En mee enää kauppaan.

Matilda oli jättäny mut. Siitä ei ollu kulunu aikaa paljon paskaakaan, mut alkoholia sitäkin enemmän. Onni oli, ettei Isabella ollu törmänny muhun aamutallien aikaan. En mä kännissä töitä tee, mutta varmasti näki pitkältä mitä edellisiltana oli tapahtunu. Ja sitä edeltävinä iltoina. Eelan ja Lyylin kanssa olin tehny paljon kevyempää puuhaa oman jaksamattomuuden takia. Ei pysty, niin ei kykene.

Edellisillan uus hämärä tuttavuus oli onneks antanu mulle vähän muuta ajateltavaa. En kuitenkaan osannu luoda mielessäni mitään mielipidettä kaverista. Patrick oli toisaalta kiinnostava, mutten jaksanu olla innoissani uudesta tuttavuudesta samaan aikaan, kun yritin pitää itteeni pinnalla ja päästä päivis eteenpäin. Olkoot se vaikka ajan tappamista Krouvissa vapaailtana.

Ja viimesten päivien ainana kaljaa oli kulunu ja kyynelii virrannu. Valitettavasti kalja loppuu joskus. Kyyneleet ei. Siks oli pakko yrittää saaha itteään vähän edustavamman näköseks ja suuntaa kauppaan.

Pakastealtaalta löyty aina vaikka ja mitä, mut se oli koluttu nii monee kertaan läpi. Pakko kai se oli ihan kunnon ruokaa välillä tehä. Silmäilin erilaisia lihoja ja päädyin ottamaan naudan jauhelihaa. Keitosta tulis paljon useemmalle päivälle. Kääntyessäni takas pakasteiden suuntaan hakee keittojuureksia, edessä oli liiankin tuttu henkilö.

Tallireissun jälkeen nälkä kurni mahanpohjassa ja koska olin elänyt ihan tarpeeksi paikallisen pizzerian antimilla, päätin pitkästä aikaa tehdä ihan itse ruokani.
Muutenkin keittiönkaapit huusivat tyhjyyttään, joten kauppareissu olisi heitettävä joka tapauksessa.

Kiertelin pitkin kaupan käytäviä keräillen koriin ostoksiani ja lihahyllylle päästyäni näin etäisesti tutun hahmon, jota en tunnistanut ennen kuin tämä kääntyi ympäri.
Niinpä tietenkin... Jonathan.

En oikein tiennyt, miten Matildan exän kohtaamiseen olisi pitänyt suhtautua. Varsinkin kun tämä tiesi minun ja Matildan suudelleen heidän aikalisän aikana.
Siitä, mitä pari päivää sitten oli melkein tapahtunut, ei tuolla nuutuneen näköisellä miehellä ollut hajuakaan. Tapahtuneen miettiminen meinasi saada hymyn kasvoilleni, mutta pidin naamani peruslukemilla.

Nyökkäsin miehelle lyhyesti jonkinsortin tervehdyksen, nappasin pari pakettia jauhelihaa koriini ja poistuin paikalta.
Vielä maitoa, kissoille ruokaa ja jos vaikka muutaman kaljankin ostaisi saunajuomaksi...

Tietenkin sen piti olla kohtelias ja nyökätä mulle. Gosh. Vielä pari tapaamiskertaa sitten kaveri halus lyödä multa hampaat kurkkuun. Haluskohan se vieläki? Ainakaan sen ei tarvis miettii, et Matilda ottais siit lämpöö. Vai ottaisko kuitenkin vaikka Jessen nyrkin kuvio koristas mun naamaa.

Jesse poistu paikalta ennen ku ehin roagoida yhtään enempää. Hyvä vaan. Saisin rauhass kiertää pakasteosaston toistamiseen. Kaljaakin pitäis hakea. Jos vaikka innostus saunomaan kartanolla tänään. Onhan se sentään lauantai.

Saatuani tarvittavat ruoka-aineet koriin, astelin vähän liiankin määrätietoisesti alkoholien luo. Hetken aikaa harkitsin alkoholiliikkeessä visiittaamista, mut ehkä jättäisin väkevät pois.

Ja kukas muukaan siellä kaljaosastolla olikaan. Paskat. Olkoot vaikka itse Jeesus, mä en perääntyis. En antais miehen viedä toista mulle tärkeetä asiaa. Hammasta purren otin suunnan valitettavasti samaan suuntaan, kuin Jesse.

Silmäilin Karjalan sekä Koffin hintoja ja tarjouksia. Ei tällasta paskaa jaksanu kaiken aikaa kuitenkaa juoda. Pitäskö panostaa ja ottaa Auraa taikka takkupersettä mattamustassa paketissa. Karhu valitettavasti oli Jessen toisella puolella ja kävellessä ohi korin reuna tuuppas Jessen jalkaa.
"Sorry", mumahdin katsomatta mieheen.

Saatuani muut ostokset kasaan, suuntasin kaljahyllyille.
Laskin korin maahan ja mietin, mitähän sitä jois. Koff olisi tietenkin se tuttu ja turvallinen valinta, mutta sekin alkoi loppupeleissä maistumaan vähän puulta.

Näin sivusilmällä Jonathanin lähestyvän, mutta olin niin kuin en miestä näkiskään.
Kunnes tämän kori tuuppasi jalkaani. Vilkaisin koria ja miestä, joka mutisi anteeksipyyntönsä. Liekköhän ollut vahinko vai ihan tahallinen teko?

"Eipä mitään", vastasin kääntäen katseeni takaisin olutvalikoimaan. Pitäisköhän ottaa vaihtelun vuoksi Karhua?

Aamulla herätessäni en todellakaan uskonu päivän olevan mikään paras mahdollinen, mutta että siitä voisi tulla vielä huonompi? Mikä luonnonlaki oikein antoi tälläisen tapahtua? Vai karma? Kohtalo? J-mies???

Vilkaisin nopeasti miehen suuntaan, joka selkeästi arpoi myös omaa olutvalintaansa. Ottais nyt vaikka Pirkka-olutta ja painuis Helvettiin. Mä en ollut vihanen Jesselle mistään, vaikka olikin mennyt pussailemaan varatun naisen kanssa. Mä halusin ottaa asian sen kanssa esille, mut mulla ei ollu päivän suunnitelmissa haastaa riitaa yhtään kenenkään kanssa lauantai-iltapäivänä paikallisen kaupan olutosastolla. Toisaalta, vaihtelu vois virkistää.

"Et sitten voinu pitää näppejäs erossa varatusta naisesta." Se ei todellakaan ollut kysymys. Otin Karhun kasipäkin toiseen käteen ja olin jo kävelemässä pois, kuitenkin kääntyen vielä toisen puoleen. "Mut toisaalta mun varmaan pitäis kiittää sua. Eipähän sun tarvii pelätä, et kohottasin kättäni uuestaan Matildaa kohtaan, jolloin sä saisit vielä yhden syyn lisää iskee mulle uusia muotoja naamaan."

Hymyilin miehelle kaikkea muuta kuin ystävällisesti ja käänsin tälle selkäni suunnaten kohti kassoja. Mulla ei missään välissä ollu ees mitään sanottavaa Jesselle, mut olimpahan edes vähän tyhjentänyt päätäni toiselle. Seuraava, joka sais osansa mun aurinkoisesta luonteesta ja positiivisuudesta olis kassatäti.

Olin ottamassa itsekin Karhun kasipäkin hyllystä ja poistumassa paikalta, kun Jonathan avasi suunsa.
Kohotin kulmiani yllättyneenä ja tahaton naurahdus livahti huuliltani.

"Just. Olisiko kannattanut miettiä sitä silloin, kun ensimmäisen kerran päätit Matildaa lyödä?" totesin kylmän viileästi.
"Mutta sinun onnesi, etten ole niin säälittävä niin kuin sinä, että alkaisin kenenkään naamaa muotoilemaan uuteen uskoon", jatkoin puhettani, kun Jonathan teki jo lähtöä.

Sivistynyt, aikuinen ihminen olisi antanut tallimestarin sanat mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta ilmeisesti se asianajaja-moodi oli jäänyt myös sinne pidennetylle viikonloppuvapaalle.

Rehellisesti, mulla meni Jessen lause ihan ohi, sillä kaupan hälinä, kaiuttimista kuuluva jouluradio ja mun silmien pyörittely piti liian kovaa melua. Astelin suoraan kassoille ja lappasin tavarat hihnalle. Kassakoneen takana istui tympääntyneen näköinen vanhempi rouvashenkilö.

Numerot vilahtelivat näytöllä ja heilautin korttia maksupäätteen vieressä ja odotin näytölle ilmestyvää viestiä. Kortti puhelimen kuoreen omalle paikalleen ja puhelin taskuun.

Pakatessa tavaroita muovikassiin näin taas sivusilmällä tutun hahmon tulevan kassalle. Ja koska pikkukauppa hiljaisena viikonloppuna, tasan yksi "ulospääsy" oli auki.

FOR THE LOVE OF GOD!

Joko Jonathan ei kuullut mitä sanoin tai sitten se ei keksinyt mitään nasevaa takaisin. Hymähdin huvittuneena, nappasin kaljani hyllystä ja suuntasin kassalle.

Tietenkin Jonathan oli siellä kassahihnan toisessa päässä lappamassa ostoksiaan muovipusseihin.
Puuskahdin turhautuneena, mutta kuitenkin hymyilin kyrpiintyneen näköiselle myyjälle leveästi, kun tämä piippaili ostoksiani kassajärjestelmään.

Seurasin katseellani, kuinka ostamani ruokatarvikkeet valuivat kassahihnan toiseen päätyyn. Olin kuin en huomaisi Jonathania, joka oli pikkuhiljaa saanut ostoksensa muovipusseihin kasattua. Häipyisi jo.
Myyjä ilmoitti ostoksieni summan, maksoin ne ja siirryin Jonathanin viereen kassan toiseen päätyyn.

Jesse ilmaantu kassan toiseen päähän ihan liian nopeasti. Ennen kuin itse ottaisin suunnan kohti autoa, kaivoin askin taskusta ja vedin sieltä yhden tupakan hampaiden väliin. Tungin askin takasin taskuun, kauppakassi ja kasipäkki kantoon ja autolle.

Valkonen bemari kiils valkosta lumipeitettä vasten ja vaikka se oli nätti peli, mulla oli alkanu tulee ikävä Novaani. Punainen pikku kottero oli ollu mun luotettavin auto siihen asti kun sen olin (paljon) uudempaan vaihtanut. Ja vaikka sillä olikin ikää ihan luvattoman paljon, oli se mulle tärkeempi kuin uusi ja lähes täysin sähköillä toimiva bemari.

Hitto mä vaihtaisin sen takasin.

Sytytin tupakan ja heitin ostokset vänkärin jalkotilaan. Nyt pitäis olla nopee tai joutuisin vielä uudemman kerran sietämään Jessen läsnäoloa mun näkökentän kattamalla alueella.

Jonathan häipyi, onneksi.
Sulloin ostokseni muovikasseihin ja suuntasin ulos parkkipaikalle. Kävelin ajatuksiini vaipuen kohti parkkiruutua, johon olin Hondani jättänyt. Sieltähän se löytyi, saman bemarin vierestä, mihin sen olin jättänyt.

"Ei vittu ole totta", puuskahdin tajuttuani, kuka sen bemarin vieressä tupakkaa poltti.
En yleensä kiroillut, muuta kuin hiljaa mielessäni, mutta nyt kirosana lipsahti huuliltani ihan tahtomatta. Napsautin avaimista auton lukot auki ja tungin ostoskassini auton peräkonttiin. Luukku kiinni ja äkkiä pois täältä.

Katsahdin Jonathaniin ennen kuin nykäisin kuskin puoleisen oven auki. Teki mieli kysyä, haluaisiko mies minun kertovan Matildalle terveisiä, mutta pidin suuni kiinni.

Ja siis totta Helvetissä sen miehen auton piti olla omani vieressä. Kuinkas muutenkaan. Eikä tainnut Jessekään olla kovin iloinen huomatessaan mut. Eipä se oo tainnu olla enää vähään aikaan. Hyvä.

Miehen silmät käväs mun suunnalla hätäsesti, ennen kuin toinen istahti ratin taakse ja lähti vähän turhan vauhdikkaasti ruudusta. Mun oli vielä pakko käydä tsekkaamassa taka oikee kulma, ettei toinen vaan ollu kolauttanu siihen omalla autollaan.