Aamukahvit

31.03.2019
@Matilda T. asunnolla, ei avoin.

Avain kääntyi lukossa ja avasin oven varovaisesti. Olin eilen ollut Heidin luona ja Matilda siitä hieman loukkaantuneena oli halunnut olla illan yksin, joten olin naisen toiveesta antanut hänelle omaa tilaa.

Aamulla herättyäni olin kuitenkin päättänyt lähteä käymään naisystäväni luona silläkin uhalla, että nainen haluaisi minun poistuvan.

Asunnossa oli hiljaista ja hetken ehdin jo luulla, ettei Matilda olisi edes kotona. Kurkkaus makuuhuoneeseen kuitenkin paljasti naisen nukkuvan edelleen, vaikka olikin normaalisti aamuvirkkuna tähän aikaan jo hereillä.

Suljin makuuhuoneen oven hiljaa ja hiippailin hymyillen keittiöön pohdiskellen, pitäisikö minun lähteä ja antaa toisen nukkua rauhassa.

Päätin kuitenkin pienenä lepyttelyeleenä keittää naiselle kahvit valmiiksi, jottei hänen tarvitsisi itse sitä tehdä herättyään.
Tuttuun tapaan kaivoin tarvikkeet kaapista esiin ja laitoin kahvit tippumaan kuulostellen samalla, oliko Matilda jo herännyt.

Makuuhuoneesta ei kuulunut pihaustakaan edes siinä vaiheessa, kun kahvinkeitin piti meteliään viimeisten tippojen valuessa pannuun.

"Huomenta unikeko", sanoin istuessani peittomytyn viereen sen jälkeen, kun olin kaatanut kahteen kuppiin kahvia ja kävellyt niiden kanssa makuuhuoneeseen.
Laskin kupit yöpöydälle ja jäin odottamaan, millaisella fiiliksellä nainen mahtaisi herättyään olla.

Hätkähdin, koska en ollut ihan varma, näinkö unta vai olinko hereillä. Hetki sitten musta oli tuntunut, että joku tarkkaili mua, mikä ei ikuisuudelta tuntuneen, levottoman yön jälkeen ollut erikoista. Musta tuntui, että olin saanut nukuttua kunnolla vasta, kun pimeys oli alkanut väistyä aamun tieltä.

Sydän pomppasi kurkkuun, kun matala ääni toivotti mulle huomenta. Räväytin silmäni auki ja käänsin päätäni varmistaakseni, ettei Jessen läsnäolo ollut unta. Siinä se istui, ilmielävänä mun sänkyni reunalla.
"Huomenta", mutisin tuskin kuuluvalla, yön karhentamalla äänellä. Mun katse haravoi huonetta ja päätyi lopulta vihreiden silmien kautta yöpöydällä nököttäviin kahvikuppeihin.

"Mitä sä teet täällä?" ähkäisin hiljaa, yrittäen ymmärtää jotain väsymyksen sumentamilla aivoillani. Oltiinko me sovittu tästä etukäteen? Mä aloin muistaa iltaiset fiilikseni, joita ei voinut kehua hyvällä tahdollakaan ja Laurin kanssa käymäni lyhyen puhelinkeskustelun. Tihrustin Jessen kasvoja mietteliäänä, yrittäen lukea niiltä merkkejä Heidin luokse tehdyn vierailun onnistumisesta.

Seurasin hymyillen Matildan silmien raottelua. En ainakaan ollut ihan heti saanut nyrkistä.

"Oli ikävä, joten tulin käymään", kerroin. Olisinhan minä toki voinut ilmoittaa tulostani, mutta olisiko nainen viestiä edes huomannut? Ja jos olisi, hänellä olisi ollut mahdollisuus kieltää minua tulemasta.

Nostin toisen kahvikupeista pöydältä ja ojensin sitä Matildaa kohti.
"Luulin kyllä, että olisit hereillä jo. Kello on kuitenkin jo melkein yksitoista", totesin virneen kera. Kelloja toki oli siirretty viime yönä tunnilla eteenpäin.

Oli ikävä.
Mä kurtistin automaattisesti kulmiani. Oliko Jesse tosiaan ikävöinyt mua vauvakuplasta huolimatta? En halunnut edes arvailla epäilyksiä, joita kohtaisin sitten, kun vauva olisi maailmassa ja sen pienen ihmisen aiheuttama kupla vielä todellisempi.

"Yksitoista?" ynähdin epäuskoisena. Miten olin nukkunut niin kauan? Kohensin asentoa pystyäkseni katsomaan kännykän kelloa, joka osoitti Jessen sanoman todeksi. Mun teki mieli kirota, koska olin menossa iltavuoroon eikä tarkoitus ollut missään vaiheessa ollut nukkua yli yhdeksään.

Nousin istumaan ja käärin peiton mytyksi syliini vilkaisten varovasti Jesseä ennen kahvikupin nappaamista. Muki lämmitti sormia, kun vein sen hitaasti huulilleni ja maistoin juomaa varoen.

Kai minä olin salaa odottanut jotain minullakin oli ikävä sanoja naisen suusta, vaikkei lilapää nyt mikään hempeilypuhelija ollutkaan.
Vastaukseksi sain kuitenkin vain kulmien kurtistelua.

Matildan otettua kupin kädestäni, kurottauduin ottamaan omani yöpöydältä.

Nainen ei nyt aivan ilahtuneen oloinen ollut minun läsnäolosta ja huokaisin syvään.
"Voin minä lähteäkin jos haluat vielä olla yksin", mutisin kahviakuppia tuijotellen.

Tiesinhän minä, että minun vierailussa Heidin luona oli ollut Matildalle sulattelemista, mutta nainen tiesi myös, että meidän oli ollut pakko jutella. Ilman Laurin läsnäoloa.

Mun katse harhautui makuuhuoneen seinäkelloon, joka näytti vähän yli kymmentä. Tuijotin viisareita hetken hämmentyneenä, muistaen sitten, että kelloja oli siirretty viime yönä - siksi olin nukkunut yhteentoista.

"Ei. Tai siis", mutisin laskien kahvikupin takaisin yöpöydälle. "Kiva kun tulit."
Hymyilin väsyneesti ja laskeuduin takaisin makuulleni vetäytyen sivummalle niin, että pystyin taputtamaan tyhjäksi jäänyttä aluetta.

"Tuu tänne", mumahdin silmät puoliummessa. Kahvi oli maistunut hyvältä, mutta vielä parempaa oli vajota hetkeksi takaisin sänkyyn.

Hymy levisi kasvoilleni Matildan kutsuttua minut viereensä. Laskin oman kupin käsistäni ja pötkähdin naisen viereen kyljelleni, jotta näkisin tämän kasvot.

Suukotin tätä nopeasti huulille ja kiedoin käteni naisen ympärille.
"Mietin sitä meidän reissua", aloitin vaikka ajatus saattoi livahtaa hetkeksi vuoden ensimmäiseen päivään, jolloin olin myös kahvin kanssa Matildan herättänyt.

"Se äiti tosiaan tulee silloin pääsiäisenä taas ja ajattelin kysyä, että jos se voisi toimia kissavahtina sen matkan aikana. Jos lähdettäisiin silloin seuraavalla viikolla? Ei äidinkään tarvitsisi edestakaisin kulkea", selitin suunnitelmiani.
Sallin liikuttaja olisi vielä kysymysmerkki, mutta kyllä minä jotain keksisin.

Mä en halunnut olla katkera tyttöystävä, joka vihoittelisi edellispäivän paskasta - osin itseaiheutetusta - fiiliksestään vielä seuraavanakin aamuna. Jessen huulet tekivät hymyilemisestä helpompaa, miehen sanoista puhumattakaan.
"Ai", hymähdin yllättyneenä. Mäkin olin miettinyt reissua, mutta viimeisimmät ajatukset olivat olleet katkeran epäileviä ja kyseenalaistaneet Jessen halun lähteä mun kanssani yhtään mihinkään.

"Oletko katsonut lentoja tai majoitusta?" mutisin haluamatta ajatella, kuinka paljon niihin uppoaisi rahaa. Mulla oli onneksi vuosia vanhoja säästöjä, joista yksi lohko oli pyhitetty nimenomaan reissuille. Parikymppisenä olin ollut siinä uskossa, etten palaisi hevosten pariin vaan käyttäisin rahani järkevämmin. Matkustaminen oli kiehtonut ja muutamien reissujen jälkeen olin päättänyt, että säästäisin kuukausitasolla rahaa myös matkakassaan. Nyt sitä rahaa oli, mutta viimeisen vuoden olin pitänyt sitä lähinnä hätävarana siltä varalta, että Zelia aiheuttaisi äkillisiä, suuria kuluja esimerkiksi telomalla itsensä.

"Jos siihen aikaan saa järkevän hintaiset matkat, niin miksi ei", totesin raottaen silmiäni nähdäkseni Jessen kasvot. "Mä saan kyllä sen vapaaksi, mutta ajankohdan pitäisi varmistua kohta."

"Olen. Tai no, oikeastaan Iiro katsoi minun puolestani", paljastin virnistäen. Olihan minun pitänyt jo kertoa matkasuunnitelmistani muille, jotta osaisivat poissaolooni varautua.

Kohensin hieman asentoani, jotta saisin puhelimen ongittua taskustani ja napautin työsähköpostin auki, johon Iiro oli laittanut vaihtoehtoja lennoista sekä hotelleista.

"Sillä on jotain suhteita vähän sinne sun tänne, joten saisi järjestettyä meille edulliset menopaluulennot ja hotellin", selitin ojentaessani puhelimen Matildalle.
"Vielä pitäisi päättää, lähdetäänkö sunnuntaina vai maanantaina."

"Se reissu ei kuulema mene ylitöistä", virnistin muistaessani Iiron kuittailut.

Hymähdin: vai että oli pukumies järjestämässä meille reissua. Mä en tiennyt oliko Jessen näkökulmasta hyvä vai huolestuttava seikka, että työkaveri järjesteli loma-asioita niin hanakasti.

"Tuolla on Airbnb-asuntojakin", mutisin tutkailtuani Jessen puhelimelta näkyvää viestiä hetken. "Jos me lähdettäisiin sunnuntaina ja oltaisiin kuusi yötä, me maksettaisiin tollaisesta kolme-neljäsataa. Yhteensä."
Vilkaisin Jesseä, koska mua hinta ainakin miellytti huomattavasti enemmän kuin Iiron vinkkaaman hotellin hintataso. Kuvassa oleva Airbnb-asunto oli hauskannäköinen sinisine seinineen, jotka kuitenkin kalpenivat ikkunasta avautuvalle merinäköalalle.

Nappasin puhelimen käteeni siksi aikaa, että pystyin lähettämään pomolle viestin.
"Kahdeskymmenesensimmäinen viiva kahdeskymmenesseitsemäs huhtikuuta", mumisin puoliääneen varmistaen, etten kirjoittaisi päivämääriä vahingossakaan väärin.

"Se on ok", hymähdin hämmentyneenä, kun vastausviesti kilahti muutaman minuutin päästä. Hymy puski huulille itsepintaisesti ja kaikki eilinen ahdistuneisuus tuntui kaikkoavan.
"No, vieläkö sä haluat lähteä?" pihahdin kömpien takaisin Jessen kylkeen.

"Sehän on melkein saman verran kuin hotellissa yksi yö", päivittelin. En ollut niin perehtynyt koko Airbnb-systeemiin, joten en edes tajunnut miettiä sitä vaihtoehtoa.
"Mennään mieluummin sellaiseen."

Vaikkei minun talous olisi kaatunutkaan viikkoon hotellissa, säästö oli kuitenkin säästöä. En koskaan ole ollut sellainen ihminen, joka tuhlaisi rahojaan mihin sattuu. Mieluummin pistin rahaa sukan varteen.

"Tietysti haluan", hymyilin tummiin silmiin katsoessani.
"En ole vuosikausiin käynyt missään ja nyt on matkaseurakin huippuluokkaa, joten hulluhan sitä olisi jos ei haluaisi."

"Miten mä muistelen, ettei tää ole eka kerta, kun ilmaiset tahtoa lähteä mun kanssa reissuun", puuskahdin huvittuneena. Myttäsin peiton jalkojeni väliin ja nautin raukeasta tunteesta ja siitä tosiasiasta, että me lähdettäisiin ulkomaille muutaman hassun viikon päästä. Siinä missä toiset varailivat matkoja puolta vuotta aiemmin, mä nautin huomattavasti enemmän nopeamman aikajänteen ratkaisuista.

Kurkotin suukottamaan Jessen huulia, ennen kuin vääntäydyin takaisin istualleni ja hörppäsin kahvia ennen kuin se ehtisi jäähtyä. Mulla oli oudon kevyt olo, kun nousin seisaalleni, suoristin yöpaitani helmaa ja nappasin kahvikupin mukaani.

"Oletko sä syönyt aamupalaa?" kysyin. "Mä ostin viikonlopuksi croisantteja, mutta en ole vielä syönyt niitä."

"Ai, en muista", vitsailin nauttien Matildan kehon lämmöstä vieressäni. Olisinhan minä mieluusti lähtenyt silloin jouluna Matildan mukaan, mutta silloin tilanne oli ollut aivan erilainen.

Olisin voinut jäädä vielä hetkeksi siihen sänkyyn makoilemaan, mutta Matilda nousi ylös, joten tein samoin. Naisen esimerkin mukaisesti otin kahvikuppini yöpöydältä ja maistelin, oliko juoma ehtinyt jo väljähtämään juomakelvottomaksi. Ei ollut.

"En", myönsin. Yhden omenan olin syönyt siinä kissat ruokittuani ja muut aamutoimet hoidettuani, mutta ei sillä nälkä kauan pysynyt poissa.
"Kuulostaa hyvältä", totesin sipaisten ohimennen yöpaidan peittämää alaselkää siirtyessämme keittiön puolelle kahvikuppien kera. "Kahviakin on vielä pannussa."

Vilkaisin Jesseä hymy suupielissäni, nyökkäsin ja sipsutin jääkaapille. Pää alkoi päästä mukaan siihen päivään kofeiinin ansiosta huonosti nukutun yön jälkeen ja nostelin täytevaihtoehtoja pöydälle. Paperipussi rapisi, kun nappasin croissantpussin käsiini ja laskin sen pöydälle tuoremehupurkin kanssa.

"Pitäisi siirtää kellot oikeaan aikaan", mumahdin mietteliäänä katseen osuessa toiseen asuntoni kelloon. Levitin tuorejuustoa croissantin väliin, ennen kuin viipaloin kurkkua ja heitin sen täytteeksi kalkkunaleikkeleen kanssa.

"Miten teillä meni eilen?" kysyin täysin ohimennen, vaikka samaan aikaan mun täytyi muistuttaa itseäni hengittämisestä. Vilkaisin vihreitä silmiä nopeasti, kun painoin croissantin kiinni ja haukkasin siitä ensimmäisen palan.

Odotin, että Matilda saisi oman croisantinsa tehtyä, jonka jälkeen ryhdyin täyttämään omaani.

"Hyvin", vastasin vilkaisten Matildaa. Halusiko hän oikeasti puhua tästä aiheesta?
"Saatiin puhuttua vihdoin kunnolla", totesin napatessani leikkeleen paketista ja asettelin sen croisantin väliin. "Onneksi, koska eihän tästä olisi tullut mitään jos olisimme Heidin kanssa huonoissa väleissä."

"Toki vielä jäi jotain asioita avoimeksi, mutta niitä nyt ei oikein voi suunnitella ennen kuin.... No, ennen kuin lapsi syntyy ja on vähän vanhempi", mutisin viitaten lapsen ollessa siinä iässä, että pystyisi olemaan erossa äidistään pidempiä aikoja. Isä toki oli ihan yhtä tärkeässä roolissa kuin äitikin, mutta nyt ei vanhemmat olleet yhdessä saati asuneet saman katon alla.

Kuuntelin Jessen puhetta ja mietin, miltä miehen kertoma kuulostaisi henkilölle, joka ei ollut sellaisessa roolissa kuin minä. Tietenkin oli hyvä, että Jessen ja Heidin välit olivat parantuneet, koska se helpottaisi kaikkea etenkin siinä vaiheessa, kun lapsi syntyisi. Vaikka tulokas ei sitä hetkeen ymmärtäisikään, olisi kaikille osapuolille hyvä, ettei välejä hiertäisi mikään, minkä pystyi ratkaisemaan puhumalla.

Mutta ollapa sitten siinä roolissa, jossa hiersi joitakin välejä vähän väkisinkin.

"Niin, aivan, kuulostaa järkevältä", nyökkäilin kuulostaen auttamattoman kankealta. Mä kuitenkin hymyilin yrittäen vakuuttaa Jessen edes sillä siitä, että olin ainakin hetkellisesti vilpittömän iloinen.
"Lauri muuten soitti eilen", mumahdin ennen kuin ehdin punnita, oliko fiksua ottaa asia puheeksi. "Vargasin liikutuksesta ja vähän muustakin."

Kaadoin itselleni tuoremehua ja käytin sen tuoman tauon hyväkseni muistellen, miten Lauri oli asiasta kysynyt.
"Se kysyi, että miten meillä menee", mumahdin nostaen katseeni Jesseen.

Vastasin Matildan jokseenkin pakotetun oloiseen hymyyn omalla hymylläni ja keskityin sitten hetkeksi croisantin syömiseen.

Matildan mainitessa Laurin, katseeni kääntyi takaisin vastapäätä istuvaan naiseen.
"Vähän muustakin?"

"Ai", hymähdin.
Mietin kyllä Laurin motiiveja kysymykseen. Tiesikö mies, että olin ollut silloin Heidin luona ja sen tiedon turvin soittanut Matildalle? Jos Matilda olisi vaikka kaivannut jotain... Lohdutusta.
Matildaan kyllä luotin, mutta Lauriin en. Ihan sama, vaikka mies olisi kuinka luotettava ja ystävällinen Heidin mielestä.

"Mitä vastasit?" kysyin.

"Kerroin, että me ollaan lähdössä reissuun", vastasin totuudenmukaisesti. Jätin mainitsematta siitä, että olin töksäytellyt Laurille vauvan tarvitsemien kalusteiden kasaamisesta.
"Että hyvin menee", tajusin vielä lisätä.

Tiesiköhän Jesse enemmän Laurin ja Heidin väleistä kuin mä? Lauri oli siitä mielenkiintoinen ihminen, ettei sen puheesta tai edes eleistä voinut välttämättä päätellä mitään. Siksi mä en ollut omien tulkintojeni perusteella lainkaan varma, miksi se vietti aikaa Heidin seurassa.

"Onko Heidi puhunut Laurista?" kysyin yllättäen itsenikin.

Hymyilin Matildan vastaukselle. Hyvinhän meillä menikin. Kaikesta huolimatta.

"Ovat kuulema vain ystäviä", vastasin hörpättyäni tuoremehua.
"Lauri on kuulema paljon läsnä ja mukava ja mitähän vielä", tuhahdin kyseenalaistaen raskaushuurujen keskellä pyörivän naisen sanat.

"Tiedä sitten, mikä on oikea totuus. Vaikka eihän tuo meille taida kuuluakaan, mitä niiden välillä on", tuhahdin.
Olin vielä eilen ollut valmis tutustumaan Lauriin kunnolla, mutta nyt en enää ollut varma siitä. Miehen motiivit liittyen Heidiin sekä Matildaan olivat sen verran hämärän peitossa.

Laurin ja Matildan välit olivat naisen mukaan pelkästään ammatilliset: valmentaja ja valmennettava. Mutta Laurin käyttäytyminen pikkujouluissa ja utelut minun sekä Matildan suhteesta antoi ymmärtää, että mies saattaisi haluta jotain muutakin.

Jesse oli vetänyt omat johtopäätöksensä saamistaan tiedoista ja se oli varsin merkillinen asia niin järkiperäiseltä ihmiseltä. Asian, eli tässä tapauksessa Laurin, täytyi siis tuoda oma twistinsä kuvioon ja mitä mä Jessestä olin havainnut, Merikanto ei kuulunut sen lempi-ihmisiin valmentajan roolista huolimatta.

"Laurihan on mukava", huomautin toinen kulma koholla pitäen ovelan virneen poissa huulilta. "Mutta eihän se kuulu ei."
Paitsi siinä vaiheessa, kun Lauriakin kiinnosti mun ja Jessen suhde.

"Otatko lisää kahvia?" kysyin noustuani ylös santsaamaan itselleni toisen kupillisen. Kahvinkeittimen ajastin oli loksauttanut virrat hetki sitten pois, joten se oli kaikin puolin täydellinen ajoitus.

"Niinhän ne tuntuvat kaikki väittävän", mutisin ja hillitsin itseäni pyöräyttämästä silmiäni sanojen päätteeksi.
Varmasti mies oli mukava naisten mielestä. Pitihän tämä seuraa raskaana olevalle naiselle ja toiselta kyseli suhteen tilasta. Mukava, ymmärtäväinen, menestynyt kilparatsastaja, komea, kyselee kuulumisia ja kaikkea muuta siltä väliltä.
Mitkähän niistä minuun sopi?

"Joo, otan", murahdin enkä antanut itseäni sen enempää hukuttautua jonkin sortin itsesääliin.

Mietin Jessen mutinaa Laurista samalla, kun liikahdin kahvipannun kanssa pöydän ääreen. Kaadoin loput kahvit molempiin kuppeihin, pyöräytin tyhjän pannun tiskipöydälle ja istuuduin takaisin paikalleni.

"Mikä Laurissa kaihertaa noin paljon?" hymähdin mahdollisimman kevyesti kaataessani maitoa kahviini. Toisaalta mä ymmärsin, että pikkujouluissa Laurin käytös oli turhauttanut Jesseä, mutta se oli ollut kertaluontoinen tapaus. Se, että Lauri vietti aikaa Heidin kanssa ei tosiaan kuulunut meille, eikä Jessekään olisi siksi oikeastaan saanut häiriintyä siitä.

"Tietääkseni se olet kuitenkin sä, joka hiippailee mun luo sunnuntaiaamuna omalla avaimella ja tarjoilee kahvin sänkyyn", mumahdin hymyillen vastapäätä istuvalle miehelle.

"En minä tiedä. Jokin", tuhahdin olkiani kohauttaen ja odotin, että Matilda sai laskettua maidon pöydälle ennen kuin nappasin purkin omaan käteeni.

"Niin", mutisin ja hymyilin vähän. Eihän Matilda nyt aivan riemusta ollut kiljunut, kun olin hänet herättänyt. Muttei ollut myöskään ajanut minua pois.
"Olisin kyllä mieluummin tullut jo eilen illalla, mutta halusit olla yksin", kerroin nostaessani kupin huulilleni, lisäten hiljaa mielessäni Ja puhua Laurin kanssa meidän suhteesta.
Mistähän muusta he olivat puhuneet?

"Meinaatko tallille tänään?" kysäisin muka-kepeästi.

Jesse hymyili, mutta se hymy ei yltänyt silmiin saakka. Sen huomaaminen sai mun sisuskalut muljahtamaan etenkin, kun mies muistutti eilisiltaisesta.
"Mä tarvitsin aikaa yksin", huokaisin, koska siinä oli taas koko totuus. Mä olin tiennyt, mihin pisteeseen päätyisin ajatuksieni kanssa enkä halunnut Jessen miettivän turhaan syytä käytökselleni. Sen ajatteleleminen oli tällä hetkellä mulle itsellekin niin vaikeaa, etten mä pystyisi puhumaan siitä.

"En, Zelialla on vapaa. Ellen käy vasta illalla töiden jälkeen kävelyttämässä sitä", mutisin. Olin tehnyt niin pari kertaa, vaikka yleensä kävin iltavuoropäivinä tallilla ennen töitä. Yhdeksän jälkeen maneesissa alkoi hiljentyä, vaikka samaan aikaan Amandaan törmäämisen todennäköisyys nousi.

"Ymmärrän", sanoin tutkaillen Matildan kasvoja. Kaikki tarvitsivat välillä sitä omaa rauhaa. Vaikka sitten sen jälkeen, kun kumppani olisi käynyt toisen naisen luona juttelemassa syntymättömän lapsen asioista.

"Minun pitää ainakin käydä", mutisin naputellen kahvikupin kylkeä etusormella ja käänsin katseeni hetkeksi kahviin.
Eilen en ollut ehtinyt tallilla käymään, joten tänään olisi pakko. Mikäli minä halusin edes joskus pärjätä Sallin kanssa kisoissa... Ei se onnistuisi jos treenit jäisivät aina välistä ja Salli kasvattaisi vain heinämahaa tarhan nurkassa.
Toisaalta eipä se tuntunut onnistuvan vaikka mitä teki.

"Mutta voin mennä sinne sitten, kun olet lähtenyt töihin. Jos haluat tehdä jotain ennen sitä?" jatkoin pohdiskelujani ääneen ja siirsin katseeni takaisin Matildaan hymyn kera.