Epävarmuutta

"Niin", myötäilin Jessen pohdintoja talokeissin ratkaisusta. Mulla oli vahvasti sellainen fiilis, että talosta tulisi miehen oma, mutta jätin manaamatta Jessen mahdollisuuden muuttaa taloon, joka oli tuntunut oikealta. Tässä elämässä piti hakea sitä tunnetta, sen mä olin oppinut.

"Jännittävää sekin", hymähdin kääntäen ajatukseni hetkeksi jouluun. Jessen mainitsemana ajankohtana se tuntui yhtä aikaa kaukaiselta ja liian nopeasti lähestyvältä. Viime jouluna mä olin ollut Berliinissä, mutta nyt mä saattaisin olla Jessen luona miehen uudessa kodissa.

Joulusta riensin ajatuksissani vuodenvaihteeseen, joka oli ollut viimeksi jonkinlainen rajapyykki. Ensi vuoden alusta tulisi myös täyteen kaksi vuotta siitä, kun olin muuttanut Kallaan ja vienyt Haukan asumaan Auburniin.
"Ensi joulusta tulee siis monella tapaa erilainen", totesin ovelasti hymyillen.

Vastasin Matildan hymyyn omallani ja kallistin aavistuksen päätäni.
Jouluaattoon oli tasan neljä kuukautta aikaa. Niin lyhyt, mutta pitkä aika. Siinä ajassa ehtisi tapahtumaan paljon, sen kyllä olin viime vuonna huomannut.
"Niin tulee enkä tällä kertaa anna sinun karata ulkomaille", ilmoitin virnistäen. "Turha edes yrittää."

Tätä joulua minä en tulisi viettämään yksin kissojen kanssa. Sen tiesin varmaksi, sillä äiti oli jo ilmoittanut tulevansa luokseni.

Hetkeksi uppouduin miettimään, miten me Heidin kanssa sovittaisiin joulusta. Se oli kuitenkin lapsen ensimmäinen joulu, joten molemmat varmasti haluaisivat sen tytön kanssa viettää.
Ihanteellisin tilanne olisi tietenkin, että kaikki istuisivat sulassa sovussa saman pöydän ääressä, mutta ainahan sitä sai toivoa. Ei se täysin mahdoton ajatus ollut kuitenkaan.

"Olin jo varaamassa lentoja", vastasin kohauttaen harteitani, vaikka hymy ei pysynytkään poissa kasvoilta yrityksestä huolimatta. Viimeksi olin paennut ulkomaille nimenomaan joulua, koska sen viettäminen oli ahdistanut pelkkänä ajatuksena. Olisi ollut kamalaa olla koko joulu yksin, mutta Jessen kanssa emme yksinkertaisesti olleet vielä olleet siinä vaiheessa, että yhteinen joulunvietto olisi tuntunut harmittomalta.

"Ehkä yksi joulu Saksassa riittää", mumahdin puoliääneen ja kumarruin laskemaan teekupin pöydälle. Sen jälkeen kumarruin lähemmäs Jesseä, laskin käteni miehen syliin ja annoin katseeni upota vihreisiin silmiin.
"Sekin meni vain muita asioita miettiessä", puuskahdin huvittuneena ja painoin huuleni hitaasti Jessen huulille.

Siristelin silmiäni sen oloisena, kuin olisin uskonut Matildan puheet lentolippujen varaamisesta.

Matildan läheisyys tuntui aina yhtä hyvältä ja olin jo unohtanut oman epävarmuuteni suhteemme tulevaisuudesta. Tai ainakin olin hetkeksi sysännyt sen epävarmuuden syrjään.
Halusin keskittyä nyt siihen hetkeen ja suudelmaan.

"Vai että muita asioita", hymähtelin vetäytyessäni sen verran taaemmaksi, että pystyin lähietäisyydeltä tarkkailemaan tummien silmien pilkettä.

Laskin kädessäni edelleen olevan mukin pöydälle, jotta saisin molemmat kädet Matildan ympärille.
Ja antaa hänelle muita asioita mietittäväksi, mutta juuri kun olin painamassa huuliani takaisin naisen huulille, puhelin alkoi väristen soimaan housujenin taskussa.

Tuhahdin turhautuneena vetäytyessäni jälleen kerran kauemmaksi Matildasta. Normaalisti olisin antanut puhelimen jatkaa soimistaan kaikessa rauhassa, mutta entä jos vauvalle olisi sattunut jotain?

Soittaja ei kuitenkaan ollut Heidi vaan äiti.
"Minä vain ajattelin kysyä, että teenkö sinulle tai teille asti iltapalaa! "
"Me syötiin jo noita sämpylöitä", kerroin.
"Kiva. Mutta muista, että sinulla on ne kisat huomenna. Pitää muistaa levätä. On jo melkoisen myöhä.."
Pyöräyttelin silmiäni turhautuneena ja huomautin äitiä siitä, ettei kello ollut vielä paljoakaan. Ihan niin kuin olisin ollut joku teini-ikäinen nulikka, jolla oli kotiintuloaika.
"Hmh, vai niin. Jäätkö sinä sinne yöksi vai tuletteko tänne?"

"Teille vai meille?" kysäisin Matildalta peittäessäni puhelimen mikrofonin kämmenelläni.

Purin huultani, kun Jesse vetäytyi kauemmas vastatakseen puhelimeen. Kuulin sanan sieltä ja täältä, mutten olisi empinyt hetkeäkään nimetäkseni soittajan: se oli Ritva.

Mun teki mieli vastata, että ihan sama, kummin vain, saat päättää. Sen sijaan mä vastasin jälleen rehellisesti:
"Olisin vielä tänään mieluiten kahdestaan."

Mun hymy oli jopa hieman pahoitteleva, kun nielin jos se vaan sulle käy -lisäyksen ja sivelin hajamielisenä Jessen polvea odottaessani miten mies jatkaisi puhelua. Olinkohan mä taas jonkun mielestä itsekäs, kun olin sanonut niin?

Jos Matilda olisi käskenyt minun päättää, olisi lopputulos ollut ihan sama kuin nyt, kun ilmoitin äidille meidän jäävän Matildan luo.
Eiköhän äiti nyt yhden illan yksin pärjäisi...

Heippojen jälkeen laskin puhelimen sohvapöydälle ja kaappasin Matildan kainalooni.
"Onko sinulla huomenna töitä vai tuletko katsomaan kisoja?" kysyin silitellessä naisen käsivartta ja käänsin päätäni niin, että näkisin hänen kasvonsa.
"Äidin seuraksi",  selvensin suupieli nykien.

Naiset kyllä tulivat keskenään toimeen, mutta äidin suustaan päästämistä sammakoista ei koskaan tiennyt.

"Ajattelin tulla, äidistäsi viis", hymähdin. Huominen työvuoro oli vielä eilen ollut mahdollinen, sillä olin lupautunut mahdolliseksi saikkutuuraajaksi, mutta yrittäjän tauti olikin talttunut odotettua nopeammin ja tämä oli ilmoittanut tekevänsä vuoronsa itse. Jessen kisojen seuraamisen kannalta se oli ollut ilahduttava uutinen, toisin kuin mun lompakkoni.

Piirtelin sormellani kuviota Jessen housujen kankaaseen ja nojauduin entistä tiiviimmin miestä vasten. Tuntui hyvältä vain olla ja se tunne purkautui pitkänä huokauksena. Jessestä huokuva lämpö, orastava väsymys ja maastosta tarttunut vilu saivat mut värähtämään ja kiskomaan vilttiä paremmin päälleni.

"Kiitos, kun päätit jäädä", mutisin miehen paitaa vasten.

"Kiva", totesin hymyillen. Tällä kertaa en ollut pyytänyt Avaa tai Antonia avuksi Sallin kanssa vaan päättänyt pärjätä kisaviikonlopusta yksin. Tai no, oikeastaan äidin kanssa.
Olihan minua kyllä huvittanut sekä kauhistuttanut ajatus teinitytöstä sekä äidistä samassa seurueessa, mutta olin ennen kaikkea ajatellut omia hermojani ja jättänyt Avan pois "kuvioista" tällä kertaa.
Antonillakin oli varmasti oma elämänsä enkä näin ollen halunnut miestäkään häiritä jatkuvasti. Olihan tämä jo edellisenä viikonloppuna kisannut Sallin kanssa, joten "loma" tammastani varmasti tuli tarpeeseen.

Matildan painauduttua vieläkin lähemmäksi, tiukensin otettani naisesta aavistuksen ja suukotin häntä hellästi päälaelle.
"Tietenkin jäin, koska halusin jäädä", mutisin violettiin kiharapilveen.
"Äiti on täällä ainakin vielä kaksi viikkoa, joten enköhän minä ehdi hänen kanssaan viettämään aikaa ihan kyllästymiseen saakka", naurahdin. Olinhan minä ollut aivan kypsä jo näin kolmantena iltana.

"Sinun seuraan en kyllästy", totesin vietyäni sormeni Matildan leuan alle ja kevyesti nostanut naisen leukaa niin, että näkisin hänen kasvonsa.
"Ikinä", ilmoitin katse tummissa silmissä ennen kuin liikahdin sen verran, että pystyisin paremmin suutelemaan hänen huuliaan.