Kuka pelkää mustaa miestä? (Off)

Pe 24.11. Klo ? (Heti Jonnyn töiden jälkeen) @Jonathan R., suljettu

Vedin saappaideni vetoketjut kiinni ja tartuin liinaan, jonka kiinnitin orin kuolaimiin. Kypäräni nappasin vielä roikkumaan käsivarteeni ja poimin seinää vasten nojaavat raipat mukaani.
"Jonathan, ootko valmis?" Huikkasin niin kovaa, että varmasti mies kuulisi sen kahvihuoneeseen.

Minua todella jännitti. Mustis oli ensimmäisellä ratsastuskerrallani kuljettanut minua ihan 6-0, joten toivoin, että tänään Jonathan saisi paremman elämyksen kuin minä aikoinani.

"Jonathan, ootko valmis ?" kuulu Lotan kysely tallin puolelta. Mä ite olin kahvihuoneessa juomassa viimesiä hermoryyppyjä kofeiinia.
"Jees, just a second !" huikkasin takasin. Huuhtelin kupin ja jätin sen altaan reunalle. Tulisin varmasti tarviimaan sitä vielä myöhemmin.

Lotta talutti orin maneesiin ja mä kiltisti suljin ovia perässä. Astelin kentän keskelle, jossa punapää oli mustan miehensä kanssa. Heitin kypärän päähän ja puhaltelin hieman.
"Mua ei oo varmaan ikinä jännittäny näin paljoo hevosen selkään nousu" myönsin ja hymyilin hermostuneena. "Eikä mulla oo mitää kokemusta oreista selästäkäsin" lisäsin nolostuneena.

Kiristin Mustiksen satulavyön ja siirryin orin pääpuoleen. Jonathan myönsi, että häntä jännitti.
"Hengität syvään ja sitten katot jalkkarit sopiviksi. Ja jos ei jalka taivu jalustimeen, niin suosittelen jakkaraa, onhan Mustis mitä, 20 senttiä Eelaa korkeampi." Yritin rauhoittaa Jonathania omilla luottokeinoillani ja saatoin vain toivoa, että se toimisi.

Naurahdin hevosten korkeuserolle. Olihan ori valtava! Siirryin hevosen viereen ja pienen tasapainoilun jälkeen sain jalkani metallin päälle tukevasti.
"Noh, oonhan mäki sua 20 senttiä pidempi" naurahdin Lotalle ja punttasin itteni selkään. Säätelin remmejä hieman pidemmiksi, sillä toden totta, Lotta oli mua lyhyempi, joten estemitoista nää olis menny, mut ei koulumitoista.
"Myönnän, mua jännittää ihan helvetisti."

Taputin oria ja katsoin hieman huvittuneena miehen touhuja.
"Kävellään muutama kierros, niin voin ottaa sut sitten ympyrälle. Koita pitää Mustis aktiivisena." Sanoin ja annoin liinasta löysää, jotta Mustis ymmärtäisi ketä kuunnella.

Otin ohjia enemmän käteen Lotan löysätessä liinaa. Kevyesti mä painoin pohkeita orin kylkiin ja reippaasti se lähtiki eteepäi. Huomasin jännittäväni koko kroppaa iha liikaa ja tiesin sen vaikuttavan oriin enemmi tai myöhemmin. Yritin kaikin tavoin saada lihaksii rennommiks, mut näytin kaikesta huolimatta varmaa rautakangelta.

"Miten teil on orin kans menny nyt ?" kysyin uteliaana. "Nii ja onks sen kavio nyt fine ? Muistan ku puhuit siitä, et jotai erikoisjuttuja se kengittäjä teki sille."

"Koita nyt vaan hengittää siellä, ennen kuin pyörryt. Nyt se juoksee sun alta pois, kun et myötää istunnalla yhtään." Ohjeistin Jonathania, joka vaikutti olevan notkea kuin näkkileipä hevoseni selässä.

"Noh. Maanantain valkku meni ihan penkin alle. Tuskin pyydän Eeriä uudestaan valmentamaan. Melkein yhtä paha kuin Amanda. Tiistai onneksi oli ihan super. Keskiviikon kengityksessä päästiin vuolemaan koko kaviolta jo ja saatiin kaikki naulat kii, eli jalka olis nyt ok. Mites sulla ja Eelalla?" Toivoin, että puhuminen saisi miehen rentoutumaan, muuten Mustis kyllä tasan tarkkaan ravissa viimeistään ilmoittaisi, että nyt saa poika opetella ratsastamaan.

Kuuntelin Lotan puhetta valmennuksista ja Mustiksen kaviosta aidosti kiinnostuneena. Muiden tallilaisten kanssa niistä ei puhuttu paljoa.
"Hyvä et on sun poika taas kunnossa" sanoin enemmän orille kuin Lotalle.

Pöyrittelin hartiota ja yritin hengitellä syvään.
"Kyl meil ihan ok menee, mum istunta nyt on toinen juttu. Ja välil kädet nousee liikaa, mut kyl se Eela siit sanoo sit" naureskelin. Orilla oli selkeä käynti ja siinä oli helppo istua, oma jännittyneisyys ei paljoa kuitenkaa auttanu.

"Mä voin sanoa, että, jos pärjäät tammojen kaa, niin Mustis on ihan helppo kaveri. Eihän tää tekis pahaa kärpäsellekään. Koitat vaan lähtee lonkilla seuraamaan sitä sen liikettä ja myötäät kädellä joka askeleessa, ihan kuin sulla olis ohjat tuntumalla. Jalat rytmittää, mutta ei turhaan puristele tai kaivele sen kylkiä." Ohjeistin Jonathania ja toivoin että saisin tun rautakangen ennemmin vaikka perunasäkiksi sinne selkään.

Mä yritin parhaani mukaan kuunnella Lotan ohjeita, mut ensimmäiset metrit tuntu edelleen tosi kankeilta mun osalta. Kokeilin toista lähestymistapaa, et kuvittelin mustan orin mun jalkojen välissä tutuks rakkaaks Eelaks. Pidin silmii parin askeleen ajan kiinni ja huomasin olevani vähä rennompi.

"Mä vieläki ihmettelen miten päästit mut sun orin selkään" naureskelin "oon huomannu, miten tärkee Mustis on sulle."

"Jonathan, sä oot jankuttanut niin monta kertaa, että haluat Mustiksen selkään, joten pakkohan sut oli päästää! Ja kyllä, Mustis on mulle ihan älyttömän tärkeä, se tavallaan pitää mun jalat maassa." Kerroin miehelle. "Hyvä, sähän alat rentoutuu ja mä näen sen heti Mustiksessa. Huomaatko, kuinka se hieman laskee päätään ja kävelee paljon rennommin?"

Punapään ääni kuulosti pelottavan totiselta. Mut ihan asiaa nainen puhu.
"Myönnetään, olo on ku lapsella karkkikaupassa !" nauroin. Vaikka Lotta mainitsi Mustiksen askeleen rentoutuneen, Eelan hötkytyksen jälkeen mun oli hankala erottaa hienon kouluhevosen liikkeis mitää pienimpiä eroja.

"Koita saada jalat pitkiksi vielä, ei se ole lentoon lähdössä. Jos sua auttaa, niin ota vaan jalkkarit pois, pääset syvemmälle satulaan, etkä jäkitä jaloilla liikettä vastaan." Ohjeistin, Jonny oli edelleen jännittynyt.

Mustis edelleen tikkasi kuin ompelukone, eikä liikkeestä paljoa löytynyt joustoa. Oli suorastaan outoa katsella, kun joku muu ratsasti hevosellani.

Tein työtä käskettyä ja irrotin jalkani jalustimista. Nyt mua vaan harmitti orin puolesta, ku tyhjät metallikilluttimet kolis sen kylkii. Yritin pitää kantapäät alhaalla ka irti orin kylkiluista. Suoristin selkääni ja pidin huolen siitä et mun nyrkit olis alhaalla.

Ite ainaki tunsin olon paljon rennommaks ku alottaessa. Tiiä sit miltä se Lotan silmiin näytti. Viimesimmällä vilkasulla ei vieläkää kovin tasapainoselta tai rytmikkäältä.

"Okei, näyttää jo paremmalta. Mitä ajattelet? Missä huomiosi on?" Mies vaikutti siltä, että ei avain keskittynyt olennaiseen, siihen, miltä hevonen hänen allaan tuntui. Vaikka asiat alkoivat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen, oli silti jotain, mikä tuntui olevan ristiriidassa kaiken muun kanssa. Epäilin, ettei Jonathanin kroppa toimisi niin automaatilla hevosen selässä kuin omani, varsinkaan Mustiksen selässä.

"Just nyt ?" katsahdin naiseen "yritän olla suoras ja keskittyy siihe, etten hakkaa vahingossakaa orii kylkii" naurahdin.

Punapään asenne muistutti hämäävästi Amandaa, ainaki mitä olin kuullu ja sivusilmällä nähny. Erona se, et Lotta oli paljon mukavempaa seuraa sen demonin rinnalla.

"Anna jalkojen vaan roikkua vapaana, koita saada ne kylkiin kiinni, mutta älä jää puristamaan, muuten se kuolee pohkeelle niin sanotusti. Sitten koita kuvitella käynnin rytmi mielessäsi ja seuraa sitä kropallasi. Reidet liikkuu takajalkojen tahtiin, hevonen kyllä kertoo sulle sen tahdin ja jos se on liian nopea, hidasta itseäsi; Mustis kuuntelee hyvin istuntaa ja mukautuu siihen sun tahtiin." Selitin ja toivoin, että edes jotain tarttuisi miehen päähän.

Huhhuh. Kouluhevonen, taitava sellanen, oli ihan eri tuntune ku menoa ja intoa täynnä oleva estepuokki. Seurasin kuitenki parhaani mukaan Lotan ohjeita ja yritin saada kroppani liikkumaan orin tahtiin.

"Tällä hetkellä oon niin kateellinen sulle" katsahdin naiseen. "Teijän yhteistyö on nii saumattoman näköstä." Olihan seki pitkän harjottelun tulosta, mut tiesin ettei mulla itelläni riittäs rahkeet pilkuntarkkaan ja kurinalaiseen kouluun.

"No. Tietäisit, mitä taistelua se on välillä. Maanantain valmennuskin oli yhtä tuskaa."

Katselin hetken orin ja miehen menoa.
"Uskaltaisitko kokeilla ravia ympyrällä?"

Lotan kysymys ravista voltilla tuntu omalla tavallaan houkuttelevalta, mut mun oma kankeus tois varmaa lisää haastetta siihe tehtävää.
"Kaipa sitä vois, toivottavasti mä rentoutusin vaa tarpeeks, et Mustis ei häiriinny enempää..." pähkäilin enemmän itekseni.

Ohjasin Mustiksen pääty-ympyrälle ja otin juoksutusraipan esiin.
"Jos tahdot keventää, niin ole hyvä vain ja ota jalustimet paikoilleen. Mä pidän huolen siitä, että mennään sopivaa vauhtia, joten voit pitää ohjat pitkinä."

Sain helposti jalustimet kohilleen ja annoin Lotan ohjeen mukaan orille enemmän ohjaa. Lotta kannusti orin nopeampaan tempoon ja Mustis kyselemättä totteli omistajaansa. Hevosen askellajit olivat paaaaaljon mukavemmat kuin Eelan ja naureskelin hieman, miltä tamman pomppiva kengururavi tuntus tän jälkeen.

Jonathan näytti heti paremmalta, kun pääsi raviin ja keventämään. Jonathan naureski sille, kuinka vuokrahevosensa Eelan askeleet olivat kuin ompelukoneella ratsastamista ja olisi varmasti tuskallista palata taas tamman selkään.

Otimme ravissa muutamia pidempiä pätkiä ravia, minkä jälkeen ehdotin suunnan muutosta, mihin mies myöntyi.

Ite ainaki huomasin rentoutuneeni orin selässä. Lotta näytti kans ainakin jollain tasolla tyytyväiseltä mun menoon.
"Uskallan lyyä vetoo et tää näyttää paremmalta ku mun broidin sähläys Eelan selässä" Lotta ei varmaab ollu kuulukkaa siitä pienestä episodista.

"Ahaa? En ole tapaukseen perehtynyt, mutta mun mielestä sulla menee tosi kivasti! Koita pitää jalat vielä vakaina, nyt annat pohkeita joka kerta, kun kevennät."

Mies ei oikeasti näyttänyt yhtään hassummalta orin selässä ja onnekseni - tai Jonathanin onneksi - ori kuunteli minua enemmän kuin selässään keikkuvaa miestä. Olihan Mustis sentään sen verran fiksu herra.