We meet again

Patrick oli "lainannut" pikkusiskonsa bemaria ja lähtenyt shoppailuretkelle Murronmaalle. Gloria oli päivitellyt miten mies ei ollut pakannut mukaan yhtään talvitakkia ja kiharapää oli ottanut vinkistä vaarin - aina oli aikaa shoppailulle.

Oli aina vähän hämmentävää yrittää muistaa kummalla puolella tietä Suomessa piti ajaa, mutta kyllä mies ilman kolareita selvisi ostoskeskuksen parkkihalliin. Auton vilkut välähtivät lukituksen merkiksi ja Patrick kohotti hiuksiaan sormillaan ja suuntasi sisäänkäyntejä kohti.
Hetken käveltyään käytäviä pitkin Patrick löysi itsensä liikkeestä, jossa soi vaatekaupoille tyypillinen musiikki ja spottivalot sattuivat silmiin osuessaan oikeassa kulmassa naamaan.
Ennen ulkovaateosastoa latino kosketteli kauluspaitoja mietteliäänä ja siirtyi sitten untuvatakkien pehmeään maailmaan. Suomessa värimaailma pyöri pääosin mustien vaatteiden ympärillä. Patrick yritti etsiä katseellaan edes tummansinistä, se ei sentään olisi musta.

Sitä myös Jonathan oli miettinyt ajaessaan naapurikuntaan. Kaikki kuitenkin tiesivät, että 90% ajasta se ei pitänyt paikkaansa. Näin Jonathan ajatteli omalle kohdalleen. Vaatekaapin päivitys ja täyttö sen sijaan oli ajankohtainen juttu Lyylin otettua asiakseen nyhtää pariin paitaan ja huppariin rispaantuneita kohtia.

Shoppailu ei taasen ollut Jonnyn kuppi teetä, joten saatuaan autonsa parkkihalliin, mies veti useaan kertaan syvään henkeä ja muistutti itseään tärkeimmästä; tämä tapahtuisi maksimissaan kolmesti vuodessa. Hyvinä vuosina kahdesti.

Ensimmäinen vaatekauppa oli täynnä nuorempien teinien kuteita. Skeittipaitoja ja neonvärisiä huppareita oudoilla sloganeilla varusteltuna; YOLO - You only Love once. Se sai miehen kääntymään kannoillaan nopeammin kuin kissa pelästyisi taakseen asetettua kurkkua.

Kolmas vaatekauppa näytti jo lupaavammalta. Huppareita ja farkkuja, joista mies oikeasti piti ja harkitsi jopa joskus voivansa ostaa. Lämpimän näköisiä talvitakkeja silmän kantamattomiin sekä yksi tuttu; Patrick.

Uusi tuttavuus oli kuitenkin ehtinyt paikantaa Jonathanin, joten tässä vaiheessa paikalta pois luikkiminen olisi vain ollut epäkohteliasta. Eikä Jonathania oltu niin kasvatettu. Outo fiilis mahanpohjassa sai Jonathanin hieman varuilleen, sillä edellinen kohtaaminen miehen kanssa oli ollut vähintäänkin outo.
"Terve... Taas törmätään...", mies tervehti hieman vaivaantuneena Patrickia lähestyessään tätä.

Ruskeat silmät ja oranssiin taittuva blondi pää eksyivät Patrickin etsivän katseen alle ja mies huomasi virnistävänsä hieman. Jonathan oli nostanut juuri katseensa ja se sekunnin tunnistamiseen johtava katse oli ollut kovin viaton ja ehkä hieman stressaantunut. Tunnistamisen jälkeen miehen olemuksesta tuli kovin hämmentynyt, vaivaantunut. Se sai Patrickin hymyilemään vielä leveämmin, hän piti aina siitä, kun aiheutti tunteita ihmisissä.
"Niinpäs näyttää", latino vastasi ja kohoitti merkitsevästi toista kulmaansa hetkellisesti.

"Ilmeisesti Suomen sääolosuhteisiin ei riitä yksi ohut kangastakki", Patrick lisäsi. Miehen äänestä kuuli, ettei suomen kieli ollut tämän viimeaikaisen elämän ykkösvalinta. Tämä ei silti puhunut epäselvästi, hieman vain murtaen.

Jonathan ei voinut pitää ujoa hymyä nousemasta kasvoilleen. Hän oli tuntenut olonsa yhtä epävarmaksi Suomen sään suhteen, kuin mitä Patrick taisi tuntea nyt. Toisaalta, epävarma saattoi olla hieman väärä sana kuvaamaan, mutta tietämättömyyden puolella oltiin.

"Kannattaa, joo, olla toinen jemmassa", Jonathan vastasi toiselle. Tallimestari ei osannut osoittaa suoraan sormella sitä yhtä asiaa, joka sai olonsa hermostuneeksi toisen miehen seurassa.

Oliko tämä kaikki seurausta siitä yhdestä suudelmasta? Vai kenties epävarmuudesta itseään ja omaa seksuaalisuuttaan kohtaan. Olihan siitä ollut useampi vuosi, kun Jonathan oli ollut miehen, Markuksen, kanssa. Ikää oli ollut vähemmän ja saattoi mukana olla myös kokeilunhalua.

Kaikesta huolimatta, Jonathan ei myöskään halunnut juosta päätä pahkaa karkuun toisen luota.
"Kahvia?" Varovainen ehdotus jäi roikkumaan kaksikon välille Jonathanin odottaessa hermostuneena Patrickin vastausta.

Patrick oli kääntynyt takaisin untuvatakkivalikoimia kohden, hypisteli niitä sormiensa välissä, kun Jonathan kysyi häntä kahville. Virne nousi huulille ja sitä oli hankala peitellä. Vai sillä lailla.
"Se riippuu siitä, kysytkö sä mua treffeille vai vaan kahville", mies vastasi huolettomasti ja piti katseensa takeissa, käännellen niitä rekissä mietteliäänä.

"Ensin sun pitää kuitenkin auttaa mua takin valinnassa", Patrick lisäsi ja leimautti hyvin flirttailevan hymyn Jonathanin suuntaan. Mies nosti yhden tummansinisen toppatakin käsillensä ja arvioi sitä hetken. Sitten hän riisui kangastakkinsa, ojensi sen Jonathanille ja puki takin päälleen.
"In vai out?" katse nousi vieressä seisovan miehen silmiin ja hymy pysyi kasvoilla.

"Treffeille vai vaan kahville."

Jonathan ei itsekään ollut ihan varma, kumpaan kategoriaan kahvikutsu oikein oli tarkoitettu. Mies kuitenkin oli tavalla tai toisella kiinnostunut Patrickista, joten miksei ottaisi enemmän selvää?
"Treffi", Jonathan vastasi hymyillen varovaisesti. Entä jos Patrick kuitenkin vain leikki Jonathanin kanssa? Mutta tämä ei ollut oikea aika miettiä sitä.

Miehen flirttailevat eleet ja hymyt eivät menneet Jonathanilta ohi. Tallimestari oli ennenkin tavannut tämän tyyppisiä miehiä, joten parasta olisi pitää pää kylmänä.

Vastaväitteittä Jonathan otti kangastakin vastaan ja katsoi Patrickin keinahtelua tummansininen takki päällään.
"In, vaikka tuskin sä mua tarviit sitä kertoo", nyt oli Jonathanin vuoro yrittää sitä flirttailevaa hymyä.

Ennen kuin Jonathan ehti miettiä pidemmälle, hän kuuli sanovan seuraavaa;
"Vaikka tummanvihreä sopis paremmin sun silmien väriin."
Ja mistä helvetistä tallimestari sen tiesi?

"Ah, lämmittävä ajatus", Patrick vastasi virnistellen toisen värivaihtoehdolle. Mies luopui takista ja silmäili toppatakkeja katseellaan. Hän näki yhden tummanvihreän takin ja asteli sen luokse, luottaen siihen, ettei Jonathan häipyisi hänen iPhonen, avainten ja lompakon kanssa kauaksi.
Häntä hymyilytti se, että mies oli hymyillyt hänelle kovin flirttailevasti ja todennut tulevan kahvihetkemme olevan treffi-ainesta. Ehkä Suomi ei ollutkaan paskempi paikka kyläillä joskus ja jouluna.

Tummanvihreä takki sopi päälle paremmin, kuin se sininen, Patrick myönsi sen vilkaistuaan itseään peilistä.
"Kappas vain, olit oikeassa", mies tokaisi virnistäen ja riisui takin päältään. Katse viipyili huomattavan ajan Jonathanissa, kun latino otti oman takkinsa miehen käsivarsilta niin, että sormet koskivat huolimattomasti toisen kättä.
"Eiköhän siirrytä kassan kautta sinne kahville, saat näyttää tietä, oma tietämykseni tästä paikasta on melko..vähäinen", Patrick sanoi ja katsoi Jonathania hymyillen.

Jonathan oli ylpeä itsestään osuessa oikeaan värin suhteen. Vaikka mies vihasi vaateostoksille lähtemistä ja siellä olemista, ei se tarkoittanut toisen olevan täysin huono värien kanssa.
Mies tunsi sisällään riemun leimahduksen ja nyökkäsi kiittäen Patrickin kommentille.

Kassojen kautta ulos ja vähän liiankin tottuneesti Jonathan näytti tien Kulmakonditoriaan, aivan kauppakeskuksen nurkalle. Suuret ikkunat kahteen eri suuntaan antoivat mahdollisuuden tutkailla myös ikkunasta ulos tiukan paikan tullen.

Jonathan odotti Patrickin antavan oman tilauksensa ensin kassalle, jonka jälkeen omansa.
"Mä tarjoon nää, hoida sä seuraavat", Jonathan heitti Patrickille väläyttäen samalla leveimmän hymyn jonka osasi, Uuden tuttavuusen silmistä heijastui tyytyväisyys. Ehkäpä asiat ei olleetkaan niin huonosti kuin mitä tallimestari oli alkuun ajatellut.

Patrick asetteli ostoksensa kulmapöydän tuolille viereensä, Jonathan istui hänen eteensä ja latino muisteli heidän edellistä tapaamistaan kulmapöydässä. Jonathanin heitto kassalla oli saanut ristiriitaiset tunteet syttymään miehen sisuskaluissa, halusiko hän seuraavaa kertaa tulevan?

Treffit olivat melko harmaa alue Patrickin normaalissa elämässä, sillä hän ei juurikaan halunnut tutustua kehenkään toiseen ihmiseen. Treffien idea kuitenkin oli juurikin siinä, tutustumisessa.

Patrick ei halunnut turvautua pinnallisiin kysymyksiin, mitä teet työksesi, mistä pidät, oletko sinkku, vaan päätyi hieman erikoisempaan lähestymistapaan.
"Mikä on ollut kaikkein rohkein tekosi elämäsi aikana?"

Rohkein teko? Jonathanin silmissä välähti kauhunsekainen tunne.

- Veljen puolustaminen ala-asteella?
- Isänsä tahtoa vasten nouseminen?
- Hakeutuminen ammattilaisen puheille juuri ennen masennuksen toteamista?
- Epärehellisen suhteen lopettaminen?
- Vaiko vastakkaisen sukupuolen päälle käyminen ja sen jälkipuinti (mahdollisimman) aikuiseen tapaan?
- Yhden illan juttu tallin työkaverin kämppiksen kanssa?

Vaihtoehtoja oli monta, mutta viimeinen niistä ei välttämättä kuulunut tuolle listalle. Enemmän kuin mitä Jonathan oli uskaltanut edes ajatella. Vaaleahiuksinen käänsi katseensa miehestä edessään kohti lumista maisemaa ikkunan toisella puolen.

"Pahan pistit...", Jonathan mumisi. "Varmaan se, kun kerroin faijalle seurustelevani miehen kanssa. Pataanhan siinä tuli..."


Jonathanin isän sanat kaikuivat miehen mielessä vallaten tämän ajatukset yhä uudelleen. Näitä muistoja tallimestari oli onnistuneesti vältellyt. Tähän asti.

Kääntäen katseensa takaisin Patrickiin, Jonathan laukoi saman kysymyksen takaisin.
"Entä sun?"

Ah, klassinen kaapista tulo. Ainakin sillä vastauksella Patrick oli saanut varmuuden siihen, ettei ollut kenenkään piilottelijan kanssa ulkona. Jos ei nyt suudelma tai treffipyyntö olleet tarpeeksi selviä merkkejä. Kaikista ei aina tiennyt.

"Ihmiset ovat välillä rasittavan kapeakatseisia", Patrick totesi lohdutuksen tapaisena Jonathanille ja vilkaisi tarjoilijaa, joka toi heidän tilauksensa pöytään. Hänen kahviinsa oli piirretty sydän maitovaahtoon. Liikuttavaa.
"Vihaan olla näin pinnallinen, mutta se, kun kerroin siskolleni, että haluan muuttaa Ausseihin. Sanotaanko vaikka, että se ei ottanut sitä mitenkään hyvin", mies paljasti ja mietti heti perään miksi oli mennyt sanomaan totuuden. Hän olisi voinut hyvin sanoa vain samoin ja jatkaa seuraavaan puheenaiheeseen.
"Se muutti toki perässä, että en mä siitä eroon päässyt."

Lusikka rikkoi sydämen kahvikupissa ja Patrick nosti kupin huulilleen, katse tutkivasti Jonathanissa.

Patrick tajusi. Ja se riitti Jonathanille. Lisäksi molemmille oli tullut selväksi, ettei toinen vaan vahingossakaan ollut hetero tai kaapissaeläjä. Se olisi voinut hankaloittaa mahdollisia tulevia kohtaamisia.

Jonathan näki Patrickin kahvissa olleen sydämen, jonka toinen kuitenkin rikkoi. Tallimestari huomasi toisen välinpitämättömyyden kuviota kohtaan. Pöydän toisella puolella istuva mies ei siis ainakaan ollut romantikko. Jonathan yllättyi huomatessan mielialansa laskevan entuudestaan.

"Mietinkin, mistä aksentti oikein tulee...", Jonathan sano hieman alakuloisena. Hän yritti parhaansa mukaan peitellä tunteitaan, muttei voinut niille loppupeleissä mitään. Patrickista huokuva jonkinlainen turvallisuus oli antanut britin tunteille ja ajatuksille enemmän valtaa olla näkyvämpinä, vaikka tämä kuinka olisi halunnut pitää ne ainakin vielä toistaiseksi piilossa.

Koska Patrick oli kysynyt astetta vaikeamman kysymyksen heti kättelyssä, Jonathan päätti antaa takaisin samalla mitalla. Tallimestari siirsi katseensa kahvistaan kohti miestä vastapäätä ja haastoi tämän heti kättelyssä silmillään.
"Mitä mieltä oot rakkaudesta? Sielunkumppanuudesta?"

Se olisi joko osuva kysymys edellisen jatkeeksi, tai todellinen ylilyönti.

Jonathanissa oli kunnianhimoa, Patrick huomasi sen kysymyksen jälkeen. Hän mietti miten miehen mieli yritti selvittää kiharapilven alla olevia ajatuksia, joista niiden omistajallakaan ei ollut välillä ihan täyttä selkoa.

"Uskon, että ne osuvat joidenkin ihmisten kohdalle. Toisille ne ovat vain satuja, joita vanhemmat kertovat sängyn vieressä lapsuuden aikana. Kuinka jokin toinen ihminen saattaa antaa sinulle kaikkesi pyytämättä mitään vastineeksi."
Katse vastasi vakaasti Jonathanin ruskeiden silmien haasteeseen.
"Kaikki haluavat aina jotakin takaisin."
Sanojen takana värähti kipu, jonka latino painoi takaisin häkkiin, johon se oli aikanaan suljettu. Kepeys nosti jälleen päätään.

"Mites on oma laitasi? Oletko ikinä rakastanut jotakuta niin, että hyväksyisit hänen kaikki virheensä ja epäinhimilliset tekonsa ilman ripaustakaan epäilystä?"

Patrickin sanoissa oli paljon totta. Mutta että ehdotonta rakkautta? Sitä oli pakko olla olemassa. Ainakin niin Jonathan halusi uskoa.

Vain muutamassa sekunnissa mies kävi läpi viimeiset kuukaudet. Matilda oli suurin muuttuja vähään aikaan miehen elämässä ja tämä oli toivonut naisesta tulevan vakio. Näin ei kuitenkaan ollut.

Jonathan ei voinut missään välissä odottaa naisen antavan mätkäisyä anteeksi, mutta asian todellisen laidan tajuamiseen oli mennyt ehkä vähän turhankin pitkään. Siinä missä Jonathan oli jo ollut ehdottamassa yhteen muuttamista, Matilda oli perääntynyt ja muutaman kuukauden jälkeen laittanut pillit pussiin tapahtuman takia, joka oli ottanut paikkansa ennen yhteenmuuton ääneen sanottuja kysymyksiä.

"Kyllä. Ehkä. En tiiä", Jonathan vastasi ja laski katseen takaisin kahviinsa. Sen vieressä oleva suuri Kulman puusti ei houkutellut yhtään ja mies työnsikin lautasen kauemmas itsestään.
"Jos en oo sitä vielä kokenu, haluun kokee." Päättäväisesti mies nosti katseensa takaisin Patrickiin. Yhden illan juttuja tulisi ja menisi, varmasti enemmän kuin yksi, mutta rakkaus vaatisi enemmän.

"Entäs ite? Ootko sä löytäny sellasta henkilöö, joka rakastais sua tai sä sitä? Kyselemättä."

Jonathan näkyi ajattelevan kuumeisesti, tämän vastaus vain vahvisti Patrickin mielipidettä.
"En", latino vastasi suoraan ja huokaisi.
"Kivoja tällaiset treffit, eikö? Saa mielen aina niin korkealle", Patrick totesi virnistäen ja kurotti sitten koskettamaan Jonathanin pöydällä lepäävää kättä.

"Kerro toki, jos joskus löydät sellaisen..sielunkumppanin. Voin tulla ottamaan teistä kuvan ja todeta, että olin väärässä", mies sanoi ja pyyhkäisi sormillaan Jonathanin käsivartta samalla, kun vei oman kätensä takaisin kahvikupilleen.

Jonathan hätkähti miehen kosketusta, mutta enemmän toisen sanoja. Hän ei ymmärtänyt miten toinen saattoi olla niin mielikuvitukseton tai kylmä rakkautta kohtaan. Tai kaikkea sitä, mitä se edusti.

Enempää ajattelematta Jonathan veti kätensä pois toisen ulottuvilta.
"Oon pahoillani siitä", tallimestari tuumasi ja laski katseensa kahvikuppiin. Jos Jonathan ei aikaisemmin osannut luoda mielessään positiivista kuvaa Patrickista, viimeistään nyt se oli lähes mahdotonta.

Yhden illan juttu tuli kokeiltua, eikä Jonathan ollut siitä aktia enempää nauttinut. Hän halusi läheisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja kaikkea mitä parisuhde ja luottamus piti sisällään. Ehkä jopa enemmän, kuin mitä tällä ja Matildalla oli ollut.

Jos Jonathan oli missään välissä luullut saavansa sellaista Patrickin kanssa, oli viimeinenkin pilvilinna romahtanut.

Patrick totesi olevansa juuri niin huono treffeillä, kun oli ajatellutkin. Jonathanin perääntyminen kirpaisi hetken, mutta mies pyyhkäisi ajatuksen mielestään. Ilmeisesti toinen kaipasi vielä enemmän, kuin mitä hän kykenisi antamaan. Tai haluaisi.

"Älä ole. Kaikkia meitä on satutettu joskus", latino totesi ja hymyili hetken ajatukset kaukana.

Kevyt päänpudistus sai mielen palaamaan siihen hetkeen. Katse kiinnittyi jälleen Jonathaniin.
"Taidan olla super huono näissä, treffeissä siis."
Kahvikuppi näytti tyhjältä ja mies laski sen käsistään takaisin lautaselle. Asioiden vatvominen oli saanut Patrickin lähes luovuttamaan Jonathanin suhteen. Hän ei ollut etsimässä parisuhdetta, vaan jotakin tekemistä muutoin niin tylsässä kotikylässään. Johonkin miehenkin oli vedettävä rajansa.
"Kiitos kahvista, taidan päästää sut etsimään hieman parempaa seuraa, kuin itseni."

Patrick nousi ylös ja nosti kassin käsivarrelleen. Oli vain parempi päättää sellainen tutustumisen kaltainen alkuunsa, Jonathan oli selvästi täysin eri liigassa, kuin hän.

Seuraavat tapahtumat olivat kuin pikakelauksella, eikä Jonathan meinannut pysyä mukana. Vasta kun Patrick oli noussut pöydän äärestä ja ottanut ensimmäiset askeleet ulko-ovea kohti. Pikaisesti mies nousi ylös ja tarrasi toista käsivaresta.
" Whoa, whoa, whoa... Sanoinko mä jotain? Tai teinkö?" rehellinen hämmennys paistoi britin silmistä.

"...parempaa seuraa, kuin itseni."

Sanat pyörivät Jonathanin mielessä. Oliko toisella ollut koko ajan taka-ajatus siitä, mihin tämä tuttavuus (tai mikä ikinä olikaan) oli menossa?
"Sori, jos sanoin jotain... En mäkää kovin hyvä tässä oo." Jonathan toivoi Patrickin ymmärtävän ja jäävän edes hetkeksi.

Jonathanin ele tuli miehelle täysin yllätyksenä. Patrick kääntyi katsoen ensin kättä omassa kädessään ja sitten ruskeita silmiä, jotka vaikuttivat hämmentyneiltä.
Jonathan oli tulta ja vettä ja Patrickia kiehtoi miehen arvaamattomuus suuresti.

"Tiedätkö, sinua on hyvin hankala lukea", latino totesi ja syvensi katsettaan ruskeisiin silmiin. Jonathanin käsi oli edelleen tarrautuneena hänen käsivarteensa, Patrickin teki mieli suudella toista, mutta ei tällä kertaa luottanut täysin vaistoonsa. Halusiko hän jatkaa leikkiä, vai minimoida vahingot ja jättää Jonathan omaan rauhaansa?

Jonathan oli ollut aivan varma, että Patrick olisi riuhtaissut itsensä irti tämän otteesta ja jatkanut matkaa. Sen sijaan tämä oli lukinnut katseensa Jonathaniin, jonka sydän hakkasi huomattavasti kovempaa miehen rinnassa.

"Nii on suaki." Vastustellen omia halujaan, tallimestari päästi irti Patrickin käsivarresta ja otti puolikkaan askeleen taaksepäin. Hän ei saisi enää antaa tunteilleen samalla tavalla valtaa, kuin Matildan kanssa. Ja kaikki tiesivät mihin se oli päättynyt.
"Sitä paitsi, tohon sun kahviin kuuluu santsikuppi. Etkai jätä nii hyvää tarjousta väliin?" Jonathan hymyili varovasti miehelle katse tämän silmissä.

Jonathanin puhe santsikupillisesta sai Patrickin virnistämään. Ehdottomasti oudoimmat treffit vähään aikaan.
"Vai niin", mies vastasi ja työnsi Jonathanin takaisin istumaan, istuen itse toisen viereen.

Patrick selvisi santsikupillisestä ilman suurempia möläytyksiä ja lopulta kaksikko asteli kahvilasta ulos.
"Vieläkö seura kiinnostaa? Olisi vielä hieman shoppailua tiedossa."
Patrickin katse oli jälleen kiinnittynyt Jonathaniin, jokin toisessa ehdottomasti kiehtoi kiharapäätä.

Jonathanin iloksi Patrick oli luopunut suunnitelmastaan lähteä. Sen sijaan mies otti santsikahvinsa ja kysyi vielä mukaansa vaateostoksille. Ilo läikähti Jonathanin rinnassa, eikä mies ollut varma olisiko sitä tunnetta pitänyt syleillä vai tukahduttaa alkuunsa.

Patrick löysi itselleen pari oikein upeaa neuletta täysin naurettavalla hinnalla. Jonathan ei kuitenkaan kommentoinut asiaan mitenkään. Miehen raha-asiat eivät kuuluneet tallimestarille.

Kumpikin huomasi päivän olevan valmis vaatehankintojen osalta, vaikka Jonathan ei vieläkään ollut löytänyt kaikkea etsimäänsä. Talvitakin mies oli onnistunut löytämään Haloselta. Olihan se ollut hieman kalliimpi, mutta varmasti hyvälaatuinen ja kestävä.

Molempien tajutessa olevan kotiinlähdön aika, Jonathan ei olisi halunnut päivän loppuvan näin nopeasti. Parkkipaikan vieressä Jonathan poltti savukettaan ja yritti välttää Patrickin katsetta. Se olisi voinut paljastaa liikaa.

"Ehkä me taas törmätään... Jossain?" Jonathan taikoi kasvoilleen puolittaisen hymyn.

Seuratessaan Jonathanin polttamista hymyilevien silmien takana Patrick taisteli omantuntonsa kanssa. Miehen alkuperäinen suunnitelma kolkutteli edelleen tämän takaraivossa, mutta tämä myös tiesi miten tämä tarina päättyisi lopulta.
Toisaalta Jonathan vaikutti myös siltä, että saattaisi kaivata pientä häiriköintiä elämäänsä. Ainakin ensitapaamisen perusteella.

"Jos sä haluat, sä voit heittää mut kotiin", Patrick lausui yllätyksenä itselleenkin. Olihan hän tullut siskon autolla, mutta tämä voisi vaikka itse hakea koslansa sen poikaystävänsä kanssa. Saisivat hekin hieman lisää yhteistä aikaa keskenään.

Jonathan sai lisäaikaa Patrickin kanssa ja huojentunut hymy nous miehen kasvoille.
"Tietenki." Tallimestari arpoi, kuka joutuisi pettymään kuullessaan auton löytyvän Murronmaalta. Mutta auto varmaankin olisi Patrickin oma.

Auton moottori hurahti käyntikn ja Jonathan vilkaisi miestä apukuskin paikalla. Alkutalven viimeiset valonsäteet tämän päivän osalta olivat pian kaikonneet. Jonathan vaivoin erotti kaikkia pienimpiäkin piirteitä Patrickin kasvoista. Mutta samalla tallimestarin pitäisi keskittyä ajamiseen.

Patrick ohjeisti Jonathania reitillä ja Jonathan kiltisti kuunteli. Sivusilmällä mies näki Patrickin pitävän kättään sylissään ja mies vastusti halua ottaa siitä kiinni. Patrickin sanat kuitenkin kaihersivat Jonathanin mielessä. Ehkä miehen olisi kuitenkin kannattanut kääntyä ympäri kahvikutsun sijaan.

Jonathan ajoi kauniin omakotitalon pihalle ja parissa ikkunassa oli valot päällä. Mies jätti auton käyntiin vaihtaen vaihteen vapaalle, tässä heidän tiensä erkanisivat. Jonathan katsahti miestä toisella puolellaan. Kirkkaat silmät olivat ensimmäiset, joihin Jonathan kiinnitti huomiota pimeässä autossa.

Katseen harhaillessa Patrickin silmistä alemmas huulille, Jonathan nielaisi ja tunsi pulssinsa kohoavan uudestaan. Järki pyysi Jonathania yhdessä tunteiden kanssa jatkamaan matkaa kartanolle, mutta uusi tuttavuus, seikkailunhaluinen Jonathan halusi ottaa tästä illasta kaiken irti. Vaikka se saattaisi kaduttaa myöhemmin.

Patrick oli ehkä saanut pidettyä itsehillinnän rippeistään kiinni kauppakeskuksen ympäristössä. Oli ollut helpompaa olla järkevä ja pitää etäisyys, se suudelma olisi ollut viisaampi jättää ainoaksi.
Se ajatus kareili vielä jossain latinon takaraivossa, kun tämä huomasi suutelevansa Jonathania tyhjäkäynnillä hurisevassa autossa. Ajatus siitä, ettei tämä ollut välttämättä kovin fiksua, kävi jossain tajunnan rajalla, mutta Patrick huomasi huitovansa sen pois.

Oli paljon helpompaa antaa ajatusten häilyä taustameluksi ja keskittyä siihen, mihin sormet ylettyivät. Kuten Jonathanin niskan taakse, tai leukaperälle.
Patrick tiesi, että nyt olisi hyvä hetki kiittää kyydistä ja häipyä sisätiloihin ennen, kuin bemarin valot ehtisivät edes kadota näkökentästä.