Please, don't be awkward.

Mulla oli tuhat ja yks asiaa, jotka mun pitäis hoitaa vielä ennen Eelan varsomista. Siihen onneks olis vielä aikaa ja oikeestaan niin pitkään, ku vauva Eelan kanssa oli, mulla ei ollu vielä mitään hätää. En kuitenkaan ollu kertonu Isabellalle muutosta Matildan luo, enkä Matildalle hevoskaupoista. Jos vaan lukitsisin ne kaks ämmää samaan tilaan ja sanosin et "puhukaa", ja ne kertois uutiset toisilleen. Mä säästyisin vaivalta (ja mahollisilta kiukuilta).

Näitä asioita oli yllättävän helppoo pyöritellä mielessään samalla, kun tuijotteli tammojen ja ruunien sekametelisoppaa laitumella. Eela nökötti ihan liian kaukana. Olisin ihan mielelläni rapsutellu tulevan oman vauvan äitiä ja varsomisen jälkeen entistä vuokrahevosta. Tai, kaipa mä saisin pitää Eelan niin pitkään kunnes varsalle tulis ratsukoulutuksen aika. Pitäis siihenki varmaa kysyy Isabellaa auttamaan. Greniä en niin välttämättä vaikka se osaava heppu olikin.

Mun mieli vaels pitkälle viime syksyyn, jolloin mä olin Auburniin eksyny. Alottanu tallihommat ja tutustunu ihmisii. Ellieen muiden joukossa. Siitä miljoonan mutkan ja käänteen kautta ero ja onneks edes jonkin asteen kaverisuhde. Ja nyt Matilda. Mun avopuoliso. Oh my...

Istuin laitumen puolella, nojaten jykevimmän näköseen tolppaan ja pyörittelin ruohon kortta sormien välissä. Ajatukset oli paljon aktiivisemmat mun mielessä, ku nelijalkaset reilun kolmenkymmenen metrin päässä. Välillä joku niistä nosti päätään ja katto mun suuntaan, mut kolmen ollessa yhtä aikaa hereillä, tajusin jonkun olevan tulossa laitumen portille. Käännyin kohtaamaan tulijan ja odotin näkeväni ihan jonkun muun, kuin Sarahin.

"Moro", tervehin ystävällisesti. Kai se kuulu osittain mun duuniin, olinhan mä tavallaan asiakaspalvelutyössä.

Olin pukenut päälleni vaaleanharmaan pikee paidan, mustat ratsastushousut ja mulla oli jo valmiiksi myös ratsastussaappaat jalassa. Olin piilottanut pari porkkanaa taskuuni, aioin ratsastaa tänään kunnon hikikoulutreenin, olettaen tietysti että saisin tamman laitumelta kiinni.

Matka laitumelle oli käynyt jo tutuksi, lähestyessäni huomasin, että Jonathan istui laitumella. Vähän epäröiden kävelin portista sisään ja miehen luokse.

"Moi, mitäs sä täällä istuskelet?" kysyin ja pysähdyin tämän viereen. Ei mulla onneksi ollut mikään kiire, kun en kehdannut keskustelematta kävellä vain ohi Effiä hakemaan.

Sarah vaikutti hieman vaivaantuneelta, mut eipä tää meille kummallekkaan mikään tavallinen tilanne ollu. Muijahan vietti enemmän tai vähemmän aikaa mun veljen kanssa. Thomas oli yllättävän vähän kertonu Sarahista mulle, mut sen tiesin, et kaksikolla oli takanaan enemmän ku yks yö. Olikohan brunette vaan yks saavutus lisää Thomasin elämässä. Hope not.

"Ainoo paikka tallin mailla, jos pystyn kunnolla ajattelemaan", hymähin ja laskin katseen takaisin vihreään kasviin käsissäni. Tai no osaan sitä. Mun teki mieli kuulustella naiselta kaksikon suhteesta, mut pelkäsin meneväni jonku rajan yli. Eihän mulla ollu mitään valtuuksia tietää kaikkee mun veljen elämästä, mut historian ottaen huomioon, kaikki olis mahollista.

"Sori, jos meen jonku näkymättömän rajan yli, mut mitä sun ja mun broidin välillä oikein on ?" Rukoilin, ettei Sarah kimpaantuisi mun kysymyksestä, vaan haluaisi valottaa tilannetta mulle, edes hieman.

"Tiedän tunteen", totesin hymyillen. Hetken seistyäni mulle tuli vähän hölmö olo ja istahdin Jonathanin viereen nurmikolle. Musta tuntui yhtäkkiä siltä, että elämä oli juossut ihan älyttömän kovaa siitä lähtien, kun olin muuttanut takaisin Kallaan.

Jonathan katsoi mua pitkään, mutta oli hiljaa ja mä mietin mitä sillä oli mielessä.
Lopulta tämä avasi suunsa, enkä oikeastaan yllättynyt kysymyksestä.

"Eikö Thomas oo jutellu sulle?" kysyin ensin ja kohotin kulmaani yllättyneenä. Musta se oli ennemmin Jonathanin veljen tehtävä, kun mun kertoa, että sillä oli tyttöystävä nykyään.

"Kyllähän me ihan seurustellaan ainakin mun tietääkseni", vastasin lopulta ja seurasin tarkkaan miten Jonathan ottaisi uutisen vastaan. Jos olin yhtään Thomaksen menneisyydestä perillä, niin se taitaisi yllättyä aika kovin.

Mä en tienny ollakko pettyny siitä, et Thomas ei ite ollu kertonu mulle, vai yllättyny veljen ylipäätään kykenevän monen vuoden jälkeen pitämään parisuhdetta yllä. Ja Sarah varmasti huomas yllättyneisyyden mun kasvoilta.

"Oh.. No onnea, ihan näin ensimmäisenä", naurahdin hieman vaivaantuneena. "Thomas ennemmin leuhki mulle sillä, miten monta naista se on kaatanu viikonlopun tai lomaviikon aikana."

Olinkohan mä puhunut liikaa... Mä en varmaan ollu oikee tyyppi kertoo Thomaksen ihka oikealle tyttöystävälle tollasia juttuja. Joko saisin nyt avarin poskeen taikka myöhemmin nyrkin kasseille broidin toimesta.

"Mut älä käsitä väärin, Thomasia lojaalimpaa kaverii et löydä", onnistuneesti mä kuulostin aidosti vakuuttuneelta ja mä tiesin miten hyvä ihminen broidi oikeesti halutessaan oli. Olihan sekin totta kai aina aika ajoin todellinen kusipää.

Tulihan se reaktio sieltä, jota olin odottanutkin. Mutta ainakin Jonathan onnitteli, oli sekin jotakin.

"Kiitos", aloitin ja jatkoin kuuntelua. Ehkä joku olisi voinut loukkaantua miehen sanoista, jotka koskivat omaa poikaystävää, mutta mä en ollutkaan ihan mikä tahansa nainen.
"Kyllä mä oon ihan tietoisesti Thomaksen kanssa, mä pokasin sen baarista kotiin ekana yönä. Enkä mäkään oo mikään puhdas pulmunen", lisäsin vielä virnistäen.

"Kyllä mä toivon, että tää meidän suhde kestää, mutta en mä sitä itsestäänselvyytenä pidä", kerroin, kun Jonathan kertoi Thomakseen uskollisuudesta.

"Kerro säkin nyt jotain itsestäsi, Thomas tapasi mun isoäidin, niin kaipa munkin pitää jotain sen sukulaisista tietää", jatkoin naurahtaen.

"Okei.. Oot siis ensimmäinen nainen ikinä, joka on pokannu Thomaksen, eikä toisinpäin", naurahdin. Mä en ollu uskoa kuulemaani. Katsahdin pidemmällä olevia hevosia ja mietin naisen kysymystä.

"Propsit veljelle sukulaismiitistä, alotetaan siitä", totesin ja näytin peukkua. Mut mitä mä kertoisin itestäni. Kuinka olin päätynyt Kallaan? Auburniin? Hyvä kysymys.

"Noh... Ollaan aina oltu broidin kans erottamattomat, siks se kai mun perässä Kallaan muutti", eikä meijän parin vuoden ikäero oo koskaan ollu ongelma.

"Mikäs sä oot naisias ?" Käänsin katseen Sarahiin ja odottaessani ehdin hyvin tutkia naista ja tämän olemusta.

Siitä mä olinkin jo vähän otettu, kyllähän Thomas oli oman osansa tehnyt, mutta kai se enemmän oli ollut mun päätös lähteä jatkoille vähän privaatimpaan paikkaan.

"Ei se ihan ongelmitta mennyt, älä luulekaan. Abuela otti vähän lämpöä, kun kuuli, että Thomas on lyönyt naista aiemmin", kerroin mietteliäänä.
Kuuntelin Jonathanin kertomuksen, vaikka se aika ympäripyöreä olikin. Ei mitään uutta tietoa.

"No mä oon ihan Kallasta kotoisin, isän puolelta latinotaustainen ja asun mun abuelan alakerrassa tällä hetkellä. Vuokraan tosiaan Effiä ja oon aikalailla pesunkestävä kouluratsastaja", kerroin ja halusin kuulla lisää Jonathanista.
"Muistanko mä väärin, vai oliko sullakin joku nainen?"

Mä tunsin miten veri katos mun kasvoilta Sarahin tuodessa esiin Thomaksen ja Katan välikohtauksen. Me ei puhuttu siitä broidin kanssa. Se homma oli käsitelty aika päiviä sitten.
"Se on Thomakselle vaikee aihe. Ihme et se kerto siit noin helposti...", sanoin uppoutuen yhä syvemmälle ajatuksiini.

"Thomaksesta tuskin koskaan saat hevosmiestä, joten turha edes yrittää puhua sille hevossanastosta", naurahdin ja yritin keskittyä keskusteluun.

Sarahin kääntäessä keskustelun takasin muhun, lauseeseen liittyi myös Matilda.
"Joo se lilahiuksinen tallilainen, Matilda, Zelian omistaja", selvensin. Mä en yhtään ollut perillä siitä, kauan oltiin kimpassa oltu, mut tarpeeks kauan et meijän suhdetta pysty sanoo vakavaks. Olinhan mä periaatteessa muuttanut naisen luo. "Ainoo vaan, et Matu ei tiiä Eelan vauvan tulevan mulle", naurahin vähän hermostuneena ja repäsin uuden korren maasta.

Jonathan meni vaikeaksi, kun puhuttiin lyömisestä. Mä mietin pitäisikö mun kertoa sille, että meistä mä tulisin olemaan se todennäköisempi lyöjä, mutta päätin jättää sen mainitsematta. Ehkä se ei olisi ihan tarpeellinen tieto.
"Ei se sitä enempää ole selventänyt, eikä sen tarvitsekaan, ellei se itse halua", sanoin ja hymyilin vaisusti.

"Joo mä olen huomannut. Eipä se haittaa, en mä omaa hevosta kuitenkaan ole hankkimassa ja ihan hyvä, eträ molemmilla on omat intohimonsa", vastasin virnistäen. Thomas hevosen selässä olisi kyllä nähtävyys.

"Mä en oo varma oonko vielä ehtinyt törmäämään siihen, mutta kiva tietää sitten, jos törmään. Mä en ole ihan kamalasti tutustunut täällä ihmisiin, Nita ja Julia ovat jo tuttuja, mutta muut on vielä aika tuntemattomia."

Mä katselin hevoslaumaa ja yritin muistella kuka oli Eela.
"Oliko se tuo mustanruunikko? Onko se joku uusi tieto, että sä oot varsan ottamassa vai onko vaan vaikea sanoa sitä ääneen?"
Ilahduin miten helposti tulin ainakin tällä hetkellä Jonathanin kanssa juttuun. Veljekset kun olivat ilmeisen läheisiä, niin en todellakaan toivoisi kränää mun ja Jonathanin välille.

"Voin melkein vannoa, et Thomas ottaa asian puheeks joko erittäin humalassa tai vasta kun kokee luottavansa suhun tarpeeks", selitin. "Paitsi ettei Thomas harrasta humalahakuista juontia meijän faijan takia." Hitto. Sanoinkoha liikaa? Kumminki halusin selventää tilannetta Thomaksen ja mun tausta, olihan se aika iso tekijä siihen, millasia ihmisiä me nyt oltiin.

Harkitsin Sarahin kysymystä Eelan varsasta. Nyökkäsin naisen osuessa oikean hevosen kohdalle.
"Kai se on vähän molempia. Pelkään ehkä eniten sitä, miten vauva tulee vaikuttaa mun ja Matildan väleihin. Varsa kuitenki vie aikaa."

Mulle tuli mieleen mum ja Thomaksen välil käyty viestikeskustelu.
"Thomas muute luuli, et oon hommaamas vauvaa-vauvaa Isabellan kans, ku kerroin sille aiheesta." Nauroin muistolle ja sille, miten kauhistuneelta Thomas oli kuulostanut.

Sisäistin Jonathanin sanoja hetken aikaa. Nyt ainakin olin saanut veljesten isästä pienen tiedonmurusen. Toki mua harmitti, ettei Thomas itse ollut avautunut historiastaan, mutta mä myöskin halusin antaa miehelle tilaisuuden antaa itsestään juuri sellaisen kuvan, kuin itse halusi.
"Kaipa se haluaa näyttää ensin millainen se nyt on ihmisenä ja sitten vasta kertoa millainen siitä olisi voinut tulla", tuumailin ääneen.

"Kyllähän se vie, mutta varsa ei myöskään vaadi niin useasti tallikäyntejä nuorempana. Niille on hyvä antaa aikaa kasvaa, mutta toki myös käsittely pienissä määrissä on tärkeää. Ja kaikki satulansovitusrumbat ja muut sitten ratsuiässä."

Mä virnistin Jonathanin sanoille.
"Mä voin kuvitella miten hämmentynyt se oli."

Sitten mietin hetken halusinko tietää oikeasti ja olisiko Jonathan antamassa mulle vastausta mun kysymykseen. Vedin terävästi henkeä ja möläytin lopulta kysymyksen ilmaan.
"Mitä sen ja Isabellan välillä oli?"

Mun hymy hyyty lähes nollaan Sarahin kysyessä, mitä helvettiä Thomaksen ja Isabellan välillä oli oikein ollut. Mä olin kuullut aika paljon Thomakselta itseltään, joten olin vähän liiankin hyvin kartalla siitä, miten asiat olivat oikein kaksikon välillä menneet. En vaan osannut arvioida sitä sopivaa infon määrää, mitä Sarahille antaa.

"Sanotaanko näin...", vedin syvään henkeä ja kiinnitin katseeni Sarahiin, toivoen, että nainen ymmärtäisi ensimmäisellä kerralla kaiken. Näitä asioita en haluaisi toistaa. "Thomaksen ja sen likan episodin jälkeen, siis se pahoinpitely, broidi ei päästänyt ketään yhtään liian lähelle. Siks kaikki yhenillanjutut."

Muistin liiankin elävästi, miten syvästi Katan kanssa eskaloitunut tilanne oli vaikuttanut veljeen. Thomas ei ikinä myöntäisi sitä kellekkään, mutta sokeakin näki sen, jos yhtään paremmin nuorta tunsi.
"Isabella oli ensimmäinen, joka onnistu vaikuttaa Thomakseen syvemmin. Valitettavasti Isabella ei voinu tai halunnu antaa Thomakselle mitä se etsi. Parisuhdetta, siis."

Irrotin katseen naisesta ja annoin sen kiertää jokaisen laiduntavan hevosen ohi.
"Oon oikeestaan yllättynyt siitä, et broidi vielä Isabellan jälkeen on valmis ottaa sen riskin, et sitä sattuu taas. Tai että se satuttaa toista samalla tavalla kuin Kataa."

Jonathanin vastaus oli juuri sellainen, kuin halusin sen olevan. Mun sydän murtui vähän siitä tuskasta, mitä Jonathanin kertomasta välittyi ja ymmärsin hyvin, ettei Thomas halunnut puhua asiasta. Mä olin pitkän tovin hiljaa, kun Jonathan oli jo hiljentynyt, antaen katseeni seurata Effin syömistä.
Mä mietin mitä voisin sanoa.

"Kiitos, että kerroit mulle totuuden, se merkkaa mulle paljon", vastasin lopulta ja käännyin katsomaan Jonathania. Tämä näytti yhtäkkiä kovin elämän kokeneelta ja uskoin, ettei kummankaan veljen elämä ollut ollut helppoa.

"Mä toivon todella, että olen Thomakselle sen riskin arvoinen, se ainakin on sitä mulle."
Mun ääni oli hiljainen, mutta vakaa. Mä en varmaan ikinä ollut ollut niin haavoittuvan reheellinen kenenkään niin ventovieraan edessä. Raynottin veljekset näköjään osasivat painella oikeista nappuloista.

Luottavainen katse naisen silmissä yllätti mut hieman. Mä en tuntenu Sarahia juuri ollenkaan, mut pystyin sen verran jo sanomaan, et Thomas ei ollu löytäny jotain hentukkaa baarista, vaan oikeasti fiksun nuoren naisen. Mä halusin edes jollain tavalla keventää tunnelmaa, joten nostin oikean käden ylös ja muistelin jokaista tuomioistuinsarjaa, minkä vain sain mieleeni.
"I swear to tell the truth, the whole truth and nothing but the truth", artikuloin selkeästi ja liioitellun hitaasti.

Naurahdin hieman laskiessa käteni alas, ja vilkaisin Sarahia. Nuori oli nätti, oikeastaan kaunis. Sellainen, josta Thomas piti. Ulkomaista taustaa, määrätietoinen ja vahva luonne. Kuten Kata oli.

"Can you promise me something ?" kysyin varovasti naiselta ja etsin katseellani Eelan laumasta. "If he ever, ever hurts you in any way, please let me know", mun ääni oli hiljanen ja pelkäsin sanoa lauseen liian kovalla äänellä, kuin se olisi jotenkin ennustanut pahan tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin.

Mä nauroin ääneen vapautuneesti Jonathanin valan vannomista.
"You're not in court, you know?"

Jonathan taas katsoi mua arvioivasti ja mietin mitä toinen ajatteli musta. Sitten sen kysymys sai mun toisen kulman nousemaan yllättyneenä ylös.

"Voin mä sen luvata. Mutta mun kai pitää tässä vaiheessa mainita, että ratsastuksen lisäksi mä harrastan kickboxingia ja käyn ampumaradalla, eli mä osaan kyllä pitää puoleni. Ja Thomas myös tietää sen."
Mä odotin Jonathanin reaktiota, ei sitä ehkä ihan jokainen nätti tyttö harrastanut niin rajuja lajeja.

"Okei, mä tykkään susta", naurahdin ja kevyesti tuuppasin naista olkapäähän. Vasta sen jälkeen tajusin, et myös mä ottaisin 6-0 pataan Sarahilta, jos ikinä naisen kans päätysin nyrkkirysyyn.

"Thomas osaa pitää huolen myös itestään, vaikkakin ala-asteella mä pidin aikalailla sen puolia, otin pataan ja annoin pataan", naureskelin parille muistolle, vaikkei se todellakaan ollut asiallista. "Mulle Suomeen totuttelu oli ehkä hivenen helpompaa ku Thomakselle ja se on varmaan myös yks syy siihen, miks se suosii englantia suomen kielen sijaan."

Saarelta muuton jälkeen, olin ite vaan asunut täällä. Thomas taasen oli viettänyt pidemmän aikaa Gracen luona ja tottunut taas englannin puhumiseen. Vaikka meidän molempien puheesta kuuli pienen aksentin, Thomaksella se oli vahvempi.

"Tota, sanoit suvussas olevan latinoa? Miten helvetissä se on mahollista? Mun on vaikee kuvitella, et kukaan sieltä lähtösin, mistä nyt onkaan, päätyis Suomeen tai ees lähellekkään pohjolaa..."

Nauroin taas. Mä olin onnellinen, että Jonathan oli niin helposti lähestyttävä.
"Sen aksentti on kyllä suloinen, kukapa ei nyt brittipojista tykkäisi", sanoin ja iskin leikkisästi silmää miehelle. Eleessä ei kuitenkaan ollut tippaakaan ainakaan Jonathanille kohdistettua flirttiä.

Miehen seuraava kysymys sai mut puremaan alahuulta ja otsaan ilmestyi pieni ryppy kulmien väliin. Mietin taas hetken miten selittäisin perhekuvioni pintapuolisen letkeästi ilman, että muisto kirpaisisi liikaa.

"Mun isän äiti on suomalainen, se muutti aikuisena Kolumbiaan ja rakastui siellä mun isoisään. Ne sai yhdessä lapsen, mun isän, mutta isoisä ei ollut mikään hyvä ihminen ja se joutui vastaamaan lopulta teoistaan ja se murhattiin. Abuela muutti takaisin Suomeen turvaan ja tänne ne sitten jäi. Isä löysi mun äidin ja niille syntyi neljä lasta, joista mä olen nuorin. Mun vanhemmat kuoli, kun mä olin 17 ja kaikki sisarukset asuu ulkomailla. Abuela on mun ainut sukulainen lähimaillakaan ja siinä oikeestaan on mun tarinani. Turpiin on otettu matkan varrella enemmän ja vähemmän", kun vihdoin suljin suuni, tajusin kertoneeni ihan vähän liikaa mun menneisyydestä Jonathanille. Edes Thomas ei tiennyt ihan kaikkea siitä.

Nyt mun pitäisi kai sillekin kertoa, ettei sen tarvinnut kuulla, että olin uskoutunut sen veljelle ennemmin, kuin sille itselleen.

Puhuessani olin laskenut katseeni käsiini ja nostin sen nyt ylös ja katsoin miten Jonathan siihen reagoisi. Se varmaan ajatteli, että mä olin joku sekopää mafioso, joka murhauttaisi sen pikkuveljen jossain perheriidan yhteydessä.

Jos tilanne olis ollu ku jostain sarjakuvasta, mun leuka olis varmaan losahtanu nurmikkoon Sarahin sanoessa sanat murha ja vanhemmat kuoli. Mut koska tää ei ollu, mä pidin suuni kiinni ja yritin käsitellä kuulemaani.

"Oon pahoillani", sen parempaa mä en keksiny. Meidän porukat sentään oli hengissä, mut henkisellä tasolla ainakin mulle kuolleita. Thomas oli jonkin verran pitänyt yhteyttä mutsiin vielä jokunen aika sitten, mutta ite pidättäydyin omissa oloissani. Paitsi Gracelle kerroin lähemmäs kaiken.

"Ei kai sun abuela ollu liian kovakouranen Thomasta kohtaan ?" mä yritin jo hymyillä hieman, vaikka äskösen tunnustuksen jälkeen Sarahin oli varmasti enemmän tai vähemmän hankalaa vaihtaa mielialaansa kuin salaman iskusta.

Estupendo, nyt se luuli, että abuela oli hakannut Thomaksen tai vähintään irroittanut siltä pikkusormen.
"Se vaan järkytty vähän, se on aika kriittinen mun turvallisuuden suhteen. Kyllä se onneks aika nopeesti hyväksy sen, että mä en luovuta ihan niin helpolla meidän suhteessa", vastasin ja virnistin kevyesti.

"Mutta kyllä mäkin aika messed up siis olen, että ihan molemmat Thomaksen kanssa ollaan aika varovaisia tän meidän suhteen kanssa. Kumpikaan ei halua loukata itseään tai toista. Mutta kaipa se siitä ajan kanssa, eihän me nyt olla kuukautta pidempään oltu yhdessä, mitä vaan voi vielä tapahtua."

Effin karva kiilsi auringossa, mä olin aika ylpeä siitä, että se oli niin hyvässä kunnossa.
"Meinasitko sä mennä ratsastamaan tänään?"

Nyökyttelin Sarahin sanoille. Thomas olikin ollut aika innokas Isabellan kanssa, vähän liiankin, joten veljen olis parempi vaan ottaa asiat iisisti Sarahin kanssa. Vaikka uskoinkin Thomaksen olevan se, jolla tulee olemaan ongelmia toisen perässä pysymisessä.
"He can be a bit handfull", naurahdin. Vakavoiduin kuitenkin sekunneissa, tajutessani miten väärin Sarah voisi kommentin ymmärtää.

Enempää sitä paikkailematta vilkaisin Eelaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
"Tehtiin eilen aika hyvä treeni, antaa mamma-mummun kasvattaa mahaa", sanoin hieman ylpeyttä äänessäni. "Tarjoisin apuu Effin kans, mut te ette varmaan pahemmin puomipoikaa tarvitse", muistelin Sarahin olevan kouluratsastajatyyppiä. Ainakaan kisoissa en huomannut naisen nimeä yhdessäkään esteluokassa.

Mä olisin mielelläni ottanut vähän lisäselvennystä siihen, miten hankala Thomas osasi olla, mutta ehkä oltiin tällä erää saatu jo aika hyvin käytyä henkilökohtaisia asioita läpi.

"Koska sillä on laskettu aika?" tamman maha ei ainakaan ollut kovin iso, eli tuskin kovinkaan pian.

"Joo siihen hommaan munkaan yllytyshullu luonteeni ei taivu, varsinkaan Effin kanssa. Kun saisin sen nyt edes sileällä kulkemaan oikeinpäin ja ilman sisään tunkemista tai muita sivuliikkeitä, niin oisin tyytyväinen. Amandahan starttasi sillä Kalla CUPissa, ne oli helpossa aassa ekat ei-sijoittuneet."

"Mutta toki jos sä haluut tulla sen kiinniotto avuksi, nii oisin kiitollinen. Meillä menee päivästä riippuen 5-20 minsaa siihen leikkiin."

"Mä en oikeestaan ees tiiä. Itehän skeptikkona pelkään koko ajan pahinta, Isabella onneks on täysin kartalla. Putkahtakoon kunhan vaavi on ready", naurahdin.

Esteratsastajat olivat ihan eri maata kuin kouluratsastajat. Se oli fakta. Sarah kuitenkin alkuun vaikutti enemmän estetyypiltä, kuin rauhalliselta koulukiemurakaverilta.
"Aivan, Fiveofive... Enhän mä eka osannu ees yhistää", toruin itteäni henkisesti. Mun pitäis tietää jokasen tallin virallinen sekä lempinimi vaikka unissani väärinpäin.

"I'd be honored. I've always wanted to run like a maniac after a young long legged horse", virnuilin ja nousin ylös. Ojensin kättä kohteliaisuudesta Sarahille, mutta nainen pärjäs selkeästi täydellisesti ilman mun "apua". Naurahin huvittuneena ja pyyhin käsiä reisiin.
"Let's roll !"

Ankka oli tulossa meitä vastaan, mutta tajutessaan riimunnarun Sarahin kädessä, tamma teki satakasikymppisen ja ravas vastakkaiseen suuntaan. Effi ja Eela kannoillaan.
"Voi olla et joudutaan olee tääl vähä aikaa", naurahdin vähän matkan päässä olevalle naiselle.

Noustiin ylös ja ryhdyttiin työhön.
"Effin kanssa vaaniminen ja houkuttelu tehoaa paremmin, kuin juokseminen, että jos jätetään se hulluna juoksu vähemmälle?" paljastin virnistäen ja lähdimme kävelemään laumaa kohti.

Effi paineli kauemmas, kuten olin olettanutkin.
"Luultavasti. Tossa sullekin pieni kannustin", vastasin ja ojensin porkkanan Jonathanille.
"Mieti millainen se on sitten joka ilta hakea tarhasta talvella", peloittelin nauraen.

"Jos sä lähestyt oikealta, niin mä tuun vasemmalta?" ehdotin, kun kävelimme pysähtynyttä tammaa kohti. Se katsoi meitä äärimmäisen epäluuloisesti.

Otin naisen ojentaman porkkanan vastaan ja laadimme kunnon sotasuunnitelman. Effi katto meitä molempia vuorotellen ja näytti siltä, että olis ymmärtäny meidän juonen. Luulin olevani jotenkin erityisen fiksu ja juttelin kirjavan tamman vieressä olevalle Eelalle.

"Tästä "harhauttamisesta" tuskin on mitään suurempaa hyötyä", naurahdin Sarahille joka oli paljon lähempänä Effiä kuin minä. Haistaessaan porkkanan, näin miten tamman aivot raksutti kahden vaihtoehdon välillä. Ottaako porkkana ja joutua töihin vai lähteäkkö lipettiin?

Kilahdus kerto riimun ja riimunnarun olevan kiinni toisissaan. Toinen pää narusta Sarahin kädessä ja toinen Effin päässä olevassa riimussa.
"Sepä kävi yllättävän kivuttomasti", sanoin nauraen ja ojensin Sarahin antaman porkkanan Eelalle. Ankka mulkas mua pitäen mua varmaan petturina. "Next time, sweety."