Työn raskaan raataja

Jossain vaiheessa iltapäivää olin vilkaissut kelloa ja tajunnut, ettei iltavuoroon merkittyä Kristeriä näkynyt missään, vaikka sen vuoro lähestyi kovaa vauhtia. Yleensä junnu oli paikalla ajoissa, mutta koska mä en jaksanut vouhottaa turhaan, en ollut reagoinut sen kummemmin - kai se saapuisi vaikka minuutilleen.

No eipä saapunut. Kirosin hiljaa mielessäni, kun kello näytti tasan kolmea, eikä porkkanapäätä näkynyt missään. Kuulin kioskin oven käyvän, mutta odotin kioskiyrittäjän vastaamista puheluun takahuoneen puolella.
"Matilda tässä moi. Kukahan oli tulossa iltaan, kun Kristeriä ei ainakaan näy?" mutisin puhelimeen naputellen takahuoneen pöytää kynsilläni. Mua turhautti soitella pomolle, jolla oli varmaan parempaakin tekemistä sunnuntaivapaanaan.
"Hmm, olikohan niillä Miian kanssa jotain vuorojen vaihtamista.. Minä selvitän asiaa, onko sulla miten kiire?"

Mumahdin kieltävän vastauksen samalla hetkellä, kun vilkaisin kioskin puolelle ja mun katse pysähtyi tuttuihin vihreisiin silmiin.
"Joo, odotan täällä, moi", mumahtelin kioskin puhelimeen ennen kuin laskin sen korvaltani. Kioski oli tyhjä lukuunottamatta Jesseä, joten saatoin hymyillä miehelle ja marssia tiskille kulmiani kohotellen.
"Mä en pääse vielä", ilmoitin irvistäen sanojeni perään. "Joku työvuorosekaannus. Kai tänne joku lähimmän tunnin sisään tulee tekemään illan."
Tajusin vasta sen sanottuani, että jos ei tulisi, mä en ehtisi viettää Jesse-aikaa, kuten olin odottanut. Ajatus sai mut mutristamaan huuliani ja vilkaisemaan takahuoneeseen siltä varalta, että Krister, Miia, kuka vain olisi pölähtänyt paikalle. Mutta ei, ei tietenkään ollut ja se tarkoitti sitä, että pahimmassa tapauksessa mä päivystäisin kioskilla täydet kaksitoista tuntia.

Olin lähinnä pyöritellyt peukaloitani tylsistyneenä kotona tallireissun jälkeen.
Päätin lähteä pienelle kävelylle mielenvirkistykseksi. Tiesin Matildan olevan töissä ja pääsevän ihan piakkoin pois, joten suunnistin kulkuni R-kioskille. Samahan se olisi mennä naista vastaan sinne, sillä oli ollut muutenkin tarkoitus tavata tämän töiden jälkeen.

Kioskin oven päällä oleva kello kilkahti, kun avasin oven. Kurtistin kulmiani, sillä Matildaa ei näkynyt ja mietin, oliko tämä jo päässyt lähtemään. Kuulin takahuoneesta naisen äänen ja jäin odottelemaan siihen tiskin läheisyyteen.

Tutut kasvot vilkaisivat myymälän puolelle ja hymyilin samalla, kun heilautin kättäni Matildalle tervehdykseksi.

"Ei kai tässä mikään kiire ole", totesin olkiani kohauttaen, kun Matilda oli selitellyt jotain työvuorosekaannuksista. Tottahan se oli, ei ollut kiire mihinkään, vaikka mieluummin olisinkin viettänyt naisen kanssa aikaa jossain muualla.

Hymähdin Jessen vastaukselle, koska sellainen yllättäväkään muutos ei hetkauttanut miestä ja musta se oli yksi niistä ominaisuuksista, jota mä miehessä arvostin - se oli vakaa kuin kallio.
"Hyvä", totesin hymyillen. "Voitkin tulla tälle puolelle niin saat kahvia."
Loin mieheen merkitsevän silmäyksen, ennen kuin siirryin tiskiltä takaisin takahuoneeseen.

Olin jättänyt pannuun reilun tilkan kahvia kioskin termarit täytettyäni, joten siitä riitti meille molemmille.
"Kävitkö tallilla?" kysyin Jesseltä ojentaessani sille paperimukin, joka oli pelottavan täynnä kahvia jo ilman maitovaraa. Oman Matilda-mukini laskin pöydälle ja käännyin kaivamaan maitotölkin kioskin säälittävän pienestä jääkaapista.

"Mä en varmaan mene tänään ollenkaan", pohdin puoliääneen kaataessani tilkan maitoa omaan kahviini. Sen sijaan, että olisin ojentanut tölkin Jesselle, istahdin se kädessäni miehen syliin ja toivoin, että jakkara kestäisi meidän molempien painon.
"Maitoa?" virnistin tölkkiä kohottaen. Ehkä ylityöt eivät olisikaan niin piinaavia.

Kohotin vähän kulmiani, kun Matilda kehoitti tulemaan takahuoneen puolelle. En kuitenkaan jäänyt miettimään, olisiko kuinka luvallista minun olla siellä, vaan luikahdin toiselle puolelle tiskiä ja sitä kautta naisen perässä takahuoneeseen.

"Kävin minä siellä pyörähtämässä", vastasin istahtaessani pienelle jakkaralle ja yritin olla läikyttämättä piripintaan täytettyä kahvimukia syliini. Laskin kupin pöydälle ja pyyhkäisin hihalla pöydän pinnalle roiskahtaneen kahvitipan pois.

Virnistin Matildalle, joka istui syliini. Jos Matildan työkaveri nyt pölähtäisi paikalle, voisi olla vähän selittelemistä, mutta ei se ainakaan minua haitannut.
"Laita vain", kehoitin nyökäten pöydällä olevaa pahvimukia kohti ja kiedoin toisen käteni Matildan lantion ympärille. "Jos siihen edes mahtuu..."

Jessen käsi, joka oli löytänyt tieni lantioni ympärille, pakotti mut keskittymään hetkeksi maidon kaatamiseen sen sijaan, että olisin antanut ajatusteni juosta kosketuksen mukana.
"Hups", ähkäisin huvittuneena mukin pinnan jäädessä nipin napin pahvimukin sisäpuolelle. Se oli ainakin kahvia maidolla, eikä toisinpäin.

Koska kahvinjuonti oli vaarallista sylikkäin, mä käännyin sen verran, että pystyin suukottamaan Jessen huulia. Sen piti olla vain nopea suukko ja ylös, mutta miehen tuoksu ja läsnäolo ylipäätään aiheutti mussa yllättävän reaktion.
"Hups", toistin, kun suukko oli syventynyt suudelmaksi, jonka aikana mun sormeni olivat vilahtaneet Jessen niskaan ja hiuksiin. Sen sanottuani mun oli pakko nousta ylös, ettei pomo tai kukaan työkavereista voisi pamahtaa paikalle kesken sellaisen takahuoneaktiviteetin.

Siirryin toiselle jakkaralle itsekseni virnuillen ja kurotin oman kahvikuppini käsiini. Kuulostelin kioskin puolta, mutta koska ovi ei ollut käynyt, en vaivautunut nousemaan ylös.

Siinä Matildaa suudellessa ja tämän reittä silittäessä melkein jo unohdin, missä me olimme.

"Hups", naurahdin itsekin ja päästin Matildan nousemaan pois sylistäni. En oikein tiennyt, olisiko pitänyt olla pettynyt vai helpottunut, kun nainen vaihtoi paikkaansa toiselle jakkaralle.

"Onko ollut kiireinen päivä?" kysyin virnistellen ja kumarruin sitten pahvimukin ylle, jotta voisin mukia nostamatta siemaista kahvipintaa vähän alemmaksi. Kahvi oli vielä vähän liiankin kuumaa, joten kohottauduin takaisin istumaan ja hymyilin tummasilmäiselle naiselle leveästi.

Jessen hymy oli heittämällä parasta siinä päivässä.
"Aamulla oli pari röökin ostajaa, mutta sen jälkeen hiljeni", vastasin totuudenmukaisesti. Jätin kuvailematta, kuinka toisen askin hakija oli näyttänyt olevan edelleen humalassa ja toisen kanssa me oltiin väännetty kättä siitä, täytyikö sen 15-vuotiaan kasvoilla näyttää paperit.

"Ensi viikonloppuhan mulla on vapaa", hymähdin jännittyneesti irvistäen. Jesse oli kertonut äitinsä aikeista tulla Kallaan ja vaikka mun olisi salaa tehnyt mieli pyytää vuoroja viikonlopulle, en ollut tehnyt sitä. Mulla olisi perjantaihin saakka sellainen työputki, ettei pomo olisi varmaan edes suostunut antamaan lisävuoroja.

Hörppäsin lisää kahvia ja vilkaisin kioskin puhelinta. Ei yhtään puhelua tai viestiä, mutta kello lähestyi jo puolta neljää. Huokaisu pakeni huuliltani, mutta yritin työntää haaveilun iltalenkistä ja Jessen seurasta sivuun ja keskittyä toivomaan, että pääsisin pois edes ennen kuutta.

Nyökyttelin vain ja kokeilin uudelleen kahvin juomista.

Tiesin, mistä Matildan jännittynyt ilme johtui, kun tämä kertoi ensi viikonlopun olevan vapaata. Tavallisesti se olisi ollut vain positiivinen juttu, sillä olisimme voineet viettää kaikessa rauhassa aikaa yhdessä, mutta tällä kertaa olisi Ritva Aro-niminen häiriötekijä kuvioissa.
Ja tiesin, ettei äiti lähtisi mihinkään ennen kuin olisi Matildan tavannut.
"Minä ajattelin pyytää perjantain vapaaksi, koska äiti saattaa tulla jo torstaina", kerroin. Tiedä mitä hän keksisi jos saisi olla minun työpäivän ajan yksin.

"Aivan", mumahdin nyökytellen ja havahduin ääneen kioskin puolelta. Mun katse rävähti vihreistä silmistä ovelle ja laskettuani kupin pöydälle livahdin kioskin puolelle ennätysajassa.

"Kolmekymmentäkaksi ja kaksikymmentä", ilmoitin summan kolmen kuukauden Spotify-lahjakortin ja purkkapussin ostaneelle naiselle, jonka mietinnän ajan olin päivystänyt tiskillä tuijottaen vuoroin ulko-ovea ja kelloa. Ketään ei näkynyt vieläkään, eikä kukaan ollut tullut takaovesta - tai niin ainakin epäilin siksi, ettei Jesse ollut pölähtänyt kiusaantuneena kioskin puolelle.

"Kiitos hei!" huikkasin palaten Jessen luo heti, kun kioskin ovi sulkeutui asiakkaan perässä. Istuuduin takaisin vapaalle jakkaralle ja kulautin ison kulauksen kahvia.
"Voinko vain lukittautua kotiin koko viikonlopuksi? Tai tallille", huokaisin luoden Jesseen vähän anelevan katseen. Mä en tiennyt kuinka innoissaan mies mun esittelemisestä äidilleen oli, mutta mua jo pelkkä ajatuskin kauhistutti. Se johtui siitä, ettei me oltiin niin tuori pari ja siitä, että muut olosuhteet olivat mitä olivat.

Jäin yksin takahuoneeseen kahviani hörppimään, kun Matilda lähti palvelemaan asiakasta. Nyt jos joku työntekijä tulisi sisään takaovesta, voisi minulla olla hieman selitettävää, miksi istun siellä yksin.

Ketään ei kuitenkaan tullut ja Matildakin palasi takaisin.
"Voi kuule, et ole tavannut minun äitiäni", naurahdin, vaikka piiloutuminen tallille tai Matildan asuntoon houkutteli minuakin.
"Se Ulla Taalasmaa selvittäisi kuitenkin sinun osoitteen vaikka väkisin ja tulisi oven taa. Tai Auburniin", vitsailin. "Eikä poistuisi koko kylästä ennen kuin olisi sinut löytänyt.

Tiedä sitten helpottiko se tieto Matildan oloa ollenkaan. Tuskin...
"Ei se ole kuin yksi viikonloppu", huokaisin lähinnä itseäni vakuutellen. Yksi pitkä viikonloppu äidin kanssa...
"Eikä sinun tietenkään tarvitse sitä kokonaan meidän kanssa viettää."

Siemaisin lisää kahvia ja virnistin sitten violettihiuksiselle naiselle.
"Tiedä vaikka karkaisin sinun luo iltaisin niin kuin joku pahainen teinipoika."

Äiti-Aro alkoi saada mielessäni yhä mulle kauhistuttavampia piirteitä. Musta tuntui vaikealta ajatella, että mun pitäisi jakaa elämäni jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa, vaikka se ihminen kuinka olikin Jessen äiti eikä välttämättä kauaa enää kovin vieras. Samalla se tekisi tästä vielä vakavampaa ja ajatus siitäkin hengästytti, vaikka olin se tehnyt monta tietoista valintaa suhteen nykyhetken eteen.

"En mä sillä", inahdin väliin, kun Jesse yritti tarjota mulle mahdollisuutta olla myös omissa oloissani. Mun suupieli nykäisi miehen teinikommentille, mutta vakavoitui taas.
"Se vaan tuntuu niin.. Isolta", ähkäisin yrittäessäni selvittää ajatuksiani Jesselle. "Tämän koko kuvion takia."

Join kahvini loppuun ja nostin katseeni takaisin Jesseen.
"Oletko sä aivan varma, että sä ylipäätään haluat esitellä mut?" mutisin puoliääneen, koska kaiken muun kohinan takaa tajusin, että mun mieltä varjosti myös epävarmuus.

Ymmärsin kyllä, mitä Matilda yritti sanoa. Koko kuvio oli Heidin ja lapsen takia aika monimutkainen. Äidille en siitä ollut vielä hiiskunut sanallakaan, mutta sekin pitäisi varmaan tehdä pian.
Olimme myös sopineet, että etenesimme hitaasti. Toisen vanhemman tapaaminen näin pian soti sitä vastaan.

"Olen", vastasin ja laskin tyhjentyneen pahvimukin alas. Sitten vasta tajusin miettiä, haluaisiko Matilda tavata minun äitiä näin pian.

"Mutta en minä voi sinua pakottaa mihinkään", totesin ja kumarruin koskettamaan naisen polvea. En minä ainakaan siitä loukkaantuisi.
"Voin minä keksiä jotain miksei teidän tapaaminen onnistu."
Tiedä sitten, minkä selityksen äiti nielisi.

Olin hetken hiljaa Jessen sanojen jälkeen ja tuijotin miehen kättä, joka lepäsi polveani vasten. Huoahdin tuskin kuuluvasti, ennen kuin nostin katseeni vihreisiin silmiin ja hymyilin vähän.
"Ai kerrot sille, että mun hevonen pakitti ojaan enkä mä valitettavasti pääse paikalle?" virnistin vähän vaisusti.

Samassa takaovelta kuului rapinaa, kun joku tökki avainta lukkoon. Se joku osoittautui Miiaksi ja mä ehdin juuri nousta ylös, kun blondin katse kohdistui ensin muhun ja sitten Jesseen.
"Moi, anteeks ihan hirveesti", mua vähän nuorempi nainen sopersi ilmeisen hämmentyneenä takahuoneessa istuvasta miehestä.
"Juu ei mitään", mumahdin Jesseä ja kelloa vilkaisten. Yksi lisätunti sunnuntaivuoroon ei haitannut, etenkään, kun mulla oli ollut seuraa.

"Mennään", hymähdin Jesselle vaihdettuani vaatteet Miian hypättyä kioskin puolelle. Työnsin takaoven auki ja muistelin, mihin keskustelumme oli jäänyt.
"Niin, se sun äiti", huokaisin syvään samalla, kun ihmettelin ulkona vastassa odottavaa pakkaskeliä. "En mä sitä voi pakoilla."
Loin Jesseen katseen kulmieni alta ja toivoin, että se ymmärsi miksi tilanne ei ollut mulle mitenkään helppo - ja että mä siitä huolimatta tiedostin, ettei äiti-Aron välttely auttanut asiaa.

"Vaikka", naurahdin ja nykäisin sitten käteni pois Matildan jalalta, sillä ovella kuulosti olevan joku. Hymyilin tulijalle hieman nolostuneesti, sillä en vieläkään tiennyt, oliko minun oikeasti lupa olla siellä takahuoneessa.

Matildan työkaverin saavuttua, me pääsimme vihdoin lähtemään.
"Ainahan sinä voit yrittää", tuhahdin hymyillen, yrittäen keventää tunnelmaa ja vedin takin vetoketjua ylemmäksi.

"Kaupan kautta sinun luo?" ehdotin, kun hetken siinä seisoimme kuin miettien, kumpaan suuntaan lähdettäisiin.
"Ei olla vieläkään tehty niitä tortilloja, mistä oli puhe silloin kerran", jatkoin. Minulla ainakin alkoi olla jo nälkä.

Olin jo puuskahtamassa jotain siihen hölmöön patsasteluun, jonka aikana kumpikin tajusi, ettei me oltu sovittu kumman luona tällä kertaa oltaisiin, kun Jesse otti puheeksi tortillat.
"Kyllä", parahdin silmät puoliummessa, koska töistä pääseminen ja jo pelkkä ajatus hyvästä ruoasta toivat kummasti valoa siihen sunnuntaihin.

Yritin muistella kaikkea sitä, mitä Jesse oli äidistään kertonut. En kai mä yhden äiti-ihmisen tapaamisen kuolisi. Kai.
"Mä siis tapaan sun äidin", aloitin kaupan lähestyessä. "Ja sä voit tarvittaessa tulla mun luo pakoon, jos se ei pidä musta."
Virnistin vähän jännittyneemmin kuin oli ollut tarkoitus ja toivoin, ettei Jesse noteerannut sitä. Mä todella toivoin, ettei mun luonteeni - tai mikään muukaan ominaisuuteni - sotisi mamma-Aron arvomaailmaa vastaan. Varsinkaan siksi, että luvassa saattaisi olla muutakin sulateltavaa kuin mä hiustenvärini kanssa.

"Niin sinä taidat tavata", hymähdin miettiessäni, miten sekin tapaaminen sujuisi. Matildasta en ollut niin sanotusti huolissani, hän varmasti osaisi käyttäytyä, mutta äiti puolestaan... Kunhan ei nyt alkaisi mitään hää- ja lapsijuttuja Matildalle tuputtamaan.

"Kyllä äiti sinusta pitää. Mutta voin tulla sinun luo pakoon muuten vain", virnistin. Kaikella rakkaudella äitiä kohtaan, mutta mieluummin olisin viettänyt aikaani naisystäväni kanssa, kuin hänen.
"Ei se ole onneksi kuin yksi viikonloppu", mutisin astuessani kaupan liukuovista sisään.

"Tule", ynähdin toiveikkaana seurattuani Jessen kasvojen ilmeitä. Kai se oikeasti oli siinä tahtotilassa, että halusi esitellä mut äidilleen ja uskoi, ettei siitä seuraisi mitään liian katastrofaalista.

Yksi viikonloppu. Se pyöri mun päässäni, kun aloin täyttää ostoskoria hedelmävihannesosaston tuotteilla. Vilkaisin Jesseä punnitessani tuorekurkkua ja mietin, mitä mies oli mahtanut suunnitella viikonlopulle.
"Milloin se sun äiti tulikaan?" ynähdin, kun musta tuntui, että mun täytyi sanoa jotain, mutta kaikki ajatukset tuntuivat olevan ulottumattomissa.

Nappasin tyhjän ostoskorin pinosta käsivarsilleni ja lähdimme sitten Matildan kanssa etsimään tortillatarvikkeita.

"Joko torstai-iltana tai perjantaina aamulla", vastasin Matildan kysymykseen. "Ei ollut vielä ihan varma."

Pohdiskelin mielessäni, kehtaisinko äidin ottaa mukaan perjantain maneesivuorolle Auburniin. Toisaalta, eihän tämä istuisi kuin katsomossa eikä näin ollen pystyisi kovin montaa auburnilaista jutuillaan hämmentää.
Joka tapauksessa meidän pitäisi Sallin kanssa päästä edes joskus sinne Kaajapurojen maneesivuorolle.

"Jauhelihaa vai kanaa?" kysyin kurkatessani koriin, johon Matilda oli latonut HeVi-osaston tuotteita.

Nyökkäsin Jessen vastaukselle ja jatkoin ostosten verkkaista lappamista ostoskoriin. Torstain ja perjantain välisenä yönä mä nukkuisin viimeistä työputken aamuvuoroa vasten, jonka jälkeen mä olisin enemmän tai vähemmän valmis Jessen äidin kohtaamiseen.

"Kanaa", mumahdin nopeasti ja nostin broileripaketin koriin vilkaistuani Jessen ilmettä. Mä oletin sen hyväksyvän valinnan, joten jätin paketin koriin muiden tortillatarpeiden joukkoon ja siirryin miesystäväni viereen koskettaen sen sormia omillani.

Texmex-hyllyn jälkeen kaikki tortilla-ainekset olivat kasassa ja mä olin ehtinyt prosessoida ajatusta viikonlopusta. Kauppa oli yllättävän hyvä ympäristö ajatteluun tuotteineen, joita pystyi jumiutua tuijottamaan ilman, että näytti vajonneen kaikkeen muuhun paitsi tortillankuorien hintavertailuun.
"Mennäänkö?" hymähdin, kun mun korissa oli mun mielestä kaikki tarpeellinen kassaa varten.

Broileripaketti ilmestyi koriin ja nyökkäsin hyväksynnän merkiksi. Itse yleensä turvauduin perinteisesti jauhelihaan, joten kana toisi vähän vaihtelua tortilloihin.
Hymyilin Matildalle tarttuessani hetkeksi hänen käteensä. Enää ei tarvinnut miettiä, näkisikö joku tuttu tallilainen meidän pienet hellyydenosoitukset.

"Eiköhän tässä ole jo kaikki", totesin kurkkiessani ostoskorin sisältöä.
Jos äidin vierailusta jotain positiivista piti etsiä, niin ainakaan ei tarvitsisi itse kokata koko viikoloppuna, sillä äiti touhusi keittiössä enemmän kuin mielellään. Varmaan täyttäisi pienen pakastimen pöperöillään ja söisin niitä vielä kuukauden päästä.

"Minä maksan", ilmoitin, kun odotimme kassajonossa omaa vuoroamme.

***

"No, mikä on työnjako?" kysyin laskiessani ostoskassit eteisen lattialle.
"Uskaltaako sinulle antaa puukkoa käteen? Tai poltatko koko talon jos huolehdit kanoista?" vitsailin ripustaessani takkia naulakkoon.

"Hei", puuskahdin Jesseä mulkaisten. Olin ehtinyt saada takin pois päältäni ja miehen irvailu nopeutti kenkien potkimista pois jaloista.
"Et pääse kohta keittiöön ollenkaan", tuhahdin napaten ostoskassit miehen jaloista lähtien kiikuttamaan niitä keittiöön kuten jokainen itsenäinen, ruoanlaittotaitoinen nainen. Vasta jääkaapilla sallin itselleni huvittuneen hymyn ja silmien pyöräytyksen, koska Jesse ei nähnyt niitä.

"Sä saat kattaa pöydän", ilmoitin heittäessäni kanat pannulle. Hääräsin salaattitarvikkeita keittiötasolla ja toivoin, ettei Jessen läsnäolo ja karma aiheuttaisi suurempia tuhoja ruoan suhteen.
"Mä olen oikeasti hyvä kokki", mutisin vilkaisten miestä olkani yli. Hymyilin vähän, kun mun katse kohtasi vihreiden silmien katseen ja toivoin, että Jesse tarjoaisi varmuuden vuoksi apuaan, koska mun maineeni kodinhengettärenä ei saisi ottaa enää yhtäkään kolausta miehen silmien alla.

Naureskelin itsekseni Matildan paahtaessa keittiöön ostoskassien kanssa. Jätin kengät eteiseen ja menin sitten naisen perään.

"Selvä", sanoin suukottaessani naista poskelle ja ryhdyin sitten kaivamaan kaapeista astioita pöydälle. Siinä ei kauan mennyt, sillä ei syöjiäkään ollut kuin kaksi.

"Olet, olet. Kunhan kiusasin", naurahdin ja astuin naisen taakse, kietoen kädet tämän ympärille.
"Jos minä kuitenkin pilkon vaikka tuon kurkun", totesin nyökäten kohti tasolla olevaa tuorekurkkua, pysytellen kuitenkin hetken siinä Matildan lähellä.
"Ihan kaiken varalta", tyrskähdin ja siirryin Matildan toiselle puolelle, tarttuen pieneen veitseen sekä tuorekurkkuun.

Jessen kosketus sai kylmät väreet juoksemaan iholla, vaikka mun keskittyminen oli pannulla tirisevissä kanasuikaleissa.
"Pilko vaan", hymähdin noteeraamatta sitä pientä kuittia, joka sieltä oli taas tullut. Ehkä Jesse pitäisi mua vielä joskus turvallisena keittiöihmisenä.

Ruoka oli hyvää ja mä mietin ihan väkisinkin, kuinka helpottunut olin töistä vapautumisesta.
"Mieti jos mun olisi pitänyt jäädä töihin", mutisin syömisen lomasta. Loin Jesseen haastavan katseen ja toivoin, ettei se jatkaisi kuittailuaan. Olikohan sillä edes merkitystä, ettei yhteinen ilta ollut onnen kaupalla peruuntunut?

Tortillat olivat onneksi nopeita ja helppoja tehdä, joten siinä ei kauan mennyt, kun olimme jo päässeet istahtamaan alas.

"Eihän sille olisi mitään voinut", totesin olkiani kohauttaen. Tietenkin se olisi harmittanut, mutta ei sitä kioskia olisi voinut sulkeakaan etuajassa.

"Mutta onneksi ei tarvinnut", hymyilin hörpätessäni vettä lasista.
"Mieluummin minä täällä olen kuin yksin kotona tai siellä pikkuisessa takahuoneessa"

"Takahuone on mun toinen koti", tuhahdin huvittuneena, koska siltä se tuntui. Kioskit olivat vaihtuneet, mutta jokaisen kaupungin Ärrällä oli aina ollut se perkeleen pieni ja hankala takahuone, jossa sä söit evääsi luvattoman kovalla vauhdilla ja kittasit kahvia silloin, kun asiakkaat sen soivat.

Toinen koti. Pysähdyin ajattelemaan sanojani pienellä viiveellä ja mietin, oliko Jesse mahtanut noteerata niitä. Mä en haaveillut - en todellakaan - muusta kodista kuin nykyisestäni, mutta olihan sekin fakta, että mä vietin paljon aikaa myös Jessen asunnossa. Ja olin kantanut sinne puoli omaisuuttani. Kai sekin oli jo vakituinen majapaikka, vaikken avaimettomana päässyt sisälle ilman Jessen läsnäoloa.