Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Inkan päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 24.08.20 21:28

23.08.2020


"Heippa akkeli", hymyilin leveästi Sallin turvan koskettaessa ojennettua kämmentäni. Sallin varsa, Salty, keskittyi ravailemaan pitkin laidunta toisen varsan seurassa vähät välittäen siitä,että niin minä Anton kuin seuraan lyöttäytynyt Mila olimme tulleet norkoilemaan laitumen reunalle ennen omia kisaluokkiamme.
"Kiva että te kaikki tulitte tänne. Oskari oli ihan varma ettei näihin kisoihin osallistu kukaan", punapäinen exäni selitti saaden Antonin yskähtämään epämääräisesti ja minä vain keskityin Sallin silittämiseen.
"Aikoi se vissiin jotain kenttäkisojakin järjestää ennen kuin tulee talvi", Mila jatkoi juttuaan. "Tuuttehan teki sinnekin sitten?"
"Eiköhän jos aikataulut antaa periksi", vastasin. Kenttäkisoja oli ollut aika nihkeänlaisesti, joten olimme Auburnin kisoja lukuunottamatta Inkan kanssa startattu vain esteluokissa.
"Entäs sinä?" Mila kysäisi vieressäni seisovalta Antonilta, jonka naama loisti punaisuuttaan ja mies kiemurteli sinisten silmien katseen alla.
"En mä mikään kenttäratsastaja oo", blondi sai kuitenkin mutistua. "Joten jätän välistä."
"Harmi", Mila hymähti. "Tiedä vaikka olisit päässyt taas saatille."

Kohottelin kulmiani Antonin naaman punan syventyessä entisestään. Mila virnisti minulle leveästi, pyörähti kannoillaan ja meni menojaan. Antonkin näytti siltä että kipittäisi karkuun tuhatta ja sataa hetkenä minä hyvänsä.
"Taas?" kysyin huvittuneena.
"Se.. Ei se... No kun... En minä tiennyt että toi on sun ex-kihlattu ja jos olisin tiennyt niin en varmasti olisi silloin Ruotsissa lähtenyt sitä saattelemaan yhtään mihinkään! Ei se ollut kuin se yksi kerta eikä varmasti tuu toista!" Anton selitteli hätääntyneen oloisena ja otti pari askelta taaksepäin minusta sen näköisenä, että epäili minun iskevän nyrkin hänen naamaansa.
"Anteeksi!" blondi älähti sanojensa päätteeksi.
"Anteeksi? Mistä?" naurahdin yllättyneenä.
"Siitä että mä panin sun exääsi", Anton irvisti enkä voinut muuta kuin nauraa ääneen.
"En kyllä ihan ymmärrä miksi sinä minulta anteeksi sitä pyytelet. Ei kuulu minulle teidän paneskelut yhdessä tai erikseen", hekottelin. Anton katsoi minua vähän hämmentyneen oloisena, mutta mitä minä miestä tunsin, niin se hämmentynyt ilme tuntui olevan hänen kasvoillaan ihan vakio.
"Sä et suuttunut?" Anton ihmetteli.
"En. Miksi ihmeessä olisin?"
"No, kun... En minä tiedä. Joskus oon ehkä turpaani saanu sen takia että jonkun kaverin exään oon koskenut niin..."
Tyrskähdin ja pudistelin vain päätäni. Mila oli jo niin historiaa kuin voi vain olla eikä minulla ollut minkäänlaisia tunteita naista kohtaan enää. Ehkä joskus aikaisemmin olisin saattanut tuntea pienen mustasukkaisuuden pistoksen sisimmässäni, mutta nyt tieto Antonin ja Milan yhteisestä yöstä ei hetkauttanut minua mihinkään suuntaan.

"Ei tuu toistumaan", Anton vannoi vielä.
"Mmhmm, niin se taisin minäkin joskus sanoa", totesin pieni hymy kasvoillani. "Ja kuinkas sitten kävikään."
Anton hymähti, tunki kätensä takkinsa taskuihin ja tuijotteli Sallia hiljaisuuden vallitessa.
"Naiset on outoja", mies tuhahti hetken kuluttua. En tiedä mistä se kommentti tuli, mutta veikkaisin Antonin tarkoittavan jotain ihan muuta kuin Milaa.
"Niin on", hymyilin, vilkaisin puhelintani ja tajusin, että olisi parempi lähteä takaisin trailerille, jonne Matilda oli jäänyt hevosia vahtimaan.
Hyvästelin Sallin ja tunsin taas sen pienen kaipauksen. Olisi mahtavaa startata pitkästä aikaa myös Sallilla, tai ylipäätään nousta sen selkään, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta.
Kirjava lainatammani odotti...

Kilpailut itsessään sujuivat hyvin.
Metrin luokassa meiltä harmillisesti tipahti yksi puomi alas, jonka vuoksi ei sijoituksille päästy, mutta itse "kokeiluluokka" meni paremmin kuin osasin odottaakaan. 110cm esteet ylittyivät puhtaasti niin ensimmäisellä kierroksella kuin uusinnassakin ja Inkan kanssa nappasimme toisen sijan.
Uskaltaisin siis hyvillä mielin ilmoittaa meidät tamman kanssa vähän vaativampaan kenttäluokkaan seuraavissa Kalla cupeissa. Ja toivoa, että koulukiemuratkin sujuisivat yhtä hyvin.

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Jesinkkak
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Matilda T. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 21.09.20 9:25

Kenttäviikonloppu 18. - 20.09.2020

#syyspäiväntasaus

En ollut laittanut kovin suuria odotuksia tälle viikonlopulle, sillä olihan tämä minun ja Inkan ensimmäinen CIC1-tason luokka.
Periaatteessa meillä ei pitäisi olla mitään "huolta", sillä koulukiemuroita olimme kyllä treenanneet niin Kaajapurojen kentällä kuin Isabellan valmennuksissa alku- ja loppuverryttelyiksi eikä estekorkeudet radoilla meille mitään "uutta" olleet.
Hyvinhän Inka oli vedellyt 110cm-esteluokkiakin, joten 105cm rataesteet ja metrin maastoesteet tuskin tuottaisi sen kummemmin ongelmia.

Koulukokeessa Inka, yllättävää kyllä, vähän kiukutteli eikä todellakaan rata mennyt ihan oppikirjojen mukaan. Tarkkaavaiset tuomarit kyllä pisti merkille meidän haparoinnin, mutta loppupeleissä kuitenkin olimme seitsemänsiä. Huonomminkin olisi voinut pisteitä ropista.

"Onhan tässä vielä esteet jäljellä", olin todennut pariksi viikoksi itsensä kylään tunkeneelle äidille, joka oli surkutellut kun ei nyt niin hyvin mennyt.
Kisat jatkuisivat vielä pari päivää, joten ei ollut vielä mitään "hätää". Estekokeet kun vedettäisiin nappiin niin voitaisiin hyvinkin hätyytellä sijoituksia.

Aina sitä toivoa sai.
Lauantaina Inkalla puolestaan oli tahmailupäivä eikä todellakaan pistellyt parastaan maastoradalla mikä taas sai minut turhautumaan ja melkein jo olin keskeyttämässä koko touhun.
Miksi edes yrittää enää näissä kisoissa, sillä tiesin, ettei tämän surkean suorituksen jälkeen edes hyvin menneet rataesteet meidän sijoitusta nostaisi pohjamudista kovin korkealle.

Mutta enhän minä koskaan jättänyt leikkiä kesken Sallinkaan kanssa, joten en tehnyt sitä Inkankaan kohdalla.
Sunnuntaina kapusin takaisin estesatulaan ja päätin, että kyllä me tästä puhtaalla radalla päästäisiin läpi.

Ei päästy.
Neljä virhepistettä tuli, mutta siitä huolimatta olimme neljänsiä. Rata taisi olla muillekin jokseenkin haastava, sillä vain kolme ratsukkoa pääsi siitä nollilla läpi.

Eipä se neljäs sija meitä kuitenkaan nostanut 13.sijalta mihinkään. Siellä oltiin ja pysyttiin.
Mutta minkäs teit.

"Saatanan Benji", oli Juuson kommentti, kun tapasimme ohimennen tallipihalla.
"Tiedän tunteen", hymähdin. Juusolla ja sen hevosella tuntui menevän yhtä hyvin kuin minulla ja Sallillakin oli mennyt.

Onneksi Inkan kanssa kuitenkin oli useimmiten mennyt kisoissa todella hyvin, joten hetken harmistuksen jälkeen olin vain kohauttanut olkapäitäni ja todennut ettei aina voinut voittaa.

Viimeisessä osakilpailussa tsempattaisiin kunnolla ja päihitettäisiin kaikki!
Tai kovasti ainakin yritettäisiin.

Meidän yhteiselo jatkuisi ensi vuonnakin, joten oli vielä hyvin aikaa treenata ja kilpailla yhdessä monet kerrat.

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Jesinsyys
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Rasmus A., Jemiina R., Matilda T., Sarah R., Hanne R. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 04.10.20 11:31

03.10.2020

Myrttisuon maastoestevalmennus

valmentaja kirjoitti:
Valmennuksessa oli mukana neljä hevosta, joiden taso oli metrin luokkaa tai yli. Lähdimme valmennuksen alkuun tekemään siirtymisiä sekä laukannostoja, jotta pystyin seuraamaan ratsukoiden työskentelyä ja jotta hevoset lämpenisivät kunnolla. Hyppäsimme alkuun myös muutaman tavallisen pystyesteen, ja kaikki hevoset tuntuivat vertyvän tasaiseen tahtiin, joten pääsimme aloittamaan päivän varsinaiset tehtävät.
-----
Inka oli tänään melko verkkainen, mikä toi valmennukseen paljon sekä hyvää että huonoa. Huonoa siksi, että tamman parhaat puolet nähtiin itse hyppytekniikassa, kun taas kaikki liikkuminen esteiden välillä oli turhan laiskaa. Hyvää puolestaan siksi, että Inka oli pomminvarma ratsu, eikä sen kanssa tarvinnut pelätä yhtäkkistä spurttia tai edes kieltämistä, sillä kilttinä hevosena tamma hyppäsi esteen kuin esteen, vaikka lähestyminen olisikin ollut hidasta. Jessen kanssa aloimmekin käyttää eniten ajatusta eteenpäin ratsastamiseen myös esteiden välillä, sillä kenttäkisoissa myös vauhdilla oli suuri merkitys, pelkkä puhdas hyppytyyli maastoesteillä ei riittänyt sijoitukseen. Ja mitä enemmän mies hevosta käski eteenpäin, sitä paremmalta liikkuminenkin alkoi näyttää, ja kokonaisuus alkoi loppua kohden hahmottua paremmin. Tukit, tarkkuusesteet, trakehner-haudat, alas hypyt ja vesiesteet alkoivat sujua sarjana todella sujuvasti, eikä hyppytyyli kärsinyt, vaikka vauhtia lisättiinkin.
----
Lopputunnista ratsukot laukkasivat vielä suurella ympyrällä, johon oli aseteltu tasaisin välein neljä matalaa pystyestettä. Tarkoitus oli pitää jokaisella hevosella tasaista vauhtia, jotta välit pysyisivät kohdillaan, eikä tietenkään puomien pudotus ollut suotavaa. Annoin ratsukoiden hyppiä rataa kumpaankin suuntaan, kunnes oli aika hiljalleen siirtyä pitkin ohjin käyntiin ja antaa hevosten suorittaa rauhalliset loppukäynnit.

Maastoeste- ja kenttävalmennukset kisojen lisäksi tuntuivat olevan haudattu syvälle kivien ja kantojen alle, joten kun sitten olin törmännyt ilmoitukseen Myrttisuon maastoestevalmennuksesta, en epäröinyt hetkeäkään ettenkö ilmottaisi minua ja Inkaa sinne.
Talli sijaitsi Tampereen lähellä, joten sillä reissulla pääsisin kätevästi moikkaamaan myös Käkiharjuilla majailevaa Sallia.

Juuso oli after rideilla maininnut tulevansa kyseiseen valmennukseen myös Picketin kanssa, olimme lyöneet fiksut (ja humalaiset) päämme yhteen ja keksineet, että voisimme viettää pitkästä aikaa ihan oikeasti sellaisen ukkojen illan.  Saunomista, olutta, p*skanjauhamista ja niin edelleen.
Siksi olin kysynyt Oskarilta, mahtuiko heidän talliin kaksi hevosta yheksi yöksi ja sen jälkeen tiedustellut Iirolta, saataisiinko Juuson kanssa lainata hänen kesämökkihuvilaansa. Molempiin kysymyksiin oli tullut myöntävä vastaus.

Itse valmennus meni ihan odotuksien mukaan. Inka sai kehuja luonteestaan, vauhdikkuus ei niinkään.
Kyllähän Inkasta vauhtiakin hetkittäin löytyi, mutta useimmiten sitä sai oikeasti käskeä eteenpäin eikä laukkapohkeita kannattanut hellittää liikaa, sillä sen myötä myös vauhti hidastuisi.
Kalla Cupin rankingissa olimme nyt Rasmuksen kanssa tasoissa ja vaikken minä mitenkään henkeen ja vereen asti kilpailuhenkinen ihminen ollut, halusin kyllä pitää ykkössijani kenttärankingissa siitäkin huolimatta, että olin voittanut sen jo viime vuonna. Mutta tänä vuonna haluaisin voittaa rankingin sen takia, että olimme Inkan kanssa pärjänneet enkä minkään "arjen hevostaitojen" takia.
Viimeisissä osakilpailuissa oli pärjättävä!

"Viime kertaan verrattunan seuralaiseni on rumentunut huomattavasti!" naljailin Shermanille, kun olimme suunnanneet kaljakassit kilisten Iiron huvilalle.
"Katohan omaa pärstääsi, ei ole paljon kehumista siinäkään", Juuso nakkasi takaisin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 15.11.20 20:36

Kauas pois karkuun (Applevent 13. - 15.11.2020 Kanadassa)


KO: (Déjà vu) 13.11.

Nousin Inkan selkään päättäväinen ilme kasvoillani ja huokaisin syvään. Oli kenttäkisojen ensimmäinen päivä eli koulukokeen aika. Inka oli ihan oma itsensä eikä vaikuttanut olevan moksiskaan pitkästä matkasta saati tuntunut stressaavan mistään.

Minun oma mieliala oli ehkä aavistuksen pakkasen puolella vaikkei sille periaatteessa ollut mitään syytä.
Kanada kun oli ollut minulle yli kahden vuoden ajan eräänlainen kirosana ja olin päättänyt, etten tämän maan kamaralle koskaan jalallani astuisi.
Mutta kun Isabella Sokka erään valmennuksen päätteeksi oli maininnut Appleventistä ja kysynyt, olisinko kiinnostunut lähtemään hänen ja Cecilia Blankleyn mukaan, olin vastannut myöntävästi.

Ratsastin Inkan kouluaitojen sisäpuolelle. Rata oli tuttu, olimme sitä harjoitelleet moneen otteeseen ja ajattelin meidän osaavan tämän radan vaikka silmät kiinni.

Katse harhautui hetkeksi yleisöön ja olin näkeväni etäisesti tutut kasvot. Stefan Richter? Stefan, jonka takia Mila oli lopullisesti minut jättänyt...
Ex-kihlattuni sanat kaikuivat päässäni: "Ehkä meidän olisi parempi pitää taukoa tämän mun reissun ajan. Mietitään rauhassa, mitä tulevaisuudelta halutaan."

Niin. Siinä oli syy, miksen Kanadasta pitänyt. Mila oli vuoden 2018 alussa ilmoittanut lähtevänsä Kanadaan töihin joksikin aikaa, lentokentän parkkipaikalla lyönyt kihlasormuksen kouraani ja poistunut maasta jättäen minut ihmettelemään, mitäs nyt sitten.

Vaikka minun piti paneutua koulusuoritukseen Inkan kanssa, Santasen sanat soivat pitkästä aikaa repeatilla päässäni häiriten keskittymistäni.
Kai se oli vain tämä paikka, mikä sai muistot taas pintaan, sillä Mila oli jo niin historiaa kuin voi vain olla. Olimme kyllä tekemisissä edelleen, mutta molemmat - tai ainankin minä - olimme siirtyneet elämässä eteenpäin.

Vilkaisin yleisöön uudemman kerran ja Milan ääni päässäni hiljeni. Ei tuo yleisössä istuva mies ollut Stefan.
Havahduin menneiden muisteluistani takaisin siihen hetkeen ja muistin, miksi siellä Inkan kanssa olin.

Olimme tulleet kilpailemaan, ei miettimään vanhoja ihmissuhteita.



RE: (Bruce Almighty) 14.11.

Kirjava ratsukko suoritti maastoesterataa varmoin ottein ja mietin, mitä pientä konnuutta minä parivaljakon pään menoksi keksisin. Selässä istuvalla Jesse Arolla oli mennyt tähän mennessä ihan hyvin, mutta tiesin ettei mies ollut mikään puhtain pulmunen, mitä syntilistaan tuli, joten ihan helpolla en ratsastajaa haluaisi päästää.

Eihän mies mikään pahin syntinen ollut, joten ihan kamalasti en halunnut kapuloita rattaisiin lyödä, mutta sen verran kuitenkin, että Jesse tajuaisi ettei kannattaisi minulle ryttyillä.

Ehkä laittaisin pienen pupun säntämään radan poikki ratsukon edestä?
Vai olisiko peura parempi vaihtoehto? Hirvi?
Karhu olisi kyllä aivan liioittelua...

Siksipä päästin matkaan pienen viattoman pupujussikan.
Kirjava tamma huomasi sen ennen ratsastajaa, hidasti vauhtiaan sen verran vauhdikkaasti, että ratsastaja tömähti sen kaulalle. Teki mieli heilauttaa sormeani, jotta mies olisi luiskahtanut alas satulasta, mutten halunnut olla liian ilkeä. Annoin Jessen itse ratkaista tilanteen. Ja niin hän tekikin, nopea korjaus asennossa sai miehen takamuksen takaisin satulaan, pohkeet komensivat tammaa jatkamaan eteenpäin ja kuuliaisen luonteensa vuoksi hevonen teki niin kuin käskettiin.
Pupu jatkoi matkaansa läheiseen pusikkoon ja katosi sormieni napsahduksen säestämänä savuna ilmaan.

Ehkäpä seuraavan ratsukon kohdalla leikittelisin enemmän? Kukakohan sieltä seuraavaksi olikaan tulossa?
Jaahas... Tämä kaveri.
Raksauttelin rystysiäni. Tästä tulisi hauskaa.



RE: (3000-luvulla) 15.11.

Vaikka maastoesteissä käytetty mielikuvitus oli ehkä parasta antia kenttäkisoissa, odotin myös rataesteiden näkemistä. Joka paikassa oli omanlaiset estekyhäelmänsä eikä Orange Woods jäänyt listan "hännille" mitä kekseliäisyyteen tuli.
Olinhan minä kisoja läpi käynyt jo moooonta monituista vuotta ja vuosi vuodelta niin tekniikan kehitys kuin luovuus kukoisti entistä enemmän.

Millaistahan tulisi olemaan seuraavan vuosituhannen vaihteessa?
Ehkä esteet olisivat hologrammeja, jotta vaaratilanteet sekä loukkaantumiset vähenisivät huomattavasti?
Ei haittaisi, vaikka ratsukko esimerkiksi kompastuisi ennen estettä ja rysäyttäisi puomikasan läpi yli menemisen sijaan, sillä hologrammissa ei kovia puomia tai tukipilareita olisi.

Puomin pudotessakaan ei tarvittaisi kaksijalkaista juoksemaan paikalle asettelemaan puomia takaisin paikalleen, sillä pelkän tietokoneen napin painallus saisi esteen takaisin kasaan.

Mene ja tiedä. Minä en todellakaan olisi elossa enää 3000-luvulla, joten en olisi näkemässä millaista meno olisi silloin.
Ellen ihan piruuttani eläisi vielä 980 vuotta, mikä oli täysin sula mahdottomuus.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 26.11.20 16:18

26.11.2020


Eilisessä Isabellan valmennuksessa nainen oli laittanut minut ja Inkan hikoilemaan ihan kunnolla, joten tänään oli vuorossa kevyehkö palauttelutreeni koulukiemuroiden muodossa.
Kalla CUP oli jälleen kerran aivan nurkan takana eikä minua tällä kertaa oikeastaan jaksanut kiinnostaa koko kilpailu. Olin harkinnut vakavissani jättäväni viimeisen osakilpailun välistä, mutta Juusolle asiasta mainittuani, mies oli komentanut minua osallistumaan.
”Et sä sille Alsilalle voi noin helppoa voittoa antaa”, Sherman oli tokaissut. ”Ja mikä sua nyt muka riivaa?”
Kysymykseen en ollut vastannut mitään, tuhahtanut vain. En minä Juusollekaan voinut kertoa, mitä minun ja Innan välillä oli tapahtunut. Heidän erostaan oli jo kulunut aikaa, mutta kyllä minä Juuson tunsin. Mies ei todellakaan riemastuisi mikäli kuulisi asiasta.

Hidastin Inkan ravista käyntiin ja annoin kirjavalle tammalle pitkät ohjat.
Sen kanssa oli kyllä mutkatonta tämä yhteiselo, vaikka muut kuviot olivat jälleen kerran täysin solmussa. Liekkö olevan joku viimeisten osakilpailuiden kirous tämä minun yleinen alakulo näihin aikoihin?
Muutettuani Kallaan olin piehtaroinut sydänsuruissani Milan takia, viime vuonna olin muuten vain väsynyt ja valmiina heittämään hanskat naulaan melkein koko elämäni suhteen ja tänä vuonna ihan itseaiheutetusti kieriskelin syyllisyyden tuomassa paskassa fiiliksessä.

Vuodenajalla toki oli oma vaikutuksensa, sillä vallitseva harmaus sai oman mielialan aina ihan yhtä synkeäksi. Kyllä tämä tästä helpottaisi, kunhan kevät jälleen saapuisi.
Toivottavasti.  

Laskeuduin Inkan selästä, nostin jalustimet ja löysäsin satulavyötä parin reiän verran. Tamma puhisi tyytyväisyyttään, kun nostin ohjat sen pään yli ja lähdin tarpomaan mutaisen pihan poikki.
En minä mitään kilpailuita voinut jättää välistä vain sen takia, että olin kussut omat asiani ja tympäisi. Tamma oli luotu kilpakentille ja olin luvannut Oskarille kilpailevani Inkalla, joten edes joku lupaus minun täytyisi pitää tänä vuonna.
Ja jäisihän tamma minulle vielä ensi vuodeksikin ellen sitten päättäisi luovuttaa sitä parempiin käsiin ja unohtaa omat kilpailemiset.

Tallin ovella olin törmätä sisältä tulevaan parivaljakkoon, jonka läsnäolosta minulla ei ollut mitään hajua. Ilmeisesti olin ollut niin keskittynyt Inkan ratsastamiseen, etten ollut huomannut heidän kulkua kentän ohi.
”Hei”, Inna tervehti kummallisen pirteästi Kisse vierellään saaden vastaukseksi vain epämääräisen murahduksen suustani.
Tein naiselle hevosensa kanssa sen verran tilaa, että he pääsivät ulos tallista ja luikin sitten nopeasti Inkan kanssa tallin suojaan.
Tietenkin sen piti olla juuri Inna, joka oli tullut häiriköimään minun itseinhossa pyöriskelyä.
Tunsin naisen katseen selässäni, mutten vaivautunut vilkaisemaan taakseni.

Asettelin Inkan  varusteita omille paikoilleen, kun varustehuoneen ovi kävi ja Inna ilmestyi viereeni kädet puuskassa.
”Meinasitko sä oikeasti kauankin jatkaa tota sun mököttämistä?” nainen tivasi. Vilkaisin naista kulmieni alta.
Meinasin, ajattelin hiljaa mielessäni.
”Oikeasti Jesse. Kasvata pallit ja lopeta tuo lapsellinen käytös”, Inna huokaisi turhautuneena.
En sanonut mitään, olin vain keskittyväni Inkan satulahupun asetteluun.
”Mitään peruuttamatonta ei tapahtunu ja mitä sä mulle kiukkuat, saanen muistuttaa että se oli sinä joka…” Inna aloitti saarnansa, mutta sulki suunsa salamannopeasti, sillä varustehuoneen ovi kävi jälleen.

”No mutta! Täällähän on tuttuja ihan kaksin kappalein!” Stina hihkaisi iloisesti. ”Team VV melkein koossa.”
”Mikä?” urahdin.
”Vanhat Vaahtislaiset”, Stina valaisi meitä, pyyhki takkinsa hihaan takertuneita heinänkorsia lattialle ja virnisti sitten leveästi.
”Siinäpä vasta hyvä idea!” vihreät hiuksensa pipon alle piilottanut nainen hihkaisi pahaenteisesti. ”Team VV:n pikkujoulut! Joo, hei, lähdetään kolmestaan pikkujouluileen.”
”Hyvä idea”, Inna sai sanottua ja tiesin molempien naisten tuijottavan minua.
”En ehdi”, ilmoitin epäröimättä.
”Katsotaan sellainen päivä, että ehdit”, Stina nauroi. ”Älä nyt heti tyrmää tätä ideaa. Kyllä se sinun kultamussukka yhden illan pärjää ilman sua. Pidetään susta Innan kanssa varmasti hyvää huolta ja katsotaan, ettet hairahtele vieraisiin naisiin.”

Inna yskähti huvittuneena, mutta minua ei todellakaan naurattanut.
En ollut ihan varma, kuinka kauan minulla enää edes tulisi olemaan kultamussukka, sillä Matilda ansaitsi parempaa, joten kai minun pitäisi kasvattaa ne pallit ja kertoa hänelle mitä oli tapahtunut hyväksyen sen faktan, että nainen lähtisi ovet paukkuen paikalta enkä näkisi häntä enää muuta kuin ohimennen jossain kisoissa tai Auburnissa – ja se olisi minulle aivan oikein.
”Mun pitää lähteä, mutta suunnitellaan niitä pikkujouluja joskus toiste”, Inna kuului toteavan ennen kuin poistui paikalta. Uskaltauduin kääntymään vasta siinä vaiheessa Stinan suuntaan kunnolla ja yritin tapailla jotain hymyn kaltaista kasvoilleni.
”Okei… Mistä tuossa oli kyse?” entisen kotitallini entinen työntekijä tivasi.
”Missä?” kysyin niin viattomasti kuin suinkin kykenin.
Stina mutristeli huuliaan, muttei kysellyt enempää, vaikka seurasikin minua Inkan karsinalle.

Minun hoitaessa Inkaa, Stina keskittyi tamman silittelyyn ja rapsutteluun enkä raaskinut komentaa naista tiehensä – kunnes hän avasi suunsa.
”Olisi kyllä tosi kiva lähteä porukassa ryypiskelemään. Ihan oikeasti”, Stina tuumaili liu’uttaessaan kättään Inkan läsiä pitkin.
”Mmhhmm”, murahdin keskittyen tarkistamaan tamman jalkoja mahdollisten nirhaumien, turvotusten tai lämmön varalta.
”Sinähän innokkaasti oot mukaan lähdössä”, Stina tuhahti.
”Ajattelin olla loppuvuoden selvinpäin”, kerroin enkä edes valehdellut. Olin päättänyt niin ihan oikeasti.
”Olet sitten meille kuskina. Lähdetään Murronmaalle bailaan”, lainahevostani lääppivällä naisella oli heti ratkaisu siihenkin.
Pudistin päätäni päättäväisesti suoristautuessani seisomaan.
Stina tihrusteli minua silmät sirrillään samalla, kun kaiveli tupakka-askia takkinsa taskusta.
”Minusta se tuskin johtuu, joten syynä on joko Matilda tai Inna ettet muka oo lähdössä yhtään mihinkään ja vaikutat tunkeneen jonkun kaktuksen esinahkasi alle”, nainen tuumasi, livautti yhden tupakan korvansa taa jatkaen minun tuijottamista.

Työnnyin ulos Inkan karsinasta ja melkein teki mieli nykäistä ovi kiinni ennen kuin Stina ehtisi sieltä ulos, mutta maltoin mieleni.
”Onko rakastavaisilla joku vuosisadan riita? Ootteko te eronneet? Mikset ole mulle kertonut minulle?” Elola tivasi päästyään itsekin käytävän puolelle.
En sanonut mitään siihenkään, nappasin vain Stinan korvan takana roikkuvan tupakan itselleni ja marssin ulos tallista. En minä ollut tupakkaa polttanut kuin kerran tai pari, mutta nyt tuntui siltä että tuli tarpeeseen.

Tiesin Stinan vakiotupakkapaikan, joten harpoin huussin suuntaan itsekin naisen kipittäessä perässäni.
”NYT kerrot. Mitä hemmettiä. Et sinä polta”, Stina puuskutti kun ojensin kättäni häntä kohti sytkärin toivossa.
Nainen iski sytkärin kouraani ja sytytin varastamani tupakan. Yskitti ihan liikaa heti ensimmäisen henkosen jälkeen, joten jouduin hetken keräilemään itseäni ennen kuin saisin sanotuksi sanaakaan.

”Inna suuteli minua”, kerroin lopulta. Stinan silmät rävähtivät lautasen kokoiseksi ja nainen iski käden suunsa eteen.
”TÄÄÄH? Milloin?”
”On siitä jo aikaa. Oli humalassa”, mutisin.
Stina nauroi makeasti ja sytytti sitten itselleen tupakan.
”Mitä muuta tapahtui?” nainen uteli huvittuneena savuja keuhkoistaan puhallellen.
Huokaisin syvään, yskin vähemmän rennosti tupakansavua ulos itsestäni ja pudistelin päätäni.
”Jotain siis tapahtui!”

Kuikuilin epäluuloisena ympärilleni tarkistaakseni, ettei varmasti kukaan olisi kuulemassa tätä keskustelua – kurkistin jopa huussiin ettei sielläkään olisi ketään – ennen kuin kerroin mitä aamulla oli tapahtunut. Toivoin saavani Stinalta kunnon moraalisaarnan siitä, kuinka typerä paska olisin, mutta väärässä olin.
Stina räjähti raikuvaan nauruun. Kovasti hän yritti kerätä pokkansa kasaan, mutta minun tuohtuneen ilmeen nähdessään repesi kerta toisensa jälkeen.
”Ei naurata”, murahdin Stinan voivotellessa naurun kipeyttämää mahaansa.

”Eiiiii jumaliste”, Elola kikatti. ”Olisin halunnut kyllä olla kärpäsenä katossa! Sun ilme olis ollut takuulla näkemisen arvoinen!”
”Vai niin..”
”Jos mä olisin ollut sä, niin olisin kyllä jatkanut hommat ihan loppuun asti”, Stina hymähti suupieli nykien. "Kerran kun aloititkin."
”Onneksi en ole sinä…”
”Matilda ei vissiin sit tiedä?”
Pudistin päätäni.
”Meinasitko kertoa?”
”Pakko kai se on…”
”Nääh, mä en kertois. Ei se sillä tiedolla mitään tee.”
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Rasmus A. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 01.12.20 21:07

01.12.2020


Ensilumella käppäilyä pitkin tallipihaa tomeran apurin kanssa.

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Jessoflumi
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Matilda T., Inna P. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 11.12.20 23:38

Kenttäviikonloppu 11. - 13.12.2020

#talvipäivänseisaus #mitenmeni

Rehellisesti sanottuna minua ei kiinnostanut paskan vertaa nämä kisat.
Olisin halunnut vain jäädä kotiin rypemään itseinhossa, mutta viikolla kylässä käynyt Stina oli uhannut soittaa äidilleni ja kutsua hänet katsomaan minun perääni, mikäli en ”lopettaisi sitä helvetin ruikutusta ja ottaisi itseäni niskasta kiinni”.
En epäillyt hetkeäkään etteikö Stina sitä tekisi, joten äidin pelossa en ollut perunut osallistumistani vaan seisoin Inkan vierellä Auburnin pihamaalla perjantaina.

Ahdisti. Tuntui kuin kaikki olisivat tienneet, mitä olin tehnyt ja kuinka paska mies olin. Matilda tuskin oli kailottanut koko tallille meidän tilanteesta, mutta silti…
Enhän minä edes tiennyt, mikä meidän tilanne oli, sillä vaikka olin päivittäin halunnut soittaa Matildalle ja puhua asiasta, en ollut tehnyt sitä. Hän halusi ja tarvitsi miettimisaikaa, mutta olin jo itse vaipunut siihen uskoon ettei tästä suosta enää noustaisi yhdessä pois.
Olin menettänyt kaiken ja saisin syyttää siitä ihan itseäni.
Mutta voi luoja, olisin voinut antaa ihan mitä tahansa, että olisin saanut päivien päätteeksi vetää Matildan kainalooni ja pitää häntä siinä aamuun saakka.

Olin päättänyt, että kävisin vain ratsastamassa omat suoritukseni ja lähtisin siitä suoraan takaisin Kaajapuron tallin kautta kotiin.
Minua ei kiinnostanut, miten muilla meni eikä kyllä kiinnostanut leikkiä sosiaalistakaan, vaikka Oskarikin kävi Milan kanssa kyselemässä kuulumisia.
Mila oli kyllä huomannut minun yleisen mielialani ja varovaisesti kysäissyt, oliko kaikki ok, mutten ollut vastannut exälleni mitään.
Hittoako se sille kuului?

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Jeintalvi

Perjantai meni jossain sumussa, ratsastin kouluradan läpi ja lähdin pois oman tuloksen kuultuani.
Lauantaina keskittyminen herpaantui jo verryttelyalueella, sillä kaipaamani lilapää toimi alueen valvojana ja sydämestä kouraisi nähdä hänet siellä. Yritin tavoitella Matildan katsetta, mutta hän vain käänsi päänsä pois ilmeettömänä. ”Tulos ja ulos” päätin jälleen kerran.
Sunnuntain rataestekokeessa yritin olla välittämättä ratahenkilöstöön kuuluvasta (ex)naisystävästäni, mutta eihän se oikein onnistunut. ”Äkkiä pois.”

Onneksi Inka urhoollisesti suoritti kaikki kolme rataa niin hyvin kuin vain pystyi ratsastajan harhailevista ajatuksista ja yleisestä mielialasta huolimatta.
Sallihan olisi varmaan vain pukitellut kaikki radat läpi huomattuaan, etten keskittynyt touhuun yhtään, mutta Inka ei ollut Salli.

Reippaan vauhdikkaasti se suoritti esteradan, mutta minun yritykset päästä rata läpi mahdollisimman lyhyin reitein lopulta kostautui yhden tipautetun puomin takia. Inkaa en todellakaan syyttänyt, vika oli tyystin minun, niin kuin kaikki muukin solmut elämässäni sillä hetkellä.

Kuitenkin kirjavan tamman selästä laskeutuessani havahduin miettimään, miten näissä kisoissa ylipäätään oli mennyt.
En ollut laisinkaan kiinnittänyt huomiota muiden luokassa ratsastavien menestykseen, mutta kerratessani omia tuloksiani, tajusin ettei meillä vissiin kovin huonosti mennyt?
67,50 % koulukokeesta oli hienoinen parannus edelliseen tulokseen, sillä edellisellä kerralla olimme saaneet rapiat 66 prosenttia.
Mutta verrattuna syyspäiväntasaukseen, maastoestekokeen 11,3 virhepistettä (joista osa johtui ihanneajan alittamisesta) oli ihan hyvä?

Ottaen huomioon, että tämä oli Inkan toinen startti kyseisellä tasolla sekä sen, että ratsastajan ajatukset olivat olleet jossain ihan muualla kuin itse kilpailemisessa, olisi voinut mennä huomattavasti huonomminkin.
Sen takia en pakannut Inkaa heti radan jälkeen traileriin ja paennut paikalta, sillä jäin odottamaan lopullisia tuloksia.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Rasmus A., Nita M., Heidi N., Jusu R. and Lauri M. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 17.12.20 22:02

16.12.2020


Anton ponnisti itsensä Inkan selkään ja lähti liikkeelle. Mies starttaisi tammalla perjantaina 110cm esteluokasas ja oli tullut viime hetken treeneihin Kaajapurojen suhteellisen siedettävässä kunnossa olevalle kentälle.
Eikä hän ollut tullut yksin. Vilkaisin Sofian kanssa lumiukkoa rakentavaa naista. Minulla oli mennyt hetki ennen kuin olin osannut yhdistää blondin kasvot Beach Partyjen jatkoihin.

Olin kohauttanut kulmiani pieni hymy suupielessä Antonille Sonian katseelta piilossa, mikä oli saanut miehen kevyesti punastumaan ja nykäisemään olkapäitään ylösalas.
Hienoa, että edes jollakin meni hyvin ihmissuhderintamalla...

Pystytin muutaman esteen kentälle Antonin verryttellessä Inkaa.
"Joten... Aliisako on menneen talven lumia?" kysäisin miehen ratsastaessa ohitseni.
Epämääräinen korahdus kuului ratsastajan suusta enkä oikein ottanut selvää, oliko se myöntävä vai kieltävä vastaus.
Olihan Anton joskus pikkupienissään minulle avautunut monimutkaisista kuvioistaan Aliisan kanssa ja pohdin, olivatko he itsekään aina perillä siitä, mitä heidän välillään oli.
Tai oli ollut, sillä Sonian kulkeminen Antonin mukana antoi olettaa, että Aliisa oli historiaa.

Ihan niin kuin minä ja Matildakin.
En olisi halunnut ajatella sitä niin, mutta pakko se oli pikkuhiljaa uskoa, että meidän juttu oli kirjoitettu jo suljettuun kirjaan eikä siitä jäänyt muuta kuin hyvät muistot luettavaksi.
Muttei auttanut muuta kuin jatkaa elämäänsä leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä.

Katsahdin taas norjalaisen kanssa touhuavaa lasta, joka näytti alun ujostelun jälkeen tulevan hyvin toimeen Antonin mukanaan tuoman naisen kanssa.
Sunnuntaina olin päättänyt, että siitä hetkestä lähtien tekisin niin kuin vannoin tekeväni silloin, kun Kallaan muutin: keskittyisin vain töihin ja hevosiin. Sekä tietenkin Sofiaan.
Naiskuviot saisivat jäädä, ellei vastaan tulisi sellaista, joka pyyhkäisisi jalat alta sekunnissa. Muttei sellaisia olisi kuin vain se yksi, jolla oli tummat silmät ja violetit hiukset.

Seurasin katseellani Antonin työskentelyä Inkan kanssa. He sopivat hyvin yhteen ja olin kyllä pistänyt merkille, kuinka mies oli meidän tuntemisaikanamme rohkaistunut huomattavasti ja kerännyt itsetuntoaankin kasaan. Ei ollut enää välittömästi lyömässä hanskoja tiskiin, mikäli ei onnistuisi.
Inkahan toki oli tosi helppo ratsu verrattuna Salliin, muttei miehellä ollut ruunikon kanssakaan sormi suuhun mennyt – ihan aina.

Ajatukset valuivat tulevaan vuoteen ja jälleen kerran tulin pohtineeksi, miten minä saisin pidettyä niin Inkan, Sallin kuin tulevan varsankin itselläni niin, että kaikki olisivat saman katon alla tai ainakin suhteellisen lähellä toisiaan. Ehkä pitäisi ostaa joku pieni maatilan pläntti itselleni?
Vaahterapolku oli ilmoituksen mukaan myynnissä edelleen, mutten minä Vientareelle takaisin lähtisi töiden ja Sofian takia. Eihän se välimatka täysin mahdoton ollut, mutta Kallaan tai sen lähistölle minä kyllä jäisin.
Mutta olisihan tässä vielä vuosi aikaa miettiä, mitä tekisin.

"Kuunteletko sä?" kuulin Antonin kysyvän ja nostin katseeni kentän pohjasta ratsukkoon kysyvä ilme kasvoillani.
"Niin, että otanko vielä pari hyppyä vai riittääkö jo? Näyttikö ees siltä, että hyvin meni?"
En kehdannut myöntää, etten ollut keskittynyt hänen ratsastukseen hetkeen.
"Hyvältä näytti", nyökkäsin.
Anton naurahti kuivasti ja ravaili hetken kenttää ympäri ennen kuin antoi Inkalle pitkät ohjat.
"Kyllä teillä hyvin menee", totesin.
"Niin no, sun varmaan hankala päättää, kumman haluat pärjäävän paremmin: minun sinun hevosella vai tyttöystäväsi. Onhan tässä varmaan ranking-voittokin haaveissa molemmilla", Anton virnuili leveästi.
"Ei me olla enää yhdessä", pihahdin tuskin kuuluvalla äänellä.
"Mitä sanoit?" ohi ratsastanut mies huikkasi olkansa yli.
"Niin, ettei me olla enää Matildan kanssa yhdessä", sanoin kuuluvalla äänellä ja tuntui, kuin ääneni olisi kantautunut aina Murronmaalle asti. En ollut erosta maininnut kenellekään, ääneen ainakaan. Stina oli arvannut sen pelkästään vilkaisemalla minun kasvojani, kun olin  sunnuntaina Auburnista Kaajapuroille kotiutunut.

Anton näytti siltä, että tuiskahtaisi siltä istumalta alas Inkan selästä silkasta hämmennyksestä. Mies näytti sulattelevan tietoa hyvän tovin ennen kuin pysäytti tamman eteeni.
"Sori, en tiennyt", hän mutisi nolostuneen näköisenä. Pakotin surumielisen hymyn kasvoilleni.
"Nyt kävi näin", huokaisin.
"Okei…"
Vaikkei Inkan selästä laskeutuva mies sen enempää kysellyt, hänen vaihvihkainen vilkuilu suuntaani kieli silkasta uteliaisuudesta ja odotuksesta, että olisin avannut syitä eroon samantien.
"Kerron joskus toiste", murahdin. Tietenkin ihmisiä kiinnostaisi syyt eroon, mutten minä ollut valmis siitä puhumaan missään Purtsilan kentällä, vaikka aika varmasti syy paljastuisi lopulta kaikille.
"Kuulostaa siltä, että joku kaljailta olis tarpeeseen?" Anton ehdotti kiusaantuneesti, mutta samalla iloisesti.
"Katsotaan nyt", hymyilin aavistuksen. Vaikka pään totaalinen nollaaminen houkuttelikin, en halunnut ottaa sitä riskiä, että kaatokännissä olisin ottanut Matildaan yhteyttä ja itkenyt hänelle ikävääni.

Sonia ja Sofiakin pölähtivät siihen kentän laidalle.
"Hän on ihana", Sonia hymyili leveästi Sofian harppoessa luokseni kädet ojennettuina, joten en voinut tehdä muuta kuin kaapata tyttäreni syliini.
"Tulitte toimeen?" kysyin.
"Kyllä. Opetin hänelle monta norjalaista kirosanaa", blondi nainen ilmoitti pirteästi ja jopa minä nauroin ääneen, sillä tajusin Sonian vitsailevan.
"Pidän hänestä", sanoin Antonille suomeksi silmän iskun kera saaden miehen jälleen punastumaan ja kohauttelemaan hartioitaan.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Heidi N. and Lauri M. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Anton S. 19.12.20 18:25

18.12.2020


Keskustelu käyty - yllätysyllätys - Antonin ja Jessen välillä.

"No, se meni vituiksi."
"En nyt sanoisi niinkään. Pääsittehän te perusradan puhtaasti läpi."
"Joo, mutta uusinnassa kahdeksan virhepistettä."
"Taisit vähän luovuttaa sen ensimmäisen pudotuksen jälkeen, vai mitä?"
"Ai, sen huomasi?"
"Kieltämättä. Ja Inka vaatii kyllä sitä, että ratsastaja pitää sen laukan yllä eikä anna hidastaa raviin."
"Niin. Tiedän. Ei se mikään Vila oo, millä välillä hirttää kaasu pohjaan."
"Nimenomaan..."
"Noh, tais meikäläisen ranking-voitto mennä siinä."
"Älähän nyt. Teillä on kuitenkin Vilan kanssa enemmän historiaa takana ja tiedät sen metkut, joten tiedä vaikka pärjäisitte paremmin."
"Pffft... Katsotaan nyt. Se tosiaan on Vila. Siitä ei koskaan tiedä."
"Ja minä kun vielä keskiviikkona ajattelin, ettet enää niin helposti heitä hanskoja tiskiin."
"Vähintään riisun ne ja tungen taskuun."
"Pidä ne vain käsissäsi. Minä huolehdin Inkan takaisin Kaajapuroille, mene sinä valmistautumaan seuraavaan luokkaan."
"Et vissiin oo jatkoille tulossa?"
"En… Sofia on minulla ja mitäpä minä siellä jatkoilla tekisin, vaikka Stina tytön perään katsoisi vielä huomennakin."
"Kaljaa mun kanssa ja etsisit itsellesi jonkun laastarin yhdeksi illaksi?"
"Ensinnäkin, sinulla taitaa olla jo parempaakin seuraa siellä, toisekseen ei kiinnosta Matilda-laastarit ja kolmanneksi, vaikka kiinnostaisi niin ei niistä sellaisista tuu muuta kuin lasta ja paskaa."
"Eikö se sanonta mee, että ei tuu lasta eikä paskaakaan?"
"Ei minun kohdalla."
"…. Ai. Niin… Joo, sori. Unohdin."
"Ei se mitään."
"Ei taida meillä kummallakaan mennä kovin kummoisesti tällä hetkellä?"
"Sinulla paremmin kuin minulla. Sinulla on kuitenkin vielä hyväkin mahdollisuus ranking-voittoon ja tyttöystäväkin."
"Ei me Sonian kanssa… Äh, antaa olla."


_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 609

Isabella S., Jemiina R., Jusu R. and Inna P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 12.01.21 22:19

08.01.2021


Vaikka kuinka olin kuinka yrittänyt henkisesti valmistautua siihen, että äiti pelmahtaisi kylään loppiaisena ja viipyisi vähintään sunnuntaihin saakka, ei se helppoa ollut.

Tietenkin äiti oli ensimmäiseksi ihmetellyt missä Matilda oli ja pakkohan minun oli hänelle kertoa, ettei me enää yhdessä oltu.
Olin kyllä myöntänyt, että syy oli yksin minun ja huutiahan siitä oli tullut, mutta ihan kaikkea en ollut äidillekään kertonut. Olihan siinä moraalisaarnassa tarpeeksi kestämistä ja sen jälkeen hän olisi varmasti alkanut jotain sutinaa minun ja Innan välille suunnittelemaan.
Inna kun oli ollut yksi hänen "ehdokkaista" minun salaiseksi tyttöystäväksi kun olimme olleet vielä hissuksiin Milan kanssa. Unohtamatta hänen ensimmäistä veikkaustaan, Julia Luotia, ja sitä tyrmistyneisyyttä kun hän oli bongannut Julian pussailemasta Petran kanssa...

Äiti halusi lähteä moikkaamaan Inkaa, joten ei muuta kuin kohti Kaajapurojen tallia.
"Minusta teidän pitäisi Matildan kanssa istua alas, puhua asiat kunnolla halki ja sopia tuo typerä välirikkomikälie. Sovitte yhteen enkä ole koskaan nähnyt sinua yhtä onnellisena jonkun kanssa kuin sen", äiti papatti ajomatkan aikana Sofian kälättäessä takapenkillä jotain omaa siansaksaa pehmolelulleen.

Huokaisin. Ei se puhuminen tilannetta muuksi muuttaisi.
Matilda ansaitsi sitä paitsi jotain paljon parempaa kuin minä. Mutta siinä äiti oli oikeassa, etten ollut koskaan ollut yhtä onnellinen jonkun kanssa kuin Matildan. Mutta peilistä minua tuijotti joka kerta se syyllinen, joka oli pilannut kaiken ihan tuosta noin vain.
"Ajattelin kyllä pääseväni joskus katselemaan teitä alttarilla", äiti jatkoi juttuaan.
Saihan sitä aina ajatella, niin minäkin olin ajatellut.

Anton oli juuri ratsastamassa Inkaa kentällä, kun saavuimme paikalle.
"Ai, mä käsitin ettet tänään ehdi liikuttamaan Inkaa", mies ihmetteli, kun olin tupsahtanut kentän laidalle äiti ja Sofia vanavedessäni.
"Ei minun pitänytkään ehtiä. Äiti halusi nähdä sen niin siksi tultiin", vastasin.
"Haluatko sä ratsastaa?" Anton kysäisi.
"Eii, anna mennä kun kerran siellä selässä jo olet", hymyilin, vilkaisin seurassani tulleita ja naurahdin: "Minun pitää vahtia noita kahta ettei saa hirveästi tuhoa aikaiseksi täällä."
"Tuhoa? Minäkö? Mitä muka?" äiti äimisteli. En vastannut mitään, nostin Sofian syliini ja suoristin tytön pipoa. Ei äiti nyt paikkoja matalaksi laittaisi, mutta aivoja nopeammin käyvän suun aiheuttamat tuhot olikin sitten aivan toinen juttu.

"Se kyllä liikkuu tosi kivasti", äiti kommentoi, kun Anton ratsasti laukassa Inkalla voltteja pitkille sivuille ja hidasti lyhyillä sivuilla raviin.
"Niin tekee", myönsin. Kirjava tamma näytti pitävän menosta, mutta harvemminpa se huonotuuliselta vaikutti tai muutenkaan hangoitteli ratsastaessa vastaan.
"Muutenkin on kyllä kiva! Voisin ottaa takapihalleni yhden Inkan", äiti kälätti. "Ja yhden Sofian."
"Asut kerrostalossa", muistutin pieni hymy kasvoillani.
"Ehkä muutankin sinun luo tänne niin sitten on takapihakin", Ritva Aro tokaisi ja hetken jo luulin hänen olevan tosissaan. Missäs hän nukkuisi sitten? Sofian huoneessa elämänsä loppuun saakka? Sinne minä olin hänelle ostanut pienen vieraspedin kyllä, mutta ei se tarkoittanut, että sinne muuttaa voisi.
"Saan samalla vahdittua sinua ettet enää tee mitään typerää, kuten eroa mahtavasta naisesta", äiti hymähteli. Sanat saivat minut kääntämään katseeni maahan ja huokaisemaan syvään.

Ohiratsastava Anton vilkaisi meitä kulmiensa alta, mutta keskittyi sitten kirjavan hevosen ratsastamiseen.
"Vitsillähän minä vain", äiti lohdutteli nähdessään lannistuneen ilmeeni. "Sitä paitsi, minun läsnäolo saattaisi karkoittaa kaikki tulevat, mahtavan tapaiset naiset, mikäli et sen Matildan sydäntä takaisin itsellesi valloita."
Siihen minun oli jo pakko naurahtaa. Voisi olla todellakin hiljaista naisrintamalla, mikäli äiti asuisi luonani. Jo siitäkin syystä, että äitinsä kanssa asuva, yli kolmekymmentä vuotias, yhden lapsen isä ei välttämättä kuuminta huutoa olisi sinkkumarkkinoilla. Siihen kuvioon kun lisäsi sen faktan, että äiti oli Ritva Aro, mahdolliset "ehdokkaat" juoksisivat todennäköisesti kirkuen karkuun.
Matilda ei ollut juossut... Ei äidin takia.

"Haluatko sinä muuten kisata tänäkin vuonna esteitä Inkalla?" huikkasin Antonille. Minun piti saada ajatukset naiskuvioista (Matildasta) johonkin ihan muualle nyt ja kentällä työskentelevä ratsukko oli siinä hetkessä paras vaihtoehto sellaiselle. Sofia toki olisi ollut myös, mutta niillä oli jo äidin kanssa omat höpötykset meneillään.
Antonin ja Inkan kemiat kohtasivat ja mieluusti lainaisin "hevostani" miehelle jatkossakin.
"Pitää miettiä. Kai mä voisin", Anton vastasi olkiaan kohautellen ja taputti pikkupakkasessa turpakarvansa huurtaneen tamman kaulaa.
"Joo. En tiedä miten tänä vuonna ne Kalla cupin osakilpailut menee että pääsenkö itsekin starttamaan sillä esteitä välillä, mutta katsotaan sitä sitten."
"Ainahan minä voin tulla Sofiaa hoitamaan jos sinä haluat kisata", äiti ilmoitti iloisesti. Mulkaisin häntä kulmieni alta.
Melkein olin jo mainitsemassa, että Sofialla oli myös ihan palkattu hoitaja, Hannele. Mutta mieluusti soin tälle todella hyvälle hoitajalle myös ne viikonloppuvapaat enkä halunnut "häiritä" häntä ellei olisi aivan pakko.

Antonin lopetettua, porukalla siirryimme tallin puolelle.
Kissen karsinan ovi aukeni ja hetken odotin näkeväni Innan astuvan ulos sieltä, koska se olisi ollut sitä minun kuuluisaa tuuria, mutta ei se Inna ollut. Ellei nainen tietämättäni olisi käynyt sukupuolenkorjauksessa ja muokannut naamaansa näyttämään ihan Rasmukselta.
Ihan yhtä säikähtänyt ilme Rasmuksellakin oli kuin mitä olisin voinut kuvitella Innankin kasvoille, kun hän tajusi kuka vieressäni seisoi. Salamannopeasti mies livahti takaisin Kissen karsinaan piilottelemaan, mutta liian myöhäistä...
"Rasmus! Mukava nähdä!" äiti kiekaisi iloisesti.
"Missä se sinun herttainen tyttöystäväsi on? Äläkä vain sano, että tekin olette eronneet! Ja onnittelut, kuulema voitit kenttärankingin, vai mikä se oli?"

Antonin kanssa pidäteltiin naurua Rasmuksen vastaillessa äidilleni silkkaa kohteliaisuuttaan.
Niin, Rasmus oli napannut kenttärankingin voiton nenäni edestä, mutten ollut jaksanut siitä mitenkään harmistua. Minulla oli ollut - ja oli edelleen - muitakin murheita, joten hopeasija lopullisissa tuloksissa oli vähäpätöinen juttu.
Ja tietenkin olin onnellinen Rasmuksen puolesta. Hän kuitenkin halusi kisata aktiivisesti, minulle kun kisaaminen ei ollut mikään "pakollinen" juttu hevosten kanssa touhutessa.
Rankingvoitto olisi toki ollut pieni valopilkahdus muuten ankeaan elämäntilanteeseeni, mutta väliäkös tuolla... Kenen kanssa minä sitä edes olisin juhlinut?

Autoin Antonia Inkan kanssa.
Ehkäpä tänä vuonna tamman kanssa napattaisiin voittopokaali takaisin minulle?
Loppuvuodesta joutuisinkin sitten hyvästelemään tamman ja miettimään, mihin ihmeeseen minä Sallin ja sen varsan tungen...

"Anton! Tuletko syömään meille?" äiti kysyi, kun oli jättänyt Rasmuksen rauhaan.
"Öh?" Anton ähkäisi hämmentyneenä.
"Joojoo, pitäähän kilpailevan ratsastajan pitää huolta ravinnosta ettei pääse rupsahtamaan", äiti hölötti ja puristi blondia käsivarresta. "Oho, no, sieltä kyllä habaa löytyi. Ei ole rupsahtanut."
Antonin naama punehtui entisestään ja minun oli pakko kääntää katse johonkin katonrajaan etten olisi purskahtanut nauruun.
"Tule vain ellei sinulla ole muita menoja", sanoin sitten.
"Ei kai mulla..."
"Mahtavaa!" äiti hihkaisi. "Teen lasagnea."

Vaikka Anton puhui huomattavasti vähemmän kuin äiti (ja Sofia), oli mukavaa kun oli muutakin seuraa siinä ruokapöydässä.
Eipähän tullut aivan koko aikaa mietittyä exääni.

Jos olisin tiennyt, miten ilta päättyy... En olisi muuttanut mitään.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jemiina R., Jusu R., Matilda T., Sarah R. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 22.01.21 21:54

22.01.2021


"Näin", ohjeistin Sofiaa kyykistellessäni Inkan jalkojen juuressa ja näytin tytölle, miten pehmeällä harjalla tamman jalkoja puhdistettaisiin.
Tyttö nappasi ojentamani harjan käteensä ja ryhtyi vähän haparoivin ottein harjaamaan Inkan etujalkaa tamman seisoessa järkähtämättä paikoillaan.

Leveä hymy kasvoillani seurasin tytön ja tamman yhteistyötä enkä sillä hetkellä voinut olla onnellisempi noinkin tomerasta hevosharrastajan - tai ehkä jopa hevosammattilaisen - alusta sekä tietenkin järkähtämättömästä tammasta.

Tietenkin Inka oli laumaeläimenä nostanut kierroksiaan silloin, kun Kärppä oli karkureissullaan tullut kentän laidalle laukkailemaan, mutta olin pitänyt tamman jotenkin aisoissa ja pysynyt selässä.
Tamma oli tasan kerran "heittänyt" minut selästään ja sekin oli ollut omaa huolimattomuuttani, sillä olin keskittynyt puhumaan Matildan kanssa puhelimessa ja tamma oli nykäissyt päänsä alas.

Sallin selästä olin kyllä lennellyt kerran jos toisenkin. Mutten koskaan niin pahasti, kuin Husun selästä olin tullut alas. Tukkieste maastoesteradalla ei todellakaan ollut mikään pehmein laskeutumisalusta...
Vaikken hirveästi kyseisestä onnettomuudesta muista, oli silti jonkinlaiset muistot vallanneet mieleni, kun olin nähnyt Josefinan kentällä ja tajunnut, ettei lapseni kummitädillä ollut todellakaan kaikki hyvin.
Kuulemani mukaan Josefinalla oli neljä murtunutta kylkiluuta, kolme enemmän kuin minulla oli ollut, mutta olin itse paskonut siinä muinaisessa rytäkässä nilkkani sekä ranteen ja onnistunut saamaan olkapään pois paikoiltaan lievän aivotärähdyksen lisäksi.
Tänäkin päivänä saattoi leikattu nilkka temppuilla, mutta ei niin pahasti että sitä huomaisi muut kuin minä itse.

Katselin hymyillen Sofiaa ja kaivoin puhelimen taskustani ottaakseni kuvan tytöstä.
Yksi uusi viesti oli tullut ja kulmani kurtistuivat niin yllättyneen hämmentyneisyydestä kuin eräänlaisesta ilosta, sillä viesti oli Matildalta.
Tai oikeastaan kuvaviesti pienistä, ruskeista hevosen korvista, joita ympäröi vaaleat jouhet ja taustalla näkyi lumikinoksia.
Vaikka olimme sopineet olevamme kavereita, en silti ollut uskonut, että ex-naisystäväni laittaisi minulle viestiä "ihan muuten vain".
Mutta lämmitti se silti minun mieltäni, sillä olin ollut lähes joka ilta itsekin soittamassa tai viestittelemässä hänelle, mutta olin lopulta jänistänyt ja/tai suojellut omia tunteitani, sillä  minulla oli ihan liian ikävä Matildaa...

Hetken mielijohteesta lähetin takaisin kuvan Sofiasta Inkan jalkojen kimpussa saatesanoin "heppailua täälläkin."
Jottei keskustelu tyrehtyisi siihen, laitoin vielä perään viestin: "Ilmeisen mukava työreissu?"
En ehtinyt jäädä odottelemaan Matildan mahdollista vastausta, sillä Sofia oli löytänyt Inkan harjalaatikosta kaviokoukun ja oli tunkemassa sitä suuhunsa.
"Ei sitä ihan noin kuulu käyttää. Anna kun minä näytän", naureskelin napatessani kaviokoukun itselleni tytöltä, joka näytti hetken siltä että suuttuisi suunnattomasti, mutta lopulta vain nauroi minun selostuksille siitä, miten hevosen kaviot puhdistetaan.

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Sofinjal
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Jusu R., Matilda T., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 04.02.21 22:30

31.01.2021


Hymyilytti. Oli hymyillyttänyt perjantain ja lauantain välisestä yöstä asti.
Olin ollut jo heittämässä kaiken maailman kirveitä kaivoon loppuvuoden perusteella, mutta nyt taas elämä... Noh, hymyili.

Olinhan minä toivonut, että Matildan kanssa palattaisiin vielä joskus yhteen, mutta en olisi uskonut sen tapahtuvan.
Mutta niin siinä oli käynyt...
Onneksi.

Lauantaina kun olin herännyt naisen vierestä, olin ajatellut, kuinka mukavaa olisi ollut viettää koko viikonloppu hänen kanssaan samassa sängyssä, mutta meillä molemmilla oli hevoset huolehdittavana ja Matilda oli tarvinnut ne avaimensa sekä vaihtovaatteita.
Olin kyllä jälkimmäiseen todennut ääneen, ettei hän minun mielestäni tarvinnut mitään vaatteita ja saanut vastaukseksi vain paljon puhuvaa kulmien kohottelua sekä hymähtelyä.
Pakko se oli ollut nousta, vaikkei me todellakaan mitään kiirettä oltu pidetty sen suhteen.

Tänään sunnuntaina olin lähtenyt Kaajapuroille päivänvalon aikaan.
Tamma ei vaikuttanut kovin halukkaalta lähtemään päiväheiniensä äärestä mihinkään, mutta koska se ei ollut mikään ympäri tarhaa juoksuttaja, antoi se itsensä helposti kiinni muttei kuitenkaan ihan heti liikahtanut mihinkään.

Kuitenkin tarhasta ulos päästyämme nakkasin riimunnarun tamman kaulan yli ja suuntasin tallin "lämpöön" hevosen seuratessa perässä. Jos ei olisi hymyilyttänyt jo valmiiksi, olisi huuleni viimeistään siinä vaiheessa kaartuneet virneeseen.
Vaikka pidinkin jokseenkin luonteikkaammista hevosista, Inkan kuuliaisuus sai minut aina iloiseksi. Sallin riimunnarusta en ikimaailmassa olisi uskaltanut päästää irti ja olettaa, että ruunikko seuraisi minua mukisematta talliin. Se nimittäin olisi ottanut välittömästi jalat alleen ja sännännyt ties minne...

Ei minulla ollut mitään tiettyä suunnitelmaa, mitä Inkan kanssa tänään tekisin. Eilen olin käynyt sen kanssa kentällä vääntelemässä koulukiemuroita, joten ehkä tänään suunnattaisiin maastoon? Olisi kyllä pitänyt vähän hypätäkin, sillä ensi viikonloppuna olisi estekisat tiedossa, mutta jotenkin ei ollut yhtään hyppyfiilis.
Inka meni kiltisti karsinaansa ja minä menin hakemaan sen harjat varustehuoneesta. Puhelin kilahti takin taskussa ja Matildan viestiä lukien hiippailin takaisin tallin puolelle virnistellen.
"Mitä se virnuilee?" Stinan ääni keskeytti viestiin vastaamisen.
"Eeen mitään", naurahdin.
"Sulla on joku nainen!" nainen hihkaisi ja ennen kuin ehdin tekemään mitään, hän oli jo napannut puhelimen minun kädestäni ja vilkaisi ruutua vähät välittäen minun muistuttaessa kirjesalaisuudesta.
"AHAA!" Stina hihkaisi, tuuppasi puhelimen takaisin minulle ja risti käsivartensa rinnuksilleen utelias ilme kasvoillaan. "Jesse Sebastian Aro! Ei kai vanha suola janota?"

Virnistin leveästi ja työnnyin hänen ohitseen Inkan karsinalle.
"Sama vanha suola, mutta uudessa pakkauksessa?" pohdiskelin.
"Nyt kyllä kerrot!" Stina kihisi uteliasuuttaan ja tunki kirjavan tamman karsinaan kanssani. Inkaa ei yllätysvieras haitannut yhtään, oli vain tyytyväinen saadessaan kahdelta ihmiseltä huomiota.

"Ihanaa!" nainen hihkaisi, kun olin hänelle kertonut, mitä minun ja Matildan välillä oli tapahtunut: olimme jälleen yhdessä ja nainen muuttaisi luokseni. Treffien jälkeen.
"Parempi suunnitella kunnon treffit sitten" vihreät hiuksensa pipon alle piilottanut nainen sanoi päättäväisesti.
"Koko ajan suunnittelen", sanoin huvittuneena. Ehkä olin jo keksinyt jotain, mutta mitä... Se jääköön arvoitukseksi.

Stinan piti lähteä putsailemaan tarhoja, joten minä lähdin Inkan kanssa maastoon.
Metsikkö oli tuttua seutua ja varsinkin talvisin näki, mitä reittejä kaikki ratsukot kulkivat. Koska tunsin seudut, ohjasin tamman pienelle kinttupolulle, jota pitkin kukaan muu ei ollut hetkeen mennyt. Tai ainakin näin oletin, sillä maassa menevä polku oli peittynyt osittain lumeen.
Menisi tämä samalla eräänlaisesta hankitreenistä, mikä näillä leveysasteilla oli harvinaista herkkua.

Inka askelsi reippaasti eteenpäin, kuunteli luonnon ääniä tarkkaavaisesti ja minä vain mietiskelin omiani.
Tamma olisi minulla vielä tämän vuoden ja vaikkei minua vieläkään hirveästi harmittanut kenttärankingin voiton "menetys", suunnitelmissa oli tänä vuonna yrittää voittaa pysti takaisin itselleni.

Elämä tuntui parin kuukauden "kaamoksen" jälkeen rullaavan jälleen.
Ja hyvä niin.

Sofiankin sain taas illalla luokseni ja heti kun olin avannut oven hänelle sekä Heidille, tyttö kapsahti halaamaan jalkojani.
"No hei", hymyilin kyykistyessäni tytön tasalle. "Oliko kiva viikko äidin kanssa?"
“Lauvi muuttaa!" Sofia ilmoitti iloisesti. Nostin katseeni tytöstä Heidiin, joka näytti jokseenkin hämmentyneeltä, mutta hymy hänen kasvoillaan kertoi, ettei Lauvi muuttaisi kovinkaan kauas heistä - päinvastoin.

"Minun kyllä piti kertoa siitä ihan itse", Heidi naurahti. "Mutta ilmeisesti Sofia halusi kertoa siitä ensin."
"Hyviä uutisia siis", hymyilin täysin vilpittömästi ja siirsin katseeni takaisin tyttöön, jota autoin ulos haalarista.
"Tiedätkö mitä, Sofia?"
Tyttö katsoi minua innostuneena enkä voinut peitellä omaa hymyäni.
"Matilda muuttaa myös. Tänne. Meidän luo", paljastin.
"Tilta!"
"Kyllä. Ja jos menet katsomaan, niin hän saattaa olla keittiössä tekemässä meille iltapalaa", kerroin ja tytön silmissä välähti. Tietenkin Sofia oli kysellyt Matildan perään useampaan otteeseen ja minä olin milloin mitäkin tekosyitä keksinyt, miksei Matilda ollut paikalla.

Sofia säntäsi heti ulkovaatteet päältä saatuaan kohti keittiötä ja minä keräsin kyseiset vaateparret syliini kohdaten Heidin yllättyneen katseen.
"Te olette palanneet yhteen?"
"Kyllä."
"Onneksi olkoon", nainen hymyili.
"Samoin."
En minä vieläkään pahemmin Laurista pitänyt, mutta Heidin onni todellakin meni minun mielipiteen edelle.
"Haluatko kahvia tai jotain? Vai onko kiire muuttopuuhiin jo?" kysyin.
"En minä, kiitos, tarvitse mitään, mutta Sofialle voisin vielä heipat sanoa."
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jemiina R., Heidi N., Matilda T., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 09.02.21 21:09

06.02.2021


Onneksi olin laittanut valmiiksi niin Inkan kuin omatkin varusteet jo edellisenä iltana, sillä vaikka minun oli tarkoitus olla Kaajapuroilla hyvissä ajoin, ei Sofia ollut aamukiukuissaan kovin suopealla tuulella ja kun lopulta olin saanut tytön vietyä äidilleen päiväksi, olin ollut aikataulusta myöhässä.

"Anteeksi", pahoittelin matkakumppanilleni Rasmukselle, joka näytti jokseenkin turhautuneelta kun vihdoin olin saapastellut talliin.
Siistittyäni Inkan, nakkasin sille kuljetusvarusteet niskaan ja talutin kirjavan tamman traileriin. Kisse ilmestyi pian sen viereen ja matka kohti Edsvikin tallia saattoi alkaa.

Rasmus tahtoi ajaa, joten sen kunnian hänelle myös soin. Tarjouduin kyllä toimimaan kuskina paluumatkalla, mutta vähäpuheinen mies oli kohauttanut harteitaan: "Katotaan sitä sitten."
Ei me hirveästi puhuttu sen matkan aikana.
"Mitä Josefinalle kuuluu?"
"Hyvää."
"Joko hän kohta saa palata satulaan?"
"Ei varmaan ihan heti kuitenkaan."
"Onneksi ei käynyt sen pahemmin kuitenkaan. Olisihan siinä voinut käydä todella huonostikin."
"Niinpä."
"Kisse on hieno hevonen."
"Niin on."
"Inkakin."
"Jep."

"Onneksi kisataan eri luokissa tänään. Et ainakaan voita minua niin kuin kenttärankingissa", mietiskelin huvittuneena. Olihan se voiton lipsahtaminen käsistä vähän harmittanut, mutta silloin oli ollut muitakin murheita harteilla etten ollut sitä jaksanut ohikiitävää hetkeä kauemmin voivotella.
"Niin", kuskina toimiva mies mutisi, piilotti tyytyväisyyttään hehkuvan ilmeensä hetkeksi takin kauluksen sisään ja oli keskittyvinään ajamiseen.

Edsvikin tallilla oli yllättävän paljon porukkaa aina ihmisistä hevosiin. Ratsukoita oli saapunut jopa ulkomailta saakka, mikä oli yllättänyt minut. Olin ajatellut näiden olevan jotkut "pikkukisat", joiden avulla näppärästi ottaisi vauhtia tuleviin Auburnin osakilpailuihin.

Vauhdin löytyminen olisi  kyllä tullut tarpeeseen myös itse kisatilanteessa.
Neljä virhepistettä ja huono aika keikautti meidät Inkan kanssa aina 22. sijalle. Kieltämättä olin ajatellut, että loppuvuoden "kompuroinnista" huolimatta uusi vuosi alkaisi kisarintamalla paremmin, mutta ainahan sitä sai kuvitella.

"En tiedä mikä tässä nykyään mättää", huokaisin Oskari Käkiharjulle, joka oli tullut juttusille ennen kuin lähdettäisiin Rasmuksen sekä hevosten kanssa takaisin Kallaan.
"Noooh, eihän toi nyt niin huonosti mennyt. Neljä virhepistettä vain", mies totesi.
"Totta", naurahdin. Sallin kanssa olin niin tottunut siihen, ettei meitä sijottuneiden joukossa nähty, mutta Inkan kanssa meillä oli enemmän ruusukkeita kuin "huonosti" menneitä tuloksia. Paitsi syksystä lähtien... Ei onnistunut, ei sitten millään.
"Voihan se olla, ettei siitä vaan oo tuon isompiin luokkiin", Reija Käkiharju nakkasi, sai osakseen mulkaisun mieheltään ja hymyili sitten minulle pahoittelevasti. "Ihan vitsillä minä!"
En ottanut itseeni. Niin minä kuin Oskari tiedettiin, että Inkasta todellakin oli isompiinkin luokkiin. Ehkä.

Minulla ainakin oli jokseenkin ikävä kovatasoisempiin kenttä- ja esteluokkiin, mutta koska minulla ei siihen hätään ollut ratsua kyseisiin luokkiin, en voinut muuta kuin yrittää viedä Inkaa tasonsa kanssa eteenpäin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Rasmus A., Jusu R., Inna P. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 23.02.21 20:59

Kenttäviikonloppu 19. - 21.02.2020

#kallacupkalat

Perjantai
Äitihän se oli innostunut aivan silmittömästi tämän vuoden Kalla CUP-teemasta, eli horoskoopeista, ja käynyt perjantaina aamiaispöydässä läpi syvälliset analyysit horoskooppimerkeistämme ja kaikesta sen ympärillä.
"Tässä sanotaan, että Vaaka ja Kalat voivat joko rakastua palavasti tai kokea, etteivät alkuunkaan ymmärrä toisiaan", äiti selosti, vilkaisi minua ja Matildaa hymyillen. "Teidän kohdalla se on aika selvää kummin kävi."
Katsahdin vieressäni istuvaa naista, joka piilotti pienen hymynsä kahvikuppinsa taa.

"Seksi teidän välillänne..."äiti jatkoi jutun lukemista ääneen ja siinä vaiheessa nappasin iPadin hänen kädestään tuumaten, että eiköhän se riittäisi jo siitä aiheesta.
Sofia naureskeli aamupuurot ympäri kasvojaan ja Matildakin oli ynähtänyt jotain epämääräistä äidin höpinöille ennen kuin skarppasi, vei astiat tiskikoneeseen ja ilmoitti lähtevänsä töihin.
"Kai sinä tulet katsomaan niitä kisoja?" äiti huuteli naisen perään, joka lupasi tulla.
Minulla olisi tänään puolikas etäpäivä ennen kuin olisi lähdettävä Kaajapuroille ja sieltä Auburniin kentän koulukokeeseen.

Minun hyvästellessä Matildaa eteisessä, äiti oli ottanut iPadin takaisin itselleen ja kun palasin keittiöön, hän luki minulle ääneen Iltalehden povailemaa horoskooppia.
"Jokin viikonlopun tehtävä jännittää sinua, ja pelkäät mokaavasi tai alisuoriutuvasi. Kaipaat pientä uskonvahvistusta. Pyydä sitä ihmiseltä, jonka arvostelukykyyn luotat."

Naurahdin. Niin, kai se oli ihan osuva ennustus.
Kieltämättä viikonlopun kisarupeama jännitti. Mokaaminen ja alisuorittaminen oli toki mahdollista, mutta uskonvahvistusta en äidiltäni pyytäisi, siitäkin huolimatta että luotin häneen.
Hän kyllä antoi neuvonsa pyytämättä: "Jätä ne hullut esteiden hyppelyt, ei minun sydänparka enää sellaista kestä katsella!"

Ja puhtia sanoilleen hän sai minun ja Inkan koulusuorituksesta.
Kolmas sija ei todellakaan ollut huono ja kai se tavallaan loi pientä uskoa siihen, että me saatettaisiin pärjätä näissä kisoissa. Siitäkin huolimatta, että vielä olisi vedettävä yhtä hyvin ellei paremminkin niin maasto- kuin rataesteilläkin.

Lauantai
Sen sijaan, että olisin ottanut äidin "neuvoista" kopin, minä jälleen lauantaina laitoin Inkalle varusteet niskaan ja valmistauduin hallimaastoesteisiin.
Viimeksi meidän virhepistesaldo maastoesteiltä oli ollut 11,3 ja ajattelin pyrkiä siihen, ettei niitä tällä kertaa enempää tulisi.

Eikä tullut. Puhtailla nollilla ei kuitenkaan päästy rataa läpi, mutta 4,4vp oli huomattava parannus viime kertaan.
Salaa toivoin, että sillä määrällä olisi myös sijoituksille asti päästy, mutta eihän siinä niin käynyt ja se virhepistemäärä keikautti meidät sijalle 7 ja väliaikatuloksissa kuudennella sijalla.
Hieman turhautti, mutta olin joka tapauksessa tyytyväinen niin Inkaan kuin itseenikin.

"Huomenna nollat ja olette erittäin todennäköisesti sijoilla lopullisissa tuloksissa", Oskari Käkiharju totesi rohkaisevasti. "Hyvin teillä meni. Ja menee. Jatka samaan malliin."
Kyseinen mies oli mitä ilmeisemmin se horoskooppini povailema henkilö, jonka arvostelykykyyn luotin ja jolta kaipasin pientä uskonvahvistusta.

Sunnuntai
Muttei meillä nollia tullut rataesteilläkään, vaikka itsevarmana ja päättäväisenä Inkan radalle ratsastinkin.
Otin typerän riskin ohjaamalla tamman liiankin tiukasti eräälle esteelle, minkä vuoksi tamma sekosi askeleissaan, pudotti puomin eikä me saatu korjattua menoa ennen seuraavaa estettä ja pudotushan siitäkin tuli.

Jos eilen oli turhauttanut hieman, tänään turhautti kahta kauheammin ja syyllinen oli siellä peilissä.
Mutta lopullisissa tuloksissa olimme sijalla viisi, ensimmäiset ei-sijoittuneet.

Tästä olisi kuitenkin hyvä jatkaa tulevia koitoksia kohti!
Ensi viikolla starttaisin Inkan kanssa myös tavan esteillä ja tiesin jo valmiiksi, etten tämän päiväisiä virheitä toistaisi.

Taluttaessani tamman päivän päätteeksi omaan karsinaansa, hymyilin itsekseni ja päätin, että kyllä me tänä vuonna edes yksi kentästä ansaittu ruusuke kotiin tuotaisiin. Värillä ei väliä.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jusu R., Inna P., Sarah R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 28.02.21 14:32

27.02.2021

#kallacupkalat

Koska minua ei tarvittu tälläkään kertaa Auburnissa koulukisoihin liittyvissä tehtävissä, olin tullut "vapaapäiväni" turvin tallille jo hyvissä ajoin touhuamaan niitä näitä.

Inkan varusteet kaipasivat putsausta ja nakkasinkin muistin aikaan sen kisahuovat autoon, jotta ne päätyisivät jossain vaiheessa pyykkikoneeseen.
Huopien päälle peräkonttiin päätyi myös eilen ansaittu ruusuke, mikä sai tyytyväisen hymyn kasvoilleni.

"Sinulla on oikeus vapauteen, mutta ei ilman pientä tai ehkä vähän suurempaakin taistelua lähinnä itsesi kanssa. Kukaan muu sinua ei nimittäin voi pidätellä, joten antaa lentää. "
Sellaista oli horoskooppi povaillut eiliselle, mutten mitään "taistelua" itseni kanssa havainnut, mutta mikään ei ollut meitä pidätellyt estekisoissa. Inka oli antanut lentää ja siivittänyt meidät puhtailla nollilla kolmannelle sijalle.

Oli ollut kieltämättä erittäin mukavaa seistä jälleen palkintojen jaossa mukana, mutta vielä mukavampaa oli nähdä toiseksi tulleen Matildan pidättyvän onnellinen ilme, kun Zelia oli ruusukkeensa napannut.
Ensimmäiseksi tullut ratsastaja oli tuntematon, mutta neljännelle sijalle oli kivunnut nuoren ratsastajan kanssa tuttu hevonen: Adamas eli Aatami, jonka lempinimestä kävimme edelleen Heidin kanssa keskustelua tasaisin väliajoin. Ihan kiusallani pidin kiinni kimolle antamastani lempinimestä.

Ajankuluksi hinkutin myös Inkan ruokakupit putipuhtaiksi ennen kuin hain tamman sisälle tarhastaan, harjasin sen ja talutin kentälle.
Tänään en sen selkään kivunnut ollenkaan, harjoiteltiin jo tutuiksi tulleita maastakäsittelyjuttuja kaikessa rauhassa enkä voinut olla hymyilemättä leveästi tamman totellessa pyyntöjäni mukisematta.
Lopulta annoin sille luvan mennä omaan tahtiinsa ihan mihin vain ja tammahan ampaisi matkaan iloisesti pukitellen. Enimmät höyryt päästeltyään se hiljensi vauhtia ja lopulta tuli luokseni ihan pyytämättä.
"Nytkö riitti?"

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Inks
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jusu R., Sarah R. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 28.03.21 21:38

27.03.2021


Kevättä tuntui olevan rinnassa itse kullakin. Antonin aurinkoinen ilme tosin johtui jostain ihan muusta kuin kevään lämmöstä, mutta normaalisti rauhallinen Inkakin tuntui olevan jotenkin tavallista säpäkämpi ja Jemiinan taluttama pilkullinen ori sai tamman aivan sekopäiseksi.

"Jospa tämä tästä vähän rauhottuisi", mutisin Matildalle, joka puolestaan stressasi tulevaa suoritustaan Zelian kanssa eikä todennäköisesti kuullut mitä sanoin.
Runiacin kisoihin osallistuminen joukkueena oli alunperin Matildan idea ja hän oli ehdottanut myös Antonia kolmanneksi ratsastajaksi, mutta minä olin valikoitunut joukkueen johtajaksi. Tietenkin olin vähän hangoitellut vastaan, mutta sanotaanko sitten vaikka niin, että Matilda oli erittäin hyvin suostutellut minut ottamaan kyseisen johtaja-tittelin vastaan - vaikkakin koko tittelillä oli vain nimellinen vaikutus koko touhussa.

Verryttelystä ei meinannut tulla yhtikäs mitään, sillä Inka sinkoili vähän minne sattui ja tuntui kadottaneen korvansa tyystin. Onneksi olin osannut varautua siihen eikä mennyt sormi niin sanotusti suuhun. Sallin kanssa tämä tämmöinen pelleily oli ollut ihan arkipäivää, joten en ollut heittämässä hanskoja tiskiin ja toivoin, että kirjava tamma unohtaisi hormonihuuruilunsa kunhan kisaradalle päästäisiin.

Lähtömerkin kajahdettua kannustin Inkan ensimmäiselle esteelle itsevarmasti ja hienosti tamma meidät siivitti radan puhtaasti läpi.
Uusinnassa neidin kierokset taas vähän lähtivät nousuun ja toiselle esteelle tultiin ihan miten sattui, minkä takia tipahti puomeja alas. Siitä hermostuneena Inka nostatti kierroksiaan entisestään ja oli jo säntäämässä seuraavan esteen ohi, mutta sain kuin sainkin sen käännettyä ajoissa oikeaan suuntaan. Aikaa siinä tuhlaantui, minkä takia ratsastettiin ulos radalta viiden virhepisteen kera.
Mutta ei se mitään.

"Teidän täytyy vetää puhtaat radat niin pärjätään", totesin joukkuetovereilleni joista seuraavana olisi vuorossa Anton. Blondin ajatukset olivat kyllä ihan jossain muualla kuin siinä hetkessä, mutta olihan se ihan ymmärrettävää.
Minä kokeilisin vielä huomennakin onnea Inkan kanssa. Tällä kertaa kouluaitojen sisäpuolella ja tämän päivän perusteella en hirveän suuria odotuksia huomiselle radalla laittanut. Otetaan nyt sekin vaikka ihan vain kokemuksen kannalta.

"Meidän täytyy sitten saunoa tänään ihan kaksistaan", virnistelin Matildalle tehdessämme lähtöä Runiacista. Antonin olisin kutsunut saunomaan, mutta veikkasin, ettei mies olisi tullut paikalle edes norjalaisen heilansa kanssa. Kaksikko varmasti halusi olla kaikessa rauhassa...
"Harmi", nainen huokaisi syvään. "Olisin niin kovasti halunnut saunoa Antonin kanssa..."
"Aivan varmasti. Joku toinen kerta sitten", nauroin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Matilda T., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 04.04.21 16:08


Koska Josefina oli kehitellyt hauskan oloisen puomiradan Kaajapurojen kentälle, halusin hyödyntää sitä ja olimme sopineet Jusun kanssa "treffit" tallille perjantaiksi. Sofia oli silminnähden onnellinen päästessään touhuamaan kummitätinsä kanssa siksi aikaa, että minä ja Inka olimme kentällä.
Ajattelin tamman jo vähän rauhoittuneen ja jätin satulan matkasta kokonaan, mutta heti kun olin punnertanut itseni kirjavan tamman selkään, huomasin että sitä pöllöilyenergiaa löytyi Inkalta edelleen.

"Se on sinun vuorosi soittaa ambulanssi", letkautin Josefinalle, joka oli tullut Sofian kanssa seuraamaan meidän työskentelyä kentän laidalle.
"Jos ei nyt kuitenkaan", nainen hätääntyi ja pudistelin päätäni huvittuneena. En minä alas tulisi - toivottavasti. En, vaikka tamma hyppelehti sähköjäniksenä puomien yli ja muutenkin hölmöili menemään.
Valehtelisin jos väittäisin, etteikö olisi tipahtaminen ollut lähellä muutamaan otteeseen, mutta selässä pysyin joka tapauksessa.
"Hölmö tamma", mutisin itsekseni.

Haasteellinen rata kuitenkin "pakotti" tamman keskittymään ja kuuntelemaan ohjeitani. Hienosti se sitten lopulta sujui ja Inkakin vaikutti jälleen siltä rauhalliselta sekä kuuliaiselta hevoselta, mitä se oikeasti oli.

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Jin

Ratsastuksen jälkeen kiittelin Josefinaa vuolaasti niin hauskojen puomitehtävien kehittelemisestä kuin Sofian vahtimisestakin. Tietenkin nainen vain vähätteli panostaan ja mutisi, ettei siitä mitään vaivaa ollut ja niin edelleen.
Juteltiin vielä pitkät pätkät niin Grannista kuin Sallistakin. Molempien omat tammat kun olivat tukevasti paksuina sillä hetkellä enkä tiedä, kumpi meistä oli enemmän innoissaan odotellessaan, millaisen varsan se oma hevonen maailmaan putkauttaisi. Minä toivoin tammavarsaa, Josefina ei osannut oikein sanoa, kumpaa toivoisi.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jusu R., Matilda T., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 15.05.21 20:57

13.05.2021


Helatorstai tarkoitti "ylimääräistä" vapaapäivää eikä parempaa keliä sille päivälle varmaan kukaan osannut toivoa.
Syksyn ja talven tuoma yleinen alakuloisuus oli muisto vain enkä todellakaan valittanut, vaikka oli melkein liiankin lämmin.

Pienessä mielessäkään ei käynyt mitkään hikitreenit Inkan kanssa ja vaikka olisi käynytkin, sellaiseen ei ollut nyt aikaa, koska Sofia oli minulla.
Tallille kuitenkin menimme Inkaa moikkaamaan. Talvikarva oli tammalta vaihtunut jo kesäisempään versioon, mutta harja oli päässyt vähän venähtämään "ei-niin-kilpahevosmaiseen" pörröön, joten ajattelin vähän parturoida tamman mustia jouhia.
Työnjako oli selvä: minä siistisin Inkan jouhet, Sofia saisi puhdistaa tamman harjat.

Inkan harjapakin sisältö ei kyllä sen puhtaammaksi tullut, koska sillä välin kun minä saksin tamman jouhia, Sofia hinkkasi pöläriä sun muita lähinnä tallipihan soraa vasten sen jälkeen, kun oli kipannut koko harjapakin ylösalaisin.
Mutta ajatushan se vissiin oli kaikkein tärkein?

Stinakin pölähti paikalle jossain välissä ja hänen vanavedessään kulki Inna, joka vain mulkaisi minua, tervehti Sofiaa ja karkasi autolleen.
Huokaisin syvään. Ilmeisesti Paakkanen oli edelleen minulle jotenkin käärmeissään... Se yksi yö oli ollut vain se yksi yö enkä minä ainakaan ollut ajatellut, että sille mitään uusintaa tulisi.
Mutta sen jälkeen, kun olin ilmoittanut palanneeni Matildan kanssa yhteen, Inna oli ollut todella hapan minua kohtaan.

Stina mutristeli huuliaan, katsoi merkitsevästi Innan auton takavaloja ja  sitten minua.
"Mitä?" pihahdin.
"Eiiii mitään..." Stina naurahti ja käännähti sitten höpöttelemään Sofialle.
Mitä ilmeisemmin Stina siis tiesi, mitä vuoden vaihteessa oli tapahtunut.

Inkan harja oli jälleen ns. kuosissa ja tyytyväisenä katselin lopputulosta.
Ava talutti Sepon meidän ohi, katsahti Inkaa sekä oman ruunansa harjaa ja totesi sitten, että ihmeen siisti kampaus miehen jäljiltä.
Hymyilin leveästi.
"Jesse on kätevä käsistään", Stina ilmoitti kuuluvasti.
"Varmasti", Pulkkanen tuhisi.
"Äkkiäkös se Seponkin kuontalon kuosiin laittaisi", vihreätukkainen nainen naureskeli enkä voinut muuta kuin tyrskähtää. Puoliveristen ja suomen(pien)hevosten jouhien laatu sekä määrä oli ihan eri maata, joten pieni "epäsiisteys" oli ihan ymmärrettävää suomenhevosten kohdalla.
Ava mutisi jotain ja ilmoitti sitten, että hän kyllä itse huolehtisi ruunastaan.

"Suuttuko se?" Stina naureskeli, kun Ava oli mennyt menojaan.
"Ehkä", kohauttelin harteitani ja kumarruin pelastamaan Inkan kaviokoukkua Sofialta, koska tyttö kaivoi kyseisellä kapistuksella kunnon kuoppaa tallipihaan.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Jusu R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 30.05.21 19:26

21. - 23.5.2021

Kalla CUP - Gemini

Kenttäkisat oli minun ja Inkan osalta sinä viikonloppuna kisattu, joten kärräsin kirjavan tamman takaisin Kaajapuroille ja jätin sen Stinan hellään (?) huomaan. Tavallisesti olisin huolehtinut tammasta itse, mutta minun pitäisi vielä Cavan kanssa kisata rataesteet ennen kuin saisin kuoriutua ulos kisavaatteistani.

"Miten meni?" paikalle pölähtänyt Verneri kysyi. Jostain syystä miehen nimeä ei lähtölistoissa tänä viikonloppuna näkynyt, mutten kysellyt syytä moiseen.
"Siinä kai se", vastasin. "Neljä virhepistettä näistä rataesteistä."

Keskinkertaista se minun ja Inkan meno oli ollut näissä(kin) kisoissa. Ehkä tavallisesti olisi saattanut vähän harmittaakin, mutta pientä parannusta edellisiin CIC1-tason kisoihin oli havaittavissa, vaikkei tälläkään kertaa sijoituksille saakka päästy.  Kahdeksas sija ei kuitenkaan täysin sysip*ska ollut.
"Loven jälkeläiset vetivät hyvin ensimmäisessä luokassa", tajusin kertoa Kaajapurolle. "Se Annan musta ori voitti ja Kisse oli kolmas."
"Hyvä", Verneri nyökkäsi vähäeleisesti. Oskarilla ja sen Loven jälkeläisellä meidän luokassa ei mennyt ihan niin hyvin, mutta ennen kuin siitä edes ehdin kertomaan, Kaajapuro oli mennyt menojaan.
"Mitäs mainitsit Kissen", Stina mutisi. Hymähdin. Niin, olihan se kuitenkin puoliksi Innan hevonen...
"Minun pitää mennä", tokaisin ja riensin takaisin autooni, sillä halusin ennättää katsomaan seuraavaa luokkaa. Tai ainakin viimeisimpiä tuloksia, sillä siellä kisasi yksi hevonen, jonka kisamenestyksestä olin erityisen kiinnostunut.

Salli oli erittäin paksussa kunnossa ja kuun vaihteessa oli sen laskettuaika, joten tietenkin halusin nähdä miten tamman vatsassa kasvavan varsan isä pärjäsi.
Koulukokeessa Gleanntán Gallchobhar oli päihittänyt kaikki muut, mutta maastoesteistä oli tullut 20 virhepistettä. En ennättänyt näkemään ratsukon suoritusta, mutta Matilda oli laittanut minulle tilannepäivitystä: "14vp ja viimeisiä."
Lopullisissa tuloksissa kolmanneksi viimeisiä, mutta ainakin se oli ratsastajansa kanssa päihittänyt Rasmuksen sekä Bertramin. Olisin tietenkin mieluummin nähnyt Rasmuksen Branin kanssa vaikka siellä sijoituttuneiden joukossa, koska kuitenkin eräänlaisia tallikavereita tässä oltiin, mutta jos miettii Kallan kenttärankingia niin...

Toisaalta Jemiina Rajalan vedot lainahevostensa kanssa meni sen verran hyvin, että jos nainen jatkaa tuota menoa jatkosssakin, niin voi olla että minä ja Rasmus jäädään niin sanotusti rannalle ruikuttamaan loppuvuodesta...

Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Jemiina R., Jusu R., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 01.07.21 7:54

27.06.2021


Katsoin Antonia ja Stinaa kulmat huvittuneessa kurtussa. Stina oli kuulema paiskinut töitä koko juhannuksen ja siksi näytti niin räjähtäneeltä, mutta Antonista näki ja haistoi jo kauas, ettei hän ainakaan töitä ollut tehnyt tänä viikonloppuna.
Jotain mies oli selittänyt Sarahista ja kolmen päivän putkesta piipahtaessaan meillä kahvilla ennen kuin olisi ajellut kotiinsa Murronmaalle. Olin kuitenkin "raahannut" blondin mukaani tallille sen jälkeen, kun olin vienyt Sofian äidilleen.

"Minunko pitäisi jättää Inka teidän huolehdittavaksi?" naureskelin ryytyneelle kaksikolle. Pariisin Jumping Week kutsuisi minuakin, muttei ratsastajana vaan ihan vain sivustaseuraajana. Ulkomaanreissun ajaksi olin valjastanut Antonin sekä Stinan pitämään huolen Inkasta.
"Ja kissat", Stina muistutti. Naisesta oli kyllä muodostunut eräänlainen kissavahti ihan huomaamatta. "Sekä koooko talo. Pidetäänkö Anton bileet?"
"Ei", mies pihahti sulkiessaan tarhan portin minun ja Inkan jälkeen. "En juo enää ikinä."
Stina nauroi niin että tallipiha raikui enkä voinut itsekään olla röhähtämättä Antonin sanoille. Voisin vaikka lyödä kaljalaatikosta vetoa, ettei tuo väite pitänyt paikkaansa millään muotoa.

Inka oli saanut viettää viikon kesälomaa laitumella eikä millään olisi jaksanut ryhtyä työntekoon tänään.
Siinä missä Salli aina lomailun jälkeen hyppi pitkin seiniä, kirjava tamma vain löntysteli eteenpäin. Mitään suuria minä en siltä kyllä vaatinutkaan, mutta vähän reippaampaa askellusta sai siltä pyytää koko ajan.
"No, ei siitä ainakaan mihinkään Speed classiin olis ollutkaan", Stina tirskahti, kun löntystelyravia menimme hänen ja Antonin ohitse.
"Ei ainakaan tällä hetkellä", hymähdin. Olisihan se toki ollut ihan kiva osallistua Pariisin kisoihinkin, mutta kun luokat eivät Inkalle sopineet eikä minulla muita kisahevosia ollutkaan, niin jääköön välistä nämä karkelot - kuten myös Power Jump.
"Mikset sinä lähde sinne?" Stina tivasi puolestaan Antonilta, joka vain kohautti harteitaan ja mutisi jotain, kuinka ei hänen tasoisella ratsastajalla ollut asiaa semmosiin kisoihin.

Loppua kohden Inkakin piristyi eikä laahannut koipiaan niin, että meinasi välillä kompuroida.
"Oothan muistanut pakata tennissukat ja sandaalit? Sekä joku mauttoman huumoripaidan shortsien lisäksi?" Stina kysyi pilke silmäkulmassaan. " Niin kuin kunnon suomituristin kuuluu pukeutua!"
"Joo, vielä semmonen lierihattu päähän ja kamera kaulaan", Antonkin hekotteli.
"Eikä pidä unohtaa kaljaa kädestä", Stina tirskui.
Pyörittelin silmiäni kaksikon sanailulle. Mikäli olisin edes yrittänyt sellaisessa vaatetuksessa lähteä ihmisten ilmoille, Matilda olisi todennäköisesti kolkannut minut ja lukinnut johonkin komeroon.

Loppukäyntien jälkeen laskeuduin Inkan selästä tyytyväinen ilme kasvoillani.
"Huoh. Jotkut ne pääsee rakkauden kaupunkiin lällylomaileen ja me vaan jäädään Antonin kanssa Suomeen kaivamaan neniämme sekä pitämään huolen toisten elukoista", Stina voivotteli suureen ääneen.
"Lällylomaileen?" naurahdin.
"Kuhertelemaan sinne menet kuitenkin. Kai olet jo kihlasormukset ostanut?"
"En?" puuskahdin työntyessäni kaksikon ohi Inkan kanssa. Samaa se äitikin oli kysynyt, kun oli kuullut meidän matkasuunnitelmista.
"Höh. Eikö se Pariisi ole sellainen kliseinen kihlautumispaikka? Eiffel-tornin juurella jossain ravintolassa viinilasillisten ääressä polvistut Matildan eteen viulunsoittajan vinguttaessa jotain rakkauslaulua siinä vieressä ja se vastaa kyllä, jonka jälkeen voitte mennä hotellihuoneeseen kieriskelemään alasti ruusun terälehdillä vuorattuun sänkyyn" Stina maalaili mielikuvia päähäni ja Anton kuulosti yökkäävän - joko krapulan tai kuvitelmien siirappimaisuuden takia.
"No just joo", nauroin ja jätin kaksikon pohtimaan, olinko kenties suunnitellut jotain sellaista.
Ei, en ollut. Kuten Stina itsekin sanoi, paikka oli ihan liian kliseinen. Hoitakoon muut ne ennalta-arvattavat polvistumiset, meillä ei edelleenkään ollut yhtään mikään kiire Matildan kanssa.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Jemiina R., Jusu R., Matilda T. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 15.08.21 19:32

Kuuvuoren avajaiset 12.-15.08.2021


Vaikka olisi ollut kiva lähteä Matildan kanssa aivan kahdestaan yhteiselle kisareissulle Ahvenanmaalle, en alkanut vänkäämään vastaan, kun niin Matilda kuin Heidikin olivat ehdottaneet, että mentäisiin yhtä matkaa Runiacin rekalla. Zelia ja Inka mahtuisivat kyytiin ja olihan se niin hevosten kuin ihmistenkin kannalta mukavampi matkustustapa kuin ahdas trailerinkoppi ja henkilöauto.

Olin ollut kyllä ollut vähän kahden vaiheilla koko osallistumisen kanssa, sillä kisat eivät olleet mitenkään suuret ja "kaukana", mutta toisaalta kenttäkisoja ei liiaksi asti järjestetty ja kokemustahan sitä siitäkin saataisiin. Edessä kun olisi niin Kalla CUP kuin Pariisin Eventing Week..

Koulukoe meni yllättävän hyvin Inkan kanssa ja sen pienen ohikiitävän osakokeen ajan me hätyteltiin ihan kärkisijaa Inkan kanssa, mutta maastoesteiltä sekä tavan esteiltä tuli sitten virhepisteitä sen verran "reippaasti", että meidän lopullinen sijoitus oli viides.
Sehän ei tavallisesti huono sijoitus ollut, mutta kun osallistujia CIC1-luokassa oli vain kahdeksan... Mutta ei se mitään!
En minä tullut täältä mitään menestystä hakemaankaan, mutta eihän tämä oikein luonut mitään suuria toiveita tulevia kisoja ajatellen. Inka kuitenkin paransi tuloksiaan CIC1-tasolla koko ajan, joten eiköhän tämä tästä.

"Sentään Aatami voitti", hymyilin leveästi Heidille, joka vain katsoi minua tonnin setelinä.
"Adamas", nainen huokaisi, mutta kyllä hänestä näki kauas että oli onnellinen Martin Hartzin ratsastaman kimon ensimmäisen sijan ruusukkeesta.
"Aatami!" äitinsä sylissä istuva tyttö hihkaisi iloisesti.
"Hyvä tyttö", pörrötin Sofian hiuksia.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jemiina R., Jusu R., Matilda T., Ava P. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 28.08.21 17:02

20.–22.8.2021

#kallacupleo

Kouluprosentit kuultuani tiesin, ettei meillä Inkan kanssa ollut hirveästi mahdollisuuksia sijoille näissä kisoissa. Peli kun oli yleensä niin sanotusti menetetty, mikäli jo koulukokeen jälkeen virhepisteet lähenteli neljääkymmentä - ellei sitten kärjessä olijat tyrisi täydellisesti seuraavia osakokeita, mutten minä sellaista kehdannut toivoa, ääneen ainakaan.

Maastokoe toi meille 18 virhepistettä lisää, joten teki kieltämättä viheltää peli poikki ja todeta, ettei me jatkettaisi Inkan kanssa rataesteille.
"Noh, mutta onhan teillä vielä ensi viikonloppu, Pariisin kisat ja viimeiset osakilpailut mihin panostaa", Oskari oli kohauttanut harteitaan, kun olin miehelle marissut huonosti mennyttä vuotta Inkan kanssa.
Mies oli kyllä oikeassa. Ensi viikonloppuna starttaisin Inkan kanssa kahdessa luokassa: perinteisen 110 senttimetrin lisäksi Oskari oli "komentanut" kokeilemaan myös 120cm esteitä ihan kisaradalla eikä aina vaan kotikentällä.
Pariisi minua hermostutti eniten... Tietenkin oli mahtavaa päästä sinne saakka kilpailemaan, mutta taso tulisi olemaan kova, joten suuria odotuksia en asettanut.
Viimeinen osakilpailu puolestaan tulisi todennäköisesti olemaan myös minun ja Inkan viimeiset kisat, sillä tamma lähtisi loppuvuodesta oikeaan kotiinsa. Tuntui vähän haikealta, mutta tämä oli ollut vain väliaikainen järjestely vuoden jatkoajalla. Vuoden, joka läheni loppuaan hitaasti, mutta varmasti.
"Jatkossa vaan treenata erityisesti sitä koulua niin kyllä se siitä", Oskari nyökytteli vähäeleisesti.

Onneksi en kuitenkaan keskeyttänyt näitä kisoja maastoesteiden jälkeen, sillä pieni toivonkipinä yhteiselon loppupuolen sujumisesta pilkahti, kun Inka siivitti meidät puhtaasti esteradan läpi. Tietenkin olin erittäin tyytyväinen, vaikkei se meidän sijoitusta lopullisissa tuloksissa nostanut mihinkään sieltä häntäpäästä.

Illalla vein äidin juna-asemalle, Sofian Heidille ja rättiväsyneenä kaaduin sänkyyn, mutta uni ei tahtonut tulla silmään siitäkään huolimatta.
"Mitä sä mietit?" Matilda mutisi haukotuksensa lomasta, sillä oli pistänyt merkille minun pyöriskelyn sekä kattoon tuijottamisen.
"Ensi vuotta", naurahdin.
"Mmhmm?"
Ensi vuonna minulla ei olisi kisahevosta vaan nuori hevosen alku hoidettavana/koulutettavana. Äidin mielestä se siis tarkoitti sitä, että voisin keskittyä vaikka häiden suunnitteluun ja Sofialle pikkusisarusten tekoon, mutta olin komentanut häntä olemaan hiljaa ja unohtaa tuommoiset puheet. Mutta kuten arvata saattaa, ei hän ollut.
"Antaa Heidin ja Laurin hoitaa ne", olin murahtanut turhautuneena. En minä tiennyt meinasiko kyseinen pariskunta "lisääntyä", mutta ainakin sormissa killuvat kihlasormukset kielivät siitä, että häät jossain vaiheessa olisi tulossa.
Minulla ja Matildalla ei sormuksia ollut ja lastakaan meille ei tulisi.

"Oskari ehdotti, että vaihdettaisiin hänen kanssa päikseen noita Sallin varsoja. Kuulema itse pitää enemmän oreista ja minä tammoista, mutta en tiedä", selitin unen ja valveen rajamailla häälyvälle Matildalle.
"Mikset?"
"En tiedä."
"Mut eihän sun sitä tarvitse vielä päättää", nainen haukotteli makeasti.
"Totta... Pitää miettiä", hymähdin, suukotin kainalooni porautunutta naista otsalle ja toivotin hyvät yöt.

Onneksi Sallin tulevaisuus oli aika selvä jo tässä vaiheessa...
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jusu R., Matilda T. and Ava P. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 03.09.21 17:53

27.08.2021

#kallacupvirgo

Inka oli tänään aivan mahtava.
110cm-radalta päästiin tuplanollilla läpi, mutta ajan puitteissa ei aivan sijoituksille asti ylletty. En todellakaan uskaltanut ajatellakaan, että tamma tekisi puhtaat radat myös 120senttimetrin tasolla, mutta niin siinä kävi ja pitkästä aikaa oli myös ruusuke kotiin viemiseksi.

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Kallavirgo
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Rasmus A., Jemiina R., Jonathan R., Jusu R., Matilda T., Inna P. and like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Jesse A. 09.10.21 19:10

08. - 10.10.2021 - KUUVUORI (Pennilä Derby)


Tehtävänanto:

"kuvaukset" arvottu ja niiden perusteella kirjoitettu tarina
Hevosen fiilis: Vastahakoinen.
Oma fiilis Hohhoijaa. Koska tämä loppuu? Kotisohva/treffit/työt/koulukirjat kutsuu...  
Kilpailut Tätä fiilistä ei voita mikään! Tänne on tultu voittamaan! JESS! Hyvä me, hyvä meidän tiimi!!

Liekkö se yleinen kisaväsymys vai mikä, sillä normaalisti iloinen ja ystävällinen Inka näytti vain hapanta naamaa kun valmistauduimme Kuuvuoren pihamaalla omaan vuoroomme. Olihan tässä ollut kisatäyteinen kesä ja syksy, joten kai se oli ihan ymmärrettävää, että alkoi jo vähän tympäisemään koko touhu.

Mutta viimeisistä yhteisistä kuukausista oli otettava ilo (?) irti ja koska kenttäkisoja ei koskaan ollut liikaa, halusin osallistua mahdollisuuksien mukaan lähes jokaiseen.
Sitä oltiin sitten reissattu Suomessa, Pariisissa ja nyt olimme tosiaan toistamiseen tultu tänne Ahvenanmaalle.

Kisaväsymystä oli myös itsessänikin havaittavissa. Rehellisesti sanottuna ei minuakaan kiinnostanut oikein olla siellä ja olin pari päivää ennen lähtöä ollut jo perumassa meidän osallistumista, sillä olisin mieluummin viettänyt lapsivapaan viikonloppuni kotisohvalla Matilda kainalossani.
Mutten kuitenkaan ollut perunut mitään vaan hypännyt Inkan kanssa Kallasta lähteneen porukan kyytiin.

Luojan kiitos Inka kaivoi herneet nenästään ja kun ratsastajakin päätti skarpata, tuli sellainen fiilis, että kyllä me nämä kisat kunnialla vedettäisiin läpi. Nyt ei ollut aika miettiä kuluneen vuoden huonohkoja kisatuloksia vaan lähdettäisiin rinta rottingilla voittamaan todennäköisesti meidän toiseksi viimeiset yhteiset kenttäkisat. Koska jos jo ennen radalle lähtöä ajatteli menevän huonosti, se varmasti meni.
Me oltiin Inkan kanssa hyvä pari eikä varmasti annettaisi liian helppoa vastusta muille kilpailijoille! Voitosta me lähdettiin ratsastamaan ja sillä selvä.

Tuomari kirjoitti:
Hienosti hyödynnetty arpojen antamaa ehkäpä jopa hieman ristiriitaista lähtökohtaa. Mutta niinhän se usein oikeassakin elämässä on, kaikki ei aina ole mustavalkoista.
Ratsastajan ajatusten myötä käydään läpi sujuva draaman kaari, lukijana olisi halunnut nauttia koko matkasta aina palkintojenjakoon saakka!
Tässä tuotoksessa realismi on aivan omaa luokkaansa, menemättä kuitenkaan piiruakaan yli äyräiden.


PENNILÄ DERBY: CIC1
Sijoitus 3/5
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 36
Viestien lukumäärä : 1564

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Inna P. and Jenna A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa