Yömyöhällä

Mun järkeni ei olisi enää vienyt meitä makuuhuoneeseen saakka, mutta onneksi Jesse vei. Mä seurasin sen askeleita ja luotin siihen, että mies kuljetti mut tuttua reittiä sänkyyn - tai ainakin sen läheisyyteen.

Mä olin juuri inahtamassa puoliääneen yksinkertaisen "miksi me seistään tässä kun me voitaisiin olla jo vaakatasossa" -kysymyksen, kun tajusin kurkata Jessen ohi. Kun mun katse osui pinnasänkyyn, joka nökötti huoneen keskellä ilkkuen mulle lähestyvää vaihetta Jessen elämässä, mä kuitenkin unohdin kaikki kysymykset.

"Olisi pitänyt pysyä keittiössä", takeltelin hitaasti ja annoin käsieni valahtaa lamaantuneina pois Jessen ympäriltä.

Oli sanomattakin selvää, että tunnelma oli latistunut silmänräpäyksessä.

"Niin", huokaisin syvään ja vilkaisin selkäni taakse, jonka jälkeen palautin katseeni edessä seisovaan naiseen.
Sohvakin olisi ollut sata kertaa parempi vaihtoehto.

"Anteeksi, en minä muistanut tuota", ähkäisin pahoitteleva ilme kasvoillani ja kosketin kevyesti Matildan käsivartta.

En minä sänkyä kasatessani vielä tiennyt Matildan tulevan luokseni yöksi.
Tietysti sänky olisi pitänyt koota jossain vaiheessa eikä sitä olisi muutenkaan voinut loputtomiin piilotella.

Mutten minä halunnut Matildan ahdistuvan joka kerta, kun luokseni tulisi.

Mä en olisi halunnut reagoida niin. Mä olisin halunnut naurahtaa, sivuuttaa hetkellisen kömmähdyksen ja jatkaa siitä mihin olimme jääneet. Olin kuitenkin melko varma, että vaikka olisin jotenkin kyennyt tekemään niin, Jesse olisi joka tapauksessa lukenut mua ja viheltänyt pelin poikki.

Huokaus livahti mun huulilta, kun ohitin pinnasängyn ja istuuduin Jessen sängyn laidalle. Mun katse oli nauliintunut puupinnoihin, jotka pitäisivät pian sisäpuolellaan vauvaa. Mä en rehellisesti sanottuna tiennyt, kuinka pienenä Heidi voisi antaa lapsen pois luotaan kokonaiseksi yöksi, enkä mä ehkä halunnutkaan tietää. Miten mä muka olisin voinut valmistautua siihen hetkeen, kun siinä sängyssä nukkuisi Jessen lapsi?

Vajosin sängylle selälleni ja hautasin kasvot käsiini. Edelleen kosteat hiukset levittivät sängylle enkä mä jaksanut välittää paidasta, joka oli noussut yli reiden ja paljastanut mustaa pitsiä. Siinä tilanteessa millään ei ollut mitään merkitystä, mutta mä yritin silti järjestellä tunteitani.

Seurasin Matildaa sängyn laidalle enkä oikein tiennyt, mitä sanoa vai pitäisikö sanoa mitään.

Vaikka laskettuun aikaan ei ollut enää kuin kuukausi ja risat, ei se tarkoittanut sitä, että pinnasängylle heti tulisi käyttöä. Lapsi tulisi olemaan Heidin luona huomattavasti enemmän kuin täällä, kun otti huomioon kaikki kiintymyssuhteet vauvan ja äidin välillä väheksymättä yhtään isän roolia pienen lapsen elämässä.

Olin juuri aikeissa nostaa käteni naisen hartioille, kun hän laskeutui selälleen. Katsoin Matildaa huolissani ja laskin käden hänen jalkansa päälle. Sivelin hellästi pehmeää ihoa, muttei siinä kosketuksessa ollut enää samanlaista tarkoitusperää kuin hetki sitten oli ollut.

Pitäisikö minun nostaa pinnasänky olohuoneen puolelle? Vai tehdä makuuhuoneesta eräänlainen lastenhuone ja kärrätä oma sänky olohuoneen nurkkaan?

Syvään huokaisten laskeuduin itsekin pehmeälle sängylle makuuasentoon kattoa tuijottamaan.
"Ehkä minä ihan oikeasti tarvitsen sen isomman asunnon", huokaisin lähinnä itselleni puhuen. Lapsi saisi oman huoneen eikä minunkaan tarvitsisi majottautua olohuoneeseen.

"Ehkä", mutisin käsieni alta. Mä en tajunnut, miten en ollut huomannut sitä kirottua pinnasänkyä yöpaitaa hakiessani. Olinko mä tosiaan ollut niin koomassa ja autuas suihkun jälkeen, etten ollut tuijottanut vaatekaapin lisäksi huoneen muita huonekaluja?

Tukahdutin yhden tuskastuneen huokauksen iholleni, ennen kuin paljastin kasvoni ja nousin takaisin istualleni. Katselin Jessen kasvoja hetken, ennen kuin sain yhtäkään järkevää ajatusta muodostettua kokonaiseksi lauseeksi.
"Kyllä mä pääsen yli tuosta", virkoin väsyneenä jatkuviin ahdistuksiin, joita pinnasänky ja kaikki muu vauvaan liittyvä aiheuttivat.

Laskin käteni Jessen kämmenen päälle ja yritin vääntää kasvoilleni hymyä, koska loppujen lopuksi se oli vain pinnasänky. Mä olisin antanut melkein mitä vain siitä hyvästä, että makuuhuoneessa nököttävä pienen ihmisen peti olisi ollut vain huonekalu muiden joukossa, mutta sitä se ei tulisi koskaan olemaan - ja mun olisi vain sopeuduttava siihen.

Siinä makoillessani summasin ajatuksiani lapseen liittyen. Tietysti sen positiivisen raskaustestin nähdessäni olin säikähtänyt, mutta hetkeksi jopa hyväksynyt tilanteen. Mutta sitten kuitenkin halunnut raskauden keskeytyksen ja silti pakenin sieltä huoneesta, kun olin kuvajaisen ultraäänilaitteen ruudulla nähnyt, koska en kestänyt ajatusta siitä, ettei sitä pientä enää pian olisikaan.
Ja siitä huolimatta olin suuttunut, kun Heidi yli kuukauden jälkeen oli ilmoittanut, että oli edelleen raskaana. Mutta sen alkujärkytyksen jälkeen olin huomannut odottavani sen lapsen syntymää innoissani, vaikkakin siihen innokkuuteen sekottui myös pelonsekaisia tunteita.

Matilda nousi istumaan ja huokaisin syvään. Pienen hetken jo kuvittelin naisen lähtevän, mutta kuitenkin hän käänsi katseensa minuun ja laski kätensä minun kädelle.
Minä olin onnellinen tulevasta lapsesta, mutta silti se tunne tuntui jotenkin väärältä, vaikkei kuitenkaan tuntunut. Mutta istumaan kohottautunut nainen oli syy, miksi se minusta tuntui niin väärältä. Varsinkin nyt, kun tiesin enemmän.

Käänsin kättäni niin, että saisin kiedottua sormeni naisen sormien ympärille ja pieni hymy käväisi kasvoillani samalla, kun Matildakin yritti hymyillä.
Kaikesta huolimatta hän oli halunnut sitoutua minuun.

Nousin itsekin takaisi istuma-asentoon ja katselin naisen kauniita kasvoja samalla, kun nostin sormeni hänen poskelleen.
Pinnasängyn lisäksi asunnossa tulisi pyörimään tulevaisuudessa kaikkea muutakin lapsitavaraa  - sen lapsen lisäksi.

Painoin hellän suudelman naisen huulille, vetäydyin taas hieman kauemmaksi ja kiedoin käsivarren naisen ympärille.
"Ehkä olisi parempi vain pistää nukkumaan?" huokaisin kun en muutakaan keksinyt. Olisin halunnut sanoa jotain rohkaisevan pahoittelevaa tilanteeseen liittyen, mutten oikein tiennyt että mitä.
"Jaksetaan huomenna sinne salille", hymähdin katse tummissa silmissä.

"Mmm", mä mumahdin nousten seisaalleni. Loin Jesseen niin vakuuttavan katseen kuin kykenin ja nykäisin vihjaavasti sängynpeitettä, jonka päällä mies vielä istui. Ehkä olisi tosiaan helpointa nukkua ja kohdata pinnasänky aamulla uudella energialla.

Kömmin peiton alle ajatuksiini vaipuneena. Ujutin yöpaidan pois päältäni ja annoin sen pudota makuuhuoneen lattialle samalla, kun peruutin kiinni Jesseen ja vedin miehen käden kylkeni yli. Painoin pienen suukon miehen rystysille, toivotin hyvää yötä ja suljin silmäni.

Silti, vielä pitkään sen jälkeen, kun Jessen hengitys oli syventynyt miehen nukahdettua, mä tuijotin pinnasänkyä hämärässä huoneessa silmää räpäyttämättä ja mietin edeltävää vuorokautta, jollaista en ollut ihan heti kyvykäs kohtaamaan uudestaan.