Kouluvalmennus 11.8

Kouluvalmennus perjantaina 11.8.17

Hiusnutturat ja vatsalihakset tiukalle, peppu koulupenkkiin ja valmistaudu hikoilemaan! Kaikki tallin ratsukot ovat vapaita osallistumaan, mutta tarkoitus on saada kasaan kaksi ryhmää: toinen kokonaan koulupainoitteisille ratsukoille, toinen kaikille muille (kenttä-, yleis- ja estepainoitteiset). Valmennuksen pitää Amanda, paikkana tallin hiekkakenttä, sateen sattuessa maneesi. Tarvittaessa osallistujia jaetaan pienempiin ryhmiin. Valmennus kestää noin 1,5 tuntia alku- ja loppuverryttelyineen, mutta valmennus ei lopu ennen kuin Amanda on rutistanut ratsukoista parhaan mahdollisen tuloksen ulos.

Valmennuksen sisältö

- Kantava teema: puolipidäte
- Siirtymiset askellajista toiseen
- Siirtymiset askellajin sisällä (temmon muutokset)
- Laukasta käyntiin
- Laukannosto suoralla
- Taso kartoitus: tehtäviä voidaan soveltaa ratsukon tason mukaan

Osallistumisohjeet

Sama kuin estevalmennuksessa, joten kertauksena: Amanda kirjoittaa pohjatarinan ja arpoo kunkin ratsukon "menestyksen" tässä valmennuksessa. Pohjatarinan jälkeen osallistujat voivat muokata ilmoittautumisviestiinsä oman suorituksensa, joka voi olla teksti tai piirros. Lyhytkin kommentti riittää ja viikossa oman ryhmän pohjatarinan saavuttua, mikäli ratsukko tahtoo valmennuksen vaikuttavan tasokehitykseensä. Lisäaikaa saa toisen viikon, jos tietää jo ennakkoon olevansa tuolloin kiireinen. Ilmoitathan asiasta siinä tapauksessa jo osallistumisen yhteydessä.

Ryhmä 1: klo 17-18.30
Mikael - Haitta
Tilda - Fellu
Lotta - Mustis

Ryhmä 2: klo 18.30-20
Minka - Hani
Ellen - Meidhir
Jemiina - Tevi

Ryhmä 3: klo 20-21.30
Ellie - Riepu
Anna - Epi
Alessa - Lasse
Rasmus - Lara


Sekä ulkona että tallissa vallitsi kaaos. Tummat ukkospilvet piiskasivat kartanon maita sateella, puut heiluivat tuulessa ja salamat valaisivat taivaan kirkkaaksi kerta toisensa jälkeen. Sisällä ihmisten keskuudessa vallitsi yhtä kova jännite kuin korkealla pilvissä – tänään oli valmennus päivä, peräti kolmessa peräkkäisessä ryhmässä, joten osa puunasi enemmän tai vähemmän jyrinästä järkyttyneitä hevosiaan, osa pyöri paikasta a paikkaan b ja sparrasi itseään tulevaa varten. Ensimmäistä kertaa julkisesti Amanda hymyili aidosti: blondi oli enemmän kuin mielissään maineensa aiheuttamista paineista pienissä ihmismielissä, ja oli kuin luonto olisi antanut lisäpotkua jo ennestään stressaavalle tilanteelle. Nainen käveli vaaleanpunaisissa haisaappaissaan tallin käytävää, kiepauttaen tuuheat hiuksensa huolettomalle nutturalle.

- Se joka ei anna itsestään irti tänään 110 prosenttia, saa pakata kamppeensa ja häipyä. Odotan tuloksia, arvon ratsastajat, tuloksia! Amanda kuulutti tiukkaan sävyyn, kävellessään reippaasti toimiston ohi. Blondi avasi maneesille vievän ulko-oven, jonka läpi myrskyävä tuuli pääsi hetkeksi ujeltamaan tallissa.

- Viisi minuuttia, ykkösryhmä, nainen huusi napauttaen ruusukultaista rannekelloaan. Samalla ovenavauksella Amandan perässä maneesiin käveli hermostuneita ja, ihme kyllä, uteliaita kasvoja – valmennus selvästi herätti mielenkiintoa niin ratsastajissa kuin vieraissakin.

Ryhmä 1

Amanda piti maneesin pitkää liukuovea paikoillaan, ettei tuuli kolistelisi sitä ja pelästyttäisi näin sisään astuvia hevosia. Tallista saapui kolme ratsukkoa, joista ensimmäisenä kävelevä musta friisiläisori Mustis ratsastajansa Lotan kanssa näyttivät olevan sinut myrskyävän sään kanssa. Sen sijaan Mikellä oli hankaluuksia saada Haitta kulkemaan suorassa katetun kulkuväylän läpi tallista maneesiin: tamma korisi ja tanssi, suurten mantelinmuotoisten silmien pyöriessä villisti päässä. Miken kasvoista paistoi lievä ärsytys, minkä voimalla nuori mies sai kuin saikin hevosensa maneesiin. Viimeisenä tallista saapui Amandan oma kouluori Fellu kera vuokraajansa Tildan. Ori käveli reippaasti, vilkuillen epäluuloisesti ympärilleen, muttei esittänyt vastaväitteitä sisääntulossa. Amanda oli tervehtinyt jokaista ratsukkoa nuivasti, toivottaen nämä tervetulleiksi elämänsä tärkeimpään koitokseen. Blondi myhäili vetäessään samalla viheltäen maneesin ovea kiinni: nyt eroteltaisiin jyvät akanoista.

Ratsastajat nousivat hevostensa selkään ja aloittivat alkukäynnit. Amanda oli siirtynyt maneesin keskelle, nojaillen oikeaan jalkaansa ja venytellen hartioitaan pieni esteraippa kädessään. Ratsastajat olivat totisen jännittyneitä ja jokaisen hevosen korvat olivat katketakseen tötteröllä.

- Okei, sanon tämän vain kerran: se joka tekee tästä myrkystä tekosyyn kunnon työskentelylle, voi heittää hanskat tiskiin jo nyt. Se joka aikoo hikoilla selkänsä märäksi antaen kaikkensa, rentoutuu tällä sekunnilla. Näytätte hirveältä! Amanda moitti, antaen katseensa hitaasti kiertää ratsukoissa. Fellulla ratsastava Tilda alkoi välittömästi pyöritellä hartioitaan.

- Ohjat käteen. Blondi ohjeisti. Haitta korskahteli Miken alla viskoen villisti hännällään, hermostuen lisää tuntumasta. - Aloitetaan tekemällä siirtymisiä ravista käyntiin ja käynnistä raviin jokaisen kirjaimen kohdalla. Päätyihin isot pääty-ympyrät, joiden sisällä siirtyminen jokaisella neljänneksellä.
Ratsukot aloittivat työskentelyn. Punahiuksisen Lotan friisiläisori ei energisyydestään huolimatta reagoinut jyrähdyksiin, mutta ei myöskään tarpeeksi nopeasti ratsastajansa pidätteisiin. - Sanotko Lotta tuota käynniksi? Ravin ja käynnin välissä on kolme-neljä askelta jotain käsittämätöntä räpellystä. Valmistele ja herranjestas ratsasta ne siirtymiset! Säilytä sama eteenpäinpyrkivyys, mutta turha hätäily pois. Voimaa, ei vauhtia! Amanda kääntyi maneesin keskustassa, siirtäen katseensa pärskivään Haittaan. - Kärryt vaan perään ja ollaan Vermossa. Rentoudu Mikke, miten voit olettaa Haitan olevan elastinen ja yhteistyökykyinen, jos itse pönötät satulassa kuin kirkossa? Nollaa tilanne, myrskyä et voi hallita mutta tammaasi voit. Hartiat auki, polvet irti satulasta ja selkä suoraksi. Blondin sanat saivat Miken muuttamaan ensimmäistä kertaa asentoaan niin, että myös Amanda huomasi sen. - Muutama ihan kelvollinen siirtyminen ottaen huomioon, että olette täysin takapäättömiä! Tunne Tilda selkään, miten Fellu liikkuu: nyt se pitää sinua pilkkanaan, takajalat viistävät maata ja selkä on notkolla kuin vanhalla muulilla. Ohjat käteen, hitto vie, mikään ei voi onnistua, jos tuntumaa ei ole olemassakaan.

Keskittyneitä ilmeitä, hikikarpaloita otsilla. Suuntaa vaihdettiin ja tehtävää muutettiin. - Jatketaan samalla tavalla, mutta nyt kaikki muutokset tapahtuu ravin sisällä: jokaisen kirjaimen kohdalla ravia joko kootaan tai lisätään. Pääty-ympyrät ratsastetaan nyt 15 metrin voltteina, joiden sisällä tempoa muutetaan puolikkailla. Laskekaa tahtia, haluan tasaisuutta. En koottua ravia, en lisättyä ravia, vaan selkeän rytmin muutoksen, joka säilyy koko kirjainvälin ajan. Saa suorittaa! Amanda käveli keskustassa edestakaisin, kädet rennosti puuskassa ja siniset silmät ratsukoita tarkoin seuraten.

- Okei Mikke, tuolla istunnalla meillä voi olla vielä toivoa. Lisääminen ei kuitenkaan tarkoita vauhtia vaan sitä, että askeleeseen saadaan lisää pituutta: uskalla ratsastaa. Reaktiivisinkin hevonen tarvitsee vahvan tuen, jota vasten pyydetään eteenpäin. Ei silittelyä ja lässytystä. Amanda katsoi nuorenmiehen totisia kasvoja: parempi, paljon parempi. Pieni julkinen lynkkaus näemmä antoi Miken työskentelyyn lisäboostia. - Tasaista suorittamista Lotta, mutta missä kaikki liike? Tahti on tasainen, mutta erot siirtymisissä minimaalisia. Et ota kaikkea mahdollista Mustiksesta nyt irti, annat sille liikaa tilaa lintsata. Rohkeutta, Lotta, rohkeutta! Amanda patisteli punapäätä, odottaen näkevänsä jotain vielä enemmän. Jos potentiaalia oli, sitä ei ollut syytä jättää näyttämättä. - Löytyihän se takapää sieltä, oliko karannut kauaskin? Leuka ylös Tilda, valmistele ajoissa: katse ja ajatukset sinne, missä kohta olette, ei sinne missä jo olette. Blondi oli salaa tyytyväinen, että Tildan ongelmat olivat näinkin vähällä patistelulla korjattavissa, ja yhteistyö Fellun kanssa näytti jopa ihan siedettävältä. Kauas kantoisen kehityskelpoiselta.

Ratsukot saivat kävellä lyhyehköt välikäynnit ennen seuraavaa tehtävää. Oikeastaan Amanda halusi mitään sanomatta todistaa olevansa edes hitusen inhimillinen, ja antaa ratsastajille pienen mahdollisuuden hengähtää. Nimenomaan pienen, sillä kaikki aika oli tehokkaasti käytettävä treenaukseen. - Laiskottelu sikseen. Kulman jälkeen R-kirjaimesta laukannosto käynnistä suoralla, laukkaa aina päätyyn A-kirjaimeen asti, jossa siirtyminen laukasta käyntiin. Kulman jälkeen pitkällä sivulla hyvä, rytmikäs perusravi, 10 metrin voltti ja avotaivutus kulmaan asti, jossa siirtyminen käyntiin. Sitten sama uudelleen ja niin edelleen. Teitä on vain kolme ja iso maneesi, joten välit kuntoon niin ei tarvitse tehdä ylimääräisiä koukeroita. Aloittakaa!

Lotta ja Mustis ratsastivat ensimmäisenä laukannoston ja siirtymisen käyntiin. Amandan mieliksi nosto oli varsin onnistunut, mutta siirtymisessä käyntiin oli jälleen pidätteen läpi menemisen kannalta parannettavaa. - Noin komealla laukalla on sääli, kun siirtyminen on kuraa. Lotta, edelleen: kitke se vauhti pois ja käytä siirtymisessä apuna enemmän koko kroppaasi. Ja ne pohkeet kiinni, kietoudu sen tynnyrin ympärille. Blondi käyskenteli lähemmäs päätyä, jossa siirtyminen käyntiin tapahtui. - Mitä, Mikkekö olikin se, kuka näytti muille esimerkkiä? Kaikkea sitä, vai oliko vahinko? Amanda vinoili, Miken ja Haitan siirtyessä pyöreästä laukasta käyntiin kiitettävästi. Ratsukko jatkoi pitkälle sivulle suorittamaan avotaivutusta, jonka seurauksena huomattavasti rennompana kulkeva Haitta protestoi ja potkaisi maneesin laitaan. Amanda sivuutti kyseisen näytöksen vain pudistelemalla päätään: valmennus taisi olla myös hevosten henkisenkantin kannalta varsin raskas. - Pidä Fellun pää suorana, kun ratsastat nostoa, tarkoitus ei ole mennä vastalaukkaa. Tilda, tule uudestaan. Amanda seurasi ryntäistä hikoavaa mustaa kouluoriaan, joka tällä kertaa ratsastajansa ansiosta nosti oikean laukan ja siirtyi siitä mutkattomasti suoraan käyntiin. Blondi ei sanonut sanaakaan, vaan taputti käsiään yhteen. Tehtävää mentiin vielä toiseen suuntaan, jonka aikana Amanda puristi jokaisesta vielä sellaiset suoritukset, joihin oli tyytyväinen ja antoi luvan loppukäynteihin.

- Kiitos ratsukoille, kiitos yleisölle. Amanda kiitteli kovaan ääneen, katsellen hikoilevia ratsukoita ja tyhjentyneitä ilmeitä maneesin yleisössä. - Tämä oli avartava kokemus myös minulle, sillä olette tallimme ”thö kouluratsastajat”. Sanoisinko vaikka niin, että ette olleet suuri pettymys. Taputtakaa hevosia, kävelkää pitkät loppukäynnit. Seuraava ryhmä tulee 20 minuutin päästä.


Ryhmä 2

Amanda oli joutunut muutamaan pakolliseen asiakaskontaktiin odottaessaan seuraavaa ryhmää saapuvaksi, sillä valmennuksen aiheuttama kiinnostus näkyi muutamana varovaisena tiedusteluna ulkopuolisten ratsukoiden osallistumismahdollisuuksista. Blondin taattu jääkylmä katse tappoi kuitenkin varovaiset smalltalk yritykset, ja tämä ohjasi ihmiset pikimmiten esittämään kysymyksiään ”infotiskille”: Isabellalle. Ensimmäisen valmennuksen ratsukot olivat saaneet loppuverryttelyt tehtyä, kun maneesin oven takaa vihellettiin. Amanda pyyhkäisi pölyä saappaistaan, heilautti sinisten silmiensä edessä nutturasta roikkuvia hiussuortuvia sivuun ja asteli keinuen avaamaan liukuovea. Ja mitä sen takana odottikaan! Kirjava sakki jos jonkinlaista ponia, hevosta ja tyttöä. Tämäkö oli nyt se elokuvasta tuttu ”suicide squad”? Hani oli ainakin täysin varma siitä, että kuolisi mieluummin kuin liikkuisi yhtään mihinkään. Kirjava ponitamma oli lyönyt jarrut lukkoon katokseen, ja Minka yritti sitkeästi saada sitä liikkumaan sisälle maneesiin. Tamman takana letkan liikkumista odottelivat ensin iso kimo Meidhir omistajansa Ellenin kanssa, ja näiden perässä ruunikko poni Tevi ja Jemiina. Kumma kyllä, ryhmärämän enemmistö ei ollut lainkaan kiinnostunut vallitsevista sääolosuhteista, vaan liikuttelivat korviaan hieman epäluuloisesti puolelta toiselle. Ellen hihkaisi jotain Minkan auttamisesta, mutta ennen kuin kukaan kerkesi kuulla mitään, oli Amanda kävellyt jo ponin takaliston viereen ja tuupannut tätä kevyesti pepusta eteenpäin. Kirjava suorastaan ravasi maneesiin sisään, sinihiuksisen pienen Minkan pidättäessä jännittynyttä vuokraponiaan. Blondi perijätär kiiruhti vetämään ovea kiinni, ennen kuin yksikään näistä ”persoonista” päättäisi ottaa hatkat.

Kaikki pääsivät kuin pääsivätkin sisälle, ratsujensa selkään ja uraa kiertämään. Amanda hengähti huomaamattomasti syvään: Isabella oli toitottanut taustatyön tärkeydestä valmentajana, siitä, kuinka ihmiset ja hevoset olivat eri lähtötilanteissa ja se tulisi ottaa huomioon, mutta katinkontit! Blondi seisoi jämerästi tutulla paikallaan maneesin keskellä, silmäillen ratsukoita. Se, mitä Amanda näki, kertoi kaiken tarpeellisen. - Noniin. Aion vaatia teiltä tismalleen samaa, mitä aiemmaltakin valmennukselta: tuloksia. Kukaan ei piiloudu tänään tekosyiden taakse eikä valehtele itselleen, miksei pysty parempaan. Yksikään ratsukko ei poistu täältä ennen kuin kaikki kortit on lyöty tiskiin, okei? Blondi aloitti hitaan kävelyn edestakaisin, käsissään selän takana edelleen sama esteraippa. - Ohjat käteen!

Nahkavarusteet natisivat ja hevoset pärskivät. Amanda ei ollut varma, osuiko salama Meidhiriin, mutta välittömästi Ellenin kerättyä ohjat, kimo nosti päänsä pilviin ja alkoi tanssahdella paikoillaan. Ori alkoi nykiä ohjastuntumaa vasten, viskoi päätään ja pyrähteli sykäyksissä eteenpäin. Samaan aikaan vastakkaisella pitkällä sivulla Hani oli päättänyt järkyttyä uudestaan, sade kun kolisutteli pelottavasti maneesin ovea. Kirjava oli pysähdyksissä ja pomppi takajaloillaan, muttei sentään noussut niille seisomaan. Tevi ja Jemiina yrittivät ratsastajan ilmeestä päätellen keskittyä omaan toimintaansa, mutta molemmat vilkuilivat vuoroin hätäileviä tallikavereitaan. - Ennen kuin tämä sirkus ikinä alkaakaan, se saa luvan loppua. Amanda korotti ääntään, mulkaisten merkitsevästi jokaista vuoron perään. - Jemiina, jää toiseen päätyyn Tevin kanssa ja aloita sen kanssa ravityöskentely. Pidä huoli, että saat sen kuulolle, jotta voit osoittaa parastasi, jahka saamme nämä kaksi sekopäätä ruotuun. Blondi ohjeisti tiukkaan sävyyn, sillä tämän mittapuulla oli huikea luottamuksen osoitus antaa hoitaa alkuverryttelyt edes osittain itsenäisesti. - Te kaksi, Minka ja Ellen, katsomon puoleiseen päätyyn isolle ympyrälle mars.

Amanda seurasi perässään päätyyn tulevia ratsukoita, joista Minka oli saanut jännittyneen poninsa liikkumaan kiemurrellen eteenpäin ja Ellen yritti epätoivoisesti pidätellä korskuvaa oriaan. - Minka, siirrä Hani raviin. Ohjat käteen, pohkeet kiinni. Jos se ei reagoi, pohkeet kylkiin pam pam ja raippa. Kun se liikkuu eteenpäin, älä päästä ohjaa äläkä irroita pohjetta, vaan pidä jalka ja käsi hiljaa, kuitenkin rohkeasti tukien! Eteenpäin mars! Ellen, siirrä Meidhir laukkaan: älä jää roikkumaan ohjaan vaan anna sille tilaa ja ratsasta ympyrää. Tee isompaa ja pienempää ympyrää tilan mukaan, ettette törmää Hanin kanssa. Älä edes ajattele mitään muodon tapaista, ennen kuin saat pidätteet läpi. Jos jäät vetämään, se painaa aina vain lujempaa vastaan, et voi kilpailla voimassa tuollaisen mörssärin kanssa. Pidätä, hellitä, pidätä, hellitä. Ja takapuoli penkkiin, polvet irti tuista ja paino istuinluille! Amanda kääntyi katsomaan toiseen päätyyn, jossa Jemiina ravasi Tevillä. Ruunikko ori oli saanut vauhtia menoonsa, mutta pysyi ratsastajansa hallinnassa.

Härdelli laantui hieman: Hani ravasi eteenpäin, edelleen epäluuloisena kuunnellen ääniä sekä maneesista että sen ulkopuolelta, ja Ellen rentoutui istumaan syvälle satulaan Meidhirin päästeltyä pahimmat höyryt laukassa pihalle. - Jatketaan. Amanda totesi tylysti. - Koko maneesi käyttöön. Siirtymiset ravista käyntiin ja käynnistä raviin jokaisen kirjaimen kohdalla. Päätyihin isot pääty-ympyrät, joiden aikana puolikkailla siirtymiset: siis kaksi siirtymistä per pääty-ympyrä. Töihin siitä. Blondi viittoi myös Jemiinalle, että hetkellinen oma-aloitteinen lämmittely oli ohi, ja olisi aika liittyä valvovan silmän alle. Ruunikko näytti hyvinkin energiseltä, mutta sipsutti silti pää nätisti nyökyssä. - Jemiina, kiva virkkuukoukku mutta jos aiot tyytyä tuohon, saat painella Tevin kanssa takaisin talliin. Tänään siltä ponilta pitää löytyä takapää, joka tekee töitä!  Tyttö ruunikon selässä selkeästi hieman punastui, mutta korjasi välittömästi istuntaansa. Palautteessa taisi olla tehoa. Meidhirin ravi oli edelleen vauhdikasta, siirtymiset hätäisiä ja käynti räpellystä, mutta ori ei hangoitellut enää pahemmin kättä vastaan. - Nyt kun Meidhir hyväksyy tuntuman, pidä se tasaisena. Älä nyplää. Pidätä istunnalla ja ulko-ohjalla. Tee siirtyminen joka toinen kirjain, jotta kerkeät vaikuttamaan käyntiin, kamalaa katsottavaa. Amanda saapasteli loivaa ympyrää, hakien silmätikukseen seuraavaksi Minkan ja Hanin. - Tee Minka itsestäsi kaikkea teitä ympäröivää kiinnostavampi. Älä anna sille ponille aikaa kuunnella ääniä ja reagoida niihin, vaan pistä se töihin. Määrittele jokainen askel, jonka se ottaa: yks kaks, yks kaks, laske rytmiä. Kun se kiihdyttää tai hidastaa, toimi. Kerro sille mitä tapahtuu nyt ja mitä tulee tapahtumaan viiden askeleen päästä. Amanda paasasi, nähden kuinka pieni pilke syttyi sinitukkaisen silmiin. Oliko se näyttämisenhalu? Riittikö pelleily vihdoin, ja alkaisiko nainen oikeasti hommiin? Perijätär toivoi niin. - Jemiina, minähän jo kerran sanoin: nätti sipsuttelu ei riitä. Älä tyydy pelkkään suorittamiseen. Olette tappavan tylsiä: haluan nähdä hikeä. Molemmilta, sinulta ja Teviltä. Se poni kyllä puksuttaa vaikka maailman tappiin tuossa asennossa, ja kaiken kukkuraksi saa itsensä jumiin tuollaisesta selättömyydestä. Tuntumaa vasten ratsastusta, ja käytä nyt ensimmäistä kertaa tämän tunnin aikana sitä pohjetta! Jos mitään ei tapahdu, niin raippaa naps. Mutta EI vauhtia.

Tehtävä suoritettiin vielä samalla tavalla jatkaen toiseen kierrokseen. Ellen ja Meidhir pääsivät tekemään siirtymisiä jokaisessa kirjainvälissä, niiden tullessa täsmällisemmiksi ja rauhallisemmiksi. Tytöllä oli selkeästi sisua taistella orista valmennuskelpoinen eläin. Minka ja Hani löysivät yhteisen sävelen siltä osin, ettei Amandan tarvinnut katsoa enää yhtäkään mielenosoituksellista pysähdystä. Sen sijaan Minka näytti rutistavan itsestään irti kaiken, ja blondi perijätär pääsi antamaan tyylilleen uskolliset ablodit ratsukon onnistuneille siirtymisille kahdesti. - Oliko se niin vaikeaa löytää uusi, ylöspäin suuntautuneempi vaihde siitä ponista, Jemiina? Amanda ilkkui, välittämättä siitä ymmärsikö vaaleahiuksinen poniratsastaja sitä kehuksi. - Tevin hikoilusta päätellen se ei ehkä ikinä ole kulkenut näin rehellisesti työskennellen.

Oli laukkatehtävän vuoro, jota ennen kaikkensa antaneet ratsukot saivat hengähtää. Ryhmän tasosta johtuen Amanda päätti soveltaa tehtävää aikaisempaan ryhmään verrattuna, jotta onnistumisia saataisiin enemmän. Blondi nauroi ajatuksilleen: koska hän oli viimeksi edes ajatellut sitä, mikä olisi muiden kannalta kehittävämpää? No, kerta se oli ensimmäinenkin. - Nyt kun jokainen teistä sai kelpuutettavan perusravin ratsustaan irti, jatketaan laukkatehtävään edelleen onnistuneisiin siirtymisiin keskittyen. Katsomon puoleisen päädyn kulmassa nostetaan ravista kontrolloitu laukka, pitkän sivun keskelle 15 metrin laukkaympyrä, jonka aikana ehdottoman selkeä asetus ja taivutus, ratsastatte kulman huolella läpi ja päädyssä takaisin raviin. Toisella pitkällä sivulla jokaisessa kirjaimessa 10 metrin ravivoltti. Edelleen: asetus ja taivutus, rehellisesti. Jokaiselta. Amanda kertoi selkeästi, painottaen sanojaan vaativa ilme kasvoillaan. - Aloittakaa!

Ensimmäisenä tehtävää lähtivät suorittamaan Minka ja Hani. Poni innostui laukasta niin, että ponnisti nostosta suoraan villiin pukkiin. Sinihiuksinen tyttö oli kuitenkin osannut varautua, sai kirjavan kiinni pitkällä sivulla ja pääsi kääntämään laukkavoltille. - Hyvin ennakoitu. Amanda tuumasi kohauttaen olkapäitään, seuraten kuinka Hani kuunteli ratsastajaansa, lyhensi laukkaansa ja pysyi pystyssä sekä voltin että seuraavan kulman ajan. Siirtyminen oli kuitenkin auttamatta myöhässä ja ravi levisi käsiin. - Odotan seuraavalla kerralla parempaa esitystä, Minka. Jos osaat ennakoida pukin, miten et osaa ennakoida siirtymistä? Blondi naljaili, kääntäen sitten katseensa Jemiinaan ja Teviin. Tämäkin poni selkeästi tykkäsi laukata, mutta ratsastaja tunsi ruunikon, istui syvälle satulaan ja sai ruunikon suorastaan polkemaan allensa. - No mutta, onhan sillä liikettä. Miksei tällaista jalkatyöskentelyä ole näkynyt aikaisemmin? Tevi pärski ja pärisi, suu vaahtosi ja ryntäät hikosivat. Amanda ei ollut täysin varma kuuliko Jemiina edes palautetta, niin keskittynyt tyttö oli. - Älä väsähdä, vaan jaksa pitää selkäsuorana. Ajattele lapaluita yhteen ja kyynärpäät kylkiin. Jos nyt valahdat ja menetät tuntuman, et saa enää pakettia kasaan. Amanda ripitti Jemiinaa, joka näytti ravivolteilla pyörtyvänsä kohta. Ei siinä mitään, poni kulki ainakin kivasti. Samaan aikaan Meidhir näytti hiipuneen: laukannosto oli voimaton, myöhäinen ja voltille asti tultiin kuin täi tervassa. - Vielä täytyy jaksaa, laukka pyörimään! Amanda huusi ratsukolle. Takaisin raviin Meidhir tuli välittömästi, painaen isoa päätään kohti maneesin pohjaa ja venyttäen eteen alas. Jemiina tunsi sen varmasti, sillä pitkänsivun voltit tyttö ratsasti pohkeella eteen, kimon taipuessa kauniisti ja ollessa edestä tasaisen rento. Ravi näytti kelvolliselta. - Asiallisen oloinen meininki, Jemiina. Puhtia vielä nostoon ja siirtymiseen.

Suuntaa vaihdettiin ja viimeiset siirtymiset otettiin samalla tehtävällä myös toiseen suuntaan. Amanda rutisti jokaisesta ratsukosta vielä silmää miellyttävät, siistit ja asialliset kierrokset, jonka jälkeen tämä antoi ryhmälle luvan ottaa pidemmällä ohjalla kunnon loppuravit keventäen. Minka ja Hani olivat löytäneet sisäisen rauhan, sillä tamma ei enää loppuverryttelyissä kiinnittänyt mitään huomiota muuhun kuin pieneen sinihiuksiseen selässään. Kirjava pärskähteli tyytyväisesti ja venytti kaulaansa pitkälle alas. Jemiina ja Tevi näyttivät molemmat yhtä nuutuneilta, mutta silti onnellisen huojentuneilta. Perijätär lähti kävelemään kohti katsomon puoleista päätyä, vilkaisten vielä Elleniin ja Meidhiriin: ori puuskutti ja ravisteli päätään. Amanda hymyili, mutta vain mielessään. Ryhmä oli vaikuttanut alkuun lähes toivottomalta, mutta kaiken sen hien ja epäonnistumisten jälkeen jokaikinen oli ylittänyt itsensä, enemmän tai vähemmän. – Kiitos rakettiryhmä. Toivottavasti opimme tänään jotain uutta, vai mitä? Kävelkää hyvin ja pitkään, 20 minuuttia aikaa ennen viimeistä ryhmää.


Ryhmä 3

Yhtä valmennusta vaille päivä pulkassa. Amanda veti terävästi henkeä ja kaatui selkä maneesin laitaa vasten nojaamaan. Ilta oli ollut varsin pitkä, mikä sai perijättären kyseenalaistamaan uravalintaansa valmentajan roolissa: jotkut tekopyhät vielä jaksoivat väittää tämän olevan palkitsevaa. Miltä osin? Amanda tunsi vain valtavan vihlonnan ohimoillaan, kun sekalaisten ratsukoiden sparraaminen antoi korkeintaan kaikkien aikojen päänsäryn. Blondi vilkaisi ohi käveleviä ihmisiä hevosineen, heidän varovaisia katseita ja vaimeita kiitoksia.  Siinä se oli! Syy, miksi nuori perijätär jaksoi jakaa osaamistaan näille onnenpekoille: ego. Nainen ryhdistäytyi, ja suupielet levisivät omahyväiseen virnistykseen. - Kolmosryhmä, mikä maksaa! Maneesissa kaikui Amandan lähes sotilaallinen huuto, kun viimeinenkin kakkosryhmän ratsukko oli poistunut talliin. Ukkosrintama oli väistynyt Kallan yltä, mutta tuuli puhalsi edelleen voimakkaasti raollaan olevaan liukuoveen. Ensimmäisenä laidan takaa ilmestyi Rasmus Lara-tammansa kanssa. Puoliverinen näytti hyvin virkeältä kävellessään miehen kanssa kohti keskustaa. Aivan kaksikon perässä kävelivät Amandan serkku Anna nuoren Epin kanssa, joka oli selvästi ottanut kipinää iltapäivän säästä: se korskui levottomasti, mutta seurasi violettitukkaista kuin hai laivaa, liki talloen tämän kantapäät. Blondi tervehti jo sisään tulleita, muistaessaan että viimeinen ryhmä oli kahta aikaisempaa isompi. Annan ja Epin vanavedessä tyynen rauhallisesti maneesiin saapui kimo ruuna Lasse, omistajattarensa Alessan kanssa. Hunterilla ei ollut kiire minnekään, vaan tämä seurasi edellään pörheltävää Epiä kiinnostuneena korvat höröllä. Viimeisenä, ennen kuin Amanda pääsi vetämään liukuoven kiinni, sisään asteli esimerkillisen mallikkaasti perijättären oma ruuna, Riepu, vuokraajansa Ellien kanssa. Amanda toivotteli viimeisetkin ratsukot lyhyellä, kylmähköllä kuittauksella tervetulleiksi, sulki oven, ja lähti reippaasti nutturaansa kiristäen kohti maneesin keskustaa.

Tämä ryhmä koostui niin este- kuin kenttäpainoitteisistakin ratsukoista. Ja sen huomasi. Amanda kiristeli hampaitaan seuratessaan, kuinka ratsastaja toinen toisensa perään lähti kävelemään alkukäyntejä, syöden melkein omia polviaan. - Hitto soikoon, kukaan teistä ei ole menossa nyt esteradalle. Jalustinhihnoja pidemmäksi! Blondi kailotti. Kuinka ällöttävän kliseistä ja stereotyyppistä. Amandan katse kiersi hitaasti ratsukoissa, kun nämä kävelivät maneesin uraa ympäri. - Vaikka olette viimeinen ryhmä, se ei tarkoita sitä, että pääsisitte helpommalta. Jos puolitoistatuntia ei riitä parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, olen täällä vaikka aamuyöhön asti kiljumassa korvaanne ohjeita: ja on pelkkää realismia, ettei yksikään teistä halua sitä. Toivottavasti teillä on peruspalikat kohdillaan, muuten evään oikeutenne hypätä yhtäkään estettä ennen kuin olette suorittaneet hyväksymäni ratsastuskokeen, Amanda näpäytti, nauraen makeasti typerälle idealleen päänsä sisällä. Loistava ajatus, kerrassaan loistava.

- Aloitetaan. Siirtymiset ravista käyntiin ja käynnistä raviin jokaisen kirjaimen kohdalla. Päätyihin isot pääty-ympyrät, joiden sisällä siirtyminen jokaisella neljänneksellä, perijätär ohjeisti samalla tavalla, kuin aikaisempiakin ryhmiä. Blondi piirteli maneesin hiekkaan esteraipalla kahdeksikkoa, toinen käsi hupparinsa taskussa. Huolettomasta nutturasta roikkuvien suortuvien alta siniset silmät seurasivat ratsukoiden siirtymistä yksi toisensa jälkeen tehtävän pariin. - Ellie, lopeta vetokilpailu ennen kuin se alkaakaan. Käytä siirtymisessä apuna enemmän koko vartaloasi. Ja suorista selkäsi, istut kuin vanha mummo. Jos Riepu tuntuu todella vahvalta edestä, tee pidempiä pidätteitä ulko-ohjalla, mutta älä vain päästä sitä irti. Tasainen tuntuma, Amanda puhui vaativaan sävyyn hevosensa vuokraajalle. Tässä ratsukossa mielenkiintoista oli se, kuinka hyviin tuloksiin Ellien näyttämisenhalulla pääsisi. - Anna, lopeta sen Epin kaulan tuijottelu ja keskity olennaiseen. Miten voit kuvitella, että tuollaista räkänokkaa kiinnostaa keskittyä, jos rytmikkään ja tasaisen liikkeen sijaan sinulle tärkeintä on kuinka kivalta sen niska sieltä selästä näyttää? Leuka ylös, tamma hommiin, virkkuukoukulla et tee yhtään mitään. Ratsasta jokainen askel: puolipidätteet. Se on liian hätäinen käynnissä ja raviin lähtö näyttää kuin raketin ampuisi maan kiertoradalle, Amanda patisti serkkuaan. - Sama juttu, Alessa. Lasse puksuttaa kuin höyryjuna, vaikka liikkeen pitäisi olla ”ylös ja eteen”, ei ”täysiä”. Vedä henkeä, istu alas ja ennakoi siirtymiset. Valmistele tarkasti, puolipidätteet. Jätä jokin kirjainväli ratsastamatta siirtyminen, jos et saa sitä rauhoittumaan käynnissä. Ole itse tasainen ja uskalla vauhdista huolimatta ratsastaa pohkeella, blondi neuvoi seuraten ratsukon menoa. Lasse vaikutti pätevältä yleisratsulta, mutta se näytti vauhdistaan huolimatta hitaalta reagoimaan Alessan apuihin. - Noniin Rasmus, Lara vaikuttaa tyytyväiseltä. Siirtymisiin täsmällisyyttä, sinulla on sama ongelma kuin Alessalla: ennakoi ja valmistele, älä pyydä vasta silloin, kun pitäisi jo tapahtua. Raviin selkeämpi rytmi, blondi sanoi varsin yllättyneenä siitä, että ryhmän miesratsastajalla näytti olevan paketti parhaiten kasassa.

Suunta vaihtui. - Muutetaan tehtävää niin, että siirtymiset tapahtuvat ravin sisällä: joka toisen kirjaimen kohdalla ravia joko kootaan tai lisätään. Pääty-ympyröiden sijaan 15 metrin voltit, joiden sisällä yksi onnistunut temmon muutos. En odota näkeväni koottua tai lisättyä ravia, vaan selkeän eron ja rytmin muutoksen, Amanda kertoi kuuluvaan ääneen. Tämä katsoi, kuinka ryhmä vaihtoi kukin omalta kohdaltaan suuntaa, ja pian jokainen ratsukko oli suorittamassa annettua tehtävää.

- Ei holtitonta räpellystä Alessa. Vauhti pois ja ratsasta lisäys tuntumaa vasten, Amanda ärähti. - Ja vielä selkeämpi ero hyvän perusravin ja kokoamisen välille, ajattele mielessäsi käyntiin siirtymistä. Kun saat sen fiiliksen, että Lasse on juuri ottamassa ensimmäistä käyntiaskeltaan, ratsasta! Blondi katsoi, kun kimon ruunan selässä poskipäät punaisena hikoileva Alessa näytti tiukalla ilmeellään ottavansa vinkistä vaarin. Seuraavassa kirjaimessa Lasse siirtyi naisen pidätteistä puolikkaaksi askeleeksi käyntiin, mutta siirtyi sitten hypähtäen kauniin hitaaseen, mutta ponnekkaaseen raviin. - Ihan kiva, Amanda totesi, etsien jäisillä silmillään seuraavaa silmätikkua.  - Kiva nähdä valmennuksessa kamelin sijaan hevonen, Ellie, Amanda naljaili blondille perfektionistille. Riepu oli antanut niskastaan hieman periksi, ravaten nyt korvat tiukasti ratsastajansa apuja kuunnellen. - Se on iso hevonen, joten kokoaminen vaatii siltä hirmuisesti voimia: tue sitä. Näyttää siltä kuin polkisitte tervassa. Haluan nähdä samanlaisen ilmavuuden kokoamisissa kuin mikä lisäyksissänne on. Ja muista säilyttää sama rytmi aina koko matkan ajan, ei mitään ennenaikaisia hiipumisia, Amanda kailotti kovaan ääneen siirtyessään lähemmäs katsomon vastaista pitkää sivua. Suoralla seuraavaksi lähestyvään kirjaimeen Laraa lisäykseen valmistelevan Rasmuksen huulet olivat tiukkana viivana, miehen näyttäessä intensiivisen keskittyneeltä, muttei lainkaan stressaantuneelta. Samalla joku torvi päätti saapua maneesiin ja kompastua katsomon portaissa: puoliveritamma säpsähti pamausta, astui muutaman askeleen sisäänpäin väistäen, mutta se Rasmus ohjasi vakaasti Laran takaisin uralle. - Okei Rasmus, ratsasta perusravi kuntoon ennen seuraavaa siirtymistä. Nyt se otti vähän kipinää katsomon toopesta, tee muutama iso ympyrä, aseta ja taivuta, hae sama fiilis takaisin mikä aikaisemmin oli. Ja kun kaikki on taas mallillaan, älä tyydy mihinkään: siitä irtoaa kyllä liikettä, jos niin haluat, Amanda sanoi varsin asialliseen sävyyn. Blondi olisi voinut vaikka vannoa, että yritti kyllä kuulostaa paljon hurjemmalta kuin ulosanti oli antanut ymmärtää. Noh, ehkä Rasmuksen ratsastustyyli teki vain kaikista näistä ryhmistä eniten vaikutuksen. Perijätär pyörähti kannoillaan. - Tunnetko ollenkaan, kuinka paljon se lintsaa, Anna? Jos nyt laittaisin puomeja eteenne, se kaatuisi jokaikisen kohdalla. Kiva, että ollaan päästy siitä kaahottamisesta seuraavalle levelille, mutta nyt se on yksinkertaisesti liian hidas. Jalat töihin! Haluan nähdä isompia eroja, Amanda sätti vuorostaan serkkuaan. Tämä oli kuitenkin salaa tyytyväinen, sillä Epi oli ikäisekseen melko potentiaalinen ratsu: ja miksi moittia tammaa siitä, että se käytti tilaisuutensa häikäilemättä hyväkseen, kun mahdollisuus hommista luistamiseen annettiin?

Ratsukot antoivat kaikkensa, ja lopulta myös Amanda hyväksyi yksitellen jokaiselta onnistuneet siirtymiset. - Pikku breikki, antakaa pidempää ohjaa ja vetäkää henkeä. Vielä työskennellään laukassa, ennen kuin yksikään lähtee talliin, Amanda kertoi. Maneesissa oli lämmin ja ratsukot höyrysivät. Hevosten kaulat kiiltelivät hiestä ja ratsastajien kasvot punoittivat. Välikäynnit olivat varmasti helpotus, mutta kuten aina, Amanda oli kaikessa julmuudessaan nopea myös lopettamaan ne. - Takaisin hommiin. Kulman jälkeen R-kirjaimesta laukannosto käynnistä suoralla, laukkaa aina päätyyn A-kirjaimeen asti, jossa pääty-ympyrä laukassa. Kulman jälkeen siirtyminen rytmikkääseen raviin, 10 metrin voltti ja avotaivutus kulmaan asti, jossa siirtyminen käyntiin. Sitten sama uudelleen ja niin edelleen. Huolehtikaa välimatkoista, jotta kaikki pääsevät suorittamaan tehtävää katkoitta! Tehkää ylimääräisiä ympyröitä ja niin edelleen, ei olla enää ratsastuskoulussa opettelemassa liikennesääntöjä, perijätär paasasi. - Saa aloittaa.

Ensimmäisenä laukannostoon tulivat Anna ja Epi. Nuoren puoliverisen korvat olivat tötteröllä, tämän aavistaessa jotain Annan valmistelevista avuista. Kun violettitukkainen lopulta antoi käskyn nostaa laukka, Epi polkaisi maneesin hiekkaa niin, että sitä lensi kaaressa laitaan tömähtäen. Tamman otettua muutama pitkä laukka-askel, se pukitti vielä pienesti heilauttaen päätään. Anna hymyili hevosensa selässä, istui syvälle satulaan ja sai pääty-ympyrällä menoon järkeä. Amanda pudisteli pienesti päätään. - Seuraava nosto ilman härdelliä, tämä komensi. Anna ja Epi jatkoivat vielä ravissa avotaivutukseen, mikä sujui kaikesta laukannoston tuomasta innosta huolimatta varsin mallikkaasti. Blondi antoi tavaramerkikseen tulleen lyhyen, hyväksynnän antavan taputuksen. Seuraavana laukkaa nostamassa olivat Alessa ja Lasse. Kimo ruuna oli nostanut päänsä korkealle huomatessaan laukkaavan Epin, ja tanssahteli käynnissä muutaman askeleen. Alessa sai ratsunsa kuitenkin takaisin kuulolle ja valmisteli sittemmin onnistuneen noston. Tasaisen laukan jälkeen raviin siirtyminen kuitenkin venähti, ja näytti sen sijaan enemmänkin siltä, että laukka vain levisi käsiin. - Tarkkuutta Alessa! Tee iso ympyrä, nosta laukka ja tee raviin siirtyminen uudestaan. Tällä kertaa niin, että se on oikeasti siirtyminen, Amanda ohjeisti tiukasti. Alessa toimi niin kuin perijätär oli käskenyt, ja onnistui ratsastamaan paremmin laukasta raviin. Ratsukko jatkoi avotaivutuksille, jossa alkuun hieman vastusteleva Lasse kuitenkin antoi periksi ja myötäsi kaulallaan kauniiseen muotoon. Blondi vilkaisi laukassa ympyrää tekevää Ellietä, joka oli saanut Riepun työskentelemään tasaisen varmasti. Ravisiirtymisen jälkeen kaksikko tuli voltille, aloittaen valmistelut avotaivutukseen. - Aseta ja taivuta rohkeammin, Ellie. Älä pelkää käyttää johtavaa sisäohjaa, jos sille ei alkuun pienempi ohjaaminen riitä. Muuten ihan kivaa tekemistä, Amanda sanoi lyhyesti. Tämä oli edelleen sitä mieltä, että Ellie oli ollut nappi valinta Riepun vuokraajaksi, vaikkei heistä välttämättä kouluratojen valloittajiksi ollutkaan. Oli kuitenkin ehdottoman tärkeää, että ratsukolla oli peruspalikat kunnossa, jotta tekeminen esteradalla näyttäisi ammattimaisen hyvältä. Avotaivutuksia teki seuraavaksi Rasmus ja Lara, joiden meno näytti edelleen tasaiselta, kuten läpi koko valmennuksen. Käyntiin siirtymisen jälkeen mies valmisteli laukannoston, mikä ketään yllättämättä onnistui varsin hyvin. - Liika vauhti pois. Tasainen käsi. Ympyrällä selkeämpi asetus ja taivutus, muuten energisen näköistä menoa, Amanda sanoi. - Kiinnitä Rasmus huomiota omaan istuntaasi. Nyt kun Lara liikkuu kivasti, pyöräytä olkapäitäsi ja rentoudu. Tuolla menolla saat kaikki muutkin täällä jännittämään. Ja nyrkit ylöspäin, perijätär nipotti. Tämä katseli hyvällä temmolla jaloillaan työskentelevää Laraa, ja myönsi vihdoin itselleen: hän piti tästä tammasta.

Suuntaa vaihdettiin ja sama tehtävä mentiin vielä toiseen kierrokseen. Hiki alkoi virrata ja ratsukot selkeästi olivat parhaimmillaan, mutta myös väsyneitä. Kaikkien saadessa onnistumiset kukin siinä asiassa, missä eniten sitä kaipasivat, Amanda päätti valmennuksen lupaan aloittaa loppuverryttelyt. - Sitten pitkät, vapautuneet loppuravit ja käynnit. Antakaa hevosille pidempää ohjaa, keventäkää ja hakekaa rento muoto eteen-alas. Kiitos kaikille ja hyvää yötä, blondi nyökkäsi nopeasti, hypähtäen sitten aloillaan. Kello oli jo lähemmäs kymmentä, mutta vielä oli Leevi ratsastettavana. Onneksi Amanda oli yökyöpeli, joten tuntui helpommalta hikoilla hiljaisena iltana kuin varhaisena aamuna. Maneesissa kaikuivat pärskähdykset, kun blondi lähti harppomaan kohti maneesin liukuovea.

Minka ja Hani tänne :) Kaipa sitä pitää heti kaikki valmentautumismahdollisuudet käyttää hyväksi, että päästään etenemään.

11.08.2017 Kouluvalmennus

Huokaisin syvään vielä viimeisen kerran ennenkuin lähdin taluttamaan Hania kohti maneesia. Muut tunnille tulevat lähtivät peräämme ja pääsimme maneesin ovelle. Ilma oli muuttunut hetkessä sateiseksi ja Hani steppaili hermostuneesti. Amanda tuli avaamaan meille maneesin oven ja tämän jäätävä katse sai sydämmeni hakkaamaan tuhatta ja sataa. Peitin kuitenkin jännitykseni ja yritin taluttaa Hanin maneesiin. Tamma kuitenkin jähmettyi ja vaikka kuinka yritin komentaa sitä eteen, kirjava ei totellut. Amanda kävi silmiään pyöritellen tuuppaamassa ponin liikkeelle ja se lähes ravasi ylitseni maneesiin. Kevyen punan noustessa kasvoilleni sain vuokraponini kuriin ja pääsin vihdoin nousemaan selkään. 

Alkukäyntien jälkeen oli aika aloittaa alkuverryttely. Kokosin ohjat paremmin käsiinsä ja kuulin maneesin toiselta reunalta valtavan Meidhirin steppailua, samalla sekunnilla ulkoa kuului jokin pamahdus ja Hani alkoi hyppiä takajaloillaan ja mäjäytti kaulansa suoraan naamaani. Varoen pyyhin nenäni alta varmistaen ettei veri lähtenyt vuotamaan, mutta ehjänä selvisin ja komensin Hanin tomerasti eteen. Amanda komensi meitä jyrkällä äänellä siirtymään pääty-ympyröille ja ottamaan ravin. Hani jäi kiemurtelemaan ja Amandaa tämä ei miellyttänyt. Nainen komensi nopeasti olemaan tomerampi ja lopulta sain Hanin raville. Amandan valmennustyyli ei ainakaan vielä toistaiseksi ollut minua hurmannut ja olin selässä lähes kauhusta kankea, en Hanin steppailun takia, vaan maneesin keskellä seisovan vaaleaverikön takia. Kun Hani vihdoin ravasi eteenpäin, pystyin edes hetken hengittämään. Tamma alkoi hieman laskea päätään alemmas ja rentoutua niskastaan, vaikka edelleen se mulkoili epäluuloisesti maneesin seiniä ja niiden takaa kuuluvia tuulen ääniä. 

Siirryimme käyttämään koko maneesia ja tehtävänä oli ottaa siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Amanda kävi jokaisen ratsukon läpi ja minun kohdallani nainen paasasi melkein raivokkaasti siitä miten pitää ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa. Aloin jo melkein kiukustua Amandalle ja mulkaisin blondia huomaamattomasti. Päätin näyttää että osaan ratsastaa ja Hanikin selvästi huomasi asenteen muutokseni ja ryhdistäytyi allani. Saimme muutamaan otteeseen siirtymisistämme Amandalta hyvääkin palautetta, mikä kyllä tuntui ihan hyvältä. Tehtävä vaihtui taas nopeasti ja seuraavaksi vuorossa olisi laukkaa. 

Nostin kulmasta laukan ja Hani ponkaisi eteenpäin hurjan pukin kautta. Olin kuitenkin alkanut jo tottua näihin Hanin villityksiin ja pysyin ongelmitta kyydissä. Käänsin tamman laukkavoltille ja se laukkasi varmaan paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin. Istuin alas keskittyneesti ja tein aktiivisesti puolipidätteitä pitäen tamman keskittyneenä minuun. Aivan laukan loppumetreillä tunsin vihlaisun lonkassani ja mokasin siirtymisen raviin täysin. Amanda naljaili minulle siirtymisestä ja siirsi sitten keskittymisen seuraavaan ratsukkoon. Itse jatkoin kouluvalmentajamme mulkoilua ja korjasin jalkani asentoa. Vasemmassa lonkassani on joku mystinen vika, joka aiheuttaa silloin tällöin ratsastaessa kipua. Sitäkään ei ole pitkiin aikoihin ilmennyt, joten tottakai kipu iski taas sillä pahimmalla hetkellä. Teimme toiselle pitkälle sivulle reilusti ravivoltteja ja Hani liikkui todella kivasti, vaikka tasapaino horjuikin hieman paikoitellen. Seuraavalla yrityksellä sain laukkatehtävän hoidettua loppuun asti kunnialla ja kehuin Hania suuresti kun se kuunteli minua niin hyvin. 

Toiseen suuntaan Hanin laukka oli hieman heikompi, eikä laukan laatu pysynyt tehtävässä niin hyvänä kuin toiseen suuntaan, mutta selvisimme tehtävästä silti ihan kivasti. Kun vihdoin oli aika loppuverryttelylle ja annoin Hanille hieman pidempää ohjaa, se pärskähteli tyytyväisenä ja keskittyi minuun täydellisesti. Näiden onnistumisenhetkien ansiosta ratsastus on upea harrastus. Kun vihdoin saimme luvan siirtyä käyntiin taputin Hanin kaulaa iloisena ja pysäytin sen nopeasti hypätäkseni alas ratsailta. Tamma hieman hankasi hikistä päätään kylkeeni, mutta nopeasti toppuuttelin sitä kun huomasin Amandan tuijottavan meitä. Löysäsin tamman satulavyön ja nostin jalustimet siististi ylös. Amanda ei ainakaan näin ensimmäisen valmennuksen perusteella ole mikään unelmavalmentajani, mutta kaipa siihen tottuu, kun vain uskallan jatkossakin naisen kouluvalmennuksille tulla. Ainakin olimme suoriutuneet Hanin kanssa valmennuksesta yllättävän hyvin alun kaaokseen nähden.

Lassen kanssa mukana

Poni näytti vielä hienolta ennen tuntia.

Meikä ja Epi mukaan myös :>

...

11.08.2017 Kouluvalmennus

Siinä missä Isabella oli rento ja kannustava, oli Amanda siskolleen täysi vastakohta: kylmä ja tiukka. Mutta toisin kuin muut ratsastajat, minä olin saanut kuulla serkkuni julmaa piikittelyä ennenkin. En silti voi sanoa, etteikö olisi jännittänyt. Asiaa ei auttanut yhtään myrskyisästä säästä levottomaksi mennyt Epi, joka piti itsestään melkoista meteliä jo ennen ratsaille nousua. Suurikokoinen tamma steppaili ympäriinsä, ja sain hetken pomppia sen perässä päästäkseni selkään. Amandan sanoessa jotain ratsastuskokeesta toivoin todella, että saisin Epin keskittymään työntekoon. Kouluratsastus ei tosiaan ollut kuumuvan tammani parhaimpia puolia, mutta halusin silti serkkuni näkevän, ettei se aivan toivoton tapaus ollut. Kenttäkilpailuissa pitäisi kuitenkin vetää myös kouluosuudet kunnialla.

Epi ei onneksi ollut täysin kuuro avuille, vaikka se olikin ennen maneesin tuloa vaikuttanut siltä, että lähtisi kuin tykin suusta minä hetkenä hyvänsä. Se reagoi nopeasti apuihini ja teki siirtymiset, vaikka vauhtia sillä oli kyllä aivan tarpeettoman paljon. Ja siitä Amanda sanoikin pian. Poskeni helahtivat punaiseksi nolostuksesta, kun serkkuni naljaili kaulan tuijottelusta. Blondi ilkeili kyllä ihan syystä - olin keskittynyt vain etuosan nättiin muotoon ja jättänyt takaosan työstämisen heitteille. Nyökkäsin nolona ja päätin tsempata. Kohotin leukaani kuten käskettyä ja hengitin syvään. Istuin syvälle satulaan ja otin puolipidätteet käyttöön. Eikä mennyt kauaa, kun Epi jo käänteli korviaan suuntaani ja kaahotusvaihde putosi pienempään.

Ilmeisesti vaihde putosi vähän liikaa, sillä seuraavan tehtävän parissa sain kuulla, että Epi on liian hidas. Hammasta purren käytin vahvemmin pohjetta ja jouduin myöntämään, että Epi kyllä lintsasi. Sen tammani osasi liiankin hyvin. Aina jos en ratsastanut sitä kaksisataaprosenttisesti, se meni sieltä mistä aita oli matalin. Etenkin kun kyse oli sileätyöskentelystä. Epi ei ollut mikään miellyttämisenhaluinen koira, joka antoi kaiken ilmaiseksi. Omanarvontuntoinen tamma vaati ratsastajalta apuja, jotka olivat just eikä melkein. Niinpä sain todella pistää itseni likoon. Tunsin mustan college-paitani kostuvan hiestä, kun työstin tammaa ravissa aiempaa vaativalla asenteella. Ja Epi teki kuin pyysin: se käytti takaosaansa ja nosti jalkojaan. Olin jo todella tyytyväinen viimeiseen pätkään mitä otimme lisättyä ravia, ja ilmeisesti se kelpasi myös Amandalle.

Henkäisin helpottuneena ja siirryin hymy kasvoilla välikäynneille. Annoin Epin venyttää kaulaansa. Tammakin oli hiessä ja mielissään saadessaan levätä pienen hetken. Jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa muu askellaji, olisin voinut odottaa tamman olevan vähän tahmea palatessamme (liian) pian takaisin työntekoon. Mutta nyt vuorossa oli laukkatyöskentely, ja Epi virittyi heti valmistellessani nostoa. Lähempänä täysiveristä kuin puoliveristä oleva hevoseni rakasti laukata, ja sen näkivät kaikki maneesissa olevat. Valtavalla voimalla iso hevonen lennähti laukkaan antaessani luvan, ja mahassani kipristeli innosta. Tunteeni välittyi heti ratsuuni, jonka takapää nousi hieman ja pää heilahti. Hyssyttelin innokasta Epiä ja virnistin päätään pudistelevalle valmentajalle. Laukkaympyrä meni jo hallitusti. Takaisin uralle tullessani tunsin olevani liekeissä ja Epi oli täydellisesti avuilla. Hymy korvissa taputtelin tammaa, joka suoritti mallikelpoisesti tehtävän loppuun avotaivutuksineen kaikkineen. Saimme jopa Amandan taputtamaan hyväksyvästi, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi nuoreen hevoseeni.

Olis ehkä fiksua osallistua kans kouluvalmennukseen Meidhirin kanssa :suspect:

________________________________________

Mä en oikein tiennyt mitä ajatella valmennuksen alussa. Toisaalta mä olin enemmä ku kiitolline Amandalle ja sen neuvoille, mutta toisaalta olisin halunnu teipata sen suun kii jesarilla. Vaikka se tuskin auttas kumminkaa ku naisen silmät varmaan laaserois teipin rikki. Meillä oli valmennuksessa hyviä tehtäviä ja sanottakoon, ettei mun ori ollut missään teräskunnossa. Kaikki se alkuvalmennuksen tyhmä pöllöily sai sen energiatason laskemaan. Ja lopussa se laukkas suhteellisen rauhassa vaikka painoi kuolaimelle ajoittain kun välttelin vähän jalalla ratsastamista jottei se räjähtäisi käsiin. Mutta mä tarvin yleensä tiukempia sanoja ja käskyjä jottai oikeasti ottaisin tosissani ja tekisin kuten pyydetään, joten Amandan suorasanainen tyyli osu ja uppos, koska itekki oon suorasanainen. Tyytyväisenä valmennukseen annoin orin kävellä jopa vähän pidemmällä ohjalla loppukäyntejä eikä se paria säpsähdystä lukuunottamatta ottanut hatkoja vaikka katteliki Hania sillä silmällä.

Haitan kanssa mukana!

---

Haitta oli koko päivän esitellyt prinsessapuoliaan. Olihan ulkona siintävä ukkosmyrsky suorastaan ihan kamala pienelle neidille. Pieni se tosin ei ollut ja eikä se käytöskään ollut aina neitimäistä. Mä olisin kuvaillut sitä enemmänkin piruksi vaaleanpunaisessa hameessa. Vaaleanpunaista varustetta tammalta nimittäin löytyi pinteleistä huopaan asti ja mua suorastaan hävetti joka kerta kun kävelimme Amandan ohitse. Mun miehinen ego kärsi kyllä kovasti tuosta väristä, mutta Silja oli ollut mukana varustamassa puoliveristä, joten viimeinen sana oli tietenkin jäänyt hänelle. Tosin hän ei tiennyt lainkaan takakontissa lojuvista uusista punaisista ja laivastonsinisistä väreistä. Pinkeille jutuille siis saisi kohta käydä joku ”äksidentti”, jotta niistä pääsisi viimein eroon syyn kanssa.

Tamma vastusteli tuntumaa kun se jatkuvasti yritti etsiä syytä lähteä sinkoilemaan. Sain kuitenkin itse myös yrittää hengittää, jotta Haittakin pystyi myötäämään niskastaan. Kovat kädet eivät auttaneet siihen, että haluttiin rento hevonen. Vasta Amandan yllättävän asiallinen kommentti sai minut heräämään horroksestani. Ensin piti tosiaan olla itse kunnossa ja palanssissa, jotta hevonen pystyisi samaan. Jo oman istunnan korjaaminen ja syvään huokaisu teki ihmeitä. Haitta otti viimein selänsä käyttöön ja poljenta tuntui kunnolla selässä asti. Tällaisessa pommi -tilassa tammasta saisi kyllä niin mahtavia liikkeitä kun se oli näin skarppina, mutta silti oli itse vaikeaa rentoutua kun katsomossakin riitti arvostelijoita valmentajan lisäksi.

Tehtävät vaihtuivat valmennuksen sisällä ja lisäyksen aikana oli helppoa vain päästää tamma menemään. Kauaa sitä hengähdystä ei kuitenkaan saanut kestää kun Amandan kommentti kaikui maneesissa:
Okei Mikke, tuolla istunnalla meillä voi olla vielä toivoa. Lisääminen ei kuitenkaan tarkoita vauhtia vaan sitä, että askeleeseen saadaan lisää pituutta: uskalla ratsastaa. Reaktiivisinkin hevonen tarvitsee vahvan tuen, jota vasten pyydetään eteenpäin. Ei silittelyä ja lässytystä.
Pyöräytin silmiäni naisen kommentille. Tiesin kaiken olevan totisinta totta, mutta epäonnistuin todella siinä, että ratsastus olisi näyttänyt hyvältä ja ollut itselleni helppoa. Jotenkin se kommentti sai kuitenkin motivaatiota oikeasti ratsastaa sitä hevosta. Egoni ei olisi kestänyt jos tallissa puhuttaisiin valmennuksen jälkeen kuinka surkea ratsastaja olin. Enhän mä todellakaan sitä ollut, mutta niin... Harkitsin mä kyllä saliharrastuksen aloittamista uudestaan tähän rinnalle. Siitä huonosta kunnosta mä en olisi kehdannut mainita Siljallekaan, joka tuijotti minua välillä epäilevästi katsomon keskeltä. Vahva puolipidäte teki ihmeitä kun jalalla ratsasti sitten vähän eteen.

Amandan saatua minut oikeasti työskentelemään siellä selässä niin lisäysten onnistuttua oli kokoamisessakin jo ihan erilaista ytyä. Välillä valmentaja pyysi kuitenkin parempaa lisäystä kun kerran tajusin asian pointin siitä askeleen pidennyksestä, mutta hemmetti kun ei siellä tamman selässä pystynyt istumaan! Se liike oli jotain niin suurta ja mun vatsalihakset huusi hoosiannaa jo silloin. Välillä teki mieli ärähtää Amandalle, että tulisi itse tekemään paremmin, koska sillä hetkellä uskoin, että edes hän ei pystyisi siellä istumaan kunnon lisäyksessä. En kuitenkaan loppujen lopuksi kehdannut sanoa sitä ääneen, koska tiesin samalla, että varmasti se pystyisi ja nolaisi minut pahemman kerran kaikkien edessä...

Valmentajan suodessa meille ihanat välikäynnit tunsin valuvani melkein pakotetusti lysyyn hevosen selässä. Haittakin pärskähteli aavistuksen jo hikisenä ravityöskentelyn jälkeen ja mua hymyilytti kun en sentään ollut ainoa joka kärsi valmennuksessa. Toisaalta olin ihan iloinen, että joku oikeasti pisti minutkin ruotuun. Kauaa ei saatu kyllä nauttia hengähdystauosta Amandan pirullisen äänen kaikuessa taas maneesissa.

 - Laiskottelu sikseen. Kulman jälkeen R-kirjaimesta laukannosto käynnistä suoralla, laukkaa aina päätyyn A-kirjaimeen asti, jossa siirtyminen laukasta käyntiin. Kulman jälkeen pitkällä sivulla hyvä, rytmikäs perusravi, 10 metrin voltti ja avotaivutus kulmaan asti, jossa siirtyminen käyntiin. Sitten sama uudelleen ja niin edelleen. Teitä on vain kolme ja iso maneesi, joten välit kuntoon niin ei tarvitse tehdä ylimääräisiä koukeroita. Aloittakaa!

Pieni kirosana välähti mielessä, mutta keräilin ohjat yllättävän rauhallisesti käteen, jotta Haitallakin oli aikaa asetella jalkansa oikein. Tamma tuntui varsin mukavalta käynnissä ja ajattelin, että se tunne jatkuisi varmasti laukassakin. Tältä hevoselta löytyi liikettä ja laukassa oli niin helppoa istua, että kerrankin niistä hyvistä liikkeistä pystyi itsekin nauttimaan. Kerrankin olin oikeassa, vaikka Haitta suorastaan hypähti laukkaan kun se oikein ponnisti takasillaan eteen. Se sai minut horjahtamaan aavistuksen taakse ja huokaisin helpotuksesta kun pääpiru itse ei ollut näkemässä sitä tilannetta hänen kävellessään maneesin toista päätyä kohden. Keskityinkin sitten saamaan hevosta mahdollisimman suoraksi ja ennen uutta siirtymistä hidastin laukkaa jo hieman istuntani avulla. Siirtymisen käyntiin Amanda onneksi näki.
Mitä, Mikkekö olikin se, kuka näytti muille esimerkkiä? Kaikkea sitä, vai oliko vahinko? Amanda vinoili ja mun oli pakko taas pyöräyttää silmiäni. Vahinko? Pyh, ei tosiaan.

Siirtyminen raviin käynnin jälkeen oli helppoa, mutta mun teki mieli koko ajan luovuttaa, sillä jotenkin vain tuntui, etten mä kohta kykenisi enää istumaan siellä ravissa yhtään askelta. Kuitenkin mä jotenkin pystyin ja jopa tekemään voltin, sekä sen avotaivutuksen suhteellisen onnistuneesti. Tiesin kuitenkin, että parempaankin pystyisin. Toisessa kierroksessa yritinkin sitten parantaa niitä, mutta luulen, että ne vain menivät huonommaksi ainakin sen perusteella, että oli vaikeaa pitää jo ryhdikästä istuntaa yllä.

Amandan sitten julistaessa viimein loppukäynnit alkaneiksi mä tunsin viimeisen hikikarpalon valuvan otsaltani ja pyyhkäisin sen äkisti hihaani. Enhän mä halunnut, että kukaan tajuaisi mun kunnon olevan vielä näin surkea.

Me tietysti Fellun kanssa mukana!


11.8.2017  |  H i k e e   t i p p u u  

Tunsin hikikarpaloiden alkavan valua pitkin niskaa seuratessani Amandan rennon itsevarmaa harppomista pitkin tallikäytävää. Tämä nainen kyllä tiesi vaikutuksensa muihin eikä ollut siitä selvästikään pahoillaan. Heilauttaessaan blondit hiuksena nutturalle ja kajauttaessaan muutamia vallan kannustavia sanoja tallin täydelle tutisevia oppilaita, toivoin jo melkein pääseväni takaisin viimeiselle asiakaskäynnilleni, jossa miespuolinen terapoitavani oli kesken kaiken tarttunut välissämme olleeseen nenäliinapakettiin ja lennättänyt sen toiselle puolelle huonetta ohimoani hipoen. Raivopäinen asiakas alkoi kuulostaa hauskalta huvilta useammastakin syystä polvet veteläksi saavaan Amandaan. Ärisin Fellulle, joka oli liiskata minut seinään kiristäessäni satulavyötä. Ukkonen jyrisi kuin maailmanlopun edellä ja yritin hengittää syvään jyrähdysten välissä. Ei tässä nyt auttanut alkaa vellihousuksi kun vihdoin sai sitä apua mitä oli kaivannut.

Tuijotin Amandan kädessä pyörivää raippaa naisen venytellessä mallinvarttaan selvästi myhäillen. En tiennyt tekikö mieleni kohottaa kulmia vai nauraa vähän keskittyessäni bongaamaan niin kovin monta valta-asemaa vahvistavaa signaalia naisen käytöksessä. Amandan pyörittelemä raippa oli kuin piste i:n päälle. Hymähdyksen mielessäni riitti taltuttamaan yksi ainut terävä katse kun Amanda kajautti moitteita oppilaidensa hiilihangon nielleistä olemuksista. Tunsin korville nousevan punan ja pyöräytin hartioita hermostuneena ympäri. Fellu oli korvat niin mahdottoman tötteröllä, että odotin koko ajan sen sinkoavan seuraavaksi maata kiertävälle radalle.

Yritin pitää tuntuman kevyenä ja tasaisena Fellun tuntuessa kamalan raskaalta. ”Ohjat käteen, hitto vie” Amanda komensi ja keräsin kiireellä Fellua napakammalle tuntumalle. Ratsastin oria paremmin eteen ja yritin tiivistää istuntaa. Fellua sai vähän herätellä siirtymissä sen puhistessa menemään korvat pystyssä. Kiskoessani ohjia paremmin käteen ja pohjetta kunnolla hevosen ympärille, alkoi tuntua jo hallitummalta. Yritin aktiivisesti unohtaa katsomon monet silmäparit.

Fellun suuri askel tahtoi vieläkin tehdä istunnastani huteran tuntuisen. Ori ravasi ponnekkaasti ja alkoi olla selvästi paremmin avuilla ja minä keskityin rentoutumaan sen liikkeessä. Amanda käski ajatella eteenpäin, ei sen hetkistä tehtävää. Hitto niin totta, mietin mielessäni yrittäessäni pitää katseen ylhäällä ja levottoman mieleni seuraavassa ravin kokoamisessa. Välikäyntien aikana vilkuilin muita ratsukoita. Punatukkaisen naisen friisiläistä olin monet kerrat ihaillut tarhassa, mutta Mikaelin Haitta se vasta olikin minun mieleeni. Sporttinen tamma suurine valkoisine merkkeineen oli varsin makea ilmestys.

Tiesin, että tulossa oli vielä laukkatehtävä. Kirosin sitä jo etukäteen pienessä mielessäni koska joku meidän laukkatyöskentelyssä mätti. Paljon tarkkuuden puutetta ja minä, joka ajatteli ja sääti ennen jokaista nostoa ihan liikaa. Niissä stressikierroksissa onnistuin kusemaan ensimmäisen noston kokonaan. Hengitin syvään Amandan käskiessä meidät uudestaan lähtöpisteeseen. Perkele, kyllä me siisti laukka osataan nostaa.  Ratsu suoraksi, pieni pidäte ja painon pudotus oikeaan paikkaan. Fellu nosti oikean laukan ja suuntasin ajatukseni käyntisiirtymään. Tiivistin istuntaa ja pidätin Fellun tipahtaessa käyntiin nätisti ja tarkasti. Kuulin käsien taputuksen ja vilkaisin Amandaa melkein vahingossa virnistäen. Yllätyin itsekin siitä miten hyvin Fellu oli tänään avuilla. Avotaivutukset ja voltit menivät lopuksi jo ihan välipalana Fellun ollessa niin kivalla tuntumalla. Taputtelin huojentuneena ja vähän ylpeänäkin Fellun kaulaa loppukäyntejä marssiessamme. Tämä ”thö kouluratsastaja” ei ehkä ollutkaan ihan menetetty tapaus.

Me voitaisiin Riepun kanssa osallistua tähänkin. (:


Ensimmäinen kouluvalmennus jännitti lähestulkoon enemmän kuin estevalmennus, sillä koulukiemuroiden ratsastus oli minulle selvästi vieraampi laji. Amandakaan ei huhujen mukaan ollut mikään kaikista leppoisin valmentaja ja tiukkaa työskentelyä olisi odotettavissa. Varmuuden vuoksi olin kuluttanut viimeisen viikon treenaamalla sileällä, ja pikkuhiljaa minun ja Riepun yhteistyö alkoi näyttää siedettävältä, eikä Amanda välttämättä erottaisi minua samantien vuokraajan pestistä.

Koska halusin näyttää ottavani myös kouluvalmennuksen tosissaan, kiillotin Riepun tänään vielä puhtaammaksi kuin koskaan aikaisemmin, sekä treenasin letitystaitojani palmikoiden jälleen kerran sen harjan. Näytimme ruunan kanssa siltä kuin olisimme menossa valmennuksen sijaan kilpailuihin, mutta ainakaan meitä ei voisi asiattomasta varustuksesta syyttää. Lähdin taluttamaan Riepua kohti maneesiin. Ilma oli ollut koko päivän kurja, mutta ainakin kovin sade ja ukkonen oli lakannut. Ruuna seurasi perässäni tottuneesti, eikä ainakaan vielä osoittanut merkkejä äärimmäisestä virkeydestä.

Amanda aloitti valmennuksen huomattavasti tiukemmalla otteella kuin siskonsa, uhkaillen meitä heti alkuun esteratsastuskiellolla ja nipottamalla liian lyhyistä jalustimista. Uhkailu ei kuitenkaan minua säikytellyt, vaan hevosen selkään päästessäni jännitykseni oli muuttunut määrätietoisuudeksi. Sitä paitsi, eihän minulla mitään hätää pitäisi olla, viime viikon perusteella olin ihan pätevä kouluratsastajakin – ainakin omalla tasollani. Sen sijaan jalustinhihnojen pidennys muutamalla reiällä sai tasapainoni järkkymään. Tämähän tuntui kuin ratsastaisi ilman jalustimia!

Valmennus aloitettiin kuitenkin ravi-käynti siirtymisillä, joka ei ollut meidän vahvin lämmittelyharjoitus, ainakaan hitaampaan askellajiin päin. Jos olisin saanut valita, olisin ratsastanut maailman tappiin asti ainoastaan käynnissä tai laukassa, minkä vuoksi olinkin aloittanut lähes kaikki koulutreenimme laukkaamalla. Riepu lähti välittömästi liikkeelle reippaassa ravissa, ja vaati muutamia siirtymisiä ennen kuin sain paketin lainkaan hallintaan. Yritin saada pidätteet läpi, mutta hevonen tuntui vetävän vain vastaan. Saman tien kuului tyytymätöntä ohjausta valmentajan suunnalta, joka sai minut toisaalta turhautumaan, toisaalta taas yrittämään entistä enemmän. Pyöräytin hartioitani taaksepäin ja nostin katsettani ylemmäs.

Muutaman kierroksen jälkeen hikikarpalot alkoivat kohota niskaani, mutta menomme tuntui jo paljon paremmalta. Olin saanut pidätteet ainakin jossain määrin läpi, sillä siirtymisemme ajoittuivat suunnilleen haluttuun kohtaan, eivätkä käyntiinsiirtymiset venyneet kohtuuttoman pitkiksi. Toiseen suuntaan muuttuivat ympyrät volteiksi, joille oli tarkoitus tehdä temmon muutos. Mieleni teki jo siirtyä kokonaan käyntiin, mutta tahdonvoimalla ratsastin eteenpäin. Amandan kommentit eivät kuulostaneet enää niin negatiivisilta kuin alkuun, ja Riepukin tuntui olevan paremmin avuilla ja kulki jopa ihan mukavasti eteenpäin. Sujuvuuden tunteeseen ei pitäisi kuitenkaan tuudittua liikaa, sillä paketti leviäisi takuulla jos lopettaisin ratsastamisen ja siirtyisin matkustajaksi.

Helpottunut tunne levisi koko kroppaani, kun Amanda vihdoin antoi meidän siirtyä hetkeksi käyntiin. Tunsin olevani väsynyt jo tässä vaiheessa valmennusta, vaikka vielä varmaan melkein puolet olisi jäljellä. Onneksi seuraavaksi laukattaisiin. Käyntihelpotus ei kuitenkaan kestänyt kauan, vaan tuntui kuin olisimme joutuneet keräämään ohjat takaisin saman tien. Laukannostoja olin kuitenkin lyhyessäkin ajassa treenannut sen verran, että osasin antaa Riepulle täsmälliset avut, ja se nosti laukan täsmällisesti ja reippaasti. Laukkaympyrällä tunsin olevani täysin kontrollissa, mutta avotaivutuksen valmistelu meni hivenen säheltämiseksi, eikä avotaivutus itsessään ollut ehkä kovinkaan täydellistä. Selvisimme kuitenkin sivun loppuun jokseenkin kolmella uralla, ja toivoin Amandan huomaavan meissä vähintään potentiaalia kehittyä.

Avotaivutus parani hieman jokaisella kerralla, ja Riepu taipui ja asettui loppujen lopuksi jo hyvin. Tunsin olevani tyytyväine itseeni ja Riepuun ratsastaessani loppuraveja – ruuna ravasi ilmavasti ja rennosti. Valmennus oli muutenkin ihan hyvä, eikä Amanda ollut valmentajana niin ilkeä ja ärsyttävä kuin olin kuvitellut. Vaikken suorastaan nauttinutkaan sanallisesta ruoskinnasta, tuntui naisen käskevä valmennustyyli tehoavan pumpulipuhetta paremmin ja saavan minut yrittämään entistä enemmän.

Ellie von Brandt

Jos Isabella olikin ollut mainettaan rennompi ja kannustavampi valmentaja, Amanda oli juuri niin tiukka kuin mä olin arvellutkin. Seurasin kakkosryhmän valmennusta sen aikaa, että ehdin kalveta blondin kipakoita huomautuksia kuunnellessani, ja mietin ettei musta ja Larasta olisi koskaan tekemään sitä tyytyväiseksi. Sitten mä lähdin satuloimaan Laraa ja yritin unohtaa kaiken äsken näkemäni – kyllä me tästä selvittäisiin kun oltiin selvitty kaikesta muustakin tähän asti.

Mä olin vasta heinäkuussa hankkinut Laralle sen elämän ensimmäisen koulupenkin enkä ollut ehtinyt testaamaan sitä kuin kerran tai pari aikaisemminkin. Satula oli ollut helvetin kallis ja mä vieläkin vähän kärsin ajatellessani, mitä kaikkea esteratsastukseen liittyvää silläkin rahalla olisi saanut, mutta nyt päätös
tuntui hyvältä. Estesatulalla mulla ei olisi ollut Amandan valmennukseen varmaankaan mitään asiaa.

Oudolta se satula kyllä tuntui, ja mulla oli vielä vähän vaikeuksia löytää siinä oikea asento. Amanda komensikin meidät kaikki heti ensimmäiseksi pidentämään jalustimia. Jollain oudolla tavalla se tuntui lohduttavalta, etteivät tästä ryhmästä muutkaan olleet välttämättä mitään kouluratsastajia. Me oltiin kaikki samassa veneessä ja Amanda oli se meidän vierellä kelluva sotalaiva, joka pystyisi yhdellä tykinkuulalla upottamaan meidän horjuvan pienen paatin.

Lara kuitenkin oli päättänyt yllättää mut ja se oli erinomaisen hyvällä tuulella. Tamma liikkui ensimmäisestä raviaskeleesta alkaen hyvässä rytmissä, kantoi itsensä ja polki kivasti alleen, oli molemmilla ohjilla eikä nykinyt. Energinen Lara kyllä oli, vähän kuuma ja välillä turhan pitkä, mutta kaiken kaikkiaan se tuntui hyvältä treenin määrään nähden. Mä sain toki huutia äkillisistä avuistani ja valmistelun puutteesta, mutta hevosesta Amanda ei keksinyt hirveästi pahaa sanottavaa. Me tehtiin hiki hatussa siirtymisiä käynnin ja ravin välillä ja sitten ravin sisällä, ja voltti voltilta Lara petrasi suoritustaan ja alkoi tulla entistä paremmin avuille. Siihen pystyi vaikuttamaan yllättävän pienillä hipaisuilla ja painonsiirroilla. Ehkä koulusatulasta oli oikeastikin jotain hyötyä?

Amanda käski mua pyytämään vähän lisää, mä pyysin ja Lara vastasi. Se jos mikä oli ihme – yleensä kun tammaan pisti sileällä yhtään painetta, se kiehahti yli välittömästi. Nyt hevonen pidensi kuuliaisesti askeltaan lisäykseen ja tuli myös pienillä pidätteillä takaisin. Vähän mä olisin toivonut sen olevan vielä tahdikkaampi, mutta yksi asia kerrallaan. Kovasti Lara kyllä työskenteli: sen kaula oli jo kostea hiestä ja kun Amanda antoi meidän hetken vetää henkeä välikäyntien muodossa, tamma venytti itsensä ihan pitkäksi ja käveli sen sijaan, että olisi malttamattomana steppaillut joka suuntaan niin kuin yleensä.

Mä olin vähän odottanut että paketti leviäisi viimeistään laukassa, mutta Larapa jatkoi mielettömän hienoa työskentelyään. Se teki tahdikkaat avotaivutukset, skarpit laukannostot ja pehmeät laukkaympyrät. Tuntui hyvältä, ja ilmeisesti ihan näyttikin hyvältä – Amandan kommenteissa saattoi olla jopa häivähdys kehua. Istunnasta tuli sanomista, mutta siitä tuli aina: mä olin viisitoista vuotta hypännyt esteitä ja esteratsastajan maneerit olivat mussa aika tiukassa. Ehkä me Amandan opissa päästäisiin vielä joskus niistäkin eroon.

Ehkä mä olinkin kaiken aikaa harrastanut väärää lajia?

Mustiksen kanssa mukaan

---

Ukkoskuuroja oli luvattu iltapäiväksi ja illaksi. Olin saanut aamupäivän paiskia töitä, kun tukahduttava kuumuus oli tunkeutunut myös betonisen rivitalokaksioni sisuksiin. Ukkonen jyrähteli jo, ennen kuin pääsin lähtemään tallille.

Mustiksen jalka oli ollut parempi kuin luultiin, joten sairaslomaa ei sinänsä tarvittu ja kengittäjä oli saanut orista ihan ratsatuskelpoisen, vaikka kaviota tulikin päivittäin puhdistaa liasta. Joten kuultuani kouluvalmennuksesta ehdottomasti ilmoittauduin mukaan.

Mustis ei välittänyt ukkosesta, se oli saanut seistä törröttää aina pahimmatkin sateet ja myrskyt ulkona, mitään prinsessahevosia en sietänyt, vaikka suurishowmies asuikin hevoseni sisällä. Kuinka ollakaan löysin hevoseni selkä ja jouhet märkinä tarhasta.

Amanda ilmoitti kuuluvasti ja useampaan kertaan, että valmennus ei olisi lälläreille, mutta oloni oli vähintään tukala aamupäiväisen työurakkani jäljiltä, deadlinet painoivat pikkuhiljaa päälle. Hoidettuani orin edustuskuntoon suuntasimme ukkosen jylistessä maneesille ryhmänä. Meillä oli kuin olikin yleisöä, sillä tietenkin taitavan valmentajan valmennus kiinnosti ja ainainen oppiminen oli minustakin kannattava asia.

Maneesissa Mustis oli kuin kotonaan, toki hieman tahmaisuutta oli edelleen havaittavissa, ori ei selvästi ollut aivan tyytyväinen kengitysratkaisuun, mikä oli kuitenkin välttämättömyys. Vaikka Amandan kanssa olimme nähneet useasti tallilla, ei minulla ollut minkäänlaista käsitystä hänen valmennustyylistään, minua suorastaan jännitti!

Saimme kuulla kunniamme heti alkuun ja komento rentoutumisesta raikui maneesissa. Yritin hengittää syvään ja rentoutua samalla pysyä kuitenkin jäntevänä. Mustis oli kasvattanut heinämahaa kesän aikana, eikä perinteinen tuoli-istunta oikein ollut saanut minua notkeimmilleen. Mustis ei ollut alkuunkaan kuulolla ensimmäisen tehtävän aikana, vaikka kuinka vähän väliä naputtelin raipalla. Siirtymät olivat piiiitkiä ja hitaita orin kulkiessa pää jossain kilometrin päässä edessä. Lyhensin ohjia ja ratsastin vielä napakammin pohkeella. Vieläkin kuulin moitteita Amandalta, joten annoin raippaa kerran hieman kovemmin ja yritin löytää istuinluuni rytmittämään liikkeitä. Pääty-ympyrät eivät oikein olleet sinnepäinkään ja sain vaadittavista muutoksista kaksi onnistumaan ympyrän aikana, vaikka piti tehdä neljä.

Kun joten kuten onnistuneet siirtymät alkoivat sujua paremmin, vaihdoimme suuntaa. Nyt tehtävät suoritettiin ravissa, kirjainten kohdilla koottiin tai lisättiin ravia. Ympyrät vaihtuivat volteiksi. Muutosta tapahtui joo, mutta ne olivat pieniä. Amanda käski minun ennen muutosta tiivistämään istuntaani puolen askeleen ajaksi ja sitten kertomaan mitä tahdoin. Lisäksi sain etsiä Mustikses aivan seuraavan vaihteen, jotta se tulisi rehellisesti ohjan ja pohkeen väliin, nyt se oli kyllä edestä kuulolla, mutta takapää oli selkeästi pohkeen takana. Muutama reipas lisäys onnistui, kun jätin pari kokoamista välistä keskittyen valmisteluun ja sopivan perusliikkeen löytämiseen. Lopulta löysimme hyvän rytmin ja sain valmistelut onnistumaan kierroksen verra, Amanda jopa melkein kehui meitä sanoessaan “Noniin Lotta, nyt näen jo eron!”

Välikäyntien aikana en kerennyt kuin ottamaan huikan vesipullostani, kun taas piti jo mennä. Paitani oli hiestä märkä, mutta oloni oli jo parempi kuin alkuvalmennuksesta. Seuraavaksi pääsimme ottamaan laukkaa. Mustis suorastaan syttyi ja sain tehdä kaikkeni, jotta sain sen suunnilleen maneesin päädyssä käyntiin. Avotaivutukset olivat alkuun hienovaraisen pieniä, mistä sain hieman kommenttia, että voisi olla näkyvämpi muutos. Mustis alkoi jo ennakoimaan laukannostoa, joten tein puolipidätteitä useamman ja sain noston onnistumaan haluamallani hetkellä. Hillitsin laukan heti alkuun ja valmistelin siirtymisen käyntiin ajoissa. Väliin eksyi yksi raviaskel, mutta sekin oli jo parannus edelliseen.

Toinen suunta oli minulle hankalampi, joten sain hieman enemmän käyttää aikaa ja jossain määrin voimaakin saadakseni Amandan kelpuuttaman suorituksen. Olin oikeastaan aika tyytyväinen vaativaan opettajaan, joka tahtoi todella viedä ratsukoita eteenpäin. “Hyvä Lotta, vähemmän jännitystä, hieman enemmän pohjetta, ja käynnistä heti liikkumaan niin, että häntä heiluu. Suoriuduitte todella hyvin siihen nähden, että Mustis on nyt päässyt tämän kesän olemaan vähän vähemmällä työllä ja kaviokin vaivaa.” Amanda kommentoi, kun olimme saaneet luvan siirtyä käyntiin venytelläksemme itseämme ja hevosiamme. Itse päädyin ratkaisuun, jossa kävelin loppukäynnit maasta käsin ja venyttelin samalla itseänikin.

// Kuva lisätty

Kiitos runsaasta osallistujamäärästä, valmennus on nyt täynnä ja koin parhaaksi jakaa porukan kolmeen eri ryhmään. Kun pohjatarina on päivitetty ensimmäiseen viestiin, saa valmennuksen suorittaa!

Meitä ei ollut missään ryhmässä! Päästäänkö kuitenkin mukaan?

Mulla oli ihan sellainen tutina, että joku jäi! Pahoittelut, kiitos että huomasit, todellakin pääsette siis mukaan. Pistin teidät vikaan ryhmään!

Ryhmä ykkösen valmennus lisätty!

Edit: vielä selvennys: valmennuksen saa kuitata heti, kun oman ryhmän pohjatarina löytyy aloitusviestistä!

Amanda antaa ratsukkokohtaisen, kaiken summaavan palautteen valmennuskuittien jälkeen.

Ryhmä kakkosen valmennus lisätty!

Ja nyt myös ryhmä kolmosen valmennus lisätty! Anteeksi pieni viivästys.