Beach Party (CUP after ride K18)

// Sori kaikki, vaihdan kesken kaiken kertojamuotoa, tää kirjoittaminen vielä hakee parin vuoden tauon jäljiltä muotoaan //

Hetkeen en ollut tanssinut näin, oli oikeastaan yllättävän mukavaa vain tanssia rennosti ilman kummempia paineita mistään. Musta tuntui, ettei kukaan täällä oikein välittänyt, vaikka en tanssisi loistavasti. Vaikka ei sillä, olinhan mä tanssia kakarana harrastanut pari vuotta kunnes kouluratsastus oli vienyt voiton.

Välillä vilkuilin Aleksanteria. Sekin vaikutti ihan siltä, että viihtyi. Parin biisin jälkeen alkoholi sykki edelleen suonissa ja musiikki virtasi korviin, mä oikeastaan nautin tästä ihan hemmetisti. Edellinen kuukausi oli muuton ja uuden paikan tunnun takia saanut mut tuntemaan oloni aika eksyneeksi, mutta nyt se tunne alkoi väistyä. Aleksanteri tuli vähän lähemmäs ja näytti siltä, että se alkaisi kohta nauraa katketakseen.
"Onks tää sustakin hiton outoa?", vilkuilin ympärilleni. Olihan tää kyllä, näissä bileissä oli jotenkin erilainen tunnelma kuin bileissä yleensä. En mä sitä osannut selittää, mutta kai sillä oli jotain tekemistä sen kanssa, että melkein kaikki periaatteessa tunsivat toisensa, mutta tapasivat vain talleilla. Tavallaan tunnelma oli lämmin, mutta samaan aikaan monet tuntuivat aika eksyneille. Hymyilin Aleksanterille ja vastasin
"Ihan hiton outoa, joo. Onks nää teidän bileet aina näin outoja?" Edellisistä after rideistä olin karannut nukkumaan sen verran ajoissa yhden juoman jälkeen, joten en ehkä vain ollut ehtinyt huomata outoutta.

Baarimikko ojensi mojiton mulle ja mä maksoin sen nopeasti, ennen kuin käännyin taas Antonin puoleen. Istuessani sen vierellä mä olin lähes samalla korkeudella sen kanssa, jolloin keskustelukin oli vähän helpompaa, kun mun ei tarvinnut seisoa niska vääränä.

“Aijaa, miten meni?” mä tiedustelin Antonin kertoessa kisanneensa esteillä ja imaisin pillillä mojitoa. Naurahdin Antonin tokaisulle kellottamisesta.
“No joo, siinä ei hirveästi ehtinyt keskittyä muuhun kuin omaan heikkoon suorittamiseen”, virnistin ja pyyhkäisin taas mun hiuksia. “Beach futiksessa mä kyllä ehdin kiinnittää suhun huomiota”, jatkoin ja nauroin Antonin kohottaessa kulmiaan. “Mä olin meinaan suurimman osan vaihtopenkillä.”

Yhtäkkiä mä tunsin kun mun haalari nytkähti oudosti. Onneks mun refleksit olivat vielä tallella, vaikka olin kerennyt nauttimaan muutaman juoman, ja sain napattua haalarin etuosasta kiinni ennen kuin se ehti valahtaa kriittisen alas. Mun silmät levisivät varmaan lautasen kokoisiksi ja mun suusta pääsi tukahtunut, naurunsekainen huudahdus.
“Oh my god”, mä henkäisin ja yritin olla repeämättä nauruun.
“Ei hiton McGyver!”
Anton näytti siltä, ettei se tajunnut yhtään mitä mä sekoilin. Mua alkoi naurattaa kokoajan enemmän samalla kun mä pudottauduin seisomaan baarijakkaralta.
“Mun kaverit vähän korjas mun asua ennen tänne tuloa”, mä yritin nauraen selittää englanniksi.
“Se ei vissiin kestänyt kovin hyvin. Pystytkö sä jeesaamaan?” mä kysyin Antonilta ja vilkuilin Mariamia ja Majitáa samalla, kun pidin toisella kädellä mun haalarin kaula-aukkoa ylhäällä ja toisella katkennutta niskalenkkiä paikoillaan. Ne varmaan pitivät mua ihan hiton outona, mut mua koko tilanne huvitti ihan hillittömän paljon.

"Neljänsiätoista. Eli kuitenkin paremmin kuin siellä teillä", hymyilin pikkuisen ja siemaisin paskan makuista juomaani.
Nii-in! Olimmehan me ehkä Sonian kanssa nähty jo Shelyesissä, mutta pakko myöntää etten kyllä sellaista kohtaamista muistanut. Enkä kyllä ollut pahemmin kiinnittänyt Soniaan huomiota tallillakaan, koska se sen voikko ratsu (sen sentään muistin!) majaili toisella puolella tallia ja ehkä oltiin ohimennen jossain käytävällä törmätty?

Vilkaisin Majináa. Siihen olin kyllä törmännyt Norjassa.  Harmi, kun se oli nyt lajia vaihtanut, joten todennäköisesti yllättävät kisakohtaamiset vähenisivät huomattavasti. Mikä oli harmi, koska Majiná oli todella mukava nainen ja oltiin ainakin tähän asti tullut tosi hyvin toimeen.

Saatoin ehkä aavistuksen punastua, kun Sonia sitten mainitsi kiinnittäneensä muhun huomiota beach futiksessa, mutta sain kuitenkin jotenkin hämmentyneisyyteni piilottettua kulmien kohotteluun. Jos ei sitä omaa maalia otettu huomioon niin jospa mä olin ollut sen mielestä kuitenkin ihan hyvä pelaamaan?
"Saatoin mäkin sut siellä nähdä", ennätin mutisemaan ennen kuin Sonia alkoi nauramaan ja huutamaan ohmygodia.

Kurtistelin kulmiani, kun se hypähti alas baarijakkaralta McGyverista höpöttäen. Sydärinkö se oli saamassa vai mitä se rintakehäänsä kopeloi?
Tai no, jos mä sydärin saisin niin tuskin mua naurattaisi niin kuin tuota pikkuruista norjalaista sillä hetkellä. Alkoi siinä itelläki suupieli nytkähtelemään ihan "myötätunnosta".

Ilmeisesti kyse oli jonkinsortin vaatekriisistä. Jos me oltais tunnettu kauemmin kuin.. Noh, minkäs aikaa tässä nyt oltiin ehditty juttelemaan, niin ehkä olisin saattanut letkauttaa jotain hölmön pikkutuhmaa vaatteiden hajoamisesta mun edessä, mutten kehdannut. Jos se olis ollut vaikkapa Sarah tai Aliisa niin todellakin olisin vitsaillut.

"Saako sitä jotenkin sidottua?" kysyin laskiessani käteni naisen olkapäälle ja kurkkasin sen pään ohi niskaan. Kai ne sitä oli yrittäneet, mutta vääntynyt hakaneula repsotti sen näköisenä että oli toiminut patenttina. Yritin väännellä sitä takaisin muotoonsa, mutta huonoin tuloksin, joten nyppäsin koko kapistuksen irti ettei esimerkiksi uppoutuisi Sonian ihoon.
"Mulla ei kyllä oo tämmöistä", mutisin. Mä en todellakaan ollut mikään niksipirkka-pankki, joten en oikein tienny miten tuon saisi korjattua.
"Mutta tiedän missä ehkä on!" keksin. Loungessa ehkä olisi ja samalla reissullahan sitä hakisi ne omat kaljat sieltä kaapista. Kiskaisin persehieltä maistuvan pina coladan loput ykkösellä alas, nytkäytin päätäni uloskäyntiä kohti ja kehoitin Soniaa seuraamaan mua.

Tiesinhän mä, miltä sellainen kahdestaan paikalta pois hipsiminen saattoi näyttää. Matildan ja Juuson seurassa seisoskeleva Jesse ainakin kohotteli kulmiaan tietäväisen oloisena.

Henkäisin katsellessani shottilasien täyttämää tiskiä ja puhalsin syvään. Majina näytti katselevan touhua miettiväinen ilme kasvoillaan, ja tuumasi, että pitäisi päästä huoltolassa käymään. Huomioni meinasi herpaantua dj:n soittaessa pepun heilutusbiisiä  ja aloin jammailemaan. Ehkä pitäisi sittenkin tilata vielä muutama drinkki lisää. Majina taputti mua olalle ja hymyili mitä kisatuloksiaan koko päivän puineena pystyi.
"Mitä?" huusin, kun vierestä kuului kikatusta ja jumalanpalvelusta. Nainen viittoi menevänsä. Samaan aikana shottitarjotin lyötiin tiskiin. No, säästetään Majinalle jotain, ellei kaikki menisi tuon Sonian päihittämiseen!

Käännyin katsomaan porukkaa ja kohotin shottilasin ilmaan avatessani kurkkuani. Hämmennyin kuitenkin huomatessani norjalaisen ahdingossa ja suomalaisen tutkiskelemassa naapurin niskaa... Pfft, hittoon viskit! En tiennyt, että yksi mojito riittäisi päihittämään vastustajan tähän kuntoon! Ja mitä vielä, poistumassa yhdessä? Ei nyt herranjumala!

Katsoin shotteja käsissäni, Soniaa ja Antonia, shotteja, noita aikeissa lähteä, shotteja -
"Hei... Hei! Mutta entäs nää..." Sopersin, ja katselin toivottomasti ympärilleni. Olisipa noloa jäädä yksin tiskille näiden kaikkken shottien kanssa! Enkä varmasti tyrkyttäisi itseäni mihinkään porukkaan näiden avulla, en kyllä!

En tajunnut vaipuneeni ajatuksiini, ennen kuin yritin juoda tyhjenneestä kahvimukistani. Oikeastaan senkin ymmärtämiseen minulla meni hetki ja hiljalleen palasin tarkemmin takaisin tähän aikaan ja paikkaan. Antaessani katseeni kiertää ympäri juhlatilaa, huomasin helpotuksekseni että ainakin Majiná oli vielä paikkeilla, vaikka nainen olikin juuri poistumassa baaritiskillä sijainneen seurueensa luota.

Dochasista en nähnyt vilaustakaan ja oletin että mies oli edelleen jossain, vaikka häntä ei näkynytkään. Jotenkin en uskonut että toinen lähtisi etuajoissa juhlista, vaikka enhän minä edes kumpaakaan tuntenut kunnolla. Huokaisun siivittämänä nousin ylös ja poimin kahvimukini ennen kuin keräsin vielä hieman rohkeutta ja lähdin suuntaamaan takaisin baaritiskille ja olinkin tyytyväinen siitä että sain pidettyä askellukseni normaalin näköisenä. Baarimikon kaadettua minulle uuden kupillisen kahvia täydensin sitä maidolla, ennen kuin oli aika palata takaisin pöytääni.

Pöydästäni olikin hyvät näkymät juhlatilaan ja hetken jo pohdin olisiko minusta tutustumaan ihmisiin. Ehkä jos voisin saada Majinán huomion hetkeksi, voisin kysyä tuolta kuka olisi sellainen ihminen johon tutustuminen olisi helppoa, vaikkakin kaikki näyttivät olean tuttuja keskenään. Toisaalta kai sitä hevosihmiset aina löysivät jonkin aiheen mistä keskustella...

Voi jumpe. Anton Seljavaaralla vaikutti olevan hauskaa. Hauskempaa kuin mulla. Hauskaa ilman mua. Hauskaa, hauskaa, hauskaa. Tuskin huomasin luoksemme luovivaa miestä, kun mun silmät oli liimautuneet Antoniin, joka piti niin helvetin hauskaa - ja aikoiko se poistua tilasta norjattarensa kanssa??

Näin punaista. Huiskautin puolivillaisen tervehdyksen seurueeni uudelle jäsennelle, yritin ohikiitävän hetken ajan miettiä keskustelunaihetta, ja sitten totesin että paskanmarjat.
"Sori, mun pitää", mutisin seuralaisilleni ennen kuin jätin heidät kahden.

Mutta jo liikekannalla ollessani mä tajusin miettiä, mitä oikein olin tekemässä. Ihan tosissaanko menisin Antonin ja sen muikin perässä sinne minne ne nyt olikaan menossa, ja sitten mitä? Ilmoittaisin ettei tällainen peli vedellyt? Ettei Antonilla, joka oli kuitenkin sinkku, ollut oikeutta viritellä tuttavuutta koska se loukkasi mua, joka olin parisuhteessa jonkun ihan muun kuin Antonin kanssa.

Harvinainen kirkkaan järjen hetki pysäytti mut.

Juu ei, en mä voinut niin tehdä, ja jotten mä nyt vaikuttaisi idiootilta, piti liittyä johonkin uuteen seurueeseen eikä jäädä pällistelemään keskelle juhlatilaa.

Tälläsin itseni lähimpään pöytään tuntemattoman tyypin (Samuel) seuraan.

"Morjens! Mä oon Aliisa. Sopiiko tähän istua?" kysyin sitten jo alas istahtaneena.

Mä olin juuri pohtimassa olisivatko ihmiset tarpeeksi humalassa jotta niitä ei kiinostaisi mun ontuminen hakiessani lisää kahvia. Kuitenkin siirtoni suunnittelu jäi vajaaksi kun seuraani liittyi minulle tuntematon brunette.

”Morjens! Mä oon Aliisa. Sopiiks tähän istua?” Toinen kysyi samalla kun oli jo istunut alas vapaalle tuolille.
”Moi. Samuel ja joo” vastasin hieman hämääntyneenä tästä yllättävästä tiöanteesta. Olin onnellinen että en ollut vielä kerennyt tyhjäämään vesilasiani täysin, joten sain nostaa sen huulilleni ja toivottavasti näin samalla myös voitettua hieman aikaa.

”Ootko sä Shelyesistä vai mistä?” Aliisaksi esittäytynyt brunette kysyi ennen kuin nosti omankin lasin huulilleen.
”En. Ansamaalainen.” Vastasin lyhyesti yrittäessäni päästä edelleen yllätyksestä ylitse. Nyt täytyisi vain toivoa että en mokaisi mitään koska en tiennyt tuntisiko tämä Aliisa Ansamaalaisia ja en halunnut pilata toisten mainetta vahingossa.

Salma

Tuntui, että samaa tahtia kun ilta pimeni, nousi sekä äänen että humalan taso maneesin korkean katon alla. Äkkiä minulla alkoi olla ihan mukava olo siinä kahdestaan Jusun kanssa. Ainakaan kumpikaan meistä ei ollut niin humalassa, että olisi katunut huomenna.

Päässäni pyöri siltikin kevyesti.

"Pitäiskö meidän hakea juotavaa?" kysyin Jusulta. "Mä voisin ainakin ottaa vähän vettä."

Nyökkäsin kohti tiskiä, jolla parveili joukko shelyesläisiä.

"Voitais moikata vaikka noita samalla."

--

Aleksanteri

Eedin kysymys sai epämukavan tunteen valahtamaan mun vatsanpohjaan.

"En mä... niinku... tiiä", mä sanoin ja yritin kuulostaa about sata kertaa välinpitämättömämmältä ku oikeesti olin. Äkkiä mä jotenki irtaannuin musiikista ja tajusin, miten rytmi ja mun keho toimi eri tahtiin, mun jalat ja kädet hytky väärin ja mä tulin hiton oudolla tavalla tietoiseksi itsestäni.

"En mä oikeestaan oo ollu aftereissa hirveen usein. Kun monesti siellä on ollu mun... ööö... eksä, jota mä en oo halunnu nähdä. Ja sit", mä irvistin ajatellessani Hannabyn aftereita viime keväänä. "En mä tiiä. Viimeks ku mä olin aftereissa niin mä, tota, heräsin mun parhaan kaverin entisen tallikaverin hotellihuoneesta ja se nyt oli vähän outoo."

Mulla ei ollu mitään hajua, oliks Seppeleen juorukoneisto kertonu Eedille miten Robert oli muuttunu oudoksi mua kohtaan sen jälkeen ku mä olin pussaillu Joshuan kanssa (koska ne takuulla tavalla tai toisella ties mitä oli tapahtunu), mut mä toivoin et se ei tajuais miten silotellun version tarinasta mä olin kertonu. Mä vilkaisin sitä silmiin et näkisin miten se reagoi.

Musta tuntui että olin tökkinyt nuokkuvaa ampiaispesää, koska Aleksanterin reaktio mun kysymykseen oli epävarma. Sen vastaus oli aika sekava, enkä mä oikein saanut kiinni mistä oli kyse. Toisaalta eksiin törmääminen bileissä riittäisi jo sellaisenaan syyksi, en itsekään olisi tyytyväinen jos törmäisin omaani. Onneksi vaara mun kohdalla oli miinuksen puolella. Huomasin Aleksanterin vilkuilevan mua vähän... Odottavasti? Ehkä? Tajusin, etten ollut vielä vastannut mitään sen soperteluun.
"Aa, okei, eli ehdottomasti outoja", vastasin päästäen sen odottamisesta ja hymyillen mahdollisimman osaaottavan näköisenä. Jos se luuli, että mä tiesin, mistä se puhuu, mulla ei tosiaankaan ollut mitään hajua mistään. Sen verran mäkin sentään tajusin, ettei kyse ollut vain siitä mitä se oli sanonut, mut me oltiin ihan vieraita, joten miks se ois mulle enenpää halunnutkaan sanoa?

Me jatkettiin tanssimista hiljaisuudessa, mutta mun tanssi-into oli jo laskenut aika runsaasti. En tiedä kenen idea tää teema ja maneesin lämmittäminen suunnilleen sataan asteeseen oli ollut, mutta sen tiesin, että mun vaatetus oli ihan liikaa tällaisessa tropiikissa tanssimiseen.
"Tääl on muuten ihan liian lämmin, pakko lähtee kohta käymään pihalla etten keity elävältä."
Samalla hetkellä jona sanat lähtivät mun suusta, tajusin että sen vois tulkita kahdella tavalla. 1) Mä halusin lähteä ja halusin keksiä syyn päästä eroon Aleksanterista tai 2) mä halusin että se lähtee mun kanssa jonnekin. Yritin siis korjata tilannetta, (tietysti) melko heikolla tuloksella.
"Et tota, mä aattein käydä käveleen pihalla. Tuu mukaan jos haluut, pakko ei oo tietenkään. Tai siis, seura kyllä kelpais ainakin jos yhtään osaat suunnistaa täällä."

Lähdin tiskiltä melko verkkaasti puuteroimaan nenänpäätäni, minua oli äkisti alkanut ahdistaa ja olo oli jollain tapaa ulkopuolinen. En saanut avattua enää suutani jutellakseni Anttonille, vaikka olin odottanut sitä pitkään. Mariam oli toki kultaa ja seuralaisena mahtava, hän vaan oli iskenyt silmänsä nyt tähän norjan emäntään. Haluten kai kunnolla juomaan. Dochasta ei näkynyt mailla halveilla, eikä tämä vastannut puhelimeen, mikä lisäsi lievää heikotustani. Pääsin kuitenkin mutkatta määränpäähäni.

Oven avatessani näin heti "tutut" kasvot, eihän me oltu sillä tapaa juteltu tai tutustuttu, mutta kyllä minä ainakin hänet tiesin. Toivoin että nainen minutkin, mutta sai nähdä. "Isabella! tai siis moi!" sanoin nauraen. Kuulostin vähän liikaa siltä että löysin vihdoin kauan kateissa olleen rakkaani. 
"Mulla alko heikottaa ja piti paeta tänne vähän huilimaan ja muhimaan sotasuunnitelmaa loppu illan varalle." jatkoin mahdollisimman rennosti. "Ihanat vaatteet sulla" piti kehaista, se aina kummasti auttoi kankeudessa, tai no ei kai Isbe kovin kankea ollut, tietääkseni, kai?

(Majina Ansamaa)

Mä uppouduin niin puhumaan kouluratsastuksesta Ceen kanssa, että vähän kuin unohdin meidän toiset seuralaiset. Siten en myöskään huomannut miten ne hävisi tanssimaan vähin äänin. Me analysoitiin meidän tämän päivän ratoja ja yhtäkkiä tajusin että siinäkö se sitten olikin. Musta oli yhtäkkiä tullut vakavasti otettava kouluratsastaja, jonka mielipiteellä oli väliä ja jolla ylipäätään oli antaa mielipide. Mua hymyilytti huomata sellainen keskustelun keskellä, vaikka humalassa olinkin. Erityisesti tequilan jäljiltä.

En kuitenkaan niin humalassa, ettenkö olisi huomannut Seljiksen hiipimistä talliin johtavalle ovelle jonkun hyvännäköisen naisen seurassa. Tai sitä, miten Aliisakin näki sen ja melkein lähti niiden perässä. Ihan hetken ajan mä olin ollut valmis pysäyttämään sen matkan, kunnes Aliisa olikin poikennut jonkun toisen miehen juteltavaksi.

Mä en tiennyt olinko ainut niissä juhlissa, joka tiesi miksei olisi ollut hyvä päästää Aliisaa niin vain Antonin perään.

Heilautin viimeisenkin tequilan alas mun kurkusta ja mietin sitten mihin hittoon olin yhden Harringtonin illan aikana hukannut. Mä olin yksin baaritiskillä, vaikka juuri mun ympärillä oli parveillut hirveästi ihmisiä. Ceekin oli hävinnyt johonkin ihmispaljouden keskelle.

Isabella lisäsi juuri sipauksen nudea punaa huulilleen marmorisen tason äärellä, kun häntä puhuteltiin. Peilien kautta hän näki, että tervehtijä oli Majinà Ansamaa, pitkä ja hoikka Ansamaiden tallin omistajatar. Nuori tallinpitäjä oli aivan ilmeisesti nauttinut hyvän annoksen ilolientä, sillä tämä tervehti Isabellaa melkoisen tuttavallisesti ja lähestulkoon yli-innokkasti.

"Hei", Isabella vastasi, huomattavasti varautuneemmin, mutta muisti sentään hymyillä kohteliaasti perään. Tämä hymähti Majinàn innokkuudelle sekä puheille sotasuunnitelmista. Nuori nainen kehui hänen yksinkertaista asuaan, johon oli tietenkin vastattava yhtä ystävällisesti.
"Kiitos, samoin sinulla", Isabella sanoi, ja oli tosissaan. Majinà oli erittäin näyttävä ja eksoottinen nainen – tässä oli ilmiselvästi jotakin viettelevää. Ei ollut ihme, ettei Seljavaara tuntuvat saavan silmiään irti naisesta, josta oli Tie Tähtiin -kilpailusarjan aikana muodostunut Vilan vuokraajalle ilmeisen miellyttävä kilpakumppani (asia oli ollut helppo laittaa merkille jopa yleisöstä käsin).

"Teiltä tulikin aika iso porukka juhliin, todella kiva että ehditte pistäytymään. Oletteko viihtyneet? Yövyttekö Kallassa?"

Istahdin baarijakkaralle ja laskin shotit pettyneenä. Juomat vaikuttivat hauskalta idealta, ja olin ehkä halunnut vielä kisailemaan, kun futistakin pääsi katselemaan vain kentänlaidalta.

Dj:llä oli menevää musiikkia, joka veti viereisen kuppikunnan tanssilattialle paljastaen toisen tyhjän shottilasin suolapussilla. Lasi kolahti tiskiin ja ruskeat laineet heilahtivat, kun nainen ravisti päätään shotin jäljiltä. Toihan on se kapteeni siitä Auburnin prinsessajoukkueesta... Onkohan toi Maikille sukua, kun on niin tummat piirteet. Tai no yhtä hyvin muaki sitten vois luulla sen siskoksi!

Hätkähdin hieman kun tajusin jääneeni ihailemaan hänen hamettaan. Nostin silmiäni ja melkein pelästyin kun katseemme kohtasivat. Olin unohtanut nostaa nirppaisen nokkani tavanomaiselle korkeudelleen, joten ehkä siitä syystä tämä nainen uskalsi tuijottaa takaisin. Vaaleanruskeat silmät katsoivat takaisin ja posket punersivat, joten veikkasin että oltaisiin samassa keikkuvassa veneessä.

Painava pääni keikahti katsomaan tequila-armeijaa tarjottimella. Selvitin kurkkuani ja vilkaisin naista, sitten tarjotinta, ja taas naista.
"Hei, ota tästä toinen" huusin ja työnsin shottitarjottimen lähemmäksi, mitä se nyt auttoi tällä vajaan kolmen metrin etäisyydellä. Horjadin vasemmalle tarjottimen mukana, mutta keräsin tasapainoni hallitusti. Hui, olipa taas lähellä nilkka mennä. Mitä olinkaan tekemässä - ai niin joo, ne shotit.

Jostain ilmestyi selittämätön tunne, että mua tuijotettiin ja lopulta löysin uteliaan silmäparin muutaman metrin päästä tiskin viereltä. Mä tajusin, ettei se ollut huomannut jääneensä kiinni, sillä kun meidän katseet kohtasi, se näytti vähän pelästyneeltä. Mua virnistytti vähäsen.

Seuraavaksi tiskiä pitkin heilahti shottitarjotin, jonka perässä niitä tarjonnut nuori nainen horjahteli. Mä tirskahdin ääneen ja siirryin lähemmäksi tasapainonsa takaisin saanutta vierasta. Mä olin nähnyt sen Antonin seurassa hetki sitten, mutta ilmeisesti se oli jäänyt yksin Seljavaaran hävittyä toisen naisen kanssa tallin puolelle. Mihin lie Majinakin hävinnyt sillä välin.

"Kiitos, mä oon Sarah", esittäydyin hurmaavan hymyn kera shotteja tarjonneelle naiselle. Mä en useinkaan juonut toisten tarjoamia juomia ilman, että olisin ottanut ne suoraan baarimikolta, mutta mä olin sekä sen verran humalassa että välinpitämätön sillä hetkellä, etten jaksanut nipottaa.
"Mihin sun kaikki seuralaiset hävisi?" kysyin samalla, kun tartuin yhteen tequilalaseista ja kohdistin katseeni vielä toisen silmiin.

Tää oli niin soniamaista. Vilkaisin syrjäkaiten Mariamia, joka näytti tiskillä istuessaan ja kaiken koppavuutensa kera hyvinkin ylevältä, varsinkin muhun verrattuna. Haalea puna levisi mun kasvoille, suurimmaksi osaksi siksi, että mun käsiä alkoi jo hapottaa kun pidin niitä niin oudoissa asennoissa, mutta myös siksi, että koko tilanne oli kuin jostakin huonosta komediasta.

Onneksi Anton ymmärsi mitä mä sille koetin selittää ja mies kumartui tsekkaamaan mun niskan. Hetken hakaneulaviritystä tutkittuaan mies vetäytyi kauemmas kädessään muodottamaksi vääntynyt hakaneula. Voi hitto!
“Mullakaan ei oo kuin tuo yksi”, mä sanoin ja purin miettien huultani. En mä voisi jatkaa after rideja, jos mun haalari ei pysyisi kiinni. Mä vilkaisin avuttomana taakseni, katsoen olisiko Shelyn porukkaa lähellä, vaikken suoranaisesti uskonut että jengi kanniskelisi loputonta hakaneula-arsenaalia mukanaan. Käännyin katsomaan Antonia, jonka kasvoille oli levinnyt kunnon “ahaa!”-ilme.

Se sanoi tietävänsä, mistä voisi löytyä fiksailutarpeita, joten niine hyvineni hylkäsin mojitoni sekä Mariamin baaritiskille ja lähdin seuraamaan vaaleatukkaista miestä läpijoukon halki kohti uloskäyntiä. Mä pitelin edelleen mun haalaria kasassa ja vilkuilin josko matkan varrella näkyisi tuttuja, joille voisin ilmoittaa poistuvani hetkeksi johonkin, mutten nähnyt ketään. Ehkä ne ei pistäisi pahakseen pientä katoamistemppua. Olihan mulla kuitenkin kaksi ihan hyvää syytä - haalari piti saada kuntoon, ja mulla sattui olemaan vieläpä aika hyvännäköinen korjaaja.

Koska kaikki olivat juhlimassa, ei loungessa ollut ristinsieluakaan. Maneesin musiikkijumputuksen jälkeen hiljaisuus ihan humisi korvissa, kun ensimmäiseksi tarkistin löytyiskö mun kaapin kätköistä hakaneulaa tai jotain, millä Sonian haalarin sais jotenkin pysymään kiinni.

Ei siellä ollut kuin mun vaihtovaatteet sekä kaljat, jotka olisin kyllä voinut laittaa loungen jääkaappiinkin niin olisivat pysyneet kylminä.
"Ota kalja jos haluat", tarjosin ja jätin kaapin oven auki otettuani itse yhden taskulämpimän huurteisen sieltä.

Katsoin tuota norjalaista taskurakettia pienesti hymyillen ennen kuin pyörähdin keittiön suuntaan etsimään sitä pirun hakaneulaa.
Siinä kaapistoa kaivellessani tulin pohtineeksi, että Sonia ja Isabella olivat suurinpiirtein saman kokoisia, mutten mä ainakaan kehtaisi Sokalta mennä kyseleen että lainaisko jotain riepua meidän vieraallemme. Sillä varmasti oli valtavan kokoinen vaatekaappi tai - huone täynnä kaiken maailman hepeniä...

Isabellahan vielä luulisi, että minä olin sen haalarin hajottanut kun me Sonian kanssa oltais...
Tyrskähdin itsekseni. Ei nyt sentään lähdetä tälle linjalle.
Olihan Sonia toki nätti ja sillä oli hauskan tarttuva nauru eikä ainakaan näin lyhyellä ajalla antanut itsestään inhottavaa kuvaa luonteensa puolestakaan.

"Olisit laittanut bikinit alle. Beach Partyt, joten olisi kelvannut", vitsailin.

”Nopeuteni oli vakio. Sain nojattua rauhassa tiskiin ja tuettua pääni kämmenselkään. Olin kyllä häpeissäni, kun näin vain tunkeilin.
”Mariam, tulin Ansamaiden kanssa”, köhäisin ja yritin hymyillä arvokkaasti sitruunaisen maun takaa. Kesti hetken ennen kuin reaktiokykyni pelitti, ja kerroin, kuinka multa jäi muutama shotti ylimääräiseksi.

Seurasin hyvillä mielin, että tarjous näytti kelpaavan, kun shottilasi tarttui Sarahin käteen.
”No missäs sun kaverit-” meinasin kysyä mutta huomasin naisen epäluuloisen katseen tarjottimeen. Kallistin päätäni.
”Meinaaks että tyrmään sut ja vien Ansamaille uhrilahjaksi?” kysyin. Kuvittelin samalla tilanteen enkä voinut olla hirittämättä. Nostin kuitenkin shottilasin huulilleni, hengitin syvään ja tein katoamistempun nesteelle kera sitruunan ja suolan. Näytin peukkua ja katsoin odottavasti Sarahia.

”Maikki lähti harmillisesti jonnekin eikä norjalaisestakaan ollut tähän”, totesin huokaillen ja virnistin muistaessani auburnilaisten oman maalin tekijän, ”Eikä teidän Antonistakaan!” naljailin. Totta puhuen minua alkoi heikottaa jo katsoessani tarjotinta. Selvitin Sarahille, että viimeksi mainitut lähtivät pelaamaan räsypokkaa.
"Siltä se ainakin vaikutti", heitin huolettomasti ja katsoin Sarahia. Aikaisemmin parivaljakkoa seuratessa olin huomannut liekehtivät katseet, mitkä herättivät mielenkiintoni.
"Onko se joku naistenmies täälläpäin?"


"

Maneesin melu vaihtui hiljaisuuteen, kun saavuimme loungeen. Katselin tiloja ympärilläni - kaikki oli jotenkin niin hienoa ja upeaa, ikään kuin olisimme olleet jossakin kuninkaanlinnassa. Anton kuitenkin oli kuin kotonaan eikä huomannut mun ihmettelyäni avatessaan yhden kaapeista, jotka seisoivat jylhässä rivistössä kuin mitkäkin holvit.

Mä pitelin edelleen mun haalaria kiinni ja katsoin, kun Anton nosti kaapistaan esille oluita. Mies kehotti muakin ottamaan yhden ja jouduin irroittamaan otteeni haalarin etuosasta, jotta sain napattua itselleni lämpimän tölkin.

Istuin alas keittiön pöydän ääreen ja Anton alkoi penkomaan kaappeja etsien jotain, jolla me saataisiin mun haalari taas iskuun ja me voitaisiin palata takaisin bileisiin, vaikka itseasiassa mulla ei varsinaisesti ollut mikään kiire palata. Katselin Antonin hartioita, jotka kohoilivat miehen penkoessa kaapistoa ja hymyilin pienesti.

Mies heitti vitsin bikineistä ja mä tirskahdin.

“Niin... Tai edes jotain tänne alle”, sanoin pehmeästi ja Anton kääntyi katsomaan mua sellaisella nopeudella, että hyvä kun sen niskat ei menneet nurin. Mä nauroin.

“Se oli vitsi.”

Anton virnisti ja mä avasin oluen, joka vaahtosi kevyesti. Otin siitä huikan ja makustellessani sen maltaista makua Anton päästi vaimean “jes”-äänen ja kääntyi mua kohti. “Tää vois kelvata.”

Mies otti huikan omasta oluestaan ja käveli sitten mun luo ja laski oluen mun eteen. Sitten se käveli mun taakse ja otti varovasti kiinni mun haalarin niskalenkistä. Haistoin taas sen tuoksun ja mun sydän hakkas vähän kovempaa.

Antonin kädet liikkuivat varoen mun niskassa ja mun iho meni ihan kananlihalle. Veri ja mojitojen aiheuttama humala kohisi mun korvissa. Olin ihan liikkumatta samalla kun tunsin Antonin oluelta tuoksuvan hengityksen ja mun varpaita pisteli.

Sit mä tein jotain hullua. Jotain ihan sanoinkuvailemattoman pähkähullua.

Mä käänsin mun pään Antonia kohti ja ajattelematta mitään sen pidemmälle, mä painoin mun oluelta maistuvat huulet Antonin huulia vasten.

"En ehkä", mä naurahdin Mariamin uhrilahja-teorialle, vaikka kipakalta vaikuttava nainen olisi varmasti sellaisen toteuttanut halutessaan. Nyt mua ei kuitenkaan epäilyttänyt, koska mä olin edelleenkin liian humalassa. Yhden keinahduksen jälkeen shottilasin verran vielä enemmän. Mun oli pakko irvistää taas.

Siitä vähän yllätyin, että Anton oli kieltäytynyt ilmaisesta juomasta, sen kanssa talliin hävinnyt nainen taisi todella olla erityinen.
Sitten mä purskahdin nauramaan ihan ääneen, kun Mariam käytti Antonia samassa lauseessa puhuessaan naistenmiehestä.

"Sori", mä pehmittelin ja lennätin toisen kämmeneni suuni eteen.
"Anton ei todellakaan ole mikään naistenmies", selvensin, vaikka mun aivot alkoivat vääntämään vähän sumun peittämää erilaista teoriaa. "Se on hyvä tyyppi ja taitaa sattua vaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan."
Mä epäilin vähän lisää. Mähän sen aloitteen silloin taannoin olin tehnyt, enkö vain? Vai oliko mut jotenkin johdatettu tilanteeseen, missä mun päässäni oli yhtäkkiä ollut oikea ratkaisu testailla meidän ystävyyden rajoja?

"Ehkä", mä lisäsin taas hetken tauon jälkeen, kun olin näyttänyt varmaan siltä kun olisin pohtinut universumin syntymistä. "Tai sitten se on ihan tosi hyvä siinä. Mä en enää tiedä."

Mun oli ihan pakko vilkaista vähän Aliisaa välillä. Siksikö sekin oli parisuhteesta huolimatta sortunut?

Ihan niin kuin Sonia olisi alkanut vilauttelemaan, oliko sillä haalarinsa alla jotain vai ei, mutta minkäs teet, pakkohan se oli kuitenkin katsoa. Ihan varmuuden vuoksi. Jos kuitenki olisi...?

Vitsi se oli ollutkin, joten saatoin taas keskittyä siihen hakaneulan etsimiseen sen sijaan että olisin pohtinut millaiset alusvaatteet Sonialla mahtoi olla - jos edes oli.
Okei, vähän ajattelin sitäkin kunnes pikkuruisesta korista löytyi kuin löytyikin hakaneula, joka oli vähän isompi kuin edeltäjänsä.

Siispä ei muuta kuin suutaria leikkimään. Eiku räätäliä? Kumpi se nyt niiden vaatteiden kanssa puljasikan...
Onneksi en ollut niin humalassa etten eteeni näkisi, joten uskalsin mennä sohimaan neulan kanssa Sonian niskan taa. Piti kyllä keskittyä vähän paremmin siihen, koska en halunnut tuikkia norjalaista sillä neulalla.

Enpä kyllä olisi ihan heti uskonut, että tämmöseen operaatioon tänä iltana joutuisin.

Enkä kyllä olisi uskonut, että joku norjalainen olisikin yhtäkkiä huulet mun huulia vasten.
Oookei?! Ei sillä, kivaa, tosi kivaa mutta silti: mitä tapahtuu?!
En estellyt kuitenkaan vaan ihan automaattisesti vastasin siihen pusuun.

Nytkäytin päätäni vähän taaksepäin hetken kuluttua ja epämääräinen hymähdys karkasi ilmoille kun tuijotin ruskeita silmiä edessäni.

Aliisa vilahti mielessä, mikä sai minut hetken empimään, että pitäiskö vain heittää tuo välikohtaus vitsiksi ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta toisaalta...

Sonia ei ollut Aliisa - niin hyvässä kuin pahassakin.
Mä tarvitsin edes hetkeksi jotain muuta ajateltavaa kuin Huru enkä edes muista milloin viimeksi olisin suudellut ketään muuta naista kuin Aliisaa.

Me tuskin nähtäisiin Sonian kanssa tämän illan jälkeen, joten ihan sama.
Siksipä painoin huuleni takaisin taskuraketin huulille huomattavasti vaativammin ja onnistuin siinä samalla kiertämään tuolin toiselle puolelle ihan vain sen takia, että saisin nostettua Sonian tuolilta pöydän reunalle, koska oli vähän epämukava asento siinä kumarrellessa.

Mäkään en ollut ihan varma, mitä just tapahtui. Tai oli tapahtumassa.

Anton maistui samaan aikaan oluelta ja kookokselta. Jälkimmäinen johtui varmaankin piña coladoista, joita mies oli tilannut viimeiseksi – ennen kuin me päädyttiin tähän tilanteeseen.

Se vastas mun suudelmaan, ja kun me erkaannuttiin, meidän katseet kohtasi. Ihan sekunnin sadasosan mun silmissä kiilsi jonkinlainen paniikki – mitä vittua mä olin just tehnyt?

Mutta Antonin ilmeessä oli lämpöä. Ja silloin mäkin sulin johonkin humalan huuruiseen, lämmön ja adrenaliinin sekaiseen huumaan, jossa ei ollut enää järkeä, moraalia tai mitään muutakaan kuin vain me kaksi ja tää hiljainen lounge.

Ja sen huulet painautuivat taas mun huulia vasten, tällä kertaa hanakammin, ja mä vastasin siihen. Mun keuhkoista pääsi vaimea voikaisu ja Anton irroitti kätensä mun haalarin niskahihnasta ja hakaneula tippui jonnekin meidän ulottumattomiin. Sen kädet kiertyi mun ympärille - voi luoja, miten varman tuntuisesti ne kiertyivätkään - ja se nosti mut pöydän reunalle.

Mä kiersin mun jalat sen lantion ympärille ja kallistin mun päätä taaksepäin, ja samalla kun Antonin huulet hamuilivat mun kaulaa hetki hetkeltä ahnaammin, mun haalari valui yhä alemmas ja alemmas.

Voi luoja.

Voi luoja.

Annoin vain tunnelman viedä mukanaan ajattelematta mitään muuta ylimääräistä.
Kaksi aikuista sinkkua, joten mitä väliä? Tai no, mistäs minä tiesin vaikka Sonialla olisikin joku mies (tai nainen) Norjassa odottamassa sitä kotiin... Enhän minä tiennyt tuosta naisesta muuta kuin nimen ja sen, mistä se oli kotoisin.

Tarvitsiko edes tietääkään muuta kuin miltä sen paljas, lämmin iho tuntui huulia ja käsiäni vasten ja vastavuoroisesti miltä sen paitani alle eksyneet kädet tuntuivat omaa ihoani vasten? Hyvältä. Hiton hyvältä.

Niinkin hyvältä että ihan unohdin missä me oltiin ja keskityin vain tekemään enemmän tuttavutta naisen kehon kanssa.
Kunnes käteni osui pöydällä olevaan kaljatölkkiin ja tulin ajatelleeksi, että viimeistään Jusu tappaisi minut jos sotkisin kaljoillani pöydän pinnan.
Huokaisin syvään, painoin pääni otsani hetkeksi Sonian paljaalle olkapäälle ja jouduin hetken hengittelemään syvään ennen kuin pakottauduin astumaan askeleen kauemmas pöydän reunalla raskaasti hengittävästä naisesta.
"Vittu", totesin ihan suomeksi.

"Ei me voida", huokaisin ja pörrötin blondin hiuksia, joita oli huomattavasti vähemmän kuin jollain muulla.
"Ei täällä", selvensin vielä ettei Sonia luulisi, että olin tullut toisiin aatoksiin ja jäätävä morkkismörkö oli hyökännyt kimppuun.
Todellakin olisin halunnut katsoa, mihin asti tämä olisi johtanut, mutta me oltiin Auburnin loungessa ja vaikka siellä ei sillä hetkellä ketään ollutkaan, ei se tarkoittanut etteikö joku voisi tulla paikalle.
Mun tuurin tuntien paikalle mahdollisesti pölähtävä tyyppi olisi ollut joku Penna - tai vielä pahempaa - Amanda Sokka (tai Aliisa). Tuskin olisivat taputtaneet käsiään yhteen ja kehuneet, kuinka kivaa oli että sillä tavalla pidin huolen vierailevien tähtösten viihtyvyydestä.

Oli se kankea, oli Isbe semi kankea sittenkin. Tämä oli selvästi varautuneempi ja jäykempi kuin minä. No ei siinä, ei ensi näkemältä liikoja pitäisikään, eihän. Molemmat vilkuilivat toisia, selvästi otimme nopean skannauksen siitä mitä oli edessä.

“Joo taas lössi mukana. Minä ja Dochas ollaan viihdytty, Kalla on miellyttävä kylä.” vastasin naiselle, ainakin tämä oli kiinnostunut juttelemaan, tuntui heti paremmalta. “Me varmaan otetaan taksi kotiin yön päälle, vaikka ois ollu mukava jäädä.” Jatkoin ja kaivelin pienestä käsilaukustani tuttua amarantin sävyistä huulipunaa.
“Pakko sanoa nyt kun tavataan, että ihailen kovasti sun ratsastus että bisneksen pyöritys taitoja. Erityisesti näin muoti ihmisenä ihailen mitä ootte saaneet aikaan luxuries mallistoiden kanssa. Rakastan.” Sanoin ja yritin hymyillä niin lämmintä ja vilpitöntä hymyä, kuin suinkin pystyin. Kaikki mitä sanoin oli täyttä totta.

Jäin miettimään miten saisin tästä keskustelusta jotain sellaista irti, jonka avulla voisimme tavata joskus uudelleen, tuntui hankalalta, mutta olin motivoitunut tutustumaan. Minullahan ei montaa paita ja peppu ystävää ole - ehkä vain Julius ja no toivottavasti tulevaisuudessa myös Mariam, joten avoin ja yritteliäs täytyy olla.

Antton toki, mutta tämän kohdalla juttu oli se, että minä olin enemmän se joka kurotti toisen puoleen. Toki Antton vastasi aina ja tuli ja teki mitä käskettiin hehe, mutta silti. Kaipasin kai sellaista ystävää joka ottaisi aikansa laittaa minulle viestiä, eikä tarvitsisi pelätä, että jos minä en tee jotain, emme näe ehkä enää. 
Toivottavasti en näyttänyt Isabellan silmissä liian mietteliäältä ja siltä että päässäni soi sirkkojen siritys, kun tuijotin peiliin.

Adrenaliini oli vallannut mun kehon täysin ja järki oli huuhtoutunut sen mukana jonnekin mun ulottumattomiin. Ainoa asia, mikä oli sillä hetkellä mun ulottuvilla oli Anton, enkä mä voinut estellä mun käsiä hakeutumasta sen paidan alle.

Tekisinkö mä tällaista Norjassa? En varmaan. Vaikka mä olinkin Lofooteilla vielä suhteellisen tuore kasvo, piirit olivat sen verran pienet että siellä mä onnistuin pitämään sen järjen mun päässä ainakin jotenkuten. Mutta selkeästi tilaisuus teki varkaan, nyt me ei oltu Lofooteilla eikä edes Norjassa – ja Anton varmasti jäisi korkeintaan lämpimäksi, alkoholin marinoimaksi muistoksi mun mielen salaisiin arkistoihin.

Onneksi mun rikoskumppanin järki leikkasi terävämmin kuin omani, sillä mies havahtui hetkellisestä transsista osuttuaan oluttölkkiin, joka keikahti uhkaavasti. Se vetäytyi kauemmas, selvästi kirosi suomeksi (sen sanan mä olin näillä reissuilla ja suomalaisten tallikavereiden puheista oppinut tunnistamaan) ja pörrötti mun tukkaa.

Mä katsoin sitä hengästyneenä ja hetken mä luulin, että se veti kokonaan liinat kiinni, mutta sitten se selvensi, että ainoastaan paikkavalinta oli väärä.

“Joo”, mä henkäisin ja hymyilin pienesti. Mä vedin mun haalarin reunaa ylöspäin ja suoristauduin. Antonin rintakehä kohoili samalla kun se veti sen paidanreunaa alemmas ja kumartui etsimään sitä pirun hakaneulaa, joka oli pudonnut kaikessa tohinassa lattialle. Mä pöyhin mun hiuksia jotenkuten kuosiin ja laskeuduin alas pöydältä.

Hakaneula löysi vihdoin tiensä sinne niskaan, mihin se alun perin oli ollut matkalla. Otimme kummatkin huikat oluistamme jotka eivät olleet yllättäen ainakaan kylmenneet pöydällä ollessaan ja irvistin pienesti.

“Haluutko sä... Mennä johonkin? Vai palata takaisin?” mä kysyin sitten. Mulla ei enää ollut mitään hinkua palata. Mulle olisi kelvannut erinomaisesti yö tutustuen tähän uuteen tuttavuuteen, mutta mulla ei ollut ehdottaa mitään paikkaa – en mä Antonia voinut meidän majapaikan kimppahuoneeseen raahata.

Sonian kysymys sai mut hieroskelemaan takaraivoa mietteliäänä. Takaisin palaaminen ei houkuttanut, varsinkin kun vaihtoehtona oli lähteä johonkin naisen kanssa.

"Lähdetään", vastata töksäytin.
Mutta minne? Oma kämppä toki olisi ihan tyhjillään, mutta Murronmaalla asti. Kyllähän Sonia pääsisi huomenna mun kyydillä takaisin Kallaan (mikäli olisi edes halunnut jäädä yöksi), mutta en tiennyt mikä norjalaisten aikataulu oli, joten jos he olisivat aikaisin aamulla lähdössä takaisin kotimaahansa, niin ei mahtaisi minusta ihan kukonpierun aikaan olla auton rattiin.
Esko mut Auburniin oli nakannut mutten todellakaan siltä kysyisi kyytiä millekään naisvieraalleni! Saisi hävetä silmät päästä siitäkin huolimatta ettei Sonia ymmärtäisi sanaakaan Eskon jutuista.

Alkuperäinen suunnitelma oli nukkua tänä iltana humala pois joko Aliisa, Sarahin tai viimeisenä mahdollisuutena Jessen sohvalla, mutta eihän mun pienessä mielessäkään käynyt, että tää ilta saisi tämmöisen käänteen. Tai no, ehkä olin kuvitellut, että se olisi Aliisa jonka vierestä heräisin seuraavana aamuna...
Pitkikselle tai Jessen luo en todellakaan voisi Sonian kanssa lähteä... Majatalo ei houkuttanut siitä syystä, että se oli jonkun työpaikka.
Sarah?!

Olisko se vähän outoa ja noloa? Nolo ja outo kuvasi minua kyllä muutenkin.
Pikkuhumalassa se tuntui kuitenkin erittäin hyvältä idealta, siksipä kaivelin puhelimen farkkujen taskusta, hymyilin Sonialle ja painoin luettelosta Sarahin nimeä.
Hetki meni ennen kuin humalainen nainen vastasi.
"Missä sä oot?" Sarah huuteli maneesin pauhaavan musiikin läpi.
"Loungessa. Kuule... Tää on tosi noloa, mutta voinko mä mennä sun luo yöksi?" kysyin toiveikkaana. "Niin ku.. Kohta."
"Antooonnn, arvaan ettet oo menossa sinne yksin? Sen norjalaisen kaa? Mikä sen nimi on?" Sarah naureskeli hyväntahtoisesti, kuulosti juovan jotain ja oli hetken hiljaa.
"Sonia", mutisin ja vilkaisin blondia, joka hörppi kaljaansa katse minussa ja kohotti vähän kulmiaan tunnistaessaan nimensä.
"Hitto että oon humalassa kun tällaiseen suostun, mutta joo, avaimet on siellä mun takin taskussa" Reyes tyrskähti, katsahdin naisen kaapin suuntaan minkä raollaan olevan oven päällä roikkui takki ja kävin kaivamassa avaimet käsiini.
"Mulla ei taida olla mikään kiire kotiin?" Sarah naureskeli linjan toisessa päässä.
"No, tuota.. En tiedä."
"Olkaa rauhassa, kyllä mä, hik, jonkun toisen yöpaikan löydän."
"Kiitti..."
"Sä jäät velkaa mulle ja isosti. Saat pestä ainakin lakanat. Tai ostaa uudet... Ei kun, kokonaan uuden sängyn!" Sarah toitotti.
"Joojoo..."
"Niin ja Anton..."
"Mmhmm?"
"Jääkaapissa pitäisi olla jotain juotavaa ja tiedät kyllä mitkä löytyy yöpöydän laatikosta. Pidä hauskaa" Sarah nauraa räkätti ja lopetti puhelun.

Pudistelin päätäni huvittuneena, nojauduin kaapistoa vasten ja hymyilin Sonialle leveästi.
"Voidaan mennä minun kaverin luo", kerroin.
Voihan se olla, että nainen oli puhelun aikana tullut jo toisiin ajatuksiin ja päättänyt, ettei lähtisi minun kanssa yhtikäs mihinkään. Ainakin olin olettanut, ettei silläkään ollut mitään halua mennä takaisin maneesiin... Toisenlaista halua ehkä kyllä?
"Tai palata muiden luo jos haluat mieluummin niin", takeltelin kuitenkin. "Varmaan sun kaveritkin miettii missä oot..."