Malttamista

Selailin tylsistyneenä Netflixin ja tv-kanavien tarjontaa siinä sohvalla maatessani. Ei sieltä mitään järkevää löytynyt. Sitä samaa huttua kuin aina ennenkin. Laitoin Frendit pyörimään taustahälinäksi, kun en muutakaan keksinyt.
Huomenna pitäisi taas mennä töihin... Olin alkuun "pelännyt" pitkää viikonloppua yksin ajatusten kanssa, mutta loppujen lopuksi pieni lomantapainen olikin ollut ihan kiva. Kiitos erään tietyn lilapään... Eilinen kauppareissukaan ei vetänyt mieltä matalaksi.

Nakkasin kaukosäätimen sohvapöydälle kännykkäni viereen, joka samalla sekunnilla tärähti ilmoituksen merkiksi.
Turhautuneena kurottelin puhelimen käteeni, mutta kun huomasin, miksi se oli tärissyt, kasvoilleni levisi typerä virne.
"Yksi uusi kaveripyyntö: Matilda Tammilehto"

Painoin "hyväksy" ja sipaisin Messengerin kuvaketta. Mietin, etten itse mitään keskustelua alottaisi naisen kanssa, koska "piti malttaa", mutta lopulta naputtelin viestin:
"Tuutko kahville?"

Se oli ollut ihan suunnittelematonta. Siis pyytää Jesseä Facebook-kaveriksi täysin yllättäen, sunnuntaisen aamuvuoron päätteeksi kotona istuessani. Kun olin selannut tarpeeksi pitkään hevosvarustekirpputorien tarjontaa ja todennut, ettei mulla onneksi ollut mitään tarvetta millekään, olin päätynyt selaamaan ihmisiä. Vähän kuin Tinderissä, mutta en lähellekään. Mä olin etsinyt vain yhtä.

Puhelin värähti.
Jesse Aro hyväksyi kaveripyyntösi.
Hymähdin itsekseni. Ei kulunut kauaa, kun puhelin värähti uudelleen ja mun silmäni olivat lukeneet näytölle ilmestyneen viestin.
"Saatan tullakin"

Olin jo lähdössä, kun muistin töistä saamani glögitölkin. Kioskin yrittäjä oli jouluihminen suklaalevyjoulukuusineen ja kahvin kanssa tarjoiltuine pipareineen, enkä mä ollut mitenkään yllättynyt sen ostettua jouluherkkuja koko porukalle. Olin saanut vältettyä kaiken muun, mutta glögistä en ollut enää saanut kieltäydyttyä.

Painoin Jessen asunnon ovikelloa miettien, olinkohan osannut valita tarpeeksi kissankestävän asun. Sellaista ei varmaan ollutkaan, mutta ainakin karvat irtoaisivat viskoosista helpommin kuin tiheäneuleisesta paidasta. Tai sitten eivät.

"Hei", hymähdin oven avauduttua. "Ajattelin ettei mun ole turvallista lämmittää tätä itse."
Heilautin glögitölkkiä Jessen naaman edessä ja yritin pidätellä typerää virnistystä.

Matilda oli tulossa.
Äkkiä eilisillan tyhjät kaljatölkit pussiin ja piiloon tiskipöydän alle. Kissojen hiekkalaatikotkin putsasin, jotta nainen ei pyörtyisi heti ovelle...
Okei, muuten täällä oli ihan suhteellisen siistiä. Tälleen sinkkumiehen kämpäksi.

Ovikello soi ja kävin avaamassa oven vieraalleni.
"Moi", tervehdin ja Matildan kasvojen sijasta näin vain edessäni heiluvan glögitölkin.
Nappasin sen käteeni, tutkaillen etikettiä.
"Joo-o, parempi että minä lämmitän", hymähdin huvittuneena ja käänsin sitten katseeni naiseen. "Tuus nyt sisälle siitä."

Tuhahdin Jessen kommentille, mutta seurasin miestä sisälle.
"Pomo jakoi joulumieltä", mutisin riisuessani takkia. "Sille ei mennyt jakeluun, etten mä välitä joulusta."
En ehtinyt jättää kenkiäni eteiseen, kun ensimmäinen kissoista oli ilmestynyt näköpiiriin. Se oli se tuijottaja, joka oli myös herättänyt mua pari aamua sitten.

Niinpä mä potkin kengät pois ja yritin olla noteeraamatta kissaa, jonka katse oli ärsyttävän julkea. Se istua nökötti parin metrin päässä ja tuijotti mua maailmanomistajan elkein.
"Ei meidän ole sitä pakko juoda, jos haluat mieluummin kahvia", mutisin vilkaisten välillä Jesseä, joka piteli glögitölkkiä kuin mä olisin tuonut jotain hienompaakin tullessani.

Seurasin sivusilmällä Matildan takista ulos kuoriutumista huultani purren. Teki mieli kommentoida jotain lupaukseta olla pukeutumatta ollenkaan... Piti malttaa...

Väistin paikalle ilmestynyttä Perskattia (pirun elukka) ja suuntasin kulkuni keittiöön.
"Voidaan me tätä juoda. Kahvi vain valvottaa ja huomenna pitäisi töihinkin mennä", selitin kättäni heilutellen.
Napsautin hellan levyn päälle ja kaivoin pienen kattilan kaapista esiin.

"Mmm, tossa iässä kahvi varmaan jo vie unet", kommentoin seuratessani Jesseä keittiöön. Mies kaivoi esiin kattilan ja mä näin parhaimmaksi istua pöydän ääreen turvallisen välimatkan päähän liedestä.

Tuntui oudolta olla Jessen luona. Taas. Viime käynnistä oli vierähtänyt muutama vuorokausi, mutta se tuntui pidemmältä. Tietenkin se tuntui, kun oli jäänyt yksin ajatustensa kanssa ja tulkinnut yön pimeinä tunteina mitä helvettiä meidän välillä oli.

"Mitäs sulle?" mumahdin tajutessani, että mua oikeasti kiinnosti, mitä Jesse oli tehnyt. Meidän välillä oli ollut hiljaisuus, johon mun oli ollut vähän vaikea suhtautua. Sen vuoksi mä kai sen kaveripyynnönkin olin lähettänyt - muistuttaakseni olemassaolostani.

Mulkaisin Matildaa muka-tuohtuneena, kun tämä jälleen kerran kuittaili iästäni.

Kaadoin glögin kattilaan ja ryhdyin kaivamaan vetolaatikkoja jonkinsortin kapustan toivossa, jolla voisin hämmennellä hyvältä tuoksuvaa juomaa tarpeen vaatiessa.

"Näin Jonathanin eilen", totesin löytäessäni etsimäni. Vilkaisin nopeasti Matildaa ja käännyin sitten katselemaan "keitostani".

Jesse tuntui ottavan glögin lämmittämisen tosissaan. Seurasin miehen toimia valmiina kommentoimaan jotain siitä, kuinka juomaa ei saisi kiehauttaa, kun Jesse totesi tavanneensa Jonathanin.

"Missä?" kysyin kulmia kurtistaen. Mun pää täyttyi heti kysymyksistä: missä miehet olivat tavanneet? Olivatko ne jutelleet? Miten Jonathan oli reagoinut? Mä tiesin punapään taipumuksen dramaattisuuteen ja toivoin yhteisen hyvän vuoksi, että se voisi suhtautua tilanteeseen neutraalisti. Se oli paljon vaadittu, mutta olihan se itsekin kaatanut mut sänkyynsä heti entisen suhteensa päätyttyä. Jesse oli kyllä kaatanut mut sänkyynsä, mutta siihen se olikin yhteisestä sopimuksesta jäänyt.

Yritin tavoittaa Jessen katsetta, joka oli kääntynyt vähän turhan nopeasti takaisin kattilaan. Mitä helvettiä oli tapahtunut?
"Mitäs.. Jonathan?" kysyin mietteliäänä, vaikken olisi missään nimessä halunnut tentata Jesseltä eksästäni.

Käännyin nojailemaan pöytätasoon niin, että näkisin Matildan. Hella oli niin pirun hidas lämpeämään, joten se tuskin ehtisi kiehauttamaan glögiä pilalle vaikka hetkeksi siitä katseeni irrottaisin.

"Kaupassa törmättiin", vastasin kohauttaen harteitani. "Ei ollut oikein lämmin ystävysten kohtaaminen."
Vilkaisin Perskattia, joka kuikki keittiöön nurkan takaa. Tai no, taisi lähinnä katsella Matildaa. Mikähän pakkomielle sillä oli naiseen?

"Ei siinä sen kummempaa draamaa ollut. Kunhan kuittaili, kuinka en malttanut pitää näppejäni irti varatusta naisesta ja niin edelleen", jatkoin kertomustani.

En mä ollut missään vaiheessa olettanutkaan, että Jessen ja Jonathanin kohtaaminen olisi ollut lämminhenkinen, mutta en olisi uskonut Jonathanin lähtevän sellaiselle linjalle.

"Maltoithan sinä.. Melkein", puuskahdin silmiäni räpytellen. Yritin saada kiinni Jonathanin käytöksestä, sillä ilmeisesti mun ratkaisuni kertoa suudelmasta oli aiheuttanut jonkinasteista kuohuntaa, mutta väärää ihmistä kohtaan. Jos Jonathan haluaisi piikitellä jotain, sen täytyisi sanoa ne sanat minulle.

Haroin hiuksiani miettiessäni, kuinka pahoittelisin Jonathanin käytöstä. Pitikö mun pahoitella sitä? Olinko mä oikeasti vastuussa Jonathanin katkerista sanoista, joiden välistä saattoi lukea, että mies oli tehnyt omat johtopäätöksensä?

Nousin hitaasti ylös ja nojasin keittiötasoon nähdäkseni Jessen kasvot.
"Mun on varmaan turha sanoa näin, mutta sä et ole tehnyt mitään väärää", mumahdin hiljaa.

"Niin, melkein", tuhahdin hymyillen. Tietäisipä vain, kuinka monta kertaa olin oikeasti malttanut pitää näppini erossa..

Matilda siirtyi viereeni nojailemaan samaiseen tasoon, mille minäkin nojasin.
"Se olin kyllä minä, joka suuteli sinua, joten..." kohautin harteitani.

Vilkaisin nopeasti kattilalla pikkuhiljaa höyrävää glögiä.
"Uskotko jos sanon, ettei minulla ole tapana kannella varattuja naisia suihkuun ja sen jälkeen suudella heitä?" uskaltauduin naurahtamaan, kun käänsin katseeni takaisin Matildaan.

Jesse yritti ottaa tilannetta kontolleen, vaikka mä olin nimenomaan yrittänyt kitkeä sitä ajatusta pois. Miksi miehet luulivat voivansa suudella mua ilman, että mä halusin? Okei, mä olin yrittänyt olla haluamatta, mutta empiirinen tutkimus oli pakottanut venyttämään rajoja. Mä olin kuitenkin sanonut asiasta Jesselle, joten mä oletin, että mies halusi vain tarkentaa asiaa.

Glögi alkoi hiljalleen höyrytä, eli se olisi kohta valmista. Mun ajatukset harhautuivat Jessen sanojen myötä suihkun tapahtumiin.
"Mmmm, ehkä", mumahdin huvittuneena. Olinko mä siis ollut joku poikkeus? Jessestä ei ollut missään vaiheessa tullut mitään huonoja viboja, vaikka eihän mulla olisi ollut mitään varaa arvostella miehen tekoja seurusteluni aikana. Paitsi sitä, jossa meidän huulet olivat kohdanneet.

"Älä anna sen kiehua", kommentoin glögin puoleen nyökäten. Laskin käteni puolivahingossa Jessen käden viereen, kurkottautuen sitten miehen omaa aluetta kunnioittamatta kääntämään levyn pois päältä.

"En anna", mutisin irroittamatta katsetta Matildasta, joka oli taas liiankin lähellä kurottautuessaan vääntämään levyä pois päältä.
Ei sillä, että naisen lähellä olo olisi minua häirinnyt...

"Mene sinä istumaan. Minä tuon nuo juomat pöytään niin säästytään sairaalareissulta", rykäisin kurkkuani ja hymyilin.
"Tai no, jos viitsit, niin ota tuosta kaapista pipareita. Ostin eilen niitäkin", muistin pähkäillessäni, pitäisikö glögin kanssa tarjoilla jotain muutakin. Nyökkäsin kulmakaappia kohti.

Tuhahdin Jessen kommentille ja loin mieheen muka tuohtuneen katseen. En mä niin tapaturma-altis ollut, vaikka mies olikin saanut keskivertoa vääristyneemmän kuvan. Tai sitten se johtui vain seurasta.

"Ostit pipareita?" toistin kulmat koholla. "Mehän oltais voitu paistaa niitä."
Vilkaisin Jesseä pirullisesti virnistäen, ennen kuin käännyin kulmakaapin puoleen. Ilmeisesti asianajajan joulunodotukseen ei kuulunut pipareiden paistaminen joululauluja kuunnellen. Oikea paketti löytyi ja mä mietin taas, miten Jesse oli valinnut mulle paloturvallisimman tehtävän.

Näpersin paperin auki ja istuin pöydän ääreen toivoen, että töistä saatu glögi olisi juomakelpoista. Mä en välittänyt siitäkään tuotteesta mitenkään erityisesti terästettyä lukuunottamatta, mutta onneksi Jesse oli juomassa puolet.

"Jospa me jätetään ne pipareiden leipomiset toiseen kertaan", virnistin tahtomattani.

Kaivoin kaapista kupit esiin ja kaadoin varovaisesti höyryävää juomaa niihin, jotten olisi räiskyttänyt glögiä ympäriinsä.
Matilda oli löytänyt piparit ja oli mennyt takaisin pöydän ääreen. Piparipapereiden rapina oli houkutellut myös kaksi muuta kissaa keittiöön. Vissiin luulivat saavansa jotain.

"Menkääs nyt siitä", tuhahtelin kissoille, kun väistelin niitä kuppien kanssa.

Laskin toisen kupin Matildan eteen ja istahdin omalle paikalleni. Katselin hetken höyryä, joka leijaili kupistani ennen kuin käänsin katseeni naiseen.
"Joko olet päättänyt, mihin lähdet jouluksi?" kysäisin.

Kissat olivat pölähtäneet keittiöön ja mä yritin pitää katseeni poissa sen tuijottajan silmistä. Se oli varsin erikoinen eläjä, enkä mä välttämättä nauttisi glögistä sitä vähääkään, jos ne keltaiset silmät vahtisivat mun jokaista liikahdustani.

Glögi höyrysi kuumana ja pidin sormeni kaukana kupista, joka oli todennäköisesti tulikuuma.
"En", hymähdin. "Mutta en Euroopan ulkopuolelle ainakaan."
Virnistin. Olin pyöritellyt päässäni pääkaupunkeja Lontoosta Berliiniin tullen siihen tuloksen, että moni olisi sopivan etäisyyden päässä sen mittaisen reissun kohdalla. Mä pakenisin Kallasta jouluaatoksi ja pyhiksi, mutta palaisin tunnollisena hevosenomistajana reilusti ennen uutta vuotta.

"Voin lähettää sulle kortin", tuhahdin suupieli nykien. "Vaikka mä todennäköisesti ehdin palata ennen sen saapumista."

Varovaisesti nostin glögimukin käsiini ja puhaltelin siihen ennen kuin uskalsin varovaisesti maistaa sitä. Kuumaahan se vieläkin oli, joten laskin kupin takaisin pöydälle.

"Kiva, lähetä vain. Tulisi välillä muutakin kuin laskuja ja mainoksia postissa. Ellei postipate onnistu hukkaamaan sitä", hymyilin Matildan postikortti-puheille.
Kurottauduin nappaamaan yhden piparin käteeni, jonka jälkeen nojauduin takaisin tuolin selkämystä vasten.
"Tuotko tuliaisiakin?" virnistin.

Postikorttien lähettäminen oli perinne, josta mä olin joskus halunnut pitää kiinni. Sitten yhtäkkiä mun elämässä ei enää ollutkaan ihmisiä, joille lähettää niitä. Ja siihen se kiinnostus niin yksinkertaisen asian ylläpitämisestä oli jäänyt.

Tuliaisia? Siristin hymyillen silmiäni, kun yritin keksiä tarpeeksi nasevaa vastausta.
"Mitä haluat? Pullon tequilaa?" tiedustelin viekkaasti. Olisin voinut vastata myös itseni, mutta sehän olisi ollut epäkaverillista. Ja kaikkea muuta kuin malttamiseen viittaavaa.

Vaikka todellisuudessa täytyisi varmaan pitää tavoitteena itsensä tuomista takaisin. Mä olin ihminen, joka nautti uusista paikoista ja niiden tarjoamasta irtiotosta. Siksi mä kai olin viime vuosina vaihtanut asuinkaupunkiani niin mielelläni. Nyt mulla kuitenkin oli yksi aika konkreettinen magneetti, joka vetäisi mua puoleensa kököttäessään kaikkea muuta kuin edullisilla tiluksilla hajottamassa loimiaan. Jos mun ei täytyisi palata minkään muun takia, niin ainakin Zelian. Ja Jessen tuliaisten.

Pyörittelin silmiäni huvittuneena tequila-kommentille.
Kurotin glögimukin pöydältä ja maistelin sitä. Nyt se oli sen verran jäähtynyt, ettei tarvinnut pelätä kielensä polttamista.

"Yllätä minut", haastoin kulmiani kohottaen.
Jos minulta olisi kysytty, niin en olisi päästänyt naista lähtemään mihinkään, mutta ei minulla ollut asiaan sananvaltaa ollenkaan.
Itse nysväisin kotisohvalla koko joulun. Kissojen kanssa.
Joulumieli oli muutenkin kadoksissa enkä uskonut sitä löytäväni.

Yritin olla noteeraamatta Jessen kulmien kohottelua. Yritäpä siinä tulkita, mitä vihreäsilmäinen mies pohjimmiltaan halusi. Siis tuliaiseksi.

Hörppäsin glögiä varovasti. Sen mausteisuus ja joulun maku sai mut irvistämään, mutta jälkimaku oli ihan miellyttävä. Jos mä sairastuisin yllättäen flunssaan ja joutuisin reissun sijaan linnottautumaan sohvalle, voisin kuvitella juovani pari litraa glögiä.

Mun ajatukset harhailivat Jonathaniin ja miesten kohtaamiseen, josta Jesse oli kertonut. Vielä syksymmällä mä olin miettinyt, mitä ostaisin Jonathanille joululahjaksi. Nyt mä taas mietin, miten pääsisin mahdollisimman kauas Kallasta ja miehestä, jota mä olin ajatellut rakastavani.

"Mun puolesta joulu saisi olla jo ohi", mumahdin katse mukissani. Olin aivan valmis seuraavaan vuoteen ja Zelian palauttamiseen treenin makuun. Mä halusin myös ajan kuluvan, että mä pääsisin irti siitä ajatuksesta, että mä olin eronnut vastottain ja mun täytyisi itsenäisyydestäni huolimatta käyttäytyä niin. Mä olisin halunnut katsoa Jesseä, mutta sen sijaan mä tuijotin keittiön seinää ja mietin, miksi me maltettiin ja miten pitkäaikainen ratkaisu se olisi.

Hörpin hiljakseen glögiä, joka olisi maistunut paremmalta terästettynä, mutta sellaista ei tähän hätään ollut.
Annoin katseeni kierrellä Matildassa sekä keittiön seinissä. Kissatkin olivat luovuttaneet kerjäyksen suhteen ja painelleet ties minne.

"Minun puolesta koko vuosi saisi olla jo ohi", tuhahdin laskien kupin jälleen kerran pöydän päälle.
Naputtelin hermostuneena etusormellani pöydän kulmaa ja vilkaisin varovaisesti Matildaa.
"Ei ole oikein ollut kaikkein loistokkain vuosi tämä", naurahdin tukahdetusti.
Tammikuun lopussa Mila oli lähtenyt Kanadaan ensimmäisen kerran ja sen jälkeen oli kyllä sellaista alamäkeä menty, että ihan heikompia olisi hirvittänyt.

Olin hetken hiljaa Jessen sanojen jälkeen. Me oltiin puhuttu aiheesta jo kerran ja silloin mä olin miettinyt, kuinka vuoteni ei ollut missään nimessä ollut kauttaaltaan kaoottinen. Ei mun elämäni ollut koskaan ollut mitenkään kovin tasaista, joten kai mä suhteutin asiat eri tavalla.

"Kohta se on", totesin siemaistuani glögiä, jonka alkoi jo siinä vaiheessa maistua puuduttavalta. "Mitään uuden vuoden suunnitelmia?"
Mun oli vaikea ajatella Jesseä ampumassa raketteja kolmen kissansa kanssa. Virnuilin ajatukselle ja tajusin, että voisin aina tarjoutua ryyppyseuraksi. Vuodenvaihteesta täytyi ottaa kaikki irti siinä vaiheessa, jos halusi nollata menneen vuoden kerralla, kuten Jesse ilmeisesti tahtoi.

Matildan udeltua uuden vuoden suunnitelmiani, tuhahdin huvittuneena. Vieläkin epäilin, tulisinko näkemään vuoden 2019 ensimmäistä päivää tällä menolla. Kai kuluvalla vuodella vielä jonkinlainen paskakasa olisi niskaan heitettäväksi.

"Ajattelin olla niinkin hurja, että istun tuolla sohvalla kalsareissani noiden kolmen idiootin kanssa, syön sipsejä ja juon kaljaa", totesin lopulta ja vilkaisin olohuoneen suuntaan.
Hörppäsin glögin loput kupistani ja hymyilin hieman Matildalle.

"Mielenkiintoista", hymähdin toinen kulma koholla. Ei kovin suureleiset suunnitelmat.
"Jos en keksi parempaa, voin siis kutsua itseni sun sohvalle", puuskahdin tajuten, ettei mulla ollut sen parempia suunnitelmia. Jessen seurassa vuosi saattaisi kuitenkin vaihtua jouhevammin kuin yksin.

Jesse hymyili mulle ja mä hymyilin takaisin. Me oltiin tehty niin jo niin monta kertaa, ettei se ollut enää outoa tai kiusaannuttavaa. Ja heti kun mä ajattelin niin, mun sydän jätti pari lyöntiä välistä ihan siksi, että mä tiedostin olevani niin rento Jessen seurassa.

"No, täältäpä minä löydyn, mikäli et muuta keksi",  kohautin harteitani niin kuin se olisi ihan sama, tulisiko Matilda vai ei.
Tietysti minä halusin, että tämä tulisi seuraksi.

Nousin ylös tuolistani ja vein tyhjän mukini tiskialtaaseen. Glögiä oli vielä, mutta ainakaan minä en jaksaisi sitä enempää litkiä.
Käännyin ympäri, ristin käteni ja nojasin takamuksellani tiskipöydän reunaan.
"Mutta se on sitten tosiaan pukukoodina pelkät kalsarit", virnistin ilkikurisesti.