Saanen esitellä: Ju Jlux Jlan - JJJ (off)

// mukaan @Julia L. & @Jonathan R. , ei avoin, sijoittuu maanantaille 13.11.2017

Julia oli laittanu mulle viestii, et se haluis puhuu Pionissa tapahtuneest episodista. Tiesin, ettei nainen painas sitä villasella. Avasin kotioven ja astelin viileään ilmaan. Pakkanen ei vieläkään ollu nousuu päätä huimaavaks, mut ei sitä plussankaa puolella oltu. Päästessä kerrostalon alaovesta ulos, otin hampailla askista tupakan huulten väliin ja sytytin sen.

Kävelin rauhallisesti Kallan Kingin eteen, jossa olimme sopineet näkevämme. Siin oliski vieressä sopivasti ärrä, josta saisin tupakkavarastoo vähän kohennettuu. Pitkältä jo näin vaaleahiuksisen tutun naisen baarin edessä.
"Moro, etkai oo joutunu liian pitkää oottamaan ?" sanoin hieman varovasti. Mä en yhtään tienny millä mielellä Julia mun kans oli, joten en ees yrittäny halaa, saatika pussaa.

Odotteluni kesti kymmenisen minuuttia, joka piteni omasta tahdostani toiset kymmenen minuuttia. Olin varannut itselleni aikaa, mikäli tahdoinkin livistää paikalta. Kaikesta huolimatta päätin jäädä puimaan näitä "selvittämättömiä asioita", joten kulutin aikaani nojaamalla Kingin pimennettyä ikkunaa vasten. Hengitykseni höyrysi lämpöä hyvää tahtia viilentyvässä säässä.
Kaukaa näin Jonnan lähestyvän, joten nostin itseni pystyyn vetäen kasvoilleni tasaisen vakavan ilmeen. Tai no, siltähän minä aina näytin.

Vaikka mieleni teki jättää vastaamatta naisen viattomaan kysymykseen, nuo kasvot nähdessäni pehmenin aavistuksen, enkä saattanut aiheuttaa hänelle mielipahaa. Olihan hän kertaalleen jopa tirauttanut kyyneleen vuokseni.
"En oikeestaan ees", totesin hieman kaunistellen ja piilotin punertavat käteni pitkän villakangastakin taskuihin. Korollisilla nilkkureilla seisominen särki jo jalkojani, mutta nostelin niitä vuorotellen jakaakseni painoa puolelta toiselle.
"Mitä sulle kuuluu?" Aloitin varoen, vaikka minun oli tarkoitus mennä suoraan asiaan. Enhän minä voinut tietää, oliko hänellä joku syy tulla nolaamaan minut julkisesti. En ollut niin pitkävihaista sorttia, ettenkö olisi voinut antaa hänelle anteeksi pientä äkkipikaisuutta. Sattuihan sitä, paremmissakin piireissä. Mutta sitä ennen kaipasin selitystä.

Julial tais olla hieman kylmä, nainen laitto pakkasen armoille joutuneet kätensä takin taskuihin ja vaihteli painoa jalalta toiselle. Resting bitch face ei vaikuttanut kovin lupaavalta. Odotin vaa naisen räjähtävän mun edessä ja pitävän mulle puhuttelun aikasemmasta. Ensimmäist kertaa ikinä, must tuntu et oikeesti ansaitsisin sen.

"Paskaaks täs, kuha kasas pysyn" kerranki taisin vastaa totuuden mukasesti. "Mul on aik kamala olo siitä, mitä siel Pionis sillon kävi, sori.." loin katseeni maahan ja tuijottelin hyvän aikaa tennareiden kärkiä.

Naisen suorasanaisuus oli alunperinkin herättänyt minussa kiinnostusta, mutta nyt vain suurentelin silmiäni. Jonna vajosi hetkeksi tuijottelemaan nöyränä kengänkärkiään poraavan katsekontaktini alta, joten päätin jatkaa mysteerin selvittämistä.
"Mikä ihme suhun sillon meni?" Kysyin edelleen ihmetellen, vaikka olinkin viikonloppuna nollanut ajatukseni täysin Innan ja oluen äärellä. Ajatus kävi silti aika ajoin Jonnassa, enkä mieleni rauhoittunut ellen saanut asiaa päätökseen. Tahdoin kipeästi tietää mitä tummaverikkö kuvitteli välillemme.

"Meillähän oli aiemmin ihan hauskaa", jatkoin, vuorostani suunnaten selvinpäin niin ujohkon katseeni kohti mustia, nahkaisia kengänkärkiäni. Sain ajatuksesta pieniä kylmiä väreitä, vaikka osasyyksi arvelin ylitesmme pyyhkäisevää, hyytävää tuulenpuuskaa. Nostin katseeni takaisin vaikeaksi menneeseen brunetteen ja olin valmiina kuulemaan hyvän selityksen.

Varovasti kurkistin Julian ilmettä. Vuorostaan tämä tuijotti nyt kenkiään. Kylmä tuuli paiskautu suoraan mun kasvoihin ja nyt vasta huomasin, et mul oli hieman kylmä.
"Niihä meil oli... Ja haluisin et olis edelleen, siks ku en ollu kuullu susta oikei mitää ja sit näin sut ja sen bruneten..." vedin syvään henkee, etten olis pyörtyny kesken lauseen "luulin, et..." viimenen sana ei koskaan päässy ulos mun nielusta. Miten voi olla nii vaikeeta saada sanottuu ääneen 'yhen illan juttu'. Näköjään aika helvetin vaikeeta.

Kylmänväreiden johdattelemana kaivoin askista uuden tupakan ja sytytin sen. Otin pitkän henkosen ja taivutin pääni taaksepäin. Miks mun mieli oli näin sumussa. Miks olin näi hermostunu ja epävarma kaikesta. En mä ollu tällanen, en mä saanu ihastuu kehenkään.

Jonna ei ollut tyytyväinen pelkkään yhteen yöhön.  Minäkään en pistänyt missään nimessä pahakseni, jos pysyimme jatkossakin yhteydessä. Bruneten aiempi tempaus vain sai minut punnitsemaan vaihtoehtoja päässäni.
Naisen reaktio yllätti minut täysin. Jonna kantoi aiemmin itsevarmaa luonnettaan niin tottuneesti, mutta oli nyt edessäni kuin pieninä palasina. Minun täytyi joko koota ne taas yhteen sanoillani, tai murtaa täysin.
"Tässä mä oon, edelleen. Ja Nita on sitäpaitsi alaikäinen", totesin naurunsekaisin sanoin keventääkseni tunnelmaa. Tunne alkoi olla molemminpuolista, vaikka viikko sitten ajattelin itse jääväni haikailemaan kokeilunhaluisen naisen perään.

Herkistynyt Jonna sytytti savukkeensa palamaan ja keräsi hetken itseään. Yritin keksiä jotain sanottavaa, kun en uskaltanut lähestyäkään tuossa mielentilassa olevaa naista. Huokaisin syvään kootessani sanat päässäni järkeväksi lauseeksi.
"Jos vaan jatketaan siitä, mihin jäätiinki?" Totesin katsellessani savuja puhaltelevaa brunettea.
En enää oikein muistanutkaan, miten olimme joutuneet tähän. Näin vain kaiken sen, mikä teki polvistani jo viimeksikin niin heikot.

Julian ilme oli rennompi ja nainen jopa heitti huulta kaverinsa alaikäisyydestä. Mulla kävi vaan mielessä, ettei se loppupeleissä varmaan mikään suuri este olis. Nainen ehdotti, et jatkettas siitä mihin jäätiin. Mihin me jäätiin? Oliko tää muka joku suhde vai enemmänkin säätöä. Olin älyttömän huono kaikissa tälläsissä ja se varmasti näky mun ilmeestä. Silti olin huojentunu siit, ettei Julia ollu työntäny mua kokonaan pois.

Mukava lämmin aalto otti koko mun kehon sen syleilyyn ja hetken aikaa olisin halunnu halaa Juliaa, joku kuitenkin mun pääs sano, et nyt ei olis hyvä hetki. Vedin viimesetki savut tupakasta ja neppasin natsan monen metrin päähän meistä. Astuin sit varovasti lähemmäs Juliaa ja muuten naiseen koskematta, laskin pääni tän olalle.
"Se käy mulle paremmin ku hyvin..." mutisin.

Helpottuneisuus paistoi bruneten kauniilta kasvoilta. En vielä tiennyt, mitä olin sanoillani tarkoittanut, mutta ainakin se näytti uppoavan Jonnaan. Pelkkää ystävän titteliin minä en todellakaan ollut tyytymässä.
Sulin täydellisesti Jonnan viattomalle eleelle, etten pystynyt vastustamaan kiusausta halata häntä. Solmin käteni hellästi naisen ympärille ja otin riskin painaessani huulet hetkellisen nopeasti hänen poskipäälleen.

Irtauduttuamme loin tummaverikköön aavistuksen ujon hymynpoikasen aiemman, niin kylmän ilmeen pehmennyttyä kasvoiltani olemattomiin.
"Onks sulla jotain menoo nyt?" Kysyin aihetta lennosta vaihtaen, sillä uskoin asian olevan nyt täysin taputeltu.

En millää olis halunnu päästää Juliast irti, mut kai se jossai välis oli pakko. Nainen hymyili mulle lähes huomaamattomasti. Vastasin hymyyyn ja vähän aikaa siin katottii toisiimme.

Julian kysyessä mun päivän suunnitelmia, pudistin vaan päätäni. Olin aikasemmin toivonukki viettäväni lopun ajan neidin seurassa, joten olin jättäny kalenteriin tilaa.
"Ainoastaa hakee tupakkaa tosta kolmen metrin päästä" naurahdin ja käännyin kannoillani kohti ärrää. "Be right back" lähetin vielä perhosten lennellessä vatsassa Julialle lentosuukon.

Päivä tallilla oli ollu tapahtumarikas heti aamusta alkaen. Olisin mä ihan mielelläni voinu jäädä vaikka koko loppuillaks, mut ajattelin kuitenki käydä juttelee Thomaksen kanssa sen tulevasta reissusta.

Olin ohittamas Kallan Kingiä, ku näin Julian ja jonkun toisen naisen oven edessä. Päätin viel käydä kiittää aikasemmasta. Toinen naisista, brunette, katosi kiskalle ja Julia jäi ulkopuolelle varmaankin odottamaan. Nostin kättä jo pitkältä ylös tervehdykseksi.
"Moro. En kai mä häiritte tai mitää ?" katsoin Juliaa. Olipa tämä lyhyt. Huhuh. Nyt vasta tajusin. "Halusin viel tulla kiittää siit episodista Eelan kans. Itel ei oikee oo pää toiminu koko päivänä" naurahdin. Näyttipä Julia hyväntuuliselta, mitä lie tapahtunut.

"Okei", vastasin jo naurahtelevalle Jonnalle. Tunsin helpotusta sisimmässäni, sillä viimeaikoina olin saanut muutkin naiset itkemään seurassani. Työnsin kädet takaisin villakangastakin taskuihin tuulen voimistuessa ja nojasin Kingin seinustaa vasten.

Katseeni harhautui odotellessani punapäähän, joka kauempaa nosti minulle jo kättään. En tohtinut ottaa paleltuneita käsiäni takin taskuista, vaan nostin päätäni tervehdykseksi lähestyvälle Jonathanille.
"Ai moi", sanoin kuin yllättyneenä, sillä en ollutkaan vielä nähnyt muita tallilaisia Auburnin ulkopuolella. Toisekseen Jonna varmaan järjestäisi uuden välikohtauksen, jos näkisi minut toistamiseen jonkun toisen kanssa juttusilla. Tiedä vaikka hän ajatteli minun ja Jonnynkin välien olevan todellisuutta lämpimämmät.

"Et tietenkään, kunhan odottelen yhtä ystävää", vastasin oikoen totuuksia ja kiirehdin puheessani. Jonathan oli niin pitkä kasvotusten, että joutui katsomaan alaspäin kohdatakseen katseensa kanssani. Harmi etten korkokengilläkään ylettänyt aikuisten ihmisten mittoihin.
"Eipä kestä kiittää. Oothan varmasti ihan kunnossa?" Hymyilin ystävällisesti muistellessani tallilla tapahtunutta tapaturmaa. Mies vaikutti kuitenkin selkeytyneen aavistuksen aiemmasta, joten sinänsä tiesin jo katsomalla, ettei hänellä ollut sen suurempaa hätää.

"No en sitte piättele sua täs kauaa" naurahdin. Julia ei todellakaan vaikuttanut tallilla nähdessä mitenkään erityisen sosiaaliselta tyypiltä. Suunnistuksessa ainoa puheenaiheemme oli ollut voitto ja sekin meni sivu suun, joten harvemmin olemme sen jälkeen vaihtaneet sanoja.

"Kyl vähän vielä selkään tuntuu. En oo näin ahkerasti syöny aikasemmin hiekkaa" sanoin ja virnistin perään. Tosiaan. Cupin ekassa kisassa tulin alas, sekä tänään. Kolmatta kertaa en muista, mut varmaan seki ehtiny jo tapahtuu.

Vilkaisin ärrän ikkunasta sisään. Voi helvetti. Jonna. Kioski oli muuten tyhjä. Eikai Julia vaan kaveerannu ton psykopaatin kanssa?!
"Tota..-" aloitin todella nolona "-ei kai se sun kaveri satu olee Jonna...?" katsoin silmät pyöreenä naiseen.

"No hyvä. Tuu käymään päivystyksessä jos ei mee ohi, katon mitä voin tehdä", sanoin vihjailevasti ja oletin, että punapää ymmärtäisi minun olevan siellä töissä. Jos en osannut auttaa, vertaistukea ainakin löytyi. Mikäpä sen nolompaa, kun tipahtaa luottohevosensa selästä ja selitellä sitten hevosen kiinniottaneelle, mitä oikein tapahtui.

Hätkähdin hieman Jonnyn seuraavia sanoja. Mistä ihmeestä se tiesi? Tunsiko se naisen jostain? Vai oliko se sopinut vahingossa sittenkin jotain menoa illaksi? Puhuttinkohan edes samasta ihmisestä..
Katsahdin taakseni katsomaan, missä nainen meni ja huomasin, että tuijotimme kyllä tismalleen samaa brunettea.
"Itseasiassa, joo", vastasin suoraan, enkä uskonut miehen vetäneen nimeä hatustaan. Tämän oli pakko olla jotain hassua sattumaa pienessä kaupungissa, tai pian Jonna saisi selittää vuorostaan minulle, mikä oli homman nimi.
"Mistä tiesit?" Kysyin ällistyneenä kurtistaessa kulmiani.

Julialla ei tainnu olla yhtään tietoo siitä, millanen Jonna oli pinnan alla. Tai mistä me ees tunnettiin toisemme. Kävin nopeesti mielessä läpi maholliset vastaukset, kuitenki niistä jokanen kuulostas ihan kamalalta ääneen sanottuna.
"Se on mun eksä."

En mä parempaa vastausta osannu sanoo ja toi kertois kaiken oleellisen.
"Mä oikeesti rukoilen, et Jonna on muuttunu, muute et pääse siitä ikinä eroon" tajusin just sillä sekunnilla miltä kuulostin. Naurahdin ääneen ja jatkoin.
"Saat tässä mustaki tosi hyvän kuvan.. Ei, en ole katkera jätetty osapuoli, vaan se joka jätti. Mä toivon et se kertoo ite loput. En haluu mustamaalaa sitä yhtään enempää."

Olin kahen vaiheilla. Joko lähtisin ja jättäisin Julian kahdestaan Jonnan kanssa toivottavasti puhumaan siitä, mitä äsken Julialle sanoin, tai sitten ottasin Jonnan vihan vastaan mukisematta. En kuitenka halunnu asettaa Juliaa kahen tulen väliin, joten näin paremmaks poistua.
"Mun on varmaan parempi mennä, ei olla kovin lämpimis väleis Jonnan kans enää... Mut hei kiitos viel ja mä piän mielessä on päivystyksen, mut älä sit ohjaa mua millekkä psykopaattilekurille" nauroin kääntäessä selkäni ja heilauttaessani kädellä moikat.

"Aijaa! Okei", vastasin naurahtaen ja nyökkäsin sitten selvyyden merkiksi. Eksä. Pieni maailma.
Ei mikään ihmekään, että Jonny tuntui tietävän hänet nimeltä ja ulkonäöltä hyvinkin tarkasti. Onnekseen mies ei tiennyt mitään siitä, mitä minä Jonnasta tahdoin.
Kaikesta kuulemastani en kuitenkaan ilahtunut. Kuuntelin Jonnya hieman epäuskoisena. En osannut oikein reagoida mitenkään enkä tiennyt uskoinko sanaakaan, mutta kahvilassa tapahtuneen episodin perusteella mies oli ainakin oikeilla jäljillä. Pahasti kuulosti siltä, että olisin mahdollisesti naisen tuleva uhri. Katkera eksä -kortti vaikutti Jonathanin kohdalla aika epätodennäköiseltä. Hänellä oli näkemäni mukaan Ellien kanssa aika vakavakin suhde.

Jäin aukomaan suutani eikä Jonny kerennyt antamaan minulle suunvuoroa, kun poistui jo kiireesti paikalta.
"Joo enhän mä sellasta tekis", totesin ääneen vaikka punapää lampsi puoliksi jo tiehensä. Ennemmin puhuin itselleni ja puristin kättäni nyrkkiin takintaskun suojassa. Jonathanin tapaan rukoilin mielessäni, että hän oli todella muuttunut.

Kassalla ollut likka ei todellakaan tiennyt mitä teki.  Se näppäili varmaan neljä kertaa tupakka-askin velotettavaks ja alko sitte poistelee niitä sieltä. Kun vihdoin sain ostettua yhden askin yhden askin hinnalla, poistuin verkkasesti kioskilta.

Julia oli edelleen ulkona ja näytti hämmästyneeltä tai jotain...
"Onks kaikki ok ? Näytät jotenki epäröivältä... En löydä parempaa sanaa kuvaamaan..." katsoin naista huolissani. Eikai tämä vaa ollu tullu toisiin aatoksiin meidän suhteen. Voi saatana. Taisin kuitenki pelästyttää sen sillon siellä kahvilassa ku järjestin sen episodin. Voi paska.

Tummaverikkö palasi pian -tai niin pian kuin pystyi, tupakkaostoksiltaan ja hetken tutkaili hämmentynyttä ilmettäni. Annoin sen näkyä ehkä liiankin selvästi. Havahduin vasta naisen esittämään kysymykseen. Katsoin häntä vihdoin silmiin.
"Joo, ei tässä mitään", totesin pakottaen hymyn takaisin kasvoilleni. Vaihdoin asentoani levottomasti, sillä jalkani huusivat kivusta.

"Törmäsin vaan äsken sun eksään", sanoin kuin ohimennen ja jäin odottamaan mitä Jonna tähän tuumasi. Halusin bruneten kertovan aivan omin sanoin, mistä Jonathan oli saanut päähänsä puhua minulle paskaa vai oliko hänen sanoissaan sittenkin jotain perää.

Katsoin Juliaa silmiin. Nainen oli tosissaan. Mut jos halusin oikeesti päästä naisen kans pidemmälle, mun pitää olla avoin. Vedin syvää henkee ennen ku vastasin.
"Tiiät siis Jonathanin jostain.. Meil oli yhen kesän pient säätöö ja Jonny lopetti sen. Olin kuulemma tosi läheisriippuvainen-" laskin katseen maahan "-ja mä myönnän sen."  Mieleen muistu kaikki epätoivoset yritykset saada Jonny takas mulle, myös tääl Kallas ku sil oli jo toinen.

Julian ilme ei värähtänykkää.
"Mö oikeesti tykkään susta.. Enemmänki, ja haluun nyt tehä asiat oikeella tavalla..." mun äänestä ihan varmasti kuuls läpi se, miten tosissani olin. En mä tätä halunnu kusta. "Mul meni tosi pitkää käydä kaikkii juttui historiast läpi ja pidinki matalaa profiilii. En oo Jonnyn kans jutellu monee viikkoo koht. Ja muutenki haluun olla ilone sen ja Ellien puolesta."

Pyyhkäisin tuulessa kasvoilleni lennähtäneet hiukset korvan taakse ja vaikenin kuuntelemaan avautuvaa brunettea. Tahdoin olla hyväuskoinen mutta toisaalta uskoin siihen, ettei nainen välttämättä päässyt karkuun todellista luonnettaan. Minä sentään saatoin vielä päästä. Jonathanin ja Jonnan juttu ei loppupeleissä kuulostanutkaan kovin kestävältä, minun onnekseni.
"No, tulipahan sekin kerralla selväksi", totesin kun näin Jonnan menevän asiasta vaikeaksi. Oikeastaan jopa yllätyin naisen rehellisyydestä, joten en tiennyt osaisinko olla hänelle vihainen. Pidin ilmeeni kuitenkin tiukasti vakavana.
"Jonathan on kyl hyvä tyyppi, ollaan tutustuttu tallilla", sanoin nyökytellen enkä ihmetellyt yhtään Jonnan ihastumista häneen. Ellienä pitäisin hänestä tiukasti kiinni.

Omatkin menneisyyden suhdekiemurat hyppäsivät välillä kummittelemaan nykypäivään, joten tiesin tismalleen mistä Jonna puhui. Brunette vakuutteli pitävänsä minusta oikeasti ja tunnosti siltä, että hän puhui totisinta totta. En voinut kieltää, etteikö tunteet olisivat olleet molemminpuoliset. Olin edelleen täysin myyty. Alakuloisuus ei vaan pukenut häntä.
"Ei munkaan tunteet oo mihinkään hävinny", totesin lohduttavasti ja päästin kasvoni pehmentymään kasvoille jähmettyneestä ilmeestä.

Arvelinkin Julian ja Jonnyn törmänneen Auburnissa, mut mitäköhän Jonathan olis sit selittäny Julialle, mut toisaalta olin ehtiny tekee itestäni täyden pellen Pionissa aikasemmin, en ollu tarvinnu siihe Jonnyy.

Julian ilme pehmeni ja nainen myöns tuntevansa samaa. Mun sydän jätti lyönnin väliin ja lämmin tunne mun sisäl kasvo. En voinu sanoo mitää, en keksiny sanoja. Ei ollu mitää sanottavaa. Hyökkäsin vaa kii naisen kaulaan ja tunsin meijän molempien sydänten lyövän nopeemmin.