Back to the start

Matilda oli just käyny huutaa mun korvan juures, mut kaikki sanat oli kuulostanu yheltä isolta mytyltä. Otin puhelimen uudestaa taskusta ja tuijotin näyttöä. Mun ja Matildan keskustelu.
“mä en oo se ihmine, joka pystyy auttaa sua sun mielen ja tunteiden kans, mut sä löydät sen kaverin vielä. It’s just not me.” Vähän aikaa odotin vastausta, nada.

Vaihdoin keskustelua mun ja Ellien viesteihin. Hetken mielijohteesta lähetin yhden typerimmistä viesteistä ikinä.
"I won't even admit to myself, that I really miss you..." Kuulostipa se epätoivoselta…

”I miss you too” luki vastauksessa. En voinu uskoo lukemaani ja vieläkin kymmenen kerran jälkeen lause pysyi samana.
“I wanna see you” enkö oikeesti keksiny parempaa?!

”Okay, where?”

“Your place, 5min”

Enempää ei tarvittu. En jääny venaa Ellieltä vastausta, sain sen kumminki aikasemmin. Harpoin kauemmas Krouvista tupakka vasemmassa kädessä etu- ja keskisormen välissä. Mua vituttti enkä toisaalta olis halunnu nähä ketään, silti mä olin menossa mun entisen tyttöystävän luo.

Lumihiutaleet hiljaa leijaili maahan ja tuuli heilutteli lehdettömii puita puistossa, jonka vieressä olis Ellien kotitalo. Kerrostalo oli liian tutun näkönen ja hetken aikaa olin kääntyy takasin päin. Pystyisinkö mä kohtaa blondin…
1)... Humalassa
2)... Matildan jälkeen
3)... Just nyt?
En tiiä, en tiiä ja en tiiä. Mut katotaan miten v*tuiks kaikki menee.

Alaoven vieressä olevassa taulussa luki monta kymmentä sukunimeä. “von Brandt” oli viimesenä. Jäin kahesti harkittee, olisko tää kuinka fiksu/dick move. Jälkimmäistä se ainaki oli.

Olin viettämässä jälleen kerran koti-iltaa rakkaan seuralaiseni valkoviinipullon kanssa ja surkuttelemassa omaa yksinäisyyttäni, kun mun puhelin ilmoitti uudesta viestistä. Puolikas viinilasi tyhjeni sekunneissa lähettäjän paljastuttua Jonnyksi. Tää ei todellakaan ollut hyvä hetki käydä minkäänlaista keskustelua miehen kanssa, sillä valkoviini oli ehtinyt jo sumentaa kaiken järjen päästäni. En kai mä nyt muuten olisi suostunut tapaamaan punapäätä.

Kävin hiljentämässä ovipuhelimen ja päästin Jonathanin rappukäytävään. Mies olisi hetkenä minä hyvänsä oveni takana. Olikohan tämä sittenkään hyvä idea? Palasin keittiöön kaatamaan lisää nestettä viinilasiini. Ainakin voisin laittaa kaiken käytökseni alkoholin piikkiin, jos alkaisi myöhemmin kaduttamaan.

Ovikellon soidessa vedin syvään henkeä ja avasin oven. Ainahan mä voisin heittää miehen pihalle, jos siltä tuntui. Rappukäytävästä kantautui viileää ilmaa eteiseen, eikä lyhyt silkkinen aamutakki juuri lämmittänyt.
“Tuu sisään”, viitoin Jonnylle, perääntyen itse kohti olohuonetta.

Oven avautues mun edessä, varovasti nostin katseen lattiasta kohti sinisiä silmiä, mut mun katse ei näköjään kuulunu naisen näkökenttään. Sain kutsun asuntoon, kahesti, mut viilee olemus Elliestä kieli epäröintiä. Ja varmasti myös sitä et mä olin tulossa sen luo, ei vaikkapa Verneri tai Mikael Gren. Kumpi tahansa olis varmasti ollu enemmän tervetullu ku minä.

Jätin kengät eteiseen ja seurasin blondia sohvalle. Nainen istui vaaleella sohvalla päällään helvetin seksikäs aamutakki. Toivottavasti tää ei ollu mikää Ellien juoni… Jäin ite sohvan vieree seisoo ja vaihtelin painoo jalalta toiselle. Miks mä tulin tänne? You twat.

“I probably shouldn't be here, but I needed to see you” kiersin katseella tuttua asuntoa pysähtyen lopulta vaaleaverikköön sohvalla. Varovasti asetuin naisen viereen, koskematta tähän.
“One of my biggest regrets is letting you walk out on me that day, you know…”

Oliko se vaan humala vai olinko niin helvetin hidasälyinen. Ikävöin Elliee. En ollu antanu itelleni kuitenkaa tarpeeks aikaa miettii mun tunteit ja fiiliksii. Thomas varotti mua täst. Olis varmaa kerranki pitäny kuunnella sitä…

Katselin arvioivasti Jonathania tämän lähestyessä sohvaa, yrittäen saada selvää tämän aikeista. Miehen viesteistä ei ollut käynyt ilmi paljoa, muuta kuin toisen ikävä. Kyllä mäkin ikävöin Jonathania, muistelin niitä pieniä hyviä hetkiä, joita meillä oli ollut kaikesta draamasta huolimatta. Olin kuitenkin ennen kaikkea loukkaantunut.

Jonny istui viereeni sohvalle, turvallisen etäisyyden päähän. Yritin vaikuttaa itsevarmalta ja välinpitämättömältä, mutta miehen sanat iskivät mun humalaiseen mieleeni kuin hyökyaalto ja puristin viinilasia yhä tiukemmin. En ollut varma, halusinko käydä koko eroon johtanutta keskustelua uudestaan läpi, sillä se oli vielä erittäin hyvin muistissani.

En osannut muuta kuin tuijottaa vaaleaa sohvapöytää hiljaisena. Kaikki järkevät ajatukset olivat kadonneet.
“En mä olis halunnut, että tää menee näin..”, sanoin niin hiljaisella äänellä, etten ollut varma, puhuinko ollenkaan.

Pitkän hiljasuuden jälkeen Ellie vastas. Ääni oli hiljainen ja hento. Kaikkea muuta mitä nainen yleensä edusti. Varovasti mä hilasin perseeni hieman lähemmäs naista, jonka silmät oli nauliintunu sohvapöytään.
“Neither did I…” sanoin vähintään yhtä hiljasella äänellä. Edes yhden desibelin kovempi volyymi olis saanu koko tilanteen räjähtää, hajoomaan ja menemää pirstaleiks. Ainaki mun mielestä.

“I know this sounds such a clichee, but I never stopped loving you” lausuttuani tällä hetkellä suurimman tunnustukseni, nousin ylös ja pahoittelin poistumistani parvekkeelle. Tarttin raitista ilmaa. Filtterin läpi.

Parvekkeen maisema oli samanlainen kuin muistin. Mikään ei ollu muuttunu, paitsi mun ja Ellien välit. Olin myöntäny kusseeni asioita, pahastikin, mut en tienny mitä Ellie oli musta enää mieltä. Mun mieli oli täynnä lähes yhtä sakeeta savuu, kun mitä mun edessä leijaili puhallettuani myrkyn ulos.

Tuijotin hämmentyneenä Jonathanin selkää tämän poistuessa kohti parveketta. Kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, jos me ei oltaisi enää ikinä tavattu ja molemmat olisivat jatkaneet elämäänsä eteenpäin. Mutta tietenkään mikään ei olisi helppoa, eikä kaikki menisi suunnitelmien mukaan.

Hetken aikaa mä vaan istuin sohvalla tyhjentäen viinilasia, pohdiskellen Jonnyn sanoja. Lopulta kuitenkin nousin ylös jättäen tyhjän lasin sohvapöydälle ja seurasin punapäätä parvekkeelle. Kylmä ulkoilma sai mut nopeasti tärisemään.

“Mäkin välitän susta, kaikesta huolimatta”, sanoin hiljaa, kietoen säälittävän kokoista aamutakkia tiukemmin ympärilleni.

Ellie oli seurannu mua partsille ja avannu myös omaa mieltään. Huomasin naisen tärisevän, kylmästä varmaan.
Kaikesta huolimatta piti sisällään liian monta asiaa. En uskonu Ellien tietävän musta ja Matildasta, tai siitä mitä meil oli. Jälkeenpäin ajatellen koko asetelma oli laitettu hätäisesti pystyyn. Kai mä olin vaan yrittäny saaha mieleni kiireiseks, ettei mun tarvinnu kohtaa Elliee mun mieles.

“I’d do anything for you” totesin katse horisonttiin. Tein tyhmänrohkean liikkeen vetäessäni naisen kiinni rintaani. Eipähän tarvis tytön palella yksin. Mul alko itelläniki olee kylmä, enkä mä yrittäny peitellä sitä millää. Se, ettei Ellie yrittäny päästä pois, yllätti. Blondin läheisyys tuntu turvalliselta, mut silti vieraalta, erittäin huonolla tavalla.

Tumppasin tupakan multa joskus jääneeseen tyhjään tölkkiin ja avasin oven blondille. Paettiin sisälle lämpimään ulkoilman pakkasta ja viimaa. Jotenkin vanhasta tottumuksesta kävelin keittiöön kaatamaan itelleni lasillisen valkkaria, joka lojui pöydällä. Vasta sen jälkeen tajusin olevani enemmän vieras, kuin ystävä.
“Sorry… hope you don’t mind..” palasin olohuoneeseen sohvan viereen tutulle paikalle.

Annoin Jonnyn vetää minut lähelleen ja painauduin vasten miestä. Asetelma tuntui typerältä ja vaaralliselta, mutta samalla niin tutulta ja turvalliselta. Ilman niitä muutamaa rohkaisevaa viinilasia olisin varmaan lähettänyt miehen jo matkoihinsa, mutta juuri nyt läheisyys tuntui lohdulliselta.

Palasimme takaisin sisälle, jossa Jonny ilmeisesti oli kuin kotonaan, oma-aloitteisesti tarjoten itselleen viiniä. Pienesti hymyillen pudistelin miehelle päätäni.
“Olisit nyt tuonut mulle samalla”, vilkaisin lasiani, joka odotti tyhjänä sohvapöydällä.

“Mitä sä haluat?” kysyin lopulta melko ympäripyöreästi, sillä perimmäinen syy Jonnyn yhtäkkiseen vierailuun ei ollut käynyt täysin selväksi.

Katsahdin Ellien lasiin, joka todella oli tyhjä. Laskin oman lasini siihen viereen ja otin blondin lasin mukaani keittiöön. Täytin sen about oikeaan kohtaan ja palasin takaisin olohuoneeseen.
“Haluun kääntää aikaa taaksepäin. Nii, etten olis menettäny sua” sanoin ja tuijotin ikkunasta ulos. Mä en kehannu kohtaa Ellien sinisten silmien tuttuu sävyy.

“Entä sä…?” kysyin varovasti, hitaasti kääntäen katseeni tyttöön. Hermostuneisuus sai mut levottomaks ja päätin “tasaa” mieltäni juomalla lasin tyhjäksi, miettimättä enempää alkoholin vaikutusta.

Lopulta mun oli pakko istuu sohvalle naisen vieree, kuitenki pitäen meijän välissä hyvän raon. En halunnu antaa Ellielle vaikutelmaa, et kävisin naisen päälle väkisin tai et ylipäätää ees harkitsisin sellasta. Hautasin kasvot kämmeniin ja mietin moneen kertaan, miten tällee pääs tapahtuu. Missä vaiheessa me oikeesti mentii mettää.

“Mä en tiiä onko se enää mahdollista”, sanoin. Vaikka olisikin ollut helppo ratkaisu palata takaisin vanhaan ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, se olisi tuskin korjannut ongelmia, jotka tähän tilanteeseen olivat lopulta johtaneet.

Vedin syvään henkeä Jonnyn istuessa viereeni sohvalle. Mieleni teki kuroa etäisyys umpeen ja käpertyä miehen kainaloon.
“Pelkään, että mä en vaan riitä sulle, vaikka kuinka haluaisin”, henkäisin ja tartuin viinilasiin, jonka Jonny oli täyttänyt. “Ja mä en aio jakaa.”

Vetäydyin hieman lähemmäs sohvan reunaa, kauemmas Jonnysta, jotta en olisi menettänyt itsehillintääni ja painautunut miehen rintaa vasten.

Puol vuotta sitte, jos joku olis kysyny missä oon nyt, en olis voinu kuvitella vastauksen olevan seuraava;
entisen tyttöystävän Ellien sohvalla.
Nostin katseen seinään vastapäätä itteeni ja soitin mielessäni naisen sanat moneen kertaan.
“Sä todellaki riität. En vaa osannu näyttää sitä niiku olis pitäny…” sanoin pahoittelevaan äänensävyyn. “Ei oltu läheskää samal sivul asioiden suhtee.”

Ellie siirty kauemmas musta, olinkoha kuitenki istunu liian lähelle? Nojasin pehmeisiin tyynyihin takanani ja hengitin syvään.
“Mut en mä vois sua pakottaa mihinkää enää mun kans. Ja tiiät sen iha salee itekki.”

Kyselemättä kävin hakemassa valkkaripullon keittiön tasolta ja palasin se kädessä sohvalle. Katsoin blondiin kysyvästi, odottaen edes jonkinlaista vastausta. Johonkin. Ihan mihin tahansa. Siniset silmät katsoivat takasin ja hetken ajan halusin naisen lähelle. Varmaan pikkuhiljaa potkivan alkoholin idea. Pakotin itseni jäämään paikoilleni, vaikka halusin Ellien lähelle enemmän kuin koskaan.

Ravistin surullisena päätäni Jonnyn sanoille. Erotessamme mies oli käytännössä katsoen lähes sanonut, ettei yksi nainen olisi tarpeeksi.
“Sun pitäis varmaan lähteä nyt”, ehdotin Jonnylle ja nousin ylös sohvalta. Nappasin lasit pöydältä ja lähdin kiikuttamaan niitä kohti keittiötä. Tarvitsin aikaa, enkä ollut varma mitä ajatella tästä kaikesta.

Ellie pyys mua lähtee. Perkele. Nainen nous ylös ja suuntas keittiöön viinilasien kans. Ehkä kymmenen sekunnin päästä nousin ite ylös ja seurasin naista keittiön kynnykselle.
“Ellie, please. Don’t…” mä en ees tienny mitä olin tullu täältä hakemaan, mut mä en halunnu viel lähtee. En ollu valmis lähtee.

Blondi seiso tiskialtaan edessä ja sanokaa mua tyhmäks tai idiootiks, mut varovasti tilanteen kestävyyttä kokeillen kävelin naisen taakse, mutten koskenu, ellei blondi ite niin haluis.

“Lähde”, sanoin kääntymättä katsomaan miestä. Tässä oli ollut jo tarpeeksi sulateltavaa tälle illalle, enkä mä ollut valmis antamaan kaikkea anteeksi vielä. Sitä paitsi, jos en olisi juonut puolta pulloa viiniä, en varmaan olisi päästänyt punapäätä edes sisälle kämppääni.

“Nähdään myöhemmin.. tallilla tai jossain.” Olin lähdössä huomenna Kanadaan. Toivottavasti saisin ajatuksiani selviteltyä siellä. Toivottavasti Jonny saisi selvitettyä, mitä oikein halusi.

Ellie teki selväks mikä tilanne oli. Sanaakaan sanomatta poistuin eteiseen ja vedin kengät jalkaan. Vilkaisin vielä keittiön suuntaan ja toivoin näkeväni naisen ovensuussa. Asunnosta ei kuulunut ääntäkään. Avasin ulko-oven ja poistuin rapun viileään ja kylmään tunnelmaan.

Ulkona kylmä tuuli paiskautu mun kasvoja vasten ja hetken aikaa mä luulin olevani ok äskeisten tapahtumien kans. Krouvista lähtien. Matilda ei todennäkösesti puhuis mulle enää ikinä ja blondi, jonka kanssa asioita ei välttämättä sais enää korjattuu, ei kattos mua enää samalla tavalla kuten pari kuukautta sitten.

Keskustasta kartanolle oli jokunen kilometri ja selvittääkseni päätä, otin seuraavaks haasteeks kävellä kämpille. Luminen maisema näytti samalta joka suuntaan. Hämärässä muotoja ei erottanut kunnolla ja viimasta vettyneet silmät eivät antaneet tarkkaa kuvaa mistään.

Puinen pääovi aukes ääneti ja ensimmäisenä silmiin osu varmaan jo nukkumaan menossa oleva Isabella. Shit. Nyt jos ikinä tulis sanomista tallimestarin menoista työpäivää edeltävänä iltana ja yönä.
“Iltaa Jonathan.” That’s it? Hitto toi nainen oli joko väsyny tai stressissä huomisesta. Ja koska koko ilta oli täynnä täydellisiä ideoita ja mahtavia toteutuksia, astelin naisen eteen ja vedin tämän halaukseen. Toimittajat paikalle ja #metoo-jupakka on valmis.

Hämmentyneen olosena brunette rutisti parin sekunnin ajan ja oli sen jälkeen halukas saamaan mut edes käsivarren mitan päähän.
“Kiitos ?” nainen sanoi ihmetellen.
“I fucked it up, again” mumisin ja kuin zombina lähdin kohti portaikkoa. Isabella oli varmaa väsyneempi ku minä, sillä hämmentyneen olonen nainen anto mun rauhas jatkaa matkaa yläkertaan.

// end