Vs: Ankan päiväkirja

Ellie von B. 16.04.20 12:28

Estevalmennus
tiistaina 07/04/2020
#merikantovalmentaa #tietähtiin2020

”Anna sen edetä, anna edetä… puolipidäte… noin”, Merikanto kommentoi, kun Ellie oli ylittänyt onnistuneesti matalan suhteutetun linjan kimolla ratsullaan. Ankka oli vireä ja reipas, eikä sitä juuri tarvinnut kehottaa etenemään esteille. Sen sijaan Ellien piti itse yrittää rauhoittua selässä ja antaa tamman hypätä.

”Se vähän karkasi kaarteessa ulos, mutta muuten hyvin.”
Ellie nyökkäsi kommentille ja lupasi mielessään yrittää seuraavan kerran saada hevosen paremmin ohjan ja pohkeen väliin. Vaaleaverikkö vilkaisi areenan toisessa päässä ravaavaa Sipsiä, jonka Matilda ohjasi seuraavaksi esteille. Ratsukko hyppäsi hyvin, vaikka ilmeisesti tammalla olisi ollut paukkuja reippaampaankin menoon. Ellie tuhahti hiljaa. Mikseivät radat sujuneet hänellä yhtä hyvin kuin Sipsillä ja Matildalla?

Valmennuksen päätteeksi Ellie lähti ratsastamaan Ankan kanssa loppukäynnit maastoon Matildan jäädessä vielä maneesiin. Ulkona ajatukset lähtivät väkisinkin harhailemaan seuraavaan Tie Tähtiin osakilpailuun, johon olisi Ellien mielestä voinut olla hieman enemmän aikaa. Hänestä tuntui, kuin olisi hädin tuskin vasta ehtinyt tutustua Ankkaan. Jos he olisivat treenanneet yhdessä pidempään, heillä olisi varmasti jo useampi ruusuke taskussa.

Käytettävissä oleva aika huomioiden, Ellie aikoi kuitenkin treenata niin paljon kuin ehtisi, ottaen tietenkin huomioon myös hevosen jaksamisen. Käveltyään riittävästi hän palasi takaisin tallin pihaan, laskeutui tamman selästä ja talutti Ankan karsinaansa.

”Oliko hyvä maastoreissu, vai missä olittekaan?” kuului Jonathanin ääni. Se oli ilmeisesti tullut varustehuoneesta, sillä sylissään sillä oli huolimattomasti taiteltu loimi.
”Valmennuksessa”, Ellie tokaisi ja kumartui kimon jalkoihin riisumaan suojia. ”Mutta ihan okei, kai.”
Jonathan nykäisi loimen sisältä valahtanutta vyötä takaisin pakettiin. Ellien olisi tehnyt mieli taitella viltti siistimmin, mutta se olisi turhaa, sillä luultavasti loimi olisi menossa Lyylin päälle.

”Olisi voinut mennä paremminkin, tai siis, me tarvitaan vielä vähän rutiina että saadaan uusiintojenkin puomit pysymään paikallaan”, vaaleaverkön analyysi kuului.
”Ihan hyvinhän se viime osakilpailu meni. Ainakin olet pysynyt satulassa”, Jonny virnisti.
”No se nyt tästä vielä puuttuisi”, Ellie tuhahti ja sulki Ankan karsinan oven.

”Mä menen nyt viemään nämä varusteet, nähdään”, ja niin Ellie lähti varustehuoneeseen ja Jonny Lyylin karsinalle vapaata kättään hyvästiksi huiskauttaen.

Ellie von B. 18.04.20 12:39

Tie Tähtiin estevalmennus
tiistaina 14/04/2020
#merikantovalmentaa #tietähtiin2020

Ankka seisoi rennosti paikallaan täysin valmiiksi varustettuna. Ellie kipusi kimon tamman selkään ja lähti verryttelemään sitä valmennusta varten. Naisen vatsalihaksia pakotti jo, mutta sitkeästi hän aikoi ratsastaa seuraavankin valmennuksen vähintään yhtä hyvin, kuin edellisenkin. Voitontahto oli iskostunut naisen päähän niin syvälle, ettei sitä hevillä lannistettaisi. Sitä paitsi, kyllähän kuka tahansa kilparatsastaja ratsastaisi kolmekin valmennusta peräkkäin ilman valitusta, eikä Ellie aikonut olla yhtään heikompi.

Valmennuksessa oli Ellien kanssa myös Anton, Rasmus sekä kaksi muuta naista, joita Ellie ei tuntenut. Toisella näistä oli kaunis ruunikko, jolla oli päässään erikoinen läsi. Sen hän muisti nähneensä viime osakilpailuissa, olisivatkohan he sijoittuneet luokan loppupäähän?

Valmennuksen aiheena oli uusinnan ratsastaminen, mikä sopi Ellielle erityisen hyvin, sillä heidän heikkoutensa oli ollut nimenomaan uusinta. Perusradat he hyppäsivät pääosin puhtaasti, mutta uusinnassa jokin meni pieleen, oli se sitten huolimaton ratsastus Ellien osalta tai huonosti kannattimissaan pysyvä puomi – luultavasti molemmat. Ankka eteni innokkaasti esteille ja hyppäsi rohkeasti. Ellien tehtäväksi jäi ainoastaan arvioida ponnistuspaikka oikein ja tuoda hevonen esteelle niin, että se pystyi ylipäänsä hyppäämään.

”Muista antaa sen hypätä”, Merikanto muistutti. ”Älä tee enää liikaa esteellä, se osaa kyllä hypätä itsekin.”
Ellie puhahti radan jälkeen. Sitähän hän oli koko ajan yrittänytkin tehdä – antaa hevosen hypätä. Ankka oli kuitenkin ylittänyt kaikki esteet puhtaasti ja Elliekin oli ratsastanut mielestään huolellisesti. Hän oli kuitenkin kiitollinen, kun Merikanto vihdoin ilmoitti valmennuksen olevan lopussa ja Ellie saattoi siirtyä kävelemään loppukäyntejä. Naisen kaikki lihakset tuntuivat olevan niin lopussa, ettei hän tiennyt, pysyisikö enää pystyssä laskeuduttuaan tamman selästä alas.

Sarah luultavasti odotti jo avatun viinipullon kanssa Ellien kotona. Toivottavasti brunette ei ollut tyhjentänyt vielä ihan koko pulloa, sillä Ellielläkin oli jano rankkojen valmennusten jälkeen. Hän riisui Ankalta varusteet mahdollisimman nopeasti päästäkseen pian juoruilemaan ystävänsä kanssa. Mieleen nousi yhtäkkiä muisto Sarahin tuskastuneesta ilmeestä maneesissa ja teoriat alkoivat pyöriä Ellien päässä. Olikohan lehtijuttu saanut naisen niin tolaltaan? Hän ottaisi asiasta selvää. Heti kun vain saisi kylmättyä Ankan jalat.

Ellie von B. 21.04.20 12:30

Pieleen meni
sunnuntaina 19/04/2020
#tietähtiin2020

Kisatakki tuntui lämpimältä auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Fiilis oli hyvä, ratsu lämmitelty ja oma lähtövuoro läheni. Treenattu oli hiki hatussa niin, että olisi kummaa, jos Ellien ja Ankan yhteistyö ei pelaisi lainkaan.

Ellie kannusti Ankan laukkaan lähtömerkin saatuaan ja ohjasi tamman kohti ensimmäistä estettä. Kimo oli ollut verryttelyssä erinomainen, kuunnellut apuja kuin ajatuksen voimalla. Muutenkin valmennukset olivat sujuneet viime aikoina niin hyvin, että heillä olisi hyvät edellytykset ratsastaa onnistunut rata. Ankka ylitti ensimmäisen pystyn innokkaasti ja puhtaasti, joten Ellie ohjasi sen tyytyväisesti kohti seuraavaa. Kaikki tuntui sujuvan hyvin. Kunnes…

Jotain tapahtui. Ellie ei ollut varma, oliko tamma reagoinut tavallista voimakkaammin pidätteeseen vai oliko jokin saanut sen keskittymisen herpaantumaan. Ankka kuitenkin otti ennen sarjan ensimmäistä osaa yhden askeleen liikaa ennen estettä ja ponnisti aivan liian läheltä. Puomi kolahti tamman etujalkoihin ja sinkoutui keskelle rataa. Ellie yritti parhaansa mukaan pysyä kyydissä, kun Ankka porhalsi kenguruloikkaa kohti seuraavalle esteelle, jonka senkin ylin puomi tipahti kannattimiltaan.

Loppurata sujuikin ongelmitta, mutta peli oli jo menetetty. Kahdeksalla virhepisteellä ei ollut mitään asiaa uusintaan sijoituksista puhumattakaan. He varmaankin päätyisivät jonnekin luokan loppupuolelle. Ellie nieleksi pettymystään ratsastaessaan ulos radalta. Loppuverryttelyt hän menisi ratsastamaan maastoon, sillä ei halunnut puhua kenenkään kanssa juuri nyt, saati jäädä katselemaan muiden (oletettavasti parempia) ratasuorituksia.

Sarah hymyili Ellielle myötätuntoisesti, kun vaaleaverikkö palasi Ankan kanssa tallille.
”Oltiinko me viimeisiä?” Ellie kysyi alistuneeseen sävyyn.
”Ette”, Sarah pyöritti päätään. ”Rasmuksella ja Cavalla meni vielä huonommin.”
”Noh, se nyt ei ollut mikään yllätys”, hän hymähti, mutta tunsi olonsa hieman paremmaksi saadessaan kuulla, ettei jäänyt aivan jumbosijalle.
”Teidän ratahan meni sitä paitsi ihan hyvin”, brunette kohautti olkiaan. ”Se oli vain harmillinen tahtirikko, josta seurasi pari pudotusta, muuten ratsastit hyvin.”

Ellie hymyili kiitollisena Sarahille, vaikka kehut eivät lohduttaneetkaan juuri nyt. Ehkä juuri se ärsytti vielä enemmän, että ilman pientä häiriötä he olisivat voineet ratsastaa puhtaan radan. Huono suoritus olisi tuntunut hyväksyttävämmältä, jos Ankka olisi ollut huonossa vireessä tai Ellie olisi selkeästi ratsastanut huonosti.

Ellie von B. 30.04.20 11:41

Kilpailustressiä
tiistaina 21/04/2020
#merikantovalmentaa #tietähtiin2020 #hanamiweek

Muista palautuminen, Ellie ajatteli Merikannon kommenttia kylmätessään Ankan jalkoja. Tamman palautumisesta hän osasi kyllä huolehtia, mutta henkilökohtainen palautuminen jäi helposti unholaan. Vaalea turpa hipoi hevosen jalkoihin kumartuneen naisen selkää ja sai hänet hymyilemään mielessä myllertävissä tunteista huolimatta. Ellietä turhautti Merikannon valmennuksen jälkeen. Ei siksi, että valmennus olisi mennyt huonosti, vaan juuri siksi, että se oli mennyt hyvin. Joka ikinen valmennus oli tuntunut tähän asti menneen hyvin, mutta se ei tuntunut millään reflektoituvan kisasuorituksiin.

Laurin kommentit valmennuksissa olivat tuntuneet rohkaisevilta, eikä mies pitänyt ratsukkoa lainkaan surkeana. Muutama valmennuksen lähestymisestä oli ollut suorastaan loistava ja Ankka tuntui vastaanottavan Ellien apuja erinomaisesti. Rankka treenaaminen alkoi kuitenkin vaatia veronsa ja vaaleaverikkö huomasi hetken aikaa ajattelevansa, että olisivatpa Tie Tähtiin kilpailut jo pian ohi. Vielä yksi osakilpailu ja finaali olisivat kuitenkin edessä.

Kaiken lisäksi Isabella oli kysynyt, haluaisiko Ellie hypätä Ankalla pari luokkaa Hanami Weekissa Markarydissa. Tietysti hän oli sanout kyllä, olihan se nyt valtavan hieno mahdollisuus. Ei sellaisesta voinut kieltäytyä. Sitä paitsi Sarahkin oli menossa, eivätkä he olleet voineet vastustaa kiusausta varata hienoa sviittiä linnaan hotellista. Irtiotto arjesta tekisi varmasti hyvää, ja mikäs sen parempaa kuin lomailla ratsastuskilpailuja katsellessa.

Elliestä kuitenkin tuntui, että Tie Tähtiin kilpailusarjan, Hanami Weekin ja Kalla CUP:in toisen osakilpailun jälkeen hän haluaisi pitää pienen, ihan vain muutaman viikon tauon kilpailuista ja rankasta treenaamisesta. Niiden sijaan hän voisi keskittyä maastoiluun, rentoon ratsasteluun ja ihan vain hevosten kanssa oleiluun, ilman paineita menestymisestä. Ainakin nyt hänestä tuntui siltä, mutta saattoihan olla, ettei hän suunnitelmistaan huolimatta malttaisi pysyä poissa kisakentiltä saati valmennuksista. Tällä hetkellä stressi ja turhautuminen vain tuntui ylitsepääsemättömältä.

Puolentoista viikon päästä oli kuitenkin aika suunnata kohti Seinäjokea, jossa kolmas osakilpailu olisi. Sieltä olisi määrä matkata suoraan Ruotsiin, eikä Ellie uskaltanut edes ajatella sitä tavaramäärää, jonka hän pakkaisi mukaan matkaan. Olihan nyt viikon reissulle varauduttava ainakin reilulla määrällä vaatekertoja. Hänen ei kuitenkaan tarvitsisi miettiä pakkaamista vielä hetkeen, sillä lähtöön olisi aikaa, ainakin reilu viikko.

Ellie von B. 02.05.20 17:29

Puomivalmennus
tiistaina 28/04/2020
#merikantovalmentaa #tietähtiin2020

Ellie harjasi Ankkaa rivakoin vedoin kuivikemurusten lennellessä karsinassa. Se oli piehtaroinut ja valkoisen karvan saamiseksi siistin näköiseksi meni tavallista enemmän aikaa. Tänään oli viimeinen valmennus ennen sekä viikonlopun osakilpailuja, että Ruotsin kilpailuviikkoa. Hän oli tosin jo oppinut sen, että meni valmennukset miten hyvin tahansa, kilpailuissa saattoi aina sattua jotain yllättävää.

Saatuaan ratsunsa varustettua Ellie talutti sen maneesiin ja nousi selkään. Ankka tuntui poikkeuksellisesti hieman jäykältä ja pahimmat skenaariot alkoivat pyöriä naisen päässä. Miksi tamma oli jäykkä, oliko jokin vikana? Mitä jos Ankka olisi epäpuhdas? Ellie yritti vilkuilla maneesin peileistä hevosen askellusta, mutta se näytti puhtaalta. Ehkä hän vain kuvitteli. Eihän pieni jäykkyys nyt vaarallista olisi, sillehän saattoi olla vaikka kuinka monta syytä. Eihän hän itsekään ollut joka päivä yhtä vetreä.

Verryttelyiden jälkeen tamma tuntui selkeästi paremmalta, vaikkakaan ei aivan niin hyvältä, kuin esimerkiksi viime viikolla tai viikonloppuna. Tasalta Lauri saapui maneesiin, asetellen pari puomia areenalle.
”Tehdään tänään vähän vastalaukkaa ja laukanvaihtoja, se tekee hyvää tasapainolle”, Merikanto ohjeisti ja valmennus käynnistyi.

Valmennus ei sujunut missään nimessä huonosti. Ankka tuntui tekevän parhaansa ja kuuntelevan apuja hyvin, mutta tietynlainen flow, joka edellisissä valmennuksissa oli ilmennyt, oli poissa. Mitä se mahtoi tarkoittaa viikonlopun kisojen kannalta, sitä Ellie ei tiennyt. Ehkä tunne palaisi, ehkä ei. Ellie taputti tamman vaaleaa kaulaa siirtäessään sen käyntiin ja valutti ohjaa pidemmäksi sormiensa lomasta.

”Mua jännittää”, Ellie puuskahti Sarahille loungessa. ”Tai ei jännitä, vaan pikemminkin turhauttaa”, hän korjasi nopeasti. ”Haluaisin jo päästä hyppäämään sen luokan.”
”Tiedän tunteen”, latina nyökkäsi.
”Mitä luulet, mahtaakohan Cava olla taas viimeisten joukossa?” Sarah kysyi.
”Toivottavasti ei”, Ellie irvisti. ”Ja toivottavasti edes joku meistä vihdoin sijoittuisi esteillä.”

Erityisesti Ellie toivoi itse sijoittuvansa, olisi noloa jäädä taas matalammalle sijalle kuin Anton. Ellie ei kokenut valmentautumisen ja treenaamisen määrän näkyneen viime aikoina lainkaan omassa kisamenestyksessään. Entä jos Ankka ei yksinkertaisesti vain ollut oikeanlainen ratsu hänelle? Katuikohan Isabella päätöstä antaa Ellien kilpailla hienolla hevosellaan.

Ellie von B. 04.05.20 11:38

Ruusukkeen aika
sunnuntaina 03/05/2020
#tietähtiin2020 (tehtävä nro 13)

Vaikka viime tiistain valmennuksesta olikin puuttunut flow, se flow löytyi kuitenkin Hopiavuoren verryttelyalueella. Ankka tuntui vetreältä, elastiselta ja vastaanottavaiselta. Se reagoi Ellien apuihin herkästi ja tuntui odottavan innoissaan pääsyä radalle. Myös Ellie odotti suorituksen alkua, vaikka jännitys tuntui henkeäsalpaavalta. Mahdollisuudet hyvään suoritukseen tuntuivat olevan niin lähellä, eikä se tuntunut tänään lainkaan helpottavalta. Surkea suoritus olisi vaikeampi niellä, kun lähtökohdat olivat hyvät.
”Seuraavana Ellie von Brandt hevosella No Duchess”, kuuluttaja ilmoitti ja Ellie valmistautui ampaisemaan kohti ensimmäistä estettä. Hän ei nähnyt enää yleisöä ympärillään ohjatessaan tammaa esteeltä toiselle, keskittyen ankarasti suoritukseen. Tuima ilme kasvoillaan he ylittivät esteen toisensa jälkeen puhtaasti ja eikä Ellie uskaltanut huokaista helpotuksesta edes ylitettyään maalilinjan. Puhdas perusrata tuntui hyvältä, mutta sellaisen oli ratsastanut moni muukin. Uusinta olisi vielä edessä. Ankka tuntui niin hyvältä ratsastaa, että hän yrittäisi ratsastaa niin nopean radan, kuin mahdollista. Ankka tuntui olevan samaa mieltä, eikä sitä tarvinnut paljoa kannustaa liikkumaan eteenpäin. Ennen kuin hän ehti huomatakaan, maalilinja oli jälleen ylitetty. Eikä yksikään puomi ollut pudonnut.

Ellie ei ollut uskoa asiaa todeksi. He olivat totta tosiaan ratsastaneet vihdoinkin kisoissa yhtä hyvin kuin valmennuksissa. Uusinnan aika näytti, että he olivat kivunneet ensimmäiselle sijalle, eikä montaakaan ratsukkoa ollut enää lähtövuorossa. Salma tosin oli pärjännyt todella hyvin aiemmin ja oli todellinen vastus. Juuri radalla esteitä ylittävää Rasmusta ja Cavaa hän ei ollut sen sijaan ajatellut lainkaan vastuksena edellisten osakilpailujen suoritusten perusteella. Hän joutui kuitenkin toden teolla yllättymään, sillä Rasmus oli ratsastanut jopa paremman ajan kuin Ellie! Cava oli ilmeisesti säikähtänyt makkaraksi joutumista ja päättänyt, että nyt oli aika petrata.

Koska Salma ei yltänyt yhtä hyvään aikaan, oli sijoitukset selvät. Ellie oli tullut toiseksi Ankan kanssa ja sai vihdoin ensimmäisen ruusukkeen tänä vuonna. Isabella olisi varmasti ylpeä – tai ei ainakaan enää kovin pettynyt. Ankka laukkasi tarmokkaasti Cavan perässä kunniakierroksen sininen ruusuke suitsissaan.

”Saanko kysyä muutaman kysymyksen?” nuori nainen uteli Ellien ratsastettua ulos palkintojenjaosta. Vaaleaverikkö katsoi tulijaa arvioivasti ja nyökkäsi sitten.
”Onnittelut tämänpäiväisestä sijoituksesta”, nainen aloitti. ”Aiemmissa osakilpailuissa ei kaiketi mennyt yhtä hyvin? Mistä yllättävä nousu johtui?”
Ilmeisesti nainen oli toimittaja. Ellien teki mieli tuhahtaa kysymykselle, mutta sen sijaan kevyesti punatut huulet kaartuivat teennäiseen hymyyn.
”Kiitos, tänään kaikki tosiaan meni niin kuin pitikin”, Ellie hymähti. ”Edellisissä osakilpailuissa harmillisten pudotusten myötä suoritukset eivät riittäneet sijoituksiin, mutta No Duchess on ollut hyvässä vireessä koko kilpailusarjan ajan.”

”Vai niin. Entä minkälaiset odotukset teillä on finaaliin?” toimittaja uteli hymyillen.
”Voittoa lähdetään tietysti tavoittelemaan, enkä näe mitään syytä, miksei se olisi täysin mahdollinen”, Ellie tokaisi. ”Mutta suo anteeksi, nyt minun täytyy lähteä hoitamaan hevoseni.”
Ellie kehotti Ankkaa etenemään, jättäen toimittajan taakseen. Hyvillä mielin hän siveli tamman kaulaa ja päätti palkita sen kourallisella porkkanoita, sillä sen se oli ansainnut.

Ellie von B. 11.05.20 12:28

Kolmas sija
perjantaina 08/05/2020
#hanamiweek #tietähtiin2020 (tehtävä 18)

Kirjoita tarina takaperin. Voit joko tehdä tarinan, joka…
b) tai etenee myöhemmistä tapahtumista kohti aikaisempia tapahtumia, kirjoittaen alusta loppuun.

Keltainen ruusuke näytti kauniilta vasten Ankan valkoista karvaa. Ellie hymyili leveämmin kuin pitkään aikaan istuessaan tamman selässä ryhdikkäästi palkintojenjaossa. Kilpailusuoritus kieli siitä, ettei melkein viikon takaisissa Tie Tähtiin kilpailuissa napattu sijoitus ollut pelkkää tuuria, vaan Ellie tosiaan alkoi löytää yhteisen sävelen vuokrahevosensa kanssa, ja se tuotti tulosta. Samassa rivissä seisoivat hevostensa kanssa myös muun muassa Anton ja Josefina, joista erityisesti joukkuetoverinsa sijoitukseen Ellie oli tyytyväinen, vaikka sillä ei ollutkaan vaikutusta tähtitaistossa. Tällaisilla sijoituksilla oltaisiin kuitenkin vahvoilla tulevassa finaalissa.

Radalla oli ollut uskomaton tunnelma. Este toisensa jälkeen Ellie ja Ankka olivat liidelleet eteenpäin. Tamma eteni rytmikkäässä laukassa ja Ellie antoi sille tilaa hypätä. Ja sehän hyppäsi. Edes erikoisen näköinen tonttueste ei saanut sitä epäröimään hetkeäkään. Koko radan kestänyt tunne, flow, oli sama, kuin Hopiavuoressa. Tuntui siltä, kuin kaikki onnistuisi. Ellie oli pitänyt mielessä kaikki ne kommentit, joita Merikanto oli valmennuksissa ladellut ja varmasti valmentajakin olisi ylpeä siitä, miten paljon ratsukon yhteistyö oli parantunut.

Vaikka Ellie oli tuntenut olonsa itsevarmaksi koko alkuviikon, tuntui jännitys nyt vieneen fiiliksen mukanaan ennen kilpailusuorituksen alkua. Vaikka luokka oli ainoastaan viisi senttiä korkeampi, kuin heidän normaali tasonsa, tuntui se sillä hetkellä suurelta korkeuserolta. Olihan Ellie aikaisemminkin hypännyt 125cm Lefalla ja jopa sijoittunut, mutta silti. Tästä oli enää lyhyt matka tavoitteeseen, metrikolmenkymmenen luokkiin. Aikaisemmat kilpailut eivät olleet kuitenkaan jättäneet kovinkaan itsevarmaa oloa naiselle, vaikka Tie Tähtiin -sijoitus viime osakilpailuista olikin lämmittänyt mieltä. Se olisi kuitenkin voinut olla vain hyvää tuuria.

Samaisessa luokassa hyppäsi myös moni muu paljon Ellietä osaavampi ratsastaja. Esimerkiksi Josefinan veli Alexander Rosengård, joka näytti häkellyttävän hyvältä istuessaan suuren ruunikon tamman selässä sekä Salma, joka tuntui sijoittuvan Bonnien kanssa ärsyttävän usein. Myös Majina, joka oli TT-rankingpisteissä vain aavistuksen Ellien perässä, oli potentiaalinen uhka. Elliestä tuntui, ettei kilpailusarja lähtenyt mielestä edes toiseen maahan matkustamalla. Ajatukset finaalista ja rankingvoittajista pyörivät mielessä jatkuvasti, vaikka olivathan ne pienet tallikisat verrattuna Markarydin viikkoon. Elliestä kuitenkin tuntui, että hänen oma tiensä tähtiin oli vasta lähdössä kunnolla käyntiin.

Ellie von B. 08.09.20 22:39

FLOW
tiistaina 08/09/2020
#merikantovalmentaa

Kohta se taas olisi, Kalla CUP nimittäin. Elliestä tuntui, kuin vastahan viime osakilpailu olisi ollut. Hän ei ollut juuri kilpaillut koko kesänä, vaan keskittyi lähinnä treenaamiseen sen minkä töiltään ja opiskeluiltaan ehti. Onneksi molemmat ratsut olivat hyvässä vireessä ja välttyneet loukkaantumisilta. Heti ajatuksen pulpahtaessa mieleen vaaleaverikkö koputti karsinan puista seinää. Ei pitäisi mennä edes ajattelemaan tuollaista, kohta jompikumpi kimoista katkaisisi jalkansa.

Viime osakilpailu oli mennyt hyvin. Puhdas perusrata ja uusinta Ellien elämän ensimmäisellä 130cm radalla, eikä sijoittuminenkaan ollut ollut kovin kaukana. Se lämmitti kyllä metrikahdenkymmenen jälkeen, jolla jo toisella esteellä oli puomi kolahtanut maahan. Ankan kanssa olisi hyvä jatkaa samoilla luokilla myös seuraavassa osakilpailussa. Kesän treenit olivat sujuneet tasaista tahtia ja yhteinen sävel tuntui löytyneen jo paljon kevättä paremmin.

Ellie avasi karsinan oven ja lähti taluttamaan Ankkaa kohti Kastanja-areenaa. Valmennus alkaisi pian, mutta hänellä oli riittävästi aikaa saada tamma vertymään. Ellie hyppäsi selkään ja lähti ratsastamaan rennossa käynnissä. Kimo käveli rennon letkeästi, muttei missään nimessä hitaasti. Tuntui hienolta huomata, miten paljon yhteistyö ja perusratsastus oli kehittynyt. Sen he tuntuivat todistaneet myös viime osakilpailun kouluratsastusluokassa, jossa Ellie sijoittui peräti molemmilla ratsuillaan. Hetken aikaa hän oli miettinyt, olisiko hänen aika panostaa enemmän myös tähän lajiin. Esteratsastus kuitenkin veti vaaleaverikköä puoleensa kuin magneetti, eikä Ellie nähnyt itseään kouluratsastajana ainakaan kovin vaikeissa luokissa.

”Iltaa, miltä se Ankka tänään tuntuu?” maneesin laidalta kuului. Lauri saapui maneesiin täsmällisesti tasalta. Ellie hidasti tamman käyntiin ja ohjasi sen lähemmäs valmentajaa.

”Oikein kivalta, se on ollut aika hyvä koko viime viikon”, nainen vastasi. He vaihtoivat nopeasti hevosiin liittyvät kuulumiset ennen valmennuksen alkua.

Ankka tuntui suunnilleen samalta, kuin viime viikollakin. Se hyppäsi innokkaasti, oli hyvin avuilla ja eteni rytmikkäästi. Ellie tunsi pystyvänsä vaikuttamaan hevoseen hyvin esteiden välillä ja erityisesti lävistäjän okserille oli tullut monta hyvää lähestymistä. Ellie ohjasi tamman suhteutetulle linjalle. Puolipidäte, puolipidäte, hyppy. Kimo liisi helposti metrisen pystyn ylitse. Ellie käänsi tamman pääty-ympyrälle.

”Ulkoavut unohtuivat, tule vielä uudestaan”, Lauri komensi ja Ellie nyökkäsi. Hän oli huomannut, kuinka keskittyminen oli herpaantunut ja ulko-ohja karannut hetkeksi. Ellie käänsi hevosen uudestaan kavalettiympyrälle ja suoritti tehtävän puhtaasti.

Rataa hypätessä meno meinasi yltyä villiksi, kun Ankka kiihdytti vauhtia ulkoa kuuluneen rysäyksen seurauksena ja he laukkasivat esteestä ohi. Ellie istui syvälle satulaan ja käänsi tamman voltille. Kuka ihme siellä oikein kolisteli? He jatkoivat rataa normaalisti, mutta paras flow tuntui kadonneen. Valmennus oli kaikkineen sujunut kuitenkin ihan hyvin, joten Ellie ei jäänyt miettimään asiaa sen kummemmin. Tästä olisi hyvä jatkaa kohti Syyspäiväntasausta.

Isabella S. 10.09.20 13:09

THROWBACK
Hannaby Hanami Veckan
Hannaby Slott perjantaina 8/5/2020
#hanamiweek #stallfalkencreutz

MARKARYDIN MIEHET, OSA III: ALEXANDER

Perjantaina helle saapui hellimään kilpailijoita. Isabella nautti lämmöstä täysin siemauksin. Kevään ensimmäiset lämpimät päivät olivat nautinnollisia, joskaan mikään ei vetänyt vertoja loppukesän kuivan paahteisille päiville.

“Haluatko, että taluttelen sen?” Ellie kysyi saavuttuaan rinnallemme.
“Ei tarvitse. Voin hyvin kävellä selästä.”
Isabella ja Ankka olivat ottaneet yhden puomin heti perusradalta ja tulos oli riittänyt vasta 14. sijaan. Ellie sen sijaan oli sijoittunut metrikahdessakympissä kolmanneksi, ja ylpeys omasta onnistumisesta pilkotti nuoren naisen näennäisesti hillityn hymyn takaa.

Perijätär ohjasi Ankan yhdelle niistä monista pienemmistä poluista, joita risteili Falkencreutzien mailla ja suuntasi menon kohti kutsuvana vihertävää linnapuistoa. Ainoa virhe muuten sujuvalta tuntuneessa suorituksessa oli harmittanut välittömästi radan jälkeen, mutta nyt Isabellan olo oli raukea. Ei ollut mitenkään häneltä pois että hevosensa menestyivät, vaikka sitten vuokraajien ratsastamina. Anton ja Vila olivat napanneet toisen sijan (ja Josefina Rosengård neljännen – Kalla sai äärimmäisen hyvää mainosta).

Hyvin hoidettujen puiden suojassa oli sopivasti varjoisaa, väkeä oli täällä koko ajan vähemmän. Kilpailuiden häly vaimeni askel askeleelta ja Isabella tunsi sykkeensä laskevan ja painonsa valuvan yhä pehmeämmin nihkeäksi muuttuneeseen nahkasatulaan. Sitten Ankan korvat kääntyivät kiinteiksi tötteröiksi ja tamma pysähtyi valppaana. He olivat päätyneet linnapuistosta varsinaisen linnan kulmille, mahdollisesti jopa luvattomalle reitille (ainakaan muita ei ollut enää näkynyt), ja perijätär terästi omia aistejaan. Nyt Isabellakin kuuli kavioiden kopinan päällystettyä polkua pitkin: muurin takaa lähestyi ratsukko reipasta vauhtia.

Isabella koetti kääntää Ankan ympäri, mutta tamma oli liimautunut lumoutuneena paikalleen. Pian Ankka alkoi höristä, ensin aivan hiljaa, mutta kun ruunikko puoliverinen astahti esiin, hörinä oli voimistunut koko hevosen kylkiä tärisyttäväksi.
“Oho, anteeksi”, Isabella henkäisi ja koetti toistamiseen kääntää tammaansa, jolla oli kuitenkin muita ajatuksia.

Alexander Rosengård oli hätkähtänyt satulassa vain hiukan, joskin mies kiristi selvästi ohjastuntumaansa huomattuaan, että orinsa edessä poikittain polulla oli sen viime kesänä siementämä tamma (joskaan ei luomuna, mutta pukkia varten Plein de Charme oli saanut napata Ankasta hajut päästäkseen niin sanotusti tunnelmaan).

Ankka oli hyvin vahvasti sitä mieltä, että kesken kilpailukauden aluille pantu varsa oli jatkamisen arvoinen perinne, oli kiima tai ei (tai, hyvä luoja, ehkä se oli tuloillaan).
“Täällä asti ei oikeastaan kuuluisi ratsastaa”, Alexander totesi kolkosti ja mittaili mahdollisuuksiaan ohittaa harmilliset tientukkeet, mielellään varmaankin pilaamatta työnantajansa kauniita istutuksia ja tasaiseksi leikattua nurmea.

Isabella joutui pamauttamaan pohkeensa herttuattarensa kylkeen ja käyttämään johtavaa ohjaa tavallista voimakkaammin, mutta sitten Ankka vain kääntyi. Kimo tuntui hoksanneen, että sehän pääsisi prinssi Charmensa kanssa samaan suuntaan. Mainittu ori oli myös alkanut höröhdellä pahaenteisen matalasti.

“Hyvä vire. Sillä”, Alexander pukahti Isabellan ja Ankan takaa, pitäen orinsa väkisin turvavälin päässä kimon haluttomasti (tai oikeammin: liian halukkaasti) eteenpäin keikkuvasta takapuolesta.
“Mmm. Vihdoinkin palautunut varsavuodesta kunnolla. Siitä tulee muuten hieno, tammavarsasta. Reaktiivinen.”
“Cool. Kiva kuulla.”

Muutamat metrit polun haarakohtaan tuntuivat pitkiltä vastaan harovan hevosen kanssa, mutta sitten tie vain jakautui ja tilanne purkautui kummankin valitessa oman suuntansa. Vaikka oreista sanottiin mitä, oli Ankka hankalampi.
“No, onnea kilpailuihin, Rosengård.”
“Samoin, Sokka.”

***

Ankan kävelytys ei ollut juurikaan tasannut tamman hengitystä tai saanut sitä rentoutumaan, mutta Isabella luovutti. Sillä taisi tosiaankin olla vain erinomaisen hyvä kisavire, kuten Alexander oli pistänyt merkille. Ratsukon saavuttaessa jaba-alueen rennompiin vaatteisiin vaihtanut Ellie otti tamman hoitoonsa.

Isabella haki itselleen kahviosta chai latten ja ehti vielä seuraamaan kolmevitosen viimeiset hypyt. Kirsikka-areena täyttyi aplodeista, kun Josefinan ja Rasmuksen esimies Saksan tallilta, Kallankin yöelämässä vaaleantyylikkäässä herrasmiesasussaan taannoin pyörähtänyt Altmann, ratsasti luokan kärkeen hurjalla ajalla. Mies oli monin tavoin hupaisa ilmestys – sellainen, jota Isabellan edesmennyt isoäiti olisi kutsunut “huuliveikoksi” – mutta samalla ehdoton ammattilainen ja oikeassa paikassa vakava.

Altmannia seurannut komea ja ilmeisen raharikas belgialainen, Nathaniel Rossi, ei laittanut aiempaa omaa suoritustaan paremmaksi, vaikka ratsukko luovikin tiensä uusintaan (itse asiassa Ibizan aika oli uusintaan päässeistä kaikkein hitain). Sitten radalle kuulutettiin tuttu nimi, Alexander Rosengård. Nyt mies ratsasti hurjan komealla rautiaalla orillaan Quentin Quirella (ah, siinäpä olisi näyttävä puoliso Kamille! Isabella ajatteli suorastaan kuolaten, vaikka Kami oli jo varsonut yhden rautiaan). Valitettavasti jumalainen ori otti perusradalta neljä virhettä – Isabella olisi mielellään nähnyt sen sijoittuneiden joukossa.

Luokan viimeisenä startannut ratsukko, Viroa edustanut Sokalle tuntematon nainen, jäikin virhesaldollaan viimeiseksi. Isabella liittyi taputuksiin omalla hillityllä tyylillään, kun palkintojenjakoon kutsuttiin pelkkiä miehiä. Puhelin värisi taskussa, Cee soitti. Oli ilmeisesti aika siirtyä tsemppaavan ystävättären rooliin kilpailulajin vaihtuessa kouluratsastukseen.

***

Hannaby Hanami 8.5.2020: Perjantain tuloslista

Ellie von B. 06.07.21 21:48

BACK IN BUSINESS
tiistaina 06/07/2021

Vaaleaverikkö ratsasti ulos maneesista kimolla, jonka kaula ja ryntäät olivat hionneet, vaikka he eivät olleet tehneet mitään palauttelevaa jumppailua kummempaa. Ankka oli palannut hiljattain Pariisista, jossa se oli tehnyt upeita suorituksia. Ellie ei voinut olla muuta kuin ylpeä saadessaan ratsastaa Isabellan hienoa kilpahevosta, joka napsi sijoituksia noin vain muiden huippuratsukoiden nenän edestä. Blondi siveli tamman kaulaa ja hetken aikaa kuvitteli itse hyppäävänsä rataa Eiffel-tornin alla. Häntä harmitti vietävästi, ettei ollut päässyt mukaan Ranskaan. Eihän ollut mitään parempaa, kuin suuret estekilpailut Pariisissa!

Kypärän alle huolellisesti asetelluista hiuksista oli karannut suortuva, joka nyt kutitti Ellien leukaa. Ratsastus oli sujunut hyvin, Ankka oli suorastaan lentänyt eteenpäin ja kaikki oli tuntunut helpolta. Pitkästä aikaa naisella oli sellainen tunne, että ratsastamisessa oli jotain järkeä. Työkiireet ja työmatkat olivat vieneet naisen mukanaan, eikä Ellie ollut kilpaillut koko alkuvuonna lainkaan, joten myös tavoitteellisempi treenaus oli jäänyt. Motivaatio oli puuttunut lähes kokonaan, sillä minkäänlaisia kilpailutavoitteita ei ollut ollut. Nyt hän kuitenkin oli päättänyt osallistua loppuvuoden Kalla CUP -osakilpailuihin, sekä Power Jumpiin. Niissä jos jossain oli tavoitetta kerrakseen ja motivaatiokin oli palannut.

Ellie ohjasi Ankan kohti maastoa. Ilma oli painostavan kuuma eikä olisi lainkaan epätodennäköistä, että kohta ukkostaisi. He kävelivät puolipitkin ohjin kohti metsäteitä. Aurinko oli jäänyt ohuen pilvipeitteen taakse – onneksi, sillä ulkona oli tarpeeksi lämmin muutenkin. Ankka vaikutti tyytyväiseltä ja rauhalliselta, eikä Ellie malttanut odottaa, että pääsisi hyppäämään sillä. Power Jump olisi jo kuun lopussa, eikä aikaa treenaamiselle ollut liikaa. Lisäksi Ellieltä puuttui ratsu kyseisiin karkeloihin, sillä kuulemma jonkun sääntömuutoksen takia ei aikaisemmilla voittajahevosilla saanut enää osallistua. Mikä surkea tuuri, totta kai juuri hänen vuokrahevosensa oli voittanut edellisvuonna. Ei auttanut muu kuin keksiä joku muu hevonen, jolla hypätä.

Sen sijaan kohti Kalla CUP:ia Ellie voisi treenata Ankan kanssa. Seuraava osakilpailu olisi elokuussa, ja hän aikoi ehdottomasti tehdä parhaansa, jotta he hyppäisivät Ankan kanssa nollaradan, mieluusti myös hyvällä ajalla. Ellie käänsi Ankan ympäri tien päässä. He olivat kävelleet jo tarpeeksi loppuverryttelyiksi.

Hetken kuluttua he saapuivat tallin pihaan, jossa Ellie huomasi kaksi kirjavaa tammaa. Missä vaiheessa Jonathan ja Sarah olivat ehtineet paikalle?
”Hei”, hän huikkasi toisille, jotka kääntyivät katsomaan häntä, irtautuen toisistaan hieman kauemmaksi. Tilanne näytti jotenkin kummalliselta, eikä ainakaan siltä, miltä maastosta tallille paluu yleensä näytti. Ellie kurtisti aavistuksen kulmiaan.
”Missä te olette olleet?”
”Käytiin maastossa loppukäynneillä”, Sarah kommentoi, ja loi Ellielle puolittaisen hymyn.
”No niin mäkin, ihme ettei me törmätty! Vaikka onhan täällä lääniä ratsastella”, vaaleaverikkö tokaisi.

Ellien päästyä alas Ankan selästä he lähtivät yhdessä taluttamaan hevosiaan tammatalliin. Ellie talutti tamman karsinan sijaan suoraan pesukarsinaan, sillä kimo kaipaisi ehdottomasti viileän suihkun. Sarah kiinnitti Effin viereiselle hoitopaikalle.
”Mentäisiinkö viinille joku ilta?” Ellie ehdotti avatessaan satulavyötä. Häpeäkseen hän joutui myöntämään, että treenaamisen lisäksi myös hänen ihmissuhteensa olivat jääneet heitteille töiden vuoksi. Oli hän Sarahin kanssa säännöllisesti nähnyt, mutta perinteiset viini-illat, joiden ääressä kaikista mehukkaimmat juorut ja kuulumiset vaihdettiin, olivat jääneet vähemmälle. Asia piti ehdottomasti korjata.

”Totta kai”, Sarah vastasi. ”Ennen Norjaa ei varmaan tosin ehdi.”
Ellie nyökkäsi brunetelle. Norjaankin olisi ollut kiva lähteä, mutta työmatka Hollantiin osui juuri sille viikonlopulle. Se olisi kuitenkin viimeinen työmatka hetkeen, joten seuraaviin ulkomaankilpailuihin hän taatusti osallistuisi.
”Ensi viikolla sitten”, Ellie hymähti. ”Ja vähintään kaksi pulloa.”

Isabella S. 14.07.21 18:33

PARIS SIM JUMPING WEEK

sunnuntaina 4/7/2021

Ankan mielestä international welcomet olivat hömpötystä, hänhän oli jo kansainvälinen tähti. Tamma oli Pariisin kilpailuiden ensimmäisessä startissaan keveä, kipakka, kirpeän hedelmäinen, hapokas ja äärimmilleen virittynyt. Rata alkoi hyvällä temmolla ja hyvillä hypyillä, mutta sitten, ehkä puolivälissä, Ankka hipaisi puomia – tai anteeksi, arvon herttuattaren mielestä puomi hipaisi häntä. Ja Ankkaahan eivät pariisilaiset puomit hipaisseet, eivät ainakaan ilman seuraamuksia. Isabella ehti jo nanosekunnin ajan toivoa, että puomi keikkumisestaan huolimatta pysyisi kannattimillaan, mutta eihän se tietenkään pysynyt, kun Ankka laskeutuessaan latasi koko esteeseen mojovan potkun.

Puomien rytinä romutti ratsastajan haaveet uusinnasta, mutta Ankka ei liiemmin häiriintynyt. Se jatkoi korvat innokkaassa hörössä estelaukkaansa eikä kantanut kaunaa tulevia esteitä kohtaan. Isabellakin kokosi harmistuksensa ja loppurata sujui reippaasti ja jouhevasti. Tuloksissa he olivat neljän virhepisteen porukasta kärkijoukoissa mitä tuli aikaan, ja tavallaan se harmitti vielä enemmän. Oli katkeraa katsoa tervetuliaisluokan tuloslistaa: tuttuja tutun perään. He olisivat aivan hyvin voineet olla kunniakierroksella mm. Grenin, Grenin (jep, Grenillä meni hyvin – myös muissa luokissa), Rosengårdin, Merikannon ja Locatellin kanssa. Hitusen lisää naiskauneutta kärkeen olisi kaivattukin.

Seuraavana päivänä puomi kolahti vasta uusinnassa, kun Isabella lähti ratsastamaan aikaa. Klassinen okserin takapuomi oli harmillinen virhe, mutta toi heille silti ruusukkeen. Uusinnassa taakse jäi kovia ratsukkoja, kuten mukavan, hupsuttelevan ja toisaalta rautaisen vaikutelman itsestään antanut Joe Altmann; sekä yleensä niin ärsyttävän pätevä Alexander Rosengård, jonka kanssa Isabella tunsi usein nokittelevansa samoissa luokissa.

Välipäivä tuli tarpeeseen. Sunnuntaina Ankka oli jälleen kireäksi viritetty kuin viulunkieli. Se tanssahteli kilpailupaikalla rauhattomasti ja tuntui valmiilta loikkaamaan ihan mihin suuntaan tahansa. Levottomuus ei kuitenkaan tarttunut Isabellaan, sillä hän luotti Ankkaan järkkymättömästi. Sen virittyneisyys oli pelkästään hyvästä, eikä Ankka tekisi mitään totaalisen pöllöä, vaikka kieltämättä he saivat ympärilleen ylimääräistä tilaa ja ehkä muutamia epäileväisiä katseita.

Ankka olikin radalla lupaustensa mukainen: se kiisi vauhdikkaasti ja hyppäsi tarkasti (puomeille ei enää annettu mahdollisuutta kosketteluun). Perusrata sujui leikiten, kuin pala kansainvälistä kakkua – tai leikiten ja leikiten, rata oli itse asiassa teknisesti äärimmäisen haastava. Vain yhdeksän peräti viidestäkymmenestä ratsukosta hyppäsi tiensä uusintaan, joten sijoitus oli jo varma. Ja koska se oli varma, riskejä oli helppo ottaa.

Tällä kertaa Isabellan riski sekä kannatti että ei kannattanut. Ankka kielsi samppanjaesteelle, sillä hyppypaikka jäi aivan liian kauas viiston tien takia, eikä järkevää laukka-askelta väliin enää mahtunut. Toisella yrittämällä hypystä tuli täydellinen, ja riskillä nopeasti ratsastettu rata takasi sen, että kiellosta huolimatta loppuaika oli kohtuullinen. Neljäs sija ja toinen ruusuke kolmesta startista. Ankka oli tosiaankin vireessä.

Ankan kilpailukesän aktiivisin rupeama alkoi olla ohitse. Tamma saisi todennäköisesti pitää laidunlomaa ennen kuin Ellie aloittaisi tiheämmän treenaamisen Kalla CUP:a varten. Power Jumpiin mestaritamma ei saanut enää osallistua. Isabella kilpailisi itse vain Kamilla, mutta järjestelyt pitivät hänet kiireisenä. Viimeiseen asti oli saanut jännittää, onnistuisiko hevosten majoittaminen läheiselle Kallan raviradalle, jossa puitteet olivat miljoonasti paremmat kuin pellonreunaan pystytetyissä jaboissa.

Nyt kallalaiset saivat käyttää raviradan harjoituspolkuja ja rataa muutenkin (paitsi toki ravien tai muiden tapahtumien aikaan), sillä Isabella, Amanda ja neutraaleina sovittelijoina mukaan otetut Verneri ja Tiina olivat saaneet järjestettyä rataa hallinnoivan yrityksen kanssa käyttösopimuksen. Okei, Power Jumpeista oli täytynyt maksaa ekstraa, sillä pari vanhaa ravimiesjäärää oli varmaan ihan kiusallaan heittäytynyt vaikeaksi "niin pitkän" viikonloppuvarauksen suhteen.

Oli ollut äärimmäisen outoa ja kiusallista keskustella vakavasti ja bisneshengessä isän vanhojen ystävien kanssa, jotka muistelivat monesti keskustelujen aikana Sokkia "vaipoissaan". Kieltämättä vastaanotto oli ollut muutenkin penseä, etenkin Isabellaa kohtaan, eikä sopimusta todellakaan syntynyt kerrasta. Jopa tapaamispaikka oli vastenmielinen – mikäs muukaan, kuin ravimiesten suosima Kallan R-kioski. Kas kun eivät huoltoasemalla halunneet lounastaa! Isabellaa aivan puistatti ajatella takkuisia neuvotteluja ja loputonta tytöttelyä, mutta niinhän siinä oli lopulta käynyt kuin hän oli arvannutkin: raha kelpasi aina, ja nyt heillä oli käytössään loistavat puitteet.

(Sivuhuomiona tosin, tytöttelijät olivat hinnoitelleet itsensä aivan liian alhaisesti. Sokat ja Kaajapurot olivat valmistautuneet maksamaan käyttömaksua huomattavasti enemmän, mille tietenkin jälkikäteen kippisteltiin.)

Ellie von B. 14.08.21 10:30

VUODEN URHEILIJA
tiistaina 10/08/2021
#merikantovalmentaa

Power Jumpit tuli ja meni, seuraavaksi keskityttäisiin Kalla CUP:iin. Treenit Ankan kanssa olivat sujuneet hyvin, vaikka osaamista ei oltukaan vähään aikaan päästy kisoissa mittaamaan. Olin aikonut ilmoittautua kuitenkin suoraan 130 cm luokkaan, olihan Ankka osaava ja olimme suorittaneet helpompia luokkia jo hyvällä menestyksellä. Tämän ei pitäisi olla siis suurikaan haaste.

Pujotin suitset valkoisten korvien taakse tamman otettua kuolaimet suuhunsa. Olimme menossa tuttuun tapaan tiistain estevalmennukseen. Tarkoituksena oli harjoitella hieman nopeita teitä ja vinoja lähestymisiä, joita voisi hyödyntää uusintaa ratsastaessa. Perusradaltahan olin ratsastanut usein nollan sekä Ankan, että Kamin kanssa, joten uusinnan harjoittelu oli fiksua. Täytyihän niitä ruusukkeitakin joskus saada.

Talutin Ankan maneesin ovesta sisälle. Kastanja-areenan toisella puolikkaalla oli menossa vielä Jusun valmennus. Puolikkaallakin oli hyvin tilaa ratsastaa, mutta itse halusin aina valmennuksiini koko maneesin käyttöön. Silloin ainakaan kukaan ei tulisi häiritsemään ja oli riittävästi tilaa suorittaa vaikka minkälaisia esteratoja. Kouluvalmennus oli asia erikseen, siihen ei tarvittu yhtä paljon tilaa.

Ankka tuntui pehmeältä ja taipuisalta jo heti verryttelyssä. En enää edes muistanut, millaista olisi ratsastaa hevosella, joka ei ollut osaava ja hyvin ratsastettu. Kaikki vuokra- ja lainahevoseni olivat sellaisia. Olisi varmasti suuri järkytys osallistua vaikkapa tavalliselle ratsastuskoulutunnille. Ne kaikki tuntiratsut näyttivät nimittäin vain etäisesti hevosilta.

Verryttelin Ankan kanssa tavalliseen tapaan nopeasti kaikissa askellajeissa, ennen kuin Merikanto saapui maneesiin pitämään valmennustamme. Aloitimme pienemmillä tekniikkatehtävillä, jotta löytäisin hyvän tuntuman vinojen lähestymisten ratsastamiseen.

”Hyvin”, Lauri kommentoi, kun lähestyminen pystylle onnistui juuri niin kuin pitikin ja oloni oli kuin vuoden urheilijalla. ”Miltä se tuntuu tänään?”

”Tosi hyvältä”, hehkutin. ”Uusinnat ovat olleet viime aikoina meidän kompastuskivi, mutta jos saan kaikista lähestymisistä näin hyviä, pystyn kyllä ratsastamaan nopean ajan ilman puomeja.”

Lauri nyökkäsi hymyillen ja ohjeisti sitten seuraavaa tehtävää, jossa esteet olivat jo hieman suurempia ja niitä oli useampi. Tunsin oloni erittäin itsevarmaksi ja uskoin estesilmäni kehittyneen viimeisten viikkojen ja valmennusten aikana. Vaikka valmennuksen aikana putosikin muutama puomi, sain kuitenkin ratsastettua Ankan useammalle esteelle hyvin ja niin, että hyppy onnistui kauniisti. Tietysti tammakin paikkasi muutamalla esteellä omia virhearviointeja, mutta kokonaisuus oli siistimpi, hallitumpi ja parempi kuin aikaisemmin.

”Hyvin teillä varmasti menee. Muistat vain täsmälliset avut, äläkä ratsasta liikaa eteen juuri ennen estettä”, Lauri kommentoi valmennuksen päätteeksi, kun siirsin Ankan käyntiin.

”Selvä. Ja muistan kiittää sinua puheessani sitten, kun minut valitaan vuoden urheilijaksi”, virnistin.

Ellie von B. 17.07.22 14:06

Voitonriemua ja pettymyksiä
lauantaina 09/07/2022
#SSV2022

Ellie käveli määrätietoisesti, pitkät hiukset tiukalle ponnarille kiinnitettynä, kohti parkkipaikkaa, jossa näkyi riveittäin eri kokoisia hevosautoja. Erityisesti naisen mielenkiinnon oli vienyt suuri – ainakin seitsemän hevosen vetoinen – musta auto, jonka kyljessä komeili kultaisin kirjaimin ’Gren & Gaertner’. Tietysti Mikael Gren oli lähtenyt hevosineen kilpailemaan Norjaan, sillä oli paljon nuoria hevosia, joille tällaiset pikkukisat sopivat. Ja tietysti se täysiverinen kenttäratsu, eikä Ellie ollut lähiaikoina nähnyt maastoesterataa yhtä näyttävissä maisemissa, kuin täällä Sommersolvervissa.

Alkukeväästä Ellien oli ollut tarkoitus lähteä Saksaan Mikaelin tiluksille, erityisesti katsomaan Norppaa, josta oli kiinnostunut viime vuoden Power Jumpeista lähtien, mutta myös koeratsastamaan muita hevosia. Ajoitus oli kuitenkin mennyt pieleen, sillä kiireiset työkuviot, muutto ja kaikenlaiset muut kiireet olivat syöneet naisen kaiken vapaa-ajan. Oli myös ehdittävä treenaamaan Ankan kanssa, ja tietysti Sipsin, jolla Ellie osallistuisi Power Jumpeihin tänä vuonna, sillä Ankka oli voittanut toissa vuonna, eikä sillä voinut enää osallistua.

Oman hevosen ostaminen oli kuitenkin edelleen Ellien mielessä, eikä hän ollut unohtanut Mikaelin kaunista punaruunikkoa tammaakaan, joka starttaisi myös tänään samassa luokassa kuin hän Ankan kanssa. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten nuori tamma olisi kehittynyt vuoden aikana. Mikael ei ollut vaikuttanut kiinnostuneelta myymään Norppaa, mutta eikös kaikki ollut myynnissä, jos tekee riittävän hyvän tarjouksen?

Ellie astui lähemmäs mustaa hevosautoa, ja koputti napakasti oveen. Oli melko varhaista, joten Mikael olisi tuskin ehtinyt vielä varustamaan ratsujaan, mutta olisi kuitenkin todennäköisesti jo herännyt. Olisi melko kiusallista ilmestyä paukuttamaan entisen valmentajan ovelle, kun tämä vielä nukkui. Ovi kuitenkin aukesi, ja oviaukossa seisoi pitkä vaalea nainen, jonka kasvoilla karehti kaunis hymy ja hiukset olivat siistillä nutturalla niskassa. Hetken aikaa Ellie näytti hämmentyneeltä, kunnes onnistui taikomaan hymyn myös omille huulilleen. Tuskin kyseessä oli sentään tyttöystävä, sillä tarkemmin ajateltuna nainen näytti siltä, että voisi olla vähintäänkin Mikaelin äiti.

”Voinko olla avuksi?” nainen kysyi ystävällisesti.
Sitten Ellie tunnisti naisen. Se tosiaan oli Mikaelin äiti – Lea Gren.
”Onko Mikael täällä?” Ellie kysyi, nyt hymyillen niin kohteliaasti, kuin vain osasi. Lea nyökkäsi, ja viittoi Ellietä tulemaan sisälle. Grenien hevosauton lounge oli tilava ja mukava, melkein kuin olisi olohuoneeseen astunut. Mutta vain melkein, sillä sisustus oli kuin mistä tahansa lehdestä, eikä kovinkaan kotoisa tai persoonallinen. Tyylikäs se oli joka tapauksessa, eikä Ellie tosiaankaan valittanut nähdessään pienen siivun hyvin varusteltua keittiötä. Hän istui pehmeälle nahkasohvalle, ja sai pian eteensä höyryävän cappuccinon. Mikael istui sohvan toiseen päähän Ellietä vastapäätä, hymyillen tuttua hymyään.

”Mikäs sut tänne toi?” mies tiedusteli, ja Ellie siemaisi cappuccinoaan, pitäen katseensa miehen siniharmaissa silmissä.
”Muuten vain tulin tervehtimään”, nainen tokaisi ylimalkaisesti. ”Miten Norpan kanssa on sujunut?”

Mikaelin hymy levisi virnistykseksi. Olihan mies varmaan arvannut, että Ellie tulisi jossain vaiheessa tiedustelemaan tammasta, kun ei ollut ilmestynyt Nürnbergiin vierailulle.
”Oikein hyvin”, hän nyökkäsi. ”Se on jo jonkin verran tasoittunut, vaikka tulista luonnetta riittääkin vielä.”
Ellie oli kyllä seurannut tuloksia, eikä Norppa ainakaan vielä ollut osoittanut olevansa taattua voittaja-ainesta. Se kuitenkin hyppäsi hyvin, ja suvun perusteella mahdollisuuksia olisi vaikka ja mihin.
”Onko tänään odotukset korkealla?”
”Tavoitteena tasainen ja puhdas rata. Se on välillä vähän turhan innoissaan kilpailupaikoilla”, Mikael myönsi. Ehkä siksi tulokset eivät olleet olleet sen parempia.

”Hyppääkö se kotona sitten hyvin?” Ellie kysyi kiinnostuneena.
”Erinomaisesti. Taidat olla ilmeisesti edelleen kiinnostunut siitä?”
”Niin. Olisiko se myynnissä?” vaaleaverikön hymy oli suostutteleva, hän oli tottunut saamaan haluamansa.
”No, voisithan sä koeratsastaa sen, jos haluat. Katsotaan sitten.”

Ellien ilme oli voitonriemuinen, kun hän asteli takaisin kohti Auburnin porukkaa. Mikael oli käytännössä katsoen luvannut myydä Norpan hänelle ja Ellie oli varma, että koeratsastus menisi hyvin. Mahtaisikohan tamma olla yhtään Ankan kaltainen? Hän kuitenkin joutui työntämään haaveensa sivuun vielä hetkeksi, sillä nyt olisi keskityttävä tämänpäiväiseen, 130 cm rataan Ankan kanssa. Harjoitukset olivat menneet tamman kanssa tasaisen hyvin, ja olivatpa he hypänneet kotitreeneissä jo metrineljänkymmenen rataakin. Kilpailuissa tasoa ei vielä oltu nostettu, mutta eiköhän sekin päivä kohta koittaisi.

Kimo tuntui verryttelyssä hyvältä – reippaalta ja innokkaalta. Ratsukko oli lähtölistan häntäpäässä, joten alkupään hevosia oli jo suorittamassa, kun Ellie vasta aloitti Ankan verryttelyn. Harmillisesti Mikael ja Norppa taas suorittaisivat radan ensimmäisten joukossa, joten Ellie ei ehtinyt nähdä, miten heillä sujui. Ilme Mikaelin kasvoilla ei kuitenkaan ollut kovinkaan tyytyväinen tämän hypätessä seuraavan ratsunsa selkään, joten tuskin erityisen hyvin. Ehkäpä mies oli hanakampi myymään tamman, kun se ei kerta suoriutunut kilpailuissa hyvin. Ellie ei ollut aivan varma, mikä sai hänet luulemaan, että hän voisi saada tamman suorittamaan paremmin, mutta jokin tunne hänellä siitä vain oli. Ehkä Norppa toimisi paremmin naisen käsissä.

Pian tuli Ellien aika ratsastaa Ankalla radalle. Se tuntui puhkuvan energiaa, ja Ellien tarvitsi vain hieman höllätä ohjasta, kun tamma ampaisi jo eteenpäin. He ylittivät rataa este esteeltä puhtaasti, ja vaalea hevonen tuntui kuin liitelevän eteenpäin. Ellie ohjasi ratsuaan mahdollisimman tarkkaan, mutta antoi kuitenkin tammalle vapauden hypätä, se kuitenkin oli heistä se kokeneempi esteillä. Kaikki tuntui sujuvan hyvin, kunnes kenties nopeamman ajan toivossa hän teki hieman liian tiukan käännöksen, ja tamman kavio kolahti puomiin, joka ei hänen harmikseen pysynyt kannattimillaan. Neljä virhepistettä, se tiputtaisi hänet takuuvarmasti sijoituksilta.

Luokka oli ollut äärimmäisen kovatasoinen, ja melkein toistakymmentä ratsastajaa oli suorittanut radan puhtaasti. Ellie oli sijoittunut Isabellan ja Vilan jälkeen kolmanneksikymmenenneksi, mikä tarkoitti kuitenkin luokan parempaa puoliskoa. Jos puomi ei olisi tipahtanut, olisi hän ollut kuudestoista, joten aikakaan ei olis riittänyt ruusukkeille asti. Ellie oli melko harmissaan suorituksestaan, olisiko Ankan taso laskenut hänen vuokrauskautensa aikana, sillä jopa Salma Stjärndahl vaatimattomalla ratsuponillaan, joka asui kai ratsastuskoululla, oli pärjännyt paremmin kuin hän – eikä kerta tainnut olla edes ensimmäinen.

Noh, epäonnistuivat ne joskus ammattilaisetkin, sillä Lea Gren oli sijoittunut luokan viimeiseksi, ja Mikaelin suoritus Norpan kanssa oli päättynyt hylkäykseen. Ei ollut kovin voittoisa kilpailureissu Gren & Gaertnerille.

Ellie kävelytti Ankkaa vielä illemmalla. Hän ei ollut ilmoittautunut myöhäisillan maastoretkelle, ja onneksi niin, sillä tällä hetkellä maastoilu porukassa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Mieluummin hän nautti kauniista illasta ihan vain kaksin kimon tamman kanssa, joka oli laskenut turpansa vihreään ruohoon. Siinä he ihastelivat Lofoottien maisemia ilta-auringossa, joka ei laskisi lainkaan.

”Täällähän sä olet”, kuului vierestä se ainut ääni, joka kelpasi Ellielle juuri sillä hetkellä seuraksi. Sarah istahti Ankan viereen ruohikolle, levittäen kuitenkin ensin loimen alleen viltiksi. Sitten nainen taputti paikkaa vieressään, ja Ellie istui siihen.
”Juttelitko sä jo Mikaelin kanssa?” Sarah kysyi tietäen, ettei Ellie juuri nyt välittänyt puhua ainakaan omasta kilpailusuorituksestaan. Sarah oli edellispäivänä menestynyt loistavasti, voitto vaativasta B:stä, ja ihan kelpo prosentit A:stakin. Joten Ellie kertoi Sarahille, kuinka oli aamulla käynyt jututtamassa Mikaelia.
”Saan koeratsastaakin Norpan, joten käytännössä katsoen se lupautui jo myymään mulle sen”, vaaleaverikkö virnisti ystävälleen. Sarah hymyili takaisin, mutta ei vaikuttanut aivan yhtä vakuuttuneelta, että kaupat syntyisivät noin vain.

”Ootko ihan varma, että haluat niin vihreän hevosen? Nehän ei päässeet edes maaliin asti tänään, taisi olla vesimatto liian jännittävä”, Sarah pohti ja kuulosti niin järkevältä, että se melkein ärsytti Ellietä.
”Älä nyt pilaa mun haavekuvia. Ja kyllähän me valmennuttaisiin, ja joku voisi ratsuttaa sitä. Se kuulemma hyppää todella hyvin kotona.” Elliellä oli perusteluja ja puolusteluja valmiina vaikka miten paljon. Norpasta oli tullut naiselle lähes pakkomielle, vaikka hän ei ollut edes istunut sen selässä kertaakaan.
”Noh, sittenhän se selviää, kun koeratsastat sen”, Sarah nyökkäsi. ”Että onko se sulle sopiva.”

He istuivat vielä tovin ruohikolla, Ankan laiduntaessa tyytyväisenä Ellien pitelemän riimunnarun toisessa päässä. Hän vilkaisi puhelintaan nähdäkseen, oliko joku kaivannut häntä.
”Ootko nähny tän?” Ellie kysyi ja nosti sitten puhelimen näytön Sarahin silmien eteen. Näytöllä vilkkui instagram-stoori ilmeisesti keppihevoskilpailuista, jossa valkoiseen satulahuopaan oli kirjoitettu jotain Antonista. Elliellä ei riittänyt ymmärrystä siihen, miten aikuiset ihmiset jaksoivat ottaa osaa johonkin lasten leikkiin. Eikö oikeilla hevosilla hyppääminen riittänyt?

”Toihan on Effin huopa!” Sarah älähti. Ellien kulmat kohosivat yllätyksestä, mistä Sarah sen muka tiesi, eikös valkoisia huopia ollut jokaisella? Sarah huomasi hänen hämmennyksensä, ja valaisi asiaa.
”Mä en löytänyt sitä tänään, vaikka etsin. Ja katso, siinä on Effin nimi”, nainen osoitti kiihtyneenä Ellien pysäyttämän stoorin kulmaa, jossa totta tosiaan näkyi kirjailtuna tamman nimen kolme ensimmäistä kirjainta. ”Helvetin Inkeri!”
”Törkeä varkaus!” Ellie puuskahti, sillä ei kuulostanut lainkaan siltä, että huovan ottamiseen ja suorastaan tuhoamiseen olisi minkäänlaista lupaa. Ankkakin tuntui valpastuvan uutisesta, sillä se nosti turpansa ruohikosta sellaisella vauhdilla, että Ellie joutui hyppäämään itsekin vilttinä toimineen loimen päältä ylös. Sarah seurasi ystävänsä esimerkkiä, ja he lähtivät lopulta kävelemään takaisin kohti tallia, päivitellen matkalla kepparikisoissa tapahtunutta rikosta.

Sponsored content