Väliaikainen paikka?

Mä halusin jotenki yrittää korjaa mun ja Matildan tilannetta. Ottaen huomioon, et edelliset kerrat oli kaikkee muuta ku miellyttäviä. En vähään aikaa antas itelleni anteeks kaikkee sitä perseilyä ja muutenki idioottimaista käytöstä. Joten, yritän parantaa tilannetta leffaillalla. Joku ihan tosi mätkäsee mua. En keksi parempaakaan. Helvetti vie.

Olin käyny hakemassa kaupasta vähän suolasta, sekä karkkii, ihan jos vaa alkais tekee mieli jotain muuta, ku kaljaa, jota oli mun jääkaapissa ehkä vähän liikaakin. Latasin koneelle leffan nimellä Annihilation  - Häivytys. Sama leffa löytys myös Netflixistä, mut huomatessani miten paljo (=vähän) sitä nykyään katoin, peruin tilauksen.

Mul olis kaikki valmiina. Ainoastaan Matilda puuttu. Hain jääkaapista kaljan ja tarkistin, et ovi ei ollu lukossa ja painelin sen jälkeen tupakalle. Viileähkö alkuilta ei todellakaan ollu mun lemppari kesäilma. Pitäis olla vähintään +23 astetta ja lämmin tuuli. Polttelin tupakkaa rauhassa ja avasin tölkin. Tietenkin se oli jossain vaiheessa hölskynyt ja puolet sisällöstä roisku mun paidalle. Hienoa.

Tupakan jälkeen menin suoraan kylpyhuoneeseen ja riisuin kaljaisen vaatteen. Pesin kasvot ja kuivasin ne altaan vieressä koukussa olevaan tummaan pyyhkeeseen. Nyt vaan nopee joku paita päälle, ettei Matilda luulis ihan jotain muuta mun ollessa kämpäs lähemmäs puol alasto... Ovi. Matu. EI VIELÄ!

Mä olin ollut vielä töissä, kun puhelimeen oli kilahtanut viesti. Leffailta? Se kuulosti teinimäiseltä, mutta mä käänsin sen mieluummin nuorekkaaksi. Ja sitä paitsi, tämänhetkisen tilanteen huomioiden, se kuulosti myös täydellisen arkiselta.

Nykäisin Leviksen t-paidan helmaa alaspäin ennen kuin kokeilin Jonathanin asunnon ovea. Olo oli ihanan fresh suihkun jälkeen ja vasta föönatut hiukset tuntuivat normaaliakin pörröisemmiltä. Mä olin yrittänyt kesyttää niitä ponnarille, mutta luovuttanut ja antanut violetin hiuspilven pysyä sinnikkään hattaramaisena.

"Moi?" ynähdin tyhjää asuntoon. Kylpyhuoneen ovi kävi ja mun katse valui paidattomaan Jonathaniin, joka näytti siltä kuin olisi jäänyt jostain kiinni.
"Mmmh?" ähkäisin yllättyneenä, virneen kivutessa väkisinkin suupieleen moisesta vastaanotosta.

Lilaletti oli ilmestyny kämppään varottamatta, kuten olin arvellukki, joten mä en pistäny ollenkaa pahaks.
"Just a second..." huikkasin kadoten takaisin kylpyhuoneeseen. Otin kaljalla uitetun paidan lattialta, väänsin sen kuivaksi altaan yllä ja heitin pesukoneeseen. Sen kyl ehtis hoitaa vaik huomenna.

Ennen kuin aikoisin puhutella Matildaa enempää, ryntäsin makkarin kaapille ja otin puhtaan paidan päälleni.
"Oooookay, and now we're ready" huikkasin ja palasin naisen luo olohuoneeseen. "Good evening, my dear" lepertelin ja annoin suukon naisen otsalle. "Latasin meille jonku Portmanin leffan, kaveri kehu sitä ja kriitikot on tykänny, et se ei voi olla kovin paska" selitin yhtä soittoa samalla, kun astelin jääkaapille. "Beer ?" kuikuilin oven takaa kalja kädessäni.

Ulkopuolinen olis saattanu pitää mua joko humalaisena tai muuten vaan seonneena. Truth? Olin ihan helvetin jännittyny. Hermostunu. Hitto kaikkee! Mä en oikee tienny mite päin mun olis pitäny olla, tai mitä sanoo tai ees mitä ajatella. Halusin vaan koko kiusaantuneen fiiliksen olevan ohi. Nii ja olin ihan liiikaa omassa päässäni. Ja hermostunu. Eiku..., sanoinks sen jo?

Pettymyksekseni Jonathan oli kadonnut ensin takaisin kylpyhuoneeseen ja sitten vaatekaapilleen palaten eteeni paita päällä. Mä olisin mieluusti katsellut miehen paljasta ylävartaloa, hukuttautunut ihoon ja... unohtanut. Mutta kai se onnistuisi elokuvankin parissa.

"Joo, voin mä yhden ottaa", huokaisin vastaukseksi. Jätin kangaskassini naulakkoon nahkatakin kanssa ja hipsin sohvalle ehtiäkseni istumaan ennen Jonathania. Mies oli silminnähden hermostunut, enkä mä halunnut töröttää yhtä jännittyneenä keskellä olohuonetta kuin en olisi koskaan a) ollut punapään seurassa b) ollut sen asunnossa. Mä olin ollut molempia monta kertaa ja monella tavalla. Niin yksinkertaista se oli.

"Miten sun päivä meni?" hymähdin yrittäen keventää tunnelmaa jollain. Minähän se small talk -mestari olikin.

"Töitä. Töitä. Ei mitää ihmeellistä. Entäs sun ?" kysyin nopeesti naiselta. Ojensin toisen kaljoista Matildalle ja ennätysvauhtia avasin omani. Yhdellä kulauksella tyhjensin puolet tölkistä. Tätä menoo olisin pian pienessä sievässä, eikä se todellakaan ollut tarkotus.

"Joo siis, jos et huomannu, oon iha saatanan hermona" nauroin vieläkin hermostuneempana. Istuin ehkä vähän liiankin "kauas" Matildasta ja hinkuttauduin sohvatyynyä pitkin kiinni naiseen. Jeesus, Maria, Joosef, take a chillpill, boi! "Tupakka ? Mä voisin ainakin polttaa yhen tupakan. Jos sul ei oo tupakkaa nii se tupakka-aski on sängyllä, et ota sielä vaan tupakka jos haluut" R-A-U-H-O-I-T-U hyvä mies! "Mut joo, mä meen tupakalle !"

Ponkasin ylös sohvalta ja ripein askelin painelin tölkki kädessä makkarin läpi suoraan partsille. Ai saatana se rööki. Avasin parvekkeen oven toistamiseen ja nappasin askista yhden käärön. Ja eikun takasin ulos!

"Sitä samaa, tänään oli mukavan hiljainen päivä", mumahdin katse Jonathanin oluttölkissä, joka hupeni hyvää tahtia. Mä en kärsisi ottaa yhtä enempää pitääkseni sen pelivaran, että joutuisin ajamaan yöksi kotiin. Jonathanin käytös oli niin kireää, ettei mulla ollut mitään havaintoa, mihin ilta päättyisi.

Jonathan sinkosi tupakalle kuin sähköiskun saaneena. Mä istuin hetken yksin ja kuuntelin miehen palloilua parvekkeen ja makuuhuoneen välillä. Mitä se vouhkasi? Mitä mä olin muka tehnyt?

Pienen huokauksen saattelemana seurasin Jonathania parvekkeelle, koska mäkin aloin olla hermosavujen tarpeessa.
"Sytkäri", mutisin kurottautuen sen enempää varoittamatta kaivamaan sytkärin Jonathanin housujen taskusta. Nojasin kyynerpäät parvekkeen kaiteeseen ja sytytin tupakan katse Jonathanissa.

"Rauhoitu", totesin vähän syrjäkarein. "Se oon vaan mä."
Minä, Matilda Tammilehto, jonka ei pitänyt pystyä enää yhteenkään ihmissuhteeseen ja jolla oli ollut juuri kaikki syyt lähteä siitä ainoasta kunnollisesta. Minä tässä vain.

Matildan tullessa mun perässä parvekkeelle, vedin loput tölkistä kurkusta alas. Tupakkakin oli yli puolen välin poltettu Matun vasta sytyttäessä omaansa.
"En mä tiiä mikä mua vaivaa" huoahdin. Nojauduin kaiteeseen Matildan viereen ja katselin tummaan metsikköön talon edessä. En muuten ollu koskaan käyny siellä. Jos ei muuten, niin kattomas, olisko siel marjoja tai jotain, tai ehk... Nyt hitto keskity!

Kiersin käden naisen ympäri ja hautasin kasvot naisen hiuksiin ja kaulaan. Hengitin tuttua tuoksua ja yritin saaha ajatukset hidastaa vauhtiaan ja olemaan edes jotenkin järjestyksessä.
"En kai varmaan samal taval luota itteeni sun seuras... Siks pysyn liikeel..." mutisin suu täynnä violetiksi värjättyjä kutreja.

Pieni pettymyksen aalto häivähti sisälläno Jonathanin vastauksen myötä. Mies oli aivan omissa maailmoissaan, enkä mä tiennyt, kuinka saisin kiskaistua sen kunnolla tähän todellisuuteen ja vakuutettua, että mulla oli kaikki hyvin. Että meillä oli kaikki hyvin.

Jonathanin kietoessa kätensä ympärilleni mun sisälläni taas läikähti jotain aivan muuta. Suljin silmät taltioiden sen tunteen takaraivooni siltä varalta, että jotain tapahtuisi. Mä epäilin Jonathanin harkintakykyä, mutta eri tavalla kuin se itse sitä epäili.

"Mä luotan", puhahdin kurottautuen sen verran kauemmas, että tavoitin tummien silmien katseen. Mun ääni oli vakaa ja sipaisin vapaalla kädellä kasvoille valahtaneen hiussuortuvan sivuun. Sen jälkeen sipaisin kokeilevasti Jonathanin poskea ja nousin varpailleni painaakseni varovaisen, nopean suukon miehen huulille.

Matildan silmien tasainen katse (hyvällä tavalla, ei mikään pajajuttu) sai mut rentoutuu hieman. Ja nainen sano luottavansa muhun. Vaikka mä just olin mätkässy sitä.
"Jos sul on yhtää sellane olo, et haluut tai toivot mun menevän puhuu jollekki ammattilaiselle tai jotain, sano" se ei ollu pyyntö ja lause muutenkin tuli ulos hieman liian kärkkäästi. "Tai siis, mä en haluu et toi toistuu..."

Vedin naisen kiinni itteeni ja kiersin molemmat kädet tämän ympärille. En halunnu sen hetken katoovan mihinkään. Halusin olla just täs Matildan kans. Rauhassa, ilman pelkoo mistään.

Hellästi silitin naisen hiuksia ja edelleen hengitin niiden tuttua tuoksua.
"I don't want to let you go, ever..." mutisin. Olin kyllästyny meijän soutamiseen ja huopaamiseen. Hittolaine eikö me vaan voitas olla me. Ilman sähläyksiä. Ilman mitään ylimäärästä. Ilman muita ympärillä sekottamas pakkaa entisestää.

"Se on sun oma päätös", totesin hiljaa. Ei musta ollut sanomaan sellaista, koska mä olin itsekin ollut niin paskassa jamassa. Erona tähän tilanteeseen oli ollut vain se, että mua ei oltu satutettu fyysisesti ja mä olin jäänyt yksin. Ei se ainakaan paremmin ollut mennyt.

Ei tullut varmaan yllätyksenä kenellekään, etten mä ollut lepertelijä tai pitänyt sellaisesta, mutta Jonathan osasi valita oikeat sanat. Mua hymyilytti, kun nojasin miehen rintakehään ja pyörittelin mielessäni ajatusta siitä, kuinka helppo sen viereen olisi nukahtaa. Kuinka mä halusin taas nukkua Jonathanin vieressä.

"Sillä leffalla olisi varmaan hyvä aloittaa", virnistin painautuen tiiviimmin Jonathania vasten. "Enkä mä lähde täältä ennen aamua, ellet sä halua."
Mä annoin hymyn näkyä kallistaessani päätäni nähdäkseni Jonathanin ilmeen.

Naisesta huokuva lämpö ja luottamus oli mulle lähes täysin uusia juttuja. Vaikka mä olin uskonu Matildan uskovan mua ja luottavan muhun, nyt se oli erilaista. Jotenki vahvempaa. Ja syvempää. Mä en uskonu kohtaloon tai mihinkään sellaseen, mut kaipa sen baari-episodin oli määrä tapahtuu, et me voitas päästä eteenpäin näiden asioiden kanssa. Who knows.

Mä en halunnu rikkoo sitä hetkee sanomalla jotain tyhmää, joten tyydyin hymyilemään leveesti naiselle, tämän kattoessa muhun. Painoin hellän pusun Matildan otsalle ja vastahakoisesti päästin paremman puoliskon palaamaan sisälle. Ite jäin hetkeks parvekkeelle kattomaan siihen samaan metsään, ku aikasemmin. Nuori peura ilmesty metsän rajaan ja se katteli ihmeissään, mihin oikein oli joutunut. Varovasti yrittäen olla säikäyttämättä olentoa, palasin Matildan perässä sisälle.

Viritin läppärin televisioon ja hain tekstityksen koneen uumenista.
"Tää on kai sit vähän outo leffa, vähä kauhuu ja sellast psykologist ajatteluu, mut täydellistä sci-fiä" pohjustin elokuvaa kevyesti naiselle ja vedin tämän kainalooni. Suurin osa leffasta mulla meni Matildan kattomiseen. Mulla ei ollu mitään tietoo, mitkä kohat elokuvasta sai naisen värähtämään tai nojautumaan hieman eteenpäin ja nojautumaan nopeasti takaisin selkänojaa vasten.

Enää Jonathan ei vaikuttanut levottomalta ja se oli mulle vihreä valo, jonka turvin saatoin huokaista syvään. Mä en olisi uskonut, kuinka paljon työtä tein automaattisesti sen eteen, että meidän välit neutralisoituisivat. Vielä talvella mä olisin yksinkertaisesti antanut olla.

Mä en ollut tohtinut mainita, ettei scifileffat kuuluneet genrenä mun suosikkeihin, mutta koska olin juuri päässyt sohvalle Jonathanin kainaloon, mun oli ollut sama antaa rainalle mahdollisuus. Pääsin juoneen kiinni yllättävän hyvin, vaikka samalla mä vain odotin leffan loppumista.

"Mitä sä tykkäsit?" kysyin lopputekstien pärähtäessä televisioruudulle. Nappasin avonaisesta karkkipussista hedelmäkarkin ja tyrkkäsin sen Jonathanin suuhun itsekseni virnuillen.

Matu tunki jonku hemmetin nallekarkin mun hampaiden välistä nii vauhilla, et olin vetää sen henkeen. Parin yskäsyn jälkeen mä pyyhkäsin silmäkulmasta kosteen pisaran pois ja katsahin naiseen.
"Kaipa se ihan ok oli" hymähdin ja sipaisin etusormella Matildan alahuulta ja leukaa. "Entäs sä ? Oliko ihan kamala valinta ?" keplottelin itteni naisen vierestä ylös ja hain vielä kaksi olutta jääkaapista.

Laskin toisen sohvapöydälle, jos nainen haluaisi ottaa vielä (ainakin) yhden. Korkkasin oman tölkkini ja otin siitä pienen suullisen. Ensimmäinen vauhdilla juotu olut ei ollut enää suuri uhka humalan suhteen.
"Koska musta on selkeesti tulossa ketjupolttaja, menempä tupakalle" naurahin ja teatraalisesti kumarsin ennen poistumista tilasta. Tajusin, etten ollu pitkään aikaan ollut yhtään näin rentona. Henkisesti varsinkaan.

"Mmmh ihan jees", mumahdin kohauttaen harteitani. Elokuva oli aika toissijainen sen rinnalla, että me oltiin vietetty puolitoistatuntinen sohvalla ilman sitä jäykkää hajurakoa, josta oli meinannut jo tulla jonkinlainen normi.

En seurannut Jonathania tupakalle, vaan jäin jumittamaan sohvalle. Olo oli raukea, mutta mä en halunnut väsähtää vielä. Mä halusin vielä nauttia tästä tunteesta ja tästä Matildasta, joka ei ollut kylmä ja sarkastinen, vaan pystyi mukautumaan tilanteisiin ja näyttämään tunteitaan. Se ei ollut mulle itsesäänselvyys.

Tuijotin pöydälle laskettua oluttölkkiä arvioiden. Mun pitäisi parantaa elämäntapojani: treenata enemmän, juoda vähemmän, jättää tupakointi pois. Mä halusin olla kunnossa jos en itseni, niin Zelian vuoksi. Nuori ratsu tarvitsi multa tukea ja tasapainoa enkä mä halunnut antaa peruskuntoni rapistua lipsuneiden ryypiskelyjen takia.

Palatessani olohuoneeseen, huomasin Matildan tutkivan tölkkiä pöydällä.
"Ei sun oo sitä pakko ottaa, kunhan laitoin siihen, jos alkaa tekee mieli" sanoin ja asetuin takaisin naisen viereen istumaan. Laitoin käden naisen niskan taa ja korjasin omaa asentoani paremmaksi ja lähemmäs Matildaa. "Vaikutat jotenki erilaiselt tänää...? Niiku hyvällä tavalla..." tutkailin naisen kasvoja ja silmiä.

Varoen kurotin laittamaan oman tölkin kädestä sohvapöydälle, tönimättä Matildaa liikaa. Karjalan ollessa turvallisesti poissa mun kädestä, sivelin naisen poskea ja kaulaa. Ikinä en olis uskonu päätyväni just tän naisen kanssa tähän tilanteeseen.
"I meant what I said... I don't want to let you go" nojasin otsallani naisen otsaan. Suljin silmät ja kuuntelin molempien hengitystä.

Varoen painoin huulet kiinni Matildan huuliin ja silitin naisen reittä. Mä halusin kantaa Matun mun sänkyyn. Riisuu naisen ja tehä vaikka ja mitä, mut estelin itteeni. Meijän suudelman mennessä ihan liian syväks, vetäydyin kauemmas ja vedin syvää henkee, enne ku kohtasin naisen katseen.
"Move in with me."

Erilaiselta hyvällä tavalla?
"Suunnittelin juuri jättäväni tupakan ja alkoholin minimiin", virnistin pirullisesti. En mä tiennyt miksi mä olisin muutenkaan ollut millään tapaa erilainen.

Jonathanin huulet olivat samaan aikaan määrtietoiset ja pehmeät. Mä vedin terävästi henkeä suudelman lomassa, yrittäen pitää ajatukset kasassa miehen kuljettaessa niitä hyvää vauhtia kohti makuuhuonetta.
Tai sohvaa. Ihan sama. Pääsisin mä vaatteistani eroon tässäkin.

"Move in with me."
"Mitä?" ähkäisin edelleen vähän hengästyneenä. Mun aivot eivät meinanneet rekisteröidä Jonathanin sanoja, jotka olivat tulleet esille taas parhaassa mahdollisessa tilanteessa.
"Mistä sä.. Ton repäisit?" takeltelin yrittäen hymyillä.

Matildalle mun kysymys oli selkeesti tullu muun takaa. Hitto tuli se mullekki.
"I know it's a bit fast, but..." mutta mitä. Jaa-a. Hyvä kysymys. Mä halusin olla Matildan kans. Jakaa kaiken mun oman ärrätädin kanssa. Mä pelkäsin pelästyttäneeni naisen, joten otin hieman etäisyyttä sohvalla ja päätin olla koskematta Matua just nyt. Tää olis iso asia.

"That is what I want, but I get it if you think it's not a good idea right now" ensinnäkään en usko Isabellan antavan mun ottaa naista tähän, oikeestaan ketään naista, joten mullaki olis Matildan suostuessa taas yks muutto edessä. Jos Matu kieltäytyis, tilanne vois taas mennä oudoks mun kohalla ja hermoilisin taas. Perkeleen ajatukset. Saiskohan jostain ostettuu filtterii puheen ja ajatusten väliin?

Ai vähän nopeaa. Mä ehdin hädin tuskin käsitellä entiset kuviot pois alta r-sanaa unohtamatta, kun Jonathan jo ilmoitti haluavansa muuttaa mun kanssa yhteen. Oireiliko se edelleen tällä tavalla tapahtuneesta ja halusi alitajuntaisesti paikata tilannetta?

Vai halusiko Jonathan oikeasti muuttaa yhteen kanssani?

Mua kauhistutti. Jos mies oli tosissaan, se tarkoitti, että se haluaisi jakaa arjen mun kanssani. Mä olin jo vuosia pitänyt itseäni yksinäisenä sutena ja olin ollut tyytyväinen siihen. Osaisinko mä enää herätä joka aamu toisen ihmisen vierestä? Tekisikö se vain mulle lopulta samalla tavalla kuin muutkin miehet?

Mutta kyllähän se myös kiehtoi. Mä olin huomannut ajattelevani Jonathania yhä useammin viettäessäni yksinäistä koti-iltaa. Mun luonteeni ei antanut periksi ripustautua mieheen niin, että anelisin sen luokseni joka ilta. Yhdessä asuessa sitö ongelmaa ei olisi.

"Viikko", mumahdin käsittämättä täysin itsekään, mistä olin sen tempaissut. "Muuta mun luokse viikoksi. En mä muuten tiedä toimiiko se."

Odotin hetken, ennen kuin kumarruin lähemmäs. Purin huultani malttaakseni mieleni, kun nostin sormet Jonathanin leualle ja kallistin miehen päätä alaspäin kohdatakseni punapään katseen.
"Jos sä kestät mut pahimmillani, sä kestät.. No, mitä vaan", pihahdin suupieli nykien.

Hitto. Nyt mä viimestään ajoin Matildan kauemmas. Olin liia innokas. Liian kiintyny naiseen, ottaen huomioon miten kauan aikaa oltiin oltu kimpassa. Kuukaus? Enemmän? Vähemmän? En ees tienny mikä olis meijän vuospäivä? Oltaisko ees nii pitkää yhessä?

Just ku olin vetämässä ehotustani takasin, Matu avas suunsa.
Viikko.
"Okay. One week", sanoin yrittäen estää hymyä nousemasta mun huulille. Onnellisuuden tunne valtas mun kehon ja mua otti mahasta, silleen hyvällä tavalla. Hittolaine, mite mä selittäsin tilanteen Thomakselle? Tai Nanalle? Ei saatana, Isabellalle?

"Well, you've seen me at my worst and that's not a good thing", mun alkava hymy hyyty, kun mun mieleen tuli Kytömäen baarin tapahtumat. Mä tiedän sen olevan jo takana ja selvitettynä, mut silti mä podin siitä huonoo omatuntoo.

Otin Matildaa kädestä ja pussasin naisen rystysiä. Rakastin tällasia rauhallisia hetkiä naisen kanssa. Voitiin vaan olla toistemme seurassa ja nauttii siitä, vaikkei puhuttu mitään. Rakastin sitä tunnetta, joka valtas mut aina ku näin Matun.

Se oli sovittu: me asuttaisiin viikko yhdessä. Ainakaan kummankaan ei tarvitsisi jossitella.

Yritin pitää hymyn urheasti huulillani Jonathanin kommentin myötä. Mä olin päättänyt päästä yli tapahtuneesta ja that's it. Niinpä kohtasin tummien silmien katseen silmää räpäyttämättä ja osoitin sillä, etten mä halunnut muistella asiaa.

"Tuletko jo huomenna?" hymähdin pyöritellen ajatusta päässäni. "Täytyy nimittäin käydä ruokakaupassa."
Kuulostipa se arkiselta. Mä en tiennyt säikähdinkö vai pidinkö ajatuksesta, mutta jotain tuntemuksia se herätti.

"Sure", sanoin lyhyesti. Seuraavana tajusin pähkäileväni, mitä mun pitäis ottaa mukaan? Vaatteita varmaan jonku verran, mut toisaalta mä kävin Auburnissa lähes päivittäin, joten voisin käydä tässäkin vaihtaa puhasta päälle ja pesee muita pois. Suihkusaippuat ynnä muut? Matilda tuskin halus et haisisin ruusuvedelle ja suklaalle, vai mitä niitä tuoksuja niissä saippuoissa nyt onkaan.

"Ööh... Mitä mä tarviin messiin ?" kysyin tyhmänä virnuillen. Vedin sormet hiuksien läpi ja päästin turhautuneisuuden esiasteen sävyttämän argh-äänen.

"Itsesi. Vaatteita? Kaiken muun sä saat kaupasta", mumahdin pöhkösti virnistäen. Se oli todella epämatildamaista ja tiedostin sen vähän liiankin hyvin. Siinä mä silti virnuilin, välittämättä että Jonathan oli melkein juuri jumittanut sormensa hiuksiini.

"Viikon pyjamabileet", tuhahdin itsekseni virnuillen. Nousin ylös ja sipsutin keittiöön juomaan vettä saadakseni pari sekuntia yksinäisyydessä. Mitä seuraavasta viikosta tulisi? Saataisiinko me toisisamme tarpeeksi jo parissa vuorokaudessa, mikä oli ennätys tähän mennessä?

Palasin olohuoneeseen ja istuuduin sohvalle jättäytyen puoliksi Jonathanin syliin. Napitin tummia silmiä hetken ja sipaisin miehen poskipäätä sormenpäälläni. Mun huulet kaartuivat hymyyn, ennen kuin painoin ne Jonathanin huulia vasten ja pujotin sormet punaisten hiusten sekaan.