Pukumiehiä

"Saatan liittyä tai olla liittymättä", virkoin seuraten katseellani naisen hivuttautumista kohti kylpyhuonetta. Suihku oli käynyt itselläkin mielessä.

Matilda livahti kylpyhuoneeseen ja minä kävin sullomassa pizzalaatikot keittiön alakaappiin odottamaan kierrätykseen viemistä.

"Teeppäs tilaa", ilmoitin, kun olin saanut omat vaatteet riisuttua ja pääsin itsekin kylpyhuoneeseen suihkukopperon luo.
Vaikka olin jo seuralaiseni useampaan otteeseen ilman vaatteita nähnyt, sai näky kasvoilleni aina yhtä tyytyväisen ilmeen aikaiseksi.

Mä toivoin taas, että me oltaisiin oltu mun luona, koska jos mun täytyi etsiä siitä kiviseinäisestä asunnosta jotain hyviä puolia leveiden ja syvien ikkunalautojen lisäksi, suihkun tilavuus oli yksi. Jessen suihkukaappi takasi sen, että tunnelma oli tiivis - ja että mun huulet painautuivat miehen ihoon ihan puolivahingossa.

Kuivasin hiuksia pyyhkeeseen katse huurtuneessa peilissä. Jesse oli vielä suihkussa ja mun ajatukset olivat laukanneet taas Vargasiin, Lauriin ja Heidiin. Tallireissussa oli ollut monta mietityttävää seikkaa: Laurin kömpelösti peitetty myötätuntotsemppi ja Heidin hyökkäävä asenne.

"Mä näin Heidin tallilla. Siis sen tallilla", livautin ääneen ennen kuin ehdin päättää, oliko varmasti fiksua ottaa aihe puheeksi. Mä en varsinaisesti ollut osoittanut ymmärrystä naista kohtaan, mutta en ollut jäänyt ainoaksi siitä keskustelusta provosoituneeksi. Vilkaisin vaivihkaa Jesseä, ennen kuin kietouduin pyyhkeeseeni.

Matilda livahti pois suihkukaapista hieman venähtäneen suihkun päätteeksi ja itse jäin vielä hetkeksi peseytymään.

Sain juuri suljettua vesihanan, kun Matildan sanat kantautuivat korviini.
"Ai", mutisin vähän häkeltyneenä, kun olin astunut pois suihkusta. Eihän sen olisi pitänyt mikään yllätys olla, sillä Runiac tosiaan oli Heidin talli, ei kenenkään Matti Meikäläisen.

Nappasi pyyhkeen käteeni ja kuivasin kasvoni siihen. Olin kyllä päivällä pohtinut, törmäisivätkö naiset toisiinsa Runiacissa.
Olivatkohan naiset jutelleet keskenään? Ja jos oli, niin mistä?
Kiedoin pyyhkeen lanteille ja yritin lukea vastaukset päässäni poukkoileviin kysymyksiin Matildan kasvoilta.
"Sanoiko Heidi mitään?" kysyä töksäytin.

Jessen ai oli juuri sellainen, kun olin kuvitellutkin. Se sai mut nielaisemaan ja katumaan sanojani, vaikka olikin todennäköisesti parempi, että mä kerroin keskustelusta sen sijaan, että Heidi olisi sattunut mainitsemaan siitä jälkikäteen. Toisaalta naisen keskustelunavaus viittasi siihen, ettei niin tulisi ihan heti käymään.

Huokaisin Jessen kysymyksen jälkeen. Mun teki mieli paeta kylpyhuoneesta miettimään vastaustani, mutta sen sijaan pakotin itseni pysymään paikoillani ja kohtaamaan miesystäväni katseen.
"Se kysyi sun kuulumisia", virkoin hitaasti. Mä melkein irvistin, mutta sain sen hillittyä, koska en halunnut antaa Jessen maalailla piruja seinille. Mitenkään lämminhenkiseksi mun ja Heidin keskustelua ei voinut kuvailla, mutta en mä sitä halunnut ylidramatisoidakaan.

Matildan vastauksen kuultua kulmani ensin nousivat hämmästyksestä ylös ja sitten painuivat alas turhautumisen takia.
"Vai niin", puuskahdin.

Hetken jo epäilin, että Heidi olisi tehnyt sen ihan vain ärsyttääkseen, sillä olisihan hän voinut kysyä kuulumisia minulta suoraan jos ne niin kiinnostivat.
Huokaisin syvään. Ei Heidi vaikuttanut sellaiselta ihmiseltä, joka tahallaan ärsyttäisi muita ihmisiä.
Tai mistäs minä tiedän. Eihän tämä ollut kertonut minulle raskauden jatkumisestakaan...

"Haluanko tietää, miten keskustelu siitä eteni?" hymähdin.

Kun mä mietin Heidin kysymystä jälkikäteen, mulle oli vähän epäselvää, mistä se oli kummunnut. Oliko se ollut naisen tapa alleviivata sitä, että sen ja Jessen välille oli tulossa jotain hyvin konkreettista, jota meidän suhteessa ei ollut? Tai tulisi olemaan. Vai oliko se ollut pelkkää vittuilua? Aitoa kiinnostusta?

Jokainen mut vähääkään tunteva olisi kyllä tiennyt, etten mä ollut tuossa tilanteessa ihminen, joka olisi lauhkeasti kertonut miesystävänsä kuulumiset sen lasta odottavalle naiselle.

"Mä kysyin, että mitä se sille kuuluu", vastasin rauhallisesti. Mun oli käännettävä katse pois vihreistä silmistä, koska mua pelotti, että mä näkisin niistä pettymyksen - että Jesse pitäisi mun vastaustani lapsellisena.
"Ja siitäkös se riemastui", lisäsin vastustaen halua tuhahtaa. Sen sijaan mä vedin huulet tiukaksi viivaksi pitääkseni kaikki pinnalle nousseet tunteet piilossa.

Tilanteessa ei ollut mitään huvittavaa, mutta tahaton naurahdus livahti suustani Matildan vastauksen kuultuani.
En ollut odottanutkaan, että hän olisi iloisesti vaihtanut Heidin kanssa kuulumisia minusta tai mistään muustakaan.

"Vai niin", tuhahdin Heidin riemastumisille. "Ja mitä sitten tapahtui?"
Olisin kyllä halunnut puhua jostain ihan muusta kuin Heidistä, mutta halusin kuitenkin saada jonkinlaisen käsityksen naisten välisestä keskusteluhetkestä. Vaikka nyt kuulisin vain Matildan version.

Toisen näkökulman saisin mahdollisesti kuulla sitten, kun pääsisimme Heidin kanssa keskustelemaan vauvasta ja kaikesta muusta kahdestaan. Sitä keskustelua ei todellakaan tultaisi käymään missään Kaajapurojen tallilla uteliaiden teinien korvien ulottuvilla.

Vedin henkeä ja yritin muistella Heidin sanoja, koska niiden vääristeleminen edes vahingossa ei olisi palvellut tilannetta kovin hyvin.
"Se alkoi avautua miten se ei suunnitellut sitä-" , aloitin keskeyttäen puheen ennen raskautta, koska sana takertui kurkkuuni. Loin Jesseen merkitsevän, vaikean katseen ja oletin, että se riitti selventämään asiaa.
"Ja että ihmiset alkaa kohta huomaamaan sen ja miettiä kuka.. Kuka sen isä on", takeltelin. Mun ääni hiipui lauseen loppua kohden, kun mä aloin hahmottaa vääjäämättä lähestyvää tilannetta.

Suihkuhetken jälkeen se oli viimeinen puheenaihe, jota mä olisin halunnut puida, mutta silti omalla tavallaan väistämätön. Mietin omaa vastaustani Heidille ja Jessen mahdollista reaktiota siihen. Vaikka näin jälkikäteen mietittynä mä olisin voinut olla vähemmän pisteliäs, se oli ollut puolustusreaktio. Heidi ei ollut tiennyt miksi sen pääsivät mun ihon alle, mutta oli sen täytynyt tiedostaa mun muutenkin herkän paikan - ja roolin - osuus.

Huokaisin ties monettako kertaa syvään.
Raskaus ei todellakaan ollut mikään suunniteltu juttu. Abortin piti olla, mutta..

Ymmärsin kyllä Heidin huolen siitä, kun ihmiset huomaisivat raskauden ja sen myötä heräisi lukemattomia kysymyksiä.
Vaikka eihän se nykyaikana enää ollut niin ihmeellistä, ettei lapsen vanhemmat yhdessä olleet ja tiesin montakin yksinhuoltajaäitiä, joiden lapsen isä ei syystä tai toisesta halunnut olla jälkikasvun kanssa tekemisissä.

Mutta ultrakuvan nähtyäni, olin tajunnut haluavani olla sen lapsen elämässä mukana. Vaikka minun ja Heidin tilanne oli mikä oli.
Muiden, ulkopuolisten ihmisten, puheet ja mielipiteet eivät kiinnostaneet. Ajatelkoot mitä lystäävät.

Tässä nyt oli kyse vain minusta, Heidistä ja lapsesta. Ja myös Matildasta.
"Häiritseekö se sinua? Siis se, että mitä muut mahdollisesti ajattelevat tästä kuviosta?"

Kohautin harteitani.
"Kai musta jonkinnäköinen kolmas pyörä -vaikutelma tulee", mutisin haluamatta mennä ajatuksissani sen syvemmälle Jessen kysymykseen. Jos mua ei häirinnyt se, mitä muut ajattelivat, mua häiritsi se, että mun miesystävälle oli tulossa lapsi johon mulla ei olisi mahdollisuutta. Olin vältellyt asian miettimistä, koska en ollut lainkaan varma, miten saisin itseni mahdutettua kuvioon sitten, kun tämä yhtälön muuttuvin tekijä olisi maailmassa.

Mun ajatukset kiersivät kehää enkä mä pystynyt enää seisomaan siinä. Kylpyhuoneen ovi aukesi narahtaen ja mä luikin makuuhuoneeseen, jonka kaappiin olin jemmannut vaihtovaatteita itselleni. Normaalisti omien vaatteiden kaivaminen Jessen kaapista aiheutti hölmöä jännitystä, mutta nyt mua vain ahdisti.

En ehtinyt sanomaan mitään, kun Matilda oli jo poistunut huoneesta, jättäen minut hieroskelemaan otsaani turhautuneena.

Se olisin minä, joka tässä kuviossa kyseenalaisimman leiman saisi.
Alle puoli vuotta Kallassa ja saldona yksi raskaana oleva nainen, jonka kanssa en ollut yhdessä.
Vaikka Matilda oli vakuutellut, etten minä ollut vaikuttanut hänen päätökseen erota Jonathanista, antoi varmasti sekin oman lisänsä tähän kuvioon. Minä olisin muiden mielestä se kolmas pyörä siinä sopassa.

Kävelin hetken päästä Matildan perässä makuuhuoneeseen ja vedin naisen varovaisesti lähelleni.
"Et sinä mikään kolmas pyörä ole", totesin hiljaa.

Huokaisin turhautuneesti, kun Jesse veti mut lähelleen. Miten mä oppisin elämään tällaisen tilanteen kanssa, kun se tuotti turhautumista jo ennen lopullista muotoutumistaan?
"Mmh", mumahdin Jessen iholle, jota olin vielä hetki sitten ehtinyt tutkia kylpyhuoneen lämmössä. Nyt mua vain kylmäsi, eikä se johtunut pelkästään makuuhuoneen viileästä lattiasta.

Kaikenlaisiin tilanteisiin mäkin itseni saatoin. Jessestä oli pitänyt tulla mulle vain kaveri, koska sattui vain olemaan harvinaista, että mä siedin jotain ihmistä ensitapaamisesta lähtien. Se oli varmaan ainoa asia, joka ei ollut muuttunut matkan varrella.
"Kai mä mietin mitä muut ajattelee", myönsin, vaikken olisi halunnut. Yleensä mä pystyin skippaamaan sellaisen epävarmuuden, mutta nyt, kun yhtälössä oli useampi ihminen, mä olin myös alttiimpi useamman ihmisen mielipiteille.

Vetäydyin hieman jotta voisin nähdä Matildan kasvot.
"Antaa niiden ajatella mitä haluavat", totesin ja varovainen hymy kävi kasvoillani.

Tietenkin Kallan kokoisessa kylässä juorut leviäisivät kulovalkean tavoin kaikille tutuille ja tuntemattomille. Kai tämä meidän tilanne oli herkullinen kaiken maailman Ulla Taalasmaiden mielestä, mutta olkoot.

"Jos ei ole muuta tekemistä kuin juoruilla ja arvostella, niin ei ole hääviä heilläkään", hymähdin.

Jessen hymy ei ollut kaikista levein, mutta se helpotti mun oloani silti. Nyökkäsin vähän jähmeästi, koska kyllähän mä tiesin, ettei mun kannattanut ajatella muiden mahdollisia mielipiteitä. Tämä kuvio vain oli niin perkeleen herkkä, ettei sen herättämiltä ajatuksilta voinut välttyä.

Ynähdin jotain myöntävää Jessen katsetta paeten. Painoin pääni miehen rintakehää vasten ja huoahdin hiljaa. Eivät mua juorut pelottaneet, vaan ne johtopäätökset, joita ihmiset armottomasti vetäisivät. Mä olin tarkka siitä, millaisen kuvan annoin itsestäni milloin kenellekin, mutta tähän en enää voisi vaikuttaa.
"Niinpä kai", mutisin, kun mulle tuli tarve täyttää välillemme laskeutunutta hiljaisuutta.