Kellonaika on nyt 05.12.21 22:27

3 osumaa on löytynyt haulle 0

Ankan päiväkirja

THROWBACK
🇸🇪 Hannaby Hanami Veckan 🇸🇪
Hannaby Slott perjantaina 8/5/2020
#hanamiweek #stallfalkencreutz

MARKARYDIN MIEHET, OSA III: ALEXANDER

Perjantaina helle saapui hellimään kilpailijoita. Isabella nautti lämmöstä täysin siemauksin. Kevään ensimmäiset lämpimät päivät olivat nautinnollisia, joskaan mikään ei vetänyt vertoja loppukesän kuivan paahteisille päiville.

“Haluatko, että taluttelen sen?” Ellie kysyi saavuttuaan rinnallemme.
“Ei tarvitse. Voin hyvin kävellä selästä.”
Isabella ja Ankka olivat ottaneet yhden puomin heti perusradalta ja tulos oli riittänyt vasta 14. sijaan. Ellie sen sijaan oli sijoittunut metrikahdessakympissä kolmanneksi, ja ylpeys omasta onnistumisesta pilkotti nuoren naisen näennäisesti hillityn hymyn takaa.

Perijätär ohjasi Ankan yhdelle niistä monista pienemmistä poluista, joita risteili Falkencreutzien mailla ja suuntasi menon kohti kutsuvana vihertävää linnapuistoa. Ainoa virhe muuten sujuvalta tuntuneessa suorituksessa oli harmittanut välittömästi radan jälkeen, mutta nyt Isabellan olo oli raukea. Ei ollut mitenkään häneltä pois että hevosensa menestyivät, vaikka sitten vuokraajien ratsastamina. Anton ja Vila olivat napanneet toisen sijan (ja Josefina Rosengård neljännen – Kalla sai äärimmäisen hyvää mainosta).

Hyvin hoidettujen puiden suojassa oli sopivasti varjoisaa, väkeä oli täällä koko ajan vähemmän. Kilpailuiden häly vaimeni askel askeleelta ja Isabella tunsi sykkeensä laskevan ja painonsa valuvan yhä pehmeämmin nihkeäksi muuttuneeseen nahkasatulaan. Sitten Ankan korvat kääntyivät kiinteiksi tötteröiksi ja tamma pysähtyi valppaana. He olivat päätyneet linnapuistosta varsinaisen linnan kulmille, mahdollisesti jopa luvattomalle reitille (ainakaan muita ei ollut enää näkynyt), ja perijätär terästi omia aistejaan. Nyt Isabellakin kuuli kavioiden kopinan päällystettyä polkua pitkin: muurin takaa lähestyi ratsukko reipasta vauhtia.

Isabella koetti kääntää Ankan ympäri, mutta tamma oli liimautunut lumoutuneena paikalleen. Pian Ankka alkoi höristä, ensin aivan hiljaa, mutta kun ruunikko puoliverinen astahti esiin, hörinä oli voimistunut koko hevosen kylkiä tärisyttäväksi.
“Oho, anteeksi”, Isabella henkäisi ja koetti toistamiseen kääntää tammaansa, jolla oli kuitenkin muita ajatuksia.

Alexander Rosengård oli hätkähtänyt satulassa vain hiukan, joskin mies kiristi selvästi ohjastuntumaansa huomattuaan, että orinsa edessä poikittain polulla oli sen viime kesänä siementämä tamma (joskaan ei luomuna, mutta pukkia varten Plein de Charme oli saanut napata Ankasta hajut päästäkseen niin sanotusti tunnelmaan).

Ankka oli hyvin vahvasti sitä mieltä, että kesken kilpailukauden aluille pantu varsa oli jatkamisen arvoinen perinne, oli kiima tai ei (tai, hyvä luoja, ehkä se oli tuloillaan).
“Täällä asti ei oikeastaan kuuluisi ratsastaa”, Alexander totesi kolkosti ja mittaili mahdollisuuksiaan ohittaa harmilliset tientukkeet, mielellään varmaankin pilaamatta työnantajansa kauniita istutuksia ja tasaiseksi leikattua nurmea.

Isabella joutui pamauttamaan pohkeensa herttuattarensa kylkeen ja käyttämään johtavaa ohjaa tavallista voimakkaammin, mutta sitten Ankka vain kääntyi. Kimo tuntui hoksanneen, että sehän pääsisi prinssi Charmensa kanssa samaan suuntaan. Mainittu ori oli myös alkanut höröhdellä pahaenteisen matalasti.

“Hyvä vire. Sillä”, Alexander pukahti Isabellan ja Ankan takaa, pitäen orinsa väkisin turvavälin päässä kimon haluttomasti (tai oikeammin: liian halukkaasti) eteenpäin keikkuvasta takapuolesta.
“Mmm. Vihdoinkin palautunut varsavuodesta kunnolla. Siitä tulee muuten hieno, tammavarsasta. Reaktiivinen.”
“Cool. Kiva kuulla.”

Muutamat metrit polun haarakohtaan tuntuivat pitkiltä vastaan harovan hevosen kanssa, mutta sitten tie vain jakautui ja tilanne purkautui kummankin valitessa oman suuntansa. Vaikka oreista sanottiin mitä, oli Ankka hankalampi.
“No, onnea kilpailuihin, Rosengård.”
“Samoin, Sokka.”

***

Ankan kävelytys ei ollut juurikaan tasannut tamman hengitystä tai saanut sitä rentoutumaan, mutta Isabella luovutti. Sillä taisi tosiaankin olla vain erinomaisen hyvä kisavire, kuten Alexander oli pistänyt merkille. Ratsukon saavuttaessa jaba-alueen rennompiin vaatteisiin vaihtanut Ellie otti tamman hoitoonsa.

Isabella haki itselleen kahviosta chai latten ja ehti vielä seuraamaan kolmevitosen viimeiset hypyt. Kirsikka-areena täyttyi aplodeista, kun Josefinan ja Rasmuksen esimies Saksan tallilta, Kallankin yöelämässä vaaleantyylikkäässä herrasmiesasussaan taannoin pyörähtänyt  Altmann, ratsasti luokan kärkeen hurjalla ajalla. Mies oli monin tavoin hupaisa ilmestys – sellainen, jota Isabellan edesmennyt isoäiti olisi kutsunut “huuliveikoksi” – mutta samalla ehdoton ammattilainen ja oikeassa paikassa vakava.

Altmannia seurannut komea ja ilmeisen raharikas belgialainen, Nathaniel Rossi, ei laittanut aiempaa omaa suoritustaan paremmaksi, vaikka ratsukko luovikin tiensä uusintaan (itse asiassa Ibizan aika oli uusintaan päässeistä kaikkein hitain). Sitten radalle kuulutettiin tuttu nimi, Alexander Rosengård. Nyt mies ratsasti hurjan komealla rautiaalla orillaan Quentin Quirella (ah, siinäpä olisi näyttävä puoliso Kamille! Isabella ajatteli suorastaan kuolaten, vaikka Kami oli jo varsonut yhden rautiaan). Valitettavasti jumalainen ori otti perusradalta neljä virhettä – Isabella olisi mielellään nähnyt sen sijoittuneiden joukossa.

Luokan viimeisenä startannut ratsukko, Viroa edustanut Sokalle tuntematon nainen, jäikin virhesaldollaan viimeiseksi. Isabella liittyi taputuksiin omalla hillityllä tyylillään, kun palkintojenjakoon kutsuttiin pelkkiä miehiä. Puhelin värisi taskussa, Cee soitti. Oli ilmeisesti aika siirtyä tsemppaavan ystävättären rooliin kilpailulajin vaihtuessa kouluratsastukseen.

***

Hannaby Hanami 8.5.2020: Perjantain tuloslista
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 10.09.20 13:09
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Ankan päiväkirja
Vastaukset: 36
Luettu: 2468

Kamin päiväkirja

🇸🇪 Hannaby Hanami Veckan 🇸🇪
Hannaby Slott, 5.5.2020
#hanamiweek #stallfalkencreutz

MARKARYDIN MIEHET, OSA II: ARNE

Seitsemäs kahdestatoista estepuoliverisestä! Vasta seitsemäs!

Pettymys oli tasan varmasti aistittavissa kasvoiltani. Oli pettymyksiä jotka nieltiin, ja sitten oli näitä, jotka kuuluikin näyttää. Hymyilin kuitenkin myötätuntoisesti suloista kimoa taluttavalle puuterinsävyiselle ilmestykselle, neiti Ala-Mutkalle, jota en tuntenut, mutta jonka kanssa olimme ainoita naisratsastajia viisivuotiaiden arvostelussa. Kärkihevoset olivat Nathaniel Rossin, Matteo Locatellin ja Icarus Kristiansenin esittämiä ja varmaankin myös omistamia. Meidän edellämme olivat myös Isak Söderström sekä ensimmäisinä suomalaisina edustajina Rasmus Alsilan Easy (tasapisteillään Söderströmin orin kanssa) ja Aaron Nevaojan Kastehelmen Carambola.

En hävinnyt huonoille, jos nyt yksilöarviointiin perustuvassa nuorten arvostelussa voi ylipäätään hävitä kenellekään muulle kuin itselleen. Kamin saamat pisteet harmittivat ehkä juuri siksi. Sen potentiaali ei selvästikään välittynyt.

”Ah, hymyä, Sokka.”
Yritin, suupielet nytkähtivät aavistuksen.
”Kamila taisi olla väsynyt. Mutta ei se huono ollut.”
”Niin”, pukahdin, ja nostin samalla satulan pois tamman hionneesta selästä taluttelujen ajaksi. Arne otti sen vastaan ja asetti kauniisti aidan päälle nököttämään.

Lähdin taluttamaan pärskivää Kamia, ja Arne kulki rinnallamme. Mies hyräili hiljaa, oli luvattoman hyvällä tuulella – varmaankin, koska oli hetki sitten saapunut Rasmuksen luota, jolla oli mennyt paremmin. Tavallisesti valmentajan hyväntuulisuus oli voimavara. Nyt Rosengårdin aurinkoisuus, olemus; kaikki asusta iloisuuteen otti hermoihini. Asukokonaisuus henki hyväosaisuutta ja hevoskilpailuja, ja kaiken hyvän lisäksi se saattoi olla kauempana varjoissa kyräilevän vaimonsa valitsema.

”Miltä se tuntui, sinusta?” mies jatkoi, ei välittänyt vaitonaisuudestani.
”No... En tiedä. Epäreilulta?” sanoin sitten, vaikken varsinaisesti vastannut kysymykseen.
”Paras jäi alle kahdeksan ja puolen, alimmat pisteet olivat hieman alle kuuden. Ei suuria eroja keskiarvoissa”, Arne huomautti.

Kami säpsähti, Sederströmin läntikäs ori kulki ohitsemme. Mokomakin. Ja se ensimmäinen! Akhaltekke. Järisyttävän kaunis tamma kyllä, mutta eivät kai nuo idän ihmeet hypänneet? Locatellin Amor Amor oli sentään komea ja uskottava. Tuhahdin kenties ääneen, sillä Arne loi minuun tutkivan silmäyksen.

”Niin. Ihan totta, kai. Mutta Kamin pisteet olivat epäreilut! Yleisvaikutelma jäi valjuksi ja surkeimmat pisteet tulivat hypyistä. Hypyistä!”
”Ahh. Mm-niin. Sinun täytyy myöntää, että ei se ollut tänään jaloistaan nopea.”
”Ehkä ei, mutta miten Kamin laukka voi olla jonkun mielestä parempaa kuin sen hypyt?”
”Voi Isabella. Hillitse, mm, tuohtumus. Eikö se juuri ole hienoa? Että Kamila sai, härregud, ratsastettavuudestaan yhdeksän ja puoli! Ja laukasta seitsikon! Askellajit ovat sen heikkous, tiedät sen. Nyt se näyttäytyi heikkouksissaan hyvänä.”
”Niin, totta, kai”, pohdiskelin. ”Äsh, olisipa se päässyt testiratsastajalle! Hypyt tuntuvat selkään niin paljon paremmilta kuin miltä näyttävät. Vaikka on sillä kyllä hyvä tekniikkakin, miksi ne eivät sitä nähneet?”
”Koska tänään sillä ei ollut. Väsymys näkyi. Ja Isabella, sanoit sen itse: selkään se on parempi. Älä anna liikaa painoarvoa tälle. Näytätte radalla sitten – tehän nappasitte eilen sijoituksen!”
”Mmm, ihan totta”, myönsin nyt jo ujosti hymyillen. Arne nyökkäsi, vilkuili ympärilleen kenties perhettään etsien, ja huiskutteli sitten hyvästiksi.
”Hei – kuule!”
”Vad?”
”Kiitos. Kamin valmentajana ja kasvattajana sanasi merkitsevät.”
Arne vain naurahti, nyökäytti uudelleen ja kääntyi sitten kannoillaan. Pala hänen elämänasennettaan ei olisi pahitteeksi.

Kamin puuskutus tasaantui jo. Tein käännöksen tiellä kohti hylättyä satulaamme, kun sivupolulta meitä lähestyi kaksi nuorta naista suorastaan väijyen. Blondien poskille oli tarttunut väriä kevään ensimmäisistä säteistä.
”Hej! Sokka?”
”Yes, hi?”
”Pratar du svenska?”
”I prefer English. How can I help you?”
”We’d like a little interview if you don’t mind”, toinen kiirehti sanomaan hymyillen.
”Oh, okay, why not.” Ehkä Kami ei ollutkaan ollut niin silmiinpistävän onneton?

Pysäytin tamman ja asettelin kasvoilleni edustavan hymyn, vaikka ilmeisesti tyttö ei ottanutkaan puhelimellaan kuvaa, vaan pyysi lupaa keskustelun nauhoittamiseen.
”Mmm, yea, sure.”
”Well... Miss Sokka. Isabella. You and your sister are quite famous in your country. In your own village especially, Kalla, it’s kallad Kalla haha right?”
”Yes, we do live in Kalla. Have our stable there.”
”Many horses and luxorius surroundings yes?”
”Mm, one could say so yes.”
”And there’s just the two of you? You and ummm, Amanda?” Nimi tarkastettiiin muistiinpanoista.
”Yes. But...”
”So your parents are dead?” toinen paukautti.
”Yes but that doesn’t –”
”They were murdered, right? And there was a stable fire long ago, which killed your grandpa and grandma also died soon after. Quite a mortality rate, don’t you think?”
”I’m sorry, from which magazine where you again? This is a personal matter that I’m not willing to discuss.”
”Ha! Oh, ha-ha, actually, we don’t like horses at all.”

Naiset katsahtivat toisiinsa, irvistivät vilkaistessaan Kamia. Niinpä niin, ne olivat nyrpistäneet lantakasalle tien sivussa jo aiemmin – miksei se ollut herättänyt epäilyksiäni?
”Okay, then this little chat is over.”
”Oh please miss Sokka. Your family’s case is so interesting and no-one has done episodes about it yet. We want to be first.”
”Episodes, what episodes?” Inhottava tunne kulkeutui selkärankaa pitkin ja tarttui Kamiin. Tamma alkoi astella paikallaan, kyllästyneenä seisoskeluun.
”Pods obviously. Crime podcast. True crime, very popular, sure you have heard of those? We’d like you to say something. You know, tell your side of the story... Maybe some deets or your theory of what happened and whodunnit and so on. If you don’t comment, we’ll have to use media sources and speculate about your guiltiness.”
”So, what’s it gonna be? We know you were – or are a suspect, well, at least a person of interest, but there’s no evidence”, toinen lisäsi. Kumpikin osallistui tähän verbaaliseen hyökkäykseen suorastaan intoa väristen ja silmät ahnaasti pienimpiäkin eleitäni tulkiten.  

Jäädyin. Ärsyynnyin. Voisiko heitä mitenkään estää? Miten ihmeessä tieto oli kulkeutunut Ruotsiin? Miten ne olivat löytäneet minut?? Ehkä sen hevosuutisen kautta, mutta silti näiden oman elämänsä rikostutkijoiden oli täytynyt osata etsiä nimeäni. Ei-hevosihmiset eivät vain törmänneet ratsastusuutisiin, eikä siinä nimenomaisessa mässäilty millään tavalla taustallani.
”Thanks but no thanks. I do not give statements about this. Good day to you little Sherlocks. Now, excuse me. Vi ses – oh, sorry no, we most certainly do not see again. Bye for good.”

Sydän pamppaili, kun kiisimme Kamin kanssa pikakävelyä pois paikalta. Olo oli paljastettu, häpeällinen. Pälyilin harhaluuloisena ympärilleni, mutta kukaan ei vaikuttanut pistäneen silmälle epämiellyttävää juttutuokiota polun reunassa, eivätkä ruotsalaistytöt seuranneet.

Kamin satula tuntui kevyeltä käsivarsilla. Mikään ei painanut yhtä paljon kuin syytökset.  

Hannaby Young Stars, 5-vuotiaiden estehevosten arvostelu, ka 6,5 pistettä
Yleisvaikutelma 5, ratsastettavuus 9,5, laukka 7, hyppytekniikka 4, kapasiteetti 7.
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 14.06.20 16:54
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Kamin päiväkirja
Vastaukset: 16
Luettu: 1082

Kamin päiväkirja

🇸🇪 Hannaby Hanami Veckan 🇸🇪
Hannaby Slott, 4.5.2020
#hanamiweek #stallfalkencreutz

MARKARYDIN MIEHET, OSA I: JUUSO (JA RASMUS)

Kami vaikutti ulkoisesti ihmeen rauhalliselta, mutta aistin, että se oli kyllä jännittynyt ja äärimmilleen virittynyt – oli ollut jo Hopiavuoressa, jonne pikkutamma oli raahattu seuraneidiksi käytännön syistä. Eniten olin itse jännittänyt tamman matkustamista, mutta kävi ilmi, että joko Kamille ei ollut koskaan mitään traumoja taannoisesta takajalkahaavasta tullutkaan, tai sitten kuivaharjoittelukerrat lastaussillalla herkuttaen olivat tuottaneet toivottavan tuloksen. Kamin ystävällisestä ja luottavaisesta luonteesta kertoi se, että merkit hermostuksesta ja stressistä olivat todella pieniä, tuskin havaittavia. Syke oli kuitenkin selvästi koholla.

Kamin startit olivat kilpailuviikon alussa, mikä oli siinä mielessä harmi, että Hopiavuoresta saapumisemme jälkeen yhtään puhdasta lepopäivää ei nuorelle mustalle jäänyt. Toisaalta myös hyppytreenistä oli viikko aikaa, ja tänään, ensimmäisenä kunnollisena ratsastuspäivänä, oli ensimmäinen startti. Hopiavuoressa olimme vain höntsäilleet: olin jumpannut tammaa rennoksi (yrittänyt ainakin), sillä juuri rentoutta siltä uudessa paikassa puuttui.

”Olenkohan treenannut liiankin löysästi?” mutisin puoliääneen, sillä samassa muistin kilpailuita edeltäneen lehtijutun, jossa oli lainattu sanomisiani.
”Mmmhh?” tai jotain sen kaltaista kuului Matildan suunnalta, joka valmistautui Zelian kanssa samaan luokkaan.

Olin ollut varomaton, enkä ollut ymmärtänyt puhuneeni toimittajalle. Olisi pitänyt valita sanansa hienostuneemmin. Toisaalta, olin ollut puheissani totuudenmukainen ja oikeastikin ottanut Kamin kanssa hirveän rennosti. Nuorelle neidolle ei ollut vielä missään vaiheessa ehtinyt rakentua niin vahvaa lihaksistoa tai hermotusta kuin esimerkiksi Ankalle, joka oli alkukankeuden jälkeen palautunut varsavuotta edeltäneeseen kuntoonsa suorastaan yhdessä sujauksessa. Hopiavuoressa järjestetty osakilpailu oli paras todiste siitä, joskin suorituskyky oli noussut ja yhteistyö Ellien alkanut toimia ilmiömäisesti.

”Mennäänkö?” kysyin, kun jabansa suojissa hiljaa puhunut Matilda kiinnitti kypäränsä hihnaa ja oli mitä ilmeisimmin lopettanut puhelun. Lilapää nyökkäsi, ja rivistöstä myös Rasmus lähti samaa matkaa kohti hulppeita verryttelyalueita.

Meidän kolmikko starttaisi aivan luokan viimeisinä. Ensin Rasmus, hurjan komealla Easyllä, josta olin aina pitänyt. Punaruunikko ori oli Laran ensimmäinen varsa, ja sen tavanomaisessa ulkomuodossa ja melko silmiinpistämättömissä liikkeissä oli jotakin kiehtovaa. Suurin osa varmasti ohitti orin valjuna ja tavallisena, mutta minun makuuni vaatimattomuus upposi. Samalla se kieli siitä, että orissa ei ollut myöskään mitään merkittäviä vikoja – sellaisethan olisi huomannut heti. Päinvastoin se vaikutti liikkuvan ja hyppäävän todella taloudellisesti, vaikkakaan ei välttämättä näyttävästi. Kami oli hieman samanlainen, tosin ehkäpä vielä rujompi. Sen ravi ei ollut tavallisen tylsää, vaan jopa vähän laadutonta. Laukka ja hypyt kuitenkin toimivat ja luonne oli omaan makuuni täydellinen.
 
Verryttelyssä kilpailujännitys iski. Tunsin aistien terävöityvän ja ratsastajien hevosiinsa tartuttama jännitys näkyi sähikäisinä kentällä. Kami oli hirveän valpas ja reipas, sain tehdä pieniä pidätteitä jatkuvasti, mutta niin oli suurin osa kaikista muistakin. Luokassa oli muutamia massasta erottuvia suomenhevosia, mutta valtaosa vaikutti olevan nuoria, vasta kilpauransa alkuvaiheessa olevia puoliverisiä. Tällaisessa seurassa oli vaikea veikata voittajaa: esteradalla saattoi sattua kaikenlaista ja jo yksi virhe voisi ratkaista sijoituksen, mikä tietenkin korostui nuorikkovaltaisessa luokassa.    

Tuttuja oli paljon. Kalla Cupissakin nähdyt Joutsjoen sisarukset olivat kaikki kilpailemassa, samoin kuin kilpakentille kovalla rytinällä viime vuonna ilmaantuneet Käkiharjutkin. Huomasin myös Icarus Kristiansenin (tosin hevosella, jota en tuntenut entuudestaan), Billy Centerin, Salman kimon puoliverisen (jolla ei kuitenkaan ratsastanut Salma) sekä Milja Malmilan. Viime vuoden Power Jumpin voittaneella Miljalla oli monen muun tapaan nuorehko puoliverinen allaan. Luokassa starttasi myös oma kasvattimme Leafrain, mutten sattunut Raesken kanssa niin lähekkäin, että olisin voinut toivottaa onnea. Nyökkäilin ohittaessani tuttuja ratsastajia, ja hymy leveni entisestään, kun kohdalle sattui eräs erittäin tuttu kamalalla orillaan.

”Hei.”
”No hei. Meidän vuoro on ihan kohta.”
”Joo, niin olin katsonutkin. Miltä se tuntuu?”
”Aika kamalalta. En tiedä. Ratsastettavuus ei tosiaan ole mikään paras.”
Irvistin myötätuntoisena.
”Sun olisi pitänyt kuunnella minua jo aiemmin. Lehmänvärisistä ei ole hevosten kilpailuihin Juuso-rakas”, lausuin kiusoitellen, ja sain välittömästi pahaa silmää neiti Joutsjoelta, joka ratsasti erehdyttävän saman oloista tammaa.
”Isbe, Tayanita on Benjin varsa”, Juuso sihahti hampaidensa välistä ja loi Susannaan (Eveliinaan? Äsh, en tahtonut muistaa kumpi oli kumpi!) hieman liiankin lämpimän ja pahoittelevan katseen. Mokomakin miellyttäjä!
”Eikä! Hah. Sano että lasket leikkiä.”
”Enkä laske. Sitä paitsi onhan se Auburnissakin kilpaillut.”
”No niin on! En vain ole tullut ajatelleeksi, että sinä ja sinun pirullinen Benjisi olisivat tuonkin värivirheen takana. Sitä paitsi en koskaan vaivaudu tutkimaan kirjavien sukuja.”
”Ha-ha.”
”Ihan totta, kaikkia siemeniä ei tarvitse levittää.”
”Minä sinulle levittämiset...”
”Joo kiitos vain, tuli selväksi! Nähdään illemmalla vaikka sviitissä jooko. Täytyy ottaa parit verryttelyhypyt tämän kanssa. Sunkin varmaan pitäisi?”
”Äh melkein turha vaiva. En tiedä millä tämän ehtisi saada lävitse...”
”Niin. Ehkä ensi kerralla mietit tarkemmin, ostatko oria ja minkä värisen.”
”Että kiitos vaan onnen toivotuksista?” mies virnisteli tuskaisen oloisena, kun kuulutukset paljastivat heidän vuoronsa lähenevän.
”Toivotan sitten, kun sinulla on kauniimpi hevonen.” Hups. Taas joku ulkopuolinen taisi kuulla.
”Minäkin sinua. Nähdään myöhemmin! – ja Isabella: tsemppiä sulle ja Kamille.”

Sitten mokoma nosti laukan, eikä antanut minulle mahdollisuutta toivottaa onnea takaisin. Tietenkin halusin, että ratsukko menestyisi, oli Benji minkä värinen tahansa. Asia kuitenkin unohtui hyvin pian keskittyessäni Kamin ratsastamiseen (pyytäisin anteeksi myöhemmin). Syrjäsilmällä huomasin, että lähes kaikilla nuorikoilla oli taustajoukkoja tiimikatsomossa ohjeistamassa. Neiti Tammilehto sai korjauksia Laurilta, ja Heidikin vilahti katseeni laidalla toisinaan. Rasmus, joka niin ikään verrytteli aika lailla tahdissamme, sai silmäyksiä vähemmän yllättävästi rosengårdilaisilta tahoilta. Oikeastaan me kaikki saimme. Mahtoi olla kätevää, kun vävypoika ja kaksi omaa kasvattia hyppäsivät peräkkäin! No, ainakaan roufva Rosengårdin ei tarvinnut tarpeettoman pitkään kuluttaa luisevaa takapuoltaan katsomon penkeillä, ajattelin pisteliäästi.

Unohdin  kuitenkin kaikenlaiset kasvattajapaineet ja Juuson kiusoittelun, kun vuoromme lähestyi lähestymistään. Luokan kärkeä piti varsin mahtipontisesti (hah) suomenhevonen, Reija Käkiharjun ratsastamana, kuinkas muutenkaan. Toisena kiikkui Joutsjoki Rosegarden’s Tayanitallaan, joka toivottavasti ei ollut sisuuntunut kommentista, jota en ollut hänen korvilleen koskaan tarkoittanutkaan. Myös Kalla Cupista tuttu Aurora Lehtoketo oli ratsastanut tammallaan nollanollan, samoin kuin joku ruotsalainen mies, jonka ulkonäköä en harmikseni yltänyt arvioimaan. Viidettä sijaa piti myös tuttu ratsastajatar, Amelie Chaput, jonka pilkkutamma oli ottanut uusinnasta neljä virhettä. Puhtailla radoilla sijoitus olisi siis taattu, laskelmoin, kun juuri parahiksi kuulutettiin Alsilan tuplanolla. Ah! Hyvä Rasmus! Hyvä Easy! Nyt meidän täytyisi pystyä samaan, mielellään tietysti nopeammin.

Perusradalla olin huolellinen, ja vaikka Kami oli energinen, se tuli takaisin hipaisusta. Rata oli oikeastaan aika kiva, tavallaan tekninenkin, mutta tällä korkeudella haastetaso pysyi maltillisena. Nautin jokaisesta hypystä ja niin nautti Kamikin, joka hyppy toisensa perään livautti askeliinsa hieman lisää vauhtia. Uusinnassa voitonnälkä kasvoi, ja annoin savumustalle hieman lisää vapauksia. Riski oli sekä onnistunut että ei: meille kävi niin klassinen moka, että harmitti; okserin takapuomi keikahti hitaasti alas, sillä ennakoitu käännös seuraavalle esteelle vinon hypyn kera oli varmasti hankaloittanut Kamin omaa arviota hypyn pituudesta. Toisaalta riski kannatti, sillä olimme uusinnassa neljän virhepisteen ratsastaneista kaikkein nopein ratsukko.

”Hyvä Isbeeee!!” kiljui katsomon eturiviin epäilemättä tönimällä tiensä luovinut Viivi, joka jostain syystä heilutteli suomenlipun parina italianlippua.

Hymyilin leveästi, vaikka puomi kaduttikin. Pääsimme sijoituksille, ja Kaminkin jännitys tuntui kaikonneen, kun laukkasimme kunniakierrosta Rasmuksen ja Easyn vanavedessä keskellä kirsikkakukkien kauneinta loistoa.

Isabella Sokka & Rosengårds Kamila, 100 cm 6/35, 0/4vp
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 19.05.20 13:21
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Kamin päiväkirja
Vastaukset: 16
Luettu: 1082

Takaisin alkuun

Siirry: