Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Amanda S. lähetetty 26.01.19 23:31

Kalla CUP 2019 vierailijatuotokset


Tämä aihe on tarkoitettu Auburnin kilpailuihin osallistuneiden tallin ulkopuolisten ratsukoiden tuotoksille. Sinun ei tarvitse rekisteröityä foorumille kirjoittaaksesi tai lisätäksesi kuvan tänne.

Kirjoitathan selkeästi:
- Päivämäärän ja kilpailut, joihin tuotos liittyy
- Ratsukon nimet (ratsastaja ja hevonen, linkitys plussaa!)
- Lopuksi kilpailuiden virallinen hashtag (esim. #kallacup)

_________________
I like people the way I like my tea. I hate tea.
TILANNETOPIC |  AMANDA JOSEFIINA SOKKA
Amanda S.
Amanda S.
Tallinomistaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 303

http://auburnestate.altervista.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Winter Fair-tuotos

Viesti kirjoittaja Selina Valentín lähetetty 27.01.19 10:58

Winter Fair, kenttäratsastus, 22-24.2.2019
Selina Valentín  - Solidago Thalia

Vapaaehtoinen tuotos, aiheena tehtävänanto R
Auburn Estate oli antanut toimintavuosiensa aikana ylellisen kuvan: kiiltävää, siistiä, ja ökyluokkaista hienostotyyliä. Ja kisaviikonloppua edeltävänä torstaina se oli sitten iskeytynyt myös mun aivosoluihini, eihän me voitais lähteä kilpailemaan Winter Fairiin näyttäen siltä, että me osallistuttaisiin vain naapurin puskatallin keskiviikkokisojen harjoitusluokkaan ilman virhepistelaskentaa ja oikeita palkintoja. Piti näyttää siltä, että kuuluu joukkoon tehdäkseen vaikutuksen.

Onnekseni mun siskolla oli lapsi. Lapsi, joka rakasti askartelua. Mä kaivoin kaihoisasti hevosmessuilta hankitun, käyttämättömän kilpailuhuovan kaapin perältä ja lämmitin kuumaliimapistoolin, leväyttäen askarteluboksista löydetyt värittömät strassit pöydän tasaiselle pinnalle. Ne näyttivät oikeilta korukiviltä, ja saivat kelvata paremman puutteessa. Ja niin mä tuhosin mun täydellisen kisahuovan liimaamalla sen kanttinauhaan kristallistrasseiksi kutsuttuja, pyöreitä helmiä. Se ei kuitenkaan riittänyt mulle, joten mä uhmasin universumia, hain Halin ensimmäiset suitset ja puhdistettuani ne liimasin strasseja myös poskihihnoihin. Hillitysti ja muutaman kappaleen per puoli, niin että tamman naama saisi kuitenkin nätin vivahteen leikkitimanteista. Samanlaisen muodonmuutoksen koki myös turparemmi, ja parilla soitolla mä sain lainattua Sofialta viikonlopuksi strasseilla koristellun otsapannan.

Seuraavaksi oli vuorossa mun oma vaatetukseni, jonka mä koin vielä hankalammaksi tuhota. Mä olin juuri tiputtamassa kuumaliimaa kiiltävänahkaiselle saappaanvarrelle, kun mun siskoni meuhkasi sisään keittiöön. ”Et herranjumala tee noin, käytät niitä liimapohjaisia tarroja.” Hemmetti. Mua kadutti. Pienen ärsytyksen vallitessa mä näpräsin pinseteillä pieniä koristestrasseja saappaiden varsiin pystysuunnassa yhdeksi ”raidaksi”, ja kiersin mun kilpailutakkini hihansuut samalta istumalta - kuin mulla olisi ollut kummassakin kädessä timanttikäsirenkaat. Kypärä jäi viimeiseksi koristeltavaksi, ja kun sen ilmanottoaukko oli reunustettu koristeilla, mä huokaisin syvään. Ainakin me istuttaisiin glamourtyyliin.

Anonymous
Selina Valentín
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Lämmin ja pörröinen kisalook

Viesti kirjoittaja Mirkku lähetetty 27.01.19 11:16

Huhu oli päässyt kiertämään, että Kalla Cupin ensimmäisessä osakilpailussa tuomarit antaisivat lisäpisteitä hyvästä lookista, joten tällainen luomus syntyi sanasta "Turkis". Ratsastajalla tulemme todennäköisesti näkemään yllään pitkän ja paksun turkistakin, joten jää nähtäväksi tullaanko esteiden välillä näkemään extempore vaatteiden riisumista mikäli kuumuus käy sietämättömäksi. #kallacup

Kuka? - Mirkku Mäkelä & fwb-t Vegas Showgirl
Missä? - Winter Fair,  Kalla Cupin 1. osakilpailu, esteluokat 100cm & 120cm
Milloin? - Perjantai 16.2 klo 11-14

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset NGSXbq
Anonymous
Mirkku
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Juuso S. lähetetty 08.02.19 14:37

Osallistuja: Juuso Sherman
Hevoset: Payton ja Bellicose Lord
Osallistumiset: Benji 80cm (16.2.) ja KN Special (17.2.), Payton CIC2 (22.-24.2.)
Aihe I, kupari

Uskomatonta. Juuso Sherman ei voinut uskoa korviaan, kun Paytonin omistaja soitti hänelle. Sanallisen sopimuksen mukaan Paytonin piti pysyä hänellä parin vuoden ajan ennen kuin se palaisi jalostuskäyttöön. Santeri Havu oli kuitenkin löytänyt täydellisen orin, jolla halusi astuttaa tammansa. Juuson kisakausi Paytonilla oli loppunut lyhyeen.

Ärsyttävän vitutuksen kautta Juuso sai keskusteltua Santerin kanssa, että he kisaisivat Paytonin kanssa vielä kerran Auburnin Kalla Cupissa. Mies oli kuitenkin lähettänyt jo ilmoittautumisen. Juusoa harmitti, että hän menetti jälleen kokeneen kisakaverinsa. Vasta viime vuonna hän palautti Ransun Innalle, kun he erosivat. Nyt hänellä olisi seuraavien osakilpailujen jälkeen ainoastaan nuori estehevonen, jonka kanssa ei vielä voisi haaveillakaan isoista luokista. Juuso halusi ehdottomasti päästä kilpailemaan isoja luokkia ja vielä kenttää.

Benjin ensimmäiset kisat jäisivät KN Specialiin ja 80cm vauvaluokkiin. Paytonin kanssa he pääsisivät viimein starttaamaan vaikeamman tason luokan, mutta nyt sekin jäisi viimeiseksi. Juuson vitutusmittari oli tapissa asti.

Lisää silmien pyörittelyä oli aiheuttanut Amanda Sokan vetoomus kisailijoihin. Taika ei saa särkyä, vaan ratsukoiden on säihkyttävä ja kimallettava kuin auringon säteissä kylpevä lumihanki konsanaan. Noiden sanojen lisäksi oli lista aivan ihmeellisistä blingblingeistä! Mikä ihme edes oli jacquard? Googlettamisen jälkeen Juuso oli todennut, että se ei ainakaan sopinut hänen tyylinsä.

Joten Juuso menin varman kautta ja valitsi listalta kuparin. Se oli sentään helppo! Metalliosat molempien hevosten varusteissa vaihtui kupariin. Hyvin pelkistettyä, mutta toivottavasti Amanda Sokka ei harmistuisi miehen vähäisestä panostamisesta. Tai no niin… mitäpä Juuso perijättären mielipiteistä välitti.
#winterfair #kallacup


Viimeinen muokkaaja, Juuso S. pvm 10.02.19 14:04, muokattu 1 kertaa

_________________
Innan sub-hahmo / Bellicose Lord ja Payton
Juuso S.
Juuso S.
Vierailija

Avatar © : Jassu L.
Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 24

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Robert H. lähetetty 10.02.19 0:13

Winter Fair: kouluratsastus 17.2.
Robert Harrington & Harriet V

Jos kysyisit Robert Harringtonilta nyt, tänään, Auburn Estaten maneesissa, oliko hyvä idea antaa luottokortti ja Winter Fairin kisakutsu hoitajalle ja passittaa se niine hyvineen, aivan yksinään, ostoksille, hän varmasti vastaisi ei. Jutta Vuopio oli nimittäin eksynyt sattumoisin Sokka Luxuries -puotiin hypistelemään uusia By Amanda -satulahuopia, ja voi kuinka kartanon neiti mahtaisikaan ilahtua selkeästi yhteen lempiväreistään sonnustautuneesta ratsukosta!

Siksi Robert Harrington ratsasti ohjelmaa huulet poikkeuksellisen tiukkana viivana.

“Tässä on satulahuopa”, Jutta oli esitellyt. Huopa oli ollut tavallinen, valkoinen kouluhuopa, ja Robert oli kallistanut päätään. Hän oli antanut hoitajalleen luottokorttinsa, ja se oli ostanut samanlaisen huovan kuin hevosella oli jo.

Sitten Jutta oli juoksuttanut sormiaan pitkin satulahuovan ompelia. Reunaan oli ommeltu ruusunkultainen, punottu koristenyöri. Sen seassa oli kimmeltänyt jotain, mitä Robert ei typeränä mieshenkilönä ollut osannut nimetä. Timantteja? Glitteriä? Helmiä? Samalla langalla oli reunaan brodeerattu Harriet V, yksittäinen strassikivi I:n pisteenä ja huovan viimeisenä katseenvangitsijana.

“Se voi olla vähän vinksallaan, sori, tein itse. En kehdannut ostaa Sokalta satasen huopaa”, Jutta oli kertonut punan hiipiessä poskille kun Robert oli ottanut huovan omiin käsiinsä. Hän oli pudistanut päätään, antanut peukalonsa seurata koristenyöriä, tunnustella yksinäistä strassia huovan pehmeällä pinnalla.

“Ei, tämä on hieno.”

Ja satulahuopa oli hieno! Klipattu samppanjahevonen näytti sen alla kuultavan harmaalta, ja maneesin valot osuivat koristenyöriin saaden sen kimallukset suorastaan tanssimaan kilpaa siitä, kuka loistaa kirkkaimmin. Ei, satulahuopa ei ollut Robert Harringtonin suurin murhe. Se ei ollut murhe lainkaan! Päinvastoin, hempeä ruusukulta sopi paitsi valkoiseen ja harmaaseen, niin myös ratsukon vaaleisiin, konjakkisiin nahkavarusteisiin kuin pisamat pojan nenälle.

Edes otsapantaan monituntisen operaation päätteeksi liimattu koristenauha vastaavin kimmellyksin ei ollut saanut ratsastajan suuta mutrulle, ja jopa puoliverisen sykeröitä solmivat ruusukultarusetit oli sallittu.

Ei, hevonen näytti hyvältä.

“Ja tässä on, hmm, sun kisavarusteet.”

Jutta esitteli Robertille kypärää, jonka hän oli omistanut jo vuodet, tai tarkemmin sanottuna sen takaosaa. Vaaleat lampaannahkahihnat oli selvästi hoidettu ja samettinen pinta harjattu, joten Robert oli vain kohauttanut olkiaan ja nyökännyt. Ei kai siinä mitään sen ihmeempää, sitten.

Seuraavaksi armas hoitaja oli kaivanut muovipussistaan vaatteen.

Robert ei ollut ennen sitä hetkeä ollut kovin huolissaan omasta kilpailuvaatetuksestaan: valkoiset housut, kisapaita ja kisatakki. Miten ranttaliksi yksi hoitaja voisi Amanda Sokan satumaisen talvipalatsin inspiroimana laittaa?

Hyvin ranttaliksi, Robertin oli todettava. Ratsukko suoritti juuri keskiravia lävistäjällä, eikä poikarukan päässä pyörinyt mikään muu kuin se, kuinka yksinkertaisen typerältä hän mahtoi näyttää ruusunkultaisessa kisatakissaan. Mistä se mokoma Jutta oli edes löytänyt kyseisen luomuksen?!

Takki oli kuin mikä tahansa kisatakki, ja se istui Robertin päälle mainiosti—heti kun hän oli suostunut pukemaan sen päälleen Jutan piilotettua pojan oman, mustan kisatakin. Ikipäivettynyt pisamapoika näytti ainakin ratsastuskoulun tätiryhmän mukaan syötävän suloiselta, ja kunpa hevosmiehet takavuosinakin olisivat näyttäneet tuolta. Juttaakin se hymyilytti.

Ratsastaessaan volttia, Robertilla ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta kuin toivoa, yksinkertaisesti toivoa, ja rukoilla ja uskoa johonkin korkeampaan Jumalaan, että tuomari sokaistuisi Jutan kypärään askartelemasta strassioksennuksesta, joka kimmelsi pahemmin kuin meri kesän aurinkoisimpana päivänä. Ja tietenkin ruusunkultaisena.

#winterfair
Anonymous
Robert H.
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 10.02.19 14:03

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset HanneOsallistuja: Hanne Rosten
Poni: Diaphanous
Osallistuminen: kenttä, Helppo luokka (He B / 95 cm / 90 cm)
Mä taidan olla aivan hullu.
Se oli mun ensimmäinen ajatus, kun ilmoitin itseni kenttäkisoihin tavallisten este- ja koululuokkien sijaan. Hitto vie, luokkalistalla ei ollut tutustumisluokkaa, joten se sai mut miettimään vielä enemmän kuinka pähkähullu mä olin. Ilmoittautumisen yhteydessä mun ja Dinon maastoestehyppykerrat oli pyöreä nolla.

Onneksi mä olin löytänyt joka viikolle ennen kisoja hallimaastoestevalmennukset. Ne oli mennyt hyvin ensimmäisen tunarointi kerran jälkeen. Heh. No, me tehtäisiin nyt ensimmäinen uusi valtaus! Sen turvin mä innostuin myös Amanda Sokan vetoomuksesta kisaajiin ja listalta löytyi meille ruusukulta. Osasin arvailla sen olevan suosittu, mutta jotenkin näin sen meidän muuten harmaassa varustuksessa sopivaksi väripilkuksi.

Mulla ei ollut paljon ylimääräistä rahaa, kun kustansin itse kaikki meidän valmennukset. Pakkohan mun oli kuitenkin lohkaista yksi ostos, kun huomasin Sokka Luxuriesin avaavan ovensa. Esperite-satulahuovat tarjosivat meille juuri täydellisen smoky eyes värisen huovan. Sen valmiit ruusukullan väriset koristukset sopivat täydellisesti teemaan ja siitä me saataisiin tulevaisuuden estekisoihin hieman hienompi kisahuopa.

Kypärääni mä liimasin itse kuumaliimapyssyllä ruusukullan värisiä timantteja. Toivottavasti se ei näyttänyt liikaa itsetehdyltä. Pari päivää ennen kisoja mä aattelin kaiken jäävän siihen, mutta sitten mä löysin facekirppikseltä lisää ruusukultaa. Joku myi vain hieman käytettyjä jalustimia, joihin mä heitin av:ta. Myyjä ei asunut edes kovin kaukana.

Näin me saatiin Dinon kanssa meidän yksiväriseen kisa-asuun hieman välkettä. Toivottavasti me ei vain munattaisi itseämme täysin. Tai tapettaisi toisiamme. Sormet ristiin!
#winterfair #kallacup

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 379

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Miro M. lähetetty 11.02.19 15:46

Osallistuja: Miro Malmstén
Hevoset: Mymble's Diamond ja Mondbark Osiris
Osallistumiset: Mymmeli KN Special (17.02.), Osiris 80cm (16.02.), KN Special (17.02.) ja Helppo (22.-24.02.2019)
Aihe F (hopea)

Mä epäilin itseäni suuresti puristaessani Osiriksen mustia nahkaohjia käsissäni. Mikä hemmetti oli ajanut mut suostumaan starttiin kasikympissä hullulla mustalla? Eikä sekään vielä riittäisi, starttaisin myös KN Specialissa ja kenttäratsastuksen Helppo -luokassa.

Mä olin kuolla kauhusta jo ennen kuin pääsin radalle ja toivoin, että joku voisi liimata mut pikaliimalla satulaan. Osiris todella osasi hypätä, mutta mä en osannut oria hallita. Yritin hengittää syvään ja toivoa, että edes varusteemme tuottaisivat onnea. Osiriksella oli hopeanharmaa satulahuopa ja suojat ja sen otsapannassa oli hopeanvärisisiä koristuksia. Mulla oli päällä musta kisatakki Sokka Luxuriesilta, jossa oli hopeanharmaat napit ja saappaat, joiden koristeissa oli hopeaa. Vedin terävästi henkeä ja siirsin orin liikkeelle.

Mymmelin kanssa starttaisimme ainoastaan KN Specialissa ja tamman kanssa ratsastaminen ei jännittänyt minua koskaan. Myös Mymmelillä oli samanlaiset varusteet kuin Osiriksella, mutta lisäksi tammalle oli puettu mustat putsit, joissa oli hopeanharmaat koristekuviot. Welsh näytti ihastuttavalta, enkä voinut olla ihailematta tammaani. Mymmelin kanssa me voisimme pitää radalla hauskaa ja keskittyä tasaiseen suoritukseen pelkän hengissäpysymisen sijaan. Ravasin lävistäjälle ja tervehdin tuomareita virnistäen.
Miro M.
Miro M.
Tallin ulkopuolinen

Viestien lukumäärä : 13

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 17.02.19 13:27

#winterfair
16.02.2019 - Josefina Rosengård & Rosengårds Trinket - 120cm

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Trinawinterfair

Trinalle, joka oli kaikessa rakastettavassa kiltteydessään oikea helmi hevoseksi, oli vain yksi ainoa oikea teema. Varovaisesti ja liitollen hyppäävä tamma sai ylleen helmiä, ja oman harmaan lempikisatakkinikin tuunasin teemaan sopivaksi. Tamman omistajan värimieltymyksiä kunnioittaen huopa oli hempeä, mutta sehän sopi lempeälle ja hupsulle Trinalle paremmin kuin hyvin.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 1120

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Pihla V. lähetetty 17.02.19 20:08

Ratsastaja: Pihla Vihtanen
Hevonen: Bramble Berry Boi
Luokka: 17.2. kouluratsastus, helppo A

Tuntui aivan erilaiselta kilpailla toisen hevosella kuin omallaan. Me valmisteltiin Daniel Susinevan kanssa sen hevosta (ja mun kasvattia) Kalla Cupiin yhdessä. Ihan vain siitä syystä, että mä olin päättänyt olla ilmoittamatta Sinttiä. Sekin johtui siitä, että tällä kertaa tamma oli kisakunnossa ja vaativa B oli meille liian helppo edes kauden aloituskisoihin. Me tähdättiin isoihin luokkiin, joten oli parempi pitäytyä oman tason luokissa.

Bamse oli kuitenkin melkein kuin Sintti. Se oli sen varsa. Tai no jo suht aikuinen hevonen. Mä en tuntenut samanlaista hermostuneisuutta automatkalla, kuin Sintin seisoessa kopissa. Olin melkein jopa huokaissut helpotuksesta, kun sain jättää tamman tarhaansa aamulla.

Lauantaina me tehtiin viimeiset treenit. Bamse toimi kotona ihan hyvin. Siinä oli samoja piirteitä kuin Sintissä. Ori oli räjähdysvalmis koko ajan, jonka takia sen piti keskittyä jatkuvasti. Daniel oli käynyt sen kanssa kilpailuharjoituksissa, joissa se oli saanut olla turistina. Muuten nämä tulisivat olemaan sen ensimmäiset kisat.

”Saas nähdä miten se käyttäytyy”, Daniel pohdiskeli kuskinpaikalta.
Itse olin ollut mukana yksissä kisoissa taluttamassa Bamsea ja se oli kyllä ollut hermoheikko. Todella toivoin, että orin pää tulisi kestämään paremmin kisatilanteita, kunhan se saisi kokemusta. Sillä oli kyllä kaikki valmiudet päästä pitkälle.

Mä päästin suuren hermostuneen henkäisyn, kun me päästiin Auburnin pihaan. Daniel käänsi auton suotuisasti tottuneena rattimiehenä, jonka jälkeen otimme mahdollisimman nopeasti Bamsen ulos. Ensin kristallein koristellut suitset päähän, jonka jälkeen yritimme rauhallista poistumista. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, jonka takia meinasin liukastua rampilla.

”Mä käyn taluttamassa sitä”, Daniel ilmoitti. ”Mee hoitaan ilmoittautuminen. Isabellan on pitänyt järkätä karsina tammatallista, käy kattoon mikä se on.”
Danielilta tuli ohjeita ohjeiden perään, mutta mä olin jo vähän tottunut siihen. Ennen mä en olis antanut kenenkään määräillä mua tuolla tavalla. Olisin nyrpistellyt diivamaista nokkaani minkä kerkesin ja komentanut äitini huolehtimaan kaiken. Sellainen mä en enää ollut.

Mä suuntasin ensimmäisenä kansliaan ja huolehdin ilmoittautumisen, jonka jälkeen menin tammatalliin. Oikea karsina löytyi siemennyshuoneen vierestä. Siellä ei onneksi ollut tammoja kovin lähellä.

Yhtä asiaa mä en osannut jännittä ennen kuin tajusin Bamsen varusteita hakiessa. Mitä jos Michael olisi paikalla? Viime tapaamisen jälkeen olin käynyt mielessäni hetken useita kertoja läpi. Michael oli hyvästellyt kuin tapaaminen olisi viimeinen, mä itse todennut vain näkemiin. Olinko mä jo silloin osannut arvella sen tulevan katsomaan kisoja? Millä syyllä se tulisi? Katsomaan miten sen tekemät satulat näytti hevosilla?

Ääh, mun pitäis unohtaa koko juttu. Mä en kuitenkaan kyennyt. Miksi? No, en mä vaan tiedä. En ollut uskonut enää koskaan kohtaavani Michael Merenheimoa, mutta nyt mä olin ajatellut sitä päivittäin. Viime kohtaamista en osannut edes kuvailla. Kiusallinen? Ahdistunut? Iloinen? Vai jotain kahden ensimmäisen väliltä?

Pudistelin Michaelin pois päästäni. Mä olin täällä kisaamassa ja mun pitäisi keskittyä siihen täysin. Otin trailerin varustetilasta Bamsen satulan ja suitsipussin. Kilpailupäivän teeman mukaisesti Daniel oli ostanut sille kristallein koristellun otsapannan ja mun pakottamana jalustimet, joissa oli kristalleja. Huovassakin meni pieni rivi kirkkaita kristalleja.

Omaan kisa-asuuni olin panostanut plastronneulalla, jossa oli kristalleja. Se oli mun vanha kisaneula, joka oli lojunut useamman vuoden korulippaassa. Mua oli hieman jännittänyt ottaa se sieltä esiin, mutta lopulta se aiheutti yllättävän vähän tunteita. Siksi olin uskaltanut ottaa sen tänään mukaan. Ehkä se toisi onnea.

_________________
Celestina / Daniel Susinevalla ratsuttajana
Pihla V.
Pihla V.
Vierailija

Avatar © : velma
Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 17

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Madde H. lähetetty 21.02.19 22:43

Salma Stjärndahl - Bonnie KN
#winterfair
100 cm 13/23, 120 cm 1/23

Nämä olivat isot kisat, ja sillä tavalla niissä myös käyttäydyttiin. Tajusin sen heti, kun hevoskuljetusauto parkkeerasi Auburn Estaten lumiselle parkkipaikalle lauantaisena aamupäivänä – tarkemmin sanottuna kisa-aamuna, sillä sellainenhan tämä oli.

Olin suoraan sanottuna melko yllättynyt. En ollut käynyt koskaan aikaisemmin koko Kallan kylässä, Auburnista puhumattakaan. Tuntui käsittämättömältä, että melkein kivenheiton päässä Liekkijärvestä oli tällainen kartano, melkeinpä talvipalatsi kuten kisakutsussa oli kuvailtu.

Sanavalinnassa ei ollut kyllä osuttu kovinkaan paljoa harhaan. Aurinkoisessa aamupäivän valossa tallinpiha, kartano ja ylväästi roihuavat ulkotulet olivat kuin suoraan sileäpintaisen matkaesitteen sivuilta. Olin kiitollinen siitä, että olin ottanut tosissani kutsun pyynnön pukeutua parhaimpiinsa. Bonniella oli siistein tummansininen kisahuopa, jonka häkellyttävän pehmeään resoriin oli painettu tasainen rivi kirkkaita timantteja. Olin letittänyt sen harjankin sinisillä kuminauhoilla, ja niiden lomaan Jutta oli ystävällisesti pujotellut pieniä timantteja. Häntään olin näperrellyt kalanruotoletin. Sen päässä oleva tummansininen rusetti liehui somasti helmikuisessa tuulessa. Tavaramerkkiämme, Swarovski-kristallein koristeltua otsapantaa, olin kiillottanut edellisiltana niin pitkään, että Inkeri oli tullut kysymään, pitäisikö minulle ja pannalle kenties sijata vuode satulahuoneen lattialle.

Nyt olimme valmiit. Tummansininen kisatakkini oli pesty ja siististi napitettu, hiukseni tutisivat hiusverkossa niin siististi kuin polkkatukka saattoi tutista, ja sekä minä että poni olimme juuri niin raikkaita ja vastapestyjä kuin kisa-aamuna kuuluikin. Kun talutin Bonnieta ulos kuljetuskopista, uskoin täysin talvipalatsiin, joka oli rakennettu ympärillemme.

Robert, joka kisaisi seuraavana päivänä Winter Fairin koululuokissa, oli lähtenyt mukaani kisahoitajaksi. Hänen Harry-tammansa kuikuili kaula mutkalla kopista, kun purimme Bonnien autosta.

”Jää sä sinne syömään”, Robert huikkasi lempeästi hevoselleen.

Olimme tulleet paikalle jo ennen ensimmäisen luokan alkua, joten minulla oli hyvin aikaa vaihtaa Bonnielta kuljetusloimi ja harjata se vielä kertaalleen. Se keimaili ylähuuli pitkällä tummalle orille, joka oli kiinnitetty viereiseen kuljetusautoon, ja oli monta kertaa törmätä minuun ihailevan tanssinsa tiimellyksessä. Takaraivossani toivoin, ettei sen kiima puskisi päälle juuri nyt, parhaimman kisakauden kynnyksellä.

Ensimmäinen luokka oli jo puolivälissä, kun olin saanut harjattua Bonnien. Hevosten määrä ja meteli oli noussut ympärillämme kaiken aikaa, kuin talven ihmemaa olisi vasta vähitellen herännyt ja alkanut elää ympärillämme. Kauempana olevasta tallista talutettiin isoja puoliverisiä, uusia autoja ajoi pihaan ja joku oli hukannut kisahoitajansa, jota huuteli nyt kartanon edustalla olevan suihkulähteen takana.

”Mun on pakko saada jotain ruokaa”, sanoin Robertille. ”Mua jännittää niin paljon, että muuten pökerryn.”

”Mä voin pitää näille seuraa sen aikaa”, Robert lupautui. Hän oli istahtanut polvet koukussa lastaussillalle Harryn jalkojen juureen ja hymyili minulle vaisusti. Arvasin, että huominen startti jännitti häntä jo nyt.

Oli varmasti helpompi tulla suoraan paikalle ja päästä kisaamaan, mietin jonottaessani kilpailubuffetista keittoa. Jos minun olisi pitänyt seurailla puoli päivää muiden ratsastusta tietäen, että seuraavana päivänä olisi oma vuoroni, olisin minäkin hymyillyt vaimeasti ja nieleskellyt kauhuani.

Ruoka oli ihanaa. Melkein unohdin, että olin kisoissa, kun lusikoin höyryävän kuumaa maa-artisokkakeittoa ja revin hapanjuurileivästä pieniä palasia. Vaikka olin kisannut paljon, en ollut tottunut buffeteissa tällaiseen tasoon. Yleensä niissä myytiin voileipiä ja makkaraa, ehkä laihaa keittoa, ei oikeaa ruokaa. Kylläisenä ja hyväntuulisena palasin takaisin kuljetuskopille.

Robert oli sillä aikaa ehtinyt varustaa Bonnien ja talutteli sitä kopin läheisyydessä.

”Metrin rataan tutustuminen alkaa ihan just”, hän huikkasi jo kauempaa. ”Mä voin kyllä pitää tästä huolen, mene sä vaan katsomaan.”

Minusta tuntui, että minuutit rataan tutustumisesta starttiin kuluivat aina nopeammin kuin ne normaalit minuutit, joita käytti vaikkapa voileivän syömiseen tai karsinan siivoamiseen. Ensimmäisenä hetkenä laskin askelia esteiden välillä, toisena hyppäsin pystyä verryttelyalueella, kolmantena ratsastin radalle sydän pamppaillen.

Jälkeenpäin Robert sanoi, että eihän se niin huonosti kuitenkaan mennyt.

”Uusinnasta neljä virhettä, ei se oo mikään maailmanloppu”, hän toisteli minulle, kun talutimme Bonnieta metrin ja metrikahdenkympin luokkien välissä. ”Kaiken lisäksi vaan viis parasta sai puhtaan uusinnan.”

Olin tavallaan samaa mieltä hänen kanssaan, mutta silti minua harmitti. Olimme tulleet sijalle 13, mikä ei ollut lähelläkään sitä, mitä olin toivonut. Bonnie oli kyllä hypännyt siististi, mutta se oli suhtautunut rataan kuin kotona tehtäviin puomiharjoitteisiin. Se oli liikkunut haaveilevasti, säikkynyt huvikseen katsomon aitaan punottuja valonauhoja ja pudottanut uusinnan toiseksi viimeisellä esteellä. Jos edes se puomi olisi pysynyt ylhäällä, mietin kitkerästi. Silloin olisimme saattaneet tulla kuudensiksi.

Metrin luokan voitti melko pieni hopeanmusta tamma, jonka ratsastaja hymyili niin leveästi, että hymy melkein veti verhoja katsomon aidan valonauhoille.

Oli hyvä, ettei metrin ja metrikahdenkympin välillä ollut kuin lyhyt radanrakennustauko. Ehdin murehtia huonoa sijoitustamme vain hetken, kun Robert hätisteli minut jo takaisin rataan tutustumiseen.

”Tää on kuitenkin teidän pääluokka”, hän vielä sanoi tuupatessaan minut matkaan.

Starttaisimme metrikahdenkympin puolivälissä, hersyvästi esiintyvän tamman ja vaaleanrautiaan englannintäysiverisen jälkeen. Verryttelyssä uskalsin tuskin katsoa päätuomaria, joka istui aitiossaan kädet kärsivällisesti ristissä kuin ripittäytymistä kuunteleva pappi. Kun vienosti hymyilevä liputtaja antoi meille merkin, minun täytyi vetää monta kertaa henkeä ja piilottaa valkeat hansikkaani hetkeksi Bonnien letitettyyn harjaan.

Sitten ylitimme lähtöviivan.

Ratsasta nopeat tiet, hoin itselleni, kun Bonnien etukaviot laskeutuivat ensimmäiseltä esteeltä ja ohjasin sitä kohti vaaleanpunavalkoraitaista pystyä. Katsomon satutalven koristeet sumenivat silmissäni niin, että saatoin nähdä vain seuraavana lähestyvän esteen. Vaaleanpunavalkoinen pysty, tiukka kaarros vasemmalle, toinen pysty ja okseri. Bonnie pärskyi ja rummutti maneesin vaaleaa hiekkaa. Nyt se ei ollut kotiharjoituksissa, nyt se oli kisoissa. Sarjaeste vilahti altamme, ponin selkä kumpuili, linja kuudennelta esteeltä seitsemännelle kaartui kuin poskelta tipahtava ripsi. Annoin ohjaa, Bonnie kiri ja äkkiä olimme ylittäneet sekä kahdeksannen esteen että maaliviivan.

Olin huumaantunut.

”Te pääsitte uusintaan!” Perässämme maneesista ravannut Robert huusi ehkä meille. Minä keskityin taputtamaan Bonnien kaulaa, taputtamaan ja hymyilemään kuin se metrin luokan voittanut ratsastaja.

Uusinnassa oli vain seitsemän ratsukkoa. Vilkuilin muita, kun harpoimme rataa läpi kisakampaukset ratsastuksesta pöllähtäneinä. Yksi meistä, pitkä kylmännäköinen nainen, oli ainoa joka olisi voinut tulla suoraan muotikuvauksista. Hän lipui maneesissa kuin omistaisi koko paikan, niiskaisi aina välillä nenäänsä ja loi meihin muihin kopeita katseita. Hänen lisäkseen rataa kulki läpi kaksi minulle vierasta miestä ja Rasmus Alsila, jonka kanssa olimme olleet joskus aiemminkin samoissa kilpailuissa. Hän ja tämä kopeanenäinen lipuja ratsastaisivat luokassa kahdella hevosella, isoilla puoliverisillä kumpikin. Mukana uusinnassa oli sekä meitä ennen startannut englantilainen täysiverinen että metrin luokan voittanut hopeanmusta tamma.

Bonnie oli luokan ainoa poni, vaikka sellaiseenhan minä olin jo tottunut. Tunsin muiden katseet selässäni, kun odotimme verryttelyalueella vuoroamme. Istuin suoraselkäisenä Bonnien satulassa enkä vastannut katseisiin. Pian he näkisivät.

Englantilainen täysiverinen pudotti, samoin hopeanmusta tamma jota ratsasti eri kilpailija kuin aiemmassa luokassa. Tunsin, miten sydämeni hakkasi kisatakin rintamusta vasten. Hieno tummanruunikko orikin pudotti niin yllättäen, että yleisöstä kuului pettynyt kohahdus. Kun sen jälkeen vielä uskomattoman sulavasti liikkuva hannoverilainenkin kolautti puomin alas, alkoi minun olla vaikea istua hiljaa satulassa. Meitä oli jäljellä enää kolme, minä ja kaksi Rasmuksen ratsastamaa hevosta.

Jos olin jännittänyt perusradalla, nyt minusta tuntui että saattaisin pudota Bonnien selästä silkasta jalkojen tärinästä. Tervehtiessäni tuomaristoa satuin kohtaamaan Robertin silmät katsomossa. Tuntui, kuin olisin astunut kylmään jääveteen.

Jäävesi kuitenkin katosi samalla hetkellä, kun lähtöviiva vierähti altamme. Bonnien korvat törröttivät eteenpäin ja se hyppäsi, hyppäsi nopeasti ja vaivattomasti kuin ei olisi koskaan mitään muuta tehnytkään - ja minä ratsastin. Toinen, kolmas ja neljäs este olivat yhteistä sulavaa linjaa, ja sarjalla ehdin jopa nostaa katseeni ja nauttia hetken. Valitsin nopean tien muurille ja annoin Bonnien venyttää kaulaansa, kun se ponkaisi esteen ylitse. Radan lopulla aloin jo aavistella, että Bonnie ei pudottaisi.

Eikä se pudottanut. Se hyppäsi kauniisti kuin valkoinen tiikeri ja laukkasi maaliviivan ylitse. Vasta puolen kierroksen jälkeen se hidasti raviin.

Ulkona oli epätodellinen auringonpaiste. Tiesin, että sisällä maneesissa Rasmus ratsasti hevosillaan, mutta en oikeastaan kyennyt keskittymään siihen. Tuijotin pilvettömälle taivaalle Bonnien satulassa ja olin siitä niin ylpeä, että kivisti.

Kovaääniset kuitenkin kuulin maneesin seinienkin läpi.

”Luokan kolme, satakaksikymmentä senttimetriä, voittaa Salma Stjärndahl hevosella Bonnie KN. Toisella sijalla Rasmus Alsila ja Sandwich Superman W, kolmannella sijalla Rasmus Alsila ja Vilanna d’Azuré. Sijoittuneita pyydetään saapumaan palkintojenjakoon.”

Kun laukkasin Bonniella kunniakierrosta kristallein koristellussa maneesissa ja kuuntelin, miten laukan pehmeät tömähdykset sekoittuivat taustalla soivaan marssiin, minä tiesin: tähän muistoon tulisin palaamaan jokaisena loskaisena iltana jona pohtisin, mikä minua ajoi ratsastamaan.
avatar
Madde H.
Hevosenhoitaja

Avatar © : Anne L.
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 47

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja J. / Hemsburyn väki lähetetty 01.03.19 12:38

Winter Fair, kenttäratsastus, 22-24.2.2019
Hadley Sutton ja irlannintyöhevosruuna Farbranch Orcus (Hemsburyn sivut hiatuksella)
CIC2, tehtävänantona J, "Sametti"
#winterfair

Hieman myöhässä, mutta sanotaan vaikka brittipostin reistailleen Brexit-stressin takia. Wink
Nättihän tuollaisesta samettiturvasta klassisen värisinä hehkuvien kankaiden kanssa tulee. Kiitos ihanasta tapahtumasta, ja Auburnissa on kyllä älyttömön nätti ja avara maneesi, sieltä saa hyviä kuvia!

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Velvet_by_hemsbury_dcyo9d4-pre
Anonymous
J. / Hemsburyn väki
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Tuire lähetetty 24.05.19 22:19

Spring Circus, Kalla CUP:n 2. osakilpailu, 18-26.05.2019
Oona MacFarland hevosillaan Mörkövaaran Huntuhurmaaja, Hengenvaaran Usvahukka ja Herraisä

Huhhuh, johan oli viikko, sen vaan sanon! Osallistuin kolmella suomenhevosellani Auburn Estaten kevätkarkeloihin, joissa 18. päivä kilpailtiin esteratsastuksessa, 19. päivä kouluratsastuksessa ja muutaman välipäivän jälkeen 24-26. päivien aikana suoritettiin kenttäkilpailun osakokeet. Nyt olenkin ihan puhki enkä aio tehdä yhtään mitään koko loppukuukauteen!

Mörkövaaran Huntuhurmaaja
Kyöstin kanssa osallistuimme esteluokkaan ajatuksena pitää hauskaa, koska meillä ei ole enää tarvetta saada virallisia sijoituksia. Ja olihan se kyllä kivaa, vaikka nappasimmekin kahdeksan virhepistettä. Tultiin kuitenkin sijalle 9/19, mikä ei ole kovin huono suoritus. Taso oli kuitenkin aika kova, vaikka kyseessä olikin poneille ja nuorille ratsukoille suunnattu luokka.

Kouluratsastuksessa osasin jo ennalta varautuakin siihen, että Kyösti tulee kyllästymään. Enkä kovin huonosti arvioinut, koska tulimme kolmanneksi viimeisiksi 58,773% tuloksella. Mutta eipä tuokaan varsinaisesti haittaa, ollaan onneksi saatu Kyöstin osalta myös koulusijoitukset kasaan, joten voidaan keskittyä orille mielekkäämpiin luokkiin.

Hengenvaaran Usvahukka
Likan kanssa olin valmistautunut esteratsastuksessa henkisesti siihen, että mutkat vedetään vaikka käynnissä, jos ne ei muuten mene niin kuin pitää. Esteet hypittiin ilman yhtäkään virhepistettä ja pari mutkaa piti oikeasti ottaa todella hitaasti, muuten vauhti pysyi hyvin yllä ja tamma kuunteli ohjeistustani. Ajallisesti jäimme niukasti kolmanneksi, juurikin noiden parin mutkan takia, mutta ai että, kyllä oon tyytyväinen! Aivan mahtava suoritus Likalta!

Kouluratsastuksessa taasen odotin, ettei Likka ymmärrä taas puoliakaan, mitä siltä pyydän. Mutta eikä mitään, sehän tajusi melkein kaikki heti ensimmäisestä avusta. Prosentit oli 67,727% ja ne olisi voinut olla hiukka paremmat, mutta olen kyllä tyytyväinen tähänkin. Varsinkin kun saimme kuitenkin sijoituksen tullessamme neljänneksi!

Herraisä
Minua jännitti todella paljon, koska nämä olivat virallisesti ensimmäiset koulukilpailut Daddyn kanssa. Ollaanhan me parissa kenttäkisoissa jo käyty ja sielläkin on kouluosuus, mutta se on silti vain kolmannes koko kilpailusta, joten arviointi ei ole niin tarkkaa tavallaan. Mutta aivan turhaan jännitin, Daddy oli aivan mahtava! Meidän prosentit oli 71,500% eli todella upeat ja jäimme niukasti palkintopisteiltä jäädessämme neljännelle sijalle. Mutta olen todella ylpeä minun pikkupojasta!

Kenttäkilpailuissa en enää jännittänyt koulua enkä edes rataesteitä, mutta maastoesteet, huh. Täysin uusi maasto, suhtkoht uusi ratsu alla ja sekin on vieläpä nuori ja ori kaiken kukkuraksi. Kai sitä nyt vähemmästäkin pelkää, että pudottaako ratsu minut matkan varrelle. Perjantain kouluosuudessa olimme sijalla 5/7 ja siinä saimme prosenteiksi 65,68. Lauantaina oli rataesteiden vuoro ja sieltä saimme 12 virhepistettä jääden sijalle 6/7. Sunnuntaina oli sitten se hieman pelkäämäni maastoesteosuus, jossa Daddy ei minua pudottanut, mutta kerättiin aivan älyttömästi virhepisteitä. Tarkastelin tuloksia, niin ensimmäiseksi ratsastanut sai 4,2 virhepistettä ja me kerättiin 41: Kymmenkertainen määrä kuin ekaksi tullut! Noo, tästä voi nousta vain ylöspäin ja hei, en pudonnut!

#springcircus
Anonymous
Tuire
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Spring Circus & Harvest Games

Viesti kirjoittaja Jennifer Saraste lähetetty 29.06.19 17:27

Spring Circus, 18.05.2019
Prix St. Georges

Jennifer Saraste & Virgo

Tietysti Jennifer tiesi olevansa keskivertoa parempi ratsastaja. Ensimmäinen Prix St. Georges -startti kuitenkin pisti hänet hermostuneena nypläämään silkkisiä latvojaan. Oliko virhe debytoida uusi vaativuustaso juuri Auburnissa? Brunette säästyi nipin napin pyörtymiseltä, kun huomasi lähtölistalta, että myös itse Amanda Sokka starttasi kyseisessä luokassa. Tietysti. Sinkoilevan orin sijaan jääkuningattaren alla oli kuitenkin valtavankokoinen tamma, joka näytti hupsulta pitkissä sukissaan. Oliko se hyvä vai huono?

Ei se huono ollut, JB Mirameir. Jennifer kiri Amanda Sokan ohitse suunnilleen puolen prosentin piste-erolla suoraan ykkössijalle. Hän oli varma, että kartanonperijätär yritti tappaa katseellaan. Se katse nosti niskavillat pystyyn ja sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Kun musta silkkinauha kultaisin yksityiskohdin ja kukkakoristein laskettiin Virgon kaulalle, Sokan ilme musteni entisestään. Jennifer ei uskaltanut hymyillä, vaikka tämä oli mieletön voitto. Koulumestaruus Auburn Estaten arvoluokassa. Niin typerältä kuin se tuntuikin, Jennifer pelkäsi kuolevansa. Oliko hän astunut väärille varpaille?

#springcircus

---

Harvest Games, 07.10.2018
Vaativa B & Vaativa A

Jennifer Saraste & Virgo

Auburnin hienot puitteet saivat jopa Jenniferin jännittämään. Nyt olisi näytettävä parhaansa tai voisi painua takaisin Lapin perämetsien ratsastuskouluun ja olla näyttämättä naamaansa enää ikinä missään muualla. Virgo oli vireessä, sen kanssa oli treenattu kovaa ja korkealla. Hevonen suorastaan hehkui energiaa, joka oikein valjastettuna muuntuisi lennokkaiksi liikkeiksi vaativalla radalla. Mutta brunette sen ohjien toisessa päässä oli valahtanut kalpeaksi. Siitä oli aikaa, kun oli viimeksi startattu. Nyt he olivat kuuluisien Sokan sisarusten kartanolla, ja vaaleampi heistä katsoi häneen jäänsinisillä silmillään niin, että kaikki se tavanomainen itsevarmuus katosi kuin tuhka tuuleen. Herkkä hevonen naisen alla otti heti kierroksia, ja Jennifer sai oikeasti tehdä töitä, ettei törmäisi kehenkään verryttelyalueen tohinassa.

Vaativan B:n rata meni aivan päin helvettiä. Jennifer olisi voinut vajota maan alle ollessan viimeinen. Jääkuningatar oli tietysti sijoilla ja katsoi häneen katse täynnä halveksuntaa. Jennifer puri hammasta ettei olisi marssinut pois kartanolta sen siliän tien. Hän ei hävinnyt. Hän ei jännittänyt. Mikä ihme tänään oli päässyt hänen ihonsa alle? Amanda Sokka? Ei niin voinut käydä. Nainen veti syvään henkeä ja ratsasti Viivin sivummalle.

Kun päivän jokainen luokka oli ohi, Jenniferin kasvoille oli palannut väri ja niitä koristi jopa mairea hymy. Viivin suitsista roikkui sininen ruusuke. He olivat päihittäneet jopa itse Amanda Sokan Vaativassa A:ssa. Toinen sija pelasti totaaliselta nöyryytykseltä, mutta kyllä harkittaisiin kahdesti, ennen kuin lähdettäisiin uudestaan Auburniin.
Anonymous
Jennifer Saraste
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Anna S. lähetetty 12.09.19 11:50

Summer Fling, 17.08.2019

Juniorimestaruus 80cm

Kristian Berg & Kallan Verdigris

Juniorimestaruus esteratsastuksessa, toista kertaa Auburn Estatessa. Tällä kertaa Kristianilla oli Sinnan lisäksi mukana Verdi - tumma orivarsa, joka oli sen nimenomaisen kartanon kasvatti. Nelivuotiaaksi kääntynyt ruunikko seisoi suihkulähteen vierellä pää korkealla. Ori tarkkaili ympäristöään korvat pystyssä ja hirnahti kuuluvasti.
"Turpa umpeen, kakara", Kristian murahti ja nykäisi nahkaista riimunnarua. Tässä sitä oltiin, kilpailemassa Sokan perijättärien silmien alla ja näyttämässä, mitä heidän huippuorinsa jälkeläisestä oli tullut. Ei ollut siis varaa samanlaisiin naurettaviin sijoituksiin, kuin viime kerralla Sinnan kanssa. Puhdas rata ei riittänyt; ruusuke piti saada, jos meinasi kasvonsa säilyttää - vasta sinivalkoiseen saattoi olla tyytyväinen.

Verdi pursusi energiaa ja meinasi singota jokaiseen ilmansuuntaan yhtä aikaa. Nuori ori oli ihan täpinöissään uudessa paikassa; se yritti tutkia jokaisen kukkaistutuksen ja lajitoverin. Kristianilla oli kuitenkin raudanluja ote ohjista, kun hän ratsasti mustanruunikkoa verryttelyalueelle. Esteet nähdessään Verdin olemus ryhdistyi entisestään. Ori tuntui selkään hyvältä, se oli hyvässä vireessä. Tottunein ottein Kristian ohjasi orin menohalut lennokkaaseen laukkaan ja muutamaan hyppyyn. Avut läpi, tuntuma kohdilleen ja radalle.

Tuplanolla takanaan ja valkea ruusuke ruskeita suitsia koristaen ratsukko ampaisi kunniakierrokselle. Verdi heitti innosta sekaisena pukin päästessään laukkaan vasta kahden muun hevosen jälkeen, ja Kristianin kasvoille nousi virne. Tässä hevosessa oli asennetta. Myös Isabella Sokka oli varmasti pistänyt merkille kasvattinsa erinomaisuuden. Se oli vain kokematon, raaka nuori, jonka Kristian osaisi hioa timantiksi.

#summerfling


Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Verdipaakuva300

Kuvasta kiitos R.

_________________
Kuuma kenttätamma Epi
Anna S.
Anna S.
Hevosenomistaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 178

http://annajaepi.weebly.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Madde H. lähetetty 13.03.20 20:26

14.3.20 Esteratsastuksen kilpailuharjoitus
Salma Stjärndahl & Bonnie KN

Bonnie piristyi selkeästi, kun purin sen ja Agin autosta Auburnin pihamaalla. Oli kirkas ja tyyni päivä, sellainen jona oli ollut hauskaa ajella pikkuteitä pitkin Liekkijärveltä Kallaan ja valmistautua kilpailuihin. Olin herännyt jo aamulla letittämään Agin pitkää harjaa. Bonnie oli saanut lettinsä jo illalla, mutta Agi joka stressaantuneena hankasi harjaansa seiniin, oli saanut nukkua tukka auki. Nyt sekin asteli sievänä ja tyytyväisenä ulos trailerista.

Olin pyytänyt Edithin mukaan kisahoitajakseni. Hän sai talutella Agia ja Bonnieta pitkin Auburnin kuulasta pihaa sillä aikaa, kun etsin kanslian ja kävin ilmoittautumassa. Vaikka kyseessä oli harjoituskisat, oli parkkipaikalla meidän lisäksemme muutamia muita trailereita. Kaartaessani kohti kansliaa kohotin käteni hiusverkkoon vedetyille hiuksilleni ja sipaisin karanneen suortuvan takaisin verkon sisään. Pienet kisat tai ei, minusta oli hauskaa että täällä oli suuren maailman tuntua. Ehkä sen aiheuttivat Auburnin puitteet suihkulähteineen ja ällistyttävän siisteine pihateineen - tai ehkä vain se, miten hyvältä tuntui päästä kilpailemaan pitkän tauon jälkeen. Aamulla vetäessäni puhtaita kisahousuja jalkaani minusta oli tuntunut siltä, kuin olisin herännyt pitkästä unesta.

Ilmoittautumisen jälkeen minulla oli aikaa katsella ympärilleni, sillä hyppäisin vasta kolmannessa ja neljännessä luokassa. Edith, joka oli palannut hevosten kanssa trailerille, hätisteli minua kohti maneesia kun maleksin häntä kohti.

"Mee katsoon luokkia", hän huuteli tallinpihan poikki jo kun näki, että lähestyin. "Kyllä mä laitan sulle hevoset kuntoon!"

Heitin Edithille kiitollisen hymyn ja lähetin mielessäni jonnekin korkeuksiin kiitoksen hyvistä kisahoitajista.

"Mä käyn katsomassa pari rataa", huikkasin takaisin. "Mutta kyllä mä tuun sitten varustaan."

Kahdeksankympin luokka oli juuri loppumaisillaan, kun luikahdin Auburnin maneesin juhlallisen pitkään katsomoon. Istuessani seurasin puolella silmällä miten sironnäköinen arabi hyppäsi rataa. Tuskin rekisteröin, kun se kahdella esteellä pudotti, vaikka yleisö ympärilläni kohahti myötätuntoisesti. Taputin kohteliaasti vauhdikkaalle arabille ja sen ratsastajalle samalla, kun mittailin maneesia katseellani. Olin hypännyt täällä vain pari kertaa aiemmin. Tilaa riitti ja minun olisi parasta toivoa, että meidän radoillamme painopiste olisi ennemmin kurveissa kuin nopeudessa. Bonnie jäi auttamatta jälkeen verrattuna isojen puoliveristen laukka-askeliin.

Mutta Agi ei, muistin äkkiä. Tänäänhän hyppäisin myös Agilla.

Luokan jälkeen ehdin moikata nopeasti Jusua ja Rasmusta, jotka olivat kumpikin ratsastaneet hyvin. Olimme lähentyneet jonkin verran sen jälkeen, kun Kari oli heidän myötävaikutuksellaan myyty Seppeleeseen.

"Onnea voitosta", sanoin Jusulle, jonka ratsun poskihihnassa lepatti sinivalkoinen ruusuke.

"Niinpä", Rasmus hymähti Jusulle oman hevosensa selästä.

"Olisit ratsastanut vähän lujempaa", Jusu tirskahti. "Eikä neljäs sija oo kovin huono, kun ajattelee, että sun seurustelukumppani kuitenki voitti koko luokan. Voit paistatella mun voiton valossa."

Jätin Rasmuksen ja Jusun keskenään nahistelemaan lempeästi ja purkamaan hevosiaan. Hermoni eivät olisi kestäneet enää seuraavan luokan katsomista - enkä halunnut jättää hevosten varustamista yksin Edithin harteille. Palatessani trailerille oli kisajännitys jo alkanut tehdä kotia vatsanpohjaani.

Metrin luokka meni nopeasti ja ratsastin lämmittelyyn huomattavasti aiemmin kuin olisin halunnut. Ratsastin luokan kolmantena Bonniella ja aivan loppupäässä Agilla, mikä oli hyvä siihen nähden, että saisin hypätä helpon lähdön Bonnielle ja lämmitellä kaikessa rauhassa Vaikeampaa Tapausta, joka oli kai tajunnut ettemme olleet kotona ja hirnui Edithin käsipuolessa kuin ensi kertaa laitumelle päästetty ori.

Lähtömerkin saatuaan Bonnie hyppäsi perusradan hyvin ja rauhallisesti. Ehdin jo uusintaan ratsastaessani ajatella, että tämähän meni oikein hyvin - vähän hitaasti, mutta oikein hyvin - kun aivan tavalliselle pystylle ratsastaessani Bonnie äkkiä sekosi askelissaan ja pudotti. Se viskasi takajalkansa esteen jälkeen ilmaan kuin olisi osoittanut mieltään puomin kolahduksen ontolle äänelle, mutta kaarsi kuitenkin toiseksi viimeiselle esteelle pyyntöni mukaan. Radan jälkeen annoin ohjan venyä ja hidastin Bonnien kevyeen raviin. Pudotus oli harmittava, mutta muuten rata oli ollut aivan toimiva. Kotona se olisi ollut hyvä perustreenin hyppyrata.

Agille teki todellakin hyvää päästä pois kotitallilta. Kun hain sen Edithiltä lämmittelyyn, se korskui ja tiputteli valkoista vaahtoa ryntäilleen. Selästä käsin se tuntui ennemmin eteenpäin nykivältä aallolta kuin hevoselta, jonka pitäisi hetken kuluttua hypätä säällinen esteratasuoritus.

Eikä se rata aivan putkeen mennytkään. Tunsin jo lähtömerkin saatuamme, ettei Agin energiaa saanut purettua mihinkään suuntaan eikä sitä vähääkään kiinnostanut ylittää esteitä. Se tuijotteli maneesissa istuvia ihmisiä, käänteli korviaan kuullakseen ulkona olevat hevoset ja oli vähällä laukata yhden esteen kumoon. Päätin unohtaa ajatukset hyvästä kisasuorituksesta ja keskittyä siihen, ettei Agi pamahtaisi kahtia jännityksestään. Käytin kaiken liikenevän ajan ennen kuin meidän oli pakko ylittää ensimmäinen este ja pyöritin Agia mitä mielikuvituksellisimmilla koukeroilla, jotta saisin siihen vähän otetta. Ensimmäisellä pystyllä se näytti tajuavan, että täällä saattoi hypätä, yritti pinkaista altani - ja körötteli sitten loppuradan rauhallista ponilaukkaa lyhyessä muodossa. Pari estettä se pudotti toheltaessaan lähestymisten kanssa, mutta radan jälkeen se tuntui hiukan rauhallisemmalta kuin muutamaa minuuttia aiemmin. En halunnut edes kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos olisin antanut sen painella pitkin maneesia ilman hallintaa.

Yleisön aplodit olivat vaisut, joko siksi että esityksemme oli ollut enemmän työnäytös nuoren hevosen koulutuksesta kuin kiinnostavaa esteratsastusta, tai siksi että he olivat tajunneet ettei Agin psyyke välttämättä kestäisi suurempaa suosiota.

Ennen metri kahdenkympin rataa ehdin nähdä vilaukselta Rasmuksen, joka palasi kunniakierrokselta meidän luokkamme jälkeen. Tällä kertaa hänen hevosensa suitsissa oli sinivalkoinen ruusuke. Hän näytti kerta kaikkiaan riemastuneelta.

"Mä en malta odottaa että Jusu näkee tän", hän sanoi minulle ilkikurisesti virnistäen. "Harmi, ettei se startannu tässä luokassa. Olisin voinu pitää sille neljättä sijaa auki."

Metrikahdessakympissä, meidän pääluokassamme, starttasi muutamia tuttuja Rasmuksen ja Jusun lisäksi. Heidi Näyhö ja Malachai olivat olleet kanssamme samaan aikaan Power Jumpissa ja Soltun entinen sponsoriratsastaja Adalind ratsasti uudella hevosellaan. Vilkutin heille pikaisesti lämmittelyn aikana Bonnien selästä. Adalind ratsasti lähemmäs.

"Mä näin, että sulla on toinenkin hevonen", hän sanoi.

"Joo, se on ollu mulla pari vuotta. Tai se on Seppeleessä myös tuntikäytössä, mutta mun se on."

"Mutta ponista et luovu", hän hymähti ystävällisesti hymyillen ja katsahti kuolaintaan pureskelevaa Bonnieta. Se pärskähti.

Kaksikymppi oli lähestulkoon suora toisinto aiemmasta luokasta. Bonnie hyppäsi hyvin ja pudotti uusinnassa, Agi taas haaveili kuin vuotias varsa eikä tainnut edes huomata, että pudotti puomin. Lopputuloksena Bonnien sijoitukset olivat metriviidestätoista seitsemäs ja kahdestakympistä yhdeksäs. Agi oli ensin toiseksi ja sitten kolmanneksi viimeinen.

"Ei mua oikeastaan Agin tulokset edes harmita", sanoin Edithille, kun olimme lähteneet Auburnista ajamaan kohti kotia. Ilta oli jo alkanut hämärtää ja ajotie edellämme oli tyhjä. "Se on niin kokematon, että sille on tärkeintä päästä mukaan."

"Mutta?"

"Mut Bonnielta mä odotan aina voittoa." Keskityin hinkkaamaan hetken aikaa kynteni alle jäänyttä likaa. "Harkkakisoistakin. Tai en ehkä Bonnielta. Mä ajattelen, että oon epäonnistunu enkä ratsasta sitä oikein, jos se ei voita. Se on itse niin hyvä."

"Sä oot aika vaativa itseäs kohtaan", Edith sanoi.

Hetken aikaa oli hiljaista. En oikein tiennyt mitä olisin voinut vastata Edithille. Tuntui, että hän oli saanut minut kiinni jostakin.

"Hyvä, että kisoja on tulossa lisää ihan pian", sanoin. "Tai siis. Lisää tilaisuuksia."

#kilpailuharjoitus
avatar
Madde H.
Hevosenhoitaja

Avatar © : Anne L.
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 47

Takaisin alkuun Siirry alas

Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset Empty Vs: Kalla CUP 2019 -kilpailutuotokset

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa