Power Jump -viikko 22.-28.7.2019

Kilpailutuotosten deadline tuli ja meni. Jäikö silti pursuilevaa inspiraatiota? Oletko kenties jo kirjoittanut hevosesi päiväkirjaan tarinoita tapahtumaan valmistautumisesta tai oheistapahtumista? Tämä viestiketju on kaikille avoin vapaamuotoisten Power Jump -aiheisten tarinoiden, piirrosten ja fiilisviestien paikka. Muiden tuotoksia voi kommentoida täällä

Tuotos voi liittyä esimerkiksi näihin:

> Viimeistelytreenit, matkat, majoitus, yleiset Kalla-tunnelmat, kisajärjestelyt, jälkifiilikset tulosten tultua...
24.7.
> Lähisukuisten hevosten estekilpailu
25.7.
> Nuorten hevosten irtohypytystilaisuus | #irtohypytys
26.7.
> klo 17.30-18   Sokka Luxuries ratsastusmuotinäytös
> klo 19-20.00   Rentouttava jooga ratsastajille Auburnin ruusupuutarhassa
28.7.
> klo 10-13   Power Jump brunssi Koivun majatalolla

Huomaathan, että jatkoilla on omat viestiketjunsa:

27.7.
> After Ride | Roolipelaus & Asukuvat

Irtohypytystilaisuus 25.7.19

Alter egoni Kristian Berg & California Goddess de Winter

Hinteläjalkainen parivuotias poukkoili Auburnin maneesissa kuin säikky peura. Mokoma otus sai Kristianin kiristelemään hampaitaan ja jäänsiniset silmät iskemään tulta. Hänkö muka oli ostamassa tuollaisen huonosti tapakasvatetun idiootin? Osasiko se edes hypätä? Tämänpäiväisen suorituksen perusteella ei. Tamman laukka oli nopea ja hallitsematon, ravi surkeaa ja hyppytyyli suorastaan hanurista.

Saatuaan häpeänaiheen pois ihmisten silmien alta hopeanharmaaseen traileriin Kristian huokaisi syvään. Oliko tamma toivoton? Sen isä God Complex oli menestynyt hienosti kolmen tähden kenttäradoilla. Emä kyllä oli tuikitavallinen siitostamma jolla ei vielä ollut juurikaan näyttöä, ei kilpakentiltä eikä sen puoleen varsoistakaan. Paitsi tämä idiootti tässä. Kristian tuijotti raudikkoa haastavasti silmiin. Tamma tuijotti takaisin ilman tippaakaan nöyryyttä, korvat luimussa.
”Kuule ämmä, mä saan sut ruotuun ennen kun uskotkaan.”

#irtohypytys

Tuomariston kommentti:

"Luontainen hyppytekniikka ei ainakaan tällä kertaa vakuuttanut. Esteet ylittyivät silti kiitettävästi, hyppyhaluja kyllä riittää. Ratsutuksen jälkeen, myöhemmässä ratsastusvaiheessa kannattaakin koettaa saada tamma aktivoimaan takaosansa ja selkänsä paremmin hyppytarkkuuden parantamiseksi, sekä ihan jo vammojen ehkäisemiseksi. Liikkeistä tällä kertaa vakuutti etenkin ravi - kauniin lennokasta ja ketterää liikkumista! Ehkäpä suvun kolmannen polven andalusialainen näkyy? Kuitenkin kaikkiin pisteisiin, etenkin yleisarvosanaan, vaikutti tietynlainen uppiniskaisuus ja tamman käytös tilaisuudessa. Osittain se on varmaankin tottumattomuutta, joka korjaantuu kyllä ajan ja harjoituskertojen myötä. Yleistuomari, leskirouva Alma Koskela parahtikin: "Tammahan on suorastaan tyhmänrohkea! Aivan kuin kenttähevonen!" minkä saa muiden tuomareiden luvalla ottaa kehuna, vaikka puhtaisiin este- ja kouluratsuihin mieltynyt Koskela ei sitä sellaiseksi tarkoittanutkaan."

Arezzon pojat pääsivät taas näyttämään luonteensa, kun Auburn Estate järjesti Power Jump -viikolla lähisukulaisten estekilpailut. Akseli ja Matteo tietenkin suuntasivat heti tilaisuuden tullen ilmoittautumaan, olihan kaksikon omistuksessa peräti kaksi sukulaisparia. Kentsu ja puoliveljensä Ares (Kastanjan Ares) oli näistä pareista toinen ja tämä duo nimettiinkin heti tiiminimellä "Pahapari". En oikein tiedä mitä me varsinaisesti odotimme kahdelta luupäältä, mutta ei nyt ainakaan ihan katastrofia, sikäli kun molemmat ovat ansioituneesti kilpailleet kansallisella tasolla ennenkin. Oliko se sitten hellepäivän kuumuus vai mikä lie, mutta ensin sekoili Matteo ja Ares omalla radallaan ja lähes heti perään Akseli ja Kentsu pistivät koko areenan sekaisin. Kentsulla oli selvästi "yksi niistä päivistä" ja se oli jo radalle tullessaan nihkeä ja uppiniskainen. Akseli totesi myöhemmin jälkiviisaana, että rata olisi pitänyt pistää poikki jo siinä vaiheessa, kun Kentsu peruutteli siksakkia lähtömerkin saatuaan. Muutaman napakamman kehoituksen jälkeen Kentsu kyllä lähti liikkeelle, mutta sitä ei kiinnostanut sitä vähääkään keskittyä suoritukseen. Puolet radasta Akselin onnistui pitää ori jotenkuten kasassa eikä pudotuksiakaan tullut, mutta sitten homma levahti käsiin. Katsoin kauhunsekaisin tuntein Ellin kanssa katsomossa, kun kymppiesteen vaaleanpunaiset puomit räjähtivät joka ilmansuuntaan ja niiden keskellä Kentsu potkaisi vielä takajaloillaan tolpan kahtia. Sitkeästi, naama häpeästä punoittaen, Akseli ratsasti radan loppuun, jotta Kentsulle ei jäisi sellainen ajatus, että halutessaan voi tehdä toisten estekalustosta polttopuita ja sitten pääsee vielä palkkioksi heti talliin lepäämään. On sanomattakin selvää, että tämä parivaljakko ei niittänyt menestystä lähisukulaisten kilpailuissa vaan yhteissijoitus oli surullisesti viimeinen.

Irtohypytystilaisuus 25.07.2019

Jeramy Raeske ja ori Kallan Leafrain

Leafrain seisoi harja letitettynä ja karva kiiltävänä Auburnin maneesin lähellä. Sen vuoro Power Jump viikon kunniaksi järjestetyissä irtohypytyksissä olisi seuraavana, kunhan edellinen varsa selviäisi ulos radalta. Suitset orin päässä sopivat sille loistavasti, musta nahka erottui hyvin sen punertavasta karvapeitteestä.

Valkoiset housut hiostivat ja kypärän alla olevat hiukset tuskin selviäisivät koitoksesta kuivina, siitä huolimatta Jeramyllä oli hyvä mieli. Mies tiesi varsansa olevan kovassa kunnossa nuoresta iästään huolimatta ja tämä olisi hyvää harjoitusta ensi viikolla olevaan laatuarvosteluun.
Lelle hirnui, mutta Jeramy ei häiriintynyt siitä. Mies talutti pörhentelevän varsansa arvostelukehään ja nosti huulilleen itsevarman hymyn. Parhaana päivänään Leafrain saisi helposti kiitettävät arvosanat, vaikka sehän luonnollisesti riippuisi myös tuomareista. Kaikki eivät nähneet samalla tavalla laatua, kuin toiset.

Isabella Sokan arvioimasta hyppytekniikasta ori sai 2, Jeramy itsekin huomasi miten se muutamassa hypyssä ei käyttänyt selkäänsä ihan kunnolla. Hänen tulisi selästä käsin harjoittaa Leafrainin hypyt pyöreämmiksi, kunhan ori olisi tarpeeksi vanha. Jalkojaan se kyllä varoi visusti, joka oli tärkeä ominaisuus. Ainakaan ori ei tulisi pudottelemaan puomeja löysillä jaloilla kisakentillä tulevaisuudessa.

Tiina Kaajapuro antoi askellajeista 3, joka oli varsin miellyttävä tulos. Lellen laukka oli ehdottomasti sen paras askellaji, sen oli nähnyt jo maitovarsana pienten takajalkojen vahvistuessa päivittäin. Estehevosen tärkein ominaisuus oli sen takajalat ja punaruunikon kohdalla ne olivat ainakin kunnossa. Jeramy muistutteli itseään, että saisi säilytettyä sen lennokkuuden myös radoille, kunhan sinne joskus päästäisiin.

Alma Koskelan yleisarvosana 2 tuli kyllä aavistuksen yllätyksenä. Kapasiteettia varsalta ainakin löytyi, viimeisissä hypyissä se oli aavistuksen liioitellut. Niiden kautta ainakin näki, että ori pääsisi laatuarvosteluiden 120cm esteistä leikiten ylitse.
Toki Lelle saattoi esiintyä myös liian innokkaana, sillä sen mielestä esteetön sivu maneesissa oli täysin turha keksintö. Ori käyttäytyi silti yllättävän hyvin ja Jeramy itse oli varsin tyytyväinen hevoseensa. Nyt se ainakin tietäisi hieman mitä siltä odotettaisiin kuuden päivän kuluttua laatuarvosteluissa.

#irtohypytys

Tuomariston kommentti

Hyppytekniikka oli pääosin kunnossa, mutta täydellisesti ori ei tänään säväyttänyt. Se vaikutti jännittyneeltä, mikä vaikutti hyppyjen laatuun. Kenties neiti Sokka varoi myös arvostelemasta omaa kasvattiaan liian lempein arvosanoin. Hyppyintoa ja ponnistusvoimaa kuitenkin löytyy, eikä tekniikassa ole vakavia puutteita. Askellajien suhteen nuori ori esiintyi edukseen. Laukka oli voimakasta, takaosasta lähtevää ja ikään nähden tasapainoista; ravi selkeästi huonolaatuisempaa, mutta ilahduttavan irtonaista. Yleisarvosanaa kohotti etenkin orin selkeä estehevostyyppi. Ravillaan ja rakenteellaan se tuskin säväyttää kouluradoilla tai pärjää siellä kovinkaan pitkälle, mutta esteille sen rakenne toimii (pitkä lanne, lyhyt kaula, kantaa ja kokoaa takaosansa hyvin). Koskela yhdessä Kaajapuron kanssa kiinnitti huomiota etenkin vahvoihin, hyväasentoisiin etujalkoihin, jotka ovat korkealla tasolla hyppäämisen tärkein edellytys. Suvullisesti Koskelaa epäilytti orin isälinja "Ruuna! Mitättömästä suvusta!", mutta emän vaikutus ja pontetiaali on leskirouvan mukaan "Toivottavasti periytynyt varsallekin, vaikka tulosnäyttöä nuorelta emältä ei vielä olekaan. Varsa on jokeri, yleisarvosanaksi siten 2."

Matteo Locatelli & 2v orivarsa Vappula Toodaloo

Toodaloo oli aikaisemmin ilmoitettu kuun loppupuolella olevaan estevarsojen laatuarvosteluun, joten Auburnin irtohypytystapahtuma toimi erinomaisena treenipaikkana. Matteo talutti nuoren orinsa itsevarmasti maneesiin. Hän toki tiesi, ettei Toodaloo ollut lahjakkain ilmestys, mutta yhtä kaikki mies oli ylpeä ensimmäisestä kasvatistaan. Miehen ja kaksivuotiaan perässä käveli Aatu Ahlström, omalla hevosellaan Power Jumpiin osallistuva Vappulaa edustava esteratsastaja.

Nuoreksi Toodaloo otti uuden tilanteen vastaan yllättävän lunkisti. Ehkä sillä ei vaan ole vielä piuhat yhdistyneet, eikä se tajua vielä säikkyä, Elli ajatteli itsekseen katsomossa. Sen verran ori kuitenkin tsemppasi, ettei kompuroinut kertaakaan, vaan esitti yllättävän hyvää liikettä ollakseen Toodaloo. Sen ravi oli vähän tahditonta, mutta irtona esitetyssä laukassa oli hyvä tahti ja eteenpäinpyrkivyys. Jostain Toodaloo oli kaivaut karismaattista ryhtiäkin ruunamaisen olemuksensa päälle.

Kujalle Toodaloo sai mennä vapaana, sillä se oli verrattain rauhallinen esiintyjä. Tai olisi saanut mennä, jos se olisi sinne tajunnut mennä. Kääntyi vaan ympäri sen näköisenä, että mikäs juttu tässä nyt. Että ei kai sitä suinpäin vaan yksinään lähdetä, apua tarvitaan! Matteo ohjasi Toodaloon kujansuulle ja herneet hevosen päässä yhdistyivät. Ai että esteitä! No mikä jottei! Olihan se kujalla ollut kotonakin, nyt vaan ei ihan ymmärrys uudessa kujassa riittänyt.

Toodaloo hyppäsi vähän tasapainottomasti, eikä aina ihan keskeltä estettä. Se kuitenkin muisti ottaa näppärästi jalkansa mukaan hyppyihin, eikä tainnut kolauttaa kuin kolmesti. Kujan jälkeen Toodaloo antoi ottaa hyvin kiinni. Se suorastaan etsi katseellaan Aatun, jottei sen tarvinnut yksinään päätellä, mitä seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä.

"I think he's a jumper after all", Matteo myhäili tyytyväisen oloisena haettuaan paperit kansliasta. Aatu piteli kuuliaisena paikoillaan seisoskelevaa Toodaloota ja Elli rapsutteli hajamielisenä orin kaulaa. Ja tosiaan! Hyppytekniikasta Isabella Sokka oli antanut Toodaloolle arvosanaksi 2. Se merkitsi hyvää suoritusta ja potentiaalia esteille. Tämä jos mikä oli yllätystulos, Elli kun oli odottanut Toodaloon suoriutuvan ykkösen tasoisesti. Hevosen omistajalla riitti kuitenkin uskoa ja positiivista asennetta oriaan kohtaan. Askellajit arvosteli Tiina Kaajapuro. Arvostelussa laukalla oli suurempi painoarvo, mutta ravikin arvosteltiin. Toodaloon arvosana oli kolmonen eli erinomainen suoritus, ilmiömäistä kapasiteettia ja erotus edukseen. Vau! Lisäksi Alma Koskela antoi yleisarvosanaksi Toodaoolle kolmosen.

Ehkä orista tosiaan on vielä estehevoseksi!

#irtohypytys

Tuomariston kommentti

Hypyissä paljon hyvää, mutta kuten monella muullakin, selän käyttö jäi hieman vajavaiseksi. Pelkällä takaosalla ponnistaminen ei kanna kaikista korkeimpiin luokkiin asti, ja toisaalta vammariski lisääntyy. Tasapaino oli heikko eikä orilla ollut omaa silmää parhaille ponnistuspaikoille. Laukka oli kuitenkin hienoa ja laadukasta: nuoren saa varmasti myöhemmin ratsastettua pyöreämmäksi! Myös ravissa oli hyvä tahti ja irtonaisuus. Yleistuomari Koskela näkikin varsassa paljon potentiaalia, kunhan sen tasapaino paranee ja lihaksisto kehittyy. Luonne vaikuttaa ihastuttavan mukautuvaiselta, ori on lempeä ja rauhallinen. Se ei hätkähtänyt tapahtumapaikan hälinää ja luotti selkeästi käsittelijöihinsä. Miellyttämishaluisen ja yritteliään hevosen pieniä puutteita tekniikassa on helppo ratsutus- sekä myöhemmässä ratsastusvaiheessa parantaa. Koskela kuitenkin muistuttaa olemaan erityisen kärsivällinen: ystävällisen ja hieman hitaasti kehittyvän nuoren orin motivaatiota ei kannata lannistaa liian vaikeilla tehtävillä tai liian nopealla etenemisellä. (Tuomariston kommenttien lisäksi yleisöstä kuului Ciaaaao Matteo!! Come stai?? ja niin edelleen, sillä Viivi muisti Vappulassa tapaamansa italialaisen erittäin hyvin).

”Siis mä en tajuu miten meillä meni niin huonosti.” Kittyn pettyneeseen ilmeeseen sekoittui Zirafen alas painunut pää, kuin kaikkensa antaneena. Tamma huokaisi raskaasti.
  ”Älähän nyt. Joskus… ei vain niin tärppää.”
 Nora suipisti huuliaan. Jos Alexiinan kommentin oli tarkoitus lohduttaa Kittyä – kuten ilmiselvästi oli – oli se köyhempi kuin ritari aamupalaksi. Alexiina taputti Kittyä rohkaisevasti hartiaan, mistä nainen tosin meni vain enemmän kasaan. Ehkä oli vaikea ottaa lohdutusta häviöstä vastaan, kun se tuli sellaiselta, joka oli itse suorittanut nollaradan ja päässyt seuraavan päivän arvoluokan finaaliin. Omahyväisyys tosin Alexiinan eleistä puuttui, sen Nora myönsi, mutta vaikka tsemppi oli aitoa ja äidillistä, Kitty ei siitä ryhdistäytynyt. Hän piteli hevosensa narua löyhästi kädessään ja tuijotteli, kuinka se nyppi muutaman ruohon sieltä, toisen täältä.
  ”Mä oisin niin halunnut päästä PJ-luokkaan! Meillä oli banderollitkin ja kaikki...”
  ”Sinähän sen teit.”
  ”Mä olin ihan varma–!”
  ”Lakkaa vinkumasta, Kitty”, tokaisi Billy, joka siveli hiuksiaan peilaten itseään puhelimen ruudulta. Toisin kuin Alexiinassa, hänessä omahyväisyyttä sen sijaan riitti – hänkin olisi finaaliluokassa ja peittelemättä ylpeä asiasta. ”Uitte radan läpi kuin täi tervassa. Sitä oli kamala katsella. Häpäisit meidän tiimin. Paremmat pärjää, niin se vain menee.”
 Charlotte mulkaisi häneen, mutta Billy kohotti vain kulmiaan.
  ”Leo ei vain jotenkin tuntunu oikeelta.” Nora sävähti kutsumanimeä. ”Huomasin sen jo verkassa. Muistakko, Alexiina?” Kitty sanoi yrittäen kaapia selityksen rippeitä luokkansa viimeisestä sijasta edes jostakin. ”Säkin sanoit, että siitä ei oikein irronnu potkua!”
  ”Mmh... Kyllähän se vähän väsyneeltä vaikutti.”
  ”Älä yritä etsiä tekosyitä.”
  ”Ei se oo tekosyy!”
  ”Väsähti varmaan lentomatkasta. Sitä sattuu. Ensi vuonna paremmin”, Alexiina sanoi.
 Nora oli katsellut tarkkaavaisesti Kittyn hevosta. Se oli mitä erikoisimman värinen: hiekkainen vaaleanrautias, jonka karvapeitteestä erottui selvästi tummempia laikkuja, kuin leopardinturkissa. Nora tiesi kyllä, mitä Noah sanoisi: että siitä voisi tulla hieno talja tai matto olohuoneeseen. Totta. Mutta Noralla oli ajatuksena kyllä jotain muuta.
  ”Olen varma, että minä saisin siihen taas eloa ja virtaa”, hän lausui sitten ylväästi ääneen oltuaan pitkään hiljaa taustalla vain kuuntelemassa keskustelua, ja sai kaikkien huomion puoleensa: Alexiina katsoi etäisesti yllättyneenä, Charlotte epäluuloisena, Billy koppavasti ja Kitty silmät suurina. ”Minun allani ratsastaisin sen helposti voittoon, olen varma siitä. Tai vähintään sijoituksille.”
  ”Ei Kitty ole huono ratsastaja”, Charlotte puolusteli.
  ”Tämän päiväinen ei vakuuttanut. 12 virhepistettä”, Nora napsautti huomaten kyllä, kuinka Billy virnuili itsekseen.
  ”Ei se ollut Kittyn syy, Leolla ei ollut puhtia, juurihan me niin todettiin!”
 Nora sävähti taas.
  ”Kyllä on hevosta nimellä paiskattu, anteeksi nyt vain. Mutta menen suoraan asiaan. Paljonko?”
 Billy lakkasi haromasta hiuksiaan. Charlotten suu loksahti auki.
 Huokaus.
 Tämä tavallisten ihmisten aivotoiminnan hitaus…
 Kitty tuijotti häntä ilmeellä, joka kieli siitä, ettei hänen keskusyksikössään liikkunut kyllä yhtikäs mitään.
  ”Paljonko… paljonko mitä?”
  ”Paljonko haluat siitä?” Ja kun kukaan ei vieläkään tuntunut ymmärtävän, niksautti Nora kärsimättömästi päällään laiduntavaan hevoseen. ”Zirafesta. Paljonko haluat siitä?”
  ”Häh?” Kitty oli edelleen ymmällään (tai ehkä hän vain esitti tyhmää – ei, ei sittenkään, ei hänellä ollut älliä tarpeeksi sellaiseen), mutta Alexiina oli päässyt kartalle.
  ”Nora, en usko, että Kitty on Le–Zirafea sentään myymässä tämänkertaisesta huonosta menestyksestä huolimatta...”
  ”Kaikki on myynnissä, jos hinnasta sovitaan”, Nora tokaisi. ”No? Paljonko?”
  ”Leo on ollut Kittyllä vasta vähän aikaa, eikä hän sitä paitsi sitä ainakaan sinulle myy!” sanoi Charlotte, joka painotti sanaa ’sinulle’ hieman liian henkilökohtaisella korostuksella. Nora ei kuitenkaan piitannut heistä kenestäkään. Hän tiesi mitä halusi. Winga oli kaunis ja ihana, mutta kouluhevonen. Garyn laukattua pilvilaitumille (nuku rauhassa, rakas), esteiden hyppääminen oli jäänyt lähinnä päiväuniin. Zirafe olisi juuri hänelle sopiva uusi kakkoshevonen: pienikokoinen, mutta sporttinen, kyvykäs (mutta vain osaavissa käsissä, tietenkin, sellaisissa kuin hänen) ja ennen kaikkea erikoinen.
 Zirafen erikoinen väritys olikin herättänyt huomiota Auburn Estatessa kilpailuidenkin huiskeessa ja muutama oli käynyt kyselemässä sen rotua ja sukutietoja. Zirafella viime vuoden kisoissa hypännyt Amelie Chaputkin oli poikennut sitä tervehtimään – hän ratsastaisi Alexiinaa ja Billyä vastaan finaaliluokassa Gepard VEC:llä.
 Kun Kittyn rattaat lopulta lähtivät liikkeelle (mikä kesti hävyttömän pitkään, siunattuja ovat typerykset ja hullut), hän kääntyi katsomaan hevostaan ja sitten haki katseellaan Alexiinaa, jonka ilmeestä yritti ikään kuin saada tukea tai vahvistusta ajatuksilleen. Alexiina ei kuitenkaan ottanut sen enempää asiaan kantaa. Nora risti käsivartensa ja odotti. Kitty katseli taas Zirafea, joka laidunsi silmät puoliummessa.
  ”No… mä ostin sen parilla kymppitonnilla...”
 Charlotte ei voinut enää olla hiljaa: ”Kitty, et voi!”
  ”Saat vaikka tuplahinnan, jos se siitä on kiinni”, Nora lupasi hövelisti. Pappa betalar.  
 Kitty näytti neuvottomalta, muttei tyrmännyt tarjousta. Charlotte oli pöyristynyt. Hän jankutti ja yritti puhua häntä ympäri, mutta Kitty vain pureskeli huultaan. Koska vetoomuksensa ei näyttänyt menevän jakeluun, Charlotte vetosi äitiinsä.
  ”Ei Kitty voi noin vain myydä sitä! Se... se on... väärin!”
  ”Niin hevoskaupat useinkin käy”, Nora sanoi ärsyttävästi. Hän seurasi koko ajan silmä kovana Kittyn mielenliikkeitä ja oli niistä todennäköisesti paremmin perillä, kuin nainen itse. Ja lopulta – kuin hidastetussa filmissä – tämä katsahti narunvarteen kädessään ja sitten ojensi sitä Noraa kohti.
  ”Ei!” Charlotte huusi; Nora ei ymmärtänyt, mitä varten tämä kävi tilanteesta niin kuumana. Eihän Zirafe hänen ollut eikä hänellä ollut mitään tekemistä käsillä olevan tilanteen kanssa.
  ”Kitty, oletko nyt aivan varma siitä, mitä olet tekemässä?” Alexiina kysyi huolellisesti. Nora tarttui riimunnaruun ja hetken he pitivät siitä molemmat kiinni; sitten Kitty päästi irti ja huokaisi, näyttäen yllättäen siltä, kuin raskas taakka olisi poistunut hänen harteiltaan.
  ”Joo”, hän sanoi – ja hymyili. ”Kiva pikkutamma. Mutta… ehkä mä olin vähän pöpi, kun ostin sen. Ei se oikein mulla toimi. Tai siis… mitä mä sillä teen?”
  ”Kitty!” Charlotte parkaisi ja tuli itse riuhtomaan narua Noralta, joka mulkaisi häneen häijysti. ”Älä anna Leoa Noralle!”
  ”Lotte, rauhoitu”, Alexiina sanoi ja tarttui häntä olkapäästä.
Nora nyrpisti nenäänsä loukkaantuneena.
  ”Luuletko, että se joutuu minun huostassani huonoihin käsiin?” hän sanoi vaarallisesti.
  ”Ei, kyl mä luotan, että se pääsee hyvään kotiin”, sanoi Kitty iloisesti.
 Taustalla Billy pyöritti silmiään ja nosti sitten taas kännykän eteensä tarkistaakseen kampauksensa.

 Sillä tavalla Zirafe vaihtoi jälleen omistajaa Power Jumpin kulisseissa.

Irtohypytystilaisuus 25.7.2019

Nicholas Rose ja ori Guardian of the Galaxy

Kello oli vaille kolme iltapäivällä torstaina 25. heinäkuuta, kun Auburnin pihaan ajoi hopeanharmaa vuoden 2015 Chevrolet Silverado avolava vetäen perässään tummansinistä traileria, jonka kylki oli koristeltu hopealla "Stal Felis" kirjoituksella ja logolla. Parkkeerattuaan ja sammutettuaan auton, pitkä, melko hoikka, tummahiuksinen mies hyppäsi ulos Silveradosta ja suuntasi trailerille, jossa hän avasi takaluukun. Michelle, tallin ainoa suomenkielinen henkilö ja tänään Nicholaksen avustajana toimija, seurasi miestä trailerille ja astui sisään trailerin etuovesta irrottaakseen kyydissä seisovan kaksivuotiaan puoliveriorin.

"It's open!" Nicholas ilmoitti ja Michelle lähti varovasti peruuttamaan innokasta - ja erittäin toheloa - nuorta hevosta, kiinnitettyään ensin riimunnarun orin vaaleansiniseen pehmeään riimuun.

"No niin..." nuori nainen huokaisi ja astui eteenpäin. Kauaa hän ei kerennyt varovasti orin kanssa trailerista ulos peruuttaa, kun Quill päättikin jo osaavansa ulos ilman apuja. Michelle huudahti puhtaasta yllätyksestä, mutta onnistui pitämään kiinni narusta.

Nyt ulkona kärrystä, Michelle mulkaisi kanssamatkustajaansa, joka naureskeli aivan liian huvittuneen näköisenä tapahtuneelle. "You oughta shut your face every now and then", hän sähähti miehelle, joka yritti parhaansa saada naurunsa loppumaan, nostaen kätensä ilmaan antautumisen merkkinä.

"You can get your own hack in and out of the trailer", nainen mutisi happamana ja tunki riimunnarun suoraan Nicholaksen käteen, joka vain hymähti huvittuneena ja silitti nuorta oria kaulalle. "You're no hack, my lovely boy", hän vakuutti hevoselleen.

"Alright, here. You might as well put them on Quill since he's your horse anyway", Michelle tokaisi saapuessaan takaisin parivaljakon luo, nyt kantaen suitsia. Nicholas totteli sanomatta mitään vastaan ja ojensi riimunnarun takaisin Michellelle. Mies avasi riimun ja veti sen orin kaulalle, jotta hän saisi suitset sen päähän. Quill oli juuri ja juuri totutettu D-kuolaimeen, mutta Nicholas onnistui saamaan sen nuoren hevosen suuhun ilman isompaa taistelua tai maanittelua.

"I can go and sign us in, you can handle the warm-up thing", Michelle tarjosi ja Nicholas nyökkäsi myötyvästi.

"That sounds fine. And which way is the riding arena?" Nicholas kysyi. Mies ei koskaan ennen ollut astunutkaan Auburnin maille, mutta Michelle oli matkalla tutustunut Auburnin tiloihin heidän nettisivuillaan.

"I'm pretty sure it's the big one right next to the riding field, no idea how you can get in. Let's go see, yeah?"

Kaksikko lähti tutkimaan tallin ja maneesin aluetta ja löysi tiensä pian sisään, pienellä avustuksella tietenkin. Nicholas lähti jo verryttelemään ylienergisen orin kanssa, kun Michelle suuntasi kansliaan ilmoittamaan heidän paikkalle tulostaan. He olisivat kuulemma kolmansina esiintymisvuorossa.

Aika hurahti siivillä ja pian olikin jo vuorossa Quill. Edellisen orivarsan suoritus oli näyttänyt Nicholaksen silmään melko hyvältä, eivätkä pisteet olleet mitenkään huonot. Oli saanut jopa kuulla, että ruunikko suomalaissukuinen varsa oli palkittu Finest Foal -arvonimellä. Voi kun Quillista ikinä olisi edes siihen...

Suoritus aloitettiin ravin esittämisellä ja Nicholas sai yllättyä hevosensa energiasta, vaikka oli ajatellut ylimääräisen kuluneen jo verryttelyssä. Seuraavaksi mies sai irrottaa riimunnarun kuolaimesta ja ori päästettiin vapaaksi. Se laukkasi hetken uteliaana edes takaisin maneesin avarassa tilassa, kunnes Nicholas lähti ohjaamaan sitä kujalle. Michelle oli toisessa päässä vastassa oman narunsa kanssa.

Quill lähti ilman turhia miettimisiä kujalle yhä laukaten ja hyppäsi, vaikkakin vähän... noh, kömpelösti. Nicholas katsoi menoa haikeissaan, miettien niitä edellisiä kertoja, kun nuori kenttäratsun alku oli kotona hypännyt niin komeasti jokaisen esteen. Mikseivät ne ikinä voineet pistää parastaan silloin kun sen aika oli?

Pisteet saatiin kuulla hieman myöhemmin, ja Nicholas sai yllättyä tällä kertaa iloisesti. Kakkonen hyppytekniikasta ei ollut ollenkaan huono ja kolmonen askellajeista vasta saikin miehen onnelliseksi. Ehkä orista kehittyisikin jotain hienoa pienellä hiomisella?

Tuomariston kommentti:

Hypyissään ori oli varovainen ja jonkin verran tasapainoton. Varsinaisesta rohkeuden puutteesta ei voida kuitenkaan puhua, vaan päinvastoin nuorella herralla vaikutti olevan sopivasti järkeä päässään turvallista hyppäämistä ajatellen. Takaosa vaikutti vielä hieman voimattomalta, eikä orilla ollut omaa silmää optimaalisille ponnistuspaikoille. Muutoin hyppytekniikka vaikutti hyvältä ja kehityskelpoiselta. Liikkeet sen sijaan vakuuttivat tuomari Kaajapuron täysin. Ei ole ihme, että ori on kenttäpainotteinen: monipuolisuus on ilmiselvää, ja askellajien lennokkuus, tahti ja irtonaisuus sopii varmasti myös koulukentille - ainakin kentän vaatimalla tasolla. Yleistuomari arvioi orin nöyräksi, hieman raa'aksi ja valmistelemattomaksi, muttei kuitenkaan toivottomaksi. Rakenteellisesti pitkähkö kaula saattaa hankaloittaa hyppyjen tasapainottamista, mutta takaosa taas on erittäin estetyyppinen. Orissa on ilmiselvää, joskin osittain vielä työstettävää potentiaalia.

(Tuomariston kommenttien lisäksi yleisöstä kuului Ciaaaao Matteo!! Come stai?? ja niin edelleen, sillä Viivi muisti Vappulassa tapaamansa italialaisen erittäin hyvin).

Säkkäräinen ponihäntä viipotti maneesin katsomosta hirveää vauhtia. Tuo puoliksi italialainen pyörremyrsky saavutti Matteon seurueineen juuri ennen maneesista poistumista. "Ah, ciao signorina Vivi", Matteo tervehti Viiviä. Sen enempää mies ei juuri ehtinytkään sanomaan, kun Viivi pääsi vauhtiin. Miten paljon sanoja voikaan tulla pienestä ihmisestä? Viivi huitoi teatraalisesti käsillään ja selvitti italiaksi poninsa alkuperän ja potentiaalin, ja kuinka heistä olisi tulossa kovaa vauhtia maailmanluokan ratsukko.