Tallipäiväkirja 2017-19
Sivu 1 / 3
Sivu 1 / 3 • 1, 2, 3
Tallipäiväkirja 2017-19
Tallipäiväkirja 2017-2019
Tallipäiväkirja on tarkoitettu kaikkien tallilaisten tarinoille, jotka eivät liity tiettyyn hevoseen ja näin ollen "eivät kuulu oikein minnekään". Pääosin tallipäiväkirjaan kirjoittavat tallityöntekijät, jotka käsittelevät useampia hevosia yhden tarinan aikana, mutta myös muut voivat tarvittaessa hyödyntää tallipäivistä.
Tallimestari 2017-18: Anna Sare
Tallimestari 2018-19: Jonathan Raynott
Tallimestari 2017-18: Anna Sare
Tallimestari 2018-19: Jonathan Raynott
Jonnyn catering Oy ?
Ensimmäinen "työkeikkani" Auburnissa sisälsi elintarvikkeita. Usko tai älä, ne eivät tule hevosille. Parin viikon päästä järjestettävät laidunlaukat olisivat täysi munaus jossei tarjolla olisi virvokkeita ja verensokerin kohottajia. Niimpä lähdin suunnittelemaan tarjoiluja paperille. Kahvi, tee ja pulla oli se pyhä kolminaisuus, joiden lisäksi yritin keksiä kaikille käyvää tarjottavaa. Kun raaka suunnitelma oli saatu kirjoiteltua ja mietittyä tupakin kanssa parvekkeella, soitin pari puhelua ja onnistuin löytämään pienehkön liitutaulustandin, johon saisin kirjoitettua ns. päätarjoilut ja niitä vastaavan summan.
Lähdin samantein hakemaan liitutaulua kaverini luota ja valkoisia liituja kaupasta. Ruoat hakisin paljon lähempänä itse tapahtumaa. Olin takaisin poikamiesboksissani reilun puolen tunnin päästä ja aloin leikkimään Picassoa liitujen kanssa. Keskityin kirjoittamiseen varmaan viimeksi silloin, kun tein rakkaalle cob-tammalleni Realalle nimikylttiä karsinan oveen. Samalla mukavat muistot tamman kanssa vietetystä ajasta tulivat mieleen ja olin hetken taas 7-vuotias.
Katsoessani menuta kauempaa käsivarsieni mitan päästä, olin yllättävän tyytyväinen itseeni ja hämmentynyt tästä taidonnäytteestä. Toivottavasti tämä kelpaa Amandalle. Kirjoitin paperille vielä pari ideaa lisää, joista toivottavasti tullaan tykkäämään!
Lähdin samantein hakemaan liitutaulua kaverini luota ja valkoisia liituja kaupasta. Ruoat hakisin paljon lähempänä itse tapahtumaa. Olin takaisin poikamiesboksissani reilun puolen tunnin päästä ja aloin leikkimään Picassoa liitujen kanssa. Keskityin kirjoittamiseen varmaan viimeksi silloin, kun tein rakkaalle cob-tammalleni Realalle nimikylttiä karsinan oveen. Samalla mukavat muistot tamman kanssa vietetystä ajasta tulivat mieleen ja olin hetken taas 7-vuotias.
Katsoessani menuta kauempaa käsivarsieni mitan päästä, olin yllättävän tyytyväinen itseeni ja hämmentynyt tästä taidonnäytteestä. Toivottavasti tämä kelpaa Amandalle. Kirjoitin paperille vielä pari ideaa lisää, joista toivottavasti tullaan tykkäämään!
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Puhelimeni oli kadonnut, eikä sitä löytynyt kotoa, eikä autosta. Lopulta muistin jättäneeni sen kaappiini, enkä varmaan kaikessa hälinässä ja kiireessä muistanut ottaa mukaan. Kello lähenteli yhtätoista, kun saavuin pimeään tallipihaan. Tallin ovet olivat avoinna, joten pääsin sisälle talliin, jossa vain yövalot olivat päällä, hevoset tasaiseen tahtiin rouskuttivat ja muutama hirnahti tervehdyksen.
Keskellä käytävää oli yksinäinen hautakynttilä, mitä ihmettä. Ei kukaan hevosihminen laittaisi tulta talliin! Poimin palavan kynttilän matkallani toimistoon ja sammutin sen. Toimistossa kaivoin kaapistani puhelimeni, se oli juuri siellä, minne sen olinkin jättänyt. Kirjoitin vielä lapun: "Kuka on sytyttänyt tämän?! L.A.", jonka kiinnitin ilmoitustauluun. Samaan syssyyn kiinnitin paalinarulla kynttilän niittiin kiinni. Toivottavasti kukaan ei tekisi tuollaisia hölmöyksiä enempää, ajattelin poistuessani vähin äänin tallista.
#auburninmysteeri
Keskellä käytävää oli yksinäinen hautakynttilä, mitä ihmettä. Ei kukaan hevosihminen laittaisi tulta talliin! Poimin palavan kynttilän matkallani toimistoon ja sammutin sen. Toimistossa kaivoin kaapistani puhelimeni, se oli juuri siellä, minne sen olinkin jättänyt. Kirjoitin vielä lapun: "Kuka on sytyttänyt tämän?! L.A.", jonka kiinnitin ilmoitustauluun. Samaan syssyyn kiinnitin paalinarulla kynttilän niittiin kiinni. Toivottavasti kukaan ei tekisi tuollaisia hölmöyksiä enempää, ajattelin poistuessani vähin äänin tallista.
#auburninmysteeri
Lotta A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 373
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
29.8.2017
Olin huonolla tuulella. En vain vähän äkäinen, vaan kiehuin. Työprojekti oli umpikujassa, tutkimukset pitäisi aloittaa alusta. Useampi kuukausi intensiivistä työtä meni hukkaan yhden saastuneen näytteen takia, harjoittelijan käsittelemänä tietenkin. Virheestä kuultuani hymyilin tuolle nuorelle tytölle jäätävästi ja hillitsin kiukkuni, kuten seurapiirikasvatuksen saaneen tutkijan kuuluikin. Sisälläni kuitenkin myrskysi ja olin kuin perseeseen ammuttu karhu. Sitten kuulin Amandalta talliuutisia ja olin kuin karhu, jota oli ammuttu perseeseen kahdesti.
Voi olla, että kiukkuunnuin pienestä, mutta jostakin syystä en ilahtunut, kun Amanda osoitti oma-aloitteisuuttaan. Sisko oli hommannut meille tallityöntekijän, uuden yksityisen sekä kaiken kukkuraksi luvannut Rillani jollekin nuorelle tytölle vuokrahevoseksi. Siis mitä hittoa, ilman mitään konsultaatiota! Tietenkin se siskonhupakko oletti, että ehdin ottaa uusia valmennettavia oikeiden töideni lisäksi. Ja oliko rakas Amanda soittanut uuden tallipojan suosituksia läpi? Naisen vastauksista päätellen virallisia suosittelijoita ei ollut, ties mistä hän oli pojan onkinut. Salaa kuitenkin odotin Jonathanin tapaamista, sillä brittitausta kiinnosti. Tiesin myös, ettei Amandakaan ketä tahansa kelpuuttaisi. Oikeasti olinkin kiukkuinen vain siksi, etten ollut saanut kuulla asiasta ennen kuin työt jo alkoivat. Yritä siinä sitten olla uskottava laatutallin omistaja, kun et edes tunne palkollisiasi!
Rillan vuokraajan kanssa jouduin oikeasti hengittelemään syvään. Amanda oli oikeastaan jo luvannut paikan tytölle, vaikka Rillalla ei mammalomansa tähden voisi edes tavoitteellisesti ratsastaa. Soitin Vellamolle, joka harmikseni vaikutti itse asiassa todella ihanalta tyypiltä kummallisesta nimestä huolimatta. Olisi ollut ihanteellista soittaa ja peruuttaa siskon lupaus todella ilkeällä äänensävyllä, mutta huomasinkin tarjoavani Vellamolle hoitajanpestiä. Ratsastusta en voinut luvata vielä hetkeen. Vella lupasi palata asiaan vastauksensa kera myöhemmin.
Uudelle yksityiselle en voinut kuin huokaista, ja onneksi siitä saisi sentään lisää tallivuokratuloja. Päädyin tapaamaan tämän Julian tallikäytävällä - pakottaen itselleni melkoisen tekohymyn. Nainen vaikutti kuitenkin mukavalta ja hyvänä päivänäni tulisin varmasti hänen kanssaan toimeen.
Ironista kyllä, mutta Amandan järjestelyjen setviminen sai minut oikeastaan jopa vähän paremmalle tuulelle. Olin nyt taas tietoinen siitä, mitä tallissani tapahtui. Sitä paitsi varsaterapia auttaisi kaikkeen! Olin hoitanut asioiden selvittelypuhelut toimistosta käsin ja henkisesti hyvin uupuneena raahasin itseni tarhoille.
Varsat kasvoivat kovaa vauhtia ja hymyillen katsoin niiden kirmaamista. Kaksi ihanaa tummaa, Coco ja Verdi. Kaunis ja komea, molemmat minun ihanista tammoistani. Vieroitukseen ei olisi enää hirveän kauaa aikaa ja minun täytyisi alkaa panostaa varsojen käsittelyyn, jotta ne kehtaisi myydä laatutallin kasvatteina. Varsat pitäisi opettaa kulkemaan narussa - riimut niillä oli jo ollut päässään muutamia kertoja, minkä lisäksi haluaisin niiden oppivan jo pienenä kavioiden noston. Kiinnisitomista voisi myös harjoitella pikku hiljaa.
Olin haaveillut aidalla jonkun aikaa, kun huomasin Annan ja uuden pojan Jonathanin saapuvan kahvikupit käsissään ulos harvinaiseen, ujoon auringonpaisteeseen.
"No mutta hyvää päivää. How do you do Jonathan?" kysäisin viileästi. En vaivautunut esittelemään itseäni. Jos poika ei tunnistaisi minua perijättäreksi, hän oli totisesti tullut väärään talliin.
"Isabella, I assume? How do you do? Hei, olen Jonathan", nuori mies vastasi.
Hymyilin sisäisesti. Ainakin hän tervehti kohteliaasti ja oikein. Kättelimme pikaisesti ja vilkaisin herraa päästä varpaisiin. Ulkoisesti hän sopi hyvin Annan työpariksi, vaikka tyyli ei varsinaisesti vastannut omaa miesmakuani – joka ei ollut turhan tiukka sekään. Moni mies oli lopultakin aika komea, kun tarpeeksi kauan katsoi.
Anna myhäili itsekseen Jonathanin vierellä ja katsoi kiinnostuneena tutustumistamme. Olin aika varma, että Anna huomasi huonon tuuleni. Yritin silti peittää sitä parhaani mukaan, sillä turha kiukuttelu oli mielestäni täysin alaluokkaista.
"Anna hei, sinulla on muistaakseni tuttuja muutamalla oriasemalla täällä Suomessa, eikö?" kysyin, odottamatta oikeastaan vastausta.
"On, miten niin?" nainen katsoi minua kulmat kurtussa. Mahtoi pohtia, että kenet nyt astutettaisiin.
"Ajattelin vain, että voisit tehdä varovaisia ja tyylikkäitä tiedusteluja, josko joku tarvitsisi uutta lupausta itselleen. Olemme Amandan kanssa päättäneet myydä Verdin."
Anna katsoi minua vähän yllättyen, mutta nyökkäsi myöntymykseksi.
"Hienoa, kerro jos joku potentiaalinen kiinnostuu."
Kaksikko oli poistumassa vähin äänin talliin, mutten päästänyt heitä niin helpolla.
"Jonathan?" huudahdin perään rauhallisesti, mutta ärsyttävän kimeästi ja käskevästi.
"Niin, pomo?", poika kysyi kääntyen takaisin.
"Sano mielummin Isabella tai neiti Sokka. Pomo on todella rahvaanomainen sana. Ajattelin puhua sinulle tulevan laukkatapahtuman tarjoiluista." En odottanut vastausta, enkä sitä saanutkaan. Jatkoin: "On hienoa, että olet oma-aloitteinen ja reipas, mutta tämä ei ole ratsastuskoulu tai pikkutalli, eikä tapahtumamme ole mikään ex-ravureiden laukkakokoontuminen. Tarjoilun on vastattava tapahtuman ja tallin luonnetta. Nakit ja hot dogit voit jättää köyhille. Etsi inspiraatiota mieluummin brittiläisistä laukkatapahtumista, olet varmasti vieraillut niissä. Soisin kävijöille tarjottavan mieluummin jotakin terveellistä ja tyylikästä, vaikkapa mansikka-vuohenjuustosalaattia, lohichevicheä, karitsatartaria tai bruschettaa. Juomat voivat olla alkoholittomia ja ota tarvittaessa yhteys johonkin pitopalveluun, käske laskuttaa meitä. Muutaman tyylikkään vaihtoehdon lisäksi voit tarjoilla nakkeja tai mitä haluatkaan, jos luulet osan kävijöistä jakavan makusi. Ymmärretty?"
Lopetin tylytykseni vienoon hymyyn. Miehen oli tiedettävä työskentelevänsä kartanolla ja hoidettava hommansa tasonmukaisesti. Pienillä yksityiskohdilla oli väliä.
Hämmentynyt nyökkäys kertoi pojan ymmärtäneen.
”Ja Anna, hoida sinä tuoreita kukka-asetelmia tapahtumaan. Palkkaa jotkut sihteeriksi ja kahvilamyyjäksi, käytä tarvittaessa vuokratyövoimaa. Teitä tarvitaan hevostenhoitajina.”
Hymyilin kaksikolle ja käännyin ympäri. Sukelsin aidan ali Vilan, Rillan ja varsojen tarhaan. Olin ollut tarpeeksi sosiaalinen yhdelle päivälle ja sentään tiesin, miltä uusi palkolliseni näytti. Siirryin rapsuttamaan varsojani, enkä suonut ajatustakaan sille, mitä Jonathan mahtaisi ajatella minusta.
Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 03.12.18 11:41, muokattu 3 kertaa
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
"ISBEEEEEEEE!"
Jos myrsky kuljettaisi tallin avonaisista ovista sisään pallosalaman, olisi näky ja vaikutus ollut kuta kuinkin sama. Amanda marssi tallin käytävää vihasta lähes silmin havaittavasti kipinöiden, eikä naisen naama ollut koskaan ollut niin punainen. Vaaleat kulmat olivat painuneet ruttuun, jäänsinisten silmien kavennuttua tiukoiksi viiruiksi, joiden tuijotus olisi tappanut kenet tahansa vastaan tulevan. Amanda puristi toisessa kädessään kahta ruutupaperia niin tiukasti, että ne olivat osittain revenneet, ja toisessa kynttilää.
Käytävän päässä, rehuhuonetta vastapäätä, oli ison karsinan ovi raollaan, ja sen suulle ilmestyi nopeasti tuohtunut brunette.
"Amanda", Isabella puuskahti auktoriteettiä uhkuvaan ja erittäin tiukkaan sävyyn. "Meillä on asiakkaita, joten välittömästi: suuta pienemmälle", nainen mulkoili pikkusiskoaan, joka saapui karsinalle haroen vaaleita hiuksia kasvoiltaan.
"Ja minkälaisia asiakkaita", Amanda suorastaan kiljui ja heristeli nyrkissä olevia käsiään ilmassa. "Potkin kohta jokaikisen ulkopuolisen pihalle tallista, ellei tähän touhuun tule jotain järkeä", blondi jatkoi tilitystään, välittämättä siitä kuuliko kukaan. Salaa tämä oikeastaan jopa toivoi, että kuuli - mitä useampi oli tietoinen siitä, että Auburnin kartanon vieraanvaraisuutta oli loukattu, ja että siitä syylliset joutuisivat välittömästi vastuuseen, sen parempi. Amanda oli valmis tekemään julkisen mestauksen tekijän jäädessä kiinni, sillä kaikkea heille tärkeää oli häväisty.
"AMANDA", Isabella kiristi ja korotti ääntään juuri sen verran, että blondin raivosta vaahtoava suu kapeni ohueksi viivaksi, vaieten täysin. "Toimistoon, heti", brunette vilkaisi takanaan seisovaa Vilaa, joka käänteli epäluuloisesti korviaan. Rohkea Verdi oli tullut emänsä jaloista lähemmäs ovea, suuret varsansilmät päässä pyörien. Epätavallisen kova meteli sai tallissa muutaman muunkin hevosen pärskähtelemään hermostuneesti: ja se jos joku sai sappinesteet kiehumaan Isabellalla. Pikkusiskon tahdittomuus ei ollut ennenkuulumatonta, mutta kylmän niskuroinnin sijaan tämä äänekäs sirkus asiakkaiden läsnäollessa oli farssi, jopa Amandalta. Ja siitä seuraisi vakava keskustelu. Isabella veti karsinanoven kiinni ja viittasi pelkällä katseellaan Amandaa lähtemään mukaansa.
"Sinulla on parempi olla hyvä sy...", brunette aloitti, kun tämän pikkusisko oli iskenyt kouristaan laput ja kynttilän toimiston pöydälle välittömästi sinne saavuttuaan.
"Kynttilä palamassa iltatallin jälkeen keskellä käytävää, revitty loimi...", Amanda aloitti keuhkoamisen saamatta kunnolla happea. Nainen tunsi kuinka ohimoillaan tykyttävä suoni olisi halunnut repeytyä ja päästää hänet tuskistaan. Isabella painoi toimiston oven kiinni ja käveli hitaasti pöydän luo, nostaen käsiinsä revenneet laput. Bruneten ilme ei värähtänytkään. "... Tajuutko ollenkaan, mitä oon joutunut kestämään? Voisit lopettaa sen mullan tonkimisen ja keskittyä oikeisiin hommiin", Amanda valitti ja tunsi valtavaa helpotusta, saadessaan vetää martyyrikortin hihastaan.
Isabella taitteli laput siististi, laittoi ne ratsastushousujensa taskuun ja istahti työpöydän reunalle. "Vai että oikeisiin hommiin", naisen ääni oli pelottavan tyyni. "Pitäisikö myydä itseäni, niin kuin sinä, niinkö?", brunette loi siskoonsa merkitsevän, arvovaltaisen ja halveksivan tuijotuksen, jonka johdosta Amanda laski katseensa kengänkärkiin. "Jo pelkästään sotkujesi selvittämisestä pitäisi saada palkkaa, niin kauan olen uhrannut aikaa ja mielenterveyttä siihen tänne palattuani", Isabella osasi puhua hiljaa mutta kovaa. Jokainen naisen sana oli kuin megafoonilla huudettu nuhtelu suoraan Amandan korvaan. Blondi puri tiukasti huultaan.
"En ole pyytänyt sinua siivoamaan mitään", Amanda sai lopulta äyskäistyä ja kieputteli hermostuneesti hiussuortuvaa sormiensa välissä. "Sitä paitsi olisit kiitollinen, minun ansiostani tallin toiminta sentään pyörii ja Anna saattaa joskus saada vapaapäivänkin", blondin olisi tehnyt mieli näyttää siskolleen kieltä, muttei tohtinut nostaa katsettaan lattiasta.
"Hah, olet yhtä ylpeä kuin äiti. Tyhmä ja ylpeä. Ei ole väärin yrittää estää sinua pilaamasta kaikkea ja toistamasta äidin virheitä", Isabella kivahti nyt ensimmäistä kertaa ilkeästi, tarkoituksenaan oikeasti vain satuttaa. Brunette puristi käsillään työpöydän reunaa ja hengitti syvään. Sanat olivat tulleet niin vahvana tunneryöppynä, että nainen suorastaan tärisi. Amandan siniset silmät olivat pysähtyneet ja lasittuneet niille sijoilleen, samalla kun tämä yritti estää kyyneliä tulvimasta silmistään.
"Anteeksi", Isabella henkäisi. "Se oli sopimatonta."
Amanda pudisteli päätään ja nyökkäsi sanomatta sanaakaan. Nainen tunsi ansainneensa sen. Ilman Isabellaa koko Auburnia ei olisi: mikään ei pyörisi, kukaan ei saisi ystävällistä kohtelua ja etikettivirheitä satelisi kuin sieniä sateella. Vaaleaverikkö nosti katseensa nyt ensimmäistä kertaa siskoonsa, nieli kyyneleensä ja hymyili vaisusti anteeksiannon merkiksi.
"Mutta ne laput: tuliko pieneen mieleesikään, että näiden outojen tapahtumien takana voisi olla tämä uusi tallityöntekijämme", Isabella yritti hakea katsekontaktia vaaleaverikköön. "Tapahtumat ajoittuvat juuri siihen hetkeen, kun tämä Jonny on saapunut talliin", Isabella kurtisti hieman kulmiaan mietteliäästi.
"Jonny vai", Amanda naurahti epäuskoisesti. "Se hölmö ei tee pahaa kärpäsellekään, ellei satu tumppaamaan tupakkaa siihen", blondi irvaili. Toisaalta bruneten sanat saivat kylmät väreet kulkemaan naisen koko kehossa: mitä jos mies olikin tuhopolttaja? Valehtelija, varas? Amanda vilkaisi siskoaan. Ei, olkoonkin kuinka sinisilmäistä tahansa, ei harmittomasta jokapaikanhöylästä olisi sellaiseen. "Lotta on näiden molempien ilmoitusten takana, mutta ettäkö asiakas rikkoisi oman loimensa? Sytyttäisi kynttilän palamaan, sammuttaisi ja jättäisi ilmoituksen? Kuulostaa typerältä", Amanda mutisi, samalla kun Isabella näytti huolestuvan.
"Et tykkää tästä, mutta minulla on ajatus."
#auburninmysteeri
Jos myrsky kuljettaisi tallin avonaisista ovista sisään pallosalaman, olisi näky ja vaikutus ollut kuta kuinkin sama. Amanda marssi tallin käytävää vihasta lähes silmin havaittavasti kipinöiden, eikä naisen naama ollut koskaan ollut niin punainen. Vaaleat kulmat olivat painuneet ruttuun, jäänsinisten silmien kavennuttua tiukoiksi viiruiksi, joiden tuijotus olisi tappanut kenet tahansa vastaan tulevan. Amanda puristi toisessa kädessään kahta ruutupaperia niin tiukasti, että ne olivat osittain revenneet, ja toisessa kynttilää.
Käytävän päässä, rehuhuonetta vastapäätä, oli ison karsinan ovi raollaan, ja sen suulle ilmestyi nopeasti tuohtunut brunette.
"Amanda", Isabella puuskahti auktoriteettiä uhkuvaan ja erittäin tiukkaan sävyyn. "Meillä on asiakkaita, joten välittömästi: suuta pienemmälle", nainen mulkoili pikkusiskoaan, joka saapui karsinalle haroen vaaleita hiuksia kasvoiltaan.
"Ja minkälaisia asiakkaita", Amanda suorastaan kiljui ja heristeli nyrkissä olevia käsiään ilmassa. "Potkin kohta jokaikisen ulkopuolisen pihalle tallista, ellei tähän touhuun tule jotain järkeä", blondi jatkoi tilitystään, välittämättä siitä kuuliko kukaan. Salaa tämä oikeastaan jopa toivoi, että kuuli - mitä useampi oli tietoinen siitä, että Auburnin kartanon vieraanvaraisuutta oli loukattu, ja että siitä syylliset joutuisivat välittömästi vastuuseen, sen parempi. Amanda oli valmis tekemään julkisen mestauksen tekijän jäädessä kiinni, sillä kaikkea heille tärkeää oli häväisty.
"AMANDA", Isabella kiristi ja korotti ääntään juuri sen verran, että blondin raivosta vaahtoava suu kapeni ohueksi viivaksi, vaieten täysin. "Toimistoon, heti", brunette vilkaisi takanaan seisovaa Vilaa, joka käänteli epäluuloisesti korviaan. Rohkea Verdi oli tullut emänsä jaloista lähemmäs ovea, suuret varsansilmät päässä pyörien. Epätavallisen kova meteli sai tallissa muutaman muunkin hevosen pärskähtelemään hermostuneesti: ja se jos joku sai sappinesteet kiehumaan Isabellalla. Pikkusiskon tahdittomuus ei ollut ennenkuulumatonta, mutta kylmän niskuroinnin sijaan tämä äänekäs sirkus asiakkaiden läsnäollessa oli farssi, jopa Amandalta. Ja siitä seuraisi vakava keskustelu. Isabella veti karsinanoven kiinni ja viittasi pelkällä katseellaan Amandaa lähtemään mukaansa.
"Sinulla on parempi olla hyvä sy...", brunette aloitti, kun tämän pikkusisko oli iskenyt kouristaan laput ja kynttilän toimiston pöydälle välittömästi sinne saavuttuaan.
"Kynttilä palamassa iltatallin jälkeen keskellä käytävää, revitty loimi...", Amanda aloitti keuhkoamisen saamatta kunnolla happea. Nainen tunsi kuinka ohimoillaan tykyttävä suoni olisi halunnut repeytyä ja päästää hänet tuskistaan. Isabella painoi toimiston oven kiinni ja käveli hitaasti pöydän luo, nostaen käsiinsä revenneet laput. Bruneten ilme ei värähtänytkään. "... Tajuutko ollenkaan, mitä oon joutunut kestämään? Voisit lopettaa sen mullan tonkimisen ja keskittyä oikeisiin hommiin", Amanda valitti ja tunsi valtavaa helpotusta, saadessaan vetää martyyrikortin hihastaan.
Isabella taitteli laput siististi, laittoi ne ratsastushousujensa taskuun ja istahti työpöydän reunalle. "Vai että oikeisiin hommiin", naisen ääni oli pelottavan tyyni. "Pitäisikö myydä itseäni, niin kuin sinä, niinkö?", brunette loi siskoonsa merkitsevän, arvovaltaisen ja halveksivan tuijotuksen, jonka johdosta Amanda laski katseensa kengänkärkiin. "Jo pelkästään sotkujesi selvittämisestä pitäisi saada palkkaa, niin kauan olen uhrannut aikaa ja mielenterveyttä siihen tänne palattuani", Isabella osasi puhua hiljaa mutta kovaa. Jokainen naisen sana oli kuin megafoonilla huudettu nuhtelu suoraan Amandan korvaan. Blondi puri tiukasti huultaan.
"En ole pyytänyt sinua siivoamaan mitään", Amanda sai lopulta äyskäistyä ja kieputteli hermostuneesti hiussuortuvaa sormiensa välissä. "Sitä paitsi olisit kiitollinen, minun ansiostani tallin toiminta sentään pyörii ja Anna saattaa joskus saada vapaapäivänkin", blondin olisi tehnyt mieli näyttää siskolleen kieltä, muttei tohtinut nostaa katsettaan lattiasta.
"Hah, olet yhtä ylpeä kuin äiti. Tyhmä ja ylpeä. Ei ole väärin yrittää estää sinua pilaamasta kaikkea ja toistamasta äidin virheitä", Isabella kivahti nyt ensimmäistä kertaa ilkeästi, tarkoituksenaan oikeasti vain satuttaa. Brunette puristi käsillään työpöydän reunaa ja hengitti syvään. Sanat olivat tulleet niin vahvana tunneryöppynä, että nainen suorastaan tärisi. Amandan siniset silmät olivat pysähtyneet ja lasittuneet niille sijoilleen, samalla kun tämä yritti estää kyyneliä tulvimasta silmistään.
"Anteeksi", Isabella henkäisi. "Se oli sopimatonta."
Amanda pudisteli päätään ja nyökkäsi sanomatta sanaakaan. Nainen tunsi ansainneensa sen. Ilman Isabellaa koko Auburnia ei olisi: mikään ei pyörisi, kukaan ei saisi ystävällistä kohtelua ja etikettivirheitä satelisi kuin sieniä sateella. Vaaleaverikkö nosti katseensa nyt ensimmäistä kertaa siskoonsa, nieli kyyneleensä ja hymyili vaisusti anteeksiannon merkiksi.
"Mutta ne laput: tuliko pieneen mieleesikään, että näiden outojen tapahtumien takana voisi olla tämä uusi tallityöntekijämme", Isabella yritti hakea katsekontaktia vaaleaverikköön. "Tapahtumat ajoittuvat juuri siihen hetkeen, kun tämä Jonny on saapunut talliin", Isabella kurtisti hieman kulmiaan mietteliäästi.
"Jonny vai", Amanda naurahti epäuskoisesti. "Se hölmö ei tee pahaa kärpäsellekään, ellei satu tumppaamaan tupakkaa siihen", blondi irvaili. Toisaalta bruneten sanat saivat kylmät väreet kulkemaan naisen koko kehossa: mitä jos mies olikin tuhopolttaja? Valehtelija, varas? Amanda vilkaisi siskoaan. Ei, olkoonkin kuinka sinisilmäistä tahansa, ei harmittomasta jokapaikanhöylästä olisi sellaiseen. "Lotta on näiden molempien ilmoitusten takana, mutta ettäkö asiakas rikkoisi oman loimensa? Sytyttäisi kynttilän palamaan, sammuttaisi ja jättäisi ilmoituksen? Kuulostaa typerältä", Amanda mutisi, samalla kun Isabella näytti huolestuvan.
"Et tykkää tästä, mutta minulla on ajatus."
#auburninmysteeri
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Sijoittuu 1.9. varhaiseen aamuun
Nyt kun rakas Novani oli leikkauspöydällä, ainoa kyytini tallille oli veljeni. Viideltä aamulla. Lähes hyytävä tuuli kävi kasvoihin kun nousin autosta. Kiitin veljeäni ja pian kuopus kaasuttli pois paikalta, vähän liiankin hätäiseen.
Ajattelin käydä läpi hevosten varusteita ja katsoa mitkä tarvitsivat pesua. Aamutallia ei tarvitsisi aloittaa vielä vähään aikaan ja todennäköisesti joku hevosenomistaja tulisi tekemään sen, auttaisin tietenkin.
Kävellessäni tallirakennuksen ohi, katseeni kiinnittyi satulahuoneen ikkunassa näkyvään ihmishahmoon. Vaalea iho, kapeat kasvot ja valkea mekko. Mitä ihmettä Amanda teki hereillä tähän aikaan? En suostunut uskomaan, että mukavuudenhaluinen perijätär olisi ennen kukonlaulua hereillä ja vielä yöasussa keskellä satulahuonetta. Vilkutin tälle ikkunan läpi, mutta Amanda ei liikahtanutkaan.
Kävelin sisälle talliin, Epi ja Riepu olivat näköjään jo hereillä, tai sitten Amanda tai minä herätimme ne. Suuntasin satulahuoneeseen ja avatessani oven, siellä ei ollut ketään. "Haha Amanda, mä en nyt millään jaksais leikkii mitään. Oliks sul jotain asiaa?" Mistään ei kuulunut vastausta. Ehkä nainen käveli unissaan.
#auburninmysteeri
Nyt kun rakas Novani oli leikkauspöydällä, ainoa kyytini tallille oli veljeni. Viideltä aamulla. Lähes hyytävä tuuli kävi kasvoihin kun nousin autosta. Kiitin veljeäni ja pian kuopus kaasuttli pois paikalta, vähän liiankin hätäiseen.
Ajattelin käydä läpi hevosten varusteita ja katsoa mitkä tarvitsivat pesua. Aamutallia ei tarvitsisi aloittaa vielä vähään aikaan ja todennäköisesti joku hevosenomistaja tulisi tekemään sen, auttaisin tietenkin.
Kävellessäni tallirakennuksen ohi, katseeni kiinnittyi satulahuoneen ikkunassa näkyvään ihmishahmoon. Vaalea iho, kapeat kasvot ja valkea mekko. Mitä ihmettä Amanda teki hereillä tähän aikaan? En suostunut uskomaan, että mukavuudenhaluinen perijätär olisi ennen kukonlaulua hereillä ja vielä yöasussa keskellä satulahuonetta. Vilkutin tälle ikkunan läpi, mutta Amanda ei liikahtanutkaan.
Kävelin sisälle talliin, Epi ja Riepu olivat näköjään jo hereillä, tai sitten Amanda tai minä herätimme ne. Suuntasin satulahuoneeseen ja avatessani oven, siellä ei ollut ketään. "Haha Amanda, mä en nyt millään jaksais leikkii mitään. Oliks sul jotain asiaa?" Mistään ei kuulunut vastausta. Ehkä nainen käveli unissaan.
#auburninmysteeri
Viimeinen muokkaaja, Jonathan R. pvm 01.09.17 10:09, muokattu 1 kertaa
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Sijoittuu torstaille 31.08.
Väsymys tuntui vetävän jalkojani lattiaan kuin sadan kilon levypaino. Olin ratsastanut tänään kaksi hevosta ja käyttänyt tovin jos toisenkin hevosten ja varusteiden huoltoon, enkä meinannut jaksaa pitää enää silmiäni auki. Tunsin olevani aivan loppu, ja kaipasin jo höyryävän kuumaan suihkuun ja pehmoiseen sänkyyni. Vilkaisin vielä Riepua, joka nuokkui uneliaana karsinassaan. Sekin vaikutti olevan valmis tämän päivän osalta. Työnsin parkkipaikalle johtavan tallin oven auki ja astuin ulos viileään ilmaan. Pimeys oli ehtinyt jo laskeutua kartanon ylle.
Kirpeä tuuli kahisutti pihamaan lehtipuita ja yritin kävellä mahdollisimman nopeasti kohti parkkipaikkaa. Kaikkialla oli autiota ja hiljaista, lukuunottamatta etäisiä tallista kantautuvia ääniä. Samassa näin hieman kauempana selkeän hahmon, joka näytti lähes hohtavan vaaleana tummaa maisemaa vasten. Askeleeni pysähtyivät ja seisahduin paikalleni kuin kivettyneenä. Kuka oli tähän aikaan pihalla ja vielä mekkoon pukeutuneena? Ulkona täytyi olla arviolta kymmenen astetta lämmintä, ei tässä säässä enää ilman takkia tarjennut.
”Haloo, kuka siellä?” huudahdin varovaisesti ja räpäytin silmiäni. Yhtäkkiä en enää nähnytkään puiden luona ketään. Olinko vain kuvitellut kaiken? Yllättävä tuulenpuuska tarttui hiuksiini ja sai minut hypähtämään taaksepäin säikähdyksestä. Mitä ihmettä täällä tapahtui? En halunnut kuitenkaan jäädä ottamaan siitä selvää, vaan lähdin juoksemaan autolleni pää kolmantena jalkana. Toivottavasti autoni ei tällä kertaa pettäisi minua, vaan kuljettaisi turvallisesti kotiin, pois tästä karmivasta illasta.
#auburninmysteeri
Valkoisia harhoja
Väsymys tuntui vetävän jalkojani lattiaan kuin sadan kilon levypaino. Olin ratsastanut tänään kaksi hevosta ja käyttänyt tovin jos toisenkin hevosten ja varusteiden huoltoon, enkä meinannut jaksaa pitää enää silmiäni auki. Tunsin olevani aivan loppu, ja kaipasin jo höyryävän kuumaan suihkuun ja pehmoiseen sänkyyni. Vilkaisin vielä Riepua, joka nuokkui uneliaana karsinassaan. Sekin vaikutti olevan valmis tämän päivän osalta. Työnsin parkkipaikalle johtavan tallin oven auki ja astuin ulos viileään ilmaan. Pimeys oli ehtinyt jo laskeutua kartanon ylle.
Kirpeä tuuli kahisutti pihamaan lehtipuita ja yritin kävellä mahdollisimman nopeasti kohti parkkipaikkaa. Kaikkialla oli autiota ja hiljaista, lukuunottamatta etäisiä tallista kantautuvia ääniä. Samassa näin hieman kauempana selkeän hahmon, joka näytti lähes hohtavan vaaleana tummaa maisemaa vasten. Askeleeni pysähtyivät ja seisahduin paikalleni kuin kivettyneenä. Kuka oli tähän aikaan pihalla ja vielä mekkoon pukeutuneena? Ulkona täytyi olla arviolta kymmenen astetta lämmintä, ei tässä säässä enää ilman takkia tarjennut.
”Haloo, kuka siellä?” huudahdin varovaisesti ja räpäytin silmiäni. Yhtäkkiä en enää nähnytkään puiden luona ketään. Olinko vain kuvitellut kaiken? Yllättävä tuulenpuuska tarttui hiuksiini ja sai minut hypähtämään taaksepäin säikähdyksestä. Mitä ihmettä täällä tapahtui? En halunnut kuitenkaan jäädä ottamaan siitä selvää, vaan lähdin juoksemaan autolleni pää kolmantena jalkana. Toivottavasti autoni ei tällä kertaa pettäisi minua, vaan kuljettaisi turvallisesti kotiin, pois tästä karmivasta illasta.
Ellie von Brandt
#auburninmysteeri
Ellie von B.- Vuokraaja
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 404
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Tallimestarin aamuisia mietteitä
Rakastan syyskuisia aamutalleja. Kirpeää syysilmaa, kun kävelen kartanolta aution pihan poikki talliin.
Hevosten helliä hörähdyksiä, kun astun sisälle hämärään. Vain minä ja hevoset, kun aurinko vasta nousee horisontin takaa ja muu maailma heräilee uniltaan.
Hevosten tyytyväistä rouskutusta, kun aamumurot on jaettu. Ja tuoreen kahvin tuoksua tallituvassa, kun unisena kömmin sinne heräämään oikeasti.
Rakastan syyskuisia aamutalleja. Kirpeää syysilmaa, kun kävelen kartanolta aution pihan poikki talliin.
Hevosten helliä hörähdyksiä, kun astun sisälle hämärään. Vain minä ja hevoset, kun aurinko vasta nousee horisontin takaa ja muu maailma heräilee uniltaan.
Hevosten tyytyväistä rouskutusta, kun aamumurot on jaettu. Ja tuoreen kahvin tuoksua tallituvassa, kun unisena kömmin sinne heräämään oikeasti.
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
14.09.2017
Vihdoin kaikki hevoset olivat sisällä tallissa. Ilma oli ollut hieman sateinen, joten osalla upeista kilpureista oli yllään sadeloimi ja märkien loimien kiskominen pois teki pienen lisärankkuuden hevosten sisälle ottoon. Monet hevoset olivat kuitenkin jo sisällä valmiiksi liikutusten jäljiltä, niin ei se mikään mahdoton homma ollut. Minulla oli ollut pitkä päivä, aamulla olin käynyt sovittamassa äitini muutamalle hevoselle uusia satuloita, josta olin suoraan tullut Auburniin, ratsastanut Hanin ja siirtynyt sitten karsinoiden kimppuun. Jonny oli ahkerana aamuvuorossa siivonnut monta karsinaa, joten minulle oli jäänyt hieman vajaa määrä siivottavaksi. Havahduin samassa mietteistäni ja vilkaisin kelloa. Kello on vasta kuusi ja ulkona näkee vielä ihan hyvin, joten lähdin pihalle kottikärryt ja talikko mukanani siivoamaan ykköstarhaa, jossa Vila ja Rilla tarhailivat varsoineen.
Hommia riitti ja lopulta koko tarha oli puhdistettu. Muutaman yksityisen omistajaa saapui vasta nyt tallille ja lähtivät liikuttamaan hevosiaan. Itse siirryin takaisin sisälle talliin ja aloin jakamaan hevosten iltaruokia. Hevosten hermostunut liikehdintä täytti tallin, kun ahneimmat hevoset alkoivat pyöriä karsinoissaan malttamattomina.
"Malttakaa nyt mielenne senkin possut", naurahdin ja aloin edetä karsina kerrallaa kaapien kipoista hevosille ruokiaan. Kaikki hevoset, paitsi tietenkin Fellu, väistivät kohteliaasti ja antoivat minun laittaa ruuat rauhassa. Viimeisimmätkin liikkeessä olleet hevoset palasivat talliin ja kävin viemässä ruuat näillekkin. Meidhirin kanssa touhuava Ellen jutusteli minulle niitä näitä ja selitti kuinka Meidhir oli käynyt ratsastaessa todella kuumana.
"Se on tuttu tunne. Haniki käy aina ihan ylikierroksilla", naurahdin ja rapsutin karsinastaan kurkistavan Meidhirin otsaa. Ori oli valtavan kokoinen ja näytin varmaan kääpiöltä sen vieressä. Nopeasti jouduin kuitenkin palaamaan hommiin ja oli aika hakea heinäkärryt ja lähteä työntämään niitä käytävää pitkin. Heitin kaikkiin karsinoihin määrätyn verran heinää, jonka jälkeen vielä lakaisin käytävän siistiksi ja varmistin ettei minnekkään jäänyt edes heinänkortta, joka voisi aiheuttaa Amandalle raivokohtauksen.
Kun hommat oli vihdoin tehty, oli tallin täyttänyt rauhoittava hevosten heinien mutustelun ääni. Hetken vain seisoin tallin keskellä ja kuuntelin, mutta lopulta kävelin Hanin karsinalle ja tervehdin kirjavaa ponitammaa. Se ei ollut huomaavinaankaan minua ja keskittyi vain heiniinsä, mutta jatkaessani matkaa sen karsinalta tallin perälle, kuulin pienen hörähdyksen ja käännyin katsomaan vuokraponiani. Se tuijotti minua korvat hörössä ja sydämmeni meinasi sulaa ihastuksesta. Melkein vedet silmissä lepertelin jotain Hanille, kunnes poni taas otti saman tutun epäluuloisen ilmeensä ja laski päänsä takaisin heinäkasaansa. Virnistin itsekseni ja kävelin vielä tallin läpi sammuttaen kaikkialta valot, jonka jälkeen suuntasin parkkipaikalle ja kohti kotia.
~ Minka Aavikko
Minka A.- Entinen tallilainen
- Avatar © : VRL-13332 (väri © Minka)
Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 94
Lisää säilytystilaa
Lisää säilytystilaa
Olin Amandalle maininnut, että Mustiksen varusteet eivät oikein mahtuneet enää sen laatikkoon, joten kysyin, olisiko tallinvintillä mahdollisesti tilaa säilyttää niitä varusteita, joita ei juuri nyt tai ihan piakkoin tarvittu. Amanda myöntyi hetken mietittyään, mutta kehotti katsomaan tarkasti, missä kunnossa tallinvintti oli: siellä ei ollut käyty vuosiin.
Kiviset portaat hoitopaikan vieressä johtivat vintille. Portaat olivat jyrkät, mutta se ei haitannut. Pimeässä käteni osui valokatkaisijaan, joka sytytti valon puisen oven ylle. Ovi oli kiinni jämäkästi ja sen pinta oli hiiltynyt. Jouduin potkaisemaan ovea, jolloin se antoi periksi. Vuosien aikana kertynyt pöly lennähti ilmaan ja sai minut aivastelemaan useampaan otteeseen. Oven karmin vieressä oli sisäpuolella valokatkaisija, josta sain valot vintille. Sormeni olivat jo noesta mustat, täällä ei varmasti ollut kukaan käynyt tulipalon jälkeen.
Katselin ympärilleni ja päätin suunnistaa pienen, pyöreän ikkunan luo. Ikkunasta tuleva valokeila osui paperipinoon. Vanhoja koulukirjoja ja vihkoja näytti olevan lankkulattialla hujan hajan. Siirsin niitä varovaisesti kengänkärjelläni ja esiin ilmestyi vaalea paperi, jonka kulmaa koristi ruusu. Nostin paperin varovaisesti ja luin lävitse. Sivu osoittautui Isabellan päiväkirjasta revityksi, noin kahdeksantoista vuoden takaa. Hymähdin pienesti lukiessani paperia, siskokset eivät lapsenakaan ole olleet mitään ylimpiä ystävyksiä ilmeisesti.
Laskin paperin takaisin kirja- ja paperipinon päälle ja päätin lähteä takaisin alas, täällä olisi hommaa useammallekin ihmiselle, ja varmasti muutkin halusivat lisää säilytystilaa käyttöön. Kävelin ovelle ja sammutin valot. Saatuani vintin oven kiinni päätin kokeilla, sammuisivatkohan valo myös portaiden alapäässä olevasta katkaisijasta, kyllä se sammui, joten suuntasin toimistoon.
”TALLINVINTILLE LISÄÄ SÄILYTYSTILAA
Suunnitteilla lisää säilytystilaa tallinvintille. Käy kurkkaamassa ja ehdota, mitä siellä voisi siivouksen lisäksi tehdä ja miten voitaisiin järjestellä tavarat.
Lotta A.”
Jätin lapun toimiston ilmoitustaululle ja toivoin, että joku olisi vapaaehtoinen auttamaan.
#auburninmysteeri | Päiväkirjan sivu
Olin Amandalle maininnut, että Mustiksen varusteet eivät oikein mahtuneet enää sen laatikkoon, joten kysyin, olisiko tallinvintillä mahdollisesti tilaa säilyttää niitä varusteita, joita ei juuri nyt tai ihan piakkoin tarvittu. Amanda myöntyi hetken mietittyään, mutta kehotti katsomaan tarkasti, missä kunnossa tallinvintti oli: siellä ei ollut käyty vuosiin.
Kiviset portaat hoitopaikan vieressä johtivat vintille. Portaat olivat jyrkät, mutta se ei haitannut. Pimeässä käteni osui valokatkaisijaan, joka sytytti valon puisen oven ylle. Ovi oli kiinni jämäkästi ja sen pinta oli hiiltynyt. Jouduin potkaisemaan ovea, jolloin se antoi periksi. Vuosien aikana kertynyt pöly lennähti ilmaan ja sai minut aivastelemaan useampaan otteeseen. Oven karmin vieressä oli sisäpuolella valokatkaisija, josta sain valot vintille. Sormeni olivat jo noesta mustat, täällä ei varmasti ollut kukaan käynyt tulipalon jälkeen.
Katselin ympärilleni ja päätin suunnistaa pienen, pyöreän ikkunan luo. Ikkunasta tuleva valokeila osui paperipinoon. Vanhoja koulukirjoja ja vihkoja näytti olevan lankkulattialla hujan hajan. Siirsin niitä varovaisesti kengänkärjelläni ja esiin ilmestyi vaalea paperi, jonka kulmaa koristi ruusu. Nostin paperin varovaisesti ja luin lävitse. Sivu osoittautui Isabellan päiväkirjasta revityksi, noin kahdeksantoista vuoden takaa. Hymähdin pienesti lukiessani paperia, siskokset eivät lapsenakaan ole olleet mitään ylimpiä ystävyksiä ilmeisesti.
Laskin paperin takaisin kirja- ja paperipinon päälle ja päätin lähteä takaisin alas, täällä olisi hommaa useammallekin ihmiselle, ja varmasti muutkin halusivat lisää säilytystilaa käyttöön. Kävelin ovelle ja sammutin valot. Saatuani vintin oven kiinni päätin kokeilla, sammuisivatkohan valo myös portaiden alapäässä olevasta katkaisijasta, kyllä se sammui, joten suuntasin toimistoon.
”TALLINVINTILLE LISÄÄ SÄILYTYSTILAA
Suunnitteilla lisää säilytystilaa tallinvintille. Käy kurkkaamassa ja ehdota, mitä siellä voisi siivouksen lisäksi tehdä ja miten voitaisiin järjestellä tavarat.
Lotta A.”
Jätin lapun toimiston ilmoitustaululle ja toivoin, että joku olisi vapaaehtoinen auttamaan.
#auburninmysteeri | Päiväkirjan sivu
Lotta A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 373
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Maanantai 25.09.2017
Aamutalli, aamutalli, aamutalli. Ei en ole närkästynyt vaan itse asiassa jopa iloinen. Kun saa aikaiseen kammettua itsensä ylös sängystä ja hoidettua jokaisen raajan + aivot tallille, on vielä koko päivä sen jälkeen aikaa touhuta. Juuri kuten tänään tein. Nova parkkiin, talsien talliin ja kaviokkaille ruoat turvan alle. Viimeistä kuppia laskiessa maahan, kuulin kuinka ahneimmat olivat ja valmiit ja kopistelivat karsinan ovea ilmoittaakseen halusta pihalle. ”Vartoos nyt hetki…” puhelin Lefalle joka selkeästi vain halusi huomiota.
Vein Hanin ja Armin viimeisenä tarhaan, ihan vain siksi, jotta saisin nämä kaksi kultakimpaletta muiden häsellykseltä rauhassa ulkoilemaan. Vaikka Eelan uskollisena fanina pidän sitä tallin hienoimpana hevosena, on Armi ja Hanikin kyllä uskomattoman kauniita. Tammat tyytyväisinä kylki kyljessä tepsuttelivat kauimmaiseen nurkkaan ihmettelemään kuinka paksu usva kohosi maasta. Hetken aikaa se näytti kuin tuo hämäryys olisi aallon tavoin vyörynyt kaiken yli.
Huomenna olisi iso päivä, sillä Kallan oman Cupin ensimmäinen päivä ja aloittava osakilpailu järjestettäisiin maneesissa. Huomenna viimeistään tähän aikaan porukkaa alkaisi jo lappaamaan tallialle. Samassa älysin katsoa kelloa. Olin hienosti aikataulussa. Mielessäni taputin itseäni olalle *tap tap*.
Hipsin suoraan takaisin talliin ja aloitin karsinoiden siivouksen. Aloitin laitumen puoleisesta päästä, reitille sattuisi siis mm. Lefan, Riepun ja Valerien karsinat. Yhteen ovista oli jätetty paperinen nimikyltti, ”Coco”. Jaa hää tulloo tänne. Pitääpä muistaa. Karsina oli kuin jostain oudosta karsinakatalogista, ei mitään ylimääräistä ja kaikki oli kuin viivaimella asetettu. Vesiautomaattikin näytti kuin valkaisuaineella pestyltä; ei jälkeäkään. Ei oo fygyst kii…
Vein Hanin ja Armin viimeisenä tarhaan, ihan vain siksi, jotta saisin nämä kaksi kultakimpaletta muiden häsellykseltä rauhassa ulkoilemaan. Vaikka Eelan uskollisena fanina pidän sitä tallin hienoimpana hevosena, on Armi ja Hanikin kyllä uskomattoman kauniita. Tammat tyytyväisinä kylki kyljessä tepsuttelivat kauimmaiseen nurkkaan ihmettelemään kuinka paksu usva kohosi maasta. Hetken aikaa se näytti kuin tuo hämäryys olisi aallon tavoin vyörynyt kaiken yli.
Huomenna olisi iso päivä, sillä Kallan oman Cupin ensimmäinen päivä ja aloittava osakilpailu järjestettäisiin maneesissa. Huomenna viimeistään tähän aikaan porukkaa alkaisi jo lappaamaan tallialle. Samassa älysin katsoa kelloa. Olin hienosti aikataulussa. Mielessäni taputin itseäni olalle *tap tap*.
Hipsin suoraan takaisin talliin ja aloitin karsinoiden siivouksen. Aloitin laitumen puoleisesta päästä, reitille sattuisi siis mm. Lefan, Riepun ja Valerien karsinat. Yhteen ovista oli jätetty paperinen nimikyltti, ”Coco”. Jaa hää tulloo tänne. Pitääpä muistaa. Karsina oli kuin jostain oudosta karsinakatalogista, ei mitään ylimääräistä ja kaikki oli kuin viivaimella asetettu. Vesiautomaattikin näytti kuin valkaisuaineella pestyltä; ei jälkeäkään. Ei oo fygyst kii…
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Perjantai 29.09.2017 Olin ilmoittanut Amandalle olevani vapaaehtoinen siivoamaan saunan laidunlaukkojen jatkojen jäljiltä. Onneksi paikka ei ollut niin kamalassa kunnossa kuin muistelin. Tyhjiä tölkkejä sen sijaan oli enemmän kuin mitä ajattelin. Nakkelin nautittuja juomia pusseihin ja niitä kertyikin yhteensä neljä kauppakassillista. Pari tölkkiä joutui heittämään roskiin niiden palveltua tuhkakuppeina. Laiturilla ei ollut mitään suurempia juhlinnan jälkiä, mutta mieleeni palautui kaikki hauskat ja ei-niin-hauskat muistikuvat, muun muassa se kuinka vettäkin hyytävämpi Amanda sipsutteli veteen Mikael G. perässään. Onneksi mieltä lämmitti huikan ajatukset Elliestä ja yhdessä vietetystä illasta sekä yöstä, vaikka blondi olikin erittäin huonossa hapessa loppuillasta. En edes tiedä miten likka on selvinnyt hengissä edellisistä juomingeistaan. Saunasta löytyi lauteiden alta lisää tölkkejä, joissa osassa oli vielä juotavaa jäljellä. Nämä varmaan jäivät muilta tytöiltä, jotka taisivat tulla hyvinkin toimeen keskenään. Palju oli käyty jo tyhjentämässä vedestä. Vuokrafirma kuulemma hakisi sen pois maanantaina ja hoitaisi sen isomman siivouksen myöhemmin omaan laskuun. Sulloin pullopussit Novaan ja palasin tuvan puolelle siivoamaan sinne aiheutunutta sotkua. Tiskiä ei yllätys yllätys ollut yhtään. En usko kenenkään oikein syöneen sinä iltana mitään. Pääasia että kaikilla oli hauskaa. Mieleeni muistui juorut Amandan ja Ellenin sanaharkka. Mitenköhän se oikein päätyi? Samalla löysin jotain vieläkin mielenkiintoisempaa. Laitoin perijättärelle asiasta viestiä ja lähdin viemään tyhjiä pulloja kauppaan, tästä saisi hieman kolehtia kahvihuoneen eliksiirejä varten. |
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Perjantai 06.10.2017, klo 14
Isabella Sokka asteli erittäin määrätietoinen hymy kasvoillaan talliin. Käytävälle kuului iloista puheensorinaa, kun Anna ja Jonny valmistautuivat ruokkimaan ulkoilevia hevosia. Heidän työvuoronsa alkoi olla lopuillaan – Anna taisi tehdä jo lähtöä, eikä tallissa ollut muita.
Peritäjär pisti huolitellun päänsä rehuhuoneen ovesta sisälle ja huikkasi tervehdyksensä kaksikolle.
"Päivää ihanat!"
Jonny ja Anna vilkaisivat hölmistyneinä toisiinsa.
"No sinäpä olet iloinen", Anna totesi ivalliseen sävyyn.
"Päivää itsellesi ihana!" hölmistyksestään toennut punapää huudahti. "Taisi olla hyvät treffit?"
Jonathanin kysymystä seuranneet silmäniskut (sekä käsimerkit) olivat enemmän kuin itsestäänselviä, mutta Isabella sivuutti ne tällä kertaa kuin hänellä olisi paljon tärkeämpiäkin asioita mielessään.
Anna vilkaisi pari kertaa kulmat kurtussa Isabellaa ja sitten Jonathania. Nainen oli saanut serkkunsa eiliset ajanvietteet selville, kun perijätär toi erittäin kelvollisen deittinsä kartanolle jatkoille.
"Siinähän ne", Isabella vastasi treffiuteluun ja huitoi käsillään välinpitämättömyyttä elehtien. "Jonny tietää, koska teimme sen yhteisen vuoron", hän selitti sitten serkulleen.
"Mutta se on jo eilisen juttuja se! Tänään –" perijätär aloitti, ja piti teatraalisen paussin. "Tänään minä olen käynyt hevoskaupoilla. Enkä tietenkään kertonut Amandalle mitään! Kohta tallissa on kaksi uutta tammaa, eikä yhtään tyhjää karsinaan sen luuhkan heräteostoksille. Mikä kumma siinä on, että hevoskaupoistakin pitää tehdä nopeuskilpailu! Käsittämätöntä! No, pelataan sitten sen akan säännöillä –" ja samassa puhe lakkasi kuulumasta.
Isabella poistui yhä Amandasta vauhkoten rehuhuoneesta, kun taas Anna ja Jonny tyytyivät kohauttelemaan olkiaan ja virnistelmään yhdessä. Ei mitään uutta Auburnin kartanon auringon alla, ylhäisö oli yhtä sekaisin kuin aina ennenkin.
Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 03.12.18 12:26, muokattu 1 kertaa
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Punanuttuja kaikkialla Aamu valkeni, mutta pian harmaat pilvet olivat vyörymässä päälle. Parkkeerasin auton tallin parkkipaikalle ja kun olin lukitsemassa ovia, olin automaattisesti hakemassa avaimenreikää kahvan vierestä. Pudistelin päätäni. Kädessäni oli musta kaukosäädin kolmella napilla, joista yksi lukitsisi ovet. Kävelin tottuneesti kahvihuoneeseen ja laitoin kahvinkeittimen porisemaan. Vilkaisin kelloani ja onnekseni olin jälleen kerran ajoissa. Odotin innolla sekä kauhulla sitä päivää, kun olisin pahasti aikataulusta myöhässä. Heitin jokaiselle hevoselle omat ruoat nenän eteen ja lähdin valmistelemaan päiväruokia. Kellon lähestyessä kahdeksaa, alkoi kuulua enää kolistelua ja kuppien narskuttelua, joten kävin katsomassa tilanteen. Hitain syömäri on nähtävästi Lefa. Joka aamu tämä poika viimeisenä mutustelee mössöjään, kun muut malttamattomina odottavat uloslähtemistä. Kipaisin takaisin kahvihuoneeseen juomaan viimeiset tipat mukini pohjalta pois ja painuin viemään poneja pihalle. Vilkuilin ulos, mutta ilma ei näyttänyt kovin uhkaavalta, joten jätin sadeloimet hevosilta vielä narikkaan. Fellu oli poikkeus sääntöön, jolle sai laittaa kevyehkön sadeloimen. Fellua loimittaessa mieleni alkoi tehdä minttujäätelöä loimen värityksen takia. Pitäisi mennä kaupan kautta kotiin. Hevoset olivat nyt ulkona joten olisi aika aloittaa talikon kanssa heiluminen. Sain siivottua juuri 10 karsinaa Isabellan antamassa ohjeajassa ja viimeisenä lakaisin käytävän, tiedä vaikka perijätär olisi tullut tarkastamaan työn jälkeä. Kello oli taas kavunnut liian nopeasti ja huomaamattani lähelle puolta yhtä. Ravistelin punaisen hupparini hihan takaisin teräksisen Leijona-kellon päälle ja lähdin viemään viimeisiä kikkareita lantalaan. Sillä aikaa kun olin ollut syömässä, Auburnin ratsuttaja oli saapunut paikalle. Mikael harppoi oikein energiaa puhkuen ja innoissaan kahvihuoneeseen ottamaan sumppia. ”Huomenta päivää vaan, noinko on hyvä aamu ?” kysyin mieheltä. Mikael nyökkäsi takaisin hieman vakavana, mutta rentoutui taas samantein. Tajusin vasta silloin, etten ollut suuremmin puhunut miehen kanssa. ”Kysyinki jo sillo jatkoilla sulta, ehtisikö lähtee joskus vaik yksille. Kaipaisin kipeesti neuvoja ton vauhtimummon kans” kysyin hieman varovasti kokeillen kepillä jäätä. En yhtään tiennyt miten humalassa Mikael jatkoilla oli kun esitin kysymyksen, tälle mutta ainakin silloin vastaus oli myönteinen. ”Joo, mikä ettei. Käviskö sulle vaikka tänään kunhan iltavuoro on hoidettu, joskus yheksän nurkilla?” Mikael kysyi yhtä rennosti, niin kuin aina. Nyökyttelin innoissani, kuin lapsi karkkikaupassa. Nousin ylös ja huuhtelin eväsrasiani hanan alla. ”Tässä… on… mun… numero. Niin jos vaikka laittelet viestiä ?” sanoin samalla kirjoittaen mustekynällä paperilappuun tietojani ”Mä jatkan ton aamutallin loppuun, jätin noi kottarit ja talikon tohon ovelle, jos meinaat jatkaa noi loput. Sain putsattuu noi ekat kymmenen tammapäädystä laskien.” Mikaelilla oli juuri kahvikuppi huulilla, joten mies tyytyi näyttämään peukkua. Lähdin heittämään hevosille päiväruokia ja kävin mielessäni läpi mahdollisia keskusteluja Mikaelin kanssa. Viimeisten ruokien saajat olivat Hani ja Armi. Yritin samalla putsata tarhan ilman, että olisin häirinnyt tammojen ruokailua liikaa. Jotenkin huomioni kiinnittyi siihen, ettei Hanin riimua näkynyt tolpan nokassa tarhan ulkopuolella, missä sen piti olla. Riimu kuitenkin vilkkui tarhan toisessa nurkassa. ”Okei, kumpi teistä hienoista naisista on alkanu leikkiä vaatteilla.. Huhhuh teijän kanssa” taputin Armin peppua kun kävelin sen ohi noutamaan Hanin riimua. Jäin vielä rapsuttelemaan kahta kaunotarta ennen kuin lähdin takaisin tallille lantalan kautta. Huomasin Ellien tulleen tallille, mersu oli ilmestynyt parkkipaikalla valkean lehmäni viereen. Päätin lähteä etsimään blondia, tallistahan tämä varmaan löytyisi. Astelin ovista sisään ja kuulin Mikaelin äänen; "Kannattaa varoa, ettei Jonny näe." ”Näe mitä…?” kysyin varovasti. Ellie seisoi Mikaelin vieressä Riepun karsinassa. Mikael oli näköjään aloittanut työvuoronsa aikaisemmin. Blondi näytti säikähtäneeltä ja syylliseltä. Mitä se naikkonen oli nyt keksiny ? ”Sun rakkaasi vaan täällä kiitti Riepun karsinan siivoamisesta” Mikael kommentoi. Ellie pysyi hiljaa. En keksinyt sanottavaa, tyydyin vain nostamaan kulmiani hämmentyneenä. ”Mä luulin sua Jonnyks” Ellie sanoi ratsuttajalle. Jos Ellie luuli jota kuta toista minuksi, mitä Ellie sitten oli tehnyt ? ”Mitä ihmettä Ellie?” haroin hiuksiani. En oikein tiennyt mitä ajatella, mutta luotin Ellieen, ettei tämä tekisi mitään typerää selkäni takana. ”No miks ihmeessä te pukeudutte samanlailla ?” Ellien ääni nousi ihan uusiin taajuuksiin. Samassa tajusin ratsuttajallakin olevan punainen huppari päällään, omani oli Puman ja Mikaelin Adidaksen, mutta ei niitä merkkejä siitä helmasta mitenkään erottanut. ” Ja eikö sun pitänyt olla täällä töissä, eikä ton” Ellie kivahti minulle osoittaen Mikaelia. Samassa blondi lähti harppomaan ulos mukanaan ruunan riimu. ”Jaa… Naiset.” poljin maata ja haroin molemmilla käsillä hiuksiani. Nostin katseeni Mikaeliin joka näytti juuri äskeisen tapahtuman jälkeen ihan liian tyytyväiseltä. Katsoin miestä epäluuloisena, mutta tämä vain käänsi katseensa takaisin talikkoon ja jatkoi töitä. Mitään sanomatta jatkoin matkaani rehuhuoneeseen. Päivän viimeisenä hommana oli tehdä iltaruoat valmiiksi hevosille. Kiitin onneani, että Ellie oli päässyt tallille. Arvelin tämän menevän ruunan kanssa joko kentälle tai maneesiin ja voisin siinä rauhassa käydä kysymässä mitä blondin ja ratsuttajan välillä oikein tapahtui aikaisemmin. Kävin vilkuilemassa tallin ovilta kentälle ja näin Ellien juuri aloittavan esteiden ylityksen ruunan kanssa. Kävelin lähemmäksi, mutta juuri kun olin tulossa maneesin nurkan takaa kentän laidalle kuulin Mikaelin ja Ellien käyvän keskustelua. ”Eihän sua vaan jääny kaivelemaan se välikohtaus ?” kuului Mikaelin ääni ”Sehän oli vaan inhimillinen erehdys.” ”Mitä inhimillistä on luulla toista miestä poikaystäväkseen ?” tunnistin Ellien äänen heti. Enempää en halunnut kuulla ja lähdin autolleni. Ei mun edes tarvinnut jäädä kuuntelemaan, jos Ellie teki jotain väärin mun selän takana, luotan siihen, et blondilla on rohkeutta tulla sanoo siitä mulle. Ei mun tarvi kuunnella tota salaa. Tiesin että parisuhteemme oli uusi juttu, mutta eiks siinä päde samat jutut ekalla viikolla ihan kuten esimerkiks kolmen vuoden jälkeen. Tunsin pahan olon piston rinnassani, mutta ainakin mulla olis mahollisuus kysyy Mikaelilta asiasta tänään, jos uskallan. |
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Horroksessa 10.10. Edellinen ilta ei oikein sujunut suunnitelmien mukaan. Mutta nyt kun mietti, nii ei meillä sen suurempaa suunnitelmaa ees ollu. Niille jotka ei vielä oo päässy kärryille, annas mä punttaan; Ellie ja Mikael G. nähtiin läheisissä tunnelmissa tanssilattialla ja yksi todistajista olin minä. Voin vaan siis kuvitella millainen viikko tästä oikein tulisi ja mulla olis kunnia alottaa tää päivä aamutallilla Annan kanssa. Ite en ollu juonu paljoo edellisenä iltana, joten krapulaa ei ollu, henkinen kankkunen vain. Anna oli jo paikalla mun saapuessa kahvihuoneeseen hieman ennen seittemää. Nyökkäsin tallimestarille huomenet ja kävelin suoraan kahvin luo. Kaadoin kuppiin hieman laihan näköistä sumppia, tai sitten väsyneet silmät vaan leikki mun kanssa. Kumosin kupin sisällön kurkkuun ja katsoin naista kysyvästi. ”Eiköhän lähetä ruokakierrokselle?” Anna ei esittänyt jatkokysymyksiä tai muutenkaan vastustanut ehdotustani, joten enempää kyselemättä jätin Annan kahvittelemaan, kun itse painelin rehuhuoneeseen. Hevosten ruokinta meni kuin sumussa. Oikeestaan koko aamu oli tähän mennessä ollut yhtä sumua. Epäilin koko päivän menevän samalla hataralla otteella. Päiväruokien kanssa mun piti oikeesti keskittyy, ettei tullu miljoonaa mokaa ja ettei hevoset saanu ruokia ristiin. Kun oltiin Annan kans viemässä hevosia ulkoilemaan, Lotta sattui tulemaan juuri tallille ja sanoi, ettei mustaa oria tarvitsisi vielä viedä ulos. Kuulimme Annan kanssa molemmat loud and clear Lotan pyynnön, joten asiaa ei edes tarvinnut miettiä enempää. Loimituskaan ei onneksi vienyt kauaa aikaa, kamala Fellu-setä oli ainoa loimitettava. Viedessäni oria ulos, mieleeni muistui Mikaelin kanssa käyty keskustelu Fellusta eilen Krouvin pöydän ääressä. Puistelin ajatuksen pois, sillä mun pitäis keskittyy täysillä töihin, eikä eiliseen iltaan. Sitä ehtis vielä miettii. Karsinoiden siivous, oma lounastunti, hevosten päiväruokinta sekä heinien jako. Siinä ne kaikki meni täysin zombina kävellessä ja toimiessa. Heräsin vasta nyt kunnolla, enhän ollut nukkunut koko yönä kuin ehkä kolme tuntia. Kävin kurkkaamassa ilmotustaululta työvuorolistaa, Mikaelilla ei olisi koko viikkona vuoroja, se kävisi mulle paremmin ku hyvin. Vielä pienemmällä todennäkösyydellä siis törmäisin siihen. Ajattelin odottaa Eelan ruokailun rauhassa, jonka jälkeen voisin käydä sen kanssa kentällä pyörähtämässä. |
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Tiistai, 10.10.2017
Anna ja Jonathan olivat listan mukaan yhdessä aamuvuorossa, kun saavuin tarmokkaana ja hermostuneena talliin toimiston kautta. Armi alkoi olla paksu ja pikkuhiljaa varsomiskarsinan tarpeessa – sitä paitsi en halunnut stressata tammaa karsinanvaihdolla liian lähellä varsomista. Amandalle en tällaisen stressin mahdollisuudesta edes hiiskunut. Siskoparka oli ensimmäisestä tiineestä tammastaan aivan hermona. Koin jopa pientä myötätuntoa tätä kohtaan, sillä tiesin tunteen itsekin. Olin vinkannut Annalle tammojeni ruokinnanmuutoksesta, vaikka hajamielisenä tajusinkin, etten ollut ikinä päivittänyt tietoa rehuhuoneen taulukkoon. No, vieroitus olisi hoidettava silti.
Luotin kuitenkin Annaan ja pikainen tarkistus Vilan karsinassa kertoi, ettei maitoa tullut ollenkaan niin paljoa. Molemmat mammat saisivat olla hetken ilman väkirehuja, kunnes maidontulo lakkaisi kokonaan. Suunnittelin, että kunhan rouvastammat selviäisivät pahimmasta ensistressistä, voisi työskentelyn aloittaa käynnillä ja ravilla. Rilla oli sen verran tukevassa kunnossa, että alkuun täytyisi ehkä ratsastaa ilman satulaa. Nuoren Vilan kyytiin en ainakaan heti ensimmäiseksi haluaisi ilman mitään, sillä en ollut koskaan kokeillut tamman reaktiota. Nuoruuden hurjapäisyyteni tuntui kaikkoavan päivä päivältä, enkä enää janonnut riskejä. En toki vältellyt hankalia tilanteita, mutten myöskään suin päin kerjännyt niitä. Kai minä olin tulossa vanhaksi. Onneksi Vila ei ollut samanlainen ratsutettava kuin Eela aikoinaan – sen kanssa en ollut pärjännyt yksin. Muistelin hymyillen Eelan nuoruutta ja minulle tuli pakottava tarve rapsuttaa tammaa.
Olin juuri poistumasta hannoverilaisen karsinasta, kun Anna tuli minua vastaan.
”Tänään se sitten tapahtuu. Tehdään tämä yhdessä – viedään ensin tammat derbykentälle tarhaamaan, jotta olisivat mahdollisimman kaukana, sitten varsat samaan vanhaan tarhaansa. Parempi niille, että ympäristö ei muutu. Emän katoaminen on ihan riittävän stressaava temppu”, juttelin.
Anna nyökkäili ja otti molemmat tammat karsinoistaan. Minä talutin Verdin Cocon karsinaan ja jätin varsat kahden kesken. Ne eivät tajunneet mitään pitkään aikaan, mutustivat vain ruokiaan. Olimme päässeet tammoja taluttaen suihkulähteelle, kun varsojen hätäinen hirnunta alkoi. Kiristin äkkiä vauhtia ja kannustin Vilan ketjunarusta kiskoen kauemmas. Annakin hoputti Rillaa – tukevasti aidatulla kentällä ne saisivat sitten hirnua sydänsuruaan. Tammat kuitenkin kuulivat varsojensa hätähuudon, ja saimme pidellä tammoja kaikin voimin. Vaikeinta oli sulkea portti – kumpikin emä olisi tahtonut rynniä ylitsemme silmäänsä räpäyttämättä.
Sydän pamppaillen ja suurta surua tammojen hädästä tuntien huidoin tammoja naruja heiluttaen kauemmas. Huusin ja tuupin, sain muutaman mustelmankin. Tammat eivät minusta pahemmin välittäneet. Anna taisteli portin kiinni ja katsoimme surumielisinä toisiimme. Molemmilla oli pieni hiki ja sama ahdistunut ilme kasvoillaan.
”Vihaan vieroittamista. Mutta parempi tehdä se kerralla”, sanoin hiljaa. Yksissä tuumin jätimme tammat juoksemaan ja huutamaan hädissään ja palasimme talliin.
Lähdimme taluttamaan varsat omaan tarhaansa. Raukat seurasivat meitä innokkaasti ja rynnivät koko ajan hirnuen tuttuun paikkaan. Molemmat olivat varmoja, että emät odottaisivat siellä niin kuin aina ennenkin. Sydäntäni kuristi, kun kaksi keskenkasvuista, pörröisen varsakarvaista otusta juoksi tuttua tarhaa hädissään ympäri aitaa seuraten. Emiä ei löytynyt, mutta ilmassa kaikui kaukainen surumielinen huuto. Sade koveni, eikä kaukaista hirnuntaa erottunut täydellisesti. Onneksi derbykentälle oli matkaa ja välissä olevat rakennukset toimivat vaimentimina. Varsat vastasivat huutoon sydäntä särkevästi ja törmäilivät holtittomasti toisiinsa. Hiljainen, kaukaa kuuluva tammojen kimeä hirnunta oli silti omalla tavallaan vielä riipaisevampi. Silmiini tuli kyyneleitä, enkä voinut katsoa Annaan.
Istuimme Annan kanssa vaitonaisina tallituvassa, eikä kahvi maistunut minulle lainkaan. Kaadoin kylmenneen sisällön viemäriin ja tyhjässä vatsassa väänsi. Tajusin yhtäkkiä, että joku puuttui.
”Missä Jonathan on?” kysyin Annalta. En ollut nähnyt miestä koko aamuna, mutta muut hevoset olivat ilmaantuneet ajallaan tarhoihinsa vieroitusrupeamamme aikana.
”Ihan tavallisesti töissä”, Anna vastasi mietteliäänä. ”Mutta ei hän ole ollut oma itsensä. Jotenkin tosi hiljainen ja ajatuksissaan. En kuitenkaan kysellyt sen enempää.”
Nyökkäsin ymmärtäväisenä, sillä asia ei meille kuulunut. Olin kuitenkin hieman huolissani. Mumisin Annalle epäselvästi poistuvani ja siirryin talliin. Jonathan siivosi Valerien karsinaa, kun huikkasin miehelle vaimeasti hei. Jonny vilkaisi minuun pikaisesti, muttei vastannut mitään. Katsoin hämmentyneenä lasittunutta katsetta ja jotenkin minulle tuli sellainen tunne, että mies ei katsonut tätä näkymää. Ymmärsin miehen ilmeen täysin, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan mitä oli käynyt. Varsojen vierottaminen oli käynyt omille voimilleni yllättävän paljon.
Jonathanin silmät katsoivat suruun, eikä tätä maailmaa ollut. Annoin miehen olla ja poistuin vähin äänin.
Luotin kuitenkin Annaan ja pikainen tarkistus Vilan karsinassa kertoi, ettei maitoa tullut ollenkaan niin paljoa. Molemmat mammat saisivat olla hetken ilman väkirehuja, kunnes maidontulo lakkaisi kokonaan. Suunnittelin, että kunhan rouvastammat selviäisivät pahimmasta ensistressistä, voisi työskentelyn aloittaa käynnillä ja ravilla. Rilla oli sen verran tukevassa kunnossa, että alkuun täytyisi ehkä ratsastaa ilman satulaa. Nuoren Vilan kyytiin en ainakaan heti ensimmäiseksi haluaisi ilman mitään, sillä en ollut koskaan kokeillut tamman reaktiota. Nuoruuden hurjapäisyyteni tuntui kaikkoavan päivä päivältä, enkä enää janonnut riskejä. En toki vältellyt hankalia tilanteita, mutten myöskään suin päin kerjännyt niitä. Kai minä olin tulossa vanhaksi. Onneksi Vila ei ollut samanlainen ratsutettava kuin Eela aikoinaan – sen kanssa en ollut pärjännyt yksin. Muistelin hymyillen Eelan nuoruutta ja minulle tuli pakottava tarve rapsuttaa tammaa.
Olin juuri poistumasta hannoverilaisen karsinasta, kun Anna tuli minua vastaan.
”Tänään se sitten tapahtuu. Tehdään tämä yhdessä – viedään ensin tammat derbykentälle tarhaamaan, jotta olisivat mahdollisimman kaukana, sitten varsat samaan vanhaan tarhaansa. Parempi niille, että ympäristö ei muutu. Emän katoaminen on ihan riittävän stressaava temppu”, juttelin.
Anna nyökkäili ja otti molemmat tammat karsinoistaan. Minä talutin Verdin Cocon karsinaan ja jätin varsat kahden kesken. Ne eivät tajunneet mitään pitkään aikaan, mutustivat vain ruokiaan. Olimme päässeet tammoja taluttaen suihkulähteelle, kun varsojen hätäinen hirnunta alkoi. Kiristin äkkiä vauhtia ja kannustin Vilan ketjunarusta kiskoen kauemmas. Annakin hoputti Rillaa – tukevasti aidatulla kentällä ne saisivat sitten hirnua sydänsuruaan. Tammat kuitenkin kuulivat varsojensa hätähuudon, ja saimme pidellä tammoja kaikin voimin. Vaikeinta oli sulkea portti – kumpikin emä olisi tahtonut rynniä ylitsemme silmäänsä räpäyttämättä.
Sydän pamppaillen ja suurta surua tammojen hädästä tuntien huidoin tammoja naruja heiluttaen kauemmas. Huusin ja tuupin, sain muutaman mustelmankin. Tammat eivät minusta pahemmin välittäneet. Anna taisteli portin kiinni ja katsoimme surumielisinä toisiimme. Molemmilla oli pieni hiki ja sama ahdistunut ilme kasvoillaan.
”Vihaan vieroittamista. Mutta parempi tehdä se kerralla”, sanoin hiljaa. Yksissä tuumin jätimme tammat juoksemaan ja huutamaan hädissään ja palasimme talliin.
Lähdimme taluttamaan varsat omaan tarhaansa. Raukat seurasivat meitä innokkaasti ja rynnivät koko ajan hirnuen tuttuun paikkaan. Molemmat olivat varmoja, että emät odottaisivat siellä niin kuin aina ennenkin. Sydäntäni kuristi, kun kaksi keskenkasvuista, pörröisen varsakarvaista otusta juoksi tuttua tarhaa hädissään ympäri aitaa seuraten. Emiä ei löytynyt, mutta ilmassa kaikui kaukainen surumielinen huuto. Sade koveni, eikä kaukaista hirnuntaa erottunut täydellisesti. Onneksi derbykentälle oli matkaa ja välissä olevat rakennukset toimivat vaimentimina. Varsat vastasivat huutoon sydäntä särkevästi ja törmäilivät holtittomasti toisiinsa. Hiljainen, kaukaa kuuluva tammojen kimeä hirnunta oli silti omalla tavallaan vielä riipaisevampi. Silmiini tuli kyyneleitä, enkä voinut katsoa Annaan.
***
Istuimme Annan kanssa vaitonaisina tallituvassa, eikä kahvi maistunut minulle lainkaan. Kaadoin kylmenneen sisällön viemäriin ja tyhjässä vatsassa väänsi. Tajusin yhtäkkiä, että joku puuttui.
”Missä Jonathan on?” kysyin Annalta. En ollut nähnyt miestä koko aamuna, mutta muut hevoset olivat ilmaantuneet ajallaan tarhoihinsa vieroitusrupeamamme aikana.
”Ihan tavallisesti töissä”, Anna vastasi mietteliäänä. ”Mutta ei hän ole ollut oma itsensä. Jotenkin tosi hiljainen ja ajatuksissaan. En kuitenkaan kysellyt sen enempää.”
Nyökkäsin ymmärtäväisenä, sillä asia ei meille kuulunut. Olin kuitenkin hieman huolissani. Mumisin Annalle epäselvästi poistuvani ja siirryin talliin. Jonathan siivosi Valerien karsinaa, kun huikkasin miehelle vaimeasti hei. Jonny vilkaisi minuun pikaisesti, muttei vastannut mitään. Katsoin hämmentyneenä lasittunutta katsetta ja jotenkin minulle tuli sellainen tunne, että mies ei katsonut tätä näkymää. Ymmärsin miehen ilmeen täysin, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan mitä oli käynyt. Varsojen vierottaminen oli käynyt omille voimilleni yllättävän paljon.
Jonathanin silmät katsoivat suruun, eikä tätä maailmaa ollut. Annoin miehen olla ja poistuin vähin äänin.
Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 03.12.18 11:55, muokattu 1 kertaa
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Keskiviikko 11.10.2017 Taas kerran olisi aamutallin aika. Jätin Ellien nukkumaan sänkyynsä vaaleisiin lakanoihin, kun itse hiippailin kylpyhuoneeseen katsomaan josko vaatteeni olivat kuivuneet. Ajattelin käydä vasta tallilla suihkussa työvuoron jälkeen. Puin päälleni ja hiivin hiljaa ovesta ulos. Käväisin nopeasti lähikaupasta hakemassa itselleni hieman aamiaista, en kehdannut syödä blondin kaappeja tyhjäksi. Ajaessani tallille pälyilin muuttuvaa maisemaa ympärilläni. Ensimmäistä kertaa ajaessani tallille elokuussa puut olivat kirkkaan vihreitä ja kesä oli parhaimmillaan. Syksy kuitenkin päätti alkaa aikaiseen ja vesikelit tulivat pian syyskuussa. Onneksi niitä hyviäkin ilmoja on ollut, jolloin on päässyt ulkoilemaan satulasta käsin. Aamutallin rutiinit alkoivat todellakin olla rutiineja ja voin vannoa pystyväni tekemään vuoron vaikka silmät sidottuina. Hoidimme Annan kanssa hevosten ruokinnan ja tarhauksen. Kahvittelua unohtamatta. Tallimestari huomasi harvinaisen hyvän tuuleni eikä tunnelma ollut yhtä synkkä kuin eilen. Isabella oli nähnyt mut putsaamassa Valerien karsinaa ja se sekunnin katsekontakti oli ihan varmasti paljastanut naiselle paljon. Ja kuin kohtalo olisi puuttunut peliin, ollessani karsinassa säestämässä kakkakikkareita käyttäen talikkoa tahtipuikkona, Isabella sattui talliin. Nostin pääni nopeasti ylös kun huomasin bruneten. ”Huomenta, huomenta Isabella Sokka” huusin ja hymyilin leveintä hymyäni. Jätin talikon karsinan ulkopuolelle ja kirjaimellisesti hyppelin Isabellan luokse ja halasin tätä. Tunsin naisen kehon jännittyvän hieman, mutta tämä kuitenkin rentoutui ja vastasi halaukseeni. Päästäessäni irti Isabella katsoi mua pitkään ja tutkivasti. ”Sinulla ei taidakaan olla tänään niin huono päivä, eihän ?” nainen katsoi mua kysyvästi. ”Ehei. Parempi olo ku pitkään aikaan” vastasin leveä hymy kasvoillani. Isabella vastasi hymyyni, asiallisesti tietenkin. Nainen kuitenkin vaikutti aidosti iloiselta siitä, että kaikki vaikutti olevan hyvin. ”Jos ikinä tarvitset jutteluseuraa, löydät minut kartanon länsisiivestä. Ajattele se vaikka työsuhde-etuna” nainen astui lähemmäksi ja vinkkasi mulle silmää. Ennen kuin brunette ehti tarrata mua takamuksesta (mihin naisen oikea käsi oli 110% varmasti menossa, I swear to God!) astuin askeleen taaksepäin. ”Ja se ei välttämättä olis niin hyvä idea” tajusin kyllä perijättären vihjailun, voin vaikka vannoa nähneeni jonkinlaisen himon välähtävän tämän katseessa. ”En haluu olla töykee tai mitään ja sun seura kelpaa aina totta kai, mut ihan selvennykseks; mun eilinen hiljanen päivä johtu Elliestä. En mä siitä kenellekkään puhunu ja eilen saatii asiat keskusteltuu läpi. Rehellisesti ja suoraan sanoen, me ollaan pari. Vaikka kuinka imarreltu oon sun sanoista, sorry. No can do” katsoin naiseen jonka ilme oli vaihtunut hämmennyksestä pienen pettymyksen kautta iloiseen. Isabella onnitteli mua ja lähti vähän nolon näkösenä paikalta. |
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Lauantai 14.10.2017 - Kisapäivä Aamutalli oli ja meni, tai se mitä ehin tekee ennen kisoihin lähtöö (Isbe kuulemma paikkais loppuvuoron). Armi oli varsonu edellisenä päivänä ja varsa oli kyllä nimensä veronen. Kaunis Fallfudge päätti tupsahtaa maailmaan ihan omien aikataulujensa mukaa. Kaksi vaavia oli juuri alettu vierottaa mameistaan ja nyt tää uusi tulokas sulatti jokasen sydämen. Edellisiltana olin kolunnu kaapit läpi omassa sekä Tommyn kämpässä. Pitkän ettimisen jälkeen löysin käyttämättömän radion, jonka voisin viiä talliin pieneks taustameluks. Isabellan ideahan se oli, mutten olettanu perijättären lähtevän shoppailee radiota. Ja sitä paitsi, näin me Tommyn kans saatiin tekemistä ja mulle vähän lisää tilaa muutenki ahtaaseen eteisen kaappiin. Sopivan sauman tullen kävin asentaa radion tallin seinälle lähelle pistorasiaa. Se joka oli sähköhommat hoitanu tähän rakennukseen oli kyl ajatellu fiksusti. Toimiston oven vieressä oli just hyvin asennettu pistorasia, johon kytkin soittimen. Jouduin kyl naputtelee yhen naulan seinään, et saisin radion vähän korkeemmalle ku lattiatasoon. Toivottavasti ei tuu sanomista. Kävelin kartanoa kohti, kun Isabella astu ovesta sopivasti ulos. Just tän henkilön halusinki nähä. Sovittiin Isben kanssa trailerista sekä autosta, johon se liimattais kiinni. Brunette anto mulle avaimet ja kävin kattomassa kaiken valmiiks Riepulle. Olin pitäny itteni koko aamun kiireisenä, joten nyt vasta ruunan tavaroita hakiessa muistin, et mun pitäis kohtaa Ellie. En edellisiltana koskaan saanu kerättyy itteeni kasaan kohdatakseni blondia, mut nyt olis pakko. Kannoin Riepun satulan ja suitset traikun säilytystilaan ja kisahuovan vein auton takapenkille. Ellie varmaan nirhais mut jos siihe tarttuis jostain paskaa. Kävin viel hakemassa ruunalle suojat, vatsapanssarin sekä martingaalin. Enää puuttuis ratsastaja ja ratsu. |
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Aurinkoisena aamutallissa Kuuran peittämä maa rapisi kenkien alla ja hengitys höyrysi ilmassa. Yöllä oli kaiketi ollut pakkasta, eikä ilma tuntunut yhtään sen lämpimämmältä nytkään. Aamutallit eivät olleet koskaan kuuluneet mun suosikkeihini, mutta taluttaessani tarhaan kerrankin rauhallisesti perässä kävelevää Leeviä musta tuntui, ettei aikaisin herääminen ollutkaan niin paha. Nouseva aurinko värjäsi tummansinistä taivasta oranssiksi ja mun teki mieli jäädä jopa hetkeksi tunnelmoimaan tarhan portille, suljettuani Leevin sisään aitaukseen. "Mitä ihmettä sä jäit siihen haaveilemaan?" perässäni tullut Jonathan kysyi kulmiaan kohottaen ja talutti Fellun ohitseni seuraavaan tarhaan. Ravistelin jumituksen pois päästäni ja virnistin punapäälle. "Jaa a, kaiketi johtuu tästä liian aikaisesta herätyksestä", hymähdin. Katseeni siirtyi mustaan oriin, joka ravasi nyt tarhan poikki ylväänä. "Ei mun unirytmi oo tottunu tällasiin aamuvuoroihin." "Kyllä mäki mieluummin nukkuisin pitkään aamuisin", Jonathan myönsi sulkiessaan portin. "Noniin, mennääs sitten. Siellä on vielä vaikka miten monta hevosta tarhattavana." "Mennään, mennään." Pikkuhiljaa kaikki hevoset alkoivat olla tarhoissaan. Kaikkine loimituksineen prosessi oli vienyt vähän enemmän aikaa, talvi teki selkeästi tuloaan. En yhtään odottanut sitä paukkupakkasten loimitusrumbaa, kun joka hevoselle tuli vaatetusta kavioista korviin saakka. "Se ois sitten kaikkien suosikkihomma, karsinan siivous", punapään ääni kajahti jälleen tallikäytävällä. Mies ojensi mulle talikkoa kadoten samalla Lefan karsinaan. Mä päätin aloittaa vastapäisestä boksista. "Miten mä kuvittelin päässeeni eroon tästä hommasta siinä vaiheessa, kun vaihdoin tallia", irvistin ja heitin talikollisen lantaa kottikärryihin. "Mä oon vaan taitava suostumaan aina näihin siivoushommiin. Mun ammattitaito menee ihan hukkaan talikon varressa." Vastapäisestä karsinasta kuului naurahdus. Omasta mielestä traaginen kohtaloni ilmeisesti huvitti Jonathania. "Sulla ei kuitenkaan ihan kovin montaa vuoroa viikossa oo", punapää muistutti. "että etköhän sä selviä. Vai eikö sun ego kestä paskan lappaamista?" "Noh, kohta en ehkä ehdi tehdä näinkään montaa vuoroa, oon menossa viikonloppuna Saksaan katsomaan paria estetammaa", ilmoitin viimeistellessäni Valerien karsinan ja siirtyessäni seuraavaan. Äänensävystäni paistoi läpi innostus, vaikken uskaltanutkaan vielä toivoa liikoja. Tuskinpa sopivaa hevosta heti löytyisi, vaikka olinkin saanut vinkin tammasta erittäin luotettavalta taholta - nimittäin vanhemmiltani. "Ai meinaat nyt hankkia oman hevosen?" Jonathan tokaisi hieman yllättyneenä. "Mä luulin, että täällä on täyttä." "Niin onkin, mutta eiköhän sille joku talli jostain löydy. En mä kuitenkaan edes asu Kallassa." "Tuskin sentään toista Auburnia", punapää virnisti. "Tällasen luksustallin jälkeen kaikki muut vaikuttaa varmaan ihan kälyisiltä ladoilta." "Onneks mun ego kelpuuttaa tallin vähän matalammillakin kriteereillä." Suunnilleen puolen päivän aikaan olimme saaneet puolet karsinoista siivottua, joten mä jätin Jonathanin lakaisemaan käytävää ja marssin tallitupaan keittämään kahvia - olihan sekin tärkeä tehtävä! Selailin sosiaalista mediaa mustan nesteen tippuessa suodattimen läpi pannuun ja huumaavan tuoksun levitessä huoneeseen. "Oisit sä voinut auttaa, siellä on useampia harjoja, you know", punapää totesi saapuessaan tallitupaan. "Mutta sitten sulla ei olis välitöntä kahvitarjoilua täällä", virnistin noustessani ylös pöydän äärestä. "Saako olla maitoa, sokeria?" "Valmistitko lounaan kans sillä välin?" punapää tuhahti, mutta otti kahvin tyytyväisenä vastaan. "En mä nyt sentään ihmeisiin pysty." 24/10/2017 - Mikael Gren |
Mikael G.- Ratsuttaja
- Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 87
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Keskiviikko 25.10.2017 - Lisää draamaa ? ”Ja samalla kun meet talliin, käske Mikaelia tulla rakentaa mulle esterata, sillä ei näyttäny olevan mitään hommaa.” olipas Ellie taas pahalla tuulella... Talutin Eelan tallin puolelle ja suoraan omaan boksiin. Otin satulan pois sen selästä ja jätin sen oven päälle odottamaan. Riimu odotti karsinan ulkopuolella koukussa, johon sen jätinkin, ja kiinnitin sen tamman kaulalle. Avasin suitsien remmit ja vedin nahkanyörit tamman naamalta. Riimu päähän ja tamma saisi odotella hetken. Mikael G. tulikin sopivasti vastaan matkalla satulahuoneeseen. ”Ellie oikeestaan käski sua maneesiin rakentaa sille pari estettä” naurahdin miehelle joka huvittuneena nyökkäili pari kertaa ja katosi kahvihuoneeseen. Palautin tamman varusteet omille paikoilleen. Huolellinen mutta pikainen harjaus Eelalle. Kävin vilkaisemassa tallin ovista, josko ulkona vielä sataisi. Taivas oli hiljentynyt ja aurinko oli selvästi matkalla alas. Tamma saisi siis jäädä odottelemaan karsinaan iltasapuskojaan. Rapsuttelin ruunikkoa hetken ja puhelin sille mukavia. Vaikkei mun ja Eelan yhteistä säveltä ollu vielä löytyny, tiesin et ajan kanssa se saatais soimaan nätisti. Kuulin Mikaelin menevän maneesiin ja päätinkin mennä katsomaan miten kahden vaaleaverikön treeni sujuisi. Ehkä sen jälkee vois pyydellä Ellielt anteeks. Sanoin varmaa jotai vähä hassusti. Naiset… Olin saanu ovee vähän raolleen ku kuulin miehen, Mikaelin, äänen. ”Onko sun henkilökohtainen radanrakentaja lomalla vai halusitko sä vaan vaihtaa komeampaan?” ja mä luulin et Mikael oli mun kaveri ja kunnioitti sitä et oltiin blondin kans pari. Taasko se yritti änkee väliin? Annoin oven hiljalleen sulkeutua, ilman suurempaa ääntä ja suuntasin suoraan autolle. Mun mieliala oli laskenu yhtä nopeesti ku taivaalla möllöttävä aurinko. Eiks kaiken draaman pitäny jo olla ohi? |
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Perjantai 27.10.2017 - Too late to apologize ? Aamuvuoro, aamuvuoro, Miksei laula jo loman kuoro. Valkeat hiutaleet tippuu alas, Onneks kesä tulee pian takas. Isabella mäkätti huovasta, Olisko pitäny persettä nuolasta? Lila kappale oli vielä pyykissä, eikö mies saa pyöriä kyökissä? Lähempä lappaamaan lantaa, ennen kun Isbe kengästä antaa. |
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Aamutalli 30.10.2017
Olin päätynyt taas aamuvuoroon Jonathanin kanssa. Vuorosuunnittelu oli yllättävän haastavaa, etenkin, kun Jonathanille ja Annalle piti antaa syyslomansa. Lotta lupautui tekemään joskus iltatalleja – mutta ei perjantaisin; Amanda teki vuoroja niin vähän kuin mahdollista ja marisi vähistäkin viikonlopputöistä; Mikael G valitti liioista tallivuoroista eikä suostunut koskaan keskiviikkovuoroihin. Lopputuloksena päätin hoitaa suurimmat hommat seuraavan kolmen viikon ajan itse, sillä Amandan laittamisesta aamuvuoroihin ei olisi mitään hyötyä. Kalla CUP:n ajalle hankkisin kuitenkin lomittajan, joka toivon mukaan ei olisi aivan täysi taliaivo.
Olin erityisen kiukkuinen Amandalle ja tämän päätökselle palkata Mikael – mitä hyötyä oli miehestä, joka ei suostunut hevosalalla tallitöihin? Ratsutettaviakaan meillä ei turhan montaa riittänyt. En ollut tavannut miestä tervehtimistä kummemmin, mutta käsitykseni mokomasta komistuksesta vahvistui jatkuvasti negatiivisemmaksi. Mielikuvaani ei lainkaan kiillottanut se tosiasia, että Mikael sieti Amandan seuraa. Hänessä oli toisin sanoen jotain pahasti vialla. Pitikö yhteen talliin hoitaa kaksi pirullista nirppanokkaa, yksi kummassakin sukupuolessa? Lupasin itselleni, että luovuttaisin koko Auburnin suhteen ja juoksisin kauas karkuun, jos ne selkeästi toisiinsa ihastuneet pirulaiset päätyisivät vielä tekemään saatananpentuja yhdessä.
Kiukuissani ja huokaillen hiippailin talliin jo aamukuuden jälkeen. Keitin kerrankin kahvit itse ja hörpin sen lomassa kotona pyörittämääni smoothieta. Puuro ei nyt uponnut, joten olkoon aamiainen sitten nestemäinen. Jonathan saapui hyväntuulisena ja pirteänä tallitupaan noin varttia vaille seitsemän.
”Good morning, Madam”, mies kiusoitteli. Tyydyin vain mulkaisuun ja irvistävään nyökkäykseen. Madame my ass. En kuitenkaan jaksanut haastaa riitaa, Jonny oli sentään toinen kahdesta ahkerasta työntekijästä.
”Eiköhän ruveta vain töihin. Älä puhu minulle vielä pariin tuntiin, katsotaan jos olisin myöhemmin herännyt”, sanoin ja pudotin kuppini lavuaariin. Joku siivoustonttu varmasti noukkisi sen sieltä tiskikoneeseen ja saisin juoda huomisen kahvini puhtaasta kupista. Heitin pään alaspäin ja sidoin harjaamattomat hiukset epämääräiselle ponnarille – tänään en jaksanut juuri välittää ulkomuodostani. Mustat colleget ja löysähkö huppari saivat kelvata.
Hoidimme aamutallia hiljaisuuden vallitessa, sillä Jonathan oli viisaana tajunnut olla ärsyttämättä väsynyttä karhua. Kunnon karhuemon tavoin minäkin olisin halunnut talviunille, vaikka vastahakoisesti myönsin itselleni, että fyysinen työ herätti päivään mukavalla tavalla. Muutamaa tuntia myöhemmin olin pirteämpi ja kaipasin jo juttuseuraa.
Päädyimme juttelemaan Eelasta ja esteratsastuksesta ylipäätään. ”Olin aika iloinen pikkulintujen kertoessa, että olet treenannut istuntaa itseksesi. Ei se muuten paranekaan, jos ei näe vaivaa. Olisin kyllä mielelläni nähnyt veljesikin”, naurahdin. Jonnyn rento seura sai minut lapsellisen leikkisäksi.
”Äh joo, jotenki kuvittelen olevani suorassa”, punatukkainen puolustautui. Tiesin, mistä hän puhui. On hankala korjata ryhtivirhettä, jos oma pää sanoo asennon olevan jo suora.
”Tule tänne niin näytän”, sanoin valmentajan äänelläni. Siivosimme parhaillaan Epin ja Vilan karsinoita, kun pyysin miehen huitomalla käytävälle. Hämmentynyt Jonathan totteli kiltisti kuin noutajanpentu.
”Sinun täytyy olla näin suorassa, ja näin pieni kallistuminen eteen riittää esteistunnaksi”, neuvoin. Painoin toisella kädellä Jonnyn rintakehää, toisella lapojen välistä. Jouduin kurkottamaan, mutta määrätietoisella otteella ohjasin miehen korsettia kasaan puristamalla tämän keskivartalon kämmenteni väliin. Tuttu punainen huppari oli hennon hien peitossa, mutten ollut tarpeeksi hienohelma välittääkseni. Miehen rinta kohoili raskaasta työstä ja selän lihakset tuntuivat hupparinkin läpi mukavan jänteviltä.
Hymyilin vähän ja irrotin sitten otteeni. Toivottavasti tämä ei mennyt omalta osaltani liian pitkälle – vaikka toisaalta, joskus kosketuksella ja konkreettisella näyttämisellä sai helpommin muutoksen aikaan kuin sanoilla. Kuin alleviivatakseni sitä, etten ollut Jonathanista seksuaalisesti kiinnostunut (vaikka tämä komea olikin) päädyin kysymään nuoren parin suhteesta. Sujuvaa, jep jep. Lähes taputin itseäni olalle kuunnellessani Jonthanin hämmentynyttä vastausta. Halusin kuitenkin olla miehen luottamuksen arvoinen, kuin jonkinlainen isosisko tai kummitäti rakkauden suossa tarpovalle nuorelle. Eikä ollenkaan haittaisi, jos päätyisin samalla kuulemaan meheviä juoruja. Aunt Isabell ei ollut motiiveissaan täysin viaton.
Olin erityisen kiukkuinen Amandalle ja tämän päätökselle palkata Mikael – mitä hyötyä oli miehestä, joka ei suostunut hevosalalla tallitöihin? Ratsutettaviakaan meillä ei turhan montaa riittänyt. En ollut tavannut miestä tervehtimistä kummemmin, mutta käsitykseni mokomasta komistuksesta vahvistui jatkuvasti negatiivisemmaksi. Mielikuvaani ei lainkaan kiillottanut se tosiasia, että Mikael sieti Amandan seuraa. Hänessä oli toisin sanoen jotain pahasti vialla. Pitikö yhteen talliin hoitaa kaksi pirullista nirppanokkaa, yksi kummassakin sukupuolessa? Lupasin itselleni, että luovuttaisin koko Auburnin suhteen ja juoksisin kauas karkuun, jos ne selkeästi toisiinsa ihastuneet pirulaiset päätyisivät vielä tekemään saatananpentuja yhdessä.
Kiukuissani ja huokaillen hiippailin talliin jo aamukuuden jälkeen. Keitin kerrankin kahvit itse ja hörpin sen lomassa kotona pyörittämääni smoothieta. Puuro ei nyt uponnut, joten olkoon aamiainen sitten nestemäinen. Jonathan saapui hyväntuulisena ja pirteänä tallitupaan noin varttia vaille seitsemän.
”Good morning, Madam”, mies kiusoitteli. Tyydyin vain mulkaisuun ja irvistävään nyökkäykseen. Madame my ass. En kuitenkaan jaksanut haastaa riitaa, Jonny oli sentään toinen kahdesta ahkerasta työntekijästä.
”Eiköhän ruveta vain töihin. Älä puhu minulle vielä pariin tuntiin, katsotaan jos olisin myöhemmin herännyt”, sanoin ja pudotin kuppini lavuaariin. Joku siivoustonttu varmasti noukkisi sen sieltä tiskikoneeseen ja saisin juoda huomisen kahvini puhtaasta kupista. Heitin pään alaspäin ja sidoin harjaamattomat hiukset epämääräiselle ponnarille – tänään en jaksanut juuri välittää ulkomuodostani. Mustat colleget ja löysähkö huppari saivat kelvata.
Hoidimme aamutallia hiljaisuuden vallitessa, sillä Jonathan oli viisaana tajunnut olla ärsyttämättä väsynyttä karhua. Kunnon karhuemon tavoin minäkin olisin halunnut talviunille, vaikka vastahakoisesti myönsin itselleni, että fyysinen työ herätti päivään mukavalla tavalla. Muutamaa tuntia myöhemmin olin pirteämpi ja kaipasin jo juttuseuraa.
Päädyimme juttelemaan Eelasta ja esteratsastuksesta ylipäätään. ”Olin aika iloinen pikkulintujen kertoessa, että olet treenannut istuntaa itseksesi. Ei se muuten paranekaan, jos ei näe vaivaa. Olisin kyllä mielelläni nähnyt veljesikin”, naurahdin. Jonnyn rento seura sai minut lapsellisen leikkisäksi.
”Äh joo, jotenki kuvittelen olevani suorassa”, punatukkainen puolustautui. Tiesin, mistä hän puhui. On hankala korjata ryhtivirhettä, jos oma pää sanoo asennon olevan jo suora.
”Tule tänne niin näytän”, sanoin valmentajan äänelläni. Siivosimme parhaillaan Epin ja Vilan karsinoita, kun pyysin miehen huitomalla käytävälle. Hämmentynyt Jonathan totteli kiltisti kuin noutajanpentu.
”Sinun täytyy olla näin suorassa, ja näin pieni kallistuminen eteen riittää esteistunnaksi”, neuvoin. Painoin toisella kädellä Jonnyn rintakehää, toisella lapojen välistä. Jouduin kurkottamaan, mutta määrätietoisella otteella ohjasin miehen korsettia kasaan puristamalla tämän keskivartalon kämmenteni väliin. Tuttu punainen huppari oli hennon hien peitossa, mutten ollut tarpeeksi hienohelma välittääkseni. Miehen rinta kohoili raskaasta työstä ja selän lihakset tuntuivat hupparinkin läpi mukavan jänteviltä.
Hymyilin vähän ja irrotin sitten otteeni. Toivottavasti tämä ei mennyt omalta osaltani liian pitkälle – vaikka toisaalta, joskus kosketuksella ja konkreettisella näyttämisellä sai helpommin muutoksen aikaan kuin sanoilla. Kuin alleviivatakseni sitä, etten ollut Jonathanista seksuaalisesti kiinnostunut (vaikka tämä komea olikin) päädyin kysymään nuoren parin suhteesta. Sujuvaa, jep jep. Lähes taputin itseäni olalle kuunnellessani Jonthanin hämmentynyttä vastausta. Halusin kuitenkin olla miehen luottamuksen arvoinen, kuin jonkinlainen isosisko tai kummitäti rakkauden suossa tarpovalle nuorelle. Eikä ollenkaan haittaisi, jos päätyisin samalla kuulemaan meheviä juoruja. Aunt Isabell ei ollut motiiveissaan täysin viaton.
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
Aamutalli 13.11.2017
Mun syysloma oli ohi ja pitäis palata takasin aamutallien tekoon. Olin kuitenki valvonu lähes koko yön kaikkie ajatuste juostessa päässä. Elliekää ei koskaan vastannu mun viestiin. Taisin tosissaa satuttaa sitä..
Astelin talliin sisälle, Isabella olis mun kans tänää aamussa ja ootin kauhulla mitä siitä tulis. Brunette olikin kahvihuoneessa mun kävellessä sisään.
”Huomenta. Olet myöhässä” nainen alotti kohteliaasti, mut heti puuttu siihen, et kello oli 07:04.
”Huomenta ja kiitos mun virheen huomioimisesta” en todellakaa halunnu mitää sääliä keneltäkää, mut just nyt en jaksanu henkisesti yhtään. Eikä fyysinen jaksaminenka yön valvomisen jälkeen ollu mahtava.
”Onko kaikki hyvin, Jonathan ?” Isbe kysy. Näytinkö siltä? -En. Kuulostinko siltä? -En.
”Troubles in paradise, again..” huokasin naiselle. En ees istunu alas, vaan lähin suoraan kattoo hevosten ruoat. Isabella seuras mun perässä ja selkeesti näytti huolestuneelta.
”Sun ei tarvi huolehtii musta millää taval. Eiköhä se riitä et hoitelet mun veljee…” sanoin väsyneesti.
”Jonathan, minun ja veljesi tekemiset eivät kuulu sinulle, saatika tähän aiheeseen” kyllä mä sen tiesin, enkä halunnu kuulla enempää. Täst tulis kamalin aamutalli ikinä.
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
29.11.2017, Vieroitus
”Huomentapäivää ihanat!” huudahdin Annalle ja Jonnylle, jotka ruokkivat hevosia ja olivat jo loppusuoralla. Nita saapui talliin pian jälkeeni. ”Huomenta”, hymyilin tytölle ja menin kättelemään. ”Isabella. Kiva kuun pääsit tulemaan.”
Nita esittäytyi kohteliaasti ja hymyili hieman ujosti.
”Kaikki tallitupaan mars, kun ruokinnat on hoidettu”, ohjeistin ja lähdin itse edeltä hakemaan kahviani. Harmikseni minun piti napauttaa keitin päälle, joskin se oli jo ladattu täyteen.
Odotellessani kahvin porinaa Anna, Jonathan ja Nita kerääntyivät kiltisti pöydän ääreen.
”Tänään on vieroituksen aika. Aloitetaan vaikka tarhaamalla orit ensin ihan normaalisti, ovatpahan poissa jaloista. Sitten ykköstarhaan muut tammat ihan tavallisesti, paitsi jätetään Eela pois. Kun neidot ovat tarhassaan, Nita voisi ottaa Hanin ja Anna taluttaa Karkin, ne saavat jäädä kaksin samaan vanhaan tarhaan. Toivottavasti Karkki seuraa Hania söpösti. Minä ja Jonny hoidetaan sillä välin järkyttynyt Armi derbykentälle asti, jotta varsan ja emän välissä olisi mahdollisimman paljon etäisyyttä. Jonathan, saat taluttaa Armin kun olet vahvempi. En tiedä yhtään miten herkkä se on, joten suitset ja liina voisi olla sopiva varuste ja koetetaan liikkua ripeästi, ennen kuin se tajuaa – vaikka tietysti matka on suht pitkä ja ihan väärään suuntaan Armin mielestä.
Otan itse Eelan ja Ankan, neidot saavat pitää Armille seuraa derbyllä. Yritetään lähteä tallista suunnilleen samaan aikaan, jotta Armi ja Karkki eivät tajuaisi ihan heti”, katselin joukkiota, eikä kukaan suoraan vastustanut suunnitelmaani. Olimme Amandan kanssa ajatelleet, että kerrasta poikki voisi toimia Karkinkin kanssa, joten yrittäisimme tarhata ja majoittaa sen mahdollisimman kauas Armista.
”Kun tarhausoperaatio on toivottavasti onnistuneesti suoritettu, Jonathan saa päivätallin aikana ryhtyä remonttimieheksi. Estevarastosta löytyy seinäelementtejä, saisit laittaa varsomiskarsinaan väliseinän. Laitetaan siihen Karkin viereen Mina, joka on tarkoitus muutenkin astuttaa seuraavaksi. Minan karsinaan voitaisiin viedä vaikka Riepu ja Riepun vanhaan karsinaan Armi, jotta tamma olisi mahdollisimman kaukana tallin toisessa päädyssä. Jossain vaiheessa Karkki sitten muuttaakin uuteen kotiinsa, mutta ei ihan vielä. Tarhailkoot siihen asti sitten suunnitelman mukaan, jos kaikki tuntuu menevän ihan hyvin. Jos Eela kiukuttelee Armille liikaa, niin sitten Armi voi jatkossa jäädä kaksin Ankan kanssa. Toisaalta pieni pomotus voisi lopettaa järkytyksenkin aiemmin. Katsotaan”, hymyilin.
Juttelimme tallituvassa vielä hetken ja osa hörppi kahvia. Pienessä jännityksessä lähdimme yhdessä suorittamaan vieroitusta. Taas oli yhdestä varsasta tullut hujauksessa ihan liian iso.
Nita esittäytyi kohteliaasti ja hymyili hieman ujosti.
”Kaikki tallitupaan mars, kun ruokinnat on hoidettu”, ohjeistin ja lähdin itse edeltä hakemaan kahviani. Harmikseni minun piti napauttaa keitin päälle, joskin se oli jo ladattu täyteen.
Odotellessani kahvin porinaa Anna, Jonathan ja Nita kerääntyivät kiltisti pöydän ääreen.
”Tänään on vieroituksen aika. Aloitetaan vaikka tarhaamalla orit ensin ihan normaalisti, ovatpahan poissa jaloista. Sitten ykköstarhaan muut tammat ihan tavallisesti, paitsi jätetään Eela pois. Kun neidot ovat tarhassaan, Nita voisi ottaa Hanin ja Anna taluttaa Karkin, ne saavat jäädä kaksin samaan vanhaan tarhaan. Toivottavasti Karkki seuraa Hania söpösti. Minä ja Jonny hoidetaan sillä välin järkyttynyt Armi derbykentälle asti, jotta varsan ja emän välissä olisi mahdollisimman paljon etäisyyttä. Jonathan, saat taluttaa Armin kun olet vahvempi. En tiedä yhtään miten herkkä se on, joten suitset ja liina voisi olla sopiva varuste ja koetetaan liikkua ripeästi, ennen kuin se tajuaa – vaikka tietysti matka on suht pitkä ja ihan väärään suuntaan Armin mielestä.
Otan itse Eelan ja Ankan, neidot saavat pitää Armille seuraa derbyllä. Yritetään lähteä tallista suunnilleen samaan aikaan, jotta Armi ja Karkki eivät tajuaisi ihan heti”, katselin joukkiota, eikä kukaan suoraan vastustanut suunnitelmaani. Olimme Amandan kanssa ajatelleet, että kerrasta poikki voisi toimia Karkinkin kanssa, joten yrittäisimme tarhata ja majoittaa sen mahdollisimman kauas Armista.
”Kun tarhausoperaatio on toivottavasti onnistuneesti suoritettu, Jonathan saa päivätallin aikana ryhtyä remonttimieheksi. Estevarastosta löytyy seinäelementtejä, saisit laittaa varsomiskarsinaan väliseinän. Laitetaan siihen Karkin viereen Mina, joka on tarkoitus muutenkin astuttaa seuraavaksi. Minan karsinaan voitaisiin viedä vaikka Riepu ja Riepun vanhaan karsinaan Armi, jotta tamma olisi mahdollisimman kaukana tallin toisessa päädyssä. Jossain vaiheessa Karkki sitten muuttaakin uuteen kotiinsa, mutta ei ihan vielä. Tarhailkoot siihen asti sitten suunnitelman mukaan, jos kaikki tuntuu menevän ihan hyvin. Jos Eela kiukuttelee Armille liikaa, niin sitten Armi voi jatkossa jäädä kaksin Ankan kanssa. Toisaalta pieni pomotus voisi lopettaa järkytyksenkin aiemmin. Katsotaan”, hymyilin.
Juttelimme tallituvassa vielä hetken ja osa hörppi kahvia. Pienessä jännityksessä lähdimme yhdessä suorittamaan vieroitusta. Taas oli yhdestä varsasta tullut hujauksessa ihan liian iso.
Vs: Tallipäiväkirja 2017-19
16.12.
Sammutin autoni ja astuin ulos lumiseen maahan. Olin eilen hakenut Takakujan Tallipuodilta tilaukseni ja paketit täyttivät ison muovikassin. Parkkipaikka oli tyhjä lukuunottamatta Jonathanin autoa. Toivottavasti mies ei epäilisi mitään ihmeellistä, kerta saavuin suuren kassin ja ikävästi toisiaan muistuttavien pakettien kanssa tallille, yllätyshän menisi piloille!
Kuulin hevosten tasaisen rouskutuksen, kun avasin tallin oven. Jonathan todennäköisesti löytyisi kahvihuoneesta. Kassi kahisten kävelin kahvihuoneen ovelle, mistä leijaili kutsuva tuoksu. Avasin oven hieman ajatuksissani. En ollut vielä keksinyt, minne veisin paketit. Jonathan tuijotti minua hieman hämillään.
- Huomenta, tokaisin ja tiputin kassin oven viereen.
- No huomenta. Oletpas sä taas aikaisin liikkeellä, mies tervehti. - Oletko käynyt shoppailemassa?
- Voi kai sen niinkin sanoa, kerroin ottaessani kahvimukia kaapista.
Keskustelu oli yllättävän luistavaa, eikä Jonathan kysellyt kassin sisällöstä mitään onnekseni. Itseasiassa keskustelimme lähinnä tulevista kilpailuista. Kerroin, että saisin muutaman lainaratsun, joista yksi oli viime kilpailuissa ratsastamani Kallan Elm. Lisäksi samalta tallilta tulisi pari minulle tuttua ratsua. Mies ihmetteli, miten jaksaisin ratsastaa kuusi lähtöä kilpailuissa, mutta virnistin ja kerroin tekeväni mitä hyvänsä Kalla-Cupin eteen, ratsastaisin sitten vaikka maksimilähdöt kilpailuissa lainahevosten avulla.
Vihdoin Jonnyn täityi lähteä jatkamaan töitä.
- Meinasitko heti liikuttaa Mustiksen vai vienkö sen ulos? Jonathan kysyi vielä oven suusta.
- Vie vain ulos. Mulla on muuta tekemistä ennen kuin pääsen ratsastamaan, kerroin hymyillen.
Huokaisin oven menessä kiinni ja tyhjensin kahvikuppini, jonka huuhtelin ja laitoin tiskipöydän laidalle odottamaan seuraavaa käyttökertaa.
Pyörittelin kynää kädessäni ja yritin miettiä, minne ihmeeseen saisin paketit vietyä niin, ettei niitä ihan heti joku kävisi ronkkimassa. Karsinat olivat liian vaarallista aluetta, satulahuoneessa joku kävisi kuitenkin penkomassa tavarat lävitse alta aikayksikön ja kaappeihinkaan niitä en voisi alkaa tunkemaan. Toimistokaan ei ollut toimiva paikka. Lopulta koin ahaa elämyksen, kun pohdin sitä, minne laittaisin uudet kilpailuhuopani.
Kävelin kaapilleni, minkä oven avasin. Kaappiin oli kuitenkin ilmestynyt musta takki. Hipaisin sen pehmeää kangasta ja ihastelin omaa, uutta kilpailutakkiani. Kultainen kirjailu "LA" huvitti minua vieläkin. Nappasin kuitenkin kaapin pohjalta muovikääreisiin pakatut uudet kilpailuhuovat matkaani ja heitin ne isoon muovikassiin päällimmäisiksi.
Kävelin kassin kanssa portaat ylös ja avasin tallinvintin jämäkän oven. Sain hetken etsiä oikeaa valokatkaisijaa, mutta lopulta löysin sen. Kävelin tutulle hyllylle, johon laskin pakatut huovat. Keskelle lattiaa laskin kassin ja aloitin sieltä pakettien kaivamisen. Ensimmäisenä käteeni sattui Hanille osoitettu paketti, jonka laskin tamman hyllylle. Seuraavaksi poimin kaksi pakettia, jotka olivat Rillalle ja Armille. Asettelin tammojen paketit näiden varusteiden lomaan. Seuraavat kaksi pakettia kuuluivat Minalle sekä Vilalle.
Kahmaisin kassista seuraavaksi kolme pakettia. Lefa, Ankka ja Riepu saivat nyt omat pakettinsa. Seuraavan paketin päälle kirjoitetun nimen nähdessäni melkein irvistin. Se oli Fellulle osoitettu ja asetin sen varovaisesti orin loimien päälle, ihan kuin nekin olisivat voineet hyökätä kimppuuni.
Eela ja Valerie saivat seuraavat kaksi pakettia. Hymyilin aidosti, kun Epin ja Mustiksen paketit sattuivat samaan aikaan käsiini. Toivottavasti Anna pitäisi Epin lahjasta, jonka asettelin taidokkaasti tamman loimien väliin. Mustiksen paketin melkein heitin huopien päälle. Viimeiset kolme pakettia kuuluivat Teville, Santulle ja Leeville.
// @Mikke A. @Ellen N. @Rasmus A. @Tilda M. <- teillekin järjestetään paketit, kunhan ilmoitatte Lotalle koristeiden, solkien ja nahan värit.
Sammutin autoni ja astuin ulos lumiseen maahan. Olin eilen hakenut Takakujan Tallipuodilta tilaukseni ja paketit täyttivät ison muovikassin. Parkkipaikka oli tyhjä lukuunottamatta Jonathanin autoa. Toivottavasti mies ei epäilisi mitään ihmeellistä, kerta saavuin suuren kassin ja ikävästi toisiaan muistuttavien pakettien kanssa tallille, yllätyshän menisi piloille!
Kuulin hevosten tasaisen rouskutuksen, kun avasin tallin oven. Jonathan todennäköisesti löytyisi kahvihuoneesta. Kassi kahisten kävelin kahvihuoneen ovelle, mistä leijaili kutsuva tuoksu. Avasin oven hieman ajatuksissani. En ollut vielä keksinyt, minne veisin paketit. Jonathan tuijotti minua hieman hämillään.
- Huomenta, tokaisin ja tiputin kassin oven viereen.
- No huomenta. Oletpas sä taas aikaisin liikkeellä, mies tervehti. - Oletko käynyt shoppailemassa?
- Voi kai sen niinkin sanoa, kerroin ottaessani kahvimukia kaapista.
Keskustelu oli yllättävän luistavaa, eikä Jonathan kysellyt kassin sisällöstä mitään onnekseni. Itseasiassa keskustelimme lähinnä tulevista kilpailuista. Kerroin, että saisin muutaman lainaratsun, joista yksi oli viime kilpailuissa ratsastamani Kallan Elm. Lisäksi samalta tallilta tulisi pari minulle tuttua ratsua. Mies ihmetteli, miten jaksaisin ratsastaa kuusi lähtöä kilpailuissa, mutta virnistin ja kerroin tekeväni mitä hyvänsä Kalla-Cupin eteen, ratsastaisin sitten vaikka maksimilähdöt kilpailuissa lainahevosten avulla.
Vihdoin Jonnyn täityi lähteä jatkamaan töitä.
- Meinasitko heti liikuttaa Mustiksen vai vienkö sen ulos? Jonathan kysyi vielä oven suusta.
- Vie vain ulos. Mulla on muuta tekemistä ennen kuin pääsen ratsastamaan, kerroin hymyillen.
Huokaisin oven menessä kiinni ja tyhjensin kahvikuppini, jonka huuhtelin ja laitoin tiskipöydän laidalle odottamaan seuraavaa käyttökertaa.
Pyörittelin kynää kädessäni ja yritin miettiä, minne ihmeeseen saisin paketit vietyä niin, ettei niitä ihan heti joku kävisi ronkkimassa. Karsinat olivat liian vaarallista aluetta, satulahuoneessa joku kävisi kuitenkin penkomassa tavarat lävitse alta aikayksikön ja kaappeihinkaan niitä en voisi alkaa tunkemaan. Toimistokaan ei ollut toimiva paikka. Lopulta koin ahaa elämyksen, kun pohdin sitä, minne laittaisin uudet kilpailuhuopani.
Kävelin kaapilleni, minkä oven avasin. Kaappiin oli kuitenkin ilmestynyt musta takki. Hipaisin sen pehmeää kangasta ja ihastelin omaa, uutta kilpailutakkiani. Kultainen kirjailu "LA" huvitti minua vieläkin. Nappasin kuitenkin kaapin pohjalta muovikääreisiin pakatut uudet kilpailuhuovat matkaani ja heitin ne isoon muovikassiin päällimmäisiksi.
Kävelin kassin kanssa portaat ylös ja avasin tallinvintin jämäkän oven. Sain hetken etsiä oikeaa valokatkaisijaa, mutta lopulta löysin sen. Kävelin tutulle hyllylle, johon laskin pakatut huovat. Keskelle lattiaa laskin kassin ja aloitin sieltä pakettien kaivamisen. Ensimmäisenä käteeni sattui Hanille osoitettu paketti, jonka laskin tamman hyllylle. Seuraavaksi poimin kaksi pakettia, jotka olivat Rillalle ja Armille. Asettelin tammojen paketit näiden varusteiden lomaan. Seuraavat kaksi pakettia kuuluivat Minalle sekä Vilalle.
Kahmaisin kassista seuraavaksi kolme pakettia. Lefa, Ankka ja Riepu saivat nyt omat pakettinsa. Seuraavan paketin päälle kirjoitetun nimen nähdessäni melkein irvistin. Se oli Fellulle osoitettu ja asetin sen varovaisesti orin loimien päälle, ihan kuin nekin olisivat voineet hyökätä kimppuuni.
Eela ja Valerie saivat seuraavat kaksi pakettia. Hymyilin aidosti, kun Epin ja Mustiksen paketit sattuivat samaan aikaan käsiini. Toivottavasti Anna pitäisi Epin lahjasta, jonka asettelin taidokkaasti tamman loimien väliin. Mustiksen paketin melkein heitin huopien päälle. Viimeiset kolme pakettia kuuluivat Teville, Santulle ja Leeville.
// @Mikke A. @Ellen N. @Rasmus A. @Tilda M. <- teillekin järjestetään paketit, kunhan ilmoitatte Lotalle koristeiden, solkien ja nahan värit.
Lotta A.- Entinen tallilainen
- Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 373
Sivu 1 / 3 • 1, 2, 3
Sivu 1 / 3
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa