Beach Party (CUP after ride K18)

Beach Party – Kalla CUP after ride

Lauantaina 26.9.2020 noin klo 18-02
#beachparty

- Jatkot beachfutiksen kera Tammi-areenalla!
- Pukukoodi: vapaa / kesävaatteet
- Osallistujat: kaikki kilpailijat ja toimihenkilöt kutsuttu
- Sunnuntaina 27.9. CUP-brunssi Koivun Majatalolla
- Yhteinen roolipelaaminen mahdollista tässä ketjussa. Spinnarit ja omat pelit myös sallittuja!

Lauantai-iltana järjes­tetään perin­teiset after ridet, tällä kertaa beach partyjen merkeissä, sillä perijät­täret kieltäytyvät päästävänsä irti kesästä. Beach partyt järjes­tetään kartanon maneesissa, Tammi-areenan puolella, joka lämmitetään illan­viettoa varten tavallista lämpimämmäksi (rohkeimmat tarkenevat bikineissä tai vähintäänkin kesä­vaat­teis­sa). Alkuillasta maneesin hiekalla pelataan beachfutista, ja leikki­mieliseen turnaukseen voi ilmoittaa oman joukkueensa. Maneesin kahvio toimii tanssi­lattiana ja baarina, drinkit ovat tietenkin kesäisiä (pina coladaa, sex on the beachia, sangriaa jne.). Paikalla on DJ ja kaikki kilpailuihin osallistuneet tuki­joukkoineen saavat osallistua. Baarin maksul­listen antimien lisäksi juhliin saa tuoda omia juomiaan. Sunnuntaina taas järjes­tetään perinteinen CUP-brunssi Koivun Maja­talol­la. Brunssi on tarjolla klo 10-13 ja CUP-kilpai­li­jat saavat sen alen­net­tuun hintaan.

Ulkopuoliset Cup-osallistujat saavat halutessaan tehdä roolipelaamista varten tunnukset Auburnin foorumille. Täysin vapaata tunnusten luontia meillä ei kuitenkaan ole, joten laitathan viestiä sähköpostilla (auburninkartano[at]gmail.com) tai Keskustassa Ceelle, jotta osaamme sallia tunnuksesi. Rekisteröitymisestä on se ilo, että saat nimen, iän sekä profiilikuvan näkyviin hahmollesi, mutta pelata saa tietenkin myös kirjautumatta.

Beachfutis

- Ilmoittautuminen tähän topikkiin vapaamuotoisesti, mutta hahmon esittely linkittäen! (VIP 24.9.)
- Osallistuminen ei vaadi kuittausta
- Beachfutiksen leikkimieliset tulokset arvotaan viimeistään jatkopäivänä
- Yhdessä joukkueessa 5-7 pelaajaa (1 maalissa + 4 kentällä + max. 2 vaihtopelaajaa).
- Voit ilmoittaa kerralla koko joukkueen (mainitse kapteeni ja maalivahti erikseen), tai yksittäisen hahmon/ hahmoja, jotka kaipaavat itselleen joukkuetta

Beachfutiksen joukkueet
Tiukkana tuomarina tallimestari Penna Vaanila

Hurun pikku pirut Huru (kapteeni) Anton Heidi Jesse Lidia Juuso Gee (maalivahti)	Pikkuprinsessat Sarah (kapteeni) Ellie Vilja Matilda Rasmus Robert Jemiina (maalivahti)
Minkit Lauri (kapteeni) Isabella Inna Nita Märta Jusu Cee (maalivahti)	Seppeleen joukkue Salma Stjärndahl Aleksanteri Holma Eedi Myllyoja Liinu Karhula Lyyti Riikonen Mistel Mattelson Sarianna Pessi Alviina Herrala (maalivahti)
Vuonojen Viikingit Christian Fjeld (kapteeni & maalivahti) Matias Berg Petter Svanberg Joona Vuorinen Katya Solovjeva Hanne Rosten Sonia Stordahl

"Ihan hyvinhän toi meni", Jesse Aro totesi  ryhmähalintapaisesta irrottautuessa. Beachfutikset oli kisattu ja ihme kyllä heidän joukkueensa oli ollut finaalissa asti, vaikka kaikki pelaajat (Anton, Jesse, Juuso, Gee, Lidia, Aliisa, Heidi)  olivat olleet sitä mieltä ettei tätä mittelöä täysin tosissaan otettaisi.
"Kunhan nyt kannatuksen vuoksi potkittaisiin palloa muutaman kerran!"
Norjalaiset vieraat olivat mestaruustittelin itselleen lopulta napanneet, muttei se tuntunut oikein ketään haittaavan.

Anton naurahti, pyyhkäisi otsaansa paidan helmalla ja virnisteli Aliisalle leveästi ennen kuin otti jalat alleen ja rymisteli maneesin kahvion puolelle ostaakseen lisää alkoholia.
Hän kun oli päättänyt, että tänä iltana pitäisi pientä siveellisyydestä johtuvaa hajurakoa Aliisaan, koska noh... Niih... Aliisa edelleen seurusteli.
Siveelliset hajuraot oli kyllä rakoilleet urakalla, mutta ainakin tänään Anton yrittäisi parhaansa mukaan pysytellä erossa Aliisasta.

Ihan huomaamattaan Anton tälläsi itsensä Ansamaan Majinan viereen odottelemaan juomien tilaamista.
"Ai moi! Sinä tulit tänne!" mies ähkäisi yllättyneen iloisesti. Koska alkoholia oli kulunut illan aikana jo jonkin verran, Anton yllätti niin itsensä kuin Majinánkin kiertämällä kätensä naisen ympärille tervehdyshalaukseen.

"Mä voin tarjota seuraavat", blondi mies nyökytteli päättäväisesti irroittaessaan otteensa Ansamaan kauniimmasta osapuolesta. "Mitä otat?"

"Ottaen huomioon miten surkean huono mä olin ennen sun valmennusta, mä olin edelleen aika surkean huono pelissä", selitin Robertille samalla, kun nojailin sen olkapäähän vähän turhan tukevasti. Mä olin hukannut mun kengät jo ennen futispeliä ja pelannut paljain varpain, maneesin hiekka oli kietoutunut mun varpaiden väliin peruuttamattoman hyvin.
"I've gotta admit you really didn't shine today", Robert vastasi kallistaessaan olutpulloa huuliaan vasten. Mä näin miten virne kävi sen huulilla pullon takana.
"Hei, sä teit vain kaksi maalia, herra maailmanmestari", muistutin ja nojasin vähän kauemmaksi saadakseni tarpeeksi tuiman ilmeen kasvoilleni niin, että se meni perille asti.
"That's one more than you did."
"Ouch", mä nauroin ja päätin sitten jatkaa sosialisoitumista. Mua ei ihme kyllä haitannut yhtään hävitä futiksessa.

Mä melkein pääsin Antonin luokse, kun näin sen kaulailevan Ansamaan Majinan kanssa. Hah, olkoon rauhassa kahdenkesken. Muutin suuntaa vauhdissa ja yritin päättää lähestyisinkö norjalaisia vaiko seppeleläisiä, joihin osaan olin yrittänyt tutustua Seppeleen kisojen jatkoilla. Uskalsin lähestyä jälkimmäisiä, sillä en havainnut tuttua vaaleaverikköä niiden joukossa.
"Hyvä peli", totesin virnistäen ja loin katsekontaktin Robertin ystävään Alluun.

Olimme sittenkin päättäneet lähteä jatkoille pitämään hauskaa, vaikka päivän virheet painoivat hartioillani kuin synti. Tein radoilla muutamia pahoja töppejä, lisäksi unohdin ilmoittaa meidän joukkueen pallon potkintaan ja petin lupaukseni kivasta pelistä. Seuranani oli vielä jokin aika sitten ollut Mariam ja Dochas, mutta heistä kumpainenkin oli nyt omilla teillään. Vain Mariam seilasi välillä pöytäni ohi kertoen uudet havaintonsa ja tärkeät tiedot, ihana nainen.
Sen sijaan pelastava enkeli, Anton pelmahti paikalle iloisen oloisena. Tämä halasi minua kerrankin kunnollisesti, mikä lämmitti mieltä. Toisaalta mies vaikutti siltä, että oli ehtinyt jo juomaan muutaman. 

"Kiva nähdä! Mä voisin ottaa martinin, kiitos" vastasin ja siirryin vähän sivummalle, että tämä mahtuisi istumaan. Muistin äkisti viime kohtaamisemme ja kuikuilin vaistomaisesti olkani yli, Dochasta ei kuitenkaan näkynyt. Anton ei vaikuttanut siltä, että olisi jäänyt muistelemaan pahalla.
"Miten meni peli? En ehtinyt seuraamaan murjotukseltani, toivottavasti ihan hyvin" sanoin ja yritin keskittyä. Dochas tiesi nyt että Anton oli vain pelkkä ystävä, eikä tarvinnut olla häntä kohtaan inhottava. Silti ahdisti, mitä jos Doc joisi ja mielen hämärryttyä pilaisi illan vieton. 
"Mä oon ihan kura pelaamaan jalkkista, itse asiassa en oo pelannut sitten vuoden 2018 kun nyrjäytin nilkkani.." jatkoin hetken päästä ja nauroin muistolle.

Tutkailin drinkkilistoja ja Majinán martinin lisäksi tilasin jonkun hölmöltä kuulostavan Sex on the beachin.
Ojensin juoman naiselle, nojauduin vähän pöytää vasten (koska saatoin olla jo ihan hyvässä huppelissa) ja hymyilin leveästi.

"No, meidän joukkue oli ihme kyllä toisena", totesin, hörppäsin juomaani ja piilottelin irvistystä olkapäätäni vasten. Hyi, ei todellakaan ollut hyvää.
"Norjalaiset voitti", selostin vähän ääntäni madaltaen, sillä se pikkuruinen norjalainen  miekkonen oli ilmestynyt siihen tiskille myös ja mittaili Majináa (ymmärrettävistä syistä) katseellaan.

"Et sä nyt niin kura voi olla kuin minä! Minähän se potkaisin pallon omaan maaliin", naurahdin, Joo, oli se hävettänyt aika paljonkin ja Aliisa oli läpsäissyt mua takaraivoon kämmenellään siitä hyvästä, mutta minkäs teit. Vahinkoja sattuu ja niin edelleen.

Kuikuilin ympärilleni Dochasin varalta, mutta miestä ei ainakaan sillä hetkellä näkynyt missään, joten uskalsin rentoutua.
"Mitä sulle kuuluu noin niin kuin muuten?" kysäsin Majinálta.

Silkkinen ja avonainen toppi takertui neidin rinnuksille ja reisiä kiristivät mustat farkut. Mariam Gilani tunnusteli punertavia poskiaan, muistaen aiemmat pelihuutonsa katsomosta ja ne monet hörpyt harmitusjuomaa Ansamaiden kanssa. Hän oli saapunut innoissaan jatkoille, koska oli jo mulkoillut Majina Ansamaata tarpeeksi tuon unohdettua ilmoittaa heidät beach futikseen, josta Mariam myös mainitsi katkerasti. Jopa tappelun ainekset sisältänyt haasto oli kuitenkin äitynyt vain kinaan kumpi olisi tehnyt enemmän maaleja. Majina oli vaipunut kinan jälkeen takaisin horrokseensa, ja Mariam olikin yrittänyt tarjota hänelle mieltä nostattavaa juomaa. Itse Mariam ainakin oli nesteyttänyt itseään hyvin, ja kaikkien niiden hörppyjen jälkeen naista saattoi luonnehtia tällä hetkellä jopa ihmisystävälliseksi.

Nyt pääpaikalle päästessään hän etsi kuumeisesti katseellaan mysteeristä James Bondia, joka oli kotopuolessaan kutsunut naisen Kallaan. Noloa kyllä, oli Mariam osallistunut kisoihin pelkästään jatkojen takia, odottaen näkevänsä mukavan (ja rikkaan) prinssinsä (oma jahti!). Mies näytti olleen huijari, häntä ei näkynyt missään.

Mariam näki jatkopaikalla kaikki vaaleanpunaisin linssein ja kävi hymyilemässä voittajajoukkueen porukassakin kuin kovin fani.
"Hyvä Viikunat!" Nainen sopersi kävellessään kuulutuksista tutun maalitykki Joona Vuorisen ohitse. Hän näki myös uhkaavia norjattaria, ja nyrpisti heille nenäänsä.

Hän erkani Ansamaiden lössistä Jameksen takia, mutta löysi itsensä pian Majinan kyljestä. Häntä ahdisteli joku toisenlainen oman elämänsä James Bond, joka oli jäänyt mieleen tämänpäiväisestä omasta maalistaan.

"Heippa! Majina! En tiennyt että sie seurustelet tällasten maalitykkien kanssa!" Puhuin artikuloiden ja tökkäsin itseni noiden väliin.
"Mimosa kiitos!"

"Toisena, wow!" vastasin ja olin aidosti iloinen. Olisikohan sittenkin pitänyt tulla seuraamaan peliä. Mulla oli yllä kultainen risti koru sekä korvikset, tavallinen v aukkoinen ruskea pitkähihainen, tummemman ruskeat farkut ja valkeat tennarit. Olin kai ihan tason mukaisissa pukineissa, minä joka yleensä vedin semisti överiksi, olin tänään hillinnyt. Minua saattoi kyllä hieman palella, mutta katsotaan, aina voisi hakea takin naulakolta.
"Omaan? Anton! Nyt mua oikeesti harmittaa etten tullu kattoon!" nauroin railakkaasti ja pukkasin miestä leikillä. "Menit siis sinne kannattelemaan koko joukkueen menestystä" sanoin sarkastisesti ja nauroin edelleen. Anton oli niin symppis, en kestä.

Otin kuitenkin lopulta vakavamman ilmeen ja jäin miettimään miten mulla nyt menikään. "Noh.." sanoin ja aloin epäröidä avautuisinko vai menisinkö sillä kevyellä vähän valehtelu linjalla. "Ihan okei kai, tuntuu vaan että heppa asiat on niin levällään kokoajan. Kaipaan sellasta tuttua rutiinia, kun arki on tasaista ja asiat vaan onnistuu." sitten pidin hetken taukoa, ennen kuin jatkoin. "Tean kanssa tuli enemmänkin ongelmia lopulta ja nyt kun on Vania, niin.. ja Seven.. tuntuu että menee aikaa taas tottua ja että saa asiat rullaamaan, en tykkää tällasesta epävarmasta välimaastosta." sanoin enkä huomannutkaan miten tunteet nousivat pintaan. "Kai mä vaan oon vähän väsynyt.." jatkoin ja sain pidettyä itseni kurissa, en tullut TÄNNEKIN märisemään Antonille. Sehän tästä vielä puuttuisi, että Dochas tulisi paikalle kun itken elämääni taas tutulle miehelle.
"Mites sulla? Ja pliis oo rehellinen.." sanoin ja vedin taas hymyn kasvoille.

Aleksanteri

Musta tuntu, et mun naama suunnilleen pyörähti 360 astetta ympäri, kun Sarah asteli tyhjästä meidän maneesin seinustalla parveilevan jengin luo paljaat varpaat hiekkaan upoten ja tokas mua katsoen:

"Hyvä peli."

Mä olin omasta mielestäni tosi hyvä häviäjä. Mä olin pelien jälkeen painunu moikkaamaan mun entistä hoitohevosta Sipsiä ja kiskassu tallikäytävän hämärissä kaks kaljatölkkiä tyhjäksi. En ollu heittäytyny maneesin hiekkaan huutamaan, koska en ollu viisvuotias.

Vaikka seki oli kyllä käyny hetken aikaa mielessä, kun olin kuivaillu jotenki oudosti kastuneita silmäkulmia Sipsin harjapussin kulmaan.

Mä olin kuitenki nyt Sarahin kotikentällä. Vaik mun sisuksia kirveli niinku sinne olis kaadettu litra desinfiointiainetta, mä muovailin kasvoille nousevasta irvistyksestä jonkulaisen hymyn.

"Joo", mä mutisin. Sarah vaihto painoa jalalta toiselle ja hymyili. "Sulla oli tosi... ööö... hmmm... hyvä pelityyli."

Mulla ei ollu mitään hajua Sarahin pelityylistä, koska meidän omien otteluiden välillä mä olin keskittyny tuijottaan tiiviisti maneesin hiekkaa ja miettiin yhä kuumeisemmin voitaisko me enää voittaa.

"Kiitti", Sarah sano. Sen hymy leveni. "Samat sanat. Sähän teit maalinki!"

"Joo", mä mutisin ja vilkaisin Sarahia kulmien alta. Mun katse valu sen jalkoja pitkin paljaisiin varpaisiin. Polviin käärityt farkut ja musta t-paita alko äkkiä jotenki kutittaa mun päällä.

"Oisko tänne pitäny siis jotenki pukeutua", mä kysyin vaivaantuneena.

--

Salma

Tänään mikään ei ollut oikein mennyt putkeen meidän osaltamme. Bonnie oli ollut riemukkaassa syyskiimassa ja olimme jääneet häntäpäähän kummassakin luokassa. Beachfutiksen voitto tuskin olisi poistanut kirveltävää harmitusta - mutta häviö oli taatusti lisännyt siihen oman pikantin kerroksensa.

Olin kivunnut maneesin kahvioon ja istuskelin nyt pina colada kädessäni katselemassa ohikulkevia ihmisiä. Harmitus oli haipunut etäiseksi tykytykseksi niskaan. Minua väsytti. Ajattelin juoda pari drinkkiä ja hiippailla nukkumaan ennen kuin varsinaiset juhlat ehtisivät edes alkaa.

Nojasin päätäni kahvion seinään ja vedin syvään henkeä. Se olisi hyvä idea.

Jostain pölähti paikalle toinenkin ansamaalainen ja  hymyilin sillekin leveästi, kun se änki itsensä minun ja Majinán väliin naljaillen jotain maalitykistä.
Meinasin jo jotain änkyttää ettei me mitään seurustella, mutta sain pidettyä suuni kiinni, sillä tajusin lopulta ettei tyyppi tarkoittanut mitään sellaista seurustelua vaan keskustelua.

Kuuntelin Majinán selostusta omasta elmästään kaljaani hörppien ja olisihan sitä pitänyt tietää, että nainen nakkaisi kysymyksen takaisin minulle.
"No... Sanotaanko näin, että hevoskuviot rullaa ihmeen hyvin. Vilan kanssa mennyt tosi hyvin tänä vuonna", selitin.
"Kaikki muu tuntuu puolestaan olevaan vähän levällään", mutisin katseen hakiessa Aliisaa jostain väkijoukosta. Nopeasti Huru löytyikin, näytti selittävän kädet viuhtoen jotain Jesselle enkä voinut olla naurahtamatta. Mies kun näytti siltä että yrittäisi päästä siitä puhetulvasta jotenkin kärryille.

"Eli periaatteessa sitä samaa kuin aina ennenkin", hymähdin katseen kääntyessä takaisin Majináan. En kyllä alkaisi siinä kaiken kansan kuullen selittämään siitä, kuinka exäni seurusteli toisen kanssa ja siitä huolimatta me oltiin säädetty omiamme kerran tai pari.
Pitäisi ehkä tuntea huonoa omatuntoa siitä, että varatun naisen kanssa silleen kuhertelin menemään, mutta... Tehty mikä tehty.

No niin. Mä en tosiaankaan ollut tiennyt mihin olin lupautunut, kun olin vihdoin viimein taipunut painostuksen alla ja sanonut olevani mukana Minkkien futisjoukkueessa.

Minä, joka olin surkea ihan kaikessa urheilussa, paitsi ehkä joskus esteratsastuksessa.

Olin lupautunut vain siksi, että mulle oli vakuutettu, että se olisi ihan vain leikkiä, jota kukaan ei ottaisi tosissaan. Vuonoilta saapuneelle viikinkiväelle vaan ei kukaan ollut muistanut pullopostittaa sitä memoa, ja ne olivat tulleet ja pesseet yhtä joukkuetta lukuunottamatta kaikki oikein kunnollisella rökitysotteella. Pesseet. Kivipesseet, pikemminkin. Ja totuuden nimissä oli sanottava, että kyllä moni leikkimielisyyden muistanutkin oli kironnut ja huutanut äänensä käheäksi.

Olin tuntenut itseni uiveloksi pelikentällä, kun en tiennyt pitikö pelata tosissaan (en osannut) vai pitää hauskaa (en ollut siinäkään kovin hyvä, mutta välillä onnistuin) vai häpeillä surkeita pelitaitojani (siinä olin mestari, joten isoimman osan ajasta tein sitä).

Kaikesta siitä vähäsen väsähtäneenä livuin hieman sivummalle hälinän keskiöstä, kun vapaamuotoinen illanvietto alkoi päästä kunnolla vauhtiin. Ilokseni löysin Salman, jonka aina niin ystävällinen seura tuntui ihan houkuttelevalta ajatukselta verrattuna esim. Seppeleen kettumaiseen ja vaarallisen pahantuuliseen maalivahtiin.

"Hei, onneksi olkoon, viikinkien kukistajat", hymähdin Salmalle. "Siihen ei tainneet muut kyetäkään. Sopiiko liittyä seuraan?"

Salma

Loin viereeni astelleelle Jusulle hymynkareen.

"Liity ihmeessä", sanoin. "Vaikka tää taitaa olla se juhlien rauhallisin nurkka."

Hörppäsin pina coladasta ja olin vähällä irvistää, kun ananaksen kirpeys hyökkäsi salakavalasti rommin ja kookoksen välistä. Jusun istuutuessa viereeni tunsin, miten rommi kulki reittinsä aivoihin ja selkäytimeen jättäen jälkeensä vienon puutuneen tunteen.

"Tää ei tainnut olla ihan meidän osakilpailu", tuumin ääneen ja kohotin sitten lasiani. "Vaikka nyt se ei tunnu ihan niin paljon haittaavan. After ridet pitäis määrätä pakollisiks, niin huonot kisamuistot sais huuhdeltua saman tien pois."

Mietin vakavissani lajin vaihtoa, kun ratsastussuoritukset oli mennyt lievästi sanottuna turvalleen. Biitsifutiksessa mä sentään onnistuin yllättämään muiden lisäksi myös itseni. Siinä voiton humussa olin heittänyt ylävitoset jopa Hannen kanssa. Se oli vielä suurempi yllätys.

Nyt seisoin malibu-cola kädessäni maneesin laidalla ja katselin sivusta, muiden minglaamista. Aioin itsekin mennä pian sekaan, kunhan ensin hetken hengähtäisin juuri päättyneen finaalin jäljiltä.

Mä olin vaihtanut pelin jälkeen shortsit ja topin polvimittaiseen kesähameeseen, jonka tummanpunainen helma heilahteli jokaisen liikkeen mukana. Lämmitetyssä maneesissa ei haitannut lainkaan olla olkaimettomassa mallissa, muillakin vierailla oli päällään kesäisen näköistä vaatetyyliä.

Allun kysymys sai mut virnistämään vähän vinosti.

"En mä usko, kunhan on vaatteet päällä", vastasin mahdollisimman ympäripyöreästi ja naurahdin päälle rennosti. Mä olin tietysti jo vähän paremmassa hiprakassa, niin nauroin vähän lisääkin. Ja hikkakin iski samalla, mutta onneksi vain kerran.
"Sori." Vähän lisää nauramista.

Mä näin silmäkulmastani miten Shelyesin joukkueen kapteeni jäi hetkeksi yksikseen.
"Haluutko tulla mun kanssani rikkomaan tallien välisiä rajoja ja käydä onnittelemassa Viikinkien kapteenia?" kysyin Allulta.

Mariam pyyhälsi paikalle juuri pahimpaan väliin, mutta totesin ettei tämä ehkä ollut se hetki syvälliselle keskustelulle kuitenkaan ja nyrpistin salaa kasvojani. Oli ihana kuulla että tällä ja Vilalle meni hyvin, sellaisen kuvan minäkin olin saanut.

“Ootko aatellut miten pitkään vielä Vilan kanssa kisaat tai mitään? Niinku tulevaisuutta?” sanoin ja otin kevyen huikan lasistani. “Vaikutat kyllä siltä että et varmaan mieti kovin pitkälle.” jatkoin vielä ja hymyilin. “Ootko edelleen sinkku, vai onko joku kenties kiikarissa?” kysyin vielä naljaillen.

“Entäs Mariam.. löytyikö se mies” sanoin ja pukkasin naista leikkisänä, jotain minäkin olin osannut päätellä naisen rivien välistä, toivottavasti. “Ai niin, tässä on Mariam.. Mariam Anton, Anton Mariam” sohin kaksikkoa vuorotellen esitelläkseni kaksikon. “Mariam ratsastaa meidän paso finoa” lisäsin vielä.

Aleksanteri

Mä halusin oikeestaan mennä kiskoon takin niskaan ja kävellä takas Liekkijärvelle (matkalla mun humalan sumentama pää olis ehkä vähän selvenny), mut Sarahin punanen hameenhelma oli jollain mystisellä tavalla vähän niinku lumonnu mut. Mä tajusin nyökkääväni vasta ku jo tein niin.

"Joo", mä mökelsin. "Mennään."

Jos Robert tuli toimeen tän hiton Sarahin kanssa, niin kai mäkin ainaki hetken aikaa tulisin. Mä loin kaipaavan katseen maneesin poikki. Missä Robert oikeen oli?

Mut maneesi oli niin täynnä porukkaa, et ihmisvilinästä oli mahdoton erottaa yhtä vaaleeta brittipoikaa.

JUSU
"Sittenhän tää on mulle just sopiva paikka", päätin, sillä rauhallisuushan oli mun mielitunnelma. Nämä juhlathan olivat oikeastaan aika hyvä juttu sittenkin, ajattelin sangrialasi kädessäni ja Salma Stjärndahl vieressäni. Aloin vasta silloin tajuta, miten riipaisevan väsynyt, hädissäni ja suruissani olin viimeiset viikot ollut. Tänään en olisi. Vauhdikas jalkapalloilu ja kaikkien niiden kirosanojen keskellä kiemurrellut riemukas nauru oli jo osaltaan keventänyt mun mieltä, ja nyt mä päätin, että antaisin sydämenikin kevetä.

"Voi mutta kisojahan tulee ja menee", sanoin oikeasti Salmalle, mutta ehkä se oli tärkeä viesti mulle itsellenikin. Eihän meilläkään ollut Belisan kanssa hyvin mennyt. "Pitää muistaa, että aina on niitäkin kisoja jotka sitten meneekin hyvin. Ei tästä lajista ikinä tiedä."

Hymyilin pienesti ja katselin ihmisvilinää. Niin paljon kaikkia: ei vain kotikunnan hevosväkeä vaan muitakin, muualta, toisista kaupungeista ja maista asti. Kuinka huima oli hevosharrastuksen yhteentuova voima.

"Eikä tiedä futiksestakaan. Kuulin puhuttavan, ettei Norja ole jalkapallomaa", sanoin ja kiirehdin pehmittämään sanomisiani tajutessani, että shelyesiläisiä oli niinkin lähellä että joku saattoi aivan hyvin kuulla sen ja luulla sitä parjaamiseksi. "Mutta enpä olisi siitä niin varma."

ALIISA
No siis pelithän oli menneet niin että ne oli nyt päättyneet. Kapteenina olin pitänyt joukkueelleni huiman hienon motivaatiopuheen etukäteen, mutta ei se ihan sitten ollut riittänyt voittoon asti. Pakko myöntää, että mun lempihetki päivän peleistä oli ollut se, kun Anton oli tehnyt oman maalin (vaikka sehän oli tietysti meidän joukkueen kannalta umpisurkea juttu) ja mä olin hetkeen heittäytyen reagoinut ja läpsäissyt sitä takaraivoon.

Sen hiukset oli tuntuneet niin ihanilta.

JOO. Voi juma. Mä en tiennyt mikä vinksahdus mun päässäni oli tapahtunut, mutta totta vieköön, mä olin siihen ihastunut ja mua korpesi ihan kamalasti se, että se VÄLTTELI MUA. Ihan varmasti vältteli! Tuolla se nytkin oli kahden hemaisevan misukan kanssa, ja mun teki mieli pyyhältää sinne.

En pyyhältänyt. Sen sijaan tälläsin itseni yhden viikingittären luokse.

"Heisann!" mä tervehdin tuota pitkätukkaista kaunotarta (Katya S.) ja sen kummempia itseäni esittelemättä nuuhkaisin sen lasia. "Ei haise epäilyttävältä. Aliisa Huru, Pikku pirujen kapteeni. Pakollinen doping-tarkastus. Ei vaan, mutta oikeasti, huikeeta peliä teiltä tänään!"

Hymyilin maailman leveimmin ja näytin varmasti vähäsen hullulta.

Siinä nojaillessani seinää, ihan yllättäen about mun pituinen ruskeahiuksinen nainen moikkasi mua norjalaisittain ja seuraavassa hetkessä sen nenä oli kiinni mun lasissa. Olin aina ollut sitä mieltä, että suomalaiset oli outoa porukkaa, vaikka itse koin tietyllä tapaa omaksuvani samoja piirteitä. Ymmärsinhän mä, että meidän peli saattoi haiskahtaa - sen verran hyvin oltiin pesty muut. Naurahdin naisen tavalle lähestyä asiaa. Jään se ainakin osasi rikkoa.
"Hei!" vastasin ja kiitin häntä, kun tämä kehui meidän peliä. "Kyllä tekin pelasitte hyvin. Meillä oli ehkä hieman epäreilu ja totinen joukkue." nauroin viitaten porukan jätkiin, jotka ovat potkineet palloa ennenkin. Nainen näytti häkeltyvän, kun puhuinkin suomea.

Mun oli pakko naurahtaa.
"Joo, en oo kyllä kovin pitkälle miettinyt. Kai se tason nosto olis ehkä seuraava tavoite Vilan kanssa", myönsin sitten. "Vila kyllä osaa, mutta ratsastaja ei välttämättä."

"Päivä kerrallaan", mutisin. "Voihan se olla, että Isabella haluaa astuttaa Vilan niin sitten jää kisaamiset sun muut tauolle."

Kohottelin kulmiani Majinán seuraavalle kysymykselle.
"Ei mulla oo ketään... Sinkkuna on ihan hyvä", huokaisin ja saattoi taas katse hakeutua väkijoukkoon Hurua etsien. Teki mieli lähteä etsimään sitä ja lyöttäytyä sen seuraan, mutta jos nyt kuitenkin ensin olisin sosiaalinen muidenkin kanssa.
Jotain muutakin ajateltavaa minulle kuin Aliisa Huru, kiitos.

"Mikä mies?" utelin Mariamiksi osottautuneelta naiselta asiallisten tervehdysten jälkeen.

Mariam hetkahti kun Majina tökkäsi tätä kylkeen ja kysyi mysteerimiehestä. Nainen vain tuhahti ja pudisteli päätään.

"Entä miten tämä sun kaveri tässä?" Mariam kumartui ja kuiskasi, "Onko se sinkku?"
Majina virnisti ja kysyi. Mariam vilkaisi Majinaa yllättyneenä ja ilmeili suullaan "MITÄ?" kun mies vastasi. Mariam kohotti kulmiaan merkitsevästi ja nyki päätään mieheen päin. Majina kiirehti esittelemään vierustovereita toisilleen.

"Ei mulla mitään miestä ole", Mariam teki selväksi ja vältteli kertomasta elämänsä ensimmäisistä ohareista.
"Ööh...Miten sulla meni kisat? Toivottavasti ratsastat paremmin kuin pelaat. Me Majinan kanssa kannustettiin sua kovasti!" Mariam tirskaisi vaivaantuneesti esittelyiden jälkeen. Miehen kättely oli ollut vahva, ja ilmaan oli sekoittunut myskinen hien tuoksu. Hmm...

Mariam tunsi jonkinlaisen katseen selässään. Hän heilautti huolettomasti tukkaansa vilkaistakseen tavalliseen tapaansa parempana ihmisenä nenäänsä pitkin ja näki Viikinkijoukkueen.

"Majina, mitä nuo norjalaiset kattelee?" Mariam kysyi ääneen. Majina ei vaikuttanut näkevän tilanteessa mitään poikkeavaa mutta Mariam oli siirtynyt Karen -moodiin ja otti happaman ilmeen kasvoilleen.

Mun oli pakko myöntää, että saatoin vähän yllättyä, kun Allu suostui ihan ilman vastalauseita. Se näytti vähän eksyneeltä ja mä keksin siitä useammankin yhtälön Robertin kanssa, mutta lopetin ne ajatukset humalankin keskellä nopeasti.

Johdin meidän kahden hengen joukon tummahiuksisen norjalaisen luokse ja hymyilin sille hurmaavasti. Vaihdoin kielen sujuvasti englantiin kohdatessani ruskeat silmät.

"Hei, mä oon Sarah, tässä on Allu. Auburnista ja Seppeleestä, hauska tavata. Onnea vielä pelin voittamisesta, te pelasitte loistavasti", mä pölisin vähän meidän molempien puolesta. Tajusin samalla, etten oikeasti tiennyt edes Allun oikeaa nimeä - ne harvat kerrat, kun Robert oli puhunut siitä se oli käyttänyt vaan lempinimeä. Seppeleen jatkoillakaan kukaan ei ollut puhutellut sitä muuta kuin Alluna.
Onneksi se ainakin luultavasti osaisi puhua ihan sujuvasti myös englantia, jos se kerran oli Robertin paras ystävä.

Meidän tiimi oli voittanut beach futiksen ja jengi säteili rentona Tammi-areenan reunustalla drinkkilasit kädessään. Mun uudesta, roosanvärisestä haalarista, jonka olin löytänyt Katyan kanssa shoppaillessani, oli hajonnut niskavetoketju. Luojan kiitos Hanne oli löytänyt jostakin laukkunsa pohjalta hakaneulan ja Petter oli onnistunut sen avulla virittämään vetoketjun kiinni, jonka jälkeen olin ristinyt kummatkin McGyvereiksi ja haalari pysyi taas mun yllä.

Siemaisin mojitoa ja kuljettaessani katsettani ympäri maneesia silmiini osui se blondi jätkä, joka oli pelannut Hurun pikku pirujen joukkueessa. Se jutteli kahden naisen kanssa vähän matkan päässä meistä ja katseli välillä ympärilleen. Olin pistänyt miehen merkille jo pelien aikaan, eikä tyyppi ollut laisinkaan hullumman näköinen. Miehellä oli jäntevät kädet, vaalea tukka, jota oli selvästi yritetty kesyttää ja miellyttävät kasvonpiirteet.
Mä olin kuljettamassa mojitolasia taas huulilleni katse yhä vaaleatukkaisessa miehessä, kun tunsin kyljessäni tuuppauksen.
“Mitä sä haaveilet?” Hanne kysyi ja mä hymyilin.
“En mitään...” vastasin, mutta Hanne oli myös kiinnittänyt huomionsa katselemaani jätkään.
“Soniaaa”, Hanne tokaisi kiusoitellen ja virnistin. Vieressä olevat Matias ja Christiankin siirsivät hetkeksi huomionsa meihin, ja kaksikosta Matias pääsi nopeammin kärryille mitä me Hannen kanssa oikein juttelimme. Matias pukkasi Christiania kylkeen ja pojat mittailivat vaaleatukkaista miestä kopeasti katseillaan ja silmiään pyöritellen Hanne veti mua kauemmas niistä.
“Mee juttelemaan sille”, Hanne kehoitti. Siirtäessäni katseeni takaisin mieheen seuralaisineen, huomasin nyt että naiskaksikosta toinen oli huomannut tarkkailumme ja mulkoili meitä happamasti. Ehkä se oli nähnyt Matiaksen ja Christianin kukkoilun.

Mä vilkaisin Hannea nopeasti hymyillen ja suuntasin sitten askeleeni kohti kolmikkoa. Kaikkien katseet kääntyivät muhun ja mä nyökkäsin nopeasti naisille ja tervehdin kolmikkoa sujuvalla englannilla.
“Moikka, oon Sonia, norjan joukkueesta”, sanoin ja vein sitten katseeni siihen vaaleaan mieheen. Sillä oli siniset silmät ja se oli mua reilusti yli päätä pidempi, mutta se ei haitannut mua.
“Halusin tulla sanomaan, että se sun maali oli hauska. Meidän joukkue arvosti sitä kovasti”, sanoin leikkisästi, mutta ilman häivääkään kettuilusta. Mun mielestä se oli ihan vilpittömästi ollut hauska juttu.

Salma

Oli mukavaa istua Jusun kanssa. Tuntui siltä, ettei minun juurikaan tarvinnut miettiä mitään - ei mitä sanoin, ei mitä tein, ei sitäkään, miltä näytin. Jusun seurassa saatoin hengittää syvään.

Jusun livauttaessa jalkapallokommenttinsa minunkin katseeni liukui lähistöllä istuviin shelyesiläisiin.

"Pitää ehkä alkaa ratsastustuntien lisäksi markkinoida futistunteja", hymähdin. "Mut vaikuttaa siltä et ehkä pitää palkata koutsiksi joku norjalaisista."

Vilkaisin lasiensa kanssa ohi maleksivia ihmisiä - t-paitoja, mekkoja, kevyitä kesäkenkiä jotka olivat hörppineet maneesin hiekkaa ja levittelivät sitä ympäriinsä. Jusu korjasi asentoaan vieressäni.

"Mitä luulet", sanoin hörpäten jälleen pina coladasta. "Mitä tänään tulee tapahtumaan? Musta vähän vaikuttaa et pata niin sanotusti porisee."

Hymykuoppa painui suupieleeni, kun seurasin katseellani miten vielä pari tuntia sitten hienoimmissa kisavaatteissaan kulkeneet ratsastajat jäivät suustaan kiinni, pysäyttelivät toisiaan ja kiertyivät hetki hetkeltä lähemmäs toisiaan maneesin lämpenevässä ilmassa.

--

Aleksanteri

Mä en ollu muistanu kuka tää ns. "VIIKINKIEN" kapteeni oli. Kun Sarah johdatti mut helkatin itsevarmoin elkein tummatukkasen jätkän luokse, mä hetken aikaa luulin et me oltiin tultu väliaikapysäkille jonku sen Auburnin tutun luo. Vasta ku Sarah alko solkata englantia mä tajusin, et tää hiton leffatähtinaamanen säihkysilmä oli nyt se helkatin kapteeni jota mun pitäis nyt nätisti tervehtiä.

Mä vaihdoin painoa jalalta toiselle maneesin hiekassa. Oliks musta tullu esiliina??? Mä vilkaisin Sarahia silmäkulmasta ja yritin tulkita, oliks se oikeesti halunnu et me moikataan tätä mister kapteenia (miks??) vai oliks se vaan halunnu mut mukana jonkilaiseks keräilyharvinaisuudeks, et se saatto esitellä että näinki erikoisia ihmisiä täällä Suomen pusikoissa eli.

"Hi", mä sanoa töksäytin. Äkkiä mun tyhjät kädet tuntu orvoilta ilman kaljatölkkiä, johon sormet olis ollu helppo ripustaa.

Eedi oli kaivannut unta enemmän kuin mitään muuta kilpailujen ja yllättävän puhelun jälkeen. Valitettavasti herätyskello ei herättänyt päiväunilta ajoissa, vaan herätessään Eedi sai melkoisen sätkyn. After ridet olivat jo alkaneet. Nopesti Eedi yritti näyttää siltä, ettei ollut juuri herännyt. Kevyt pohjameikki, ripsari ja löysä nuttura saisivat toimia repussa vähän rypistyneen tummansinisen lyhythihaisen kauluspaidan ja mustien farkkujen parina. Tyytymättömänä habitukseensa ja koko päivän kulkuun Eedi suuntasi ennen after rideja vielä talliin.

"Mistäköhän mä taikoisin rahaa, että susta tulisi mun oma hevonen?"
Noksu ei vastannut, vaan jatkoi harvinaisen tyytyväisen näköisenä vieraskarsinassa heinien mutustelua. Eedi hymähti ja lähti kohti after rideja, ainakin Noksulla oli kaikki kunnossa. After rideillä ei omassa porukassaan hengailevan Aleksanterin lisäksi vielä näkynyt muita tuttuja kasvoja, joten tungettelematta vieraiden (ja puolivieraiden, ei Eedi Aleksanteriakaan kunnolla tuntenut) seuraan Eedi suuntasi juomien luo. Kylmä lonkeritölkki tuntui suorataan rauhoittavalta päivän jäljiltä. DJ oli jo aloittanut ja muutama ihminen eksynyt baaritiskille, ehkä Eedikin illan mittaan löytäisi tanssiseuraa.

Kun Laurilta oltiin kysytty - ei, miehelle oli ilmoitettu - kapteenin pestistä, tämä oli suostunut pitkin hampain. Kun Lauri taas oli kuullut joukkueensa nimen ja yrittänyt vihjata voivansa jättäytyä vaihtopelaajaksi, joukkueen kokoonpano kapteeneineen oli julkistettu. Niinpä Lauri oli laittanut töppöstä toisen eteen Auburnin maneesissa, jossa mies oli siihen asti viettänyt aikaa joko valmentajan tai kilparatsastajan roolissa.

"No, onpahan tämäkin koettu", Lauri oli hymähtänyt samassa joukkueessa pelanneelle Isabellalle, ottanut tilaamansa sangriakannun ja marssinut sen kanssa pystypöydän, jonka ääreen Heidi ja Matilda olivat itsensä jo parkkeeranneet, luo ja kaatanut jokaiselle lasillisen.

"Kaikkeen käyttöön ne nämäkin taipuvat", Lauri pohti puoliääneen katsellessaan maneesia, joka sopi yllättävän hyvin senhetkiseen käyttötarkoitukseensa. "Voit aivan hyvin aloittaa maneesisi vuokraamisen juhlatilaksi."
Lauri virnisti Heidille ja huomasi samalla Matildan kaikonneen Jessen luo. Miehen katse vaelsi ihmisjoukossa, jossa oli paitsi entuudestaan tuntemattomia, myös tuttuja kasvoja.

Me saatiin Christianin huomio noin kahdeksi minuutiksi, kun se näki jonkun tutun kauempana ja jätti meidän tallien välisten suhteiden rakentamisen sikseen. Normaalisti mä olisin voinut loukkaantua jopa vähäsen, mutta viime aikoina mä olin ollut ihan tarpeeksi sotkuissa ihmisten kanssa enkä kaivannut uusia solmuja.

Siispä mä käänsin huomioni Alluun joka tavallaan Robertin kaverina oli kai munkin kaveri? Ainakaan se ei ollut häipynyt vielä mielenkiintoisempaan seuraan.

"Noh, Allu", mä aloitin ja virnistin vähän. "Lisää juotavaa?"
Ei sen mikään pakko olisi viihtyä mun seurassa, mutta epäilin että avoin baari saattoi olla mieluisa kohde meille kummallekin. Jospa selvittäisin ainakin sen oikean nimen illan aikana?