Beach Party (CUP after ride K18)

"Ihan hyvin kai ne meni", mutisin. Olisihan ne voineet huomattavasti paremminkin mennä, mutta turhiakos tuota miettimään enää.
Sitten oli pakko naurahtaa ja katsoa Majinaa toinen kulma koholla. Juurihan Ansamaa oli sanonut, ettei ollut seurannut futiskisoja.
"Jaa no, en kyllä tiiä kummassa oon parempi. Tai huonompi..."

Mariamin huomio kiinnittyi seuraavaksi norjalaisiin ja olin jo letkauttamassa, että heitä ne tyypit katselee, kunnes tajusin miesten mulkoilevan ehkä ennemminkin mua.
Irvistin kaljatuoppiini hämilläni. Mikähän niitä riso?

Vielä enemmän menin hämilleni kun pikkuruinen polkkatukkainen norjalaispelaaja ilmestyi eteeni ja esitteli itsensä Soniaksi jatkaen englanninkielistä vitsailua mun jalkapallon pelaamisesta.
Jos mä (joidenkin mielestä) en osannu ratsastaa tai pelata jalkapallon niin englannin puhuminen se vasta vaikeaa olikin.

"Anton", sain töksäytettyä oman nimen ihan ensimmäiseksi ilmoille.
Onneksi olin ottanut hyvin pohjia alle, joten uskalsin kaivella sen mun rallienglannin esiin ja kiittelin hiljaa mielessäni ahkeraa tv-sarjojen sekä elokuvien katsomista.

"Piti antaa teille vähän tasoitusta ja kannustaa, kun kerran ihan ulkomailta tänne tulitte", virnistin leveästi. Joo, ei ollut meidän joukkueella kyllä mitään mahista voittaa Shelyesin jengiä finaalissa.
"Eri asia jos olisitte olleet ruotsalaisia..."

Vaaleatukkainen mies meni selvästi hämilleen mun yllättävästä luoksetulosta, mutta tokeni nopeasti. Vihdoin mä sain tietää sen nimenkin – Anton. Mä katsoin Antonia hymyillen ja ojensin sille mun käden, mihin se vastasi reippaalla kädenpuristuksella. Mä siirsin katseeni naisiin, joista toinen, tummatukkainen, esittäytyi Majináksi ja se happaman näköinen Mariamiksi. Musta tuntui, että se katsoi mua vieläkin nokan varttaan pitkin, minkä mä kuittasin suomalla naiselle oikein iloisen hymyn. Lapsellista tuollainen mulkoilu.

Antonin puheesta kuulsi aika vahva suomalainen aksentti, mikä kuulosti jotenkin tosi suloiselta. Mä nauroin sen kommentille ja pyyhkäisin mun vaaleita hiuksia korvan taakse.
“Kiitos sulle siitä”, hymyilin ja siemaisin mun mojitoa, joka hupeni uhkaavasti. Katsahdin Antonia ja sen vieressä olevia naisia. Pitäisikö mun pyytää Antonia meidän seurueeseen? Tai kaikkia näitä? Olivatko nämä samaa seuruetta? En muistanut nähneeni naisia beach futiksessa.
“Oletteko te kaikki täältä Auburnista?” kysyin, samalla mojiton pohjaa pillillä sekoittaen. Nojasin aavistuksen verran Antonin suuntaan ja vedin hiljaa henkeä. Luoja, sehän tuoksui hyvältä.

Cee oli ennen vessaan livahtamistaan ehtinyt nähdä Isabellan baaritiskillä heidän joukkueensa kapteenin kanssa. Tuntui siis täysin luontevalta suunnata wc-käynnin jälkeen juuri Merikannon pöytään.

"Hei!" Cee tervehti Lauria ja Heidiä.
"Onnea Auburnin voitokkaimman joukkueen jäsenelle! Meidän tiimistä taisi kyllä huomata, että kolmella valmentajalla ei tee yhtään mitään, jos laji on väärä", Cee pohti hilpeänä.

Sitten hän kuitenkin huomasi, ettei pöydässä ollut hänen ja/tai Isabellan juomia. Cee nolostui välittömästi – oliko hän juuri tuppautunut kysymättä kaksin vetäytyneen pariskunnan seuraan? Hemmetti! Pitäisi käydä hevostallien ulkopuolella useammin, niin muistaisi normaalit käytöstavat.

"Öh, anteeksi. Unohdin hakea itselleni juotavaa", blondi mutisi, mikä oli tietenkin totta, mutta myös tekosyy. Jo lyhyellä matkallaan pystypöydiltä tiskille hän ehti murehtia ylireagoineensa. Miksi sitä pitikin muuttua pienessä hiprakassa niin pirun tiedostavaiseksi, kun taas tavallista elämää hallitsi armoton hajamielisyys??

Hän tilasi itselleen turvallisesti valkoviiniä ja huomasi sitten lonkerotölkki käsissän seisoskelevan nuoren naisen, jonka kasvot tunnisti beachfutiksen lisäksi kilpailuista.
"Hei! Cee", Cee esittäytyi (päättäen harjoitella sosiaalisia taitojaan välittömästi), "Taidettiin startata vaativassa A:ssa peräkkäin? Sulla oli sellainen kirjava ori?"

Aleksanteri

Sarah oli saanu ehkä hetkeksi jotku helkatin ylimaalliset kyvyt, koska musta tuntu et se oli lukenu mun ajatukset.

"Joo, mennään. Tai et mä kyl voisin juoda jotain", vastasin. Tuntu kuin mun suun paikalla olis ollu jonkilainen erikoinen säkki, jonka läpi mä yritin puskea sanoja ulos. Mä en ollu varma johtuko se humalasta vai siitä, että mä en tuntenu Sarahia. Vai siitä, et Robertia ei vieläkään näkyny.

Mä nytkäytin nopeesti leukaa Norjan kuninkaalle ja lähdin sit Sarahin perässä kohti baaria. Selkärangassa kolkutteli etäisesti outo ajatus siitä, että tässä mä vaan kuljin Sarahin kanssa enkä tuntenu sitä ollenkaan.

Mut toisaalta, kaikki oli sujunu ainaki tähän asti viel ihan hyvin. Mä parkkeerasin tiskille Sarahin viereen, vedin hiuksia kasvoilta ja vilkaisin sitä.

"Mitä sä haluut juoda?"

JUSU
Tuskin edes norjalainen futiskoutsi tekisi minusta minkään tason staraa, joten jätin ilmoittautumatta Salman suunnittelemille futistunneille. Ratsastustunnilla sen sijaan voisin taas joskus käydä, ajattelin, mutta muistin sitten olevani ankean kiireinen. Enpä siis alkanut kysellä Salmalta ratsastustuntikalenteristakaan; ja tokkopa hän olisi tahtonut jutustella nyt työasioista.

"Voi, Auburnin jatkoilla tapahtuu aina kaikenlaista", sanoin ja mielessä vilisi useat keissit: se kun meinasin hukkua (ja hukuttaa Heidin) uima-altaaseen; se kun joku kuulemma oksensi jonkun toisen kalliiseen merkkilaukkuun ja siitä levisi - myöskin kuulemma sillä itse en kyseistä sovellusta käyttänyt - snapissa video; se kun milloin kukakin pussasi milloin ketäkin; se kun heräsin yhtenä onnettomana aamuna Robert Harringtonin vier... Ei, ahdisti vieläkin ajatella koko asiaa loppuun saakka, vaikka ei siinä pahasti ollutkaan käynyt. Huiskin ajatushännän päästäni ja hymyilin Salmalle vienosti.

"Mun puolesta muut saa porista miten mielii. Mä ajattelin mennä Rasmuksen kanssa kotiin. Tai ei siis ihan heti, mutta loppujen lopuksi", tarkensin. Sitten heittäydyin uteliaaksi: "Millaisia porinoita sä olet huomannut?"

Salma oli varmasti tarkkanäköisempi kuin minä ja osasi analysoida ainakin seppeleläisten porisemisia mua paremmin. Olisihan mielenkiintoista kerrankin olla kartalla siitä, kuka yritti ja ketä, tai jotain semmoista, mitä nyt juhlissa poriseminen tarkoittikaan.

ALIISA
En ainakaan saanut köniini, vaikka sillä tavalla reteen röyhkeästi työnsinkin nenäni vierailevan tähden asioihin (/ juomalasiin). Virnistin ilahtuneena, kun toinen osoitti huumorintajuisuutensa. En mä tosikoiden seuraa jaksanutkaan, ja ennen kaikkea ne ei mun. Penna Vaanila oli takuuvarmasti alkanut käydä terapiassa vähintään kolmesti viikossa sen jälkeen, kun meistä tuli enempi vähempi vakituinen kisojen kanslia- ja selostajapari. Säälinkö Pennaa? Haha. Typerä kysymys. En tietenkään.

"Olkaa kaikin mokomin totisia, kunhan ette ole tylsiä", heläytin hyväntuulisesti. "Tylsyys on... tylsää."

Sivusilmällä ehdin seurailla Anton Seljavaaran menemisiä, paitsi että ei se kyllä oikein vaikuttanut menevän minnekään. Sen luokse mentiin. Seurasin silmät vähän siristyen pikkuruista blondia, joka lyöttäytyi Antonin jo ennestään naisrikkaaseen seurueeseen. Vai niin!

"Onpas mukavaa, kuinka avosylin täällä eri tallien väet sekoittuu toisiinsa", kommentoin sileästi hymyillen ja vain hieman huonosti äkillistä äänensävyyn puskevaa ärtyneisyyttäni aisoissa pitäen keskustelukumppanilleni, jonka muistelin olevan joku Katja. Katrin. No, oli kuka oli!

Eedi oli uppoutunut ajatuksiinsa lonkerotölkkinsä kanssaja säpsähti vähän, kun tajusi häntä puhuteltavan. Blondi nainen oli kuin ihmeen kaupalla aloittanut keskustelun, harvinaista, ainakin keskiverto suomalaisille.
"Hei! Eedi, joo, Noksu taitaa olla aika helppo huomata", Eedi vastasi Ceeksi esittäytyneelle naiselle. "Sulla taisi olla se näppärän näköinen rautias tamma?", Eedi muisteli (lähinnä koska Noksu oli hirnunut tammalle sumutorven lailla, eikä Eedi voinut olla katsomatta mitä orilla tällä kertaa oli mielessä). Päättäen vielä jatkaa keskustelua Eedi lisäsi,
"Ootko täältä Auburnista vai jostain ihan muualta?"

"Me Majinan kanssa kannustettiin sua kovasti!" oli Mariam kajauttanut ja minulla nousi niskavillat pystöön. Katsoin naista kysyvällä 'eikö sovittu ettei oltu paikan päällä' ilmeellä ja yritin sitten saada keskustelun eteenpäin. Puna nousi hieman poskille, mutta toivoin että se meni herra Antonilta ohi. 
Olin ajatellut, että olisi parempi, jos mies olisi siinä uskossa, etten yhtään ehtinyt nähdä peliä, jos Dochas pysyttelisi kuulo etäisyydellä. Puolisoni oli nimittäin siinä uskossa että lähdin illalla vain "käymään kaupassa", en missään futis pelissä Antonin takia.

Yritin vältellä miehen katsetta ja siemaisin kiusallisesti lasistani. Mariam oli onneksi hyvä seilaamaan keskustelusta toiseen, joten tämä raakkui jo toisen pöydän "tuijottelijoille". Sieltä lähtikin terhakkaan oloinen muija kohti meidän pöytää - tai no, Antonia. Tämä esitteli itsensä ja me teimme samoin.
"Minä ja Mariam ollaan Ansamaasta" vastasin ja hymyilin, sain kuitenkin sellaiset vibat, ettei nainen ollut lähestynyt meitä. Mulkoilin Mariamia, että voisimme katseiden välityksellä vaihtaa mielipiteemme tästä Soniasta.

"Joo, minä olen vain Auburnista", jatkoin Majinán vastausta ja hymyilin aavistuksen. Vähän leveämpi hymy kohosi kasvoille, kun huomasin Aliisan (kiukkuiset?!) silmäilyt suuntaani ennen kuin käänsin katseeni hetkeksi juomaan käsissäni.

Pyörittelin hetken pohjaliruja tuopin pohjalla ennen kuin huikkasin sen kurkusta alas ja mietin, pitäisikö livahtaa jonkun tekosyyn varjolla pois paikalta, jotta voisin käydä hakemassa pari omaa kaljaa loungesta. Lähikaupan muovipussissa kannetut kaljat ei ihan Auburnin tyyliin sopineet, joten olin jemmannut ne omaan kaappiini.

Toisaalta laiskotti ja siinä oli ihan kiva olla, joten en ottanut jalkoja alleni vaan nojauduin kyynärpäälläni tiskiä vasten. Ei muuta kuin vähäiset rahat palamaan ensi viikolla olevan palkkapäivän turvin.
"Haluatteko tekin jotain?" kysyin englanniksi ja  nytkäytin päätä taakseni tiskin suuntaan. Ollaanpa nyt kohteliaita ja tarjotaan vieraileville tähdille juotavat, vaikka se tarkottaisi sitä että söisin varpaankynsiä keskiviikkoon asti.

Huomasin Sarahin lipuvan vähän matkan päähän Aleksanteri vanavedessään ja kohottelin kulmiani yllättyneenä. Olin kyllä pistänyt merkille, että ne kaksi olivat viihtyneet hetken yhdessä enkä voinut olla pohtimatta, meinasko Sarah nyt Aleksanterin iskeä kun ei kerran Robert sille enää lämmennyt eikä Mikaelia näkynyt ainakaan sillä hetkellä missään. Harringtonista puhumattakaan. Mihis koloon se oli nyt luikkinut, olisi ollut hyvä tulkki minun ja Sonian välille.
Sillä kun sattuneesta syystä englanti sujui huomattavasti paremmin kuin mulla.

Pieni kikkarainen etuhius hyppäsi Mariamin otsalle osuvasti, kun hän huomasi ettei ansamaalaisten seura ilostuttanutkaan yhtä paljon kuin tuollaisen norrrjalaisen, joka lainehti paikalle soutuveneellään.  Sitä alettiin heti tarjoamaan juomia!

Ansalaiset kävivät kokonaisen keskustelun yhden vilkaisun aikana, mitä nyt sekunnin sadasosien aikana tapahtuvien kulmakarvojen, suunpielten ja mulkaisun avulla saattoi. Mariamista tuntui, että tuolla Sonialla oli jotain Marimia vastaan! \_(ツ)_/¯  Mitä hän oli muka tehnyt tuolle? Mariam mietti.

Ja mitä olisi tälläkään miehellä väliä? Kyllä sen täytyisi olla tumma ja tulinen, ei lihapullat pottumuusilla. Mariamin kilpailuvietti alkoi laantua ja sisäinen rauha palautua. Mutta mitä silloin tehtäisiin?

"Ja eight tequilashottia, kiitos", lirkutti Mariam baarimikolle ja loi haastavan silmäyksen Soniaan. Tämähän olisi itse asiassa loistava tapa oppia tuntemana eri maiden ihmisiä, eikö? Mariam virnuili pelottavasti, ja veti kultaisen luottokorttinsa esiin.
"Noniin Maikki, nyt kyllä näytetään!" Mariam hihkui kaverilleen päättäväisenä.

Mä suoraan sanottuna aavistuksen hämmennyin, että se Prinsessajoukkueen kapteeni hakeutui luokseni rupattelemaan mukavia – hyvällä tavalla, siis. Maalivahtina olossa oli se etu, että kerkesi tiirailla kenttäpelaajien touhuamista hyvinkin kattavalla tavalla, ja kyseinen punahameinen latinalaiskaunotar oli ehdottomasti erottunut joukkueessa edukseen. Ei pelitaidoillaan siis, mutta sanotaanko, että muilla avuillaan. Tai mistäpä mä tiesin, mistä se oli kotoisin, mutta ei se ainakaan skandinaavi voinut olla. Sen piirteissä oli jotain hyvin viekoittelevaa ja salaperäistä.

Sitä mä en ymmärtänyt, miksi se oli raahannut mukanaan jonkinlaisen mörönsyötin aivan toiselta tallilta, tai ainakin muistelin nähneeni sen pelaavan sen Sep… minkälie tiimissä. Vaaleanruskeahiuksinen poika näytti siltä, että olisi mieluummin haihtunut savuna ilmaan kuin tullut onnittelemaan mua hyvin pelatuista peleistä tai puhumaan yhtään mistään muustakaan. Se vaihteli painoa jalalta toiselle levottomasti, ja sen katse oli ujosteleva. Mä toivoin hartaasti, että se siis oli sen tummapiirteisen misulin wingman, eikä toisinpäin. Jos se edes oli, niin ei se hommaansa kovin hyvin hoitanut, sillä tuskin tuollainen olemassaoloaan anteeksipyytelevä mikkihiiri kävi edes henkisestä tuesta. Hyvin se kuitenkin englantia puhui, ainakin tervehdyksen verran.

Kaunotar esitteli itsensä ja varjonsa ja antoi näin vahvistuksen mun muistikuvilleni. Kyllä ne olivat eri talleilta.

”Sarah?” mä toistin madaltaen ääntäni pehmeäksi, sellaiseksi, josta muijat yleensä pitivät. ”Christian. Pleasure to meet you”, mä jatkoin lausuen nimeni norjalaisittain, ”and you too”, mä lisäsin vilkaisten sitä pojanressukkaa, jonka olemus muistutti hyvin paljon sitä, miltä mä näytin joskus penskana, kun äiti jäi juttelemaan jossain vessapaperihyllyllä tuntemattomille ihmisille kesken kauppareissun.

”Thank you, congratulations to both of you, too! Great games, especially the last one. It was a good goal, you really managed to surprise me with that”, jatkoin viitaten mikkihiiren tekemään voittomaaliin viimeisessä pelissä. Oltaisiin me sekin varmaan voitettu, jos oltaisiin jätetty muutama drinkki juomatta. Mun refleksini nimittäin eivät olleet enää siinä vaiheessa olleet kovinkaan kaksisessa iskussa.

Kesken niiden vastausten kuuntelun mä kuulin nimeäni huudettavan. Katya. Tätä tilaisuutta mun ei sopinut menettää, sillä käännettyäni katseeni baaritiskin suuntaan mua katsoi viehättävä kiharatukkainen ilmestys, jolle mä olin mennyt ehdottamaan, josko katsottaisiin mitä meistä voisi tulla. Niinpä mä livistin paikalta niin kohteliaasti kuin kykenin.

”I’m sorry, I think my teammate has something important”, mä latelin. ”See you around, Sarah, Allu”, hyvästelin heidät pikaisesti katsahtaen pikaisesti kumpaankin. Tumman kaunottaren silmät olivat tuikkivat ja kissamaiset, ja mä nostin nopeasti kulmaani katseidemme kohdatessa. Hiirulainen taas näytti lähinnä helpottuneelta, että mun oli lähdettävä näin nopeasti. Vai oliko se sittenkin harmistusta? Toivottavasti ei, hrrh.

Pujottelin tieni Katyn luo.

Antonin seuralaiset eivät kovin aktiivisesti ottaneet osaa keskusteluun, vaikkakin small talkini oli osoitettu lähinnä Antonille. Koetin kuitenkin tasapuolisesti ottaa katsekontaktia myös heihin, jotten vaikuttaisi liiaksi tungettelevalta. Anton kertoi olevansa ainoa Auburnista ja Majináksi esittäytynyt kertoivat heidän kotitallinsa olevan Ansamaa, ja jouduin pahoittelujen kera myöntämään sen olevan mulle aivan uusi tuttavuus.

Keskitin taas hetkeksi huomioni Antoniin, joka ehdotti nyt juomien tilaamista. Se sopi mulle erinomaisesti, koska mun mojitolasini oli juuri tyhjentynyt. Hypähdin baarijakkaralle Antonin viereen ja ehdin juuri pudistaa päätäni Antonin tarjoukselle – me oltiin just tavattu, en mä kehdannut siltä juomia ruinata – mutta Mariam tilasi kahdeksan tequilashottia.

Se katsoi mua jotenkin ovelasti samalla ja mä paransin vähän mun ryhtiä, samalla kun soin jälleen ystävällisen hymyn.
“Tequilaa? Virkistävää, yleensä juon viskiä.”
Kallistin päätäni ja siirsin huomioni baarimikkoon, joka kaiveli juuri tequilapulloa esiin.
“Mulle vielä yksi mojito, kiitos”, sanoin ja katsoin sitten Antonia, joka nojasi rennosti pankkikortti kädessään baaritiskiin.
“Kisasitko säkin täällä? En ainakaan muista sua kenttäkisoissa”, jatkoin kepeää jutustelua.

Nuori nainen esittäytyi Eediksi ja Cee kätteli tätä, toivoen samalla ettei ollut aivan liian muodollinen. Tai liian kalkkis – käteltiinkö enää tänä päivänä? No, oli miten oli. Meni jo. Kalkkis hän taisi bileiden yleisen ikäjakauman perusteella olla joka tapauksessa.

"Joo, Naica oli edes suunnilleen näppärä sentään siinä A:ssa. Järkyttävä draamakuningatar sen sijaan B:ssä, jossa myös mun arabiorini teki useamman pahan rikkeen. Olin siinä luokassa sekä viimeinen että toisiksi viimeinen", Cee irvisti rehellisenä, mutta hymyili jo heti perään. Hänelle ei tehnyt tiukkaa myöntää tappioitaan, varsinkin kun tuloslistat olivat joka tapauksessa kaikkien nähtävillä.

"Ootko täältä Auburnista vai jostain ihan muualta?" Eedi kysyi ystävälliseen sävyyn, ja Cee siemaisi valkoviinistään ennen kuin vastasi. Ei olisi tosin pitänyt – hän oli juonut aivan liian vähän vettä, joten yksikin kulaus viiniä humahti suoraan päähän. Harjoittelun puutetta oli havaittavissa tässäkin, joskin se oli kai sentään ihan terveellistä...
"En oikeastaan. Valmennan täällä muutamia ratsukoita. Isabella Sokka on vanha ystäväni. Mulla on oma talli viereisessä kaupungissa", hän selitti.

"Hei!" Cee tervehti sitten ohimennen Sarahia (jota ei tosin kovin läheisesti tuntenut, mutta nimeltä sentään, ja se oli Ceelle jo itsessään saavutus). Sarahin vanavedessä tiskille lipui beachfutiksessa pelannut hauskannäköinen poika, mikä ei ollut lainkaan yllättävää. Kauniilla Sarahilla tuntui olevan jokaisessa tapahtumassa miehiä perässään.

HEIDI

Heidi oli keskustellut Matildan kanssa yllättävän helposti hevosista, hän oli erittäin kiitollinen siitä että heidän kahden välit olivat sitä nykyä jo paljon paremmat. Hän maisteli Laurin tuomaa sangriaa ja huomasi sitten heidän pöytäseuralaisensa tekevän lähtöä.
"Mä meen etsimään Jessen", Matilda lausahti liukuen tuolilta alas.
"Sano terveisiä", Heidi vastasi puolikkaan virneen kanssa.

"Tiedätkö, ajattelin ihan samaa", Heidi naurahti miesystävänsä kommentille juhlatilasta.
"Vaikka ehkä hevoset eivät arvostaisi meteliä, kun tallit on vain ohuiden ovien takana", nainen jatkoi mietteliäänä. Sormet laskeutuivat Laurin polven päällä lepäävän kämmenen päälle kevyesti ja merkitsevä hymy kävi Heidin huulilla. Pelin aikana nautitut viinilasilliset olivat saaneet olon jo mukavan rennoksi ja Laurin seura sai posket kihelmöimään vähän lisää. Sormet putosivat kyljelle, kun vaaleahiuksinen tuttu lähestyi.

"Hei", nainen tervehti heidän pöytänsä ääreen ilmestynyttä Ceetä, joka onnitteli hänen joukkueensa menestystä pelissä, Heidi naurahti tämän vertauskuvalle valmentajista.
"Mitenkäs se meni - mitä useampi kokki. Ei vain, hyvin tekin pelasitte", nainen vastasi ja nyökkäsi sitten, kun toinen lipui tiskin suunnalle hakemaan juotavaa.

SARAH

Mä nauroin vähän Allun sopertelevalle vastaukselle juomisesta ja vähän ehkä salaa vilkaisin vielä kerran Christianin perään ennen, kun johdatin meidät juomatarjoiluiden ääreen. Antonilla näytti olevan kunnon naisarmeija ympärillään ja jotenkin koko kuva sai mut vaan virnistelemään kahta kovemmin. Oikea naistenmies Seljavaara, vaikka kai piti vain olla tyytyväinen että sen huomio ei ollut varatussa Aliisassa.
Allun kysymys juomisesta sai melkein heti vastauksen pienen matkan päästä, kun kuulin sanan tequila. Mun oli tarkoitus pysyä ihan (kuvitteellisissa) pöksyissäni sen illan ja uskoin, että se päätös pitäisi myös muutaman shotin jälkeen.

"Tequilaa", mä vastasin päättäväinen virne huulillani samalla sekä baarimikolle, että mun vieressä olevalle Allulle. Onneksi en nähnyt Antonin kulmienkohotteluita, koska olisin ehkä kysynyt siltä ihan kovaan ääneen mitä se niitä sillä tavalla kohotteli oikein. Sen sijaan mun huomioni kiinnittyi Ceehen, joka keskusteli juuri (muistaakseni) jonkun Seppeleläisen kanssa. En muistanut sen nimeä kuollaksenikaan, mutta en ollut myöskään varma olinko keskustellut sen kanssa oikeasti koskaan.
"Hei, mitäs Ceen iltaan? Ja moi sullekin, mä olen Sarah, en muista ollaanko me tavattu virellisesti vielä?" esittäydyin (Eedille) hurmaava hymy huulillani. Kyllä mä sen futispelistä muistin ainakin.

En tiedä mitä ne Majiná ja Mariam vaihtelivat katseita vähän tympääntyneen oloisina, mutta mitäpä minä ikinä mistään tiesinkään.
Mietiskelin siinä kyllä, pitäiskö kokeilla jotain väkevämpää kuin kalja tällä kertaa ja ehdin tilata itselleni pina coladan ennen kuin kuulin Mariamin huutelevan tequilan perään.

Sonia kipusi viereeni baarijakkaralle ja hymähdin hyväntahtoisesti naisen "kasvaessa pituutta" ihan silmissä.
"Esteillä minä kisasin", vastasin, maistoin ostamaani pina coladaa ja irvistin. Hyi. Olisi pitänyt vain pysytellä kaljassa. Se oli aina hyvää...
"Kentässä olin kyllä rataesteillä ajanottajana, mutta ei kai siinä kilpailijat sellaisiin ehdi huomiota kiinnittämään?" hymyilin. Harvemmin kukaan kiinnitti minuun mitään huomiota muutenkaan, mutta sitä en ääneen sanonut etten kuulostais joltain itsesäälissä kierivältä angstiselta tollolta. Hauskaahan tänne oli tultu pitämään, joten nyt ei ruikuteta - varsinkaan joillekin uusille tuttavuuksille.

Keskustelu Ceen kanssa kulki mukavasti, ja Eedi ehti tilata toisenkin juoman. Ei tosin tequilaa, jota kaikki muut, mukaan lukien Aleksanterin seurassa tiskille ilmestynyt nainen, näissä bileissä tuntuivat juovan.

Cee, joka selkeästi tunsi enemmän ihmisiä kuin Eedi, moikkasi Aleksanterin seurassa ollutta naista. Eedi kuunteli keskustelua sivukorvalla, kunnes hänelle puhuttiin.
"Ja moi sullekin, mä olen Sarah, en muista ollaanko me tavattu virallisesti vielä?"
"Moi, Eedi. Ei varmaan olla tavattu, muutin mun ylläpitohevosen kanssa Seppeleeseen alle kuukausi sitten", Eedi esitti ystävällisesti vastauksen kysymykseen ja hymyili hieman kiusaantuneesti Aleksanterille. Eedillä ei ollut ollut kovin loistava päivä kilpailuissa, minkä Aleksanterikin varmasti oli huomannut. Hetken Eedi harkitsi paikalta liukeamista, mutta tajusi nopeasti, ettei hänellä oikein ollut muutakaan paikkaa - eikä nukkuminen vielä alkuillasta ollut vaihtoehto.

Salma

"Ainaki tuolla näyttää olevan kattila jo tulilla", tuumin nyökäten kohti Antonia, jonka ympärillä parveili iso joukko ihmisiä. Ainakin kauemmas näytti siltä, että hän taisi nauttia huomion keskellä paistattelusta.

Hymähdin.

"Mä en oikein tiedä pitäiskö mun iloita vai olla vähän pettynyt", sanoin. "Tarkotan siis sitä, et kun kaikki on niin tasaista. Mulla on kotona Jesse ja kun tuun juhliin, niin ei oikeestaan - no, en oikeestaan ees oota että tapahtuis mitään."

Vilkaisin Jusua nopeasti ja virnistin haikeasti.

"Jos ymmärrät mitä meinaan."

--

Aleksanteri

Tequilassa oli se juttu, et se ilmesty nopeesti ja vielä nopeemmin se katos. Vasta hetki sitten Sarah oli huikannu taikasanat baarimikolle, ja nyt mun kitakielekkeeseen oli jo kihahtanut tutun sitruunainen kalvo. Mä laskin irvistäen lasin takas tiskille ja tunsin, miten pää muuttu parisataa grammaa keveemmäksi.

Tätä menoa mä olisin ihan hiton humalassa.

Mä niksautin leukaa Eedille ja sen vieressä olevalle mimmille, jonka mä olin ehkä nähny ohimennen jossain aiemmissa aftereissa.

Koska mä olin groomannu Noksua, mä olin hengaillu päivällä jonku verran Eedin kanssa (ylläri). Niinpä mä nojauduin nyt tiskillä lähemmäs sitä. Olo tuntu keveeltä ja helpommalta ja mä nojasin kyynärpään tiskiin ja käden otsaa vasten samalla ku kurotin puhuun metelin yli.

"Onks sul ollu, öö, hauska ilta?"

Isabella Sokka oli beachfutis-turnauksen loppumisesta saakka leijaillut ylväästi ympäri areenaa kuohuviinilasillinen kädessään. Nyt lasi oli tyhjä, eikä hän ollut lyhyitä sananvaihtoja enempää päätynyt keskusteluun oikeastaan kenenkään kanssa. Kävi ilmi, että kartanotallin omistajattaren hymyilevä, mutta kieltämättä varsin kopea olemus oli suurimmalle osalle vieraista ilmeisen luotaantyöntävä. Isabella ei kuitenkaan ottanut itseensä, vaan tyytyi tarkkailemaan juhlaväkeä milloin siihen sattuikin vain soveltuva tilaisuus.

Perijätär oli vielä beachfutiksen aikaan pukeutunut omasta mielestään yksinkertaisen tyylikkäästi (tai näkökulmasta riippuen hirvittävän tylsästi) mustavalkoisiin Rönischin urheiluvaatteisiin. Hän oli sittemmin vaihtanut asunsa aivan yhtä villiin yhdistelmään: klassisiin farkkushortseihin, valkoiseen silkkipaitaan sekä nahkaisiin, ruskeakultaisiin mataliin sandaaleihin. Sirot, kultaiset korut ja laineille laitetut hiukset toivat ripauksen laitettua vaikutelmaa muuten varsin arkiseen asuun.

Kesäasussa tuli kuitenkin urheilun päätyttyä aavistuksen viileä, joten happamana neiti Sokka kietoi ylleen greigensävyisen, pitkähkön kashmirneuletakin. Maneesia oli lämmitetty suorastaan maanisella teholla päivästä alkaen, ja vaikka sähkölaskusta tulisi väistämättä eeppinen (koko kartanon tilukset lämpenivät yleisesti maakaasulla, mutta valitettavasti se ei tähän tarpeeseen riittänyt, mikä kertoi kulutuksesta jo jotakin), ei näin valtavaa ja yleisesti melko viileää tilaa muutettu helteiseksi ihan noin vain. Yritystä kuitenkin oli: baariksi muuntuneeseen kahvioon oli livautettu ilmankostuttimia sinne tänne, joten sopivassa paikassa tuntemus saattoi jopa olla tavoitellun trooppinen.

Yläkerrassa oli tosiaankin paljon lämpimämpi kuin alhaalla areenalla, joten ärtyneesti Isabella riisui neuletakkinsa sittenkin ja jätti kuohuviinilasinsa lähimmälle tyhjälle pöydälle (oiva tapa testata palkatun baarihenkilökunnan tehokkuus). Väki oli jakautunut pienempiin porukoihin joko pöytien tai tiskin ympärille, eikä kukaan tanssinut vielä. Hän huomasi naisten piirittämän Seljavaaran ja hymyili itsekseen.

Seppeleen väen peleihin luotsannut Salma näytti syventyneen keskusteluun Jusun kanssa ja Heidi ja Lauri nyhjäsivät romanttisesti kahdestaan (Lauri oli ollut pelatessaan varsin sporttinen ja yksiselitteisesti kuuma). Seljavaara & naislauman lisäksi baaritiskin läheisyydessä olivat Cee, Sarah ja kaksi muuta (miehen takaraivo sekä kaunis nuori nainen Seppeleen joukkueesta); sekä Aliisa, joka oli saanut seurakseen pari norjalaista (heidän kuuman ja itsevarman kapteeninsa sekä siron kaunottaren, jolla oli kadehdittavan upeat hiukset!).

Ei ollut mikään ihme, että juuri Aliisa oli solminut tuttavuuksia kilpailuvieraiden kanssa. Kuitenkin suurin osa norjalaisista sekä niistä seppeleläisistä, jotka olivat jääneet jatkoille, viihtyivät omissa porukoissaan – ainakin vielä toistaiseksi. Isabella antoikin katseensa lipua Hanne Rostenin ympärille kerääntyneisiin Norjan poikiin. Beachfutiksen sinkkunaisia oli totta totisesti hemmoteltu, sillä helyyttävä Shelyesin talli oli lähettänyt edustuksekseen melkoisen kokoelman mieskarkkeja. Berg oli varsin hyvännäköinen, mutta aivan erityisen kuuma oli vaalea Svanberg. Molemmat näyttivät herkullisen skandinaaveilta!

Isabella tyytyi kuitenkin huokaisemaan raskaasti: hänen tuurillaan nuo älyttömän komeat nuoret miehet olivat ainakin kymmenen vuotta häntä nuorempia (ja siten iskisivät kiinni paikallaoleviin lukuisiin nuoriin kaunottariin, jos eivät sitten jo seurustelleet luonnonkauniiden norjattarien kanssa). He olivat muutenkin varsin todennäköisesti putkimiehiä tai jotain muita kouluttamattomia duunareita, sillä sellainen tuntui Isabellan täysin asemaansa sopimaton miesmaku olevan.

Kaikki tämä uuvuttava kuolaaminen (ja kuohuviini) johti armottomaan pissahätään, joten perijätär livahti yläkerran puuterihuoneeseen ohittamilleen ihmisille tervehdyksiä nyökkäillen.

Jostakin Eedinkin käteen ja sitä kautta kurkkuun oli eksynyt polttelevaa tequilaa, vaikkei se vielä hetki sitten ollutkaan hyvältä idealta tuntunut. Ei kai se hyvä idea ollutkaan. Humalan ja ihmismäärän mukana myös maneesin äänitaso oli noussut, ja tanssilattiallekin oli jo eksynyt muutama ihminen. Sinne Eedin pitäisi kyllä vielä päästä jossakin vaiheessa iltaa, mutta yksin kynnys olisi kyllä liian suuri.

"Onks sul ollu, öö, hauska ilta?" Aleksanteri sanoi aiempaa iloisemman kuuloisesti metelin yli. Kai siihenkin oli se tequila vaikuttanut. Metelin vuoksi Eedi joutui siirtymään lähemmäs voidakseen vastata metelin yli.
"Toistaseks vähän tapahtumatonta, mutta eiköhän tää tästä! Pakko muuten sanoa, että pärjäsit Noksun kansa hyvin tänään, se osaa olla aika kusipää. Entä sulla?"
"... Siis ilta, onko ollut hauskaa?", Eedi jatkoi pienen hengenvedon jälkeen tajuttuaan lauseensa olleen vähintään epäselvä. Miksi ihmeessä sosiaalisuus olikin niin kiusallista?

Aleksanteri

Mä virnistin ja irvistin ja nytkäytin hartioita yhtä aikaa.

"Joo. Tai mä asuin Kallassa hetken, niin kai tää on jotain, hmm, muistojen virkistämistä."

Mä vilkaisin Eediä nopeasti silmiin. Jätin sanomatta, et sen jälkeen ku olin häipyny Kallasta, oli mun hevosista mitään tajuamaton armas siskoni Madde tullu mun tilalle ja alkanu hoitaa Sipsiä. Se ei ehkä ollu mun elämän suurin ylpeydenaihe.

"Mä olin kyl lievästi yllättyny", tokaisin sit. Naurahdus karkas suusta ku varkain. "Et Noksu oli niin ok. Mä en yleensä tuu toimeen muiden ku tammojen kanssa."

Se sai olla tän illan vika tequila, mä mietin baaritiski käsivarren alla kevyesti heijaten. Muuten mä löytäsin varmaan itseni kohta joltain helkatin tanssilattialta.

Tai siis tamppaamasta maneesin puruja. Mut tanssilattia kai sekin oli.

Eedin mielestä Aleksanteri näytti ihan yhtä kiusaantuneelle kuin hänkin, mutta parhaansa mukaan Eedi yritti pitää ystävällisen perusilmeen kasvoillaan ja vaikuttaa kohtuullisen normaalilta.
"Nojoo, ei munkaan pitänyt ihan tuollaista hevosta hankkia. Tai no, ei mun kyllä pitänyt hankkia ylläpitohevosta ollekaan", hän yritti jatkaa keskustelua parhaan kykynsä mukaan nauttiessaan illan... Noh, olisikohan neljättä (?) juomaansa. Alkoholi alkoi nousta pikkuhiljaa vahvasti päähän, eikä Eedi voinut muistaa edellistä kertaa kun oli juonut näinkin vauhdilla. Kaiketi joskus, kun juominen oli vielä ollut hänelle laitonta. Noksusta puhumisestakin alkoi tulla vain paha fiilis päivän tapahtumien jälkeen, orista oli nopeasti tullut Eedille tärkeä, eikä hän haluaisi luopua siitä niin typerän syyn kuin rahan vuoksi.

Ajatukset oli pakko saada muualle Noksusta ja sen mahdollisesta myynnistä, joten Eedi kulautti kurkkuunsa kädessään olleen omenasiiderin jämät ja kysyi Aleksanterilta
"Mites, tanssitko?"

Aleksanteri

Jo toista kertaa yhen illan aikana musta tuntu et ylimaalliset ajatustenlukutaidot leijaili maneesin ilmassa ja iski yllättäen jonku niskaan. Mä avasin suun ja jäin sit miettiin.

Järkeväähän olis vastata ei. Mä en suoraan sanottuna halunnu tanssia. Kyse ei ollu siitä etten mä ois OSANNU (mulla oli neljä siskoa, mä en ollu mitään muuta lapsena tehnykään ku tanssinu), vaan siitä et mä en nyt vaan halunnu hytkyä maneesin hiekalla.

Jostain syystä mä kuitenki nyökkäsin.

"Tota, joo. Mennään vaan."

Mä vilkaisin nopeesti Sarahia ja muita, jotka kälätti tiskillä autuaan tietämättöminä mun ja Eedin pikku sananvaihdosta, ja lähdin sit kohti sitä helkatin ns. tanssilattiaa.

Mun tunteet oli yhtä sekavat ku silloin, kun mua oltiin lapsena hammaslääkärissä porattu vahingossa ikeneen, mut olin saanu hammaslääkäriltä kolme jäätelöä lohdutukseksi.

Eedi oli jo täysin valmis toteamaan, ettei mikään pakko ollut tanssia, kun Aleksanteri tuijotti häntä suu auki vähintäänkin hämmentyneesti. Myöntävä vastaus sai Eedin oman jännityksen hälvenemään hieman, oli jo tuntunut siltä, että tästä tulisi toinen kahvi-keskustelu toisen väärinymmärtäessä vakavasti.

Keskustelun kiusallisuuskin haihtui hieman kun Aleksanteri lähti yllättävän varmoin askelin kohti tanssilattiaa, ja Eedi seurasi päässä huomaten samalla, kuinka alkoholi oli jo vaikuttanut askeleen tasaisuuteen. Nyt kyllä pitäisi hidastaa juomista! Muu porukka ei tainnut edes huomata Seppeleläisten paikalta häviämistä, ja nopeasti Eedi uppoutui kesän hittibiisin tahteihin. Hitto, Aleksanterihan osasi tanssia! Missähän se sellaista oli oppinut, Eedi mietti tarkkaillessaan varovasti toista tanssilattialla.

Aleksanteri

Musta tuntu yhtä aikaa vähän kauheelta ja ihan kivalta. Jos jätti huomioimatta sen, et mä olin Kallassa tanssimassa jossain saakelin maneesissa, jossa parveili just palkintorivejään täydentäneitä kilparatsastajia ja niitten uskollisia ihailijoita, ja et mun kengät oli nilkkaan asti täynnä purua, niin mulla oli tavallaan hauskaa.

Eikä mulla ainakaan ollu yksinäinen olo. Oli melko kauheeta myöntää, et hiton Cellan jälkeen yksinäinen olo oli tullu mulle niin tutuksi, et kun se katos niin tuntu ku jotain puuttus.

Mä vilkasin syrjäkarein Eediä, joka tanssi musta puolittain poispäin kääntyneenä. Sen punertava tukka heilahteli olalta toiselle niinku taskulampun valo, jota heilutettiin pimeessä. Mä otin varovaisen askeleen lähemmäs sitä. Yhtäkkiä alko naurattaa ihan helvetisti.

"Onks tää sustaki hiton outoa?" Mä kysyin. Maneesi pyöri mun ja Eedin ympärillä ku karuselli.

JUSU
Mietiskeleväisenä mä kuuntelin Salmaa, joka pohdiskeli elämän tasaisuutta. Minä, joka olin turvallisuushakuinen henkilö jonka elämä taas vaan myllersi menemään, olin varmastikin kehno keskustelukumppani tässä asiassa.

”Onhan siinä varmasti puolensa”, mä sanoin diplomaattisesti, vaikka mun mielestä tasaisuus olikin vain tavoiteltavaa.

Sitten mä olin jonkun aikaa hiljaa ja katselin sitä kaikkea kohinaa ja porinaa meidän edessämme. Miten Aliisa mulkoili Antonin seuralaisia ja Aleksanteri Holma liukui ensin Sarahin seurassa ja sitten jonkun muun, ja miten tutut ja tuntemattomat sekoittuivat ja sekoittuivat ja sekoittuivat.

Ja niin, tavallaanhan mäkin olisin voinut olla mikserissä mukana, mutta tässä mä istuin sivussa Salman kanssa ja tiesin mihin juhlista lähtisin ja kenen kanssa. Yhtäkkiä hymyilytti vähän.

”Musta on kyllä vaan rauhoittavaa tietää, että elämässä on jotakin tasaista”, myönsin Rasmusta ja meidän kotia ajatellen. ”Mutta mä nyt en olekaan mikään suuri seikkailija. Ja en tiedä, eihän me olla tunnettukaan kuin ehkä kolme vuotta, jos sitäkään, siis Rasmuksen kanssa. Että ehkä mä en vaan vielä tiedä että tasaisuus voi olla muutakin kuin maailman ihaninta.”

Saattaa olla, että sangria irroitteli mun kielenkantoja, kun sillä tavalla äidyin puhelemaan. Naurahdin huolettomasti perään enkä ollut kovinkaan huolissani siitä että Salma pitäisi mua sääliteltävän tylsänä. Siinä oli jotakin samaa kuin Heidissä, jonka uskoin nähneeni vilahdukselta; ehkä me vielä illan aikana kohdattaisiin paremminkin.

Jostain syystä mä olin ehdottanut Majinálle että mä voisin ajaa sen ja Dochaksen Auburniin. Kai mä halusin vähän vain korvata kaikkea sitä stressiä mitä mä olin aiheuttanut ja kai mulla oli ollut vain joku ei niin kipeä ja surkea hetki siinä kohtaa ja nainen oli hyväksynyt tarjoukseni.

Mä en tuntenut näistä bileistä ketään. Mä olin myös selkeästi ylipukeutunut, koska mulla oli farkut ja se vaalea kauluspaita jonka hihat olin rullannut kyynärpäiden yläpuolelle. Sitä enempää en halunnut kenellekkään näyttää, sillä varsinkin vasemmassa jalassani oli nähtävillä kolarin jäljet.

Pallottelin jonkin aikaa kahvin ja jonkin etäisesti drinkkiä muistuttavan juoman välillä, mutta lopulta päädyin kahviin ja isoon vesituoppiin. Kuskinahan tässä oltiin niin mitä sitä turhaa peittelemään.

Annoin katseeni kiertää väkijoukossa ja näin jossain vilauksen Majinásta, jolla näytti olevan todella hauskaa ja toivoinkin että oma yrmyilyni ei pilaisi kaikkien iltaa.