Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 19.03.20 11:46

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

#kallacup2020

Kirjoititko tai piirsitkö osallistumisestasi Kalla Cupiin? Jaa vierailutuotoksesi halutessasi täällä! <3

Voit myös pelkästään linkittää, jos olet jo julkaissut tuotoksesi muualla.
Kirjottaminen ketjuun ei vaadi kirjautumista.

_________________
Kartanon omistajatar
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 885

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Juuso S. lähetetty 20.03.20 20:20

20.3.2020
#kallacup2020 #kevätpäiväntasaus

Juuso ei olisi malttanut ajaa tänään Vientareelta Kallaan. Hänen luottoratsunsa, Pickett, oli varsonut yöllä tammavarsan. Hontelokoipinen vastasyntynyt oli ottanut ensimmäiset askeleensa karsinassa, kun Juuso oli tarkistanut emän ja varsan tilanteen. Juuso oli ilahtanut suuresti, että varsa oli tamma. Mies ei ollut mitenkään sukupuolirasisti, mutta joutuessaan kilpailemaan nyt vain oreilla, häntä kismitti. Benji oli idiootti, eikä Artille ollut mitenkään erityinen. Nyt hän sentään sai osallistua kimolla kenttäkisojen mestaruusluokkaan. Hannes oli pääosin itse ottanut Artillen kanssa kaikki kenttästartit. Juuso sen sijaan oli ennen kisannut orilla ainoastaan rataesteitä. Uudesta varsasta hän odotti innoissaan emänsä kaltaista kenttäkiituria.

Auburnissa Juuso oli esittelyt varsan kuvaa kaikille. Isabella oli saanut osansa, myös uusi tallimestari Penna ja jopa Viivi. Mikäli joku sattui olemaan paikalla esittelyn aikaan, saivat myös he nähdä kuvaa vastasyntyneestä tammavarsasta. Juuson ensimmäisestä omasta kasvatista, joka saisi liitteen JS. Muuten Juuso ei ollut vielä päättänyt nimeä. Pitäisikö varsa nimetä Ihmeotuksien mukaan, kuten emä, vaikkei Juuso edes pitänyt kyseisestä leffasarjasta. Saisi nähdä, kun nimeämisen aika koittaa.

Benjin pelleilyt eivät tänään Juusoa haitanneet, kun hän varusti orin kouluosuutta varten. Ori oli selkeästi kuunnellut Juuson uhkaukset ruunauksen suhteen, ellei sille pian tulisi älliä päähän. Auburnin harjoituskilpailuissa he eivät olleet sijoittuneet ruusukkeille asti, mutta tehneet yhtä pudotusta lukuunottamatta ensimmäisen hyvän radan uusintoihin saakka. Benji oli muutenkin käyttäytynyt yllättävän asiallisesti. Oliko se ikä, ruunausuhkaukset vai kenties Pickettin poissaolon ansiota? Siitä Juuso ei saisi koskaan selvyyttä.

Verryttelyssä Benji oli tuntunut kamalalta. Se oli etupainoinen, veti spurtin jostain tyhmästä ja repi Juuson hattaramielen kireälle. Pomppu melkein kimpakumppanin päälle sai Juuson nykäisemään orin pysähdyksiin.
"Nyt sitten loppu", hän kivahti orille ja kävi tämän kanssa hetken ajan pientä valtataistelua.
Se hyvä puoli Benjissä oli, että se luovutti lopulta taistelut aina. Juuso kehui oria ja siirsi sen uudella yrityksellä takaisin raviin.

Ennen meidän varsinaista suoritusta pidin Benjille kunnon kannustuspuheen. Siihen sisältyi uhkailua ruunauksesta, muutosta kurinpalautukseen Englantiin vanhempieni luokse tai myymisestä eskimoille jonnekin todella kylmään paikkaan. Ravatessani edellisen ratsukon jälkeen Tammi-areenalle, tajusin, etten minä luottanut minun hevoseeni yhtään. Olin tottunut jo vuosien aikana kovapäisiin hevosiin ja oppinut pitämään niistä. Kaikella oli kuitenkin rajansa, että uskoin menestykseen yhdessä. Pickett oli aivan toisenlainen, vaikkakin tamma oli myös täynnä luonnetta, se pieni taskuraketti.

Benji tuntui ottaneen tosissaan tsemppipuheeni. Se käyttäytyi heti alkutervehdyksestä alkaen mallikkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Ori tuntui hyvältä suusta, se kulki tavalliseen tapaan reippaasti eteenpäin, ei nostanut takajalkoja laukannostossa. Tasapainoinen suoritus, joka ei nostanut hymyä korviin (vaikka loppuprosentit sen tekivätkin) aikaisemman huomion takia. Meidän pitäisi Benjin kanssa tehdä jatkossa enemmän harjoituksia, jolla nostaa luottoamme toisiamme kohtaan. Siinäpä päivälle pieni ahaa-elämys.

_________________
Innan sub-hahmo / Bellicose Lord ja Payton
Juuso S.
Juuso S.
Vierailija

Avatar © : Jassu L.
Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 24

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 21.03.20 12:54

Hyvin menee mutta hitto menkööt

#kallacup2020 #kevätpäiväntasaus

Alviina Herrala & C Brown

Ai mikäkö päähänpisto oli raahata rupuinen tuntiruuna-Charlie Auburnin Kartanolle nelostason kilpailuihin? Minäpä kerron: typerä, typerä, typerä päähänpisto, koska mitä jakoa meillä siellä oli kilpailla tosissaan yhtään mistään sijoista? Niin. Ei mitään jakoa. Maksoin vaan sikana lähtömaksuja tyhjästä, mutta tehty mikä tehty.

Tähän asti tapahtunutta:
1) Koulukoe meni sillä tavalla kuin meidän kouluohjelmilla on tapana. Charlie lönkötteli menemään kuin karjaratsu, nenä maata kohti osoitellen mutta ei sillä hyvien ratsastajien eteen-alas-hokeman mukaisella tyylillä ollenkaan eikä ainakaan niin kuin kouluradalla olisi pitänyt. Välillä sain sen kaulan taipumaan esim. volteilla, mutta jotenkin hassusti se taipui. Ei sillä tavalla elastisesti ja tasaisesti koko kaulasta, vaan vähän niin kuin sillä olisi ollut saranat keskellä kaulaa. No okei, tämä nyt ehkä oli vähäsen liioittelua, koska ajoittain Charlie ylitti itsensä ja eteni niinkin nätisti, että me saatiin kokonaista 64,07 prosenttia ja se oli  minusta aika kova suoritus! Meidän paperissa oli SEISKOJA. Meidän edelle kiilasi kyllä suokkeja, mutta sentään pidettiin luokan ainoa poni takanamme.
2) Maastokokeessa suomenhevoset ja yksi tuhti ruunikko painelivat menemään ihan omia menojaan, varmaan ylipainovoimalla. Sitä en käsitä, miten se pikkuinen ponikin nyt sitten päihitti meidät. Mulla oli sentään allani oikea entinen estehevonen, joka osasi yleensä laukata ja hypätä. Niin se kyllä osasi nytkin, mutta mä en välttämättä osannut aina ihan ohjata sitä. Piru vieköön! Maastoesteradalle olisi pitänyt saada kartta mukaan! Mulla ei ollut hajuakaan, oliko 34,7 virhepistettä huono vai surkea tulos, mutta neljänneksiviimeisiksi sillä jäätiin niin maastokokeessa kuin kokonaistuloksissakin.

Tähän asti tapahtumatonta:
1) Robert Harringtonin kohtaaminen. Koin henkilökohtaiseksi loukkaukseksi, ettei se paukapää tullut minun kilpasuorituksiani katsomaan. Oliko se nykyään niin yksisilmäinen kouluratsastusasiamies, ettei edes vilkaissut kenttäratsastuksen osallistujalistoja? Kyllähän sen nyt olisi PITÄNYT tulla pitämään mulle banderolleja pystyssä, olinhan mä sentään sen kriisiaikoinan mm. liikuttanut sen hevosta (ilman lupaa) niin että joku kiitollisuuden osoitus olisi ollut nyt edes vuosien viiveellä paikallaan.

Mutta hei. Huomenna uusi päivä! Jos lähettäisin Robertille viestin, että tule tolvana katsomaan kun hyppään esteitä, kauhistuisikohan se kylliksi totellakseen?

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 1092

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Madde H. lähetetty 21.03.20 21:16

Kalla Cupin 1. osakilpailu 2020  - Kevätpäiväntasaus

SOSIAALINEN MEDIA ELÄMÄ

#kallacup2020 #kevätpäiväntasaus
Salma Stjärndahl - Bonnie KN & Salma Stjärndahl - Agnetha 'If

"Me nähdään TAAS!"

Jusun nauru sinkoili pitkin Auburnin parkkipaikkaa ja kimposi trailereista, joita oli siroteltu sikin sokin kuin leikistä unohtuneita legopalikoita. Hän oli juuri taluttanut ison tummanruunikon puoliverisen sinisenharmaan trailerin takaa ja ollut törmätä minuun, kun harpoin kovaa vauhtia vastakkaisesta suunnasta. Puoliverinen otti askeleen taaksepäin, nosti päänsä ja käänsi korvansa luimuun Jusun pysäyttäessä sen painamalla valkoisen kisahansikkaansa hevosen tummaa karvaa vasten.

Jusu näytti Kilpailuihin Valmistautuneelta. Takki istui hyvin, saappaat kiiltelivät himmeästi aamuauringossa ja hyvinharjattu hevonen hänen rinnallaan sai kuvittelemaan, että koko kisat oli jo itse asiassa käyty ja Jusu oli voittanut. Siltä hän ainakin näytti.

"Aiemminhan me törmättiin kisoissa ehkä kerran puolessa vuodessa", Jusu naurahti. "Mutta nyt tää on jo toinen kerta parin viikon sisään."

"Eiköhän niitä tuu paljon lisää, ainakin valmennuskatsastuksen perusteella", hymähdin - sekä Jusu että minut oli hyväksytty Janna Luhdan estevalmennusrenkaaseen. Jusu nyökytti iloisesti.

"Ootko sä muuten nähny tätä ennen?" hän kysyi taputtaen tummanruunikkonsa kaulaa. Se oli siro, kaunispiirteinen tamma, jonka viimeistellyn kisailmeen hapan naama ja sykeröharjaa kohti painunut korvapari sai hiukkasen vinksahtamaan. "Tää on Granni. Sä taidat tuntee sen vanhemmat, Tikrun ja Ransun."

"Oikeesti? Onks TÄÄ Tikrun ja Ransun varsa?" Huudahdin. Tikru ja Ransu, Seppeleen esteope Pirren isot honkelot puoliveriset, olivat piirtyneet elävästi mieleeni vaikka kumpikin oli lähtenyt tallilta jo vuosia sitten. Niille oli kai rakentunut ikuinen paikka sydämeeni pitkäraajaisille, massavasti liikkuville estehevosille varattuun erityiseen soppeen.

"Me taidetaan startata samassa luokassa jos mä katsoin oikein, mä ja Granni ja sä", Jusu jatkoi ja hytisytti olkapäitään. "Mua kuumottaa jo valmiiks. Ei ehkä niinkään kisaaminen, vaan se että mulla on kolme hevosta täällä. Ja lisäks pitää saada jostain mielenrauhaa et voin katsoa Rasmuksen radat ilman, että puren kielen poikki."

Traileri ajoi ohitsemme ja siirryimme Granni vanavedessä sivumpaan voidaksemme jatkaa keskustelua.

"Mitkä sun muut hevoset on", kysyin.

"Belisa, se jolla mä tuun renkaaseen", Jusu sanoi ja irvisti ilkikurisesti - muistin vetävästi hypänneen ruunikon valmennuskatsastuksesta. "Ja sit mulla on kolmessakympissä Esmeronya. Se on ratsuponi."

"Poni!" Hihkaisin niin, että ohi kulkeva blondi kalliinnäköisessä kypärässä vilkaisi minua arvokasta nenänvarttaan pitkin. "Mä en tienny, että sä kisaat ratsuponilla!"

"Sanoo poniratsastaja itse", Jusu naurahti. "Mä katsoin listoja ja näytti siltä, että sä oot kahdessakympissä ainoa poniratsastaja ja mä kolmessakympissä. Voidaan pitää toisillemme peukkuja."

*

Ehdin katsoa ison osan junnumestaruuksista ennen meidän luokkamme alkua. Olin saanut hyvän paikan Tammi-areenan katsomon eturivistä ja taputtanut juuri Rasmukselle, joka hyppäsi minulle vieraalla punaruunikolla, kun katseeni kiinnittyi radalle ratsastaneeseen pieneen hiirakkoon poniin. Sen tavassa kaartaa kaulaansa ja tikuttaa eteenpäin oli jotain tuttua, ihan kuin olisin katsellut sitä aiemmin unessa tai jossain toisessa todellisuudessa. Vilkaisin osallistujalistaa. 025 Ella Olkisuo - Polar. Ponin nimikin kuulosti etäisesti -

Äkkiä tajusin että Polar oli tosiaan Polar, Seppeleen entinen tuntiponi joka oli ostettu talliin joitakin vuosia sitten yhtä aikaa Arktikin kanssa. Olin pitänyt kovasti matalasta, herkkäkylkisestä ruunasta. Hivuttauduin eteenpäin katsomon puupinnalla ja painoin kyynerpäät polviini nähdäkseni paremmin ratsukon suorituksen. 

Tunsin yllättäen ylpeyden läikähdyksen sisälläni. Polar näytti hienolta. Se vähän väsynyt, vähän turtunut poni, joka oli ollut Seppeleessä, oli kadonnut. Tilalla oli rytmikkäästi laukkaava kiiltävän tumma ratsu, jonka selässä ratsastaja keinui kuin vantteran laivan hytissä.

*

Metrikympin ratakävelyssä silmiini osui puolituttu hahmo, joka harppoi paraikaa 3A:n ja 3B:n väliä siistit kisasaappaat maneesin kattovaloissa välkähdellen. Ehdin vain vilkaista häntä oman ratakävelyni lomassa ja unohdin jo hänen olemassaolonsa, kunnes osuimme sattumalta violettivalkoisen pystyn jälkeen rinnakkain. Silloin tunnistin kuka hän oli. Susanna, taas yksi esterengaslainen, joka ratsasti nuorta kirjavaa tammaa. Nostin katseeni maneesin vaaleasta hiekkapohjasta ja hymyilin hänelle salaa.

"Jännittää", Susanna supatti minulle suupielestään samalla, kun harppasi pitkän askeleen eteenpäin.

"Samat sanat", vastasin niin, etteivät parin esteen päässä olevat muut kilpailijat voineet kuulla.

"Ootko sä sillä ponilla?" Susanna vilkaisi minua vaivihkaa.

"Oon", mumisin. "Ja myös mun hevosella, mutta en tässä luokassa."

"Me hypättiin jo toi junnumestaruus." Susanna hiljeni hetkeksi ja nosti katseensa kahden esteen välille jäävään tyhjään tilaan. "Mä toivon, että Tintti säästeli paukkuja vielä tähänki."

"Hyvin se menee", supisin. "Tää on meille vasta eka startti tänään."

"Tsemppiä", Susanna kuiskasi. Olimme tulleet unensiniselle okserille.

"Samoin."

Ratakävely kuulutettiin päättyneeksi.

*

Kahdessakympissä hyppäsin Bonniella luokan ensimmäisenä ja Agilla puolivälissä, joten sen jälkeen minulla oli runsaasti aikaa jäähdytellä hevosia ennen tuloksia. Talutin loimipeitteisiä hevosiani pitkin Auburnin aurinkoista pihaa ja annoin katseeni lipua ratsukosta toiseen. Oli muutamia, jotka joko tunsin tai luulin tuntevani: olin nähnyt Ransun vieraan ratsastajan kanssa parkkipaikalla ja ilahtunut, että tänään paikalla kisaisi siis sekä isä että sen varsa. Ison, vaaleaksi rapatun tammatallin ohi kulkiessani olin luullut nähneeni väärin, mutta tunnistanut Aleksanterin siskon Madden, kun hän oli heilauttanut minulle vaisusti kättään.

"Mä oon vähän pihalla", hän oli tunnistanut eikä tosiaankaan ollut juoksuhousuissa ja tuulitakissa sopinut mielikuvaani Maddesta, jonka tiesin. Olin pohtinut uteliaasti oliko hän tosiaan muuttanut Kallaan niin kuin Aleksanteri oli minulle ohimennen joskus sanonut. "Mun hoitohevonen starttaa täällä. Sen nimi on Sipsi."

Aleksanteri oli puhunut kerran tai pari myös Sipsistä, jota oli hoitanut sinä lyhyenä ajanjaksona, jonka oli asunut Kallassa. Madden mentyä yritin vilkuilla ympärilleni nähdäkseni sipsinnäköisen hevosen, mutta luovutin huomatessani pihapuun alla sen sijaan Rasmuksen. Talutin perässäni rennosti kulkevat Bonnien ja Agin hänen luokseen.

Rasmus oli kai juuri tullut radalta, sillä hän löysäsi Coralin satulavyötä eikä ensin huomannut minua.

"Menikö hyvin?"

Hän hätkähti ääntäni ja ponnautti päänsä satulasiiven alta kuin olisin ollut hevospomo ja hän minulla töissä. Minua melkein nauratti.

"Ai se olit sä." Rasmus puuskautti ilmat keuhkoistaan. "Hyvin menemisen näkee sit luokan lopuksi. Kummalla sä ratsastit?"

"Molemmilla", vastasin. Agi painoi ohitseni kohti Coralia ja jouduin kääntämään molemmat hevoset voltille saadakseni välillemme pari metriä tilaa. Tamma steppasi, nosti päänsä korkealle ja sai Bonnienkin nykäisemään ohjia ja peruuttamaan vastakkaiseen suuntaan.

"Anna mä autan", Rasmus virkkoi. "Mä voin ottaa Bonnien."

Sain käännettyä Agin poispäin Coralista, joka oli kääntänyt korvansa epävarmaan tanaan, ja ojennettua Bonnien Rasmukselle. Hän veti ponin sivuun Agin luota ja kliksauttisen tottuneella kädenliikkeellä trailerin seinässä roikkuneen riimunnarun sen kuolainrenkaaseen. Bonnie jäi aloilleen, puuskahti ja kurotti ottamaan tupsun Coralin edessä roikkuvasta heinäverkosta.

"Musta tuntuu, että oon koko ajan satulassa", Rasmus sanoi kääntyen puoleeni ja nojautuen Coralin kylkeen. "Joko itse tai silloin kun Jusu hyppää. Tuntuu että teen ihan yhtä paljon töitä vaikka istusin vaan katsomassa sitä."

"Ja sullakin taitaa olla useampi hevonen?"

Rasmus nyökkäsi.

"Mulla on kolmessakympissä vielä Cava. Se on Amanda ja Isabella Sokan hevonen."

"Ja ori?" Varmistin painaen kättäni vasten Agin ryntäitä estääkseni sitä hivuttautumasta Coralin viereen. Rautiaankimo oli astunut epävarman askeleen poispäin Agista eikä näyttänyt erityisen ilahtuneelta tammani avoimesta flirttailusta.

"Ja ori", Rasmus sanoi pieni hymynpiiru suupielessään.

"Toivottavasti Agi ei nää vilaustakaan siitä", huoahdin. "Jos se rakastuu jokaiseen sen oman luokkan oriin näin pahasti, mä voin yhtä hyvin jättää sen kuhertelemaan ja käydä hyppäämässä radan yksin. Agi ei varmasti panis pahakseen."

*

Kisojen viimeiset bongaukset tein lauantai-iltana after ridessä. Ajattelin kahden kimon omistajana, etten mistään hinnasta voinut jättää white partyja väliin, ja olin jopa lainannut Cellalta puhtaanvalkoisen voileemekon, jossa oli avoin selkä ja korkea kaulus. Mekko oli minulle melkein sopiva, ehkä vähän liian pitkä, mutta valkoisissa korkokengissä pituutta ei juurikaan huomannut. Oli tuntunut hyvältä käydä suihkussa, laittaa hajuvettä ja istua melkein tunti peilin edessä meikkaamassa. Estekisat oli ratsastettu jo edellisenä päivänä, joten minulla oli oikeastaan ollut melkein vuorokausi aikaa jälkihuoltaa hevosia, kihartaa hiuksia ja ajella kaikessa rauhassa laskevan auringon valossa takaisin Kallaan. Olin soittanut radiota täysillä ja antanut auton ikkunoiden olla auki niin, että sulavan lumen ja heräävien pajunoksien tuoksu oli puhaltanut kirkkaana läpivetona etupenkin poikki.

Lyöttäydyin after rideen saavuttuani suoraan pöytään, joka oli jo ennestään täynnä tuttuja: Alviina, Kaspian ja Robert istuivat juomiensa kanssa ja näyttivät siltä, etteivät oikein tienneet oliko heillä mukavaa yhdessä. Alviina oli asettunut penkille, joka oli mahdollisimman kaukana Kaspianista, ja kääntänyt rintamasuuntansa kohti Robertia. Näytti siltä, kuin Alviinalla ja Robertilla olisi ollut meneillään pienimuotoinen näytelmä, jota Kaspianin oli määrä seurata.

Istuin Kaspianin viereen ja asettelin jalkani korkokenkineen mitenkuten matalan pöydän alle.

"Sä taisit olla todella kiireinen silloin kenttäkisojen aikaan", Alviina paukautti Robertin suuntaan saman tien, kun oli nyökännyt minulle hätäisen tervehdyksen. Robert näytti siltä, että olisi mieluummin jutellut kanssani kuin vastannut Alviinalle. "Treenasitko sä vielä Harrylla?"

"En treenannu silloin enää mitään uutta", Robert mutisi vaivaantuneena jonnekin pöydän ja drinkkinsä väliin. "Kiva kun tulit, Salma. Jäätkö sä Kallaan yöksi?"

"En mä tiedä vielä", yritin sanoa, mutta Alviina puhui päälleni.

"Mietin vaan kun sua ei näkyny sillon kun oli koulu- ja maastokoe." Alviina pyöräytti silmiään ja nojautui penkillään taaksepäin. "Onko täällä jotain ruokaa? Eikö tällaseen tilaisuuteen kuulu että meille tarjoiltais?"

"Miten sulla meni, Kaspian?" Kysyin ystävällisesti vieressäni istuvalta pojalta, joka oli seurannut keskustelua hiljaa kasvoillaan kunnon pojan kiltti ja ystävällinen ilme. Olin tottunut näkemään sen hänellä niin silloin kun hän puunasi Lassea, ratsasti sillä posket ponnisteluista hehkuen tai kuunteli niska nöyrässä kumarassa äitinsä kovaäänistä kommentointia, joka satunnaisesti kaikui hänen ratsastaessaan pitkin Seppeleen pihapiiriä.

"Mä starttasin helpon B:n ja helpon A:n", Kaspian aloitti kuin hyvä koululainen, joka kirjoitti oikeaoppista koevastausta. "Oli kivaa ratsastaa Lassella."

Jäin hetkeksi odottamaan Kaspianin jatkavan, mutta hän napitti minua silmiin ystävällinen ja vähän häkeltynyt hymy huulillaan kunnes ymmärsin, että tähän kryptiseen vastaukseen minun oli tyytyminen.

Robert ja Alviina olivat jatkaneet vaivaannuttavaa kissa-hiiri -leikkiään kenttäkokeen osakilpailuista, kun pöytämme ohitse kulkivat Elias Hilvan, Kristian Berg ja Aaron Nevanoja.

"Me istutaan tähän hetkeksi", Elias sanoi nopeasti ja veti viereisestä pöydästä tuolin viereeni. Kristian ja Aaron kolusivat hänen molemmille puolilleen.

"Tiedätteks te Pirkko Repon? Sen valmentajan joka menee Grötillä?" Kristian sihahti ja kumartui lähemmäs minua ja Kaspiania. Me nyökkäsimme. Robert ja Alviina olivat niin syventyneitä Alviinan johtamaan pikku jutusteluun, etteivät edes huomanneet.

"Se alotti tossa baaritiskillä meidän kanssa jonku ihme arvailupelin, halus että veikataan monta sijoitusta Juuso Sherman sai koko kisoissa", Aaron sanoi puoliääneen. Hän keskeytti hörpätäkseen lasistaan ja irvisti sitten. "Se kai meni jotenki sekasin siitä, että Juuso sijottu koulukokeessa sekä tulokasluokassa että CIC kolmosessa. Ne hyppäs viittäkymppiä ja kuuttakymppiä estekisoissa molemmat, ja Repo otti henkilökohtaisen agendan selvittää kummalla meni KAIKEN KAIKKIAAN PAREMMIN."

Kristian päästi kärsivän äänen.

"Me sanottiin et täällä on alkamassa karaoke ja olis to-del-la tärkeetä että me päästään jonoon ekaks. Ja se päästi meidät meneen." Kristian naurahti. "Vaik mä en kyllä tiedä koska koittaa se päivä, jolloin tän putingin after ridessa olis karaokea."

Aaron veti käden hiustensa poikki ja vilkaisi ympärilleen täyttyvässä huoneessa. Oli outoa - tavallaan aika hauskaa - nähdä heidät kaikki juhlavaatteissa, ilman hiekkaisia saappaankärkiä ja puunauksesta huolimatta hevosenkarvaisia ratsastuskäsineitä.

"Kai tässä kohta joku puhe alkaa", hän sanoi. Seurasin hänen katsettaan kohti huoneen päätyä, jonka olevan pöydän ääressä Isabella ja Amanda Sokka olivat juuri nousseet seisomaan ja hehkuivat jumalaista hymyä huoneen joka nurkkaan.

Se oli kummallista, nyt kun sitä oikein ajatteli. Katselin, kun Isabella kohotti kätensä saadakseen huoneen tyylikkäine ratsastajineen hiljenemään: päät olivat kääntyneet hänen suuntaansa niin, että näin vain pinneillä paikoilleen kiinnitettyjä kiiltäviä juhlakampauksia ja valkoisten kauluspaitojen terävälinjaisia kauluksia. Oli kummallista, että he olivat tallinomistajia kuten minäkin, mutta vaikka tallimme olivat vain nopeasti hurautettavan ajomatkan päässä, emme olleet koskaan vaihtaneet sanaakaan.
avatar
Madde H.
Kaajapurolainen

Avatar © : Anne L.
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 37

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Oskari K. lähetetty 23.03.20 20:10

22.03.2020

#kallacup2020 #kevatpaivantasaus

Oskari mulkaisi (tapojensa vastaisesti) vähän tuimasti kisahoitajaansa, joka räpläsi puhelintaan sen sijaan että olisi huolehtinut Hanhesta, jonka selästä mies oli juuri laskeutunut loppuverryttelyjen päätteeksi.
Mitä mies ennätti näkemään, Facebookin logo siellä vilahti ja se sai hänet tuhahtamaan. Hän ei tommosiin humputuksiin lähtisi, whatsapp sai riittää mitä noihin tuommoisiin sovelluksiin tuli.
"Reija soittaa mesessä", Mila hihkaisi, vilautti puhelintaan työnantajalleen ennen kuin nosti puhelimen vähän matkan päähän kasvoistaan.
"Moi!" punatukka tervehti. Oskari huokaisi jälleen kerran ja lähti taluttamaan Hanhea kohti traileria.
"Hei! Miten meni?" Reijan nuhainen ääni kantautui Oskarinkin korviin. Naisen oli pitänyt osallistua tänä viikonloppuna Ruunaankosken Silinteriin, mutta kuume oli kaatanut naisen jo perjantai-iltana sänkyyn eikä hänestä oltu sen jälkeen saatu muuta näköhavaintoa kuin epämääräinen hiustupsu peiton alta.

"No, kato sitä", Mila naurahti ja käänsi puhelintaan niin, että Reija näkisi aviomiehen tympääntyneen ilmeen.
"Ei hyvin?"
"Hanhen kanssa puhdas rata esteillä sentään", Mila kertoi. "Ainoa puhdas rata."
"Mutta kun ei se riittänyt mihinkään", Oskari puhahti. Hän ei ollut edes odottanut kummoista menestystä Hattien kanssa, mutta Hanhen ympärille oli rakentanut ilmeisesti turhankin korkeat pilvilinnat.
Hattie oli kuitenkin ihan lapsen kengissä kisaurallaan, kun taas Hanhi oli kokeneempi. Mustan tamman kanssa he olivat ihan hyvin pärjänneetkin... Ennen tätä viikonloppua.
"Aatella jos mä olisin osallistunut myös niin siinä olis ukolle nieleskeltävää kun oma vaimo voittaa suomenhevosillaan sen, Reija nauroi kirjaimellisesti räkäisesti. "Noh, ens viikonloppuna sitte."

Oskari tuhahteli omiaan Hanhen puhaltaessa lämmintä ilmaa hänen korvaansa. Aina sama virsi...
Nainen kyllä saisi naljailun aihetta muutenkin. Harrasteluokassa oli ollut ensimmäisillä sijoilla suomenhevoset, joista toinen vielä pienhevonen... Itseasiassa lopullisissa tuloksissa Oskarin ja Hattien oli voittanut kaksi suomenPIENhevosta. Toinen, Sysivalkee ratsastajansa Ava Pulkkasen kanssa, olivat olleet yhden pykälän ylempänä kuin hän oli ollut...
Jos mies olisi ollut katkera kauemmin kuin puoli tuntia, olisi hän saattanut silkkaa kiusantekoaan pyörtää Jesse Arolle antamansa lupauksen siitä, että kyseinen Pulkkanen saisi osallistua Inkalla esteille ensi viikonloppuna.

"Mites sillä Jessellä meni?" Reija kysäisi niin kuin olisi lukenut aviomiehensä ajatuksien poikenneen Inkstain Vegasin ylläpitäjässä.
"Kolmansia lopullisissa tuloksissa", Oskari vastasi Milan riennettyä hänen rinnalleen, jotta molemmat näkyisivät Reijalle.
Pituuseron takia molempien naamaa ei saatu samaan kuvaan. Se oli joko Milan päälaki ja Oskarin kasvot tai Oskarin rintakehä Milan kasvojen lisäksi.
"Hienosti!"
"Mulla on moooonta kuvaa ja videopätkää sulle näytettävänä", Mila selitti.
"Jessestä vai? En halua ajatella millaisia videoita enkä varsinkaan halua nähdä niitä... Ainakaan en myönnä haluavani, koska se Oskari on siinä kuulemassa! Reija naljaili, mikä sai Santasen pyöräyttämään silmiään.
Oskarilta pääsi jälleen kerran tuhahdus, mutta tällä kertaa siinä oli ripaus huvittuneisuutta mukana.
Anonymous
Oskari K.
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 27.03.20 6:27

ISAK, saanen esitellä

#kevätpäiväntasaus | esteratsastus

”Liian pitkä matka”, Rosa nurisi, mutta Isak ei vastannut. Hän tiesi, ettei Rosa oikeastaan odottanutkaan hänen tekevän niin, sillä tästä oli jo keskusteltu eikä Isak tykännyt toistaa itseään, vaikka jutustelevainen olikin.

Tällä kertaa hevosenhoitaja kuitenkin ryhtyi sinnikkääksi.

”Mikä järki lähteä näin kauas yksien kisojen takia?” tummatukkainen nainen, ystävä jo vuosien takaa, tivasi.
”Ne on tasokkaat kisat”, Isak vastasi.
”Eikö sellaisia sitten ole meilläpäin, tai sanotaanko, ensimmäisen kahdensadan kilsan säteellä?”
”Olet valmis ajamaan kaksisataa muttet viimeistä viittäkymmentä? Tavatonta. Eihän se ole hevosmaailmassa matka eikä mikään.” Pieni tauko. ”Arvaa mihin voisit soveltaa tuota logiikkaa? Tinderswaippailuihisi. Jos ei ensimmäisen kahdensadan joukossa ole sulle yhtäkään kelvollista, jätä ne loput viiskyt jo suosiolla katsomatta.”
”Haa-ha-haa, tosi hulvatonta. Minkä sille teen, että olen sinkku vasten tahtoani? Se hemmetin Leino…”
”Ihan tosi, mitä sä sen tyypin perään mangut kun se oli ihan hirveä. Mutta niin, sun tinderideologiasi on kestämätön. Rahtu rakentavaa kritiikkiä: menisit joskus vaikka ihan treffeillekin jonkun niistä kanssa niin voisit päästä asioissa eteenpäin. Toi sun jahkailu ei...”

Keskustelu oli harhautettu kepeille urille loppumatkan ajaksi ja vaimeni vasta matkan päätepisteessä.

”Maisemienko takia tahdoitkin tulla tänne?” Rosa arvasi ahmittuaan kartanontiluksia katseellaan sen näköisenä, että epäili niiden haihtuvan koska tahansa ilmaan ja tahtoi nähdä kaiken ennen kuin kaiken paikoillaan pitävä lumous särkyisi.
”Olen kuullut pelkkää hyvää puitteista”, Isak myönteli neutraalisti, vaikka ei se ollut ollenkaan suurin syy olla täällä.
”Ja täällä oli varmaan jotkut hullut palkintorahat”, Rosa lausahti kuivasti ja tuuppasi Isakia. ”Nyt sun kuuluu sitten voittaa, Surströmming, ja palkita uskollinen hoitajasi avokätisesti.”
”Palkkioita voit alkaa odottaa sitten kun opit laittamaan hevoselle oikeat suojat oikeisiin jalkoihin.”
”Yhden kerran meni kiireessä väärin!”
”Joojoo. Nyt saat tilaisuuden osoittaa olevasi pätevä tehtävään”, Isak ilmoitti talutettuaan värikkään ratsunsa autosta pihamaalle. Hevonen kaipasi jo kovasti jaloittelua, olihan se seissyt kopissa tunnin jos toisenkin. ”Ota Nesco ja kävelytä sitä. Älä päästä karkun.”
”Ha-haa, taas oikein vitsikkyyden terävintä kärkeä. Tule Nesco, omistajasi kisahermot tekevät hänestä jälleen kerran mulkeron. Mennään me pois ja pidetään mukavaa.”

Isak tiesi, ettei Rosa pitänyt häntä ilkeänä. He olivat tunteneet niin kauan, ja alusta saakka oli pieni toverillinen nokittelu kuulunut kauppaan. Rosa sen aloitti: Isak muisti vielä, kuinka hänen silloisen hevosensa uuden kotitallin käytävällä marssi ronskiaskeleinen nainen, joka polkkatukka heilahtaen toivotti tervetulleeksi talliin ”taas yhden houkan joka hassaa rahansa kilparatsastukseen”.

Sitten Rosa oli virnistänyt perään, sanonut että samassa veneessä oltiin ja esitellyt ensin kenttähevosensa Jörkan ja sitten vasta itsensä.

Nyt ei oltu enää samassa veneessä, Isak ajatteli ilmoittautuessaan. Jörkkadonner oli mennyttä ja niin Rosan ratsastusurakin, ei vain vikkelän ja vilkkusilmäisen täysiverisen poismenon vuoksi vaan pariin otteeseen leikatun selän, joka ei kuulemma enää kestänyt lajia. Jos Rosa olikin asiasta surullinen, sitä Isak ei havainnut. Naisen huumori loisti niin kirkkaana olosuhteissa kuin olosuhteissa, että joskus Isak pohti, koskettivatko maalliset murheet häntä lainkaan.

Kun matkasi kilpailuihin kaukaa, piti varata runsaasti aikaa kaiken maailman viivytysten varalta. Niinpä Isakilla oli nytkin luppoaikaa, ja runsaasti puhuvasta kanslianneidosta ja tämän stressaantuneen oloisesta toverista huolimatta Isak päätti jäädä toviksi ylös. Ehkä röyhkeätukkaisen kanslistin ääni ei kantautuisi kafeteriaan saakka (turha toivo).

Isak osti itselleen kahvin ja näyttävästi täytetyn leivän sekä mallikelpoisen korvapuustin, otti niistä kuvan ja lähetti kiusallaan hevosenhoitajalleen, joka epäilemättä tarpoi juuri sillä hetkellä jossakin pihamailla Nescoa taluttelemassa.

Sitten Isak katseli.

Kanssakilpailijoita piipahti silloin tällöin ilmoittautumassa, kuten hänkin oli juuri tehnyt, ja Isakia miellytti se, kuinka monia kasvoja hän tunnisti. Tämän takia tänne asti kannatti reissata. Ei puitteiden, ei palkintorahojen, vaan ihmisten.

Isabella Sokan, joka ylhäisen tarmokkaana pistäytyi varmistamassa, että kaikki oli kansliassa kunnossa. Oskari Käkiharjun, jonka Isak tiesi nostavan hyvää ikäluokkaa kohti suurempia kisatasoja. Primen väkeä, joilla riitti hevosia vähän joka tasolle. Ja —

”Senkin käytöstavaton pölkkypää! Et viitsinyt minulle ostaa?”
”Kahvisi olisi ehtinyt jäähtyä ennen kuin ehdit tänne asti.”
”Niin mutta – ruokaa, kuolen nälkään – anna lompakkosi! Vaikka pääsi onkin paksumpi kuin kukkarosi niin kai siellä sentään on jotakin hiluja joilla tarjota pyyteettömälle hoitajalle…”

— Josefina Rosengård.

Poissaolevana Isak heitti lompakkonsa Rosan suuntaan (ja se putosi lattialle, mutta sitä mies ei huomannut) ja seurasi katseellaan tuota välähdystä pitkänhuiskeasta, hoikkajalkaisesta kilparatsastajattaresta ja sometähtösestä. Yks kaks se oli ilmestynyt hänen näköpiiriinsä ja sitten kadonnut taas, ja kuohuvatukkaisen kanslistin äänestä päätellen Josefina Rosengård ilmoittautui kisoihin ja sai vielä tuttavallisempaa kohtelua kuin Isak.

Tietysti Josefina Rosengård ilmoittautui kilpailuihin. Isak tiesi niin käyvän, tiesi instakaunottaren kilpailevan kahdella hevosella ja yhdellä ponilla, ja arvelipa vielä tuon kenties hieman etuoikeutetun neidon olevan jonkinlaisessa ennakkosuosikin (ja sitä myötä myös inhokin; Isak tiesi kuinka nämä asiat toimivat kateellisten kansoittamassa, eriarvoisuuden tähdittämässä lajissa) asemassa. Eikö vain Josefina Rosengård ollutkin hallinnut näitä kilpailuita jo kaksi perättäistä vuotta, tavalla tai toisella. Ah, spekulaatiot olivat herkullisia mutta kismittivät Isakia. Totta kai neitiä tuettiin taustavoimien toimesta kaikin keinoin. Eikö vain isä-Arne ollut täälläkin tuomaroimassa. Isak kuvitteli kohtaavansa miehen ja sanovansa tälle valittuja sanoja kuopuksen suosimisepäilyksistä, joita oli retosteltu aivan lehdistössäkin.

”Olipa hyvä buffa. Tosi kiva kun joskus jotakin muuta kuin grillimakkaraa ja mokkapaloja, vaikka mokkapalat on kyllä hyvä – haloo, kuunteletko edes?”

Ei Isak kuunnellut. Josefina Rosengård oli astellut kansliasta kafeterian puolelle ja tilasi hyvin kohteliaana kahvia. Isak katseli hoikkaa figuuria. Se oli niin kilparatsastajatar kiireestä kantapäähän puhtaanvalkeine housuineen, ja sillä oli vielä kisapaidan yllä Rosengårdien kartanon ratsutallin henkilökuntaan kuulumisesta kielivä pitkähihainen. Se oli jotakin hengittävää materiaalia, varmasti, ja lämmin muttei hiostava, ja tietysti tyköistuva. Letti tapaili lapaluiden alareunaa, oliko sen tukka ehkä kasvanut, varmasti oli.

”Haloo”, Rosa toisti ja kuiski salaliittolaismaisesti: ”Mitä me oikein katsellaan… ai häntä? Nätti tyttö mutta ethän sinä ole tuontyyppisten perään.”

Isak rypisti ärtyneenä kulmiaan ja tuhahti ystävälleen. Hänen silmiensä edessä Josefina Rosengård asteli pöytään aivan heidän lähellään, laski tasolle kaksi kahvikuppia – kenelle toinen oli, jollekin ystävällekö? – ja ryhtyi kietomaan lettiään nutturalle niskaan. Neito ei aivan ehtinyt suorittaa toimitustaan loppuun, ennen kuin yläkertaan saapui myös nuori miesratsastaja, joka tähysi nopeasti ympärilleen, hymyili sitten ja suuntasi Josefina Rosengårdin – siis tyttöystävänsä – pöytään.

Ah. Poikaystävä oli sittenkin vielä kuvioissa, Isak ajatteli todistaessaan nopeaa poskisuudelmaa, jonka neiti Rosengård vastaanotti ennen kuin hänen kumppaninsa istahti alas. Siinä ne istuivat sööttinä ja ihmeellisen tasalaatuisena parina, kahvittelivat ja jutustelivat jotakin niin hiljaa, etteivät muut päässeet jyvälle heidän jakamastaan salaisesta maailmasta.

”Bummer”, sanoi Rosa eikä vaikuttanut olevan ollenkaan pahoillaan. ”Ei mitään syytä tuijottaa häntä puhki, ystäväiseni. Jännä kyllä, luulin että viehättyisit ennemmin tuosta toisesta.”
”Se on se Rosengårdien tyttö”, Isak huomautti välttäen puhumasta niin kovaa, että se kantautuisi lähipöytään.
”Ai no niinpäs onkin!” Rosa innostui vilkaistuaan pisamaisia kasvoja vielä kerran. ”Mä seurailen sitä instassa.”

Isak nyökkäsi. Niin seurasi tietysti hänkin, ja naisen isoveljeä axurg-tilin takana. jusurosenin julkaisutahdin hiljeneminen ja se tosiseikka, ettei poikaystävä näkynyt enää lainkaan yhtä tiuhaan kuin kesäisissä kuvissa, oli saanut hänet maalailemaan ryppyjä Rosengårdin ruusuiseen elämään. Viimeinen pisara oli ollut kuva uudesta kodista ilman minkäänlaista mainintaa kumppanista ja sitä seuraava somehiljaisuus.

Mutta Josefina Rosengårdilla olikin kaikki oikein ihanasti. Tietysti oli. Siinä se joi kahvia ja katseli ihastuneen näköisenä poikaystäväänsä silmiin, nauroi uskollisesti kaikelle kepeälle mitä mielitietty sanoi tai vastasi vakavasti ja keskittyneesti milloin se oli tarpeen. Eikä Josefina Rosengård tiennyt lainkaan, kuinka kuumeisesti Isak Sederström puntaroi mennäkö juttusille vaiko eikö.

”Eikö meidän pidä jo mennä laittamaan Nescoa verkkavalmiuteen”, Rosa hoputti.

Isak luopui aikeistaan kohdata tuo instagramin pintasileä kiiltokuva. Ei tällä kertaa. Pysyköön poikaystäväkuplassaan. Kuplaa oli koko tyyristyllerön elämä.

”Eikös tuo jusurooseni olisi aika ihanteellinen somekasvo sun äitisi firmalle”, Rosa rupatteli tovia myöhemmin, kun he viimeistelivät Nescon varustelua.

Isakin käsien liike pysähtyi toviksi.

”Ei oikeastaan mikään ihan typerä idea”, Isak tuumasi, kiinnitti laatusuitsien viimeisen soljen ja taputti hevosensa kaulaa.
”Kato, ei oo mikään turha hattuteline tämä”, Rosa virnisteli pääkoppaansa koputellen.
”Yllätät välillä, Auermaa”, Isak hymähti eikä paljastanut, että oli jo ajatellut asiaa itsekin – jo ennen tänne tuloaan. Mitä vain, millä päästä läheisiin tekemisiin jusurosenin kanssa.
”Itsenikin, rakas Setelirösti.”

Isak nousi ratsunsa satulaan kävelyttääkseen sitä vielä aivan kunnolla matkan jäljiltä. Kävelemällä sai aikaa ajatella.

Ensi kerralla hän varautuisi paremmin. Ensinnäkin hän ottaisi mukaan toisen hevosen, jolla hypätä isompia luokkia, sillä niihin hän kuului ja niihin hän halusi tulla yhdistetyksi. Nuori Nesco oli vielä villi kortti: se saattoi hyvänä päivänään hypätä valtavan hienosti ja tehdä yleisöön vaikutuksen, mutta se oli keskenkasvuinen ja suoritustasoltaan vielä epävarma. Isak toivoi, ettei hänen tarvitsisi tänään ainakaan häpeillä. Sitten hän todella voisi palata tänne toistamiseen ja ehkä varata yöpymismahdollisuudet ja tehdä itselleen sijaa Kallassa.

Tämä oli vasta varpaankastajaistilaisuus.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 1092

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Madde H. lähetetty 29.03.20 19:18

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset JtTbhDh
Salma ja Bonnie hyppäämässä Kalla Cupin 1. osakilpailussa
avatar
Madde H.
Kaajapurolainen

Avatar © : Anne L.
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 37

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 31.03.20 17:04

27.03.2020, Junioriestemestaruus


Jeramy Raeske - Kallan Leafrain

Jeramyn mielipide junioriluokasta kääntyi viimeistään siinä vaiheessa, kun mies näki osallistujalistan. Olihan siellä joukossa lapsiakin, tai no, nuoria, mutta suurin osa nuoruudesta keskittyi kuitenkin hevosiin. Mies oli päättänyt letittää orin itse ja jo ennen lähtöä Runiacissa. Ruunikko tuntui energiseltä, mutta luojan kiitos se keskittyi sillä hetkellä pureksimaan hoitopaikan naruja, eikä häntä. Tumma harja taipui paksuille, täydellisen kokoisille sykeröille ja Jeramyn oli otettava hetki työn jälkensä ihailemiselle. Kyllä hän osasi, mutta harvoin vain itse viitsi nähdä sen vaivan.

"Tavarat on jo autossa", Heli kertoi ja pysähtyi hoitopaikan eteen. Jeramy vilkaisi uusinta hoitajaehdokastaan, eikä sanonut mitään. Tyttö oli vasta täyttänyt 18 ja siihen asti nähdyistä ihmisistä ehdottomasti listan kärjessä. Johan Heli oli pyörinyt kuvioissa pari kuukautta, eikä ollut vielä ainakaan joutunut Lellen yliajamaksi.
"Laitanko sille jo suojat?"
"Mmh", myöntyvä mumahdus riitti ja Heli ryhtyi asettamaan tummansinisiä kuljetussuojia orin jalkoihin. Jeramy keskittyi hetken selailemaan instagramia, saattoi ohimennen vilkaista tinderinkin puolelle.

"Starttaat luokan toiseksi viimeisenä", Heli osasi kertoa.
"Näytä", Jeramy ojensi kätensä hoitajalleen, jonka hiukset olivat siistillä poninhännällä pään päällä. Mies vilkaisi niiden takana seisovaa Lelleä ottaessaan kännykän käsiinsä.
"Mmh, pitää olla selässä, kun Tammilehto starttaa. Katso, että Lelle on silloin varustettu ja käveletetty. Haen sen verkka-alueen portilta", Jeramy ohjeisti samalla, kun selasi lähtölistoja. Viviaa ei onneksi tarvinnut ohjeistaa Kimon kanssa samalla tavalla, sillä nainen osaisi kyllä huolehtia tamman paikalle ennen 140-luokan alkua.

Jeramy tunsi olonsa hölmöksi laskiessaan askeleita hävyttömän pienten esteiden väliltä, mutta oli samalla tyytyväinen huomatessaan, että rata tuntui silti teknisesti haastavalta. Ajan sijasta perusradalla hän huolehtisi vain täydellisistä teistä ja mikäli he pääsisivät uusintaan, olisi keskityttävä toisen esteen jälkeen mahdollisimman tiukkaan käännökseen sarjalle. Vaatisi ammattitaitoa tietää miten monta laukka-askelta hevonen tarvitsisi käännöksen jälkeen saadakseen hyvän ponnistuspaikan a-osalle.

Lelle tuntui ruutitynnyriltä, kun Jeramy nousi sen selkään. Se aukoi suutaan sen verran, mitä turpahihna antoi myöden, kun Heli valutti enkkuviltin orin selältä käsivarsilleen.
Hetken asettelun jälkeen Jeramy nosti ravin ja kevensi lähellä hevosta, samalla asettaen sen etuosaa vuoroin sisään ja ulos. Tummat korvat sinisen hupun alla pysyivät lähes luonnottoman paikoillaan ja aluksi Jeramy tunsi, ettei hevonen kuunnellut häntä laisinkaan.

Laukka auttoi, etenkin, kun Lelle pääsi venyttämään askeltaan Jeramyn noustessa kevyeeseen istuntaan. Hevonen tuntui voimakkaalta hyvällä tavalla, sen korvat alkoivat pikkuhiljaa elää ja suuntautuivat yhä useammin ratsastajaa kohden.

Perusrata oli siisti, Jeramy oli ylpeä nuoresta hevosesta, joka oli suoriutunut ilman virhepisteitä pitkästä radasta. Se pörhenteli kaulaansa tyytyväisen oloisena ravatessaan pois katsojien silmien alta. Uusinta alkaisi hetken päästä, viisitoista muuta ratsukkoa oli päässyt taistelemaan kärkisijoista heidän lisäkseen.
"Anna sille sokeripala", Jeramy totesi Helin tuodessa enkkuviltin orin takaosan päälle hetkeksi. Blondi kaiveli taskuaan ja sujautti sitten siedettävän nopeasti palkan Lellen huulien väliin.

Lelle jaksoi hädin tuskin odottaa omaa vuoroaan heidän seuratessa edellisen uusinnan rataa. Oli hyvä päästä suorittamaan viimeisenä, sillä silloin heillä oli aikaraja, jota nopeampia heidän oli oltava. Kärkipaikkaa piti pienikokoinen Greywood's Vanil Noir, eikä Jeramya ollut lainkaan yllättänyt kuinka sen ratsastaja oli kehunut vaniljaa suorituksensa jälkeen.

Viisivuotias jätti syvät kavionjäljet pitävään pohjaan ponnistaessaan laukkaan. Sen kaula kaartui ylöspäin ja Jeramy tunsi kuinka hevosen takaosa jännittyi heidän ylittäessään lähtöviivan. Hän oli tarkka siitä, että ei häirinnyt Lelleä liikaa, mutta ei myöskään antanut sille kaikkea vapautta. Ori tuntui siltä, että se voisi kääntyä kolikon päällä, mutta se tarkoitti myös sitä, että huomion herpaantuessa se saattaisi tehdä sen oman päänsä mukaan väärässä kohdassa.
Jeramyn suupieli nousi virneeseen yleisön kohahtaessa, kun hän antoi hevoselleen vain kahden askeleen verran aikaa valmistautua sarjalle. Hän tiesi Lellen kykenevän hyppyyn, johan se oli hypännyt monesti paikaltaan korkeampiakin esteitä. Orin mahan ja ylimmän puomin väliin jäi reilusti tilaa ja lähestyminen b-osalle osui juuri täydelliseen rytmiin.

"Ja näin arvon katsojat saimme selville luokan voittajan. Jeramy Raeske hevosella Kallan Leafrain tulos nolla virhepistettä päivän nopeimmalla ajalla", miesääni kuulutti.
"Pyydämme seuraavia ratsukoita saapumaan palkintojenjakoon: Jeramy Raeske, Henna Hannukainen, Ada Granstad, Oskari Käkiharju ja Eveliina Joutsjoki."

Jeramy ei edes torunut hevostaan, kun se yritti näykkäistä Arne Rosengårdia, kun tämä pujotti juniormestaruusnauhan ja sinivalkoisen ruusukkeen Lellelle.
"Onnittelut hyvästä radasta. Siistiä ratsastusta hallitulla riskinotolla", mies onnitteli.
"Kiitos", Jeramy sanoi ja nyökkäsi hyväksyvästi. Mies oli tyytyväinen Kallan kasvattiin, joka oli jo varsana näyttänyt siltä, että se oli tehty voittamaan. Sen Jeramy palkintojenjaon jälkeen kirjoitti myös somepäivitykseensä, jossa mainitsi lisäksi tulevasta kantakirjaustilaisuudesta.

Keskiviikkona selviäisi kuinka Lellen tulevaisuus siitoskäytössä avautuisi, sillä vaikka Jeramy itse piti hevostaan täydellisenä, kauneus oli silti vain katsojan silmissä. Ei sillä, että hän uskoisi kantakirjalautakuntaa, mikäli he antaisivat Leafrainille huonoja pisteitä yhdestäkään arvostelukohdasta.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1044

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Nathaniel Rossi lähetetty 07.07.20 13:55

Kaikki alkoi siitä kun Ava suuntasi Belgiaan hevosenhoitajaksi. (https://auburnestate.palstani.com/t405-mua-ei-oo-kaatanu-mikaan-ava#17093) Piakoin matka jatkui Zenin masquerade juhliin, joissa Ava houkutteli Nathanielin Kallaan (https://kuiske.com/rossi-racers/565/). Ilmeisesti foorumille ei voi linkata vierailijana, joten linkit hieman hölmösti nuin. Jälkimmäinen teksti liittyy kuitenkin jokseenkin tähän tuotokseen.

Saavuimme Kallaan päivää ennen kenttäkilpailujen alkua. Hevoset olivat matkustaneet tallityöntekijöiden kanssa, mutta minä lensin Belgiasta Helsinkiin ja vuokrasin punaisen Lexuksen. Olin nukkunut loistavasti edellisyön paikallisessa majatalossa ja huristelin Auburniin vasta hieman ennen oman luokkani alkamista. Saavuin paikalle verrattain myöhään, vaikka aiemmissa luokissa starttasi tuttuja Avasta lähtien, mutta minua ei kiinnostanut lainkaan seurata lapsosten leikkimistä. Parkkeerasin punaisen urheiluauton hivenen törkeästi poikittain ja hieroin parransänkeäni. Toivottavasti viikko vastaisi odotuksiani kauniiden naisten ja menestyneiden hevosten muodossa.

Kieltämättä Auburn oli juuri niin upea kuin Ava oli kertonutkin. Tähyilin uteliaasti perijättäriä jo CIC1-luokan osallistujista, mutta valitettavasti en nähnyt kumpaakaan. Muita kaunottaria näin ja flirttailin vastaantulijoista parhaimmille. Koulukoe meni Nemesiksen kanssa erityisen hyvin (1. sija), eikä Nemoa tarvinut hävetä CIC3-luokassa (3. sija). Ibizaa kieltäydyin katsomasta, sillä se kävelevä koiranruoka tuli viimeiseksi.

Maastoestekokeen jälkeen pidin ensimmäistä ja toista sijaa hallussani CIC1-luokassa ja 2. ja viimeistä sijaa CIC3-luokassa. Saapastelin tallirakennukseen, jossa tunnistin Avan kiukkuisen olemuksen tämän ilmoittaessa keskeyttämisestään jollekin virkaintoiselle miehelle. Viimeinkin tyttö oli tullut järkiinsä ja ymmärsi jättää leikin kesken. Olin nyökkäämässä hänelle jo puolittain hyväksyvästi, kun huomasin perijättäristä tummemman saapuvan paikalle.

Nainen kävi toruvaa sananvaihtoa Avan kanssa ja huomasin tilaisuuteni koittaneen.
"Olen ihan samaa mieltä. Kenttäratsastus on vaikea laji, ei sitä sovi noin vain luovuttaa kesken osakilpailuiden", komppasin Isabellaa maireasti hymyillen.
Ava näytti siltä kuin olisi syönyt sammakon ja totesi tuhahtaen hakevansa Sepon Purtseilta. Soin perijättärelle hurmaavan nyökkäyksen ja sipaisin tämän olkapäätä miellyttävän sananvaihdon jälkeen ja pakenin paikalta. En saanut mielestäni Seppo Taalasmaata Purjehtimassa, vaikka puhuin kauniille naiselle. Siltä se Seppo Purtseilta minun korvaani kuulosti.

Ratsastaessani CIC3-luokan palkintojenjakoon Nemolla pohdin Avan sanoja extra kuivasta valkoviinistä ja sen maistumisesta Isabellalle. Toivottavasti tämän viikon aikana tulisi tilaisuus tarjota kaunottarelle valkoviiniä. Vastaanotin sinivalkoisen ruusukkeen ja siirryin kunniakierrokselle villiin laukkaan. Tilaisuuksiahan tulisi juuri niin monta kuin niitä tekisi. Nostin leukaani ylöspäin ja hymyilin valkoista kestohymyäni, jotta varmasti näyttäisin erinomaisen hyvältä kameroissa. Naiset eivät voisi vastustaa ruskettunutta hipiääni.
Anonymous
Nathaniel Rossi
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa