Epävarmuutta

24.08.2019
@Matilda T. asunnolla. Suljettu

"Lähden käymään Matildan luona", ilmoitin keittiössä hääräävälle äidille.
Matildan ehdotus näkemisestä oli tullut sopivaan aikaan, sillä vaikka äiti rakas olikin, alkoi minullakin jo pinna kiristymään tämän seurassa.
"Jäätkö yöksi? Kerro terveisiä ja vie ihmeessä sille yks pussi näitä sämpylöitä", äiti kyseli kipittäessään perässäni eteiseen ja sulloi syliini pienen pakastepussin täynnä eilen leipomiaan sämpylöitä.
"En tiedä vielä", mutisin. Erittäin houkutteleva ajatus.

"Noh, kunhan muistat että sinulla on huomenna vielä kisapäivä. Nukkumaan pitää mennä hyvissä ajoin", äiti paapoi.
"Kyllä äiti. Muistan myös pestä hampaat enkä syö karkkia ennen nukkumaanmenoa", lausahdin tapaillen pikkulapsen ääntä. Äiti pyöritteli päätään huvittuneena ja komensi sitten lähtemään ettei mene liian myöhään.

Matkalla mietin minun ja äidin torstai-illan keskustelua, joka oli kyllä puhdistanut ilmaa meidän välillä, mutta laittanut minut myös pohtimaan omaa parisuhdettani.
Oliko se jollain tavalla epäreilu..

"Moikka", huikkasin aukaistuani Matildan asunnon oven ja astuin tuttuun eteiseen.
Emme olleet pariin päivään Matildan kanssa edes nähneet. Oli ollut äitiä ja kisoja sekä tietenkin lapsi.
Olin kyllä laiminlyönyt miesystävän rooliani ihan liikaa ja se sai huonon omatunnon kolkuttelemaan pääkopassa.

Olin ehtinyt riisua märät vaatteet päältäni ja pelastautua lämpimän veden alle, kun kuulin oven käyvän. Ensin mietin, oliko Jesse kaahannut luokseni tuhatta ja sataa, mutta sitten havahduin kylpyhuoneen täyttäneeseen höyryyn ja siihen, että olin jumahtanut suihkun alle pidemmäksi aikaa.
"Moi", vastasin sulkien suihkua toisella kädellä ja onkien toisella pyyhettä, jonka kietoa edelleen maastosta tarttuneesta kylmästä värähtelevän ihoni peitteeksi.

Avasin kylpyhuoneen oven varoen ja astuin eteiseen. Mun katse nousi heti Jessen kasvoihin, joita olin ehtinyt ikävöidä. Jos mä en olisi ollut märkä hiustupsuista varpaisiin, olisin työntänyt kaiken vaikeuden pois ja suukottanut miestä, mutta koska olin edelleen kauttaaltani kostea, päädyin täyskäännökseen ja lähdin sipsuttamaan kohti makuuhuonetta ja vaatekaappia.

"Saitteko te ihan tuplanollat?" tiedustelin makuuhuoneesta kaivaen kuumeisesti lämmintä vaatetta ylleni. Collegepaita ei tuntunut yhtään liioittelulta urheilulegginssien kanssa, kun kiepautin hiukseni pyyhkeen sisään pukeutumisen päätteeksi ja kävelin olohuoneeseen.

Sekunnin sadasosan verran olin jo ihmetellyt, missä se Matilda oli, mutta sitten tajunnut kylpyhuoneesta kantautuneen suihkun kohinan joka tosin oli lakannut melkein välittömästi ja Matildan ääni vastasi takaisin.

Hymyilin suihkunraikkaalle naiselle, joka pyörähti nopeasti makuuhuoneeseensa. Mietin, menisinkö perässä, mutta jäin kuitenkin haahuilemaan olohuoneeseen.
"Ei kentän rataesteillä ole uusintakierrosta", muistutin. "Mutta joo, nollarata."

Ei sitä ollut kieltäminen, olin erittäin tyytyväinen minun ja Sallin toiseen sijaan, varsinkin kun meidän suoritukset eivät aina sieltä huippupäästä olleet. Mutta huominen maastoesteosio ratkaisisi kaiken. Joko onnistuttaisiin tai sitten ei...

Matilda ilmestyi olohuoneeseen pukeutuneena.
"Äiti lähetti terveisiä. Ja sämpylöitä", kerroin heilauttaen leipäpussia ennen kuin astuin naisen eteen ja kiedoin käteni tämän ympärille.
"On ollut ikävä", huokaisin katse Matildan kasvoissa. Mitäpä sitä totuutta kieltämäänkään.

"Niin, totta", mumahdin mietteliäänä. Huomasi, että olin itse esteratsastusmaailmassa, koska unohdin niin yksinkertaisia faktoja.
"Hyvä silti, onnea siitä", hymähdin ja hymyilin vähän. Vihreissä silmissä oli tuttu katse, vaikka meidän välillemme oli vähitellen rakentunut väkisinkin näkymätön muuri, joka teki läheisyydestä vaikeampaa. Sen muurin mä halusin tänään murtaa.

Collegepaidan kangasta nypläävät sormeni pysähtyivät, kun Jesse ojensi sämpyläpussia.
"Ai, kiitos", ynähdin ehtimättä kunnolla reagoida miehen käsiin, jotka kietoutuivat ympärilleni.
"Niin on", myönsin seuraavassa hetkessä, kun huojennus huljahti lävitseni. Jesselläkin oli ollut ikävä.

"Miten teillä on mennyt? Äidin ja Heidin ja.. pienen kanssa?" kysyin painaen pääni Jessen rintakehää vasten.

Suljin hetkeksi silmäni ja tiukensin hieman otettani Matildasta. Tuntui kuin siitä olisi ollut pieni ikuisuus, kun olin viimeksi naisystävääni koskettanut.

Hymähdin.
"No, äiti on... Äiti. Hössöttää minkä kerkeää ja tekee siinä sivussa minut hulluksi."
Tahaton syvä huokaus karkasi huuliltani. Kyllä minä huomasin sen pienen tauon Matildan puheessa, kun hän mainitsi Heidin sekä lapsen.
"Matildaanko ei tällä hetkellä satu?"

"Heidin kanssa ollaan suunniteltu ristiäisiä ja tyttö voi hyvin. Kasvaa ihan silmissä", kerroin alahuultani pureskellen.
Olisin antanut mitä vain että lapsesta Matildalle puhuminen olisi ollut kuin melkein mikä tahansa keskustelunaihe, mutta siitä huolimatta huomasin hieman varovani asiasta puhumista.
Mutta eihän se aihetta välttelemällä miksikään muuttuisi. Minä olin lapsen isä ja Matilda minun naisystäväni, joka ei diagnoosin mukaan koskaan lapsia saisi.

"Hyvä", huokaisin Jessen paidalle ja yritin keskittyä siihen, miten pystyin ajattelemaan Jesseä pienen tytön isänä ilman, että se tuntui automaattisesti kuristavana tunteena sisälläni. Se oli huojentava havainto ja kaivattu valonpilkahdus haastavan aikakauden keskellä.

Kylmät väreet juoksivat ihollani ja värähdin tahattomasti.
"Käytiin Sarahin kanssa maastossa Vargasilla ja Vegasilla", selvensin vetäytyen sen verran kauemmas, että näin Jessen kasvot. "Kastuttiin tietysti."
Nostin sormeni kokeilevasti miehen kasvoille ja sivelin tämän poskea tuntien tuskin huomaamattoman sängen karheuden ihoani vasten. Mua hymyilytti, koska mun sisällä kuohui helpotus siitä, että me seistiin siinä tiedostaen kaikki ja silti ei mitään ylimääräistä.

"Voidaanko istua? Voisin keittää teetä - jos säkin haluat - ja kietoutua sitten tuohon vilttiin", mumahdin nyökäten sohvalla lepäävän viltin suuntaan. Vasta ostamani vedenkeittimen ansiosta teevesi tulisi nopeasti ja pääsisin lämmittelemään kunnolla.

Tahtomattani kyseenalaistin mielessäni Matildan selitystä värähdykselle, jonka olin kyllä pistänyt merkille.
Matilda kuitenkin hymyili eikä se vaikuttanut mitenkään pakotetulta hymyltä, mikä sai minutkin hieman rentoutumaan.

"Ai, Sarah ehti sinnekin", hämmästelin, sillä olin Matildan kaverin nähnyt Auburnissakin kaiken kisatohinan keskellä.
Olin myös huomannut Lauri Merikannon nimen puuttumisen kenttäkisojen osallistujalistoilta ja kohotellut asialle hieman kulmiani, mutta sen enempää en ollut jaksanut miestä miettiä. Olipahan yksi ratsukko vähemmän edelläni tuloslistoilla.
"On kyllä ollut aika kamala keli tänään", huokaisin. En se minäkään ihan kuivin nahoin ollut kisapäivästä selvinnyt.

Suukotin naista nopeasti huulille ja nyökkäsin myöntymisen merkiksi. Kisapäivä tuntui jaloissa, joten ajatus sohvasta ja viltistä ei todellakaan kuulostanut huonolta. Seurakin olisi mitä parhain...
"Teetä ja melkein tuoreita sämpylöitä", virnistin. "Äiti leipoi ne eilen."

Jessen huulten kosketus jäi kihelmöimään pienenä lämpönä sisälleni, kun lähdin hivuttautumaan kohti vedenkeitintä.
"Joo, kuulostaa hyvältä", totesin tiedostaen hyvin sen, etten ollut vielä ehtinyt syödä mitään tallilta tultuani - enkä ennen sinne lähtöäni.

"Laurilla oli kiireempi työputki ja nyt kun Vargas on toistaiseksi sileäntreenissä, me päädyttiin yhdessä maastoon", kerroin Jesselle laittaessani vettä kiehumaan. Kaivoin kaapista pienen rasian, johon olin purkanut muutamaa eri teelaatua ja leväytin sen auki tutkien teepusseja hetken.
"Oli ihan vaihtelua päästä niin kestävällä hevosella maastoon, sehän olisi jaksanut laukata vaikka koko yön", totesin pienesti virnistäen ja nappasin punertavan teepussin käteeni nyökäten rasian suuntaan.
"Valitse itse", mumahdin.

Veden kiehuessa ehdin laittaa lautaselle leikkelettä, juustoa ja aamulla pilkkomiani kurkkuviipaleita ja ulkoistaa sämpylät pussista. Koska mä halusin sohvalle viltin alle, myös iltapala nautittaisiin tänään siellä.

Kävelin Matildan perässä keittiöön ja kuuntelin tämän selitystä Vargasista hymähdellen ymmärtämisen merkiksi.
"Ehdottaisin muuten yhteistä laukkamaastoa, mutta hankala toteuttaa kun Salli eri tallilla", mutisin napatessani ensimmäiseksi sormiini osuneen teepussin käteeni.
"Ellen sitten lainaa Aatamia."

Matilda touhotti ripein ottein leipätarvikkeiden kimpussa eikä näyttänyt tarvitsevan apua, joten kaivoin meille kupit kaapista ja nojauduin sitten keittiöntasoa vasten seuraamaan naisen puuhia.
Vedenkeitin napsahti sen merkiksi, että vesi olisi kiehunut.
"Parempi varmaan, että minä kaadan", velmuilin. Pakko oli päästä vähän kuittailemaan, koska muistin kuinka silloin joskus aikoja sitten olin saanut kuumat kahvit kädelleni.

Tuhahdin hymyillen. Siitäkin oli jo ties kuinka pitkä aika.
Samaisena iltana olin myös suudellut Matildaa ensimmäisen kerran. Silloin olin ajatellut sen olleen ensimmäinen ja viimeinen kerta, vaikka tietenkin salaa toivonut ettei olisi ollut.

Ja muutama päivä myöhemmin olin Heidin luona tuijottanut positiivista raskaustestiä.

"Mä olen nykyään aika hyvä, mutta kaada vaan", totesin kepeästi ja nappasin teepussin sekä leikkelelautasen sämpylöineen mukaani olettaen, että Jesse saisi tuotua loput. Sohva jousti allani, kun istuin toiseen reunaan ja laskin lautasen sohvapöydälle.

"Onko nimi jo lukittu?" kysyin kumartuen täyttämään itselleni sämpylää. Ruoan näkeminen oli herättänyt nälän, joka tuntui yltyvän joka hetki. Sade ropisi ikkunaa vasten ja jumiuduin hetkeksi tuijottamaan lasiin iskeytyneitä pisaroita. Säästä huolimatta maastoreissu oli ollut loistava veto, koska ratsastuksen tuoman euforian lisäksi olin saanut juttuseuraa ja päässyt selvittelemään ajatuksiani.

Laskin omat kantamukseni myös sohvapöydälle ja istuin alas Matildan viereen.

"On", vastasin lyhyesti ja vilkaisin naista, joka latoi leipänsä päälle täytettä. Olin hieman yllättynyt siitä, että Matilda oli ottanut nimen puheeksi.
"Se on salaisuus vielä", hymähdin plumpsauttaessani teepussin kuumaan veteen.
Äiti oli kyllä tehnyt kaikkensa, että olisin sen hänelle kertonut, mutta olin pitänyt suuni kiinni, vaikka muutaman kerran oli ollut lähellä etten olisi nimeä lipsauttanut vahingossa tytöstä puhuessani.
Äiti saisi muiden tavoin odottaa.

"Kuulet sen sitten ristiäisissä", mutisin ja pienen ohikiitävän hetken mietin, tulisiko Matilda sinne. Tietysti halusin hänet sinne. Myös äiti ja Heidi odottivat näkevänsä Matildan siellä.
"Kai sinä tulet?“ kysymys livahti huuliltani ihan huomaamatta.

Nyökkäsin salaisuudelle, joka ei aiheuttanut mussa oikeastaan minkäänlaista reaktiota. Se oli Jessen ja Heidin päätös ja toistaiseksi heidän välisensä asia, joka vaikuttaisi mun elämääni sen verran, etten enää joutuisi keksimään vauva-sanalle synonyymejä.

"Tulen", vastasin katse Jessessä. Olin meinannut ensin livauttaa tyylilleni uskollisen miksi en tulisi -kysymyksen, mutta hillinnyt sen viime hetkellä. Tietysti mä menisin, koska se oli varmasti Jesselle tärkeää.

"Oletteko kutsuneet paljonkin porukkaa?" kysyin upottaessani teepussin veteen hautumaan.

Räpäytin silmiäni ja hymyilin pienesti.
En minä tiedä, miksi minä edes olin mennyt sen kysymyksen ääneen esittämään.
"Juuson nyt tietenkin, koska hänestä tulee toinen kummi Josefinan lisäksi. Silja ja Johanna on tulossa myös", luettelin ääneen.
"Tapaat siis minun siskonkin", hymyilin muistaessani ettei Matilda tosiaan ollut vielä isosiskoa ja hänen avovaimoaan tavannut. Äidin vain.
Isällekin olin kutsun esittänyt, mutta hänen paikalle saapumiseen en todellakaan minkäänlaisia odotuksia laittanut. Ei isää varmaan edes kiinnostanut, että hänestä oli isoisä tullut.

"Heidin vieraslistasta en tiedä. Josefina varmaan ottaa Rasmuksen mukaansa.."
Valmistin oman voileipäni ja nojauduin sohvan selkänojaa vasten teekuppi toisessa sekä leipä toisessa kädessä.

"Ai, kiva", ynähdin ja suuntasin ajatukseni hetkeksi siihen, miten vähän tiesin Jessen siskosta. Jospa se asia muuttuisi ristiäisissä, jotka olivat - kaikesta positiivisuudesta huolimatta - kerrassaan surkuhupainen tilanne esittäytyä ihmiselle, jolle olisi voinut esittäytyä mieluusti neutraalimmassa hetkessä.

Vieraslista vaikutti melko simppeliltä. Uskoin ristiäisten pysyvän melko pieninä ja intiimeinä, tai ainakin tunsin toivovani niin. Toisaalta ei ollut mun asiani puuttua sellaisiin asioihin edes ajatuksissani, koska no, lapsi ei todellakaan ollut minun.

Maistelin teetä varoen ja koska se oli aivan liian kuumaa, keskityin sämpylään.
"Hyvää", mutisin peittäen suuni kädellä, etteivät muruset ropisisi huuliltani. "Muista viedä äidillesi kiitokset."

Nielaisin suuni tyhjäksi sämpylästä ja hymyilin Matildalle.
"Voithan sinä viedä ne kiitokset itsekin", mutisin ja puhaltelin teekuppiin siinä toivossa, että se jotenkin jäähdyttäisi kuumaa juovaa.

"Äiti kyselikin sinun perään", kerroin. Tietysti äiti halusi nähdä Matildaakin, vaikka olikin niin lapsen lumoissa ettei meinannut muistaa muuta ympäröivää maailmaa.
Paitsi sen verran, että oli saanut minut ajattelemaan minun ja vieressäni istuvan naisen suhdetta.

Huokaisin syvään.

"Niin", vastasin jättäen välillemme leijumaan odotuksen jonkinlaisesta kutsusta tai ajankohdasta, jolloin mun olisi järkevää mennä käymään. Ei mieluusti juuri silloin, kun Ritvalla, Heidillä ja lapsella oli menossa oma show'nsa, koska se olisi vain alleviivannut sivullisuuttani.

Jesse huokaisi. Se huokaisu oli tavattoman raskas niin arkiseen hetkeen ja sai mut kurtistelemaan kulmiani. Söin suuni tyhjäksi, siemaisin teetä varoen ja nostin katseeni Jesseen.
"No?"

Mun äänensävy oli paitsi kysyvä, myös vaativa. Se kertoi kyllä, että olin noteerannut miesystäväni erikoisen huokauksen ja halusin sen puhuvan - ihan kuten mä itsekin kovasti halusin edes yrittää.

Olisin halunnut vain kohoauttaa olkiani ja todeta ei mitään, mutta en uskonut sen menevän Matildalle läpi.

Kurottauduin laskemaan teekupin sohvapöydälle ja käännyin sitten niin, että pystyisin katsomaan Matildan kasvoja paremmin.
Hetken olin vain hiljaa miettien, miten sanani asettelisin.

"Onko sinulla... Meillä kaikki hyvin?" kysyin varovaisesti.
"Tarkoitan, että eihän sinua ahdista olla minun kanssa? Lapsen takia. Tai minkään muun."
En minä ollut hyvä tällaisissa keskusteluissa mitä omaan elämään tuli vaikka töissä sai ratkoa ties mitä tilanteita.

Jesse oli päivän toinen henkilö, joka uteli parisuhteemme tilasta. Huokaisin ilmat äänettömästi keuhkoistani ja kiersin toisenkin käden sormet teekupin ympärille antaen katseeni harhailla Jessen kasvojen ja sohvatyynyn väliä mielen hakiessa sopivalta tuntuvaa vastausta.

"Ahdistaa", vastasin rehellisesti, sivuuttaen korulauseet kaikki on hyvin ja ei mitään hätää. "Mutta en mä halua, että se on pysyvä mielentila."
Pyörittelin kuumaa kuppia varovasti käsissäni ja katselin hetken vihreitä silmiä hakien oikeita sanoja.

"Mä mietin tätä asiaa tänään", kerroin haluten selventää itseäni kaikin mahdollisin keinoin. "Ja mä haluan tehdä tästä kuviosta toimivan. Toivottavasti säkin haluat."
Irrotin toisen käteni kupista ja nostin sormet Jessen käsivarrelle tutkaillen miehen reaktiota sanoihini.

Matildaa ahdisti. Kyllähän minä sen tiesin sanomattakin, mutta sen kuuleminen naiselta itseltään sai sisuskalut kiertymään ikävälle solmulle.
"Ymmärrän", huokaisin hiljaa ja pakotin katseeni pysymään Matildassa, vaikka oikeasti olisin halunnut laskea katseeni johonkin muualle.

"Tietysti haluan", vastasin laskiessani käteni Matildan sormien päälle.
En tietenkään haluaisi erota ja todellakin toivoin, että saisimme homman toimimaan, mutten minä voinut silkasta itsekkyydestä vaatia Matildaa jäämään luokseni.

"Minä välitän sinusta, rakastan sinua, mutta en minä myöskään halua että sinulla on huono olla minun kanssa", sanoin hiljaisella äänellä.

"En mäkään sitä halua", totesin jatkaen brutaalirehellisellä linjalla. "Mutta en mä myöskään halua olla ainoa joustamaton osapuoli."

Oli vaatinut yllättävän paljon taustatyötä sanoa niin. Vaikka mä en halunnut tituleerata itseäni itsekkääksi, huumaannuin minä vastaan maailma - asetelmasta yllättävän usein. Välillä se oli aiheellista, mutta joissain tilanteissa - kuten tässä - asiat täytyi suhteuttaa toisiinsa. Ja nyt vaakakupissa painoi enemmän mun ja Jessen suhde kuin mä itse.

Siinä mä siis istuin, epäitsekkäänä ja melkein valmiins syöksähtämään vauva-arkeen heti teekupin tyhjennettyäni. Käytäntö ei kuitenkaan tulisi kohtaamaan odotuksia, joten kallistin päätäni ja mutristin mietteliäänä huuliani.
"Olisiko joku.. Siedätyshoito toimiva?" mutisin antaen huvittuneen hymyn levitä kasvoilleni oman järjenjuoksuni vuoksi. "Mä en ole sattuneesta syystä ollut hirveästi tekemisissä lasten kanssa, joten mun täytyy totutella siihen."

Umpisolmu sisälläni löystyi hieman, saaden minut aavistuksen verran rentoutumaan.

"Siedätyshoito?“ toistin enkä voinut olla hymyilemättä Matildan sanavalinnalle.
"Niin. Se voisi ehkä toimia", sanoin.
Matilda oli tavannut tytön vasta kerran ja vaikka olisin halunnut hänet mukaani jokaisella kerralla, olin kuitenkin tahattomasti ja tarkoituksen mukaisesti mennyt Heidin luo yksin. Ihan vain Matildan tunteita ajatellen eikä mielessäni käynyt, että se saattaisi enemmän loukata naista.

"Äidillä ja Heidillä on ne ristiäiset järjestettävänä. Äidin mukaan minun apua ei kuulema tarvita muuta kuin rahapussin verran", selvitin. Mielelläni minä vetovastuun heille luovutinkin.
"Joten jos joku päivä viedään äiti Heidille, otetaan..." painoin huulet hetkeksi tiukaksi viivaksi, sillä olin kutsumassa lasta tulevalla nimellään. "...Tyttö mukaan ja tehdään jotain kolmistaan?"

Kohotin kulmiani kysyvästi.
Ehkä olisi helpompi Matildan tutustua vauvaan ilman, että Heidi ja/tai äiti kyttäisivät vieressä.
Vaikka tutustuminen kuukauden ikäiseen lapseen saattoi olla vähän yksipuolista, koska toinen osapuoli ei vielä puhunut mitään.

Jessen ehdotus kuulosti fiksulta, joten mä nyökkäsin. Lapsen kanssa oleminen olisi varmasti helpompaa, kun mun ei tarvitsisi paineilla useamman kuin yhden vanhemman läsnäolosta ja ajatuksista. Se oli järkevää myös ihan siksikin, että jossain vaiheessa vauva tulisi liikkumaan Heidin ja Jessen - tulevan - kodin väliä niin, että mä olisin hyvinkin osa kaikkien arkea.

"Kuulostaa hyvältä", mumahdin. "Ja jännittävältä."
Siinä oli taas rehellisyys, joka oli mun tämänpäiväinen pääteemani. Tee oli jäähtynyt sen verran, että pystyin ottamaan kunnon kulauksen sämpylän viimeisen suupalan päälle ja vajoamaan luvan kanssa hetkeksi ajatuksiini. Kotisohvalta käsin vauvan kanssa oleminen ei tuntunut niin kuumottavalta, mutta olin melko varma, että pienen tuhisijan ollessa samassa tilassa kanssani arvioisin tilanteen eri valossa. Se oli kuitenkin taas vain asia, johon mä halusin sopeutua ja johon antaisin itselleni aikaa sopeutua.

"Uskon sen", totesin. Minuakin jollain tasolla jännitti edelleen olla lapsen kanssa. Vaikka se oli minun oma tyttö. Vauva oli niin pieni vielä ja pelkäsin, että jotenkin rikkoisin sen vahingossa. Mutta päivä päivältä vauvan kanssa oleminen tuntui luontevammalta.

Kurotin oman mukin pöydältä pitäen katseen Matildassa.
Tuntui helpottavalta huomata, että naisen kasvoilta puuttui se ahdinko, mikä siinä oli lähes aina näkynyt, kun lapsesta oli ollut puhetta. Kyllä se siellä vielä oli, muttei niin vahvana.

Nojauduin lähemmäksi Matidaa ja nostin käteni hänen olkansa yli. Matilda vaikutti vaipuneen omiin ajatuksiinsa, joten soin sen hänelle ja pysyin itsekin hiljaa.

"Hoplopit ja leikkipuistot on vielä pois laskuista, mutta eihän meidän tarvitse mitään erikoista tehdä. Voidaan olla minun luona", totesin lopulta.
"Niin, tai voitte lähteä makutuomariksi tapetti- ja maalikauppaan. Jätin tarjouksen siitä yhdestä talosta ja jos hyvin käy, niin pääsen muuttamaan pois tuosta asunnosta", keksin. Olin minä sentään muistanut kertoa Matildalle siitä asuntonäytöstä.

Olin aika onnellinen siitä, etten joutuisi kokemaan siedätyshoitoa monen lapsen ympäröimänä, koska toinen testihenkilöistä oli vielä liian pieni sellaiseen.
"Ai, sä teit tarjouksen", inahdin yllättyneenä. Muistin kyllä mitä Jesse oli asunnostaan kertonut ja ellen olisi ollut näytön aikaan töissä, olisin tarjoutunut lähtemään mukaan edes kannustusmielessä. En kuitenkaan olisi uskonut, että talon ostamisesta vähän varauksella puhunut mies olisi päätynyt tekemään tarjouksen niin nopeasti.

"Mahtavaa", puuskahdin antaen hymyn levitä huulilleni. Kiedoin sormeni Jessen käsivarren ympärille ja puristin sitä hellästi.
"Mä - me - autetaan parhaamme mukaan", virnistin tiedostaen kuinka helvetin huono mä olin loppujen lopuksi valitsemaan niin pysyviä asioita kuin maalia tai tapettia.

Nyökyttelin innostuneena.
"Se vain tuntui.. Tiedätkö.. Oikealta", kerroin. Olin lisäämässä lauseen loppuun "Ihan niin kuin mekin." mutta tyydyin vain hymyilemään sille ajatukselle. Olihan meidän juttu silloin joskus alussa tuntunut kielletyltä ja väärältä, mutta ei enää.

"Hyvä. Apua minä kaipaankin, koska ei minulla mitään sisustussilmää ole. Ja äidiltä jos kysyisin mielipidettä niin siellähän olisi kohta vanhanaikaiset kukkatapetit joka huoneessa", sanoin silitellen sormenpäilläni Matildan olkapäätä.

"Eihän se talo vielä minun ole. Myyjien pitää hyväksyä se tarjous, jonka jälkeen käy kuntotarkastaja ja jos se löytää sieltä jotain sellaista, mitä ei tapetilla ja maalilla korjaa niin sitten voin vetää tarjouksen pois. Lupaili kyllä se välittäjä ettei sieltä mitään sellaisia vikoja löydy, mutta saahan sitä aina luvata", selvensin hörpättyäni loput teet kupin pohjalta.

Hölmistynyt huokauksen tapainen livahti huuliltani. Ajatus oman kodin ostamisesta oli aina tuntunut jotenkin vieraalta, mutta kai se oli jo aikakin asettua pysyvästi johonkin. Kallaan.
Olinhan minä joskus viime kesänä leikitellyt ajatuksella, että olisin ostanut Vaahterapolun Milalta, mutta se nyt jos mikä olisi ollut omituista. Mitä ihmettä minä edes olisin tehnyt suurella hevostilalla?

"Mutta jos kaikki menee niin kuin pitää, niin ennen joulua on osoite vaihtunut", hymähdin. Sen hetkisen vuokranantajan kanssa olimme jatkaneet vuokrasopimusta vielä vuoden loppuun - ihan varmuuden vuoksi.