Another man

Naputin pöydän puhdasta pintaa kynsilläni. Aamuvuoron jälkeen mä olin käynyt tallilla vain todetakseni, että mun oli mahdoton keskittyä mihinkään. Kotiin palattuani mä olin siivonnut asunnon jokaisen neliön ja todennut toistamiseen, ettei siivousvimma ja musiikin aggressiivinen kuuntelu helpottanut. Sen jälkeen olin viettänyt puolituntisen suihkussa yrittäen huuhtoa ajatukseni viemäriin siinä onnistumatta.

Kello läheni kuutta. Mulla ei ollut mitään havaintoa, kuinka saisin ajan kulumaan. Viimeaikaisen nukahtamisprosentin huomioiden aamusta oli tullut mun lempivuorokaudenaikani, koska silloin mä olin niin tokkurassa, etten jaksanut analysoida mitään.

Tuijotin puhelintani, joka lepäsi mun käden vieressä. Mä tiesin yhden, jonka kanssa aika kuluisi. Mä kuitenkin muistin myös, mitä Jonathan oli kyseisestä henkilöstä sanonut, ja se oli ainoa asia, joka sai mut empimään. Tell Jesse to take better care of you than I did.

Mutta mehän oltiin vain kavereita.

Matilda 17:58 kahvia?

Olin yllättynyt saatuani Matildan viestin. Hiljaisuus meidän välillämme oli kestänyt sunnuntaiaamusta saakka, joten en ollut odottanut saavani naiselta viestiä. Enkä ollut itsekään uskaltanut sitä laittaa, vaikka mieli oli tehnyt useamman kerran.

Onneksi työpäivä oli ollut lyhyt ja olin ehtinyt käymään Kaajapuroilla jo ennen pimeän laskeutumista, joten pääsin lähtemään Matildan luo lähes samantien.

Hermostuneena painoin jo tutuksi käyneen oven kelloa.

Istuin lattialla ovikellon soidessa. Paikallaan oleminen oli haastavaa, kun pyöritti poikaystävän sanoja mielessä jatkuvalla syötöllä yrittäen kehittää oikeaa ratkaisua aikalisälle, jolle oli ilmestynyt jonkinlainen deadline.

Avasin oven ja peruutin kauemmas.
"Moi", tervehdin miestä kuin mä en olisi kutsunut sitä siksi, että mun ajatukseni olivat pyörineet siinä Jonathania suudellessani. Enkä ainakaan siksi, että Jonathan oli vetänyt Jessen mukaan keskusteluun.

Mun päässä ei ollut yhtäkään ideaa, miten tai mitä mä muka voisin sanoa. Mua kylmäsi, vaikka patterit olivat lämmittäneet asuntoa jo useamman viikon.

"Moi", hymyilin varovaisesti Matildan avattua ovensa.
Hieman empien astuin asuntoon, josta olin viimeksi sunnuntaiaamuna poistunut lähes juosten.

Katsoin Matildaa, joka näytti jotenkin... En tiedä. Erilaiselta. Entistä hämmentyneemmältä? Surulliselta?
Seisoin hetken siinä eteisessä miettien, mitä tehdä. Aloitin kenkien riisumisella ja jätin takin naulakkoon.

"Joko sinä keitit kahvit vai pitääkö minun se tehdä?" yritin keventää tunnelmaa.

Jessen heitto ei nostanut huulille sitä tavanomaista virnettä.
"Mä voin keittää", totesin, koska mä tarvitsin jotain tekemistä. Hivuttauduin kahvinkeittimen luo ajatuksiani kasaillen: miksi mä olin kutsunut Jessen tänne, jos sen läsnäolo hermostutti mua näin?

"Mitäs sulle?" kysyin kaataessani vettä Moccamasterin säiliöön. Olin sen verran ajatuksissani, että sitä hujahti enemmän kuin olin ajatellut. Ehkä mä siis joisin puoli litraa kahvia.

Asettelin suodatinpussin paikoilleen ja aloin mitata puruja yrittäen keskittyä laskemiseen. Siinä mä onnistuin, mutta neljännen mitallisen kohdalla mun ote mittalusikasta lipesi ja se putosi lattialle. Tuijotin vanhalle parketille levähtäneitä puruja toivoen, että joku ylempi voima saisi ne katoamaan, mutta siinä ne olivat ja irvailivat mulle ja sekavuudelleni.

Mä en siis ollut kykeneväinen keittämään kahvia. Mitenhän mä siis olisin kykeneväinen mihinkään muuhunkaan elämässäni?

"Ei kai mulle mitään sen kummempia", mutisin vastaukseni Matildalle seuratessani tätä keittiöön.
Miksi tämä oli taas näin vaikeaa? Mitään ei ollut tapahtunut... Ainakaan mitään peruuttamatonta.

Katselin, kuinka lilapää latoi kahvinkeitintä valmiiksi.
Mittalusikan livetessä lattialle, nainen tuntui jotenkin jäätyvän. Tuijotti vain sitä lusikkaa sanomatta mitään.

"Onko kaikki ok?" uskaltauduin kysymään ja nostin lusikan lattialta.

Mun olisi sittenkin pitänyt antaa Jessen keittää kahvit - se oli toiminut aiemminkin. Se siinä kai olikin: asiat olivat toimineet Jessen kanssa. Siihen asti, kun se oli nukkunut mun vieressäni, painanut aamulla suukon mun otsalle ja mutissut jotain typerästä teosta.

"No ei oikeastaan", ilmoitin kuin kyseessä olisi ollut jokin vähäpätöisempi asia kuin mun rakoileva parisuhteeni. "Mä kävin eilen Jonathanin luona."

Mun raajat alkoivat vihdoin totella mua ja sen sijaan, että olisin kohdannut Jessen kysyvän katseen, mä tartuin tiskirättiin ja aloin pyyhkimään puruja kasaksi vasta pestyltä lattialta. Mun kädet tärisivät, mutta mä sain kuin sainkin nostettua enimmät purut rättiin ja lavuaariin.

"No ei oikeastaan. Mä kävin eilen Jonathanin luona."
Katsahdin huolestuneena Matildaan, joka alkoi hajamielisenä siivoamaan aiheuttamaansa sotkua.
"Ai", sain töksäytettyä.

Nainen vaikutti olevan todella hermostunut ja tämän ravistellessa tiskirättiä lavuaarin yllä, tartuin hellästi tämän olkapäähän.

"Ei kai se tehnyt mitään?" kysyin tiukasti, sillä päässäni pyöri ties mitä mielikuvia kaksikon kohtaamisesta.
Jumalauta jos se jätkä oli taas lyönyt Matildaa, olisin valmis menettämään toimilupani asianajajana ja menisin vääntämään Raynottin niskat nurin.

Jesse ei vaikuttanut mitenkään erityisen ilahtuneelta kertomastani. Toisaalta, miksi olisikaan, koska mies oli tehnyt kantansa melko selväksi mitä Jonathaniin tuli. Tilanne olisi saattanut olla toinen, jos Jesse ei olisi tiennyt Murronmaan tapahtumista.

"Ei", mutisin katse tiskipöydässä. Mun teki mieli kysyä tarkempaa määritelmää, koska olihan se suudellut mua. Ujuttanut kätensä mun paidan alle. Kimpaantunut ja vetänyt Jesse-kortin esiin. Kertonut kaipaavansa mua silti.

Jatkoin purujen mittaamista saaden vietyä homman loppuun asti. Napsautin keittimen päälle ja nojasin keittiötasoon Jesseä vilkaisten.

En oikein niellyt Matildan kieltävää vastausta. Nojasin tiskipöytään ja katselin naisen liikkeitä ja ilmeitä.
Jotain oli kyllä tapahtunut. En vain tiennyt, että mitä.
"Palasitteko te takaisin yhteen?" huokaisin kysymyksen ilmoille.

Siksi Matilda kai oli minut tänne pyytänyt.  Kertoakseen aikalisän olevan ohi ja pariskunta olisi jälleen onnellisesti yhdessä.
Samaan syssyyn nainen kertoisi, ettei voisi olla minun kanssa enää missään tekemisissä. Jonathan varmaan kieltänyt...

Takaisin yhteen? Jessen kysymys tuli mulle vähän yllättäen, koska kai mä olisin näyttänyt edes pykälän verran onnellisemmalta?

"Ei", toistin ontosti. Mitäs vähän muhinoitiin, mutta mä mietin vain sitä miksi sä lähentelit mun otsaa ja sitten Jonathankin alkoi puhua susta.

Mä yritin hakea rohkeutta vihreistä silmistä. Rohkeutta mihin? Olisiko pahempaa, että Jesse tietäisi mitä mä olin ajatellut vai mitä Jonathan oli sanonut?

"Ei."
"Kai sun pitäis se jo tietää, et voit mulle kertoa..." tuhahdin vastaten naisen katseeseen. "Jotain on tapahtunut."

Sillä hetkellä toivoin, että osaisin lukea toisten ajatuksia.
Matildan kohdalla se toive tuntui elävän usein, sillä nainen ei todellakaan ollut mikään avoin kirja. Lähinnä nippusiteillä kiinni sidottu opus...

Tapahtunutko? No joo, tavallaan.

"Mä menin Jonathanin luo. Se suu- mä suutelin sitä. Siitä ei tullut mitään", luettelin tietämättä, halusiko Jesse todella kuulla kaiken. Mä olin sillä hetkellä niin kykenemätön suodattamaan mitään, että peli oli oikeastaan jo menetetty.

"Niin", mumahdin, kun mun ajatukset palasivat hetkeen, kun mä olin yrittänyt mielipuolisesti hukuttautua Jonathanin huuliin etteivät mun ajatukset olisi laukanneet toisaalle.

Vatsan pohjassa hieman kouraisi, kun Matilda ilmoitti heidän suudelleen, mutta tunne hieman helpotti Matildan jatkaessa lyhyttä kertomustaan.

"Ai", mutisin ja istahdin keittiönpöydän ääreen. "No, mikä teidän tilanne nyt sit on?"

Kahvi valui hitaasti, liian hitaasti. Jesse istui pöydän ääreen ja hetken päästä munkin oli istuttava, koska en halunnut näyttää levottomalta.

"Mä en voinut jatkaa pidemmälle", mutisin toivoen Jessen ymmärtävän, että olin jatkamassa aiempaa kertomustani. "Ja sitten Jonathan julisti tienneensä että mulla olisi toinen mies odottamassa."
Niin mikä toinen mies? Miksi mä olin sanonut sen ääneen?

"Että niin helvetin hyvin meillä menee", kiirehdin toteamaan. Laskin katseeni pöytään, koska mua hävetti katsoa Jesseä. Mä vaikutin varmaan aika kevytkenkäiseltä, kun olin saanut Jonathanin sanomaan jotain tuollaista.

Kohotin kulmiani Matildan mainittua jonkun toisen miehen.
"Ai", lausuin jälleen kerran tuon kahden kirjaimen sanantapaisen, kun en muutakaan keksinyt.

Rykäisin hieman kurkkuani etsien samalla sanoja suuhuni. Muutakin kuin "ai".
"Miksi ihmeessä Jonathan luulee sinulla olevan joku toinen?" tiedustelin varovaisesti.

"Onko sulla?" mietin hiljaa mielessäni, mutta sitä en kyllä ääneen tivaisi. En välttämättä halunnut tietää...

Jesse esitti mulle samat kysymykset kuin mä olin esittänyt itselleni. Mikä toinen mies? Mistä Jonathan oli saanut sellaista päähänsä?

No Jessestä. Se ajatus oli ilmeisesti jäänyt Jonathanin takaraivoon jo Krouvissa eikä aikalisän ajoitus ja meidän tallireissu ollut parantanut tilannetta.

"No niin hyvän kuvan mä olen itsestäni ilmeisesti antanut", tuhahdin. Vilkaisin kahvinkeitintä, joka oli vihdoin valuttanut meille mustaa juomaa. Nousin ylös, kaadoin kaksi kupillista ja nostin ne pöytään.

"Se varmaan keksi sen tästä aikalisästä ja meistä tallilla", mumahdin laskien jääkaapista ottamani maitotölkin pöydälle. Istuin Jesseä vastapäätä ja katsoin miestä mietteliäänä: mitähän se nyt ajatteli?

Pöydälle ilmestyi kaksi kahvikuppia ja otin toisen niistä käteeni tuijotellen siellä lilluvaa mustaa juomaa.

Matildan laskettua maitopurkin pöytään ja mainittua meidän yhteisen tallireissun, nostin katseeni naiseen.

"Niin no... Pakko myöntää, olisi itselläkin mielikuvitus laukalla tuossa tilanteessa. Mutta mehän ollaan vain kavereita, kai sinä sen sille kerroit?" mutisin kurottaessa maitopurkkia käteeni.

Koska sitä me oltiin. Kavereita. Tai ainakin oltiin sunnuntaihin saakka. Tiedä sitten, olinko jälleen kerran pilannut kaiken.

Olinko mä kertonut Jonathanille mun ja Jessen kaveruudesta? No, mä olin sanonut, ettei mitään ollut tapahtunut. Kai se riitti, koska eihän kellään ollut oletusta, että me oltaisiin jotain muuta. Eihän?

"Mmmm-h", mumahdin myöntävästi. Musta oli siinä hetkessä Jonathanin luona tuntunut tyhmältä vääntää asiaa rautalangasta.

But I can't be the only one, who sees the way he looks at you.
Jonathanin sanat palasivat mun mieleen. Odotin, että Jessen ote irtosi maitopurkista, että sain kaadettua maitoa omaan kahviini. Maistoiin kahvia varovasti, nostaen yhtä varovasti katseeni mua vastapäätä istuvan miehen silmiin. Mitä Jonathan oli tarkoittanut?

Matilda näytti mietteliäältä siinä minua katsellessaan. Minulla oli tunne, että nainen jätti jotain kertomatta.

Hörppäsin kahviani ja laskin kupin pöydälle.
"Ei tainnu uskoa, vai? Pitääkö mun varoa selustaani, kun käyn maneesivuorolla?" kysäisin kulmat koholla, pienesti virnistäen.

Jessen virne kevensi mun oloa edes hetkellisesti. Kaikista vähiten mä toivoin outoutta meidän välille, koska ei mulla oikein ollut muutakaan ihmistä, jolle olisin halunnut valottaa mun ja Jonathanin välejä ja mun ajatusmaailmaani.

"En mä tiedä, se uskoo mitä se haluaa", huoahdin. Mun teki mieli lisätä jotain selustan varomisesta, mutta hankalahan mun oli vakuuttaa, ettei Jonathan tekisi mitään harkitsematonta.

"Ehkä se ei hypi sun silmille", hymähdin taistellen huulille pientä virnettä. Se hiipui aika nopeasti ajatusten valahtaessa taas pohdintaan, mikä Jessen katseessa oli voinut olla niin merkittävää.

Matildan kasvoilla kävisi pikkiriikkinen hymyntapainen, joka haihtui lähes samantien pois.
"Niin, ehkä ei", mutisin kahvinjuonnin lomasta. "Ellet sitten sanonut mitään viikonlopusta."

Ei. Miksi minä sen menin mainitsemaan.
Käänsin katseeni naisesta pöydälle laskemaani kahvikuppiini hieman nolostuen.

Viikonlopusta. Ei mulle oikein ollut siunaantunut oikeaa hetkeä mainita viikonlopusta.
"En", mutisin katse tiiviisti pöytään kohdistuneena. Siihen oli roiskahtanut pieni maitopisara ja se häiritsi mua yllättävän paljon.
"Eipä siinä oikein tullut tilaisuutta mainita että sä nukuit täällä", jatkoin huokaisten. Jesse oli kuitenkin nimenomaan nukkunut, joten en mä tiennyt kannattiko sitä sotkea tähän tilanteeseen, kun kaikki oli auki.

Mua alkoi kaduttaa, että olin kutsunut Jessen käymään. Mä en selvästi osannut ottaa puheeksi niitä aiheita, joihin olisin salaa kaivannut vastauksia. Sen sijaan tilanne muuttui ahdistavammaksi hetki hetkeltä ja kohta Jessekään ei varmaan enää jaksaisi mua ja mun hiljaisuutta.

"Mitä siitä viikonlopusta edes olisi voinut sanoa", mietin puoliääneen. Uskaltauduin kohtaamaan Jessen katseen.
"Jäitkö sä miettimään sitä?"

"Niin", mutisin naputellen hermostuneena etusormella mukin kylkeä.

"Jäitkö sä miettimään sitä?"
Matildan kysymys hieman hätkäytti. Enhän minä voinut sanoa, etten ollut ajatellut kuluneella viikolla mitään muuta kuin sitä. Paitsi eilen oli muut jutut mielessä.

"No siis... En minä tiedä. Eihän me tehty mitään väärää. Ryypättiin, nukuttiin ja juteltiin" vastasin kohauttaen harteitani ja pidin katseeni naisessa.
Niin, paitsi että sitten minä menin pussaamaan Matildaa. Otsalle tosin, mutta silti.

Jesse kiteytti sen, mikä mullakin oli ollut päällimmäisenä mielessä: eihän me tehty mitään väärää. Mikä ylipäätään oli väärää, jos me oltiin oltu koko ajan kaveripohjalla?

Kai se oli se hetki aamulla sängyssä. Tai yölliset välähdykset, joiden aikana katseet olivat venyneet. Mutta mitä se oli, jos ei väärää?

"Mmm, niin mäkin sen ajattelin", myönsin yrittäen keventää tunnelmaa hymyllä. Samalla mä olin myöntänyt ajatelleeni, mikä oli pieni hinta siitä, ettei Jesse tiennyt niistä ajatuksista sen enempää. Mua kauhistutti edelleen ajatella, kuinka epätoivoisesti mä olin eilen pusertanut itseäni keskittymään Jonathaniin - joku oli ihan oikeasti sotkenut mun ajatuksiani.

Kai mä pikkuhiljaa tajusin, että se joku istui mun edessä. Olipa se kuinka kaveri tahansa, se oli havahduttanut mut ajattelemaan.