Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Maran päiväkirja

Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Maran päiväkirja

Viesti  Lidia R. 19.11.20 17:30

Marchioness "Mara"


6-vuotias mustankimo holsteintamma
omistaja Lidia Railakka, hoitajana Louna R.
asuu yksityistallissa karsinassa 3, tarhailee 6. tarhassa

omille sivuille
Maran päiväkirja Marataustaton


Viimeinen muokkaaja, Lidia R. pvm 28.08.21 22:51, muokattu 2 kertaa
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 23

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Louna R. 07.12.20 22:13

Sitä saa mitä tilaa
tiistai iltana 1.12.


“Helkkari äiti, mä ehin kyllä.”
“Louna! Et kiroa minulle! Sä tiedät aivan hyvin mitä me ollaan puhuttu tästä.”
“Mä tiedän, eikä mua kiinnosta. Mä osaan ihan hyvin pitää huolen itestäni!”
“Missä sä olet?”
“Hevosen selässä, eikä mulla ole nyt aikaa puhua. Hei hei.”
“Me puhutaan tästä vielä kotona! Mä soitan kohta Lidialle, ettet sä jaks- ”


Maran kavioista kuului hiljainen töminä, tamman kävellessä hiljaa eteenpäin Auburnin maastopoluilla. Kännykkä tuntui polttavalta kädessä tunkiessani sitä nopeasti untuvatakin taskuun. Turhautumisen pirulliset kyyneleet tunkivat väen vängällä poskille asti, mutten jaksanut välittää siitä kuunnellessani metsän hiljaista huminaa. Olin kateellinen niille ihmisille, jotka eivät vihaisena itkeneet. Se oli nimittäin vihoviimeinen asia mitä halusi tehdä, kun jokin tai joku ärsytti hemmetisti.

Tamma allani tuntui varsin rauhalliselta siihen verrattuna, mitä se oli parina viime päivänä ollut. Minä veikkasin syyksi varsaa, joka kasvoi kimon mahassa, mutta Lidia väitti sen olevan Maran perusluonnetta. Tiedä sitten kumpaa oli, mutta ärsytyksen tasaamiseen hyväluontoinen päivä oli täydellinen. Hieroskelin kylmettyneitä sormia yhteen hanskojen sisällä ja keräilin ohjia paremmin käsiin.
“No niin tammaseni. Otetaanko vähän ravia?” mumisin ääneen ja pyyhkäisin vaivihkaa toisella kädellä poskiani. Mara tuntui heräävän horroksestaan ja lisäsi vauhtia jo ilman pyyntöä. Yksi pohkeen hipaisu, ja pomputtava ravi pakotti minut keventämään. Kevennyksen mukana olokin keveni samaa tahtia ja pian näköpiiriin ilmestyvä vanha kyläkoulu oli hyvä etappi kaartaa takaisin Auburniin päin.

Pieni keltainen rakennus pisti esiin muiden hirsirakennusten keskeltä ja Mara pysähtyi hetkeksi tuijottamaan jotain talojen välissä. Olin kuullut Lidialta varoituksen sanan kyläkoulun lähistöllä kaahailevista nuorista, mutta niitä ei kuulemma ollut näkynyt enää vähään aikaan, joten uskalsin päästää tamman taas löysin ohjin käynnissä takaisin tallille päin. Pari viikkoa sitten, kun Mara oli muuttanut kartanolle, se oli kammoksunut paikkaa käydessämme ensimmäistä kertaa Lidian kanssa käyntilenkillä. Tamma oli tosin kotiutunut talliin jo ensimmäisenä päivänä, ja käyttäytynyt jo toisena päivänä Markiisitar nimensä veroisesti. Pönttö oli huutanut kuin syötävä, kun tarhasta hakureissulla oli tullut joku kovaääninen vaaleanrautias ori vastaan. Lidia parka oli kipeän kätensä kanssa pidellyt tammaa kiinni, ja loppujen lopuksi olin joutunut nappaamaan hormonihöyryisen tamman omaan käsipuoleeni riimu turvan ympärillä. Talliin päästyä Mara oli meinannut antaa täyden lastillisen hampaita käsivarteeni ja seuraavassa hetkessä hamunnut tyytyväisenä heinänkorsia karsinan lattialta.
“Varo vaan. Tossa oli vasta alkumaistiaiset”, oli pikkuserkku tuhahtanut hyväntuulisesti.

Rapsutin hajamielisenä Maraa sään kohdalta, kun samaisen hevosen askeleet keinuttivat rauhallisesti eteenpäin. Jostain kuului epäilyttävästi mopon kuuloista pärinää, mutta kun ääni ei tullut lähemmäksi, en jaksanut uhrata sille enempää ajatuksia. Lidia oli ehdottanut valmennuksessa käyntiä viime viikolla, ja koska en tasan ollut niin typerä, että olisin kieltäytynyt, olin vain nyökännyt vastaukseksi. Myöhemmin oli selvinnyt, että kappas keppanaa, se oli muuten estevalkka johon olimme Maran kanssa matkalla. Nainen oli laittanut saman tien viestiä Alexander Rosengårdille, joka oli tulossa ilmeisesti Auburniin valmentamaan joulukuussa. Ensi sunnuntaina siis marssisimme haukankatseen omistavan estemiekkosen silmien alle arvioitavaksi. Lidia ei tasan jättäisi mahdollisuutta olla mukana seuraamassa, joten ei paineita siltäkään suunnalta. Tamma oli vielä tarpeeksi laihassa ja lisäpainottomassa kunnossa, ettei vajaan tunnin valmennus varmasti teettäisi hallaa kellekkään. Tai ehkä minulle. Sen mitä olin Lidialta kuullut.

Tallille päästyämme olo oli keventynyt siihen malliin, että jaksoin vilkaista puhelinta. Hengitys höyrysi aavistuksen, kun astelin tammatalliin Mara ohjien jatkeena.

Soitin Helenalle. Hän lupasi hoitaa Angelin tänään ja huomenna, ja käyt Maralla vain pakollisen. Olet kotiarestissa perjantaihin asti ja tästä puhutaan ehdottomasti kotona. crazy

Luin äidin viestin. Kerran, kaksi. Helkkari. Emojivalinta huvitti hetken, muttei tarpeeksi kauaa.
“Mara tuus nyt. Ollaan tänään oikein extra hitaita ja lähetetään Lidialle paljon kuulumisia.”
Louna R.
Louna R.
Hevosenhoitaja

Ikä : 17
Viestien lukumäärä : 22

Isabella S., Rasmus A., Nita M., Jusu R., Sarah R. and Anton S. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Louna R. 11.01.21 1:23

Tarkkailu ja kohtaaminen
sunnuntai päivällä 10.1.

Olin jo aikaisemmin todennut lantalan kulman oikein hyväksi tarkkailupaikaksi. Siitä oli hyvä seurata hevosiaan kalastelevien tallilaisten tahtojentaistoa ja mikäli Penna the tärkeä tallimestari sattuisi ilmestymään tallista, voisi helposti hilpaista tärkeän näköisenä Maraa metsästämään. Tällä kertaa kuviteltuihin kiikareihini oli osunut yksityistallissa asuvan Pontuksen omistaja. Viivin paksu tukkapehko pursusi pipon alta, kun se leikki kissa ja hiiri leikkiä poninsa kanssa. Aina kun Viivi otti muutaman askeleen eteenpäin, Pontus peruutti yhtä monta plus yksi. Melkein teki mieli mennä nappaamaan Mara käsipuoleen ja taluttaa se (ilman fiksua syytä) tarhoista ohi. Viivi oli mitä luultavimmin koko tallissa lähimpänä omaa ikääni, mutta jo tytön tultua kertomaan Pontuksen uskomattomasta siitosoriudesta, ajattelin selviäväni ihan hyvin pelkkien aikuisten seurassa. Yllätyksekseni huvittavan näköinen leikki loppui valitettavan lyhyeen, kun Pontus-parkaa huijattiin, ja se joutui nalkkiin kulmaan. Viivi näki luultavasti juuri parahiksi minun kääntävän selkäni ja marssivani kakkostarhaa kohti.

Ratsastus oli tiputettu pois jossain joulun tienoilla, mutta sen sijaan olimme Maran kanssa ruvenneet koluamaan läpi Auburnin tiluksia. Ratsastuspuisto oli kierretty useasti, kenttää sekä maneesia vielä useammin ja lukuisia muita maastoreittejä. Mara käveli usein tyytyväisenä ohut loimi niskassa ja korvat hörössä, eikä pahemmin välittänyt epäilyttävistä lenkkeilijöistä tai aina välillä tiellä liikkuvista autoista. Nyt harjatessani liikutettavani kylkeä, Mara nakkeli niskojaan ja viilsi vähän väliä hännällään ilmaa. Hoidettavuus ei ollut kuin harvoina päivinä mukava, vaikka lenkkeily muuten sitä olikin.
"Mennäänkö sitten tänään ihan nakkena, kun ei tästä tuu nyt mitään", mumisin ääneen yritettyäni jo kolmannen kerran heittää lohikäärmettä muistuttavan sauruksen selkään fleeceä. Oli onni, ettei tammaa oltu klipattu ollenkaan. Suitset löysivät onneksi tiensä paikalleen nopeammin ja vammoitta ja riimunaru loksahti deltaan reippaasti.
"Mennään mennään."

Ulkona oli meidän onneksemme kaunis ja kirkas sää, jossa kelpasi taapertaa. Reitiksi olin valinnut sen, joka vei mahdollisimman helppoja teitä Kaajapurojen ohi ja kiersi takaisin Auburniin. Vielä kimoutumaton musta karva kiilsi auringonvalossa, ja Maran sekä itseni hengitys jätti pieniä huurupilviä ilmaan. Lunta oli satanut jonkun verran ja pakkasasteita oli riittävästi nenän palelluttamiseen. Kai sekin oli pukeutumiskysymys, mutta kokemuksesta tiesin, ettei tallille ollut ikinä hyviä vaatteita mukana. Aina tuli liian kuuma, kylmä tai muuten vaan tukala olo, riippumatta siitä olitko varautunut toppaliivillä, pipolla ja paksuilla hanskoilla vai et.

Olin kovasti miettinyt hevoskuvioitani ja tulin koko ajan uudestaan ja uudestaan siihen tulokseen, että tarvitsisin jonkun uuden treenikaverin. Koska minun ikämittariin tuli vuoden lopussa 16-vuotta, ja ponivuosille voisi sanoa adios, Angelista oli jo laitettu alustava myyntiin tulossa ilmoitus, ja mikäli ostaja löytyisikin nopeammin, jäisin hevosettomaksi. Lidia oli kyllä luvannut, että saisin jatkossakin nauttia Maran lohikäärme seurasta, mutta tamma olisi takaisin treenissä vasta jossain kohti kesää, eikä siitä näin ollen olisi kamalasti iloa valmentautumisen kannalta. Kyseinen tamma pukkasi minua turvalla kyynerpäähän, kuin muistuttaakseen olemassaolostaan, ja kehottaakseen minua vauhdittamaan askeleitani. Vaikka mahaa löytyikin jo ainakin kolmen hevosen edestä, energiamäärä tuntui silti olevan edelleen yhtä korkea, kuin aina aikaisemminkin, eikä pelkästä möllöily päivästä voinut edes haaveilla. Niinpä pistin jälleen talvikenkää toisen eteen kirpeässä pakkasessa.

Jossain kohti Kaajapurojen ja Auburnin välisellä Mara yhtäkkiä pysähtyi, nosti päänsä taivaisiin ja valpastui silmin nähden. Seuraavan hetken päästä se hörisi, ja hentoinen vastaus kuului reilun kymmenen metrin päästä ison siirtolohkareen takaa. Ensin näkyi musta hevosen pää, jonka jälkeen vähitellen runko, raajat ja selässä istuva ratsastaja. Josefina tervehti kättään heilauttaen ja pysäyttäen kauniin tammansa turvallisen välimatkan päähän.
"Ihana sää maastoilla tänään", avasin keskustelun hieman epäröiden. Mitä pitää sanoa, kun somesta löydetty ja seurattu, esikuvaksikin sanottu ratsastaja tulee vastaan keskellä ei mitään? En edes tiennyt tunnistiko Jusu minua Auburnista, saati sitten tiesikö hän seuraamisestani.
"On kyllä. Kiva kun on valoisaakin, nyt kun satoi luntakin maahan. Marako se on?" nainen kysyi. En ollut hämmenykseltäni ihan varma tarkoittiko hän oikeasti hevosta vai minua, vaikka vieressä seisova holstein olikin nineltään Mara.
"Juu on. Lidian hevonen, liikutan sitä nyt ööh.. jonkun aikaa", kerroin ja taputin nopeasti edelleen kirahvina seisovan tamman kaulaa.

"Se on lähtenyt hurjan kauniisti kimoutumaan", Jusu totesi ystävällisesti hymyillen. Maran sieraimista nousi höyryä, kun tamma puhisi pakkasen raikastamaan ilmaan tuntemattomalle tammalle.
"Se on vähän joo hassu. Hirveen hitaasti ja oudosti päättänyt vaihtaa väriään. Mutta Mara kiittää varmasti", vastasin saman mittaisella hymyllä.
"Me voidaan väistää tähän vähän pientareen puolelle, niin ei tarvi mamma tamman könytä puskassa", nainen ehdotti ja ohjasi omaa ratsuaan eteenpäin.
"Kyllä mä luulen, että Märppeli selviää, ihan hyvin, mutta kiitos", höpötin vastaukseksi ja maiskutin talutettavaani eteenpäin. Ymmärsin kyllä Jusun niin sanotun huolen, Mara kieltämättä näytti siltä kuin poksahtaisi hetkenä minä hyvänsä, eikä laskettuun H-hetkeenkään tainnut olla aikaa enää kuin päälle viikko. Olin toki kuullut, etteivät lasketut ajat hevosten kanssa aina ihan päteneet, mutta tiedä sitten.
"Öhh, hyvää loppu ratsastusta", toivottelin vielä selkäni taakse mumisten.

Toivuttuani kohtaamisestani, ja löydettyäni tien takaisin Auburniin, päässä pyöri jälleen mitkäs muutkaan, kuin hevoset. Mara oli jälkeen päin harjauksessa paljon kiltimpi, kuin aikaisemmin ja yritin takoa päähäni, että pitäisi varmaan puhua ensin vanhempien kanssa, ennen kuin jättäisin tallin seinälle viestiä vuokrahevosen hausta. Isabellalta varmaan voisi kysyä,  - mutta vasta sen jälkeen kun olet jutellut äidin kanssa, toitotti ääni pääni sisällä - mutta Amandan puheille en menisi. Jollakin tallilaisellakin saattaisi olla aikapulaa. Olin salaa haaveissani myös miettinyt omaa hevosta, mutta isän mielestä nyt kun olen löytänyt tieni isommille talleille, kannattaisi keksittyä taitojen kehittämiseen lainahevosilla. Lisäksi lukiokin alkaa ensi kesän jälkeen eikä ole mitään järkeä ostaa lisää stressitekijöitä edellisen lisäksi. Niin ei varmaan kannattaisikaan, mutta ainahan saa haaveilla.
Louna R.
Louna R.
Hevosenhoitaja

Ikä : 17
Viestien lukumäärä : 22

Isabella S., Jusu R., Matilda T., Inna P., Sarah R. and Anton S. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Lidia R. 16.02.21 16:46

Hämä hämähäkki... 15.2.



“Tarantella.”
“Ei todellakaan.”
“Miksei? Sehän ois just hyvä.”
“Lempinimenä? Jos varsa päättääkin karata vähän vanhemmalla iällä ja sun pitää lähteä hakemaan sitä toiselta puolelta pitäjää, sä et voi huutaa pää punaisena Tarantellaa. Kuulostaisit hullulta.”
“No olen mä pahempiakin kuullut. Sitä paitsi, eikö hevoskansa ole jo valmiiksi aika hullua porukkaa.”
“Siitä ei tule Tarantellaa. Sehän on sitä paitsi hämähäkkilaji.”
“Ootko ihan varma, ettei tule?” Louna hymyili viekkaasti, ja ojensi kättään Maran rinnalla seisovalle pitkäjalkaiselle varsalle. Kyllä. Yritin olla varma asiasta, mutta se kävi päivä päivältä hankalammaksi, kun ainoa nimi joka sai varsan reagoimaan oli helkkarin Tarantella.



Viimeinen muokkaaja, Lidia R. pvm 15.01.22 18:24, muokattu 5 kertaa
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 23

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Isabella S., Jemiina R., Jusu R., Sarah R. and Anton S. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Lidia R. 16.08.21 0:46

Puhelu 1.7.


Muutaman viime viikon aikana olin suhteellisen kyllästynyt aurinkoon. Se paistoi ja paistoi ja koko ajan oli niin kuuma, ettei pystynyt liikkumaan itse saati liikuttaa hevosta. Mara oli päässyt juoksemaan kevyesti liinassa jo muutaman päivän putkeen, kun en ollut ehtinyt tallille muulloin kuin keskipäivän aikoihin. Tamman askellus oli siis suhteellisen räjähdysherkkää kun ravasimme Auburnin kentällä. Maran treeniin palauttelu ei ollut sujunut erityisen hyvin, joka tuntui kyllä harmittavan enemmän minua kuin mukavasti mammakuntoon päässyttä mustankimoa. Onnekseni olin tosin päässyt ratsastamaan vanhan ystävän tallilla estehevosta, jonka kanssa ainakin Veronicalla oli tavoitteet korkealla. Itselleni Angelolla käynti oli lähinnä aivojen kasassa pitämistä, kun Tarantella aiheutti joka toinen päivä jotain häslinkiä ja Mara oli no, rapakunnossa. Hiki valui pitkin selkää ja päässä tuntui alkavan päänsäryn tuntu väistättäessäni tammaa uralta. Mara sivalsi hännällään ja polkaisi ekstra reippaasti takajalallaan. Luultavasti sitä kiusasi joku linnun kokoinen paarma, joka meinasi uhmata suihkuttamaani ötökkämyrkkyä yrittäessään hankkia iltapalaa.

Olin juuri nostamassa toista laukkaa ympyrältä, kun ratsastushousujen reisitaskussa oleva puhelin soi. Ensin meinasin antaa sen olla, mutta puhelimen jatkaessa soimista, annoin Maralle pidempää ohjaa ja hidastin sen raviin. Kevennyksen lomasta näin numeron olevan tuntematon ja istuin alas jarrutellen holsteinin käyntiin asti. Mara pärskähti tyytymättömänä ja jatkoi melko reipasta kävelyään yrittäessäni päätellä kuka soittaja voisi olla. Puhelinmyyjän kanssa ei huvittanut jutella, varsinkaan hevosen selässä, joten annoin soinnin lakata. Soittakoon uudestaan jos asia olisi jotenkin tärkeä. Laukka nousi helposti kiristettyäni ohjat taas tuntumalle ja poikkeuksellisesti ohjasin Maran uralle nousten samalla kevyeen istuntaan. Päästelköön sitten ihan rauhassa reipasta tahtia, kun kenttäkin oli sopivasti tyhjä.

Mara pääsi suoraan suihkuun kun pääsimme talliin. Karsinasta kuului kärsimätöntä huhuilua emänsä perään, jolle kyseinen tamma ei lotkauttanut korvaansakaan. Tarantella malttoi nykyään odottaa jo karsinassa tai laitumella muiden kanssa, sillä aikaa kun Mara oli ratsastettavana. Alussa odotus oli kuulostanut lähinnä siltä, kuin oven toisella puolella rymyäisi laumallinen biisoneita, mutta Ella oli onneksi pikkuhiljaa rauhoittunut ja lopullinen vieroituskin menisi toivottavasti hyvin. Myynti-ilmoitus oli ollut esillä jo hetken, ja yksi kiinnostunutkin oli ollut, mutta loppupeleissä en itse halunnut myydä tammaa kyseiselle miehelle. Miekkonen oli vaikuttanut jotenkin oudolta puhelimessa sekä paikan päällä, vaikka olikin ollut ihan suhteellisen mukava. Mara sen sijaan olisi varmaan valmis myymään vaikka munuaisensa, kunhan pääsisi itsensä pikkuversiosta eroon. Se katsoi aina hyvin kyllästyneellä ilmeellä, kun Ella päästettiin rymyämään ja leikkimään tamman viereen. Tällä hetkellä hevonen tosin vaikutti lähinnä uneliaalta seisoessaan kauttaaltaan kasteltuna ja kylmät jalassa tammatallin hoitopaikalla.

Mara pääsi ensimmäisenä laitumelle, ennen kuin hain intoa puhkuvan Tarantellan. Se oli ollut pari tuntia sisällä, koska oli vaikuttanut niin tuskastuneelta paarmoihin ja ravaillut edes takaisin aidan viertä. Juuri, kun astuin ulos tammatallin ovesta, puhelin soi taas. Tällä kertaa vastasin ja olin harvinaisen valmis kertomaan mitä mieltä olin puhelinmyyjistä, jotka soittelivat puoli kahdeksalta illalla.
“Lidia Railakka”
“Mirjam Ruoko tässä hei. Olisin soitellut tuosta Starring Queenista. Se oli ilmeisesti sulla myynnissä?” Hetken päässä löi tyhjää, kunnes ymmärsin naisen puhuvan Ellasta. Olinkohan saanut auringonpistoksen, kun näin hitaalla kävin?
“Joo on. Tässä se on mulla itse asiassa käsipuolessa tällä hetkellä.”
“Aa no niin tuota, voisin olla kiinnostunut tulla tammaa katsomaan, mikäli se passaa? Se vaikuttaisi ainaki ilmoituksesi perusteella juuri meille sopivalta" naisen ääni jatkoi.
"Totta kai käy. Sinulla on varmaan kokemusta nuoremmista? Pahoittelut näin suorasta kyselystä, mutta Ellan kanssa tarvitaan välillä aika pitkiä hermoja." päätin kysyä juuri samaisella hetkellä, kun tamma riuhtoi itseään vauhdilla kohti laidunta.
"Onhan toki! Ei tulisi mieleenkään lähteä edes katsomaan mikäli ei olisi", Mirjamin äänessä kuulsi hymy ja päätin antavani naiselle mahdollisuuden Ellan kanssa.
"Olisikohan ensi viikolla lauantaina hyvä päivä tulla katsomaan?" Kelailin mielessäni kalenteriani ja yritin miettiä oliko silloin jotain tähdellistä.
"Eiköhän se käy. Laitan ajan tässä viestillä vielä joku päivä kunhan pääsen kunnolla katsomaan aikataulut läpi", vastasin ja Ella hirnahti kimeästi, tervehtien laidun tovereitaan.
"Kiitos kovasti. Nähdään siis toivottavasti silloin", Mirjamin ääni toivotti heipat ja suljin puhelimen. Tarantellan riimunnarun lukko loksahti laitumen sisäpuolella kuin lähtölaukauksena ja takajalat kääntyivät samalla sekunnilla heittämään kuivaa heinää ilmaan. Hetki myöhemmin musta ja hieman varsamaisen hapsottava takamus oli hävinnyt muiden kaltaistensa sekaan. Tuntui oudon pahalta ajatella, että mikäli Mirjamin kohdalla tärppäisi ja Ella lähtisi uuteen kotiin, se ei enää olisi joka kerta yhtä innokkaana portilla vastassa. Mutta kaipa se kuului elämään. Irtipäästäminen.

_________________
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 23

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Isabella S., Jemiina R., Ava P., Anton S. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Lidia R. 21.10.21 19:09

Estetreeniä 21.10.


Kertarykäyksellä vaalenemaan lähtenyt karva kiilsi maneesin kattokruunujen alla. Sekavärisen harmaa harja rummutti kiihtyvän laukan tahtiin tamman kaulaa ja Lidia ponnisteli koko kehollaan pidättääkseen Maran imua esteelle. Okseri oli suhteellisen pieni, vain 80 senttinen, eikä edes kovin leveä, mutta sitä ennen kaarevalla uralla olleet kolme ravissa tultavaa kavalettia, sekä pienempi pysty aiheuttivat tamman kierrosten nousun. Odottaminen ei todellakaan kuulunut kimon puoliverisen vahvuuksiin. Punaraidallinen este ylitettiin sievällä ilmavaralla, eikä kavioista kuuluvan humahduksen jälkeen kuulunut maahan osuneen puomin kolahdusta. Lidia jatkoi laukassa yhden ympyrän verran hidastaen sitten ravin kautta käyntiin. Louna oli seissyt toimituksen ajan esteiden vieressä puhelin kuvaamassa ja katsoi nyt videota uudestaan.
“Haluutko, että nostan jotain noista?” tyttö kysyi ja huitaisi kädellään puomeja kohti.
“Pystyä voit korottaa kymmenellä sentillä ja jos viittit siirtää kavaletit laukka väleille.” Lidia vastasi, taputti tammansa kaulaa ja jatkoi uraa pitkin kävelyä uppoutuen ajatuksiinsa.

Mara oli tehnyt ensimmäisen kenttädebyyttinsä Pennilä Derbyssä joku viikko takaperin. Seuraavan kerran kenttää se starttasi vain muutamaa päivää myöhemmin kotikentällä. Kumpikaan luokista ei ollut mennyt sijoitusten kohdalta erityisen loisteliaasti, mutta Lidia oli silti ylpeä tammastaan, joka ei ollut ollut moksiskaan Ahvenanmaasta ja palautunut reissusta hyvin. Radat olivat olleet suhteellisen tasaisia ja naisella oli hyvä fiilis jatkaa treenejä. Lidia oli vihdoin myös keskustellut Isabellan kanssa valmentautumisesta ja aloittaisi jossain kohti naisen silmän alla kerta viikkoon. Valmentautuminen taisi tulla vihdoin kysymykseen, kun Ellakin oli lähtenyt uuteen kotiin, eikä Lidia itse maannut sairaalavuoteessa niin kuin vuoden vaihteessa.

“Ready”, Lounan ääni kuului esteiden suunnalta ja Lidia heivasi ajatuksensa keskittyen uuteen lähestymiseen. Hän nosti uuden laukan kulmasta, ratsasti kerran uran ympäri rauhallista ja säädeltävissä olevaa laukkaa, kunnes ohjasi uudestaan tehtävälle. Maran korvat nousivat keskittyneesti höröön, kun se lukitsi esteet näkökenttäänsä. Muutama puolipidäte ja tamma pompahteli kavaletit kevyesti. Pari laukka-askelta väliin ja pysty ylittyi kevyesti. Mara ei pitänyt puomien ottamisesta ja asetteli sievät kinttunsa nättiin suppuun ponnistaessaan okserin yli. Treeni oli tuntunut koko päivän kulkevan hyvin ja Lidiaa hieman harmitti, ettei kimo väläytellyt yhtä hyviä pätkiä kisaradoilla. Nainen otti vielä muutaman toiston, kunnes totesi sen riittävän tältä päivältä. Olisi parempi lopettaa ajoissa ennen kuin Mara saisi päähänsä vetää herneet nenään jostain. Lidia pidensi ohjaa ja siirsi tammansa kevyeen raviin työstäen sitä rennosti eteen ja alas vielä muutaman kierroksen ajan. Kimo eteni mukavan letkeästi pärskien ja nainen hymyili hiljaa itsekseen selässä. Kyllä tammasta vielä saataisiin oikein kelpo kenttätykki kunhan se siitä vähän vanhenisi.

Loppukäynnit Lidia käveli maastakäsin kantaen samaan aikaan esteitä pois muiden edestä.
“Sehän oli hyvännäkönen tänään”, Louna kehui kavalettipalojen seasta, “mä laitan videot, kunhan oon käyny Armin kanssa hölkällä.” Lidia nyökkäsi vastaukseksi ja tönäisi Maraa pois tieltä tamman yrittäessä hinkata kuolaista päätään naisen vaaleisiin housuihin.
“Ootko huomenna täällä? Mun pitäisi käydä isän luona Helsingissä. Lupasin käydä sen kanssa syömässä ja Maran kanssa voisi käydä kevyessä maastossa”, nainen kysyi hampaitaan kiristellen. Isän kohtaaminen harvemmin sujui ilman yhteenottoa ja viime aikoina miehen mielistelyn halu oli kasvanut kerta heitolla ja naisen epäilykset jostakin omituisesta olivat kasvaneet samaa tahtia. Lounan katse tarkkaili hetken serkkuaan, kunnes hän puolestaan nyökkäsi vastaukseksi.
“Totta kai. Mä jo ootinkin, koska pääsen taas Märppelin selkään.”

Kun esteet oli kannettu ja Mara kävelytetty, Lidia putsasi tammansa kaviot ja käveli sisäkautta talliin. Ulkona oli aamun hyvästä säästä huolimatta alkanut sataa, eikä nainen jaksanut kastella itseään tai puoliveristään edes sen verran mitä ulkoa kävely olisi vaatinut. Louna meni menojaan Armin luokse tammatalliin valittaen matkan varrella maastosuunnitelmiensa pilaantumisesta, luvaten kuitenkin huomenna uhmata Suomen sääoloja, vaikka mikä olisi. Lidia hymähti vastauksensa ja tervehti Buugin karsinan vieressä hääräävää Jemiinaa, sekä ohi kulkevaa Marcia vaaleanrautiaan Cavan kanssa. Oman puoliverisensä hän kiepautti hoitopaikalle, ruveten sitten availemaan varusteiden remmejä. Maralla oli tänään selkeästi hyvä päivä hoidon suhteen, sillä ainoastaan mahan alta harjaaminen aiheutti närkästyneen ilmeen ja jalalla kuopaisun. Tyytyväisenä se kuitenkin otti vastaan taskun pohjalta löydetyn lakritsinamin ja mutusteli sitä vielä siinäkin vaiheessa kuin Lidia heitti selkään punaisen sadeloimen.

_________________
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 23

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Isabella S., Jusu R., Matilda T., Sarah R., Anton S., Venla L. and Jenna A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Lidia R. 28.12.21 22:39

Kahden kuukauden yhteenveto


Päänsärkyä 1.11.
Lidia oli harkinnut Maran juoksuttamista, mutta todennut, ettei pyörivä liike olisi nyt särkylääkkeenkään jälkeen hyväksi. Siksi nainen nyt samoili tammansa kanssa erittäin rauhallista käyntiä Auburnin lähimaastoissa aavistuksen harmaassa aamupäivässä. Eilinen halloween oli vedetty hänen makuunsa aivan liian railakkaasti, ja Lidia tiesi varsin hyvin, että ainoa ketä tämän päiväisestä olosta syyttää, oli hän itse. Nainen tiesi loistavasti minkälainen murehtija hänestä tuli joka kerta liikaa alkoholia nautittuaan ja vaaleaverikkö oli erittäin iloinen, ettei humalaspäissään ollut mennyt ja soittanut itse murehtimisen kohteelle.

Lidia oli herännyt liian kirkkaaseen valoon ikkunasta. Seuraavaksi oli iskenyt järjetön päänsärky ja pahoinvointi ja sen jälkeen vielä niin suunnaton nolostuminen, ettei hän varmaan eläessään ollut tuntenut sellaista. Mitä ihmeen tököttejä hän oli illan ja yön aikana vetänyt, että nainen päätyi avautumaan hitto Helinä-keijulle perheongelmistaan? Sitä Lidia ei tiennyt, mutta hän lohduttautui ajatukseen siitä, ettei muidenkaan juhlijoiden olo ollut luultavasti erityisen mieltä ylentävä.


#isbenvalmennus .11.
Mara puri tiukasti kuolaimeen esteen lähestyessä. Tamman askel piteni kuin itsekseen ja hyppy lähti ainakin puoli metriä liian kaukaa. Lidia puri poskensa sisäpintaa samaan tapaan kuin Mara pari sekuntia aikaisemmin.
“Uudestaan. Istu paremmin alas ja pidä pohkeet lähellä. Pari edellistä hyppyä meni hyvin ja nämä on Maralle ihan helppoja esteitä. Keskity vain omaan ratsastukseesi ja anna Maran hoitaa”, Isabellan lyhyt hahmo ohjeisti. Naisen täydellisen huoliteltu olemus tuntui jotenkin väärältä hevosen hajuisessa maneesissa. Yhtä väärältä tuntui Lidian ratsastus, kun nainen ohjasi kimon uudestaan helpolle sarjalle, jota he olivat tulleet jo puoli tuntia erilaisin lähestymisin. Keskittyminen huiteli tiessään ja Lidiaa turhautti.

Vasta pari viikkoa sitten Mara oli tuntunut hyvältä ratsastaa ja nyt perus lähestyminen tuntui tuottavan hankaluuksia. Edellisestä metrin startista oli kulunut jo neljä kuukautta, mutta Lidia oli ajatellut Maran olevan täysin valmis nostamaan tasoa. Olihan se startannut kenttääkin ja kesän osakilpailussa ottanut kuudennen sijan kyseiseltä tasolta. Pitäisikö siis suosiolla jättää väliin ja antaa tamman levätä ihan kunnolla ennen vuodenvaihdetta vai katsoa miten treenit tästä jatkuisivat? Siitä Lidia ei ollut ollenkaan varma.


Puolivoitto 26.11.
Lidian huulilla leikitteli hillitty hymy Kalla Cupin viimeisen osakilpailun palkintojenjaossa. Mara pärski tyytymättömänä paikallaoloon ja odotti malttamattomana lähtökäskyä kunniakierrokselle. Isabellan hymyssä välkähti jonkinnäköinen ylpeys, kun nainen asettelee ruusuketta mustankimon micklemeihin. Mara näytti hapanta naamaa, mutta Isabella tunsi Lidian onneksi tamman tarpeeksi hyvin valmennuksista osatakseen väistää turhautunutta hampaiden naksautusta.

Kun kaikkien yhdentoista sijoittuneen suitsiin oli onnistuneesti kiinnitetty ruusukkeet, koko konkkaronkka lähti suhteellisen hallitussa laukassa maneesia ympäri. Lidia jutteli hiljaa kiihdyttelevälle tammalleen ja pyrki pitämään sen kunnolla kontrollissa. Salaa mielessään nainen toivoi olevansa taas joskus se onnekas letkan johdossa.

Kalla Cup, Sagittarius 2021
100cm, 6/41 0-0vp
Maran päiväkirja Kallacup6


#pikkarit21 3.12.
Vaaleaverikköä suoranaisesti hirvitti ajatus pikkareiden ratsujaosta. Ei oma osuus. Ei todellakaan. Oli oikeastaan ihan hauskaa päästä verestämään pitkästä aikaa ponivuosien muistoja ponin kyytiin ja Kingi vaikutti Lidian näkemän perusteella sopivan reippaalta naisen mieleen. Se mikä jännitti oli Viivi ja Mara. Ne kun löisivät hynttyynsä yhteen, ei lopputuloksena voinut olla muuta kuin ruumiita. Nainen näki jo sielunsa silmin Maran suorastaan virnistelemässä vahingoniloisesti ja Viivin hurmioitunut ilme ristikkoradalla.

“Viivi?” Lidia kysyi, kun näki karsinan oven olevan raollaan. Satulatelineessä kiilsi Maran ruskea estesatula, jossa oli naisen itsensä siihen eilen laittama Oddpixelin punaharmaa huopa.
“Haluutko apua sen kanssa?”
“Ei tarvi. Mä selviin loistavasti”, Viivin keskittynyt ääni kuului ja Lidia näki oven raosta tytön harjaamassa Maran kylkeä. Tamma vaikutti tyytyväiseltä ja höristi nopeasti korviaan omistajalleen ennen kuin käänsi päätään tyytymättömänä Viivin suuntaan. Epäilemättä pettyneenä herkkujen puuttumiseen.
“Kuule, älä huoli yhtään. Mä hoidan tän homman kotiin”, Viivi totesi varmana ja Mara pärskähti kuin varmistuksena tytön sanoille. Jestas, se hevonen osasi kyllä saada omistajansa näyttämään tyhmältä.

“Apua, en mä voi katsoa”, Lidia puuskahti ja nosti käden kasvoilleen, kun Viivin ja Maran lähtömerkki kajahti. Tytön punainen tonttulakki vain vilahti ohitse ja Maralle viritetyt poronsarvet (ei Lidian toimesta) näyttivät tippuvan sekunnilla minä hyvänsä. Anton hekotti vieressä, kun Lidia ummisti silmiään ja pelkäsi lääkärikustannusten suuruutta.

_________________
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 23

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Isabella S., Jusu R., Inna P., Sarah R., Jesse A. and Katherine J. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Lidia R. 09.01.22 16:22

Pakkaspäivä 9.1.


Lumi ylettyi pihatiellä polviin asti ja Lidia kirosi. Lyhyiden talvikenkien varret imaisivat valkoista höttöä sisäänsä ja kastelivat hetkessä mummon kutomat villasukat ja housujen lahkeet. Nainen hyppeli mahdollisimman vähin askelin autolleen kohteenaan Auburn. Puhelin kilahti viestin merkiksi ja Lidia avasi auton oven rojahtaen kuskinpenkille jalat ylös nostettuna. Kengistä tippui vaikka kuinka paljon lunta samalla kun Lidia kaiveli taskujaan kännykkäänsä etsien. Laite osui käteen vasemmasta ja nainen avasi keskustelun. Isältä oli tullut viesti, ensimmäistä kertaa vähään aikaan ellei yksittäistä joulun toivotusta laskettu.

"Hallo Lidia! Mitä kuuluu? Meillä menee hyvin Belgiassa, lunta ei ole, mutta vettä on tullut. Ajattelin tässä sitä sinun hevostasi. Miltä Marchioness näyttää nykyään? Eikö se ollut sellainen vaaleneva hevonen kuten Katti? Sano Ellelle ja äidillesi terveisiä, yritän päästä Suomeen siskosi synttäreille, mutta katsotaan nyt miten työt menee."

Lidia ei tarkkaan ottaen osannut päättää mitä tuntemuksia viesti hänessä herätti. Päällimmäisenä ehkä ärtymystä. Miten isä voi edes pamauttaa naisystävä uutisensa lokakuussa, jäädä täydelle radiohiljaisuudelle tähän asti ja nyt yhtäkkiä kysellä Marasta? Sitä Lidia ei tiennyt, mutta hän näpytteli vastaukseksi jotain ympäripyöreää alkuvuoden kiireistä, ja että laittaisi kyllä ajantasalla olevan kuvan kunhan pääsisi ensin tallille asti. Sitten hän sulki keskustelun Adam Woutersin kanssa ja käynnisti auton.

Tallilla oli hiljaista, monikaan ei luultavasti jaksaisi uhmata jäätävää säätilaa maaston muodossa, mutta juuri se oli tänään Lidialla suunnitelmissa. Hänellä ei ollut ratsastusfiilistä tänään sitten yhtään, eikä nainen jaksanut pakottaa itseään selkään, sillä siitä ei muuta seuraisi kuin turhautumista molemmille ratsukon osapuolille. Siksi naisen askeleet veivät ensin loungeen vaihtamaan kenkiä pidempiin, jonka jälkeen hän nappasi varustehuoneen naulasta suitset ja kaiveli kaapistaan enkkuviltin ja juoksutusliinan. Mara vietti talvipäiväänsä mukavasti tarhan perällä jotain omia juttujaan puuhaillen ja tuli hitaasti kävellen omistajaansa vastaan.
“Hei Mara. Lähettäiskö kävelylle?” Lidia mutisi ja rapsutti tamman kaulaa.

Maralla oli selkeästi tänään hyvä hoitopäivä. Mustankimon korvat roikkuivat rennosti sivuilla, kun nainen harjasi koko hevosen kauttaaltaan ja alahuuli lerputti, kun Lidia pyöritteli kumisualla kaikki parhaimmat rapsutuspaikat läpi. Tamma ei edes nakellut niskojaan tilsojen naputtelusta, vaan seistä möllötti vain paikallaan. Saatuaan operaationsa valmiiksi vaaleaverikkö vaihtoi punaisen ja hieman pesua kaipaavan riimun suitsiin ja talutti Maran ulos. Hän oli jo viskaamassa vilttiä tamman klipattuun selkään, mutta tuli toisiin aatoksiin nähdessään Eelin maneesin edustalla.

"Hei Eeli. Pystyisitkö mitenkään ottaa nopeasti tästä kuvaa? Mun pitäisi saada Marasta jonkinnäköinen koko kuva", Lidia kysyi, kun nuori mies käveli tallipihalla vastaan.
"Tokihan minä. Saako kysellä mihin tarkotukseen, että pitääkö mun katsella jotain valon suuntia ja kuvakulmia?" Eeli kysyi selkeästi jo mallaillen mielessään mistä kohtaa kuva olisi paras ottaa.
"Ei tarvi. Isä kyselee vaan Marasta. Halusi nähdä miltä tyttö näyttää nykyään", nainen vastasi taikoen kasvoilleen miellyttävän hymyn ja taputtaen rennosti seisovaa hevosta.
"Sepä mukavaa", Eeli vastasi hymyyn ja otti Lidian tarjoaman puhelimen. Nainen ei viitsinyt tarkentaa, ettei isää oikeastaan kiinnostanut Maran vointi, vaan ennemminkin hän halusi tietää miltä hänen sijoituksensa taas näyttikään. Viestittely tyttären kanssa oli luultavasti myös yksi syy miksi mies oli ottanut taas viattomalla kysymyksellään yhteyttä. Lidia ravisti ajatuksensa ja yritti asetella tammansa seisomaan jotenkin nätisti. Vaaleaverikkö napsutteli sormiaan ja kaiveli taskustaan Maran lempinameja yrittäessään saada holsteinin korvia muuhunkin suuntaan kuin hölmösti sivuille.

"Eiköhän sieltä edes joku löydy", Eeli arveli ja ojensi puhelinta, kun oli saanut sessionsa valmiiksi.
"Varmasti löytyy. Ainakin sellanen joka isälle kelpaa. Kiitos kovasti", Lidia hymyili ja tunki puhelimen talvitakkinsa taskuun.
"Eipä mitään. Kiva olla avuksi", mies totesi hyväntuulisesti ja meni menojaan. Lidia heitti kädessään odottaneen viltin Maran selkään, kiinnitti sen edestä kiinni ja ohjasi tamman peräänsä lumiselle polulle. Tie oli avoin, vaikkakin hanki ylettikin tallaamattomissa kohdissa melkein polveen asti ja Lidia kiitti onneaan vaihdettuaan pidempiin kenkiin loungessa. Pakkasta oli varmasti lähes, ellei jopa yli 15 astetta ja päivä oli kaunis, juuri sellainen postikorttimainen, jonka ikuistaisi mielellään seinälle. Mara käveli tyynen reippaasti pysähdellen aina välillä katselemaan ja haistelemaan sitä mikä nyt ikinä kiinnittikään tamman huomion sillä kertaa.

Lidian askeleet veivät kaksikon kiertoreitin kautta järvilaitumelle, jossa hanki oli lähes koskematonta. Nainen patisti Maran ympyrälle ja löysäsi liinaa niin, että tamma pystyisi vaihtamaan askellajia myös nopeampaan. Hankitreeni hoitui kätevästi myös maastakäsin, kun Lidia kannusti Maran raviin. Tamman menohaluja rajoitti hieman polveen yltävä lumivalli, mutta sehän ei ilottelua estänyt. Ihan itsekseen laukan nostava tamma hyppi ja pukitteli ja nainen olisi mielellään päästänyt sen vapaaksi asti, jos se olisi ollut mahdollista.

Takaisintulomatkalla väsähtänyt Mara käveli huomattavasti rauhallisemmin kuin menomatkalla, ja Lidia uskalsi kaivaa puhelintansa jopa jäätyvien sormien uhalla. Galleriasta hän löysi lähemmäs kaksikymmentä kuvaa, jotka Eeli oli ottanut vain vajaa tuntia aikaisemmin. Nainen poisteli huonompia otoksia ja jätti parhaimmat lähettäen yhden niistä isälleen. Lidiaa hymyilytti, kun hän katsoi viestin kuvaa. Hänen seitsemän vuotiaaksi kääntynyt prinsessatammansa lumisessa tallipihassa. Naiselle muistui myynti-ilmoituksesta mieleen yksittäinen kohta. Ei ehkä kedon kaunein kukka, joka taisi sittenkin olla vasta puhkeamassa täyteen loistoonsa.
Maran päiväkirja Mararakenne
Kuvasta kiitos Jusu/Lynn <3

_________________
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 23

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Isabella S., Jemiina R., Heidi M., Jusu R., Matilda T., Inna P. and Jesse A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Lidia R. 22.01.22 14:43

Perjantai-illan estehyppelöt 21.1.


Maran päiväkirja Marahyppy

_________________
Lidia R.
Lidia R.
Hevosenomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 23

http://kelme.altervista.org/hepat/mara.html

Jusu R., Matilda T., Inna P., Sarah R., Jesse A., Jenna A. and Lena H. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Louna R. 30.07.22 22:26

MKKM eli Miten kesytetään kiukkuinen Märppeli 19.7.


Koska Lidia oli saanut jostain sitkeän flunssan maaten vuoteen omana jo kolmatta päivää, mä olin tietenkin kilttinä serkkutyttönä suostunut liikuttamaan Maran. Ilmassa oli ukkosen tuntua ja päivä oli muutenkin vähän harmaa ja sateinen, eikä mua houkuttanut märissä kamoissa hoiperrella, joten maneesin lämpimät valot houkuttelivat jotenkin ekstra paljon. Ongelmaksi matkassa muodostui ainoastaan Mara. Se pirulainen oli huonolla tuulella, eikä jättänyt mitään arvailujen varaan esittäessään sirkustason potkuja pahaa-aavistamattomia laidunkavereitaan kohti. Portilla norkoilleet kirjavat tammat väistivät kiltisti takavasemmalle, kun kimon inahtelu kantautui varmaan kartanolle asti. Pienen tahtojen taiston jälkeen tamma suostui kun suostuikin lähtemään kanssani tallille, vaikka noudatinkin hienoista turvaväliä Maran sievän hammasrivistön takia.

Hoitaessa omat hermoni pääsivät pahemman kerran koetukselle. Mara huseerasi vielä tavallistakin enemmän, ja vaikka muiden hevosten puuttuminen rauhoittikin vähän lohikäärmeen luonnetta, oli silti hitusen rasittavaa poukkoilla tiukasti viuhtovan hännän ja turhautumisesta heiluvan pään välillä. Luultavasti ukkonen oli omiaan lisäämään tamman sähläämisen tarvetta, eikä Mara kyllä ollut ainut itsensä levottomaksi tunteva. Pienimuotoinen päänsärky jomotti jo valmiiksi jossain otsan perukoilla ja toivoin ehtiväni kotiin ennen taivaan totaali repeämistä. Saatuani Maran suurinpiirtein harjattua lompsin snäppiä selaillen loungeen hakemaan omia kamojani. Kypärä päässä ja saappaat jalassa nostin satulan selkään ja ujutin hackamoret päähän.

Huikeaan suunnitelmaani kuului tänään lähinnä kevyttä hölkkää. En jaksanut ruveta taistelemaan (itseni kanssa) mistään vaikeammasta, enkä toisaalta halunnut kiusata Maraakaan enempää kuin sitä jo valmiiksi ketutti. Luultavasti ukkosta ennen verenhimoisina pörräävät paarmat, joita minäkin jouduin useamman läiskimään aiheuttivat hienoista motivaatiopulaa laiduntajille. Alkukäynneissä taivuttelin tammaa isoilla ympyröillä ja keskityin lähinnä aktiiviseen käyntiin pienempien hinkkausten sijasta. Juuri ravityöskentelyyn siirryttyäni ulko-ovi kävi ja sisään ilmestyi peräkanaa kaksi kirjavaa tammaa.

Ilmeisesti olin ollut jotenkin juuri sopivassa välissä, etten ollut ehtinyt kummankaan tielle kalastellessani Maraa laidunkavereitaan kiusaamasta. Petra tervehti reippaasti huikaten, mutta jälkeen tulevalta Voitolta sai tuskin nyökkäystä. Ei sillä, että se olisi jotenkin haitannut. Muistelin edelleen huumorilla aikaisemmin vuonna käymäämme kahvilakeskustelua, jonka jälkeen olimme vaihtaneet hädin tuskin yksittäisiä sanoja. Olin tosin seurannut useaan kertaan vieressä Viivin yrityksiä saada pojasta jotain jutun juurta, mutta ilmeisesti yritykset olivat jääneet aina hieman puolitiehen.

“Kamala tuo sää”, Petran ääni kantautui jostain Hestian mustavalkoisen selän takaa. “Meinasin kastua sinä lyhyenä hetkenä, kun kävin hakemassa Hestiaa, ja heti kun avasin maneesin oven sääukko totesi, että jo riittää, ja sade lakkas.”
“Joo, se on kato tää Suomen kesä”, vastasin virnistäen, vaikka Petra luultavasti tiesi vallan hyvin mitä suomalaiseen kesään sisältyi. Keskustelu jatkui kevyenä kuulumisten vaihtona samalla, kun aloin pikkuhiljaa ottaa laukkaa mukaan humppailuun. Mara kuunteli aikaisempaan mielentilaansa nähden hyvin, ja innostuinpa ottamaan parit lisäyksetkin keskihalkaisijalla. Tamman korvat liikkuivat tarkkaavaisena suuntaani, vaikka Maran mieleen liian läheltä kulkenut Hestia aiheuttikin hieman happamoitumista ilmeeseen.

“Niin, etkö sä siellä Murronmaan lyseossa ole?” Petran kysymys kaikui maneesin läpi. Vilkaisin sivusilmällä Voiton suuntaan, yrittäen mielessäni päätellä oliko poika tietoin siitä, että kävimme samaa koulua. Ditte jatkoi kuitenkin siistiä kulkuaan täysin samalla painolla kuin äskenkin ja melkein epäilin, ettei ruskeatukkainen ollut kuullut koko kysymystä.
“Joo, toka luokka alkaa elokuun joku päivä”, vastasin ja hetken sadasosan harkitsin huikkaavani kysymyksen alkamispäivästä Voiton suuntaan. Poikarukka varmaan tosin olisi järkyttynyt niin sydänjuuriaan myöten, etten kehdannut.
“Nähdään siis siellä”, Petra hymyili salamyhkäisesti hypätessäni alas Maran selästä. Treeni oli ollut, jos ei nyt ihan loistava, niin ainakin ihan okei. Ilmeeni oli luultavasti jotain järkyttyneen ja hämmentyneen välillä, sillä naisen suupielet kääntyivät nauruun.
“Mä alotan siellä koulupsykologina”, Petra jatkoi.
“Jaa jaa”, vastasin. Kätevää. Vielä lisää samalla tallilla käyviä koulututtuja. Pitäisi vaan muistaa olla menemättä psykologin puheille. Petra oli mukava ja kaikkea, mutta tallitutulle asioiden jakaminen kuulosti vähintäänkin oudolta.

Talliin päästyäni purin Maran hitaammin kuin normaalisti. Se sai tuhdin kasan porkkanan palasia ja kuivia korppuja, ehkä jopa hieman liikaakin, ainakin Lidian mittapuulla. Nainen ei kuitenkaan nuhaisuuksissaan pääsisi millään nyt syöksähtämään paikalle, joten luulisin olevani turvassa. Harjailun lomassa pari tuntia sitten levottomana hyrränä pyörinyt tamma roikotti jo päätään puoliunessa. Nappasin kaikessa hyvyydessäni hienon kuvan serkun viestikeskustelua koristamaan (tekstinä: Märppeli voi hyvin, kiitos kysymästä) ja kannoin vielä juomaämpärin tamman eteen. Uskomattomat suostuttelun lahjani eivät valitettavasti tällä kertaa päässeet suurelle käytölle, sillä ilmeisesti tammalle oli tullut hieman jano treenatessa.
Louna R.
Louna R.
Hevosenhoitaja

Ikä : 17
Viestien lukumäärä : 22

Matilda T., Sarah R. and Jesse A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Maran päiväkirja Empty Vs: Maran päiväkirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa