Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Kahvia ja kenttäratsastajia

Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 27.01.19 17:45

27.1.2019 Auburnissa @Jesse A. kanssa, suljettu
#merikantovalmentaa


Päivä kolme kautta kolme ja mä olin ihan hemmetin tyytyväinen itseeni. Valmennusjärjestelyt olivat - ainakin toistaiseksi - pitäneet, Zelia oli väsymyksestä huolimatta ollut aamulla pätevän näköinen ratsu ja mikä parasta: viikonloppu olisi kohta ohi. Sitä mä odotin eniten, koska huomenna mä pystyisin tulemaan tallille ilman huolta mistään muusta kuin omasta tekemisestäni.

Seurasin Jusun ja Nitan valmennuksen alkua, kunnes päätin luikkia loungeen kahvinkeittoon. Laurille varatut lounastarpeet olivat tallella, sen mä varmistin ensimmäisenä - siinäpä olisikin ollut oiva kämmi johon päättää nousujohteinen valmennuskoordinaattorin pesti.
Vilkaisin puhelinta toiveikkaana, mutta näytöllä ei näkynyt ilmoitusta yhdestäkään lukemattomasta viestistä. Jesse tammoineen oli kadonnut hyvin nopeasti valmennuksen päätteeksi, joten elättelin toivetta, että mies tulisi katsomaan loppupäivän valmennuksia. Ne tosin olivat yksityistunteja, joista ensimmäisen ratsastaisi Isabella. Mun ajatukset lipuivat eiliseen illalliseen ja kaksikon tyytyväisiin ilmeisiin pöydän ääressä. Kuinkakohan paljon viiniä oli kulunut sen jälkeen, kun olin lähtenyt? Tuhahdin itsekseni miettiessäni tilannetta, jossa Lauri alkaisi pysähtyä ohikulkumatkalla Kallaan paitsi Zelian ratsutuksen, myös Isabella Sokan vuoksi.

Tehotunnin oli täytynyt jo päättyä, mutta Lauria ei näkynyt. Epäilin miehen menneen kartanolle pakkaamaan tavaroitaan, mutta kuulinkin loungen oven käyvän.
"Täällä on kahvia", ilmoitin huoneeseen saapuneelle miehelle tajuten vasta siinä vaiheessa tuijottavani Merikannon sijaan Jesseä. Mun huulille nousi huvittunut hymy, mutta samaan aikaan mä tiedostin erittäin selvästi, että vaikka toiveeni oli toteutunut, mut oli vallannut levottomuus. Me oltiin Auburnissa, jossa mun täytyi vain katsoa Jesseä väärällä hetkellä ja kaikki tajusivat mitä oli tekeillä.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 27.01.19 18:14

Sallin vietyäni takaisin Kaajapuroille ja hoidettua tamman, päätin vielä lähteä Auburniin seuraamaan Merikannon loppupäivän valmennuksia. Siis sen selityksen antaisin muille, vaikka eräs violettihiuksinen nainen oli perimmäisin syy, miksi palasin kartanolle oman valmennuksen päätyttyä. Mutta sitähän ei muiden tarvitsisi tietää.

Matilda löytyi loungesta, kuten olin arvellutkin.
"Kiva", hymyilin ja vilkaisin nopeasti ympärilleni tarkistaakseni, oliko paikalla muitakin. Ei ollut, joten uskalsin hymyillä hieman vapautuneemmin.
"No, mites täällä on mennyt?" kysäisin kävellessäni Matildan sekä kahvinkeittimen luo.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 27.01.19 18:24

Jesse vastasi mun hymyyn ja se tuntui järjettömän hyvältä. Olin illalla unta odottaessani maannut sängyssä muistellen eilistä näkemistämme, jonka jälkeen en ollut ehtinyt enkä myöhemmin enää jaksanut ilmoittaa itsestäni mitään. Jesse oli siis nähnyt mut viimeksi silloin, kun olin kertonut meneväni illalliselle Isabellan luo Laurin kanssa.

"Hmm, ihan hyvin kai", mumahdin vilkaisten keitintä, joka oli valuttanut kahvit jo ajat sitten. En kuitenkaan kiirehtinyt kaatamaan meille kahvia, vaan nautin siitä mahdollisesti lyhyestä hetkestä kahdestaan Jessen kanssa.

"Mites teidän valmennus? En nähnyt kuin pätkiä", tiedustelin miettien, olisiko mun täytynyt selittää, miksi en ollut istunut katsomossa koko valmennusta. Se oli johtunut monestakin syystä, joista ensimmäinen oli ollut epäilys siitä tajuaisiko joku, että olin painottanut valmennusten seuraamiseni Jessen ryhmiin. Toisekseen olin yrittänyt epätoivoisesti karistaa kannoiltani Pennaa, joka oli leiriytynyt seuraani kuin se, että sen tuorein aisaparia sinisine hiuksineen ei ollut näkynyt, olisi oikeuttanut Vaanijaa takertumaan muhun.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 27.01.19 18:45

"Hyvin kai se. Lauri kyllä osaa asiansa, saatiin hyviä vinkkejä jatkoon", vastasin Matildan kysymykseen. "Näinkin sinut siellä katsomossa."
Olisin halunnut koskettaa Matildaa, mutta koska olimme Auburnin loungessa ja paikalle saattaisi pölähtää hetkenä minä hyvänsä muitakin, ei se ehkä ollut kannattavaa. Liikahdin kuitenkin hieman lähemmäksi. Jos joku nyt paikalle tulisi, näkisi tämä kaksi ihmistä odottamassa kahvin tippumista. Joka oli kylläkin jo tippunut, mutta mitäs pienistä...

Tutkailin naisen kasvoja pieni hymy kasvoillani. En ollut kuullut hänestä mitään sitten eilisen, joten eittämättä päässäni oli pyörähtänyt ties millaisia mielikuvia Isabellan illallisesta, johon Matilda oli osallistunut Laurin kanssa.
"Miten meni illallinen? Oliko kivaa?" kysyin lopulta.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 27.01.19 18:57

Olin salaa jännittänyt Jessen vastausta, koska vaikka Lauri oli kuinka ammattimainen, pikkujoulujen Merikanto oli varmasti jäänyt edessäni seisovan miehen mieleen. Jessen astuessa lähemmäs viimeinenki epäilys haihtui pois ja mä hymähdin itsekseni tajutessani, kuinka vaarallisen herkullinen tilanne se oli. Mä olisin voinut kumartua lähemmäs ja suudella Jesseä, mutta se olisi altistanut koko jutun paljastumiselle.

Huoahdin Jessen kysyessä illallisesta. Oliko mulla ollut kivaa? Ruoka oli ollut hyvää, mutta seurueessa mulla oli ollut auttamatta vähän ylimääräinen olo. Siinä missä Lauri oli edes yrittänyt huomioida mut, Isabella oli selvästi halunnut unohtaa läsnäoloni.
"Siinähän se", hymähdin Jessen takinpieltä sormillani puristaen. Mun teki mieli vetää mies kiinni itseeni, koska se olisi ollut mukavampaa kuin illallisen muisteleminen. Sen sijaan mä vain kallistin päätäni ja katselin syvälle vihreisiin silmiin muodostaen huulillani vastakysymyksen:
"Mites sun ilta meni?
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 27.01.19 19:25

En minä mitään syväluotaavaa tarinaa illallisen kulusta odottanut. Siinähän se. Mitä se sitten ikinä tarkoittikaan.

Vilkaisin Matildan kättä, joka oli eksynyt takilleni ja siirsin katseeni takaisin tummiin silmiin. Siitä olisi ollut niin helppo vetää nainen ihan kiinni minuun ja suudella, mutta...

"Oikein villi lauantai-ilta oli. Katsottiin kissojen kanssa elokuvaa, kävin saunassa ja lähdin nukkumaan", naurahdin huvittuneena. Saunakaljatkin olin jättänyt kaupan hyllylle.
"Mieluummin olisin kyllä tehnyt ne sinun kanssasi", totesin hiljaa ja kosketin varovaisesti Matildan kättä.
Kai tämä jonkinlaista tulella leikkimistä taas oli, sillä muistin kyllä, miten Kaajapuroilla oli käynyt.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 27.01.19 19:44

Lauantai-ilta Jessen tapaan kuulosti huomattavasti rennommalta ja miellyttävämmältä kuin omani oli ollut. Nyökkäsin miehen sanoille ja laskin katseeni Jessen käteen, joka tavoitteli omaani. Sen katsominen hymyilytti, koetteli malttia ja jännitti.

"Se tunne on molemminpuolinen", naurahdin väsyneesti, sillä vaikka olin lähtenyt kartanolta ihmisten aikoihin, yöunet olivat jääneet minimiin aikaisen herätyksen vuoksi.
"Otetaanko nyt kahvia?" hymähdin luoden Jessen silmiin haastavan katseen. Käännyin hitaasti ympäri miehen edessä ja kurottauduin kaivamaan kaapista kaksi puhdasta kahvikuppia tiedostaen Jessen läheisyyden.

Onneksi loungen ovi piti edes jonkinlaista ääntä, jos joku sattui siitä kulkemaan.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 27.01.19 20:22

Hymyilin Matildan sanoille molemminpuolisuudesta. Ilmeisesti nainen olisi oikeasti ollut mieluummin minun seurassani Laurin (ja Isabellan) sijasta. Hyvä tietää.

"Otetaan", totesin ja kohotin hieman kulmiani Matildan katseen nähdessäni.
Naisen käännyttyä ympäri ja kurotellessaan kaapissa olevia kuppeja käsiinsä, en voinut vastustaa kiusausta.
"Anna kun minä", mutisin siirtyen aivan Matildan taa, jättäen hänet kehoni ja tason väliin. Painauduin Matildan selkää vasten ja sain kädelläni otettua kaksi kahvikuppia kaapin perältä.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 27.01.19 20:50

Tunsin Jessen vartalon painautuvan selkääni vasten, joten en tehnyt elettäkään liikahtaakseni.
"En mä ihan noin avuton ole", huomautin piilotellen pientä virnistystä, joka kohosi huulille väkisinkin. Se oli kutkuttava tilanne, etenkin, kun jännitys oli edelleen läsnä.

Kaikesta järjestä huolimatta käännyin ympäri ja painoin huuleni niin nopeasti Jessen huulille, ettei mies olisi ehtinyt kavahtaa kauemmas, vaikka olisi halunnutkin. Mun huulilta karkasi pieni, tyytyväinen huokaus, joka ei johtunut siitä, että Jesse oli kalastellut meille kahvikupit. Se johtui siitä, että mä olin halunnut koskettaa miehen huulia jo niin monta päivää, että se oli tuntunut ikuisuudelta.

Se ikuisuus kuitenkin päättyi nyt, kuten myös suudelma siinä vaiheessa, kun loungen ovi aukesi. Ehdin liikahtaa vähän, ennen kuin Lauri saapui näköpiiriin enkä mä osannut enää ilmoittaa keittämästäni kahvista.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 27.01.19 21:20

Laskin kupit keittimen viereen enkä ehtinyt sanomaan tai tekemään mitään, kun Matilda oli jo pyörähtänyt ympäri ja tämän huulet löytyivät omiltani. Virnistin huulia vasten ja naisen lantiolle laskeutuneet kädet vetivät Matildaa hieman lähemmäksi minua.
Nämä muutamat päivät olivat tuntuneet turhauttavan pitkiltä ilman Matildaa.

Ohikiitäväksi hetkeksi unohdin, missä me olimme, mutta oven aukeaminen sai minut havahtumaan. Emme olleet kummankaan asunnolla piilossa katseilta. Olimme edelleen Auburnin loungessa, jossa kulki muitakin. Niin kuin nyt.
Nopeasti irroitin otteeni Matildasta ja irvistin pahoittelevasti. Vilkaisin olkani yli huomatakseni Laurin saapuneen paikalle.

Niinpä tietenkin.
Toisaalta, mieluummin Lauri kuin vaikkapa Jonathan.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 28.01.19 8:33

Lauri nosti katseensa puhelimesta meihin ja mä kiitin maailmankaikkeutta siitä älylaitteesta, jossa miehen katse oli pysynyt kriittisellä hetkellä.
"Kahvia?" ähkäisin rentoutta epätoivoisesti ääneeni tavoitellen ja käännyin keittimen puoleen kaataakseni kuppeihin kahvia - siis Laurille ja Jesselle, koska kuppeja oli toistaiseksi vain kaksi.

"Kiitos", Lauri naurahti, kun tyrkkäsin kahvikupin miehen käteen ennätysajassa. "Palvelu pelaa."
"Joo", inahdin Jesseä vilkaisten. "Vielä sunnuntainakin."
Lauri nyökytteli huvittuneena päätään ja istui pöydän ääreen kahvinsa kanssa.

"Siinä", hymähdin kaadettuani myös Jesselle kupillisen. Sen jälkeen mä ongin vielä itsellenikin kupin, ennen kuin jäin arpomaan, olisiko tyhmempää seistä outona keittimen edustalla vai istua pöydän ääreen Merikannon seuraksi. Valitsin jälkimmäisen ja vilkaisin Jesseä toivoen, että se seuraisi esimerkkiäni.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 28.01.19 10:07

Yritin olla niin kuin vieraileva valmentaja ei olisi keskeyttänyt muuta kuin alkamaisillaan olevan kahvitteluhetken. Turhautti, mutta myös vähän huvittikin.

Matilda ojensi Laurille toisen kahvikupeista, jonka jälkeen tyrkkäsi minullekin kouraan yhden kupin.
"Kiitos", totesin pienesti hymyillen.
Viivytellen kaadoin kahvin sekaan lorauksen maitoa ja vilkaisin Matildaa, kun tämä minua katsahdettuaan istui pöydän ääreen Laurin seuraksi.

En itse ennättänyt kuin laskea kupin pöydälle ajatuksena istahtaa myös alas, kun tunsin äänettömälle jääneen puhelimen tärisevän taskussani.
Huokaisin syvään ja kaivoin puhelimen käteeni huomatakseni pomon soittavan. Koska mies harvemmin yritti tavoitella minua vapaapäivinä, arvelin asian olevan tärkeä.
"Anteeksi, pitää vastata", sanoin lähinnä Matildalle ja poistuin loungesta.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Sarah R. 28.01.19 14:19

Kuunteluoppilaana Merikannon valmennuksissa oli mielenkiintoista istua ja vaikka maneesissa oli huomattavasti lämpimämpi, kuin ulkona, olin silti kääriytynyt Effin enkkuvilttiin. Maneesi oli hiljentynyt ja kylmenneet sormeni kaipasivat lämmintä kahvikupillista.

Juuri, kun olin tarttumassa loungen ovenkahvaan, se aukesi ja väistin sivummalle refleksinomaisesti.
"Ai moi, kiitos", tervehdin ja kiitin ovea auki pitänyttä Jesseä ja kiirehdin ovesta sisälle.

Matildan kasvot olivat jotenkin oudot, olin ajatellut meitä ja olemattomia puheväliämme viime päivinä melko paljon. Matildan seurana istui Lauri, jonka kanssa olin keskustellut tänään aamulla sen verran, että tiesin kaksikon illastaneen kartanolla aikaisemmin.

"Moi, vieläkö sitä kahvia olisi?" kysyin hymyillen ja siristin hiukan tahtomattani silmiäni, kun vaihdoin katsetta Laurin ja Matildan välillä.
Sarah R.
Sarah R.
Vuokraaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 1111

https://www.instagram.com/sarahisareyes/

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 28.01.19 16:11

Jesse istui, mä huokaisin tyytyväisenä. Sitten mies jo nousi puheluun vastaamisesta ja nousi ylös kadoten paikalta.
"Sinne meni", totesin, kun Laurin katse oli kääntynyt poistuneesta Jessestä muhun. Mies nyökkäsi, naurahti jotain ja syventyi takaisin puhelimensa naputteluun. Vaikka oli viikonloppu, Lauria tunnuttiin pommittavan valmennusvarauksilla ja ratsutusasioilla.

Irvistin henkisesti Sarahin pölähdettyä huoneeseen. Olin jollain tapaa vältellyt naista, koska en ollut halunnut joutua puhumaan sen kanssa mun ja Jonathanin erosta. Sarah oli niitä harvoja ihmisiä, jonka kanssa olimme viettäneet aikaa pariskuntana.

"Joo, on", mutisin vilkaistuani Jessen pöydälle jäänyttä kahvikuppia ja sitten keitintä.
"Matilda kyllä huolehtii kahvipolitiikasta", Lauri totesi ja väläytti nopean hymyn Sarahille, vilkaisten sitten mua kulmiensa alta. Nyökkäsin jähmeästi ja mietin, halusinko mä Jessen palaavan vai en, koska en rehellisesti osannut päättää, mikä variaatio ympärillä olevista ihmisistä olisi ollut paras.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Sarah R. 28.01.19 16:19

Mun oli vaikea päätellä Matildan käytöksestä mitään muuta, kuin ettei nainen halunnut ilmeisesti vieläkään puhua.
Laurin katse viipyili Matildassa ja se sai mun ajatukset vähän laukalle.
Oliko kahvitarjoilua löytynyt yhteisen illallisen jälkeenkin?

Kävelin kahvinkeittimen luokse ja kaadoin itselleni isoon kuppiin mustaa nestettä. Kiedoin sormeni kupin ympärille ja vilkaisin vielä kaksikkoa.
"Kiitos Lauri vielä valmennuksesta ja kiva, että saatiin sut tänne", lausahdin ja hymyilin hieman.

Loungen lämmöstä lähteminen tuntui hieman ikävältä, mutta toisaalta en halunnut häiritä Matildan ja Laurin kahvihetkeä yhtään enempää. Lämmin villaviltti onneksi odotti istujaansa katsomossa.
Sarah R.
Sarah R.
Vuokraaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 1111

https://www.instagram.com/sarahisareyes/

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 28.01.19 16:52

Kuunneltuani jonkin aikaa pomon selityksiä ensi viikon aikataulumuutoksista (jotka olisi varmasti voinut ilmoittaa myös sähköpostilla tai tekstiviestillä), pääsin lopulta palaamaan loungeen.

Nainen, jonka nimen muistelin olevan Sarah, tuli jälleen loungen ovella vastaan ja toisen kerran päivän aikana, pidin naiselle ovea auki hymyn kera.

Kahvikuppi odotti siellä, minne olin sen jättänytkin. Kuten myös Matilda ja Laurikin.
Vilkaisin molempia nostaessani kuppia huulilleni kokeillakseni, oliko juoma jäähtynyt jo juomakelvottomaksi. Ei ollut.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 28.01.19 18:39

Sarah kiitteli Lauria, kuten olin kuullut monen muunkin viikonlopun mittaan tehneen. Merikannon olemuksessa oli jotain, joka veti kiitoksia puoleensa magneetin lailla - toisin kuin esimerkiksi minä. Toistaiseksi Lauri ja Isabella olivat ainoat, jotka olivat kiittäneet minua viikonlopun koordinoinnista.

Mutta onneksi minä en elänyt kiitoksille.

Sarah lähti ja Jesse palasi. Vilkaisin viereeni istuutunutta miestä, joka maistoi vaiteliaana kahviaan.
"No, Matilda", Lauri virkkoi niin yllättäen, että mun katse rävähti vastapäiseen mieheen ennätysajassa. "Miten Zelian kanssa jatketaan?"

Tuijotin Lauria hetken silmiäni räpytellen. Oltiinko me puhuttu jatkosta jotenkin virallisemmin, vai oliko tämä se keskustelu?
"Ratsutus tekee sille hyvää", totesin itsekseni nyökkäillen.
"Ensi kerralla haluan nähdä sinutkin satulassa", Lauri totesi hymyillen. "Mutta voin koodailla aina, kun ajelen näillä suunnilla. Ei ole iso työ poiketa ratsuttamaan."
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 28.01.19 19:02

Kuuntelin kaksikon keskustelua ja tuhahdin hiljaa mielessäni, kun Lauri mainitsi kuinka voisi koodailla aina, kun ajelisi näillä suunnilla. Ei olisi kuulema iso työ poiketa ratsuttamaan Zeliaa.
Ei varmasti.

Yritin kyllä edelleen jankuttaa itselleni, että Lauri oli täällä vain töiden merkissä. Ei pelkästään Matildan takia - vaikka nainen olikin syy, miksi Merikanto oli Auburniin tiensä löytänyt. Mutta kyllä minä silti muistin, miten mies oli käyttäytynyt pikkujouluissa Matildan edessä ja sivuuttanut minun olemassaolon täydellisesti.
Tosin eipä mies nytkään minua pahemmin huomioinut.

Lauri vilkaisi kelloaan ja nousi ylös pöydän äärestä. Jotain mies selitti Isabellan yksityistunnista samalla, kun vei käyttämänsä kupin pois.
Loungen oven suljettua Merikannon perässä, käänsin katseeni Matildaan ja hymyilin kahvikuppini takaa.
"Haluatko sinä mennä katsomaan sitä tuntia?" kysäisin.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 28.01.19 19:22

Laurin poistuttua loungesta Isabellan yksityistunnista mutisten mä vilkaisin vaivihkaa kelloa todeten hiljaa mielessäni, ettei perijättären tunnin alku ollut vielä lähellä. Lauri siis joko halusi olla erityisen ajoissa tai sitten jotain aivan muuta. Sitä mä en halunnut miettiä, koska olin yrittänyt karistaa koko viime yön mielestäni mielikuvaa, jossa illallinen oli lähdettyäni jatkunut yön pikkutunneille saakka.

"Ei se ala vielä", hymähdin Jesselle kommentoimatta aihetta sen enempää. "Enkä välttämättä jaksa. Yliannostus valmennuksia."
Loin mieheen pitkän katseen ja hymyilin vähän. Jos olin saanut tarpeekseni valmennuksista, en ollut saanut lähellekään tarpeekseni Jessen seurasta.

"Mutta voidaan me mennä katsomaan miltä se Isabellan uusi ratsu näyttää, jos haluat", lisäsin kulmat kysyvästi koholla.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 28.01.19 19:50

Laurilla ei siis ollutkaan niin kiire mihinkään, mitä olin olettanut. No, mutta pääasia että mies oli lähtenyt ja sain olla Matildan kanssa ainakin hetken kahdestaan.

"Voisihan sitä tietenkin käydä vilkaisemassa", vastasin Matildan katseeseen. Minulla ei ollut hajuakaan, millainen se Isabellan uusi hevonen mahtoi olla, mutta se mitä kartanon hevosia tunsin, tuskin tämäkään yksilö mikään pihtipolvinen luuska olisi.
Oikeasti teki mieli udella, tarvitsisiko Lauri vielä Matildan apua jossain vai voitaisko me vain lähteä jomman kumman luo. Jatkamaan siitä, mihin jäimme ennen kuin Lauri oli saapunut loungeen.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 28.01.19 19:56

Jessen vastaus huvitti mua, koska se oli niin kiltti. Mä en tiennyt oliko miehellä intressiä norkoilla Auburnissa sen pidempään varsinkaan Isabellan nuorta hevosta katsellen, mutta siinä se kuitenkin napotti kertomassa mulle, että se kävi kyllä.

"Mä tavallaan lupauduin olemaan loppuun asti. Helpompi katsoa, että kaikki ovat maksaneet. Ja niin edelleen", mutisin pahoittelevasti. Laskin sormeni Jessen kämmenelle ja huokaisin syvään - tämän viikonlopun jälkeen kaipasin vain rentoa oleskelua, mieluiten Jessen luona.

"Mutta voin silti tulla sun luo yöksi", huomautin ovelasti hymyillen. "Mikäli teet mulle jotain ruokaa."
Pizzojen hakeminen kelpaisi myös enemmän kuin hyvin, mutta mieluummin mä kiusoittelin Jesseä ruoanlaittoasioilla.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 28.01.19 20:26

"Laita se yli-innokas harjoittelija asialle", naurahdin. Olin kyllä kuullut Pennasta. Vaanijasta. Mikä tämän oikea sukunimi sitten olikaan. Uskaltaisin väittää, ettei se ainakaan mikään Vaanija ollut.
"Ei vaan, ymmärrän kyllä", totesin hymyillen ja katsahdin käteni päällä lepääviä sormia ennen kuin käänsin katseeni takaisin Matildan silmiin.

"Sopii", vastasin leveämmän hymyn karatessa kasvoilleni. Tietenkin yökyläily sopisi minulle paremmin kuin hyvin.
"Mitä haluat syödä?" tiedustelin kääntäessäni kämmentä niin, että sain otettua naisen kädestä kiinni. Sillä hetkellä ei ruokavarastot kovin hulppeat olleet, mutta ehtisin kyllä käymään kaupassa kotimatkalla.
"Jos teen sen ruoan valmiiksi ennen kuin tulet. Yleisen turvallisuuden vuoksi. Ei palovammoja tai haavoja", naljailin hyväntahtoisesti.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Matilda T. 29.01.19 16:01

Tuhahdin Jessen heittäessä idean Pennan valtuuttamisesta Laurin assitentiksi. Mä en pitänyt sitä välttämättä potentiaalisena ideana, mikäli Merikanto haluttiin valmentamaan toistekin, vaikka eihän sellaisessa ajassa pitäisi periaatteessa ehtiä aiheuttamaan suurempaa hämminkiä. Mutta Penna oli Penna, enkä mä ollut muutenkaan hyvä delegoimaan omia hommiani.

"Riippuu mitä sä osaat tehdä", virnistin uhallani. Mulle ei ollut muodostunut kunnollista käsitystä Jessen ruoanlaittotaidoista, koska olin usein ehtinyt syödä ennen miehen luo majoittumista - eikä ilta- tai aamupaloja laskettu.
"Mulle käy mikä vaan", hymähdin perään, koska se oli fakta. Pitkän päivän päätteeksi olisin todennäköisesti syönyt vaikka pikkukiviä.

"Kiva, että sä huolehdit mun turvallisuudesta", huomautin vielä ripsiäni räpsytellen. Mun huulille oli jämähtänyt hymy, kun tartuin kahvikuppiin ja kumosin loput kahvit suuhuni.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 2168

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Jesse A. 29.01.19 18:50

Olin jo kehoittamassa kysymään Innalta ja Julialta minun kokkaustaidoista, mutta tyydyin vain hymähtämään huvittuneena.

"Usko tai älä, olen ihan hyvä kokki", totesin ja pyörittelin päässäni mahdollisia ruokavaihtoehtoja.
"Enköhän minä jotain keksi", pohdiskelin ääneen. Kai sitä voisi jostain netin syövereistä jonkun reseptin etsiä ja sen perusteella mennä kaupan käytäville pyörimään.

"Mhhm, mielelläni", hymyilin ja Matildan esimerkin mukaisesti hörppäsin loput kahvit kuppini pohjalta.
Laskin kupin pöydälle ja katsahdin tummiin silmiin. Silläkin uhalla, että loungeen pamahtaisi kaikki Auburnin kävijät, nostin käteni Matildan poskelle ja katselin hetken naisen kasvoja ennen kuin painoin hellän suudelman tämän huulille.
Jesse A.
Jesse A.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 38
Viestien lukumäärä : 1594

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kahvia ja kenttäratsastajia Empty Vs: Kahvia ja kenttäratsastajia

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa