Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Jonathan ja Eela messiin ! (R4, 110cm)

Gabriella Stern - [*url=http://kujakatti.net/yksityiset/reiska.php]Burningrage xx[/url*] ryhmään 4, estekorkeus 100cm.

Hevosen kaviot kumisivat maneesin hiekassa tahdikkaasti rummuttaen. Kaaren ratsastus, yy, kaa, koo ja esteen ylitys. Taputin tammaa kaulalle hyvästä suorituksesta. Hyppy oli pyöreä ja paikka oikea. Reiska korskui ja pomppi allani innokkaasti ja en voinut olla hymyilemättä sille nuoruuden innolle, joka hevosesta huokui. Amanda Sokka oli onnistunut tuomaan ulkomailta erittäin lahjakkaan nuoren hevosen, jonka kanssa ei aika käynyt tylsäksi. Ohjasin tamman kohti seuraavaa estettä laskien mielessäni laukka-askelia oikeaa hyppypaikkaa varten.

"Nooonii Reiska soooo jaaa, prr." rauhoittelin tammaa parhaani mukaan istunnalla, joka turhan liian innoissaan lähti hyppyyn aavistuksen kaukaa ja tie seuraavalle esteelle meni myös pieleen. Gabriella Stern meinasi päästä maistelemaan Auburnin maneesin hiekkaa, mutta vain hädin tuskin sai pidettyä itsensä satulassa. Myös kakkukestejä ei tule.
"Gabi, ens kerralla jo tuolla edellisen esteen jälkeen homma hanskaan. Nyt te tulitte pää viidentenä jalkana. Uskalla ottaa vähän ulko-ohjalla vaikka se nyt miten herkkis olis." Isabella ohjeisti ja yritin tehdä työtä käskettyä.

Tulimme vielä pieleen menneen kaheksikon uudelleen pari kertaa ja tällä kertaa paikat ja askeleet täsmäsivät juuri niinkuin piti vaikka joka kerralla tiet oli pienemmät ja kaarre jyrkempi. Reiska sai kävellä hetken pitkin ohjin ennen loppuverryttelyjä, mutta parempi palkkio olisi varmaan ollut, että tamma olisi päässyt vielä loikkimaan esteiden yli. Kumma juttu, itse ainakin lenkin jälkeen mielelläni kävelin ja rauhoituin, kuin pusersin toisen mokoman lisää. Siirsin innosta pärskivän tamman välikäyntien jälkeen tahdikkaaseen raviin ja yritin ratsastaa hevosta enemmän eteen alas, kuin matto rullalle-asetelmalla. Reiskalla oli vieläkin menohaluja kuin pienessä kylässä ja puikkelehdin sen kanssa esteiden välistä mahdollisimman monipuolista reittiä tehden samoja asioita, kuin alkuverryttelyssä.

Meillä oli kuitenkin vuorossa tasapainon haastaminen linjalla ja päätin valita kolmesta pahasta pienimmän pahan eli hyppääminen ilman jalustimia. Nostin jalustimet ylös ja ohjasin tamman kohti esteitä. Innoissaan Reiska hyppäsi pienet esteet isoilla loikilla ja sain tehdä töitä kestääkseni selässä. Muutamia kertoja linja tultiin vuorotellen ja viimeisellä kerralla ei enää hirvittänyt aivan niin paljoa, kuin ensimmäinen kerta.

Hidastin Reiskan laukalta raville ja työskentelin loppuverryttelyt valmennuksen päätteeksi. Temponmuutokset ja eri suuntiin taivutukset saivat tammaa hieman edes kuulolle, mutta työtä se kyllä teetti, kun hevosella meinasi kuppi selvästi mennä nurin. Siirsin hyvässä kohtaa tamman takaisin käynnille ja annoin pitkät ohjat. Tällä kertaa kirjava tiesi, että nyt oli loppukäyntien aika ja malttoi rauhoittua - onneksi, en olisi nimittäin yhtään enää jaksanut pidempään. Talutin väsyneen tamman laahustaen talliin ja riisuin siltä varusteet. Näinkin "simppeliksi" valmennukseksi se oli raskas tai sitten itsellä oli harjoituksen vähyyttä ja muutto varmasti teki myös oman tehtävänsä.

***********

Aikaisemmin viikolla, tarkkaan ottaen tiistaina, pakkasin Reiskan viimeiset romppeet ja itse hevosen autoon ja kurvasin ylpeänä Auburnin tiluksille. Olin saanut Reiskalle niinsanotusti työsuhde-etuina karsinapaikan kartanolta ja olin enemmän, kuin innoissani asiasta. Kello oli jo sen verta paljon saapuessamme perille, että vein tamman suoraan karsinaan iltaheinille. Aamulla se pääsisi uusien tarhakavereiden kanssa ulos ja ehtisin sen hyvin liikuttamaan keskiviikkona ja torstaina ennen perjantain valmennusta, johon ihan hetken mielijohteesta ilmoittauduin.

Reiska jäi yllättävän rauhassa uuteen paikkaan rouskuttelemaan heiniään, kun lähdin neuvomaan iltatallia tehnyttä Isabellaa tamman ruokinnassa.
"Ei sen ruokinta mikään kovin monimutkainen ole. Reiskalla vaan on herkkä vatsa ni aattelin, että pellavainen vois vähän rauhottaa sitä. Jos ei, niin sitten täytyy keksiä jotain muuta." hymyilin ylpeänä kertoessani oman hevoseni ruokintaa. Miten hyvältä se kuulostikaan, oman hevosen.

= 521 sanaa

Ryhmä 4
Josefina Rosengård - [ *url=http://lauantaimaalari.net/y/granni/]Tigraine[/url *] 80-90cm

Oliko tässä nyt mitään mieltä? Lähteä nuoren robottihevosen kanssa Isabella Sokan silmien alle. Jos Heidi Näyhö ei olisi ollut kuljettamassa meitä, olisin varmasti jänistänyt viimeisellä mahdollisella hetkellä. Heidi oli kuitenkin joka tapauksessa menossa Cariadin kanssa, ja olisi ollut noloa perua mitään enää tässä vaiheessa. Siispä ei muuta kuin molemmat hepat - myös minun Grannini - autoon ja tien päälle.

Multa ei mennyt montaakaan minuuttia valmennuksen alusta sen ratkomiseen, millä tuulella Granni tänään oli. Se kuulosteli muita ratsukoita ja nyrpisteli ärsyyntyneenä naamaansa, jos joku tuli liian lähelle. Kipakat hännänhuiskaisut ja kiukkuiset takaosan pyöräytykset kohti lähentelijöitä eivät jättäneet epäilyksen varaan, miksi tamman hännässä loisti punainen nauha. Granni ei pitänyt muista hevosista, ja kuten ei muulloinkaan, se ei tälläkään kertaa epäröinyt osoittaa mielipiteitään. Se olisi yhtä hyvin voinut kirkua ääneen vihaavansa kaikkea ja kaikkia.

Se saattoi vihata myös minua viimeistään hypätessä, kun yritin kontrolloida sen tekemisiä. Granni oli vuorenvarma, että se osasi itse päättää parhaiten, millaista laukkaa esteille kannatti lähestyä. Kun mä tein pidätteen, se pöyristyi. Oletko tosissasi, ihminen? Alatko määräillä?

Ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin määräillä, koska Isabella Sokka ei antanut paljon valinnanvaraa. Granni piti saada tasaantumaan. Se piti saada paremmin avuille ja ennen kaikkea malttamaan. Kaarteiden pienentäminen tuntui kaukaiselta haaveelta, kun jo ihan isommissakin oli kääntämistä ja ratsastamista. Hävetti. Häpeä ei kuitenkaan saanut estää ratsastamasta, ajattelin vähän epätoivoisena, ja yritin tehdä parhaani.

Kyllä siitä oli jotakin apua.

"Ette te toivottomia ole", lipsahti Isabellan suusta, ja se oli hunajaa mun korville.

Hyvin pian sen onnistuneen kierroksen ja kehuntyngän jälkeen pääsimme hetkeksi hengähtämään muiden luokse päätyyn.

Vaikka me emme olleet toivottomia, saimme tasapainontestausvaiheessa melko painavan ohjeistuksen:
"Ei missään nimessä ilman käsiä. Se tulee läpi seinistä. Jos rohkenet, kokeile ilman jalustimia."

Olin aivan samaa mieltä kädettömyyden kieltämisestä. Ilman jalustimiakaan en olisi mielelläni lähtenyt kokeilemaan, mutta nyt ei auttanut arkailla. Kun oltiin tänne asti tultu, piti kai tehdä parhaansa. Ilokseni sain huomata, etteivät lukuisat tunnit lukuisia hevosia ratsastaen lukuisien vuosien mittaan olleet menneet hukkaan. Tasapaino säilyi ihmeellisen hyvin, vaikka Grannilla piisasikin vauhtia linjalla ja ilmaa hypyissään.

Ryhmä 4
Heidi Näyhö - [ *url=http://teepa.net/h/cariad.php]Cariad[/url* ], 110cm

Automatka Purtseilta Auburniin kesti vain hetken, mutta tuntui minusta ihan liian pitkältä, koska minua jännitti. Cariad yritti haistella vieressään matkustavaa Grannia, mutta tammaa ei olisi voinut vähääkään kiinnostaa tuttavuuden teko, se tuijotti vain omalta puoleltaan ikkunasta ulos ja vain seisoi.
Autossa vain hiljainen radio piti ääntä, vieressäni istuva Jusu näytti siltä, kuin olisi oksentanut seuraavaksi, minulla oli vähän samanlainen olo. Kartanon hulppea piha avautui eteemme ja ajoin trailerin parkkiin.
"Käydäänkö eka maneesissa?" kysyin Jusulta ja tämä sai nyökättyä vaivoin.

Maneesissa oli juuri alkanut 3. ryhmän valmennus ja Isabella huuteli ratsastajille ohjeita esteiden keskeltä. Joku ennestään tuntematon ratsukko näytti kulkevan vähän löysin rantein ja Isabella antoi ratsukon kuulla kunniansa.
Purin alahuultani mietteliäänä ja vilkaisin Jusuun.
”Kyllä tästä vielä hengissä selvitään”, vakuuttelin ja lähdimme takaisin autolle laittamaan hevosia kuntoon. Cariad sähläsi, se heilui varustaessa sivusuunnassa edestakaisin ja sain jatkuvasti pitää varani, ettei tamma tullut päälleni. Lopulta jouduin läpsäisemään sitä ryntälle, jolloin hopeanmusta lopetti seilaamisen, mutta otti niin juron ilmeen kasvoilleen, että tiesin olevani vaikeuksissa. Laitoin kaikkiin jalkoihin mustat pintelit ja takajalkoihin vielä karvareunaiset putsit. Musta korvahuppu kultaisin koristein vielä suitsien alle ja olimme valmiit. Tarkistin vielä, että nutturalle kiinnitetyt hiukset olivat tiukasti kiinni ja Cariadin musta-kultainen satulahuopa suorassa.

Olimme Jusun kanssa päässeet kentälle asti, jossa verryttelimme hevoset hyvin. Cariad oli jukuripäinen, teki pukkeja ja sivuloikkia tuon tuosta ja yritin saada kitkettyä tavan pois ennen, kuin siirtyisimme valvovan silmän alle. Meinasin jo jalkautua yhdessä pukki-sivuloikka-pukki yhdistelmässä, mutta tarrauduin kaikella voimalla harjaan kiinni käsilläni ja puristin jaloillani niin, että kannukset upposivat hopeanmustan kylkiin.
"Prkele, nyt asetut!" huudahdin Cariadille ja pysäytin sen paikoilleen. Tamma viskoi päätään uppiniskaisena ja yritti päästä eteenpäin, mutta pidin sen paikoillaan väkisin niin kauan, että se vähän rauhottui. Sitten pyysin sen suoraan pysähdyksestä laukkaan ja pyysin eteen niin paljon, kun uskalsin päästää. Samalla pidin sen lyhyessä muodossa pidätteiden avulla ja annoin sen vain laukata kenttää ympäri.
Kierros kierrokselta tamman käytös muuttui paremmaksi ja huomasin, että se hikosi jo vähän, joten annoin laukan pudota raville ja annoin hopeanmustalle ohjaa, jolloin se venytti kaulaansa pitkälle ja pärski tyytyväisenä. Huomasin, että muut ratsastajat välttelivät meitä hieman. Havainto veti suuni väkisin hymyyn, olisin itsekin kyllä vähän varuillani, jos joku muu ratsukoista olisi vetänyt lisättyä laukkaa kenttää ympäri monta kierrosta ratsastaja kiroillen.

Vihdoin pääsimme itse valmennuksen pariin ja Cariad tuntui yllättävän kuuliaiselta. Asettamiset ja temponvaihtelut sujuivat ongelmitta ja tamma tuntui hyvin letkeältä. Avotaivutuksessa kokoaminen oli Cariadille uusi juttu ja se vähän pisti vastaan ensimmäisillä kerroilla, mutta tajusi tehtävän lopulta juuri ennen, kun siirryimme välikäynneille. Isabella tuntui olevan jo hieman vähemmän innokas ohjeiden jakaja, kieltämättä saman tehtävän teettäminen neljälle eritasoiselle ryhmälle oli hieman puuduttavaa.
Nainen ohjeisti meitä suoristamaan hevoset taivutusten jälkeen heti, kun lopetimme välikävelyt, Cariad seilasi suoralla linjalla alkuun melko paljon ja Isabella huomautti asiasta hyvin kärkkäästi, josta tammakin tuntui ottavan hieman kiinni, koska sen meno parani sen jälkeen huomattavasti. Muut ratsukot suoriutuivat tehtävästä melko hyvin, vilkaisin Jusua nopeasti, naisella oli hyvin keskittynyt ilme kasvoillaan.

Pääsimme vihdoin esteiden pariin ja hyppäsimme kahdeksikkoa. Olimme Cariadin kanssa viimeisenä vuorossa, joten sain seurata muiden suoriutumista aina rauhassa. Meille tehtävä oli melko helppo, koska tämä oli itselleni suosituin harjoitus melkein kaikkien hevosten kanssa ja Cariad oli kahdeksikolla hyvin kontrolloitavissa ja hyppäsi sitä paremmin, mitä tiukempia mutkia siihen teimme.
Välillä saimme huomautusta sisään tunkevasta lavasta tai liian vinosta tiestä, mutta muuten Isabella tuntui olevan tyytyväinen suoritukseemme. Kahdeksikkotehtävän jälkeen saimme tulla sarjaestettä oman vaikeustason mukaan. Yritin ensin tulla ilman ohjia, mutta Cariad innostui siitä niin kovin, että sain pidättää sitä sen jälkeen kaksi kierrosta, joten seuraavalla kerralla annoin vähän vähemmän ohjaa ja pikkuhiljaa pidensin ohjan pituutta. Lopulta otin myös jalustimet kaulalle, mutta en ihan lämmennyt ilman satulaa hyppäämiselle vielä niin nuorella hevosella. Silti viimeisellä kerralla hyppäsimme sarjan ilman ohjia ja jalustimia, joka oli jo todella iso saavutus meiltä.
Taputin iloisena hikisen nuorikon kaulaa ja siirryimme loppuverryttelyn pariin. Muistin kiittää Isabellaa valmennuksesta vielä hymyillen, valmennus oli ollut oikein mukava, toivottavasti Jusukin oli sitä mieltä.

(641 sanaa)

Ryhmä 2. 80 cm, taitotaso medium
Minka - Tepehkiiha, 607 sanaa


Neljäs, eli viimeinen osakilpailu ennen Tie Tähtiin -finaalia on ylihuomenna. Me ollaan Hanin kanssa otettu rennosti kolmannen osakilpailun jälkeen, jottei tamma ihan uuvu tästä kaikesta kisaamisesta ja treenaamisesta. Olen kunnostautunut ilman satulaa ratsastamisessa, olemme maastoilleet (satulalla tietysti ja aina kaverin kanssa!) ja olemme ratsastelleet kevyesti. Hani on tuntunut hyvältä ja vireältä, joten tämän päivän estevalmennukseen osallistun innoissani. 

Kävelytin Hania pihalla ennen valmennusta ja tamma oli tänään TODELLA vireän oloinen. Tamma kyttäili, säpsyili ja oli vähällä saada sydärin kun jostain puusta tippui tuulen mukana oksa. Sain juuri ja juuri pidettyä ohjista kiinni, jonka jälkeen Hani tanssahteli vierelläni häntä tötteröllä ja sieraimet pääni kokoisina. Ehkä olemme ottaneet turhankin kevyesti, kun tammasta löytyy tällaista poweria? 

Maneesiin päästyämme Hani hieman rauhoittui, mutta tuijotteli edelleen ympärilleen kauhuissaan. Noustessani selkään, Isbe loi minun suuntaani kysyvän katseen, mutta tyydyin vain virnistämään naiselle ja pujotin jalkani jalustimiin. Hani lähti eteenpäin reippain ja tikittävin askelin ja lähdinkin heti taivuttelemaan sitä erikokoisille ympyröille saadakseni jonkinnäköistä kontrollia allani tikittävään aikapommiin. 

Kun itse valmennus alkoi, Isbe joutui monta kertaa huomauttamaan minulle jäykäksi jännittyneistä käsistäni ja könöttävästä istunnastani. Tavallisesti istun kohtuu hyvässä ryhdissä, mutta Hanin jännittyneisyys selvästi tarttui minuun ja vaikutti näinkin radikaalisti olemukseeni. Vähitellen taivutteluiden ja temponmuutosten kautta sain Hania (ja itseäni) rentoutumaan ja meno alkoi pikkuhiljaa näyttää oikeasti ratsastukselta. Ensimmäisissä laukoissa Hani alkoi jo pärskähdellä tyytyväisenä, eikä säpsyillyt enää jokaista pientäkin ääntä. 

Välikäyntien jälkeen oli vuorossa esteet. Isbe oli koonnut maneesiin kolme pystyä, joita kuulemma hypättäisiin kahdeksikon mallissa. Tiedän jo valmiiksi mikä tulee olemaan haasteemme ja se on ympyränmuotoisella linjalla pysyminen. Hani lähtee helposti valumaan ulospäin innostuessaan, jolloin keskelle esteitä osuminen on haastavaa. Onneksi Isabella ei laittanut meitä ensimmäisenä tehtävää suorittamaan, vaan sain ensin tarkkailla muiden menoa. 

Kun meidän eka vuoro vihdoin koitti, Hani lähti laukalle turhankin ilmavan loikan kautta. Ensimmäinen este tuli hieman turhan nopeasti ja sukelsin hyppyyn mukaan hieman liikaakin, kun sekosin askeleissa. Kuulin Isben sanovan jotain, mutten ehtinyt kysymään kun eteen tuli jo keskimmäinen pysty, josta piti vaihtaa laukka. Hani vaihtaa laukan onneksi luonnostaan helposti, mutta laskeuduimme hieman turhan vinoon ja kaari jäi lytistyneeksi. "Tee laajemmat tiet!" kuulin Isben kommentoivan ja olin itse ihan samaa mieltä. Lopulta sain kaaren oikeasti kaaren näköiseksi ja nyt kolmen hypyn jälkeen homma lähti vihdoin rullaamaan ja meno alkoi näyttää edes hieman esteratsastukselta. 

Hyppäsimme saman tehtävän muutamaan otteeseen ja toisella kerralla meno oli jo alusta asti helpompaa, kun hieman tiesin mitä nappeja painaa. Saimme sitten pidemmät välikäynnit, jonka aikana Isbe vaihteli esteiden paikkaa ja ilmoitti, että nyt edessä olisi tasapaino-osuus. Saisimme valita kolmesta vaihtoehdosta: joko tulisimme kahden esteen sarjan ilman käsiä, ilman jalustimia tai ilman satulaa. Ilman käsiä minulla ja Hanilla ei ole mitään asiaa hypätä, siitä tulisi vain ruumiita, mutta jotenkin vain ilman jalustimia meno tuntuu turhan helpolta. Siispä hyppäsin ratsailta, nostin Hanin estesatulan katsomon reunalle ja hyppäsin jakkaralta Hanin paljaaseen selkään. 

Hanin selkä tuntui pitävältä allani, olihan tamma hionnut satulansa alta, niin ahterini suorastaan liimautui selkään kiinni. Isbe katsoi ratkaisuani ilmeellä: "Ootko ihan varma että toi on hyvä idea?", muttei lopulta sanonut mitään. Otin muutamat kierrokset ravia ja parit laukannostot varmistaakseni selässäpysymiseni, jonka jälkeen Isabella ilmoitti että olisi tehtävän vuoro. 


Otimme ensin sarjan melko matalana ja se ei tuottanut mitään haastetta. Hani pomppi menemään, eikä tullut mitään läheltä piti -tilanteitakaan. Nostimme siis korkeutta seuraavalle kierrokselle, jotta tehtävään tulisi jotain haastetta. Hani hyppäsi ensimmäisen pystyn rimaa hipoen ja hieman hirvitti että tunnenko vielä puomin varpaissani, mutta okserille tamma ottikin massiivisen hypyn. Onneksi olin tajunnut tarrautua kiinni Hanin harjantynkään, enkä repäissyt suusta jäädessäni tyylikkäästi jälkeen. Laskeutumisessa tasapainoni hieman horjahti, mutta pysyin muiden kauhunhenkäyksistä huolimatta ratsailla. Saimme ottaa sarjan vielä kertaalleen, jolloin selvisimmekin jo ilman jännitystä ja Hani hyppäsi hienosti. Taputin tamman kaulaa tyytyväisenä ja annoin sen hölkötellä loppuraveja löysällä ohjalla.

Ryhmä 2.
Ellen - Meidhir 80cm / tarina 576 sanaa

Meidhir käveli mun alla reippaassa käynnissä ja heilutteli päätään katsellen muita valmennuksessa olevia ratsukoita, jotka sattui olemaan samat joka kerta, ylläri pylläri orille ilmeisestikin. Isbe komensi keräämään ohjat käsiin ja aloittaa hevosten taivuttelun. Mä ratsastelin vähän uran sisäpuolilla tehden kunnon kulmia, joissa ori oli asettuneena sisälle ja kääntyi kunnolla eikä valunut kulmaa pitkin.

''Varo, ettei sun niska niksahda, Ellen'', Isabella huomautti.

Mulla oli paha tapa alkaa tapittamaan hevosen niskaa oma niska vinona, kun kovin keskityin hevosen taivuttamiseen ihan kuin sillä katseella sai hevosen niskaan jonkinlaisen kontaktin. Nostin salamana leuan ylös ja koitin pitää sen ylhäällä. Käynnissä Meidhir tuntui ihan hyvälle taipuessaan välillä ehkä yliliioitellusti kävellen mun ulkoapuja vasten etenkin ympyröillä. Toivottavasti se ei enteile kasikko tehtävän kulkua. Ravissa ori oli huomattavasti vaikeampi taivuttaa, mutta mä tein parhaani ja koitin jopa pitkillä sivuilla hakea pientä avotaivutusta.

Laukkaan sisällytin Meikun kanssa siirtymisiä. Laukan lyhennystä, pidennystä ja myös raviin asti. Lyhentäminen oli tänään jotenkin todella vaikeaa Meidhirin mielestä. Se siirtyi mieluummin raviin kuin lyhensi laukkaansa ja jos laukka pysyi yllä se heilutteli päätään ja poikitti pikkasen. Laukan lisääminen sujui huomattavasti paremmin, sitä mieltä Isabellakin oli mutta se oli myös tosi tyytymätön meidän laukan koontiin. Ja inisi, ettei päästäisi meitä esteille tänään ennen kuin se askel lyheni.

Lyhenikö se askel? No ehkä vähän. Ilmeisesti tarpeeksi, sillä mekin saatiin sitten siirtyä ravin kautta käyntiin ja kävellä tovi. Mä katoin kauhulla itseäni peileistä, joka kerta kun ohi ratsastettiin. Mä olin yhtä punainen naamasta kuin mun Tre Tornin kirkkaan punaiset ratsastussaappaat. Ja melkein tunsin hiusten hikoontuvan kypärän alla. Meidhir oli myös pienesti kostea kaulastaan.

Kävelyjen jälkeen me keräiltiin ohjat takaisin käsiin ja ruvettiin jumppaamaan heppoja suoriksi keskihalkaisijan myötäisesti. Jos alkuun oli ravissa ollut vaikeaa taipua niin nyt oli sitten vuorostaan vaikea kävellä suoraan. Ori vinglasi vuoron perään oikealle ja vasemmalle, vaikka mä kuinka koitin tukea sitä ja tuijottaa seinän kiintopistettä. Ravissa se oli sitten helpompaa. Laukassa ei mennyt kauheen hyvin, Meidhir koitti hakeutua linjalta vinoon kun sille ei nyt ollutkaan seinistä tukea. Isbe käski mun tukea oria seinienkin edestä. Ja mähän tuin.

Ainakin me onnistuttiin ihan hyvin kasikkotehtävällä. Ihan hyvin eli kaikista päästiin yli vaikka paikat oli ihan hukassa tänään. Joko me kaarrettiin liian tiukasti, liian pitkästi tai en saanut pidätteitä läpi, jollonka Meidhir lähti hyppyyn kun sille tuntui eli liian kaukaa. Laukat sentään vaihtui keskiesteellä. Ja niistä me saatiin pari lyhyt sanaista kehua. Laukka eteni ylipäätänsä hyvin se oli sellasta perusratalaukkaa, johon tarvisi vielä paljon lisää nyansseja.

Valmennuksen lopussa meillä oli vielä tasapainoharjoitus parin suoralla olevan esteen avulla. Mä katoin ensin mitä muut päätti tehdä ja luovuin itse sitten ohjista. Solmin ne kaulalle niin että sain kuitenkin tarpeeksi kiinni. Orilla oli itsellään hyvä imu esteille joten ei tarvinnut epäillä sen juoksevan ohi. Oman vuoron koittaessa ratsastin ympyrän laukkaa pitäen solmituista ohjista kiinni, ohjasin linjalle ja vähän ennen päästin ohjat. ''Kädet sivuille'', kuulin Isabellan huikkaavan mulle sarjan sivusta ja mä nostin kädet ilmaan sivulle. Istu, istu, hyppy. Me tultiin siihen hyvin. Sitten mä rupesin miettimään ottaako ohjista kiinni ja lyhentämään oria vai antaa sen tulla omaa vauhtia vai ratsastaa vähän eteen. Sitten mä en enää ehtinytkään päättää kun este oli melkein nenän edessä. Kaukaa lähettiin, mutta pysyin kuitenkin hypyssä ihmeen hyvin mukana.

Me tultiin vielä pari kertaa ja meistä kummastakin se oli yli hauskaa. Okserin jälkeen ori pärski pää alhaalla laukaten ja mä taputin sitä nauraen kaulalle. Joku tirskaisi. Sitten loppuravien aikana annoin vähän ohjaa orille ja taivuttelin sitä isoilla ympyröillä rennossa ravissa. Loppukäyntien jälkeen kiitin naista ja lähdin muiden perässä ulos maneesista.

Ryhmä 2: 80cm, Julia Luoti - Valerie (508 sanaa)

Jalkani vapisivat jo valmiiksi. Valmentautuminen estekilpailuihin oli ''vahingossa'' jäänyt kiireiden lomassa, ja luulinkin jo pääseväni helpolla, kunnes Isabella päätti järjestää viimehetkellä meidän tiimille oman valmennuksen Tie tähtiin - kilpailun viimeistä osakilpailuavarten. Ei auttanut kovin kieltäytyä, kun nimet istuivat listassa ilman ylimääräisiä kysymyksiä.

Toisaalta valmentajani teki minulle parhaillaan palvelusta. Hyppääminen, mikä muukaan, oli paras lääke siedättää pelokkaita tuntemuksiani. Onneksi korkeus tähtikisoissa oli aika maltillinen, joten ei tarvinnut keksiä tekosyitä jättäytyä pois valmennuksesta. Isompia esteitä en tällä hetkellä voinut edes katsella ilman kihelmöivää tunnetta vatsanpohjassa.

"Anteeksi ku mä hidastan sun edistysaskelia", silitin sabinokuvioidun tamman kaulaa. Puoliverinen puuhki lämmintä ilmaa sieraimistaan, roikottaessaan jaloa päätään pitkän kaulansa varassa.
"Mä lupaan, et mä pääsen vielä tästä yli", sanoin Valerielle, joka nosti päätään koskiessani sen herkkään mahan alustaan pölyharjalla. Koska talli vaikutti hiljaiselta, jatkoin lausettani. "Sit me voidaan taas treenata täysillä."

Mutta kuinka ollakaan, talli ei ollutkaan niin tyhjä, kuin olin kuvitellut. Viereisen karsinan nuorikon omistaja tervehti minua kaltereiden välistä ja kysyi, oliko meillä tänäänkin valmennuspäivä.
"Joo, mistä arvasitkaan", naurahdin tummiin pukeutuneelle naiselle, joka hymyili minulle maltillisesti.
"Eiku mä vaan kuulin jotain, että sun pitäis päästä yli... mistä?" Hän aloitti paljastaen kuunnelleensa minua viereisestä karsinasta, ja päätti sanansa varovaiseen kysymykseen. Kurtistin kulmiani naiselle, vaikka tiesin hyvin, mitä olin suustani aiemmin päästänyt. En vain ollut ajatellut, että joku saattaisi kuulla höpöttelyäni häpeällisestä kammostani.
"Mitä? Ai, niiin! Joo.. ei mistään vakavasta", mumahtelin nopeasti naiselle, vaikka pölyharja suki yhä ripeämpää tahtia kullanhohtoista peitinkarvaa. Kyykistyessäni tamman jalkojen juureen, Tilda seisoi edelleen karsinan avonaisella ovella.
"Oikeesti", sanahdin nyökytellen ja pujottelin Valerien kaulan alta toiselle puolelle. Mustamaa nojasi vielä hetken kaltereihin, ennenkuin nyökähti hiljaa ja sanoi lähtevänsä.
"Nähdään", huikkasin naiselle, jonka jälkeen nojasin päätäni Valerien etujalkaan, syvän huokauksen saattelemana.

Esteet eivät näyttäneet kovin isoilta. Ainakaan vielä. Selviäisin kyllä, kunhan muistaisin keskittyä hyvin. Olinhan mä ratsastanut kenttäkisoissakin itseni hammasta purren Cupin johtoon. Mä osaisin kyllä.
Valerie vaikutti tänään herkältä, joten saisin kyllä tekemään sen ihan mitä vaan tahdoinkaan. Kunhan pysyin rauhallisena, siis.

Ennen jokaista hyppyä, mä tunsin silti sen tutun epävarmuuden; entä jos Valerie kieltää? Tai pudottaa? Tai entä jos se kaatuu ja se onkin mun vika? Mutta jokaisen hypyn jälkeen, mun olo oli entistä parempi, varmempi. Kunhan mä muistin vaan keskittyä, tsempata itseäni. Kunnes Isabella korotti puomeja ja huomasin kylmän hikipisaran kulkevan pitkin selkäpiitä. Mä en ollut vielä valmis.

Mutta mun oli pakko olla. Jos halusin menestyä ratsastajana ja oikeuttaa poissaoloni koulunpenkiltä, mun oli yritettävä kovemmin. Valerie laukkasi jo suht taipuisasti, eikä kahdeksikko siten ollut hankaloittamassa ajatustani siitä, että piti suoriutua esteiden ylitse. Muutamasti saatoin vaistomaisesti yrittää vaikuttaa pidättein lähestymisiin ja niin pilata hyvän suorituksen, mutta muuten Isabellan mukaan meillä meni ihan hyvin. Ihan hyvä riitti mulle nyt.
Tehtävät pahenivat loppua kohden. Olisi saanut mennä ilman käsiä, ilman jalustimia, jopa ilman satulaa. Muut hihkuivat innosta, mutta mä yritin peitellä pahoinvointiani. En taatusti halunnut kokeilla mitään, jonka Isabella näytti ymmärtävän yllättävän hyvin.

"Mä taidan mennä maastoon kävelemään", totesin muille poistuessani maneesista omille teilleni.
Annoin Valerien ravata hetkittäin kovaakin pitkin ison tien reunaa, kunnes mun oli pakko pysäyttää se pienen polun reunalle. Oli aivan pakko päästää ulos kaikki se jännitys, mikä velloi mahassani.

Ryhmä 3
Henry - Hallavan Vaniljakahvi
588 sanaa + kuva = 3 lisäarpaa

Ja taas mentiin. Tällä kertaa suuntana oli estevalmennus ja Auburn Estate. Chloe oli suostunut tulemaan mukaan kuskiksi ja hevosenhoitajaksi, joten matkan ajan mä saatoin keskittyä henkiseen valmistautumiseen - ja kännykän selailuun. Olin päätynyt Auburnin nettisivuille ja paikan kuvia katsellessa ja historiaa lukiessa saatoin nyt hyvin kuvitella miksi tallin kisaporukka oli aina niin tälläytynyt ja, pakko ehkä myöntää, ylimielisen oloinen. Niillä oli kaikilla varmaan ihan roppakaupalla rahaa! Pikkuhiljaa mua alkoi jännittää, millainen vastaanotto meitä odottaisi, ja sätin itseäni siitä, etten ollut putsannut varusteita ennen lähtöä. Mähän olin herran jumala käynyt eilen maastossa ja jalustimet olivat varmasti vielä ihan kuraiset!

Kun me kaarrettiin Auburnin pihaan, mun leuka loksahti auki. Tää paikkahan oli ihan kun jostain satukirjasta. Chloekin vihelsi pitkään vaikuttumisen merkiksi kääntäessään auton parkkiin. "Olisi ehkä pitänyt laittaa päälle jotain muuta kun nää ikivanhat farkut."
Me purettiin Lilja varovasti trailerista ja Chloe lähti taluttamaan sitä kohti tallirakennusta. Mun kontolle jäi varusteiden raahaaminen. Kun olin saanut kaikki tavarat käsivarsilleni, suuntasin Chloen perään talliin, joka todella kiilsi puhtauttaan.

Chloe oli laittanut Liljan meille varattuun suureen karsinaan ja siellä tamma nyt seisoi sieraimet suurina, pää ylhäällä ihmetellen mihin viiden tähden lomakohteeseen se oli päässyt. Mä jätin varusteet karsinan eteen, ja vaikka kuinka koitin järjestellä niitä paremmin, niin edelleen se näytti vaan sotkuiselta röykkiöltä tavaraa. No ei sille nyt voinut mitään. Me annettiin Liljalle pieni heinäverkollinen mutusteltavaa ja suunnattiin sitten maneesille seuraamaan edellisiä valmennuksia.

Maneesi oli suuri ja valoisa ja kaikki oli ihan viimesen päälle katsomoa myöten, estekalustosta nyt puhumattakaan. Isabella vaikutti juuri niin napakalta valmentajalta kuin olin kuvitellutkin ja sain paljon hyviä vinkkejä jo pelkästään muiden valmennusta katsoessa. Chloe löysi katsomosta juttuseuraa ja näytti jopa viihtyvän noiden kalliisiin ratsastussaappaisiin ja viimeisimmän muodin mukaisiin takkeihin pukeutuneiden tallityttöjen kanssa. Mä päätin, että selviäisin varmasti Liljan varustamisesta yksinkin ja lähdin vähin äänin takaisin talliin.

Lilja vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä uudessa karsinassaan ja söi rauhassa heiniään samalla kun mä koitin sukia siitä kaikki irronneet talvikarvat pois. Tänään pitäisi olla mahdollisimman kiiltävänä. Ehkä oli ihan hyväkin, että Chloe oli jäänyt maneesiin, sillä nyt mä sain rauhassa tsempata itseäni tulevaan valmennukseen, eikä tarvinnut kuunnella siskon nipotusta ja viime hetken esteratsastusneuvoja. Chloe aina kuvitteli tietävänsä kaiken parhaiten, vaikkei se ollut tainnut itse hypätä esteitä viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Heitin satulan Liljan selkään ja tarkistin sitten vielä kaikki suitsien remmit ja olivathan suojatkin kunnolla paikoillaan. Vielä oma kypärä päähän, raippa kouraan ja sitten menoksi. Me seurattiin Seppeleen Elliä tallista maneesiin, jossa edellisen valmennuksen ratsukot olivat juuri lopettelemassa. Chloe tuli auttamaan mut selkään ja kuiskasi erittäin kannustavasti, etten missään nimessä saisi nyt nolata häntä. Ihan niin kun mun siskon maine olisi tällä hetkellä ensimmäisenä mun mielessä.

Lilja liikkui tänään hyvin valppaana eteenpäin, mutta oli kuitenkin kivasti avuilla. Me aloitettiin ravissa hakemalla taivutuksia molempiin suuntiin, sekä sitä sopivaa tempoa ja energiaa. Lilja oli vähän hidas lämpenemään ja tuntui aluksi melko jäykältä, mutta laukan jälkeen se oli jo paljon paljon parempi. Laukassa me aloitettiin melko suurella rennolla laukalla, mutta Isabella alkoi hyvin pian vaatimaan myös kokoamista, jolloin mun vatsalihakset pääsivät sitten kunnolla töihin. Liljan pitkän laukan kokoaminen oli aina ollut meille se kompastuskivi, mutta onneksi me oltiinkin sitten treenattu sitä oikein kunnolla. Eli tänään kokoaminen onnistui meiltä aika mallikkaasti.

Esteosuudella jatkettiin samalla teemalla tulemalla kahdeksikkoa, jossa laukkaa piti selvästi kierros kierrokselta koota enemmän. Liljalla oli hyvin energiaa ja se selvästi yritti parhaansa, mutta jossain vaiheessa meiltä molemmilta vaan loppui kunto kesken, ja suoritusten taso laski. Mä kuitenkin tsemppasin vielä viimeiseen kierrokseen, jotta pystyttiin lopettamaan onnistuneeseen suoritukseen. Loppuvalmennus olikin sitten astetta hauskempi kun me päästiin hyppäämään ilman ohjia ja jalustimia. Liljakin taisi nauttia päästessään hyppäämään vähän vapaammin!

Jonna & Kadon Illuusio (510 sanaa)

Rasmus - Lara, 226 sanaa

Perjantaina oli hemmetin hyvä sää ja mä olisin halunnut ratsastaa kentällä, mutta valmennukset oli päätetty järjestää maneesissa ja siellä sitten järjestettiin. Isabella oli varmaan niitä ruskettuminen on rahvaille -tyyppejä. Meidän kello kuuden valmennuksessa oli kolme osallistujaa: mä ja tutut kilpakumppanini Elli ja Henry tammoineen. Edellisenä iltana oli ollut Kevätkarnevaalien cocktailtilaisuus, johon mä en ollut viitsinyt/jaksanut/ehtinyt osallistua, mikä ehkä oli johtanut siihen että neljäs paikka oli jäänyt täyttämättä.

Me aloitettiin valmennus pitkillä verryttelyillä, jossa taivuteltiin hevosia molempiin suuntiin. Larahan ei ollut mikään luontainen venytyskuminauha, mutta toisaalta sitä oli kevyt ja suhteellisen helppo työstää paremmaksi. Vähän tamma ehkä roikkui sisäohjassa kiinni, mutta sain sen kuitenkin taipumaan koko kropastaan pehmeästi ja joustavasti molempiin suuntiin. Me tapailtiin avotaivutuksia ja laukkaan siirryttäessä yritettiin hakea siistiä, koottua laukkaa. Se oli kyllä vielä hitusen hakusessa – Laraa ärsytti kokoaminen ja mua ärsytti hevosen kireys.

Yllättäen Lara alkoi tehdä ihan kivasti hommia, kun me päästiin esteiden pariin. Hyppyjä ei tullut montaa eivätkä esteet olleet mitenkään isoja, mutta Lara oli alusta saakka aika tasainen ja pysyi avuilla eikä karannut päin esteitä. Vähän se olisi saanut kääntyä nopeammin, mutta en jäänyt nillittämään asiasta, kun Isabellakin katsoi sitä jonkun verran läpi sormien. Tärkeämpää mulle oli se, että Lara teki mun kanssa yhteistyötä eikä kuumunut liikaa.

Musta tuntui, että viime aikojen säännöllinen hyppääminen ja valmentautuminen oli tehnyt sille (ja mulle) tosi hyvää. Tästä olisi hyvä jatkaa kohti kesän koitoksia.