Closure

Mun ja Eelan yhteinen kävelylenkki päätty takasin laitumen luokse. Riepu oli tullu portille katsomaan, ketkä maaston uumenista oikein saapuisivat. Valkoisen hevosen nähdessäni mielen valtas mun ja Ellien tilanne. Ehkä meidän pitäs puhuu. Jostain. Viimesimmät keskustelut ei oikein olleet tuottaneet tulosta. Toisaalta, eipä meijän mitkään edelliset keskustelut olleet kanteneet pitkälle.

Palatessani tallille, vilkaisin parkkipaikalle. Ellien auto oli nätisti omani vieressä. Pitäsköhän mun ettii blondi rakennuksesta ja yrittää saada edes jotain tolkkuu tähän? Oliskohan musta miestä sellaseen...? Suuntasin siis vanhan tallin ovista sisälle ja kiersin katseellani käytäviä. Ellie tuskin olisi putsaamassa karsinoita, sitä paitsi, se homma oli hoidettu aamutallin aikana. Varustehuone oli tyhjä, joten jäljelle jäi oikeastaan lounge.

Löysin blondin istumasta pöydän äärestä höyryävä kahvikuppi kädessään.
"Hey...", sanoin ja istahdin varautuneena puhelintaan selaavan naisen vastapäätä. "Is it just me, or are things still weird between us ?" katsoin blondia epävarmana siitä, miten Ellie ottaisi näin suoran puheen vastaan. Viime aikoina en ollut naista juuri nähnyt, joten en yhtään myöskään tiennyt, millä tuulella nainen oikein oli. Kohtapa se selviäisi.

Riisuin Riepulta varusteet ja kiikutin kylmäyssuojat pakkasesta sen jalkoihin. Tiesin, etten voisi syyttää huonosti menneestä valmennuksesta ainakaan hevosta, joten päätin olla purkamatta ärtymystäni ainakaan ruunaan. Ehkäpä seuraava tapaamani viaton sivustakatsoja joutuisi uhriksini. Palautettuani varusteet paikoilleen päätin suunnata loungeen. Kupillinen kahvia piristäisi aina.

Loungessa ei ollut ketään. Kahvinkeittimen pohjalla oleva kahvinjämä sai minut irvistämään. Se oli takuulla joku aamuinen jämä. Huuhtelin pannun vedellä ja mittailin kahvinpuruja keittimeen, joka alkoi pian porisemaan tuttuun ääneen. Kahvin tippumista saisi odottaa muutaman minuutin, joten päätin vaihtaa sillä välin ratsastusvaatteeni johonkin mukavempiin vaihtoehtoihin.

Saatuani puhtaat vaatteet ylleni palasin tarkastamaan kahvin tilanteen. Pannu oli täynnä höyryävää, tummaa nestettä ja lounge edelleen tyhjänä. Kaadoin itselleni kupillisen kahvia ja istahdin pöydän ääreen selailemaan instagramia. Pyöräytin silmiäni epäuskoisena. Somen uutiset kertoivat, että Essillä oli taas uusi hevonen, uskomatonta. Toivottavasti se oli tällä kertaa valinnut sellaisen hevosen, jolla osaisi jopa ratsastaa.

Loungen ovi kävi. Vasta kuullessani tervehdyksen viitsin kääntää katseeni puhelimestani. Oh shit… Tottakai tulija oli Jonny, jonka tapaamista olin ensiluokkaisesti onnistunut välttelemään - tähän asti. Minua ei huvittanut tänään jutella mistään heppajuttuja vakavammasta kenenkään kanssa, kaikista vähiten Jonnyn. Vaikka tuskin meidän tilanne enää välttelemällä paranisi, pikemminkin muuttuisi entistä kiusallisemmaksi.

“Ehkä sun mielestä”, kohautin olkiani välinpitämättömästi. Olin omasta mielestäni päässyt suhteestamme jo yli, enkä kantanut minkäänlaista kaunaa Jonnylle. Laskin katseeni takaisin puhelimen näytölle.

Ellien vastaus ei kuulostanut siltä, että naista kiinnostaisi paskaakaan. Eihän se mulle enää millään tavalla kuulu, mut en myöskään toivonu meijän välien jäävän huonoks tai epämiellyttäväks.
"Guess you're right", vastasin huokaisten syvään.

Blondi tuijotteli puhelimensa näyttöä napauttaen sitä aina välillä. Sinisilmäistä olentoa ei tainnut yhtään kiinnostaa mun seura ja vielä vähemmän mun kommentit. Olin kuitenki viettäny sen verran aikaa Ellien kanssa, jotta tiesin milloin tällä oli paha päivä.

"You okay ? You seem a bit frustrated", puhuin ajatukseni varoen ääneen. Kolmas maailman sota mun ja Ellien alottamana ei ollu mun aikomus, ei nyt eikä ole koskaan ollut, mut silti tilanne väkisin tuntu räjähdysalttiilta ja tulenaralta.

Jonny huokaisi myöntävästi ja samalla hetkellä tunsin pienen katumuksen pistoksen siitä, että olin vastannut tylysti. Se sai minut ärtymään entistä enemmän, sillä en halunnut Jonnyn voivan alitajuisestikaan vaikuttaa itseeni millään tavalla. Kaikista helpointa olisi ollut, jos punapäätä ei olisi tarvinnut nähdä enää lainkaan. Olisi vain voinut unohtaa kaiken tapahtuneen ja liikkua eteenpäin.

Kahvi oli varmaan jo jäähtynyt kupissa, johon en ollut juuri koskenutkaan. Nostin katseeni takaisin Jonathaniin vasta tämän kysellessä varovasti olotilastani. En osannut päättää, halusinko näpäyttää jotain sarkastista takaisin vai ärähtää vihaisena. Ärtynyt ainakin olin.

"Riepu oli kamala valmennuksessa", puuskahdin lopulta omaksi yllätyksekseni. Jonnyn kanssa olisi ihan turha haastaa riitaa, mitä siitä muka hyötyisin. Ainakin ystävällisissä väleissä olemalla voisi miehen saada vaikka keittämään joskus kahvit loungessa, tai jotain muuta vastaavaa.

"Tai siis, mä ratsastin sillä huonosti. Luulisi että tässä vaiheessa osaisi jo saada sen vähän kontrolliin."

Kenen tahansa muun läsnäollessa en olisi ikinä myöntänyt ratsastaneeni huonosti. Korkeintaan vähän heikommin kuin aiemmin tai en yhtä hyvin kuin normaalisti. Yhdessä Jonnyn kanssa menneisyydessä vietetty aika näkyi edelleen.

Mun yllätykseks Ellie vastas, eikä naisen kommentti häivähtänyt tippaakaan sarkasmille. Kuitenkaan näyttämättä yllättyneisyyttäni, seurasin naisen eleitä ja huomasin toisen olevan aidosti turhautunut siitä, miten valmennus oli mennyt.
"Ehkä sillä vaan oli huono päivä. Oon nähny teijät kentällä usein ja tiiän et osaat ratsastaan. Paremmin ku minä, helposti", viimeistä pätkää seurasi helpottunut naurahdus.

Tottahan se oli; Ellie oli parempi ratsastaja kuin minä. Vaikkei viime vuoden cupin tulokset sitä näyttäneet, blondi osasi käsitellä ratsuaan paremmin kuin mä Eelaa. Ja sen ajatuksen kautta aloin epäilemään mun ja tamman yhteensopivuutta. Pian kuitenkin olis Eelan varsomisen aika, sikäli mikäli oli eläinlääkäriä uskominen. Topakka nainen ei kuitenkaan antanut kenenkään epäillä tämän diagnooseja taikka ennustuksia, joten hyvillä mielin oltiin valmistauduttu Isben kanssa tulevaan varsomiseen.

Saatuani ajatukseni takasin loungeen ja keskusteluun Ellien kanssa, en voinu olla miettimättä sitä, miten paljon meijän taakse jääny parisuhde oli loppujaan vaikuttanu meijän "ystävyyteen" tai mikä meijän tilanne nyt ikinä olikaan.
"Sun kunnianhimolla ja päättäväisyydellä ei voi saavuttaa mitään muuta ku mainetta, ja sanon tän tosissani. En yritä mielistellä tai mitään."

"Niin, ehkä", myönsin, enkä voinut estää ilmettäni pehmenemästä. Jonnyn vastaus sai minut väkisinkin paremmalle tuulelle, kuka nyt ei muka kehuja haluaisi kuulla. Ja ehdottomasti parasta oli, että Jonny myönsi minun olevan itseään parempi ratsastaja. Se oli kyllä täysin totta, sanoi cupin ranking sitten mitä hyvänsä. Riepulla varmaan oli vain villimpi päivä.

Jonnyn seuraava kommentti nostatti pienen hymyn huulilleni, mutta pyöräytin silmiäni miehelle huvittuneesti. Kylläpä tämä jaksoi nyt kehua.
"Tottahan sä puhut", virnistin. Huono tuuleni oli kaikonnut nopeasti vain parin kommentin jälkeen. Toisaalta mielialani pyöri usein kuin tuuliviiri, eikä tämänkäänkertainen tuulen suunnan vaihtuminen ollut yllättävää.

"Ootkos sä jo oppinut istumaan Eelan selässä?" vaihdoin aiheen Jonnyyn vilkaisten miestä haastavasti.
"Ainakin kisat teillä on menneet hyvin, tuuria vai taitoa?", kysyin vaikka tiesinkin, ettei 120cm ratoja pelkällä tuurilla hypätty, oli alla sitten minkälainen hevonen tahansa.

Blondin olemus pehmenty hieman, joten mun sanomiset ei olleet menneet kuuroille korville. Ja hip hei! Sain aikaan jopa pienen hymyn! Sitä en ollu pitkään aikaan nähny Ellien kasvoilla.
Vastasin naisen hymyyn omallani ja vasta rentouduttuani huomasin, miten olin jännittänyt koko tilannetta tähän asti. Selkeästi turhaan.

"Sä näit miten paska istunta mulla on, joten voit hyvin arvata vastauksen", heitin takaisin Ellien jo enemmän leikkimieliseen piikittelyyn. "Mä myönnän välillä olleeni helvetillisissä ongelmissa siel satulas, mut näköjään Eela kattoo mun tekemisiä pyöritelleen silmiään."

Jos tamma osaisi puhua, se varmaan kirois mut ja mun istunnan alimpaan Helvettiin, vaikka omasta mielestäni olin parantanut asentoani.
"Haluisin kyl kokeilla jotain toista valmentajaa välillä. Vaikka Isabellalla onkin etuna se, et se tietää mun lähtökohdan, haluisin saada freesin näkökulman joltain toiselta", puhelin taas ajatuksiani ääneen.

Tuskin Ellietä kiinnostaisi auttaa mua valmentautumaan, varsinkaan nyt kun uusi osakilpailu oli tulossa taas vauhdilla kohti. Sitä paitsi, Eelalla ratsastaminen ei tulisi kuuloonkaan pitkään aikaan. Tamma oli mammalomansa ansainnut, enkä aikois viedä sitä ruunikolta.

Virnistin Jonathanin vastaukselle. Miehen istunta ei tosiaan ollut se kaikista mallikelpoisin, mutta jollain konstilla Jonny oli kiikkunut kyydissä kaikki kilpailut läpi.
"Se on vaan niin kiltti hevonen, että hyppää kiltisti vaikka sä heiluisit miten siellä kyydissä", hymähdin.

Oli jotenkin outoa jutella näin tavallisesti Jonnyn kanssa. Viime tapaamiset eivät olleet tosiaankaan menneet näin hyvin, mutta ehkä viimeaikainen välimatka oli tehnyt hyvää ja saatoimme keskustella jopa normaalisti.

"Kysy Mikaelia", sanoin sen kummempia ajattelematta miehen kertoessa valmentajadilemmastaan. "Se valmensi muakin tossa yks päivä, se on ainakin erilainen kuin Isabella."

Mä tosissani nautin siitä, miten normaalilta mun ja Ellien keskustelu vaikutti olosuhteet huomioon ottaen, kuitenkin huomasin purevani hammasta blondin mainitessa Mikaelin.
"Ei kiitos", sanoin hieman liiankin kuivasti.

Vaikka siitä pahaisesta episodista olikin aikaa ja Mikaelin kanssa homma oli aika pitkälti taputeltu menneiden asioiden mapin uumeniin, en silti voinu olla ajattelematta tapahtunutta aina nähdessäni miehen tai kuullessani tämän nimen.
"Erilainenpa hyvinkin", lisäsin vielä.

"Eikä mulla sitä paitsi oo hevosta jolla valmentautuu. Isabella kyl ehdotti mulle Lefaa, mut... En mä tiiä. Pitää miettii. Eikä mulla kohta ees oo aikaa valmentautuu ku Eela saa iha just varsansa."

"Äh, älä viitsi", tuhahdin huomatessani Jonnyn ilmeen. Vaikka ymmärsinkin syyn sen takana, oli tapauksesta kulunut jo ikuisuus. En olisi uskonut, että punapää oli niin pitkävihainen.
"Luulin että te olitte jo selvittäneet välinne aikoja sitten. Mutta ei sitten, sillä oli kai muutenkin aika kiirettä."
Kohautin olkiani kevyesti ja laskin katseeni taas puhelimen näyttöön.

Nostin jälleen katseeni, kun Jonny mainitsi Eelan varsasta. Tosiaan, meinasikohan Jonny kilpailla seuraavassa cupissa Eelalla? Ainakaan hän ei voisi valmentautua tamman kanssa ennen sitä ja olihan lomailulla varmasti vaikutusta Eelankin suorittamiseen. Se jos mikä soisi kilpailuetua minulle, ehkä me saataisiin Riepun kanssa kurottua piste-eroa kiinni. Toinen suunpieleni kaartui hymyyn kun kilpailuviettini nosti päätään.

"Eela on ehkä automaatti esteillä, mutta Lefan kanssa tuskin pärjää pelkästään kyydissä roikkumalla", tokaisin miehelle. Olin kertaalleen ratsastanut Lefalla, ja siihen verrattuna Riepukin oli äärimmäisen helppo. Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä, miten punapää pärjäisi Lefan kyydissä.

"Mutta miten se varsan saaminen on muka sun valmentautumisesta pois? Eihän se sun vastuulla kuitenkaan kokonaan ole?"

Olin kuullu Lefan tarvitsevan oikeasti hyvän ratsastajan selkäänsä, jotta ori antaisi parastaan. Ja Ellie oli oikeassa Eelasta; mummo menis esteen kuin esteen yli, eikä ratsastajan juuri muuta tarvinnut tehdä, kuin pitää kiinni.

Ellie ei selkeesti ollu kuullu keneltäkään mun tulevasta yhteiselosta Eelan varsan kanssa. Enkä ollut ihan varma, halusinko kertoa siitä. Vauvan syntymisen ajankohta oli kuitenkin käsillä, joten pian se tulisi kuitenkin selville.
"On se tavallaan...", mutisin puolittain hymyillen tyhmänä. "Mä tuun omistaa sen", lisäsin vielä. Mulla tulis olemaan huomattavasti vähemmän aikaa ratsastamiselle, kunhan vauvan opettaminen lähtis kunnolla käyntiin, joten mun ja Eelan "kulta-ajat" satulan kanssa tais olla ohi.

"Uskon, et Isabella auttaa mua parhaansa mukaan ja on aina edes puhelimella saavutettavissa, jos mitä vaavin opetukseen tulee kysyttävää." Mä olin täys noviisi varsojen kanssa, joten olin hamstrannu ehkä liikaakin kirjallisuutta aiheesta kirjaston puolelta. Sen lisäks mulla olis vielä Internetin ihmeellinen maailma apuna.

Aivoni löivät hetken tyhjää ennen kuin ymmärsin Jonnyn sanat. Mies omisti varsan. Yhtäkkiä tunsin olevani kateellinen, miten Jonathan yhtäkkiä hankki hevosen? Eihän miehellä ollut edes kokemusta varsoista?
"Mitä-.. Tiedätkö sä edes mitään varsojen koulutuksesta?" puuskahdin pöllämystyneenä.

Jouduin kuitenkin myöntämään itselleni, että minulla oli todennäköisesti ihan yhtä vähän kokemusta varsoista kuin Jonnyllakin. Sitä paitsi, enhän minä edes halunnut tällä hetkellä omaa hevosta, saati sitten varsaa. Mistä ihmeestä olin muka kateellinen?

"Tai siis, onnea vaan sen kanssa, ehkä siitä tulee ihan hyvä ratsu, ainakin emänsä perusteella", sanoin ja hymyilin aavistuksen. Ihan turhaan kiukuttelin punapäälle, tehkööt mitä tahtoo. Itse aikoisin sen sijaan keskittyä Kalla Cupin voittamiseen.

"Me sitten Riepun kanssa varmaan jyrätään sut cupissa", virnistin.

Mua alko huvittaa Ellien yht äkkinen huolehtiminen mun osaamisesta nuorien kanssa. Pudistin nauraen päätäni.
"Eipä oikeestaan. Myönnän sen ihan suoraan ja Isabella tietää sen, siks oon ilonen, et mul on osaavia tyyppejä ympäril auttamas", sanoin ja katsoin naisen edelleen yllättynyttä ilmettä.

"Mitä cupiin tulee, en tiiä vielä jäänkö kokonaan pois vai treenaanko toisen hevosen kanssa siihen hommaan. Eela ainakin on nyt poissa kuvioista toistaseks."

Isabellan kanssa ei oltu vielä käyty jatkosuunnitelmia cupin suhteen, mut toisaalta haluisin keskittyä enemmän vaavin kanssa touhuamiseen ja sen jälkeen kattoo kilpailuita uudestaan.

"No, me voitetaan teidät silti", päätin ja nousin sitten ylös huuhdellakseni tyhjän kahvikupin. Mikään ei voisi estää minua päihittämästä Jonnya rankingissa, ei etenkään nyt, kun Eela oli poissa pelistä.

Laitoin tyhjän kahvikupin astianpesukoneeseen ja astelin takaisin pöydän ääreen.
"Mutta eikö meidän välillä kaikki ole nyt ihan okei?" aloitin tarkkaillen Jonnya. "Voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä, kavereina ehkä? Me tuskin voidaan ainakaan välttää törmäilyä tallilla."

En oikein tiennyt miten Jonny suhtautuisi, halusiko se ehkä mieluummin vain vältellä törmäämisiä. Vaikka meidän välit eivät olleetkaan ehkä vielä täysin neutraalit, olin tullut keskustelun aikana siihen tulokseen, että voisin ainakin suhtautua mieheen ystävällisesti ja vaihtaa silloin tällöin muutaman sanan.

Seurasin blondin liikehdintää loungessa ja hämmästyin tämän ehdotuksesta. Oliko nainen juuri tarjonnut aselepoa? Nyt oli maailmankirjat todella sekaisin.
"Kuulostaa hyvältä ja reilulta", vastasin hymyillen.

Ellie oli ainakin mun mielestä kesän aikana kasvanut ihan älyttömästi ihmisenä ja ehkä mäkin olin vähän. Kuka olis uskonu, et me kaks kovapäistä nuorta voitas pysyy kavereina erittäin paskan ja ehkä hieman hätäsesti tehdyn eron jälkeen.

Ehkäpä ihminen pystyy sittenkin vähän muuttumaan.