Olinko mä liikaa tottunut siihen, että kaikki meni aina hyvin? Saatiinhan me nytkin tietty jotain hyviä pätkiä, mutta sellaista sujuvuutta me ei saatu koko valmennuksen aikana. Eihän se nyt mikään katastrofi ollut, mutta mä olin silti pettynyt, lähinnä itseeni. Henry Sääri oli joutunut valmennuksen aikana sanomaan pari kertaa meille aika tiukasti, mutta se oli kyllä aika laimeeta, kun oli tottunut Amandan valmentamiseen.


Topics tagged under kouluvalmennus on Foorumi | Auburn Estate Saaristovalkka
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 16.03.19 18:34
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Leevin päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 1187

Effin päiväkirja

15.03.2019 / Danielin kouluvalmennus

Vänrikinmäellä 15. maaliskuuta - kivinen alku

Daniel Susineva tunnisti tavoitteellisen ratsastajan sellaisen nähdessään. He olivat usein niitä tyyppejä, jotka eivät säikähtäneet ja lannistuneet, kun hän vastasi valmennuskyselyihin nuivasti. Moni luovutti, mikäli hän ei heti kättelyssä tarjonnut kolmea eri vaihtoehtoista aikaa valmennukselle vaan ilmoitti olevansa kiireinen. Riittävän motivoituneet ratsastajat kyllä penäsivät senkin jälkeen itselleen sopivaa valmennusaikaa, ja niin teki Auburnin kartanon valmennusviikonlopulta tutuksi tullut Sarah Reyeskin. Tyttö oli valmis jopa saapumaan Danielin luokse, ja tuijotettuaan tovin kalenterimerkintöjään valmentaja toivotti ratsukon tervetulleeksi.

Daniel Susineva tunnisti myös huonon päivän. Tämä oli selvästi tälle ratsukolle yksi niistä. Osa sähellyksestä meni vieraassa paikassa jännittyvän hevosen piikkiin, mutta valmentaja ei ollut niin naiivi, etteikö olisi huomannut myös ratsastajassa olevan vikaa.

"Mun on turha valmentaa ratsastajaa, joka ei keskity", Daniel Susineva tokaisi yksioikoisesti kesken puolivillaisesti suoritettujen ravi-laukkasiirtymien. Niitä pidemmälle ei valmennuksessa oltu vielä edetty, sillä Daniel ei ollut vielä tyytyväinen ratsukon työskentelyyn.

Sarahin niska jänittyi ja katse heilahti kohti valmentajaa.

"Kyllä mä keskityn", ratsastaja intti yhtäkkiä jotenkin hätäisen ja turhautuneen oloisena. "Mä keskityn aina ratsastamiseen."
"Jaa. No sittenhän sä vaan ratsastat paskasti", Daniel tuumasi suorasukaisesti takaisin. Hevosten kanssa hän oli kärsivällinen, lempeäotteinenkin, mutta ratsastajien puppupuheisiin mies ei jaksanut suhtautua silitellen. Nyt miehen ilme oli tutkimaton.

Hienovireinen ymmärryksen sointi äänessään kouluvalmentaja sanoi:
"Mutta sä olet nyt tullut tänne asti ja maksanut yksityisvalmennuksesta. Eiköhän me siis katsota, voidaanko me tehdä asialle jotakin. Ensin mä haen kuitenkin kupin kahvia ja sä nollaat sillä välin tilanteen. Kun mä palaan, me aloitetaan tämä valmennus alusta."

Ihan sama, jos valmennus nyt sitten venyisi, Daniel ajatteli. Miehellä ei ollut tapana antaa aikaansa ilmaiseksi, mutta tänään hänen aikansa ei tuntunun kalliilta. Hän saattoi aivan hyvin toteuttaa suunnitelmansa ja poistua omasta maneesistaan jättäen valmennuksesta maltaita maksavan ratsastajan sinne kahden kesken säikkyilevän, varsaloman jäljiltä vielä vetelän ratsunsa kanssa.

Se ei ollut hienotunteista empatiaa. Pelin viheltäminen poikki johtui siitä, että Susinevaa turhautti hevosen puolesta. Daniel tiesi millaisia olivat huonot ajat; häntä ei siltikään kiinnostanut, mikä nyyhkytarina ratsastajan virettä sotki. Kaikeksi onneksi tämä Sarah osoitti olevansa älyllinen olento eikä ryhtynyt avautumaan aiheesta, kun Daniel jonkun ajan kuluttua palasi maneesiin kupponen kuumaa kätösissään (luoja yksin tietää, miten kiusallinen hetki siitä olisi tullut). Daniel ei kysynyt, mitä ratsastaja oli tehnyt hevosen kanssa hänen poissaollessaan. Mies vain asetteli kaikennäkevän presenssinsä tilaan ja ryhtyi käskyttämään. Etäisellä mielenkiinnolla hän odotti näkevänsä, oliko onnistunut ravistelemaan ratsastajan hereille.

Valmennuksen teemaksi nousi sekä ratsastajan että ratsun keskittymisen ylläpitäminen melko nopeatempoisilla tehtävillä. Daniel teetti Sarahilla ja Effillä aluksi pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa siksakuviona siten, että Sarahin täytyi tarkkailla ratsunsa liikettä.
"Välittömästi, kun se nytkähtää automaattiohjaukselle, vaihdat suuntaa. Nyt se esimerkiksi hakeutuu seinälle, se horjahti jo vasemmalle - älä anna sen jatkaa harppovia ristiaskeleita kohti seinää vaan naps, toiseen suuntaan."

Danielin pää kallistui tuskin havaittavasti, kun mies katseli ratsukon työskentelyä. Välillä mies oli hiljaa ja antoi ratsastajan itse huomata ja korjata virheitä, välillä sanoi jotakin lyhyttä - ja silloin, kun tuntui tarpeelliselta, tyypillisesti vähäpuheinen persoona ohjaili tilannetta pitkällä, rauhallisella puheella. Maneesiin laskeutui tyyni, läsnäoleva tunnelma.

"Joo, ihan oikein, ei haittaa että sen pää nousi. Sen tasapaino horjui, koska se ehti jo kaatua lavalle ja suunnan vaihtuessa se oli valmiiksi pois balanssista. Anna sen kerätä itsensä ja jalkansa. Pysy suorana, älä anna kyljen valua kurttuun, tunnetko missä sun molemmat istuinluut oikein menee? Just, oikea hetki lopettaa väistö oikealle. Näetkö, kun sen korvat kääntyilee suhun? Nyt se miettii, mitä sä oikein haluat. Nyt kun se alkaa tulla vastaanottavaiseksi, vaihdetaan tehtävää."

Sarah ja Effi joutuivat palaamaan siirtymisten pariin. Daniel teetti ratsukolla suurta kahdeksikkoa, jossa hän välillä kehotti heitä jäämään ympyrälle vuorotellen kumpaankin kierrokseen. Ympyröillä ja niitä yhdistävällä lävistäjämaisella tiellä vaihdeltiin niin askellajia kuin -pituuttakin, ja Effin rentoutuessa vaihdeltiin myös myötä- ja vastalaukan välillä.

"Aika peruskauraa", Daniel summasi, "mutta tarpeellista ihan aina ja ihan joka hevosen kanssa. Huomaatko, miten se pysyi nyt paremmassa tasapainossa vastalaukassa? Valmistele siirtyminen harjoitusraviin."

Kello oli tikittänyt reilusti yli valmennuksen aiotun päättymisajan. Vähitellen Daniel ohjeisti Sarahin ratsastamaan loppuraveja, joiden aikana Effi pärski välillä rennon oloisena.

"Eihän se nyt pelkästään huonosti mennyt", Daniel kommentoi, ja se oli kehu, vaikka kovin lakoninen olikin. Sitten mies esitti muutaman ytimekkään kysymyksen kuullakseen Sarahin oman näkökulman valmennuksen sujumiseen sekä tulevaisuuden tavoitteita.



Sarahin mielestä oli mielettömän upeaa päästä Daniel Susinevan valmennettavaksi. Hän oli matkustanut Vänrikinmäelle sinä perjantaipäivänä Pennan kyydissä, perijättäret eivät luovuttaneet hevosiaan ilman valvontaa kenellekään. Ajomatka oli ollut hiljainen ja oli antanut latinolle paljon aikaa ajatella. Itseään, parisuhdettaan ja hiljaista Pennaa, joka ei päästänyt ääntäkään. Hengittikö se edes?

Tie Tähtiin kilpailusarjan myötä Sarahin valmennuskäyttäytyminen oli taantunut - nainen ratsasti puoliteholla, ajatellen samalla asioita, joilla ei ollut tilaa hevosen selässä. Tietenkin Danielin kaltainen huippuvalmentaja näki sen lävitse välittömästi. Miehen antama ajatuskatko antoi Sarahille tarvittavan ajan ripustaa kaiken turhan maneesin laidalle Effin viltin vierelle ja keskittymään. Sillä tavalla, kun valmennuksessa ja ratsastuksessa muutenkin aina piti keskittyä.

Danielin loppukommentti valoi uskoa latinoon, jonka parisuhteen riitatilanne oli aiheuttanut yllättävän suuren häiriötekijän. Tämä oli onnistunut unohtamaan sen, vaikkakin vain hetkeksi ja tekemään sitä, mitä kaikkein eniten halusi. Ratsastaa ja kehittyä.
"Haluaisin ehdottomasti päästä starttaamaan tällä kaudella vaativaa, mutta ennen kaikkea kehittyä ratsastajana yleisesti. Tasaisuus ja monipuolisuus ovat sellaisia osia, joissa on varmasti eniten kehitettävää, joten niihin on panostettava entistä enemmän", nainen oli vastannut hetken pohtimisen jälkeen. Hän mielummin vastasi reheellisesti, kuin oikein ja toi esille omasta mielestään kehitystä vaativia asioita.

#kouluvalmennus, ensimmäinen osa Danielin kirjoittama
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 12.03.19 19:00
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 68
Luettu: 2234

Leevin päiväkirja


"Nita!!!" käytävällä raikui, mä säikähdin ja koin tarvetta piiloutua. Sen sijaan mä käännyin satula sylissäni katsomaan sitä pientä perkelettä, joka nimellä Viivikin tunnettiin.
"Niin?" hymyilin kauniisti tytölle.
"Ootko sä menossa valkkaan? Tarviitko apua? Voinko mä tehdä jotain?" kysymystulva täytti mun tärykalvot. Olen, et, et, mene pois. Siinä oli mitä mä halusin sanoa, mutta enhän mä voinut. Jos mä olisin ajanut Viivin pois, seuraavaksi se olisi rynnännyt valittamaan Isabellalle. Vaikka Isabella tiesi millainen Viivi on, mä pelkäsin silti, että tyttö onnistuisi jotenkin vakuuttamaan naisen potkimaan mut pihalle.
"No tota. Sä voisit kohta tulla ottaa kuvan meistä?" ehdotin. Se olisi aika harmiton juttu.

"Eikö muuta?" Viivi mutristeli suutaan pettyneenä. Mä huokaisin ja mietin mitä hittoa mä keksisin tytölle-
"Mä olen melkein valmis jo", totesin. Ja saisin varusteet kymmenen kertaa nopeammin Leeville päälle itse, lisäsin mielessäni. Armin kanssa mä olisin uskaltanutkin päästää Viivin ylipäätään koko hevosen lähelle, mutta en Leevin kanssa. Se toinen perkele varmaan talloisi koko tytön tai jotain muuta. Kaataisi kumoon. Enkä mä halunnut siitäkään syitä niskoilleni. Mä heitin satulan ruunan selkään, jossa oli ihana Sokka Luxuries smokey eyes värinen satulahuopa. Leevin jaloissa oli saman väriset koulusuojat. Jep, mä olin sortunut ostamaan ne. Tosin ne tuskin jäisivät viimeisiksi varusteiksi, mitä mä sieltä ostaisin.

"Ootko sä valmis?" Viivi kysyi, heiluessaan vaarallisen näköisesti mun puhelimeni kanssa. Viltti lämmitti mun vaaleanpunaisilla ratsastushousuilla peitettyjä jalkoja, kun me nökötettiin kylmyydessä Leevin kanssa.
"Joo, ota vaan se kuva", hymähdin. Tosin tyttö katseli jo ties mihin suuntaan. Seuraavaksi mä huomasin sen jo tuovan mun puhelimeni.
"Joko sä otit sen?" mä ihmettelin, mutta nappasin puhelimen ja tungin sen turvallisesti toppatakkini taskuun. Mä helpotuin kun Viivi lähti menemään ja mä sain jäädä kävelemään Leevin kanssa rauhassa. Mua kuumotti nyt enemmän kotivalmennus, kuin vierailla talleilla vieraiden valmentajien pitämät valmennukset. Mä en tiedä kertoiko se hyvää vai huonoa vai mitä se kertoi Auburnin valmennuksista.

Amanda oli vaivautunut pitämään meidän valmennuksen ja sitä edellisen, pienemmät oli pitänyt Isabella. Leevi tuntui ihan hyvältä alusta asti, mutta ihan hyvä ei riittänyt Amanda Sokalle. Mä sain kipakoita kommentteja jo alkuverryttelystä lähtien, mutta kun siirryttiin itse tehtäviin, ne vasta todella alkoivat.
"Mitä ihmettä sinä Nita teet? Jos väität tuota sulkutaivutukseksi, voit palata helppoC tasolle", Amandan jäätävä lausahdus kuului maneesissa. Mä keräsin itseni ja tein parhaani sulkujen, avojen, takaosakäännösten, laukan kokoamisten ja vielä laukkasulkujen kanssa. Leevi parani loppua kohden ja laukkasulkujen jälkeen Amanda saattoi tehdä jonkun pienen hyväksyvän eleen. Ehkä mä vain kuvittelin. Näin unta. Se kuulosti kyllä loogisemmalta, harvoin Amanda nimittäin tyytyväinen oli valmennettaviinsa.
(409 sanaa)

Topics tagged under kouluvalmennus on Foorumi | Auburn Estate Auburnvalkka
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 10.03.19 17:25
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Leevin päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 1187

Leevin päiväkirja

3.3.2019 Kouluvalmennus Seppeleessä #kouluvalmennus #tietähtiin2019

"Pysyppäs nyt hetki paikoillas", kehoitin tanssahtelevalle Leeville. Ruunalla oli taas show pystyssä, kun oltiin valmennusmatkalla. Kun Leevi seisahtui hetkeksi paikoilleen, mä kävelin sen eteen puhelimen kamera valmiina.
"Yritä edes poseerata, ois kiva saada sustakin taas joku kuva", huokaisin kun ruunan pää kääntyili puolelta toiselle tai se oli korvat luimussa. Mun puhelin täyttyi kuvista tummanpunaruunikosta ruunasta, joka patsasteli vielä loimi päällään ja kanget päässä. Mutta mä en luovuttanut, ennen kuin sain jonkun kuvista onnistumaan. Mä luulen, ettei Amanda arvostaisi, jos mä jakaisin instassa kuvan sen hienosta koulupuoliverisestä joka näyttää laamalta.

"Me lähdetään kävelemään heti, kun pistät ne korvat höröön", tokaisin ja kokeilin maiskuttaa, kaivella taskuja ja kaikkea. Oli haastavaa yrittää pitää kahtia ohjia ja puhelinta samaan aikaan sekä yrittää vielä ottaa kuvaa. Hitsit kun muhun oli tartutettu tämä instahömpötys, en mä aiemmin jaksanut mitään kuvia ottaa ja sinne laittaa. Mutta vähän yhdellä sun toisella alkoi olemaan niin kivoja kuvia, että munkin oli pakko yrittää.
"Noniin, saa kelvata", hymähdin kun sain kuvan, jossa sen korvat oli hörössä. Toinen kyllä osoitti muualle ruunan pään mukana, mutta ne ei sentään ollut luimussa. Ei ollut mun vuokrahevonen tänään kamalan kuvauksellisella tuulella.

Mä vilkaisin Leevin jaloissa olevia vihreitä, vähän tylsiä pinteleitä. Toissa päivänä järjestetyissä Sokka Luxuries lanseeraustilaisuudessa mä olin ihastellut aivan ihania pinteleitä ja koulusuojia. Ehkä pitäisi ostaa Leeville niitä, jotta me voitaisiin edustaa Auburnin ulkopuolella. Mä kapusin Leevin selkään kun valmennuksen alku lähestyi ja me oltiin kävelty jo jonkin aikaa. Seppele oli onneksi paikkana tuttu, joten mun oli helppo Leevin kanssa kulkea siellä. Ja ei tarvinnut keskittyä ettei eksy tai jotain, vaan pystyin keskittymään pitämään ratsuni aisoissa.

Alkuverryttely tehtiin aika perinteisesti ja Leevi tuntuikin ihan hyvältä, oltiinhan me nyt treenattu aika lailla. Mä aloin saamaan siitä kiinni, miten sillä mennään. Ja oltiinhan me kisoissa jo vedetty ihan kohtuullisella menestyksellä. Ruunan kanssa työskentely alkoi olla ilo, siis selästä käsin. Maastakäsin me taisteltiin joka kerta, kumpi päättää mitä tehdään. Nyt kuitenkin koottu ravi tuli ihan sujuvasti, siirtymisetkin onnistuivat. Peruutukset nyt menivät välillä vinoon ja siitä siirtyminen koottuun raviin ei sitten tullut ihan niin sujuvasti. Mutta kyllä ne parani pikkuhiljaa.

Mä rakastin laukanvaihto tehtäviä ja Leevi ilmeisesti tykkäsi kanssa. Me tehtiin aika kivoja laukanvaihtoja, vaikak itse sanonkin. Vähän oli hakemista siirtymisissä laukan sisällä, mutta kyllä ne sieltä tuli. Rento loppuhölkkä vaan ei meinannut sujua rennosti, kun mä jouduin taas pitämään putkiaivon työn touhussa, ettei se aloittaisi pelleilyä. Mä tykkäsin kuitenkin valmennuksesta ja se oli meille sopiva. Samaa tehtävää ei jankattu kerta toisensa jälkeen, joten Leevikään ei päässyt tylsistymään.

Topics tagged under kouluvalmennus on Foorumi | Auburn Estate 030319_leevi
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 10.03.19 17:21
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Leevin päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 1187

Fifin päiväkirja

Tarina kirjoitettu Fifin näkökulmasta, inspiraatiota ottaen @Jusu R.n Grannin kertomaa!

Yleensä meillä on Sepon kanssa ihan omat kujeet menossa, sillä on aina joku kamala riepu päällä josta mun pitää se pelastaa. Vielä en ole sitä kokonaan saanut vapaaksi, mutta aika hyvin se operaatio etenee. Sepon omistaja kuulemma laittaa sen sille, ettei sen tule kylmä. Kun siltä vietiin karvat ja kaikki. Se on ihan hassun näköinen ilman sitä peitettä, puolet koko hevosesta puuttuu! Vaikka eikös se sanonta mene jotenkin, ettei ole karvoihin katsominen? Kyllä minä aina vähän katson, vaikea olla katsomatta!
Tytöt on kanssa samanlaisiin peitteisiin puettu, eikä niitä tunnu haittaavan. Sessa on ihan hurjan kaunis, mutta se ei hirveästi tykkää jos menen ihan lähelle. Silloin sen punainen häntä heilahtaa ja se sanoo tiukasti, että oma tila. Ja minähän kun olen herrasmies niin annan omaa tilaa. Tessa on vähän enemmän huumorintajuinen, mutta se viihtyy Sessan kanssa. Jotain tyttöjen juttuja niillä kai on.

Sieltä se sitten taas ilmestyy portille huutelemaan juuri kun ollaan Sepon kanssa pääsemässä asiaan. Kovasti se kutsuu nimeltä, mutta ihan aina en millään jaksa mennä vastaan. Nyt sillä ei ole sitä pientä, outoa ponia mukana. Ihan aina en ymmärrä sitäkään, se on kai jostain kauempaa kun ei puhuta samaa kieltä, mutta hauska tyyppi se on. Sellainen rento, ja tosi pehmeä. Huutelija on sen sijaan yksi niistä kaksijalkaisista, ja sen nimi on varmaankin Santtu. Sillä sitä on ainakin kutsuttu. Sieltä se taas kömpii tänne meidän maalle ja herrasmiehenä annan kiltisti kiinni. Tutkin ihan ensimmäisenä sen taskut, jos sieltä löytyisikin vaikka jotain hyvää.

Aha!

Tiesinpäs, minähän olen hurjan viisas. Otan hampailla kiinni sen taskun vetimestä ja nyökyttelen, josko se vaikka aukeaisi. Olenhan monta kertaa nähnyt Santtu-ihmisenkin tekevän niin. Nyt se nauraa ja työntää pääni pois ihan hellästi, ja sanoo etten saisi vielä mitään. Ehkä sitten sisällä. Huokaisen vaan syvään ja seuraan sen mukana kiltisti.

Viimeaikoina on tapahtunut paljon. Olenkin matkustellut enemmän kuin moni muu poni, sen täytyy johtua siitä että mä olen todella tärkeä. Santtu ainakin sanoo usein niin, ja tottakai uskon siihen. Olenhan viisas. Nyt se puhisee itsekseen ja hieroo minua, saan nautiskella palvelusta sisätiloissa ja nuokkua narujen varassa puoliunessa. En minä ymmärrä mitä se oikein puhisee posket punoittaen. Paljon parempaa se ei varmasti saisi, hienon suojakerroksen aina hoidan itselleni mudassa kierähtämällä kerran jos toisenkin, ihan pyytämättä vieläpä. Siihen ei ne muut pysty niiden vankipeitteidensä kanssa. Aika nopeasti ymmärsin, että täällä olisi minun uusi lauma. Kievarissa, sieltä mistä tulin, oli usein puhetta siitä että minulle tulisi löytää uusi omistaja, ja vaikka välillä kaipaan entistä laumaani olen kyllä viihtynyt. Santtu on mukavaa seuraa, eikä paikkakaan ole hassumpi; paljon raitista ilmaa ja hyviä maisemia!

Taas meidät saatetaan Sepon ja Sessan kanssa liikkuvaan karsinaan. Sinne tulee myös muutama naapuri, joiden kanssa olen matkojen aikana ehtinyt tutustua. Ennen matkaa meillä on ruokatarjoilu, ja sitten jossain hyrähtää ja pieni nytkähdys kertoo, että nyt liikutaan. Matkat sujuvat mukavasti, minua ei hermostuta vaikka määränpää ei olekaan varma. Mitä sitä turhia murehtimaan varsinkin kun edessä on ruokaa.

Paikka olikin tuttu, vastahan me olimme täällä hyppäämässä. Santtu nousee selkääni muoviselta korokkeelta, ja lähden samantien ripeästi kävelemään. Jospa me hyppäisimme taas? Se on hauskaa, vaikka Santtua se taitaa vähän jännittää. Yritän parhaani mukaan pysyä maltillisena, enhän halua säikäyttää uutta ystävääni, mutta välillä se on vain niin hurjan hauskaa että on pakko ottaa pari lisähyppyä ilosta. Nyt en kuitenkaan näe esteitä joita ylittää, vaan tiukan näköisen kaksijalkaisen keskellä seisomassa. Kun se ryhtyy puhumaan se kuulostaa ihan yhtä tiukalta kuin näyttääkin, ja Santtu tuntuu menettävän osan ryhdistään. Pärskähdän ääneen päätäni nyökäyttäen rohkaistakseni ystävääni. Kyllä me selvitään mistä vain kun tähänkin asti ollaan selvitty! En kyllä tiedä, mistä pitäisi selvitä, tai miksi me niin hirveästi ollaankin jouduttu selviämään viimepäivinä, mutta kivaa se on kyllä ollut.

Santtu pyytää usein kääntymään reitiltä pois. Me tehdään ympyrä ja palataan takaisin reitille, ja se ihmetyttää minua suuresti joka kerta. Miksi ihmeessä me tehdään sellainen mutka matkaan jos suunta ei muutu? Se jaksaa myös nykiä ympyrällä ollessa sisemmästä ohjasta, välillä aika kipeästikin. En ihan ymmärrä mistä se johtuu, mutta yritän parhaani ymmärtääkseni.
"Älä jää nyhtämään sitä sisäohjaa! Asetat ja myötäät, sisäpohje tukee", keskellä seisova ihminen komentaa ja Santun ohjasote helpottaa. Palaamme taas suoralle reitille ja tunnen miten se taputtaa kaulaani. Tein siis jotain varmasti oikein!

Santtu istuu alas satulaan, tunnen miten paino muuttuu. Se antaa pohkeita, nyt on tarkoitus siis mennä lujaa. Otan jalat alleni ja kiihdytän reippaasti ravia, ja Santtu pomppii satulassa.
"Pidätä aina ennen nostoa! Et voi sysätä ohjia pois tai se kiihdyttää juuri tuolla tavalla!" tiukka ääni sanoo taas. Suussani tuntuu lyhyt veto jonka tiedän tarkoittavan "hidasta". Siispä hidastan kiltisti, ehkä meninkin liian lujaa? Pian Santtu antaa pohkeet uudelleen, ja sillä kertaa ymmärrän heti että nyt nostetaan laukka. Riemastun ajatuksesta ja nostankin oikein kunnolla laukan.
"Rauhallisempi nosto, uudestaan", ääni kuuluu sanovan. Parin askeleen päästä pitää taas hidastaa, ja pian uudelleen nostaa laukka. Päättäisivät jo.

Kun Santtu viimein antaa pitkät ohjat venytän turpaani oikein pitkälle maata kohti. Minusta oli hauskaa päästä vähän tutustumaan uusiin kasvoihin, ihan vilaukselta mutta kuitenkin. Santtu vaikuttaa tyytyväiseltä silitellessään minua kävellessämme, joten saatan itsekin olla tyytyväinen. Hiki kyllä tuli, vaikkei edes hypättyä!

kirjoittaja Santtu A.
lähetetty 10.03.19 13:07
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Fifin päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 435

Effin päiväkirja

12.03.2019 / Amandan kouluvalmennus

"Jalustimet pois!" komento kuului välittömästi vaaleaverikön perijättären astellessa maneesiin. Normaalit ihmiset olisivat ehkä toivottaneet hyvät illat ja tervehtinyt valmennettaviaan, mutta se ei ollut Amanda Sokan tyylistä laisinkaan. Effi tuntui freesiltä, ei lainkaan sellaiselta rauhalliselta ja tasaiselta, mitä ehkä toivoisi ratsultaan. Varsinkin tunnilla, jossa ilmeisesti mentäisiin vatsalihasten varassa koko tunti.

Effi yritti karata kuolantuntumaa nostamalla päänsä ylös ja nykimällä etuosaansa ylöspäin. Painoin hellästi pohkeillani ruunikon kylkiin, myötäsin kädellä ja yritin istua paremmin Effin ympärille.
"Sarah ratsastaa Effin takaisin muotoon, nyt ei olla ratsastuskoulussa", Amanda kommentoi ja katseli meitä hieman nenänvarttaan pitkin, silmät sirillään. Yritin hieman kovemmin ja puoliverinen hyväksyi pärskähdellen kohtalonsa, jatkaen liikettään jälleen eteenpäin.

Me oltiin molemmat Effin kanssa hiestä litimärkiä, kun kävelimme tammatalliin valmennuksen jälkeen. Rutinoitunut hevosen hoitaminen antoi hyvää tekemistä käsille, jotka tuntuivat kovin levottomilta muuten. Pesin Effin lämpimällä vedellä huolellisesti, varmistaen, että sen kaikki valkoiset merkit tulivat varmasti puhtaiksi. Rauhallisin ottein kuivasin pehmeällä kumisella hikiviilalla ylimääräiset vedet ruunikon karvapeitteestä.
Käärin herasilmäisen tamman kuivatusloimien alle ja ryhdyin kuivattelemaan sen jalkoja pehmeiden pyyhkeiden avulla.

Siinä vaiheessa mun ajatukset karkasivat, ne halusivat puida painajaisia, joita mä olin nähnyt järjestelmällisesti melkein joka yö, mutta pakotin ajatuksenjuoksun Tie Tähtiin kilpailuihin sen sijaan.
Sunnuntaina meidän pitäisi selvitä hengissä meidän ensimmäisistä tallin ulkopuolisista kilpailuista, eikä asiaa helpottanut ainakaan Riepun kanssa ratsastettu voitto.
Meiltä odotettaisiin paljon ja mä rukoilin Effiä ja ehkä jopa Jumalaa, että me ei oltaisi ainakaan viimeisiä sijottuneiden listalla. Keskivaiheille tähtäämisestä en sanoisi sanallakaan Amandalle, se odottaisi vielä enemmän, kuin muut, että me tuotaisiin seuraava sini-valkoinen ruusuke Auburniin.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 08.03.19 21:13
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 68
Luettu: 2234

Fifin päiväkirja

Santun kevät oli pitkiä koulupäiviä, märkiä koirantassuja, Fifistä irtoilevia talvikarvoja ja kurakelejä. Avasta oli tallilla seuraa, vaikka pääsääntöisesti se hoiti puhumisen ja Santtu kuunteli hiljaa vierestä. Santtu oli vähitellen alkanut ymmärtämään, että Avalla ei ollut paljoa hyvää sanottavaa. Se selasi kännykästään instagramia ja arvosteli kaikkien kuvia. Milloin oli rumat hiukset tai meikki, tai muuten vaan ruma, ihme feikkejä ja tyrkkyjä. Santtu ei ymmärtänyt miksi kukaan jaksaa käyttää niin paljon aikaansa muiden haukkumiseen, mutta Avalle hän ei sanonut mitään.

Emili oli kivaa seuraa, vaikka keskustelu jäikin usein kaksikon välillä lyhyeen. Siitä huolimatta Santusta oli aina hauska nähdä tyttöä, ja poika toivoi että Emilillä menisi Tessan kanssa hyvin. Jannaa Santtu näki tallilla myös usein, ja poika huomasi jäävänsä tuijottamaan mustahiuksista tyttöä ihan vahingossa ehkä liian pitkiksi ajoiksi. Jannan ilme on yleensä rento tytön puuhatessa tammansa kanssa. Sessa on kai kiltti hoidettava. Välillä se sanoo jotain tammalleen hiljaa, sillä tavalla pehmeästi ja rauhallisesti. Heti jos Ava on mukana sen äänestä tulee kimeämpi, terävämpi, teennäisempi. Santtu ei ymmärrä miksi.

"Mä hukun tähän karvaan", poika valitti itsekseen Fifiä kumisualla käsitellessään. Kaapo haukotteli maatessaan käytävän keskellä, ihankuin mieltään osoittaakseen.
"Sustakin lähtee karvaa", Santtu huomautti vinosti hymyillen. Kaapo laski päänsä etutassujensa väliin. Kurakerroksen kariuduttua kullanvaaleita karvoja lenteli ilmassa ja lattialla ja Santun silmissä ja nenässä. Kumisuka pöllytti niitä minne sattuu ja ne tarttuivat harjaan kiinni, eivätkä suostuneet irtoamaan vaikka kuinka yritti nyppiä. Kevään myötä tuli kurakelit, ja Fifi rakasti mutaa. Ensimmäisen kunnon sulan päivän jälkeen Santtua oli pihatossa odottanut ruskea poni voikon sijaan, ja Fifin puhdistamiseen oli kulunut yli tunti. Siksi Santtu oli hyvissä ajoin tullut tallille ennen valmennusta, jotta hänellä olisi aikaa saada Fifi edustuskelpoiseksi.

"Millainen paikka se Auburn Estate on?" Santtu uteli antaessaan kevyesti pohkeita Fifille. Seppo marssi eteenpäin sellaista kyytiä että Fifillä oli vaikeuksia pysyä perässä, vaikka ponilla itselläänkin oli reipas tahti.
"Tosi hieno!" Ava hihkaisi eikä vaivautunut pidättämään Seppoa vaikka huomasi Fifin jäävän jälkeen. "Paljon hienompi kun toi Purtsila. Pelkästään se et siel on maneesi tekee siitä ainaki sata kertaa paremman."
Santtu nyökäytti päätään vaikka Ava ei sitä nähnyt.
"Mä saan ratsastaa Isabellan estetammaa sielä myös. Sellasta Ankkaa. Se on tosi hieno ja hyppää hyvin. Tiedä vaikka mä ryhtyisin kisaamaankin sillä, Isabellakin haluaa niin", Ava jatkoi kerskaillen. Santtu ei osannut epäillä tytön sanoja, mutta vaikkei ne totta olisikaan ei Santtu kenellekään kertoisi. Ava varmasti tiesi sen.
"Onneks äiti osti tän uuden satulahuovan ja pintelit sieltä lanseeraustilaisuudesta", Avan ääni kantautui useamman metrin päästä. Santtu pyysi taas Fifiä eteenpäin ja teki "hmm" äänen merkiksi, että kuunteli yhä.
"Audrey mallisto. Laguuni. Ne oli ihan himo kalliit", nyt Ava vilkaisi olkansa ylitse. Santtu katseli taivaalle, jokohan pian aurinko jaksaisi pysyä ylhäällä pitempään ja sulattaa kaikki lumet.
"Kuulitko?" Avan terävä ääni sai Santun katseen napsahtamaan takaisin tyttöön. "Ne oli tosi kalliit. Nää uudet Audrey malliston varusteet. Eikö oo hienot?"
Santtu nyökkäsi. "Joo."

Auburnin maneesi oli valtava. Santun suu loksahti auki kun Fifi asteli peremmälle halliin pienet korvat pystyssä pilkottaen tuuhean otsaharjan alta. Siellä oli valoissa ja lämmintä, ja valtava katsomo. Santusta tuntui samantien tähtiratsastajalta päästessään niin hienoon paikkaan, kun Ava sen sijaan ohjasi Sepon uralle kuin se olisi ihan normaalia hänelle.
"Tää on tosi hieno paikka. Meidänkin pitää nyt olla hienoja", Santtu supatti Fifille ponin säkää rapsutellen. Yhtä hienona oli kalliin näköiseen takkiin sonnustautunut Isabella Sokka maneesin keskellä.

Santtua nolotti. Fifi halusi pusertaa pidätteistä läpi eikä pysähtyä ollenkaan, pysähtykseen tarkoitettu kohta oli jo mennyt puolikierrosta sitten ja Fifi käveli edelleen. Maneesissa oli tuskallisen hiljaista, ja Isabellan katse seurasi ratsukkoa herkeämättä. Taaksepäin nojaten ja ohjista kerran kiskaisten Fifi seisahtui viimein laiskasti paikalleen.
"Noniin", Isabella sanahti neutraalin kuuloisena. "Ihan ensimmäisenä sun täytyy korjata ihan kaikki mitä sä teet."

Olihan Santtu jo Hallavassa saanut hyviä neuvoja miten pysähdys pitäisi tehdä, mutta uudessa paikassa kaikki oppi tuntui unohtuneen. Isabella oli päätynyt kulkemaan Fifin vieressä, käskenyt Santtua laittamaan vatsalihakset töihin ja pidättämään kaikella muulla paitsi ohjalla. Santtua hävetti, korvissa tuntui kohonnut syke ja kurkkuun nousi pala. Fifiä ei kiinnostanut, se ei pysähtynyt ja Santtu ei tiennyt mitä tehdä.

Ravi meni paremmin, Fifillä oli virtaa ja se puksutti eteenpäin paksu harja heilahdellen. Kääntöapuja se sentään kuunteli, eikä ravin lisääminenkään ollut hassumpi. Kulmiin se ei olisi halunnut mennä.
"Sisäpohje, nyt! Pohkeen pitää mennä läpi, ohja näyttää tietä. Käytä sitä pohjetta! Sinne kulmaan!" Isabella komensi maltillisen kuuloisena ja Santtu yritti parhaansa.
"Noin! Parempi, taputa sitä", nainen nyökkäsi hyväksyvästi kun Fifi meni ensimmäisen kerran kunnolla kulmaan saakka.

"Etkö sä saanu sitä pysähtyyn?" Ava ihmetteli kaksikon kulkiessa takaisin Kaajapurojen tallia poniensa selissä. Santtu pudisti vaisuna päätään. Isabella oli valmennuksen päätyttyä marssinut Santun luo ja todennut, että Santun pitäisi alkaa treenaamaan. Ei hevosta ratsasteta ilman lihaskuntoa, oli nainen sanonut, ja vaikka Santtu ymmärsi hänen äänensävystä ettei nainen pahalla sitä tarkoittanut se oli tuntunut kurjalta.
Ava oli pitkään hiljaa. "Jaa", tyttö äännähti lopulta. Onneksi kotitalli näkyi jo, ja Santtu saisi hakea Kaapon tallihuoneesta ja kertoa sille kaiken.

(798 sanaa)

Topics tagged under kouluvalmennus on Foorumi | Auburn Estate DDDlOr7
Kuraponi valmiina matkaan, minne mennään?
kirjoittaja Santtu A.
lähetetty 03.03.19 14:13
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Fifin päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 435

Riepun päiväkirja

26.02.2019 / Amandan kouluvalmennus

Riepu oli väsyneen oloinen, kun harjasin sitä verkkaisesti ruunan omassa karsinassa. Sen valkoinen karvapeite oli melko puhdas jo alkujaan, Ellie oli klipannut sen karvat siististi. Edellispäivän Tie Tähtiin kilpailuiden Helppo A luokan voitto jaksoi vieläkin hymyilyttää, vaikka tiesin, että pian joutuisin siitä huolimatta hikoilemaan ihan yhtä lailla, kuin olin Kalla CUP:in sijojen jälkeenkin hikoillut.
Vilkaisin rannekelloa ja nostin jakkaran karsinan puolelle. Annoin Riepun haistella sitä hetken ja kiipesin sitten sen päälle seisomaan. Valkoisen hevosen harja taipui kauniille, tasaiselle hollantilaiselle letille. Olin aina rakastanut laittaa hevosia virheettömään esiintymiskuntoon, eikä sillä ollut väliä oliko edessä kilpailut vaiko Amandan valtavan rento kouluvalmennus.




Olisikohan mahdollista vain rentouttaa kaikki lihakset ja valua perunasäkin lailla Riepun selästä maneesin pohjalle? Huomaisikohan kukaan, jos Riepu jatkaisi vain itsenäisesti siksak-väistöjen tekemistä? Riepun väsymys oli väistynyt, olihan sen huippukunnossa oleva kilpailuhevonen, kuntoonlaiton raukeudesta ei ollut enää ripaustakaan jäljellä. Kovasta treenauksesta huolimatta omat lihakseni huusivat kuitenkin hoosiannaa, enkä tahtonut jaksaa lopputunnista enää pitää itseäni edes pystyssä satulassa. Riepu tietenkin huomasi sen ja ryhtyi possuilemaan juuri, kun se oli näyttänyt Amandankin mielestä hetken siedettävältä.
"Ratsasta sitä hevosta, tai häivy maneesista", Amanda kivahti ja keräsin jostain varavarastojen varavarastosta vielä ripauksen energiaa. Enää kymmenen minuuttia ja saisin lysähtää Riepun kaulalle ja kuolla pois.




"Can you bring me a drink, churri, I'm so thristy", anoin ja katsoin collareissa keittiössä pyörivää miestä väsyneesti.
"Sparkling wine or water?" Thomas kysyi käsi jääkapin ovenkahvalla.
"Mmmm", mietin ja uppouduin syvemmälle sohvan uumeniin vilttini kanssa.
"Both?" vastasin lopulta virnistäen.
"Sure", Thomas vastasi naurahtaen ja otti jääkaapista sekä kuoharipullon, että vesipikarin. Seurasin kuinka brunette kaatoi vettä pitkään lasiin ja kuohuvaa etikettivirheellisesti viskilasiin. Mies kaatoi itselleen myös lasillisen ja kantoi sitten kaikki kolme lasia olohuoneen pöydälle.
"There you go, dear", Thomas sanoi ja otin vesilasin ensin sormieni väliin. Televisiossa pyöri jokin toimintaleffa, kun painauduin lämpimän miehen kylkeen kiinni.
"Thank you, churri."

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 28.02.19 20:08
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 44
Luettu: 1845

Takaisin alkuun

Sivu 1 / 4 1, 2, 3, 4  Seuraava

Siirry: