Another man

"Kunhan ei ihan heti oteta uusiksi, nimittäin mulla oli krapula varmaan vielä maanantainakin", naurahdin hieman. "Vanhuus ei tule yksin."

Mietin, pitäisikö minun pahoitella aamuista käytöstäni, mutta koska Matildakin vaikutti olevan ihan ok viikonlopun tapahtumien kanssa, en kehdannut avata suutani sen enempää.
Tai sitten nainen vain esitti... Mistäs minä tiesin.

Jessen kommentti sai mut naurahtamaan. Pienesti, mutta silti.
"Mä en ole noin vanha ja mullakin teki tiukkaa", virnistin hörpäten sitten kahvikupin tyhjäksi. "Voidaan pysyä kahvissa."

Nousin ylös hakeakseni pannun santsikupillista varten. Tartuin kahvaan tukevasti, ettei sekin lipeäisi kädestäni.
"Otatko lisää?" hymähdin astuen Jessen viereen kahvipannu kädessäni. Kyllä mäkin osasin olla vierasvarainen, jos halusin - ja mun nilkkani oli kunnossa.

Matilda vaikutti hieman rennommalta kuin silloin, kun olin saapunut. Ja niin minäkin. Ehkä tästä selvittäisiin hengissä.
"Joo, ehkä parempi pysyä ihan vain kahvissa", hymyilin ja seurasin katseellani Matildaa, joka siirtyi kahvinkeittimen luo.

"Laita vaan", vastasin ja siirsin kuppiani hieman lähemmäs Matildaa, joka oli tullut pannun kanssa viereeni.

Jesse vastasi myöntävästi ja siirsi kahvikuppiaan lähemmäs. Mä en tiennyt olinko mä edelleen ajatuksissani vai eikö mun koordinaatio- ja hahmotuskykyni pysynyt perässä, mutta samalla sekunnilla kun tajusin kahvin liikahtavan ulos pannusta, mun mieli kiljui mua jo lopettamaan. Kahvin roiskahtaessa kupin reunalle ja siitä Jessen kädelle mä olin niiden sekuntien aikana aika varma, ettei mies tulisi enää koskaan kahvittelemaan luokseni.

"Anteeksi", parahdin laskien kuuman pannun pöydälle voidakseni keskittyä siihen, että olin kaatanut Moccamasterin täydellä teholla lämmittänyttä kahvia Jessen kädelle kahvikupin sijaan. En ehkä suoraan, mutta kuumaa juomaa oli silti roiskahtanut kupin reunoilta pöydälle ja miehen iholle.

Musta tuntui, että hahmotin tilanteen pelottavan nopeasti, sillä ennen kuin Jesse ehti tehdä mitään, mä olin jo pyyhkimässä kahvia miehen kämmeneltä paitani hihaan. Ihan kuin se olisi auttanut mahdollisten palovammojen suhteen.

"Samperi", kirosin huulien välistä, kun tunsin kuuman kahvin roiskahtavan kädelleni.
Olin vaistomaisesti nykäisemässä käteni kauemmas, mutta Matilda oli nopeampi ja pyyhki jo hihallaan minun kämmentä.

Nappasin hellästi toisella kädellä naisen ranteesta kiinni: "Ei tarvi kuitenkaan koko kättä hinkata puhki."
Hymyilin hieman tuskaisesti. Mikä turbokeitin naisella on, kun noin kuumaa kahvia keittää?

Mä menin ihan tiloihin siitä, että olin onnistunut sähläämään kahvin kanssa. Ne eivät olleet sentään Jessen sylissä, joten ehkä mun ei tarvinnut olla ihan niin paniikissa.
"Joo ei", ähkäisin pysähtyen katsomaan punertavia läikkiä miehen kädessä. "Mutta noi tarvitsee kylmää vettä."

En halunnut myöntää kuinka monta kertaa olin itse seissyt keittiön hanan ääressä valutellen kylmää vettä milloin sormilleni, ranteelleni tai kämmenelle. Mä tein asioita välillä keittiössä niin nopeasti, etten aina muistanut hyödyntää esimerkiksi patalappuja.
"Tänne nyt", ähkäisin hanan avattuani. Kylmä vesi oli tehokkain ensiapu.
"Tossa oli toi lisälämpö päällä", irvistin katse kahvinkeittimen napeissa. En ollut varma, miksi toinen painike oli ollut pohjassa, mutta sen mä tiesin, että se oli oikeasti tehokas.

Katselin kämmentä, joka punoitti jonkin verran. Sain kuitenkin pidettyä naamani suhteellisen peruslukemilla, vaikka hieman kirvelikin.

"Tullaan, tullaan", naurahdin Matildalle, joka oli siirtynyt hössöttämään lavuaarin luo ja komenteli minutkin sinne.
Työnsin käden kylmän vesivanan alle ja katsahdin kahvinkeittimeen, kun vieressäni seisova lilapää siitä mainitsi.

"Niin tuntui olevan", tyrskähdin huvittuneena. "Jään henkiin kuitenkin, voit rauhoittua."

Yritin irtaantua hetkeksi tilanteesta, jossa mä hyysäsin ja panikoin kahvin mahdollisuuksista palovammaan ja mietin taas oliko mulla kaikki ihan hyvin. Mun käytös ei ollut mitenkään erityisen lähellä normaalia käytöstäni, etenkään siinä vaiheessa, kun jäin tuijottamaan Jesseä ymmärtämättä sen sanoja.

"Joo", puuskahdin. Jään henkiin. Okei? Enpä olisi niin varma. Käänsin katseeni Jessen käteen, jota mies piti hiljalleen valuvan veden päällä. Hetken mielijohteesta väänsin hanaa kovemmalle siltä varalta, ettei vesi ollut vielä niin kylmää kuin se olisi voinut olla.

No, arvata saattoi, miten siinä kävi. Jesse oli pitänyt kättään suhteellisen lähellä hanaa ja äkillinen paine räiskäytti vettä ympäri keittiönurkkausta. Osa pisaroista lensi tiskipöydälle, muutama mun päälleni ja valtaosa Jessen päälle. Muodostin anteeksipyynnön huulillani tuijottaen lamaantuneena miehen märkää paitaa.

Tänään ei tainnut olla mun päiväni.

Hetken jo luulin, että Matilda lopettaisi hyysäämisensä ja istuisi alas, mutta ei.
Nainen väänsi vesihanaa kovemmalle ja pian huomasinkin paitani kastuvan läpikotaisin.

"No.. Niin..." yritin kuulostaa vakavalta, mutta oikeasti minulla oli täysi työ pitää naama peruslukemilla. Nauratti ihan pirusti, mutta Matildan ilme oli kaikkea muuta kuin huvittunut.
"Eihän sitä kahvia tietääkseni mun paidalle kaatunut, mutta..."

Mua hävetti niin helvetisti, että olin valmis kävelemään ulos omasta asunnostani antaakseni Jessen hoitaa asian itsekseen. Mä huomasin miehen huvittuneisuuden, mutta mua ei naurattanut.

Suljin hetkeksi silmäni, kunnes tajusin sulkea hanan. Vedin syvään henkeä ja mietin, missä helkkarin välissä musta oli tullut sellainen. Yleensähän mä en välittänyt mistään, vaikken mä nyt kenenkään päälle huvikseni kahvia tai vettä heitellyt. Paitsi työntänyt Paakkasia järveen ihan huvin ja urheilun vuoksi.

"Ei kaatunut", toistin. Jessen nykivä suupieli alkoi ärsyttää, sillä nyt muakin nauratti.
"Joo joo", puuskahdin nostaen kädet pystyyn. "Mä olen onneton huolehtimaan mistään."

Virnistin perään ja laskin katseeni märkään paitaan.
"Anna tulla vaan", kehoitin valmiina vastaanottamaan kaikki irvailut, jotka eittämättä pyörivät vihreäsilmäisen päässä.

Matildankin heräsi horroksestaan ja alkoi jopa puhumaan.
Naistakin näytti lopulta huvittavan koko tilanne, vaikkakin yritti peittää virnettään laskemalla katseensa takaisin aiheuttamiinsa "tuhoihin".

"Olisit sanonut, et täällä on jotkut Mr. Märkäpaita-kisat tänään niin olisin kyllä laittanut valkoisen paidan, enkä tätä mustaa", virnuilin ja venytin paidan helmaa nähdäkseni paremmin, kuinka hyvin se oli kastunut. Olihan se, melkein läpikotaisin.
Sentäs housut olivat säästyneet, joten en näyttänyt siltä, että olisin kussut housuun.

Räpsäytin sormistani viimeiset vesipisarat naisen naamalle, ihan vain kostoksi.

Jessen virne ei siis laantunut edes tulikuumasta kahvista tai jääkylmästä vedestä.
"Olisin kertonut jos olisin tiennyt", vastasin toinen kulma koholla, saaden vain vaivoin pidettyä huvittuneen virneen poissa huuliltani. Säpsähdin Jessen räpsäyttäessä vettä kasvoilleni, mutta ehkä mulla ei ollut oikeutta loukkaantua.

"Mitäs nyt?" mietin ääneen, pää vähän kallistuneena. Tuijotin Jessen paitaa kuin olisin voinut katseellani lämmittää sen kuivaksi. Lämmittää.
"Mä en usko, että sä mahdut mun paitoihin", totesin muka vakavana. "Mutta voidaan me föönata toi kuivaksi."

Suljin hetkeksi suuni ja mietin tilannetta, jossa mä olisin hiustenkuivain kädessäni grillaamassa Jessen keskivartaloa. Se ei vaikuttanut turvalliselta edes ajatuksen tasolla.
"Se kyllä vaatii riisuutumista", huomautin nostaen kädet puuskaan. "Mutta miten vaan."

Nyt mä en oikeastaan edes yrittänyt peittää pientä virnettä nostaessani katseeni Jessen silmiin.

"Höh, mä kun ajattelin, että olisin saanut lainata jotain sun söpöä bilepaitaa", jatkoin virnuiluani Matildan todetessa, etten tämän vaatteisiin mahtuisi.
Matilda mainitsi föönin ja mietin, olisiko sekään ihan turvallisin vaihtoehto. Varsinkin, jos paita olisi minun päälläni...

"Se kyllä vaatii riisuutumista. Mutta miten vaan."
Kohotin hieman kulmiani naisen toteamukselle. Nainen käänsi katseensa minuun ja virnisti.
"Niin..." mutisin huvittuneena. "Mulla ei ole kyllä täällä alla mitään."

Totta. Paita oli sen verran paksu, että sen kanssa pärjäsi viilenevissä marraskuun illoissa, mutta alle en ollut vaivautunut mitään laittamaan. Luontoäiti kun oli sitä mieltä, ettei vielä kunnon talvea niskaamme heittäisi.
Enkä minä ihan ajatellut, että joutuisin riisuuntumaan Matildan edessä. Tai pääsisin... Miten sen nyt ottaa.

Reippaasti kuitenkin vetäisin paidan pääni yli ja ojensin sen naiselle.

Söpöä bilepaitaa? Väittikö Jesse, että joku muhun liittyvä voisi olla söpöä? Ehkä mies ei ollut vielä saanut kovin realistista kuvaa musta ja luonteestani, vaatekaapin sisällöstä puhumattakaan.

"Mä en olekaan koskaan nähnyt paidatonta miestä", tuhahdin Jessen kommentille. Kai tuohon ikään mennessä olisi pitänyt tottua ajatukseen, että kaikki naiset eivät seonneet paidattomista miehistä tai vastaavasti vajonneet maan alle ujoudenpuuskassaan. Mä olin itse asiassa aika helppo kohdeyleisö.

"Kiitos", virnistin napaten Jessen paidan. Mun silmät näkivät vilauksen miehen paljaasta ylävartalosta, mutta pakotin itseni liikkeelle kohti kylppäriä. Kavereille puolialastomuus oli ihan okei.

Purin huultani levitellessäni Jessen paidan pyykinpesukoneen päälle. Kaivoin hiustenkuivaajan esiin ja arvoin, kuinka kauan paidan kuivattamisessa kestäisi.
"Ootko sä varma että mä olen oikea ihminen tekemään tämän?" huikkasin miehelle, jonka olin jättänyt keittiöön.

Matilda nappasi paitani ja pakeni kylppäriin. Hymyilin hieman, sillä mieleeni muistui näky Matildasta pelkissä alusvaatteissaan.
Avasin vesihanan uudelleen viileentääkseni sekä kättäni että tunteita.
Kavereita, Jesse. Kavereita.

Matildan ääni kuitenkin keskeytti toimeni, joten kävelin kylpyhuoneeseen, laitoin kädet puuskaan ja nojasin ovenkarmiin.
"Sinä sen kastelit, joten kyllä. Jos minä kuitenkin tässä pidän vahtia, ettet vahingossa polta koko kerrostaloa", naljailin muka vakavalla naamalla.

Jesse ilmestyi oviaukkoon ja mun katse jumiutui hetkeksi miehen rintalihaksiin. Kaverillisesti.
"No, tässä puljussa ei ole paljon menetettävää", tuhahdin ja napsautin föönin päälle.

Oli vähän vaikea keskittyä paidan kuivattamiseen, kun Jesse kyttäsi vieressä. Vaihtelin asentoa ja yritin löytää tyylin, joka kuivattaisi paitaa mahdollisimman laajalti.

"Tän parempaa siitä ei ehkä saa", mumahdin suljettuani föönin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Paita oli rypistynyt kuivuneilta alueilta, mutta oli paikoitellen vielä vähän nihkeä.
"Tossa se varmaan kuivuu loppuun", mutisin ripustaen paidan seinän kuivaustelineelle. Putkissa virtasi lämmin vesi ja ainakin mun pyyhe kuivui siinä kaikista parhaiten.

"Tuolla kropallako sä niistä märkä t-paita kisoista haaveilet?" virnistin pirullisesti katse vihreissä silmissä pysyen. Mitäs kiusasi mua, tämän pelin mäkin nimittäin osasin.

Huomasin kyllä Matildan hetken viipyilevän katseen. En voi väittää, ettenkö olisi tuntenut pientä mielihyvää asiasta.

Nainen käänsi katseensa pois ja keskittyi paitani kuivattamiseen.
Lopulta nainen napsautti föönin pois päältä ja ripusti paitani kuivumaan telineelle.

"Noh, jonkunhan se on oltava viimeinen", vastasin naisen virneeseen, tämän mainittua märkiin t-paitoihin liittyvät kisat.
Laskin käteni vartaloni sivuille ja siristin silmiäni ilkikurisesti, katse edelleen Matildan tummissa silmissä.
"Paitsi tämän kisan kyllä voitin, koska ei ollut muita osallistujia."

Virnistin Jessen vastaukselle.
"Helppo olla paras", virnistin päätäni huvittuneesti pudistellen. Jesse ei enää peitellyt ylävartaloaan ja kai se oli kaverillisen harkittu ratkaisu.

"Mihis me jäätiinkään?" mumahdin tahallisen hiljaa työntäen Jessen kursailematta pois kylppärin ovelta. Miehen iho hohkasi lämpöä ja mä jäin tuijottamaan ihoa sormieni alla.
"Kahviin", hymähdin mahdollisimman kepeästi, ettei vitsi katkeaisi. Nostin katseeni Jesseen ja tajusin, että ennen sitä vaihetta olisi varmaan kannattanut perääntyä kauemmas.

"Ainakaan me ei poltettu sun napaa", huomautin hyvilläni. Se olisi ollut sääli.

"Taitolaji", naurahdin naisen pään pudistelulle.

Matilda työnsi minut pois ovelta, kysyen mihin me jäätiinkään.
Tunsin naisen katseen jälleen seikkailevan ihollani, jonka myötä myös pienet kylmät väreet kulkivat vartalossani.
"Kahviin", Matilda tokaisi nostaen katseensa minuun, muttei astunut kauemmas.

Pureskelin hämmentyneenä alahuultani naisen mainittua napani. Kiusoitteliko nainen?
"Niin, onneksi ei", totesin virnistäen ja silitin napaani. "En tiedä, mitä tekisin ilman sitä."

Ristiriitaiset fiilikset sinkoilivat päässäni tuhatta ja sataa.
En tiedä kuvittelinko vain, mutta ihan niin kuin ilmassa olisi ollut pientä sähköä välillämme. Tunsiko Matildakin sen?
Ei kai, tämähän oli edelleen parisuhteessa Jonathanin kanssa... Ehkä tämä oli vain naisen puolelta kaverillista vitsin heittoa.

Perhana.

Virnistin Jessen vastaukselle.
"Asianajajana sä voitkin vain tuijotella omaa napaa", nyökyttelin tilannetta venyttäen. Mä en tiennyt mikä siinä oli, mutta yhtäkkiä mä jättäydyin tarkoituksella Jessen lähelle.

Mä en voinut väittää, ettei Jonathanin suuteleminen olisi tuntunut yhtään miltään. Jokin siitä oli kuitenkin puuttunut, mutten tiennyt, oliko se lopullisesti kadoksissa vai pelkästään hukassa. Niin monen solmun takana, etten mä ollut saanut sitä selville Jonathanin sylissä.

Oli vähän karua havahtua Jesseä tuijottaessa, että siinä mun edessäni seisoi ilmielävä mahdollisuus kokeilla, mitä mä vielä ylipäätään tunsin. Pitäisikö mun venyä rajojen ulkopuolelle, että mä voisin herätä ja tunnistaa tunteeni Jonathania kohtaan?

Mutta sillä tavalla mä voisin satuttaa Jonathania ja Jesseä, puhumattakaan siitä, mitä mä ajattelisin itsestäni sen jälkeen. Jesse oli harvoja ihmisiä, joista mä olin pitänyt ensitapaamisesta lähtien enkä mä tiennyt uskaltaisinko riskeerata mahdollisuutta ystävyyteen.

Mutta jotain siinä tilanteessa oli. Tuijotin Jesseä lähietäisyydeltä ja yritin lukea sen kasvoilta, mitä se ajatteli. Se oli vähän samanlainen tilanne kuin sillon, kun me oltiin maattu sängyllä ja Jesse oli painanut huulensa otsalleni.
"Sun lähellä on yllättävän helppo olla", pihahdin laskematta katsettani hetkeksikään vihreistä silmistä. Sen oli ollut tarkoitus olla vitsi, mutta se ei ollut kuulostanut siltä.

Matilda ei vieläkään liikkunut mihinkään. Katseli vain minua mietteliään näköisenä, enkä itsekään uskaltanut - tai halunnut - liikahtaa.

Tilanne ehkä oli kuin jostain tv-sarjasta, jossa katsojat odottivat toisiaan tuijottelevan parin suutelevan, mutta ei nyt oltu missään telkkarissa.
Olimme Kallassa. Minä ilman paitaa Matildan asunnossa. Matilda siinä minun edessäni silmiin tuijottamassa... Kaverina.

Matildan sanat rikkoivat hetken hiljaisuuden. Saaden sydämeni jättämään pari iskua välistä - hyvällä tavalla.
"Kiva kuulla", lausuin hiljaa ja vastustin halua koskettaa naista. Minun olisi ehkä pitänyt laskea katse Matildan silmistä, mutten pystynyt.

Kai mä salaa odotin jonkun taikatempun tapahtuvan. Samalla mä tiesin, ettei se tilanne kestänyt ikuisesti, mutten silti uskaltanut tehdä mitään. Paitsi tuijottaa Jessen silmiä niin intensiivisesti, että lopulta mun oli laskettava katseeni ja rikottava hetki sen pitkittyessä ihmeellisiin mittoihin.

"Mmm", mumahdin hymyillen. Oli varmasti kiva kuulla. Se oli aika onneton lopetus hetkelle, jonka aikana mä olin ehtinyt kuvitella vaikka ja mitä.

"Kahvi on varmaan jäähtynyt jo", huoahdin ottaen puolikkaan askeleen taaksepäin. En mä halunnut lähteä, mutten uskaltanut mennä lähemmäskään. Kohta Jesse joka tapauksessa saisi paitansa kuivana päälle ja mä jäisin kotiin punnitsemaan vaihtoehtojani, ihan kuten kaikkina muinakin päivinä.

Olin toisaalta helpottunut, että Matilda lopulta astui kauemmas höpöttäen kahvin jäähtymisestä.
Jos hetki olisi kestänyt enää hiukankin kauemmin, järki olisi varmaan saanut väistyä tunteiden tieltä.

"Niin, ehkä ihan hyvä vaan. En halua enempää palovammoja", totesin hymyillen ja näytin kättäni, joka oli kahvit aiemmin päälleen saanut. Käteen ei kyllä enää sattunut ollenkaan, hieman punoitti vain.
"Sitä paitsi, eipä minulla ole oikein enää vaatteitakaan, mitä kannattaisi kastella", lisäsin loppuun ilkikurisesti virnistäen.

Jessen kasvoilta oli vähän vaikea päätellä, alkoiko mun äkillinen läheisyys ahdistaa vai ei. Yritin keskittyä miehen puheeseen sen sijaan, että olisin keskittynyt kaikkeen muuhun sen olemuksessa.

"Joo, mä en tiennyt olevani näin vaaraksi ihmisille", mutisin katse Jessen esittelemässä kädessä. Mä tartuin miehen käteen yllättäen taas itsenikin reaktiolla, mutta kai mä olin edelleen omantunnontuskissani. Kosketin varoen punertavaa aluetta todeten, ettei se tuntunut onneksi enää kovin lämpimältä mun viileitä sormiani vasten.

"Oliko tuo haaste?" virnistin nostaen katseeni takaisin vihreisiin silmiin Jessen vitsailtua vaatetuksestaan.

Matildan tarttuessa käteeni, huomasin pidätteleväni hengitystä hetken.
En siksi, että Matildan varovainen sormien kosketus punoittavalla kädelläni olisi käynyt kipeää, vaan siksi, että Matilda kosketti minua.
Jälleen kerran teki mieli ottaa naisen käsi omaani.

"Uskallakin, niin kannan sinut tuonne suihkuun vaatteet päällä", vastasin Matildan katseeseen ja virneeseen kulmat koholla.