Save me a spark

Eela oli taas kulkenu nätisti koko treenin ajan ja mulle oli jääny siitä kans ihan mahtava fiilis. Sileetyöskentely ei ollu kummankaan lempiaihe, mut hammasta purren me saatiin seki suoritettua. Ja vielä kunnialla! Olin antanu tammalle pari porkkanaa treenin jälkeen, ennen tamman huoltamista tarhailukuntoon. Kellokin näytti sopivasti about kuutta, joten olis kahvitauon paikka!

Moccamaster poris tuttua tasasta tahtiaan keittötasolla mun lukiessa Kallan Sanomia. Tai no roskalehtihän se oli. Kallan kokosessa paikassa harvoin tapahtu mitään isompaa. Edellinen kohuttu juttu oli Heidi Sareen hautajaiskutsu lähes etusivulla. Kukakohan tätäkin paskaa oikein kirjotti.

Samassa mun näkökenttään iski muakin kiinnostava teksti “kuuluisalta” juorupalstalta.
Isabella Sokka nähtiin todella kuumissa tunnelmissa blondin naisen kanssa jokunen aika sitten Kingissä.
Well slap my ass and call me Judy! Tätä en ollu brunetesta uskonu.

Huvittuneena ja hieman järkyttyneenä nousin lehden äärestä ja avasin kuivauskaapin. Musta kuppi odotti mua kiltisti samalla paikallaan, kun mihin sen olin jättäny. Kaadoin mukiin tummaa kultaa ja istuin takaisin alas penkille. Olin selin loungen oveen, kun kuulin sen avautuvan. En juorujen lueskelulta kyenny kääntyy kattoo tulijaa. Päätin mä kuitenkin jotain sanoo.
“Iltaapäiväähuomenta, siin on just keitettyy sumppii, you’re welcome!”

Kuluneen viikon valmennukset olivat vahvistaneet itsevarmuuttani roimasti Kalla CUP:in suhteen. Tuntui, että Riepun kanssa treenaamiseen oli tullut taas ihan uutta virtaa, vaikka vanhassakaan motivaatiossani ei ollut mitään vikaa. Hyvin mennyt treeni tänään sai suunpieleni kohoamaan ylöspäin talsiessani kohti loungea.

Astuin sisään ja huomasin välittömästi tutun punapään istumassa pöydän ääressä. Ennen kuin ehdin suunnitella, kuinka suhtautua Jonathaniin, kajautti mies jo ilmoille tervehdyksen ja kahvitarjouksen.
“Kiva”, tokaisin värittömällä äänellä. Kävelin suoraan kahvinkeittimelle ja nappasin kaapista mukin, täyttäen sen tummalla, höyryävällä nesteellä.

“Ja moi”, päätin lisätä vähäsanaiseen saapumiseeni vielä lyhyen tervehdyksen, sillä hiljaisuus olisi tuntunut epäkohteliaalta. Olimmehan sentään ainakin toistaiseksi puheväleissä. Sekoitin kahvin joukkoon tilkan maitoa ja istuin pöydän ääreen Jonnya vastapäätä, syventyen sitten sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan.

Mä tunnistin naisen äänen ja mun sydän varmasti jätti yhen lyönnin väliin. Hyvästä vai huonosta? En tiiä. Kunhan jätti. Kuulin kahvipannun liikuttelua ja kahvin kaatamisen ääniä. Hyvä et mun keittämät sumpit kelpas. Pidin katseeni edelleen kiinni Kallan juorushitissä ja sivusilmällä huomasin Ellien istuvan mua vastapäätä puhelimen kanssa.
"Tere tere.." vastasin puolittain naiseen keskittyneenä.

Ellie selast puhelimellaan jotai omaa juttuaan ja mä edelleen silmäilin lehtee. Vielä monen minuutin jälkeen.
"How was Canada ?" kysyin ja nostin katseen blondiin. Hörppäsin kupista viimeiset kahvit tuulen suojaan. Vastausta odottaessa nousin tuolilta kaatamaan lisää kahvia mukiin. Loungessa leijui hiljanen hento kiusallisuus ja jännite. Viime kerralla, kun Ellien näin, olin pienessä sievässä ja nainen vaati mua lähtee sen asunnolta. Jotain mitä en uskonu kokevani.

Jonathanin kysymys sai minut nostamaan katseeni puhelimen ruudulta ja kohtaamaan punapään katseen.
“Se oli ihan kiva reissu”, vastasin ympäripyöreästi. Olin yrittänyt käyttää Kanadassa mahdollisimman paljon aikaa kotipuolen asioiden unohtamiseen ja kansainvälisestä ilmapiiristä nauttimiseen, mutta jostain syystä ajatukset eivät olisi millään malttaneet pysyä poissa Jonathanista, erosta ja kaikesta tästä kummallisesta sovusta, joka ennen reissua oli saatu aikaan. Tilanne tuntui aavistuksen vaivaannuttavalta, eikä pitkän version kertominen tuntunut lainkaan luontevalta.

“Miten täällä sujui?” kysyin mieheltä ja käänsin katseeni takaisin puhelimeen. Ei uusia ilmoituksia.

Mä en odottanu blondilta pitkää vastausta, enkä mä sellasta saanukka. Mut pisteet siitä, et ylipäätää jotai sanoja Ellie sano mulle. Jatkokysymys tuntu enemmän muodolliselta ja sitä seurannu katsekontaktin rikkominen puols mun epäilyy.
“Quiet” hymähdin. Amandaa en ollu koko reissun aikana nähny tallilla ja Markus teki vuorot aikalailla omissa oloissaan.

Mun mieleen palas kaikki muistikuvat Ellien asunnolta ennen Kanadan reissuu. Miten se tilanne oliki jääny nii tyhmään saumaan. Miten kaiken ny siitä sais mitenkä jatkumaan. Tai no ylipäätää minkää. Laskin katseen blondista kahvikuppiin ja siitä takaisin sanomalehden sivuille.

Kirjaimet oli selkeitä, mut mun mieli ei osannu muodostaa niist luettavia sanoja. Tältäkö lukihäiriö tuntu?
“So….” Gosh. Missä välissä tää oli näi hankalaks menny… “-I wasn’t lying when I said that I missed you.” Pää pölkylle ja pyöveli töihin. Siltä tää tilanne tuntu.

Myöskään Jonathanin vastaus mun kysymykseen kuulumisista ei ollut pitkä. Ilmeisesti mitään kovinkaan erikoista ei ollut tapahtunut. Eikä ihme, eihän Kanadan reissu ollut kovinkaan montaa päivää vienyt. Nyökyttelin päätäni kuuntelemisen merkiksi, mutten irroittanut katsettani pienestä ruudusta.

Miehen seuraava keskustelunaloitus sai mut huokaisemaan syvään. Ei kai tilanne olisi tästä voinut enää kiusallisemmaksi muuttua. Nostin katseeni takaisin päähän, yrittäen tavoitella tämän katsetta. Ajatukset siitä, miten haastava meidän suhde oli ollut ja miten ikävästi se oli päättynyt pyörivät mielessä, mutta siitä huolimatta mieleni teki puristaa Jonathan tiukkaan syleilyyn ja jatkaa niin kuin mitään eroa ei olisi tapahtunut. En kuitenkaan aikonut antaa anteeksi niin helpolla.

“En jaksais nyt tästä aiheesta”, lausahdin ja nousin ylös pöydästä huuhdellakseni kahvikupin ja täyttääkseni sen vedellä.

Ellie nous pöydästä jättäen ilmaan vähintään epämiellyttävän lauseen. Ainaki mun mielestä. Käännyin tuolissa sivuttain saavuttaakseni blondin katseen tiskialtaalta, jääden kuitenki yritykseks. Nousin myös ite tuolilta ja kuten joku aika sitten Ellien asunnolla, seisoin nyt naisen lähellä Auburnin Loungessa. Hitto mä vedän hyvin.

“Then don’t say anything” lähes kuiskasin naisen takaa. Mun teki mieli kiertää kädet Ellien ympäri, mut pelkäsin sen saavan aikaan ihan toisenlaisen reaktion ku mitä toivoin ja halusin. Kuitenki pelkurina pidin kädet itelläni. Vaaleat hiukset vastasivat mun hengitykseen lähes huomaamattomalla keinuvalla liikkkeellä.

Se lyhyt hetki tuntu piinaavalta ikuisuudelta. Sekuntiviisari tikitti hiljaa mun ranteessa roikkuvassa ajan mittaajassa. Vajaan minuutin jäätyminen tuntu pikemminki kolmelta piinaavalta tunnilta lukitussa valkosessa huoneessa. Kääntyes takasin pöydän suuntaan kohti omaa kuppiani, mun sormet hipas Ellien käsivartta ja koko mun keho rekisteröi tapahtuneen. Pieni sähkönen fiilis juoks mun kropan läpi kahteen tai kolmeen kertaan ja pakotti mut jäämään sijoilleni.

Yhtäkkiä Jonny oli ilmaantunut taakseni. Pystyin aistimaan miehen läsnäolon, enkä hetkeen kääntynyt ympäri, vaan jäin tuijottamaan tiskipöytää lamaantuneena. Punapää liikahti ensimmäisenä, hipaisten kevyesti käsivarttani. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni. Jonathan ei liikkunut pois paikaltaan ja käännyin miehen puoleen, tarttuen tätä kiinni kädestä.

En sanonut mitään vetäessäni miehen lähemmäs itseäni, kääntäen siniset silmäni Jonathanin ruskeisiin. Mielessäni laukkasi tuhat ja yksi ajatusta, jotka kehottivat minua säilyttämään itsehillintäni, mutta työnsin niistä jokaisen sivuun ja painauduin kiinni Jonnyn vartaloon.

Ajatus oli täysin spontaani, enkä ehtinyt pohtia sen tarkemmin, oliko se lainkaan hyvä idea. Rationaalisen järkeilyn sijaan kohottauduin varpailleni ja painoin kokeilevan suudelman miehen huulille.

Monta kertaa mietin paeta paikalta, mut ennen sen suunnitelman toteuttamista blondi tarttu kii mun ranteeseen. Eikä menny montaa sekuntia, ku Ellie paino huulensa kiinni omiini ja mun mieli pimeni. Ei ollu ku se hetki, mut kauan se kestäs?

Kiersin toisen käden naisen selän taa ja toisella haroin vaaleita hiuksia. Meijän ero tuntu sil hetkel olemattomalt pienelt asialt, jonka olin ite vaan kuvitellu. Varovasti mä vedin itteni irti Elliestä ja jäin kattomaan tuttuihin sinisiin silmiin, joista ei saanu selvää naisen ajatuksista.

Vaikka nainen ite oli tehny alotteen, olin varautunu blondin poistuvan takavasemmalle pois loungesta.
“I did not see that coming…” hymyilin puolittain ja erityisen varovasti. En olettanu äskösen merkittevän meijän yhteenpaluuta, nope! Enemmänki vanhan suolan janoa. Kuitenkaa en päästäny naisesta irti, vaan pidin Ellien edelleen kiinni kehooni vasten.

Tyydyin vain hymähtämään miehelle vastaukseksi, vetäytymättä irti tilanteesta. Jonathanin läheisyys tuntui hyvältä ja turvalliselta, enkä halunnut miettiä sitä, miten todellisuudessa emme enää seurustelleet.

“Haluisitko sä lähteä maastoon joku päivä mun ja Riepun kanssa?” esitin miehelle kysymyksen nostaen katseeni lattiasta. Ehkä me voitaisiin erosta huolimatta olla ainakin kavereita, tai jotain. Tai ehkä mä en vaan ollut päässyt yli Jonnysta.

Jotain olematonta aasinsiltaa käyttäen Ellie vaihto puheen hevosiin. Totta kai me voitas lähtee maastoilee blondin ja ponien kans. Miksei? Mut viime kerralla mä olin tunnustanu naiselle rakastavani tätä. Vetäskö se muisto tilanteen kiusalliseks ja todella, todella huonoks?
“Why not” hymyilin blondille yrittäessäni tulkita ajatuksia tai tunteita sinisten silmien takaa.

Oltiin edelleen lähekkäin tiskipöydän vieressä, mut ite en kokenu tilannetta oudoks. Ellien tuttu hajuveden tai dödön tuoksu leiju hentona mun edessä, enkä halunnu liikkuu senttiikää muualle. Ottasinko härkää sarvista vai perääntysinkö niiden edestä takasin pöydän ääreen? Nojasin varovasti eteen ja painoin huuleni blondin otsaan. Pieni pusu ei varmaan kaatas maailmaa. Ottaen mallia blondista, vedin tämän vieläkin lähemmäs ja kokeillen pyysin toista suudelmaa.

Jonathan suostui maastoreissuun, enkä toisaalta olettanutkaan miehen kieltäytyvän. Jäin paikalleni punapään syleilyyn tämän painaessa kevyen suudelman otsalleni. Järkevä puoleni olisi halunnut keskeyttää kaiken tämänkaltaisen toiminnan ja perääntyä loungesta, mutta enhän minä tietenkään ollut järkevä, en Jonnyn seurassa.

Jonny veti minut vieläkin lähemmäksi ja vaistomaisesti kurottauduin suutelemaan miestä uudestaan. Hyvästi kaikki ne aiemmat ajatukset, joissa olin vannonut itselleni pysyväni visusti kaukana Jonathanista vähintään koko loppuelämäni.

Hetken kuluttua vetäydyin irti ja samassa tajuntaani iskeytyi todellisuus siitä, mitä oikein olin tekemässä. Yhtäkkiä entisen poikaystävän suutelu Auburnin loungessa ei kuulostanutkaan enää lainkaan hyvältä idealta - jos se oli sellaista koskaan ollutkaan.
“Mun pitää nyt mennä”, ähkäisin ja peruutin Jonathanin ulottumattomiin, poistuen vauhdilla loungesta. Tilanteesta karkaaminen ei ollut missään nimessä tyylikäs, mutta jostain syystä mun ajatukseni olivat muuttuneet höttöiseksi hattaraksi.


// the end.