Lomakuumetta vai miesflunssaa?

Mä olin jo melkein tottunut lauantaiaamun työvuoroihin, joiden jälkeen oli helppo mennä suoraan tallille. Zelian olin juoksuttanut nopealla aikataululla, mutta Sipsin satulassa olin viihtynyt reippaat kolme varttia. Niiden minuuttien aikana olin kokenut päässeeni syvemmälle tamman sielunmaailmaan, vaikka olin edelleen sitä mieltä, että Sipsi oli ihan oma maailmansa sieluineen päivineen.

Yritin soittaa Jesselle, mutta mies ei vastannut. Koska mulla ei ollut mitään käyntiä kotona, ajoin suoraan miehen asunnolle ja toivoin, ettei se olisi enää tallilla. Miehen asunnosta paistava valo rohkaisi mut kaivamaan avainnipun takkini taskusta ja koputtamaan ovea pikaisesti ennen sen avaamista.

"Moi?" mumahdin eteisestä, kun tervehdystä - tai mitään muutakaan - ei kuulunut. Jessen auto oli ollut pihalla ja koska keittiössä paloi valo, miehen oli pakko olla kotona. Kissat jolkottivat eteiseen äänekkäästi mouruten, joten Jesse ei ollut ilmeisesti huomioinut niitä hetkeen.

Makuuhuoneen ovi oli auki ja mä huomasin heti sängyllä makaavan hahmon. Nukkuiko Jesse? Kello ei ollut vielä edes kuutta lauantai-iltana, mutta mun miesystäväni tuhisi sängyllään selkä ovelle päin.
"Herätys unikeko", mutisin itsekseni hymyillen kontatessani sängylle niin, että pystyin suukottamaan Jessen poskea herättääkseni miehen. Siitä huokuva lämpö oli tavallistakin huomattavampaa enkä mä ymmärtänyt, miksi se oli kietoutunut vilttiin niin tiiviisti.

Olin pistänyt eilisen kurkun käheyden katupölyn piikkiin, mutta olo tänään antoi ymmärtää, ettei nyt oltu mitään kuivaa pölyä vedetty keuhkoja täyteen.

Tämän päivän tallireissu oli saanut jäädä välistä, sillä vaikka kuinka olin yrittänyt olla välittämättä vuotavasta nenästä ja kaktuksesta kurkussa, olo oli vain pahentunut päivän mittaan.
Ehkä se eilinen ratsastuslenkki Auburniin ja takaisin ei sittenkään ollut niin hyvä idea?

Jonkun aikaa sohvalla maattuani olin päättänyt siirtyä sänkyyn. En olisi ihmetellyt, vaikka kuumettakin olisi ollut. En kuitenkaan jaksanut etsiä kuumemittaria, jonka tiesin löytyvän jostain keittiön kaapeista.

Havahduin hereille, kun Matilda oli kömpinyt viereeni sänkyyn.
"En minä nuku", yskäisin kääntyessäni selälleni. Raottelin silmiäni ja hymyilin hieman. Olo oli kyllä edelleen kuin jyrän alle jääneellä. Joka paikkaa särki ja huoneen valaistus sattui silmiin.
"Teen hidasta kuolemaa", vitsailin ääni käheänä. Sillä hetkellä en olisi ihmetellyt, vaikka kuolo olisikin korjannut.

Jesse ei vaikuttanut säikähtäneeltä, mutta miehen silmistä näki heti, että se oli ollut täydessä unessa saavuttuani.
"Etpä", ehdin tuhahtaa ennen kuin mies jatkoi kähinäänsä. Kurtistin kulmiani - siksikö Jesse oli niin kuuma?
"Onko sulla kuumetta?" ynähdin kokeillen miehen otsaa ja ohimoa sormillani. Jessen iho hehkui lämpöä ja mä aloin automaattisesti laskeskella päiviä lähtöön.

"Ethän sä ollut eilen kipeä?" mutisin puoliääneen. Olin ollut auttamassa Jesseä estetreeneissä virallisen puominaisen roolissa. Ratsukolla oli mennyt ihan hyvin ja olin melko varma, ettei suoriutuminen olisi ollut puoliksikaan niin hyvää, jos Jesse olisi ollut samassa jamassa kuin nyt.

"Haluatko sä teetä tai jotain?" tajusin kysyä. "Vai onko tää nyt sitä kuuluista miesflunssaa?"
Virnistin sanojeni päätteeksi, vaikka olinkin valmis muuttamaan ilmeeni pahoittelevaksi irvistykseksi.

"Varmaan", tuhahdin Matildan laskettua kätensä otsalleni. Käsi tuntui mukavan viileältä otsaani vasten.
Ei tässä nyt ollut aikaa sairastella. Töissä tulisi olemaan kiireiset neljä päivää ennen pääsiäispyhiä ja sunnuntaina lähdettäisiin Matildan kanssa Lagosiin.

"Vähän oli vain kurkku eilen kipeä", mutisin kohottautessani istumaan. "Tänään sitten alkoi kaikki muu."

"Voin minä itsekin keit..." aloitin vastalauseeni teen keittämiselle miesflunssa-kommentin jälkeen, mutta yskänpuuska esti lauseen jatkamisen. Vai että miesflunssa... Olisin varmasti keksinyt jonkun letkautuksen tuohonkin, mikäli yskä ja räkää täynnä oleva pää olisi antanut sen verran periksi.

Katsoin Matildaa pahoittelevasti. En varmasti ollut kovin hehkeää seuraa sillä hetkellä hiukset pystyssä ja silmät sekä nenä punaisina.

Kurtistin kulmiani Jessen yskänpuuskalle. Voi hyvä helvetti - tähänkö matka kaatuisi? Jessen ärhäkältä vaikuttavaan flunssaan?
"Mä keitän", ilmoitin vääntäytyessäni seisaalleni. "Lupaa, ettet tartuta tuota muhun."
Loin Jesseen merkitsevän katseen, ennen kuin suuntasin keittiöön.

"Sulla ei ole teetä", kajautin turhautuneena. Olin löytänyt teepaketin, mutta se huusi tyhjyyttään. En ollut varma, miksi Jesse säilöi tyhjää pakettia kaappinsa perukoilla, mutta teetä oli hankala sen voimin keittää.

"Mä käyn kaupassa", mutisin pysähdyttyäni hetkeksi makuuhuoneen ovelle. Olin tehnyt päätöksen nopeasti, koska sen lisäksi, että tee ja inkivääri tekisi Jesselle hyvää ja lähikauppa oli vielä auki, mä halusin myös ruokaa.
"Soita, jos tarvitset jotain muuta", ynähdin vielä, ennen kuin kiskoin takin takaisin päälleni ja luikahdin ulos karkuuttamatta kissoja, jotka puskivat tiensä ulko-ovelle ihmetellen mun ramppaamistani.

Kaupassa ei ollut ruuhkaa. Poimin koriin inkivääriä, mustaherukkamehutiivistettä, kahta erilaista teepussisekoitusta ja kanakeittotarvikkeet. Maha oli alkanut murahdella uhkaavasti ja keitto oli perinteinen flunssaruoka, jolla sain kätevästi kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
"Mukavaa viikonloppua", kassatäti heläytti perääni, enkä voinut olla tuhahtamatta itsekseni. Niin varmaan.

"Nyt saat teetä", ilmoitin palattuani Jessen asunnolle ostosten kanssa. Olin melko varma, että mies oli ehtinyt simahtaa uudelleen puolessa tunnissa, joten suuntasin suoraan keittiöön ja laitoin tee- ja keittoveden tulemaan.

"Yritän olla tartuttamatta", lupasin yskäisyn kera. Olin jo sanomassa, että Matilda kyllä voisi lähteä kotiinkin, sillä en todellakaan halunnut tämän olon tarttuvan häneenkin. Nainen oli kuitenkin jo kadonnut keittiöön.

Kurtisin kulmiani tee-huuteluille. Ihan varmasti siellä olisi pitänyt olla ainakin puolikas teepaketti. Paitsi että.. Äiti joi teetä, joten hänen jäljiltään tee oli päässyt loppumaan.

Nyökyttelin vain, kun Matilda käväisi ovella ilmoittamassa lähtevänsä kauppaan. Sillä hetkellä minulla ei tullut mitään mieleen, mitä olisin kaupasta tarvinnut.

Ulko-oven sulkeuduttua könysin ylös sängystä ja vähän haparoivin askelin kävin hakemassa itselleni särkylääkettä, jonka jälkeen kömmin takaisin sänkyyn läppärin ja kissojen kera.

Nokosten ansiosta olo oli ehkä hieman parempi, joten ehkä jaksaisin Netflixin avulla pysytellä hereillä Matildan paluuseen saakka.
Family Guy oli tarpeeksi turhanpäiväistä höttöä kuumeessa, joten seurasin amerikkalaista piirrossarjaa puoliunessa, kissat kainalossa. Matildan paluu sai minut taas säpsähtämään hereille ja kolme kissaa kipittivät kiireen vilkkaa naisen perässä keittiöön.

"Kiitos", mutisin naiselle raahautuessani keittiöön vilttiin kääriytyneenä.

Olin juuri ehtinyt kuoria ja raastaa inkivääriä valmiiksi suuren kupin pohjalle, kun kuulin askeleet ja kiitoksen takaani. Suupielet kohosivat väkisinkin huvittuneeseen hymyyn, kun ehdin vilkaista vilttiin kääriytynyttä Jesseä.
"Ajattelin tehdä kanakeittoa", kerroin kaataessani vedenkeittimen kuumentamaa vettä kuppiin inkiväärin ja teepussin seuraksi. Loput kuumasta vedestä kaadoin kattilaan nopeuttamaan veden kiehumista, sillä kaikki keittoon kanan lisäksi tuleva tulisi suoraan pakastealtaan valikoimasta.

"Siitä saattoi tulla vähän tujua", totesin nyökäten pöydälle laskemani teekupin suuntaan ennen kuin pyörähdin takaisin lieden ääreen kypsentämään kanasuikaleet.
"Sun olis parempi parantua nopeasti", mutisin katse paistinpannussa. Mun teki mieli ehdottaa Jesselle kuumeen mittaamista, mutta samaan aikaan sen lopputulos pelotti. Toisaalta kuume todennäköisesti nujertaisi taudin helpommin, ellei kyseessä ollut sitkeämpi tauti.

"Kuulostaa hyvältä", mutisin. En kyllä varmaan maistaisi itse mitään eikä ruokahaluakaan tuntunut sillä hetkellä olevan, mutta jotain oli syötävä joka tapauksessa.

Toistin kiitokseni teekupin ilmestyttyä eteeni.
"Eiköhän tämä muutamassa päivässä ole ohi", puuskahdin. "Toivottavasti."
Todellakin toivoin, että tämä tauti menisi pian ohi. Tai ainakin hellittäisi sen verran, että pysyisin tolpillani viimeistään loppuviikosta.

Maistelin kuumaa teetä ja kurtistin hieman kulmiani laskiessani kupin takaisin pöydälle. Aika tujuahan se oli, mutta en valittanut.
"Ei kovin iloinen reissu tulisi jos toinen makaisi koko viikon sängyssä yskimässä keuhkoja pihalle", tyrskähdin. Ei olisi kannattanut, sillä nauraminen sai vain uuden yskänpuuskan ilmoille.

"Makaisit siinä tapauksessa kyllä rannalla. Tai altaalla", huomautin toinen kulma koholla. Huumori ei ihan riittänyt siihen letkautukseen, koska se saattoi olla lähempänä totuutta kuin kumpikaan uskoi. Toivottavasti ei ollut.

Heitin juures-vihannessekoituksen kiehuvaan veteen kasviliemikuution kanssa ja jätin kanat pannulle odottamaan hetkeksi. Huokaisin istuutuessani pöydän ääreen mittaillen Jesseä katseellani.
"Sä näytät aika kipeältä", myönsin jäykästi ja kurottauduin sipaisemaan miehen kämmenselkää sormellani. Olin itse onnistunut tähän saakka välttämään kevätflunssan, vaikka pelko reissuun sairastumisesta oli kummitellut takaraivossa matkan varaamisesta asti.

Olisihan se sekin kokemus: Makoilla sairaana hiekkarannalla.
Matkaa ei todellakaan lähdettäisi perumaan tämän takia. Lähtisin sinne vaikka pää kainalossa.

Hörpin Matildan valmistamaa teetä ja seurasin katseellani naisen siirtymistä pöydän ääreen.
"Aika kipeä on olokin", huokaisin syvään. Mutta kunhan särkylääke ja tee tekisi tehtävänsä, olo ehkä helpottaisi hetkeksi.

"Pari päivää lepoa niin olen taas terve kuin pukki", ilmoitin päättäväisesti. Sillä hetkellä ei kyllä tuntunut siltä, että tästä ihan heti tokenisin, mutta pakko oli.
"Pikkuinen flunssa vain", niiskaisin ja pakotin hymyn kasvoilleni.

Mutristin huuliani Jessen vastaukselle. Vaikka mä mietin edelleen miesflunssan osuutta miesystäväni kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin - tai sen puutteeseen - oli sanomattakin selvää, ettei Jessen olo ollut hyvä.

"Toivotaan", huoahdin katse vihreissä silmissä, joiden omistaja lupaili parantuvansa pikkuisesta flunssasta parissa päivässä.
"Syödään ja levätään, jospa se siitä", hymähdin vielä ennen keittokattilan ääreen palaamista.

Keitto oli ihan hyvää, vaikka mulla oli vahva epäilys siitä, ettei Jesse maistanut paljoakaan. Seurasin miehen syömistä ja olin tyytyväinen siihen, että ruokaa jäi tähteeksi parillekin päivälle siltä varalta, että Jesse joutuisi jäämään maanantaiksi kotiin.
"Toivottavasti maistui", totesin vain puolittain hymyillen, sillä Jessen olemus ei ollut kovin vakuuttava.

Kuoriuduin paremmin ulos viltin mutkasta, kun ruoka oli valmista. Kuume oli laskemassa, joten tuli ihan hiki siinä istuessa.

Makuaisti oli kyllä kadoksissa, mutta urhoollisesti minä kauhoin keittoa suuhuni, vaikkei ollut edes nälkä.
Mutta uskalsin silti olettaa, että keitto oli ollut hyvää.

"Maistui, kiitos", totesin laskettuani lusikan lautaselle. Matildan ilme kyllä kertoi sen, ettei hän uskonut minun nauttineen keittoannoksestani.

"Pakko käydä niistämässä nenä", puuskahdin noustessani ylös ja laahustin vessaan. Olisihan sen lauantai-illan voinut viettää huomattavasti mukavamminkin...

"Miten meni tallilla?" kysyin palatessani takaisin keittiöön. Ainakin oletin Matildan käyneen Auburnissa tänään työvuoronsa jälkeen.

Ehdin korjata astiat pois pöydästä sillä aikaa, kun Jesse kaikkosi niistämään nenänsä. Keitto sai jäädä tiskipöydälle jäähtymään, jotta sen voisi nostaa suoraan kattilassa jääkaappiin.
"Yllättävän hyvin, ratsastin Sipsin ja se liikkui kivasti", vastasin pienesti hymyillen. Muisto tamman satulaan välittämästä fiiliksestä tuntui hyvältä, kuten myös Zelian liikkumisen seuraaminen liinan toisesta päästä. Myös ruunikko oli väläytellyt parempaa liikettään ja toivoin, että saisin sitä huomenna irti myös selästä käsin.

"Mites se Anton?" hymähdin siirryttyäni ajatuksissani Sallin liikuttamiseen Jessen estyttyä hoitamaan sen toistaiseksi tietämättömällä aikavälillä. "Ehtisikö se tuuraamaan sua jo nyt?"
Jesse oli kertonut kysyneensä Antonia Sallin liikutusavuksi varsin tragikoomisissa merkeissä, vaikka loppujen lopuksi se olikin ihan se ja sama, kuinka järjestelyyn oli päädytty. Pääasia oli, että Jesse oli ratkaissut tammansa liikutusongelman loman ajaksi. Mä olin itse sopinut Laurin läpiratsastavan Zelian parina päivänä, mutta muuten tamma saisi lomailla.

"Haluatko takaisin sänkyyn, vai jaksatko istua?" kysyin arpoen sängyn ja sohvan välillä. Kissat olivat vallanneet oman nojatuolinsa, mutta siihen olin jo tottunut - en ollut istunut kyseisellä tuolilla vielä kertaakaan.

"Hyvä", hymyilin takaisin Matildalle.

Raaputin takaraivoani naisen mainittua Antonin. Totta, ei minusta varmasti olisi huomenna tallille ja jos oikeasti halusin parantua, ei minun kannattaisi sinne sännätä vielä maanantainakaan.
"Täytyy kysyä", mutisin.

"Jaksan", vakuuttelin. Sänkykin houkutteli, mutta lääke oli tehnyt tehtävänsä, joten nappasin tuolille jääneen viltin mukaani ja suuntasin olohuoneeseen. Ehtisin makoilemaan sängyssäni myöhemminkin ihan kyllästymiseen saakka.

Istahdin sohvalle ja kurottelin käteeni sekä kaukosäätimen että pöydälle jääneen puhelimen.
"Ai, olet yrittänyt soittaakin", naurahdin huomatessani yhden vastaamattoman puhelun ennen kuin laitoin Antonille viestiä whatsappin kautta.

"Katsotaanko jotain?" ehdotin vetäessäni vilttiä ylleni. "Lupaan olla yskimättä ja niiskuttamatta koko aikaa."

Seurasin katseellani Jessen siirtymistä sohvalle ja mietin, olisiko järkevää työntyä miehen kainaloon tai ylipäätään jäädä sen luo yöksi. Koska mä olin saattanut saada tartunnan jo eilen tai viime yönä, ei valinnalla tässä vaiheessa mahtanut enää olla merkitystä.

"Joo, yritin soittaa matkalta", hymähdin. Istuuduin sohvalle ja asettauduin mukavasti Jessen viereen kuunnellen miehen ehdotusta.
"Voidaan katsoa", vastasin. "Mikäli pysyt hereillä."
Vilkaisin Jesseä puolittainen virne huulillani, sillä vaikka mies olisikin yskimättä ja niiskuttamatta, nukahtaminen olisi enemmän kuin todennäköistä.

"Milloin se sun äitisi tulikaan?" kysyin mietteliäänä, kun Jesse selasi leffavalikoimaa. Olisi vähän hassua jättää Ritva kissavahdiksi ja karata ulkomaille, vaikka järjestelyssä oli kyllä puolensa - esimerkiksi se, ettei me oltaisi ilman kissavahtia voitu varata lentoja ja majoitusta alkuunkaan.

Siirsin vilttiä hieman Matildankin ylle ja laitoin Netfilixin päälle.
"Sitä en uskalla luvata, mutta yritän pysyä", hymähdin. Todennäköisesti leffa tulisi katsottua silmäluomien läpi.

"Perjantaina heti ensimmäisellä junalla", vastasin. Olin jo melkein unohtanut, että äiti tosiaan olisi tulossa tänne. Puhe oli ollut muutenkin, että hän tulisi pääsiäiseksi taas Kallaan, mutta vierailu venyisi meidän reissun myötä aiottua pidemmäksi.
Olin vähän yllättynyt, kun äiti oli mukisematta suostunut kissavahdiksi. Mutta hänkin oli todennut, että parempi lähteä nyt, koska kesän jälkeen ei enää niin vain matkusteltaisi.

"Lähtee kaikki taudit viimeistään sitten. Nimittäin karkuun", naurahdin ja laitoin jonkun komediapätkän pyörimään tv-ruutuun. Ei tässä taudissa jaksanut keskittyä mihinkään toimintaan tai kauhuleffoihin.

Tyrskähdin Jessen heitolle täysin spontaanisti: siinäpä vasta kuvaus Ritva Aron vierailusta.
"Sun äitisihän on mukava", virnistin huvittuneena ja tökkäsin Jesseä leikilläni käsivarteen.

"Mä luulen, että sulla on lomakuumetta", totesin seurattuani elokuvaa hetken, vaikkei se kovin tiivistä seuraamista ollutkaan. Käännyin katsomaan Jesseä ja pidin kasvoni peruslukemilla: jos miesflunssa ei ollut oikea analyysi, ehkä matkakuume oli.

"Myönnä vaan, että sulla on matkalaukku jo pakattuna", jatkoin mutinaani kulmat ymmärtäväisesti koholla. "Ei siinä ole mitään väärää."
Nojauduin sanojeni myötä lähemmäs Jesseä ja katsoin vihreitä silmiä alaviistosta kätkeäkseni hymyni.

"Taidat olla itsekin tulossa kipeäksi, kun äitiä mukavaksi sanot", virnistin tuupaten Matildaa kevyesti kyynärpäälläni kostoksi tökkäisystä.

Yritin jotenkin keskittyä ruudulla koheltavaan päähenkilöön, mutta flunssassa en oikein tahtonut perässä pysyä.

"Mmhhm, speedot on jo pakattu", virnistin leveästi kohdatessani Matildan katseen. Miesflunssasta matkakuumeeseen.

Olin minä oikeasti jo kaivanut kesävaatteita esiin kaappien perältä, mutta matkalaukkuun saakka ne eivät vielä olleet eksyneet. Vaikka kieltämättä oli tehnyt mieli pakata jo valmiiksi.

"Sinulla on varmaan jo kymmenen laukkua valmiina lähtöön?" naurahdin ja yskäisin perään pari kertaa. Typerä flunssa.

Pyöräytin silmiäni Jessen laukkukommentille. Olin kyllä hakenut matkalaukun ullakolta, mutta vaikken ollut vielä aloittanut pakkaamista, tiesin kaiken mahtuvan siihen.
"Eihän siellä niin paljoa vaatetta tarvita", virnistin ovelasti, katse vihreissä silmissä viipyen. Sääennusteiden mukaan Lagosin lämpötilat pyörivät tulevalla viikolla päälle kahdessakymmenessä asteessa, mikä olisi Kallan kevättuuliin nähden varsin mainio lämpötila. Sellaisessa lämmössä jaksaisi tehdä muutakin kuin makoilla rannalla.

Yritin keskittyä hetken televisioruudussa pyörivään elokuvaan, mutta sitten yksi kissoista alkoi uneksia ja mun huomioni kääntyi siihen. Se oli Pirskatti, jonka käpälät vispasivat ilmaa ja jota Perskatti tuijotti hämmentyneenä.
"Hölmöjä", puuskahdin puoliääneen kääntäessäni katseeni takaisin leffaan. Nojauduin Jessen käsivarteen toivoen, ettei se aivastelisi hiuksiini ja sivelin miehen kämmenselkää viltin alla.

"Haluatko sä lisää teetä? Tai mehua? Mitä vaan, minkä voi kyllästää inkiväärillä?" ehdotin viaton hymy huulillani. Seuraavasta erästä tekisin juomaa myös itselleni vastustuskyvyn tukemiseksi, sillä vielä vähemmän halusin itse olla se lomamatkan ajan sairastava.

Tottahan se oli ettei Lagosissa tarvitsisi kerroksittain vaatteita pukea ylle vaikkei siellä nyt tähän vuodenaikaan ollutkaan mitään kunnon helteitä. Mutta parinkymmenen asteen lämpötila oli juuri sopiva.

"Seura tekee kaltaisekseen", mutisin viitaten kissoihin ennen kuin käänsin katseeni takaisin televisioon. En kyllä ollut laisinkaan kärryillä, mitä elokuvassa tapahtui, mutta ei sillä niin väliä ollut.

"Voisin minä sitä teetä vielä ottaa", vastasin. Puhelin tärähti sohvapöydällä ja kurottelin sen käteeni.
"Anton lupasi käydä Sallin luona huomenna ja maanantainakin jos vain ehtii", kerroin viestin luettuani. Vastasin miehelle ilmoittavani mikäli olisin maanantaina siinä kunnossa, että pystyisin oman hevoseni hoitamaan

Nyökkäsin Jessen vastaukselle ja hilauduin hitaasti ylös sohvalta. Koska elokuvan seuraaminen ei ollut onnistunut kovin menestyksekkäästi siihenkään asti, en varmasti menettäisi mitään keittämällä välissä teetä.
"Hyvä, etpähän saa keuhkokuumetta tallilla", puuskahdin ennen keittiön puolelle suuntaamista.

Vedenkeittimen ansiosta teevesi tuli nopeasti. Raastoin inkivääriä tällä kertaa kahteen kuppiin, joihin kuuma vesi päätyi höyryävänä ilman yhtäkään palovammaa. Kokeilin jäähtymään jättämääni keittokattilaa kämmenselällä, mutta se oli edelleen liian lämmin jääkaappiin nostettavaksi, joten nappasin teemukit mukaani ja palasin olohuoneeseen.

"Oho", inahdin Pirskatin hypähdettyä jalkoihini niin yllättäen, että olin läikyttää toisen teekupin sisällön. Ehdin kuitenkin viime hetkellä vakauttaa käteni, jotta sain ojennettua kupin turvallisesti Jesselle.
"Olkaa niin hyvä", henkäisin liioitellun teatraalisesti, koska sellainen passaaminen ei suoranaisesti kuulunut toimintatapoihini.

Keuhkokuume tästä olisi vielä puuttunutkin. Onneksi Anton oli näinkin lyhyellä varoitusajalla suostunut katsomaan Sallin perään. En minä olettanut, että hän niin tekisi hyvää hyvyyttään, mutta tietysti minä hänelle vaivanpalkkaa maksaisin.

"Kiitos kaunis", hymyilin ottaessani teekupin käsiini.
"Luulin jo, että olit kaatamassa tätä minun syliin", virnistin, sillä olin kyllä pistänyt yskimisen lomasta merkille naisen taiteilua kupin kanssa sen jälkeen, kun Pirskatti oli hypännyt hänen jalkoihin.

En voinut olla hymyilemättä muistolle siitä, kuinka Matilda oli ensin läikyttänyt kahvia kädelleni ja sen jälkeen kastellut paitani. Se oli silloin ajalta ennen malttamisia... Kavereita vain...

"Opin edellisestä kerrasta, ettei sellainen ole kovin kannattavaa", puuskahdin huvittuneena. Muistelin tilannetta ja etenkin sen jälkeisiä hetkiä ja pieni, ovela virne hiipi suupieleen.
"Tai sitten se nimenomaan on kannattavaa, kun saa sut paidattomaksi", lisäsin viattomasti ja puhalsin kupissa höyryävään teehen voidakseni maistaa sitä. Se oli kuumaa ja inkivääri lisäsi poltetta suussa, joten laskin kupin hetkeksi sohvapöydälle odottamaan.

"Mä en ole ollut yhtään niin tapaturma-altis viime aikoina", totesin mietteliäänä. "Toivottavasti tilanne pysyy samana."
Jesse ei mahtaisi olla kovin ilahtunut joutuessaan kuskaamaan mua Lagosissa päivystykseen tai ylipäätään muualle kuin kauppaan, ravintolaan, rannalle tai nähtävyyksien luo.

"Ehkä ne kaikki läikyttelyt sun muut menivät jännityksen piikkiin", ynähdin puoliksi itselleni.

"Etköhän sinä saa minut paidattomaksi ilmankin", sanoin piilottaen virneeni teekupin reunaan. Juoma oli vielä liian kuumaa juotavaksi, joten laskin kuppia pitelevän käden alemmaksi.

"Toivottavasti", naurahdin. Olimme kyllä välttyneet läikkyneiltä kahveilta ja rikkoutuneilta viinilaseilta viime aikoina. Nyrjähtäneistä nilkoista puhumattakaan. Jospa pienet tai isommatkin vahingot malttaisivat odottaa vähintään meidän lomamatkan ajan.

"Niin, en ole enää jännittävää seuraa", yskähdin siirtäessäni kupin sohvapöydälle. Käänsin katseeni Matildaan ja hymyilin leveästi.
Olihan se aika ollut jokseenkin jännittävää vaikka olimme vannoneet olevamme vain kavereita. Kielletyltä tuntunut kaverisuhde oli tuonut oman jännityksensä siihen kuvioon.
Nyt kosketukset ja pitkät katseet eivät olleet enää kiellettyjä, mutta ei se silti poistanut niiden sähköisyyttä.

Hätkähdin Jessen kommenttia, mutta miehen kasvoille leviävä hymy helpotti. Hetken olin ajatellut, että Jesse oli ollut tosissaan jännittävyyden suhteen. Rehellisesti sanottuna mä olin huomannut miettiväni sitä montakin kertaa - oliko koko meidän suhteemme perustunut sille alkujännitykselle? Olivatko olosuhteet olleet vain niin otolliset, ettei kumpikaan ollut kaveruutta toitottaessaan ajatellut kaikkia vaaroja, jonka vuoksi malttamisen loppumisenkaan jälkeen kummankaan mielessä ei ollut käynyt, ettei meistä välttämättä tulisi mitään kestävää?

Jessen vihreisiin silmiin katsoessani mun oli kuitenkin vaikea antaa niille epäilyksille elintilaa. Vaikka sohvalla istuva mies oli kipeä eikä sen vuoksi vetävimmillään, musta tuntui joka kerta sen katseen edessä samalta kuin silloin, kun välimme olivat alkaneet muotoutua nykyiseen muotoonsa. Kun kaiken kielletyn taustalla oli ollut jotain, jonka vuoksi me oltiin päätetty malttaa niin kauan, että olin voinut olla varma siitä, ettei Jesse ollut mulle vain pelkkä laastari.

"Voisinpa mä näyttää sulle, kuinka jännittävää seuraa sä olet", totesin pienesti hymyillen, katsellen Jessen kämmentä, jota sivelin etusormellani. "Mutta siitäkin voi saada vaikka keuhkokuumeen."
Virnistin tahattomasti, koska faktahan se oli: kipeänä ei kannattanut urheilla. En kuitenkaan kieltänyt itseltäni kumartumista niin lähelle, että pystyin painamaan huuleni Jessen poskelle ja tuijottamaan vihreitä silmiä sitten niin läheltä, että niiden omistajan oli pakko uskoa sanani.