Kellonaika on nyt 26.04.19 18:38

21 osumaa on löytynyt haulle 0

Lefan päiväkirja

22.-24.02.2019 - Winter Fair

Lämmittelin Lefaa ravissa ja yritin saada hyvää fiilistä ja letkeyttä esille. Aivan liian pian pääsisimme starttaamaan Helppo Beetä ja ensimmäinen kenttäratsastuskilpailumme alkaisi. Pennan ääni kantoi maneesista ulos asti ja mua nauratti kuinka tärkeältä se kuulosti. Sipaisin takkiani suoremmaksi ja nostin leukaani ylöspäin. Lefa saisi luvan näyttää parastaan, olihan tuomarina tälläkertaa Amanda, joka ei varmasti ollut edellisviikonlopun koulutuomareita lepsumpi.

Me oltiin treenattu Lefan kanssa tosi paljon sekä Kalla Cupin, että Tie Tähtiin-kilpailusarjan merkeissä. Mä olin yrittänyt pitää ruunan mieltä virkeänä maastoilemalla ja maastakäsittelyllä mahdollisimman paljon, vaikka etenkään jälkimmäinen ei ottanut sujuakseen kovinkaan hyvin. Hätkähdin ajatuksistani ja roikuin apinanraivolla satulassa, kun Lefa päätti säikähtää kentän toisellapuolella ravaavan hevosen pärskähdystä. Sydämeni läpätti hirmuista tahtia. Kuinka noloa olisi tipahtaa jo verryttelyssä?

Edellisviikonlopun koulu- ja esteratsastuskilpailut olivat menneet yllättävän hyvin, mikäli huomioisi minun ja Lefan yhteistyön pituuden. Perijättäret eivät moista varmastikaan huomioisi, mutta omaa mieltäni se lämmitti suuresti. Esteillä olimme Lefan kanssa vasta 17. sijalla, mutta minua hykerrytti kovin tieto siitä, ettei virhepisteitä ollut neljää enempää ja luonnollisesti myös se, että olimme voittaneet Miron ja Miron hullun ponin! Ja Isabella Sokan, mutta sitä ajatusketjua en uskaltanut kelata pidemmälle.

Kouluratsastuksessa meillä meni hivenen paremmin ja sijoituimme kuudenneksi. Pisteet eivät päätä huimanneet, alle 70%, vaikka rata oli ihan äärettömän helppo. Erityisen nyreissäni olin yleisvaikutelmapisteistä 4-3-5-9. Olihan Lefa vahva ja koko rata meni hivenen plörinäksi, mutta kolmonen?? Mä olin varma, ettei se Petri ollut ihan tilanteen tasalla, varmaan yritti piirtää kasia.

Anton oli portilla ja nyökkäsi vähän turhan asiallisesti minulle. Mikäköhän sitä vaivasi? Hiiteen koko Anton ja kaikki typerät tuomarit. Mä olin tullut tänne voittamaan. Henkäisin syvään ja pysäytin Lefan erinomaisen tarkasti ja tervehdin tuomaria. Rata meni kaikenkaikkiaan hyvin, eikä Lefallakaan ollut erityistä pelleiltävää. Sijoitukset valuivat kaikki muualle kuin Auburniin, mutta ilakoin nelossijaani kuin suurempaakin voittoa. Kiittelin ruunikkoa kovasti ja annoin muutaman ekstraporkkanan kiitokseksi hyvästä suorituksesta. Eihän se Lefa pöllömpi kaveri ollutkaan.

Lauantaiaamuna Lefa oli meno päällä jo karsinassaan ja sain väistää ulos höökivää ruunaa, etten olisi jäänyt sen alle. Ruunikon varustaminen oli sanalla sanottuna mielenkiintoista ja päätin unohtaa letittämisen ja kaiken muunkin hössötyksen tyystin. Sain tuskaillen Lefan valmiiksi ja pääsin ruutitynnyrin selkään. Lefa tanssahteli ja otti spurtteja milloin mistäkin aiheesta, vaikka en todellakaan sitä ruunalta pyytänyt. Jätin verryttelyhypyt tasan yhteen ja itse radalle päästyäni keskityin pysymään hengissä. Lefa kaahasi minkä ehti, eikä minulla ollut mitään muuta tehtävissä kuin ohjata oikealle esteelle ja toivoa parasta. Rataesteillä olimme toisia, mutta se ei todellakaan ollut minun ansiotani. Hävetti ja lievästi myös pelotti sunnuntain maastokoe. Ärsyyntymistäni ei todellakaan helpottanut Gabriellan virheetön nollarata, joka ei todellakaan ollut yhtä rumasti ratsastettu kuin omani.

Sunnuntain koittaessa olin toivonut äkkisairastumista tai jotain muuta, joka olisi pelastanut minut maastoesteiltä. Jo rataa kävellessäni ymmärsin, ettemme välttämättä selviäisi tästä kunnialla. Verryttelyssä Lefa oli ollut aivan muissa maailmoissa ja kieltänyt verkkaesteelle. Kielto oli oma syyni, sillä roikuin ruunan kyydissä totaalisen kipsissä. Edellispäivän kaahailu oli jostain syystä jäänyt negatiivisesti mieleeni. Lähtöluvan saatuamme kaikki sujui hyvin, kunnes tuli ensimmäinen kielto ihan tavalliselle pensasesteelle. Seuraava kielto tuli heti seuraavalle esteelle, tukille ja ymmärsin, että sijoittumisesta oli turha haaveilla. Pääsimme jotenkuten räpiköiden esteradan loppuun ja sijoituimme kahdeksanneksi 41,2 virhepistettä plakkarissa. Kokonaiskisan tulos ei olisi jaksanut kiinnostaa minua yhtään vähempää. Raahauduin Lefan kanssa talliin loppuverryttelyjen jälkeen ja hoidettuani sen, painelin pikaisesti autooni. Kuumat kyyneleet polttelivat silmissäni. Olihan se tämäkin startti yhteiselle kisauralle.

kirjoittaja Adelina van L.
lähetetty 01.03.19 2:57
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 36
Luettu: 1364

Cocon päiväkirja

17.2.2019  |  W i n t e r   F a i r   Kalla CUP:in 1. osakilpailu

”Mitä sä katot?”, Krister kysyy ja kurkkii olkani yli.
”Kunhan selailen”, vastaan ja lykkään Sokka Luxuries -tuotteiden uunituoreen katalogin Kristerille.
”Ooh! Tämä huopa teille Winter Fairiin!”
”Ei se oo valkonen, meillä on jo valkonen kisahuopa.”
”Ei sen tartte olla valkoinen. Irrotellaan vähän. Eihän teillä oo mustia varusteitakaan.”
”No joo. Hankin semmoset sit joskus kun siirrytään isompiin luokkiin.”
”Eli teil on viel varaa irrotella.”
”Jaa…”
”Joo, darling!”

Niin Krister sitten oli irrotellut kilailutakistani napit ja ommellut tilalle ruusukultaiset, sekä käskenyt minua hankkimaan sen pirun satulahuovan. Amandan maireasti hymyillessä saattoi mukaan tarttua pari muutakin huopaa. Syytin marmorilattiaisen liiketilan ja Amandan katseineen hypnotisoineen tähän kamalaan kulutushysteriaan, jota yritin paikkailla polkemalla seuraavan viikon fillarilla kaikkialle. Ei niin loistava idea helmikuisen jäisillä teillä kuin ruusukultaisin lasein hankitut huovat.

Tulos:
5/22, 68,409 %
10 / 7 / 4 / 8.5 / 9.5 / 9 / 4 / 3.5 / 10 / 9 / 7 / 6 / 9 / 3 / 9 / 4 / 8.5 / 6 / 6 / 7 / 7 / 3.5

Topics tagged under winterfair on Foorumi | Auburn Estate _full

kirjoittaja Tilda M.
lähetetty 25.02.19 20:36
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cocon päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 1922

Kilpailutuotokset

Salma Stjärndahl - Bonnie KN
#winterfair
100 cm 13/23, 120 cm 1/23

Nämä olivat isot kisat, ja sillä tavalla niissä myös käyttäydyttiin. Tajusin sen heti, kun hevoskuljetusauto parkkeerasi Auburn Estaten lumiselle parkkipaikalle lauantaisena aamupäivänä – tarkemmin sanottuna kisa-aamuna, sillä sellainenhan tämä oli.

Olin suoraan sanottuna melko yllättynyt. En ollut käynyt koskaan aikaisemmin koko Kallan kylässä, Auburnista puhumattakaan. Tuntui käsittämättömältä, että melkein kivenheiton päässä Liekkijärvestä oli tällainen kartano, melkeinpä talvipalatsi kuten kisakutsussa oli kuvailtu.

Sanavalinnassa ei ollut kyllä osuttu kovinkaan paljoa harhaan. Aurinkoisessa aamupäivän valossa tallinpiha, kartano ja ylväästi roihuavat ulkotulet olivat kuin suoraan sileäpintaisen matkaesitteen sivuilta. Olin kiitollinen siitä, että olin ottanut tosissani kutsun pyynnön pukeutua parhaimpiinsa. Bonniella oli siistein tummansininen kisahuopa, jonka häkellyttävän pehmeään resoriin oli painettu tasainen rivi kirkkaita timantteja. Olin letittänyt sen harjankin sinisillä kuminauhoilla, ja niiden lomaan Jutta oli ystävällisesti pujotellut pieniä timantteja. Häntään olin näperrellyt kalanruotoletin. Sen päässä oleva tummansininen rusetti liehui somasti helmikuisessa tuulessa. Tavaramerkkiämme, Swarovski-kristallein koristeltua otsapantaa, olin kiillottanut edellisiltana niin pitkään, että Inkeri oli tullut kysymään, pitäisikö minulle ja pannalle kenties sijata vuode satulahuoneen lattialle.

Nyt olimme valmiit. Tummansininen kisatakkini oli pesty ja siististi napitettu, hiukseni tutisivat hiusverkossa niin siististi kuin polkkatukka saattoi tutista, ja sekä minä että poni olimme juuri niin raikkaita ja vastapestyjä kuin kisa-aamuna kuuluikin. Kun talutin Bonnieta ulos kuljetuskopista, uskoin täysin talvipalatsiin, joka oli rakennettu ympärillemme.

Robert, joka kisaisi seuraavana päivänä Winter Fairin koululuokissa, oli lähtenyt mukaani kisahoitajaksi. Hänen Harry-tammansa kuikuili kaula mutkalla kopista, kun purimme Bonnien autosta.

”Jää sä sinne syömään”, Robert huikkasi lempeästi hevoselleen.

Olimme tulleet paikalle jo ennen ensimmäisen luokan alkua, joten minulla oli hyvin aikaa vaihtaa Bonnielta kuljetusloimi ja harjata se vielä kertaalleen. Se keimaili ylähuuli pitkällä tummalle orille, joka oli kiinnitetty viereiseen kuljetusautoon, ja oli monta kertaa törmätä minuun ihailevan tanssinsa tiimellyksessä. Takaraivossani toivoin, ettei sen kiima puskisi päälle juuri nyt, parhaimman kisakauden kynnyksellä.

Ensimmäinen luokka oli jo puolivälissä, kun olin saanut harjattua Bonnien. Hevosten määrä ja meteli oli noussut ympärillämme kaiken aikaa, kuin talven ihmemaa olisi vasta vähitellen herännyt ja alkanut elää ympärillämme. Kauempana olevasta tallista talutettiin isoja puoliverisiä, uusia autoja ajoi pihaan ja joku oli hukannut kisahoitajansa, jota huuteli nyt kartanon edustalla olevan suihkulähteen takana.

”Mun on pakko saada jotain ruokaa”, sanoin Robertille. ”Mua jännittää niin paljon, että muuten pökerryn.”

”Mä voin pitää näille seuraa sen aikaa”, Robert lupautui. Hän oli istahtanut polvet koukussa lastaussillalle Harryn jalkojen juureen ja hymyili minulle vaisusti. Arvasin, että huominen startti jännitti häntä jo nyt.

Oli varmasti helpompi tulla suoraan paikalle ja päästä kisaamaan, mietin jonottaessani kilpailubuffetista keittoa. Jos minun olisi pitänyt seurailla puoli päivää muiden ratsastusta tietäen, että seuraavana päivänä olisi oma vuoroni, olisin minäkin hymyillyt vaimeasti ja nieleskellyt kauhuani.

Ruoka oli ihanaa. Melkein unohdin, että olin kisoissa, kun lusikoin höyryävän kuumaa maa-artisokkakeittoa ja revin hapanjuurileivästä pieniä palasia. Vaikka olin kisannut paljon, en ollut tottunut buffeteissa tällaiseen tasoon. Yleensä niissä myytiin voileipiä ja makkaraa, ehkä laihaa keittoa, ei oikeaa ruokaa. Kylläisenä ja hyväntuulisena palasin takaisin kuljetuskopille.

Robert oli sillä aikaa ehtinyt varustaa Bonnien ja talutteli sitä kopin läheisyydessä.

”Metrin rataan tutustuminen alkaa ihan just”, hän huikkasi jo kauempaa. ”Mä voin kyllä pitää tästä huolen, mene sä vaan katsomaan.”

Minusta tuntui, että minuutit rataan tutustumisesta starttiin kuluivat aina nopeammin kuin ne normaalit minuutit, joita käytti vaikkapa voileivän syömiseen tai karsinan siivoamiseen. Ensimmäisenä hetkenä laskin askelia esteiden välillä, toisena hyppäsin pystyä verryttelyalueella, kolmantena ratsastin radalle sydän pamppaillen.

Jälkeenpäin Robert sanoi, että eihän se niin huonosti kuitenkaan mennyt.

”Uusinnasta neljä virhettä, ei se oo mikään maailmanloppu”, hän toisteli minulle, kun talutimme Bonnieta metrin ja metrikahdenkympin luokkien välissä. ”Kaiken lisäksi vaan viis parasta sai puhtaan uusinnan.”

Olin tavallaan samaa mieltä hänen kanssaan, mutta silti minua harmitti. Olimme tulleet sijalle 13, mikä ei ollut lähelläkään sitä, mitä olin toivonut. Bonnie oli kyllä hypännyt siististi, mutta se oli suhtautunut rataan kuin kotona tehtäviin puomiharjoitteisiin. Se oli liikkunut haaveilevasti, säikkynyt huvikseen katsomon aitaan punottuja valonauhoja ja pudottanut uusinnan toiseksi viimeisellä esteellä. Jos edes se puomi olisi pysynyt ylhäällä, mietin kitkerästi. Silloin olisimme saattaneet tulla kuudensiksi.

Metrin luokan voitti melko pieni hopeanmusta tamma, jonka ratsastaja hymyili niin leveästi, että hymy melkein veti verhoja katsomon aidan valonauhoille.

Oli hyvä, ettei metrin ja metrikahdenkympin välillä ollut kuin lyhyt radanrakennustauko. Ehdin murehtia huonoa sijoitustamme vain hetken, kun Robert hätisteli minut jo takaisin rataan tutustumiseen.

”Tää on kuitenkin teidän pääluokka”, hän vielä sanoi tuupatessaan minut matkaan.

Starttaisimme metrikahdenkympin puolivälissä, hersyvästi esiintyvän tamman ja vaaleanrautiaan englannintäysiverisen jälkeen. Verryttelyssä uskalsin tuskin katsoa päätuomaria, joka istui aitiossaan kädet kärsivällisesti ristissä kuin ripittäytymistä kuunteleva pappi. Kun vienosti hymyilevä liputtaja antoi meille merkin, minun täytyi vetää monta kertaa henkeä ja piilottaa valkeat hansikkaani hetkeksi Bonnien letitettyyn harjaan.

Sitten ylitimme lähtöviivan.

Ratsasta nopeat tiet, hoin itselleni, kun Bonnien etukaviot laskeutuivat ensimmäiseltä esteeltä ja ohjasin sitä kohti vaaleanpunavalkoraitaista pystyä. Katsomon satutalven koristeet sumenivat silmissäni niin, että saatoin nähdä vain seuraavana lähestyvän esteen. Vaaleanpunavalkoinen pysty, tiukka kaarros vasemmalle, toinen pysty ja okseri. Bonnie pärskyi ja rummutti maneesin vaaleaa hiekkaa. Nyt se ei ollut kotiharjoituksissa, nyt se oli kisoissa. Sarjaeste vilahti altamme, ponin selkä kumpuili, linja kuudennelta esteeltä seitsemännelle kaartui kuin poskelta tipahtava ripsi. Annoin ohjaa, Bonnie kiri ja äkkiä olimme ylittäneet sekä kahdeksannen esteen että maaliviivan.

Olin huumaantunut.

”Te pääsitte uusintaan!” Perässämme maneesista ravannut Robert huusi ehkä meille. Minä keskityin taputtamaan Bonnien kaulaa, taputtamaan ja hymyilemään kuin se metrin luokan voittanut ratsastaja.

Uusinnassa oli vain seitsemän ratsukkoa. Vilkuilin muita, kun harpoimme rataa läpi kisakampaukset ratsastuksesta pöllähtäneinä. Yksi meistä, pitkä kylmännäköinen nainen, oli ainoa joka olisi voinut tulla suoraan muotikuvauksista. Hän lipui maneesissa kuin omistaisi koko paikan, niiskaisi aina välillä nenäänsä ja loi meihin muihin kopeita katseita. Hänen lisäkseen rataa kulki läpi kaksi minulle vierasta miestä ja Rasmus Alsila, jonka kanssa olimme olleet joskus aiemminkin samoissa kilpailuissa. Hän ja tämä kopeanenäinen lipuja ratsastaisivat luokassa kahdella hevosella, isoilla puoliverisillä kumpikin. Mukana uusinnassa oli sekä meitä ennen startannut englantilainen täysiverinen että metrin luokan voittanut hopeanmusta tamma.

Bonnie oli luokan ainoa poni, vaikka sellaiseenhan minä olin jo tottunut. Tunsin muiden katseet selässäni, kun odotimme verryttelyalueella vuoroamme. Istuin suoraselkäisenä Bonnien satulassa enkä vastannut katseisiin. Pian he näkisivät.

Englantilainen täysiverinen pudotti, samoin hopeanmusta tamma jota ratsasti eri kilpailija kuin aiemmassa luokassa. Tunsin, miten sydämeni hakkasi kisatakin rintamusta vasten. Hieno tummanruunikko orikin pudotti niin yllättäen, että yleisöstä kuului pettynyt kohahdus. Kun sen jälkeen vielä uskomattoman sulavasti liikkuva hannoverilainenkin kolautti puomin alas, alkoi minun olla vaikea istua hiljaa satulassa. Meitä oli jäljellä enää kolme, minä ja kaksi Rasmuksen ratsastamaa hevosta.

Jos olin jännittänyt perusradalla, nyt minusta tuntui että saattaisin pudota Bonnien selästä silkasta jalkojen tärinästä. Tervehtiessäni tuomaristoa satuin kohtaamaan Robertin silmät katsomossa. Tuntui, kuin olisin astunut kylmään jääveteen.

Jäävesi kuitenkin katosi samalla hetkellä, kun lähtöviiva vierähti altamme. Bonnien korvat törröttivät eteenpäin ja se hyppäsi, hyppäsi nopeasti ja vaivattomasti kuin ei olisi koskaan mitään muuta tehnytkään - ja minä ratsastin. Toinen, kolmas ja neljäs este olivat yhteistä sulavaa linjaa, ja sarjalla ehdin jopa nostaa katseeni ja nauttia hetken. Valitsin nopean tien muurille ja annoin Bonnien venyttää kaulaansa, kun se ponkaisi esteen ylitse. Radan lopulla aloin jo aavistella, että Bonnie ei pudottaisi.

Eikä se pudottanut. Se hyppäsi kauniisti kuin valkoinen tiikeri ja laukkasi maaliviivan ylitse. Vasta puolen kierroksen jälkeen se hidasti raviin.

Ulkona oli epätodellinen auringonpaiste. Tiesin, että sisällä maneesissa Rasmus ratsasti hevosillaan, mutta en oikeastaan kyennyt keskittymään siihen. Tuijotin pilvettömälle taivaalle Bonnien satulassa ja olin siitä niin ylpeä, että kivisti.

Kovaääniset kuitenkin kuulin maneesin seinienkin läpi.

”Luokan kolme, satakaksikymmentä senttimetriä, voittaa Salma Stjärndahl hevosella Bonnie KN. Toisella sijalla Rasmus Alsila ja Sandwich Superman W, kolmannella sijalla Rasmus Alsila ja Vilanna d’Azuré. Sijoittuneita pyydetään saapumaan palkintojenjakoon.”

Kun laukkasin Bonniella kunniakierrosta kristallein koristellussa maneesissa ja kuuntelin, miten laukan pehmeät tömähdykset sekoittuivat taustalla soivaan marssiin, minä tiesin: tähän muistoon tulisin palaamaan jokaisena loskaisena iltana jona pohtisin, mikä minua ajoi ratsastamaan.
kirjoittaja Aleksanteri H.
lähetetty 21.02.19 22:43
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kilpailutuotokset
Vastaukset: 10
Luettu: 367

Sepon päiväkirja

» 16-17.02.2019 - Winter Fair

Lauantaina me oltiin startattu 80cm estekorkeudessa kartanon maneesissa. Seppo oli ollut kamalan kiireinen ja pudottanut vähän turhan tiukoissa käännöksissä kaksi puomia perusradalta. Meillä oli vielä pitkä matka edessä, jos meinattiin joskus hankkia ruusuke Auburnista, mutta mä olin ottanut sen meidän tavoitteeksi siitä huolimatta. Ne 8 virhepistettä olivat olleet tyhmiä, huolimattomuusvirheitä, joista oikeastaan sain syyttää vain itseäni. Ei sillä, että olisin siltikään syyttänyt muita, kuin Seppoa ja tyhmää katsojaa, joka oli aivastanut juuri, kun olin ohjannut ponin lyhyempää reittiä kolmannelle esteelle.

Sunnuntaihin panostin enemmän. Eilen meillä oli ollut hienot, timanttikoristeet, mutta tänään ne oli suorastaan upeat. Olin letittänyt Sepon harjan tiukalle letille ja kiinnittänyt sen lettiin kauniita timantteja, joita myös sen otsapannassa oli ihan miljoona. Mun oli myös pakko letittää otsaharjan päälipuoli osittain, jotta sen strassikoristeltu otsapanta näkyi edes lähikatsojien silmiin asti. Meillä oli timantteja huovassa, mun saappaissa ja kannuksissa, kisatakissa, kisapaidan kauluksessa, mun korvissa ja jopa mun housuissa oli timantteja. Olin unohtanut mun timanttisen hiusverkon kotiin, mutta ehkä se olisi vetänyt meidän loistotason jo vähän överin puolelle. Ainoastaan se Adelina Lefan selässä taisi loistaa enemmän, kuin mä ja Seppo.

Viivi oli kannustanut mua avatessaan portin meille ja mä olin hymyillyt sille vähän hermostuneen ylimielisesti. Mun oli pakko näyttää kuuluttajakopissa istuvalle Isabellalle, että sen hevosen lainaamisesta oli ollut jotain käytännön hyötyä.
Niinpä mä ratsastin kuin viimeistä päivää ja yritin olla heilumatta mustan ratsuni selässä liikaa, kun se nosteli jalkojaan raviosuuksilla.

Topics tagged under winterfair on Foorumi | Auburn Estate Lasncy

Mä olin tosi onnellinen Jannan toisesta sijasta, mutta mua vähän karvasteli meidän yhdeksäs sija. Olinhan mä voittanut Antonin ja vielä omalla karvaisella ponillani, mutta omasta mielestäni me oltiin ratsastettu virheetön suoritus kentällä. Tuomari oli antanut meille 66,818%, joka oli ihan kamalan hyvä, mutta ei silti tarpeeksi hyvä edes sijoitukseen.
Mun pitäisi vaan vielä käskeä Seppoa lisää ja ottaa ehkä Tie Tähtiin kisat oikeasti tosissani, enkä vain löysäillen.

kirjoittaja Ava P.
lähetetty 21.02.19 17:12
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sepon päiväkirja
Vastaukset: 39
Luettu: 915

Vilan päiväkirja

16.02. - 17.02.2019
#winterfair

Vuoden ensimmäiset osakilpailut tuli ja meni. Mainetta ja mammonaa ei niistä kisoista meille irronnut, mutta hei, ei oltu viimeisiä! Voisi sanoa, että edistystä on tapahtunut. Siis jos ei kysytä Sokan sisaruksilta.
"Ethän sä nyt ihan paska ollut. Mutta et kyllä loistanutkaan", olivat olleet Aliisan lohduttavat sanat viikonlopun päätteeksi.

Esterata oli mennyt muuten nappiin, ainakin omasta mielestä, mutta toiseksi viimeisellä esteellä oli puomi kolahtanut alas liian hätäisesti lähteneen hypyn jälkeen ja sen myötä meni myös mahdollisuus uusintakierrokseen sekä parempaan sijoitukseen. Kylläpä ärsytti.
Mutta ensi kerralla sitten menee huomattavasti paremmin, toivon mukaan.

Rasmuksen kanssa Vila oli startannut päivän viimeisessä esteluokassa ja nappasivat sieltä hienosti kolmannen sijan. Olin ylpeä mustasta tammasta ja yritin unohtaa Rasmuksen seurassa sen, että olin viuhahtanut tämän tyttöystävän edessä edellisenä aamuna. En tiedä, oliko Jusu asiasta mitään Rasmukselle maininnut, mutta hävetti silti.  Käsi sydämellä voin vannoa, ettei todellakaan ollut suunnitelmissa tulla yllätetyksi ilman rihman kiertämää.

Tiedä sitten, kumpi hävetti enemmän: se, että olin munasillaan seissyt Jusun edessä vai se, että olin myöhästynyt aiiika hemmetin lahjakkaasti töistä.
Kettuilua oli kyllä tullut töissä, koska olin ollut reippaat viisi tuntia myöhässä. Esko oli repinyt huumoria asiasta oikein olan takaa, mutta pomo oli tyytynyt lievään kuittailuun ja oli pistänyt lupaamaan, etten toista kertaa myöhästyis. Ainakaan viittä tuntia.

No, mutta kiva oli ystävänpäivä noin niin kuin muuten... Oikein kiva.

Sunnuntaina oli ollut koululuokkien vuoro ja voin kertoa, etten kovin innolla odota seuraavaa Amandan valmennusta. Ei meidän yleisryhmä kovin loistanut niissä kinkereissä.
Adelina ratsasti KN Specialissa sentään hienosti kuudenneksi, mutta eihän se blondille Sokalle kelpaisi.  Minun ja Minkan suorituksilla ei kyllä juhlittu ollenkaan...
"Me niiiiiin kuollaan seuraavassa Amandan valmennuksessa", olin tokaissut Adelinalle, kun oltiin sattumalta törmätty loungessa kisapäivän päätteeksi.

Tuskin se Isabellakaan meitä päähän taputtelisi, paitsi ehkä nyrkillä. Minka tosin selviäisi niistä turpakäräjistä, kun meni ja voitti sen esteluokan, mihin me kaikki kolme oltiin osallistuttu.
Ei kerrota Isabellalle, mutta olin ehkä pikkiriikkisen ylpeä siitä, että olin ollut esteluokan tuloksissa ennen Isabellaa ja sen ratsua, Kamia.

Mutta nyt ei muuta kuin leuka pystyyn ja kohti seuraavia valmennuksia sekä kisoja.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 20.02.19 22:27
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 1296

Riepun päiväkirja

17.02.2019 / Winter Fair, Kalla CUP 1. osakilpailu

Topics tagged under winterfair on Foorumi | Auburn Estate XosFUh

Riepun valkoisen värin ja abuelan kauniiden perintöhelmien ansiosta Winter Fair-osakilpailun teemakoristelu oli ollut helppo valinta. Plastronin päälle olin pujottanut helmikaulakorun, korvissani oli helmet ja ne koristivat myös rannettani, nutturaani, kannuksiani, kynsiäni, ratsastussaappaitani ja Riepun osalta sen huopaa, sykeröitä ja otsapantaa. Hiuksiin kierrettävät helmikoristeet olivat helpottaneet sykeröiden koristamista paljon.

Kaikki se koristautuminen ei kuitenkaan auttanut siinä, että Riepu oli vaikea hevonen. Eikä se ainakaan kisajännityksessä muuttunut yhtään sen helpommaksi. Starttasin molemmissa luokissa keskivaiheilla ja jäin tuloksissa myös keskivaiheille. Helpossa A:ssa olin saanut paremman radan alle ja olimme saaneet yli 70%, mutta kovatasoinen luokka oli hävittänyt sijoitusmahdollisuutemme.

En ollut kyllä pettynyt, Riepu oli hieno hevonen ja se oli opettanut mulle nyt jo todella paljon. Meillä olisi edessämme vielä ainakin yhdet Tie Tähtiin osakilpailut ja Effin palautumisesta riippuen ehkä enemmänkin.
Olin ikuisesti kiitollinen Ellielle, että olin saanut lainata ystäväni ratsua omani ollessa pienen orivarsansa vartijana.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 20.02.19 21:11
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 44
Luettu: 1845

Cariadin päiväkirja

16.02.2019

"Sä olet neljäs metrissä", totesin ääneen, kun kävelin takaisin rekan luokse. Vivia harjasi Cariadia pehmeällä luonnoharjalla, vaikka sen karvapeite oli jo kiiltävän puhdas.
"Ja Cai puolivälissä, Lollo pari ratsukkoa sen jälkeen", jatkoin ja vilkaisin Lauria. Olin saanut houkuteltua Viljamin suorittamaan Malachain hoitotoimet, että Lauri saisi vain hypätä sen selkään ja yrittää olla kuolematta radalla.
"En voi vieläkään uskoa, että kutsut tammaa Lolloksi", Jeramy tuhahti ja kiillotti kilpailutakkinsa hopeanappeja.
"Tietäisit vain millä nimillä sua kutsun", kiusasin ja väistin ilmassa lentävää rättiä sulavasti. Kilpailuaamun tohina tuntui ihanan tutulta ja kiireiseltä, rakastin sitä tunnelmaa. Harmitti tietysti, että en itse pääsisi osallistumaan, mutta ehkä yksi välivuosi ei tekisi lainkaan pahaa.

Olin lupautunut kakkostuomariksi seuraavan viikonlopun kentän koulukokeeseen, voisin ainakin hyödyntää taitojani toisaalla, kun en selkään päässyt. Olisi jännittävää myös nähdä siskosten järjestämä kisatunnelma kulissien takaa.

"Hei prinsessa", lepertelin Cariadille ja otin sen ohjista kiinni. Vivia käveli autolle hakemaan tamman satulaa ja martingaalia. Hopeanmusta silmäili ympärilleen ja pärisi hieman innostuneena. Sen selkään nousi kiiltävä, hopean värinen estehuopa, jota seurasi ruskea estesatula. Vivia kiinnitti martingaalin samalla, kun laittoi vatsapanssaria vastinhihnoihin. Huomasin jännittäväni, mutta ehdottomasti vähemmän, kuin normaalisti, kun olisin itse valmistautumassa kilpailuihin. Vaikka Jeramy oli juossut ympäri maailmaa viime vuosina, luotin tämän ratsastustaitoihin täysin.

"Tsemppiä", toivotin, kun brunette mies oli noussut Cariadin selkään. Suoristin vielä tamman hopeakoristeisen otsapannan ja pyyhin Jeramyn hopeiset kannukset irtoliasta. Lähdimme kävelemään kohti maneesia, itse suuntasin katsomon puolelle suoraan. Oli ihan mukavaa, että sai seurata kilpailuita rauhassa ja jännittää omien hevosten suoriutumista kentän laidalta. Toivoin, ettei ketään keksisi kysellä miksen itse kisannut, vaikka olinkin koittanut keksiä mahdollisia hätävaleita sellaisen tilanteen sattuessa kohdalle.

Cariad oli virkeän näköinen, mutta selvästi kuunteli Jeramya. Mies oli vakavakasvoinen ja ratsasti tarkasti, hopeanmusta tamma reagoi sekuntien sadasosissa bruneten toiveisiin, kääntyi juuri niistä paikoista, mistä ratsastaja halusi.
"Jeramy Raeske ja Cariad nolla virhepistettä, siirtyvät luokan johtoon", Penna Vaanila kuulutti virallisen kuuloisena ja hymyäni oli vaikea peitellä. Toki tässä vaiheessa luokkaa mitä vain saattoi tapahtua, mutta olin silti tyytyväinen kahdesta nollaradasta.
Luokan lopussa tajusin, ettei kukaan ratsukoista ollut vieläkään päässyt Cariadin edelle.

"Palkintojen jakoon pyydetään valmistautumaan Jeramy Raeske, Rasmus Alsila, Verneri Kaajapuro ja Jannica Holmberg."

Arne Rosengård jakoi ratsukoille palkinnot, ruusukkeet ja kätteli jokaista lämpimästi hymyillen. Mielialani oli korkealla, en edes välittänyt, vaikka Lollo oli pudottanut puomin perusradalla. Tai siitä, että Malachai, joka metrissä oli ollut ihan siedettävällä tuulella, sai 12 virhepistettä 120cm luokasta. Ori oli vaikea hevonen ja sillä oli vieras ratsastaja selässään, Lauri oli tehnyt hyvän työn virhepisteistä huolimatta.
Oli kamalan helppo hymyillä tänään.

kirjoittaja Heidi N.
lähetetty 20.02.19 20:49
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cariadin päiväkirja
Vastaukset: 30
Luettu: 1023

Armin päiväkirja

17.2.2019
#winterfair

Ensimmäiset kilpailut Armilla oli edessä ja olin viime päivinä valehtelematta viettänyt tunteja kierrellen eri kauppoja ja tuhlannut rahaa enemmän kuin tarpeeksi jotta näyttäisimme edustavilta. Armilla oli ennestään kultareunuksinen kisahuopa joten olin päättänyt jatkaa kultateemaa muuallekin. Ostin tammalle kivan näköisen uuden otsapannan jossa oli kultaisia swarovski kristalleja, sekä itselleni kultaisia hiuskoristeita joita voisin laittaa myös Armin harjaan. Eräästä korukaupasta löytyi vielä kauniit kultaiset korvakorut ja kaulakoru jotka lähtivät ehdottomasti matkaani. Olin myös nähnyt Sokka Luxuries mallistossa kivan näköisen kilpailutakin kultaisilla reunuksilla joten maksoin itseni kipeäksi ostessani sen. Pakkohan se kyllä oli, sillä minulla ei ollut vielä minkäänlaista kisatakkia olemassa.

Sunnuntai aamuna heräsin todella aikaisin jotta ehtisin laittaa itseni valmiiksi. Odotellessani kahvin valmistumista kävin pikaisesti suihkussa ja kuivasin hiukset kuivaajalla. Aamukahvia hörppiessä meikkasin kevyesti ja laitoin hiukset siistille nutturalle. Olin edellisenä iltana kiinnittänyt kultaiset koristeet siistiksi nauhaksi ja sain pujotettua sen sopivaan kohtaan nutturaan. Korvakorut korviin ja kaulakoru kaulaan ja olin pikkuhiljaa valmis. Kilpailuvaatteet oli siististi pakattuna pukupussiin joten niiden likaantumisesta ei tarvinnut huolehtia. Nappasin kaikki tarvittavat kamppeet matkaan ja lähdin ajamaan kohti Auburnia.

Olin jo edellisenä päivänä nähnyt Amandan palkkaaman juhlasuunnittelijan kätten jäljen käydessäni hoitamassa Armin joten en yllättynyt paikkojen hienoudesta. Pihapiirissä ja talleissa kävi hulina ja vilinä kun suuntasin ensimmäisenä viemään kisakamppeet loungeen. Näin nyt paikan päällä enemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin yhtäaikaa ja kaikki iskeytyi minuun kuin halolla olisi lyöty päähän. Nyt olisi oikeasti tosi kyseessä ja kisapäivä. Veltoin jaloin astelin loungen puolelle jossa Sarah tervehti minua jännittyneen kuuloisesti. Nainen starttaisi samassa luokassa kuin minä ja valmistautui myös tulevaan koitokseen. En viitsinyt vielä vaihtaa kisakamppeita päälle joten suuntasin tammatallin puolelle jossa Armi odotteli minua jo karsinassaan.

Ihan ensimmäisenä kävin hakemassa varustehuoneesta tamman harjat ja puunasin sen päästä kavioihin huolellisesti. Armin punainen karvapeite kiilteli kauniisti ja jalkojen sukat olivat ihanan valkoiset. Tottunein ottein letitin Armin harjan ja pyörittelin ne pienille sieville sykeröille. Vielä koristeiden kiinnitys ja kaikki olisi valmiina. Tänään kyllä toivoi että olisi olemassa kisahoitaja, mutta toisaalta touhuaminen vähensi jännitystä mukavasti. Kipaisin vielä uusiksi loungen puolelle vaihtaakseni vaatteet jonka jälkeen saisikin alkaa varustamaan Armia.

Hyvä etten päästellyt alleni jo verryttelyssä ja vuoroani odotellessa. Niin paljon jännitin. En ollut kilpaillut ennen kuin ehkä parissa pikku kotikisassa lapsosena ratsastuskoulun ponilla. Olin toiseksi viimeinen lähtölistoissa joten ehdin nähdä ennen omaa vuoroani muutaman suorituksen. Matildan ja Zelian ollessa radalla aloin jo jännittämään ihan urakalla ja kuljin Armin selässä käynnissä odotellessani omaa vuoroa. Sitten tulikin jo oma vuoroni ja ohjasin kokeneen Armin kouluratojen sisäpuolelle. Itsestä tuntui että tein tyhmiä pieniä virheitä radalla, mutta onneksi osaava Armi antoi asioita anteeksi. Keskityin täysillä ratsastamaan radan kunnialla läpi eikä ollut kaukana etten olisi valunut velttona tamman satulasta kun rata oli vihdoin ohi ja sain ohjata Armin ulos.

Halasin Armia istuessani sen selässä ja taputin kaulalle sillä suoritus oli mennyt paremmin kuin olin ajatellut. Jäin radan läheisyyteen katsomaan Adelinan ja Lefan suorituksen sillä he olisivat viimeiset tässä luokassa. En viitsinyt laskeutua hevosen selästä alas sillä tulokset tulisivat pian enkä tiennyt yhtään miten meilläkään oli mennyt. Viimein Isabellan ääni kuulutti ensimmäisen luokan tulokset ja meinasin pyörtyä kuullessani että olin voittanut. Mitä, miten, häh. Onnellisena kävimme Armin kanssa hakemassa ruusukkeen palkintojen jaosta. Tällä hetkellä kaikki tuntui jotenkin ihan uskomattomalta ja usko tulevaisuuteen vain kasvoi.

Palkintojen jaon jälkeen kiskaisin jonkun avuliaan avustuksella Armin selkään loimen ja suuntasin neidin kanssa tekemään loppukäynnit maastoon. Oli vain pakko päästä vähän tuulettumaan ja rauhoittumaan. Onneksi pakkasta ei ollut kuin pari astetta ja oli selkeää joten lähimaastoissa oli mukava pyöriä hetken aikaa. Takaisin tullessa yritin pujotella kaikkien ohitse että pääsisin tammatallille. Tallin edessä laskeuduin selästä ja talutin neidin sisälle.

Pesukarsina oli onneksi vapaa joten kiikutin Armin suoraan sinne ja riisuin siltä varusteet. Kylmäsin jalat hyvin ja harjailin neitokaisen läpikotaisin. Sykerötkin sai jo irrotella, mutta koristeet otin kyllä talteen. Mistä sitä ikinä tietää jos niitä tarvitsee joskus. Kun hevonen oli hoidettu ja laitettu karsinaan, sekä varusteet huollettu niin painelin takaisin loungeen. Nappasin farkut ja muut mukavammat vaatteet matkaani ja kävin vaihtamassa kisakamppeet pois. Nuttura ja koristeet saisivat kyllä vielä jäädä, otan ne pois kotona. Päätin käydä haukkaamassa jotain syötävää ja mennä sitten seuraamaan loppuajan kisoja. Mistäs sitä ikinä tietää vaikka joku sattuisi tarvitsemaan apuakin.
kirjoittaja Kiia K.
lähetetty 19.02.19 10:44
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 50
Luettu: 1730

Hanin päiväkirja

Kalla CUP:n 1. osakilpailu 

16.02.2019, Esteratsastus, 80cm
Neljän tunnin yöunien jälkeen suuntasin kohti Auburn Estatea. Tänään se sitten alkaisi, nimittäin vuoden 2019 Kalla CUP. Valmistautuminen tähän päivään oli toki alkanut jo heti Hanin palattua mammalomalta, mutta jännitys oli iskenyt vasta tällä viikolla. Kun viime vuoden viimeiset kisat menivät täysin penkin alle, olen ottanut itselleni hirveän stressin menestymisestä, sillä en tahdo tuottaa valmentajilleni pettymystä. Lyhyistä yöunista huolimatta olin tallille saapuessa turhankin pirteä, johtuu takuulla jännityksestä. 

Varustin Hanin kaikessa hiljaisuudessani. En yrittänytkään ottaa kontaktia muihin käytävillä häärääviin tallilaisiin, sillä tarvitsin oman rauhani pitääkseni pääni kasassa. Hanille olin hankkinut uudet kisahuovat molempiin satuloihin. Molemmat huovat on koristeltu vaaleanpunaisilla helmillä, joita kulkee kahtena rivinä huopien reunoilla. Huopien lisäksi Hani sai helmiotsapannan molempiin suitsiinsa. Omaan varustukseenikin olen liittänyt helmiä, nimittäin helmikoristeisen nutturaverkon muodossa. Paksut ja pitkät siniset kiharani oli haasteellista saada riittävän piukalle nutturalle, mutta parin yrityksen jälkeen olin onnistunut. Olin ommellut myös kisatakkeihini helmisomisteet hihansuihin ja kaulukseen. 

Verryttelyyn suunnatessa käteni alkoivat tärisemään, joten jouduin hetkeksi pysähtymään ja vain hengittämään rauhassa. Hani haisteli käsiäni huolestuneesti ja silitin kirjavan tamman kaulaa. Hani pysyi yllättävän rauhallisena omasta hermostuksestani huolimatta ja tamma rauhoitti minuakin olemuksellaan. Lopulta sain hermoni taas kasaan, nousin ratsaille ja suuntasin verryttelemään. Starttaisimme puolessa välissä luokkaa, joten vielä olisi hyvin aikaa verrytellä. 

Verryttelyssä Hani oli todella hyvä. Se kyttäsi alkuun hetken yleisöä ja kaikkea, mutta lopulta onnistuin itse keskittymään vain ratsastamiseen, jonka jälkeen Hanikin rauhoittui ja alkoi pelittää todella hyvin. Meidän vuoromme osui kohdalle yllättävän nopeasti. Radalle tullessani huomasin olevani yllättävän rauhallinen. Kaikki jännitys oli kateissa ja rataakin katsellessani tiesin, että kyllä me pystytään tähän. Saadessani lähtöluvan, nostin laukan ja ohjasin Hanin ensimmäiselle esteelle varmoin ottein. 

17.02.2019 Kouluratsastus, KN Special
Eilisen esteluokan voiton jälkeen mulla oli itsevarma olo. Ehkä turhankin itsevarma.. Saavuin tallille hyvissä ajoin ja tällä kertaa olin saanut nukuttuakin yöllä. Olin taas vääntänyt hiukseni tiukalle nutturalle helminutturaverkon kera. Helmikoristeiset kilpavaatteeni vaihdoin päälle vasta tallilla. Starttaisimme Hanin kanssa tällä kertaa jo hieman luokan alkupuolella, joten minulla ei ollut ylimääräistä aikaa käytettäväksi yhtä paljon kuin eilen. Hoidin Hanin kuntoon reippaasti ja suuntasimme verryttelemään. 

Verkassa jo huomasin, että tänään ei suju. Hani oli jännittynyt ja säpsyili todella herkästi kaikenlaisia ääniä. Aloin itse hermostua, jolloin unohdin tosissani ratsastaa ja Hani tepsutti menemään ihan miten sattui. Asiaa ei yhtään auttanut hetkeksi verryttelyä seuraamaan saapunut Amanda Sokka, jonka jäätävä katse seurasi meitä. Pystyin näkemään pettymyksen naisen kasvoilta, jolloin viimeisetkin itsevarmuuteni rippeet ropisivat pois. Samalla sekunnilla meitä kutsuttiin jo maneesiin valmistautumaan, vaikka en todellakaan ollut lähelläkään valmis edes valmistautumaan. 

Olin taas palannut siihen viime vuoden 3. osakilpailun aikaiseen tunnelmaan. Musta tuntui etten hengittänyt koko radan aikana yhtään ja Hani juoksi alta pois. Rata tuntui samaan aikaan kestävän ikuisuuden, mutta toisaalta se meni ohi silmänräpäyksessä. En muistanut radasta paljoa, mutta ainakaan en ollut vääriä teitä ratsastanut. Hani oli muutamien pätkien ajan tuntunut kouluponilta, mutta muu rata oli tainnut olla aika katastrofia. Kauhunsekaisin tuntein jäin odottamaan tuloksia. 

Kun meidän sijoitukseksi lätkähti 18/22, olin todella pettynyt. Tuntui kuin meidän kova työ olisi mennyt täysin hukkaan silmänräpäyksessä. Eilisen esteluokan voitto ei tuntunut enää miltään ja olin jo vaipua masennukseen. Hania pois hoitaessani sain kuitenkin taottua päähäni, että tämä oli vain pieni takapakki ja nyt tekisimme entistä enemmän hommia, niin varmasti saisimme seuraavassa osakilpailussa menestystä. Pitää varmaan alkaa kinuamaan Amandalta yksityisvalmennuksia, että jääkuningatar ymmärtäisi minun olevan tosissaan, eikä potkisi minua pois Auburnista.

Minka ja Hani 41hm
kirjoittaja Minka A.
lähetetty 18.02.19 19:18
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Hanin päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 1884

Zelian päiväkirja

16.2.2019
Kalla CUP 2019 1. osakilpailu

Zelia vaihtoi laukan lennokkaasti pärskähdyksen saattelemana hyvän, napakan hypyn jälkeen.
“Pidä tuo energia, anna sen edetä radalla”, meidän vierelle kävellyt Lauri totesi verryttelyn päätteeksi. “Älä stressaa liikaa vaihdoista, jos ne ei tule esteiden päällä niin sä vaihdat ne niiden välissä.”

Mä olin nyökännyt autuaan tietämättömänä siitä, että laukanvaihdot olisivat aivan toissijainen asia radalla.

Mä tunsin yleisön katseen nauliintuneen meihin, kun hyvässä temmossa lähtölinjan yli laukannut Zelia veti liinat kiinni täysin yllättäen, vaikka lähestyminen radan ensimmäiselle esteelle oli ollut hyvä. Mun kulmat olivat kohonneet yllätyksestä, koska mä en ollut odottanut sitä. Tamma oli ollut treeneissä oma, menevä itsensä ja hypännyt verryttelyssä rohkeasti siitä huolimatta, että olin vaihtanut vauhdilla Sipsin satulasta Zelian satulaan.

Nielaisin. Mun teki mieli keskeyttää, mutta mä ajattelin, että ehkä Zelia oli vain jännittynyt koristeellisesta okserista, joka hypättiin katsomoa päin. Enkä mä saisi opettaa ruunikkoa siihen, että kisat päättyivät automaattisesti siihen, kun se keksi stopata ensimmäiselle esteelle. Niinpä mä käänsin häntäänsä jännittyneenä viuhtovan Zelian suurelle voltille ja ratsastin kaikessa rauhassa uuden lähestymisen okserille. Se vei meidät yli ja vaikka Zelia ei selvästi olisi halunnut lähestyä katsomoa, mä sain ratsastettua suhteellisen sujuvan tien toiselle esteelle.

Kun me päästiin kolmannen ja neljännen esteen yli, mä ajattelin, että neljäkin virhepistettä oli parempi kuin kahdeksan. Tai kuusitoista, kuten viimeksi osakilpailuradalta. Rata ei ollut vaikea, sen mä olin todennut Sipsin kanssa. Zelia väisti verryttelyalueella laukkaavaa hevosta suurella sivuloikalla ja sen sijaan, että olisin saanut vietyä tamman huolella kulmaan kuten olin suunnitellut, jouduin tuomaan sen sarjan a-osalle auttamattoman vinosti niin, että puomit vain kopisivat. Kahdeksan.

Sarjan haparoinnista huolimatta mä sain laukan taas rullaamaan ja huokaisin syvään yrittäen rentoutua. Mun ainoa tavoite oli ylittää maaliviiva. Kutoselle Zelia teki radan parhaan hypyn, jonka jälkeen perusradan viimeisen esteen kämmääminen vitutti enemmän kuin mikään. Mä olin tuntenut Zelian jännittyvän ja sen laukka hiipui hiipumistaan kohti tamman mielestä järkyttävää verryttelyaluetta, jota kohti viimeinen pysty oli suunnattu. Ruunikko oli ollut jo aikeissa esitellä yleisölle jo tutuksi tullutta liukupysähdystään, kun mä tajusin vaatia sitä hyppäämään. Zelia empi hetken, mutta ponnisti pystylle paskasta paikasta kolaten yläpuomin etusillaan.

Kaksitoista. Kaksitoista helvetin virhepistettä kahdeksankympin radalta, jonka olin painatellut puolituntemattomalla Sipsilläkin kaikin puolin sujuvasti, kotimaneesissa. Siinäpä nätti lisä aiempien virhepistesaldojen joukkoon. Mä nielin hämmennyksen sekaisen pettymyksen, kumarruin sipaisemaan Zelian kaulaa ja ratsastin tamman ulos maneesista.

“Vittu”, sihahdin sen verran hiljaa, ettei meitä kohti harppova Lauri kuullut. Mun oli pakko pysäyttää Zelia maneesin kulmalle, koska Merikanto näytti juuri siltä, että oli valmis ripittämään mut huonosta ratsastuksesta - tai ratsastuksen puutteesta.
“Se ei ihan sujunut”, puuskahdin tuijotellen saappaiden varteen liimaamiani feikkiswarovskeja.
“Se olisi voinut kieltää teidät ulos”, Lauri vastasi. Mä en katsonut miestä, koska se kommentti ei sillä hetkellä lämmittänyt mieltäni lainkaan.
“No epäilemättä”, mutisin. “Mä en tajua. Ei tää kyttää treeneissä.. Eikä mua edes jännittänyt, justhan mä ratsastin Sipsin nollille.”
Nostin katseeni Lauriin, joka näytti siltä kuin olisi aikeissa sanoa jotain rakentavaa, kun uusinnan kuulutettiin alkavan.

”..Matilda Tammilehto ja Esperite v. Bloom..”

Niin tragikoomista kuin se olikin, meidän nimet kuulutettiin myös uusinnan jälkeen. Siellä mä keikuin kierroksia kunniakierroksella keräävän Sipsin satulassa ja mietin, miksi sininen ruusuke ei tuntunut miltään. Varmaan siksi, että mä olin tienannut sen juuri sillä ratsulla, jolle mulla ei ollut oikeastaan ollut minkäänlaisia odotuksia vähäisten treenikertojen myötä. En sillä, jonka elättämiseen mä tuhosin valtaosan kuukausipalkastani ja joka tarjosi mulle onnistumisen tunteita kaikkialla muualla paitsi kisaradoilla.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 18.02.19 10:54
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Zelian päiväkirja
Vastaukset: 27
Luettu: 938

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Kallassa 16.2.2019
#winterfair

Viljamista oli iso apu kierroksia nostavan Malachain kanssa. Laurin oli täytynyt ehtiä kisapaikalle Auburniin jo ensimmäisen luokan ajaksi, koska oli lupautunut auttamaan Matildaa Zelian verryttelemisessä. Se oli ollut hyvä ajatus ja koska Lauri oli joka tapauksessa ollut tulossa jo toiseen luokkaan, ei järjestely ollut tuottanut juurikaan ylimääräistä vaivaa - ainakaan nyt, kun Heidin tallityöntekijä oli päässyt mukaan apukäsiksi.

Apukädet olivat hyödyllisiä Malachain kaltaisen orin kanssa: se tempoutui taluttimen päässä niin, että ketjut helisivät ja olisi varmasti aiheuttanut vaaratilanteita, jos Viljami olisi erehtynyt viemään sen suuremman hevosjoukon läheisyyteen.
"Käytä sitä vaikka tuolla tiellä, käyn katsomassa ratapiirrokset ja nousen selkään", Lauri totesi miehelle, joka näytti tottuneen mustan orin levottomuuteen. Tämä nyökkäsi ja hetken Lauri katsoi kaksikon perään ajatuksiinsa vaipuneena.

Toivottavasti näistä kisoista selvittäisiin kunnialla.

Laurin oli jossain vaiheessa tehnyt mieli ottaa myös Vargas hyppäämään metrikahdenkympin luokkaa, mutta se oli jäänyt ajatuksen tasolle. Malachai vaati niin suurta keskittymistä, ettei kahden hevosen välillä seilaaminen olisi ollut järkevää. Ei ainakaan ensimmäisissä kisoissa mustan orin kanssa.

"Mitkä fiilikset?" hevosrekan edustalla seisova Heidi kysyi. Nainen oli tuonut koko Runiacin porukan paikalle rekalla, mikä oli ollut toimiva ratkaisu.
"Ihan hyvät", saappaita jalkaansa vetävä Lauri vastasi. Mies oli huomannut kanssakilpailijoiden varsin säihkyvät kilpa-asut ja miettinyt, mitä oli mahtanut tällä kertaa missata. Määritettiinkö Auburnin kaltaisella tallilla myös kilpailijoiden pukukoodit?
"Eiköhän se siitä asetu, kun pääsen satulaan", Lauri jatkoi vielä Viljamin ja Malachain ilmestyttyä takaisin näköpiiriin. Heidi nyökkäsi, mutta kireä hymy naisen huulilla kertoi, että Malachain asettuminen oli pelkkää toiveajattelua.

Musta ori lähestulkoon lensi. Lauri ei muistanut, milloin olisi viimeksi ratsastanut sellaista hevosta. Aina, kun mies kuvitteli Malachain hellittävän ja rentoutuvan, ori iski uuden vaihteen silmään ja laittoi ratsastajansa kantin koetukselle.
"Pysty!" Lauri huikkasi. Malachain etuset hädin tuskin koskettivat maneesin hiekkaa miehen kääntäessä sen kulmasta kohti estettä, jota kohti trakehner syöksähti kuin sähköiskun saaneena.

Se oli jumalaton hyppy. Keskittynyt ilme Laurin kasvoilla ei herpaantunut hetkeksikään, kun mies tasapainoili liitoksistaan repeilevän ratsun satulassa ja istui nopeasti satulaan hypyn päätteeksi. Kuten Lauri oli ennustanutkin, Malachai yritti tarjota kiitovaihdetta ja mies ehti kuin ehtikin kääntää orin voltille sen sijaan, että olisi jyrännyt poniratsukon.

Sama kiihtovaihde jatkui radoilla. Metri tuntui pieneltä Malachain hypyille ja jopa Auburnin maneesin seinät alkoivat ahdistaa orin jyrätessä esteiden jälkeen kuin höyryveturi. Kuin ihmeen kaupalla musta ori meni yli kaikesta esteiden läpäisemisen sijaan ja paikka uusintaan aukesi. Siellä suoritus alkoi turhalla pudotuksella, kun Malachai ei yritti ryysätä estettä päin ja Lauri joutui ottamaan oria kiinni isommalla pidätteellä. Etukavioiden kolahdus puomiin nosti trakehnerin kierroksia entisestään, mutta loput puomit pysyivät kannattimillaan. Pudotuksen jälkeinen kiihkotila jäi kuitenkin päälle, eikä Malachai ollut metrikahdenkympin radalla sen enempää halukas kuuntelemaan ratsastajansa pidätteitä. Se kostautui perusradan puomilla, kun orin takanen veti okserin takapuomin mukaansa.

“On tämä kyllä yksi”, Lauri puuskahti päätään viskovan Malachain selästä. Ori ei malttanut kävellä askeltakaan edes loppuverryttelyjen päätteeksi, joten Merikanto näki viisaammaksi jalkautua ratsunsa satulasta. Heidi tutkaili hevosta katseellaan ja nyökkäsi ymmärtävästi.
“Se kuitenkin eteni”, nainen totesi, sillä ilmeisesti liikkuminen eteenpäin ei aina ollut itsestäänselvyys etuosastaan keveän Malachain kanssa. Lauri vilkaisi Heidiä kopatessaan satulan alas itsensä hikeen asti kuohuttaneen orin selästä Viljamin taiteillessa ohjissa.
“Etenee etenee”, Merikanto mutisi, heitti fleecen kuivatteluloimeksi Malachain selkään ja seurasi katseellaan, kun ori miltei lensi Viljamin vierellä miehen lähtiessä kävelyttämään mustaa oria siksi aikaa, että hevoset voitaisiin lyödä rekkaan ja ajaa takaisin Orijoelle.
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 18.02.19 10:12
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 6
Luettu: 166

Tallipäiväkirja

Perjantai 15.2.2019
 
Amandalla oli ollut iltapäivästä lähtien melkoinen hösseli päällä. Sisko oli noukkinut helpoimmat uhrit, Pennan ja Mikaelin, käskytettävikseen. Miehet koristelivat maneesia parhaillaan, samalla kun Amanda katseli lopputulosta kaikista mahdollisista kulmista tehden jäisellä äänellään jatkuvia huomautuksia paranteluista.

Kumpikaan apupojista ei kuitenkaan valittanut, vaan päinvastoin blondit työskentelivät vaitonaisen keskittyneinä Amandaa suorastaan palvoen. Penna oli juuri niin mielistelevä, että Mikaelkin joutui – epäilemättä paineen alla – antamaan aivan erityisellä reaktionopeudella huomiota tyttöystävälleen.

Hymähtelin itsekseni ja annoin katseeni lipua areenan puolelle. Oli jo ilta, joten purtsilaiset olivat varsin edustettuina. Maneesin keskellä pörisi myös varsinainen syy, miksi olin ylipäätään saapunut ratsutta paikalle. Kiia koetti rauhoitella melkoisiin mittoihin venähtänyttä Torua, joka ei liiemmin arvostanut koristeita heiluttelevia miehiä. Ymmärsin oria, sillä vallitseva kimalluksen määrä aiheutti itsellenikin piinaavaa päänsärkyä.

Taaimmaisessa päädyssä Heidi juoksutti Cariadia varsin muhkeaan talvitakkiin pukeutuneena, vaikkei maneesissa ollut millään muotoa kylmä. Ajatuksissani viivähti epäilys: miksi juoksutti? Miksei Heidi tuntunut enää ratsastavan? Asia täytyisi ehdottomasti lisätä selvitettävien listalle.

Cariadin lennokas ravi herätteli myös Torun menohalut ja lopulta myötätuntoni kasvoi niin suureksi, että päätin paljastaa läsnäoloni Kiialle.
”Hei, jospa minä pitelisin sitä paikallaan? Tai liinassa jos nouset selkään?” kysyin astellessani maneesin keskelle. Hymyilin Kiialle, vaikka hymy ei  ulottunutkaan aivan sieluun asti (ulottuiko se koskaan näinä aikoina?). Termiitti oli yhä Termiitti, louskuleukaisen Fellun poika. Ripaus Minaa tuntui tehneen siitä lähinnä sähäkän, ei niinkään lempeäluonteisen.

”Kiitos”, Kiia pihahti hämmästyttävän kiitollisella ja helpottuneella äänellä. Uteliaana, mutta vastentahtoisena tartuin mustaa ohjista ja toivoin, ettei hevoslapsi olisi kuitenkaan niin paha kuin isänsä.  


Lauantai 16.2.2019
#winterfair #routinetrophy

Lauantaita olin odottanut eniten. Cup starttaisi esteluokilla ja pääsisin oman ratsastamiseni lisäksi jännittämään Rasmuksen menestystä hevosillani. Olin eilen saanut sovittua hoitajakuviot ihastuttavan (ja samanaikaisesti holtittoman homssuisella elämäntavallaan pelkoa herättävän) Aliisan kanssa. Routine Trophyn ilmoittautumisetkin oli hoidettu, joten saatoin vain toivoa, ettei Rasmus vihaisi Ankkaa tai Vilaa. Suurimman stressin taisikin aiheuttaa se, etten pystynyt kontrolloimaan tilannetta juuri tätä enempää. Groomina oli järkevintä luottaa Huruun, koska Cava.

Neiti Hurussa, Aliisassa, oli kyllä ollut jotain outoa. Trophyn järjestystalli tai paikkakunta oli selkeästi herättänyt naisessa jonkin mielleyhtymän. Se saattoi liittyä Aliisan matkailu-uraan, mutta yhtä kaikki, en voinut sietää selvittämättömiä asioita joista olin jonkin vainun saanut. Niin kuin nyt se juoksuttava Heidikin. Ei himokilpailija vaihtanut juoksutukseen, jos hevonen oli terve ja itse pystyi kävelemään. Päätin kuitenkin selvittää ärtymystä aiheuttavan tiedonpuutteen myöhemmin, ja keskittyä sen sijaan positiiviseen.

Cupissa oli nimittäin eräs erityisen hyvä piirre. Se oli alkanut tarkoittaa Juusoa, tuota liki täydellistä Inna Paakkasen eksää (oli harmi, että Juusolla oli niin kummallisen värisiä hevosia). Juuso Shermanin yökyläilyistä oli salakavalasti muodostunut oikein miellyttävä Cup-perinne, jota tosin varjosti Viivin samankaltainen, sitkeä tapa pesiytyä vierashuoneeseeni kilpaviikonloppuisin.

Juuson saapuminen tarkoittaisi täyteläisten ja toiminnallisten iltapuuhien lisäksi rennompia yöunia ja siten parempia kilpasuorituksia, toivottavasti. Niinpä olin suorastaan silmiinpistävän hyvällä tuulella, kun valmistelin tammojani kilpailukuntoon. Amanda oli keksinyt ensimmäiseen osakilpailuun pukukoodin, ja olin välittömästi tiennyt miten noudattaisin sitä. Valitsin jokaiselle ratsulleni saman paketin: oman Sokka Luxuries -mallistoni smaragdin sävyissä säihkyvät varusteet. Itse ratsastaisin mustissa, jolloin kaikki huomio kohdistuisi pieniin yksityiskohtiin muutoin tyylikkään eleettömässä kokonaisuudessa.  

Topics tagged under winterfair on Foorumi | Auburn Estate Winterfair-smaragdi

Tulospäivitys

Esteet 16.2. / Isabella:
80 cm - Rosengårds Kamila, tulos 19/24 8vp
120 cm - No Duchess, tulos 4/23 0/4vp
120 cm - Balaclava xx, tulos 7/23 0/4vp

Rasmus:
100 cm - No Duchess, tulos 2/23 0/0vp
120 cm - Vilanna d'Azuré, tulos 3/23 0/0vp
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 18.02.19 1:15
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Tallipäiväkirja
Vastaukset: 51
Luettu: 2502

Leevin päiväkirja


Mä olin ihan tyytyväinen siihen, miten mä sain teeman ruusukulta toteutettua. Valkoisessa kouluhuovassa oli ruusukultainen koristenauha ja Leevin suitsien otsapannassa oli ruusukultaisia timantteja. Voi ruuna raukkaa, kun joutui sellaisia varusteita käyttämään. Kouluratsastuksessa tälläisten teemojen toteuttaminen oli kyllä vaikeampaa. Mulla itselläni oli ruusukultaiset korvikset, kisatakin päällä lämmikkeenä ruusukultainen kevyttoppis sekä kypärä että housut sisälsivät pieniä ruusukultaisia koristeita. Mä pitkään arvoin, kehtaisinko laittaa ruusukultaiset jalustimet, mutta lopulta mä päätin sellaiset hommata. Olipa siinäkin fiksu ostos, kun niitä tuskin tulisi käytettyä toisten, vaikka kauniit ne olivatkin.
Topics tagged under winterfair on Foorumi | Auburn Estate Nitajaleeviwf
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 17.02.19 18:08
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Leevin päiväkirja
Vastaukset: 32
Luettu: 1187

Banskun päiväkirja

Tietysti. Mites muutenkaan? Niiskaisin jälleen samalla, kun kiskoin Banskun vyötä kiinni. Varmasti koko talli kuuli mun niiskaukset. Tiistaina valmennuksen jälkeen mä olin iskenyt kotona kuumemittarina kainaloon ja todennut sen näyttävän yli 39:ää. Hienoa sairastaa juuri ennen kisoja!

Enhän mä tietenkään heti luovuttanut itseäni sängyn lämpöön, vaan ahkerasti hoidin hevosia kotona. Ellei Verneri olisi häätänyt mua väkisin sänkyyn, olisin aivan varmasti tehnyt vaikka haudasta tallityöt.

Tiistaista oli jo neljä päivää, mutta mun oloni ei ollut muuttunut mihinkään. Kuume oli laskenut mukavampaan 37,6:een, mutta muuten mä yksin yhä keuhkojani pihalle ja niiskutin aivoni täyteen räkää. Nenäsuihke ei auttanut puolta minuuttia kauempaa, jos se oli sillä tuulella. Me oltaisiinkin Amandan toiveiden mukaisesti erittäin näyttävä pari. Mulla oli roikkuisi räkä pitkin kasvoja ja Bansku olisi aivan virittynyt useamman rennon päivän takia.

Verneri ei mua päästänyt pois kotoa, kun sairastin, joten Banskun liikutus oltiin hoidettu ystävällisesti tallinpuolesta. Olin pyytänyt kyllä Pihlaa, mutta nainen oli kertonut kiireensä harjoitella itse kisoihin. Ymmärsin kyllä. Matka ei ollut kovin lyhyt, joten en mä viitsinyt Pihlaa väkisin suostutella. Tänään kävin kiittämässä sitä aikaisemmasta avusta.

”Otitko jo särkylääkettä?” Verneri kysyi ilmestyessään karsinalle.
”Joo, kaks.”
Verneristä mun olis varmaan pitänyt perua osallistumiseni, ja sitä se oli yrittänyt hienotunteisesti vihjata toissapäivänä. Mä vain olin ilmoittanut sille jääräpäisenä, etten jättäisi kisoja välistä mistään hinnasta.

Nää oli tärkeitä kisoja. Kaaran debyytti koulukentällä ja Kalla Cup. Mun oli kyllä ollut tarkoitus Banskulla osallistua kauden ekana ulkopuolisiin kisoihin, mutta aikataulut (ja sairasloma) löivät vastaan. Se vain luultavasti oli hyvä. Viime vuonna olin ajanut Banskun tiukoille kisojen ja valmennuksien suhteen, joten ajattelin ottaa tämän kauden hieman rennommin. Kehittyä enemmän treeneissä ja osallistua vain tarvittaviin kisoihin.

”Jaksatko varmasti?”
”Joo, joo”, hymyilin ja niiskaisin todella seksikkäästi. ”Kerkeetkö viemään tän jo käveleen? Mun pitää niistää nokka.”
”Okei.”
Taputin Verneriä kiitokseksi takamukselle, kun ohitin hänet karsinanovella. Me oltiin pussailukiellossa. En halunnut sairastuttaa myös Verneriä. Pussailukielto kuulosti vain erityisen paljon yläasteikäisten sanakirjasta kaivetulta.

Mä kävin loungen vessassa niistämässä nenäni ja vaihdoin vielä neulepantani ratsastuskypärään. Se ei ollut tavallinen kisakypärä, mutta se oli hieno. Ellei kaikki, niin ainakin suurin osa paikalla olijoista oli pistänyt parastaan. Myös talli ja maneesi oli koristeltu aivan järkyttävän upeiksi! Mä itse olin valinnut koristeiksi glitterin. Edellä mainitussa kypärässä oli paksu musta glitter-raita.

Musta glitter oli vallannut myös muita varusteitani. Muun muassa kannusremmit ja yksittäisiä koristeita muualla. En mä halunnut mitään kovin prameaa. Banskun varusteissa olikin vain otsapannassa kimallusta. Kaaralle olin ostanut helmenvalkoisen huovan, jonka pinta oli niin ihanan kiiltävä, että rakastin huopaa ylitse kaiken!

Ulkona ei ollut paria pakkasastetta kylmempi, mutta silti olin vetänyt paksumman toppatakin päälleni. Sen taskut olivat varmuuden vuoksi täynnä nenäliinoja. Löysin Vernerin ja Banskun kävelemästä kartanon lähellä. Banskulla oli violetti ratsastusloimi, jota tykkäsin käyttää kisoissa. Musta oli kyllä orin myötä tullut kauhee varusteharrastaja. Sille löytyi jokaiseen tilaisuuteen omat varusteet. Tämäkin violetti loimi oli vain kisakäyttöön ja muina päivinä se lojui siististi pussissa.

”Kiitos”, sanoin Vernerille, joka hymyili pidellessään kuolaimesta roikkuvasta riimunnarusta kiinni.
Verneri punttasi mut Banskun selkään. Kuumeen takia mua hieman huippas nopea ylösnousu, mutta peitin sen mahdollisimman hyvin mieheltä. En kaivannut juuri nyt sen ylihuolehtivaa olemusta.

Mä kävelin vielä hetken aikaa Banskun kanssa ennen kuin siirryin verryttelyyn. Tein yksinkertaisia juttuja. Väistöjä (muutenkin kuin vain muita verryttelijöitä väistäen) ja siirtymisiä, avoja ja laukkaympyröitä. Oikeat taitonsa Bansku pääsisi näyttämään kouluradalla. Me oltiin saatu hyvä lähtöpaikka luokan keskivaiheilta.

H-hetken lähestyessä Verneri otti meiltä loimen ja mun toppatakin käsiinsä. Hitsit, lämpimästä aluskerrastosta huolimatta ilman toppatakkia oli kylmä. Mä olin tottunut kisatilanteisiin, mutta aina mua silti jännitti. Nytkin mun pahan pohjaa nappasi, kun oli meidän vuoro. Ratsastin Banskun radalle tervehdykseen ja kohtasin Petri Keinäsen tarkkailevat silmät.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 17.02.19 17:45
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 49
Luettu: 1585

Kilpailutuotokset

#winterfair
16.02.2019 - Josefina Rosengård & Rosengårds Trinket - 120cm

Topics tagged under winterfair on Foorumi | Auburn Estate Trinawinterfair

Trinalle, joka oli kaikessa rakastettavassa kiltteydessään oikea helmi hevoseksi, oli vain yksi ainoa oikea teema. Varovaisesti ja liitollen hyppäävä tamma sai ylleen helmiä, ja oman harmaan lempikisatakkinikin tuunasin teemaan sopivaksi. Tamman omistajan värimieltymyksiä kunnioittaen huopa oli hempeä, mutta sehän sopi lempeälle ja hupsulle Trinalle paremmin kuin hyvin.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 17.02.19 13:27
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kilpailutuotokset
Vastaukset: 10
Luettu: 367

Grannin päiväkirja

#winterfair
16. helmikuuta 2019

Topics tagged under winterfair on Foorumi | Auburn Estate Winterfair

Vähän hirvitti. Asu, keho, Granni, paluu Kalla Cupiin, kaksi starttia. Metrikakskyt. Granni. Yleisö. Granni. Hengitä.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 16.02.19 18:44
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 77
Luettu: 3620

Kilpailutuotokset

Topics tagged under winterfair on Foorumi | Auburn Estate HanneOsallistuja: Hanne Rosten
Poni: Diaphanous
Osallistuminen: kenttä, Helppo luokka (He B / 95 cm / 90 cm)

Mä taidan olla aivan hullu.
Se oli mun ensimmäinen ajatus, kun ilmoitin itseni kenttäkisoihin tavallisten este- ja koululuokkien sijaan. Hitto vie, luokkalistalla ei ollut tutustumisluokkaa, joten se sai mut miettimään vielä enemmän kuinka pähkähullu mä olin. Ilmoittautumisen yhteydessä mun ja Dinon maastoestehyppykerrat oli pyöreä nolla.

Onneksi mä olin löytänyt joka viikolle ennen kisoja hallimaastoestevalmennukset. Ne oli mennyt hyvin ensimmäisen tunarointi kerran jälkeen. Heh. No, me tehtäisiin nyt ensimmäinen uusi valtaus! Sen turvin mä innostuin myös Amanda Sokan vetoomuksesta kisaajiin ja listalta löytyi meille ruusukulta. Osasin arvailla sen olevan suosittu, mutta jotenkin näin sen meidän muuten harmaassa varustuksessa sopivaksi väripilkuksi.

Mulla ei ollut paljon ylimääräistä rahaa, kun kustansin itse kaikki meidän valmennukset. Pakkohan mun oli kuitenkin lohkaista yksi ostos, kun huomasin Sokka Luxuriesin avaavan ovensa. Esperite-satulahuovat tarjosivat meille juuri täydellisen smoky eyes värisen huovan. Sen valmiit ruusukullan väriset koristukset sopivat täydellisesti teemaan ja siitä me saataisiin tulevaisuuden estekisoihin hieman hienompi kisahuopa.

Kypärääni mä liimasin itse kuumaliimapyssyllä ruusukullan värisiä timantteja. Toivottavasti se ei näyttänyt liikaa itsetehdyltä. Pari päivää ennen kisoja mä aattelin kaiken jäävän siihen, mutta sitten mä löysin facekirppikseltä lisää ruusukultaa. Joku myi vain hieman käytettyjä jalustimia, joihin mä heitin av:ta. Myyjä ei asunut edes kovin kaukana.

Näin me saatiin Dinon kanssa meidän yksiväriseen kisa-asuun hieman välkettä. Toivottavasti me ei vain munattaisi itseämme täysin. Tai tapettaisi toisiamme. Sormet ristiin!
#winterfair #kallacup
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 10.02.19 14:03
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kilpailutuotokset
Vastaukset: 10
Luettu: 367

Kilpailutuotokset

Osallistuja: Juuso Sherman
Hevoset: Payton ja Bellicose Lord
Osallistumiset: Benji 80cm (16.2.) ja KN Special (17.2.), Payton CIC2 (22.-24.2.)
Aihe I, kupari

Uskomatonta. Juuso Sherman ei voinut uskoa korviaan, kun Paytonin omistaja soitti hänelle. Sanallisen sopimuksen mukaan Paytonin piti pysyä hänellä parin vuoden ajan ennen kuin se palaisi jalostuskäyttöön. Santeri Havu oli kuitenkin löytänyt täydellisen orin, jolla halusi astuttaa tammansa. Juuson kisakausi Paytonilla oli loppunut lyhyeen.

Ärsyttävän vitutuksen kautta Juuso sai keskusteltua Santerin kanssa, että he kisaisivat Paytonin kanssa vielä kerran Auburnin Kalla Cupissa. Mies oli kuitenkin lähettänyt jo ilmoittautumisen. Juusoa harmitti, että hän menetti jälleen kokeneen kisakaverinsa. Vasta viime vuonna hän palautti Ransun Innalle, kun he erosivat. Nyt hänellä olisi seuraavien osakilpailujen jälkeen ainoastaan nuori estehevonen, jonka kanssa ei vielä voisi haaveillakaan isoista luokista. Juuso halusi ehdottomasti päästä kilpailemaan isoja luokkia ja vielä kenttää.

Benjin ensimmäiset kisat jäisivät KN Specialiin ja 80cm vauvaluokkiin. Paytonin kanssa he pääsisivät viimein starttaamaan vaikeamman tason luokan, mutta nyt sekin jäisi viimeiseksi. Juuson vitutusmittari oli tapissa asti.

Lisää silmien pyörittelyä oli aiheuttanut Amanda Sokan vetoomus kisailijoihin. Taika ei saa särkyä, vaan ratsukoiden on säihkyttävä ja kimallettava kuin auringon säteissä kylpevä lumihanki konsanaan. Noiden sanojen lisäksi oli lista aivan ihmeellisistä blingblingeistä! Mikä ihme edes oli jacquard? Googlettamisen jälkeen Juuso oli todennut, että se ei ainakaan sopinut hänen tyylinsä.

Joten Juuso menin varman kautta ja valitsi listalta kuparin. Se oli sentään helppo! Metalliosat molempien hevosten varusteissa vaihtui kupariin. Hyvin pelkistettyä, mutta toivottavasti Amanda Sokka ei harmistuisi miehen vähäisestä panostamisesta. Tai no niin… mitäpä Juuso perijättären mielipiteistä välitti.
#winterfair #kallacup
kirjoittaja Juuso S.
lähetetty 08.02.19 14:37
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kilpailutuotokset
Vastaukset: 10
Luettu: 367

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

28.01.2018 - Valmistautumista Kalla CUP:iin

Mä sain kuulla Pennalta, että Kalla CUP starttaisi piakkoin uudelleen. Hymyilytti, vastahan edellinen loppui ja mä vasta hoisin Lefaa. Nyt mä saisin valmistautua kisoihin ihan oikeasti ratsastajana ja Lefan vuokraajana. Mä olin suunnitellut mun asua siitä saakka kun olin jutellut Nitan kanssa loungessa ja kotiin saavuttuani istahdin välittömästi tietokoneen ääreen.

Kasattuani megalomaaniset kokoelmat gllitter-, timantti- ja kristallihörhellyksistä mä pohdin hetkisen. Mikäköhän niistä lopulta voisikaan muotoutua teemaksi. Timantteja ei voisi käyttää Lefassa laisinkaan, ainakaan mun budjetilla, eikä kristallikaan houkutellut. Olisikohan meidän valintamme siis kuitenkin kuitenkin glitter? Tai minun, ei Lefa taitaisi tahtoa minkäänlaista koristusta itseensä, mikäli valita saisi.

Hetkellisen ajatustyön jälkeen puhdistin kasvoni ja päätin kokeilla meikkiä Winter Fairia varten. Sudin pohjan ja napsautin kameran käyntiin, mikäli jostain saisi hyvän aiheen vlogille niin tästä. Tätä taitaisi vain nopeuttaa ja editoida melko runsaasti, kukaan ei jaksaisi kuunnella höpinöitäni tuntitolkulla.

Lopulta mä olin glitteröinyt silmäni ja meikannut ylipäätään muutenkin loppuun. Mä pyöräytin hiukseni huolellisesti nutturalle ja lisäsin lumihiutaleen muotoisia koristekiviä. Lopuksi mä nostin kypärän päähäni ja nyrpistin tyytymättömänä. Eihän se sopisi, että mä olisin kaunis ja kiiltelevä ja mun kypärä ei kiiltelisi lainkaan.

Painelin varastoon jumpsuitissa ja pengoin vanhaa, ehkä neljä-viisi vuotta sitten käytössä ollutta mustaa kypärää, jonka etuosassa oli harmaata. Mä sain huippuidean ja hihittelin itseni pikaisesti sisälle kypärä kädessä. Teippasin mustat osat piiloon muovipussin alle ja levitin liimaa harmaalle osiolle. Lopulta mä kaadoin ronskisti glitteriä kypärään, lattialle, jumpsuitille ja ylipäätään jokapaikkaan. Kiroilin hetken ja päädyin toteamaan itselleni, että kimalluksen eteen sietäisi hieman kärsiäkin.

Lopulta, glitterin kuivuttua mä sain otettua kuvan itsestäni ja kieltämättä mä olin ihan upean kiiltelevä. Tän mä postaisin heti instaan ja laittaisin häshtäg winterfair, häshtäg kallacup ja häshtäg glitter, jotta kenelläkään ei vain menisi teemani huti. Vitsit mä olin kaunis, ihana ja rahahuoleton. Elämä oli ihanaa.

Topics tagged under winterfair on Foorumi | Auburn Estate IZvbag3
kirjoittaja Adelina van L.
lähetetty 28.01.19 16:02
 
Etsi: Spin off
Aihe: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.
Vastaukset: 12
Luettu: 293

Kilpailutuotokset

Winter Fair, kenttäratsastus, 22-24.2.2019
Selina Valentín  - Solidago Thalia

Vapaaehtoinen tuotos, aiheena tehtävänanto R
Auburn Estate oli antanut toimintavuosiensa aikana ylellisen kuvan: kiiltävää, siistiä, ja ökyluokkaista hienostotyyliä. Ja kisaviikonloppua edeltävänä torstaina se oli sitten iskeytynyt myös mun aivosoluihini, eihän me voitais lähteä kilpailemaan Winter Fairiin näyttäen siltä, että me osallistuttaisiin vain naapurin puskatallin keskiviikkokisojen harjoitusluokkaan ilman virhepistelaskentaa ja oikeita palkintoja. Piti näyttää siltä, että kuuluu joukkoon tehdäkseen vaikutuksen.

Onnekseni mun siskolla oli lapsi. Lapsi, joka rakasti askartelua. Mä kaivoin kaihoisasti hevosmessuilta hankitun, käyttämättömän kilpailuhuovan kaapin perältä ja lämmitin kuumaliimapistoolin, leväyttäen askarteluboksista löydetyt värittömät strassit pöydän tasaiselle pinnalle. Ne näyttivät oikeilta korukiviltä, ja saivat kelvata paremman puutteessa. Ja niin mä tuhosin mun täydellisen kisahuovan liimaamalla sen kanttinauhaan kristallistrasseiksi kutsuttuja, pyöreitä helmiä. Se ei kuitenkaan riittänyt mulle, joten mä uhmasin universumia, hain Halin ensimmäiset suitset ja puhdistettuani ne liimasin strasseja myös poskihihnoihin. Hillitysti ja muutaman kappaleen per puoli, niin että tamman naama saisi kuitenkin nätin vivahteen leikkitimanteista. Samanlaisen muodonmuutoksen koki myös turparemmi, ja parilla soitolla mä sain lainattua Sofialta viikonlopuksi strasseilla koristellun otsapannan.

Seuraavaksi oli vuorossa mun oma vaatetukseni, jonka mä koin vielä hankalammaksi tuhota. Mä olin juuri tiputtamassa kuumaliimaa kiiltävänahkaiselle saappaanvarrelle, kun mun siskoni meuhkasi sisään keittiöön. ”Et herranjumala tee noin, käytät niitä liimapohjaisia tarroja.” Hemmetti. Mua kadutti. Pienen ärsytyksen vallitessa mä näpräsin pinseteillä pieniä koristestrasseja saappaiden varsiin pystysuunnassa yhdeksi ”raidaksi”, ja kiersin mun kilpailutakkini hihansuut samalta istumalta - kuin mulla olisi ollut kummassakin kädessä timanttikäsirenkaat. Kypärä jäi viimeiseksi koristeltavaksi, ja kun sen ilmanottoaukko oli reunustettu koristeilla, mä huokaisin syvään. Ainakin me istuttaisiin glamourtyyliin.

{#}winterfair{/#}
kirjoittaja Selina Valentín
lähetetty 27.01.19 10:58
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kilpailutuotokset
Vastaukset: 10
Luettu: 367

Winter Fair, Kalla CUP:n 1. osakilpailu

❄  Winter Fair  ❄
(Kalla CUP:n 1. osakilpailu)
#winterfair

M I T Ä ?  Este-, koulu- ja kenttäkilpailut
M I S S Ä ?  Kentällä ja maneesissa
M I L L O I N ?  Esteet 16.2., koulu 17.2., kenttäratsastus 22.-24.2.2019.
  Kaikkien lajien VIP torstaina 14.2.2019 klo 23.59
  Osakilpailussa ei ole ollenkaan pakollista tuotosta!


On aika startata vuoden 2019 Kalla CUP kaikille avoimilla este-, koulu- ja kenttäkilpailuilla. Kilpailut ovat villit ja tulokset arvotaan (kentässä pitkä arvonta).

Ensimmäinen osakilpailu ratsastetaan kokonaisuudessaan sisällä, myös kenttäratsastuksen maastoestekoe. Kahden viikonlopun mittaiset kilpailut alkavat lauantaina 16.2. rataesteillä, joita hypätään maneesissa noin klo 12-15. Verryttely tapahtuu ennen luokkien alkua rajatulla alueella maneesin toisessa päädyssä, jonne on rakennettu kaksi estettä (pysty ja okseri). Sunnuntaina 17.2. kilpaillaan kouluratsastuksen parissa. Ensimmäinen luokka starttaa noin klo 11 ja kilpailut päättyvät noin klo 14.

Ulkokenttä on loistavasti huollettu ja käytössä molempien viikonloppujen ajan käsihevosille.

Kenttäviikonloppu alkaa perjantaina 22.2., jolloin maneesissa ratsastetaan kaikkien luokkien kouluosuudet. Kenttäratsastuksen koulukokeet alkavat noin klo 16 ja päättyvät noin klo 18. Lauantaina 23.2. kilpailut jatkuvat rataesteosuuksilla, jolloin luokkien välissä on hieman pidempiä, mutta ehdottoman tehokkaita, taukoja, kun luokkakorkeuksia muutetaan. Luokkassa CIC2 vaihtyy myös rata. Esteitä hypätään noin klo 10-13. Kenttäviikonloppu päättyy sunnuntaina 24.2. maastoestekokeisiin maneesissa, jonne on tuotu kiinteitä erilaisia maastoesteitä. Maastoestekokeessa koko maneesin ala on käytössä rataan: verryttely tapahtuu ennen luokan alkua maneesissa, jonka jälkeen ratsukot siirtyvät ulos kentälle odottamaan omaa vuoroaan. Kilpailut alkavat iltapäivällä, noin klo 12 ja kestävät noin klo 15 saakka.

Amanda ei ole säästellyt kuluissa, kun hän on palkannut juhlasuunnittelijan somistamaan kartanon miljöötä, myös maneesia. Sisäänkäynneiltä löytyy vaaleaksi värjättyjä, led-valoin valaistuja luonnonoksia, istumapaikat on peitetty lampaantaljoin ja tunnelmaa luovat niin tuikut, lyhdyt kuin ulkotuletkin. Siellä täällä kimaltavat kristallisomisteet ja syvänvihreät havunoksat tuovat kontrastia valkoiseen. Kilpailuiden ajaksi Auburnin talli on muutettu lumoavaksi talvipalatsiksi, joka salpaa hengen satumaisuudellaan.

Laadukkaasta kilpailubuffetista vastaa jälleen Koivun Majatalo. Talvinen buffet pitää sisällään kermaista avocadopastaa, maa-artisokkakeittoa ja keiton kanssa Talon hapanjuurileipää voin kera. Pakkasen punoittamia poskia lämmittää kahvi, erilaiset teet ja glögit. Kahviossa myydään myös tuttuun tapaan paahtopaisticiabattaa (vegaaneille nyhtökaurasta tehty versio), laskiaspullia kermavaahdolla tai kauravispillä, sekä tavallisia snackseja (karkkia, sipsejä, pähkinöitä).

Kilpailuissa ei ole tällä kertaa pakollista kuittausta, vaan tulokset pelkästään arvotaan. Vapaaehtoisesta kuittauksesta saa kuitenkin ekstrapisteitä, ja jos perijättäret haluaa vakuuttaa oikein viimeisen päälle, kannattaa lukea alta löytyvä tehtävänanto! Taianomainen Winter Fair ei pidä sisällään alkoholipitoisia jatkoja (ainakaan Amandan tai Isabellan järjestämänä), sillä tallilaisille - ja ehkä myös ulkopuolisillekin - on luvassa vielä kevät-talven aikana jotain sen tyylistä, josta infotaan lisää myöhemmin!

Tehtävänanto:

Shine bright like a diamond:
Amanda vetoaa kaikkiin kilpailijoihin: taika ei saa särkyä, vaan ratsukoiden on säihkyttävä ja kimallettava kuin auringon säteissä kylpevä lumihanki konsanaan.

Valitse yksi sana ilmoittautumisen yhteydessä, ja toteuta sitä pääasiallisena inspiraationa käyttäen ratsukon varusteet (kirjoittaen tai piirtäen):

A) Turkis (Mirkku A.)
B) Kristallit
C) Paljetit
D) Satiini (Lukas N.)
E) Glitter (Inna P., Adelina van L.)
F) Hopea
G) Kulta (Gabriella S., Kiia K.)
H) Ruusukulta (Hanne R., Nita M., Robert H.)
I) Kupari
J) Sametti (Josefina R., Hadley S.)
K) Jacquard
L) Sifonki
M) Veluuri
N) Hileet
O) Helmet (Sarah R.)
P) Timantit
Q) Helmenvalkoinen (Inna P.)
R) Strassit (Selina V.)
S) Värikkäät jalokivet (Julia L.)







S Ä Ä N N Ö T

1. Ratsukko voi osallistua maks. kahteen luokkaan/laji, ratsastaja saa osallistua maks. kahdella hevosella samaan luokkaan. Poikkeuksena kenttäratsastus: hevonen voi osallistua kilpailuissa vain yhteen luokkaan. Luokkakokoja ei ole rajoitettu.
2. Tulokset arvotaan puolueettomasti, mutta Kalla CUP:n pisteytykseen vaikuttaa tuttuun tapaan salaisin kriteerein arvosteltava aktiivisuus.
3. Tuotos ei ole tällä kertaa pakollinen, mutta tallilaiset kerryttävät lisäpisteitä CUP:n.
4. Kenttäratsastuksessa käytetään pitkää arvontaa virhepisteineen



L U O K A T

Kouluratsastus

Luokka 1. KN Special (ohjelma He B/KN Special 2009)
Luokka 2. Helppo A (ohjelma He A:5 2015)
Luokka 3. Vaativa B (ohjelma Va B:3 2009)

Esteratsastus

Luokka 1. 80 cm (arvostelu AM 5)
Luokka 2. 100 cm (arvostelu AM 5)
Luokka 3. 120 cm (arvostelu AM 5)

AM 5: Perusradalla pienimmän virhepistemäärän saavuttaneet ratsukot uusivat. Uusinnassa paremmuuden
ratkaisevat virhepisteet ja aika. Muut ratsukot sijoittuvat perusradan virhepisteiden ja ajan perusteella.


Kenttäratsastus

Luokka 1. Helppo luokka (He B / 95 cm / 90 cm)
Luokka 2. CIC1 (He A / 105 cm / 100 cm)
Luokka 3. CIC2 (He A / 120 cm / 110 cm)

Kenttäratsastuksen rataesteillä käytössä arvostelu A.2.0



Osallistuminen:

- Osallistua voi vain sähköpostiin auburninkartano@gmail.com
- Otsikoksi Winter Fair

Muodossa:
Laji
Luokka
Ratsastajan Etunimi Sukunimi  - [ *url=http://-alkuinen osoite]Hevosen nimi[/url* ]
Tehtävä A-S (jos päätät tehdä suorituksen)

Poistathan tähdet ja välit.


Lajikohtaiset osallistujalistat löytyvät alta omista viesteistään. Lähtölistat arvotaan.


TULOKSET

Esteratsastus 16.2.
Kouluratsastus 17.2.
Kenttäratsastus 22.-24.2.
kirjoittaja Amanda S.
lähetetty 25.01.19 13:42
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat
Aihe: Winter Fair, Kalla CUP:n 1. osakilpailu
Vastaukset: 9
Luettu: 1053

Takaisin alkuun

Siirry: