Kohtaamisia

29.09.2019
Jossain Kallan kujilla, mukana @Jonathan R.

Olin lähtenyt Sofian kanssa pitkälle kävelylenkille, sillä sää suosi eikä jaksanut vain neljän seinän sisällä istuskella lapsen kanssa.
Sofia tuhisi vaunuissaan ja oli nukahtanut melkein heti, kun olimme rivitaloalueen parkkipaikan ohittaneet.
Muutama koiranulkoiluttaja tuli vastaan, mutta muuten oli aika hiljaista. Kuten Kallassa lähes aina...

Mietin, pitäisikö käväistä Matildan luona mikäli nainen olisi kotonaan eikä olisi lähtenyt tallille, mutta miten minä olisin ne vaunut saanut raahattua kerrostalon portaat ylös? En minä niitä vaunuja kehdannut mihinkään oven eteen jättää, sillä vaikka Kalla oli rauhallinen pikkukylä, saattoi siellä silti liikkua ties mitä hiippareita jotka nappaisivat Sofian menopelin mukaansa helpon rahan toivossa.

Eräänlaisen hiipparin huomasin jo kaukaa ja pitkä huokaisu karkasi huuliltani, kun tunnistin tulijan. Olimmehan me nähty Jonathanin kanssa aina ohimennen jossain, mutta silti aina oli vähän outoa törmätä kyseiseen mieheen. Hän oli kuitenkin lyönyt Matildaa, joten sen takia päällimmäinen tunne oli viha, mutta toisaalta taas tunsin myös ehkä jonkinlaista huonoa omaatuntoa vaikkei todellakaan ollut mitään syytä. En minä ollut syy hänen ja Matildan eroon, vaikka varmasti jotkut saattaisivat niin kuvitellakin.

"Hei", tervehdin kuitenkin, kun Jonathan oli siinä meidän kohdalla.

Edellisillan jälkeen olin lähes satavarma, että ainakin Sarahilla oli krapula. Mulla ei ollut, eikä kyllä myöskään Patrickilla. Me oltiin kuitenki juotu suht kohtuudella verraten nuorempaan Reyesiin. Toisaalta mitä sitä syyttelemään, oli niitä itselläkin muutama ylilyönti alkoholin kanssa takana päin. Ei niistä sen enempää.

Sovittiin Patrickin kanssa, et lähtisin hakee meille kaupasta jotain munchieseja ja tavattas Sarahin luona myöhemmin päivällä. Patrickilla oli ollut jotain puheluita tai jotain mitä toisen piti hoitaa ennen maanantaita töihin liittyen. En kyselly enempää ja lähin matkoihini tämän asunnosta.

Kävellessä kohti Kallan kirkonkylän keskustaa vastaan asteli helvetin tutun näkönen kaveri. Mut lastenrattaat ei kuulunu yhtälöön. En kai mä tietämättäni ketään perheellistä tuntenut? Tarpeeks lähelle päästyäni tunnistin Jessen. Ja se tervehti mua. Well this is awkward.

"Moi", vastasin ja olin ihan valmis kävelemään ohi, mutta uteliaisuus sai mut avaa suuni vielä uudestaan.
"Onneks olkoon", lisäsin. Ja jostain kumman syystä mulle tuli tarve tarkentaa. "Muksun johdosta, siis."

Jesse oli jo muutaman askeleen ottaa mun ohi, ennen ku olin saanu sanottuu sanani ja jämähtäny paikalleni katse Jessen selässä ja rattaissa vuorotellen.

Olin ollut ihan varma, että Jonathan olisi vain murahtanut oman tervehdyksensä - jos sitäkään - ja jatkanut matkaansa, joten jatkoin itse omaani päinvastaiseen suuntaan. Tai olisin jatkanut, mikäli mies ei olisi onnitellut minua.

"Mhmm", ähkäisin hämmentyneenä ja käännyin katsomaan Jonathania.
"Tai siis, kiitos", naurahdin ja yritin tulkita miehen olemuksesta oliko onnittelu ollut oikeasti vain jotain piilovittuilua. Kai hän ihan vilpitön oli?

Oli miten oli, vähän oli kiusallinen tunnelma.
Siirsin painoa jalalta toiselle sormien naputellessa vaunujen työntöaisaa ja mietin, pitäisikö tässä nyt jotain jutunjuurta alkaa keksimään vai lähtisinkö vain pois miehen seurasta.

Jep. Tilanne oli todellakin kiusallinen. Jesse ei näyttänyt tietävän miten päin olisi pitänyt olla, enkä kyllä mäkään tienny yhtään sen paremmin. Tungin kädet välikausitakin taskuihin ja potkaisin maassa olevaa kivenmurikkaa.

Hetkinen. Mä olin nähny Matildaa tallilla eikä se ainakaan mun mielestä ollu taaplannu siel maha pystyssä? Vai olinko mä vaan niin sokee?
"Tota... Kenen kans sulla on muksu?" Näköjään tilanne saattoi mennä vieläkin oudommaksi sekä epämiellyttävämmäksi.

Vai oliko kyseessä adoptiolapsi? Otin yhen varovaisen askeleen eteenpäin ja vilkaisin rattaiden sisään.
"May I?" nyökkäsin lasta kohden.

Yllätyin Jonathanin kysymyksestä, sillä olin ollut siinä uskossa että kaikki jo tiesivät kuka Sofian isä oli. Mutta ilmeisesti ei, vaikka Antonkin oli perjantaina todennut ettei salaisuudet Auburnissa kauan salaisuutena pysyneet.

"Heidin. Näyhön siis", vastasin olkiani kohauttaen. Kai Jonathan hänet ainakin nimeltä tunsi?
Siirryin hiukan sivummalle ja viitoin Jonathania kurkkaamaan vaunuihin ihan vapaasti, vaikka joku puolustautumisvaisto yritti puskea pintaan. Tuskin Jonathan nyt alkaisi Sofiaa mätkimään....

"Luulin, että kaikki jo tiesivät Sofiasta", naurahdin hermostuneena katse nukkuvassa lapsessa.

Heidi Näyhö...? Aivan. Purtsien yks hevosenomistajista. Olihan nainen käynyt Auburnissakin kisoissa. Kai... Mutta heeeeeetkinen...? Jos Jesse oli Heidin lapsen isä, oliko Jesse pettänyt Matildaa? Ainakin sen perusteella, että kaksikko piti vielä yhtä, ensimmäinen veikkaus meni metsään.

Jäljelle jäi vaihtoehto siitä, että kaikki tämä oli tapahtunut kauan ennen Jesseä ja Matildaa. Eikö?

Kurkkasin vaunuihin ja pienen pieni tyttö nukkui tutti suussa paksujen vällyjen alla. Pienet pyöreät kasvot olivat ainoat jotka näkyivät peiton reunan sekä myssyn välistä. Punaiset posket ja pieni suloinen nenä.

Voi vittu.. Eikai tässä vauvakuume iske.

"Kaunis lapsi. For real", sanoin ja katsahdin Jesseen. Mieheen, jota en ikipäivänä olisi uskonut perheenisäksi. Ainakaan ihan hetkeen. Toisaalta, enemmän sitä voisi Arolta odottaa kuin multa iteltäni.

"Mulla on ollu aika miljoona asiaa yhtä aikaa tässä. En oo pahemmin kuunnellu tallin juoruja tai mitään." Selitin vaikka tuskin Jesseä edes kiinnosti. "Yrittäny vaa pitää oman suhteeni kasassa Patrickin kanssa ja sellast", lisäsin enempää miettimättä.

Jos jostain löytyi mahdollisuus siitä, ettei Jesse tienny mun seurustelevan Reyesin kanssa, nyt se ties ja varmasti repis siitä huumoria.

Jonathanin kasvoilta saattoi nähdä, kuinka tämä yritti saada kuvion palasia kasaan, mutten katsonut tarpeekseni auttaa siinä kokoamisessa selittämällä miten tähän pisteeseen oli päästy.

"Niin on", hymyilin ylpeänä sekä onnellisena. Sofia oli kaunis kuin mikä, vaikka taisin isänä olla puolueellinen sanomaan niin.

"Sattuneesta syystä itselläkin ollut tässä vähän kaikenlaista viime aikoina. Sofiahan syntyi silloin Power Jump-perjantaina", totesin.
Kohotin kulmiani Patrickin kohdalla, koska minulla ei ollut hajuakaan kuka kyseinen mies oli.

"Patrick on vissiin se, kenen kanssa olit after rideillä?" kysyin, sillä muistin nähneeni Jonathanin jonkun miehen seurassa kyseisissä pippaloissa. Se, että Jonathan oli suhteessa miehen kanssa, ei hetkauttanut minua mitenkään.

"Sama kaveri", vastasin ja hymyilin hieman Patrickin kasvojen lipuessa mun mieleen. Tuskin olisin Patrickin kanssa missään tekemisissä jos olisin vielä Matildan kanssa. Mut se olis mahollista ainoastaan sillon, jos Jesse ei olis saapunu Kallaan taikka Auburniin. Ja varsinkaan sillä hetkellä.

"Tota... About last year...", sanoin hiljaa ja otin askeleen taaksepäin Jessen lapsesta ja katsahin suoraan miestä kohti. "Mä tein paskasti sua kohtaa sillo. Tai siis käyttäydyin."

Pitkään mun ja Matildan eron jälkeen olin syyttäny Jessee kaiken pilaamisesta, vaikka todellisuudessa kaveri mun edessä oli ollu ainakin totuuden jäljillä, jos ei muuten. Mun ja Matildan suhde oli mitä oli pitkää ennen ku Jesse sattu paikalle ja ehkä se vaan oliki ollu se asia mitä me sillo oltiin pariskuntana tarvittu; reality check.

"Te ootte hyvännäkönen pari Matun kans."

Syvä huokaus karkasi keuhkoistani Jonathanin mainitessa viime vuoden. Nytkö sitten ryhdyttäisiin riitelemään?
Mutta ei. Mies edessäni pyyteli anteeksi.

"Ei se mitään. Tai siis, eihän sinun minulta anteeksi tarvitse pyydellä", mutisin niskaani hieroen ja hillitsin haluni jatkaa lausetta "Matildaa sinä löit etkä minua."

"Peiliin katsomisen paikka varmaan itse kullakin?" murahdin. "Joten pahoitteluni. En itsekään käyttäytynyt silloin mitenkään fiksusti..."

Viime vuosi oli ollut melkoista sontakasassa tarpomista ja loppuvuosi se vasta olikin mennyt sekavissa tunnelmissa, vaikka oli siinä paljon hyvääkin. Matilda nimittäin. Sekä tietenkin Heidi omalla tavallaan, sillä ilman Heidiä ei olisi Sofiaa.

"Niin no, eiköhän siitä hyvännäköisyydestä ole ihan vain Matildaa kiittäminen", hymyilin leveästi ja mietin, mitä nainen sillä hetkellä mahtoi touhuta. Ei ainakaan osaisi edes kuvitella, että juttelin sillä hetkellä hänen exänsä kanssa.

Naurahin. Ja olin helpottunu. Jesse ei hyökänny mun päälle millään tavalla. Oltiinhan me molemmat aikuisia, joten ehkä oli helvetin hyvä aika alkaa käyttäytymään sillä tavalla.

Jos multa olis kysytty, olisinko osannu ikinä kuvitella sopivani asioita millään tavalla, olisin varmaan nauranu olemattomaan partaani tilanteen mahdottomuuden takia. Mut tässä me oltiin. Sopimassa asioita.

"We cool?" kysyin ja ojensin oikean käteni miehelle. Tässä oli käsillä aikas ratkaseva hetki. Enkä mä jaksanu miettii sitä, kenelle mun pitäs olla vihanen tai pitää yllä jotai mykkäkouluu.

Helvetti. Tän perkeleen jälkeen olin ihan ok lähtee vaik kaljalle Jessen kans, mut tuskin koettelisin onneani ihan vähään aikaan sen asian tiimoilta.

Jonathanin ojentaessa kätensä väistämättä tulin miettineeksi, että silläkö se oli Matildaa lyönyt.
Se oli teko, jota en koskaan tulisi anteeksi antamaan, mutta eiköhän mies ollut asian tiimoilta jo saanut rypeä omatuntonsa kanssa. Ja varmasti tulisi rypemään jatkossakin. Toivon mukaan.

Siksi minä sitten tartuin ojennettuun käteen ja nyökkäsin.
"Kaikki ok..."

Olipa vain ollut omituinen viikko. Ensin olin saanut selviteltyä välit Laurin kanssa ja nyt Jonathanin.
Toisaalta en minä myöskään jaksanut loputtomiin mitään vihaa pidellä ketään kohtaan. Mieluummin olin edes jonkinlaisissa väleissä kaikkien kanssa, sillä olihan se huomattavasti helpompaa niin.

Mun hymy oli ainakin puoliks ihan aito ja tarkotettu Jesselle, loput oli väkinäistä ja oudosta tilanteesta johtunutta kireyttä. Mut eiks se ajatus oo tärkein? Tässä tapauksessa sovinto ja kaikki sellanen?

"Mun tarvii rientää... Mua ootetaan saapuvan ruokakassin kanssa kahen nälkäsen latinon ovelle ihan näillä näppäimillä." Otin jo pari askelta menosuuntaan, mut käännyin viel ihan kohteilaisuudesta.

"Onnee vielä sulle ja Heidille. Sofia on kaunis lapsi ja teist tulee varmasti hyvät vanhemmat." Hymy perään ja tilanne pakettiin!

Jatkoin matkaani kohti kauppoja käyden läpi äskettäistä tilannetta ja sitä, miten kauan aikaa tässä välissä oli mennyt. Kymmenen kuukautta oli pitkä aika. Todella pitkä aika pitää vihaa yllä sellasen kaverin kanssa, jota ei oikeestaan tuntenu. Mut toisaalta mä en voinu sanoo sitä vihaks... En vaan erityisemmin halunnu joutuu sen ihmisen kans samaan tilaan... Paitsi äskösen jälkeen sillä tuskin oli enää merkitystä.

Me oltiin cool.