Lomakuumetta vai miesflunssaa?

Leveä hymy kasvoillani vaihtui ovelaan virnistykseen kuullessani Matildan sanat.

"Mites se sanonta menikään? Nuha lähtee..." velmuilin Matildan huulten kadotessa poskeltani ja kohdatessani tummat silmien katseen lähietäisyydeltä.

Pudistin kuitenkin tomerasti päätäni, sillä tunsin aivastuksen tekevän tuloaan, joten oli pakko vetäytyä kauemmaksi Matildasta jotta en olisi pärskinyt päin hänen kasvojaan.

"Sori... Parempi jättää ne näyttämiset myöhemmäksi", naurahdin pyyhkäistessäni kämmenselällä nenääni.
En minä olisi kyllä sillä hetkellä muutenkaan jaksanut mitään urheilusuorituksia.

Mutristin huuliani Jessen heitolle - tai sen alulle - joka oli ollut täysin odotettavissa. Miehen aivastus oli kuitenkin elävä esimerkki siitä, mitä mä olin puolestani sanoillani tarkoittanut, joten kun Jesse tuli samaan johtopäätökseen, mulla oli kasvoillani merkitsevä hymy.

"Täytyy muistaa myös palautumispäivät tuollaisen kovan lenssun jälkeen", virkoin kuin olisin oikeastikin tiennyt aiheesta jotain. Samalla mun sormeni piirtelivät kuviota Jessen jalalle viltin suojissa, joten tuli todennäköisesti aika selväksi, että sanomani oli puhdasta kiusaamista.

"Mutta ainakaan sun ei tarvitse vääntäytyä mun mukaan lenkille tai salille tulevalla viikolla", hymähdin. "Nyt ei oteta riskejä, että parantuminen hidastuu."

Pyöräytin silmiäni huvittuneena Matildan palautumispäiväpuheille. Jalallani liikkuvat sormet saivat ihon kihelmöimään, mutta juurihan me olimme puhuneet lepäämisestä, joten yritin olla sen kummemmin huomioimatta niitä.

"Niin, pitää malttaa", hymähdin  huultani purren ja vilkaisten sivusilmällä naista ennen kuin kumarruin ottamaan sohvapöydälle jääneen teemukin käteeni ja hörppäsin lämmintä juomaa.

"Ehditään lenkkeillä sitten Lagosissa. Ja sen jälkeenkin", hymyilin kuppini takaa. Enköhän minä olisi jo lenkkeilykunnossa ennen matkaan lähtöä. Toivottavasti.

Siirsin teekupin toiseen käteeni ja kiedoin käsivarteni Matildan olkapäille.
"Onhan tässä viikko aikaa parantua", mutisin.

"Siellä sitä vasta lenkkeilläänkin", nyökkäsin tomerasti. Olin katsellut niin paljon kuvia matkakohteestamme, etten malttanut odottaa pääseväni näkemään kaikki ne rannat ja ympäristön, joka näytti pelkkien kuvien perusteella täydelliseltä.

"Niin, parempi parantua", hymähdin ja seurasin Jessen esimerkkiä napaten teekupin pöydältä. Teetä kärsi jo juoda, vaikka inkiväärin polte ei heltynyt. Irvistin, vaikka se olikin pieni hinta siitä, että saattaisin säästyä Jessen flunssalta.

"Mitä tässä leffassa tapahtuu?" ähkäisin tajuttuani, etten ollut yhtään kartalla ruudussa seikkailevan miesnäyttelijän menosta.

"Muuta tehdäkään kuin lenkkeillään", totesin päättäväisesti. Jalkaisinhan me siellä kuljettaisiin, joten eiköhän tulevan viikon laiskottelut korvattaisi edes osittain loman aikana.

Käänsin katseeni Matildasta tv-ruutuun ja naurahdin.
"Ei kyllä mitään hajua", myönsin valuessani vähän alemmas sohvalla, jotta saisin nostettua jalat sohvapöydälle.
"Kai tuo mies on juuri saanut potkut ja tyttöystävä jättänyt", kohautin harteitani seurattuani hetken elokuvaa, johon en ollut keskittynyt alkukohtauksen jälkeen juuri laisinkaan.

"Villi veikkaus, että juoni etenee niin, että tuo päähenkilö löytää uuden naisen, rakastuu ja leffa loppuu", pohdin ja katsoin Matildaa hymyillen. "Eikö nämä leffat aina mene niin?"

"Ahaa", hymähdin Jessen valaistua epäröiden, mitä elokuvassa oli tapahtunut. Miehen selitys selitti kyllä päähenkilön synkän ilmeen, muttei juuri mitään muuta.

"Taitaa ne mennä", totesin vilkaisten Jesseä. "Ja elämäkin. Välillä."
Vastasin Jessen hymyyn, koska uskoin sen tietävän mitä tarkoitin. Jos leffan päähenkilölle sattui ja tapahtui, niin mä osasin nimetä istuttamaltamme sohvalta kaksi ihmistä, joiden välinen kuvio lähenteli jonkinlaisen elokuvan juonta - ei toivottavasti kolmen tähden komedian, mutta kuitenkin.

"Ja me edetään Portugaliin", hymähdin vähän hölmösti hymyillen ja hörppäsin reilun kulauksen teetä.