Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

I have to save a rum | Inna Paakkanen

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 05.04.20 21:16

Hevoset ja poni seisoivat nätissä eriskummallisessa rivissä Hallavan kentällä. Inna taputti Mankia kaulalle. He olivat häviineet monensorttisille kylmäverisille, mutta siihen oli ihan inhimillinen syy. Heiluva kenkä Mankin kaviossa, joka oli tehnyt radasta kireän. Siihen nähden reipas 61 prosenttia oli huima saavutus ja olivathan he ensimmäisiä, jotka eivät sijoittuneet. Heti radan jälkeen kenkä oli ollut pakko ottaa pois.

Kengittäjää ei ollut paikalla, joten Rasmus oli päässyt töihin. Kenkä lähti siististi ja Inna oli soittanut hätäkengityksen Gabriellalta, kunhan he saapuisivat takaisin Kallaan. Stern lupautui tulla avuliaasti hoitamaan homman Purtseille.

Manki hörisi äänekkäästi vierestä kävelevälle tammalle ja otti tanssiaskeleita. Inna tiukensi orinsa ohjia ja tiukkasi tamman taluttajalle: ”Voitko mennä kauempaa? Tää on ori.”
”Aa, sori.”
Inna tarttui ruskeasta turpahihnasta, jotta sai paremman otteen ja sen myötä Mankikin jälleen rauhoittui. Brunette siirsi katseensa kentällä tapahtuvaan palkintojen jakoon. Hän taputti, kun Niilo ja Belisa palkittiin. Nuori poika oli ratsastanut hyvän radan heidän jälkeensä ja sijoittui toiseksi. Kunniakierroksen lähtiessä liikkeelle, Innakin nykäisi Mankin liikkeelle. Vielä olisi pitkä aika ennen kotiinlähtöä, joten Manki piti pitää liikkeessä. Irronnut kenkä esti selästä kävelyttämisen, mutta kyllä se maastakin onnistui yhtä hyvin.

”Huomenna vapaapäivä sulle”, Inna leperteli orille, kun lähti sen kanssa tietä pitkin kävelemään.
Palattuaan takaisin Hallavan alueelle helppo A oli jo käynnissä. Janna oli selkeästi jo ratsastanut radan, koska hänen starttinsa oli ihan ensimmäisenä, eikä punaista angloa enää näkynyt mailla eikä halmeilla. Rekalle palattuaan Inna talutti Mankin tyhjään rekkaan. Muut olivat jo pitkin poikin hoitamassa hevosia kuntoon, selässä tai muualla.

Inna otti vielä suitset orin päästä ja heitti sille siivun heinää, ennen kuin laittoi väliseinän kiinni. Manki pärjäisi siellä kyllä ja Inna aikoisi vain mennä haukkaamaan jotain syötävää. Maha murisi jo kovasti! Rekan tiloissa nainen vaihtoi farkut kisahousujen tilalle ja laittoi Kokkikartanon kebabriisin mikroon. Valvontakamerat paljastivat koko ajan Mankin tilanteen, kun Inna pisti annostaan posket suurina poskeensa.

Muita ei näkynyt pitkään aikaan missään, joten Inna sai aivan rauhassa käydä päivän tapahtumat läpi. Mitä pitäisi tehdä seuraavaksi toisin? No, ensinnäkin varmistaa kenkien hyvän pysyvyyden. Siitä oli ihan hyvä aloittaa. Ja ehkä oman ruokavalion muutoksen kisojen ahkeran kisauksen alla.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 14.04.20 23:35


Paistoi aurinko ja hevosilla oli kevättä rinnassa siinä, missä ratsastajien egot olivat täynnä Tie Tähtiin kisoja. Jokaisella oli omanlaisensa tavoitteet, olivat ne sitten verissä hampain toteutettavissa tai hieman rennommissa tunnelmissa. Auburnin kartanon kentällä olijat olivat varmasti kaikki verenmakuisia kilpailijoita, vaikkei taso vielä hirmuisesti päätä huimannut. Kentällä seisoi valmennusta pitävä GP-tasoinen ratsastaja, Heidi Näyhö, joka ei ollut Innan parhaimpia ystäviä, ei ollenkaan.

Vaikka Inna olikin päättänyt jättää kaiken lapsellisen kisman Heidin välillä taakseen, ei hän kovin innosta hyppien ollut tullut naisen valmennukseen. Ehkä se kuitenkin johtui myös vanhoista asioista, ettei brunette millään suostunut nielemään Näyhön ohjeistusta kuivin suin. Sen oli huomannut myös Heidi itse.

"Onko meidän välillä vielä kismaa?" Heidi kysyi, kun he kävelivät välikäyntejä kenttää ympäri.
Nainen oli niin yllättäen ilmestynyt kävelemään Mankin rinnalle, että Inna säpsähti ajatuksistaan.
"Häh, ei? Miten niin?"
"No, musta tuntuu, ettet kuuntele ja mietin vain voiko se johtua jostain meidän välisestä vanhasta asiasta?"
"Ei me kyllä koskaan puhdistettu ilmaa", Inna myönsi. "Ja oikeastaan olen yrittänyt pitää puhtaat jauhot pussissa vain Verkun takia." Heidin kasvoille kohosi ilme, jonka takia Inna kiirehti jatkamaan: "En mä aio riitaa haastaa. Mä vain tarkoitan, ettei mulla ole (enää, jota ei koskaan sanottu ääneen) mitään sua vastaan. Meidän ei tarvitse ystävystyä hyviksi ystäväksi."
"Okei, ei mullakaan ole mitään kaunoja."
"Hyvä" -kai?, jota ei taaskaan sanottu ääneen. "Äläkä ota henkilökohtaisena, jos en osaa ottaa sun neuvoja vastaan. En mä tarkoita mitään pahaa."

Heidi nyökkäsi ja palasi jatkamaan valmennusta kentän keskelle. Inna katsoi naisen poispäin astelevaa selkää ja mietti oliko hän itse todellisuudessa vain kaunistellut sanojaan. Siinä hän kyllä puhui ihan totta, ettei heidän tarvitsisi olla ystäviä keskenään. Kuitenkaan hän ei antaisi itsensä enää häiriintyä Heidin ja Vernerin ystäväsuhteesta. Olisi vain pariskunnan molemmille osapuolille parasta pitää omat ystävät.

Manki pärskähti ja kiskaisi ohjista sen verran tuntuvasti, että oli aika keskittyä valmennukseen. Se olisi viimeisin ennen Lehtovaaran osakilpailua. He olivat jo puolen tuntia hinkanneet kouluohjelmaa. Voltteja Inna oli tehnyt jo miljoonan ja kirosi nyt sellaiset ohjelmat syvimpään onkaloon, joissa tarvitsi osata tehdä sentilleen kymmenen metrin voltti. Kunhan tämäkin Tie Tähtiin koitos olisi saatu päätökseen, Inna ei pakottaisi ketään hevosista tekemään yhtäkään volttia. Oma napa edellä tietenkin.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 16.04.20 17:44

Olin unohtanut tyystin, että minulla oli myös tänään valmennus Auburnissa. Mankin kanssa valmentautuminen Amandan valvovan silmän alla oli niin uusi juttu. Siispä minulle tuli todellinen tulipalokiire saada Manki Auburniin, varustettua valmennusta varten ja saatua se alkuverkattua. Amandaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa Tie Tähtiin kilpailut, joten me ei keskitytty niihin yhtään. Itse pidin sen sijaan sunnuntaina kisaa silmällä, kun mietin miten voisin radalla soveltaa Amandan opastusta.

”Älä paineista liikaa”, Amanda tokaisi ja se oli samalla sanaton kehoitus tehdä uudelleen. ”Ohjat roikkuvat.”
Keräsin ohjat takaisin nyrkkiin ja nostin laukan. Manki oli kasvattanut jo huomattavasti lihaksistoa, mutta siitä huomasi aina heti, kun se väsähti. Sitä halusin välttää Lehtovaaran kisojen kanssa. Ori ei saisi väsähtää ennen, joten tämän päiväisen valmennuksen jälkeen, meidän olisi syytä ottaa hieman rennommin. Lauantaina alkaisi pitkä ajomatka, joten perjantaina olisi hyvä hetki tehdä seuraava treeni, joka saisi olla myös viime hetken viilailuja.

”Se ei tee mitään mitä et osaa opettaa sille”, Amanda murahti. ”Sillä ei ole älliä.”
Selkeä vihjaisu taidottomaan ratsutukseen, mutta en ottanut sitä kovinkaan paljon itseeni. Olin oppinut jo hyvin tässä kahden vuoden aikana suodattamaan nuoremman Sokan sanat. Tämäkin tarkoitti: se on vielä kehitysvaiheessa, joten se ei osaa vielä tarpeeksi hyvin. Eikä: Olet kouluttanut kasvattini huonosti, sinusta ei ole kouluttamaan hevosia.

No, ainakin yhden asian Manki osasi. Pärimisen. Sen se oli oppinut jo hyvin nuorena ollessaan vielä Effissä kiinni. Voisi siis syyttää vaikka Effiä tuosta ihmeellisestä piirteestä. Nytkin orini pärisi niin saatanasti Jonnyn tullessa maneesiin Lyylin kanssa. Valmennuksemme oli jo loppunut, joten tein loppuverkan itsenäisesti vanhemmalla puolella. Jonnyn tultua pysäytin Mankin ja laskeuduin selästä, mies oli selkeästi aikeissa kasata hieman puomeja, joten olisi vain hyvä siirtyä pois tieltä.

Puhdistin Mankin kaviot ennen kuin vein sen kävelemään vielä hetkeksi tallipihaan. Samalla soitin Vernerille.
”Lähdetkö seuraksi viemään Mankia?” kysyin mieheltä.
”Voin lähteä. Olen ihan just valmis porukoilla.”
”Hyvä. Mäkin täällä. Tuun kopin kanssa hakeen.”

Talutin Mankin trailerin luokse, jossa riisuin siltä varusteet sekä loimitin ja suojasin jalat. Trailerissa se sai vielä juotavaa, jonka jälkeen olimme valmiita palaamaan Huminaan.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 16.04.20 20:50

Tyhjä traileri heilui Hondani perässä kuoppaista hiekkatietä ajaessani. Vaihtelevat säät olivat muuttaneet jokaisen hiekkatien aivan kamalaksi, eikä Huminaan johtava (muka oikaiseva) reittini ollut sen paremmassa kunnossa. Onneksi tie oli suhteellisen lyhyt, jonka jälkeen pääsin takaisin asvaltoidulle tielle. Huminan piha oli tarhaavia hevosia lukuun ottamatta tavallisen tyhjä. Useinkaan en osunut paikalle, kun siellä oli paljon väkeä, joten en jäänyt sen kummemmin ihmettelemään missä kaikki olivat. Joko he olivat jo käyneet tai vasta tulossa.

Esmerie oli lähtenyt takaisin Vänrikinmäelle eilen, jossa Danielin väki hoitaisi sen liikutuksen loppuviikon sekä ensi viikon. Itse olisin tosiaan Kauhajoella koko ensi viikon, enkä halunnut jättää tammaa muiden käsiin, kun edes omistanut sitä. Mankikin lähtisi mukaani opistolle heti Tie Tähtiin kisojen jälkeen, joten meitä ei näkyisi Huminassa melkein puoleentoista viikkoon.

Peruuttelin trailerin pihassa niin, että pääsisimme liikkeelle suoraan ilman kääntelyä. Inhosin trailerin tai rekan kääntelyä, kun hevoset olivat jo kyydissä, vaikkei sitä aina voinut välttää. Manki oli onneksi yllättävänkin fiksu matkustaja.
”Moi Joel! Sori jätän tän tähän vähän tielle, ettei tarvitse pitkää matkaa raahata tavaroita”, huikkasin tallinomistajalle, joka juuri sattui taluttamaan Daan ulos tallista.
”Hei. Okei, ei haittaa. Hyvää reissua!”
”Kiitos.”

Tallissa heittelin käytännössä kaikki mahdolliset Mankin varusteet Ikean kasseihin. Aivan kuin olisin muuttamassa sitä muualle. Yksi kassi täyttyi satulahuovista, toinen riimuista ja muista hoitovälineistä, kun kolmas täyttyi jo kahden loimen jälkeen. Laitoin valmiiksi myös kassin Lehtovaara-reissua varten. Kisahuopa oli aivan putipuhdas pesun jäljiltä, mutta hieman parempi loimi pitäisi vielä pyöräyttää koneessa. Vain parasta päälle kisoja ajatellen.

Raahasin kaikki tavarat trailerin vapaalle puolelle, jossa ei ollut puruja. Satulan ja suitset laitoin niille tarkoitettuun omaan telineeseen kopin varustekaapissa. Ennen huomista lähtöä Tie Tähtiin koitokseen Manki yöpyisi kotona, jossa se olikin asunut ennen Huminaan muuttoa. Asiat olivat kuitenkin muuttuneet. Tallini vuokralaiset hoitivat nykyisin itse kaiken, enkä veloittanut heiltä oikeastaan mitään. Olin kuitenkin varoittanut myös osa-aikaistyöläistäni Taimia tallin myymisestä. Kunhan vain Pihla löytäisi edes jonkun katsomaan näyttöihin. Kuukausi oli jo mennyt, eikä yhtään kiinnostunutta ollut.

”Näitä on tämmöisinä aikoina vaikea myydä.”
”Mm, ymmärrän kyllä. Kunpa vain uskaltaisi pian lähteä katselemaan uutta.”

Ymmärsin tietenkin, ettei talleja joiden pyyntihinta oli suhteellisen korkea, ihan noin vain myyty. Se vaati ostajalta paljon rahaa.

Huokaisin. Nyt keskittyisin vain Tie Tähtiin kisoihin ja miettisin sitten, mitä toimia meidän kannattaisi myynnin kanssa tehdä. En vain millään malttanut odottaa, että voisimme käydä itse näytöissä Vernerin kanssa. Oli aivan selvää, ettei uudesta paikasta voinut tehdä tarjousta, ellei vanhaa ollut myyty. Tai tarjouksen saattoi tehdä, mutta uusi jäisi kyllä saamatta. Enkä halunnut pettyä sen suhteen kovinkaan paljoa.

Pakattuani trailerin loppuun, kävin hakemassa Mankin tarhasta siirtotalliin. Ori oli jo kuikuillut tarhastaan ja hörähtänytkin huomatessaan tuloni. Sitten se oli pian keskittynyt muihin asioihin. Manki kulki häseltävästi narun päässä ja tuntui olevan jännittynyt. Se aisti selkeästi, että nyt koittaisi mielenkiintoinen matka.

Harjasin Mankin karsinan niin, että se oli sidottuna kaltereihin. Vaihdoin loimen kevyempään matkustusta varten. Hännän letitin ja pistin sen solmulle selvitettyäni siitä takut. Meni puolisen tuntia saada Manki matkustuskuntoon. Ori kävi levottomaksi tylsyyttään, kun sain viimeistä kuljetussuojaa kiinni. Taputin Mankia kaulalle, kun kohottauduin seisomaan.

”Sit mennään.”
Mankin oli pakko huudahtaa vielä hyvästinsä heppakavereille ennen kuin asteli traileriin. Kiinnitin sen riimusta trailerin ketjuun ja kiitin onneani, ettei Manki ollut niitä hevosia, jotka heti yrittivät pois. Pääsin siis rauhassa laittamaan takapuomin paikalleen. Taputin oria vielä pakaralle ennen kuin nostin rampin ylös.

Siitä me lähdimme huristelemaan Orijoelle ja tällä kertaa kiersin kuoppaisen oikotien kaukaa.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 16.04.20 22:01

Ilta oli jo hämärtymään päin, kun kävelin Mankin kanssa valaistulla kentällä. Orin liikkeet tuntuivat loimen läpi erittäin hyvin, kun se käveli elastisilla isoilla askeleilla eteenpäin. Kerrankin se tuntui etenevän, yleensä Manki tuntui pysyvän vain paikoillaan. En oikein ymmärtänyt miksi sen liike tuntui siltä.

”Huomenna on isopäivä poikasein. Lähdetään pitkälle roadtripille”, kerroin sille. ”Aikainen lähtö kotikulmille ja siitä maailmalle. Mahtaa jännittää.”
Kuin vastaukseksi Manki pärskähti ja pudisti kaulaansa. Selvä, ei sitä jännittänyt. Taputin oria kaulalle ja heiluttelin hieman jalkojani. Olipa mukavaa hieman kiertää kenttää ilman satulaa. Aikaisempi suunnitelmani tehdä tänään viime hetken kertaustreenit olivatkin muuttuneet rennoksi liikutukseksi ilman satulaa.

Olin aikaisemmin tuonut Mankin kotiini, jossa se oli heti päässyt päiväksi tarhaan. Taimi oli lähettänyt minulle videomatskua ilakoivasta orista, joten selkeästi päivän maisemanvaihdos ei ollut haitannut. Nyt sitä odotti iltasapuskat tallissa, jossa se pääsisi yöpuulle. Nyt kävin mielessäni sunnuntaista rataa. Se erosi hieman Hallavan Helppo B:sta, mutta ei kamalasti. B:n ohjelmat olivat helposti sisäistettävissä, ei se sisältänyt monimutkaisia piruetteja tai muita kuvioita. Käytännössä piti osata ratsastaa vain eteenpäin.

Tällä kertaa me emme antaisi Mankin kanssa ihan niin helposti periksi muille osallistujille. Tunsimme jo vastustajiamme, emmekä antaisi periksi! Olisi häpeällistä hävitä vuonohevoselle tai russille, jotka kisasivat tasonsa ääripäissä. Tai mistä minä mitään tiesin. Ehkä niistä superponeista olikin jopa vaativan luokkiin. Se nähtäisiin sunnuntaina, auttoiko omassa mielessäni uhoaminen. Olin tunnetusti aika kova uhoamaan, mutta lopputulos saattoi lässähtää. Siksi teinkin sen vain omassa mielessäni, enkä suonut kuulla sitä. Paljoa.

Oli rentouttava ajatus, ettei tänään tarvitsisi enää hoidella pakkaamista. Isabella (ja varmasti myös Penna) oli pitänyt tärkeänä, että kaikki olivat pakanneet ajoissa. Huomenna ei tarvitsisi kuin herätä aikaisin, pistää hevonen matkustuskuntoon, ajaa kopin kanssa Auburniin ja siirtää hevonen luksusrekkaan. Penna oli jälleen ottanut oman vallan käyttöön (kenties pyytämättä?) ja järjestänyt hevoset silmiään pyöritellen hevosrekkoihin. Ilmeisesti herra oli ollut erittäin tyytymätön Hallavan kisoihin lähdön suhteen, jolloin hevoset oli vain lastattu mukaan.

Tiedä sitten vaikuttiko neiti Isabella Sokan lähteminen mukaan. En tosin epäillyt yhtään, ettei Isbellä myös ollut sormiaan pelissä. Nainen oli tarkka omien hevostensa kanssa, joten perijätär ei antanut niiden suhteen paljoakaan löysää narua. Ja ihan hyvä niin.

”Otetaanko vielä pikkupätkä hölkkää?” kysyin orilta ja vastausta odottamatta keräsin ohjat käteen.
Pelkkä hipaisu kylkiin riitti saamaan orin siirtymään raviin. Oli niin vapauttavaa tuntea hevosen liikkeet ilman satulaa. Jokaisen pitäisi ehdottomasti ratsastaa useammin ilman satulaa, se oli vapauttavaa.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 17.04.20 20:00

Se oli piruvie neljä aamulla, kun herätyskello pirahti soimaan yöpöydällä. Silmät kiinni kauhoin kännykkääni, joka ei itsekseen hiljentynyt. Siristelin kirkkaan näytön takia, kun liu’utin herätyksen pois. Mielihalu sulkea silmäluomet vielä hetkeksi oli suuri, mutta tiesin aikatauluttaneeni päivän sekunnilleen. Myöskään Iines tai Launo eivät halunneet herätä, vaan vaihtoivat vain kylkeä noustessani suihkuun.

Virkistävän suihkun jälkeen laahauduin keittiöön tekemään aamupalaa. Kasallinen leipää sekä pannullinen mustaa kahvia hoitivat asian hyvin. Nyt myös koirat olivat heränneet kerjäysreissulle. Rapsutin niitä korvan takaa mussuttaessani kauraleipää. Mieleni ajelehti koko ajan huomisiin kisoihin, vaikkei niiden olisi pitänyt niin kamalasti jännittää. Tie Tähtiin ei kuitenkaan ollut kansalliset kisat, jotka taas odottivat Ruotsissa Hopiavuoren osakilpailun jälkeen.

Lopulta en voisi puhutella Tie Tähtiin kisoja vain seuratason kilpailuina. Puhuttelin niitä kisoina, joiden oli tarkoitus kartoittaa Mankin kokemusta. Ehkä me siitä saisimme sysäyksen kehittymiseen, aivan kuten Banskun kohdalla parin vuoden takaa. Olisihan se hienoa saada Banskun pojalle samanlaista kokemusta kuin mitä sen isä oli saanut näissä mittelöissä.

”Oletko hereillä?” kysyin samalla, kun kiskoin farkkuja jalkaan.
Puhun unissani”, Verneri vastasi, mutta kuulosti kyllä erittäin uniselta.
”Hehe.”
Nousen ihan kohta käymään suihkussa.
”Hyvä, mä menen kohta laittamaan Mankia valmiiksi. Ajan suoraan teille.”
Äiti on varmaan tehnyt aamupalaa.
”No, hitto. Söin jo kuivia leipiä.”
Haha, äiti kyllä varmasti käärii pari herkkuleipää folioon.
”Aivan varmasti Tiinan tuntien. Odota sekunti, pistän rintsikat.”
Tai voit jättää ne pois..

En kuunnellut Vernerin lausetta loppuun, kun heitin puhelimen sängylle. Puin rintsikat ja paidankin jo päälle ennen kuin tartuin iPhoneen uudelleen.
”Lähden tunnin sisään ajamaan.”
Okei, mä lähden porukoille heti, kun saan itseni valmiiksi.
”Hyvä, nähdään siellä. Pusuja.”

Lopetettuani puhelun, työnsin puhelimen farkkujeni takataskuun ja lähdin pienen laukun kanssa tallia kohden. Jotenkin ihmeellisesti olin löytänyt vielä illalla jotain pakattavaa mukaan. Eteisessä nappasin vielä koirien hoitolaukun mukaan. Ne jäisivät Kaajapuroille viihdyttämään Tiinaa ja Pekkaa viikonlopun ylitse.

”Ja hyvää huomenta tännekin!” tervehdin, kun astelin sisälle talliini.
Sain vastaukseksi uneliasta hirnahtelua, kuin myös vähän virkeämpää. Taimi saapui myös paikalle, kun otin Mankin hoitopaikalle. Hymyilin naiselle.
”Huomenta.”
”Huomenta”, nainen vastasi. ”Monelta te tänään lähdittekään?”
”Viimeistään tasalta”, vastasin, kun vilkaisin kelloa. ”Tulee hieman kiire.”
”Vähän”, Taimi myönsi naurahtaen. ”Tarviitko sen kanssa apua?”
”En mä kiitos. Mene vain ruokkimaan nuo kiireellisemmät suut.”

Lopulta tarvitsin apua Mankin lastauksessa. Se ei pystynyt hyväksymään aamupalan jäämistä välistä. Eikä myöskään ymmärtänyt, että se odotti häntä Kaajapuroilla, jossa se saisi syödä sen aivan rauhassa. Tai niin rauhassa kuin aikaa kului hakea hevosrekka Auburnista, käännellä se Purtsien pihaan ja huolehtia hevoset Pennan loihtimaan järjestykseen rekkaan. Onneksi heinäverkko hieman rauhoitti nuoren sielua, mutta tyytymätön se ainakin tuntui olevan.

”Tommoista käytöstä ei sitten suvaita, kun kyydissä on muitakin”, muistutin sitä ennen kuin pamautin trailerin sivuoven kiinni.
Vielä koirat CRV:n kyytiin ja olimme valmiita lähtöön. Käynnistettyäni auton, lähetin Verkulle lähtöilmoituksen, jonka vastausta en kerennyt saada ennen kuin jo olin liikkeellä.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 17.04.20 21:01

”En mä tarvitse lapsenvahtia”, Janna narisi isoveljelleen, joka vain kohotti kulmiaan.
Inna hymyili, kosketti Vernerin kättä ja jätti miehen vastaamaan pikkusiskolleen. Kaajapurojen pienellä pihalla oli eloa, kun Inna oli saanut käänneltyä Auburnin suuren hevosrekan ihmeen kaupalla pihalle. Hevosia vielä valmisteltiin lähtöön, viimeiset tavarat oli pakattu jo rekkaan. Kiia Kalliokoski talutti vuokrahevostaan (joka kylläkin starttasi Nita Merisalon, tamman entisen vuokraajan kanssa) Purtsien pihassa Sarah Reyesin tavoin, jonka narun päässä tepasteli Lefa.

”Okei, ollaanko me valmiita?” Inna kyseli.
”Mun pitäisi päästä ottamaan Toru”, Kiia ilmoitti.
”Verkku? Otatko Armin?”
Sotaveteraani oli saanut keskutelunsa päätökseen Jannan kanssa ja komentanut (ystävällisesti kehoittanut) hakemaan Sessan tallista. Armin narua pitelevä käsi vaihtui toiseen ja loppuja hevosia lähdettiin hakemaan tallista. Inna tarkisti vielä Mankin varusteet ennen kuin talutti sen ulos. Hän piteli ruunikkoa nahkaisesta riimusta, kun odotti Kiian saavan oman orinsa rekkaan. Musta paholainen vaati alistuvaisemman osapuolen vierelleen, joten sen paikan ansaitsi Manki. Innan ori ei ollut kovin pomottelevaa sorttia, joten Pennakin oli ymmärtänyt niiden voivan matkustaa vieretysten.

Manki asteli rekkaan korvat innokkaasti höröllä kavioiden kopistellessa ramppia vasten. Inna tuuppasi sen lautasesta sivuttain ja kiinnitti ketjuun. Pekka Kaajapuro oli auttamassa laustauksessa ja mies auttoi poikansa tyttöystävää väliseinämän kanssa. Joiden hevosten kohdalla lastaaminen oli hieman vaikeampaa, joten kesti hetken ennen kuin viimeisenä rekkaan lastattu Harry löysi paikkansa. Ovi suljettiin ja ihmiset alkoivat pakkaantua rekkaan.

Myös Inna löysi pikaisen vessareissun jälkeen tiensä ratin taakse. Säädöt oli katsottu jo valmiiksi, enää tarvitsi vain asentaa puhelin rekan kaiuttimiin. Nykyteknologian ansiosta puhelimen bluetooth yhdistyi erittäinkin helposti, joten Inna sai laitettua Spotifyn soittolistan päälle. Odotellessaan kaikkien olevan paikoillaan, hän viestitti Isabellalle, että he olivat lähdössä.

”Sopikaa joku kakkosrekan kanssa, missä pysähdytään”, hän huikkasi taakse, josta sai myötäileviä vastauksia. ”Jos Isbe vielä vastaa, niin pistä sille jotain takaisin”, viimeinen ohjeistus esitettiin Vernerille, joka istahti tyttöystävänsä viereen.

Kello ei ollut vielä päivän jo tapahtuneista huolimatta paljoakaan, kun Auburnin kakkosrekka starttasi Kaajapurojen tallipihasta. Määränpäähän Tie Tähtiin kisoihin Lehtovaaraan, kesti ajaa reippaasti yli kymmenen tuntia, kun mukaan laskettiin sopivat tauot. Inna tarkkaili vielä hevospuolella olevan kameran kautta, ettei kukaan hevosista ollut päättänyt vielä pistää ranttaliksi ja painoi sitten kevyesti kaasua.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 19.04.20 20:11

Varmaan ainut, joka nousi aamulla ajoissa rekassamme oli Niilo. Poika oli pirteästi laittanut aamukahvin tippumaan ja söi aamupalaleipäänsä kaikessa hiljaisuudessa.
”Sori herätinkö?” Niilo kysyi, kun ähersin itseni Vernerin ylitse pois makuusopista.
”Aa, et. Huomenta vain. Hyvä, oot keittänyt kahvia”, vastasin unisesti.

Eilen oli nukkumaanmeno venynyt toisen rekan kaljapippaloiden takia, vaikka me oltiinkin Verkun kanssa siirrytty ihan ajoissa takaisin rekkaan. Ei sillä, että me mitään oltaisi nukuttu, mutta.. Avasin jääkaapin oven ja otin sieltä sitruunarahkan aamupalaksi, jonka jälkeen istahdin Niilon kaveriksi. Kaajapuron sisarukset painoivat vielä kumpainenkin sikeitä.
”Jännittääkö?” kysyin Niilolta ja taisin kysyä sitä häneltä myös edelliskerralla.
”Vähän aina”, Niilo vastasi ja haukkasi leipäänsä. ”En kuitenkaan jaksa ottaa isoa stressiä.”
”Se on ihan hyvää ajattelua”, myönsin.

Kunpa myös jotkut kokeneemmat kisaajat osaisivat olla ottamatta liika stressiä. Itsellä oli myös näiden kisojen takia pieni painolasti mahanpohjalla. Toisaalta nämä olivat yhä Mankin ensimmäinen kisakausi. Enkä voisi väittää eikö minua vähän huolettanut riittäisikö sillä paukkuja koko kisamaratoniin. Onneksi se saisi melkein viikon levätä ennen fiinalia, enkä aikoisi siltä vaatia paljoa ensi viikolla Kauhajoella. Keskittyisin tekemään pari hyvää sileäntreeniä ja muuten me aikoisimme maastoilla.

”Belisa on todella näppärän oloinen”, kommentoin Niilolle. ”Hyvää opetusmatskua.”
”Sitä se on”, Niilo myöteli. ”Mutta ei sillä ole myöhemmin riittävää kapasiteettia.”
”Mm, kaikista ei ole. Mullakin on – tai oli, koska myin sen juuri – yksi tamma, jonka pääkoppa ei vain kestänyt. Se oli silti rakas ja kirpaisi myydä se eteenpäin.”
”Aa, harmi.”
”Mm.”

Siinä me syötiin aamupalamme loppuun, join kaksi kuppia kahvia, jonka jälkeen puin päälleni. En vielä kisavaatteita, etteivät ne likastuisi. Hiukseni kuitenkin taiteilin jo kisanutturalle samalla, kun hinkkasin hampaita puhtaaksi. Olisin tarvinnut kerralla neljä kättä, että se olisi onnistunut hyvin. Pinnit löysivät paikalleen, otsatukkani oli kasvanut jo sen verran, että sen sai hyvin päälakeen kiinni. Vanhalla kunnon 2000-luvun tyylillä.

Päätimme lähteä Niilon kanssa samaa matkaa Lehtovaaran tallin puolelle, josta olimme varanneet hevosille karsinat. Katsoin harmissani säätä. Se näytti kamalalta, mutta toivottavasti se ei olisi mikään ennuste menestykselle.
”Verkku ja Janna! Siellä on vielä kahvia, me mennään jo Niilon kanssa”, huikkasin ovelta. ”Mihinköhän se Robert muuten katosi yöllä?”

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 19.04.20 21:04

Lehtovaaran maneesin suurista ikkunoista näkyi talvinen sää, joka sinnitteli kevään tiellä. Sään takia kisat oli siirretty maneesiin, jossa oli onneksi lämmin ja tarpeeksi kirkas valaistus. Viisi ratsukkoa seisoi rivissä, turvat kohti katsomoa. Erityisesti Inna Paakkasen kasvoilla komeili suuri hymy. He olivat tehneet Mankin kanssa loistavat prosentit, paremmat kuin ennen koskaan. Mikä vielä parempaa: he eivät hävinneet kylmäverisille, vaan voittivat luokkansa!

Aivan ruunikon orin ja sen omistajan vieressä seisoi suomenhevostamma, jonka ratsastaja ainakin näytti tyytyväiseltä. Inna piti tarkoituksella suurempaa hajurakoa, koska ei vielä oikein voinut luottaa Mankiin palkintojenjaossa. Tämä oli nuoren hevosen toinen ruusuke, ensimmäinen sinivalkoinen, toivottavasti ei viimeinen.

Inna odotti kärsivällisesti, kun muut palkittiin. Ensimmäisenä (eli viidenneksi sijoittunut) ruusukkeen sai se samainen russi, joka oli viimeksi päihittänyt heidät vajaalla kymmenesosaprosentilla. Sillä kymmenesosaprosentilla Mankin ruusukekaapissa olisi ollut myös keltainen ruusuke. Nyt Fight for Flashilla oli niitä kaksi, eikä Innaa enää harmittanut.

Neljänneksi luokassa sijoittunut kullanvärinen eestinhevonen sai kyllä ansaitusti punaisen ruusukkeen. Virmalised aiheutti Innassa ihastusta, brunette oli aina pitänyt voikoista hevosista. Nimenomaan sellaisista kullansävyisistä, joilla oli pehmeännäköinen valkoinen harja. Voih, miten nätiltä voikko näyttäisi koulukentillä!

Manki otti pari levotonta askelta taakse ja Inna joutui kääntämään sen ympäri. Ilmeisesti ori oli kuullut telepaattisesti Innan sanat ja ottanut nokkiinsa. Vaikkakin todellisuudessa se oli vain kärsimätön liian kauan kestävään tilaisuuteen, jossa jokainen sijoittunut kuulutettiin tarkasti (ja letkeän humorisesti) ja käteltiin useammankin ihmisen toimesta.

Kun viimein Manki malttoi seisoa jälleen, vuonohevostamman suitsissa roikkui jo valkoinen ruusuke. Toimitsijat kättelivät kotikenttäläistä, jonka jälkeen yleisö taputti ja he siirtyivät toiseksi viimeisen palkittavan kimppuun. Inna taputti Mankia, joka vain kohotti hieman päätään aina, kun yleisö taputti. Oli jopa ehkä hieman yllättävää, kuinka paljon porukkaa oli tullut katsomaan kisoja. Tuskin kovin moni ulkopuolinen etelästä. Heidänkin oli pitänyt Auburnin porukan kanssa ajaa yli yksitoista tuntia (kun laskettiin tauot mukaan), jotta pääsivät perille eilen illalla.

”Luokanvoittaja: Inna Paakkanen hevosellaan Kallan Fiveomango, kasvattaja Auburn Estate. Huippuprosenteilla 69,429.”
Inna hymyili entistä isommin. Ei hänen omat henkilökohtaiset ennätysprosenttinsa, mutta Mankin kyllä. Punapäinen tallinomistaja, Renee Hallas, asetti onnittelujen kerä sinivalkoisen ruusukkeen Mankin ruskeisiin suitsiin.
”Onneksi olkoon luokkavoitosta”, nainen sanoi Innalle ja ojensi kättään.
Kerättyään ohjat vasempaan käteen, hän kurotti ojentamaan oikeaa kättään.
”Kiitos.”

Viimeisen toimihenkilön onnittelun jälkeen Inna taputti Mankia vielä kerran kaulalle, jonka jälkeen kuulutettiin ”KUNNIAKIERROS OIKEAAN!” ja musiikki alkoi soida maneesissa. Inna nosti Mankilla laukan, ohjasi sen uralle ja antoi orin nauttia johtajan roolistaan.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 23.04.20 20:24

Hörpin pahvisesta take away -mukista mustaakin mustempaa kahvia, jonka olin ostanut koulun kahviosta. Se maistui pahalta ja oli luultavasti seissyt koko päivän. Se oli juuri sitä mitä tarvitsin. Kuuntelin amispoikamaisesti tuolissani retkahtaneena Pokemon opettajan puhetta hevosten rakenteellisesta fysiikasta. Ajomatka illalla otti kyllä vieläkin veronsa.

”Lähdetkö tänään illanviettoon?” Ilona kurottautui vierestäni kysymään.
”Häh?”
”Oletko hereillä?” nainen naurahti ja pudistin päätäni.
”En todellakaan”, kuiskasin. ”Aivan järkyttävän väsynyt.”
”Eli et lähde? Tarvitsen wingmania. Kuulemma se yksi ravipuolen komistus lähtee tänään, eikä se koskaan käy missään.”
”Sori”, haukottelin. ”Hoidettuani Mankin, menen vain päiväunille.”
”Tylsää.”

Opisto oli kyllä todella suuri. Siellä oli niin monta eri osaa, ettei keltään hakijalta jäänyt löytämättä haluamaansa suuntautumisalaa. Se oli myös yksi harvoista suomalaisista hevosopistoista, joka tarjosi vaihtoehdoksi hevosfysioterapian (joka erosi paljon hierojasta). Siksi minä olin suunnannut sinne itsekin. Tallejakin oli itsessään monia, joista itse vuokrasin aina opintoviikoilla yhden oritalli kakkosesta.

Sinne olin juuri nytkin matkalla tuntien jälkeen. Manki oli tilavassa tarhassaan, josta nappasin sen mukaan sisälle. Sidoin sen hoitopaikalle ja riisuin kevyen loimen. Harjasin orin tunnollisesti kunnolla lävitse. Se oli kerännyt tarhan pölyä itseensä.
”Ansaitset tänään kyllä rennon päivän”, taputin sitä kaulalle. ”Voittaminen on raskasta”, vitsailin.
Lehtovaaran kilpailut olivat menneet nappiin. Ennätysprosentit ja näyttäminen medium-tason kilpasiskoille (ja veljille), ettei me niin vain nielty tappiota.

”Huomenna palataan treeniin, ettet ihan kangistu.”
Suitsitin Mankin, jonka jälkeen me lähdimme kentälle. Se oli onneksi vapaa, joten pystyin irrottamaan ohjat ruskeista suitsista. Ensin Manki vain seisoi aloillaan tiiraillen ympärilleen korvat pystyssä, mutta sitten sitä nappasi laukkakärpänen. Pukkien kautta se purttasi kohti toista päätyä. Onneksi olin laittanut sille suojat jalkaan.

Sen näkeminen miten Manki juoksi ympäri kenttää, sai ajatukseni yhteiseen taipaleeseemme. Kuinka se oli tammikuun viimeisenä päivänä putkahtanut maailmaan, vieroittunut siitä omalle pihalleni ja kuinka me oltiin lähdetty opiskelemaan ratsun alkeita. Nyt se jo esitteli kouluhevossukuisia juuriaan Tie Tähtiin kisoissa, tehnyt debyytin myös isommissa kisoissa, eikä sen tulevaisuuden esteenä ollut tällä hetkellä mitään. Minä todella nautin nuorten hevosten kanssa työskentelystä.

Nuoret hevoset olivat kuin kutsumukseni ja ne saivat kasvoilleni nousemaan hymyn.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 01.05.20 18:00

”Ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei!” kirosin ja ryntäsin loungeen.
Repäisin kaappini oven auki, tongin sen sisällön ja kirosin. Ovi avautui ja sisään asteli Anton. Sen katse laskeutui pakaroilleni ja osoitin miestä sormellani.
”Jos sanot sanankin, niin kuohin sut!”
”Rauha”, Anton nosti kätensä ylös.
”Lainaa housuja!” vaadin.
”No, en varmana. Oon menossa Vilan kanssa näillä minuuteilla treenaan.”
”Perkele!”

Kellään ei ollut toisia housuja, joten soitin itkuisena Vernerille.
”Inna, onko kaikki hyvin?” poikaystäväni kysyi huolestuneena.
”No, ei! Tarvitsen housut!”
”Miksi?”
”Tuo mulle housut, mun lempihousut repesi pakaroita myöten.”
”Eikö sulla ole vaihtohousuja?”
”En mä soittaisi muuten!” melkein kiljuin. ”Mulla alkaa vartin päästä valmennus, enkä mä voi mennä sinne persevako vilkkuen! Tuo mulle, vaikka sun omat housut.”
”Okei rauhoitu”, Verneri yritti rauhoitella.

Istahdin lannistuneena puhelun jälkeen loungen pöydän äärelle. Lempihousuni, jotka olivat kohdelleet minua hyvin jo kuusi vuotta, kuolivat. Kyykistelin käärimässä Mankin jalkoihin pinteleitä, kun karmaiseva räsähdys oli havahduttanut minut nousemaan seisomaan. Hyviä farkkukankaisia housuja ei enää tahtonut löytää mistään tai sitten ne kiristivät kuin esinahka. Tirautin melkein kyyneleen lempihousujeni puolesta.

Olin jo melkein valmis hautaamaan itseni häpeänkuoppaan, osallistumaan Amandan valmennukseen pikkareissa, kunnes viimein poikaystäväni suvaitsi saapua Loungeen. Verneri ojensi minulle kulahtaneet siniset housut.
”Ne on mun vanhat teiniajalta.”
”Mahtuuko ne”, kysyin ja mittailin katseella housuja.
Verkku oli kyllä ollut luikku teininä. No, nyt ei ollut aikaa miettiä! Kiiruhdin pukuhuoneeseen vaihtamaan rikkinäiset housut Vernerin housuihin. Ne näyttivät Tokmannin halpishousuilta, jotka kiristivät väärästä paikasta sekä lörpöttivät toisesta. Lisäksi tarvitsin niihin epätoivoisesti vyön. Onneksi sentään sellainen löytyi kaapista.

”Näille täytyy pitää hautajaiset”, sanoin haikeana, kun pitelin rikkinäisiä housuja käsissäni ennen kuin heitin ne kaappini pohjalle.
”Eikö sulla ollut kiire valmennukseen?” Verneri naurahti.
”No, on!”

Kiiruhdin hakemaan valmiiksi varustetun Mankin ja raahasin sen pikajuoksulla maneesiin. Sain itseni vain hädin tuskin Mankin satulaan ennen kuin Amanda asteli paikalle. Kestin kyllä sen suuttumuksen, mitä Amanda osoitti, kun en ollut kerennyt kävellä (en suosittele, jos olet herkkänahkainen). Minua kyllä hieman hävetti, että Amanda myös huomasi aivan varmasti Vernerin kulahtaneet housut. Se ei ollut sovelias valmennuslook ja tästä oppineena, toisin tallille kolmet varahousut.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 02.05.20 8:32

Maneesissa oli hiljaista. Kello oli vasta seitsemän aamulla, kun Manki ravasi halkaisijalla askeltaan venyttäen. Inna teki puolipidätteen ennen pitkän sivun viimeistä kirjainta, joka lähestyi uhkaavasti koko ajan. Ruunikko ori nosti korvat ylös, suoristi kaulansa ja pysähtyi. Mörkö. Vihreän värinen mörkö seisoi aivan siinä kohtaa, mistä nuoren pojan olisi pitänyt mennä. Ei siitä nyt voinut mennä.

Sen omistaja tarrasi äkkiä ohjista tiukemmin (ne olivat valunneet pyykkinaruiksi). Naisen muu mutristui tiukaksi viivaksi, jonka pienestä raosta kuului maiskaisu. Kangukset hipaisivat orin kylkiä kehottaakseen sitä eteenpäin. Vastaukseksi Inna sai vain pään heilautuksen. Älä unohda mörköä!

Keskustelu ratsastajan ja hevosen välillä tuntui vuodelta. Ratsastaja yritti vakuutella hevoselleen, että ei siellä ollut mörköä, se oli korkeintaan varjo. Viimein Manki otti ratkaisevan askeleen eteen, astui vihreän mörön ylitse ja se katosi. Ori rentoutui, laski päänsä ja kuunteli jälleen ratsastajaansa. Inna huokaisi helpotuksesta, teki kulmaan pari käyntivolttia ja nosti ravin takaisin.

Inna kevensi Mankin toiseen päätyyn, istahti takaisin harjoitusraviin ja ohjasi orin uudelleen halkaisijalle. Puolipidäte ja hevonen eteen sekä peiliin vilkaisu ohi ratsastaessa. Manki pidensi askeltaan yllättävän paljon nelivuotiaaksi. Se ei ollut luonnostaan yhtä tasapainoinen kuin isänsä siinä iässä. Sen sijaan se piti jatkuvasti pientä pärinää. Hevosen kurkusta kuului tasaisesti Innan ratsastuksen tahtiin ääni, johon sen omistaja oli jo tottunut.

Tietenkin Inna oli alkuun myös huolestunut siitä, mutta eläinlääkäri oli tutkinut sen. Ei mitään ongelmaa. Se nyt vain oli orin tapa, joka toivottavasti myös katoaisi iän myötä.

Lävistäjästä selvittiin ilman kulmamörköä, joten Inna nosti lyhyen sivun keskellä laukan. Laukka pyöri ihan ok, Mankista alkoi jo heijastua väsymystä. Se ei jaksanut keskittyä pitämään laukkaa yllä. Inna pyysi sitä eteen, muttei viitsinyt väsyttää Mankia enempää. Muuten se ei jaksaisi kisata sunnuntaina. Otettuaan laukkaa vielä toiseen suuntaan, Inna päätti antaa Mankin päästä pälkähästä tälle päivälle. Hän hölkkäsi orin kanssa rennosti ympäri maneesia, ei vaatinut siltä oikeastaan mitään kuin eteenpäin menoa.

Käyntiin siirtyessä Inna taputti Mankia kaulalle. Ori oli hionnut, sen käynti oli kuin kaikkensa antaneen väsyneen matkaajan. Kyllä se olisi valmis Hopiavuoren kisoihin. Viimeisiin osakilpailuihin Tie Tähtiin kisoissa ennen finaalia. Ensi viikolla se saisi levätä koko viikon. Oli Hannaby Hanami Week Ruotsissa, jonne Mankin taidot eivät vielä riittäneet. Eikä Inna olisikaan halunnut TT-kisojen takia viedä sitä sinne. Lepo oli nuorelle hevoselle tärkeää.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 02.05.20 9:15

Onneksi ajomatka Hopiavuoreen ei ollut yhtä pitkä kuin Lehtovaaraan. Jo kolmessa tunnissa he olivat perillä, eikä edes tarvinnut pysähtyä kertaakaan. Hetken ajan Inna oli miettinyt, mahtuisivatko he rekkojensa kanssa tallipihaan, mutta kummallekin löytyi sopiva paikka. Ilmoittautumisen jälkeen hevoset purettiin ulos rekoista. Inna olisi jälleen Niilon kanssa ensimmäisenä starttaamassa, joten brunette pisti vauhtia orinsa varustamiseen. Pohjatyöt hän oli jo onneksi tehnyt aikaisin aamulla ennen lähtöä, joten nopea harjalla sukaisu riitti ennen varustamista.

Apukädet pitelivät Mankia sen aikaa, kun Inna kävi vaihtamassa vaatteensa rekassa. Valkoiset housut oli pestyt, eivätkä menneet onneksi rikki kuten tiistaina hänen lempihousunsa. Naisella oli niitä yhä ikävä. Inna söi vielä nopeasti proteiinipatukan ja lähti sitten kiireen vilkkaa Mankin kanssa alkukäynneille. Ensin Inna talutti Mankia Hopiavuoren aika tavallisessa miljöössä. Se oli kotoisan oloinen, joka sopi varmasti juuri oikealle kohderyhmälle.

Ensimmäinen luokka oli jo menossa kentällä. Inna ohjasi pian Mankin maneesiin, jossa he pääsivät jo verkkaan. Mankin kaksi vapaapäivää oli toiminut juuri niin, miten Inna oli toivonutkin. Ori oli levännyt ja sen myötä energinen. Se pitäisi vielä pitää radalla. Inna taputti Mankia kaulalle, kun siirtyi sen kanssa odottamaan ulos vuoroaan. Verryttelyt oli nyt tehty. Ensimmäinen luokka palkittiin, jonka jälkeen oli helppo B:n vuoro.

Innan vuoron tullessa, hän ravasi Mankin kentälle ja odotti vihellystä. Se kuului pian ja Inna taputti rohkaisevasti Mankia kaulalle. Nyt taas mentiin. Hevosta jännitti enemmän kuin ratsastajaa kilpailutilanne. Lehtovaaran jälkeen Inna tiesi, että oikeilla asetuksilla hän olisi vahvoilla. Kunhan vain Manki ei näkisi vihreitä mörköjä tai joku paikkakuntalainen kakara keksisi kiljaista yleisössä.

Vihreät silmät tapittivat suoraan edessä olevaa tuomaria, kun Inna ratsasti Mankin alkutervehdykseen. Pysähtyi X:n kohdalle. Hyvä, tasajalkainen pysähdys, josta huojentuneena Inna keräsi ohjat vasempaan käteensä, ojensi oikean kätensä tervehdykseen ja nyökkäsi. Ohjat takaisin sopivalle tuntumalle ja ravin nosto suoraan pysähdyksistä. Pari harmillisen ylimääräistä käyntiaskelta ennen ravia rokottavaisivat heidän pisteitä.

Yleisö taputti, kun Inna radan jälkeen taputti Mankia molemmin käsin kaulalle. Se oli ollut ahkera ja hyvä poika.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 16.05.20 20:44

Tytön sormet pujottivat yhteen mustan harjan nystyrään valkoisen rusetin. Se oli toiminut heidän onnenrusettina hevosen pienen kisauran ajan. Tavaksi käyttää onnen rusetteja oli tullut hevosen isän kohdalla, jota tyttö piti elämänsä hevosena. Samaisen hevosen kisahuopa toi heille tänään onnea. Se oli valkoinen, hopealla kanttauksella, Sokka Luxuriesin mallistoa, jossa oli Auburnin tuottama kirjailu Inna Paakkanen. Normaalisti tyttö käytti hevosellaan ruusukultaisella kanttauksella olevaa huopaa, mutta nyt hän edusti kotitalliaan.

Ruskeanahkaiset englantilaiset suitset olivat heidän arkikäyttöä varten ostetut. Ne kävivät hyvin vielä näissä helpoissa luokissa, vaativiin luokkiin tyttö ostaisi uudet, hienot kankisuitset. Pientä blingiä suitsiin toi ruusukultainen otsapanta, joka kimmelsi nätisti oikeassa valaistuksessa. Tyttö suoristi otsapantaa samalla, kun asetteli puhdistetut suitset tarkasti hevosensa päähän.

Hevosella oli myös ruskea koulusatula, joka ei tosin sekään ollut aivan uusi. Myöhemmin, kun tytön hevonen ei enää kasvaisi niin hirmuista tahtia, hän teettäisi sille mittatilaussatulan. Vielä hän kyllä joutuisi miettimään teettäisikö mustan. Se väri oli kuitenkin virallisemman tuntuinen isoissa kisoissa. Tyttö ei kiristänyt pehmeää nahkavyötä vielä kovinkaan kireälle, hänen pitäisi vielä itse vaihtaa vaatteet. Paljas käsi taputti oria kaulalle. Nyt se oli valmis, enää piti itse vaihtaa vaatteet.

Hevosrekan living tiloissa tyttö puki valkoiset kisahousunsa jalkaan. Ne olivat joustavaa materiaalia ilman mitään erityisiä yksityiskohtia. Yksityiskohtaisemmat panostukset näkyivät tytön muissa varusteissa. Kuten jo monta vuotta matkassa kulkeneissa violeteissa kannuksissa. Tyttö oli ostanut niitä kahdet kappaleet, yhdet kotikäyttöön ja paremmin huolta pidettävät kisoihin.

Tyttö puki päälleen valkoisen kisapaidan, jonka napitettuaan, työnsi sen helman housuihin. Paidassakaan ei ollut mitään yksityiskohtia. Talvisin hän käytti pitkähihaista, mutta nyt keväällä oli tarpeeksi lämmin laittaa jo t-paita. Paidan päälle hän puki violetin kisatakkinsa, sekin oli Sokka Luxuriesin, johon oli kirjailtu teksti IP.

Peilin edessä tyttö laittoi vielä pinneillä otsatukkansa pois tieltä ja pujotti mustan samettikypärän päähänsä. Siinä oli ihonväriset hihnat. Hyvin yksinkertainen kypärä siis. Vuosien kisakokemus oli opettanut tytön laittamaan nutturan sopivan alas, ettei se nostanut kypärää huonosti. Mustien saappaiden vetoketjun piti pienen skirrrrr äänen, kun tyttö veti sen kiinni. Vielä valkoiset hanskat ruusukultaisilla yksityiskohdilla käsiin ja tyttö oli valmis kisakoitokseen.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 25.06.20 20:42

2.6.2020
throwback to the summer start
Auringon hyväillessä jo vähän ruskettuneita käsivarsiani, kiristin ruskean estesatulan vyön ja talutin hevosen jakkaralle. Tiedostin haikeana, että se tulisi ehkä olemaan viimeinen kerta, kun saisin laittaa saappaani tämän hevosen jalustimeen. Ponnistin itseni satulaan ja metsästin toisen puolen jalustimen. Taputin hevosta sen punertavalle kaulalle ja kehotin lähtemään käynnissä eteenpäin.

Kaviot kopsuivat pihani hiekka-alueella, kun ohjasin hevosen leveälle hiekkatielle. Siinä kuunnellessani kaikkia ääniä, mietin olinko oppinut oikeastaan mitään hevosen omistajuudesta. Minullakin oli siitä hyvin värikäs historia, joka toisinaan olisi voinut olla paljon mustavalkoisempi. Sen verran kuitenkin tiesin, että ihmisen elämässä tulisi olemaan vain pari sellaista hevosta, joista luopuminen tuntui kamalalta. Hazel olisi heistä numero yksi. Olin näiden neljän vuoden aikana kiintynyt todella paljon englantilaiseen tammaani. Muistan vielä miten luin sen myynti-ilmoitusta ja sain Juusolta epäilevän lausahduksen. Ihan tottahan se oli, Hazelin hermot eivät kestäneet kisausta. Siksi se ei soveltunut minulle ja siksi sen olisi parempi mennä.

Me olimme sopineet asioista jo alustavasti Taimin kanssa, kun olin laittanut taloni myyntiin. Hän oli muutenkin jo pitänyt Hazelia ylläpidossa. Hetken Hazel oli asunut lähempänä Taimin kotitaloa, tullut takaisin kotiin keväällä ja nyt muuttaisi uudelleen. Olin saanut viimeisiä hetkiä tamman kanssa, koska pian se muuttaisi lopullisesti. Melkein puolen vuoden kärkkymisen jälkeen olin saanut tarjouksen talostani, josta olisi typerä kieltäytyä. Se oli vain vähän alle pyyntihinnan, joten Pihlakin sanoi, että minun kannattaisi tarttua siihen. Olin saanut kyllä muutamia tarjouksia, mutta ne olivat joko kaatuneet siihen, etten halunnut myydä niin alhaisella hinnalla tai ostaja ei ollut saanut myytyä vanhaansa pois.

Ainoa huonompi puoli oli se, ettei meillä ollut Vernerin kanssa vielä paikkaa ja ostaja haluaisi muuttaa mahdollisimman pian. Avioero kuulemma, eikä nainen halunnut enää asua missään vuokra-asunnossa. Olin laittanut hetkeksi talon etsimisen Kallassa jäihin, koska en halunnut turhaan ostaa mitään. Lisäksi Verneri ei ollut vielä laittanut omaansa myyntiin. Olisi typerää myydä sitä ennen kuin meillä olisi uusi tai minä olisin saanut vaikeimman omistusasunnon pois alta.

Minulla olisi nyt kuukausi aikaa. Asuntokaupat olivat enää allekirjoitusta vaille valmista, joten voisin nyt hyvillä mielin lähteä asunto-ostoksille Kallaan. Olisi mukavaa päästä lähemmäksi Auburnia. Olikin jo aika laittaa loppu pitkälle ajomatkalle.

Päätin unohtaa kaiken ja keskittyä vain Hazeliin. Vielä sen alkuaikoina en olisi uskaltanut nostaa laukkaa maastossa. Hiljalleen tamma oli saanut varmuutta maastoon, jossa sai ottaa rennosti. Nytkin se piti korvat pystyssä, kun nostin laukan sopivalla suoralla. Nousin kevyeen istuntaan ja annoin tamman pidentää askeltaan. Minun tulisi niin kova ikävä pientä punaista heppaani.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 27.06.20 20:35

25.6.2020
throwback to the end of the era

”Tämä sopisi hyvin lapsiperheelle. Lisäseinällä tuohon saisi yhden makuuhuoneen.”
En olisi koskaan osannut kuvitella, että nuo olisivat ne sanat, jotka saisivat toisen pakenemaan. Välittäjä oli tietenkin tarkoittanut vain hyvää myyntipuheellaan, mutta Verneri oli ottanut naisen sanat tosissaan. Ilmeisesti sotaveteraani luuli, että yhteenmuutto tarkoitti minun haluavan naimisiin ja lapsia. Kaikki kolme kerralla, välittämättä siitä mitä toinen oikeasti halusi.

Siitä syntyi riita. Sellainen riita, jota ei voinut vain lakaista maton alle ja jatkaa elämistä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Me yritimme sopia. Kävimme katsomassa jo seuraavaa asuntoa, mutta riitaa ei kuitenkaan koskaan unohdettu. Verneri tuntui yhä luulevan, että haluaisin pullat uuniin. Varmasti halusinkin jossain vaiheessa. Mutten kuitenkaan silloin, kun toisen mielenterveys ei ollut terveimmällä pohjalla. Jopa minusta yhteen muutto oli tähän kohtaan tarpeeksi suuri askel.

Jokin Vernerin möröistä oli vetänyt ”sitoutumiskammo”-narusta ja lujaa. Samaan aikaan minä leikkasin parisuhteen silkkinauhan.

En tiedä miltä se hetki tuntui. Kahden vuoden parisuhde oli päättynyt väärinymmärrykseen toisen haluista. Olin oikeasti kuvitellut, että Verneri voisi olla lopunelämäni kumppani. Sellainen tukihenkilö, jonka kanssa halusi jakaa kaikki elämän tuomat vaikeudet. Mehän olimme kokeneet jo paljon. Erityisesti minä kaiken sen kanssa, mitä perheessäni oli tapahtunut lyhyen ajan sisällä. Verneri oli ollut silloin juuri siinä minun tukenani.

Minä yritin ymmärtää miehen mielenterveydellisiä ongelmia. Annoin hänelle tilaa tarpeen tullen. Yritin myös työntää tikkua kuoren alle, mutten tungetellut koskaan liikaa. Se otti henkisesti koville. Nyt ymmärsin viimein, etten olisi koskaan pystynyt siihen. Verneri ei kyennyt avaamaan mielensä kaappia. Edes minulle.

Minähän olin siinä kohtaa tilanteessa, jossa taloni lähtisi alta kahden viikon päästä. En voisi enää muuttaa tilapäisesti Vernerin asuntoon, kuten me lopulta oltiin suunniteltu. Uuden omistajan muuttopäivää ei voitu siirtää, joten minun piti löytää paikka asua. En voinut pyytää keneltäkään edes sohvapaikkaa. Isbe olisi varmasti tarjonnut sänkyä kartanosta, mutten antanut hänelle siihen tilaisuutta. Silloin siihen olisi pitänyt lisätä yksi pieni mutta. Huhut erosta olisivat lähteneet liikkeelle.

Isabella tiesi. Julia tiesi. Kukaan muu ei tiennyt. Kaiken sen keskellä halusin näyttää vahvalta, joten en kaivannut voivottelua, pahoitteluja tai pahimmassa tapauksessa Märtamaisia ilveilyjä. Siksi itkut jäivät puhelukeskusteluihin Julian kanssa tai viini-iltaan Isben luona. Kävin normaalisti tallilla, mutta pysyttelin omissa oloissani. Keskustelut pidin laadussa ”hei”, ”moi” ja ”nähdään”. Ainoa ero entiseen oli hiljainen käytökseni.

Kaajapuroilla käyminen oli ensin vaatinut selkärankaa. Kisse oli saanut viettää ”lomaa”, enkä edes nähnyt tammaa puoleentoista viikkoon. Tamma sai nauttia kesästä, ellei Rasmus käynyt sen kanssa maastossa. Ja voi vitsit kuinka vaikeaa oli ensimmäisen kerran nousta Hondan kyydistä tallipihalla. Näin jo heti Vernerin, joka oli täyttämässä vesiastioita tarhoilla. Myös mies näki minut, mutta emme puhuneet tai edes yrittäneet kontaktia. Välttelimme onnistuneesti toisiamme ja lähdin Kissen kanssa pakoon luonnonhelmaan. Itkin itkuni luontopolulla, ettei kukaan muu näkisi.

Onneksi minulla oli Isabellan kaltainen ystävä. Vaikken halunnut vaivata häntä asumisongelmillani, saisin lainata perijättären sohvaa. Tai tässä tapauksessa sohva tarkoitti kokonaista vierashuonetta. Olisi aika aloittaa uusi elämä Kallassa. Etsiä oma paikka, jossa saisi rakennettua elämän palikat uudelleen, ilman parisuhteita. Olin saanut niistä tarpeekseni. Hankkisin koiranpennun.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Isabella S. and Jusu R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 02.08.20 21:27

29.7.2020
throwback to the beginning of a new era

Mua hymyilytti. Se oli ehkä ensimmäinen onnen tuoma hymy puoleentoista kuukauteen. Eikä se tosiaankaan ollut mikään pieni aihe. Viimein mä olin löytänyt sen. Talon meinaan. Kallasta. Ja se oli aika mahtava. Vanha toki, rakennettu joskus 1970-luvulla, mutta täysin remontoitu, eikä vaatisi mitään muutamaan vuoteen. Auburniin oli vain kuusi kilometriä matkaa, eikä Kallan valloittamat hevos- ja lehmätilat seisoneet naapurissa. Alue oli kuitenkin yksi niistä harvoista omakotitaloalueista koko kylässä.

Ja oi vitsit mä voisin syleillä sitä entistä omistajaa, joka oli päättänyt pystyttää tuija-aidan KOKO pihan ympärille. Kukaan naapuri ei nähnyt mitään. Oliko sellaisia paikkoja oikeasti olemassa? Ainakin mulla oli nyt yksi.

Istahdin alas vaalealle vinyylilattialle.

Paikka tuntui hyvältä. Omalta. Sellaiselta paikalta missä voisi asua niin kauan kuin pystyi. Tästä paikasta saisin uudet muistot ja uuden elämän vaihteen päälle. Tämä talo tuntui vielä enemmän kodilta kuin Orijoen taloni. Olihan sekin ollut kiva ja myös uusi vaihde elämässäni, mutta lopulta se ei sopinut minulle.

Tässä mansardikattoisessa talossa oli avara alakerta. Keittiöstä oli suora seinätön näkymä ruokailutilaan ja ruokailutilasta olohuoneeseen. Alakerrassa oli vain tavallinen vessa, mutta oi vitsit yläkerrassa oli kylpyamme! Eniten ihastuin suureen vinttimakuuhuoneeseen. Se oli niin ihana. Yläkerrassa oli myös toinen pieni makuuhuone, josta saisi vierashuoneen. Päämakuuhuoneessa oli myös TODELLA iso vaatehuone. Lisäksi niin sanotun huoneettoman tilan saisi hyödynnettyä oleskelulle. Mikään talossa ei henkinyt lapsiperhettä. Se oli aivan liian pieni siihen.

Siksi se juuri oli täydellinen.

Okei, täydellisemmäksi sitä teki vielä ulkosauna. Terassilta kivetettyä polkua pitkin pääsi myös remontoidulle saunalle, joka oli kaikkea muuta kuin kylmä ja kolkko. Siinä oli ensinkin ihana pieni vilvoittelu eteinen, josta pääsi pukuhuoneeseen ja siitä suihkuun sekä saunaan. En malttanut odottaa sen korkkaamista. Se oli myös vanha kunnon puusauna.

Mun oli ehkä vaikea myöntää mitä ero oli tehnyt mun ostoaikeille. Ensin mä olin lupailuista huolimatta asunut useamman viikon Isben vierashuoneessa. Ihan vain koska en uskaltanut soittaa välittäjälle tai avata yhtään myynti-ilmoitusta. Aika vain hujahti, kun ei saanut mitään aikaiseksi. Ja kai se oli myös vähän jonkinlaista pelkoa eron jälkeen.

Ja joo, olihan se mukava asua huoneessa, joka siistiytyi kuin itsestään. Olit hetken poissa ja sänky oli pedattu, pyykit olivat puhtaita ja ruuankin sait valmiina. Ihan jees oli asua kartanolla. En mä silti tykännyt olla mikään pummi. Tarvitsin oman tilan.

Tässä se nyt oli. Mun uusi sivuni elämässä. Uusi alku Kallassa vanhoine kuvioineen. Yksin, vaikkei pitänyt. Huokaisin. Mä nauttisin tästä vaiheesta. Aivan varmasti.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Isabella S. and Jusu R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 23.08.20 18:34

Työnsin kädet hupparini isoon etutaskuun ja hieroin siellä sormiani yhteen. Pihalla ei todellakaan ollut mikään lämmin enää. Tuuli oli kova ja hiukseni olisivat olleet naamalla, ellen olisi laittanut niitä ponnarille. Siihen oli yllättävä syy, miksi minä seisoin Huminan kentällä ja Kiia Kalliokoski ratsasti Mankia. Asiaa oltiin valmisteltu hiljalleen heinäkuusta alkaen.

Jotenkin vain asia tuli ilmoille Auburnin loungessa, kun keskustelimme niitä näitä. Minulla alkaisi taas koulu ja Kiia kaipasi jotain uudenlaista haastetta hevosteluun. Ensin tietysti Kiia tuli koeratsastamaan Mankin, oliko ori sitä mistä hän mahdollisesti pitäisi. Sitten kerrat nousivat yhteen kertaan viikossa ja pian seuraavan Kalla Cupin jälkeen, Manki siirtyisi täysin Kiian ratsastukseen. Minulla oli sen verran kädet täynnä taas syksyllä, että olikin hyvä saada yksi asia hetkeksi pois käsistä.

Mankia en todellakaan aikonut myydä. Se oli niin lupaava nuoriori, että tulevaisuudessa saisin siitä ja Cadnipista unelmien tiimin. Oi, vitsit Cadnip. Tuo tempperamenttia täynnä oleva varsa, joka oli perinyt isänsä piirteitä. Siitä tulisi U-P-E-A. Onneksi ori oli vielä niin nuori, että sen kanssa ei tarvinnut kuin touhuta maastakäsin ja opettaa vähän tapoja. Ainakin yrittää.

”Hyvä, ota vähän vahvemmin ulkoa ja pehmennä sisäkättä”, ohjeistin Kiiaa.

Me oltiin päädytty sopimukseen, jossa Manki olisi Kiialla vuoden ylläpidossa. Kävisin sisäänratsastamassa Mankin kerran kuukauteen. Järjestys tuntui minusta hyvältä. Kiia oli osaava, se pärjäsi nuorten kanssa. Olihan se tehnyt hyvää työtä myös omansa kanssa. Torusta huomasi hienon kehittymisen. Lisäksi Kiian ei tarvinnut murehtia tulisivatko kaksi oria matkoilla toimeen. Se oli jo todistettu Tie Tähtiin kisoissa.

”Manki on ihana”, Kiia kehui minulle, kun laskeutui alas satulasta. ”En malta odottaa, että saan sen vuodeksi itselleni.”
”Olen tyytyväinen, että se pääsee sun hoivaan”, vastasin ja taputin Mankia kaulalle. ”Tuskin pystyisin tarjoamaan sille samaa aktiivisuutta tulevana vuonna kuin sä.”

Juttelimme samalla, kun Kiia hoiti Mankin pois. Kävin vielä nopeasti moikkaamassa Cadnipia, jonka jälkeen me palasimme Kallaan. Olimmehan tulleet Huminaan kimppakyydillä.
”Kiitos kyydistä”, Kiia huikkasi vielä Auburnin parkkipaikalle, kun itse jo menin kohti tallia.
”Ei mitään! Kiitos sulle avusta.”

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 389

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Isabella S., Jusu R., Sarah R., Kiia K. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

dressagemasters2019 - I have to save a rum | Inna Paakkanen - Sivu 3 Empty Vs: I have to save a rum | Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa