Mustiksen päiväkirja

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry alas

Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 26.06.17 19:51



Viimeinen muokkaaja, Lotta A. pvm 27.01.18 22:48, muokattu 9 kertaa
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 28.06.17 22:59


Tyytyväinen hevonen ja onnellinen omistaja.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 27.07.17 1:57

27.07.2017
Tämän kesän vähintään mielenkiintoinen ja lähes vitsinomainen sää oli vihdoin suosinut minua tallipäivänä. Kylmyyteen ja koleuteen tottuneena olin kyllä ahkerasti kuluttanut kenttää, vaikka muut, selkeästi sokerista valmistetut, tallilaiset nautiskelivat maneesin suojasta.

Tänäänkään en tehnyt poikkeusta periaatteeseeni, vaan suuntasin täydessä sotavarustuksessa kentälle. Pian kuitenkin huomasin tehneeni virhearvioinnin, sillä ensimmäiset ravipätkät ottaessani huomasin hien nousevan pintaan ja pöllyävän hiekan eksyvän limakalvoilleni. Kuitenkin jatkoin itsepäisesti Mustiksen ratsastamista välittämättä ilmatilan luomista epäkohdista.

Mustis oli tänään tahmea pohkeelle, vaikka hevospaarmat iskivät sen kimppuun alinomaan. Saatuani orin pohkeen eteen siirtymisillä ja lisäyksillä aloitin kokoamisen. Mustiksen jalat liimautuivat kentän pintaan kuin liisteriin. Annoin pohkeita ja napautin raipalla kertaalleen kunnolla. Yksi vaivainen askel eteenpäin. Seuraava askel oli vielä kovemman työn takana, joten päätin lopettaa yrittämisen ja saada hevoseni liikkumaan edes maastakäsin.

Tarkiskin Mustiksen jalat ja tunnustelin lihakset. Ei miteen epänormaalia, paitsi oikeassa takajalassa: kenkä oli irronnut ja Mustis oli polkenut osan kaviota irti sen mukana. Myöskin verta tuli, joten päätin lopettaa ratsastuksen tähän paikkaan. Irronnut kenkä ja kavionpalanen lojuivat muutaman metrin päässä.

Noukittuani tavarat kentältä lähdin taluttamaan Mustista takaisin talliin. Tallissa Anna katsoi minua kummaksuen. “Mustis polki pahasti kengän irti” kerroin ja tallimestari katsoi uljasta hevosta surullisen näköisenä. Pesupaikalla purin Mustiksen varusteet ja huuhdoin kavion huolellisesti, minkä jälkeen sidoin kavion estääkseni pöpöjen pääsyn enää haavaumaan.

“Kengittäjä on tulossa vasta parin viikon päästä, mutta voin toki soittaa ja kysyä, jos hän pääsisi aikaisemminkin jo tulemaan” Anna sanoi ja antoi Mustikselle heppanamin taskustaan. “Jos olisit niin ystävällinen. Ja Mustiksen väkkäreitä voisi pienenetää, kunnes sillä voi taas kunnolla ratsastaa.” sanoin ja ryhdyin harjaamaan hevosta. “Selvä, selvitän asiaa ja ilmoitan, millon kengittäjä pääsee katsomaan Mustista. Jätä se vain karsinaan, niin tuon sille heinää syötäväksi.” tallimestari sanoi ja suunnisti jatkamaan muita työtehtäviään.

Jätin orin omaan karsinaansa ja pahoittelin, että se nyt joutuisi seisomaan karsinassa aivan yksin. Vein Mustiksen varusteet varustehuoneeseen ja omat tavarat kaappiini. Anna ei ollut vielä ehtinyt soittamaan kengittäjälle, mutta enköhän saisi viestiä kengittäjän aikataulusta myöhemmin tänään, joten lähdin haikein mielin kohti kotia.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 26.08.17 14:21

26.8.2017

Mustis hörisi minulle, kun tallille saapuessani kävin ensiksi tervehtimässä sitä. Ori oli saanut vihreän sadeloimensa päällensä, sillä ilma oli muuttunut viileäksi ja sateiseksi. Olin tyytyväinen palveluun, koska ori osasi välillä olla vähän nirppanokka. Kosteus – tai märkyys – ei ollut pahemmin kuitenkaan Mustista haitannut, sillä päitset ja loimi olivat kuitenkin aivan kuraiset, kuten jalat ja osittain pääkin.

Tänään olisi vuorossa jotain muuta liikuntaa, kuin ratsastusta. En ollut ajovehkeisiimme koskenut sitten tänne tulon, joten nyt olisikin korkea aika. Kävelin talliin ja satulahuoneeseen. Nurkassa, omalla paikallaan oli valjaspussi, jonka päällä komeili Mustiksen nimi. Nappasin pussin koukusta ja avasin sen. Kaikki tarvittava oli mukana, joten kannoin kassin sisältöineen Mustiksen karsinalle. Seuraavaksi hain orin harjapakin ja pintelit, jotka olivat pesun jäljiltä vielä kuivumassa.

Omasta kaapistani jouduin matkalla vielä hakemaan ajoraipan, ennen karsinalle pääsyä. Karsina oli siivottu, vaikka aamu ei ollut vielä pitkällä, täällä siis oltiin oltu ahkeria. Aseteltuani tavarat Mustiksen karsinalle, tallin päätyovi avautui.
- Ah, hei Lotta! Anna sanoi saapuessaan talliin isojen kottikärryjen kanssa. – Olinkin näkevinäni autosi parkkipaikalla. Tässä on Jonny, meidän uusi tallipoika, hän vielä perään esitteli perässään tulleen nuoren miehen.
Tervehdin miestä ja esittelin itseni.
- Niin joo, Jonny, Lotta omistaa Mustiksen, sen friisiläisen, Anna vielä kertoi, ennen kuin he jatkoivat matkaansa.

Minä lähdin riimunnarun kanssa hakemaan oriani tarhasta. Mustis odotteli jo portilla ja oli helppo saada kiinni. Matka talliin meni steppailuravilla, mikä vähän ihmetytti minua, tätä se ei ollut tehnyt minun kanssani Auburnissa aiemmin, vaikka asia oli tuttua minulle. Mustis pälyili ympärilleen ja korskahteli, ehkä joku tallin tammoista oli kiimassa tai metsässä oli ollut eläin, eiköhän ori rauhoittuisi talliin päästyään.

Ori oli vielä jännittyneen oloinen, kun pääsi karsinaansa, mutta päästyäni harjaamaan mutaisia jalkakarvoja alkoi se jo rentoutua. Höpötin Mustikselle puoliääneen, kuten tapanani oli. Orin kavio alkoi pikkuhiljaa näyttää paremmalta, mutta täyteen parantumiseen menisi aikaa useampi kuukausi vielä. Saatuani orin harjattua ja harjan siististi letille, ryhdyin pyörittämään pinteleitä paikoilleen.

Lopulta sain valjaat orin päälle. Vyö ei mennyt aivan niin kireälle kuin aikaisemmin, eli kesäkiloja oli kertynyt. Onneksi meillä olisi koko syksy aikaa tosissaan treenata ylimääräiset kilot pois. Laitoin suitset orille. Viimeisenä kiinnitin ohjat paikoilleen ja otin oman kypäräni. Ori oli jo onneksi ihan rentona, joten pystyimme hyvin lähtemään maneesiin.

Maneesissa oli tyhjää, mistä olin ihan iloinen – en haluaisi kovinkaan monen näkevän, kun juoksisin Mustiksen perässä sen harppoessa show-raviaan. Aloitimme ihan yksinkertaisista pysähdyksistä ja liikkeellelähdöistä. Ne sujuivat hyvin, vaikka Mustis olisikin tahtonut jo lähtöä hölkkäilemään. Seuraavaksi lähdin tekemään voltteja ja ympyröitä. Niissä oli omaa haastettaan alkuun, mutta pian kuljimme samalla ajatuksella orini kanssa – ratsuhommat olivat selkeästi jääneet Mustikselle päälle. Seuraava vaihe olikin jo ravi-käynti siirtymät, niissä meillä ei ollut ongelmaa, mutta toisaalta en ollut tottunut juoksemaan pitkiä matkoja, joten käyntipätkät vähän alkoivat venyä. Loppuun toistimme samat asiat vielä toiseen suuntaan. Vaikka työskentelyä tulikin vain reilut puolituntia, olin tyytyväinen suoritukseen. Nämä asiat vaativat Mustikselta enemmän aivotyöskententelyä kuin fyysistä voimaa, joten lyhytkin treeni kelpasi hyvin.

Tallissa Amanda oli tarkastelemassa vaivihkaa Jonnyn työjälkeä ja motivaatiota, kun saavuin paikalle.
- Ai hei Lotta. Olit näköjään ohjasajamassa? Nainen tervehti.
- Hei, Amanda. Juu, käytiin vähän muistelemassa miten asiat toimii, sanoin ja jatkoin matkaa Mustiksen karsinalle.
- Noh, toivottavasti teitte jotain hyödyllistä, seuraava valmennus on rankempi, nainen sanoi ja siirtyi tarkastelemaan seuraavaa kohdetta.
Olin yllättynyt nähdessäni naisen lauantaiaamuna tallissa, hän tunnetusti saattoi kyetä talliin vasta myöhään iltapäivällä, mutta toisaalta Isbe oli nyt kiireinen.

Varusteet riisuttuani Mustikselta, käytin orin pesukarsinassa. Huuhdoin vain pahimmat hiet pois. Kuivausloimi kuitenkin oli ajankohtainen, joten nappasin vielä vihreän fleece-loimen sadeloimen alle. Mustis käveli rentona perässäni tarhalle, mutta hieman ennen tarhan porttia se jännittyi. Jokin siis todella oli pielessä sen mielestä, eikä ilmeisesti mikään tamma kiimassa. Mustis olisi kyllä ollut koko liikutuksen ajan aivan täpinöissään, jos joku lady olisi miesseuraa kaivannut.

Pääsimme kuitenkin tarhan sisälle turvallisesti ja päätin käydä tarkastamassa tarhan varmuuden vuoksi – mitään muuta oikeastaan en voisikaan tehdä. Tarhan takaosasta löytyi mielenkiintoinen, kiermurteleva jälki, jonka päättelin olevan käärmeen aiheuttama. Vain parin metrin päässä käärmeen kulkureitistä oli tasaiseen tahtiin voimakkaasti poljettuja kavionjälkiä tiuhaan tahtiin. Käärme oli kuitenkin luikerrellut pois tarhasta. Sotkin jäljet ja uskoin, ettei käärme enää palaisi, ehkä se oli eksynyt tutkimusretkelle etsiessään uusia saalistusmaita.

Tallissa jätin Mustiksen karsinan oveen lapun ”Molemmat loimet voi ottaa pois”. Puhdistin ajovarusteet huolellisesti ja laitoin takaisin omaan kassiin, jonka ripustin paikoilleen. Pintelit harjasin, sillä niissä oli vain kevyttä pintalikaa, ja laitoin omalle paikalleen harjalaatikkoon. Lopuksi vielä kävin siivoamassa Mustiksen tekemät kakat pois maneesista, kuten oli tiukkaan ohjeistettu.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 01.09.17 0:28

Aamut olivat otollista aikaa ratsastaa rauhassa, Amanda ei silmiään avannut varmasti ennen kello kymmentä ja muut olivat jossain muualla. Niimpä hain reippaasti orini tarhasta hoitopaikalle ja ryhdyin varustamaan. Tänään päädyin kankiin, sillä niillä en ollut mennyt - ikuisuuteen!.

Täydessä kouluvarustuksessa suuntasin maneesiin, vaikkei ilma ulkonakaan olisi ollut sen pahempi. Mustis oli selkästi kuulolla heti alkuun ja saimme verryttelyssä jo hienoja siirtymiä aikaiseksi. Ehkä kangilla ratsastaminen ei ollutkaan niin paha. Ankaran ravityöskentelyn jälkeen pidin pienen käyntitauon ja lähdin hakemaan avo- ja sulkutaivutuksia sekä laukannostoja. Kun laukka tuli terävänä ja voimakkaana, sekä taivutukset olivat onnistuneita, jatkoin laukkatyöskentelyyn. Tein alkuun vastalaukkakaaria ja lopulta lähdin hakemaan laukanvaihtoja käynnin kautta. Alkuun vaihdot eivät sujuneet, mutta saatiin niistäkin onnistuneet.

Lopulta huomasin, että eräs nimeltämainitsematon blondi perijätär istui katsomossa. Kuin jokin taika, huomasin suoristavani ryhtiäni ja parantavan ratsastustani. Amandan läsnäolo jotenkin sai minut aina paljon tietoisemmaksi kaikista pienistä yksityiskohdista. Toisaalta asia myös paransi ratsastustani, sillä Mustis reagoi paremmin selkeämpiin apuihini. Pitäisikö minun liimata Amandan kuva maneesin seinään, jotta saisin lisämotivaatiota harjoitteluun?



Loppuun otin vielä laukassa kokoamista ja lisäämistä. Mustis tuntui tänään paljon paremmalta kuin aiemmilla kerroilla, joten lopetin harjoittelun melko lyhyeen: parempi lopettaa vielä, kun on voiton puolella. Loppuun hain ravissa hyvin irrottavaa liikettä kankiohjat löysällä, jotta Mustiksen ei tarvitsisi enää mennä niin kootusti. Mustis pärski tyytyväisenä ja loppukäynteihin siirtyessämme taputin sen kaulaa.

Ratsastaessani Amandan kohdalle, nainen sanoi: "Vielä hieman lisää tarkkuutta, niin saatat jopa päästä vaativalle tasolle. Ja muista ryhti. laitan raipan vaikka housuihisi, jos se sitä vaatii." Nyökkäsin vain vastaukseksi ja jatkoin käyntejä.

Tallissa hoidin mustiksen pois. Ori oli kyllä hionnut, mutta päätin tänään mennä vain loimituksella: syksy oli tulossa ja ilmat viilenivät, en tahtonut orini kipeytyvän kylmästä. Kylmäpatjat ollessa Mustiksen jaloissa, ryhdyin selaamaan puhelintani ja eräs kuva kiinnitti huomiota: Päivä, jona sain orin omakseni.

avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 02.09.17 22:55

avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 14.09.17 22:40

Jo on sanomat

Aamukahvini tippuessa keräsin lattialta aamun lehden. Viikottain ilmestyvä ohut Kallan Sanomat ei ollut mitenkään ihmeellinen lehti, lähinnä muutama sivu tärkeitä asioita, mainoksia ja kuolinilmoituksia. Kuten tavallista, ei mitään ihmeellistä ollut taaskaan uutisotsikoissa. Olin jo sulkemassa lehteä, kun vapaan sanan palstan eräs artikkeli sai huomioni.

”Auburn Estate, ennen upeana Kastanjan kartanona tunnettu kartano on saanut kylän heräämään henkiin. Vuosia perintöriidan kohteena ollut tila päätyi Oiva Sokan lapsenlapsille, Amanda ja Isabella Sokalle. Edelleen rikospaikkana pidettävä kartano on tuonut eloa kyläämme, mutta onko ratkaisu ollut oikea? Huhut uudesta tuhopolttoyrityksestä ja tilan suoranaisesta sabotoinnista ovat kiirineet ympäri Kallaa. Onko Auburn uhka vai mahdollisuus? Olisiko perinnönjako pitänyt mennä toisin? Onko kartanolla enää tulevaisuutta menneisyytensä jälkeen?”

Kahvia juodessani luin artikkelin useaan otteeseen. Miten tälläiset juorut olivatkaan päätyneet kyläläisten keskuuteen ja ihan lehteen saakka? Amanda ja Isabella raivostuisivat nähdessään tämän.

Aamupalalta ehtiessäni suunnistin tallille. En ollut yllättynyt nähdessäni Jonathanin punaisen Ladan seisovan parkkipaikalla yksinäisen oloisena; rauhallinen aamu ainakin toistaiseksi. Nappasin varustekassini ja suuntasin talliin. Jonny oli juuri laittamassa viimeistä hevosta ulos, joten lupasin keittää kahvit.

Tallituvassa pahainen Kallan Sanomat lojui koskemattoman oloisena pöydällä. Jätin kassini kaappini eteen odottamaan ja täytin kahvinkeittimen. Ehkä tämä kahvinjuontitahtini ei ollut mitään kaikista terveellisintä, mutta jollain minutkin oli saatava hereille. Kahvin tippuessa nostin tavarat kassista kaappiin: ei mitään ihmeellistä, vain vähän syksyisempää vaihtovaatetta ja sen sellaista. Syksy oli ihana samalla todella ikävä vuodenaika. Kaikkialla oli kaunista, mutta tänä vuonna oli jopa minun mittapuulla satanut aivan liikaa! Olisi nyt edes yksi sateeton päivä; joutuisin oikeasti kohta ostamaan uuden sadeloimen, eikä mikään varuste tuntunut kuivuvan.

Jonathan saapui tallitupaan ja kaatoi itselleen kahvia. Liityin hänen seuraansa.
“Joko luit tämänpäivän lehden?” Kysyin.
“Ei, en ole avannutkaan sitä, mitä sitten?” Jonathan kysyi.
Levitin lehden ja naputin tekstiä, mikä koski Auburnia. Jonathan silmäili tekstiä aikansa, kunnes huokaisi ja otti hörpyn kahvikupistaan.
“Tämä on todella mielenkiintoista, tosin voin kyllä kuvitella sen raivon, minkä tämä herättää Isabellassa ja Amandassa.”
“Jep. Mikä katastrofi, jos tallilaiset kaikkoavat tämän takia. Mutta asiasta kukkaruukkuun, onko sulla sen uuden ratsuttajan numeroa? Mun mielestä olis ihan mukava, jos Mustiksella kävisi joku taitavampi kokeilemassa, mihin asti orista on.” kysyin.
“Ai joo, on mulla.” Mies kaivoi puhelimensa ja luetteli minulle numerosarjan.
“Olihan se Mikael Gren?” varmistin vielä, mihin mies nyökkäsi. “Minun täytyy nyt mennä liikuttamaan Mustis, iltapäivä täynnä töitä.”
“Joo, nuo karsinat eivät ihan itse itseään siivoa.”

Hain orini suitset ja satulan, sekä sivuohjat hoitopaikalle, samoin liinan, juoksutusraipan ja harjat. Suuntasin tarhaan, missä Mustis oli aamuheiniensä kimpussa. Minut nähdessään se hörisi, mutta jatkoi syömistään. Otin orin kiinni ja lähdin taluttamaan talliin. Mustis lähti steppailemaan tapansa mukaan, mutta yhdellä komennolla rauhoittui. Yksi hieman ärsyttävämpi tapa, mikä pitäisi saada kitkettyä, mutta kunhan ei pahemmaksi menisi.

Tallissa riisuin Mustiksen loimen ja ryhdyin harjaamaan. Onneksi täällä tarhat olivat hyväpohjaisia ja salaojitettua: olin saanut tarpeekseni mutarkuorrutteisista hevosista. Harjasin orin huolellisesti ja tarkastin jalkojen kunnon: ei ylimääräisiä turvotuksia tai lämpöjä. Takakavio oli lähtenyt paranemaan hyvin, mutta vielä ottaisi aikaa täyteen parantumiseen. Seuraava kengittäjän aika oli jo onneksi tulossa. Myös klippaus olisi ajankohtaista piakkoin, mutta sekin saisi nyt odottaa parempaa aikaa.

Satuloin Mustiksen ja laitoin pintelit patjoineen paikoilleen. Kiinnitin sivuohjat satulaan ja irrotin jalustimet. Suitsin orin ja kiinnitin liinan. Juuri, kun olin lähtemässä maneesiin, tallin päätyovi pamahti kiinni ja kuulin kipakat askeleet. Pian pitkä blondi ilmestyi karsinan takaa lehti kädessään. Hänen ilmeensä oli tiukka, jopa vihainen.
“Ah, hei Lotta” naisen ääni oli jopa hieman kylmä, mutta kuitenkin täysin asiallinen, sisällä kytevä raivo ei tippaakaan kuultanut siitä lävitse. “Tiedätkö mitään näistä huhuista, joista oli lehdessä?”
“Ömh. Hei Amanda. Ja kyllä minä jotain olen kuullut jonkin aikaa sitten.” vastasin.
“Ehditkö kertomaan, mitä olet kuullut? Minun täytyy keskustella kaikkien tallilaisten kanssa asiasta.” nainen virkkoi.
“Olen vähän kiireessä, mutta jos tulet maneesiin alkukäyntien ajaksi, niin voin kertoa.” vastasin ja poistin riimun Mustiksen kaulalta.
“Selvä.” Amanda hieman nyrpisti nenäänsä, mutta seurasi minua, kun suuntasin maneesiin.

Kerroin Mustista taluttaessani ympäri maneesia siitä, mitä baarissa olin kuullut. Amanda kiitti poistuessaan talliin, mutta ei sen enempää kommentoinut kertomisiani. Lähdin verryttelemään Mustista ravi-käynti siirtymillä ja nyt liikettä oli jo selkeästi paremmin kuin aiemmin. Ahkera treenaaminen oli siis tuottanut hedelmää. Toisen suunnan verryttelyn jälkeen kiinnitin sivuohjat ja lähdin hakemaan aktiivista ravia ja laukkaa molempiin suuntiin. Askeleet olivat tarmokkaita ja laadukkaita.

Hyvän treenin jälkeen ottettiin vielä loppuverryttelyt ja -käynnit, minkä jälkeen talutin Mustiksen talliin. Ori oli hionnut, mutta ei mitenkään läpimärkä. Kylmän sään vuoksi laitoin vain fleeceloimen sadeloimen alle ja tein muut hoitotoimenpiteet normaalisti.

Saatuani Mustiksen takaisin tarhaan ja tavarat paikoilleen naputtelin ratsuttajallemme viestin:
“Hei. Hevoseni Montalbano asuu Auburnissa ja minusta sille olisi hyvä, jos joku kävisi oikeasti kokeilemassa, mitä siitä löytyy. t. Lotta Alavuo”
Seuraavaksi lähdin kotiin tekemään töitä, jotka odottivat huomista väliarviota.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 21.09.17 18:28

Syksyn tuulissa,
Ruskan väreissä
Koleassa harmaudessa,
Kallan metsässä.

Tyttö tukkaansa oikoo,
Ori haukata aikoo.
Luonto tunnelmaa taikoo,
Kuvaaja otoksia laukoo.


avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Mikael G. lähetetty 25.09.17 11:01

Mä olin saanut jokin aika sitten tekstarin puhelimeeni Lotalta, että hänen hevosensa voisi käydä läpiratsastamassa. Tarjous kuulosti houkutelevalta erityisesti siksi, että olin jo aiemmin ihaillut Mustista - ori oli komea kuin mikä! Ei sitä ihan joka päivä päässyt ratsastamaan tukkajumalaista friisiläistä.

Pysäköin autoni parkkipaikalle ja harpoin sisälle talliin. Lotta olisi todennäköisesti jo paikalla, luultavasti varustamassa Mustista. Mun ajatukset osoittautui oikeiksi, sillä tumma ori seisoikin jo karsinassa satula selässään. Omistajaa ei tosin näkynyt vielä missään, joten pohdin ehtiväni vaihtaa ratsastuskamat päälle tässä välissä. Vedin mustat nahkasaappaat beigejen ratsastushousujeni päälle ja niskaan mustan kevyttoppatakin. Syksy oli tuonut mukanaan koleat säät, eikä hengailu t-paidassa tullut enää kysymykseenkään. Onneksi maneesissa oli aina lämmin, se oli yksi luksustallin plussapuolista.

Palattuani takaisin karsinalle huomasin punahiuksisen naisen, jolle mä menin hymyssä suin esittäytymään.
"Lotta, oletan", ojensin naiselle kättäni, johon punapää tarttui vastaten puolittain hymyyni. "Mikael Gren. Ja tässä ilmeisesti Mustis, sehän on komea!"
"Kiitos, kiva päästä näkemään, mitä kaikkea siitä voi oikeasti saada irti", Lotta pohti. "Vaativa B tasolle asti se on koulutettu."
"Aivan", nyökkäsin naiselle. En ollut mikään GP tason kouluratsastaja itsekään, joten Mustiksen taso vastasi oikein hyvin omaani. "Esteitä ei ilmeisesti oo tarkotus hypätä?"
"No ei me olla hypätty, mutta voisi sitäkin joskus kokeilla. Varmaan ihan kivaa piristystä Mustikselle", Lotta sanoi.

Maneesissa hyppäsin orin selkään ja Lotta siirtyi katsomoon seuraamaan ratsastusta. Kävelin alkuun muutaman kierroksen pitkin ohjin, ennen kuin keräsin ohjat tuntumalle ja lähdin tutustumaan hevoseen ravissa. Mustis vaikutti hyvin työstettävissä olevalta hevoselta, jolta selkeästi löytyi energiaa kanavoitavaksi liikkeeseen. Tein alkuun taivutuksia, jonka jälkeen siirryin kokeilemaan temponvaihteluita. Pienen tunnustelun jälkeen mä löysinkin orista hyvän vaihteen keskiravia ajatellen ja Mustiksen repertuaarissa tuntui olevan myös ihan kelpo lisätty ravi.

Friisiläisori tuntui hyvältä ratsastaa ja askellajit mukavilta istua. Lähdin seuraavaksi työstämään orin laukkaa, johon alkuun lähdin hakemaan vain lisää liikettä. Kun laukka alkoi tuntua hyvältä, tein siinä temponvaihteluita ja siirtymisiä. Ori tuntui olevan hyvin kuulolla ja siihen pystyi vaikuttamaan hyvin pienin avuin. Laukanvaihdoista puuttui aluksi terävyys ja ne olivat hieman kömpelöt, mutta parin yrityksen jälkeen sain nekin osumaan paremmin kohdalleen.

"No, miltä tuntui?" Lotta kysyi katsomosta, kun mä hidastin Mustiksen käyntiin ja annoin sille pitkää ohjaa. Ori pureskeli kuolainta tyytyväisen oloisena.
"Sulla on tässä ihan laadukas ja kiva ratsu", kehuin taputtaen mustaa oria kaulalle. Se oli hionnut aavistuksen. "Kyllä tän kanssa on mahdollisuuksia vaativiin luokkiin. Mä voin joku kerta myös hypätä sillä, jos sellaselle on tarvetta."
"Okei, se olis kiva", Lotta nyökkäsi.

Tallissa Lotta otti jälleen kopin Mustiksesta, ja mä juttelin naiselle vielä vähän tuntemuksiani orista. Olisi mielenkiintoista päästä seuraamaan kaksikon etenemistä. Kovin kauaa en kuitenkaan ehtinyt juttelemaan, sillä olin lupautunut tekemään muutamia tallivuoroja, kuten muun muassa tänään.
"Noniin Mikael", kajahti Jonathanin ääni käytävällä. "Talikko käteen karsinoiden siivoukseen."
Mä pyöräytin silmiäni, mutta lähdin hakemaan kottikärryjä. Saatoin vain kuvitella, kuinka Jonny virnuili minulle.

24/09/2017 - Mikael Gren
avatar
Mikael G.
Ratsuttaja

Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 87

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 01.10.17 22:00

01.10.2017 - Think those things

Istuin Mustiksen selässä ja annoin ohjien roikkua vapaana. Laitumet olivat tyhjiä, joten luotin hieman enemmän hevoseeni. Kävelimme rauhassa, tai lähinnä pyrin siihen, että Mustis kävelisi reippaasti ja venyttelisi itseään. Mikael Gren oli käynyt ratsastamassa Mustiksen ja olihan se ollut ihan silmänruokaa, kun kaksi karskia urosta liikkui sointuisasti yhdessä. Kaiken lisäksi orini sai vielä kehuja ja meillä oli toiveita päästä seuraavalle tasolle.

Pilvinen taivas ja ruskan komistama luonto saivat minut hyvälle tuulelle. Nyt ei onneksi satanut, mutta en myöskään tukahtunut kuumuuteen. Annoin Mustiksen valita risteyksissä haluamansa suunnan, mutta vauhti oli täysin minun hallussani. Vaivuin puolittain ajatuksiini.

Ne hämärät muistot, joita laidunlaukkojen jatkoista oli, olivat melko mielenkiintoisia. Olin oikeastaan pakoillut väentungosta ja viihtynyt, ehkä turhankin hyvin, Annan seurassa. Totta puhuen Amanda oli löytänyt meidät kaksi erittäin intiimeissä tunnelmissa ja olin päätynyt nukkumaan Annan viereen. Toisaalta olimme olleet Isabellan kanssa viimeisiä, jotka lähtivät saunalta, joten kovin moni ei tiennyt yöpaikastani.

Harmikseni en ollut päässyt vielä puhumaan Annan kanssa kunnolla sen jälkeen, mutta toivottavasti sopiva hetki löytyisi pian. Mustiksen koettaessa ottaa heinää pientareelta, annoin pohkeita ja tasaisesti ohjista vedin sen pään ylös. Tällainen käytös ei olisi sallittua. Jatkoimme matkaa syvemmälle kartanon metsiin. Olin huomaamattani oppinut viihtymään täällä, vaikka minusta tuntui, etten ikinä sopeutuisi tällaiselle ökytallille, jossa kaikki oli tiptop ja viivoittimella mitattu. Myöskin omistajat olivat suunnilleen helvetistä, tai ainakin heistä se vaaleaverikkö. Hemmoteltu kakara, joka tuntui aina saavansa kaiken haluamansa ja voivan käyttäytyä miten huvitti. Ihmetykseni kukaan ei vielä ollut irtisanonut tallipaikkaa tai vuokrasopimusta, ehkä asiaa auttoi se, että Amandan pystyi halutessaan kiertämään kaukaa, mutta hänen kutsuunsa oli toisaalta aina vastattava.

Olin kuullut, että Ellen ja Amanda olivat ottaneet pahemman kerran juovuksissa yhteen, mutta ainakaan vielä ei Meidhir ollut tallista kadonnut minnekään. Oliko morkkis iskenyt vai olivatko naiset saanet sovittua asiansa? Noh, eipä asia ollut minun huoleni, oikeastaan päinvastoin, tuntui, että Amanda oli ottanut Ellenin uudeksi silmätikukseen ja yksikin pieni virhe saattaisi ajaa Meidhirin ja Ellenin pois kartanolta.

Mutta silti minua vaivasi vielä jokin. En osannut selittää, mutta tuntui, ettei Mustis enää ollut oma itsensä tarhojen järjestyksen vaihduttua. Meidhirin ja Tevin väliin jouduttuaan siitä oli tullut kovin reviiritietoinen ja tuntui, että päivänä minä hyvänsä, joku oreista päättäisi rysäyttää aidat palasiksi. Tämä täytyisi ottaa kyllä puheeksi, sillä kukaan meistä ei varmasti haluaisi oreja toistensa kimppuun.

Olimme ajatuksieni virratessa päätyneet takaisin laidunten luokse, joten jouduin keskittymään Mustiksen ohjaamiseen taas tarkemmin, ettemme olisi lähteneet uudelle kierrokselle. Minulla olisi vielä kotihommia tehtävänä, vaikka asuntoni ei suurensuuri ollutkaan.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 10.10.17 1:15

10.10. – Koulutreeni

Talutin orini tyhjään maneesiin. Olin tullut jo aamutallin aikaan talliin, joten Mustis seisoi karsinassa ja Anna ja Jonathan olivat viemässä hevosia ulos. Huikkasin heille, että menen heti ratsastamaan, joten Mustiksen voisi jättää sisälle, mikäli he oriini asti pääsisivät hevosten ulosviennissä. Kävin itse hakemassa orin varusteet karsinalle ja lähdin hakemaan omia varusteitani.

Harjasin ja varustin Mustiksen hoitopaikalla, jolloin tarvittaessa tallityöntekijät pääsisivät putsaamaan Mustiksen karsinan. He kuitenkin aloittivat yhteistuumin tammapäädystä, joten minulla ei olisi ollut mitään hätää. Saatua itseni ja Mustiksen kuntoon, lähdimme katoksen poikki maneesille, joka oli arvatenkin tyhjä. Eikä Amanda varmasti saisi itseään untuvatäkkiensä ja höyhentyynyjensä seasta ylös näin aikaisin.

Suljin maneesin oven ja ratsastusareenan portin. Nousin selkään kulmassa nököttävältä jakkaralta, sillä en viitsinyt ryhtyä siirtämään sitä keskemmälle. Mustis lähti löntystämään eteenpäin, joten komensin sen heti kävelemään. Olin varma, että Amanda kyllä katsoisi vartiointia varten asennetusta kamerasta nauhat, kuinka hyvin kukakin oli ratsastanut.

Alkukäyntien jälkeen katsoin ravin ja käynnin väliset siirtymät ja lähdin hakemaan sulkutaivutuksia. Alkuun Mustis oli vähän kankea, mutta muutamalla raipan huomautuksella se lähti liikkumaan paremmin. Kävimme sulkutaivutukset molempiin suuntiin, kunnes olin tyytyväinen. Seuraavaksi suuntasin uran sisäpuolelle neliölle, jolloin ryhdyin kasaamaan jokaiseen kulmaan ja lisäämään jokaiselle sivulle. Mustiksen kasaaminen oli yllättävän helppoa ja tuntui, että se oli jo pohkeen ja ohjan välissä. Eteenpäin sain kuitenkin kannustaa hieman enemmän kuin toivoin.

Neliön jälkeen hain muutamat laukannostot molempiin suuntiin, jotta ori saisi hieman enemmän eteenpäin pyrkimystä; ori nautti laukkaamisesta selvästi ja sai siitä itselleen lisää energiaa tehdä töitä.

Pidin pienen käyntitauon ja siirryin sitten ottamaan keskiympyrällä pohkeenväistöä ja eteenpäin ratsastusta, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tarkka työskentely ei aina ollut Mustiksen vahvuus, mikä näkyi nyt, mutta tiesin, etten saisi palkita sitä mukavammalla tehtävällä ennen täydellistä suoritusta. Hioin ympyrää yllättävän kauan molempiin suuntiin, kunnes lisäsin päätyjä kohti laukkavoltit tehtävään. Voltit olivat yllättävän haastavia orille, mutta yhdessä selvisimme niistä hienosti.

Seuraavaksi lähdin ottamaan pitkän sivun alusta vastalaukkaa ja tekemään vastalaukkakaarteita. Aluksi pidin kaarteen melko loivina, mutta lopulta muutin ne jo puoliympyrän muotoisiksi, mikä mahdollisti kerralla laukata koko maneesin ympäri suorastaan. Molemmat puolet tuntuivat yhtä hyviltä ja kiitin Mustista pitkien ohjien ja käyntitauon muodossa.

Loppuun otin vielä lisättyä ravia, mikä oli Mustiksesta vähän tylsää hommaa, mutta se teki työnsä mukisematta. Reippaan ravin jälkeen kävelimme pitkään pitkin ohjin ja pystyin itsekin huokaisemaan. Sää oli jo viilentynyt, mutta silti olin aivan hiestä märkä.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 11.10.17 1:14

11.10. Maasto

Sateesta ja tuulesta huolimatta pitäydyin suunnitelmassani. Varustin orini ja heitin joukon jatkoksi vielä heijastin ratsastusloimen. Nousin tallipihalla orini selkään ja suuntasin maastoille päin. Vesisade latisti tunnelmaa suorastaan ja ohitse viuhuivat märät, ruskeankeltaiset lehdet. Mitä sitä ei hevosensa eteen tekisi, ajattelin.

Liikuimme vaihtelevasti ravissa ja käynnissä. Mustis oli mukavan pirteä, eikä vaikuttanut välittävän ikävästä ilmasta tuon taivaallista. Minä puolestani olisin voinut istua vaikka koko ajan mukavasti kahvihuoneessa nauttimassa höyryävästä kahvista tai kaakaosta. Saappaathan tässä säässä menisivät pilalle!

Metsän suojassa tuuli onneksi vähän hellitti ja maisena näytti jopa kauniilta. Ikuinen vesisade oli vihdoin onnistunut lannistamaan jopa minutkin. Missä oli intiaanikesät, missä aurinko ja lämpö? Olisiko muutto ulkomaille kuitenkin parempi vaihtoehto Suomen koleuteen ja ankeuteen verrattuna? Mutta silti, täällä oli kaikki. Ja minun kielipäälläni ei pärjättäisi ulkomailla. Mihin minä edes voisin muuttaa? Olisin tarvinnut yhteyksiä, joita minulla ei oikeastaan ollut. Olin viimeisimmät vuodet pitänyt matalaa profiilia hevospiireissä ja mitä sitten bisnesporukkaan tuli, heillä ei ollut tietoakaan todellisesta minästäni.

Jätin kuitenkin ulkomaan haaveet sikseen, sillä törmäsin ongelmaan nimeltä raha. Minulla oli toki käytössäni käytännössä pohjaton luottokortti, mutta sitä en käyttänyt kuin erikoistilanteissa, eiväthän rahat olleet edes omiani.

Poikkesimme taas avonaisemmalle paikalle ja kylmä tuuli puhalsi kasvoihini. Olin jo saanut tarpeekseni syksystä, joka oli oikeastaan vasta aluillaan. Ikävät loskakelit ja mutavellit ikuisuuksia kestävässä pimeydessä olivat edessä. Ja maneesikausi, kumpa kenttä edes pidettäisiin ratsastettavana, jotta pääsisin pahimpiin ruuhka-aikoihin jonnekin pakoon. Amandan ja Isabellan haukankatseet eivät minua pelottaneet, ahdistus ja väentungos taas saivat minut suorastaan kauhusta kankeaksi.

Reitti alkoi kääntyä takaisin kohti tallia, joten otin vielä reippaamman pätkän ravia. Todellisuudessa halusin vain äkkiä sisään ja lämpimään. En voisi sairastua nyt. Laidunten lähestyessä jouduin kuitenkin hidastamaan käyntiin. Mustis oli ollut tänään upea, kuten yleensäkin. Toivottavasti jatkossa maastoilupäiville sattuisi parempi sää.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 12.10.17 18:48

12.10. Periksiantamaton

Taas tänäänkin tuli taivaan täydeltä vettä ja ikävän limaisia lehtiä. Päätin kuitenkin keskeyttää työni hetkeksi, sillä iltapäivälle osui poutainen jakso ikuisuuteen jatkuvien sadekuurojen väliin. Parkkipaikalla komeili useampi auto, mutta epäilin kolean sään johtavan siihen, että kenttä olisi kuitenkin tyhjillään. Ennen huomista vapaapäivää minun täytyisi ratsastaa Mustis, kahta vapaapäivää se ei oikein sietänyt treenikaudella.

Talli oli yllättävän hiljainen. Minka siivosi loppuja karsinoita ja Anna oli ilmeisesti putsaamassa tarhaa. Joidenkin hevosten ulkoloimet roikkuivat märkinä loimitelineissä ja harjapakit olivat siististi aseteltu lattialle karsinoiden viereen. Tallilla toden totta oli porukkaa ratsastamassa. Kysyin Minkalta asiasta tarkemmin ja hän sanoi porukan olevan pitämässä jotain omia puomi ja esteharjoituksia maneesissa.

Tyytyväisenä tietoon päätin siis pitäytyä suunnitelmassani ratsastaa kentällä, turha minun oli tunkea täyteen maneesiin, jossa tuskin mahtuisin liikkumaan sulavasti ja selkeitä reittejä käyttäen, vieläpä häiritsemättä muita. Derbykenttä oli varmasti jo niin vettynyt, liukas ja upottava, että sinne ei olisi mitään asiaa edes nurmihokkien kanssa.

Saatuani varusteet karsinalle, lähdin hakemaan Mustista tarhasta. Orin kaula oli vettynyt läpimäräksi, joten tiesin, että olisi viimeistään aika etsiä loimen kaulakappale. Mustis pärski, kun lähestyimme tammoja. Nelostarhassa Armi ja Hani vain hieman kohottivat päitään mustan orin hirnuessa tervehdyksensä. Maneesin sisältä kuului tasaisen rytmikäs rummutus jonkun laukatessa seinän viertä, se sai Mustiksen steppailemaan hetkellisesti.

Pääsimme kuitenkin yhdessä turvallisesti talliin. Ori rauhoittui silmissä ja vietin lyhyen harjaustuokion sen kanssa. Vuohiskarvat olivat taas keränneet itseensä hiekkaa, mutta nyt ne olivat olleet jo helpommat putsata. Varustin orin tänään tavallisin suitsin, kangille tuskin oli mitään tarvetta, sillä antoihan se hieman valheellisen kuvankin läpiratsastuksen onnistumisesta.

Pääsimme turvallisesti tyhjälle kentälle. Minusta oli mukava ratsastaa tilavasti, mutta toisaalta valvova silmä toi aina hieman lisää yrittämistä ja itsensä tutkimista osaksi ratsastusta. Alkukäyntien ajan keskityin asentooni: selkä suorana, katse ylhäällä, kantapäät alhaalla, kyynärkulma, polvet eivät halaa satulaa. Kävin litanian useita kertoja lävitse, kunnes asento tuntui vakaalta. Pikkuhiljaa luotin asentoni pysyvän, ainakin hetken, korrektina ja keräsin ohjat. Lähdin liikkeelle yksinkertaisesti kääntelemällä Mustista sinne tänne pelkällä yläkroppani kääntämisellä. Samalla seurasin ja tahditin hevosen liikettä istuinluillani. Hevonen allani tuntui tänään hyvältä.

Palasin lopulta uralle ja lähdin tekemään käynti-ravi siirtymiä lähes mielivaltaisesti ilman mitään logiikkaa siitä, missä pitäisi vaihtaa askellajia. Lisäksi yhdistin jo paljon tarkkaavaisuutta vaativaan tehtävään monet ympyrät ja kaaret, joiden sijainnin päätin vain muutamia metrejä ennen toteuttamista. Orin täytyi todellakin kuunnella minua pysyäkseen tasapainossa. Joskus epäjärjestelmällisyys oli avain onneen.

Seuraava tehtävä toi selkeän logiikan harjoitteluun, joka varmasti olisi näyttänyt ulkopuolisen silmin täysin päättömältä. Eteenpäin pyrkimys ravissa tuntui olevan hukassa, joten lähdin ratsastamaan pitkille sivuille teräviä lisäyksiä. Lyhyen sivun lähestyessä otin oria kiinni ja ratsastin kootumpaan askellajiin. Heti alkuun muutos oli jo selvä, mutta tiesin orista irtoavan huomattavasti enemmän, joten jatkoin ravin keventämistä, kunnes tunsin olevani jo aivan loppu. Mutta siitä huolimatta vain vaihdoin suuntaa ja jatkoin harjoitusta. Jos jotain olin Amandan valmennuksista itseeni sisäistänyt, se oli periksiantamattomuus. Olimme kuin öljy ja vesi, kuin jää ja tuli. Hän tosin ei ilahduttanut tallilaisia kovinkaan usein läsnäolollaan. Toivoin, etten olisi liian hankala ihminen muiden lähestyä, sillä rakastin kuitenkin tyttöjeniltoja, juoruilija ja tuhmia keskusteluja pojista.

Hiki varmasti valui pitkin ihoani ja vaatteeni olivat kastuneet hiestä. Sain tuskin enää henkeä hengästymiseltäni, kun vihdoin annoin orin kävellä pitkin ohjin. Pieni tauko teki itsellenikin hyvää, mutten lopettanut liikkumista siihen ja jäänyt vain matkustajaksi. Tutkin tarkasti omaa asentoani ja kävin litaniaani lävitse. Muutaman kierroksen jälkeen otin taas ohjat tuntumalle.

Ravissa hain taas rehellisen työskentelyn esiin pohkeenväistöllä, joita tein molempiin suuntiin isolla kahdeksikolla. Lopulta lähdin hakemaan ympyrän vaihdoksiin laukannostoja. Laukkaa tuli vain sen verran, että sain sen nostettua ja otin heti takaisin raviin. Mustis olisi toki mielellään laukannut enemmänkin ja sai uutta puhtia tehtävästä. Lopulta otin kummatkin kahdeksikon ympyrät laukassa ja laukanvaihdot keskellä. Tunsin ylpeyttä hevosestani, joka vaihtoi tasapainoisesti ja selkeästi laukkaansa.

Hyvän laukkatreenin jälkeen palasimme raviin ja ryhdyin keventämään. Annoin Mustiksen venytellä eteen ja alas hieman pidemmällä ohjalla. Palasin taas päämäärättömien, ennalta arvaamattomien teiden pariin. Samalla säädin tempoa. Ori reagoi hienosti apuihin, eivätkä edes derbykentällä tarhaavat tammat olleet häirinneet sen keskittymistä.

Loppukäynnit kävelin Mustiksen rinnalla. Ori oli hiestä märkä, vaikka emme olleet kovin kummoistakaan treeniä tehneet. Kuitenkin orin ulkomuoto oli muuttunut selkeästi kesään verrattuna. Lihakset erottuivat selvästi ja rasvaa oli vähemmän. Poika oli ansainnut taas hieman herkkuja.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 14.10.17 23:45

14.10.


Väsymys painoi minua, kun parkkeerasin autoni Auburnin parkkipaikalle. Olin ajanut suoraan Helsingistä tallille ja kykenin olemaan onnellinen vain siitä, että olin pykälän verran lähempänä pääsyä kotiin. Ja tietenkin siitä, että pian näkisin rakkaan orini Mustiksen. Yöuniani häirinneet painajaiset olivat saaneet minut lähes pelonsekaiseen tilaan ennen lähtöäni, mutta jotenkin olin saanut itseni taas kerran kasattua ja rauhoitettua. Nehän olivat vain painajaisia.

Toisessa tarhassa minua suorastaan odotti yllätys. Armin jaloissa pyöri pieni, hoikkakoipinen varsa, jonka karvapeite oli kuin toffeekaramellin värinen. Mikä silmäkarkki! En kuitenkaan tohtinut jäädä pidemmäksi aikaa ihastelemaan varsaa, joka vietti ensimmäisiä päiviään suuressa maailmassa. Minulla olisi aikaa udella asioista myöhemmin, nyt tärkeintä oli Mustis.

Vaihdoin vaatteeni pukuhuoneessa ja keräsin satulahuoneesta kaiken tarvittavan ja järjestelin tavarat Mustiksen karsinalle. Ori oli omassa tarhassaan ja tuli luokseni tervehtimään. Pikaisen rapsutuksien jälkeen otin orin narunpäähän ja talutin talliin, karsinansa viereiselle hoitopaikalle. Riisuin sadeloimen ja tutuin ottein puhdistin kaviot. Harjasin oria varmoin ottein, mutta olin väsynyt, harjat olisivat voineet hetkenä minä hyvänsä tippua kolisten betonilattialle. Näin jokaisen riipaisevan unen uusintanäytöksen mielessäni, en voinut menettää hevostani, jonka olin kaikella ankaralla työllä itselleni ostanut ja jonka kanssa olimme oppineet tulemaan toimeen hankaluuksista huolimatta.

Kykenin juuri ja juuri vetämään riittävän voimakkaan harjanvedon, kun tunsin silmieni täyttyvän kyynelistä, joita en voinut enää pidättää. Kiepsahdin orin kaulaan ja annoin kasvojeni upota pitkien jouhien sekaan. Mustis tuntui ymmärtävän, etten ollut kunnossa ja seisoi vain paikoillaan.

Lopulta sain itseni kasattua ja jatkettua hidasta toimintaani. Jouduin keskittymään oikeasti kunnolla, jotta sain edes pintelit pyöritettyä oikein jalkoihin. Satulavyö meinasi koko ajan lipsua kädestäni, kun kiinnitin sitä, eikä suitsien ohuiden nahkahihnojen kiinnittäminen ollut sen helpompaa. Käsi täristen kiinnitin heijastinloimea satulaan ja lopulta tunsin itseni valmiiksi neonkeltaisessa heijastinliivissäni. Tyylikkyys oli kaukana ja sitä tuskin koko päivänä näkyisi, jos minusta oli kyse.

Pihalla nousin orin selkään ja lähdin kohti suhteellisen tutuiksi tulleita maastoja. Anna oli neuvonut minulle muutaman pidemmän reitin ja tänään todella olikin tarkoitus ottaa pidempi lenkki. Tiet oli huollettu erinomaisen arvoisesti, vaikka vettä olikin tullut taivaan täydeltä. Minusta tuntui, ettei kartanon mailla teitä juuri muuhun käytettykään kuin ratsastamiseen.

Alkukäynnit olivat pitkät ja lopulta otin reippaan ravipätkän. Mustis tuntui olevan menohaluinen, joten sormiini harvinaista kyllä hieman jo särki, mutten sen antanut haitata, vaan yritin saada oria kantamaan itsensä, eikä nojaamaan kädelleni. Olimme menneet ravia jo hyvän matkaa, kun näin suorastaan laukkaamiseen tehdyn ylämäen. Minun ei tarvinnut pyytää, minun tarvitsi vain kertoa, että kohta jotain tapahtuu, kun Mustis jo ampaisi laukalle. Nojauduin eteenpäin ja annoin ohjaa, annoin tilaa mennä. Kouluradalla tällaista kaahotusta ei koskaan näkynyt, esteillä tämmöinen kaahotus olisi ollut suorastaan katastrofaalista ja päätynyt hevosen ja/tai ratsastajan loukkaantumiseen. Maastossa se oli juuri täydellistä. Ylämäki jatkui pitkänä vielä kaarteen jälkeen ja edessä odotti suhteellisen tasainen maasto. Minulla ei ollut mitään syytä hillitä hevostani, vain varmistaa tasapainon säilyminen. Kylmä viima piiskasi poskiani ja kyyneleet vierivät silmistäni ilman pyyhkiessä niitä mukanaan.

Lopulta tie muuttui alamäeksi ja jouduin ottamaan melko kovastikin Mustista takaisin. Kävelimme mäen alas, mutta jatkoin sen alla mukavan rennossa ravissa. Anna oli kertonut, että pieni metsätie alkaisi oikealla olevan ison siirtolohkareen takaa. Iso kivi tönötti tienpenkalla ja pian sen jälkeen avautui reitti metsään. Polku oli hyvä, riittävän leveä yhdelle autolle tai kärryille ja kuin tehty ratsastusta varten. Jatkoin ravissa matkaa metsän siimekseen. Kuusimetsä varjosti polkua, mutta minua se ei haitannut, päivänvalossa näki kyllä hyvin eteensä.

Pian metsä vaihtui lehtipuiden vallitsemaksi. Minun oli pakko hidastaa käyntiin, sillä lehtikerros oli paksu ja mahdollisesti liukas. Kävelimme pitkän matkaa tietä pitkin, mikä kiemurteli puiden lomassa. Lopulta päädyin takaisin hieman isommalle tielle. Mitä Anna olikaan sanonut? Molempia reittejä pääsisi kulkemaan, ne olivat kuin osa isoa ympyrää. Päätin kääntyä vasemmalle. En ollut varma, mistä polku haarautui pois, joten jouduin kiertämään ympyrän noin puolitoista kertaa, polkuja oli kaksi, joista toisesta olin saapunut, vaihtoehdoksi jäi siis toinen polku, joka johdatti minut pehmeälle, mutta joustavalle hiekkatielle.

Joku oli selkeästi laukannut täällä, joten päätin kannustaa orin laukkaan ja seurata jälkiä. Tuskin minä eksyisin kovinkaan pahasti. Polku oli tasainen, mutta melko lyhyt. Pian huomasin olevani risteyksessä, jonka ohitse olin aiemminkin kulkenut. Olin lähellä rantasaunaa, joten otin orin käyntiin ja lähdin kulkemaan takaisin tallia kohti.

Tallilla oli lähes yhtä rauhallista kuin aiemmin. Olin saanut lisävirtaa ratsastamisesta, joten en enää ollut niin väsynyt. Myös mielialani oli kohonnut. Kyllä me seuraavassa Kalla CUP – osakilpailuissa näyttäisimme, mistä kana pissii! Pyyhin pahimmat hiet pois ja loimitin orin huolella. Kello oli jo niin paljon, että minun oli turha viedä sitä takaisin ulos. Pyyhin satulan ja suitset ja vein ne paikoilleen. Viikkasin loimen laatikkoon, jossa oli Mustiksen tavaroita, joita todella tarvitsin lähes päivittäin. Tarkistin vielä uudestaan, että kaikki olisi järjestyksessä minun jäljiltäni, sillä tiesin Isabellan suuttuvan, jos näkisi likaa, epäjärjestystä tai huolimattomuutta. En kestäisi nyt joutumista silmätikuksi.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 12.11.17 17:39

12.11. Treeniä, treeniä

Mustis ei oikein ymmärtänyt intoania vääntää koulua myös maastossa ja olikin hyvin hämillään, kun pyysin ravissa pohkeenväistöä tien laidasta laitaan. Edelliset kilpailut olivat saaneet minut niin turhautumaan ja tahdoin tosissani treenata viimeiseen Kalla-cup osakilpailuun.

Jo lyhyen ravipätkän jälkeen olin itse jo hiestä märkä, mutta tapani mukaan en lopettanut harjoittelua silloin, kun tuntui hieman epämukavalta, minun täytyisi saada treenata pitkälti epämukavuusalueella. Tutun laukkapätkän lähestyessä päätin, että tällä kertaa keskittyisimme vaihtoihin. Se oli meille ihan uutta maastossa, mutta kerta kentällä siitä jo selvittiin, niin miksei täälläkin?

Laukan noston jälkeen työstin laukan pyöreäksi, sopivan kootuksi, jotta sitä pystyisi hyvin työstämään suuntaan jos toiseen. Ensimmäisellä vaihdolla sain ristilaukan, joten jouduin korjaamaan seuraavalla vaihdolla. Tämä sujui jo paremmin. Vaikka laukkapätkä ei ollut kovin pitkä, saimme siihen mahtumaan useita onnistuneita vaihtoja.

Alamäen lähestyessä pidätin Mustiksen raviin ja siitä aina käyntiin asti. Vihdoin huokaisin hieman helpotuksesta, vaikka jatkoinkin treeniä muun muassa tempoa muuttamalla ja pohkeenväistöä hiomalla. Mustis alkoi jo hieman närkästyä, minkä huomasin sen liikkeistä helposti. Seuraavan ravipätkän annoin olla rennompi, pelkkiä tempon muutoksia.

Laidunten taas lähestyessä olin hieman pettynyt, etten ollut ehtinyt tehdä paljoa harjoituksia, mutta minun oli pakko päästää Mustis kävelemään ja antaa pidempää ohjaa. Kyllä minä vielä saisin voiton meidän tasolta.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 14.11.17 17:14

avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 15.11.17 1:06

14.11. Work, work, work

Vihelsin avatessani maneesin oven. Kuulin sisältä raviaskeleet ja oven avautuessa näin Isabellan ratsastavan Minalla ja Jemiinan Tevillä. Kävelin muutaman askeleen ja pysähdyin nojaamaan maneesin laidalle. Molempien ratsukoiden ollessa riittävän lähellä avasin suuni:
“Sopiiko, jos laitan kavaletteja ja puomeja valmiiksi itseäni varten?”
Kumpaakaan naista ei asia haitannut, joten ryhdyin kantamaan puomeja ratsastusareenalle. Mittasin välit tarkoin ravipuomeiksi, minkä jälkeen otin kavaletit ja asettelin ne toiseen päätyyn. Jätin kavaletit suhteellisen mataliksi, sillä en ollut korkeita koskaan mennyt Mustiksen kanssa, enkä tiennyt innostuisiko se hyppäämään. Muutenkaan en olisi varmaan edes uskaltanut ratsastaa niille.

Tallissa minua odotti Mustis, jonka olin jo aiemmin käynyt hakemassa sisälle. Harjasin orin huolellisesti, vaikka juuri harjattavaa ei ollut; Mustis oli ollut loimitettuna jo hyvän aikaa tänä syksynä ja enää ei pahemmin kuraakaan ollut. Orin harjaa olin alkanut pitämään letillä, mutta nyt avasin sen. Muutamalla suihkauksella show shineä sain hännän pahimmat takut selätettyä.

Söin vielä suklaapatukan ennen satulointi, minulle olisi tulossa rankka puolitoistatuntinen. Käärin pintelit orin jalkoihin ja satuloin sen. Tutuin liikkein pujautin kuolaimen orin suuhun ja vedin niskahihnan korvien ylitse. Kiinnitin remmit solkiin ja otin ohjat kaulalta. Loimitelineestä nappasin vielä kypärän päähäni ja vedin hanskat käsiini.

Maneesissa Isabella ja Jemiina olivat jo lopettamassa, joten asetin Mustiksen kaartoon. Kiristin satulavyön sopivaksi ja laskin jalustimet. Kevyesti ponnistin satulaan ja rapsutin Mustista kiitokseksi hyvästä käytöksestä. Pitkin ohjin ohjasin orin uralle.

Alkukäyntieni aikana Isabella ja Jemiina poistuivat maneesista. Oli mukavaa työskennellä yksin. Alkuverryttelyksi hain Mustista kuulolle pysähdyksien ja siirtymien avulla, lisäksi lisäsin satunnaisesti voltteja sinne, minne sopivasti mahtui. Ensimmäiselle puomitehtävälle siirryin melko pian. Ratsastin isolla ympyrällä kaaressa olevia puomeja ja tulin eri askelpituuksilla linjalle. Alkuun muutamat puomit kolisivat, mutta pian Mustis tuntui tajuavan jutun juonen ja venytti askeliaan.

Vaihdoin suuntaa ja jatkoin samalla tehtävällä. Ori tuntui olevan mukavasti kuolaintuntumalla ja kerrankin hyvin pohkeesta kuulolla, joten testasin sitä tekemällä välillä mahdollisimman pienen ympyrän ja perään mahdollisimman ison ympyrän. Kun puomit olivat sujuneet jo hyvän aikaa, suuntasin maneesin toiseen päätyyn, missä tulimme ravilla muutaman kavaletin sarjalle. Sarjan suunnittelin niin, että sen pystyy hyvin tulemaan sekä ravista, että laukasta. Kavalettien kanssa Mustis nosti jalkojaan vielä paremmin, mikä oli ihan mukava juttu askelten ilmavuutta ajatellen, kuka nyt kouluradalle tahtoisi mennä laahustavan hevosen kanssa.

Lopulta päästin orin välikäynneille. Mustiksen kävellessä pitkin ohjin vaihdoin suunnan. Lopulta palasin ravilla kavaleteille, joita otin muutaman kerran pelkästään harjoitusravissa. Seuraava vaihe harjoittelussa olikin lisätä laukka joka toiselle ympyrälle. Alkuun laukka ei pyörinyt kunnolla, mutta selvisimme tehtävistä hyvin. Seuraavalla ympyrällä Mustis oli jo pörheänä menossa ravissa, mutta minulla oli työ pidellä se siinä ravissa. Laukka nousi hienosti seuraavalla kerralla ja nyt kavalettitehtävä oli orille paljon helpompi, vaikka ravi pysyikin seuraavalla kierroksella epätasapainoisena. Jatkoin tehtävää, kunnes sain orin täysin hallintaani molemmissa askellajeissa ja tein suunnan vaihdoksen.

Toinen suunta oli heti parempi, mutta toisaalta se oli minun ja Mustiksen vaikeampi puoli. Laukan ylläpitäminen oli hieman haastavaa ja sainkin raipalla muutamaan otteeseen muistuttaa oria, että työt oli tehtävä. Saimmekin viilata tehtävää lopulta melko kauan, että oikeasti onnistunut suoritus saatiin aikaiseksi.

Viimeinen virallinen harjoitus oli laukanvaihdot, joita tein koko uraa hyödyntäen. Tein kaksi vaihtoa aina pitkällä sivulla, jolloin päätyihin tultiin myötälaukassa. Kiinnitin erityisesti huomiota kulmien ratsastamiseen ja suoruuteen, sillä niiden kanssa oli välillä hankaluuksia. Vaihdot olivat meillä vähän pintaruosteessa, mutta pian olimme molemmat asian ytimessä.

Otin vaihtoja vielä tasapuolisesti toiseenkin suuntaan, minkä jälkeen siirryin loppuraveihin. Teimme erilaisia reittejä ja annoin orin kulkea pidemmällä kaulalla. Olin melko tyytyväinen tämänpäiväiseen, mutta silti jokin ei tuntunut vieläkään sujuvan. Kyllä meidän nyt pitäisi oikeasti ottaa kunnon treenivaihde silmään, jotta kisoissa pärjättäisiin. Loppukäyntien jälkeen siivosin lannat maneesista, mutta jätin puomit ja kavaletit vielä paikoilleen, kantaisin ne sitten ilman hevosta takaisin paikoilleen.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 16.11.17 2:32

15.11. Maastossa

Päätin tulla jo päivällä talliin, sillä tänään vuorossa olisi eilisen hikitreenin jälkeinen verryttelypäivä maastossa. Anna oli lupautunut tulemaan kanssani maastoon ennen tallivuoroaan, edellisestä yhteisestä maastoreissusta olikin jo aikaa. Tallissa nainen olikin jo puhdistamassa Epin varusteita, kun saavuin.
”Hei kaunokainen” visersin satulahuoneen oviaukosta saapuessani.
”Hei toinen” naisen sanat lämmittivät mieltäni.
Otin orin varusteet ja vein ne karsinalle. Kaapistani hain omat varusteeni, minkä jälkeen suuntasin tarhoille.

Jonathan oli juuri antamassa Meikulle päiväruokia ja tiesin, että seuraavana olisi vuorossa Mustis.
”Hellou” tervehdin miestä ja jäin orini tarhan portille.
”No hellou. Meinasitko lähteä ratsastamaan?” mies huikkasi takaisin.
”Joo. Voit jättää Mustiksen ruuat sen karsinalle, niin annan ne sitten, kun tulen ratsastamasta. Mutta mitä sulle on tapahtunut?” kysyin katsoessani tarkemmin miestä, jonka tukka oli vaihtanut väriä ja naamalävistykset puuttuivat.
”Noh, vaihtelu virkistää” mies vastasi olkiaan kohauttaen.

Mustis antoi itsensä kiltisti kiinni, mutta esitteli tavanomaiset pörhistelynsä tammoille niiden ohi käveltäessä. Luulisi, että talven tulo oria edes vähän rauhoittaisi, mutta ei, naisille piti olla kohtelias aina. Ori hörisi päästessään karsinaan, mutta joutui pettymään, kun ei siellä ollutkaan ruokaa. Kuulin Annan saapuvan talliin Epin kanssa, joten tiesin, että saisin pitää vauhtia, Anna oli minua nopeampi hevosen varustamisessa.

Pikaisen harjauksen jälkeen olin valmis varustamaan orin. Ainainen pinteleiden pyörittäminen alkoi minua jo hieman turhauttaa, minun pitäisi melkein ostaa suojat Mustikselle, mutta ehkä veronpalautusten tultua. Lopulta kuitenkin olimme Annan kanssa samoihin aikoihin valmiita, joten pääsimme yhtä matkaa ulos. Annalla oli heijastinliivi, kuten itselläni, Mustikselle olin pukenut heijastinloimen.

Lähdimme tutusti kävelemään kohti laitumia ja niiden kohdalla nostimme rennon, mutta sopivan reippaan ravin. Anna kannusti Epiä eteenpäin ja nauraen huikkasi olkansa ylitse:
”Koittakaa pysyä perässä!”
Nauroin ja annoin pohkeita ja ohjaa Mustikselle. Tasaisen hiekkatien tuoma turva loi oivan tilaisuuden leikkimieliselle kilvoittelulle, mutta pidin huolen, ettei Mustis joutunut tekemään liikaa töitä verryttelyn määrään nähden. Hetken päästä hidastimme käyntiin mäen kääntyessä alamäeksi. Täytyi myöntää, ettei ainakaan nyt Mustis pärjännyt Epille, mutta ainakin sain katsella Annan täydellistä takamusta.

Käyntitauon jälkeen otimme hieman epätasaisemmassa maastossa ravia, kunnes tulimme tutulle laukkapätkälle. Yhteisymmärryksessä päätimme ottaa uusinnan. Tällä kertaa ajatukseni eivät harhailleet Annaan, vaan keskityin todella kilpailemiseen. Anna tuntui yllättyvän, kun saavutimmekin heitä. Pääsimme lopulta rinnalle, muttemme ohitse, mutta toisaalta olin tyytyväinen, kun hidastimme lopulta raviin rinnakkain. Itse hidastin Mustiksen takaisin Epin taakse ja ravasimme reippaasti takaisin kohti tallia. Laidunten kohdalla hidastimme käyntiin ja kannustin Mustiksen Epin vierelle.

Ratsastimme pitkään hiljaisuudessa, mutta parkkipaikan kohdalla rohkenin kysymään:
”Mitä, jos me tapailisimme ihan virallisesti?”
”Ai.. Mun täytyy miettiä asiaa” nainen vastasi hieman yllättyneenä.
Tallilla puheenaiheet olivat jo vaihtuneet, eikä aikaisemmasta vakavuudesta enää ollut tietoakaan. Pidin Annasta todella ja halusin tutustua häneen paljon paremmin ja Annakin vaikutti olevan kiinnostunut minusta todella.

Karsinalla Mustis meinasi hyökätä karsinan edessä odottavien väkirehujen kimppuun, mutta ohjasin orin karsinaan, missä purin varustuksen. Huolellisen harjauksen jälkeen loimitin orin ja annoin väkirehut karsinaan. Mustiksen nauttiessa ruokaansa vein varusteet takaisin paikoilleen ja pyyhin kostealla sienellä satulan ja suitset. Palatessani karsinalle Mustis hörisi tyytyväisenä. Vielä oli valoisaa, joten päätin, että ori saisi vielä käydä ulkona ihan hyvin. Turhaa seisottaa karsinassa yksinään, kun kuitenkin Mustis viihtyi tarhassa. Uskoin, että pian voisi ainakin kokeilla siirtää oreja takaisin lähemmäs toisiaan, sillä uhkailut naapureita kohtaan olivat jääneet pois.

@Anna S. @Jonathan R.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 19.11.17 22:37

19.11.

avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 20.11.17 2:56

20.11. Eerin valmennus

Tulin kiireellä tallille, sillä asiakkaan puhelu oli keskeyttänyt lähtövalmisteluni. Olisihan se ollut mahtavaa myöhästyä valmennuksesta, vielä, kun olin itse järjestänyt valmentajan. En ollut edes laittanut varusteita valmiiksi, joten sain kaivaa valmennukseen puhdasta huopaa laatikon perältä, kuinka mahtavaa?

Mustis onneksi käveli kiltisti sisälle talliin, mutta muut olivat jo hevostensa kimpussa. Mustis oli saanut temuttua itsensä vähäisessä lumessa kuraiseksi ja minä kiireellä tietenkin harjasin orin jotenkin sinnepäin. Pintelit rötköttivät levällään harjapakissa, joten jouduin nekin pyörittelemään valmiiksi. Olisin vaikka antanut pääni sille, joka olisi rohjennut auttamaan minua, mutta Jonathan oli jo livistänyt töistä ja Anna ilmeisesti teki toisia töitään kartanolla. Eikä tallissa ollut muita kuin me valmennukseen osallistuvat, Minka oli puhdistamassa viimeisiä karsinoita, joten häntäkään en tohtinut häiritä.

Vihdoin saatuani orin valmiiksi sain puolijuoksua mennä muiden perässä maneesiin. Ajatukseni olivat aivan levällään, enkä osannut keskittyä oriini. Pitkin ohjin Mustis suorastaan löntysteli menemään, eikä tuntunut kuulevan apujani.
– Ryhti suoraksi ja rentoudu! Valmentaja komensi minua.
Pieni muutos sai orin heti kuulolle, sillä lopetin vastaan haraamisen. Sain liittyä ratsuttajamme seuraan harjoittelemaan kevyttä istuntaa, mutta jännitin niin pahasti, että vedin hartiat taas lukkoon eteen.
– Rentoudu siellä selässä ja avaa hartiasi. Ethän sinä pysty edes hengittämään, jos olet noin jännittynyt.

Seuraava tehtävä oli ikävän näköinen pujottelutehtävä. En saanut Mustista mitenkään kuuntelemaan jalkojani samaan aikaan: milloin olimme kiertää tötterön väärältä puolelta tai meinasimme mennä kaarteet pitkiksi. Lisäksi jännityin pysähdyksistä niin, että ori vain jatkoi matkaansa. Pohkeiden läpiratsastaminen veikin koko harjoituksen ajan ja pikkuhiljaa saimme pysähdyksiä aikaan. Ihan kuin olisin ajanut katujyrällä ilman ohjeistusta. Ravivoltit olivat helppoja, mutta ravi oli voimatonta alusta loppuun saakka. Amanda repisi silmät päästään, jos näkisi minut tällaisena valmennuksessa, saisin tällä menolla lähtöpassit edistyneiden valmennusryhmästä!

Ympyrällä meillä sujui jo hieman paremmin. Ori ei kuitenkaan väistänyt rehellisesti, mutta vilkaistessani muiden suorituksia huomasin, että muillakin oli ongelmia, enkä ollut ainoa läksytettävä. Komennosta vaihdoin raipan toiseen käteen ja sain sillä vihdoin orin väistämään. Mutta lisäykset olivat vain murto-osan toivotusta. Muutaman kerran komennettuani kunnolla ori viitsi venyttää askeltaan vihdoin, mutta samalla ulko-ohjani karkasi tuntumalta. Kun sain Mustiksen rehelliselle tuntumalle, huomasin palasten pikkuhiljaa loksahtelevan kohdilleen. Tällaisena voisimme jopa startata helppo C luokassa tai raviohjelmassa ihan kunniakkaasti.

Laukannostoja lähdin hakemaan ensin sisäänpäin, mutta siitä ei tullut mitään. Mustis vain kiihdytti raviaan ja kaatui sisälle.
– Noniin, valmistele kunnolla, sisäpohje läpi ja huomautus heti, jos ei tapahdu! Ota ensin nosto ulospäin, kuului vaativa ohjeistus.
Suoristin Mustiksen, valmistelin pohkeenväistön ja väistätin muutaman askeleen. Siirsin ulkopohkeen eteen ja säilytin asetuksen. Sisäjalka vaihtui ulkojalaksi ja heilautin pohjetta. Heti ei tapahtunut mitään, joten heilautin raippaani. Kankea, kulmikas laukka nousi.
– Ja sitten seuraavaksi käsket, etkä pyydä. Tuolla tahdilla voit palata suoraan alkeiskurssille miettimään sitä laukannostoa.
Vaativa kommentti sai minut vain ruoskimaan itseäni henkisesti kovemmin. Eikä minua auttanut yhtään se, että huomasin tutun blondin katsomossa. Terävä tuijotus olisi voinut polttaa jonkun elävältä tai jäädyttää ikijäähän. Amanda ei ollut voinut olla kuulematta valmentajan kommenttia.

Seuraavaan nostoon petrasin. Nosto oli hyvä, mutta laukka ei pyörinyt vieläkään. Tiesin olevani itse jännittynyt, mutta en saanut haluamaani rentoutumisen tasoa enää, en Amandan silmien ollessa naulittuna minun ja Mikaelin päätyyn, olisi edes välillä katsellut muitakin! Pikkuhiljaa laukka parani, mutta en saanut sitä mitenkään pyörimään. Lisäksi Mikaelilla oli omat vaikeutensa oman hevosensa kanssa, mikä häiritsi keskittymistäni.

Loppuverryttelyiksi hain rentoa hevosta, vaikka itse kiristelin hampaitani ja pidättelin itkua. Käännökset eivät sujuneet enää mitenkään ja Mustis ravasi turpa taivaissa. Lopulta hidastin orin käyntiin.
– Lotta, olet niin jumissa, että et pääse vaikuttamaan hevoseesi. Sinun pitäisi saada lonkkasi rehellisesti auki, et ole minkään silakan selässä. Ja muista ratsastaa kaikki avut rehellisesti lävitse heti alkuun, myös maastossa.
Eerin kommentti iski syvälle ja poistuin maneesista kävelemään loppukäynnit maasta käsin ulkona. Tunsin, kuinka katseet seurasivat minua poistuessani maneesista. Yön ja aamupäivän aikana satanut lumi oli jo aurattu ja tarhojen edustat kolattu huolellisesti. Minka oli jo ottamassa oreja sisälle talliin.

Muiden hevosten kohdalla Mustis nyki niitä kohti, mutta en antanut sen määrätä, minne menisimme. Lopulta kiersin tallin, maneesin ja kentän muutaman kerran ympäri ja yritin kirjoittaa viestiä itkuisena, tärisevin käsin Annalle:
”Mä luovutan kohta Kalla CUPin suhteen. Edellinen osakilpailu meni ihan penkin alle ja tän päivän valmennus oli kaikkea muuta kuin onnistunut.”

Lopulta talutin orin sisälle lantalan päädyn ovesta, mutta muut toki huomasivat minut viedessään varusteita satulahuoneeseen. Amanda saapui ovesta ja suuntasi kahvihuoneeseen, mutta pysähtyi Mustiksen karsinalla.
- Odotan parempaa suoritusta seuraavassa valmennuksessa. Muuten saat luovuttaa paikkasi jollekin muulle, naisen sanat sivalsivat minua henkisesti ja katsoin blondin kaikkoavaa selkää tämän kävellessä kahvihuoneen ovesta sisään.

Kyynelten valuessa poskilleni harjasin orin ja loimitin huolella. Odotin, kunnes muut olivat saaneet varusteet paikoilleen ja vasta sitten poistuin karsinasta viedäkseni orini tavarat paikoilleen. Minka huolehtisi kyllä lopusta, joten päätin käydä etsimässä Mustiksen toppaloimet vintiltä, niitä tarvittaisiin pian.

Vintillä oli hämärää valoista huolimatta. Lopulta kuitenkin lysähdin vasten tiiliseinää istumaan ja vedin polvet halaukseeni kyynelten täyttäessä silmäni. Äänet tallissa hiljenivät ajan kuluessa ja lopulta kuulin ääntä portaista. Askeleet vaimenivat hetkeksi ja valot sammuivat vintiltä. Pimeys kietoi minut pelottavaan syleilyynsä. Edes pienistä ikkunoista ei kajastanut valoa. Kaivoin puhelimeni taskustani vain huomatakseni sen sammuneen tyhjän akun takia.

Kömmin ylös pimeässä ja yritin hahmottaa tilaa ympärilläni. Pian tapasin kädelläni loimihyllyyn, jota lähdin seuraamaan kohti ovea. Seinä hyllyn jälkeen tuntui tyhjältä ja tunsin ummehtuneen hajun, joka tuli vielä siivoamattomista tavaroista. Olinko eksynyt tallinvintille? Paniikissa hävitin suuntavaistoni ja harpoin muutaman askeleen taaksepäin. Oliko ovi oikealla vai vasemmalla puolella? Mistä olin tullut.

Lopulta tavoitin taas tiiliseinäin jota seurasin. Sormillani tapasin sähköjohtoon, jota seurasin sormituntuman varassa. Lopulta sormeni osuivat neliön muotoiseen rasiaan, jonka nappia painamalla muutama lamppu syttyi palamaan. Huomasin olevani vintin oven vieressä. Kiskaisin ovea kerran, mutta se ei antanut periksi. Kiskaisin uudestaan kovempaan, mutta ei vieläkään mitään. Oliko joku lukinnut oven? Eihän sitä koskaan lukittu? Koetin vielä työntämistä.

Ovi antoi periksi yllättäen ja kompastuin kynnykseen. Kahden kuperkeikan jälkeen löysin itseni tallin lattialta, portaiden alapäästä. Olin kolhinut käteni pahasti, mutta poskeani kirvelsi. Kaikesta huolimatta nousin ja kävin sammuttamassa vintin valot ja suljin oven. Pyyhkäisin kutiavaa poskeani ja käteni värjäytyi punaiseksi. Kiirehdin tallin vessaan, jossa näkisin itseni peilistä. Naamani oli puoliksi veren peittämä. Iso haava koristi otsaani ja poskeani koristi repaleinen iho. Ensin iski kipu otsan haavaan, sitten heikotus.

Puolijuoksua suuntasin kartanolle. Pääovi oli lukitsematon, joten riensin portaat ylös ja koputin Annan huoneiston ovea. Ei vastausta. Koputin uudestaan. Syvä hiljaisuus. Arvoin kahden jäljelle jäävän oven välillä, mutta uskoin Isabellan olevan parempi vaihtoehto kahdesta, joten suuntasin oikeanpuoleiselle ovelle. Koputuksen jälkeen kuulin vaimeaa liikehdintää huoneistosta ja vanhempi perijättäristä tuli vihdoin avaamaan oven.

Minua useamman sentin lyhyempi brunette oli pukeutunut satiiniseen kaapuun, joka tuskin peitti puolia reisistä. Lisäksi hänellä oli aivan liian mukavan näköiset töppöset jaloissaan. Nainen silmäili minua päästä varpaisiin.
– Kaaduin tallin portaissa, selitin pikaisesti rajun ulkonäköni.
– Niin? Tiedät hyvin, että tallista löytyy ensiaputarvikkeet, Isabella vaikutti siltä, ettei kaivannut häiriötä.
– En usko, että selviän omin avuin ensiapuun, selitin ja heilutin mykkää puhelintani.
– Hyvä on. Vien sinut ensiapuun, kunhan et sotke autoani.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 21.11.17 1:17

21.11.

Hevosen siirtäminen Auburniin oli aloittanut selkeästi oikean omituisten sattumusten sarjan. Kohta tuli viisi kuukautta siitä, kun olin taluttanut Mustiksen ulos trailerista Auburn Estaten pihassa. Kesä oli mennyt vaihtelevasti. Olin käyttänyt kenttää ihan tappiin asti. Ja sitten vielä oli Mustis repinyt kengän mukana palan kaviostaan.

Etäinen Amanda oli näyttänyt todelliset kyntensä ensimmäisessä valmennuksessa, oikeastaan siitä päivästä lähtien en ole pitänyt naisesta. Toisaalta, aina kun näen kyseisen blondin, kipinä palaa kovemmin sisälläni ja tahdon todella treenata. Salainen ihastukseni tallimestariin ei ollut enää niin salainen, sillä vasta muutama päivä aikaisemmin olimme päättäneet ryhtyä seurustelemaan. Anna oli ollut todella huolissaan, kun ei moneen tuntiin saanut minua kiinni. Syyllisyys pisti sisimmissäni, mutta uskoin naisen vielä nukkuvan vapaa-aamuna.

Seuraavana ajatukseni harhaili Isabellaan. Vanhempi siskoista oli etäinen, mutta mikä tyylitaju naisella olikaan. Jos en olisi illalla ollut puoliksi veren peittämä, enkä seurustelisi Annan kanssa, olisin varmasti yrittää iskeä tuota naista. Tilanne oli ollut vähintään koominen näin jälkikäteen ajateltuna. Nainen tuntui tarkistavan varustepinot ja muut viivoittimen ja vatupassin kanssa.

Autoni kello näytti 7:29, kun parkkeerasin autoni lähes tyhjälle parkkipaikalle. Lääkäri oli sentään antanut luvan ajaa autoa, en ollut iskenyt päätäni. Heikotuskin oli poistunut, kun verenvuoto oli saatu tyrehtymään. Silti lihaksiini särki ja olin äärimmäisen väsynyt, mutta uni ei enää ollut tullut lukuisten painajaisten jälkeen. Lisäksi yöllä minua oli valvottanut se, kun olin pääni puhki miettinyt valmennusta.

Laahustin talliin, missä oli hiljaista. Hevoset söivät aamuruokiaan ja uskaltauduin kahvihuoneeseen, mistä leijaili kutsuvasti kahvin tuoksu. En ollut viitsinyt keittää edes kahvia itselleni ennen lähtöä. Toisaalta mikään ei ollut maistunut minulle ennen lähtöäni. Mahani murisi avatessani oven. Jonathan oli juuri ottamassa itselleen kahvia, joten tervehdin häntä. Mies katsoi minua hieman kummissaan, mutta tervehti vain kohteliaasti.
– Aikainen aamu? mies kysyi, kun otin itselleni kupin kaapista.
– En vain saanut enää nukuttua. Enkä välittäisi näyttäytyä kaikille tämän näköisenä, virkoin kaataessani kahvia kuppiin.

Kahvihetki meni hiljaisuuden vallitessa. Lupasin viedä Mustiksen omaan tarhaan, kun olin saanut ratsastettua, olipahan miehelle vähemmän töitä luvassa. Otin vielä itselleni kaapistani suklaapatukan, jonka söin ahnaasti. Elimistöni tarvitsi ravintoa. Kantaessani varusteet Mustiksen karsinalle, ori näytti kärsimättömältä. Se olisi varmasti halunnut muiden kanssa ulos tarhailemaan.

Puolikoomassa harjasin orin satuloin sen. Olin nopeasti valmis ja suuntasin kentälle. Milloin olin edes käynyt viimeksi siellä? Nyt pohja oli täydellisessä talvikunnossa; ei liukas, eikä täynnä lunta. Hieman vastusta harjoitteluun, mutta sopivasti joustoa. Nousin satulaan nopealla heilautuksella ja annoin Mustiksen kävellä pitkin ohjin useamman kierroksen.

Ravissa lähdin heti hakemaan pohkeita lävitse ja volttien kautta ulko-ohjaa tuntumalle. Ori tuntui tänään aivan erilaiselta ratsastaa, jopa kuumalta. Potivatko hevosetkin maanantaipäiviä? Koetin tehdä muutamia pohkeenväistöjä ja tunsin kuinka ori ponnisti rehellisesti ristiin jaloillaan. Missä oli tämä tarmokkuus valmennusten ja kilpailujen aikana? Huokaisin ja jatkoin lävistäjälle pyytäen lisättyä ravia. Edes Amanda ei olisi löytänyt valittamista suorituksesta. Mustis korskahti ja heilautti päätään ottaen paremmin tukea kuolaimesta. Lyhensin rytmikästä ravia ja houkuttelin oria askeltamaan ylöspäin. Kulmassa tein terävän käännöksen ja annoin orille komennon pidentää askeltaan. Minun oli vaikea keventää isojen askelten tahtiin. Kulman lähestyessä taas kokosin oria. Voltti päädyssä oli taidonnäyte siitä, miten hitaasti Mustis kykeni etenemään ravissa ja kulmasta taas pyysin lisätyn ravin. Vaikka pakkasta olikin, tunsin hien nousevan pintaan.

Lopulta jäin pääty-ympyrälle, missä hain hyvän harjoitusravin ja lähdin tekemään laukkavoltteja. Voimakas, hyvin polkeva laukka täydellisessä tasapainossa, tätä sen olisi eilenkin pitänyt olla. Lopulta annoin orin hengähtää, mutta pidin sen reippaana käynnistä huolimatta.

Seuraavana hain temponmuutoksia laukassa keskiympyrällä. Mustis oli selkeästi menossa, joten sain tehdä töitä, että ori suuntasi energiansa haluamaani suuntaan. Laukanvaihdoin kautta siirryin toiseen päätyyn kenttää jatkamaan samaa tehtävää.

Loppuun ravissa kävin avo- ja sulkutaivutuksia lävitse. En vieläkään ymmärtänyt, miksi yhteistyö ei sujunut muiden edessä? Tämä hevonenhan olisi vaikka kiivennyt kartanon katolle peruuttaen, jos pyytäisin. Vihdoin huokaisin syvään ja pidätin orin käyntiin.

Tallissa Jonathan oli jo siivoamassa karsinoita. Isabella oli saapunut talliin täydellisen huoliteltuna, kuten aina. Matkalla karsinalle olin törmätä Rillan varusteita kantavaan naiseen.
– Ai. Sinähän olet aikaisin liikkeellä.
– Huomenta. Ja kiitos vielä eilisestä, tervehdin tallin omistajaa.
Isabella jatkoi matkaansa ja minä omaani. Hanin karsinaa siivoamassa ollut Jonathan katsoi meidän molempien perään hieman hämmentyneen näköisenä, mutta jatkoi ripeästi töitä talliradiosta soivan kappaleen tahtiin.

Mustiksen hoidettuani olin tyytyväinen, että olin vältellyt muiden tallilaisten katseet. Kuitenkin huomenna moni varmasti näkisi minut, sillä Mustiksella olisi kengityspäivä ja minulla iltatalli. En minä puoliksi paketoitua naamaani voinut ikuisesti piilotella. Hiki kirveli otsan tuoreessa haavassa, mutten välittänyt. Nyt halusin vain piiloon ihmisten katseilta,
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 22.11.17 0:56

22.11.

Tulin mielenterveyshoitajan vastaanotolta suoraan tallille. Lunta oli satanut koko aamun. Kengittäjä oli irrottamassa Valerielta kenkiä, joten tervehdin häntä kohteliaasti. Kävelin ilmoitustaululle lukemaan kengitettävien listan. Mustis olisi seuraavana vuorossa, kuten olin ounastellutkin.

Lähdin hakemaan oriani karsinaan valmiiksi ja näin Annan ja Jonathanin kauempana puhdistamassa Santun tarhaa. Harkitsin kahdesti, menisinkö juttelemaan vai en, mutta päätin olla häiritsemättä heidän työntekoaan, en halunnut huolestuttaa kumpaakaan. Niinpä talutin orini talliin ja yritin vain keskittyä tammoille huutelevaan Mustikseen.

Tallissa lopulta tyydyin kiillottamaan oria sen karsinan viereisessä hoitopaikassa. Aika tuntui kuluvan aivan liian hitaasti ja päätäni kivisti. Kengittäjän ryhtyessä muotoilemaan kenkiä alasinta vasten paukuttaen lopulta totesin, että tarvitsisin raitista ilmaa ja hiljaisuutta. Hain orin suitset ja päätin lähteä pienelle kävelylle, se tekisi ihan hyvää molemmille.

Suuntasin laitumille. Ihmeen kaupalla lumisade oli tauonnut hetkeksi ja aurinko pääsi pilkahtamaan. Orini oli kerrankin jopa rauhallinen, joten päästin ajatukseni harhailemaan kiperiin aiheisiin. Miksi juuri nyt elämän piti heittää kuperkeikkaa ja repiä kaikki vanhat haavat auki? Olin juuri saanut sentään tyttöystävän, olinhan sentään ollut vuosia vapailla markkinoilla satunnaisia irtosuhteita lukuun ottamatta. Ja mitä minä voisin Annalle kertoa itsestäni? Minähän häpesin itseäni päästä varpaisiin. Oli outoa, että joku katsoi minua kerrankin ylöspäin, eikä nenänvartta pitkin katse inhoa täynnä.

Äitini oli pian pahoinpitelyn ja raiskauksen jälkeen jättänyt miesystävänsä. En kuitenkaan voinut jatkaa elämää enää siinä talossa, joten olin muuttanut kauas kotoa opiskelemaan. Isää ei kiinnostanut minun elämäni, hänellä oli oma täydellinen perheensä nyt. Niinpä otin puhelimen käteeni ja kirjoitin viestin äidilleni. Milloin olin edes jutellut hänelle? Äitienpäivänä.
”Voisin tulla Joulun aikoihin käymään.” Viesti oli yksinkertainen, enkä halunnut huolestuttaa häntä ongelmillani. Ongelmat tuntuivat oikein kasaantuvan ympärilleni vain hyökätäkseen kaikki kerralla.

Pomoni nimen nähdessäni viestiketjujen joukossa pohdin, oliko minun nyt oikeasti aika lopettaa kaikki se, mitä en todella ollut. Hetken mielijohteesta näpyttelin vielä toisen viestin:
”Mä en voi jatkaa enää iltakeikkoja.”, mutta huomaamattani viesti lähtikin Annalle pomoni sijasta. Tiesin, että palkankorotukseni ei ehkä riittäisi ylläpitämään hyvän kokoista asuntoa ja hevosta, mutta tiesin pomoni olevan reilu ihminen sisimmissään.

Olimme jo laidunten toisessa päässä, kun havahduin siihen, että minun todella pitäisi palata mahdollisimman pian tallille. Valerien kengitys alkaisi varmasti olla jo loppusuoralla. Mustis heräsi taas eloon, kun lähestyimme tallia ja tammoja, kuka nyt ei kauniista puoliveritammoista innostuisi? Aikaisempi alakuloisuuteni ja murehtimiseni kaikkosi sitä mukaa, mitä lähestyin tallipihaa.

Puhelimeni värisi ja otin sen käteen. Viesti oli tullut Annalta, joten avasin sen samalla, kun Mustis nykäisi ohjista kohti lähintä tarhaa. En ehtinyt nähdä viestiä, kun puhelimeni lensi kädestäni ja sain keskittää kaiken huomion oriin, joka yritti kiikuttaa minua kohti tammoja. Olin jo unohtanut koko puhelimen, kun sain orin vihdoin takaisin hallintaani. Minun täytyisi saada Mustis takaisin talliin.

Sain orin takaisin talliin ja vapaalle hoitopaikalle. Riisuin suitset ja annoin heppanamin orille taskustani, vaikkei se sitä aivan ansainnutkaan. Luulin jo saaneen Mustiksen kulkemaan kiltisti talutettuna, mutta ehei. Puhdistin sataneen lumen lapasillani ja tapasin kännykkää taskuistani.
”Voi paska.” henkäisin muistaessani puhelimen yhä makaavan hangessa. Pystyin vain toivomaan, että se olisi yhä hengissä. Mutta minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin odottaa, että Mustis pääsisi kengitettäväksi.

Onneksi Saku oli jo viimeistelemässä Valerien viimeistä kaviota. Jonathan odotti tamman luona ja pian kiinnitti narun riimuun. Se oli minulle merkki siirtää Mustis kengittäjän hellään huomaan.
”Noh poika, jokos tänään saataisiin vuoltua tasainen kavio?” mies sanoi taputtaessaan oria lavalle, tämän asetuttua nätisti seisomaan paikoilleen.
”Pärjäät varmaan Mustiksen kanssa? Taisin tipauttaa puhelimeni ulos” sanoin ja silitin orin silkkistä turpaa, vaikkei se asiasta yhtään pitänytkään.
”Enköhän mä!” Saku huikkasi ja lähdin etsimään pudonnut kännykkääni.

Ihmeen kaupalla löysin puhelimeni täysin toimintakuntoisena vastasataneiden hiutaleiden alta. Eipä sentään ollut hajonnut. Avasin näytön lukituksen ja luin vihdoin viestin, jonka Anna oli lähettänyt:
”Meinaatko, ettet pysty enää tekemään iltatalleja? Voin mä siitä kertoa Isbelle ja Amalle.”
Kirosin mielessäni ja näpyttelin ensimmäisen asian, mikä mieleeni juolahti, vastaukseksi:
”Sori. Mun piti lähettää tuo pomolleni.”
Miksen vain kyennyt uskoutumaan tyttöystävälleni? Miksen kyennyt uskoutumaan kenellekään? Mutta tiesin, että vastaus oli pelko. Pelkäsin todella menettäväni kaiken sen, minkä olin elämäni aikana saanut rakennettua.

Henkäisin ennen tallin oven avaamista. Kahvin tuoksu leijaili nenääni, mutta tiesin Jonathanin jo lähteneen kotiin. Hän oli poistunut omaan autoonsa saatuaan Valerien tarhaan. Annan siis täytyisi olla kahvihuoneessa. Kävelin varovaisesti kahvihuoneen ovelle ja henkäisin uudestaan oven avatessani. Anna istui pöydän ääressä höyryävä kahvikuppi kädessään. Hän kohdisti katseensa minuun.
”Lotta, mitä sulle on tapahtunut?” Anna kuulosti oikeasti huolestuneelta.
Otin kupin kaapista ja kaadoin itselleni kahvia miettiessäni sanoja, joita voisin suustani päästää.
”Kaaduin tallivintin portaissa” henkäisin ja toivoin sen kuittaavan paketoidun naamani.
Istahdin naista vastapäätä ja tunsin, kuinka hän tutki minua katseellaan, kun sekoitin kahviani.
”Mitä iltakeikkoja sitten tarkoitit?” Asia selkeästi vaivasi Annaa.

Selitin perjantai-illan tapahtumat lyhyesti, mutten kertonut Mikosta tai siitä, että käytin salanimeä liikkuessani niissä piireissä.
”Tuossa on paljon sulateltavaa” nainen henkäisi hörpättyään loput kahvistaan. ”Ja mun pitää mennä tekemään loput ruuat valmiiksi” hän jatkoi ja vaikutti uppoutuneen omiin ajatuksiinsa.
Anna huuhtoi oman kuppinsa ja avasi kahvihuoneen oven.
”Voinko tulla iltatallin jälkeen käymään sun luona?” kysyin ja nainen seisahtui.
”Mä en tiedä vielä.” Anna vastasi ja astui ulos huoneesta. Tiesin olevani enemmän kuin selityksen velkaa Annalle, mutta jostain minunkin oli aloitettava.

Tyhjennettyä oman kahvikuppini suuntasin tallinvintille, mistä hain Mustiksen valjaat ja pari loimea lisää alas. Ne minun olisi pitänyt tuoda jo maanantaina alas, mutta se oli jäänyt. Pyyhin valjaat nopeasti satulasaippualla ja jouduin toteamaan, että kunnollinen varustehuolto saisi odottaa vielä ainakin hetken. Mustis oli viimeisen kengän kohdalla menossa ja viimeinen tämän päivän kengitettävistä. Hän sanoi jättävänsä laskut ilmoitustaululle, josta kukin saisi poimia omansa.

Olin väsynyt, kun sain Mustiksen valjastaneen ohjasajoa varten. Mutta hevonen piti hoitaa Jouluna sekä Juhannuksena, niin myös tänään. Väsymyksestäni huolimatta suuntasin maneesiin ja ryhdyin töihin orin kanssa.

Mustis oli tänään sopivan laiskalla päällä. Eilisenlaista tarmokkuutta en olisikaan jaksanut. Keskityimme perusasioihin, edellisestä ohjasajokerrasta oli jo vierähtänyt aikaa. Olin jo niin hengästynyt juoksemiseen, joten päätin nipistää muutaman minuutin treenin pituudesta ja aloitin loppukäynnit hieman aikaisemmin kuin suunnittelin. Minun täytyisi vielä jaksaa tehdä iltatalli.

Talliin oli ilmestynyt ihmisiä. Minun täytyisi vain kestää ihmisten katseet, mutta toisaalta olihan minulla nyt vähemmän hevosia otettavana sisälle. Mustis sai ekstraheinät karsinaansa ja laskin orin sinne. Olisihan se voinut vielä mennä pihalle, mutta tunsin itseni laiskaksi, enkä uskonut orin nupin menevän sekaisin parista ylimääräisestä tunnista karsinassa. Anna oli siivonnut molemmat hoitopaikat ja valmistellut iltaruuat. Minulle jäi siis hyvin aikaa tehdä mitä itse koin tarpeelliseksi.

Päätin vielä valoisan turvin käydä itsenäisesti siivoamassa Mustiksen tarhan. Olisi jotain tekemistä. Mutta Mustiksen tarhassa ei mennytkään kovin kauaa. Lisäksi heinäkärrytkin oli valmiiksi täytetty. Anna ja Jonathan olivat sitten olleet tehokkaita aamutallissa. Varusteiden peseminen ei minua oikein kiinnostanut, joten suuntasin kahvihuoneeseen. Kahvipannu oli huvennut, joten pistin uutta tulille ja syvennyin päivän lehteen.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 11.12.17 22:17

11.12.


avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 18.12.17 5:17

Viikon liikutussuunnitelma

Ma 18.12 - maasto
Ti 19.12 - juoksutus
Ke 20.12 - koulutreeni 1,5h
To 21.12 - läpiratsastus, ratojen läpikäynti
Pe 22.12 - kilpailut
La 23.12 - läpiratsastus
Su 24.12 - maasto
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 21.12.17 21:00

21.12.2017 - Kisajännitystä ilmassa?

Aamulla Helsingissä

Olin lähtenyt jo ennen kuutta kotoa. Pomo oli onnistunut tietenkin tälle päivälle sopimaan asiakastapaamisen ja olin jo valmiiksi aivan hermorauniona. En ollut yhtään varma siitä, miten huomisen kilpailut sujuisivat ja lisäksi olin luvannut Joulun aikoihin tavata äitini. Jo jompi kumpi asia saisi minut kauhusta kankeaksi, mutta uusi asiakas oli saanut minun stressinsietokyvyn aivan äärirajoille.

Tylsän modernissa toimistohuoneessa yritin saada nykyistä projektia etenemään, mutta se oli aivan tuskaisen turhaa ja ajatukseni sinkoilivat sinne tänne. Lopulta minun oli aika lähteä kokoushuoneeseen, kun kännykkääni kilahti viesti. Äänimerkki oli korviaraastavan ärsyttävä, mutta en ehtinyt kuin napata puhelimen käteeni ja kiirehtiä läppärilaukkuni kanssa sovittuun tilaan.

Pomo ja uusi asiakas eivät olleet vielä saapuneet, joten olin esiin muistiinpanovälineeni ja vilkaisin ärsyttävästi etukantensa yläkulmassa valoavilkuttavaa puhelinta. Nappasin virran päälle näyttöön. Lähettäjän nimi sai minun vereni jo melkein kiehumaan, mutta minun oli pakko avata viesti; en voinut tietää, olisiko tallilla tai Mustiksella jokin hätänä. “Treenaa Cupiin. AS.” Viestin sisältö sai minut suunnilleen kiehumaan. Kuinka Amanda kehtasi lähettää tällaisen viestin juuri tällä hetkellä?!

Kiristelin hampaitani, kun kuulin pomon lähestyvän. En ollut saanut kerättyä itseäni takaisin kasaan Amandan viestin jälkeen. Tiesin, että minulla olisi tänään aikaa vain läpiratsastukseen ja ratojen läpikäymiseen, eihän rankkaa treeniä voinut jättää viimetippaan, kyllähän Amandan se täytyi tietää. Naputin kynsilläni vasten pöydän kantta, kun huoneen ovi aukeni ja pomoni saapui arviolta kymmenen vuotta vanhemman naisen kanssa huoneeseen. Hämmästys paistoi naisen silmistä, kun tämän katse osui minuun. Naisen takaa ilmestyi myös mies, jonka kasvonpiirteet olivat tutut, mutta selkeästi vanhentuneet vuosien takaisista muistoista. En tiennyt halusinko paeta, itkeä vai lyödä miestä.




Ilta Kallassa

Olin vihdoin saanut itseni tallille. Nappasin vain tallikassini ja marssin suoraan tallituvan pukkariin. Vaihdettuani ratsastusvaatteet näpyttelin vielä Annalle viestin: ”Tulen käymään, kun olen ratsastanut”. Laskin kassin mustiksen karsinan eteen ja hain orin varusteet satulahuoneesta. Isabella käveli juuri tallin toisesta päästä ja katsoi minua hämmentyneen näköisenä, ihan kuin olisi jokin ongelma.
“Onko kaikki hyvin?” kysyin Isabellalta.
“On. Tulitko vasta tallille?” Isabella kysyi ja sai hymyn kasvoilleen.
“Joo. Piti olla aamulla palaverissä ja hoitaa viimeiset lahjaostokset Helsingissä.” kerroin ja laskin satulan ja suitset taitettavalle satulatelineelle.

Isabella ja minä poistuimme tallista samalla ovenavauksella. Hän suuntasi kulmassa oleville tarhoille ja itse kävelin lantalalta toiseen suuntaa, kohti Mustiksen tarhaa.

Otin Mustiksen hoitopaikalle ja harjasin pikaisesti. Satuloituani orin otin kassista saappaani ja vaihdoin ne tallikenkieni tilalle. Lämmitin kuolaimia samalla, kun laitoin kypärän päähäni. Mustis tiesi hyvin, että nyt pidäisi olla ruoka-aika, eikä mikään ratsastushetki,
“Anteeksi Mustis, mutta mun on pakko ratsastaa sulla vielä tänään, muuten olet ihan jumissa huomenna kilpailuissa.” Lepertelin orille ja kiinnitin sen suitsien leukahihnan kiinni.

Maneesissa päätin käydä kaiken tarvittavan vain nopeasti lävitse ennen ratojen läpikäyntiä. Ilman raippaa Mustis oli oikeasti haastava saada liikkeelle, mutta muutama hellävarainen muistutus kannusten kanssa auttoi asiaan. Ainakin alkukäynnit saivat minut hieman luottamaan itseeni huomisen suhteen.

Ravissa Mustis tuntui painavan kuolaimelle, joten jouduin muistuttamaan sitä, että itse pitäisi oma päänsä kannatella. Hain oria kuulolle perus pohkeenväistöillä, volteilla ja ympyröillä; niillä asioilla, mitä radoilla tulisi vastaan. Pitkille sivuille välillä otin myös lisäyksiä, mutta ori tuntui tahmealta pohkeelle. Pieni kutittelu kannuksella auttoi ja Mustiksen liikkeisiin tuli heti suuri ero.

Laukassa kävin molemmat suunnat lävitse ja varmistin pidätysten läpi menemisen. En ollut aivan täysin tyytyväinen laukkaan, mutta minun täytyi pitää tauko, jotta saisin käytyä kaikkia radat lävitse ja keskityttyä ongelmiin, jos niitä ilmenisi. Tiesin, että huomisesta kilpailusta tulisi tiukka, eikä minulla ollut varaa alisuorittamiseen. Kertasin radan mielessäni ja keräsin ohjat. Rata oli haastava hahmottaa ilman kouluaitoja, mutta tein parhaani. Mustiksella oli taipumusta seurata aitoja, joten ulkopohkeen ja -ohjan tuki tuli ainakin testattua kunnolla.

Ensimmäiset kaksi rataa sujuivat hyvin, mutta viimeisen radan pohkeenväistöt tuottivat yllättäen ongelmia. Hengitin syvään ja tulin radan kohdan uudestaan muutaman kerran, kunnes olin tyytyväinen suoritukseen. Loppuun annoin Mustiksen venyttää kaulaansa rennossa ravissa ja huokaisin. Kyllä minä vielä selviäisin tästä päivästä ja huomisesta.

Harjasin orin huolellisesti ja loimitin yötä varten ennen päästämistä omaan karsinaan syömään. Muut hevoset olivat jo saaneet syötyä väkirehunsa ja orini kävi ahnaasti omiensa kimppuun. Satulahuoneessa pyyhin eilen huolella pesemäni satulan vielä pikaisesti ja laitoin käyttämäni huovan pyykkiin. Samoin kiillotin suitset ja lähdin hakemaan vintiltä Mustiksen kisahuopaa.

Vintillä huomasin, ettei paketteihin oltu koskettu. Oliko kukaan edes käynyt vintillä? En uskonut. Hiplasin Mustiksen pakettia, mutta maltoin mieleni ja nappasin kultareunuksisen huovan mukaani hyllystä. Sammutin valot vintiltä ja suuntasin alas takaisin satulahuoneeseen, kun kuulin ääntä toimiston suunnalta. Erotin Isabellan äänen sekä jonkun tutun miehen. Hymähdin ja jatkoin matkaani, ei ollut minun asiani tai ongelmani. Laskin huovan Mustiksen satulan päälle ja lähdin keräämään orin karsinalta vielä omat tavarani.


Saatuani varusteeni kasaan ja tungettua ne ajatuksissani kaappiini lähdin kävelemään kartanolle. Jouluvalot olivat vähän liikaa omaan silmääni, mutta en antanut sen häiritä. Avasin kartanon suuren oven ja kävelin tutut portaat ylös Annan huoneiston ovelle. Koputin oveen muutaman kerran ja jäin odottamaan.

Anna avasi oven ja katsoin häntä huokaisten. En ehkä ikinä tottuisi naisen kauneuteen. Hän pyysi minut sisään ja astuin ovesta sisälle ja kiepsautin naisen halaukseeni takkia riisumatta. Hellä hetkemme vaihtui suukkoihin ja lopulta suudelmaan. Olisin todella tahtonut jatkaa samantien vielä pidemmälle, mutta en voinut, sillä jokin ajatuksissani häiritsi minua ja lopulta irrouttauduin Annan otteesta.
“Mulla oli ihan oikeaakin asiaa” henkäisin lopulta huohottaen tyttöystävälleni.
“Aih. Sitten sinun on varmaan parempi kertoa asiasi” Anna kuulosti hieman pettyneeltä, hän olisi varmasti halunnut jatkaa yhtä paljon kuin minäkin.
“Olen lähdössä maanataina pieneen reissuun ja tulen tiistaina, joten jos voisit liikuttaa Mustiksen jompana kumpana päivänä. Siitä olisi mulle tosi suuri apu. Ja toisekseen, halusin tulla toivottamaan sinulle onnea huomisiin kilpailuihin.” kerroin.
“Okei. Ja kiitos, onnea sinullekin. Katsoin, että olet ilmoittautunut parilla lainahevosella.” Anna sanoi ja suukotti minua.
“Pitää ratsastaa kaikella, minkä kiinni saa” virnisti ja suukotin naista takaisin.

Suukot muuttuivat taas intohimoisiksi suudelmiksi ja kätemme vaelsivat toistemme ympärillä. Lopulta jouduin taas irrottautumaan Annasta.
“Anteeksi. Jäisin mieluusti, mutta mulla on ollu tosi pitkä päivä töissä ja mun pitää oikeasti mennä kotiin.” Aito suru kuulsi äänestäni.
Anna sanoi ymmärtävänsä, mutta en ollut täysin vakuuttunut siitä, tarkoittiko hän myös sitä koko sydämestään. Suukotin kuitenkin Annaa vielä ja toivotin hyvät yöt ennen kotiin lähtöä.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Mustiksen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa