Tie tähtiin! Kouluvalmennus 5.3.

Tarina-aiheita valmennuskuittauksiin

Aiheet ovat vain ehdotuksia ja niitä saa soveltaa vapaasti. Valmennuskuittaus saa olla millainen tahansa.

Auburnilaiset
- Toteuta jokin tarinahaaste (pullakahvit foorumilla)
- Isabella lätkäisee käteesi saliohjelman ja/tai huomauttaa ratsastajan treenaamisen tärkeydestä
- Saat mentoriksesi/ päädyt keskustelemaan jonkin viime vuotisen tähtikilpailijan kanssa, joka antaa joko hyviä, masentavia tai mitäänsanomattomia neuvoja (Inna, Julia, Viivi, Minka, Ellen, Rasmus)
- Amanda huomauttaa valmennus-asustasi (hyvässä tai pahassa)

Kaikki osallistujat
- Majoitat ratsusi valmennuksen ajaksi tammatalliin, mutta karsina ei olekaan tyhjä, vaan joku saapuu kesken alku- tai loppuhoitamisen. Kuka? Millaisen hevosen karsinaan olit tuppautunut ja millaisen ihmishenkilön saat vastaasi?
- Tapaat tutun/tuttuja joko valmennuksessa tai katsomossa. Kuka ja mistä tunnette?
- Piirrä sarjakuvastrippi valmennuksesta

Infoa kuittauksen avuksi

- Kuinka kaukana Kalla on kotitallistasi? Millainen on maneesin tai tallin pohjakuva? Tarkasta yleisimmät nippelitiedot faktoista.
- Katso kuvia tallin ympäristöstä albumistamme.
- Piirtäjille: käytettävissä on tietyin ehdoin vapaasti kopioitava taustakuva Auburnin maneesista. Taustaa saa käyttää, kun ratsusi on ollut tallillamme oikesti jonkin tapahtuman (kuten tämän valmennuksen) yhteydessä, mutta ei muuten.
- Valmentajista: Amanda on tallin varsinainen kouluvalmentaja, mutta alentuu vain harvoin pitämään kaikista helpoimman tason valmennuksia. Tästä syystä este- ja kenttäratsastuksessa kilpaileva ja valmentava Isabella pitää ensimmäiset kolme ryhmää. Isabella on vakava mutta ystävällinen valmennustyyliltään, kun taas Amanda turvautuu useimmiten painostavaan hiljaisuuteen ja poraavan jäiseen katseeseen.

Lista kuittauksista/ lisäarvoista

Easy: Helppo C
Ava Pulkkanen - Sysivalkee (3 lisäarpaa)
Santtu Aarnipuro - Fifill frá Kievari (3 lisäarpaa)
Essi Metsämäki - Fantastico (2 lisäarpaa)
Inari Roihu - Oxeye Daisy (2 lisäarpaa)

Medium: Helppo B
Kiia Kalliokoski - Audrey v. Helmwald (2 lisäarpaa)
Linnea Närhi - Camelopardalis (2 lisäarpaa)
Adelina van Leeuwen - Leafocean Zei - ei kuittausta
Miro Malmstén - JB Salt Flats - ei kuittausta
Selina Valentín - Solidago Thalia - ei kuittausta
Ekku Kinnanen - Orange Wood’s Osiris - ei kuittausta

Hard: Helppo A
Sasu Ruusu - Damiaan v.d. Lodewijk (2 lisäarpaa)
Sarah Reyes - No Worries (2 lisäarpaa)
Janna Kaajapuro - Sharazan (3 lisäarpaa)
Robert Harrington - Harriet V (2 lisäarpaa)
Tia D. - Stillegaards Garrard (2 lisäarpaa)
Reita - Sand Pond (2 lisäarpaa)
Tinu - Trullin Hämy-Valo (2 lisäarpaa)
Jesse - Heljän Hurmos (2 lisäarpaa)

Expert: Vaativa B
Nita Merisalo - Kallan Vermilion (3 lisäarpaa)
Rosa Järvelä - Étoile Filante (2 lisäarpaa)
Lydia Tuuliluoto - Kheops (2 lisäarpaa)
Meiju Kaunola - Aberash Empire - ei kuittausta

Robert & Harry - heA

Minä ja neljä auburnilaista.

Kaksi valkeaa puoliveristä ja yksi punainen, vähän arabimaisia piirteitä omaava hevonen ravailivat rennosti maneesissa. Kai nyt, olihan se niille oletettavasti tuttu ympäristö. Yhden ratsukon tunnistin samaksi kuin muutama päivä sitten Seppeleessä: Sarah Reyes ja No Worries. Toiset taas olivat sellaisia tusinaratsukoita--olin ehkä nähnyt ne joskus kilpailuissa, mutta niin olin myös satatuhatta muuta puoliveristä ratsastajineen--mutta tuttavallisuudesta ympäristöä kohtaan huokui niiden, no, auburnilaisuus.

Harmaakorvan talven aikana entisestään loimien kaa hioutunut harjannysä keinui puolelta toiselle puoliverisen ravatessa. Siinä missä se oli Annen valmennuksessa ollut hidas ja tahmea, tänään se tuntui energiseltä ja hyvin nousevalta. Ehkä pidätepainoitteinen treeni oli syönyt sen liikettä ja räjähtävyyttä? Ehkä sillä ei ollut vielä tarpeeksi voimaa ottaa pidätteitä vastaan siten, miten sen olisi kuulunut?

Ohjat mun kädessä saivat mut epäröimään. Puristin nyrkkejäni, hellästi, ja Harryn liikkessä tuntui hento jännitys--mitä haluat, mitä nyt, mitä seuraavaksi? Tyytyväisenä rentoutin kättäni, syvensin istuntaani ratsastamaan hevosta enemmän ylös kuin eteen. Harry oli herkkä hevonen, oli loppuviimein aina ollutkin. Ehkä olin viime valmennuksessa ollut liian kovakätinen, liian reipas pidätteineni? Ehkä hevonen oli vain tehnyt, mitä olin siltä pyytänytkin?

Maneesin ovi kävi.

En tiennyt Isabella Sokasta liikoja. Tiesin, että se ei varsinaisesti ollut kouluratsastaja vaan keskittyi enemmän hyppyhommiin, niin rataesteillä kuin maastossakin, mutta että kovan tason kenttäratsastajana se varmasti tiesi asian jos toisenkin myös helpon tason kouluratsastuksesta.

Tiesin myös, ettei Isabella Sokka ollut pitkänhuiskea blondi hempeän roosassa talvitakissa.

Ikäväkseni tiesin myös sen, että Amanda Sokka oli. Siellä se riisuuntui karvahuppuisesta pusakastaan ja silitteli siistiä poolopaitaansa kuin siinä olisi voinut olla jotain ryppyjä. Se vilkaisi kelloa tärkeänä, katsoi sitten mitäänsanomatta, kasvot kivettyneenä yhteen ja samaan ilmeeseen meitä kaikki vuorotellen.

“Yksi ulkopuolinenkin eksynyt”, se totesi pää kallellaan seuratessaan Harryn ravia. Sitten se nyökkäsi toisille ratsukoille. “Sasu, Janna.” Tervetuloa jäi sanomatta ääneen. Katsoin pikaisesti ratsukoita pääty-ympyrällä, toista miesratsastajaa ja sitä punertavan arabimaisen hevosen ratsastajaa. Eivätkö ne olleetkaan Auburn Estaten ratsukoita?

Harry kompuroi ja mun tasapaino järkkyi, saaden mut repimään ajatukseni toisista ratsastajista ja takaisin omaan hevoseeni. Sain ratsastettua pitkän sivun terävällä fokuksella, mutta sitten mieli ajautui taas omille teilleen: olinko katsonut valmentajan jotenkin väärin, olinko sekoittanut Amandan ja Isabellan? Olihan niissä molemmissa kuitenkin sama sointu, ja paljon samoja kirjaimia.

“Ravia”, Amandan lakoninen ääni kajahti maneesissa. Me kaikki ravattiin jo? Katselin ympärilleni, mutta muut eivät näyttäneet hätääntyneen hämmentävästi komennosta.

Viimeksi Isabellalta oli irronnut järkeenkäypiä kommentteja, tai ainakin siltä ajalta mitä se oli vaivautunut olemaan paikalla--silloin kolmannessa ryhmässä ollutta Fiiaa olikin jo valmentanut joku jannu Isabella Sokan poistuttua paikalta yhtä hätäisesti kuin se oli sinne saapunutkin.

Sarah Reyesin hevosen ravi oli muuttunut, ja hämmentyynenä nostelin ohjia mun kädessä ja yritin jotenkin istua… paremmin? Mä olin vähän hukassa? Tein henkisen muistiinpanon pyytää Aleksanteria avaamaan mulle tapausta Amanda Sokka jos se kerta täällä vietti enemmänkin aikaa.

Kokosin Harryn ravia ja Amanda Sokan katse, viipyilystään huolimatta, siirtyi meistä seuraavaan ilman negatiivista kommentia, mikä taisi tarkoittaa, että olin onnistunut seuraamaan sen ohjetta. Hikikarpalot otsalla poltellen mietin, minkälaisia kryptisia ohjeita valmentajalta vielä tulisi.

Kuittaus Tinu - Trullin Hämy-Valo, ryhmä 3 heA (445 sanaa)


Hallavassa järjestetyn valmennuksen ja ensimmäisen Tie Tähtiin -osakilpailun jälkeen sekä aavistuksen parempien kelien ansiosta olimme Hämyn kanssa saaneet taas enemmän rutiinia koulutuuppailuihin. Niinpä keskipäivän tienoilla suunnatessamme kohti noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaa Kallaa ja Auburn Estatesia, oloni oli erittäin motivoitunut ja positiivinen. Tammanikin vaikutti tyytyväiseltä matkaan lähtiessämme, joten lähtökohdat päivän valmennusta varten olivat mitä parhaimmat.

Saavuimme valmennuspaikalle hyvissä ajoin. Koska oma valmennukseni ei alkaisi vielä ainakaan tuntiin, lähdimme mukaani henkiseksi tueksi lähteneen Kaisan kanssa maneesiin katsomaan aikaisempia valmennuksia. Olihan se mukava nähdä, millainen valmentaja olisi. Toki olen Auburnissa vieraillut jo viime vuonna kisaamassa, mutta utelias ihminen kun olen, halusin silmäillä hieman myös kartanon tiluksia. Hämy sai jäädä traileriin hetkeksi odottelemaan ja syömään vielä viimeisiä tulomatkan heiniään.

Valmentajamme Isabella Sokka vaikutti hyvällä tavalla vaativalta, mutta samalla myös ystävälliseltä. Hetken aiempia valmennuksia seurattuamme palasimme Kaisan kanssa takaisin Hämyn luo. Tamma oli saanut heinänsä syötyä ja oli siirtynyt ullailemaan trailerin etuosan pienelle ikkunalle. Tamma vaikutti rennolta ja levolliselta purkaessamme sen ulos trailerista. Suitset olin pujottanut tammalle päähän ennen trailerista purkua, suojat ja satula sille puettiin lastauksen jälkeen. Sen verran vilpoinen ulkona oli, että jätin sille vielä fleeceloimen pepun päälle lämmikkeeksi suunnatessamme maneesiin.

Seuraavaksi siirryimme maneesiin tekemään alkuverkkaa muiden ryhmäläisten kanssa. Tamman fleecestä luovuin pian parin kierroksen jälkeen, kuten myös omasta päällitakistanikin. Hämy vaikutti tänään erittäin vastaanottavaiselta ja se kuunteli hyvin kaikkia ihan pienimpiäkin apuja. Alkuverkassa meillä ei siis juurikaan ollut ongelmia, Hämy liikkui hyvin ja rennosti ja teki mukisematta kaiken, mitä siltä pyysi. Enpä muista, koska tamma olisi viimeksi ollut näin hyväntuulinen ja miellyttävä ratsastaa! Hyvä mielihän tästä tietenkin tuli, joten suuntasimme itse valmennuksen tehtäviin itseluottamusta puhkuen.

Verkan jälkeen siirryimme tekemään valmennuksen pääasiallisia tehtäviä kahdeksikolle. Ravin nostettuani tunsin, kuinka Hämy kokosi ja kantoi itsensä hyvin. Sama fiilis jatkui myös laukassa sekä siirtymissä. Ennen laukanvaihtotehtävää annoin Hämyn hengähtää ja kävellä hetken hieman vapaammin, sillä tunsin tamman rupeavan vähän väsähtämään. Laukanvaihtoihin suuntasimme hieman pidemmässä muodossa ja pienestä väsymyksestä huolimatta tamma jaksoi suorittaa laukanvaihdot käynnin kautta hyvillä mielin ja kuuliaisesti.

Laukanvaihtotehtävien jälkeen valmennus olikin sitten ohi. Saimme Isabellalta vielä hieman palautetta suorituksistamme loppuverkan aikana. Hölköttelimme ja kävelimme hetken melko vapain ohjin maneesissa, jonka jälkeen heitin fleecen tamman hikiseen selkään ja puin oman päällitakkini. Tämän jälkeen suuntasimme vielä rennoille loppukäynneille Auburnin lähimaastoihin valmentajamme luvalla, ennen kuin lastasimme kaikkensa antaneen Hämyn traileriin ja suuntasimme kotimatkalle.

Kaiken kaikkiaan valmennuksesta jäi itselleni erittäin hyvä mieli. Kuten sanottua, Hämy oli parempi ratsastaa kuin pitkiin aikoihin ja kaiken lisäksi vielä erittäin hyväntuulinen. Oman ruotonikin jaksoin pitää suorassa lähes koko valmennuksen ajan. Kädet ja etenkin niiden kannattelu on usein se suurin kompastuskiveni, mutta tänään ei Isabellan tarvinnut niistäkään sanoa kuin ehkä kerran valmennuksen loppupuolella. Meille jäi valmennuksesta siis erittäin hyvä fiilis ja suuntaamme seuraavaan osakilpailuun todellakin kullankiilto silmissämme!

2. Helppo B klo 17-18
Linnea Närhi - Camelopardalis

En ollut koskaan ennen käynyt Auburn Estatessa vaikka olin kyllä kuullut molemmista tallin omistajista paljonkin juttua ja itse tallistakin. Nyt pääsisin Isabella Sokan kouluvalmennukseen ja jännitin ihan hulluna. Heillä on kuulemma tyhjiä karsinoita joita oli tarkottu valmennuksiin osallistuville hoitoa ja varustamista varten ja todellakin olin ottanut sen vastaan. Paloin halusta nähdä millainen tämä kuuluisa talli olisi sisältä päin.

Olin tällä kertaa pelkällä trailerilla liikenteessä ja parkkeerasin koko roskan niin ettei se olisi kenenkään edessä. Parda oli onneksi noussut tänään oikealla kaviolla niin sanotusti ylös sillä neiti oli hyvällä tuulella, vaikkakin energinen kuten aina. Otin sen trailerista alas ja lähdin etsimään tammatallia johon voisin tunkea Pardan. Wow mikä tää paikka oikein on, ajattelin vain kun näin ensimmäisenä ison kartanon ja suihkulähteen. Pyörittyäni pihalla  tovin kuin tollo joku brunette nainen käveli ohitsemme ja minun oli pakko kysyä neuvoa. Lopulta pääsin oikeaan talliin ja henkäisin syvään. Hitto että on hieno talli. Tuikkasin Pardan tyhjään karsinaan ja kipaisin hakemaan sen varusteet autolta.

Poissaollessani viereiseen karsinaan oli tullut touhuamaan joku brutenne nainen tamman ja varsan kanssa ja joku punatukkainen puunaili punarautiasta puoliveristä. He juttelivat keskenään ja itse yritin olla mahdollisimman huomaamaton. Paikalle saapui myös blondi nuori mies josta tämä naiskaksikko ei oikein välittänyt enkä ihmetellyt kun kuuntelin hetken hänen juttujaan. Varustin Pardan reippaasti jotten myöhästyisi valmennuksesta ja vähän kuulosti siltä että tuo punatukkainen nainen osallistuisi samaan ryhmään kanssani. Samalla oven avauksella me sit lopulta lähdettiinkin maneesiin. Onneksi, sillä en olisi välttämättä muuten löytänyt oikeaan paikkaan.

Alkuvalmennuksesta Isabella keskittyi enemmän meidän istuntaan ja siistiin ja täsmälliseen ratsastukseen pysähdysten sekä käynti- ja ravisiirtymisten kautta. Parda viskeli päätä aika lahjakkaasti aluksi.
- Rauhoita käsi niin hevonenkin rauhoittuu. Selkä suoraksi ja katse eteen, Isabella neuvoi ja tietenkin se oli kiinnittänyt meihin huomiota juuri silloin kun katselin ihan muualle kuin sinne minne piti. Heti kun sain rauhoitettua käden niin Pardakin toden totta rauhoittui. En itse edes huomannut että käsilläni oli paha tapa lähteä seilaamaan ja nypläämään. Parda teki pysähdykset oikein nätisti, mutta siirtymisissä pysähdyksestä käyntiin tai käynnistä raviin se viskaisi aina pään kattoon. Isabella muistutti taas käsistä ja siitä kuinka ei saisi jäädä suuhun kiinni.

Jotenkin tuntui että kun alettiin tekemään kahdeksikkoja ja siinä siirtymisiä myös istuntani parani. Samalla myös Parda alkoi kulkea tasaisemmin ja taipuikin ihan mukavasti harjoitukseen ilman ylimääräisiä mutkitteluja. Vaikka Parda olikin enemmän este- ja kenttäratsu niin silti tuntui että meillä meni kouluratsastus paremmin kuin hyppääminen. Siinä mielessä olin tyytyväinen että tulee treenattua koulua enemmän sillä se on itselläni se heikkous.

Valmennuksen loputtua hyppäsin alas tamman selästä, löysäsin satulavyötä ja siirryimme takaisin tallin puolelle antaen tilaa seuraavalle ryhmälle. Vein Pardan uudestaan samaan karsinaan kuin aikaisemmin ja näin että Kiiaksi kutsuttu nainen oli vienyt ratsunsa suoraan pesupaikalle. Riisuin Pardalta varusteet ja kiikutin ne melkein suorilta takaisin autoon. Harjasin Pardan odotellessani ja pesupaikan vapauduttua päätin käydä viruttelemassa hevosen jalat ennenkuin laitoin kuljetussuojat jalkoihin ja talutin sen autoon.

// 467 sanaa //

Essi Metsämäki - Fantastico
Ryhmä 1 Helppo C (518 sanaa)

Normaalista poiketen lähdemme valmennukseen vasta esikouluni päätyttyä iltapäivällä. Heti eskarin loputtua vaihdan tallivaatteet päälle kotona ja poikkeuksellisesti kiinnitämme oman trailerin maasturiimme, sillä muita ei tällä kertaa ole Sateesta tulossa. Ajamme tallille ja lähden valmistelemaan Fasun kuljetusta varten. Olemme nyt poikkeuksellisen paljon reissanneet, mutta Fasun pää näyttää kestävän sen oikein hyvin. Liu’utettuani kuljetussuojat jalkoihin taputan ruunaa kaulalle ja talutan sen traileriin. Se osaa suunnilleen lastautua jo löysällä narulla ja kehun sitä vuolaasti. Sää on niin lämmin, että meillä on mukana ainoastaan fleeceloimi jos poni hikoaisi valmennuksessa. Haen reippaasti vielä heinäverkon paluumatkalle sekä satulan, suojat ja suitset ja nostan ne maasturin takapenkille. Itse hyppään eteen äitini kanssa ja ajomatkamme kohti Auburnia alkoi.

Paikka oli kerrassaan upea. Vanha, yleellinen kartano jonka ympäristössä levittäytyi upea tallialue. Kuulin, että vanha talli oli palanut tulipalossa ja nyt paikalla seisoi moderni, mutta vanhaa tyyliä henkivä rakennus.

Tällä kertaa en voi ihan niin vain kiinnittää Fasua trailerin sivulle, sillä sitomispaikkoja ei meidän trailerissa ole. Onneksi tajusimme ajoissa varata karsinan, johon saisimme ruunan alku- ja loppuhoitojen ajaksi. Se sijaitsisi tammatallissa karsinassa numero… Odotas, mikä se nyt olikaan, se lukee lapulla taskussani… Numerossa 6. Talutan siis ruunan talliin. Olen juuri avaamassa karsinan ovea, kun huomaan peränurkasta kävelevän ison punaruunikon tamman, korvat niskaan painautuneina. Säikähdän ja vilkaisen lappua. Numero kuusi ja piste vielä ylhäällä edessä. Ei, hetkinen. Käännän lapun ympäri ja huomaan karsinan numeron olevan sittenkin 9. Naurahdan ääneen ja talutan ruunan vasta kuivitettuun karsinaan.

Varustettuani ponin lähden taluttamaan sitä maneesiin. Olen ensimmäinen ja on vähän jännääkin olla aivan yksin maneesissa. Annan Fasun kävellä ihan pitkin ohjin ja pian muitakin ratsukoita alkaa valumaan maneesiin. Huokaisen, sillä kaikki näyttävät taas hirmu paljon vanhemmilta. Käveltyäni riittämiin siirrän Fasun kevyeeseen hölkkään pitkin ohjin ja annan sen ravata muutaman kierroksen lämpimikseen. Muuta verryttelyä en tee, sillä tehtävät olisivat joka tapauksessa Fasulle suunnilleen pelkkää verryttelyä.

Isabellan tullessa maneesiin kaikki alkavat keräämään automaattisesti ohjia tuntumalle. Alkuun teemme ihan tavallista perusratsastusta, pysähdyksiä käynnistä ja huolellisia kulmiin ratsastusta. Fasu on jälleen normaali oma itsensä, kevyt kädelle ja pehmeä ratsastaa. Poni on siis onneksi unohtanut viime lauantain täysin epäonnistuneen valmennuksen. Kun nämä yksinkertaiset tehtävät alkavat pikku hiljaa onnistua lähes täydellisesti, siirrymme raviin ja teemme paljon suunnanmuutoksia. Ensin täyskaarto, sitten pituushalkaisija, kentän poikki kaarto ja lopulta lävistäjä, jossa saa näyttää hienoimman ravilisäyksen jonka osaa. Kevennän tarmokkaasti ja Fasu lisääkin askeltaan omaan mittakaavaansa hienosti. Ja sitten taas vähän lisää suunnanmuutoksia ravissa…

Pienten välikäyntien jälkeen alamme hiomaan teräviä nostoja ja siirtymisiä harjoituslaukan ja -ravin välillä. Nostot Fasu tekee oikein terävästi, mutta raviin siirtymisissä se jää vähän turhankin innokkaasti polkemaan jaloillaan. Laukasta saamme kehuja, mutta joudumme hiomaan siirtymisiä niin pitkään, kunnes ruuna siirtyy heti tasaiseen harjoitusraviin. Lopulta sekin onnistuu melko hyvin ja valmennuskin alkaa olla lopuillaan. Ravaamme vielä hevoset rentoon eteen-alas-muotoon ja pian saamme jo kävelläkin. Taputan ponia kaulalle ja seuraavien valmennettavien valuessa sisään siirryn kävelyttämään ruunaa pihalle.

Aikamme käveltyämme talutan vihdoinkin ruunan sen vuokrakarsinaan, tällä kertaa heti kerrasta oikeaan. Riisun siltä varusteet ja se saa vielä hieman lesepuuroa ja tavallista vettä. Vien tavarat autoon, kiinnitän heinäverkon valmiiksi trailerin katossa olevaan koukkuun ja tuon ohuen fleeceloimen ponin selkään, vaikkei se kovin hikinenkään ole. Talutan ruunan traileriin ja lähdemme hiljalleen ajamaan kohti kotia.

HeA
Reita - Sand Pond

Minä ja Kinnasen likka harjasimme hevosemme Hukkasuon kuljetuskopin kupeessa paljoa ylimääräistä puhelematta. Kinnasen Osiris oli kaunis hevonen, mutta silti Pondin satulaa mahdollisimman pikaisesti sen selkään köyttäessäni ajattelin sen olevan kivempi, vaikka se onkin ruma kuin kananmuna. Hymyilin hevoselle, joka hamuili hiuksiani. Minun teki mieli halata sitä niin kuin se olisi minun, mutta en kehdannut. Kinnanen katseli. Ja oli siellä muitakin Sen sijaan rapsutin sitä mahdollisimman huomaamattomasti leuasta. Valmennus Auburn Estatella hermostutti minua. Niin pröystäilevä paikka. Ja minulla oli mukanani Pond: maailman rumin ja taitavin estehyppääjä, joka ei tosiaankaan ollut kouluratsu sen enempää kuin minä ratsastaja. Kinnasen musta ori oli sekin jo enemmän Auburnin tyyliä.

Mutta kun Riitta, Pondin omistaja ja lähiratsastuskoulun kovaääninen eläköitynyt omistaja käskee, niin Reita tottelee kiltisti. Pian jo koetin parhaani mukaan koota Pondia ravissa, ja tunsin miten sen ratsastuskouluhevosen ammatti paistoi siitä niin kuin olisimme kantaneet jotain kylttiä. Tiesin kyllä monen muunkin kilpailevan ratsastuskoulun hevosella, mutta he kaikki olivat minua nuorempia, ja kaikilla oli Hukkasuon osakilpailussa tekemieni havaintojen mukaan komeammat hevoset. Sitä paitsi en edes pidä ratsastuskoulun hevosia mitenkään huonompina, mutta jokin Auburnin ympäristössä sai ajatukseni totaalisesti kieroon. Ei siis ollut ihme, että ravimme Pondin kanssa ei ollut ainakaan parempaa kuin yleensä! Pond viipotti menemään suorana kuin viivoitin, ja vaikka se kuunteli minua, sain tehdä ihan kohtuuttomasti töitä muutaman kunnollisen kootun askeleen eteen.

Laukkasiirtymien aikaan päätin vakaasti unohtaa missä olin. Valmennuksessa nyt kuitenkin pyöri kanssani Kinnanen ihan niin kuin kotitallilla, ja muistin Hallavan-Jessen nimen osuttuamme usein samoihin valmennuksiin. Eli jos unohdin Isabella Sokan ja kaks vierasta tyttöä, enkä pahemmin katsellut ympärilleni, olisin kuin kotona, eikö niin? Jännittävää kyllä laukka sujui paremmin ja kootummin kuin ravi, vaikka Pondin emännän mukaan ravi on sen vahvin askellaji. Pond tuntui jotenkin myös heräävän kunnolla vasta siirtymissä ja alkoi muistuttaa jotenkin keskitason luokkien kouluhevosta. Minä taas ilahduin pienistä onnistumisista heti, joten positiivinen kierre oli valmis. Siitä eteenpäin meillä sujui tasoomme nähden hyvin.

Laukanvaihdoissa Pond oli hyvin hereillä ja pisti parastaan. Ei siitä ikinä mitään ammattimaista kouluratsua saisi: se on siihen ihan liian jäykkä ja kankea. Silti laukanvaihtoharjoitus oli minusta todella miellyttävä. Esteillä me yleensä saamme sellaisia onnistumisen kokemuksia jakaa, emmekä suinkaan koulukentillä.

Taas kerran muistan parhaiten saamastani palautteesta sen, että ohjastuntuma saisi olla napakampi. Vaikka sitä on sanonut Isabella Sokan lisäksi nyt jo Riitta, Keitaro, Anne ja Aleksi, olin vieläkin eri mieltä. Toteltava minun kuitenkin oli. Pondiin tulee ehdottomasti ryhtiä napakammasta ohjastuntumasta, mutta kun haluaisin saavuttaa sen saman ryhdin eri tavalla.

Valmennuksen jälkeen Pondia kuljetusta varten loimittaessani toivoin taas, ettei tämä kevät loppuisi koskaan. Helmikuu ei ole koskaan mennyt näin nopeasti. Kunpa aika pysähtyisi. Tai kunpa minulla olisi rahaa ostaa Pond omakseni ja ylläpitää sitä, ettei minun tarvitsisi ikinä luopua siitä.

(439 sanaa)

Ryhmä 3. klo 18-19
Tia D. - Stillegaards Garrard (HeA)
(429 sanaa)

mä en taas jaksa kirjautua ulos, soriii

3. Helppo B-A klo 18-19
Jesse & Heljän Hurmos

Auburniin oli meitä Hallavalaisia lähtenyt tällä kertaa vaan minä ja Miro. Onneksi oli Miro, muuten olisin varmaan jättänyt menemättä. Hurmos ja Salty selvisivät ehjinä perille, vaikka eka mä mietin mitä se tykkäisi lähteä reissuun ilman tuttuja. Mun valmennus oli Miron jälkeen, joten kerkesin hetkeksi kapuamaan Auburnin maneesin jumalattoman kokoiseen katsomoon. Kun helpon B:n ratsukot alkoivat verkkaamaan ratsujaan katseeni kiersi maneesin katon rajassa. Se oli ihan valtava, valaistu, lämmin. Millasia kroisoksia sillä tallilla oikein käy? Mitä Miro oikein Hallavassa tekee, kun sillä on jotain yhteyksiä tänne? En tiiä siitä, mutta jos mä olisin tollain vaahtosammuttimen kokosena pojankloppina päässyt edes puoliksi näin hienoon paikkaan, en takuulla olisi tyytynyt Hallavan ratsastuskouluun. Sen sijaan nyt näin aikuisiällä sellainen maalaismainen pikkutalli tuntui tutulta ja turvalliselta, ja mä viihdyin. Auburnissa mä olisin vaan erottunut joukosta kaikista vääristä syistä.

"Noniin.." hengähdin hiljaa itsekseni Hurmoksen satulavyötä kiristäessäni. Ori viskaisi päätään ja sen etujalka pamautti lattiaa. En alkanut torumaan. Aloin epäillä ihan kaikkea kun painoin kypärän päähäni. Mun ratsastuskengät oli varmasti liian likaiset. Huppari ei tunnetusti ollut paras vaihtoehto, muttakun mun kaikki vaatteet oli likasia. En ollut taas jaksanut pestä pyykkiä moneen viikkoon. Se ainoo musta huppari oli vielä toistaseks tarpeeks puhdas että sillä kehtas tulla. Röökiltä se haisi, mutta siitä nyt ei pääse eroon kun mun on pakko niitä syöpäkääryleitä kiskoo. Hurmoksen ohjista tarttuen lähdin taluttamaan sitä maneesia kohti. Koulua mä osasin vääntää, ja niin osaa Hurmoskin. Ei tää vois ihan hirveen huonosti mennä.

Osasin vähitellen yhdistää hevoset ja kasvot toisiinsa kun samat ratsukot tuntuivat pyörivän samoissa valmennuksissa. En tiennyt pitäiskö niiden kanssa alkaa jo juttelemaan, kommentoida ohimennen että voi veljet, tehän veditte hyvin! tai voi rähmä, ens kerralla paremmin. En siis kommentoinut ollenkaan. Välttelin katsekontaktia. Hurmos kuoputti etujalallaan maneesin pohjaa sieraimet väristen kun ponnistin orin selkään. Se lähti samantien liikkeelle, mutta pidätin saadakseni satulavyön kiristettyä. Onneksi kohta tulee kesä, en malta oottaa että pääsen sen törkeestä talvikarvasta eroon.

Isabella Sokka oli tiukan oloinen, lyhyehkö brunette nainen, joka silmäili ratsukoiden valmistautumista. Hän esitteli itsensä, siltä varalta ettei joku vielä tiennyt kuka hän oli. Kaikki varmasti tiesivät. Sokat olivat tunnettuja jo tallinsa puolesta, nyt vielä enemmän heidän räjähdysmäisen suosion saaneen varustemalliston puolesta. Ensin mua hirvitti ajatus joutua joidenkin niin fiinien ihmisten tiluksille, mutta sitten totesin, että toisaalta, mitäpä menetettävää mulla on? Jos mä kerran käyn kääntymässä niiden arvostelevien silmien alla, niin siinäpä käyn. Kokemus sekin. Sen sijaan Isabella tuntui ihan reilulta valmentajalta. Siinä missä se oli jämerä ja vaativa, niin se toi mielipiteensä ihan kivalla tavalla esille. Ei mua haitannut, vaikka se ei sen sanoja kaunistelisi, kun en ota sellasta itteeni.

Hurmos toimi ihan pirun hyvin. Se oli reaktiivinen ja hereillä, mutta se säily pehmeenä. Olin vähän yllättynyt. Tää oli toinen kerta, kun se kulki melkeen ajatuksen voimalla, ja eka kerta oli ennen uutta vuotta kun sain itsekseni touhuta sen kanssa kentällä lumisateessa. Olin silloin ollut hyvällä tuulella, rento, tyyni. Ja yksin. Nyt mun ympärillä oli monta ratsukkoa, vieras paikka, tuleva osakilpailu hengitti jo uhkaavasti niskaan. Silti, heti alusta Hurmos kuunteli pohjetta, aika nopeasti se alkoi ottamaan takajalkoja alleen. Siirtymiset oli parin ensimmäisen vähän huolimattomamman yrityksen jälkeen siistejä ja täsmällisiä. Hurmos tukeutui juuri sopivasti kuolaimeen pysähdyttyään, myötäsin samantien, ja se pysyi itse tasapainossa. Taputin tummaa oria kaulalle, ja pyysin sen uudelleen raviin.

Kokoaminen ei oo mulle helppoo, Hurmoskin lisää mieluummin, mutta nyt se sujui. Pidin Isabellan tavasta ohjata meitä.
"Aika hyvä", nainen totesi meidän saatua pätkä koottua laukkaa aikaiseksi. "Vielä kun muistat nostaa käsiä vähän että niihin tulee selkeä kulma ja pidät sen katseen ylhäällä niin vielä parempi."
Sen sijaan laukanvaihdot käynnin kautta meinasi mennä aika säätämiseksi. Hurmos ei ymmärtänyt, miksi se sai laukata vaan pari askelta ja sitten piti jo ottaa käyntiä. Se ei meinannut malttaa kuunnella.
"Nopeammin ne avut!" Isabella komensi. "Kun sä annat selkeät avut sun täytyy itse olla jo askeleen edellä seuraavaa varten. Nyt ne tulee liian myöhään, eikä se ymmärrä mitä sä pyydät."

Loppujen lopuksi saatoin olla tyytyväinen antaessani hikiselle orille pitkät ohjat. Se oli ollut tosi hieno, ja jokaisesta tehtävästä saatiin hyvät pätkät tehtyä. Parempaa mä en siltä voisi pyytää, ja salaa olin tyytyväinen siihen, että juuri Auburnissa me pärjättiin. Taputin Hurmoksen kaulaa ja ori vastasi hengähtämällä syvään. Sekin tuntui tietävän tehneensä hyvin.

(691 sanaa)

Inari- Oxeye Daisy Helppo C

(483 sanaa)
Tammatallissa kävi vilinä ja vilske kun useat valmennuslaiset etsivät omaa lainakarsinaansa. Minulle ja Danalle oli varatu karsina numero 19. Talutin Danan sisälle karsinaan ja riisuin siltä kuljetusloimen pois. Edellisestä valmennuksesta lauantaina oli jäänyt hyvä maku suuhun, ja toivoin saman jatkuvan tänään. Isabella oli minulle valmentajana täysin vieras, mutta minulla oli hyvät odotukset hänestä. Aloitin Danan harjauksen poikkeuksellisen sotkuisesta hännästä. Kun häntä oli viimein saatu ojennukseen, kaivin taskustani pari namia. Meillä oli vielä runsaasti aikaa, joten päätin venytellä Danan kanssa hieman, jottei pitkät matkustukset ja tiheään tahtiin olevat valmennukset veisivät sen motivaatiota. Tosin veikkaisin, että rentona ja lempeänä ponina Dana taisi ennemminkin nauttia uusista treeniympäristöistä ja herkkupalkkioista.
Yritittäessäni opettaa Danaa kumartamaan pieni poika koputti karsinan oveen. Dana käytti tilanteen hyväksi, ja kun käännyin poikaa kohti poni hotkaisi kädessäni olleen namin.
”Tän pitäisi olla meidän karsina, ootteko te kenties väärässä karsinassa”? poika kysyi.
”No en mä usko. Mistä tiedät, että tämä on teidän”, sanoin hieman ärtyneenä venyttelyhetkemme keskeytymisestä.
”Äiti sanoi niin”, poika vastasi ja näytti vähän pelokkaalta.
”Teillä on varmaan karsina kuustoista. Äitisi luki ehkä lapusta väärin”, sanoin aavistuksen ystävällisemmin kuin äsken ja huokaisin kun poika painui etsimään karsinaa 16.
Jatkoimme temppuilua Danan kanssa kunnes karsinaan koputettiin taas. Tällä kertaa en antanut ponin napata namia kädestäni vaan pidin sen tiukasti nyrkissä.
”Siellä kuudessatoista on, joku iso hevonen. Se ei ole meidän”, sama poika sanoi.
”No odota hetki niin tarkistan vielä meidän karsinapaikan”, sanoin pystymättä peittelemään ärsyyntymistäni.
Kännykän muistiota selatessani tajusin, ettei karsina 19 ollutkaan meidän. ”Ovi kolmosesta suoraan ja vasemalle.” Ei vain suoraan. Itsehän olin sen muistiin kirjoittanut. Manattuani hetken tyhmyyttäni sopersin anteeksipyynnön ja poistuin paikalta, (ainakin toivonmukaan tyylikkään viileästi.)
Siirryttyämme viereiseen karsinaan harjasin Danaa vielä hieman ja aloitin varustamisen. Satula selkään ja suitset päähän. Pian Tamma olikin valmis ja saatoin taluttaa sen maneesille. Alkuverryttelyssä Dana tuntui päällisin puolin hyvältä. Se kulki riittävän reippaasti ja taipui kohtalaisen hyvin. Huolellisten kulmien ratsastus onnistui meiltä jälleen erittäin hyvin, mutta pysähyksissä oli parantamisen varaa. Alkuun pysähdykset olivat kiemurtelevaisia ja epätäsmällisiä. Lopussa taas Dana ei malttanut seistä paikoillaan ja pysähdyksemme muistuttivat hyvin paljon hidasta käyntiä. Pysähdykset eivät kuitenkaan jääneet pahemmin vaivaamaan mi nua ja seuraavaksi siirryimme ravityöskentelyn pariin. Aloitimme ravityöskentelyt lukuisilla suunnanmuutoksilla, joissa sain ohjeeksi rentouttaa vähän koko kroppaani ja nostaa katseen ylös hevosen niskasta. Isabellan vinkkien avulla Dana toden totta tuntui mukavalta ratsastaa ja teki hienoisti mitä pyysin.
Laukkaosuus painoittui tänään lähinnä nostoihin ja laukka ravi siirtymisiin. Laukannostoissa maltoin hyvin pitää ohjat kädessä, enkä heittänyt niitä taivaan tuuliin antaessani laukkapohkeita. Harjoitusravissa istuminen rupesi Danan melko pehmeistä askeleista huolimatta pistämään minua kylkeen, joten kun Isabellan keskittyminen oli jossain muussa ratsukossa otin salaa väliin vähän kevyttä ravia. En tiedä oliko ratkaisu keventämisessä vai siinä, että uskalsin jännityksen laannuttua jälleen hengittää kunnolla, mutta loppua kohden oloni parani ja saimme aikaan useat napakat ja hienot nostot.
Loppuverryttelyssä annoin Danalle runsaasti ohjaa, jotta se sai ravata rennosti pää alhaalla. Ei kaikkein paras valmennuspäivä, muttei mikään huonokaan. Tästä saimme taas taskut täyteen hyviä vinkkejä.

VaB, expert
Rosa Järvelä - Étoile Filante
(410 sanaa)
Kiiruhdan Fionalle varattuun karsinaan. Tallissa hyörii myös Inari Danan kanssa, joka onkin ainut jonka täältä tunnen, ollaanhan me samalta tallilta. Otan talliloimen tamman päältä ja taittelen sen siististi muitten tavaroitten luo. Etsin käteeni pinkin pölyharjan ja harjaan tamman läpi. Heitän harjan takaisin pakkiin ja nappaan päältä samettisen pehmeän harjan. Viimeisten Fionan tuolla harjalla ja otan kaviot uudella kaviokoukulla. Selvitän vielä tamman hännän samenttiseksi. Teen vielä etutukkaan vain näön vuoksi pienen letin. Solmin sen kiinni vaaleanpunaisella nauhalla, jossa on pienenpieni rusetti.
-Miten hurisee? Mulla on jo ollut valmennus, joku kysyy karsinan ulkopuolelta. Käännyn katsomaan ja näen Inarin.
-Ai moi ihan hyvin, vastaan hymyillen.
-No hyvä. Kannattaa pitää kiirettä valmennus alkaa kohta, tuo naurahtaa ja kääntyy takaisin Danan karsinan suuntaan hellittelemään tammaa. Vilkaisen kelloa ja nappaan maasta suojat. Olin ajatellut laittavani pintelit, mutta enhän minä enää kerkiä.
Harjaan suojat ja laitan ne tamman siisteihin jalkoihin. Nostan satulan selkään ja oion huovan suoraksi. Kiinnitän satulavyön löysälle ja nappaan suitset telineestä. Lämmitän kuolaimet ja ja sujautun ne tamman suuhun. Kiristän remmit. Laitan vielä itselleni kypärän sekä saappaat. Pian Amanda Sokka tulee talliin ja sanoo että saamme tulla maneesiin. Lähdemme jonossa maneesille. Kaarrossa lasken jalustimet alas ja kiristän vyön. Ponnistan selkään Inarin roikkuessa toisella puolella jalustimessa. Tuo oli ihanasti tullut auttamaan selkäännousussa, olihan tuon valmennus loppunut jo ajat sitte. Kun minun valmennus oli ohi, alkaisi matka takaisin Lehtovaaraan. Inari mittaa jalustimeni sopiviksi ja kiiruhtaa sitten katsomoon. Alamme kävellä rennosti uralla eteenpäin.
Alkuverkassa haluan Fionasta rennon ja kuuliaisen. Tamma taivuttaa niskaansa ja kaulaansa alaspäin, kun ravamme rennosti uraapitkin. Oikeassa kierroksessa tamma ei syystä ja toisesta pysty rentoutumaan, joten rauhoitan kevennykseni ja teen pidätteitä. Aloitamme avo-ja sulkutaivutusten tekemisen. Nämä onnistuvat Fionan ollessa vetreä ja hyvin avuilla. Toiseen suuntaan homma menee sähellykseksi eikä meitä katsoessa tiedä mitä ylipäätään teemme. Amanda Sokka tuijottaa minua jäisellä katseella huulet mutrussa. Ei varmasti näytä hyvältä. Pian Amanda käskee tekemään suunnanvaihdoksia takaosakäännöksellä. Huokaisen helpotuksesta. Takaosakäännökset: lasten leikkiä. Minua huomautetaan oikeastaan vain toisen puolen tuesta ja käsketään näyttämään tammalle selkeämmät avut.
Lopputunnista hiomme koottua laukkaa, joka on minusta ainakin vaikeampaa kuin lisätty. Siksi onkin hyvä että juuri tätä treenaamme. Amanda ei jätä mitään virheitäni huomaamatta. Kokoajan saan muistutuksia milloin mistäkin, katseesta, käsistä, vatsalihaksista ja jaloista. Huoh. Ihan viimeiseksi teemme vielä sulkutaivutusta laukassa, joka sopii oikein hyvin. Valmennuksen lopetan hymyillen levästi, aurinkoista hymyäni. Loppukaarrossa liun alas selästä ja nostan jalustimet ylös. Löysään hieman vyötä ja talutan tamman takaisin talliin. Avaan kypäräni hihnan ja vedän sen pois hikisestä päästäni. Vielä Fionan purku ja sitten takaisin Lehtovaaraan.

Expert: Vaativa B
Lydia Tuuliluoto - Kheops (608 sanaa)

5.3.2019 ajaessani kohti Auburn Estatea, jännitin ihan luvattoman paljon. Vaikka olemme Kertun kanssa ihan vakavasti otettava kilparatsukko ja meillä on kisavoittojakin takana, jännitti huipputallille meno pelottavan paljon. Auburn Estatesta olin kuullut paljon huhuja, varmoja faktoja ja vaikka mitä tarinoita. Oli mystistä menneisyyttä, upeat puitteet, hitusen pelottavat omistajat ja varustebisnestä, johon minäkin olin nyt tarkemmin perehtynyt ja harkinnut hyvin vakavasti melkein 100€ maksavan satulahuovan ostoa. 

Ajaessani pihaan, leukani kirjaimellisesti loksahti auki. Parkkipaikaltakin näkyi upea kartano, massiivinen suihkulähde ja tarhat täynnä toinen toistaan komeampia kilparatsuja. Auburn Estate on ehdottomasti paikka, joka jokaisen heppatytön tulisi nähdä vähintään kerran elämssään. Harmikseni valmennuksemme on vasta illalla, joten ulkona on jo lähes pimeää, mutta kartanon pihan on valaistu todella kauniisti, eikä siellä oikeastaan ole ollenkaan pimeää. 

Otan Kertun heti ulos trailerista ja varustan sen tottuneesti hiljaisella parkkipaikalla. Autoja on pihassa kyllä paljon, mutta kaikki ovat varmaan tallissa tai seuraamassa valmennuksia. Kun Kerttu oli valmis ja itse olin varusteissani, suuntasimme kahden tallirakennuksen ohitse. Näytimme ilmeisesti melko eksyneiltä, kun isomman tallin ovesta kurkisti sinihiuksinen pienikokoinen nainen. 
"Heippa, oon Minka. Oisinks mä voinut olla avuksi?" tämä kysyi hieman ujosti, mutta ystävälliseen sävyyn. 
"Lydia ja Kheops. Joo, tultiin valmennukseen. Tää on mun eka kerta täällä, niin ollaan vähän pihalla", naurahdin ja taputin Kertun kaulaa hymyillen. 
"Joo, vika ryhmä alkaakin vissiin aika pian", nainen totesi vilkaisten puhelimestaan kelloa, jonka jälkeen sinihiuksi jatkoi: "maneesi on täällä päin!"

Sinihiuksisen keijukaisen avustuksella löysimme oikean paikan ja maneesin edustalla olikin odottelemassa muutkin saman ryhmän ratsukot. Joukossa oli jo tuttuja naamoja, joten pientä keskusteluakin saimme aikaiseksi siinä odotellessamme. Kauan emme onneksi joutuneet odottelemaan, kun jo pääsimme sisälle maneesiin. Hetken kävelyn jälkeen aloittelimme jo verryttelyn ja nyt oli todellakin pistettävä parastaan, sillä valmennuksen piti itse Amanda Sokka, jonka maine on yltänyt meille Yläkokkoonkin asti. 

Verkatessamme ratsujamme avo- ja sulkutaivutuksilla Amanda Sokka tarkkaili kaikkia hiljaisuuden vallitessa. Vähitellen nainen kuitenkin alkoi heitellä milloin kenellekin tympääntyneeseen sävyyn ohjeita ja joissain kohdin melkein suoria haukkuja ratsastuksestamme. 
"Kirjava saisi liikkua tahdikkaammin. Nyt se kaahaa menemään kuin olisitte esteratsastuksen verryttelyssä, mutta te olette nyt minun kouluvalmennuksessani", kuului vaaleaverikön suusta ja oletin että palaute olisi meille, sillä Kerttu oli valmennuksen ainut kirjava. Ryhdistäydyin orin selässä ja otin tehtävien väliin nopeita ja teräviä siirtymisiä, joilla sain herkitsettyä Kerttua avuille. 

Käynnissä teimme muutamia takaosakäännöksiä, jotka menivät onnekseni hyvin. Takaosakäännökset ovat Kertulle aika vaikeita, eikä orilla olisi malttia tampata paikallaan, mutta tänään oli selvästi hyvä päivä, sillä harjoitus onnistui kohtalaisen hyvin alusta alkaen. Tai siis minun mielestäni hyvin, mutta Amanda Sokalle se ei riittänyt. Nainen pisti meidät toistamaan harjoituksen muutamaan kertaan ja neljännellä yrityksellä nainen pysyi hiljaa, joten oletin sen tarkoittavan hyväksyttyä suoritusta. 

Laukassa keskityttiin koottuun laukkaan ja sulkutaivutuksiin. Käynnissä ja ravissa sulkutaivutukset ovat Kertulle helppoja ja se tuntuu tykkäävän harjoituksesta, mutta laukassa emme ole niitä kovinkaan paljon harjoitelleet. Ensimmäinen yritys meni suoraan sanottuna penkin alle ja Kerttu yritti hämmentyneenä vain lisätä vauhtia. 
"Tiedätkö sä edes mitä sulkutaivutus on?" Amanda kysyi melkein tosissaan ja tuijotti meitä kädet lanteillaan. Tästä tulistuneena tsemppasin seuraavaan yritykseen todella ja me onnistuimme jollain ihmeen kaupalla suorittamaan tehtävän niin hyvin, että jopa Amanda Sokka jäi seisomaan hiljaa aloilleen. Huokaisin helpotuksesta ja heti kun luotin itse siihen, että kyllä me osataan, parani menokin paljon. 

Kun vihdoin saimme luvat loppuverryttelyyn, tuntui siltä kuin olisin juuri tehnyt jonkun kuntotestin tai vastaavan. Kaikki lihakset kramppasivat ja mulla oli kuuma. Pakko se on myöntää, että Amanda Sokan tiukka ja tiuskiva valmennustyyli sai meissä hyviä tuloksia aikaan, vaikka fiilis valmennuksen aikana oli paikoitellen ollut aika epätoivoiselta tuntuvia hetkiä. Kun valmennus kuitenkin oli ohi, olin siihen todella tyytyväinen ja päätin, että jos joskus uudelleen tulisi mahdollisuus palata Amanda Sokan oppiin, se voisi olla meille todella hyvä juttu. En mä kyllä viikottain jaksaisi sitä, mutta silloin tällöin.