Pukumiehiä

Mun lähtöni Runiacista oli ollut nopea. Olin purkanut Vargasin Laurin apuna pystymättä keskittymään kunnolla mihinkään miehen sanomaan. Se oli ilmeisesti yrittänyt kysellä mun kuulumisiani, koska aina välillä olin havahtunut Laurin kysyvään katseeseen. Musta tuntui, että se ajatteli mun menettäneen kaiken elämänilon ja etenkin motivaation ratsastukseen Zelian ja kahdentoista virhepisteen vuoksi ja vaikka se olisi voinut olla totuus, syy oli aivan toinen. Syy oli Heidi.

"Joo, soitellaan", huikkasin Laurille ennen autoon pakenemista. En mä koskaan soitellut kenellekään, mutta siinä hetkessä sillä pienellä virheellä ei ollut mitään merkitystä. Mä starttasin auton, peruutin pois parkkialueelta ja naputin vauhdissa osoitteen puhelimen navigaattoriin.

Ajatus Jessen työpaikalle ilmoittamatta ilmestymisestä oli iskenyt mulle jo eilen, kun olin lyönyt Vargasin ratsastusajan lukkoon. Kello lähestyi puoli viittä, kun kuvittelin löytäneeni perille Orijoen keskustan tuntumaan Jessen työpaikalle, joka käsitti pienen liikehuoneiston hiljaisen kadun varrella. Mä tuijotin oven kylttiä hetken, ennen kuin vääntäydyin ylös autosta ja pyyhkäisin heinänkorren pois vauhdilla tallilla vaihtamistani farkuista.

"Terve!" kajahti reipas tervehdys, kun astuin sisälle pieneen tilaan. Ääni kuului pienikokoiselle naiselle, joka nökötti tiskin takana näyttäen siltä, että oli istunut siinä 80-luvulta lähtien - siis kertaakaan poistumatta. Mä en ehtinyt kuin ynähtää, kun joku mulle täysin tuntematon pukumies pölähti aulatilaan yhden suljetun oven takaa.
"Kuinka neitiä voisi palvella?" nainen tiskin takaa uteli. Mun katse oli kuitenkin miehessä, jonka kasvoille oli levinnyt epäuskoinen virne.
"Mä tota.. Etsin Jesseä. Aroa", takeltelin ja mun katse seilasi levottomana sihteerikön ja pukumiehen välillä.
"Ahaa, vai niin", mies puuskahti leveästi virnistäen. "Täytyy järjestää yksi Aron Jesse paikalle."
Nainen tiskin takana naurahti, kun pukumies kääntyi ympäri ja marssi toisen huoneen ovelle koputtaen sitä varsin reippaasti.

Haukottelin makeasti ja nojasin tuolin selkänojaan venytellen käsiä. Pitkästyttävä, paperihommista täyttynyt työpäivä oli lähes pulkassa ja suunnittelin jo lähteväni kotiin, kun ovelta kuului koputus.

"Sisään", huikkasin ja Iiron pää kurkkasi oven raosta.
"Täällä joku neiti kyselee Jesse Aroa", mies ilmoitti pirteästi. Minun kulmat kurtistuivat, sillä en muistanut sopineeni mitään tapaamista.
"Ahaa, pyydä sisälle", sanoin ja kohottauduin seisomaan.

Iiro avasi oven kunnolla ja päästi vieraan sisään. Kasvoilleni levisi hämmästynyt hymy, sillä en ollut odottanut Matildan ilmestyvän toimistooni.
"Hei", tervehdin naista ja mulkaisin Iiroa, joka oli jäänyt lorvimaan ovelle uteliaan näköisenä. Mies lähti ja sulki oven perässään.
"Mitä sinä täällä?" ihmettelin.
Tiesin Matildan käyneen tänään Runiacissa, Heidin tallilla, katsomassa sitä Laurin oria, mutta ajattelin tämän ajavan sieltä suoraan Kallaan.

Se pukumies oli noteerannut sanani ilmeisen tarkasti, sillä seuraavassa hetkessä mä kuulin sen kertovan mun etsivän Jesse Aroa. Sitten kuulin vähemmän pirteän äänen ja yhtäkkiä mä huomasin tuijottavani toista, mulle huomattavasti tutumpaa pukumiestä.

"Moi", hymähdin nauttien Jessen aidon yllättyneestä ilmeestä. Huomasin miehen katseen, jonka se osoitti kollegalleen, ennen kuin ovi sulkeutui takanani. Mun hymy leveni vähän, kun tajusin seisovani Jessen toimistossa.
"Tulin katsomaan sua puvussa", ilmoitin tyytyväisesti hymyillen. Hymy yritti taipua virneeksi, joten mä purin huultani ja mietin, etten mahtanut olla kovin freshinä ratsastuksen jäljiltä.

"Ihan näkemisen arvoista kyllä", virnistin, kun annoin itselleni hetken vain miesystäväni katsomiselle. Mun oli varmistettava, että ovi todella oli kiinni, ennen kuin astelin lähemmäs pöytänsä takana seisovaa miestä ja nostin sormeni sen leualle katse vihreissä silmissä.
"Sori, jos tää oli jotenkin epämiellyttävä yllätys", mumahdin hymyillen.

"No, tältä minä näytän puvussa", kohotin käsiäni naurahtaen ja olin  edelleen vähän hämmentynyt siitä, että Matilda seisoi toimistossani. Ei minua kyllä haitannut yhtään.

"Joo, todella epämiellyttävä. Olin jo lähdössä kotiin, mutta ilmeisesti nyt viivästyi lähtö", virnistin kietoen käteni naisen ympärille ja suutelin tätä.

Vetäydyin vähän kauemmaksi ja katselin Matildan kasvoja, jotka olivat yhtä kauniit kuin aina ennenkin.
"Miten meni Vargasin kanssa?" kysäisin ihan niin kuin se olisi ollut ihan pikku juttu. Mitä nyt orin sattui omistamaan Lauri ja hevonen asui Heidin tallissa...

Mun sisällä läikähti lämmin tunne, kun Jesse kumartui suutelemaan mua. Oli yllättävän kutkuttavaa seistä miesystävän toimistossa ja hukuttautua suudelmaan sen sijaan, että olisi miettinyt esimerkiksi sen tulevan lapsen äidin kanssa käytyä keskustelua.

"Siinähän se", vastasin pitäytyen Jessen kysymyksen osalta nimenomaan Vargasissa. "Hienohan se on, mulla oli vaan vähän nappulat sekaisin."
Sivelin Jessen puvunhihaa sormillani ja mun teki mieli sulkea sen huulet suudelmaan sen sijaan, että olisin antanut miehelle mahdollisuuden jatkaa kyselyä.

Kierrätin katsettani Jessen toimistossa, joka oli oikeastaan hyvin Jessen näköinen: siisti ja hillitty.
"Oliko sulla kiireinen päivä?" kysyin kääntäen uteliaan katseeni takaisin vihreisiin silmiin. Tuntui hyvältä olla Jessen lähellä ja ajomatka Kallaan kahdella autolla tuntui turhauttavalta ajatukselta.

Nyökkäsin. Itse en ollut hevosta vielä nähnyt, mutta ensi viikonloppuna olisi osakilpailuiden kenttäkisat, joihin myös Lauri tulisi hevosensa kanssa.

"Ei oikeastaan. Aamulla pari tapaamista ja loppupäivä kuluikin tietokoneen näyttöä tuijottaessa", vastasin. "Tylsää oikeastaan. Mutta ainakin päivä parani nyt."

Hymyilin leveästi, kunnes muistin Iiron ja Sirkan olemassaolon huoneen ulkopuolella.
"Olisitko halunnut kahvia? Voin käydä hakemassa ennen kuin Sirkka itse tulee tuputtamaan juotavaa", naurahdin. Pystyin melkein näkemään seinien läpi, kuinka Iiro ja Sirkka juorusivat aulassa sillä hetkellä ja miettivät, kuka mystinen violettihiuksinen nainen oli toimistooni livahtanut.

"No, hyvä niin", hymähdin Jesselle, jonka päivää olin kuuleman mukaan piristänyt. Jos totta puhuttiin, miehen läsnäolo oli samalla tavalla helpottanut mun oloani, joka oli vaiheillut ärsyyntyneisyydestä ahdistukseen ja jännityksestä hetkelliseen rentoutumiseen parin viime tunnin aikana.

"Voin mä juoda kupillisen, jos sulla ei ole kiire", vastasin hymyillen. Kahvia tyrkyttävä sihteeri-Sirkka huvitti ajatuksena, mutta jos se olisi päättänyt syöksähtää paikalle kesken mun ja Jessen päivää piristävien parisuhdekontaktien aikana, mä olisin varmaan tukehtunut nauruun.

Ja se jos jokin oli pelottava ajatus.

Irrottauduin vähän vastahakoisesti Matildasta.
"Ei minulla enää ole kiire mihinkään", totesin. Kotiin päästyäni olisin kuitenkin soittanut Matildalle ja mennyt käymään kylässä. Tai pyytäny tätä tulemaan minun luo... Sallille olin muutenkin ajatellut vapaapäivää.
"Odota siinä", hymähdin ja läpsäisin naista takapuolelle siirtyessäni kohti ovea.

Ehdin ovesta ulos, kun Sirkka olikin jo vastassa tarjottimen kanssa.
"Toin teille kahvia ja keksejä!" nainen ilmoitti ja yritti kurkkia toimistooni häpeilemättä.
"Kiitos. Olin juuri tulossa hakemaan niitä itse", naurahdin ja pudistelin huvittuneena päätäni. Ihan niin kuin toimistossani ei olisi aikaisemmin ketään asiakasta ollut... Matilda ei kyllä asiakas ollut ja sen taisivat muutkin arvata.
Sirkka ojensi minulle tarjottimen ja minä peruutin takaisin huoneeseen sen kanssa.

Pyöräyttelin huvittuneena silmiäni Matildalle ja suljin oven perässäni.
"Mitäs minä sanoin?"

Olin juuri ehtinyt istuutua Jessen työtuolille, kun näin sihteerinaisen kasvot ovenraossa. Jesse näytti sympaattiselta tarjottimen kanssa oven kiinni taiteillessaan ja silmiä pyöritellessään.
"Hyvä palvelu sulla täällä", tokaisin huvittuneena. "Liian hyvä."
Nostin toisen jalan ristiin toisen päälle ja loin merkitsevän katseen Jesseen miehen tuolista käsin.

Kahvi oli tuoretta - ainakin Sirkka-sihteerikköön verrattuna - ja se lämmitti mukavasti, vaikken ollut missään vaiheessa tajunnut palelevani.
"Joko kisat jännittää?" kysyin toivoen, ettei kenttäkisoista puhuminen kääntäisi keskustelua viime viikonlopun kisarupeamaan. Musta tuntui, että Jessen oli alkuun ollut vähän vaikea suhtautua mun turhautumiseeni, koska Sipsin kanssa molemmat radat olivat olleet hyviä. Se ei kuitenkaan ollut lohduttanut mua Zelian kanssa epäonnistumisen jälkeen.

Laskin tarjottimen pöydälle ja ojensin Matildalle toisen kupeista kulmiani kohoittaen. Nainen näytti liiankin hyvältä siinä tuolissa jalat ristissä istuessaan.

Nojauduin kuitenkin kiltisti pöytää vasten katsellen Matildaa pieni hymy suupielessä.
"Ei oikeastaan", vastasin tämän kysymykseen ja siemaisin kahvia. Eihän me oikein koskaan oltu Sallin kanssa mitenkään vakavissaan kisattu, joten minulle oli oikeastaan ihan sama miten niissä kävi, vaikka mahdollinen sijoittuminen lämmittikin mieltä.
Kieltämättä lisäpuhtia treenaamiseen oli antanut ajatus siitä, että päihittäisimme Sallin kanssa Laurin tulevana viikonloppuna, mutta jää nähtäväksi. Merikannolla oli kuitenkin huomattavasti enemmän kokemusta kuin minulla, puhumattakaan muista ratsukoista, ja Sallikin oli vähän tuulella käyvä otus, joten kovin suuria odotuksia en uskaltanut itselleni antaa.

"Kiinnostaa myös nähdä, miten se yksi Vaahterapolun kasvatti pärjää", totesin.
Maplepath's Slim Shady uuden omistajansa kanssa oli osallistunut jokaiseen lajiin. Esteissä olivat täpärästi jääneet ilman sijoitusta kun taas koululuokassa olivat olleet viimeisiä.

"Aijaa, siellä on sellainenkin", hymähdin hörpäten sitten lisää kahvia. Tuoli narahti hiljaa, kun nojasin taaksepäin ja mittailin Jesseä katseellani. Ehkä sitä ei tosiaan jännittänyt.

Mua hymyilytti, koska Jesse näytti hyvältä puvussaan ja uusi ympäristö sai mut pitämään ajatukseni kiinni siinä hetkessä. Oveen koputettiin ja mä kohotin kysyvästi kulmiani.

Siellä oli pukumies.
"Me aletaan tehdä lähtöä. Jäätkö sä ylitöihin?" se mutisi virnuillen, katse pääsääntöisesti Jessessä. Välillä mä huomasin sinisten silmien katseen itsessäni, mutta se ei estänyt mua siemailemasta kahvia Jessen työpöydän ääressä.

"Jep", totesin lyhyesti ja käänsin sitten katseeni ovelle, josta oli kuulunut koputusta.

"Selvä, minä huolehdin ovet lukkoon ja hälyt päälle", lupasin Iirolle. "Mekin varmaan tästä kohta lähdetään."
"Huomiseen", Iiro virnisti leveästi ja nyökkäsi Matildalle.
"Huomiseen", mutisin.
Se, että Matilda istui minun paikallani varmisti miehelle sen, ettei kyseessä ollut mikään asiakastapaamlnen.

Iiron lähdettyä käänsin katseeni takaisin Matildaan.
"Saan varmaan huomenna kuulla kuittailua ylitöistä", hymähdin pilke silmäkulmassa.

Pukumies virnuili niin leveästi, ettei jäänyt mitenkään arvailujen varaan, mitä johtopäätöksiä se oli meistä tehnyt. Mä nyökkäsin sille takaisin kulmiani kohotellen ja valmistauduin virnistämään Jesselle, joka kääntyi puoleeni heti kollegansa poistumisen jälkeen.

"Mmm, sanot että sulla oli paljon paperihommia", ehdotin pyöräyttäen tuolia. Mä en uskaltanut laskea kahvikuppia työpöydälle, ettei se voisi vahingossakaan läikkyä minkään tärkeän paperin päälle.
"Mitä ohjelmaa sulla muuten on illalle?" tajusin kysyä, koska me ei oltu sovittu mitään virallista - tai oikeastaan mitään muutakaan. Mä olin vain kertonut poikkeavani Orijoelle, mutta Jesse oli varmasti ajatellut sen koskevan vain tallia.

"Paperitöitä hyvinkin", naurahdin katsellen tuolilla pyörähtelevää Matildaa.
Aika eläväisen näköinen paperi tämä.


Kohautin harteitani ja laskin tyhjentyneen kahvikupin takaisin tarjottimille.
"Ohjelmassa oli soittaa sinulle ja kysyä, olisitko halunnut tehdä yhdessä jotain tai olla tekemättä, mutta nyt kun olet siinä, peruuntui sekin suunnitelma", vastasin hymyillen.
"Eli miten on?" kysäisin napaten lautaselta yhden keksin ja nakkasin sen suuhuni odottaessa Matildan vastausta.

"Ai", hymähdin muka kovinkin yllättyneenä miesystäväni aikeista. "En mä tiedä, sä olet vähän tylsää seuraa."
Pirullinen virne hiipi suupieleen, kun yritin pitää kasvoni peruslukemilla. Oikeastihan mä olin suunnitellut ruokaa ja Jessen viereen käpertymistä jomman kumman luona, mutta kiusa se oli pienikin kiusa.

"Ei mulla ole enää mitään tälle illalle, Zelia saa olla vapaalla", virkoin hörpättyäni kahvikupin tyhjäksi. Laskin kupin tarjottimelle, nousin ylös ja astuin Jessen eteen pyyhkäisten keksinmurun miehen puvuntakilta.
"Eli mä olen hyvin pitkälti sun", totesin hiljaa siltä varalta, että pukumies sattuisi olemaan kuuloetäisyydellä.

"No, ei sitten. Onneksi minulla on aina seuraa kissoista, joten ei tarvitse ainakaan yksin olla", tuhahdin esittäen loukkaantunutta. Esitykseni onnistui ihan yhtä hyvin kuin Matildankin pokerinaaman pito. Virnistys nousi kuin varkain kasvoille, vaikka kuinka yritin sitä estellä.

Matildan astuttua eteeni, kiedoin jälleen kerran käteni tämän lantion ympärille ja hymyilin.
Kieltämättä päässäni käväisi mielikuvat siitä, mitä kaikkea voisimme tehdä siellä toimistossa nyt, kun kaikki muut olivat toivon mukaan jo lähteneet.
"Pitäisiköhän meidän sitten lähteä? Pääset nauttimaan tylsästä seurastani ja minä pääsen vaihtamaan vähän rennompaa vaatetta ylle?" kysyin tuijotellen tummiin silmiin.

Pyöräytin silmiäni Jessen kissoille, koska mitä mä olin niiden luonteesta oppinut, ne vain söivät ja nukkuivat. Ei niiden tavoissa ollut juurikaan sosiaalista puolta. Mä en siis ollut hankkimassa kissaa seurakseni, vaikka Jesse niiden puolesta kuinka liputtikin.

"Pitäisi varmaan", hymähdin, vaikka mun teki mieli kurottautua tukkimaan miehen suu huulillani. Toimistoympäristössä oli jännitteensä, mutta ajatus sihteerin ja pukumiehen äskeisestä läsnäolosta kummitteli takaraivossa.
"Päästään ajelemaan peräkkäin", naurahdin tuskastuneena, sillä mun energiatilani alkoivat laskea sekä fyysisesti että henkisesti rankan tallireissun ja pitkän syömättömyyden vuoksi.

"Haetaanko jotain ruokaa matkalla?" ynähdin suukotettuani Jessen huulia niin viattomasti kuin kykenin.

Mieluummin olisin matkannut takaisin Kallaan samassa autossa, mutta ei kummankaan autoa voinut tännekään jättää huomisten menojen vuoksi.

"Haetaan vain. En minä ainakaan jaksaisi alkaa mitään kokkaamaan", totesin pidätellen haukotusta. Tahdoin vain nopeasti kotiin sohvalle ja mikä parasta, saisin Matildan kainalooni.

Koska kumpikaan ei jaksanut miettiä sen kummemmin, mitä haetaan ja mistä, päädyimme Monacon pizzoihin.
"Katotaanko joku leffa vaikka samalla?" ehdotin, kun olimme päässeet minun luo. "Saat päättää, mitä katsotaan."
Ojensin kantamani pizzat Matildalle ja ilmoitin vaihtavani vaatteet ihan ensimmäiseksi.

Kotimatka oli sujunut yllättävän nopeasti eikä Monacossa ollut tiistai-illan kunniaksi ollut ruuhkaa.
"Katotaan vaan", huokaisin tyytyväisenä saadessani rojahtaa sohvalle. En ollut tajunnutkaan, kuinka vahvasti Runiacin reissu oli vaatinut veronsa.

"Olisin mä katsellut sua se puku päälläkin", huikkasin Jessen perään. Mun teki mieli lisätä, että toisaalta olisin vähintään yhtä mielelläni auttanut sen riisumisessa, mutta lämpöä hohkava pizzalaatikko houkutteli sillä hetkellä enemmän. Näin ei-pizzaihmiselle se oli harvinaista, muttei olosuhteet huomioiden mitenkään mahdotonta.

Tartuin kaukosäätimeen ja avasin Netflixin silläkin uhalla, etten keksisi sieltä järkevää katsottavaa. Jessen tunnukset suosittelivat miehelle jonkinlaista toimintaelokuvaa, jota mä tarjosin miehelle sen palattua olohuoneeseen kotivaatteissaan.
"Voidaan etsiä jotain muutakin", hymähdin tehden miehelle tilaa sohvalle mun ja pizzalaatikoiden viereen.

"Varmasti olisit", huikkasin huvittuneena Matildalle takaisin riisuessani pukua pois yltäni.
Kaivoin kaapista jotkut vähän vähemmän viralliset vaatteet päälleni ja raahustin sitten haukotellen olohuoneeseen, jossa Matilda ja pizzat odottivat.

Vilkaisin tv-ruutua istuessani alas sohvalle ja nappasin toisen pizzoista syliini.
"Tämä käy ihan hyvin", totesin nähtyäni elokuvan nimen. Nimi kuulosti tutulta ja kai sitä oli ihan kehuttukin.
"Ellet sitten olisi halunnut katsoa jotain ällösöpöä romanttista tyttöjen leffaa?" virnistin.
Minulle oli ihan sama, mitä me katsottaisiin, kunhan nyt vain saisi jotain murua rinnan alle ja sen jälkeen voisi vain olla.
Hymyilin lempeästi Matildalle. Me oltiin.

"Mä kun olen niin ällösöpö", tuhahdin huvittuneena ja loin merkitsevän silmäyksen Jesseen. Sen jälkeen keskitin huomioni pizzaan ja toivoin, etten ollut ehdottanut järkyttävän pitkää elokuvaa, jonka ääreen vain nukahtaisi.

Maha täynnä pizzaa oli aika rankkaa seurata toimintarainaa, jonka juoni poukkoili yhtä levottomana kuin mun mieli. Olin jossain vaiheessa nojautunut Jesseä vasten ja sulkenut silmäni hetkeksi.

No, kuten arvata saattaa, se hetki oli venähtänyt. Mä raotin väsyneenä silmiäni ja ehdin juuri nähdä elokuvan loppuratkaisun.
"Olipa jännittävä", puuskahdin hyvin kiinnostuneella äänellä ja korjasin asentoani Jessen kyljessä poski edelleen miehen rintakehää vasten painautuneena.

"Niin olet", naurahdin ja kävin sitten pizzani kimppuun.

Yritin kyllä syönnin jälkeen keskittyä elokuvaan, mutta Matilda "En nuku päiväunia" Tammilehdon tasainen tuhina kainalossa ja toiselle puolelle ängenneen Tohelon kehräys sai omatkin silmäluomet painumaan kiinni kuin pakotettuina.
Häälyin jossain unen ja valveen rajamailla koko elokuvan ajan ja vasta Matildan ääni sai minut havahtumaan.

"Joo, niin oli", mutisin hymyillen ja hivelin ajatuksissani Matildan olkapäätä.
Lopputekstit pyörivät ruudussa, mutten olisi millään jaksanut liikahtaa ottaakseni kaukosäätimen sohvapöydältä.
"Nukuitko hyvin?" kysäisin pieni piruilu äänessäni.

Raotin silmiäni Jessen kysymyksen myötä, koska ilmeisesti mun silmieni lepuuttaminen ei ollut jäänyt huomaamatta tyynynä toimineelta mieheltä.
"Joo", puuskahdin haukotuksen lomasta. "Mähän sanoin, että sä oot tylsää seuraa."

Väntäydyin hitaasti pystyasentoon, että Jesse näki mun virneeni. Haukotus pakeni huulilta ja mun pää oli täynnä sumua, jota leffatorkut ilmeisesti aiheuttivat.
"Tätäkö tämä nyt on?" ähkäisin huvittuneena. "Pizzaa ja leffan aikana horrostamista?"

Pyöräytin silmiäni, koska ääneen sanottuna se oli vielä vähän kamalampaa kuin ajateltuna.
"Ahdistavaa. Mennäänkö huomenna salille yhdessä?" ehdotin toinen kulma koholla.

Tuhahdus pääsi suustani hymyn kera.
"Niin sanoit", totesin haukotellen.
Matildakin haukotteli. Varmaan kissatkin.

"Ilmeisesti", mietiskelin huvittuneena. Pizzassa ja leffatorkuissa mitään vikaa ollut, mutta ei sitä joka päiväiseksi tavaksi kannattaisi ottaa.

"Voidaan mennä", vastasin Matildan kysymykseen. Ilmeestä päätellen nainen odotti varmaan jonkinlaista silmien pyörittelyä ja tuhahtelua, mutta suostuin ehdotukseen silmiä räpäyttämättä.
"Pitäähän sitä kesäkuntoon päästä", lausahdin huvittuneena.

"Mmm, sekin", mutisin miettien, kuinka mulla oli aivan muut motiivit treenaamiseen. Esimerkiksi tällä hetkellä kaikki ratsastusta tukeva liikunta oli mun tapa käsitellä sitä, mitä mä pystyin tekemään sen eteen, että me päästäisiin joskus Zelian kanssa esteradan maaliin virhepisteittä. Tällä hetkellä sekin oli aika kova tavoite.

"Mä haluan suihkuun", totesin vääntäytyen ylös. Olin jo suuntaamassa kylpyhuoneeseen, kun käännyin vilkaisemaan Jesseä olkani yli paita puoliksi pois kiskottuna.
"Voit liittyä seuraan. Tai olla liittymättä", hymähdin kepeästi.

Sillä hetkellä, kun Jesse ei enää ollut näköpiirissä, mä palasin ajatuksissani tämänpäiväiseen tallireissuun. Heidin sanat pyörivät mun päässäni ja saivat mut punnitsemaan tilannetta. Sillä hetkellä en edes uskaltanut arvailla mihin suuntaan tilanne voisi kehittyä, joten yritin keskittyä ihollani virtaavaan veteen.