Another man

Nostin sormet viipyillen pois Jessen kädeltä. Mä tunsin jotain kosketuksessa, mutta se jokin oli aika epäselvää: oliko se vain tyytyväisyyttä siitä, että olin haalinut lisää ihmisiä kosketusetäisyydelle kuten normaalit, ystävälliset ihmiset tekivät vai jotain aivan muuta?

"Tiedäthän sä", aloitin tuhahtaen. "Ettei mua kanneta yhtään mihinkään ihan tuosta noin vaan?"
Mun oli vähän vaikea pitää kasvoja peruslukemilla, joten nostin kädet puuskaan ollakseni edes vähän uskottavampi. Jesse tuntui olevan immuuni mun happamalle puolelleni.

"Tiedäthän sä, ettei mua kanneta yhtään mihinkään ihan tuosta noin vaan?"

Kohautin olkiani: "Okei. Ei kanneta..."

Olin kääntyvinäni kohti keittiötä, mutta käännähdin nopeasti takaisin Matildan luo, kiedoin käteni tämän ympärille ja kiepsautin olkapäälleni roikkumaan. Onneksi en ihan rapakuntoon ollut itseäni päästänyt, joten kyseinen operaatio ei hirveitä voimanpuuskia vaatinut.

"Sä et kyllä paljoa paina", irvailin. "Niin, missäs se suihku olikaan?"

Tottakai mä olin kuvitellut, ettei Jesse toteuttaisi uhkaustaan. Ei se ollut mikään pahainen nuori mies, vaikka huumorintajua mieheltä löytyikin. Se oli silti aikuinen ihminen.

Jessen käännähtäessä ympäri mä olin aika varma pääseväni kaatamaan kuppiin jäähtyneen kahvin viemäriin, mutta sen sijaan mä ehdin rekisteröidä Jessen käännöksen ja tuntea kädet ympärilläni.

"Hei", ulahdin yllättyneenä. Mitä mä olinkaan ajatellut Jessen aikuisen ihmisen käyttäytymisestä?
Sitten se kehtasi irvailla mun painostani, vaikka mä olin vaivalla yrittänyt kehittää lihaksistoani.

"Sitä sä et kyllä pysty korvaamaan kahvilla tai tequilalla", huomautin irvistäen Jessen suihkukommentille. Mä olin sen verran korkealla, etten uskaltanut pyristellä hirveästi vastaan jo ihan nilkan vuoksi. Se oli parantunut hyvin, mutta epämääräinen mätkähdys alas olisi saattanut muljauttaa nivelsiteet uudestaan. Satulasta mä olin sentään onnistunut liukumaan hallitusti alas, koska sinne mä olin aina myös omaehtoisesti kavunnut.

Astuin uudestaan kylpyhuoneeseen ja kävelin suihkun luo.
Matilda jotain yritti rimpuilla ja huudella vastaan, mutta en välittänyt. Itepähän aloitti...

Laskin naisen varovaisesti alas, pitäen tätä kuitenkin tiukasti toisella kädellä vasten lantiotani ja toisella kädellä kurotin kohti vesihanaa.

"Milläs sitten?" virnuilin ja vilkaisin ylös kohti suihkupäätä ennen kuin käänsin katseeni takaisin naiseen, käsi edelleen vivussa, joka saisi vesihanan päälle.

Jesse helvetin en-edes-tiedä-sukunimeä roudasi mut oikeasti kylpyhuoneeseen. Miten pitkälle se uhkauksensa veisi?

Huoahdin helpotuksesta jalkojen koskettaessa lattiaa. Jessen ote ei kuitenkaan hellittänyt, vaan mä jumitin edelleen hyvin lähellä miestä vähintään yllättynyt katse kasvoillani: nytkö se oli itsekin valmis uhraamaan itsensä ja housunsa?

"Milläs sitten?"
Se olisi yksi silmänräpäys, kun mies toteuttaisi uhkauksensa ja avaisi hanan. Toisella räpäytyksellä se nostaisi nuppia, joka avaisi suihkun vedentulon. Kurtistin kulmiani, kun yritin keksiä miehen motiivia tälle sen sijaan, että olisin esimerkiksi yrittänyt pyristellä pakoon. Mulla oli meneillään joku itsetuhoinen tutkimus, jonka kohteena olin mä itse ja johon mä ilmeisesti häikäilemättä hyödynsin Jesseä.

"Yllätä mut", tuhahdin silmiäni siristäen. Se oli aika paljon laimeampi versio kuin mihin siitä toteamuksesta olisi ollut, mutta ainakin mä sain ladattua katseeseeni haastetta. Mun suupieli nykäisi uhkaavasti, mutta hillitsin sitä ja kallistin päättäni odottaen suurella mielenkiinnolla, olisiko Jesse oikeasti niin yllytyshullu.

Mietin kyllä hetken, että kehtaisinko oikeasti kastella Matildan vai en.
Mutta naisen ilmeily ja tuhahtelu sai sen pirun olkapäälläni huutelemaan, että "Tee se".
Aikuismaista? Ei. Hauskaa? Kyllä. Ainakin minun mielestä.

Hellitin hieman otettani naisesta, jotta saisin astuttua pois veden alta, väänsin vesihanan päälle ja nopeasti nostin nupin ylös, jotta myös suihku lähtisi päälle.
"Kosto elää", virnistin, kun ensimmäinen ryöpsähdys vettä osui Matildan niskaan.

Vetäisin kuitenkin naisen nopeasti pois veden alta, jotta tämä ei ihan läpikotaisin kastuisi. Huomaamattani laskin myös vapaan käteni naisen ympärille.

Mä olin sanalla sanoen pöyristynyt nähdessäni Jessen silmistä, että se tekisi sen - avaisi hanan ja suihkun. Kosto elää. Mistä? Siitä että mä vahingossa läikytin kahvia miehen kädelle ja yhtä vahingossa kastelin sen paidan?

Vesi valahti suoraan mun niskaani ja valui selkää pitkin. Se oli suhteellisen viileää, ei millään tavalla mukavaa ja hetken mun piti miettiä, miten mä muka viihdyin Jessen seurassa. Mun pisteliäät ajatukset kuitenkin katkesivat miehen vetäessä mut pois suihkun alta ennen kuin mä ehdin itse reagoida kunnolla.

"Mitä logiikkaa tuossa muka oli?" mä inahdin tietämättä mitä muutakaan sanoa. Mun sormet puristuivat miehen käsivarsien ympärille, sillä Jessessä ei ollut paljoakaan logiikkaa, eikä sitä ollut mun käytöksessäkään. Mä tuijotin taas vihreitä silmiä, hämmästelin miehen kosketusta ja mietin kuinka helvetin harmaalla alueella mä, me, liikuttiin.

"Miesten logiikka", veistelin.
Okei, en ehkä ihan loppuun asti ollut asiaa miettinyt, mutta ihan sama.

Matildan sormet puristuivat käsivarsiini ja tunsin, kuinka viileä vesi valui naisen selkää pitkin. Olin ehkä piiiikkuisen pahoillani kasteltuani naisen, mutta sitähän minä en ääneen sanoisi. Vielä.
Hymyilin hieman katsoessani ties monennenko kerran Matildan tummiin silmiin.

"Eiköhän meillä ole voittaja tässä märkäpaita-kisassa", totesin virnuillen, irroittamatta otettani Matildasta.

Mulla ei valehtelematta ollut koskaan ollut sellaista kaveria. Oli kummallista, kuinka pitkiä katseita me saatettiin vaihtaa tai miten lähellä me toisiamme oltiin, ilman, että mitään tapahtui. Paitsi kostonhimoisia suihkutempauksia. Se jos mikä vasta olikin kaverillista.

Kohotin kulmiani Jessen kommentille märästä paidasta. Vilkaisin vaivihkaa melko ihonmyötäistä paitaani ja totesin mielessäni, ettei se ollut niin märkä kuin Jessen paita oli ollut. Ainakaan edestä.
"Aijaa?" hymähdin kulmaani kohottaen. "Mikäs sen ratkaisi?"

"No, jos vertaa tällaista yli kolmikymppistä miestä ja kaunista nuorta naista, niin eiköhän se ole aika selvää, että se nainen voittaa", hymähdin virnistäen.

Tässä olisi ollut hyvä hetki irroittaa ote, mutta annoin käteni edelleen olla kietoutuneena Matildan ympärille. Toisen käden kuitenkin irroitin hetkeksi, jotta saisin pyyhkäistyä hiussuortuvan naisen kasvoilta pois. Sen enempää ajattelematta, kiersin irroittamani käteni takaisin naisen lantion yli.
Saa kai kaverit niin tehdä? Olinhan minä meikkiäkin Matildan kasvoilta pyyhkinyt pois... Sunnuntaiaamuna...

"Selvää ja selvää", hymähdin suupieli nykien. "Etkä sä kyllä tällä käytöksellä vaikuta päivääkään yli kolmekymppiseltä."
Ei vaikuttanut ei. Mutta siinä mä kuitenkin jumitin Jessen kädet mun ympärilläni.

Jesse pyyhkäisi hiussuortuvan pois kasvoiltani ja mä mietin vain, miksi me vaihdettiin kosketuksia. Oliko se oikeasti joku kaverijuttu? Hämärää se ainakin oli. Varsinkin siinä vaiheessa, kun Jessen käsi palasi lähtöpaikalleen sen sijaan, että mies olisi vapauttanut mut syleilystään.

"Voisi vaikka luulla, että sä pidät läheisyydestä", huomautin toinen kulma koholla. Kurkotin käden selkäni taakse sulkeakseni suihkun.

"Forever young", tapailin hiljaa sen ärsyttävän kasariränkytyksen sanoja hymyillen.

"Voisi vaikka luulla, että sä pidät läheisyydestä."
Niin joo, tosiaan... Siinä me edelleen seistiin toisissamme kiinni. En kuitenkaan osannut irroittaa otettani. En vaikka Matilda hapuili kädellään suihkua kiinni.
"Kuka ei?" hymähdin.

Jessen ote ei herpaantunut, vaikka mun piti nojata hetkellisesti taaksepäin. Suihku sammui ja kohina mun selkäni takaa hiljeni.

"Etkö sä meinaa päästää enää ollenkaan irti?" kysyin varovasti hymyillen. Laskin katseeni Jessen leuan korkeudelle, koska tarvitsin hetken tauon vihreistä silmistä kootakseni ajatuksia.

"Ei sillä että se haittaisi", lisäsin tuskin kuuluvalla äänellä, sipaisten sormillani Jessen käsivarsia, jotka olivat edelleen mun ympärillä. Mä olin niin lähellä miestä, etten mä ihan käsittänyt sitä.

Sisälläni käyty Järki vs. Tunteet - ottelu oli ilmeisesti taisteltu loppuun ihan minun huomaamattani.
"En", totesin hiljaa Matildan tiedusteltua, meinasinko päästää hänestä irti enää ollenkaan.

Matildan sormet hipaisivat käsivarsiani, mutten kuullut, mitä nainen sanoi, sillä veri kohisi korvissani ja sydän hakkasi rinnassa tuhatta ja sataa. Naapurin mummokin siellä taisi pääkopassa käväistä...
Irrotin toisen käteni naisen ympäriltä ja varovaisesti nostin etusormellani naisen leukaa, jotta tämä kääntäisi katseensa takaisin minuun.

"Tämä on sitä vielä typerämpää, mistä puhuin sunnuntaina", mutisin ja varovaisesti painoin huuleni Matildan huulia vasten.
Ihan sama vaikka tulisi turpaan.

Jesse oli mennyt johonkin tilaan ja mä huomasin muutoksen miehen kasvoilla. Sen katse ei hievahtanut enää mihinkään mun silmistäni ja mun oli vähän vaikea olla noteeraamatta sitä, koska Jesse oli nostanut mun leukani ylös manuaalisesti.

Vielä typerämpää. Sunnuntaina?
Mun ajatus kulki ihan naurettavan hitaasti, koska mä aloin vasta silloin hahmottaa mitä seuraavaksi tapahtuisi. Jos mä antaisin sen tapahtua.

Jesse ei ollut hidas muttei nopeakaan painautuessaan sen verran lähemmäs, että meidän huulemme kohtasivat. Ne tuntuivat vierailta, mutta Jessen läheisyys ei. Mä en hengittänyt, mutta mä en myöskään perääntynyt.

Jessen huulet olivat pehmeät ja mä maistoin niiltä jokaisen rajan, joka me sillä hetkellä rikottiin.

Mitä helvettiä minä tein?
Mielessäni käväisi niin Jonathan, Heidi kuin Milakin. Päätin kuitenkin sysätä kolmikon pois mielestäni ja keskittyä naiseen, joka oli siinä minun syleilyssäni. Varattuun naiseen, johon olin ihastunut. Liian pian Milan jälkeen. Liian nopeasti, ottaen huomioon kuinka vähän aikaa me olimme loppupeleissä tunteneet.

"Sori", mutisin ja irroitin hitaasti otteeni naisesta. Yritin katseellani tulkita naisen kasvoilta, tulisiko sieltä täyslaidallinen paskaa niskaan vai jotain muuta.
Sen tiesin, että niiden kaverirajojen yli oli menty ja kunnon harppauksella.

Mä odotin hälytyskellojen soivan. Jonathan kävi kyllä mielessäni, mutta lähinnä siitä syystä, että mä vertailin kylmien väreiden määrää. Vaikka se hetki Jessen kanssa oli kaikin mahdollisin tavoin väärin, se ei tuntunut siltä.

Mies mutisi anteeksipyynnön vetäytyessään kauemmas. Mä vedin hitaasti henkeä ja nostin katseeni Jesseen, joka näytti vähän siltä kuin olisi ollut valmis juoksemaan ulos.
"Sitä sattuu", kommentoin täysin ajattelematta, vähän naurahtaen, irvistäen henkisesti kommentille heti perään.

"Ei vaan.. Niin. Sori.. Munkin puolesta", takeltelin pudottaen katseeni lattiaan.

Matilda ei näyttänyt järkyttyneeltä saati suuttuneelta. Saatoin siis hieman rentoutua... "Sitä sattuu."
Tilanne oli jälleen kerran outo, kiitos minun. Että pitikin olla näin typerä. Mennä nyt suutelemaan varattua naista. Kaveria.

"Ei kai sinulla mitään anteeksi pyydettävää ole", mutisin nolona hieroen takaraivoani. "Minähän se taas tulin iholle..."

Katsoin paidan selkämys märkänä seisovaa naista ja vilkaisin sitten itseäni. Vaikka tilanne olikin hieman kiusallinen, huomasin suupieleni nykivän. Ulkopuolisen silmiin tilanne voisi vaikuttaa jokseenkin koomiselta.
Eihän tässä mitään hauskaa ollut. Jouduin kuitenkin puremaan huultani, jotta en olisi purskahtanut nauruun.

"Pitäiskö sun käydä vaihtamassa vaatteet?" kysyin virnistäen.

Jesse vaikutti nolostuneelta ja se oli juuri sellainen tunne, jota en olisi halunnut miehen kasvoilta lukea.
"No olisin mä varmaan osannut vetäytyä", mumahdin järkeillen, ettei tämä ollut mitenkään Jessen vastuulla. Olisin mä päässyt pois, jos olisin halunnut.

Sitten Jesseä alkoi selvästi naurattaa. Kurtistin kulmiani vaatteidenvaihdolle.
"Mun paitaa ei vaan kuivata?" hymähdin pää kallellaan. Todellisuudessa vesi oli kastellut housut ja myös mun alusvaatteet ja sukat tuntuivat märiltä.

Käännyin selin Jesseen riisuakseni paidan. Heitin sen kuivumaan miehen paidan viereen ja sipsutin pois kylpyhuoneesta aikeenani vaihtaa loput vaatteet makuuhuoneen suojissa.

Vilkaisin peilikuvaani havahtuen tunnustelemaan kaikkia tuntemuksia, joita se kaikkea muuta kuin kaverillinen suudelma oli herättänyt. Vedin collegepaidan päälle urheilulegginssien kaveriksi ja palasin olohuoneen puolelle.

"No olisin mä varmaan osannut vetäytyä."
Niin... Varmasti olisi. Mutta miksei vetäytynyt?

Hymyilin pienesti, kun Matilda uteli paitansa kuivattamisesta ja olin sanomassa jotain, mutta nainen kääntyi selin minuun ja riisui märän paitansa pois.
Hienot seinäkaakelit täällä......

Matildan poistuttua kylpyhuoneesta ilman paitaa, kutsuin taas mielessäni naapurin vanhaa, kuoleman rajamailla häälyvää muoria tulemaan paikalle.
Hengitin syvään ja kokeilin, josko oma paita olisi jo kuivanut. Vielä tuntui vähän nihkeältä, mutten tiennyt pitäisikö minun se jo päälle vetää. Ehkä tämä keekoilu yläosattomissa jo sai riittää?

Matildan vaihtaessa vaatteita, mielessäni pyöri vain lause: "Olisin mä varmaan osannut vetäytyä."
Pudistelin päätäni ja kävelin olohuoneeseen nihkeä paita käsissäni.

Jesse oli mua vastassa, edelleen ilman paitaa. Mies roikotti kyseistä vaatekappaletta kädessään ja mä mietin, oliko se livistämässä paikalta.

"Ei mitään kiirettä", hymähdin hymyillen, nyökäten paidan suuntaan. Olin levitellyt omat, märät vaatteeni kuivumaan makuuhuoneeseen.

Otin pari askelta lähemmäs miestä ja mietin, pitikö mun kommentoida tapahtunutta jotenkin. Mun päässäni risteili kysymyksiä siitä, miksi Jesse oli tehnyt niin ja siitä, miksi mä olin eläytynyt tilanteeseen. Ja kaikkein päällimmäisenä: miksi mä olin kuin siinä ei olisi ollut mitään ihmeellistä?

Matilda oli saanut vaatteensa vaihdettua ja tuli myöskin olohuoneeseen.

"Tää ei kyllä ole vielä ihan kuiva..." mutisin pieni hymy suupielessä ja vilkaisin kädessä roikkuvaa paitaa, kun Matilda huomasi sen.

Matilda tuli hieman lähemmäs enkä oikein tiennyt, miten päin olla.
Olisin halunnut selittää tekosiani, mutta mitä minä olisin voinut sanoa? Ettei minulla yleensä ollut tapana pussailla kavereita (paitsi Heidiä)? Känniinkään ei voinut vedota, koska olin täysin selvinpäin. Enkä todellakaan voisi sanoa, että olin ehkä vähän ihastunut Matildaan...  

Roikutin vain paitaa kädessäni ja odotin, että Matilda sanoisi edes jotain.

Jesse oli pelottavan hiljainen. Kaduttikohan sitä? Kaduttiko mua?

Mun ajatukseni tuntuivat vaarallisilta. Miksi mä en ollut vauhkoontunut Jesselle siitä, että se oli suudellut mua vaikka mä olin varattu? Miksi mä en ollut tehnyt mitään tilanteen stoppaamiseksi?

"Kaduttaako sua?" kysyin varovasti. Purin huultani, koska mua pelotti kuulla Jessen vastaus. Se oli ollut vain suudelma, mutta se tuntui aika paljon enemmältä, kun sen suhteutti elämäntilanteisiin.

Matilda näytti jälleen pohtivan päänsä sisällä ties mitä ja toivoin, että hän pian rikkoisi hiljaisuuden.

Niin hän teki lopulta. Heitti ilmoille kysymyksen, johon en oikein tiennyt, mitä vastata. Molemmat vastausmahdollisuudet kuulostivat jollain tapaa vääriltä.

"Ei", huokaisin syvään ja pidin katseeni naisessa.
Olin halunnut tehdä sen jo niin pitkään, mutta olin aina jänistänyt.
Rutistin kädessäni olevaa paitaa ja mietin, ehtisinkö vetämään sen ylleni ennen kuin Matilda heittäisi minut pihalle.

Olihan Jesse yrittänyt saada mut mukaansa ensitapaamisella, mutta sen jälkeen me oltiin oltu samalla linjalla. Kai. Sillä linjallako me oltiin nukuttu yhdessä ja nyt suudeltu?

"Hyvä", mumahdin. Hyvä?? Hyvä ettei mun suuteleminen kaduta. Vaikka mä seurustelen. En mäkään tuntenut katumusta, enkä oikeastaan mitään muutakaan.

Paitsi halua olla taas lähempänä Jesseä.
"Miksi muakaan ei kaduta?" mutisin puoliääneen, toivoen, ettei Jesse seisoisi turvavälin päässä niin vaikeasti luettavana.